VATE Asko Peltola

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VATE Asko Peltola"

Transkriptio

1 VATE Asko Peltola

2 Missä mennään? Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun valinnanvapaudesta (julki ?) Valmistelua pidetään yllä ja valmistelun resursointi mahdollisine lisätarpeineen tarkastellaan loppuvuonna Sopimusten kartoitus ja riskinarviointi (DD) jatkuu vuoden loppuun asti Tukipalveluista menossa ulkopuolinen selvitys (Deloitte); alustava esittely tänään, valmis marraskuun alussa => VATEen ja SOTEMAKU-johtoryhmään Maakunnan etenemismalli TAHE-palveluista päätettävä mennessä Lupa-, ohjaus- ja valvontavirasto ( LUOVA ) aloittaa toimintansa samaan aikaan kuin maakunnat (2020)

3 Etelä-Pohjanmaan tilanne SOTEMAKU-johtoryhmä kokoontunut kahdesti lomakauden jälkeen; seuraava kokous on VATE kokoontunut neljästi elo-syyskuulla Työjärjestys vahvistettu Vastuuvalmistelun resursointi loppuvuodelle 2017 hyväksytty sekä VATEssa että maakuntahallituksessa Arvotyöpaja pidettiin Maakuntastrategian työohjelma valmistelussa Maakunnan järjestäjätoimintoja suunnitellaan Eri vastuuvalmistelusektoreilla selvitellään, mitä voidaan ja kannattaa viedä eteenpäin lainsäädännön avoimuudesta riippumatta

4 E-P:n SOTEMAKU valmistelun organisointi / syksy 17 Kuntajohtajafoorumi SOTEMAKU Johtoryhmä VATE LUONNOS 0.4 SOTEMAKU Ohjausryhmä SOTE valmistelu - SOTE maakunnallinen asiantuntijaryhmä * SOTE järjestäminen * SOTE tuotanto Työryhmät: Hallinto ja johtaminen Terveyden ja sairaanhoidon palvelut Ikäihmisten palvelut (ml. muutosohjelma I&O) Perhe- ja sosiaalipalvelut (ml. muutosohjelma LAPE) Ympäristöterveydenhuollon palvelut Palvelustrategia- ja lupaus Muita alatyöryhmiä ja työpajoja Sparrausryhmät: Yhteinen SOTEMAKUPELA -valmistelu - VAVA-tiimi (vastuuvalmistelijat + muutosagentit; toimii myös maakuntastrategiatiiminä) - Hallinto-vastuuvalmistelijatiimi - Konsernirakenne -as.ryhmä - Hallinto ja päätöksenteko as.ryhmä - Toimintajärjestelmä as.ryhmä - Talous asiantuntijaryhmä - Tilat -asiantuntijaryhmä - Henkilöstö -asiantuntijaryhmä - ICT-asiantuntijaryhmä - Sopimus -asiantuntijaryhmä - Viestintä -asiantuntijaryhmä - Turvallisuus ja varautuminen -asiantuntijaryhmä - Tukipalvelut -asiantuntijaryhmä - Asiakirjahallinto -asiantuntijaryhmä - Osallisuus -asiantuntijaryhmä - TKKI -asiantuntijaryhmä - HYTE asiantuntijaryhmä - Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä HJTVR Ryhmillä on alatyöryhmiä Valmistelua tuetaan tarpeen mukaisilla sparraus- ja asiantuntijaryhmillä P E L A - v a l m i s t e l u MAKU -valmistelu - Aluekehitys, elinkeinot ja työvoima asiantuntijaryhmä ELMA Työvoimapalvelut Kv Kulttuuri Aluekehitys ja strateginen suunnittelu TOIMIVAT SPARRAUSRYHMINÄ - Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne -asiantuntijaryhmä - Vedet ja kalat - asiantuntijaryhmä (ylimaakunnallinen)

5 Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Vaalilautakunta Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja Konsernipalvelut Palvelualueet Strategiapalvelut Oikeuspalvelut Resurssipalvelut Tietopalvelut SOTE palvelut Rahoitus- ja kehittämispalvelut Maatalouspalvelut Rekrytointi- ja osaamispalvelut Alueidenkäyttö- ja luonnonvarapalvelut Liikennepalvelut Vahva konserniohjaus

6 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä HJTVR:n kokoonpanon muutos / kokous Päätös: Etelä-Pohjanmaan sotemaku-virkamiesryhmä on lakkautettu, kun VATE (väliaikainen valmistelutoimielin) perustettiin. Päätettiin, että henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmän kokouksissa edustajina toimivat jatkossa VATE:n edustajat virkamiesryhmän sijaan.

