Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto HALLINTOSÄÄNTÖMUUTOS 3/0/00/002/2015 Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus on päättänyt , että Muhoksen kunnan uutta hallintosääntöä valmistellaan kunnassa siten, että se voidaan hyväksyä valtuuston vuoden 2015 marraskuun kokouksessa. Kunnanhallitus antoi valmistelutyön ohjauksen nimeämälleen talous- ja omistajaohjaustyöryhmälle ( / 59 ). Talous- ja omistajaohjaustyöryhmä on käsitellyt asiaa useissa kokouksissaan ja lisäksi asiaa on esitelty valtuustoseminaarissa Esillä valtuustoseminaarissa on ollut henkilöstöorganisointikaavio. Talous- ja omistajaohjaustyöryhmän kokouksessa on valmisteltu luonnosta uudeksi hallintosäännöksi. Uuteen hallintosääntöluonnokseen on sisällytetty myös nykyinen valtuuston työjärjestys. Sääntöluonnos teknisin tarkistuksin korjattuna on lähetetty lautakunnille lausunnonantoa varten. Kunnan yhteistoimintaelin - YTY-ryhmä - käsittelee osaltaan asiaa kokouksessaan Sen jälkeen kun lautakunnat ovat asiasta lausuntonsa antaneet sekä kunnan yhteistoimintaelin YTY-ryhmä on oman lausuntonsa antanut, tulee sääntöluonnos kunnanhallituksen käsiteltäväksi päätösesityksen tekemistä varten. Esityslistan valmistelutilanteessa lausuntonsa hallintosääntömuutoksesta ovat antaneet tarkastuslautakunta, tekninen lautakunta ja sosiaali- ja terveyslautakunta. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja vapaa-aikalautakunta ovat pyytäneet kahden viikon lisäaikaa lausunnon antamista varten. Talous- ja omistajaohjaustyöryhmän seuraava kokous on sovittu pidettäväksi Tässä yhteydessä käydään läpi jo saadut lausunnot ja hallintosäännön yleiset osat (osa I ja osat VI-VIII) sekä konsernipalvelut (osa II ). Kunnanhallituksen toinen käsittely on , josta asia voidaan viedä valtuuston kokoukseen hyväksyttäväksi. Käsittelyn pohjana on valmistunut hallintosääntöluonnos. KJ:N ESITYS: Kunnanhallitus toteaa, että kunnanhallituksen esitys valtuustolle kunnan uudeksi hallintosäännöksi tehdään kunnanhallituksen

2 Khall kokouksessa. Kunnanhallitus käy läpi tehdyn hallintosääntöluonnoksen, siitä jo saadut lausunnot sekä käy keskustelua asiasta. Kunnanhallitus merkitsee hallintosäännön valmistelutilanteen tiedoksi. KÄSITTELY: Keskustelun asiasta alettua Anneli Rissanen esitti, että kunnanhallitus siirtää hallintosääntömuutoksen käsittelyn ensi vuoden (vuosi 2016) puolelle. Perusteluna siirrolle on, että Suomen Kuntaliitto on valmistelemassa mm. hallintosäännön mallin lähiaikoina. Kirsti Airaksinen kannatti Rissasen esitystä. Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu siirtoesitys, on seuraavien puheenvuorojen keskityttävä tehtyyn siirtoesitykseen. Käydyn keskustelun aikana Merja Jurvakainen esitti asian käsittelyn jatkamista. Keskustelun asiasta päätyttyä puheenjohtaja totesi, että koska sekä siirtoesitystä että asian käsittelyn jatkamista on kannatettu, on asiasta äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti kädennostoäänestystä, joka hyväksyttiin. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen sai kaksi ääntä (Jurvakainen ja Pikkuaho) ja käsittelyn siirto seitsemän ääntä (Airaksinen, Holm, Markkanen, Pohjola, Rissanen, Vääräniemi ja Väätäjä). Puheenjohtaja totesi Rissasen siirtoesityksen voittaneen äänestyksen. PÄÄTÖS: Kunnanhallitus päätti siirtää hallintosääntömuutoksen käsittelyn ensi vuoden (vuosi 2016) puolelle. Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeudella paikalla ollut hallinto- ja talousjohtaja Rauno Maaninka poistui kokouksesta asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta (puhelin ): Kuntaliiton mallihallintosääntö on valmistunut kesällä Tämän pohjalta on valmisteltu johtoryhmän teemakokouksessa suosituksen mukainen johtosääntöluonnos. Luonnos noudattelee rakenteeltaan voimassaolevaa

