Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä"

Transkriptio

1 Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen

2 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston avoimen kanssa uuden markkinoinnin verkkokurssin suunnittelusta ja toteutuksesta syksyksi 2014 Koin tehtävän hyvin haastelliseksi, koska minulla ei ollut aiempaa kokemusta virtuaaliympäristöistä ei opettajana eikä opiskelijana Oma huoleni kohdistui etenkin siihen, miten opiskelijat saadaan pysymään kurssilla ja suorittamaan se loppuun verkkokurssien yleinen ongelma.

3 Kurssin perustiedot Palvelujen markkinointi kuuluu Aaltoyliopiston markkinoinnin koulutusohjelman valinnaisiin erikoistumisopintoihin Avoimessa yliopistossa kurssia on järjestetty luentokurssina aiempina vuosina sekä viimeksi myös Verkkototeutukset: 2014, 2016 talvi ja syksy

4 Kurssin rakenne Kesto 7-8 viikkoa Kurssiin sisältyy 8 yksilöllisesti suoritettavaa tehtävää ja kaksi ryhmätehtävää, lisäksi lopputentti. Kurssi käynnistyy aloitusluennolla (4 h), jonka aikana käydään läpi käytännön asioita Vuoden 2016 kursseihin kuuluu myös loppuseminaari (4,5 h), jossa käydään läpi käytännön ryhmätyöt.

5 Haasteena motivaatio Lähtökohtana voi pitää, että avoimessa korkeakoulussa opiskelijat ovat aidosti kiinnostuneita niistä kursseista joita ovat valinneet ja ovat näin ollen halukkaita myös suorittamaan kurssin loppuun. Verkko-opiskelussa oman ajankäytön suunnittelu on sekä motivaattori että haaste: tasapainoilua työn, perhe-elämän ja opintojen kanssa.

6 Se että ei tarvitse olla konkreettisesti läsnä luennoilla, vaan pystyy tekemään oman aikataulun puitteissa itsenäisesti. Hyviä puolia on tietysti ajankäyttö. Materiaalin voi opiskella oman aikataulun mukaan paikasta riippumatta. Huonoja puolia on ajanhallinta ja suuri itsenäinen työmäärä tarkoittaen sitä, että luennolla kuitenkin saa pohjaa asialle, jota ollaan opiskelemassa ja näin monipuolisuus oppimisessa helpottaa asian sisäistämistä.

7 Antoi mahdollisuuden suunnitella itse aikataulut. Mahdollistaa opiskelun töiden ohella. Aikataulun joustavuus on tärkein etu. Huonona puolena on, että tehtävien kanssa on yksin. Jos jokin aihealue on vaikea, ei tuen saaminen on helppoa. Joustavuus on ehdottomasti iso etu. Tämä on minusta peruskursseilla hyvä käytäntö. Syventävissä opinnoissa vuorovaikutuksesta on enemmän hyötyä.

8 Haasteena motivaatio Markkinointi on käytännönläheistä valtaosa opiskelijoista osallistuu kurssille ensisijaisesti kehittääkseen omaa ammattiosaamistaan. Olenkin kurssia kehittäessäni pyrkinyt ottamaan huomioon odotukset oman ajanhallinnan, ammatillisen kehittymisen kuin myös säännöllisen yhteydenpidon suhteen.

9 Tehtävien palautus ja kurssin porkkanat Aikataulu on tehty mahdollisimman selkeäksi: luentotapaamiset torstaisin, tehtävien palautukset maanantaisin tai torstaisin, jonakin viikkona jopa sekä että. Opiskelijoiden porkkanoiksi kutsumat joustot liittyvät yksilötehtävien palauttamiseen: opiskelijalla on oikeus jättää yksi tehtävä palauttamatta sekä palauttaa yksi tehtävä 24 h myöhässä.

10 Pakolliset harjoitustehtävät ja niiden palautuspäivät ovat auttaneet pitämään opiskelurytmiä yllä. Välillä tehtäviin on ollut vaikeampaa tarttua tai niiden sovittaminen muihin aikatauluihin on ollut hankalaa. Olen onnistunut säilyttämään mielenkiinnon ja opiskelumotivaation... kurssi pitää sisällää monta (8) itsenäistä tehtävää sekä pari ryhmätehtävää. Nämä ovat pitäneet kurssin motivaation hyvin yllä. Mikäli kyseessä olisi luentokurssi, niin ei asioita tulisi kesken kurssin näin tarkasti tarkasteltua. Voisin kuvitella tentinkin sujuvan hyvin, kun on tehnyt viikottain tehtäviä. Asiat palautuvat näin helpommin mieleen.

11 Yhteydenpito opettajan kanssa Kun aloitusluennolla käymme läpi kurssin työskentelyä ja tehtäviä, painotan sitä että opettaja on virtuaalisesti läsnä ja työskentelee yksi esimerkki siitä on, että lupaan lukea ja antaa pisteet palautetuille tehtäville viikon sisällä tehtävien deadlinesta. Varaan jokaiselle opiskelijalle noin 0,5 h/kurssi henkilökohtaiseen yhteydenpitoon.

12 Perjantaiposti Ensimmäisellä kurssilla 2014 lupasin opiskelijoille, että julkaisen viikottaisen tiedotteen, jossa annan kollektiivista palautetta ja ylipäätänsä yritän sparrata tehtävien tekemistä. Kahdella viimeisellä kurssilla olen pyrkinyt pitämään käytännön, jossa viikkotiedote julkistaan aina perjantaisin jolloin myös se osaltaan rytmittää kurssin etenemistä.

13 Myös viikoittaiset viestit olivat kiva lisä ja antoivat kuitenkin ymmärtää, että olet kiinnostunut meidän opiskelusta ja tsemppasit meitä jaksamaan eteenpäin.

14 Kurssitehtävien linkittäminen käytäntöön Periaatteena on, että kurssitehtävien tulisi olla sellaisia että niiden suorittamisessa voi hyödyntää omaa ammatillista kokemusta. Toki tehtävät voi suorittaa myös pelkästään kurssikirjallisuuden pohjalta.

15 Mielenkiinto on säilynyt. Olen pystynyt peilaamaan annettuja harjoitustehtäviä nykyisiin tehtäviini olen jopa hyödyntänyt niitä.

16 Ryhmätyöskentely Ryhmätyöskentelyn sisältyminen kurssiin tuli v lievänä järkytyksenä joillekin opiskelijoille. Lähtökohtana kuitenkin oli että myös ryhmätöitä voi tehdä virtuaalisesti jos ryhmä näin haluaa.

17 Tietysti ryhmätöissä työskennellään yhdessä, mikä lisää myös ryhmätyötaitoja.

18 Ryhmätyöskentelyn kehittäminen Vuoden 2016 kursseilla on ohjelmassa myös loppuseminaari, jossa ryhmät esittelevät käytännön palvelu(liike)toimintaan liittyvät raporttinsa. Tämä on ollut opiskelijoiden mielestä hyvä muutos. Itselleni se on tarjonnut mahdollisuuden kerätä suullista palautetta ja muutosehdotuksiakin.

19 Ryhmätyöskentelyn kehittäminen Syksyn kurssin aloituksessa siirsin ohjelman painopistettä luennoinnista ryhmätyöskentelyyn. Seurauksena on ollut selkeästi toimivammat ja motivoituneemmat ryhmät, jotka ovat pitäneet yhteyttä kurssin aikana. Sosiaalisen ulottuvuuden edistäminen verkkokurssilla on ehdottomasti yksi kehityskohteita jatkossa.

20 Dialogi oman ryhmän kanssa ollut erittäin voimauttavaa. Myös ryhmä antoi mukavasti lisää tsemppiä, vaikka emme olekaan pystyneet fyysisesti tapaamaan kuin kerran tässä vaiheessa.

21 Yhteenveto kurssien lopputulemasta 2014: Aloittajia 43/ loppuun käyneitä /1: Aloittajia 37/ loppuun käyneitä /2: Aloittajia 35/ loppuun käyneitä 33

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai 26.10.2015 Käytännönjärjestelyt Kurssin alkuosan henkilökunnasta Kurssi jakautuu kahteen osaan: ensimmäistä 3 viikkoa luennoi TkT Kati Miettunen ja jälkimmäistä

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551

Lisätiedot

21C00250 Organisaatiokäyttäytyminen, 6 op

21C00250 Organisaatiokäyttäytyminen, 6 op 21C00250 Organisaatiokäyttäytyminen, 6 op SYLLABUS Versio 17.8.2016 Opettajan yhteystiedot Nimi: Apulaisprofessori Olli-Pekka Kauppila, KTT S-posti: olli-pekka.kauppila@aalto.fi Huone: Arkadia E.3.11,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU

OPINTOJEN SUUNNITTELU OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ KM Satu-Tuulia Vuoksenranta 2016 OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ Minä opiskelijana Opintojen suunnittelun reunaehtoja Ajankäyttö, HOPS Opiskelun haasteiden yli MIKSI

Lisätiedot

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT LUKUJÄRJESTYS 2017-2018 Opintojaksojen tarkat aika- ja paikkatiedot löydät Korpista, jonne myös mahdolliset muutokset päivitetään. Opintojaksoille

Lisätiedot

Ajankäytön suunnittelu opiskelussa. SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015

Ajankäytön suunnittelu opiskelussa. SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015 Ajankäytön suunnittelu opiskelussa SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015 Sisältö Ajankäytön suunnittelu Ajankäytön vinkkejä Esimerkkejä ajankäytön suunnitteluun Linkkejä 30.10.2015

Lisätiedot

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE

SYKSY 2017 Viikko nro 37 MA TI KE TO PE ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT LUKUJÄRJESTYS 2017-2018 Opintojaksojen tarkat aika- ja paikkatiedot löydät Korpista, jonne myös mahdolliset muutokset päivitetään. Opintojaksoille

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 13.4.2015

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 13.4.2015 ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 13.4.2015 Tervetuloa! Energiatekniikkaa Aalto-yliopistossa Perinteiset sisältöpainotukset 1 Energiatekniikkaa Aalto-yliopistossa Perinteinen formaatti

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen Sari Mettiäinen 6.5.009 Miksi tällainen kysely? Arviolta noin 9 % VirtuaaliAMK:n opintojaksoille vuonna 008 hyväksytyistä opiskelijoista jäi ilman opintosuoritusta

Lisätiedot

Opiskelijakysely verkkoopetuksesta

Opiskelijakysely verkkoopetuksesta Opiskelijakysely verkkoopetuksesta mmtdk:ssa Tuloksia Outi Nyrönen Tuloksia opiskelijakyselystä Kaavioissa vihreä kuvaa niitä opiskelijoita, jotka ovat kokeneet kyseisen verkon käytön myönteisesti. Siniharmaalla

Lisätiedot

RUNSAUDENPULA!! MINKÄLAISIA MATERIAALEJA OPISKELIJAT VALITSEVAT ITSENÄISELLÄ OHJATULLA KURSSILLA?

RUNSAUDENPULA!! MINKÄLAISIA MATERIAALEJA OPISKELIJAT VALITSEVAT ITSENÄISELLÄ OHJATULLA KURSSILLA? RUNSAUDENPULA!! MINKÄLAISIA MATERIAALEJA OPISKELIJAT VALITSEVAT ITSENÄISELLÄ OHJATULLA KURSSILLA? Melina Bister, Helsingin yliopiston kielikeskus Kielikeskuslaisten Minikonferenssi IV, 26.11.2015 ITSENÄINEN

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Ylivieskan ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan

Lisätiedot

Insinöörien ja arkkitehtien koulutus uudistuu Aaltoyliopistossa

Insinöörien ja arkkitehtien koulutus uudistuu Aaltoyliopistossa Insinöörien ja arkkitehtien koulutus uudistuu Aaltoyliopistossa RET_RIL 22.5.2012 Insinööritieteiden korkeakoulu Rakennustekniikan laitos Juha Paavola Rakentamisen haasteet Aaltoyliopistossa Insinöörien

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE 2016 Vastausprosentti: 50 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas,

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, Biokemian menetelmät I 740151P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, juha.keratar@oulu.fi) Yleistä kurssista Kurssin sivut Noppa-portaalissa: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/740151

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 42,4 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 1. Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen Energiatekniikkaa Aalto-yliopistossa

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen Energiatekniikkaa Aalto-yliopistossa ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Tervetuloa! Energiatekniikkaa Aalto-yliopistossa Perinteiset sisältöpainotukset 1 Energiatekniikkaa Aalto-yliopistossa Perinteinen formaatti

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Opettajatuutoroinnissa ilmoittautuneita 192 analyysissä mukana 159 opiskelijan tiedot (HOPS:n täyttäneet)

Opettajatuutoroinnissa ilmoittautuneita 192 analyysissä mukana 159 opiskelijan tiedot (HOPS:n täyttäneet) Opiskelijatuutorointi 25-27 Syksy 25 Opintojen aloitusvuodet Opettajatuutoroinnissa 25-27 ilmoittautuneita 192 analyysissä mukana 159 opiskelijan tiedot (HOPS:n täyttäneet) Opintojen aloitusvuosi yliopistolla