7 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Pohdittu asiaa vielä uudelleen => uusi ehdotus virkamiesjäsenistä: Mika Soininen ELY-keskus Leena Tuohimaa-Kari TE-toimisto Harri Setälä Pelastuslaitos Jaakko Pihlajamäki E-P:n Sairaanhoitopiiri Kari Jokinen E-P:n Sairaanhoitopiiri Jouni Nummi Eskoon sosiaalipalvelujen ky Jari Iso-Koivisto E-P:n liitto Antti Perkkalainen Kaksineuvoinen Hannele Ridanpää JIK ky Kari Nuuttila LLKY Maria-Liisa Nurmi Kuussote Raija Ranta Seinäjoen kaupunki Piia Aro Lapua Marita Ylilahti Järvi-Pohjanmaa

8

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola Kuntajohtajafoorumi 13.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? (1/2) Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 24.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? (1/2) Hallitus päässyt sopuun valinnanvapaudesta => lakiluonnos lausuntokierrokselle marraskuun alussa Lupa-, ohjaus- ja valvontavirasto ( LUOVA

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

Kokousaika Ke klo Kokouspaikka Seinäjoki Areena, Komia-kabinetti (Kirkkokatu 23, Seinäjoki) Käsiteltävät asiat :t 1 8.

Kokousaika Ke klo Kokouspaikka Seinäjoki Areena, Komia-kabinetti (Kirkkokatu 23, Seinäjoki) Käsiteltävät asiat :t 1 8. 1 Kokoustiedot Kokousaika Ke klo 9.05 11.25 Kokouspaikka Seinäjoki Areena, Komia-kabinetti (Kirkkokatu 23, Seinäjoki) Käsiteltävät asiat :t 1 8 Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Järjestäytyminen... 4

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-ohjausryhmä 27.10.2017 Asko Peltola Uudistuksen perustavoitteet Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio, alueet, kunnat). Ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen

Lisätiedot

SOTE valmistelu VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja

SOTE valmistelu VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja SOTE valmistelu VATE 12.10.2017 Harri Jokiranta Muutosjohtaja EP Maakuntakonsernin valmistelu Viranhaltijavalmistelu Väliaikaishallinnon juridinen toimivalta alkaa vasta 1.6.2018 (?) VATE Poliittinen ohjaus

Lisätiedot

Uusi SOTEn tilanne

Uusi SOTEn tilanne Uusi SOTEn tilanne 5.7.2019 Etelä-Pohjanmaan alueverkosto 27.9.2017 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Missä mennään sote-makussa? Mikä on kokonaistilanne ja seuraavat konkreettiset askelmukset? Miten järjestöt

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo PÖYTÄKIRJA 17.8.2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017 Aika: to 17.8.2017 klo 13 14.30 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros)

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 17.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu Nro 7/2017 9.6.2017 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen virkamiesryhmän kokous Kokousaika pe 9.6.2017 klo 9.00-11.10 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto, maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) ja vastuuvalmistelijoiden valinta. Asko Peltola

Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) ja vastuuvalmistelijoiden valinta. Asko Peltola Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) ja vastuuvalmistelijoiden valinta Asko Peltola Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) Voimaanpanolaissa määritellään neuvottelutahot; suluissa EP:n neuvottelutuloksena

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika To klo 12.00 14.37 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Mega, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 34 41 Asia Sivu 34 Kokouksen avaus... 3 35 Kokousmuistio 13.3.2017

