Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen
|
|
- Ari Kähkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen
2 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) Oma Häme suunnitteluvaihe 6/2016-6/2017 Oma Häme ohjelman toteuttamisvaihe 2/2017 > Maakunnallinen valmistelu Makutyöryhmät Väliaikainen toimielin 7/17-2/18 Maakuntavaltuusto maakunnan järjestäytyminen Kanta-Hämeen maakunta > Järjestämisvastuu maakunnille >
3 Väliaikainen valmistelutoimielin Maakunnan liitto, kunnat, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon kuntayhtymät, sairaanhoitopiiri, erityishuoltopiiri, pelastuslaitos, ELYkeskus sekä TE-toimisto sopivat väliaikaishallinnon kokoonpanosta Jäsenet valitaan näiden organisaatioiden viranhaltijoista Maakuntahallitus tekee aikanaan väliaikaishallinnon asettamispäätöksen neuvotteluissa yhdessä sovitun mukaisesti Kokoonpanoon valittavat henkilöt pysyvät virkasuhteissa työnantajaorganisaatioihinsa Väliaikaishallinto palkkaa maakunnan palvelukseen työntekijöitä valmistelutehtäviin Väliaikaishallinnon rahoitus tulee pääosin valtiolta
4 Väliaikaisen valmisteluelimen tehtävät 1/2 Väliaikainen valmistelutoimielin johtaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelua ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa sekä vastaa tehtäviinsä liittyvästä puhevallan käyttämisestä maakuntavaltuuston toimikauden alkuun asti: selvittää maakunnille siirtyvä henkilöstö ja valmistella maakuntavaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmaksi ja sopimuksiksi osallistuu maakunnille siirtyvän irtaimen ja kiinteän omaisuuden selvittämiseen osallistuu maakunnille siirtyvien sopimusten ja näitä koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien selvittämiseen osallistuu maakunnille siirtyvien hallinto- ja palvelutehtävien hoitamista tukevien tieto- ja viestintäteknisten järjestelmien ja ratkaisujen selvittämiseen
5 Väliaikaisen valmisteluelimen tehtävät 2/2 valmistelee maakunnan toiminnan ja hallinnon järjestämistä päättää maakunnan vuoden 2018 talousarviosta osallistuu ensimmäisten maakuntavaalien järjestämiseen valmistelee muut maakuntien toiminnan ja hallinnon käynnistämiseen välittömästi liittyvät asiat. Valmistelutoimielimen toimivalta on rajoitettu siten, että se voi: 1) ottaa henkilöitä vain määräaikaiseen virka- tai työsopimussuhteeseen maakuntaan siten, että määräaika päättyy viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2018; 2) tehdä maakuntaa sitovia sopimuksia vain määräaikaisesti voimassa oleviksi siten, että määräaika päättyy viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2019
6 Väliaikaisen valmisteluelimen tehtävät - mistä se EI päätä Maakunnan talousarvio Maakunnan organisaatio Maakuntastrategia Maakunnan palveluverkko Maakuntajohtajan valinta Muiden maakunnan johtavien työntekijöiden valinta Henkilöstön siirrot Muut poliittista harkintaa edellyttävät päätökset
7 Neuvottelut väliaikaishallinnosta Väliaikaishallinnon jäsenet tulevat olemaan sivutoimisia ja käyttävät tehtävän hoitoon arviolta yhden päivän viikossa Hämeen liitolla, Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella, Hämeen ELY-keskuksella ja Hämeen TE-toimistolla tulee olemaan kullakin väliaikaishallinnossa yksi jäsen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirillä kaksi jäsentä varajäsenineen Kuntajäsenet jakautuvat seuduittain seuraavasti: Hämeenlinnan seutu 3, Riihimäen seutu 2, Forssan seutu 2 jäsentä varajäsenineen Mahdollisessa äänestystilanteessa seuduilla on kuitenkin ääniä seuraavasti: Hämeenlinnan seutu 3, Riihimäen seutu 2, Forssan seutu 1 (Forssan seudun kummallakin jäsenellä on siis 0,5 ääntä) Kuntajäsenet ovat peruskuntien virkamiehiä Henkilöstöllä tulee olemaan kolme edustajaa läsnäolo- ja puheoikeuksin Väliaikaishallinnolle tullaan Kanta-Hämeessä perustamaan poliittinen seurantaryhmä, jonka kokoonpano perustuu kuntavaalien jälkeen asetettavaan maakuntahallitukseen
8 Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpano Varsinainen jäsen Hämeenlinna Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Loppi Forssa Jokioinen Hämeen liitto Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Kanta-Hämeen pelastuslaitos Hämeen ELY-keskus Hämeen TE-toimisto Varajäsen Hämeenlinna Hämeenlinna Hattula Hausjärvi Riihimäki Forssa Tammela Hämeen liitto Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Kanta-Hämeen pelastuslaitos Hämeen ELY-keskus Hämeen TE-toimisto Sekä kolme henkilöstön edustajaa varajäsenineen puhe- ja läsnäolo-oikeudella
9 Poliittinen seurantaryhmä Asukasfoorumi Henkilöstöfoorumi Järjestöfoorumi Poliittisten puolueiden foorumi Tukee ja osallistaa Oma Häme toimintaohjelmat Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin Päättää ja ohjaa Maakuntatoimisto valmisteluhenkilöstö Marssiopas Työryhmät ja projektit Sote ja Maku Sisältöjen valmistelua Makumuutosryhmä Sotemuutosryhmä Valmistelee Työryhmät ja projektit Yhteiset Maakunnan perustamisen valmistelua Tietoa ja tukea muutokseen Kunnat, kuntayhtymät ja aluehallinto
10
Oma Häme LJS-työryhmä
www.omahäme.fi Oma Häme LJS-työryhmä 21.4.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) 2015-2016 Oma Häme suunnitteluvaihe
Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut
Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen
Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (5) 180 Maakunnan väliaikaishallinnon järjestäminen TRE:1525/00.01.06/2017 Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija Valmistelijan yhteystiedot Yhteyspäällikkö Tuukka
Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1
Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon
Oma Häme Ohjausryhmä
www.omahäme.fi Oma Häme Ohjausryhmä 22.5.2017 www.omahäme.fi 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) 2015-2016 Oma
HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM
HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako Hallintovaliokunta 25.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 24.4.2017 Maakunnan väliaikaishallinto voimaanpanolaissa 2 24.4.2017 Maakuntien perustamisen
Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015
Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:
Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu
LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä 27.4.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin
Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos
Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka
Järjestöseminaari III
Järjestöseminaari III 30.5.2017 Forssan kaupungintalo www.omahäme.fi III järjestöseminaarin ohjelma klo 17.30 Tervetuloa Oma Hämeen ajankohtaiset asiat / Auli Anttila, Oma Häme klo 17.45 Uudistuksen keskeiset
Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja
Oma Häme Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä 7.6.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja https://www.youtube.com/watch?v=0eryr7yjadk&list =PLoYgvGiwgZk539nYQhReTL7qSIcTVa7V_&index=1
Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.
Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa
Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä
Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari
Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa
Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Raatihuone 14.11.2017 www.omahäme.fi Ohjelma 14.11.2017 Klo 16.30 Kahvit Klo 17 Ajankohtaista Kanta-Hämeessä Auli Anttila, projektiasiantuntija Klo 17.15 Oma Hämeen valmistelun
Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus
Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen
Ajankohtaista Oma Hämeessä
Ajankohtaista Oma Hämeessä Auli Anttila projektiasiantuntija www.omahäme.fi Järjestöfoorumit Valmisteltu yhdessä (Sosten ja) Hämeen Setlementin kanssa 4 kertaa vuodessa, vuorotellen eri seuduilla Aiempia
Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus
Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017
MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA
1 MAAKUNTAHALLITUKSEN NIMEÄMÄN TYÖRYHMÄN, MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN (MH-VATE), TOIMINTA Johdanto Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon
KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO
NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta
Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus
Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät
LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN
LAPIN MAAKUNNAN VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Järjestäytymiskokous 01/2017 AIKA: Maanantaina 14.8.2017 klo 9:30 PAIKKA: Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen
Tilannekatsaus
Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos
Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus
Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus www.omahäme.fi OMA HÄMEEN MUUTOSVISIO Maakunta on YHTEINEN JA PALVELEE meitä, hämäläisiä. Maakunta valmistellaan YHDESSÄ MEILLE, nykyisille ja tuleville
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari
SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman
SATAKUNNAN SOTE&MAKU Yyteri 19.4.2017 Terttu Nordman Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Pohjoinen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Reposaari Pihlava Noormarkku Läntinen Lavia Pori Ulvila Nakkila Harjavalta
Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv
2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Valmisteluvaiheet 27.3.2017 3 Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista
Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori
Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020
TYÖVALIOKUNTA/SOTE-UUDISTUS TOIM. SILJA
TYÖVALIOKUNTA/SOTEUUDISTUS 25.1.2017 TOIM. SILJA 1 13.2.2017 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen ü Palvelulaitosmalli on korvattu maakunnan liikelaitosta koskevalla sääntelyllä (maakuntalain
Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola
Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian
Maakunta- ja sote-uudistus
Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan
Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.
Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-
Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja
Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Väliaikainen valmistelutoimielin 14.08.2017 AIKA 14.08.2017 klo 09:34-11:40 PAIKKA Nuijamies, Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko
Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus
Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu
Väliaikaishallinto Neuvottelu
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikaishallinto Neuvottelu 2.6.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.X.2017 1.X.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10-12 kk Väliaikainen hallinto 5-8 kk Käynnistäminen
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,
Maakuntien valmistelutilanne
Maakuntien valmistelutilanne Johanna Viita Maakunta-asioiden kehityspäällikkö Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 21.6.2017 Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamistilanne 24.8.2017
SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISHALLINNON JÄRJESTÄMINEN
Kaupunginhallitus 79 27.03.2017 SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISHALLINNON JÄRJESTÄMINEN 29/00.010/2017 Kaupunginhallitus 27.03.2017 79 Pirkanmaan liitto ja sote- ia maakuntauudistuksen esivalmistelun
Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola
Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu
Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta
Yhdessä uuteen. Millainen on uusi mme? vaaliopas Kuinka uudistusta on Etelä-Savossa tehty? Maakunta- ja sote-uudistuksen esivalmisteluvaihe alkoi Etelä-Savossa syksyllä 2016. Valmistelua tehdään maakunnan
Sote-uudistus ja pitkäaikaissairaudet. Riihimäki Projektiasiantuntija Auli Anttila
Sote-uudistus ja pitkäaikaissairaudet Riihimäki 25.4.2018 Projektiasiantuntija Auli Anttila Sisältö Sote-uudistuksen tavoitteet ja aikataulu Maakunta palvelujen järjestäjänä Valinnan vapaus Kanta-Hämeen
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen
Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.
Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu
Väliaikainen hallinto Tilanne Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Tilanne 20.4.2017 Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk
Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta. Asko Peltola
Ajankohtaista Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksesta Asko Peltola 4.5.2018 Miten tähän on tultu? 1/2 Maakunta-SOTEa valmisteltu jo pitkään ennen nykyistä uudistusta: ensimmäinen laaja selvitys
Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja
Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana 20.10.2017 Jukka Lindberg, muutosjohtaja OMA HÄME VALMISTELU pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana (~1.7.2017-30.6.2018) Hämeen maakuntahallitus
AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun
SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu
1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 13.00 14.35 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C Käsiteltävät asiat :t 1-8 Asia Sivu 1 Kokouksen
Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.
Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä 1.7.2017 ja uutta maakuntaa Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.2017 MAAKUNTIEN YHTEISEN ARKKITEHTUURIN SUUNNITTELU VAIHEITTAIN
Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin hallituksen esityksen mukaan
Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin hallituksen esityksen mukaan 2.3.2017 Voimaanpanolain 6 Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin Maakunnan väliaikainen valmistelutoimielin vastaa maakunnan
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen
Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen. ohjaus Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja
Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen ohjaus 2018 Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja 7.5.2018 Ryhmien ja vastuuhenkilöiden roolit sekä työnjako keväällä 2018 Ryhmä Päätehtävät Raportoi
Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:
Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää
KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS
LUONNOS 7.6.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN TYÖJÄRJESTYS Keski-Suomen väliaikainen valmistelutoimielin on hyväksynyt xx.xx.2017 Työjärjestys tulee voimaan xx.xx.2017 1 LUKU
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus
Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista
Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu
Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakuntahallitus 127 04.06.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu MHS 13.03.2018 39 28/00.00.00/2018
Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola
Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä
Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät
www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-
Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu
Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu 28/00.00.00/2018 MHS 13.03.2018 39 Tiivistelmä Uudenmaan liiton
Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof
Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9.00-14.30 (aamukahvi tarjolla klo 8.30 alkaen) Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu,
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon
MAAKUNTAVAALIOPAS 2018
MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAAN SIIRTYVÄT TEHTÄVÄKOKONAISUUDET www.ekarjala.fi Läänineläinlääkäri, alkoholivalvonta, AVI Työ- ja elinkeinopalvelut, TE-toimisto Elinkeino (sis. maaseutu), liikenne ja
HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija
HENKILÖSTÖINFO 02.05.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Henkilöstötyöryhmä (TR 4) Kokoontuu n. 1 x kk Henkilöstöön liittyvien asioiden valmistelu, mm.: Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluva
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Projektisuunnitelma vuodelle
Projektisuunnitelma vuodelle 2017 11.12.2016 ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön ja omaisuuden siirtämiselle, pohjustetaan väliaikaishallinnon työtä
Ohjausryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov avasi kokouksen klo Päätös: Ohjausryhmä hyväksyi muistion edellisestä kokouksesta
Oma Häme ohjausryhmän kokous Aika: maanantai 21.8. klo 12.00 14.00 Paikka: Raatihuone, valtuustosali, Hämeenlinna Muistio: 1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen Ohjausryhmän puheenjohtaja Tarja
Oma Häme kuntakierros Forssa
Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 Kanta-Hämeen maakunta, kunnat seudut ja välimatkat (sisemmät ringit 20 km, uloimmat 40 km) Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. 20 km 40 km
AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion
Maakunnan keskeiset tehtävät
Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi
SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola
SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen
Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) epävirallinen kokous nro. 1
Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) epävirallinen kokous nro. 1 Aika: tiistai 30.5. klo 16.00 18.00 Paikka: Hämeen liitto, kokoustila Ilves, os. Niittykatu 5, Hämeenlinna Osallistujat:
KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS
KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 19.09.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet
Oma Häme kuntakierros Henkilöstötilaisuudet www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke
Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi 23.3.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan
VÄLIAIKAISHALLINTO Keskeiset tehtävät ja lainsäädäntö
VÄLIAIKAISHALLINTO Keskeiset tehtävät ja lainsäädäntö Sisällys: Väliaikaishallinto Pohjois-Karjalan maakuntauudistuksen tiekartassa Voimaanpanolaki, väliaikaishallintoa koskevat lakiluonnokset ja perustelumuistio
Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu klo 14.30
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu 24.3.2017 klo 14.30 Asialista 1. Esivalmistelusta valmisteluun, Rolf Nyholm 2. Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanon hahmottelu,
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA
HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2
Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu
LUONNOS 12.2.2018 UML:n hallituksen kokous (ver klo 9:00) Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu Perustuu oletukseen että lainsäädäntö tulee voimaan 1.6.2018 tai 1.7.2018