3 Khall johtosääntöä kuitenkin siten, että kuntalain muutokset (mm voimaantulevat) on otettu huomioon johtosääntöön. Hallintokuntien syksyllä 2015 tekemät tekstimuutosesitykset hallintosääntöön on otettu suoraan nyt käsiteltävään luonnokseen. Tarkoitus on pyytää hallintokuntien lausunto kokonaispaketista marraskuun aikana. Hallintosääntö viedään tämän jälkeen hallituksen ja valtuuston käsittelyyn joulukuun aikana. Osa hallintosäännöstä tulisi voimaan jo ja loput uuden valtuustokauden alussa. KJ:N EHDOTUS: Kunnanhallitus pyytää hallintokunnilta lausunnon uudistetusta hallintosääntöluonnoksesta siten, että lausunto on annettu mennessä. KÄSITTELY: Kunnanjohtaja selosti asiaa kunnanhallitukselle. Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksen pöytäkirjanpitäjä, hallintosihteeri Rauno Piippo ilmoitti olevansa esteellinen käsiteltäessä luonnoksessa olevaa hallintopäällikön kohtaa. Perusteluna esteellisyydelle se, että kohdassa esitetään muutoksia hänen tehtäviinsä. PÄÄTÖS: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen kunnanhallituksen kokous keskeytettiin tauon ajaksi - tauko klo Asian otsikkona on aiemmissa käsittelyissä ollut "Hallintosääntömuutos / yleinen osa ja konsernipalvelut". Käsittelyssä on hallintosäännön kokonaisuudistus ja asian otsikoksi on muutettu "Hallintosääntömuutos". Hallintokunnilta on saatu pyydetyt lausunnon uudistetusta hallintosääntöluonnoksesta. Lausuntonsa ovat antaneet: - sosiaali- ja terveyslautakunta /86 - opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta /141 - tekninen lautakunta /116 - vapaa-aikalautakunta /57. Myös kunnanhallitus on käsitellyt sääntöluonnosta /395 ja osaltaan hyväksynyt hallintosääntöluonnoksen kokouksessa käsiteltyjen muutosten mukaisena.

4 Kunnanhallitus on todennut, että hallintosääntöä täydennetään ja yhteensovitetaan lautakuntien käsittelyjen pohjalta ja kokonaisuutta käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa. Tässä aikataulussa asiaa ei ole pystytty tuomaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Käsittelyssä oleva hallintosääntöluonnos on valmisteltu joulukuun 2016 ja tammikuun 2017 aikana. Viimeisimpien muutosten mukainen sääntöluonnos sisältää muutoksia saakka. Kunnan yhteistoimintaelin YTY-ryhmä on käsitellyt tätä hallintosääntöluonnosta kokouksessaan YTY- ryhmällä ei ole ollut lausuttavaa sääntöluonnoksen johdosta. YTY-ryhmän käsittelyn jälkeen tekstiin on tehty teknisiä tarkistuksia (versio ). Keskeisiä muutoksia uudessa hallintosäännössä ovat mm. - vapaa-aikalautakunnan toiminnan päättyminen ja lautakunnan alaisten toimintojen siirtyminen uuden hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. Toimintaa varten perustetaan jaosto hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. - päävastuualue-käsitteestä luopuminen ja siirtyminen toimiala-käsitteeseen. Muutoksen myötä toimialajohtajan tehtävät liitetään kiinteästi säännössä mainittujen viranhaltijoiden tehtäviin. Myös ko. toimialan toiminnallisen lautakunnan esittely kuuluu toimialajohtajan tehtäviin. - uuden kuntalain mukaisesti konserni-näkökulma on sisällytetty sääntöön ja aiempi hallintopalvelut-päävastuualue on muutettu konsernipalvelujen toimialaksi - nykyisen valtuuston työjärjestyksen säännöstö on sisällytetty hallintosääntöön - projektiohjeet-luku on poistettu ja projektiohjeiden antaminen on siirretty kunnanhallituksen ratkaisuvaltaan - hankintavaltuudet-luku on poistettu. Nämä säännökset tullaan soveltuvilta osin sisällyttämän kunnan hankintaohjeisiin. - sähköisen kokouskutsun mahdollistaminen kunnan toimielimissä - yleisen tietoverkon käyttäminen tiedonvälityksessä - viranhaltijoiden virkanimikkeiden muutoksia. KJ:N ESITYS: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Muhoksen kunnan hallintosäännön. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että uuden hallintosäännön Soveltaminen ja voimassaolo -luvun mukaisesti uusi hallintosääntö tulee voimaan ja säännön voimaantulon myötä kumotaan kunnan aiempi hallintosääntö. KÄSITTELY: Käsittelyn alkaessa kunnanjohtaja teki lisäyksen päätösesitykseensä: Samalla kumotaan myös valtuuston /69 hyväksymä valtuuston työjärjestys. Tämän jälkeen siirryttiin yksityiskohtaiseen käsittelyyn.

5 Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki seuraavat muutokset esitykseensä: - pykälään 9 lisäys: lautakuntien puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuuston jäseniä. -. teknisen lautakunnan alaiset virkanimikkeet säilyvät ennallaan (ei päällikkö-nimikkeitä) Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen pöytäkirjanpitäjä, hallintosihteeri Rauno Piippo ilmoitti olevansa esteellinen käsiteltäessä luonnoksessa olevaa hallintopäällikön kohtaa. Perusteluna esteellisyydelle oli se, että kohdassa esitetään muutoksia, jotka vaikuttavat hänen tehtäviinsä. Ko. kohdan käsittelyn ajan kokouksen pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanjohtaja. - pykälään 7 lisäys konsernijaoston kohtaan: jaoston jäsenistä vähemmän kuin puolet on muita kuin kunnanhallituksen jäseniä ja varajäseniä. - pykälästä 45 poistetaan sanat "yksityiset perhepäivähoitajat ja" ja - pykälästä 48 poistetaan sanat "ja yksityiset perhepäivähoitokodit" Keskustelun aikana kunnanhallituksen kohdalla (7 ) - Petri Holm Jaana Pohjola-Malmberg kannattamana esitti, että kunnanhallituksen jäsenmäärä on 9. - Kirsti Airaksinen Jarmo Markkasen kannattamana esitti seuraavaa lisäystä: Kaikilla valtuustossa edustettuina olevilla puolueilla on paikka kunnanhallituksessa jäsenenä taikka valtuuston puheenjohtajistossa. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettuja muutosesityksiä, on näistä äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti kädennostoäänestystä, joka hyväksyttiin. Kunnanhallituksen jäsenmäärän kohdalta suoritetussa äänestyksessä kunnanjohtajan esitys sai 5 ääntä (Jurvakainen, Markkanen, Pikkuaho, Rissanen ja Vääräniemi) ja Holmin esitys 4 ääntä (Airaksinen, Holm, Pohjola-Malmberg ja Väätäjä). Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan esityksen voittaneen ja tulleen päätökseksi. Airaksisen esityksen osalta puheenjohtaja totesi, että tullakseen hyväksytyksi, sen tulisi saada enemmistö äänistä. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä esitys sai kolme ääntä (Airaksinen, Jurvakainen ja Markkanen). Puheenjohtaja totesi, että Airaksisen esitys ei ole saanut riittävää kannatusta eikä sitä siten ole hyväksytty.

6 Valtuusto Keskustelun aikana pykälään 65 liittyen Juhani Vääräniemi esitti seuraavaa lisäystä: Hallintosäännön toimivallan delegoinnit tulee antaa valtuustolle tiedoksi valtuustokauden ensimmäisen kalenterivuoden aikana. Vääräniemen esitystä ei kannatettu ja puheenjohtaja totesi sen siten rauenneen. PÄÄTÖS: Käsittelyn päätyttyä puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen kunnanjohtajan esityksen hallintosääntömuutoksesta kokouksen aikana tehdyin muutoksin ja esittävän sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Valtuuston käsittelyn osalta kunnanjohtaja esitti, että valtuuston jäsenille lähetetään nyt hyväksytty hallintosääntö heti sen valmistuttua ja että sääntö käsitellään helmikuun valtuuston kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen. Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Muhoksen kunnan hallintosäännön. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että uuden hallintosäännön Soveltaminen ja voimassaolo -luvun mukaisesti uusi hallintosääntö tulee voimaan ja säännön voimaantulon myötä kumotaan kunnan aiempi hallintosääntö. Samalla kumotaan myös valtuuston /69 hyväksymä valtuuston työjärjestys. KÄSITTELY: Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Teemu Nurkkala poistui kokouksesta asian käsittelyn alkaessa klo Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Jukka Syvävirta selosti asiaa valtuustolle ennen päätöksentekoa. Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Pentti Piirala poistui kokouksesta kunnanjohtajan selostuksen aikana klo Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtajan selostuksen jälkeen kokous keskeytettiin tauon ajaksi - tauko klo Kokouksen jatkuessa puheenjohtaja ilmoitti, että käsittelyssä siirrytään yksityiskohtaiseen käsittelyyn Puheenjohtaja ilmoitti, että hallintosääntöä käsitellään luku kerrallaan ja että mahdolliset muutosesitykset on tehtävä tässä vaiheessa. Esityksissä on mainittava säännön pykälä, johon muutosta esitetään Edelleen puheenjohtaja ilmoitti, että mahdolliset äänestykset suoritetaan käsittelyn lopuksi.

7 Asian käsittelyjärjestyspuheenvuorona Martti Apaja esitti: Keskustan valtuustoryhmä esittää, että hallintosääntö esitellään tässä kokouksessa, tehdään mahdollisia muutosesityksiä, mutta lopullinen päätöksenteko ja hyväksyminen siirretään maaliskuun valtuuston kokoukseen. Apajan tekemää esitystä ei kannatettu ja puheenjohtaja totesi sen rauenneen. Puheenjohtaja totesi valtuuston asian käsittelyn jatkuvan hänen ilmoittamallaan tavalla. Yksityiskohtainen käsittely: 1 luku 2 luku Petri Holm esitti, että kunnanhallituksen koko pidetään nykyisen kokoisena. Perusteena demokratian ja tiedonkulun toteutuminen myös tulevaisuudessa. (7 ) Reijo Kamula kannatti Holmin esitystä Hannu Pihlamaa esitti kohtaan Toimielinorganisaatio hyvinvointilautakunnan nimeksi sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Anneli Rissanen kannatti Pihlamaan esitystä 3 luku 4 luku Esko Jaukka teki luvun kohdalla valtuuston päätökseen liitettävän ponsiesityksen: Hallintosäännössä viitataan konserniohjeeseen. Kunnassa ei ole ajantasalla olevaa ohjetta. Muutaman vuoden takainen luonnos on kai olemassa, mutta siitä ei ole mitään päätöksiä ja voimassa oleva ohje on vanhentunut. Konserniohjetta tarvitaan, sillä konsernin ohjaukseen liittyviä ongelmia on ollut ainakin Mimminetin kohdalla. Myös Humanpolis Oy on uutta toimintaa kuntakonsernissa ja sen ohjaus

8 kaipaisi ajantasalla olevaa ohjeistusta. Konserniohje on tuotava viipymättä käsittelyyn. 5 luku Merkittiin pöytäkirjaan, että ennen luvun käsittelyn alkamista, ilmoitti valtuuston pöytäkirjanpitäjä, hallintosihteeri Rauno Piippo olevansa asianosaisena esteellinen luvun kohdalla. Ko. luvussa käsitellään hänen virkanimikkeensä ja tehtävien muutoksia. Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuuston pöytäkirjanpitäjänä luvun käsittelyn aikana toimi kunnanjohtaja Jukka Syvävirta. Luvun kohdalla tehtiin seuraavat esitykset: * Hannu Pihlamaa: - sivu 22) 27 Hallintopäällikkö. kolmas kappale muutetaan muotoon: Valitsee tietopalvelusihteerin, yhteispalvelupisteeseen sekä keskitettyihin toimistopalveluihin sijoitetut toimistonhoitajat, lukuunottamatta sivistysja hyvinvointipalveluiden toimistohenkilöitä, sekä toimistosihteerit ja vahvistaa heidän palkkauksensa neuvoteltuaan toimialajohtajan kanssa. - sivu 27) 40 Tehtävät, kokoonpano ja ratkaisuvalta kohdassa "lautakunta päättää toimialueellaan", kohdan 13 teksti muotoon: Lautakunnan alaisten rehtoreiden ja varhaiskasvatusjohtajan sekä johtavan koulunkäyntiavustajan ( saakka) ja päiväkotien johtajien sekä perhepäivähoidonohjaajan valitseminen. - sivu 27) 40 kohta 19 "Stipendien..." poisto ja siirto kohtaan 42 Rehtori ja koulun toiminnasta vastaava rehtori ja hänen erityinen päätösvalta uudeksi kohdaksi 21) - sivu 27) 41 otsikko muotoon: Sivistys- ja hyvinvointijohtajan erityinen ratkaisuvalta. Lisäksi kohta 8) muotoon: Päättää sivistys- ja hyvinvointipalvelujen ja sivistys- ja koulutoimiston toimistohenkilökunnan sekä koulukuraattorin ja vastaavan koulukuraattorin valinnoista. - sivu 28) kohta muotoon: Opetuksen julkisuuden rajoittaminen perustellusta syystä (perusopetuslaki 19 ) - sivu Varhaiskasvatusjohtaja kohta 3) muotoon: Valitsee ryhmäperhepäivähoitajat sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajat. - sivu Neuvottelukunnan tekstin toinen rivi kohta...kuultuaan vapaa-aikalautakuntaa... korjataan muotoon...kuultuaan sivistys- ja hyvinvointilautakuntaa... Anneli Rissanen kannatti Pihlamaan esityksiä.

9 * Martti Apaja: - 27 hallintopäällikön nimike muutetaan hallintosihteeriksi tekninen johtaja. Lisätään - alan suunnittelutehtävät - kunnanhallituksen, teknisen lautakunnan tai kunnanjohtajan määräämät muut tehtävät - 58 lisätään - alan suunnittelutehtävät - teknisen johtajan määräämät muut tehtävät - 62 lisätään - alan suunnittelutehtävät - teknisen johtajan määräämät muut tehtävät -60 lisätään - alan suunnittelutehtävät Apajan esityksiä ei kannatettu Merkittiin pöytäkirjaan, että luvun käsittelyn päätyttyä esteellisenä kokouksesta poistunut Piippo palasi paikalleen kokouksessa ja otti pöytäkirjanpitäjän tehtävät hoitaakseen. Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Riikka Kiiveri- Raappana poistui kokouksesta luvun käsittelyn päätyttyä klo luku * Hannu Pihlamaa: - sivu Viran täyttäminen sitä haettavaksi julistamatta: ensimmäinen kappale muotoon Virkasuhteeseen ottaminen ilman hakumenettelyä enintään yhdeksi vuodeksi. Kappaleen 2. tilanteessa jossa henkilö...jälkeen lisäys: Katso myös 80 Työntekijät. - sivu Viranhaltijan valitseminen: Toiseksi ylin kappale muotoon: Kunnanhallitus valitsee sosiaali- ja terveysjohtajan, sivistys- ja hyvinvointijohtajan ja teknisen johtajan kuultuaan ao. lautakuntaa sekä hallinto- ja talousjohtajan, kehittämispäällikön ja hallintopäällikön. Lautakunta valitsee toimialajohtajan sijaiset, jotka hoitavat toimialajohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen. Kunnanhallitus valitsee hallinto- ja talousjohtajan sijaisen. Pihlamaan esityksiä ei kannatettu ja puheenjohtaja totesi, että Pihlamaan luvun kohdalla tekemät esitykset ovat kannattamattomina rauenneet.

10 Puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen luvun 6 kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. 7 luku 8 luku 9 luku 10 luku 11 luku 12 luku 13 luku 14 luku 15 luku

11 16 luku 17 luku Merkittiin pöytäkirjaan, että käsittelyn päätyttyä valtuuston kokous keskeytettiin tauon ajaksi - tauko klo Kokouksen jatkuessa puheenjohtaja ilmoitti, että tauon aikana kokouksesta ovat poistuneet valtuutetut Katri Hyvärinen ja Minna Väätäjä. Tämän jälkeen puheenjohtaja ilmoitti, että ryhdytään käsittelemään tehtyjä muutosesityksiä. Käsittelyn kohdalla on merkitty esittäjä ja mahdollinen ensimmäinen kannattaja, yksimielinen hyväksyntä tai äänestysesitys, äänestys ja äänestyksen tulos. Luku 2: Holm/Kamula Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto Holmin esityksen yksimielisesti. Valtuusto ei ollut yksimielinen ja puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä, joka hyväksyttiin. Äänestysesitykseksi puheenjohtaja esitti seuraavaa: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Holmin esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 22 JAA-ääntä ja 8 EI-ääntä viiden valtuutetun ollessa poissa. Äänestystulos liitteenä (ensimmäinen äänestys). Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esityksen voittaneen ja tulleen hyväksytyksi. Pihlamaa /Rissanen Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto Pihlamaan esityksen yksimielisesti.

12 Valtuusto ei ollut yksimielinen ja puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä, joka hyväksyttiin. Äänestysesitykseksi puheenjohtaja esitti seuraavaa: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pihlamaan esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 16 JAA-ääntä ja 14 EI-ääntä viiden valtuutetun ollessa poissa. Äänestystulos liitteenä (toinen äänestys). Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esityksen voittaneen ja tulleen hyväksytyksi. Puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen luvun 2 kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Luku 5: Merkittiin pöytäkirjaan, että ennen luvun käsittelyn alkamista, ilmoitti valtuuston pöytäkirjanpitäjä, hallintosihteeri Rauno Piippo olevansa asianosaisena esteellinen :n 27 esitysten kohdalla. Ko. pykälässä käsitellään hänen virkanimikkeensä ja tehtävien muutoksia. Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuuston pöytäkirjanpitäjänä pykälän käsittelyn aikana toimi kunnanjohtaja Jukka Syvävirta. Puheenjohtaja totesi, että pykälän 27 kohdalla on tehty kaksi esitystä - Pihlamaa ja Apaja -joista Pihlamaan esitystä on Rissanen kannattanut. Pihlamaa/Rissanen (27 ) Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto Pihlamaan esityksen yksimielisesti. Valtuusto ei ollut yksimielinen ja puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä, joka hyväksyttiin. Äänestysesitykseksi puheenjohtaja esitti seuraavaa: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pihlamaan esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 16 JAA-ääntä ja 14 EI-ääntä viiden valtuutetun ollessa poissa. Äänestystulos liitteenä (kolmas äänestys).

13 Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esityksen voittaneen ja tulleen hyväksytyksi. Apajan esityksen puheenjohtaja totesi kannattamattomana rauenneen. Merkittiin pöytäkirjaan, että pykälän 27 käsittelyn päätyttyä esteellisenä kokouksesta poistunut Piippo palasi paikalleen kokouksessa ja otti pöytäkirjanpitäjän tehtävät hoitaakseen. Pihlamaa/Rissanen (40, kohta 13) Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto Pihlamaan esityksen yksimielisesti. Valtuusto ei ollut yksimielinen ja puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä, joka hyväksyttiin. Äänestysesitykseksi puheenjohtaja esitti seuraavaa: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pihlamaan esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 12 JAA-ääntä ja 16 EI-ääntä kahden valtuutetun pidättyessä äänestyksestä ja viiden valtuutetun ollessa poissa. Äänestystulos liitteenä (neljäs äänestys). Puheenjohtaja totesi Pihlamaan esityksen voittaneen ja tulleen hyväksytyksi. Pihlamaa/Rissanen (40, kohta 19) Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto Pihlamaan esityksen yksimielisesti. Valtuusto ei ollut yksimielinen ja puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä, joka hyväksyttiin. Äänestysesitykseksi puheenjohtaja esitti seuraavaa: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pihlamaan esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 17 JAA-ääntä ja 13 EI-ääntä viiden valtuutetun ollessa poissa. Äänestystulos liitteenä (viides äänestys). Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen esityksen voittaneen ja tulleen hyväksytyksi.

14 Pihlamaa/Rissanen (41 ) Hannu Pihlamaa veti esityksensä pois ja Anneli Rissanen kannatuksensa pois, jonka jälkeen puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen kohdan Pihlamaa/Rissanen (42, kohta 2) Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto Pihlamaan esityksen yksimielisesti. Valtuusto oli yksimielinen ja puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen kohdan Pihlamaan esityksen mukaisena. Pihlamaa/Rissanen (45, kohta 3) Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto Pihlamaan esityksen yksimielisesti. Valtuusto oli yksimielinen ja puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen kohdan Pihlamaan esityksen mukaisena Kunnanjohtaja totesi, että teknisenä korjauksena tulisi tehdä muutos 45 :n kohtaan 4) vastaamaan 48 :n kohtaa 4), jolloin teksti olisi: Hyväksyy yksityiset perhepäivähoitajat ja yksityiset perhepäivähoitokodit. Puheenjohtajan kysyttyä valtuusto hyväksyi tämän muutoksen tehtäväksi teknisenä korjauksena Pihlamaa/Rissanen (55 ) Puheenjohtaja totesi, että valtuusto hyväksyy tämän esityksen teknisenä korjauksena. Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi, että Martti Apajan luvun kohdalla tekemät esitykset 57, 58, 62 ja 60 ovat kannattamattomina rauenneet. Merkittiin pöytäkirjaan, että Martti Apaja ilmoitti jättävänsä kuhunkin kohtaan eriävän mielipiteensä ja kirjallisena pykälään 60. Luvun 5 käsittelyn päätyttyä puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen luvun kokouksessa tehdyin muutoksin. PÄÄTÖS: Puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen kunnanhallituksen esityksen kokouksessa hallintosääntöön tehdyin muutoksin.

15 Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi Eskon Jaukan tekemän ponsiesityksen ja luki sen valtuustolle. Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö valtuusto yksimielisesti Esko Jaukan tekemän päätökseen liitettävän ponsiesityksen. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Jaukan ponsiesityksen liitettäväksi päätökseen. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo kokouksesta poistuivat valtuutetut Reijo Kamula ja Pirkko Mattila

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ASIOIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 27 7 YLÄKOULUN VESITORNIN PURKAMINEN/TALOUSARVION 2017 MUUTOS

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ASIOIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 27 7 YLÄKOULUN VESITORNIN PURKAMINEN/TALOUSARVION 2017 MUUTOS MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 24 Valtuusto AIKA 27.02.2017 klo 18:00-22:43 PAIKKA Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 6 ASIOIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016 Khall 19.10.2016 331 Valtuusto hyväksyi vuoden 2017

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 Kunnanhallitus 415 08.12.2015 Valtuusto 86 16.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 Kunnanhallitus 401 12.12.2016 Kunnanhallitus 420 19.12.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 Kunnanhallitus 401 12.12.2016 Kunnanhallitus 420 19.12.2016 Valtuusto 91 19.12.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Muhoksen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Asiat. Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämisjärjestelyt

Muhoksen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Asiat. Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämisjärjestelyt MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstaina 19.12.2002 klo 8.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no 545 546 Muhoksen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Asiat Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Valtuusto 39 14.11.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ):

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ): Kunnanhallitus 264 22.08.2016 Valtuusto 52 29.08.2016 ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE Khall 22.08.2016 264 Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin 044 497

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 Kuntayhtymän valtuusto 9 22.5.2017 90 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Täytäntöönpano: työryhmä

Täytäntöönpano: työryhmä Kunnanhallitus 21 01.02.2017 Kunnanhallitus 68 15.03.2017 Kunnanhallitus 115 10.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 22.05.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2017 ALKAEN KHALL 21 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

Molemmat esitykset saivat kannatusta.

Molemmat esitykset saivat kannatusta. YTY-ryhmä 21 07.09.2016 YTY-ryhmä 28 17.11.2016 YTY-ryhmä 3 17.01.2017 YTY-ryhmä 7 13.03.2017 Kunnanhallitus 104 20.03.2017 HENKILÖSTÖETUUDET, MUUTOS 47/1/16/164/2013 YTYryhmä 07.09.2016 21 Työsuojelupäällikkö

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 07.03.2017 klo 14:00-17:20 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

PALOASEMAN MUUTOS-, KORJAUS- JA LAAJENNUSHANKESUUNNITELMA. Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

PALOASEMAN MUUTOS-, KORJAUS- JA LAAJENNUSHANKESUUNNITELMA. Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 76 09.08.2016 Tekninen lautakunta 89 06.09.2016 Kunnanhallitus 292 12.09.2016 Tekninen lautakunta 109 15.11.2016 Kunnanhallitus 385 29.11.2016 PALOASEMAN MUUTOS-, KORJAUS- JA LAAJENNUSHANKESUUNNITELMA

Lisätiedot

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 51 17 Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus-

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs

Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka 113, 1. krs KOKOUSKUTSU 4 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 11.5.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 22.5.2012 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Myllykatu 10, Harjavalta, luokka

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 3.9.2012 SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ (13) Tekninen lautakunta Kokouksen avaus, läsnäolevien toteaminen sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Laihia Pöytäkirja 1/ (13) Tekninen lautakunta Kokouksen avaus, läsnäolevien toteaminen sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus Laihia Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 11.01.2017, klo 18:00-19:01 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus, läsnäolevien toteaminen sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Lautakunnan

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 17 Vapaa-ajanlautakunnan lausunto hallintosääntöluonnokseen

14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 17 Vapaa-ajanlautakunnan lausunto hallintosääntöluonnokseen Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 07.02.2017, klo 16:10-17:16 Paikka Korundi, Kabinetti Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 15 Pöytäkirjan

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KOKOUSKUTSU 8/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 13.11.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH Kaupunginhallitus 165 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 52 15.05.2017 Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH 08.05.2017 165 Kemijärven kaupungin voimassa oleva hallintosääntö on hyväksytty valtuustossa 17.12.2013

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42 Tarkastuslautakunta Kokousaika 16.12.2015 kello 15:00-18:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.01.2017 kello 14:00-16.18 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika tiistai 3.10.2017 klo 9.00 12.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, Tiirismaa 4.krs Käsiteltävät asiat: 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 10 KOKOUKSEN

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 117 Tarkastuslautakunta AIKA 18.11.2015 klo 16:30-18:08 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 60 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN Kunnanhallitus 146 30.06.2015 Kunnanvaltuusto 31 20.08.2015 KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN KHALL 146 Valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu 28.9.2017 klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Aika: Perjantaina 29.09.2017 kello 14.15 Paikka: Kunnanhallituksen kokoushuone K a h v i kokoushuoneessa

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

27 Hallintosääntö, hallinnon ja talouden tarkastus

27 Hallintosääntö, hallinnon ja talouden tarkastus Tampere Pöytäkirja 5/2016 1 (6) Aika 23.11.2016, klo 14:00-14:19 Paikka Tammerkoski istuntosali Käsitellyt asiat 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26 Pöytäkirjan tarkastus 27 Hallintosääntö,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2018 598 Kunnanhallitus AIKA 28.08.2018 klo 18:00-20:18 PAIKKA Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 266 ASIOIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot