Kurssipalaute kesäkurssi 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kurssipalaute kesäkurssi 2016"

Transkriptio

1 Kurssipalaute kesäkurssi 2016 Julkaisemme aina kaiken kurssilaisilta keräämämme palautteen lyhentämättömänä. Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka ja rehellinen kuva siitä, mitä kurssilta voi odottaa. Palautelomakkeessa annetun huomautuksen mukaisesti kysymyksestä 10 julkaistaan vain kaikkien opettajien arvosanojen keskiarvo. Kohdassa kysyttiin arvosanaa ja palautetta yksittäisten opettajien työstä heidän omalla nimellään. Palaute on annettu vain opettajille itselleen. OPISKELIJA no 1. Itsenäinen työskentely on hyvä työtapa, koska voi keskittyä asioihin, joissa tarvii harjoitusta. Apua sai heti kun tarvitsi. L, tavoitteeni ei muuttunut. Suosittelen kurssia, koska yksilöllinen opetus mahdollistaa tehokkaan oppimisen. Erittäin hyvä kurssi. En osallistunut useammalle kurssille. Kurssilla saa hyvää yksilöllistä opetusta aina kun tarvitsee, mikä mahdollistaa itselle vaikeiden asioiden ymmärtämisen. Ennen kurssia kannattaa palauttaa asioita mieleen hyödyn maksimoimiseksi. OPISKELIJA no 2. Kaikki sai opiskella omaa vauhtia.

2 Kyllä sain aina apua, kun tarvitsin sitä. Olen oppinut kemian alueen kaikista osa-alueista asioita. L tai E ja ei muuttunut. Kyllä! Mielestäni erittäin hyödyllinen kurssi. Enemmän harjoituskokeita, joita voisi tehdä kotona omatoimisesti. OPISKELIJA no 3. Mafynetti ohjelma on todella tehokas ja tehtävät sopivan vaihtelevia. Harjoituskoe heti kurssin alkuun ei ollut kovin hyvä, jos ei ollut kerrannut jo valmiiksi koko oppimäärää. Apua sai heti, kun tarvitsi. Kemian laskurutiinia on tullut, ja epäselviksi jääneiden aiheiden ymmärtäminen. Kemia: M, biologia: E-L. Ei muuttunut. Olen enemmän varmempi pystyväni tavoitteisiin. Kurssi on todella tehokas kertaus.

3 Biologiassa yhteisiä opetustilanteita ja kerrottiin vastaustekniikasta, kemia enemmän itsenäistä laskemista. Kemian kurssilla voisi käydä läpi, miten esim. laskutehtäviin kannattaa vastata (esim. kaavat näkyviin yms.) yo-kokeessa. OPISKELIJA no 4. Hyvä, kun sai tehdä paljon tehtäviä ja apua sai milloin tahansa. Opetustuokiot olivat lyhyitä ja hyviä. Kyllä, sain aina apua. Olen löytänyt uuden opiskelutavan ja olen oppinut käsittämään asioita kokonaisuuksina. E, alussa oli M. Joo, täällä saa nostettua omaa lähtötasoa huomattavasti. Kurssille oli mukava tulla ja se oli juuri sopivan mittainen. Mafyn biologian kurssi oli todella kehittävä. Itselläni lähtötaso biologiassa oli huono, mutta kurssilla olen saanut nostettua sitä paljon. Tunneilla pääsee tekemään hyviä tehtäviä ja apua niihin saa milloin tahansa. Kurssilla tehtiin kaksi puolikasta harjoitus YO koetta. Siinä näki hyvin oman kehityksen. OPISKELIJA no 5. Oli hyvä kun sai heti apua, jos oli jotain kysyttävää. Joo, sain apua aina heti kun tarvitsin.

4 Kurssin aikana olen kehittynyt paremmin, sillä mitä enemmän lasken, sitä enemmän opin. Tavoite on M-E. Todellakin! Kurssi on tosi hyödyllinen. Tehokas tapa oppia, kun on tabletti, jossa on paljon erilaisia tehtäviä. OPISKELIJA no 6. Työtavat olivat hyvoä ja etenemiskäyrän avulla näki hyvin kuinka kurssilla eteni. C, tavoitteeni muuttui. Kurssi oli hyödyllinen ja ymmärsin asioita joita en lukio opetuksessa ollut ymmärtänyt. Kurssista on oikeasti paljon hyötyä ja se helpottaa ylppäreihin lukua! OPISKELIJA no 7.

5 Hyvä, koska kaikki sai edetä omaa tahtia. Sain apua kun tarvitsin. Eteenpäin ollaan menty. E, ei muuttunut. Suosittelisin tulee opiskeltua hyvin. Hyvä. En osallistunut usealle. Ei. OPISKELIJA no 8. Helppo tehdä tehtäviä, kun jokainen tekee omaan tahtiin, jolloin vaikeisiin asioihin saa helposti apua. Asiat aukesivat minulle hyvin hyvien tehtävien ja teorioiden avulla. Oppiminen lisäsi myös motivaatiota. Tavoitteeni oli M. Kurssin käyneenä luulen, että yltäisin korkeampaankin arvosanaan. Tosi hyödyllinen. Asiat pääsi käymään hyvin läpi, enkä todennäköisesti kotona olisi opiskellut kurssin asioita yhtä hyvin.

6 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo Ei. OPISKELIJA no 9. Mielestäni työtavat olivat mainiot yo-kokeiden valmistautumista varten. Koin saavani yksilöllistä opetusta ja tarpeeni huomioitiin mainiosti. Tietämykseni aiemmin jo unohtuneista asioista on nyt tosi hyvin mielessäni. Tavoitteeni on aina ollut L ja mielestäni tavoitteeni on nyt helpommin tavoitettavissa. Mielestäni tämmöisille kursseille kannattaa ehdottomasti tulla. Erittäin hyvä ja hintansa arvoinen! Ei ole. Oli todellakin hintansa arvoinen. Kurssilla oppi paljon ja jokaista oppilasta huomioidaan. OPISKELIJA no 10. Tosi tehokasta. Tavoitteena M-L, muutti positiivisesti.

7 Hyödyllinen kurssi ja hyvä työrauha. OPISKELIJA no 11. Tabletti olin kätevä ja siihen oli valmiiksi koottu kaikki tärkeät asiat. Myös tietoiskuista oli apua ja ne oli mukavaa vaihtelua itse opiskeluun. Sain aina apua ja vastauksen kysymyksiin, kun niitä tarvitsin. Olen oppinut lisää uutta tietoa. E, ei muuttunut kurssin aikana. Kurssi oli hyödyllinen ja suuri apu itsenäiseen opiskeluun. OPISKELIJA no 12. Itsenäinen työskentely auttaa parhaiten kaikkien opiskelua.

8 Sain opetusta aina kun pyysin, mutta välillä kesti hetken, että opettaja vapautui. Kehitys ei tunnu suurelta, mutta tiedän että olen oppinut paljon uutta. Eximia, ei muuttunut. Riippuen ihmisestä ja hänen tasostaan niin suosittelisin mielellään. Oikein hyvä kurssi varsinkin omiin tarpeisiin. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4,5 Kotona voisi laskea vielä 3 ylioppilaskokeen puolikkaan kurssin puolivälissä. OPISKELIJA no 13. Pidän siitä, että kurssilla lasketaan ja opettajat ovat kannustavia. Aina kun pyytää apua, niin opettaja tulee paikalle ja neuvoo, eikä anna suoraa vastausta, josta pidän. Olen kehittynyt kurssilla paljon lähtötasoon verratessa. Tavoitteeni ovat E-L matikassa ja fysiikassa. Suosittelisin, koska tulin itsekin kertausmielessä kurssille ja asiat ovat ainakin kertaantuneet. Tykkäsin paljon kurssista, koska työ tuli tehtyä kurssilla, eikä tullut kauheita paineita että pitäisi laskea paljon kotona kurssin aikana.

9 Ei ollut. Ei ole, mutta kurssin alkamisaika on hyvä! OPISKELIJA no 14. Luennot biologiassa oli hyviä ja tiivisti asiat hyvin. Tehtävät tabletissa huippuja! Apua sai aina kun tarvitsi. Asiat jaksettiin selittää vaikka ihan alkeista asti. Olen oppinut tosi paljon varsinkin tehtävien ansiosta. Nyt tavoitteeni on E-L. Ei muuttunut, mutta vahvistui ja muuttui realistiseksi. Suosittelen ehdottomasti. Suosittelen MAFYn kursseja kaikille. Matemaattisten aineiden kursseista ei ole kokemusta, mutta biologian kurssi oli huippu hyvä. Tehtävien avulla opin tosi paljon enemmän kuin olisin muuten oppinut. Tehtävät oli selkeästi muotoiltu ja tarpeeksi haastavia. Muodostivat kokonaisuuden, jonka avulla oppi asiat kokonaisvaltaisesti. OPISKELIJA no 15. Aina sai apua, kun pyysi. Olen saanut laskurutiinia paljon lisää.

10 E-L. Hyvä ja laadukas kurssi. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4,5 OPISKELIJA no 16. Tableti sisältö oli kattava, mutta olisin toivonut enemmän tietoiskuja. Olen oppinut asioita yksityiskohtaisemmin. E/L, ei muuttunut. Todella opettava kurssi sekä harjoituskokeet vahvistavat osaamista. Enemmän tietoiskuja. Biologian abikurssi oli monipuolinen ja opettava. Tehtäviä sai tehdä oman tahdin ja osaamisen mukaan, sekä apua oli aina tarjolla. Ilmapiiri oli myös kurssilaisten kesken hyvä, suosittelen lämpimästi! OPISKELIJA no 17.

11 Erittäin hyvä! Kaikki pystyivät keskittyä ja opiskella, vaikka välillä ei olisi huvittanutkaan. Sain lisää varmuutta laskuihin. Muuttui siten, että uskallan tavoitella L:ää. Hyvä kurssi. Sain paljon tehtäviä tehtyä ja kerrattua. Matematiikan ja biologian eroja on sinänsä vaikea arvioida. Opiskelu on jo nyt toteutettu erittäin hyvin. OPISKELIJA no 18. Opettaminen on vaikeaa ryhmälle, jossa on eritasoisia, mutta teoriaa olisi voinut olla. Aina kun apua tarvitsi sitä oli saatavilla. Laskurutiini on parantunut ja jotkin hämäräksi jääneet asiat selkiytyneet. Arvosanatavoite pysyi samana, L. Riippuen henkilöstä, mutta jos laskurutiinia kaipaa oikein sopiva kurssi siihen. Hyödyllinen. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo

12 OPISKELIJA no 19. Oli hyvä, että oli itsenäistä työskentelyä ja sai keskittyä omiin tehtäviin. Tietoiskut auttoivat ymmärtämään vaikeampia asioita ja myös kokonaisuuksia paremmin. Opettajalla oli hyvin aikaa auttaa vielä vaikeissa aiheissa. On tullut hyvin kerrattua asioita ja yksityiskohtaisesti. Materiaali on hyvää ja jos ei itseopiskelemalla ymmärrä kaikkea opettaja voi auttaa toisin kuin kotona. Kurssi on ollut mielestäni hyödyllinen ja olen päässyt kertaamaan asioita. OPISKELIJA no 20. M Asianmukainen ja hyödyllinen.

13 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4 OPISKELIJA no 21. Tykkään luennoista. Apua sai aina, kun pyysi. L, ei. Oppinut paljon nippelitietoa, jota ei kirjaa lukemalla opi. OPISKELIJA no 22. Raakaa laskemista vain ja apua sai jos tarvitsi. Jos minulla oli ongelma, sain apua heti. Sain hyvän laskurutiinin ja opin kemian alueelta lisää. M-E ja ei ole muuttunut.

14 Yleisesti onnistunut kurssi. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4 Ei oikeastaan. Kannattaa osallistua, jos on laiska olo eikä jaksa lukea muuten. OPISKELIJA no 23. Toimiva tapa. E-L kummastakin. Ei varsinaisesti. Hyvä kurssi. Opetustavat auttavat omaa oppimista. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4,5 Kurssien sisällöt olivat fysiikassa hiukan sekaisin, eikä perustehtäviä ollut kaikissa kappaleissa. OPISKELIJA no 24.

15 E, L, ei. Aika kallis. Oli, mutta oikealla tavalla. Hinta, vaihtoehtoisesti omaan päätelaitteeseen materiaali. OPISKELIJA no 25. Matematiikassa olisi voitu käydä tärkeämpiä asioita yhdessä läpi niin kuin biologiassa tehtiin. Matematiikka E -> E, biologia E -> L. Ihan hyvä. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4 Biologiassa käytiin yhdessä läpi tärkeimpiä asioita mutta matematiikka oli täysin itsenäistä opiskelua. Mafynetti ohjelman matematiikan tehtäviin voisi lisätä enemmän hankalia YO tason tehtäviä. Helppoja johdattelu tehtäviä on liikaa.

16 OPISKELIJA no 26. Tablettiohjelma on loistava, vaikka teksti suureneekin luettamattomaksi aina välillä. Good enough. Laskurutiinia tullut lähinnä. E, ei muuttunut. Tablettiohjelma on kurssin vahvuus. Fyysinen luokassa istuminen & opettaminen ovat vähän toissijaisia. Tablettiohjelman voisi tarjota ilman kurssia (halvemmalla kuin 400 ). Kysyntää varmasti olisi. OPISKELIJA no 27. Sopivasti laskemista ja sopivin väliajoin taukoja. Pitkästä matikasta M ja fysiikasta E, tavoitteet nousivat. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4,3

17 Ei juurikaan. Enemmän välivaiheita näkyviin malliratkaisuissa. OPISKELIJA no 28. Kehitys on niin nopeaa, että on vaikea uskoa, että oikeasti osaa niin hyvin. Vahvistui, että tavoitteet ovat oikeasti saavutettavissa (L:kin). Olin aika skeptinen, että auttaako kahden viikon laskeminen juuri mitään, mutta kurssi on yllättävän tehokas ja toimiva. OPISKELIJA no 29. Kurssilla oli kiva, että kaikki saivat edetä omassa tahdissa ja apua sai aina kun tarvi. Sain apua aina, kun sitä tarvitsin. Olen kehittynyt erittäin paljon! Asioiden kertaaminen tabletilla on loistavaa! E-L, ei muuttunut.

18 Suosittelen kurssia kaikille kavereilleni. Kurssi oli kaikin puolin hyvä! Biologian kurssilla käytiin läpi teorioita tehtävien tekemisen lisäksi. Tietoiskut olivat erittäin hyödyllisiä. Vaikka kurssi onkin melko arvokas, se kannattaa käydä! En olisi ikinä saanut kerrattua näin hyvin yo-kokeisiin ilman Mafyn abikursseja. OPISKELIJA no 30. Olisin ehkä odottanut jonkun verran yhteistä luentomaista opetusta mutta tämäkin toimi Tavoitteeni ennen kurssia oli C-M ja nyt M-E. Hyödyllinen kurssi 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4,7 Kannattaa ehdottomasti osallistua kurssille jos haluaa lisävarmuutta ja/tai laskurutiinia ennen yo-kirjoituksia! OPISKELIJA no 31.

19 En kysynyt kurssilla niin paljon. Ehkä olen oppinut ratkaisemaan nopeammin yhtälöitä ja välttämään pieniä virheitä. M -> E. En, sillä he ovat jo tässä vaiheessa luultavasti tehneet lukusuunnitelmansa. Olisin toivonut kurssilla jonkinlaista opetusta yleisesti matematiikan kursseista. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 3 En osallistunut. Ei. OPISKELIJA no 32. Yksinkertaiset. Kyllä, se toteutui. En osaa sanoa. Arvosanatavoitteeni on muuttunut kurssin aikana (L). Riippuu siitä, onko hän valmis tekemään töitä. Melko yksinkertaisesti toteutettu: tehdään tehtäviä omaan tahtiin ja apua on saatavilla. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4,3

20 Tästä kurssista ei hyödy, ellei ole valmis tekemään paljon töitä (sekä kursseilla, että kotonakin). Opiskelu on itsenäistä, ja apua saa tarvittaessa oppitunneilla. OPISKELIJA no 33. M, ei muuttunut. Joo ehkä, jos tarvitsee apua ja motivaatiota. Ihan hyvin järjestetty. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4 OPISKELIJA no 34. Tunnit olivat tehokkaita ja jos ei ymmärtänyt jotain tehtävää niin apua sai nopeasti. Tabletti oli helppo käyttöinen ja oli kiva kun näki käyrältä, miten etenee. Aluksi oli C mutta olen nyt miettinyt M. Oli todella hyvä ja tehokas.

21 Kurssi oli tehokas ja suosittelen sitä kaikille. OPISKELIJA no 35. Olisi ollut minulle hyödyllisempää henkilökohtaisesti, jos kurssi olisi sisältänyt myös luennointia. Oli myös vaikeaa tehdä kokeita, kun ei ollut ehtinyt käydä läpi vielä esim. 4. ja 5. kurssien asioita. E, ei. Tehtäväpankki on hyödyllinen ja hyvä, mutta olisin kaivannut toisenlaista kurssityyppiä. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4 Kokeet olisi hyvä muodostaa niiden aiheiden kysymyksistä, jotka opiskelija on tod.näk. siihen mennessä kerennyt käymään läpi. Ei niistä muuten ole hyötyä. OPISKELIJA no 36. Todella hyvä ja kätevä tapa opiskella itsenäisesti. Olen kehittynyt hyvin kurssill ihan alkuun verrattaessa. Tavoitteeni muuttui M kurssin aikana.

22 Olen iloinen, että tulin kurssille. Tunsin oppivani oikeasti jotain. OPISKELIJA no 37. Kaikkia huomioitiin tasapuolisesti. Aika tasaisesti ja ymmärtänyt uusia asioita. M on tavoite. Suosittelisin, sai paljon irti. Tabletti on hyvä tapa oppia, seurata kehitystä. Tabletin avulla jaksaa tehdä tehtäviä ja se on hyvä tapa oppia. Sinne on koottu kaikki tärkeät aiheet ja siitä on myös kiva seurata omaa kehitystä käyrän avulla. OPISKELIJA no 38. Pidin itsenäisestä työtavasta, tabletista ja viittaustavasta. Tunnit olivat sopivan pituisia.

23 Joissain aihepiireissä mentiin liian nopeasti perustehtävistä vaikeisiin tehtäviin, jolloin ei ollut tarpeeksi pohjaa tehdä vaikeita tehtäviä. C, ei muuttunut. Hyvä, mutta vähän liian vaikea. 10. Opettajien arvosanojen keskiarvo 4,5 Lisää perustehtäviä, jotka ne jotka osaavat voivat hypätä yli.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Palautteen vastaukset

Palautteen vastaukset Oppilas: 6329434861 (Yksilöllinen numerotunniste) Opetusryhmä: Kemia Biologia Oli hyvä ettei kemiassa tunneilla käytetty aikaa yhteiseen luennointiin vaan jokainen sai apua itselleen vaikeissa asioissa.

Lisätiedot

1. Mille kursseille osallistuit? Pitkä matematiikka Lyhyt matematiikka Fysiikka

1. Mille kursseille osallistuit? Pitkä matematiikka Lyhyt matematiikka Fysiikka OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5. Asteikossa 1 on huonoin ja 5 paras arvio. Ympyröi haluamasi vaihtoehto. Mikäli kysymyksen perässä on tilaa sanalliselle arviolle, toivomme, että

Lisätiedot

Kurssipalaute Jyväskylän DI-kurssit 2016

Kurssipalaute Jyväskylän DI-kurssit 2016 Kurssipalaute Jyväskylän DIkurssit 2016 Julkaisemme kaiken kurssilaisilta keräämämme palautteen lyhentämättömänä. Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka

Lisätiedot

Palautteen vastaukset. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Matematiikka: 4 Fysiikka: 4 4,3

Palautteen vastaukset. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Vastaus: 4. Matematiikka: 4 Fysiikka: 4 4,3 Oppilas: 6211881057 (Yksilöllinen numerotunniste) Kurssin rakenne on hyvä. Aiheet on jaoteltu tabletissa hyvin ja asioiden kertaus tapahtuu ilman, että sitä tarvitsee itse miettiä, kunhan vain noudattaa

Lisätiedot

Kurssipalaute abikurssit kevät 2016

Kurssipalaute abikurssit kevät 2016 Kurssipalaute abikurssit kevät 2016 Julkaisemme aina kaiken kurssilaisilta keräämämme palautteen lyhentämättömänä. Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka

Lisätiedot

Hyvä rutiini, apua saa aina kun tarvitsee. Mafynetti on mahtava apuväline, lisää motivaatiota paljon.

Hyvä rutiini, apua saa aina kun tarvitsee. Mafynetti on mahtava apuväline, lisää motivaatiota paljon. OPPILAS 1 Todella hyvä tapa kerrata lyhyessa ajassa ja oppia samalla. Hyvä rutiini, apua saa aina kun tarvitsee. Mafynetti on mahtava apuväline, lisää motivaatiota paljon. Matemaattinen hahmottamiskyky

Lisätiedot

2. Millainen on mielipiteesi työtavoista, joita kurssilla käytettiin?

2. Millainen on mielipiteesi työtavoista, joita kurssilla käytettiin? OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5. Asteikossa 1 on huonoin ja 5 paras arvio. Ympyröi haluamasi vaihtoehto. Mikäli kysymyksen perässä on tilaa sanalliselle arviolle, toivomme, että

Lisätiedot

Kurssipalaute - kevään 2015 abikurssit

Kurssipalaute - kevään 2015 abikurssit Kurssipalaute kevään 2015 abikurssit Julkaisemme kaiken palautteen, mitä kukin kurssille osallistuja on antanut. Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka

Lisätiedot

Kurssilla oli positiivinen meininki ja kurssin rakenne on todella toimiva. Mafynetti näyttelee tärkeää ja toimivaa osaa.

Kurssilla oli positiivinen meininki ja kurssin rakenne on todella toimiva. Mafynetti näyttelee tärkeää ja toimivaa osaa. OPPILAS 1 Varmasti. Valmentaa todella hyvin kokeisiin. Kurssilla oli positiivinen meininki ja kurssin rakenne on todella toimiva. Mafynetti näyttelee tärkeää ja toimivaa osaa. Työtavat soveltuivat ainakin

Lisätiedot

Kurssipalaute DI-KURSSIT kevät 2016

Kurssipalaute DI-KURSSIT kevät 2016 Kurssipalaute DI-KURSSIT kevät 2016 Julkaisemme aina kaiken kurssilaisilta keräämämme palautteen lyhentämättömänä. Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

2. Millainen on mielipiteesi työtavoista, joita kurssilla käytettiin? 1 2 3 4 5

2. Millainen on mielipiteesi työtavoista, joita kurssilla käytettiin? 1 2 3 4 5 Kurssipalaute OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5. Asteikossa 1 on huonoin ja 5 paras arvio. Ympyröi haluamasi vaihtoehto. Mikäli kysymyksen perässä on tilaa sanalliselle arviolle, toivomme,

Lisätiedot

Sähköinen oppimateriaali, jolla voit kerrata koko lukion oppimäärän sekä harjoitella LÄÄKIS- ja DI-pääsykokeisiin. Mafynetti 2.

Sähköinen oppimateriaali, jolla voit kerrata koko lukion oppimäärän sekä harjoitella LÄÄKIS- ja DI-pääsykokeisiin. Mafynetti 2. Sähköinen oppimateriaali, jolla voit kerrata koko lukion oppimäärän sekä harjoitella LÄÄKIS- ja DI-pääsykokeisiin. Opitun kertaaminen Mafynetti 2 Mafynetti 2 Matematiikka Matematiikka Fysiikka Fysiikka

Lisätiedot

Kurssipalaute Jyväskylän lääkiskurssit 2016

Kurssipalaute Jyväskylän lääkiskurssit 2016 Kurssipalaute Jyväskylän lääkiskurssit 2016 Julkaisemme kaiken kurssilaisilta keräämämme palautteen lyhentämättömänä Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Kurssipalaute LÄÄKISKURSSIT 2015

Kurssipalaute LÄÄKISKURSSIT 2015 Kurssipalaute LÄÄKISKURSSIT 2015 Julkaisemme kaiken kurssilaisilta keräämämme palautteen lyhentämättömänä. Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka ja rehellinen

Lisätiedot

ALVA ammattilaskennan valmiuksien kartoitus

ALVA ammattilaskennan valmiuksien kartoitus ALVA ammattilaskennan valmiuksien kartoitus Tulokset syksy 2015 Kokemuksen mukaan 80 % tehtävistä oikein saaneella on hyvät valmiudet jatkaa matematiikan opintoja ts. perustaidot hallussa Tulos-% PM15A

Lisätiedot

Kurssipalaute Jyväskylän lukuvuoden lääkiskurssit

Kurssipalaute Jyväskylän lukuvuoden lääkiskurssit Kurssipalaute Jyväskylän lukuvuoden 201718 lääkiskurssit MAFYvalmennuksen kaikilta kursseilta kerätään palaute kurssin lopussa. Palaute julkaistaan lyhentämättä ja valikoimatta nettisivuillamme. Näin meistä

Lisätiedot

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form herttaoksanen@gmail.com 25 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? 16% 28% 36% 20% Ei sovi. 5 20% Sopii melko hyvin. 9 36% Sopii hyvin.

