Oppilaskysely Opetuspalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaskysely Opetuspalvelut"

Transkriptio

1 Oppilaskysely 2019 Opetuspalvelut

2 Taustatietoja Oppilaat vastasivat kyselyyn ajalla saamansa linkin kautta Kyselyyn vastasi 3330 oppilasta 2019 kyselyyn vastasi 76% kaikista perusopetuksen oppilaista, vuonna 2017 vastaava luku oli 74% oppilaista Kaikista vastanneista alakoululaisista 49% oli tyttöjä ja 47% poikia ja 4% muu/ei halunnut kertoa Vastaukset annettiin asteikolla täysin eri mieltä=4 täysin samaa mieltä =10. Yhteenvedon arvot ovat vastausten keskiarvoja.

3 Oppilaskysely Kaikki alakoulut Minulla on turvallinen olo koulussa: Koulun aikuiset puuttuvat kiusaamiseen: Kouluni on viihtyisä: Koulussani on mukava ilmapiiri: Olen tyytyväinen kouluruokaan: Voin oppilaskunnan kautta vaikuttaa koulun tapahtumiin ja toimintaan: Tulen mielelläni kouluun: Autamme luokassa toisiamme: Saan koulussa tukea (tukiopetus, erityisopettajan opetus) oppimiseen, jos sitä Kotona annetaan minulle tukea kokeisiin valmistautumisessa ja läksyjen teossa: Opettajat kannustavat minua koulussa: Vanhemmat kannustavat minua opiskelemaan: Koulun opettajat ovat tasapuolisia ja oikeudenmukaisia: Tiedän miten pääsee tapaamaan kuraattoria: Tiedän miten pääsee tapaamaan koulupsykologia: Oppiminen ja koulunkäynnin sujuminen on minulle tärkeää: Saan hyvää opetusta: Pärjään yleensä hyvin eri oppiaineissa: Käyn koulua säännöllisesti: Olen oppitunneilla ajoissa paikalla: Jaksan suoriutua hyvin koulunkäynnistä: 6,6 6,8 7,7 7,6 7,8 7,7 7,2 7,4 9,1 9,0 8,7 8,7 8,3 8,3 8,5 8,4 8,3 8,1 8,5 8,6 8,8 8,9 9,2 9,2 8,5 8,6 9,2 9,3 8,4 8,5 9,0 9,0 8,8 9,1 9,0 8,8 9,5 9,5 9,3 9,2 8,8 8,8 Kaikki 2017 Kaikki 2019

4 Oppilaskysely Kaikki yläkoulut Minulla on turvallinen olo koulussa Koulun aikuiset puuttuvat kiusaamiseen Kouluni on viihtyisä Koulussani on mukava ilmapiiri Olen tyytyväinen kouluruokaan Voin oppilaskunnan kautta vaikuttaa koulun tapahtumiin ja toimintaan Tulen mielelläni kouluun Autamme luokassa toisiamme Saan koulussa tukea (tukiopetus, erityisopettajan opetus) oppimiseen, jos Kotona annetaan minulle tukea kokeisiin valmistautumisessa ja läksyjen teossa Opettajat kannustavat minua koulussa Vanhemmat kannustavat minua opiskelemaan Koulun opettajat ovat tasapuolisia ja oikeudenmukaisia Tiedän miten pääsee tapaamaan kuraattoria Tiedän miten pääsee tapaamaan koulupsykologia Oppiminen ja koulunkäynnin sujuminen on minulle tärkeää Saan hyvää opetusta Pärjään yleensä hyvin eri oppiaineissa Käyn koulua säännöllisesti Olen oppitunneilla ajoissa paikalla Jaksan suoriutua hyvin koulunkäynnistä 8,8 9,0 7,7 7,9 7,3 7,8 7,6 7,9 6,7 6,8 6,8 7,0 7,4 7,6 7,6 8,0 8,2 8,5 8,5 8,7 7,7 7,7 8,7 8,9 7,2 7,4 8,1 8,2 7,2 7,5 8,0 8,6 8,1 8,1 8,4 8,3 9,2 9,4 8,6 9,0 8,0 8,2 Kaikki 2017 Kaikki 2019

5 Vastasit, että et tule kovin mielelläsi kouluun. Miksi on näin? (Kysymys esitettiin kaikille niille oppilaille, jota vastasivat kysymykseen 11(tulen mielelläni kouluun) arvosanalla 4-7.) Vastauksia yhteensä 865) Sanapilvi aamuisin aamulla aamut ahdistaa aikaiset aikaisin aikasin alkaa asioita halua haluaisin haluan herätä huono hyvin ihmisiä ilmapiiri jaksa jaksaisi joskus jälkeen kaikki kavereita kiusataan kivaa kivempaa koska kotona koulu koulua koulupäivät koulussa koulusta kouluun kovin käydä liian liikaa matka melkein minua minulla mitään mutta nousta nukkua oikein olisi opettajat opiskella pahaa paljon pitkä pitää päivät ruoka ruokaa siellä siksi takia tiedä todella tulee tulla tunnit tuntuu tyhmää tykkää tylsiä tylsä tylsää täällä usein vähän välillä väsynyt väsyttää yleensä

6 Mukavinta koulussa on Sanapilvi aineet asioita englanti enkku frendit historia hyvät hyvää ilmapiiri jotkut kaikki kanssa kavereiden kavereita kavereitten kaverit kivaa kivat kivoja koska kotiin koulu koulun koulussa koulusta kuvaamataito kuvataide kuvis käsityö käsityöt kässä leikkiminen leikkiä liikka liikunta liikuntatunnit loppuu luokka matematiikka matikka mikään mukavat mukavinta musiikki nähdä näkeminen oleminen opettaja opettajat opetus opiskelu oppia oppiaineet oppii oppiminen oppitunnit paljon päivät pääsee pääseminen retket ruoka ruokaa ruokailu tapahtumat tehdä tiedä tunnit ulkona uuden uusia valinnaiset vapaa välitunnit välitunti välkkä välkät ystävät äidinkieli äikkä

7 Ikävintä koulussa on Sanapilvi aamut aikaiset aikaisin aineet eimikään eivät englanti haukkuminen historia huono huonot ihmiset ikävintä ikävää joskus jotain jotka jotkut joutuu kaikki kasin kaverit kiusaa kiusaajat kiusaaminen kiusataan kiusaus kokeet koska koulu koulun koulupäivät kouluruoka koulussa kouluun käsityö liian liikunta läksyt läksyä matematiikka matikka mikään minua mitään mutta opettaja opettajat opiskelu oppiaineet oppitunnit paitsi paljon pitkät pitää päivät riidat ruoka ruokaa ruotsi stressi tehtävät tiedä tietyt tulee tulla tunnit tylsät tylsää ulkopuolelle uskonto vaikeat välillä välkät yksin ympäristöoppi äidin äidinkieli äikkä ärsyttävät

8 Millainen on hyvä opettaja? Sanapilvi antaa asiat asioita autaa auttaa auttava auttavainen avulias chilli hauska helposti huomioon huuda huumorintajuinen hyvin iloinen jotain kaikille kaikki kaikkia kannustaa kannustava kertoo kilti kiltti kiusaamiseen kohtaan kuria kurin kuuntelee lempeä liian liikaa luokan luotettava läksyjä läksyä muita mukainen mukava mutta oikeuden oikeudenmukainen opettaa opettaja opettamaan oppilaat oppilaiden oppilaita ottaa paljon pitää puuttuu ragee rauhallinen rehellinen reilu rento sanoo selittää selkeästi sellainen sellanen semmoinen semmonen suutu tarvitsee tarvittaessa tasa-arvoinen tasapuolinen tehdä tekee tiedä tiukka tukee valita vähän ymmärtäväinen ymmärtää ystävällinen

9 Mitä uutta toivoisit koulussa kokeiltavan? Sanapilvi aineita asioita enemmän entiedä entiiä erilaisia haluaisin hyvää jotain kaikkea kaikki kanssa keksi kemiaa kivaa kokeilla kokeita koska koulu koulun kouluruokaa koulussa käyttää lajeja leikkejä liikunnassa liikunta liikuntaa lisää luokan luokka lyhyemmät lyhyempiä mieleen mitää mitään oikein olisi opiskelua oppiaineita oppilaat parempaa parempia pelaamista pelata pelejä pihalle puhelimella puhelin päiviä päivä päivät retkiä ruokaa ruokia ruuan saisi sanoa tapoja tehdä tehtäviä tekemistä tiedä toivoisin tulisi tunteja ulkona uusia uutta vaikka vapaa vapaata varma voisi vähemmän välineitä välitunteja välkkiä välkät

10 Liikkuva koulu -kysymykset Liikkuva koulu -hanke on ollut koulussasi nyt 3 vuotta. Liikkuvassa koulussa on tärkeää oppilaiden osallisuus, istumisen vähentäminen, oppimisen tukeminen toiminnallisilla menetelmillä, välitunneilla liikkuminen ja koulumatkojen kulkeminen omin lihasvoimin. Seuraavassa muutamia kysymyksiä Liikkuvaan kouluun liittyen.

11 4. Millä enimmäkseen kuljet koulumatkasi? Jalan 38% Pyörällä, skeitillä, skootilla yms. 53% Moottoriajoneuvon kyydillä, esim. mopo, auto, bussi 9% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60%

12 5. Onko sinulla tarpeeksi mahdollisuuksia liikkumiseen koulupäivän aikana (mm. paikkoja, välineitä, aikaa)? Kyllä 85% Ei 15% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90%

13 6. Onko sinulla vaihtoehtoja tuolissa istumiselle oppitunneilla (esim. seisominen, jumppapallolla istuminen, jaloittelu, taukojumppa )? Kyllä 40% Ei 60% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70%

14 7. Kuinka usein välituntisin liikut / olet fyysisesti aktiivinen? Lähes aina 44% Usein 25% Välillä 19% Harvoin 8% En lähes koskaan 4% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50%

15 Kiitos kaikille vastanneille ja oikein hyvää kesälomaa! Kyselyn tuloksia tullaan hyödyntämää niin koko perusopetuksen kuin yksittäisten koulujenkin kehittämistyössä.

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 1/15 2/15 N Prosentti Hirvijärvi 41 100% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin OPPILAAT 14.2.2014 1. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita koulussa? hyvä opetus liikunta, matematiikka, oppii lukemaan ruoka! työrauha välitunnit ja kaverit kivat opettajat hyvä luokkahenki saa oppia uutta

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 43

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 43 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 43 1/22 2/22 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu)

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu) Sivu 1/5 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 64 vastaajaa 32 (50 %) 32 (50 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän tilava

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Sivu 1/5 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 59 (58 %) 42 (42 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 16.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2014 Samaa mieltä Lpr 2014 Samaa

Lisätiedot

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 1. Mikä on sinun koulusi? Kirkonkylä 95 0 0 95 Saimaanharju 0 122 0 122 Vehkataipale 0 0 59 59 2. Millä luokalla olet? 1/11 Esiopetus

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät 2012 Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Kyselyn täyttäneiden määrä Vastanneita jä Poikia Muonio 24 12 12

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 5.5.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2015 Samaa mieltä Lpr 2015 Samaa mieltä

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 1 (8) 29.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2016 Samaa mieltä Lpr 2016 Samaa mieltä

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: 19.4.2010 1/18 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 7A 20 7,87% 2. 7B 20 7,87% 3. 7C 22 8,66% 4. 7D 24 9,45%

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Jynkänlahden koulu

Oppilaskysely2017 Jynkänlahden koulu Oppilaskysely07 Jynkänlahden koulu 0..07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan k oulu Haapaniem en k oulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua Runosmäen koulun oppilaiden ajatuksia syksyllä 2013 Mikä on koulun perustehtävä? - Paikka, jossa opettajat opettavat ja oppilaat oppivat - Tarjota oppimisympäristö,

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58 1/23 2/23 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 58 100%

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2015 - Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely 1. Tietoja kyselystä Kysely toteutettiin talviloman 2017 jälkeen. Erityistä tässä kouluvuodessa on ollut

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2016 - Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Luokat ovat riittävän

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 74

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 74 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 74 1/25 2/25 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

(12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1

(12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1 13.6.2014 1 (12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1-40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat riittävän

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Vastaajia yhteensä 261 kpl Naisia 195kpl (74,7%) Miehiä 66 kpl (25,3%) Vastanneiden ikä Mielestäni alakoulun (0-6 lk) oppilaan lähikoulun tulisi

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu Huoltajakysely07 Jynkänlahden koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan k oulu Haapaniem en k oulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissak uusen j

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille, Yhteenvetoraportti, N=120, Julkaistu: 19.2010 1/17 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 7. luokalla 39 32,50% 2. 8. luokalla 49 40,83% 3. 9. luokalla

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Yhteenvetoraportti N=155 Julkaistu: 19.2010 1/21 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 1. luokalla 28 18,06% 2. 2. luokalla 36 23,23% 3. 3. luokalla

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 33

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 33 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 33 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form herttaoksanen@gmail.com 25 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? 16% 28% 36% 20% Ei sovi. 5 20% Sopii melko hyvin. 9 36% Sopii hyvin.

Lisätiedot

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24 Page 1 of 8 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 57 vastaajaa 24 (42 %) 33 (58 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

Tervetuloa Seiskalle-iltaan! RITAHARJUN KOULU/ MONITOIMITALO

Tervetuloa Seiskalle-iltaan! RITAHARJUN KOULU/ MONITOIMITALO Tervetuloa Seiskalle-iltaan! RITAHARJUN KOULU/ MONITOIMITALO Seiskalle-illan kulku klo 18-20 TERVETULOA! Tiimivalmentaja Marika Kerola KOULUN HENKILÖKUNNAN ESITTELY MILLAISTA YLÄKOULUSSA OPISKELU ON? opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi Sivu 1/50 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi Sivu 2/50 2. Sukupuolesi Sivu 3/50 3. Syntymäaika Sivu 4/50 4. Rastita kaksi mielestäsi tärkeintä oppiainetta. Sivu

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 15.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, 2013 1 (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 Samaa tai täysin samaa mieltä Lpr 2013 Eri tai täysin eri mieltä Lpr 2015-150

Lisätiedot

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 5.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1-60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Luokat ovat riittävän tilavia Luokkien

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1 18.6.2013 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1-80% -60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 120% Luokat ovat riittävän tilavia

Lisätiedot

TULOSLIITE JULKAISUUN

TULOSLIITE JULKAISUUN TULOSLIITE JULKAISUUN Tuija Tammelin, Jouni Kallio, Katja Rajala, Harto Hakonen ja Kaarlo Laine. Muutoksia Liikkuvissa kouluissa 0 0. Oppilaat liikkujina ja koulun ak!vitee"en suunni#elijoina. LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu hanke Ttki Tutkimustuloksia tlki Seminaari Helsinki 5.10.2011 Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Pilottihankkeiden tutkimus ja seuranta Tavoitteena on selvittää miten hanke

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

- Arvokyselyn tulokset julkistettiin oppilaille Pikkuparlamentin Lava on vapaa, kyvyt esiin tapahtuman yhteydessä 2.5.2014. - Seuraavassa on kooste

- Arvokyselyn tulokset julkistettiin oppilaille Pikkuparlamentin Lava on vapaa, kyvyt esiin tapahtuman yhteydessä 2.5.2014. - Seuraavassa on kooste Pikkuparlamentin arvokysely oppilaille opetussuunnitelmatyötä varten Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Marjatta Junkkaala Sirkku Myllyntausta 5.5.2014 Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Lisää liikkumista ja vähemmän istumista Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Matti Hakamäki Henna Haapala Kaarlo Laine Katja Rajala Tuija Tammelin SallaTurpeinen Liikkuva

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto Arvoilta 24.3.2015 vanhempainilta 3.9.2015 Huoltajien ja henkilökunnan vastauksia yhteensä 91 kpl. Oppilaat vastasivat luokittain ja vastauksia tuli yhteensä 24. 1.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat)

Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat) Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat) Vanhemman nimi Lapsen/nuoren nimi Päivämäärä Ole hyvä ja ympyröi sopivin vastaus alla oleviin kysymyksiin: 1. Kuinka usein lapsestasi tuntuu ikävältä mennä kouluun,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 163

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 163 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 163 1/29 2/29 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Isojoen Koulukolmion (6-9 lk) oppilaiden elämää syksyllä Tuuli Ojala, 8lk Isojoen Koulukolmio

Isojoen Koulukolmion (6-9 lk) oppilaiden elämää syksyllä Tuuli Ojala, 8lk Isojoen Koulukolmio Isojoen Koulukolmion (6-9 lk) oppilaiden elämää syksyllä 2013 11.3.2014 - Tuuli Ojala, 8lk Isojoen Koulukolmio 1. JOHDANTO 3 2. TULOKSET 4 2.1. LUOKKA 4 2.2. SUKUPUOLI 4 2.3. HOROSKOOPPI 5 2.4. LEMPIVÄRI

Lisätiedot

Liikkuva koulu -oppilaskyselyt kevät 2013 ja 2014. Kuvissa näkyvät oppilaat eivät liity oppilasvastauksiin.

Liikkuva koulu -oppilaskyselyt kevät 2013 ja 2014. Kuvissa näkyvät oppilaat eivät liity oppilasvastauksiin. Liikkuva koulu -oppilaskyselyt kevät 2013 ja 2014 Kuvissa näkyvät oppilaat eivät liity oppilasvastauksiin. Kaikki voisivat kulkea koulumatkat joskus pyörällä Sais tulla pyörillä, scootilla, skeitillä ja

Lisätiedot

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO /.. : syksyn Klassikan opiskelijakysely -. opintovuosi YHTEENVETO Vastauspäivät:. -.. Tarkasteltavat kyselyt ( kpl): Kysely Vastauksia. opintovuoden opiskelijoiden kysely syksy Yhteensä: Perustiedot. Sukupuoli....

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukysely 2019

Perusopetuksen laatukysely 2019 Perusopetuksen laatukysely 2019 Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastanneet 2. Kyselyn tulokset Koulun johtaminen Henkilöstö ja talous Opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman ohjaava vaikutus

Lisätiedot