Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu"

Transkriptio

1 LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä

2 Väliaikainen valmistelutoimielin Päätehtävä Johtaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelua ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa Vastaa tehtäviinsä liittyvän puhevallan käyttämisestä maakuntavaltuuston toimikauden alkuun asti Rajanveto ja poliittisen ohjauksen jatkuvuus Väliaikaisen toimielimen ei tulisi hoitaa tehtäviä, jotka edellyttävät poliittista harkintaa, tarkoituksenmukaisuusharkintaa tai synnyttävät pitkäaikaisia vaikutuksia maakunnalle Koska VATE:n toimikaudella valmistellaan asioita, jotka tulevat aikanaan poliittisen johdon päätettäväksi, jatkaa esivalmistelusta alkaen valmistelun poliittisena ohjausryhmänä toiminut Uudenmaan liiton maakuntahallitus valmistelun poliittista ohjausta valittavan maakuntavaltuuston toimikauden alkuun saakka Rahoitus Perustuu valtion kiinteään määrärahaan ja tapauskohtaiseen haettavaan avustukseen alkaen Rahoituksen osalta vielä epävarmuustekijöitä, mm. rahoituksen määrä, ALV-kohtelu

3 Väliaikainen valmistelutoimielin Toimikausi Aikaisintaan alkaen (tai myöhemmästä asettamisajankohdasta) Maakuntavaltuuston ja -hallituksen toiminnan aloittamisajakohtaan saakka (valtuuston toimikausi alkaa ) Nimeäminen Ensisijaisesti alueella tulee sopia kokoonpanosta ja asettamisesta 1) Maakunnan liiton, 2) kuntien, 3) perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistoiminta-alueiden 4) sairaanhoitopiirin, 5) erityishuoltopiirin, 6) pelastuslaitoksen, 7) ELY keskuksen ja 8) TE toimiston kesken Jos valmistelutoimielintä ei ole asetettu 1 kk kuluessa lain voimaantulosta (siis mennessä) siirtyy nimeäminen valtioneuvostolle Jäsenet Valittava ym. organisaatioiden viranhaltijoita, joilla on hyvä asiantuntemus toimialansa toiminnasta ja taloudesta Viranhaltijoita virkavastuulla virkamieshallitus Toimielimessä ei ole henkilöstön edustusta Toimielin voi asettaa päätösvaltaisia jaostoja tai valmistelusta vastaavia työryhmiä

4 Väliaikaisen valmistelutoimielimen tehtävät Tehdä itse 1. Päättää perustettavan maakunnan 2019 minitalousarviosta 2. Selvittää siirtyvä henkilöstö ja valmistella siirtosuunnitelma- ja sopimukset 3. Valmistella toiminnan ja hallinnon järjestämistä 4. Valmistella muut maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämiseen välittömästi liittyvät asiat 5. Viestintä ja tiedottaminen Osallistua 1. Maakuntavaalien järjestämiseen 2. Siirtyvän irtaimen ja kiinteän omaisuuden selvittämiseen 3. Siirtyvien sopimusten selvittämiseen 4. Tieto- ja viestintäteknisten järjestelmien ja ratkaisujen selvittämiseen

5 VATE:n työskentelyedellytysten turvaaminen VATE:n tehtäviä, jotka eivät delegoitavissa Tehtäviinsä liittyvän puhevallan käyttö Työnantajan edustajana toimiminen Valmistelun viestinnän periaatteista päättäminen Hyvän tiedonhallintatavan ja hyvän henkilötietojen käsittelyn toteuttaminen VATE:n tehtäviä, jotka delegoitavissa virkasuhteessa maakuntaan olevalle henkilölle (ellei VATE halua pitää niitä itsellään) Nimenkirjoitusoikeus Henkilöstön ottaminen määräaikaiseen virka- tai työsopimussuhteeseen (enintään saakka), virkasuhteen kelpoisuusvaatimuksista päättäminen, virkasuhteen haettavaksi julistaminen, virka- ja työvapaat, sivutoimiluvat ja muut työ- ja virkasuhteita koskevat asiat Tiedottamisesta vastaaminen VATE:n asiakirjahallinnosta vastaavan virkasuhteisen henkilön määrääminen VATE:n tukipalvelut Maakunnan liiton on järjestettävä valmistelutoimielimelle kokous- ja työtilat sekä huolehdittava valmistelutoimielimen työskentelyedellytysten muusta varmistamisesta Maakunnan liitto vastaa valmistelutoimielimen toiminnan ja henkilöstön edellyttämistä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutehtävistä (voimaanpanolaki 6 )

6 Tehdyn työn liittäminen osaksi VATE:n toimintaa Valmistelun jatkuvuus turvataan ja VATE:n ruuhkautumista ehkäistään Nimeämällä VATE:n tehtävävalmistelusta vastaavat työryhmät ja täsmentämällä niiden tehtävät ja aikataulut VATE:n lakisääteisten tehtävien näkökulmasta Tukeutumalla maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelussa muutoin Uusimaa2019 hankkeen valmisteluun; hanke tarkistaa ja fokusoi vastaavasti omaa työryhmä- ja verkostorakennettaan väliaikaishallinnon tarpeiden näkökulmasta Turhaa välivaihetta ja valmistelun viivästymistä vältetään Tukeutumalla VATE:ssa Uudenmaan liiton infraan ja tukipalveluihin ostopalveluna Tukeutumalla resurssisopimuksiin Uusimaa2019 hankkeen (Uudenmaan liiton) nykyiset resurssisopimukset siirretään maakuntaan (kirjaus on sopimusehdoissa) Uusimaa2019 hankkeen työsuhteisten maakuntavalmistelijoiden osalta maakunta ja Uudenmaan liitto solmii 100 % resurssisopimukset Maakunnan hallinnon ICT-ratkaisuja ryhdytään asteittain ja hallitusti ajamaan ylös ja ottamaan käyttöön kesän jälkeen (maakunnan asianhallintajärjestelmä saadaan käyttöön alkaen). Käytössä olevista (Uudenmaan liiton) ratkaisuista luovutaan sitä mukaa.

7 Väliaikaishallinnon valmisteluorganisaatio Johtaa, päättää Väliaikainen valmistelutoimielin Väliaikainen yhteistoimintaelin Poliittinen ohjausryhmä: Uudenmaan liiton maakuntahallitus Ohjaa, linjaa Virkamiesjohtoryhmä Henkilöstötyöryhmä Sopimustyöryhmä ICTtyöryhmä Taloustyöryhmä Viestintätyöryhmä Muut VATE:n tehtävien kannalta välttämättömät työryhmät? Uusimaa2019 hankkeen OJR Siirtyvä henkilöstö Ehdotukset siirtosuunnitelmiksi ja -sopimuksiksi Fuusion tuki Valmistelu- & sidosryhmäverkosto Siirtyvät sopimukset ja vastuut Siirtyvät ICT-järjestelmät Maakunnan TA2019 Ehdotukset toiminnan aloittamisen Maakunnan ICT-ratkaisut Väliaikaishallinnon kannalta välttämättömien sopimukset ja vastuut talous sopimusten hankinnasta/ Fuusion tuki Siirtyvä irtain ja kiinteä siirtämisestä/jatkamisesta omaisuus Fuusion tuki Fuusion tuki Uusimaa 2019 vastuujohtaja: maakuntajohtaja hankejohto: muutosjohtaja + sotemuutosjohtaja Uusimaa2019 -hanke VATE:n viestintä Fuusion tuki Esim: Maakuntavaalien valmistelu Operatiivinen hankehallinta, valmistelun priorisointi, aikatauluttaminen ja yhteensovittaminen Valmistelun sisällöllinen ohjaus Henkilöstöfoorumi ICT-hanke

8 VATE:n esittelijä/pääsihteeri Toimii VATE:n kokousten esittelijänä, virkasuhteessa maakuntaan Toimii VATE:n alaisen valmistelun operatiivisena yleisjohtajana ja vastaa valmistelurakenteen toiminnan ja ohjauksen resursoinnista, organisoitumisesta ja kehittämisestä VATE:n delegoimana Nimenkirjoitusoikeus VATE:n tiedottamisesta vastaaminen VATE:n asiakirjahallinnosta vastaava henkilö Henkilöstön ottaminen määräaikaiseen ( ) virka- tai työsopimussuhteeseen maakuntaan, virkasuhteen kelpoisuusvaatimuksista päättäminen, virkasuhteen haettavaksi julistaminen, virka- ja työvapaat, sivutoimiluvat ja muut työ- ja virkasuhteita koskevat asiat

9 Maakunnan henkilöstö väliaikaishallintovaiheessa Väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) Hyvän hallinnon näkökulmasta suositeltava menettely on avoin haku Valmistelutoimielimen esittelijä/-t Määräaikainen virkasuhde maakuntaan tai asti (kunnes maakuntajohtaja valittu ja aloittanut) VATE:n pj esittelijän/-jöiden esimies A. Valitaan määräaikaisina viranhaltijoina valikoituminen/hakumenettely? B. Siirretään liikkeenluovutuksella maakuntaan

10 Seuraa valmistelua ja osallistu keskusteluun #Uusimaa2019 #turvallinensiirtymä

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka

Lisätiedot

Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen. ohjaus Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen. ohjaus Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen ohjaus 2018 Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja 7.5.2018 Ryhmien ja vastuuhenkilöiden roolit sekä työnjako keväällä 2018 Ryhmä Päätehtävät Raportoi

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (5) 180 Maakunnan väliaikaishallinnon järjestäminen TRE:1525/00.01.06/2017 Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija Valmistelijan yhteystiedot Yhteyspäällikkö Tuukka

Lisätiedot

Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu

Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu LUONNOS 12.2.2018 UML:n hallituksen kokous (ver klo 9:00) Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu Perustuu oletukseen että lainsäädäntö tulee voimaan 1.6.2018 tai 1.7.2018

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako Hallintovaliokunta 25.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 24.4.2017 Maakunnan väliaikaishallinto voimaanpanolaissa 2 24.4.2017 Maakuntien perustamisen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.

Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6. Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu

Lisätiedot

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA

MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA 1 MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA Johdanto Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin hallituksen esityksen mukaan

Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin hallituksen esityksen mukaan Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin hallituksen esityksen mukaan 2.3.2017 Voimaanpanolain 6 Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin vastaa maakunnan

Lisätiedot

Strateginen johtoryhmä

Strateginen johtoryhmä Strateginen johtoryhmä Johtoryhmäkortti Kuvaus johtoryhmän tehtävistä 19.3.2018 Ryhmien ja vastuuhenkilöiden roolit sekä työnjako Ryhmä Päätehtävät Raportoi kenelle Uudenmaanliiton hallitus Uusimaa 2019

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv 2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Valmisteluvaiheet 27.3.2017 3 Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakuntahallitus 127 04.06.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu MHS 13.03.2018 39 28/00.00.00/2018

Lisätiedot

Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu

Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu LUONNOS 28.2.2018 kuntajohtajakokous ja virkamiesjohtoryhmä (ver 28.2.2018 klo 8:50) Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu Perustuu oletukseen että lainsäädäntö tulee

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN

LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Järjestäytymiskokous 01/2017 AIKA: Maanantaina 14.8.2017 klo 9:30 PAIKKA: Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen

Lisätiedot

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman SATAKUNNAN SOTE&MAKU Yyteri 19.4.2017 Terttu Nordman Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Pohjoinen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Reposaari Pihlava Noormarkku Läntinen Lavia Pori Ulvila Nakkila Harjavalta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2. Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä 1.7.2017 ja uutta maakuntaa Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.2017 MAAKUNTIEN YHTEISEN ARKKITEHTUURIN SUUNNITTELU VAIHEITTAIN

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu 28/00.00.00/2018 MHS 13.03.2018 39 Tiivistelmä Uudenmaan liiton

Lisätiedot

TYÖVALIOKUNTA/SOTE-UUDISTUS TOIM. SILJA

TYÖVALIOKUNTA/SOTE-UUDISTUS TOIM. SILJA TYÖVALIOKUNTA/SOTEUUDISTUS 25.1.2017 TOIM. SILJA 1 13.2.2017 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen ü Palvelulaitosmalli on korvattu maakunnan liikelaitosta koskevalla sääntelyllä (maakuntalain

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5 MUISTIO 6/2018 1 Aika 27.04.2018 klo 13:00-15:00 Paikka Kallion virastotalo, nh 7 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hankeseuranta, tilannekuva 25.4.2018 4 3 Väliaikaishallinnon käynnistymisen

Lisätiedot

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä. Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-

Lisätiedot

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen Maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu MUISTIO 5/2017 1 Aika 22.05.2017 klo 08:30-09:50 Paikka, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen avaus 3 26 Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Uusimaa 2019 valmistelun tilannekatsaus ja seuraavat askeleet. Perustuu oletukseen että lainsäädäntö tulee voimaan

Uusimaa 2019 valmistelun tilannekatsaus ja seuraavat askeleet. Perustuu oletukseen että lainsäädäntö tulee voimaan Uusimaa 2019 valmistelun tilannekatsaus ja seuraavat askeleet Perustuu oletukseen että lainsäädäntö tulee voimaan 1.6.2018 Tilannekatsaus Uudenmaanliitto jatkoi kesällä 2017 maakunta- ja sotevalmistelua

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Väliaikainen valmistelutoimielin 14.08.2017 AIKA 14.08.2017 klo 09:34-11:40 PAIKKA Nuijamies, Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko

Lisätiedot

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISHALLINNON JÄRJESTÄMINEN

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISHALLINNON JÄRJESTÄMINEN Kaupunginhallitus 79 27.03.2017 SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISHALLINNON JÄRJESTÄMINEN 29/00.010/2017 Kaupunginhallitus 27.03.2017 79 Pirkanmaan liitto ja sote- ia maakuntauudistuksen esivalmistelun

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

VÄLIAIKAISHALLINTO Keskeiset tehtävät ja lainsäädäntö

VÄLIAIKAISHALLINTO Keskeiset tehtävät ja lainsäädäntö VÄLIAIKAISHALLINTO Keskeiset tehtävät ja lainsäädäntö Sisällys: Väliaikaishallinto Pohjois-Karjalan maakuntauudistuksen tiekartassa Voimaanpanolaki, väliaikaishallintoa koskevat lakiluonnokset ja perustelumuistio

Lisätiedot

Väliaikaishallinto Neuvottelu

Väliaikaishallinto Neuvottelu Sote- ja maakuntauudistus Väliaikaishallinto Neuvottelu 2.6.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.X.2017 1.X.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10-12 kk Väliaikainen hallinto 5-8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Projektisuunnitelma vuodelle

Projektisuunnitelma vuodelle Projektisuunnitelma vuodelle 2017 11.12.2016 ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön ja omaisuuden siirtämiselle, pohjustetaan väliaikaishallinnon työtä

Lisätiedot

Maakuntien valmistelutilanne

Maakuntien valmistelutilanne Maakuntien valmistelutilanne Johanna Viita Maakunta-asioiden kehityspäällikkö Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 21.6.2017 Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamistilanne 24.8.2017

Lisätiedot

Talvitie Outi VM. Arvoisa vastaanottaja,

Talvitie Outi VM. Arvoisa vastaanottaja, Talvitie Outi VM Lähettäjä: Tero Suursalmi Lähetetty: 15. elokuuta 2016 16:22 Vastaanottaja: Valtiovarainministerio VM Kopio: Ossi Savolainen Aihe: Ilmoitus esivalmistelun

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan 1 Matkalla uuteen maakuntaan LAPIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Projektisuunnitelman toteutuminen ja tarkennukset Budjetti vuodelle 2017 ja muut rahoitushakemukset Valmistelutoimielin,

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9.00-14.30 (aamukahvi tarjolla klo 8.30 alkaen) Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Väliaikainen hallinto Tilanne Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä

Väliaikainen hallinto Tilanne Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Tilanne 20.4.2017 Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Maakuntavalmistelun ohjausryhmä 20.2.2017 Tilannekatsaus, Sari Haataja Hallintoryhmän tehtävät esivalmistelun aikana Maakunnan / palvelukeskusten vastuulle siirtyvien sopimusten kartoittaminen

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaisen valmisteluelimen päätöksenteko- ja hallintomenettely. Täydennettäväksi

Maakunnan väliaikaisen valmisteluelimen päätöksenteko- ja hallintomenettely. Täydennettäväksi Maakunnan väliaikaisen valmisteluelimen päätöksenteko- ja hallintomenettely Täydennettäväksi Helsinki 2017 Maakunnan väliaikaisen valmisteluelimen päätöksenteko- ja hallintomenettely 1 Johdanto Hallitus

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen eteneminen Satakunnassa. Info Timo Vesiluoma Satakuntaliitto

Maakuntauudistuksen eteneminen Satakunnassa. Info Timo Vesiluoma Satakuntaliitto Maakuntauudistuksen eteneminen Satakunnassa Info 5.4.2017 Timo Vesiluoma Satakuntaliitto Maakunta- ja sote-uudistuksen yleisiä linjauksia Uudistuksen kansallisia tavoitteita: Maakuntauudistuksessa Suomeen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa 14.6.2017 Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä Satakunnassa MAKU-työlistalla keväällä 2017, mm: Maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon perustaminen Satakuntaan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 19.09.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola

Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta Asko Peltola 4.5.2018 Miten tähän on tultu? 1/2 Maakunta-SOTEa valmisteltu jo pitkään ennen nykyistä uudistusta: ensimmäinen laaja selvitys

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Maakuntalaki. Kuntamarkkinat Johtava lakimies Kirsi Mononen

Maakuntalaki. Kuntamarkkinat Johtava lakimies Kirsi Mononen Maakuntalaki Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtava lakimies Kirsi Mononen Laaja lakipaketti Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Maakuntalaki Em voimaanpanolait Maakuntien valtionosuuslaki Kuntien

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta 1. Valmistelun nykytila 2. Valmistelussa olevat asiat 3. Väliaikaisen toimielimen rooli, tehtävät ja kokoonpano 4. Keskustelussa ollut valmistelun jatkosuunnitelma,

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9-14.38 Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT Dynamo / auditorio, Piippukatu

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä

Lisätiedot

MAAKUNTA- JA SOTE - UUDISTUS

MAAKUNTA- JA SOTE - UUDISTUS MAAKUNTA- JA SOTE - UUDISTUS Aija Tuimala etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 UUDISTUKSEN TILANNE / Perustuslakivaliokunnan lausunto 1.6. / Valinnanvapauden vaiheistaminen (toteutusvaiheen pidentäminen)

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 26.6.2017 klo 12.30 14.10 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet

Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet ESIVALMISTELU VÄLIAIKAISHALLINTO KÄYNNISTYMINEN TOIMINTA ALKAA 1.12.2016 n. 09/2017 tai kunnes lakipaketti astuu voimaan Uudenmaan liiton alaisena projektina n. 10/2017-03/2018

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Tehtävä Säädös Aikataulu Työryhmä ESIVALMISTELU - 1.7.2017 Asiakkuus-, palvelu ja tietokuvaukset 11/2016-2/2017 Sote- ja maku-valmisteluryhmät

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Creating autonomous Region of Helsinki

Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Creating autonomous Region of Helsinki 25.8.2017 Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt yland Creating autonomous Region of Helsinki Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Keväällä 2017

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS LUONNOS 7.6.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS Keski-Suomen väliaikainen valmistelutoimielin on hyväksynyt xx.xx.2017 Työjärjestys tulee voimaan xx.xx.2017 1 LUKU

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maakuntasali (2. krs), Siltakatu 2, Joensuu

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maakuntasali (2. krs), Siltakatu 2, Joensuu Pöytäkirja 3/2017 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika: Tiistai 11.4.2017 klo 18.00 19.50 Paikka: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Maakuntasali (2. krs), Siltakatu 2, Joensuu Ohjausryhmän jäsenet: X Auvo Gustafsson

Lisätiedot

Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu klo 14.30

Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu klo 14.30 Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu 24.3.2017 klo 14.30 Asialista 1. Esivalmistelusta valmisteluun, Rolf Nyholm 2. Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanon hahmottelu,

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory. Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory. Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja Maakunnan aloittamisen tukemiseksi siirtymävaiheessa siirtyvät organisaatiot ottavat huomioon Väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) päätöksentekovalta

Lisätiedot