Lisätiedot

Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 8.3.2017 E-P:n SOTEMAKU -ohjausjärjestelmä SOTEMAKU Kuntajohtajafoorumi SOTE-projektinjohtaja Harri Jokiranta SOTE Työvaliokunta SOTE Työryhmät - Palvelulaitoksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ma klo 12.00 12.38 Kokouspaikka Watt & Edison, Frami B, 2.krs, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 26 33 Asia Sivu 26 Kokouksen avaus... 3 27 Kokousmuistio

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv 2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Valmisteluvaiheet 27.3.2017 3 Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 23.1.2018 1 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu 1 / 2018 Lait eduskunnalle (tällä tietoa) 8.3. Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Hetli

Lisätiedot

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus 24.1.2018 - Elinkeinot ja maaseutu - TE -palvelujen kehittäminen - Aluekehitys ja strateginen suunnittelu - Kansainvälistyminen - Kulttuuri Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu

Lisätiedot

Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas. Asia Sivu

Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ke klo 9.00 10.55 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 49 55 Parvikabinetti, Hotelli-Ravintola Alma (Ruukintie 4, Seinäjoki) Kokouksen jälkeen yhteinen lounas

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Vaalilautakunta Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja TOIMIALUE: ALUEKEHITYS - Aluekehityksen strateginen suunnittelu - Rahoitus-

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 13.12.2018 1 Valtakunnallinen tilanne Hallitus on sitoutunut viemään uudistuksen maaliin suunnitellusti kohti monialaisia maakuntia Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta Asko Peltola 4.5.2018 Miten tähän on tultu? 1/2 Maakunta-SOTEa valmisteltu jo pitkään ennen nykyistä uudistusta: ensimmäinen laaja selvitys

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 19.1.2018 1 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu 1 / 2018 Valinnanvapauslakiesitykseen tulossa täsmennyksiä lausuntokierroksen seurauksena; esitys

Lisätiedot

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana 20.10.2017 Jukka Lindberg, muutosjohtaja OMA HÄME VALMISTELU pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana (~1.7.2017-30.6.2018) Hämeen maakuntahallitus

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne

Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne Marjatta Eväsoja, kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja 24.1.2018, Työryhmien yhteiskokoontuminen Maakunta järjestäjänä ja tuottajana MAAKUNTAVALTUUSTO Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Ritva Rintapukka, vastuuvalmistelija kehittämis- ja rahoituspalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Maakunta järjestäjänä ja tuottajana MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen virkamiesryhmän kokous Kokousaika Ma klo 8.00-9.40 Kokouspaikka E-P:n ELY-keskus, Alvar Aallon katu 8, Seinäjoki (kokoustila Alvar Aalto) Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Pöytäkirja Nro 7/ Frami D 5 krs, Neuvotteluhuone Euro. Pykälä Asia Sivu. 30 Kokouksen avaus Projektisuunnitelma / työryhmien nimeäminen 4

Pöytäkirja Nro 7/ Frami D 5 krs, Neuvotteluhuone Euro. Pykälä Asia Sivu. 30 Kokouksen avaus Projektisuunnitelma / työryhmien nimeäminen 4 Pöytäkirja Nro 7/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 13.30 15.10 Kokouspaikka Frami D 5 krs, Neuvotteluhuone Euro Käsitellyt asiat Pykälä Asia 30 Kokouksen avaus 3 31 Projektisuunnitelma / työryhmien

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio Valmistelevien työryhmien tilannekatsaus 5

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio Valmistelevien työryhmien tilannekatsaus 5 Asialista/ Pöytäkirja Nro 6/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 14.00 Kokouspaikka Frami D, Siru&Bitti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 24.5.2016 4 3 Valmistelevien työryhmien

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Tilannekatsaus joulukuu 2017 Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 12 / 2017 Osana maakuntavalmistelua toteutettiin syys-marraskuun

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 20.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö valmis seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun

Lisätiedot

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus www.omahäme.fi OMA HÄMEEN MUUTOSVISIO Maakunta on YHTEINEN JA PALVELEE meitä, hämäläisiä. Maakunta valmistellaan YHDESSÄ MEILLE, nykyisille ja tuleville

