KOSKEN TOIMINTASUUNNITELMA Kosken vuosikokous Marja Heikkilä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOSKEN TOIMINTASUUNNITELMA Kosken vuosikokous Marja Heikkilä"

Transkriptio

1 KOSKEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kosken vuosikokous Marja Heikkilä

2 VUODEN 2017 KYSYMYKSIÄ Sote- ja maakuntauudistus on edennyt pidemmälle kuin koskaan ennen mutta ei ole vielä lakiin kirjoitettu. HE sotejärjestämislaista eduskunnassa. Kosken rooli ja paikka uudistajana ja uudistuksen kohteena VO säilyy vuoden 2016 tasolla Rakenteellista kehittämistä ei toteuteta, vaan voidaan keskittyä maakunnan kehittämiseen ja yhteistyöhön yhteistyöalueella

3 VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUMA VO:N PALAUTUKSEN YHTEYDESSÄ Valiokunta korostaa sosiaalialan osaamiskeskusten osaamista ja merkitystä sote-uudistuksessa, jossa palvelujärjestelmän muutospaineet ovat poikkeuksellisen suuret. Tarvitaan tutkittua tietoa mm. palveluiden vaikuttavuudesta, palvelutarpeen arvioinnista sekä palveluiden kustannustehokkaasta järjestämisestä. Osaamiskeskukset ovat mukana myös hallituksen kärkihankkeiden valmistelussa ja toteutuksessa. Valiokunnan mielestä sosiaalitieteellisellä tutkimuksella tulee olla samanlaiset mahdollisuudet valtion tutkimusrahoitukseen kuin terveyden tutkimuksella nykyisin on. Asia on ratkaistava soteuudistuksen yhteydessä, kuten myös se, miten osaamiskeskusverkoston toimintamahdollisuudet turvataan.

4 SOTE-VALMISTELUN MAAKUNNALLINEN ORGANISOITUMINEN

5 Esivalmistelun organisaatio Foorumit Kunnanjohtajakokoukset Tulevaisuusfoorumi Poliittinen ohjausryhmä pj Satu Koskinen vpj Rolf Nyholm ja Maarit Heikkinen Johtoryhmä pj Tapani Mattila Viestintäryhmä Virpi Heikkinen Mikael Palola SOTE-työvaliokunta Timo Koivisto Palvelutuotantotyöryhmä Kati Kallimo Turvallisuus ja varautuminen Järjestäminen Maakunnan palvelulaitos Juha Kinnunen Valinnanvapauden piiriin kuuluva palveluntuotanto Kati Kallimo Talous, kiinteistöt ja tukipalvelut Ari Hirvensalo ICT Arja Aroheinä Arto Jalkanen Henkilöstö Tutkimus, koulutus ja kehittäminen Päivi Hamarus Kasvupalvelut Tuula Säynätmäki Aluekehitys Aluekehitys strate- ja ginen ja strateginen suunnittelu suunnittelu Hannu Korhonen Kasvupalvelut Alueiden käyttö, luonnonvarat ja Alueiden Liikenne käyttö, luonnonvarat ja liikenne Olli Ristaniemi Maaseutu Ulla Mehto- Hämäläinen Simo Tarvainen Sosiaali- ja terveyspalvelut Resurssit ja kyvykkyydet Maakuntapalvelut

6 Uudistuksen valmistelu Uudistuksen ohjaus Esivalmistelun aikataulu Johtoryhmän kokoukset

7 Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien väliaikaiset valmisteluelimet Maakunnat aloittavat toimintansa Esivalmistelu /2017 7/2017 3/2018 1/ /2017 Kuntavaalit 1/2018 Ensimmäiset maakuntavaalit 4/2021 Kuntavaalit ja maakuntavaalit

8 Lisätiedot #sote #maakunta2019 #maakuntauudistus

9 KOSKEN TOIMINTA 1. Osaamiskeskuksen perustyö 2. Palvelutoiminta 3. Hanketyö

10 KOSKEN ARVOT Avoimuus, luotettavuus ja yhdenvertaisuus KOSKEN PERUSTEHTÄVÄ Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus on maakunnallinen, vakiintunut, joustava ja arvostettu kehittämisyhteisö ammattilaisille ja muille toimijoille. 1. Tuemme sosiaalialan pitkäjänteistä kehittämistyötä 2. Kokoamme, yhdistämme ja välitämme sosiaalialan tieteellistä ja kokemuksellista tietoa 3. Vahvistamme ammattitaitoa sosiaalialalla

