Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan"

Transkriptio

1 Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan Matemaattiset menetelmät, syksy 2012 Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

2 Lähtökohta, opiskelijan näkökulma Oppimista on vaikeuttanut opiskelijoiden keskuudessa oleva yleinen mielipide siitä, ettei kurssia voi yksinkertaisesti päästä läpi. - Ote opiskelijan oppimispäiväkirjasta Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

3 Lähtökohta, opiskelijan näkökulma Oppimista on vaikeuttanut opiskelijoiden keskuudessa oleva yleinen mielipide siitä, ettei kurssia voi yksinkertaisesti päästä läpi. - Ote opiskelijan oppimispäiväkirjasta Mitä opettaja voi tehdä tässä tilanteessa? Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

4 Lähtökohta, opettajan näkökulma Syvälliseen oppimiseen ei pyritä Motivaatio opiskeluun laskee Ei oman alan kurssi Tärppimällä kokeeseen Kurssin maine vahvistuu Epäonnistuminen Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

5 Lähtökohta, opettajan näkökulma Syvälliseen oppimiseen ei pyritä Motivaatio opiskeluun laskee Ei oman alan kurssi Tärppimällä kokeeseen Kurssin maine vahvistuu Epäonnistuminen Jatkuva opiskelu? Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

6 Ratkaisuluonnos Vaihe 1: Mainostaminen Sisäänheitto Vaihe 2: Mahdollisuus onnistumiseen Mielekäs kurssi - Mukana pysyminen Vaihe 3: Oikeaa oppimista Ymmärtämisen varmistaminen ja arvioiminen Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

7 Ratkaisuluonnos Vaihe 1: Mainostaminen Mahdollisuus ansaita paljon lisäpisteitä; jopa 25 % kokeiden pistesummasta * * Tarjous koskee vain niitä opiskelijoita, jotka ovat valmiita tekemään töitä oppimisen eteen ja myös valmiita arvioimaan koskee myös vanhoja opiskelijoita, omaa mutta ei opiskelijoita, oppimistaan. jotka metsästävät ilmaisia pisteitä. Tarjous koskee * Tarjous koskee vain niitä opiskelijoita, jotka ovat valmiita tekemään töitä oppimisen eteen ja myös valmiita arvioimaan omaa oppimistaan. Tarjous myös vanhoja opiskelijoita, mutta ei opiskelijoita, jotka metsästävät ilmaisia pisteitä. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

8 Ratkaisuluonnos Vaihe 2: Mahdollisuus onnistumiseen Kytkentä tuleviin opintoihin ja työelämään Monentasoiset tehtävät Helpohkot esitehtävät harjoituksiin (4 p *) Vaativat ja soveltavat kotitehtävät (4 p) Jatkuva mahdollisuus tukeen Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

9 Ratkaisuluonnos Vaihe 3: Oikeaa oppimista Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin (4 p *) Luento- ja oppimispäiväkirja (4 p) Pienryhmissä oppiminen ja opiskelu Kertausharjoitukset Ymmärtämistä mittaavat kokeet Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

10 Ratkaisuluonnos Vaihe 3: Oikeaa oppimista Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin (4 p *) Luento- ja oppimispäiväkirja (4 p) Pienryhmissä oppiminen ja opiskelu Kertausharjoitukset Ymmärtämistä mittaavat kokeet Tavoitteena näiden vaiheiden sulauttaminen tiiviisti yhteen ehjäksi oppimisympäristöksi Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

11 Oppimisympäristö Luennot 9 vko Esitehtävät 9 kpl Opettajat Kotitehtävät 4 kpl Harjoitukset 9 vko Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

12 Lopputulos + Suunnitelma toteutui kokonaisuudessaan + Osa-alueet toimivat hyvin yhteen, myös opiskelijat huomasivat tämän + Opiskelijat olivat aktiivisia koko kurssin ajan + Oppimistulokset olivat erinomaisia - Työtaakka opettajille suuri koko kurssin ajan - Lisäpisteiden tuomat lieveilmiöt Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

13 Palautetta Kokonaisuudessaan kurssi oli hyvin järjestetty ja plussaa antaisin etenkin siitä, että tarpeellista lisäopetusta kotitehtäviin sekä esitehtäviin sai tarvittaessa! Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

14 Palautetta Esitehtävien ja kotitehtävien tekeminen on helpottanut asioiden oppimista ja niistä on ollut hyötyä myös valmistautumisessa tenttiin. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

15 Palautetta Opiskelun vaikeutumiseen on myös vaikuttanut se, että motivaatio kurssia kohtaan on laskenut merkittävästi sen jälkeen, kun kurssin läpäiseminen on ollut lähes varmaa ensimmäisen välikokeen jälkeen. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

16 Palautetta Kiitos, kurssi oli hyvä kokonaisuus. Palautti tällaisen vanhan opiskeluajat jo lähes unohtaneen ihmisen maanpinnalle. Ilman työtä ei tule tuloksia. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

17 Palautetta Kotitehtävistä ja esitehtävistä on ollut todella suuri apu kurssin asioiden oppimisen kannalta. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

18 Palautetta Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen kurssin sisältöön ja opettamiseen. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

19 Palautetta Miten kehittäisin kurssia jatkossa? Mietin asiaa hyvän aikaa ja tulin siihen tulokseen, että nykyinen suoritustapa on oikeastaan tosi hyvä. Esitehtävät, kotitehtävät ja laskarit pitävät oppilaat aktiivisina pitkin kurssia, eikä heille tule tämän takia sitä tilannetta, että lukeminen aloitetaan päivää ennen välikoetta. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

20 Palautetta Kurssin aikana oppimistani auttoi suuresti ryhmissä esi- ja kotitehtävien laskeminen. Osasimme jokainen jotakin ja pystyimme jakamaan osaamista. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

21 Palautetta Tällä kurssilla oppimistani tukivat eniten hyvät laskuharjoitukset, kotitehtävät sekä muut opiskelijat. Laskuharjoituksiin olen todella tyytyväinen ja mielestäni ne tulisi pitää samanlaisina myös jatkossa (myös esitehtävät). Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

22 Palautetta Jatkuva palautteen anto oli mielestäni erittäin hyvä asia kurssin kannalta ja varmasti auttoi myös luennoitsijaa. Avoin ilmapiiri edisti myös opiskelua, koska uskalsi kysyä ja pyytää apua tarpeen tullen. Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

23 Kiitos kuulijoille! Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos

MS-C1340 Lineaarialgebra ja differentiaaliyhtälöt

MS-C1340 Lineaarialgebra ja differentiaaliyhtälöt MS-C1340 Lineaarialgebra ja differentiaaliyhtälöt Syksy 2015 Riikka Kangaslampi Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopisto 27.10.2015 1 / 8 Kangaslampi Lineaarialgebra ja differentiaaliyhtälöt

Lisätiedot

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( )

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( ) PHYSA Sähkömagnetismi (NG) (060 0600). Yleisarvioni kurssista kokonaisuutena =i perusteita vastata, =Välttävä, =Tyydyttävä, =Hyvä, =rittäin hyvä, =rinomainen Number of respondents: 0 6 8 0 6 8 0 6. Tapa,

Lisätiedot

Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla. Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015

Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla. Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015 Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015 1 Taustaa Atomifysiikka 1 on ainetason kurssi, sijoittuu 2. opiskeluvuoden syksylle Pakollinen

Lisätiedot

P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio

P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio Johanna Panula-Perälä P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio Sisältö Kehitystyön kohteena olevan kurssin esittely Muutosten tavoite Kurssin suoritustavat Syvälliseen

Lisätiedot

Tietokoneavusteinen arviointi kurssilla Diskreetin matematiikan perusteet. Helle Majander Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu

Tietokoneavusteinen arviointi kurssilla Diskreetin matematiikan perusteet. Helle Majander Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Tietokoneavusteinen arviointi kurssilla Diskreetin matematiikan perusteet Helle Majander Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Oppimisen arviointi matematiikan kursseilla Arvioinnin tulisi olla luotettavaa

Lisätiedot

ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät. Yleistä

ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät. Yleistä Aalto University Comnet ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät Kurssisuunnitelma, kevät 2016 Olav Tirkkonen, Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos, Aalto-yliopisto Yleistä Esitiedot: (kurssi

Lisätiedot

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä,

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä, MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa PedaForum-päivät, Jyväskylä, 17.8.2016 Visa Immonen Apulaisprofessori Helsingin yliopisto Joanna Veinio Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu

https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu Johdatus ohjelmointiin 811122P Yleiset järjestelyt: Kurssin sivut noppa -järjestelmässä: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu 0. Kurssin suorittaminen Tänä vuonna kurssin suorittaminen tapahtuu

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen REC-E5010 Perustoimitukset 6.2.2017 TkT Juhana Hiironen Luennon sisältö 12:15 12:45 Palaute kurssipalautteesta, johtopäätelmät 12:45 13:30 Ryhmätyö: ryhmät valmistelevat posterit tenttikysymyksestä (1

Lisätiedot

Mitoitussuositus. Opetussuunnitelmien suunnitteluun

Mitoitussuositus. Opetussuunnitelmien suunnitteluun Mitoitussuositus Opetussuunnitelmien suunnitteluun Mitoitussuositus Opetussuunnitelmien suunnitteluun Päätöspäivämäärä 01.06.2012 Opintojen mitoitus ja oppiminen Aika on oppimisen välttämätön edellytys

Lisätiedot

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille 2.9.2014 1 Yliopiston lukuvuosi ja opetusperiodit 2014-2015 Yliopiston lukuvuosi 1.8. 31.7. Syyslukukausi I periodi: 1.9.-17.10. lukuvuoden avajaiset

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 7.1. 2016 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta vuoden 2015 kurssista Kurssi poikkesi todella paljon verrattuna

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VL.7-9

OPPILAANOHJAUS VL.7-9 OPPILAANOHJAUS VL.7-9 7.LUOKKA Oppimaan oppimisen taidot T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan S1,, L7 S1 L1 S1, L1 Oppilaanohjauksen tavoitteisiin

Lisätiedot

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan laitos / Pia Saarinen www.helsinki.fi/yliopisto 4.9.2013 1 Fysiikan perusopinnot, 25 op - kokonaisuutena tai yksittäisinä kursseina 530281 Vuorovaikutukset

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas,

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, Biokemian menetelmät I 740151P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, juha.keratar@oulu.fi) Yleistä kurssista Kurssin sivut Noppa-portaalissa: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/740151

Lisätiedot

T Johdatus tietoliikenteeseen 5 op. Kevät 2013

T Johdatus tietoliikenteeseen 5 op. Kevät 2013 T-110.2100 Johdatus tietoliikenteeseen 5 op Kevät 2013 Yleistä Suunnattu tietotekniikan opiskelijoille Esitietona T-106.1150 Tietokone ja käyttöjärjestelmä tai vastaavat tiedot Kurssin tavoitteet: Tietää

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 87,6 % Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Harri Haanpää 18. kesäkuuta 2004 Tietojenkäsittelyteorian perusteiden kevään 2004

Lisätiedot

ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät

ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät A! Aalto University Comnet ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät Kurssisuunnitelma, kevät 2018 Olav Tirkkonen, Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos, Aalto-yliopisto A! Yleistä Esitiedot:

Lisätiedot

Insinöörimatematiikan tentin toteuttaminen EXAM-järjestelmällä

Insinöörimatematiikan tentin toteuttaminen EXAM-järjestelmällä Insinöörimatematiikan tentin toteuttaminen EXAM-järjestelmällä Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimuspäivät 27.-28.10.2016 Simo Ali-Löytty Jorma Joutsenlahti Jesse Kela Salla Koskinen Sisällys

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2016 Vastausprosentti: 82,2 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Osaamisen arviointimenetelmät tänään ja tulevaisuudessa Case I: Kuitu- ja paperitekniikka Case II: Mekaaninen prosessitekniikka

Osaamisen arviointimenetelmät tänään ja tulevaisuudessa Case I: Kuitu- ja paperitekniikka Case II: Mekaaninen prosessitekniikka Osaamisen arviointimenetelmät tänään ja tulevaisuudessa Case I: Kuitu- ja paperitekniikka Case II: Mekaaninen prosessitekniikka Pedaforum 2014 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Mika Pulkkinen ja Ritva

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Helsingin yliopisto Avoin yliopisto Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede)

Lisätiedot

Aktivoivat opetuskokeilut matematiikan perusopetuksessa

Aktivoivat opetuskokeilut matematiikan perusopetuksessa Aktivoivat opetuskokeilut matematiikan perusopetuksessa Linda Havola ja Helle Majander Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu linda.havola@aalto.fi 15. toukokuuta

Lisätiedot

031010P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI I 5,0 op

031010P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI I 5,0 op 031010P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI I 5,0 op Kurssin jokaiseen kolmeen välikokeeseen on ilmoittauduttava WebOodissa (https://weboodi.oulu.fi/oodi/etusivu.html). Huom! Välikoeilmoittautuminen on PAKOLLINEN.

Lisätiedot

Opiskelutaidot Tiina Kerola

Opiskelutaidot Tiina Kerola Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen

Lisätiedot

Matematiikan ja fysiikan peruskokeet

Matematiikan ja fysiikan peruskokeet Matematiikan ja fysiikan peruskokeet Mikael Lumme Insinöörikoulutuksen foorumi 2010 Hämeenlinna 17.-18.3.2010 Insinööri Latinan sana ingenium tarkoittaa laajoja käsitteitä kuten synnynnäinen kyky, luontainen

Lisätiedot

Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun

Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun Dosentti Atso Raasmaja Farmakologian & toksikologian osasto Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto atso.raasmaja@helsinki.fi

Lisätiedot

Joko tiedät, mikä on SeAMK FramiPro Opiskelijainfot syksy 2013

Joko tiedät, mikä on SeAMK FramiPro Opiskelijainfot syksy 2013 Joko tiedät, mikä on SeAMK FramiPro Opiskelijainfot syksy 2013 Mikä on FramiPro? SeAMKin moniammatillinen, työelämälähtöinen, projektioppimiseen perustuva yhteinen oppimisympäristö eri alojen opiskelijoille

Lisätiedot

Oppiminen ja kasvu muuttuvassa maailmassa. Mikko Saari Sivistystoimialan johtaja, KT

Oppiminen ja kasvu muuttuvassa maailmassa. Mikko Saari Sivistystoimialan johtaja, KT Oppiminen ja kasvu muuttuvassa maailmassa Mikko Saari Sivistystoimialan johtaja, KT Se, kellä on opetuksessaan vastaus kysymykseen miksi, ymmärtää ja osaa käsitellä melkein minkä tahansa muutoksen tai

Lisätiedot

031075P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI II 5,0 op

031075P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI II 5,0 op 031075P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI II 5,0 op Kurssin jokaiseen kolmeen välikokeeseen on ilmoittauduttava erikseen WebOodissa (https://weboodi.oulu.fi/oodi/). Huom! Välikoeilmoittautuminen on PAKOLLINEN.

Lisätiedot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Mittaamiseen liittyvien termien määrittelyä: - Mittaväline = mittauslaite - Tunnusluku = osoitin/ilmaisin = mittarin tulos = indikaattori Mihin laadun arviointi

Lisätiedot

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 5.1. 2017 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta aiemmilta kursseilta Oman olemisen ja tietoisten valintojen

Lisätiedot

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä: 88/0 Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 OPETUS JA TYÖSKENTELYTAVAT Vastaa seuraaviin väittämiin asteikolla 1-5 Kurssilla

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

ABTEKNILLINEN KORKEAKOULU Tietoverkkolaboratorio

ABTEKNILLINEN KORKEAKOULU Tietoverkkolaboratorio ABTEKNILLINEN KORKEAKOULU Tietoverkkolaboratorio S-38.145 Liikenneteorian perusteet (2 ov) Kevät 2003 Aleksi Penttinen & Eeva Nyberg Tietoverkkolaboratorio Teknillinen korkeakoulu http://www.netlab.hut.fi/opetus/s38145/

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1. Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova

LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1. Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1 Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova Työelämän venäjän perusteet 1: aika ja paikka Opetusperiodi I+II tai II+III tai III+IV (syksy 2016, kevät 2017) - pitempi

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

031075P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI II 5,0 op

031075P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI II 5,0 op 031075P MATEMATIIKAN PERUSKURSSI II 5,0 op Kurssin jokaiseen kolmeen välikokeeseen on ilmoittauduttava erikseen WebOodissa (https://weboodi.oulu.fi/oodi/). Huom! Välikoeilmoittautuminen on PAKOLLINEN.

Lisätiedot

Kurssijärjestelyt. ME-C2300 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Mari Hirvi Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos

Kurssijärjestelyt. ME-C2300 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Mari Hirvi Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos Kurssijärjestelyt ME-C2300 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Mari Hirvi Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos (Alkuperäiset luentokalvot: Markku Laine) 8. syyskuuta 2015 Luennon sisältö Kurssin

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

MAB2 Geometria, Opintokortti. Nimi:

MAB2 Geometria, Opintokortti. Nimi: MAB2 Geometria, Opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin täytettynä

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016 CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016 Kontaktiopetus 70 h Luennot 44 h Laboratoriotyöt 24 h + 2 h = 26 h Oma työ 65 h Laskutuvat ja kotitehtävät 24 h Laboratoriotöiden loppuraportti

Lisätiedot

Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa

Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa Riikka Nurmiainen riikka.nurmiainen@metropolia.fi Arviointikokeiluja talotekniikan matematiikan opintojaksoilla

Lisätiedot

Nova Schola Finlandia moderni koulu

Nova Schola Finlandia moderni koulu Nova Schola Finlandia moderni koulu Raila Oksanen 22.9.2016 Page 1 JOS HALUAT MUUTTAA KULTTUURIA, PITÄÄ MUUTTAA ITSE YRITYSTÄ JA SEN TOIMINTATAPOJA. (Molotsi, H. 2014. The Lean Enterprise) JOS HALUAT MUUTTAA

Lisätiedot

HARJOITUSTEN UUDISTAMINEN SEKÄ TIETOLIIKENNETEKNIIKKAA VIIKKO-, VÄLI-, JA LOPPUKOKEILLA SUORITETTUNA: SUORITUSTAPOJEN VERTAILU

HARJOITUSTEN UUDISTAMINEN SEKÄ TIETOLIIKENNETEKNIIKKAA VIIKKO-, VÄLI-, JA LOPPUKOKEILLA SUORITETTUNA: SUORITUSTAPOJEN VERTAILU 1 HARJOITUSTEN UUDISTAMINEN SEKÄ TIETOLIIKENNETEKNIIKKAA VIIKKO-, VÄLI-, JA LOPPUKOKEILLA SUORITETTUNA: SUORITUSTAPOJEN VERTAILU Tietoliikennetekniikan osasto TIETOLIIKENNETEKNIIKKA I 2 Sähkötekniikan

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja opettajien erilaiset käsitykset opettamisesta koulutuksen suunnittelun taustalla

Opiskelijoiden ja opettajien erilaiset käsitykset opettamisesta koulutuksen suunnittelun taustalla Opiskelijoiden ja opettajien erilaiset käsitykset opettamisesta koulutuksen suunnittelun taustalla Viivi Virtanen ja Sari Lindblom-Ylänne Kasvatustieteen päivät Vaasa 23.11.2007 Kuvat Aki Suzuki ja Heikki

Lisätiedot

PHYS-A3121 Termodynamiikka (ENG1) (5 op)

PHYS-A3121 Termodynamiikka (ENG1) (5 op) PHYS-A3121 Termodynamiikka (ENG1) (5 op) Sisältö: Nestevirtaukset Elastiset muodonmuutokset Kineettinen kaasuteoria Termodynamiikan käsitteet Termodynamiikan pääsäännöt Termodynaamiset prosessit Termodynaamiset

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Matematiikan didaktiikka, osa II Prosentin opettaminen

Matematiikan didaktiikka, osa II Prosentin opettaminen Matematiikan didaktiikka, osa II Prosentin opettaminen Sarenius Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yksikkö Prosentti Prosentti on arkielämän matematiikkaa. Kuitenkin prosenttilaskut ovat oppilaiden mielestä

Lisätiedot

Kyselytutkimus opiskelijoiden ajankäytöstä tietojenkäsittelyteorian peruskurssilla

Kyselytutkimus opiskelijoiden ajankäytöstä tietojenkäsittelyteorian peruskurssilla Kyselytutkimus opiskelijoiden ajankäytöstä tietojenkäsittelyteorian peruskurssilla Harri Haanpää Peda-forum 2004 AB TEKNILLINEN KORKEAKOULU Tietojenkäsittelyteorian laboratorio T 79.148 Tietojenkäsittelyteorian

Lisätiedot

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu Reflektoiva oppiminen harjoittelussa 17.9.2015 Insinööritieteiden korkeakoulu Psykologi, uraohjaaja Seija Leppänen Reflektointiprosessi aloittaa oppimisen 1. Orientoituminen ja suunnittelu: millainen tehtävä

Lisätiedot

NPH ja NPJ kurssien tiedonhaun koulutukset informaatikkonäkökulmasta

NPH ja NPJ kurssien tiedonhaun koulutukset informaatikkonäkökulmasta KYSin tieteellinen kirjasto 1/8 NPH ja NPJ kurssien tiedonhaun koulutukset informaatikkonäkökulmasta Tuulevi Ovaska, Kirsi Salmi Näyttöön perustuva hoitotyö edellyttää tiedonhakutaitoja ja niiden oppimiseen,

Lisätiedot

Matematiikan ainetuutorointi, Laskuillat

Matematiikan ainetuutorointi, Laskuillat Matematiikan ainetuutorointi, askuillat 10 kertaa (15h) syyslukukaudessa, isäpisteitä Max 3 (välikokeilla Max 54 pist.) Matematiikan jaoksen sivuille näkyviin kunkin viikon laskuiltatehtävät ja palautuspäivän

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Opiskelijan palaute ammatillisen peruskoulutuksen toteutuksesta oppisopimuskoulutuksena (2+1-malli)

Opiskelijan palaute ammatillisen peruskoulutuksen toteutuksesta oppisopimuskoulutuksena (2+1-malli) Opiskelijan palaute ammatillis peruskoulutuks toteutuksesta oppisopimuskoulutuksa (2+1-malli) 1. Perustutkinto/koulutusohjelma 2. Oppisopimusaika 3. Oppisopimuspaikan hankinta * nmlkj hankin paikan itse

Lisätiedot

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan

Lisätiedot

PHYS-A3121 Termodynamiikka (ENG1) (5 op)

PHYS-A3121 Termodynamiikka (ENG1) (5 op) PHYS-A3121 Termodynamiikka (ENG1) (5 op) Sisältö: Nestevirtaukset Elastiset muodonmuutokset Kineettinen kaasuteoria Termodynamiikan käsitteet Termodynamiikan pääsäännöt Termodynaamiset prosessit Termodynaamiset

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa

Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa Prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Oppijan taidot & oppivan yhteiskunnan haasteet Tarvitaan ehjät ja pidemmät työurat. Pään sisällä tehtävän työn osuus

Lisätiedot

Analyysi 1, kevät 2010

Analyysi 1, kevät 2010 Analyysi 1, kevät 2010 Peter Hästö 27. tammikuuta 2010 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa määritellä alkeistopologian käsitteet

Lisätiedot

Mallilukujärjestys Teknistieteellinen kandidaattiohjelma Tietotekniikka, 2. vuosikurssi

Mallilukujärjestys Teknistieteellinen kandidaattiohjelma Tietotekniikka, 2. vuosikurssi 8.8.2016 Mallilukujärjestys 2016 2017 Yleisiä ohjeita Opinto-oppaat ja kurssikuvaukset Teknistieteellisen kandidaattiohjelman opinto-oppaat löytyvät osoitteesta http://studyguides.aalto.fi. Kurssien tarkemmat

Lisätiedot

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu Reflektoiva oppiminen harjoittelussa 15.9.2016 Insinööritieteiden korkeakoulu Minna Nevala, psykologi Materiaalit: psykologi, uraohjaaja Seija Leppänen Mitä hyötyä on itsetuntemuksesta? Reflektointiprosessi

Lisätiedot

811120P Diskreetit rakenteet

811120P Diskreetit rakenteet 811120P Diskreetit rakenteet 2017-2018 Yhteenveto Yleistä kurssista Kurssin laajuus 5 op Luentoja 30h Harjoituksia 21h Itsenäistä työskentelyä n. 80h 811120P Diskreetit rakenteet, Yhteenveto 2 Kurssin

Lisätiedot

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Katariina Vuorensola Luento-opetuksen tulevaisuus Oppimisseikkailu 2017 Analytiikan kurssi Analytiikan perusteet, 4 op Maisterivaiheen

Lisätiedot

Flippauksen arvioinnista

Flippauksen arvioinnista Flippauksen arvioinnista Voidaanko arvioinnilla vaiku-aa oppimiseen? PedaForum 2017, 16.-17.8.2017 Lasse Heikkinen, Erkki Pesonen Flippauksen arvioinnista / Lasse Heikkinen, Erkki Pesonen 16.-17.8.2017

Lisätiedot

Miten motivoitunut opiskelija huomioidaan meidän oppilaitoksessamme. Kirsi Coco Lähihoitajalajin ekspertti Keudan aikuisopisto

Miten motivoitunut opiskelija huomioidaan meidän oppilaitoksessamme. Kirsi Coco Lähihoitajalajin ekspertti Keudan aikuisopisto Miten motivoitunut opiskelija huomioidaan meidän oppilaitoksessamme Kirsi Coco Lähihoitajalajin ekspertti Keudan aikuisopisto 27.8.2014 Ovat harvassa? Monipuolista tekemistä Tekemistä oman tason mukaan

Lisätiedot

Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä. Tommi Anttonen

Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä. Tommi Anttonen Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä Tommi Anttonen Werkko Kirja Raha Opiskelijat Simulaattorit Luokka Kaveri Halli Koulun työmaa Opetuksen suunnittelija Kalusto Yrittäjän työmaa Opettajat Werkko

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai 26.10.2015 Käytännönjärjestelyt Kurssin alkuosan henkilökunnasta Kurssi jakautuu kahteen osaan: ensimmäistä 3 viikkoa luennoi TkT Kati Miettunen ja jälkimmäistä

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE

TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE Toiminnallista matematiikkaa opettajille hanke Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikkö järjestää opetustoimen

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Aineenopettajien erikoistyö Sisällönsuunnittelu, kevät 2010

Aineenopettajien erikoistyö Sisällönsuunnittelu, kevät 2010 Aineenopettajien erikoistyö Sisällönsuunnittelu, kevät 2010 Peter Hästö ja Marko Leinonen 1. joulukuuta 2009 Matemaattisten tieteiden laitos Aineenopettajien erikoistyö, 10 op yo tehtävien tarkistus, 3

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

Askelia itsetoimisempaan ja tutkivampaan oppimista. OpinTori 2010 Monimuotoinen linjakas ja tutkiva opetus

Askelia itsetoimisempaan ja tutkivampaan oppimista. OpinTori 2010 Monimuotoinen linjakas ja tutkiva opetus Askelia itsetoimisempaan ja tutkivampaan oppimista OpinTori 2010 Monimuotoinen linjakas ja tutkiva opetus Juha Häkkinen Sisält ltö Tausta Kehityksen kohteena olleen kurssin kuvaus Kurssisuunnitelma ja

Lisätiedot

LAMK LIIKUNNAN LAITOS Arto Tiihonen TUKETYÖ

LAMK LIIKUNNAN LAITOS Arto Tiihonen TUKETYÖ LAMK LIIKUNNAN LAITOS Arto Tiihonen TUKETYÖ ARVIOINTI OPINNÄYTEPROSESSISSA Arvioidaan myös oppimista tuketyöprosessin aikana opinnäytetyön lisäksi Opiskelija kirjoittaa koko ajan oppimispäiväkirjaa, joka

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 30.10.2017 klo 10-11 SÄ114 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA 2012 Programme for International Student Assessment Viides tutkimus PISA-ohjelmassa: pääalueena matematiikan

Lisätiedot