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen johtoryhmän kokous Kokousaika Ti klo 13.00-14.45 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen johtoryhmän kokous Kokousaika Ti klo 9.00 12.05 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ti klo 13.00 Kokouspaikka Frami B, kokoustila Bell & Marconi, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Kokousmuistio 14.10.2016

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 18 Projektinjohtajan määräaikaisen toimen täyttäminen Muut asiat 6

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 18 Projektinjohtajan määräaikaisen toimen täyttäminen Muut asiat 6 Asialista/ Pöytäkirja Nro 4/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 10.00 11.10 Kokouspaikka Alvarinkulma, 2. kerros Käsitellyt asiat Pykälä Asia 17 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 3 18 Projektinjohtajan

Lisätiedot

Ajankohtaista SOTEMAKUvalmistelu

Ajankohtaista SOTEMAKUvalmistelu Ajankohtaista SOTEMAKUvalmistelu Jari Aaltonen 9.3.2018 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu Etelä-Pohjanmaan SOTE-palvelurakenteen selvitystyö käynnissä valmistuu maaliskuun alussa, julkistus 27.3. Kuntien

Lisätiedot

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat Kesäetappi 19.6.2018 Tarja Miettinen Poliittinen päätöksenteko, luonnos 08.04.2018 Lakisääteiset lautakunnat Maakuntavaltuusto Vaikuttamistoimielimet nuoriso,

Lisätiedot

VATE Asko Peltola

VATE Asko Peltola VATE 22.8.2017 Asko Peltola Valtakunnallinen tilanne Hallitus päätti 5.7.2017 myöhentää uudistuksen aikataulua vuodella Näiden linjausten jälkeen ei ole edelleenkään saatu uusia ohjeita mutta niitä odotetaan

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA Harri Tiuraniemi

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA Harri Tiuraniemi LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA 29.6.2017 Harri Tiuraniemi 29.6.2017 Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4 Asialista/ Pöytäkirja Nro 5/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 12.35 13.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Pykälä Asia 21 Kokouksen avaus 3 22 SOTE-valmistelun kansallinen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 9.00 10.50 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 18 Kokouksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Oma Hämeessä

Ajankohtaista Oma Hämeessä Ajankohtaista Oma Hämeessä Auli Anttila projektiasiantuntija www.omahäme.fi Järjestöfoorumit Valmisteltu yhdessä (Sosten ja) Hämeen Setlementin kanssa 4 kertaa vuodessa, vuorotellen eri seuduilla Aiempia

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 6.3.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla => seminaari ti 27.3. klo

Lisätiedot

Ohjausryhmän seminaari , Seinäjoki. Harri Jokiranta

Ohjausryhmän seminaari , Seinäjoki. Harri Jokiranta Ohjausryhmän seminaari 18.11.2016, Seinäjoki Harri Jokiranta Kokonaisreformi Tiekartta 23.9.2016 SOTE Mallin tausta Syksy 2016 SOTEMAKU Mallin valmistelu Kevät 2017 SOTEMAKU Ehdotuksen valmistelu 7/2017

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUvirkamiesryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen virkamiesryhmän kokous Kokousaika ma klo 15.00-16.35 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto, maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Sivu 52 Kokouksen avaus... 3

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus ja kasvupalvelut Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.1.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden

Lisätiedot

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Raatihuone 14.11.2017 www.omahäme.fi Ohjelma 14.11.2017 Klo 16.30 Kahvit Klo 17 Ajankohtaista Kanta-Hämeessä Auli Anttila, projektiasiantuntija Klo 17.15 Oma Hämeen valmistelun

Lisätiedot

Kokouskutsu/ Asialista. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 26 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4

Kokouskutsu/ Asialista. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 26 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4 Kokouskutsu/ Asialista Nro 6/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 13.30 - Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Pykälä Asia 25 Kokouksen avaus 3 26 SOTE-valmistelun kansallinen