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

MAFYNETTI-OPAS.

MAFYNETTI-OPAS. MAFYNETTI-OPAS www.mafyvalmennus.fi Tervehdys MAFY-valmennukselta! Hienoa, että olet kiinnostunut Mafynetin käytöstä lukio-opetuksessa! Tämä opas perehdyttää sinut Mafynetin tärkeimpiin ominaisuuksiin.

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Kurssipalaute Tampereen lukuvuoden lääkiskurssit

Kurssipalaute Tampereen lukuvuoden lääkiskurssit Kurssipalaute Tampereen lukuvuoden 201718 lääkiskurssit MAFYvalmennuksen kaikilta kursseilta kerätään palaute kurssin lopussa. Palaute julkaistaan lyhentämättä ja valikoimatta nettisivuillamme. Näin meistä

Lisätiedot

ESIPUHE JA KÄYTTÖOHJEET...

ESIPUHE JA KÄYTTÖOHJEET... Sisällysluettelo 1. ESIPUHE JA KÄYTTÖOHJEET... 6 2. AINEISTOKOE... 8 2.1 AINEISTOON TUTUSTUMINEN... 9 2.1.1 Aineistojen mahdolliset tyypit... 9 2.1.2 Tieteellisen tekstin erityispiirteet... 9 2.1.3 Kaaviot,

Lisätiedot

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 30.07.2019 Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Four Ferries Checker on

Lisätiedot

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Anna Kaasinen Itä-Suomen yliopisto Syksy 2016 Anna Kaasinen (Itä-Suomen yliopisto) MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Syksy 2016 0 / 9 MITÄ FLIPPED CLASSROOM ON? Flipped classroom eli

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan Matemaattiset menetelmät, syksy 2012 Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos 4.12.2012 1 Lähtökohta, opiskelijan näkökulma

Lisätiedot

Epione Valmennus 2015. Ensimmäinen painos. www.epione.fi. ISBN 978-952-5723-41-0 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio 2015

Epione Valmennus 2015. Ensimmäinen painos. www.epione.fi. ISBN 978-952-5723-41-0 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio 2015 1 Epione Valmennus 2015. Ensimmäinen painos. www.epione.fi ISBN 978-952-5723-41-0 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio 2015 Tämän teoksen painamiseen käytetty paperi on saanut Pohjoismaisen ympäristömerkin.

Lisätiedot

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Panu Erästö Matemaatikko-tilastotieteilijä (Ph.D) Opettaja/pedagogi/opetuksen kehittäjä Kaikilla on edellytykset Usko omiin kykyihin

Lisätiedot

Kurssipalaute Turun lukuvuoden lääkiskurssit

Kurssipalaute Turun lukuvuoden lääkiskurssit Kurssipalaute Turun lukuvuoden 201819 lääkiskurssit MAFYvalmennuksen kaikilta kursseilta kerätään palaute kurssin lopussa. Palaute julkaistaan lyhentämättä ja valikoimatta nettisivuillamme. Näin meistä

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Palautteen vastaukset. Vastaus: 5

Palautteen vastaukset. Vastaus: 5 Oppilas: 6190488790 (Yksilöllinen numerotunniste) lääkikseen hakiessa on vaikeaa tietää mikä on tärkeää infoa, mafy tekee tämän selvittelytyön puolestasi. Ehdottomasti myöskin paras tapa asia oppia asiat,

Lisätiedot

Yleisiä kommentteja kokeesta.

Yleisiä kommentteja kokeesta. Lukuvuoden fysiikan valtakunnallisen kokeen palaute.6. Palautteita yhteensä 454 oppilaan tuloksesta. Pistekeskiarvo 7,6 joka vastaa arvosanaa 6,5. Oppilaita per pistemäärä 5 5 5 5 4 6 8 4 6 8 4 6 8 4 6

Lisätiedot

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015!

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OMA TAUSTA! Matematiikan opetukseen liittyvä FL-tutkielma tietojenkäsittelyopissa 90-luvun alussa! Jatko-opiskelija "Mobile

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014

ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014 Kurssipalaute Kurssi järjestetään ensimmäistä kertaa + uusi toteutusmuoto à Tärkeää saada palaute6a jo kurssin aikana, jo6a voimme puu6ua ongelmakoh;in

Lisätiedot

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( )

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( ) PHYSA Sähkömagnetismi (NG) (060 0600). Yleisarvioni kurssista kokonaisuutena =i perusteita vastata, =Välttävä, =Tyydyttävä, =Hyvä, =rittäin hyvä, =rinomainen Number of respondents: 0 6 8 0 6 8 0 6. Tapa,

Lisätiedot

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Katariina Vuorensola Luento-opetuksen tulevaisuus Oppimisseikkailu 2017 Analytiikan kurssi Analytiikan perusteet, 4 op Maisterivaiheen

Lisätiedot

Kurssipalaute Jyväskylän lukuvuoden lääkiskurssit

Kurssipalaute Jyväskylän lukuvuoden lääkiskurssit Kurssipalaute Jyväskylän lukuvuoden 201819 lääkiskurssit MAFYvalmennuksen kaikilta kursseilta kerätään palaute kurssin lopussa. Palaute julkaistaan lyhentämättä ja valikoimatta nettisivuillamme. Näin meistä

Lisätiedot

Uudistuva arviointi & omat opintopolut lukion englannissa. ENA02 - Insights 2, lv

Uudistuva arviointi & omat opintopolut lukion englannissa. ENA02 - Insights 2, lv Uudistuva arviointi & omat opintopolut lukion englannissa ENA02 Insights 2, lv 20162017 Saatteeksi Vaikka seuraavassa kerrotaan yksilöllisistä opintopoluista ja opiskelijoiden itseohjautuvasta opiskelusta,

Lisätiedot

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Elise Johansson & Leeni Lehtiö Turun yliopiston kirjasto Yhteistyöstä voimaa! BMF:n syysseminaari 14.11.2014 Tiedonhaunopetus lääketieteilijöille Opetus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Oppilaskysely Opetuspalvelut Oppilaskysely 2019 Opetuspalvelut Taustatietoja Oppilaat vastasivat kyselyyn ajalla 25.4. 17.5.2019 saamansa linkin kautta Kyselyyn vastasi 3330 oppilasta 2019 kyselyyn vastasi 76% kaikista perusopetuksen

Lisätiedot

TIIMIJAKSO YLÖJÄRVEN LUKIOSSA

TIIMIJAKSO YLÖJÄRVEN LUKIOSSA TIIMIJAKSO YLÖJÄRVEN LUKIOSSA Laura Kauppinen ma, fy, ke Ylöjärven lukio @laurajoka MIKÄ TIIMIOPPIMINEN? Yhdessä suunnitellaan mitä ja miten asia toteutetaan, kuka tekee mitä, missä ja miten. Analysoidaan

Lisätiedot

Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja

Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja Paras paikka valmistua. lukion aikuislinja Ei alinta keskiarvorajaa Ensisijaisesti 18 vuotta täyttäneille, myös nuorille erityisistä syistä Mahdollisuus valita kursseja myös päivälukion kurssitarjonnasta

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Ajatuksia oppimisesta

Ajatuksia oppimisesta Ajatuksia oppimisesta Turun normaalikoulun kouluttajat Tampereen normaalikoulun 3. 6. sekä 7. 9. luokkalaiset Tampereen yliopiston 2.vsk luokanopettajaopiskelijat OPPIMINEN ON MUUTOS. Luonto ja opetus

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)

Lisätiedot

Kokemuksia oppimaan ohjaavasta opetuksesta Salon lukiossa

Kokemuksia oppimaan ohjaavasta opetuksesta Salon lukiossa Kokemuksia oppimaan ohjaavasta opetuksesta Salon lukiossa Kokeilu Oppimaan ohjaavan opetuksen pääidea on, että opettaja ei pureksi ja tiivistä tietoa oppilaille valmiiksi, vaan ohjaa oppilaat lukemaan

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

Vesimolekyylien kiehtova maailma

Vesimolekyylien kiehtova maailma Vesimolekyylien kiehtova maailma Luokka-aste Oppitunti molekyylimallinnuksesta oli suunniteltu 8. luokan oppilaille. Tavoitteet Tavoitteena on tarkastella kemiallista mallia ja syventää kemiallisen mallin

Lisätiedot

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 80,9 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten tilannettasi opintojen päättyessä?

Lisätiedot

Kevään 2009 valtakunnallinen 5-6 luokan FyKe koe tilanne FyKe kevät 2009

Kevään 2009 valtakunnallinen 5-6 luokan FyKe koe tilanne FyKe kevät 2009 Kevään 2009 5-6 FyKe koe Oppilasmäärä 14 12 10 8 6 4 2 0 5 6 FyKe kevät 2009 10 10 9,5 9, + 9 9 8,5 8 + 8 8 7,5 7 + 7 7 6,5 6 + 6 6 5,5 5 + 5 5 4,5 4 + 4 Arvosana 122 oppilasta, keskiarvo 7,56 Tehtäväkohtaiset

Lisätiedot

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautteeseen ei tarvitse laittaa nimeä. Kysymyksiä on molemmilla puolilla paperia 1. Muihin kursseihin verrattuna tämä kurssi oli mielestäni Vaikein

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Arviointikysely 2015 Ammattilukio - Arviointiraportti - Julkaisuversio

Arviointikysely 2015 Ammattilukio - Arviointiraportti - Julkaisuversio Arviointikysely 2015 Ammattilukio - Arviointiraportti - Julkaisuversio 1. Opetus ja oppiminen 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 Etenen ja menestyn opinnoissani suunnitelmieni mukaisesti 13 28 11 7 2

Lisätiedot

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas,

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, Biokemian menetelmät I 740151P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, juha.keratar@oulu.fi) Yleistä kurssista Kurssin sivut Noppa-portaalissa: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/740151

Lisätiedot

Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet

Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet Maija Lampinen, Maire Syrjäkari, Miia Leppänen ja Markus Torkkeli PedaForum 2016, 18.8.2016

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Opiskelijan työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 87,6 % Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti

MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää. Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016 Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 016 Espoo Joulukuu 016 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016 Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 201 Helsinki Joulukuu 201 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

Jakso, jonka aikana verkkokurssi on suoritettu: Kurssiarvosana muodostuu seuraavien kahden osion yhteistuloksena:

Jakso, jonka aikana verkkokurssi on suoritettu: Kurssiarvosana muodostuu seuraavien kahden osion yhteistuloksena: Nimi: Jakso, jonka aikana verkkokurssi on suoritettu: Arviointiperusteet Oma kurssiarvosanatavoite asteikolla 4-10 on. Se ohjaa oppimistasi. Suorita sen perusteella perus-, taitaja- ja mestaritason tehtäviä.

Lisätiedot

Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat

Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Henri Hölttä, Takuusäätiö 6.9.2017 Takuusäätiö lyhyesti Velkalinja ja chat Talouspolkuhanke

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2016 Vastausprosentti: 82,2 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Let s Move It feasibility study, kevät Alkuun. Haastattelurunko interventioryhmän opiskelijoille (harkintaperustainen otanta) / SH.

Let s Move It feasibility study, kevät Alkuun. Haastattelurunko interventioryhmän opiskelijoille (harkintaperustainen otanta) / SH. Let s Move It feasibility study, kevät 2014 Haastattelurunko interventioryhmän opiskelijoille (harkintaperustainen otanta) / SH Alkuun - Noin tunti - Fiiliksiä ja kokemuksista liittyen Let s Move It ohjelmaan

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Matematiikan osaaminen ja osaamattomuus

Matematiikan osaaminen ja osaamattomuus 1 Matematiikan osaaminen ja osaamattomuus Peda-Forum 21.8.2013 Seppo Pohjolainen Tampereen teknillinen yliopisto Matematiikan laitos 2 Esityksen sisältö Taustaa Matematiikan osaaminen ja osaamattomuus

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Kurssipalaute Tampereen lukuvuoden lääkiskurssit

Kurssipalaute Tampereen lukuvuoden lääkiskurssit Kurssipalaute Tampereen lukuvuoden 201819 lääkiskurssit MAFYvalmennuksen kaikilta kursseilta kerätään palaute kurssin lopussa. Palaute julkaistaan lyhentämättä ja valikoimatta nettisivuillamme. Näin meistä

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Summanen Anna-Mari TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013

Summanen Anna-Mari TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 TERVEYSTIEDON OPPIMISTULOKSET PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖVAIHEESSA 2013 OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI Kevät 2013 Perusopetuksen päättövaihe Arviointiin osallistui 3 652 oppilasta, joista 1. tyttöjä 1 754 (48,0 %)

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2016 Vastausprosentti: 74,8 % Oppilaitos ja opiskelijahuolto Sivu 1 / 8 Oppilaitos ja opiskelijahuolto

Lisätiedot

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Lukuvuosi 2016-2017 Matemaattisluonnontieteelliset aineet Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7

Lisätiedot

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelut 29.10.2016 Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelu Oppilas on oman oppimisensa, opettaja opettamisen ja huoltaja vanhemmuuden asiantuntija, ja keskustelutilanteessa he jakavat

Lisätiedot

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin.

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin. Kouluviihtyvyys Hyvä Kauhajoen Yhteiskoulun oppilas! Olet mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään Kauhajoen kaupungin oppilaiden kouluviihtyvyyttä sekä sitoutumista koulutyöhön. Tutkimuksen avulla on mahdollisuus

Lisätiedot

Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio

Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio 1. Vuosiluokka Taustatiedot Vuosiluokka 165 137 93 1. vsk 2. vsk 3.-4. vsk 2. Sukupuoli Sukupuoli 219 176 Nainen Mies 3. Opetus ja oppiminen

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2017 Vastausprosentti: 81,1 % I Oppilaitos ja opiskelijahuolto Sivu 1 / 8 I Oppilaitos ja opiskelijahuolto

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Joulukuu 2016 Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely 01 Joulukuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Espoon aikuislukio. Matemaattisluonnontieteellisten. opinto-opas

Espoon aikuislukio. Matemaattisluonnontieteellisten. opinto-opas Espoon aikuislukio Matemaattisluonnontieteellisten aineiden opinto-opas 2017-2018 1 Sisällysluettelo Yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Pitkä matematiikka... 4 Laaja fysiikka... 5 Laaja kemia... 5 Lääketieteelliseen

Lisätiedot

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat Nokian N8 puhelimessa Uutta Toimii netin kautta, ei ohjelmien asennuksia eikä ylläpitoa, koulun lisäksi käytettävissä myös kotona ja muualla 24/7, lisäksi muita opiskelua helpottavia verkko-opetuksen mahdollistavia

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:39:29 2014 Kaikki koulutusalat, N=40, vastausprosentti keskimäärin

Lisätiedot

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...3 Pitkä matematiikka...4 Laaja fysiikka...5 Laaja kemia...6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Verkkokurssit...8

Lisätiedot