11 1. KOSKEN PERUSTOIMINTA Osaamiskeskustyö Maakunnallisen kehittämisrakenteen edistämistyö Toimiminen sote- ja maakuntauudistuksen tutkimuskoulutus- ja kehittämistyöryhmässä Toimiminen Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymässä, KeHO:ssa Toimiminen mahdollisen lasten ja perheiden osaamisja tukikeskuksen käynnistämiseksi Sosiaalihuollon rakenteen uudistaminen ja lakien toimeenpanon tuki ja vaikutusten seuranta Hankkeitten kautta (Pro Sos ja Kansa-Koulu) Järjestämällä koulutusta Osallistumalla ja vaikuttamalla sote-uudistuksen toteutukseen

12 KOSKEN PERUSTOIMINTAA Sosiaalipoliittinen toiminta sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja eriarvoistumisen vähentämiseksi Paljon palveluja tarvitsevat ihmiset tiedon tuotanto järjestelmän korjaaminen o Mm. Cafe Social Sosiaalinen hyvinvointi, yksinäisyyden ja turvattomuuden taklaaminen Viestintä Avoin, vuorovaikutteinen tiedonkulku! Nettisivut Facebook- WANTED sosiaalialan positiivinen ammattilainen Raportteja, tutkimuksia -sarjat, muita selvityksiä

13 KOSKEN PERUSTOIMINTAA Työryhmät Työkokoukset (Nopeatkin) koordinointi-, kehitys- ja selvitystehtävät Hankesuunnittelu, yhteiskehittäminen Verkostoiminen Alan ammattilaisten hereillä pitäminen

14 2. PALVELUTOIMINTA Sosiaaliasiamiehen palvelut kaikkiin Keski- Suomen 23 kuntaan Kiertävä lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä Konsultoiva varhaiserityisopettaja Lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijaryhmä menossa KeHO:n innovaatiolaboratorioon Lastensuojelun edunvalvonta Konsultointi ja koulutus

15 3. KEHITTÄMIS- JA HANKETOIMINTA 2017 Käynnissä, Koske (osa)toteuttajana / yhteistyökumppanina Osaamisen kehittäminen ja kuntatuki rahapelihaittojen ehkäisyssä ja hoidossa PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa ( ) Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Kansa-koulu ( ) Rainer-hanke ( ) LAPE/ Romani lasten, nuorten ja perheiden selvitys 2017/1 Yhdessä ei olla yksin Keski-Suomen hyvinvointiyhteistyöhanke ( ) o Projektikehittäjät Meeri Jaatinen ja Sirpa Pekkarinen aloittavat PROMEQ Osallistava hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ( ) o Yhteistyössä JY:n kanssa

16 KIITOS!

Sote- ja maakuntauudistus. Valmistelu Keski-Suomessa

Sote- ja maakuntauudistus. Valmistelu Keski-Suomessa Sote- maakuntauudistus Valmistelu Keski-Suomessa 2.2.2017 Sote- maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:

Lisätiedot

SOTEsta. Tuija Koivisto

SOTEsta. Tuija Koivisto SOTEsta Tuija Koivisto 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi SOTE ja maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon ja julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:

Lisätiedot

UUTISKIRJE. nro 1/2016. Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen. Tässä numerossa. Keski-Suomessa uuden maakunnan

UUTISKIRJE. nro 1/2016. Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen. Tässä numerossa. Keski-Suomessa uuden maakunnan Keski-Suomen sote- maakuntauudistuksen UUTISKIRJE nro 1/2016 Tässä numerossa Keski-Suomessa uuden maakunnan palvelut suunnitellaan asiakaslähtöisesti Sote- maakuntauudistuksen esivalmistelu on lähtenyt

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 3. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 3. kokous ESITYSLISTA 1.11.2016 1(6) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 3. kokous Aika: ke 16.11.2016, klo 10-13 Paikka: Priimus, Pruuvi -auditorio, Taulumäentie 45,

Lisätiedot

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola Kuntajohtajafoorumi 13.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? (1/2) Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Joulukuu 2017 1 Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 Visio ja kulmakivet 3 4 5 Monikanavaisen

Lisätiedot

Järjestöt ja maakuntauudistus Satakunnassa

Järjestöt ja maakuntauudistus Satakunnassa Järjestöt ja maakuntauudistus Satakunnassa Milja Karjalainen @miljkarj Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi #yhteisökeskus #järjestöt #JYTRY MITEN järjestötoimintaa voitaisiin hyödyntää aiempaa

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

Väliaikainen hallinto Tilanne Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä

Väliaikainen hallinto Tilanne Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Tilanne 20.4.2017 Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk

Lisätiedot

Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu klo 14.30

Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu klo 14.30 Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu 24.3.2017 klo 14.30 Asialista 1. Esivalmistelusta valmisteluun, Rolf Nyholm 2. Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanon hahmottelu,

Lisätiedot

toimeenpanon tukeminen

toimeenpanon tukeminen Sote ja maakuntauudistuksen toimeenpanon tukeminen Salme Kallinen Marraskuu 2017 Muutos tehdään yhdessä! Muutostuki Tavoite: sote ja maakuntauudistuksen edellyttämä muutos etenee ja toteutuu maakunnissa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 20.10.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta

Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta 1. Osapuolet Nimetään tähän jakson 1. alle erikseen kaikki maakunnan kunnat, jotka haluavat sopimusperusteisesti valmisteluun osallistua.

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus Maakuntauudistus Tilannekatsaus Maakuntahallitus 22.2.2019 Uudistuksen tilanne vakava Pelivara seitinohut, sillä eduskunnan viimeinen istuntopäivä pe 15.3.2019 Perustusvaliokunnan mietintö (tänään?) Reformiministerityöryhmän

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. valmistelusta LAHTI Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. valmistelusta LAHTI Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen valtakunnallisesta valmistelusta LAHTI 30.1.2018 Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö Aikataulu EK:n valiokunnissa 41 lakia Maantielaki-HE

Lisätiedot

http://www.ks2019.fi/ http://alueuudistus.fi/documents/1477425/3223876/hallituksen- esitys-sote-ja-maakuntauudistuksesta-2.3.-2017.pdf/05df0eec-7625-435a-b462-667279f2d029 HE 2.3.2017 Eduskunnan käsittelyssä

Lisätiedot

Väliaikaishallinto Neuvottelu

Väliaikaishallinto Neuvottelu Sote- ja maakuntauudistus Väliaikaishallinto Neuvottelu 2.6.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.X.2017 1.X.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10-12 kk Väliaikainen hallinto 5-8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017 Sote- ja maakuntauudistus Marraskuu 2017 - Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 30.11.2017 - Etunimi Sukunimi Visio ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija

Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä 22.11.2017 Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija Maakunnallisen valmistelun organisointi VALMISTELUPROJEKTIT Järjestettävien

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 19.09.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus

Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus http://alueuudistus.fi/etusivu http://www.ks2020.fi/ 22.8.2017 Keski-Suomen yrittäjät Kati Kallimo Muutokset ja valmistelun jatkot kansallinen tilanne Valmistelun

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 1.3.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpanosta Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM 1 Aikataulu EK:n valiokunnissa 41 lakia Maantielaki-HE eduskuntaan

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:

Lisätiedot

Omaa maakuntaa rakentamassa Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen

Omaa maakuntaa rakentamassa Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen Omaa maakuntaa rakentamassa 31.5.2018 Maakuntajohtaja/muutosjohtaja Pentti Mäkinen Miten tähän on tultu Etelä-Savossa Maakunta- ja sote-uudistus on prosessi Maakunta- ja soteuudistusta on valmisteltu kokonaisuutena

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 7. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 7. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 7. kokous Aika: ke 10.5.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Ajankohtaista Oma Hämeessä

Ajankohtaista Oma Hämeessä Ajankohtaista Oma Hämeessä Auli Anttila projektiasiantuntija www.omahäme.fi Järjestöfoorumit Valmisteltu yhdessä (Sosten ja) Hämeen Setlementin kanssa 4 kertaa vuodessa, vuorotellen eri seuduilla Aiempia

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

KOSKEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2018

KOSKEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2018 KOSKEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2018 Sivi Talvensola 15.1.2018 Aiemmat suunnitelmat Viestintätutkimus ja viestintästrategia 2006 Sisäisen viestinnän kehittäminen 2006 Kosken viestintästrategian käyttöönottosuunnitelma

Lisätiedot

Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus

Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Silja Ässämäki Paviljonki, Jyväskylä 7.6.2016 Keski-Suomessa on vahva yhdessä tekemisen meininki 8/2016 Yhtiöt, valinnanvapaus jne.? KASTE-HANKKEEN TAVOITTEET

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015)

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015) Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015) 6.6.2016 Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE 8.6.2016 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