Lisätiedot

SOTE ajankohtaista. Alueellinen asiantuntijaryhmä Harri Jokiranta

SOTE ajankohtaista. Alueellinen asiantuntijaryhmä Harri Jokiranta SOTE ajankohtaista Alueellinen asiantuntijaryhmä 25.10.2017 25.10.2017 Harri Jokiranta Ajankohtaista Kansallinen Valinnanvapauslain luonnos lausunnolle kuun vaihteessa Materiaali 19.10.2017 http://alueuudistus.fi/valinnanvapauslaki-luonnos-10-2017

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI Jouko Luukkonen 6.6.2018 6.6.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 Kommentit: - Ei ltk:ia? - Yksi ltk? - Valiokunnat? TARKASTUSLTK 7 jäsentä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO AIKA Keskiviikko 15.3.2017 klo 9.00-11.15 PAIKKA, kokoustila Alvar Aalto LÄSNÄ Mika Soininen (pj) Timo Takala Jari Aaltonen Seija Rosnell Harri Väisänen

Lisätiedot

Muistio. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017

Muistio. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017 Aika: ke 17.5.2017 klo 13 14.45 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistiot , ja Työryhmien tilannekatsaus 5

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistiot , ja Työryhmien tilannekatsaus 5 Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 14.00 15.40 Kokouspaikka Frami D, Siru&Bitti Käsitellyt asiat 1-8 Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistiot 13.1.2016, 5.2.2016 ja

Lisätiedot

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava SOTE ajankohtaista HYTE Kauhava 31.10.2017 Ajankohtaista Kansallinen valmistelu Valinnanvapauslain luonnos lausunnolle näinä päivinä http://alueuudistus.fi/valinnanvapauslakiluonnos-10-2017 Valinnanvapausehdotuksesta

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Pasi Ruuttila Sanna Puumala Eeva Kopposela

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Pasi Ruuttila Sanna Puumala Eeva Kopposela Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 4/2017 Aika: ti 20.6.2017 klo 13 15 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN KOKOUSMUISTIO AIKA Keskiviikko 10.8.2016 kello 13.00 15.15 PAIKKA, maakuntasali LÄSNÄ Mika Soininen Timo Takala Jari Aaltonen Harri Väisänen Ritva Rintapukka Asko Peltola

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Pe klo 12.00 Kokouspaikka Frami D, Siru & Bitti, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 1-10 Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Kokousmuistio 9.12.2016 tarkastaminen...

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Epävirallinen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) Asialista/ Pöytäkirja

Etelä-Pohjanmaan Epävirallinen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) Asialista/ Pöytäkirja 1 Kokoustiedot Epävirallisen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) kokous Kokousaika ke klo 9.00-11.25 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIDEN JOHTORYHMÄ (päivitetty )

PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIDEN JOHTORYHMÄ (päivitetty ) PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIDEN JOHTORYHMÄ (päivitetty 24.2.2017) Tanja, peruspalvelujohtaja, pj Eija Ala-Toppari-, Lape muutosagentti Päivi Hentilä, terveyskeskuslääkäri Harri Jokiranta, projektinjohtaja

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Watt & Edison, Frami B, 2.krs, Seinäjoki. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio

Asialista/ Pöytäkirja. Watt & Edison, Frami B, 2.krs, Seinäjoki. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio Asialista/ Pöytäkirja Nro 8/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 13.00 15.30 Kokouspaikka Watt & Edison, Frami B, 2.krs, Seinäjoki Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 8.9.2016

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika to klo 9.00 11.45 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 48 Kokouksen avaus... 3 49 Ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot

Muutos tehdään maakunnissa

Muutos tehdään maakunnissa M A A K U N TA U U D I S T U S Muutos tehdään maakunnissa Tilannekatsaus 28.4.2017, ohjausryhmä Jukka Ylikarjula 4.5.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Lakien valmisteluaikataulu 4.5.2017 Maakunnallinen näkökulma

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUkuntajohtajafoorum. Asialista

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKUkuntajohtajafoorum. Asialista 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokouksen alussa kuultiin vakuutuspiirin johtajan Liisa Ojala puheenvuoro: KELA rooli sotemaku muutoksessa Kokousaika Ti klo 13.00

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne Asko Peltola 16.11.2018 1 Toiminta syksyllä 2018 Keskitytty niihin asioihin, joita voidaan uudistaa jo nykyisissä rakenteissa ja nykyisellä lainsäädännöllä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE-työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE-työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE-työvaliokunnan kokous Kokousaika Pe klo 12.05 16.05 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Siru & Bitti, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Kokousmuistio 23.9.2016...

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU- strategiset tukipalvelut päätyöryhmä. Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU- strategiset tukipalvelut päätyöryhmä. Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistus, strategiset 2/2017 Kokousaika To klo 13.00-15.00 Kokouspaikka ELY, Alvar Aallon katu 8, Seinäjoki Käsiteltävät asiat :t 12-23 Asia Sivu 12 Kokouksen avaus ja läsnäolijat...

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTEMAKU-johtoryhmä. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen johtoryhmän kokous Kokousaika Ma klo 13.00-14.10 Kokouspaikka Etelä-Pohjanmaan liitto (maakuntasali), Kampusranta 9 C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat :t 10-19

Lisätiedot

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO Vaihtoehtoja maakuntaviraston organisoitumisesta MAAKUNTAVALTUUSTO JA -HALLITUS Maakuntajohtaja HYVINVOINTI- LTK Järjestäjäohjaus ELINVOIMA- LTK YMPÄRISTÖ- JA LIIKENNELTK

Lisätiedot

Henkilöstöjärjestöt Asko Peltola

Henkilöstöjärjestöt Asko Peltola Henkilöstöjärjestöt 17.8.2017 Asko Peltola SOTEMAKUn päivitystä Hallitus päätti 5.7.2017 myöhentää uudistuksen aikataulua vuodella Hallituksen päivitetyt linjaukset: Valinnanvapauslaki palautetaan jatkovalmisteluun

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.2.2018 1 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu 2 / 2018 Valinnanvapauslakiesitykseen tehtiin täsmennyksiä lausuntokierroksen jälkeen; esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika pe klo 12.00 14.15 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 129 Kokouksen avaus... 3 130 Maakunta-

Lisätiedot

I&O hallituksen kärkihanke

I&O hallituksen kärkihanke I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika pe klo 12.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 129 Kokouksen avaus... 3 130 Maakunta- ja

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 20.12.2017 1 Hivenen historiaa (2015) Sipilän hallituksen linjaukset 27.5.2015 Sote-palveluiden järjestämisvastuu kuntia laajemmille itsehallintoalueille,

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kulttuuri Etelä-Pohjanmaa

Maakuntauudistus ja kulttuuri Etelä-Pohjanmaa Maakuntauudistus ja kulttuuri Etelä-Pohjanmaa Maakuntauudistus ja vahvistuvat yhteistyörakenteet sivistyksessä ja hyvinvoinnissa työpajat: 3.5. Seinäjoki, klo 10.00-14.00, Tuija Ahola, kehittämissuunnittelija

Lisätiedot

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava

Lisätiedot

Maakuntajärjestäjä ja maakuntakonserni

Maakuntajärjestäjä ja maakuntakonserni Maakuntajärjestäjä ja maakuntakonserni luonnos 22.3.2018 www.uusiep.fi Maakunta järjestäjänä Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja

Lisätiedot

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä 7.6.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja https://www.youtube.com/watch?v=0eryr7yjadk&list =PLoYgvGiwgZk539nYQhReTL7qSIcTVa7V_&index=1

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 18.8.2017 Asko Peltola Valtakunnallinen tilanne Hallitus päätti 5.7.2017 myöhentää uudistuksen aikataulua vuodella Hallituksen päivitetyt linjaukset: Valinnanvapauslaki palautetaan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan Väliaikainen valmistelutoimielin. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokous Kokousaika ti klo 9.00 11.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto Käsiteltävät asiat Asia Sivu 57 Kokouksen avaus... 3 58 Ajankohtaiskatsaus

Lisätiedot