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 46,0 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 11 Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

HYVY001-kurssin loppukyselyn yhteenveto

HYVY001-kurssin loppukyselyn yhteenveto HYVY001-kurssin loppukyselyn yhteenveto Vastanneiden osuus % tiedekunnittain (n = 177) Kurssin suorittaneiden määrä (27.5.2014 mennessä) yhteensä = 289 Kielten laitos yhteensä 49 suoritusta Humanistinen

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Johdatus opiskeluun ti Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa

Johdatus opiskeluun ti Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Johdatus opiskeluun ti 5.9.2017 Oppimispalvelut Virpi Riissanen ja Mari Martinmaa Ohjelma 9:15-9:30 ajankohtaiset asiat, orientaatioviikko ja orientaatiokurssi (oppimistehtävät ja portfolio) Virpi Riissanen

Lisätiedot

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen REC-E5010 Perustoimitukset 6.2.2017 TkT Juhana Hiironen Luennon sisältö 12:15 12:45 Palaute kurssipalautteesta, johtopäätelmät 12:45 13:30 Ryhmätyö: ryhmät valmistelevat posterit tenttikysymyksestä (1

Lisätiedot

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Anita Nuopponen Vaasan yliopisto, viestintätieteet Anita.Nuopponen@uv a.f i Sisältö Terminologiaoppia 36 vuotta Vaasan yliopistossa Teknisen

Lisätiedot

Projektikurssi biotieteiden laitoksella 2012-2014

Projektikurssi biotieteiden laitoksella 2012-2014 Projektikurssi biotieteiden laitoksella 2012-2014 Jukka.T. Lehtonen@Helsinki.Fi Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 3/11/15 1 Lähtökohtana Projektisuunnittelun ja hallinnan taitojen merkitys korostunut

Lisätiedot

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan laitos / Pia Saarinen www.helsinki.fi/yliopisto 4.9.2013 1 Fysiikan perusopinnot, 25 op - kokonaisuutena tai yksittäisinä kursseina 530281 Vuorovaikutukset

Lisätiedot

Tietokoneverkot. T Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa

Tietokoneverkot. T Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa Tietokoneverkot T-110.4100 Tietokoneverkot (4 op) viimeistä kertaa CSE-C2400 Tietokoneverkot (5 op) ensimmäistä kertaa ja Matti Siekkinen Tietokoneverkot 2014 sanna.suoranta@aalto.fi Kurssista kaksi versiota

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa

Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa Riikka Nurmiainen riikka.nurmiainen@metropolia.fi Arviointikokeiluja talotekniikan matematiikan opintojaksoilla

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

ROKK-seminaari. Arviointikäytänteet Suullinen arviointi Mirja Järvinen, Metropoliaamk. Ritva Saira, Mikkelin amk Taija Votkin, Aalto-yliopisto

ROKK-seminaari. Arviointikäytänteet Suullinen arviointi Mirja Järvinen, Metropoliaamk. Ritva Saira, Mikkelin amk Taija Votkin, Aalto-yliopisto ROKK-seminaari Arviointikäytänteet Suullinen arviointi Mirja Järvinen, Metropoliaamk Ritva Saira, Mikkelin amk Taija Votkin, Aalto-yliopisto Osaprojektin tavoitteet - Löytää uusia tapoja suullisen arvioinnin

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Opettajatuutorin opas

Opettajatuutorin opas Opettajatuutorin opas 2013-2014 Opettajatuutori, olet saanut haastavan ja antoisan tehtävän. Pääset luotsaamaan uudet opiskelijat alkuun kohti diplomi-insinööriksi valmistumista. Opettajatuutorointi kestää

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Y56 Mikron jatkokurssi kl 2009: HARJOITUSTEHTÄVÄT 2

Y56 Mikron jatkokurssi kl 2009: HARJOITUSTEHTÄVÄT 2 1 Y56 Mikron jatkokurssi kl 2009: HARJOITUSTEHTÄVÄT 2 Palautus to 5.2. klo 16 mennessä Chiaran lokerolle Koetilantie 5, 3. krs. Tehtävät voidaan palauttaa myös to 5.2. luennon alussa. En ota vastaan myöhään

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Iina Mustalampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

Näkökulmia monimuoto-opetukseen

Näkökulmia monimuoto-opetukseen 1 Näkökulmia monimuoto-opetukseen Tietokoneohjelma on kuin runo, se ei valmistu koskaan Bill Gates Aiheita 2 Lähtötason arviointi Tentti ja/tai tentitön vaihtoehto yhdessä Kotitehtävät vs. luokkaharjoitukset

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Liiketalouden perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT...

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015

Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä: 88/0 Kurssipalaute HTKP103 Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan, harjoitukset, syksy 2015 OPETUS JA TYÖSKENTELYTAVAT Vastaa seuraaviin väittämiin asteikolla 1-5 Kurssilla

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Opiskelu ja ajankäytön hallinta Anna-Mari Rouru Opintopsykologi

Opiskelu ja ajankäytön hallinta Anna-Mari Rouru Opintopsykologi Opiskelu ja ajankäytön hallinta 5.9.2017 Anna-Mari Rouru Opintopsykologi Ajanhallintaa painotettiin heti yliopiston ensimmäisillä viikoilla. Ymmärrän nyt miksi siitä puhuttiin niin paljon. 13.9.2017 Vaasan

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille 2.9.2014 1 Yliopiston lukuvuosi ja opetusperiodit 2014-2015 Yliopiston lukuvuosi 1.8. 31.7. Syyslukukausi I periodi: 1.9.-17.10. lukuvuoden avajaiset

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

MS-C2128 Ennustaminen ja Aikasarja-analyysi, 5 op Esittely

MS-C2128 Ennustaminen ja Aikasarja-analyysi, 5 op Esittely MS-C2128 Ennustaminen ja Aikasarja-analyysi, 5 op Esittely Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto Syksy 2016 Aikataulu ja suoritustapa (Katso MyCourses) Luennot

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Mirva Verkko-opetuksen koordinaattori, VirtuaaliAMK yhteyshenkilö. 4/2/12 Copyright VirtuaaliAMK

Mirva Verkko-opetuksen koordinaattori, VirtuaaliAMK yhteyshenkilö. 4/2/12 Copyright VirtuaaliAMK Mirva Pilli-Sihvola@kyamk.fi Verkko-opetuksen koordinaattori, VirtuaaliAMK yhteyshenkilö 1 Suomen Virtuaaliammattikorkeakoulu, VirtuaaliAMK, on ammattikorkeakoulujen (29) muodostama yhteistyöverkosto.

Lisätiedot

22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS. Opettaja. Jari Melgin Huone H 3.35/Töölö Puhelin

22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS. Opettaja. Jari Melgin Huone H 3.35/Töölö Puhelin 22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS Kurssin asema ja ajankohta; luentojen aika ja paikka Opettaja Liiketoimintaosaamisen perusteet Syksy 2016, II-periodi Ma 13.15 15 Ke 13.15 15 To 13.15

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Maija Innola Keskustelutilaisuus ympärivuotisen opiskelun edistämisestä 17.3.2014 Lukukausien parempi hyödyntäminen Lukukaudet tai

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ OPISKELUTAITOILTA 9.10.2013 OPISKELUTAITOILLAT LUKUVUONNA 2013-2014 Tieteellisten tekstien lukeminen 24.9.2013 Tenttiin valmistautuminen ja tenttivastaustekniikka 3.10.2013

Lisätiedot

3. vuoden opiskelijoiden kysely joulu 2016 FI - Kiitos vastanneille -raportti

3. vuoden opiskelijoiden kysely joulu 2016 FI - Kiitos vastanneille -raportti 3. vuoden opiskelijoiden kysely joulu 2016 FI - Kiitos vastanneille -raportti 1. Pääaineeni on Vastaajien määrä: 146 0% 10% 20% 30% 40% Energia- ja ympäristötekniikka 39,73% Kone- ja rakennustekniikka

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta. Lauri Lehtoruusu 8.5.2015

Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta. Lauri Lehtoruusu 8.5.2015 Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta Lauri Lehtoruusu 8.5.2015 Mitä vastavalmistuneiden palaute kertoo tekniikan yliopisto-opetuksen laadusta? Vastaako tutkinto valmistuneiden odotuksia ja työelämän

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Miellekartat oppimisen välineenä

Miellekartat oppimisen välineenä Miellekartat oppimisen välineenä Mikä on miellekartta? Keskeinen sana tai idea Käsitteitä jotka liittyvät keskeiseen sanaan Hierarkisesti yhä yksityiskohtaisempia tai tarkempia alikäsitteitä Käsitteiden

Lisätiedot

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate UEF EXECUTIVE MBA JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTUSOHJELMA aducate.fi @weaducate facebook.com/weaducate UEF EMBA-opinnot SMART AT WORK Kenelle: Itä-Suomen yliopiston UEF EMBA -koulutusohjelma on tarkoitettu

Lisätiedot

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op Kun opiskelut tökkii? Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) 5.9.2016 15-17 / 15.9.2016 15-17 Mikko Inkinen, opintopsykologi, Aalto-yliopiston oppimispalvelut / Opiskelijapalvelut Luentojen sisällöt

Lisätiedot

Kohti tentitöntä matematiikkaa

Kohti tentitöntä matematiikkaa Kohti tentitöntä matematiikkaa Riikka Nurmiainen Esitys Matematiikan, fysiikan ja kemian AMK-opettajien päivillä 2152015 Arviointikokeiluja talotekniikan matematiikan opintojaksoilla Miksi? Koska laskemalla

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Jaksot 1-2: Oman yo-koesuunnitelman suunnittelu hajauttamiseen tai kerralla kirjoittamiseen perustuen Kurssivalintojen viimeistelyä edelliseen perustuen Yo-koesuunnitelman

Lisätiedot

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola. Saamelainen kulttuuri SYKSYN 2011 OHJELMA I periodi 22.8. 21.10. ja II periodi 31.10. 16.12.2011 Viikolla 43 eli 24. 28.10.2011 ja 5.12.ei ole luentoja. 1 Uusien opiskelijoiden ja henkilökunnan tapaaminen

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Opiskelukykyä tukeva kurssi eläinlääketieteilijöille

Opiskelukykyä tukeva kurssi eläinlääketieteilijöille Opiskelukykyä tukeva kurssi eläinlääketieteilijöille Mirja Ruohoniemi, pedagoginen yliopistonlehtori, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Riitta Salomäki, osastonhoitaja, YTHS Idea Eläinlääketieteellisen

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella

Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Opinto-ohjaus 2. vuosiasteella Jaksot 1-2: Oman yo-koesuunnitelman suunnittelu hajauttamiseen tai kerralla kirjoittamiseen perustuen Kurssivalintojen viimeistelyä edelliseen perustuen Yo-koesuunnitelman

Lisätiedot

Kohti ylioppilaskirjoituksia

Kohti ylioppilaskirjoituksia Kohti ylioppilaskirjoituksia Hannu Lehto Lahden Lyseon lukio Aikataulu 1. Kurssikokeena preliminääri 8. 2. 2011 (jakson viimeinen päivä) Hannu Lehto 28. marraskuuta 2010 Lahden Lyseon lukio 2 / 4 Aikataulu

Lisätiedot

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( )

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( ) PHYSA Sähkömagnetismi (NG) (060 0600). Yleisarvioni kurssista kokonaisuutena =i perusteita vastata, =Välttävä, =Tyydyttävä, =Hyvä, =rittäin hyvä, =rinomainen Number of respondents: 0 6 8 0 6 8 0 6. Tapa,

Lisätiedot

Työpajojen ja verkko-osallistujien havainnot ja muutosehdotukset reformin teemoista kesäkuussa 2016

Työpajojen ja verkko-osallistujien havainnot ja muutosehdotukset reformin teemoista kesäkuussa 2016 Työpajojen ja verkko-osallistujien havainnot ja muutosehdotukset reformin teemoista kesäkuussa 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetushallitus Raportti 30.6.2016 Janne Jauhiainen ja Anu Valtari / Fountain

Lisätiedot

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso

TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso 16.8. - 26.9.2004. Teknologinen muutos -verkkojakson tarkoituksena on kartoittaa ajatuksia korkeakoulujen tulevaisuuden toimintakentästä ja

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

T harjoitustyö, kevät 2012

T harjoitustyö, kevät 2012 T-110.4100 harjoitustyö, kevät 2012 Kurssiassistentit T-110.4100@tkk.fi Tietotekniikan laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto 31.1.2012 Yleistä Kurssin osasuoritteita ovat kaksi osatenttiä,

Lisätiedot

P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio

P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio Johanna Panula-Perälä P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio Sisältö Kehitystyön kohteena olevan kurssin esittely Muutosten tavoite Kurssin suoritustavat Syvälliseen

Lisätiedot