PERUSTURVA-TOIMIALALLA KÄYNNISSÄ JA KÄYNNISTYMÄSSÄ OLEVAT PROJEKTIT JA KEHITTÄMISHANKKEET

PERUSTURVA-TOIMIALALLA KÄYNNISSÄ JA KÄYNNISTYMÄSSÄ OLEVAT PROJEKTIT JA KEHITTÄMISHANKKEET Perusturvalautakunta 28.3.2018 liite nro 2 (1/5) PERUSTURVA-TOIMIALALLA KÄYNNISSÄ JA KÄYNNISTYMÄSSÄ OLEVAT PROJEKTIT JA KEHITTÄMISHANKKEET Kukoistava kotihoito- hanke. Hanke toteutetaan Keski-Suomen maakunnassa

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida MIKSI MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN? KUVA: Eeva Mäkinen Lapin materiaalipankki Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tasa-arvo

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE 17.11.2015 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia Myös kehittämistoiminta on

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus

Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus http://alueuudistus.fi/etusivu http://www.ks2020.fi/ 28.8.2017 Kaupunginvaltuusto Jyväskylä Kati Kallimo Muutokset ja valmistelun jatkot kansallinen tilanne Valmistelun

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus 30.10.2015 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia Myös kehittämistoiminta on tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 8.2.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus www.omahäme.fi OMA HÄMEEN MUUTOSVISIO Maakunta on YHTEINEN JA PALVELEE meitä, hämäläisiä. Maakunta valmistellaan YHDESSÄ MEILLE, nykyisille ja tuleville

Lisätiedot

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokous 30.-31.8.2016, Kokkola Maakuntauudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja www.omahäme.fi Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme 31.1.2018 Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III Oma

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous Aika: ke 14.6.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakuntien valtakunnalliset palvelukeskukset Palvelukeskukset ovat maakuntia varten. Tulevat maakuntien omistukseen, valtio on mukana valmistelussa ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Maakuntamallin käytännön toteutukset

Maakuntamallin käytännön toteutukset Maakuntamallin käytännön toteutukset Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 24.5.2016 26.5.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus - historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Pro SOS hanke Euroopan sosiaalirahaston rahoittama toimintalinja (TL) 5 : sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta hanke Myös kuntaliitto ja

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

Maakunnan esivalmistelun ohjausryhmä

Maakunnan esivalmistelun ohjausryhmä Maakunnan esivalmistelun ohjausryhmä 1 Kunnat Sote-uudistus kuntien ohjauksessa TL Lapin Soten poliittinen ohry Kuntien edustajat. Uudistuksen arvot ja periaatteet, tavoitteiden asettaminen. Linjaukset

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS 1 (5) KESKISUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS Aika Keskiviikko 2.11.2016 klo 9.03 10.45 Paikka Koske, Matarankatu 4, 1. krs, pieni kokoustila 118 Osallistujat Hauvala,

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 9.10.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU ETELÄ-SAVOSSA Laaja ohjausryhmä Henkilöst öryhmä Konsernipalvelut Tilahallinto

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA KESKI- SUOMESSA

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA KESKI- SUOMESSA LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA KESKI- SUOMESSA Lastenpsykiatrian valtakunnalliset neuvottelupäivät 29.9.2016 Jyväskylä Marja Heikkilä ja Petri Oinonen Keski-Suomen SOTE 2020

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus 22.10.2015 K-S sote kehittämisrakenne: kehittämisyksikkö ja verkosto STM, THL, KV-KUMPPANIT

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM Sote ja maakuntauudistuk sen tilanne Sinikka Salo, HLT, EHL Sotemuutosjohtaja, STM 28.9.2017 Johtopäätökset perustuslakivaliokunnan lausunnosta 29.6.2017 PeV: Uudistus on välttämätön, kiireellinen ja tärkeä

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

PoSoTellen kohti tulevaisuutta

PoSoTellen kohti tulevaisuutta PoSoTellen kohti tulevaisuutta Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Leila Pekkanen PoSoTe hanke Toimitusjohtaja, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Mitä näkyy peruutuspeilissä? PoSoTe syksy

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10.07-12.41 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Läsnä: Johtoryhmän

Lisätiedot

Lapin digiaika -seminaari Sodankylä

Lapin digiaika -seminaari Sodankylä Lapin digiaika -seminaari Sodankylä 27.4.2017 Hankkeen perustiedot Aikataulu: 1.9.2014 30.8.2017 Toimintalinja: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Erityistavoite: Tutkimus-, osaamis-

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelutilanne / Tuukka Salkoaho / 4.6.2018 / Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari / 1 Valtakunnallinen valmistelutilanne Eteneminen: Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Hyväksytty Kosken hallituksen kokouksessa 16.12.2016 KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN KANNATUSYHDISTYS RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Julkaisija Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot