Myytävät kiinteistöt 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Myytävät kiinteistöt 2014"

Transkriptio

1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto Myytävät kiinteistöt / /2013 KSJ 64 Vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen: Seuraavassa kaupunkisuunnittelujaostossa on tarkoitus tarkemmin käsitellä vuoden 2013 kiinteistöjen myyntitilannetta ja samalla antaa selvitys kaupunkisuunnittelujaostolle tonttien myyntitilanteesta. Talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman valmistelua varten olisi tärkeää, että asianomainen hallintokunta tekisi omalta osaltaan alustavan esityksen myytävistä kiinteistöistä. Kaupunginhallituksen tasolle on suhteellisen harvoin tullut selvityksiä yksittäisten kiinteistöjen energiakulutuksesta ja yleisesti Naantalin kaupungin omistamien kiinteistöjen energiataloudesta. VS. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Päätetään pyytää tekniseltä lautakunnalta syyskuun loppuun 2013 mennessä esitys myytävistä kiinteistöistä 2014 ja tekninen lautakunnan tilapalvelujaostosta selvitys Naantalin kaupungin omistamien kiinteistöjen energiataloudesta kiinteistökohtaisesti ja esitys energiatalouden parantamisesta kiinteistökohtaisesti. Lisäksi pyydetään teknisen lautakunnan tilapalvelujaostosta yhteenveto Naantalin kaupungin vuokraamien tilojen vuokrasopimuksista ja mahdollinen esitys näiden vuokrasopimustilojen vähentämisestä. Nämä esitykset tulee olla kaupunkisuunnittelujaoston käytettävissä syyskuun loppuun 2013 mennessä. Vs. kaupunginjohtaja lisäsi kokouksessa ehdotukseensa seuraavaa: Kaupunkisuunnittelujaoston kokoukseen tuodaan: selvitys vuonna 2013 tähän mennessä myydyistä kiinteistöistä ja tonteista arvio vuoden 2013 aikana vielä myytävistä kiinteistöistä ja tonteista

2 ehdotus talousarvioon 2014 myytävistä kiinteistöistä ja tonteista sekä niiden tuottoarvio TILAJAOS 38 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm : KAUPUNKISUUNNITTELUJAOSTO: Vs. kaupunginjohtajan lisäyksellä tarkentama ehdotus hyväksyttiin. Tilalaitoksessa on tehty kaupunkisuunnittelujaoston pyytämä selvitys 2014 mahdollisesti myytävistä tilalaitoksen hallinnoimista kiinteistöistä. Selvitys on laadittu sillä periaatteella, että myytäviä kohteita on mahdollista vaihtaa ja karsia päätöksenteon yhteydessä. Myytäviksi kiinteistöiksi esitetään selvityksessä (vuodelta 2013 mahdollisesti siirtyvien myyntikohteiden lisäksi): Teersalon kahvila Peruste: Myynti mahdollistaa tilojen ja palveluiden tehokkaamman kehittämisen. Rymättylän vanhusten rivitalot Peruste: Rivitalot on akuutisti peruskorjattava. Rakennusten kehittäminen palveluasunnoiksi tarpeen. Kaupungin vuokra-asuntotilanne mahdollistaa myynnin. Erilliset asunto-osakkeet Peruste: Vuosittain myydään arviolta yksi asunto-osakehuoneisto vapautumisten yhteydessä. Aaholli Peruste: Monitoimitalo Aahollin toiminnot voidaan kohtuullisesti siirtää Rymättylän taajaman muihin kaupungin hallitsemiin rakennuksiin. Voimatie 3-9 Peruste: Kerros- ja rivitaloalue myydään teollisuusalueen laajennusalueeksi kaavan mahdollistamalla tavalla. Tamminiemi Peruste: Tamminiemen suojelualueen rakennukset myydään loma-asunnoksi poikkeusluvan saatua lainvoiman. Rantamakasiini Peruste: Rantamakasiini myydään ranta-aluetta kehittävälle yrittäjälle. Sinervo Peruste: Sinervo myydään ranta-aluetta kehittävälle yrittäjälle. Poikon päiväkoti Peruste: Päivähoitotoiminnan tiivistäminen. Virpin tila Peruste: Leirintäalueen lisämaa-alue. Tilalaitoksessa on myös laadittu selvitys tilalaitoksen kiinteistöjen energiataloudesta kiinteistökohtaisesti. Energiataloudellisuutta on arvioitu vuoden 2012 tilinpäätöksen perusteella.

3 Merkittävin energiansäästöpotentiaali rakennuskannassa on lämmitysjärjestelmissä. Öljylämmityskohteiden säästöpotentiaali on suurin. Sähkölämmitysjärjestelmissä potentiaalia löytyy myös reilusti, toteutustavasta riippuen. Kaukolämmityskohteidenkin säästöpotentiaali on kohtalainen. Kaukolämmön säästöpotentiaali perustuu lämpöpumppujen edullisiin energiahintoihin. Edullisimmillaan lämpöenergiaa on saatavissa ilma- ja ilmavesilämpöpumppuratkaisuista, mutta näiden käyttö edellyttää toista lämmitysjärjestelmää yli 20 asteen pakkaskaudella. Tällaista ratkaisua kutsutaan hybridilämmitysratkaisuksi. Lämmitystapojen vertailukustannukset muodostuvat Tilalaitoksen tekemän karkean selvityksen perusteella seuraavasti: Öljylämmitys 115 e/mwh (hinnassa mukana hyötysuhdehäviöt) Suora sähkölämmitys 90 e/mwh Kaukolämpö 75 e/mwh Tilalaitos on pyytänyt tarjouksen kahden esimerkkikohteen lämmitystapojen muuttamisesta. Kohteet ovat Lietsalan koulu ja päiväkoti Kaarnapaatti. Lietsalan koulun öljylämmitysjärjestelmän rinnalle on selvitetty vesi-ilmalämpöpumpun toteuttamista. Kaarnapaatin vesikiertoisen sähkölämmitteisen lämmitysjärjestelmän rinnalle on selvitetty niin ikään vesi-ilmalämpöpumpun toteuttamista. Kummankin hybridijärjestelmän energiakustannukset ovat suuruusluokaltaan noin 20 % nykyisiä lämmityskustannuksia pienemmät ja tarvittavien laitteistoinvestointien takaisinmaksuaika on viidestä kuuteen vuoteen. Toimittaja on valmis takaamaan kustannuksellaan em. säästön. Toisaalta rakennuskannassa on merkittävä säästöpotentiaali Viheryksikön varikon lämmitysjärjestelmän kehittämisessä. Kaukolämmön ohjaaminen tehokkaasti eri lämmitystilanteissa on nykyisen yhden vaihtimen järjestelmässä mahdotonta. Nykyinen vaihdin on myös ylittänyt pitoaikansa. Nykyinen vaihdin esitetään vaihdettavaksi viideksi erillisvaihtimeksi. Vaihdon yhteydessä on tarpeen samalla rakentaa jakoseinä kasvihuoneeseen. Muutoksen takaisinmaksuaika on arviolta noin kolme vuotta. Jäähalli käyttää huomattavan määrän öljyä tilojen lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen tällä hetkellä. Alueelle on vedetty kaukolämmitysverkko, mutta laitteistoa ei ole kytketty verkkoon. Kytkemisestä on tehty suunnitelma. Suunnitelman laskettu takaisinmaksuaika on vuotta. Muita kannattavia energiataloudellisuuden parantamiskohteita ovat suurehkot öljylämmityskiinteistöt. Tällaisia ovat Suojatyökeskus, Katavakoti, Kummeli, Merimaskun koulu ja Rymättylän koulu sekä Taimon uimaranta. Kohteisiin esitetään hybridi-lämmitysjärjestelmien toteuttamista Esco-hankkeina. Esco-hankkeissa tilaaja maksaa kuoletusajan öljylämmityksen tasoista maksua lämmityksestä. Kuoletusajan jälkeen lämmitysjärjestelmä siirtyy tilaajan vapaasti hyödynnettäväksi. Toisaalta kannattavaa olisi myös sähkölämmitteisen Poikon päiväkodin varustaminen ilmalämpöpumpulla, jos kohde säilyy kaupungin omistuksessa.

4 Energiansäästökohteista seuraavat on sisällytetty tilalaitoksen talousarvioesitykseen: Lietsalan koulu 2014 Kaarnapaatti 2014 Viheryksikön varikko Jäähalli 2014 Kummeli 2014 Tilalaitoksessa on laadittu yhteenveto ulkoisten vuokrakiinteistöjen tuloista ja menoista Ulkoisten vuokrasopimusten muutokset sijoittuvat vuokrauskausien taitteisiin. Vuonna 2014 esitetään lopetettavaksi myytävien kiinteistöjen vuokraukset ennen myyntien toteuttamista. Lisäksi rakennusten kunnon takia joudutaan lopettamaan seuraavat vuokraukset tapahtuvien/tapahtuneiden vuokraajavaihtojen yhteydessä: Taimon uimarannan, Sinervon, Oksalan ja Laivurintien asunnot. Kestimaarian vuokraaminen on osoittautunut vaikeaksi rakennuksen puutteiden takia. Kyseisissä tiloissa selvitetään tilojen ja maa-alueiden uusiokäyttömahdollisuuksia peruskorjausten välttämiseksi. Ulkoa vuokrattavista kohteista esitetään irtisanottavaksi vuoden 2014 jälkeen Rymättylän varikon määräaikainen vuokrasopimus. Ulkoisten tilojen vuokraustilanne on kohtuullisen hyvä. Yksittäisiä tiloja on kohtuullisen lyhyitä aikoja vapaana. Markkinointiponnistusten tehostamisella pyritään vapaana oloaikoja vähentämään. Rymättylän Katavakodin viereiset vanhusten rivitalot sekä vanhusten ja vammaisten palvelutalot ovat osoittautuneet hankaliksi vuokrata täysimääräisesti. Kuluvan vuoden aikana asunnoista on ollut vapaana keskimäärin kahdeksan. Oheismateriaali: Esitys 2014 myytävistä kiinteistöistä, energiataloudellisuusselvitys TP2012 ja ulkoisten vuokrausten yhteenveto. KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖ: Tilapalvelujaosto merkitsee tiedokseen laaditut selvitykset ja esittää ne edelleen teknisen lautakunnan ja kaupunkisuunnittelujaoston hyväksyttäviksi. TILAPALVELUJAOSTO: TILAJAOS 39 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm : Kiinteistöpäällikön ehdotus hyväksyttiin. Tilalaitoksessa on tekeillä selvitys Naantalin kaupungin vuokraamien tilojen vuokrasopimuksista ja vuokrasopimustilojen vähentämismahdollisuuksista. Talosuunnittelija Maria Wallenius esittelee selvitystä Tilapalvelujaoston kokouksessa. Selvitys oheistetaan pöytäkirjaan tilajaoston kokouksessa.

