Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta"

Transkriptio

1 Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta Hankejohtaja Mira Uunimäki

2 Maakunta-sotemuutos ja integraatio Uudet valmisteltavat lait määrittelevät integraation velvoittavat puitteet Maakuntalaki (7 järjestämisvastuu) Sote-järjestämislaki ( 13 asiakkaiden palvelujen yhteensovittaminen, 23 tuottajia koskevat ehdot) Valinnanvapauslaki (Luku 7, pykälät sote-keskuksen ja liikelaitoksen velvoitteista palvelutarpeen arviointiin, asiakassuunnitelmaan sekä maakunnan ja maakunnan liikelaitoksen vastuu palvelujen yhteensovittamisesta)

3 Alueuudistus.fi

4 Integraatio on yhdessä tekemistä Integraatio tarkoittaa, että asiakkaan saama palvelu on eheä ja saumattomasti toteutettu kokonaisuus, jossa erilaisia palveluja yhdistetään asiakkaan palvelutarpeisiin vastaamiseksi mahdollisimman kustannustehokkaalla, laadukkaalla ja vaikuttavalla tavalla. Lait antavat puitteet, kyse on asenteesta laittaa asukkaan tarve keskiöön

5 Rahoituksen integraatio Maakunnalla ja liikelaitoksella yksi rahapussi - väestövastuu Maakunnan sotebudjetti Yksityinen Sotekeskus Liikelaitoksen budjetti Erikoissh Yksityinen muu tuottaja Vaativa sos Perusterveydenhuolto Sosiaalihuolto

6 Tuotannon integraatio Yhteinen johto liikelaitoksessa lisää yhteistyötä pth-esh-sos alueilla Maakuntaan siirtyy myös pelastuslaitos, Raja/yhdyspintoja syntyy uusiin paikkoihin kuntarakenteiden muuttuessa Lait velvoittavat yhteistyöhön myös yksityisen sektorin

7 ICT ja tiedolla johtaminen oleellista integraatiossa Nykyisessä mallissa asiakkaan ja potilaan tieto on monessa tiedostossa ja hankalasti yhdistettävissä; edes asiakkaan lupa ei monesti helpota tai mahdollista tietojen yhdistämistä Tulevaisuudessa vähintään järjestäjällä tulee olla yhteinen tieto kaikesta tekemisestä väestötasolla Yksilötason tieto on tuottajilla; pyrkimyksenä tässä yhteinen tietoallas (tietosuojalain puitteissa)

8 maakuntavaltuusto Maakunta sote-tehtävissä ja valinnanvapaus Maakunnan poliittinen tahto, maakuntavaltuusto Talousohjaus - budjetointi Maakunta-järjestäjä rahoittaa, ohjaa Liikelaitos Viranomaisohjaus, perusoikeudet ja turvaverkko Sairaala HUS Maakunnan sotekeskukset Ostopalvelut 3,0 mrd 0,7-0 mrd 0,7 0,3 mrd VALINNAN- VAPAUDEN PIIRIIN ENINT. Asiakasseteli 0,0 mrd 0,7 mrd sosiaalihuolto: vanhuspalveluja - hoiva - kotihoito sosiaalipalveluja Henk.koht. budjetti 0,3 mrd sosiaalihuolto: vammaispalveluja Yksityiset sotekeskukset 0,0-0,7 mrd erikoissairaanhoito Valinnanvapausmarkkina 1,0-1,4 - mrd

9 Uusimaa 2019 hankekorit Muutosjohtajat Hanketoimisto Siirtymävaiheen läpivienti: strategia ja taktiikka Hankkeen sisäiset ohjausryhmät Valmistelun substanssi ja yhteensovittaminen Konserni, hallinta ja ohjausrakenne Back office -toiminnot Järjestämistoiminto Liikelaitos /liikelaitokset ICT-hanke

10 Hankekorit muodostettu maakunnan alustavan toiminnallisen rakenteen pohjalta Kyseessä ei ole organisaatiokaavio, mutta maakunnan toiminnot järjestetään tämän rakenteen sisään vuoteen 2020 menneessä ICT

11 Järjestäjän ja tuottajan erottaminen mitä tarkoittaa integraatiossa JÄRJESTÄJÄN vastuulla on palvelujen yhteensovittamisen kokonaisuus strategisien tavoitteiden asetanta palveluketjujen asiakasryhmämääritykset, mitkä näkyvät yksittäisten asiakkaiden asiakassuunnitelmassa, joissa toteutuu asiakastason palveluintegraatio asiakkuuden ohjaus sekä asiakasohjauksen raamien asetanta integraation seuranta ja mittaaminen: tietoa, miten palveluiden yhteensovittamisessa on onnistuttu. TUOTTAJAN vastuulla on integraation toteuttaminen asiakasryhmätasolla määritellyillä asiakaslähtöisillä palvelukokonaisuuksilla ja palveluketjuilla. Tavoitteena on kustannustehokkuus ja palveluiden vaikuttavuus. asiakasohjaus ja asiakassuunnitelman teko (toteutus liikelaitoksessa, mutta riippumattomana = erillinen yksikkö) palvelupäätöksen teko liikelaitoksessa (, jossa integraatio tarvittaessa toteutuu)

12 Palveluohjaus ja Palvelutarpeen arviointi Yhtenäinen palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi sekä yhtenäiset kriteerit asiakassuunnitelmaan ja palvelupäätöksiin koko maakunnan alueella muodostavat pohjan maakunnassa tehtävälle integraatiolle Asiakkaan ja potilaan yksilöllinen tarve luovat pohjan tehtävälle yhteiselle työlle; apuna yhtenäiset prosessimäärittelyt, joiden avulla yksilöllinen yhdyspintatoiminta muokataan

13 Sote-valmisteluryhmät Integraatio- ja hyte-näkökulma jokaisessa ryhmässä Sote-keskus Sote-järjestäjä (ml. ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen) Ikäihmiset * Esivalmistelu ensin uusissa ensihoito-päivystys, sairaala ja kuntoutuksen valmisteluryhmissä Opetus, tutkimus, kehitys Ensihoitopäivystys Sairaala Kuntoutus Sote-liikelaitostiimi, Sote-muutosjohtaja, Sote-johtajat & valmisteluryhmien pj:t Vammaisten palvelut Aikuissosiaalityö Lapset, nuoret, perheet ICT Tukipalvelut Kliiniset tukipalvelut tukipalvelut Työterveyshuolto Suun terveydenhuolto Päihde- ja mielenterveyspalvelut

14 Hankkeen yhdyspintatyö luo pohjan tehtävälle integraatiotyölle Kevään 2018 aikana luodaan puitteet tulevan maakunnan soten sisäiseen, maakunnan sisällä tapahtuvaan sekä maakunnan ja kuntien väliseen ja 3. sektorin kanssa tehtävään integraatioon maakunnan muodostaminen toisaalta tuo lisää yhdyspintoja, mutta toisaalta yhdistää soten kanssa ulkopuolisiakin toimintoja; yhdyspinnat on rakennettava osin uusiksi

15 Yhdyspinnat on rakennettava asiakkaan tarpeen näkökulmasta 1. Tunnistetaan asiakasryhmät, jotka tarvitsevat integroitua palvelua asiakkuus 2. Tunnistetaan asiakkuuden perusteella yleisesti käytettävät palvelut/ yhteistyökumppanit palvelukokonaisuus/ tarpeenmukainen palvelukokonaisuus 3. Luotava prosessi yhteistyölle eri yksiköiden ja organisaatioiden välille siten, että toiminta on laadukasta ja tuottavaa (kustannus ja asiakkaan hyöty), ei päällekkäisiä toimintoja

16 Yhdyspintatyö hankkeessa v aikana 1. Työpajatyöskentelyllä ensin tarkennetaan jo tunnistetut tarpeet ja tehty yhdyspintatyö valmisteluryhmien osalta 2. Yhdyspintojen tarkastelu ja prosessointi aloitetaan sotetoiminnan (=valmisteluryhmät) sisällä 3. Toisessa vaiheessa yhdyspintojen tarkastelu maakunnan muiden toimintojen sekä kuntien/valtion toimintojen ja soten välillä 4. Kolmannessa vaiheessa tarkastellaan ja prosessoidaan yhdyspinnat 3. sektorin kanssa

17 Seuraa valmistelua ja osallistu keskusteluun #Uusimaa2019

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE 17.4.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ MAAKUNNAN VALMISTELU 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue

Lisätiedot

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja 2019-hanke Uuden soten perusta 1.Maakunta on vahva järjestäjä Järjestäjä ja tuottaja on erotettu toisistaan Tuottajien toiminta

Lisätiedot

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 Yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sote-maku-info #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi 60 80 % julkisista

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020 Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020 Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt yland Timo ronkytö, sote-muutosjohtaja

Lisätiedot

Valinnanvapauslakiluonnos - selostus - Uudenmaan tavoitteita

Valinnanvapauslakiluonnos - selostus - Uudenmaan tavoitteita Valinnanvapauslakiluonnos - selostus - Uudenmaan tavoitteita #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Valinnanvapaus Keino, ei päämäärä arvo myös! Luo vahvan kannustimen asiakaslähtöisyyteen ja asiakkaan

Lisätiedot

Soten tilanne ja asiakaslähtöinen valmistelu Uudellamaalla

Soten tilanne ja asiakaslähtöinen valmistelu Uudellamaalla Soten tilanne ja asiakaslähtöinen valmistelu Uudellamaalla #Uusimaa2019 Osallisuusvalmistelija Katja Syvärinen 21.3.2018 Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen teknologia Uuden soten

Lisätiedot

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Maailma vanhenee niin myös Suomi 2.12.2016 Vantaan kaupunki 3 Lähde:?

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

HUS ja maakuntauudistuksesta

HUS ja maakuntauudistuksesta HUS ja maakuntauudistuksesta seuraavat muutospaineet Helsinki 3.5.2018 Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Paljon uusia asioita - Syntyy ensimmäistä kertaa kunnista riippumaton

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 7.12.2017 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä. Teija Moisanen ja Pertti Virta

Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä. Teija Moisanen ja Pertti Virta Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä Teija Moisanen ja Pertti Virta Palvelukokonaisuudet ja -ketjut maakunnassamme Mitä tehty: Määritelty palvelukokonaisuuksia elinkaarimallin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Uuden soten pilarit 1. Vahva järjestäjä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 Maakuntahallituksen hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3. Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.2018 Kokonaisreformi SOTE kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja,

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - 2 19.10.2017 - Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tehyn kutsuseminaari 24.11 hallitussihteeri, STM 1 2 3 Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2021.

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Palvelukokonaisuus ja palveluketjut -verkosto, THL 7.3.2019 www.uusiep.fi Etelä-Pohjanmaa Väkiluku 2018** 189 755 Alle 15-vuotiaiden osuus** 31 691 (17 %)

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 17.10.2019 Suunnittelukoordinaattori Pasi Oksanen, Turku LUONNOS VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN ORGANISAATIORAKENTEEKSI Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Lappi Työpaja 1 17.4.2018 16.4.2018 Valmistelutilanne Kainuun maakunnassa / Matti Heikkinen,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Creating autonomous Region of Helsinki

Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Creating autonomous Region of Helsinki 25.8.2017 Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt yland Creating autonomous Region of Helsinki Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Keväällä 2017

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Yhteenveto päivän ohjelmasta

Yhteenveto päivän ohjelmasta Yhteenveto päivän ohjelmasta 13.00-14.00 Sosiaalipalvelujen hankinnat - Palvelujen asiakaslähtöisyys / STM - Palveluhankintojen kipukohdat / Kansalaisaloitteet - Hankintalain mahdollisuudet / TEM - Asiakaslähtöisyyden

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja www.omahäme.fi Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme 31.1.2018 Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III Oma

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei

Lisätiedot

Sote -liikelaitoksen ohjaus ja ohjauksen simulointi

Sote -liikelaitoksen ohjaus ja ohjauksen simulointi Sote -liikelaitoksen ohjaus ja ohjauksen simulointi Strateginen johtoryhmä ja sotevirkamieskoordinaatioryhmä 13.12.2018 Suvituulia Taponen, hankejohtaja, tuottajien ohjaus Sote-palvelutuotannon hallinta

Lisätiedot

Palvelun järjestäjän rooli Mikä muuttuu ja minkä pitäisi muuttua?

Palvelun järjestäjän rooli Mikä muuttuu ja minkä pitäisi muuttua? Palvelun järjestäjän rooli Mikä muuttuu ja minkä pitäisi muuttua? Soteuttamo 22.1.2019 Helena Nyman-Jokinen projektipäällikkö Suvituulia Taponen hankejohtaja Uudenmaan maakunta palvelujen järjestäjänä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen (22.1.2018) mukaisesti 1 - Keskeisimmät muutokset lausuntokierroksen jälkeen Sote-keskuksen erikoisalojen mukaiset konsultaatio- ja vastaanottopalvelut

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sote-projekti

Länsi-Pohjan sote-projekti Länsi-Pohjan soteprojekti Valinnanvapaus ja yhtiöittäminen LPSHP PTH-yksikkö :P.S, M. H-K, T.H Valinnanvapauslakiluonnos Lakiluonnos annettiin lausuntokierrokselle 31.1.2017. Lausuntoaikaa 28.3. 2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa?

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Päivi Leikkola, vastuuvalmistelija, TtT sote-liikelaitos, asiakasseteli palvelut, alihankinnat 22.10.2018 Päivi Leikkola, vastuuvalmistelija Meillä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi 23.3.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa

Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa Haussa Yhteinen Maakunnallinen Yhteistoimintamalli HYMY -seminaari 18.5.2018 Tanja Penninkangas Vastuuvalmistelija, sote-tuotanto NHG:n

Lisätiedot

Uudistuksen tilannekatsaus - SOTE. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uudistuksen tilannekatsaus - SOTE. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudistuksen tilannekatsaus - SOTE Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Sote-valmistelun tavoitteet (muutosjohtajien muistio) Vastataan väestön ikääntymisestä aiheutuvaan palvelutarpeen kasvuun Vahvistetaan

Lisätiedot

Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä

Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä Palveluketjut järjestäjän ohjauksen välineenä Järjestäjän palveluintegraatio ja tuottajien ohjaus hanke Saila Nummikoski 24.1.2019 Palveluketjujen ohjausmalli Palveluketjujen työstämissuunnitelma Järjestä

Lisätiedot

Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe

Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Aluejako Yhteistyöalueita viisi Nykyiset ERVA eli erityisvastuualueet Maakuntien välinen sopimuspohjainen toiminta Viisi

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki Suomen hallitus julkaisi lakiluonnokset valinnanvapaudesta 21.12.2016 http://alueuudistus.fi/lakiluonnokset-12-2016

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja asiakassuunnitelma. Rokua Johanna Kiiskilä

Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja asiakassuunnitelma. Rokua Johanna Kiiskilä Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja asiakassuunnitelma Rokua 12.1.2017 Johanna Kiiskilä HYÖDYNNETÄÄN VOIMAVARAT Ihmiset, kansalaiset, asukkaat, asiakkaat, potilaat, perheet, kodit, lähiyhteisöt,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Luonnos 24.1.

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Luonnos 24.1. SOTE -valinnanvapaudesta - 21.12.2016 hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Luonnos 24.1.2017 Asiakkaan valinnanvapaus Suora valinta ja maksuseteli Maakunnan

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa 30.5. Kuntatalo lakimies Maria Porko 1 30.5.2017 Maria Porko Teemat Sote-lait palveluasumisen kannalta (HE-versioiden pohjalta) Maakunnan oma tuotanto vs.

Lisätiedot

Vammaispalvelut maakuntarakenteessa

Vammaispalvelut maakuntarakenteessa Vammaispalvelut maakuntarakenteessa Pirkko Valtanen Tulosaluejohtaja, vammaispalvelut PHHYKY 2017 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 asukasta 7 500 työntekijää 703 M liikevaihtoa 5 toimialaa 2 liikelaitosta

Lisätiedot

Uusimaa hanke. Hankkeen tehtävänä on varmistaa turvallinen siirtymä uuteen Uudenmaan maakuntaan

Uusimaa hanke. Hankkeen tehtävänä on varmistaa turvallinen siirtymä uuteen Uudenmaan maakuntaan Uusimaa 2019 -hanke Hankkeen tehtävänä on varmistaa turvallinen siirtymä uuteen Uudenmaan maakuntaan Uudistus uusmaalaisia varten Valtakunnallisen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyötä tehdään kaikissa

Lisätiedot

Maakuntavaltuuston seminaari Yhteiset- ja työikäisten palvelut

Maakuntavaltuuston seminaari Yhteiset- ja työikäisten palvelut Maakuntavaltuuston seminaari 24.2.2017 Yhteiset- ja työikäisten palvelut JANNE FORSBERG, ryhmän pj. janne.forsberg(at)ylasavonsote.fi p. 040 712 1040 POSOTE PALVELUKOKONAISUUDET vs. KANSALLISET PALVELUPAKETIT

Lisätiedot

Omaa maakuntaa rakentamassa

Omaa maakuntaa rakentamassa Omaa maakuntaa rakentamassa 25.4.2018 LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Marina Kinnunen Eri skenaariot Pohjanmaan maakunnan näkökulmasta muutosjohtajan pohtimana Maakuntauudistus

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Valinnanvapaus lyhyesti Voin vaikuttaa nykyistä enemmän palveluihini. Voin valita vapaammin kenen tarjoamia sosiaali ja

Lisätiedot

Sote-valmistelun eteneminen ja asiakasohjauksen kehittäminen. Hankejohtaja Ismo Rautiainen Yrittäjien tapaaminen

Sote-valmistelun eteneminen ja asiakasohjauksen kehittäminen. Hankejohtaja Ismo Rautiainen Yrittäjien tapaaminen Sote-valmistelun eteneminen ja asiakasohjauksen kehittäminen Hankejohtaja Ismo Rautiainen Yrittäjien tapaaminen 27.8.2018 Sotevalmistelun tilannekuva Ismo Rautiainen 3 28.8.2018 Sote valmistelu Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 9.5.2017 Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi Mikä on asiakasseteli? Sotekeskus,

Lisätiedot

Sote tilannekatsaus miten muutos etenee?

Sote tilannekatsaus miten muutos etenee? Sote tilannekatsaus miten muutos etenee? Tehy ajankohtaisiltapäivä 12.3.2018 Päivi Nygren, johtava asiantuntija Ohjausosasto, sote-muutostuki 1 13.3.2018 2 13.3.2018 3 13.3.2018 Aikataulu Eduskunnan valiokunnissa

Lisätiedot

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

SOTE -valinnanvapaudesta hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa SOTE -valinnanvapaudesta - 21.12.2016 hallituksen luonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Tero Suursalmi 9.1.2017 Asiakkaan valinnanvapaus Suora valinta ja maksuseteli

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava SOTE ajankohtaista HYTE Kauhava 31.10.2017 Ajankohtaista Kansallinen valmistelu Valinnanvapauslain luonnos lausunnolle näinä päivinä http://alueuudistus.fi/valinnanvapauslakiluonnos-10-2017 Valinnanvapausehdotuksesta

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNTA - ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Janne Aaltonen, HUS-konserni

HALLINTOVALIOKUNTA - ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Janne Aaltonen, HUS-konserni HALLINTOVALIOKUNTA - ASIANTUNTIJAKUULEMINEN 13.4.2018 Janne Aaltonen, HUS-konserni JANNE AALTONEN Erikoislääkäri (anestesiologia), MBA Yhteyspäällikkö, HUS konsernihallinto Sote-koordinaatio, omistajaohjaus,

Lisätiedot

Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta. Leena Setälä Johtaja VSSHP

Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta. Leena Setälä Johtaja VSSHP Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta Leena Setälä Johtaja VSSHP VSSHP 1991-2018: Erikoissairaanhoidon järjestäjä ja tuottaja Liikelaitoksen palvelutuotanto Päivystys ja ensihoito

Lisätiedot

SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA

SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA SOTE-PALVELUIDEN UUDEN RAKENTEEN LUONNOSTELUA Tarkastelunäkökulma sosiaalihuolto Liikelaitostyöryhmä 16.5.2017 Marja Heikkilä, Koske Keski-Suomen SOTE 2020- hankkeen aineistoa Pohjautuu mm. asiakas- ja

Lisätiedot

Sote tulee - ole valmis, näe mahdollisuus

Sote tulee - ole valmis, näe mahdollisuus Sote tulee ole valmis, näe mahdollisuus Sinikka Salo Sotemuutosjohtaja, STM Marraskuu 2017 1 3.12.2017 Sosiaali ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 3.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali ja terveysministeriö

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset 4.5.2017 ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar

Lisätiedot

Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä

Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä 28.3.2017 Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM 1 28.3.2017 - Sote-uudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat

Lisätiedot

Väliaikainen valmistelutoimielin Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018

Väliaikainen valmistelutoimielin Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018 Väliaikainen valmistelutoimielin 30 27.02.2018 Sote-valmistelun organisoituminen, kevät 2018 LLVate 27.02.2018 30 Sote-valmistelun tavoitteet ja tehtävät Sote-valmistelun ohjaavia periaatteita ovat koko

Lisätiedot

Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset

Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset 23.3.2017 Integroidut sote-palvelut Maakunnan vastuulla olevat kokonaisuudet Ikääntyneiden palvelut Mielenterveys ja riippuvuuksien hoito Vammaisten

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) mukaisesti 1 - Keskeiset muutokset verrattuna aiempaan hallituksen esitykseen (HE 47/2017) Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää omia sote-keskuksia

Lisätiedot

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen

Lisätiedot

Sote liikelaitoksen alustavan toimintamallin ja rakenteiden kuvaus

Sote liikelaitoksen alustavan toimintamallin ja rakenteiden kuvaus Sote liikelaitoksen alustavan toimintamallin ja rakenteiden kuvaus Turvallinen siirtymä rohkea uudistuminen SJR 26.10.2018 Sote-liikelaitos hankejohtajat Mira Uunimäki Uudenmaan sote-liikelaitoksen toimintaa

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä Yritysilta 28.5.208 Ismo Rautiainen, hankejohtaja Aikatalu ja valinnanvapauden piiriin suunnitellut palvelut Valinnanvapauden aikataulu 3 29.5.2018 Mitä palveluja asiakassetelillä?

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 Työpajan tavoitteena on kartoittaa lasten, nuorten & perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Uusimaa 2019 hankesuunnitelma

Uusimaa 2019 hankesuunnitelma Uusimaa 2019 hankesuunnitelma Sote-tiimi Inka Tikkanen-Pietikäinen 14.9.2017 Hankekehikko maakunnan käynnistämiseen tarvittavista toimenpiteistä Kevään ajan valmisteltua hankekehikkoa täydennettiin hyödyntäen

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Valinnanvapaus Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 9.11.2017 Lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali-ja terveysministeriöön 15.12.2017 klo 16.15 mennessä. Harri Jokiranta Päivi Sillanaukee: Vanhoilla

Lisätiedot