5 KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖ: Tilapalvelujaosto merkitsee tiedokseen laaditut selvitykset ja esittää ne edelleen kaupunkisuunnit te lu jaoston kä si teltä väk si. KOKOUSKÄSITTELY: Talosuunnittelija Maria Wallenius : Tilalaitos vuokraa rakennuksia sekä kunnan omaan palvelutoimintaan että muuhun ulkoiseen toimintaan. Kunnan palvelutoimintaan vuokrattavista rakennuksista merkittäviä ovat päiväkodit, koulut sekä terveys- ja hoivarakennukset. Kunnan palvelutoimintaan vuokrattaviin tiloihin kuuluu myös urheilurakennuksia, kulttuurirakennuksia sekä kokoontumisrakennuksia. Palvelutilojen vuokrasopimukset on käsitelty lautakunnissa. Vuokraajina ovat pääsääntöisesti juuri lautakunnat. Palvelutilojen vuokrauskustannukset koostuvat perusvuokrasta ja kulutusperusteisista maksuista. Perusvuokralla katetaan ylläpitokustannukset, pääomamenot ja maapohjavuokrat. Kulutusperusteisilla erillä katetaan jätehuollon, vesihuollon ja energian käytön kustannukset. Perusvuokra on sidottu kuluttajahintaindeksiin muilta osin, mutta pääomavuokra lasketaan suoraan kohteen kirjanpitoarvosta. Kulutusperusteiset erät lasketaan viimeksi suoritetusta tilinpäätöksestä. Ulkoiseen toimintaan vuokrattujen rakennusten pääosassa ovat ravintolakiinteistöt ja Naantalin Ammattiopiston rakennus. Muita ulkoisen toiminnan vuokrakiinteistöjä ovat paloasemarakennuksia, toimistotiloja, asuntoja sekä erityyppisiä kiinteistöjä kesämökistä ratsastuskeskukseen ja teollisuushalliin. Pienimmät vuokrasopimukset koskevat kiinteistöjen yhteydessä olevia telelaitetiloja, pieniä varastohuoneita ja autopaikkoja. Luettelo toimitetaan oheismateriaalina kokouskäsittelyyn. Osa ulkoiseen toimintaan vuokrattujen rakennusten vuokrista on kiinteitä ja osa liikevaihtoon perustuvia. Yleensä liikevaihtoon perustuviin vuokrasopimuksiin on määritelty minimivuokra, poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi Leirintäalueen vuokra. Osassa sopimuksista vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin. Kaikille isoimmille ravintolakiinteistöille Naantalin keskikaupungilla (Merisali, Laurila, Kaivohuone, Rantaravintola, Tavastin Kilta) on vuokrasopimuksessa määritelty minimivuokra ja lisänä prosenttiosuus liikevaihdosta. Ensimmäiseksi näistä sopimuksista on umpeutumassa Rantaravintolan sopimus Liikevaihtoon perustuva ehto löytyy myös Nunnakadun kioskin (numero 2), Leirintäalueen ja Rantakioskin vuokrasopimuksista. Teersalon kahvilarakennuksen vuokra on muodoltaan kiinteä. Merimaskun Rantamakasiinin vuokra-aika on päättymässä Naantalin ammattiopiston vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva, irtisanomisaika kaksi vuotta. Naantalin Matkailun kanssa tehty vuokrasopimus Tuulensuojasta ja Nunnakadun kioskista (numero 2) on umpeutumassa Palolaitosrakennuksilla on toistaiseksi jatkuvat sopimukset kiinteillä kuukausivuokrilla. Muumimaailma Oy:n kanssa on luotu useita vuokrauskohteita sisältävä perussopimus (Kailon ja Väskin saarten lisäksi Nunnakadun

6 kioski sekä Kaivokatu 5 -rakennus). Muumimaailma Oy:n kanssa on lisäksi erilliset sopimukset Papan pannu -kioskista ja VHL:n pumppaamosta. Muumimaailma Oy:n vuokratulot ohjautuvat maanvuokrasopimuksen perusteella Maankäyttöosastolle ja pumppaamon osalta Vesihuoltolaitokselle. Tilalaitos saa kaupunginhallitukselta maanpohjan kuluihin kohdistuvaa vuokraa. Karvetin päärakennuksessa vuokralainen tuottaa ja myy edelleen sosiaalipalveluja Sosiaali- ja terveysvirastolle. Luettelo ravintolakiinteistöjen vuokrasopimuksista on oheismateriaalina. Samassa luettelossa on myös muita ulkoisen toiminnan rakennusten vuokrasopimustietoja. Oheismateriaali: Luettelo ravintolakiinteistöjen vuokrasopi muksista Tilalaitoksella ei ole suurempia asuinrakennuksia, lukuun ottamatta Rymättylän Katavakodin yhteydessä olevia vanhusten - ja vammaisten rivitaloasuntoja ja Merimaskun vanhusten rivitaloja. Yksittäisiä asuntoja asunto-osakeyhtiöissä löytyy lähinnä Rymättylän ja Merimaskun alueelta. Voimatie 3-9 on ollut vuokrattuna Naantalin Vuokrataloille, mutta tätä rakennusta ollaan myymässä. Naantalin omistuksessa olevia, esimerkiksi erilaisten maakauppojen yhteydessä hallintaan tulleita, omakotitaloja on myös vuokrattu asuinkäyttöön. Asuinkäyttöön tarkoitettujen rakennusten/osakehuoneistojen vuokrasopimusten korotuksissa on ollut vaihtelua, mutta näiden yhdenmukaistaminen on edistynyt. Vuokraa korotetaan seuraavaksi yksi (1) euro / m2 ja vastaisuudessa elinkustannusindeksin perusteella, jotta päästään lähemmäs omakustannusarvoa. Kiinteistöpäällikön viranhaltijan päätös on tehty Osa kiinteistöistä on tyhjentynyt vuokralaisista suunnitellun myynnin tai uudelleen käytön pohdinnan vuoksi. Oheismateriaalina on luettelo asuntojen vuokrauksesta. Oheismateriaali: asuntojen vuokrasopimusluettelo Tilalaitos vuokraa kiinteistöosakeyhtiöistä Katariinanpuisto ja Naantalin Vi rastotalo sekä Naantalin suojatyökeskus tiloja, joita se vuokraa edelleen si säiseen palvelutoimintaan että ulkopuolisille toimijoille. Tilalaitos on vuok rannut kunnan palvelutoimintaan myös Ruonan päiväkodin tilan, Haika rinkadun ryhmäkodin, Myllykiventien ryhmäkodin, Rymättylän varikon se kä Rymättylän nuorisotilan. Rymättylän varikon vuokrasopimus päättyy , jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on Rymättylän nuorisotilan vuokrasopimus on alkanut ja jälkeen sopimus on toistaiseksi voimassa oleva kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Oheismateriaalina on luettelo Naantalin Virastotalon, Katariinanpuiston sekä ulkoisten tilojen vuokrauk ses ta. Oheismateriaali: Naantalin Virastotalon vuokrasopimusluette lo, Katariinan puiston vuokrasopimusluettelo ja ulkoistentilojen vuokrasopimus luet telo KIINTEISTÖPÄÄLLIKÖN MUUTETTU PÄÄTÖSEHDOTUS: Tilapalvelujaosto merkitsee tiedokseen laaditut selvitykset ja esittää ne edelleen kaupunkisuunnit te lu jaoston käsiteltäväksi seuraavin kehitysehdotuksin:

7 TILAPALVELUJAOSTO: Merimaskun Rantamakasiini myydään, johon liittyen tehdään vesialueen lunastustoimet tämän vuoden aikana. Voimatien asuinrakennukset myydään. Muumimaailma Oy:n kanssa tehty useita kohtei ta sisältävä pe russopimus puretaan osiin, jotta jokaista kohdet ta voidaan kä sitellä ja kan nattavuutta tutkia erikseen. Vaihto ehtoisesti yh dessä sopien maankäyttöosastolta peritään kiin teistöjen ylläpi toon kohdistuvaa vuokraosuutta. Yksittäisten asunto-osakkeiden vuokraa korote taan kiinteistö päällikön viranhaltijapäätöksen mukaisesti ja osakkeiden va pautuessa ne laitetaan myyntiin. Rymättylän Vanhusten rivitaloissa on välitön peruskorjaus tar ve, joten näistä luovutaan. Asun to jen mah dol lista tukeutumista Katavakodin palve luihin voi daan käyttää hyö dyksi asuntojen myynnis sä. Lisäksi Kata va kodin ympäris tössä on tii vistämis varaa. Vuokrakulujen säästämiseksi Rymät tylän va ri kon ja Rymättylän nuorisotilan vuokrasopimus ten irtisanomista tutkitaan. Käyttö on nuorisotilois sa har vaa ja kor vaava ti la voitaisiin mahdollisesti osoittaa omista kiinteis töistä. Tilalai toksella itsellä ei ole tar vetta erillisen Rymättylän varikon yl läpi toon. Kiinteistöpäällikön muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

Myytävät kiinteistöt ja tontit 2014

Myytävät kiinteistöt ja tontit 2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 02.09.2013 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 38 10.09.2013 Tekninen lautakunta 94 18.09.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 80 07.10.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto

Lisätiedot

Rakennetun kiinteistökannan myynti- ja kehittämistarpeet

Rakennetun kiinteistökannan myynti- ja kehittämistarpeet KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 02.09.2013 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 38 10.09.2013 Tekninen lautakunta 94 18.09.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 80 07.10.2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Käyttösuunnitelmat 2016

Käyttösuunnitelmat 2016 menot tulot kate Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 2.12.2015 Käyttösuunnitelmat 2016 menot tulot kate Yhteenveto: ATERIAPALVELUT Alm Pekka -4 339 495 4 455 029 115 534 SIIVOUSPALVELU Alm Pekka -2

Lisätiedot

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 7 13.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 13 20.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 24 10.02.2014 Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt 31/10.01.03/2014 KSJ 7 Kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt

Vuosina 2014-2015 myytävät kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 7 13.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 13 20.01.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 24 10.02.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 26 17.02.2014 Vuosina 2014-2015 myytävät

Lisätiedot

Käyttösuunnitelmat 2014

Käyttösuunnitelmat 2014 Naantalin kaupunki Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4.12.2013 Käyttösuunnitelmat 2014 Yhteenveto: ATERIAPALVELUT Alm Pekka -4 388 565 4 571 434 SIIVOUSPALVELU Alm Pekka -2 334 988 2 501 587 TILALAITOS

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt tontit ja rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt tontit ja rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 88 24.11.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt tontit ja

Lisätiedot

Merimaskun Rantamakasiini

Merimaskun Rantamakasiini KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 77 29.09.2014 Kaupunginhallitus 397 20.10.2014 Merimaskun Rantamakasiini 950/10.01.02/2013 576/10.01.02/2014 KSJ 77 Maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen 24.9.2014: Kaupunki

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue.

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue. Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 1 Osapuolet 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen T:mi Marita Lamberg, y-tunnus 1979727-5 2 Vuokrauskohde

Lisätiedot

Naantalin kaupungin ylläpitämät venepaikat

Naantalin kaupungin ylläpitämät venepaikat Naantalin kaupungin ylläpitämät venepaikat Laiturit sijoittuvat 18 eri kohteeseen Laitureiden kirjanpitoarvo on noin 300 000 1 000 vuokrattavaa venepaikkaa (noin 25 kelluvaa laituria) Taimo, Karvetti,

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 42 Merimaskun koulun akuutit peruskorjaustoimenpiteet 3. 43 Valmistuneita talonrakennushankkeita 5

Sisällysluettelo. 42 Merimaskun koulun akuutit peruskorjaustoimenpiteet 3. 43 Valmistuneita talonrakennushankkeita 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 13.11.2013 Sisällysluettelo Sivu 42 Merimaskun koulun akuutit peruskorjaustoimenpiteet 3 43 Valmistuneita talonrakennushankkeita

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tekninen lautakunta 15 26.02.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 TILAJAOS 4 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.2.2014: Tilalaitoksen vuoden 2014 hankinnoista

Lisätiedot

Käyttösuunnitelmat 2017

Käyttösuunnitelmat 2017 menot tulot kate tulos Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 7.12.2016 Käyttösuunnitelmat 2017 menot tulot kate tulos Yhteenveto: ATERIAPALVELUT Alm Pekka -4 231 697 4 313 809 82 112 2 155 SIIVOUSPALVELU

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa

Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa Kaupunginhallitus 132 29.03.2010 Kaupunginhallitus 488 19.11.2012 Kaupunginhallitus 429 21.10.2013 Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa 950/10.01.02/2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) 163 Asianro 6323/10.00.02.01/2018 Tontin 297-3-1-6 (Mäkikatu 12) vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

*/* Kokouksessa keskustellaan kiinteistölistasta ja myyntimenetelmistä.

*/* Kokouksessa keskustellaan kiinteistölistasta ja myyntimenetelmistä. Sisäisten palvelujen johtokunta 42 27.04.2015 Kaupunginhallitus 140 18.05.2015 Kaupunginhallitus 169 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 43 08.09.2015 Sisäisten palvelujen johtokunta 82 09.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus.

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus. RAKENNUSMAAN LUOVUTUSMENETTELY 2016 A. Yleiset luovutusehdot 1. Asuntorakentamisen rakennuspaikat Asuntorakentamiseen rakennuspaikat luovutetaan sekä myymällä että vuokraamalla. Vuokrauksessa käytetään

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 95 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 3. 96 Naantalin kaupungin elinkeino-ohjelma 4

Sisällysluettelo. 95 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 3. 96 Naantalin kaupungin elinkeino-ohjelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 09.12.2013 Sisällysluettelo Sivu 95 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 3 96 Naantalin kaupungin elinkeino-ohjelma 4 97 Valtuustokauden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNGIN SUORASSA OMISTUKSESSA OLEVA ASUNTO-OMAISUUS. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

PORVOON KAUPUNGIN SUORASSA OMISTUKSESSA OLEVA ASUNTO-OMAISUUS. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN SUORASSA OMISTUKSESSA OLEVA ASUNTO-OMAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå TIEDOTUSTILAISUUS KAUPUNGIN SUORASSA OMISTUKSESSA OLEVA ASUNTO-OMAISUUS Kaupunkikonsernin asunto-omaisuuden

Lisätiedot

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 37 15.10.2014 Tekninen lautakunta 96 29.10.2014 Kaupunginhallitus 435 10.11.2014 Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 35/00.01.02/2013 TILAJAOS 37

Lisätiedot

Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus Kyläkonttori, Velkuantie 988, Livonsaari

Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus Kyläkonttori, Velkuantie 988, Livonsaari VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus 1868028-6 Kyläkonttori, Velkuantie 988, 21180 Livonsaari 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI/TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014 TILAJAOS 4 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 4.2.2014: Tilalaitoksen vuoden 2014 hankinnoista on pyydetty puitesopimustarjouksia.

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen järjestäytyminen 4 45 Juuan Vuokratalot Oy:n toiminta vuonna 2015 5 46 Arviointikertomuksen 2015 valmisteluun liittyvä 6

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin,

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, Naantalin Kaupunki ( Y M P Ä R I S T Ö (50000005) ) 18 0000.00 18 0000.00 16 0000.00 16 0000.00 14 0000.00 14 0000.00 12 0000.00 12 0000.00 1000.00 1000.00 8 0000.00 8 0000.00 6 0000.00 6 0000.00 4 0000.00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 120 Sörnäistenkatu 1, toimistotilan vuokraaminen kiinteistöviraston käyttöön HEL 2016-003067 T 10 01 04 Päätös Käsittely päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali

Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI / SAARISTOLAUTAKUNTA Käsityöläiskatu

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ. SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Vuokralaiset ovat eriteltyinä palvelutilavuokraliitteessä.

Vuokralaiset ovat eriteltyinä palvelutilavuokraliitteessä. 1 OSAPUOLET 1 1.1 Vuokranantaja 1.2 Vuokralainen Naantalin kaupunki, Tilalaitos. Vuokralaiset ovat eriteltyinä palvelutilavuokraliitteessä. 2 VUOKRAUSKOHDE 2.1 Kohde Vuokrakohteet ja niiden pinta-alat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varastotilan (Turvalaaksontie 1, Vantaa) vuokraamiseksi Suomen Pankilta HEL 2014-011125 T 10 01 04 Esitysehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus - esimerkkejä. Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous

Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus - esimerkkejä. Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus - esimerkkejä Annika Suorto Kehittämispäällikkö Kuntatalous Esimerkki 1: Kiinteistön luovutus tarkistusoikeus ja velvollisuus siirtyvät Kunta myy omistamansa kiinteistön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta

Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 4 12.02.2014 Tekninen lautakunta 15 26.02.2014 Tekninen lautakunta 23 19.03.2014 Tilalaitoksen puitesopimukset 2014, korjaus piensähkötöiden osalta 164/02.07.00/2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) Kiinteistölautakunta To/13 28.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 13 Kaartinkaupungin tontin pitkäaikainen vuokraaminen Royal Ravintolat Oy:lle (Kaartinkaupunki, tontti 3052/30) HEL 2012-015034 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 221 30.09.2013 Kunnanhallitus 260 11.11.2013 Valtuusto 86 18.11.2013 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 221 30.9.2013 Valtuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV).

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV). 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, Vuokralainen: Asunto Oy Merimaskun Särkänranta, y-tunnus 0663726-4,

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299 KEURUUN KAUPUNKI 1 Tekninen lautakunta 4.2.2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Dnro 03118/14/2299 LAUSUNTO VALITUKSEN JOHDOSTA Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Keuruun

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TILAVUOKRASOPIMUS 1 XX.XX.2014. Vuokrauksen kohteena on Kultarannan entisessä päiväkodissa (1311)liitekartalla osoitetut tilat.

NAANTALIN KAUPUNKI TILAVUOKRASOPIMUS 1 XX.XX.2014. Vuokrauksen kohteena on Kultarannan entisessä päiväkodissa (1311)liitekartalla osoitetut tilat. NAANTALIN KAUPUNKI TILAVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja 1.2 Vuokralainen 2 VUOKRAUSKOHDE 2.1 Kohde Naantalin kaupunki, Tilalaitos. XXXXX Vuokrauksen kohteena on Kultarannan entisessä päiväkodissa

Lisätiedot

Vuokrasopimus Kannaksentie 4

Vuokrasopimus Kannaksentie 4 Parikkalan kunta Kunnanhallitus Keskushallinto Vuokrasopimus Kannaksentie 4 1. Vuokranantaja Parikkalan kunta Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA 2. Vuokralainen Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä

Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 27.02.2017 Tilannekatsaus myytävistä rakennetuista kiinteistöistä 354/10.01.02/2013 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 27.02.2017 11 Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 21.2.2017:

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014

(NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 NAANTALIN TILALAITOS ( T I L A L A I T O S (00000006) ) Tilalaitos, toteutumavertailu, 14.5.2014 12 000 12 000 100 100 8 000 8 000 6 000 6 000 4 000 4 000 2 000 2 000 0114 0214 0314 0414 0513 0613 0713

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 285 Haartmanin sairaalan rakennusluvan mukaisten väestönsuoja/autopaikkojen vuokraaminen HEL 2015-008633 T 10 01 03 Esitys päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (5) 116 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle toimistotilojen vuokraamisesta rakennusviraston käyttöön, Elimäenkatu 5 HEL 2015-000791 T 10 01 04 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs.

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 18.12.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi KERROSTALOHUONEISTO

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA Lilk 1998-12/542, 1997/92-542L, 1997-60/614P Merisataman Kylpylä Oy toimitti liikuntavirastoon 14.1.1998

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2015 1 (5) 398 Oy Power Trucks Finland Ltd:lle vuokratun teollisuustontin vuokrasopimuksen muuttaminen (Viikki, tontti 36024/2) HEL 2015-009647 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN

PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN 1551/34.340/2006 KHALL 28.02.2007 79 Liitteet B3-6 Talousjohtaja: Pargas Idrottsförening rf

Lisätiedot

LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5)

LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5) LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5) KYSYMYS 1 a) Asunto-osakeyhtiössä tapahtuvaan huoneiston hallintaanottoon sovelletaan asunto-osakeyhtiölain säännöksiä. Ko. lain 85 :n mukaisesti yhtiön on vuokrattava

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013. Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis

Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013. Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013 Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis Toimitilavuokran tausta Nykyinen toimitilavuokra ja sen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion

Lisätiedot