Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valtuusto Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valtuusto Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Valtuusto Sivu 1 / / /2013 Kaupunginhallitus Lausunnon antaminen Vantaan kaupungille vantaalaisen Hämeenkylän Omakotiyhdistys r.y:n esitykseen osittaisesta kuntaliitoksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh etunimi.e.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginhallitus Valtuusto antaa seuraavan lausunnon Vantaan kaupungille: Kuntarakennelain 2 :n mukaan kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva kuntarakenne, joka vahvistaa kunnan asukkaiden itsehallinnon edellytyksiä. Tavoitteena on myös, että kunta muodostuu työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata kunnan asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta sekä riittävästä omasta palvelutuotannosta. Kuntajakoa voidaan kuntarakennelain 4 :n mukaan muuttaa, jos muutos edistää 2 :ssä tarkoitettuja kuntajaon kehittämisen tavoitteita sekä parantaa: 1) kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta tai muuten edistää kunnan toimintakykyä; 2) alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita; 3) alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai 4) alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta. Julkisen talouden haasteet koskevat koko kuntakenttää, myös Espoon kaupunkia. Väestörakenteen muuttuessa palvelutarpeet kasvavat väestökasvua nopeammin. Vuonna 2008 alkanut talouden taantuma on orastavan nousun jälkeen kääntynyt uudeksi laskuksi ja johtanut osaltaan siihen, että Suomen julkisen talouden kestävyysvaje on pahentunut. Valtiontalouden velkaantumiskehityksen johdosta kuntien valtionosuusrahoitusta on leikattu ja leikataan vuoteen 2017 saakka. Julkinen velka nousee sille tasolle, että pitkälläkään aikavälillä rahoitus ei riitä hyvinvointipalvelujen järjestämiseen nykyisellä toimintatavalla. Metropolialueelle on ominaista monikeskuksisuus ja seudulla asioidaan moneen suuntaan. Kaupalliset palvelut ja kuntien omat palvelut ovat metropolialueella hyvät. Oman kunnan palveluiden lisäksi pääkaupunkiseudun muiden kuntien palvelut ovat laajasti asukkaiden

2 Valtuusto Sivu 2 / 2 käytössä (päivähoito, terveyskeskus, toisen asteen koulutus, kirjasto, työväenopisto, liikunta jne.). Alueen joukkoliikenteen on järjestänyt koko alueen joukkoliikenteen järjestämisestä vastaava HSL, joten kuntaraja ei aiheuta erilaista palvelutasoa joukkoliikenteen järjestämisen kannalta. Nykytilanteessa lippuhinnoittelun raja kulkee kuntarajassa, mutta HSL on siirtymässä vyöhykehinnoitteluun, jolloin tämäkin ero poistuu. Kunnan järjestämät palvelut ovat hyvin saavutettavissa niin Espoon kuin Vantaankin puolella, samoin kaupalliset palvelut. Ehdotetulla osakuntaliitosalueella asuu noin asukasta (vaihtoehdossa b noin asukasta). Työpaikkoja alueella on ollut vuonna 2011 noin (vaihtoehdossa b noin 8 000). Espoo ei ole alueen asukkaiden merkittävä työssäkäyntisuunta ja alueella käy työssä myös vähän espoolaisia. Vuoden 2011 työssäkäyntitietojen pohjalta esitetyllä osakuntaliitosalueella (a) asuvista käy Helsingissä töissä noin 40 % (2 400 asukasta), Vantaalla noin 36 % (2 100 asukasta) ja Espoossa vain noin 17 % (1 000 asukasta). Prosentit ovat lähes samat myös esitetyllä laajemmalla osakuntaliitosalueella. Esitetyllä osakuntaliitosalueella (a) käy töissä noin vantaalaista (37 % alueella työssäkäyvistä), 800 helsinkiläistä (28 % alueella työssäkäyvistä) ja 400 espoolaisia (15 % alueella työssäkäyvistä). Lentomelu on haaste koko seudulle. Yhteistyö seudun kuntien ja valtion välillä on tärkeää lentomeluasioissa. Metropolialueen erityinen kuntajakoselvitys on käynnistynyt Valtiovarainministeriö on määrännyt selvitysalueeksi yhdeksän kaupunkia ja kuntaa mukaan lukien Espoon ja Vantaan. Selvityksen tulee tuottaa tiedot, joiden perusteella voidaan arvioida edellytyksiä yhdistää edellä mainitut kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Selvityksessä tulee ottaa huomioon esiselvityksessä ehdotetut vaihtoehdot kuntajakoselvitysalueiksi. Selvityksessä voidaan tarvittaessa selvittää myös osaliitosvaihtoehtoja. Espoon kaupunki on kysynyt selvittäjiltä, kuuluuko Hämeenkylän Omakotiyhdistyksen ehdotus erityisen kuntajakoselvityksen työhön. Kuntajakoselvittäjien mukaan Metropolin kuntajakoselvittäjät tarkastelevat alueen kuntajaotuksen kehittämisen kuntarakennelain ja hankkeen asettamispäätöksen pohjalta. Kuntarakennelaissa 4 e todetaan, metropolialueen neljäntoista kunnan alueella tulee selvittää yhdistymistä alueilla, joilla on merkittävää yhdyskuntarakenteen eheyttämistarve yhteisen keskustataajaman ja sen kasvupaineen vuoksi ja jotka muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden sekä ovat perusteltuja alueen kokonaisuuden kannalta. Erityinen kuntajakoselvitys on asetettu metropolialueen kokonaisedun varmistamiseksi. Lain ja asettamispäätöksen perusteella kuntajakoselvittäjät katsovat, että tehtävänä ei ole ottaa kantaa Vantaan Hämeenkylän Omakotiyhdistys ry:n esitykseen osittaisesta kuntaliitoksesta. Valitettavasti erityisen kuntajakoselvityksen selvittäjät eivät halunneet selvittää aluetta.

3 Valtuusto Sivu 3 / 3 Vihdintie jakaa Hämeenkylä ry:n esittämää aluetta ja palveluja. Espoolla ja Vantaalla on tässä asiassa yhteinen intressi. Valtiolla ei ole ollut osoittaa rahoja Vihdintien kehittämiseen, vaikka tarve siihen onkin myönnetty. Espoo on edelleen halukas hyvässä yhteistyössä Vantaan kanssa kehittämään aluetta. Päätös Oheismateriaali Selostus Valtuusto: Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Hämeenkylän Omakotiyhdistys r.y:n esitys osittaisesta kuntaliitoksesta - Erityisen kuntajakoselvityksen selvittäjien kirje Espoolle Vantaan kaupunginhallituksen päätös Vantaan kaupunginhallitus pyytää Espoon kaupungin valtuustolta lausuntoa Hämeenkylän Omakotiyhdistys ry:n osittaisesta kuntaliitoksesta mennessä. Yhdistys vaatii Vantaan kaupunkia ryhtymään toimiin, jotka johtavat kuntaselvittäjän asettamiseen ja mainitun lain mukaiseen päätöksentekoprosessiin. Hämeenkylän Omakotiyhdistys esittää saapuneella kuntarakennelain 11 mukaisella esityksellä läntisen Vantaan alueiden liittämistä osaksi Espoon kaupunkia. Liitosesitys koskee Vantaan nykyisistä kaupunginosista seuraavia Linnainen (Vantaan 10 kaupunginosa), Hämevaara (Vantaan 11 kaupunginosa), Hämeenkylä (Vantaan 12 kaupunginosa) sekä Askisto (Vantaan 20 kaupunginosa), sisältäen myös Vihdintie. Vaihtoehtona esitetään kuntaliitosaluerajauksessa noudatettavaksi seurakuntarajaa, jolloin myös Vapaala, Varisto ja Petikko olisivat osa liitettävää aluetta. Liitosesitysalueet ovat rajattuna esityksen oheismateriaalina olevassa kartassa. Perusteluna yhdistys toteaa mm. sen, että Vantaan nykyinen kehityssuunta eriyttää läntisen osan asukkaita Vantaasta ja lisää yhteenkuuluvuutta Espooseen. Esimerkkinä Vantaan toiminnasta, joka heikentää asukkaiden elinoloja, mainitaan Tuomelan koulun lakkauttaminen Hämeenkylässä. Lisäksi esityksen tekijät ovat tyytymättömiä siihen, että Vantaan päättäjät ovat lähes 10 vuoden ajan käyneet neuvotteluja Ilmailulaitos / Finavia Oy:n kanssa lentokoneiden laskeutumislinjojen ja nousulinjojen keskittämisestä jo rakennetuille asuinalueille ja tällä toiminnalla osallistuneet pysyvän ympäristöhaitan aiheuttamiseen Länsi-Vantaalle. Esityksen tekijät perustelevat esitystään myös sillä, että Vantaan kehityskohteet eivät ole viime vuosina juurikaan olleet lännessä, koska Vantaan intressit ovat olleet pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä tulevan Kehäradan varressa. Esityksen perusteluna mainitaan myös, että kuntaliitoksesta seuraa taloudellista hyötyä Vantaalle. Perustelut löytyvät kokonaisuudessaan esityksestä, joka on oheismateriaalina.

4 Valtuusto Sivu 4 / 4 Kuntarakennelain 11 :n mukaan esityksen kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan voi tehdä muutoksen kohteena olevan kunnan valtuusto, kuntien valtuustot yhdessä, kunnan jäsen tai ministeriö. Kunnan jäsen toimittaa esityksensä oman kuntansa kunnanhallitukselle, jonka on hankittava esityksestä kaikkien muutoksen kohteena olevien kuntien valtuustojen lausunnot. Lausunnosta tulee ilmetä kunnan kanta kuntajaon muuttamiseen perusteluineen. Kunnanhallituksen on toimitettava esitys ja kuntien lausunnot ministeriölle kuuden kuukauden kuluessa esityksen vastaanottamisesta. Vantaan kaupunginvaltuuston lausunto esityksestä tullaan valmistelemaan erikseen myöhemmin. Päätöshistoria Kaupunginhallitus Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto antaa seuraavan lausunnon Vantaan kaupungille: Kuntarakennelain 2 :n mukaan kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva kuntarakenne, joka vahvistaa kunnan asukkaiden itsehallinnon edellytyksiä. Tavoitteena on myös, että kunta muodostuu työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata kunnan asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta sekä riittävästä omasta palvelutuotannosta. Kuntajakoa voidaan kuntarakennelain 4 :n mukaan muuttaa, jos muutos edistää 2 :ssä tarkoitettuja kuntajaon kehittämisen tavoitteita sekä parantaa: 1) kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta tai muuten edistää kunnan toimintakykyä; 2) alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita; 3) alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai 4) alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta. Julkisen talouden haasteet koskevat koko kuntakenttää, myös Espoon kaupunkia. Väestörakenteen muuttuessa palvelutarpeet kasvavat väestökasvua nopeammin. Vuonna 2008 alkanut talouden taantuma on orastavan nousun jälkeen kääntynyt uudeksi laskuksi ja johtanut osaltaan siihen, että Suomen julkisen talouden kestävyysvaje on pahentunut. Valtiontalouden velkaantumiskehityksen johdosta kuntien valtionosuusrahoitusta on leikattu ja leikataan vuoteen 2017 saakka. Julkinen velka nousee sille tasolle, että pitkälläkään aikavälillä rahoitus ei riitä hyvinvointipalvelujen järjestämiseen nykyisellä toimintatavalla.

5 Valtuusto Sivu 5 / 5 Metropolialueelle on ominaista monikeskuksisuus ja seudulla asioidaan moneen suuntaan. Kaupalliset palvelut ja kuntien omat palvelut ovat metropolialueella hyvät. Oman kunnan palveluiden lisäksi pääkaupunkiseudun muiden kuntien palvelut ovat laajasti asukkaiden käytössä (päivähoito, terveyskeskus, toisen asteen koulutus, kirjasto, työväenopisto, liikunta jne.). Alueen joukkoliikenteen on järjestänyt koko alueen joukkoliikenteen järjestämisestä vastaava HSL, joten kuntaraja ei aiheuta erilaista palvelutasoa joukkoliikenteen järjestämisen kannalta. Nykytilanteessa lippuhinnoittelun raja kulkee kuntarajassa, mutta HSL on siirtymässä vyöhykehinnoitteluun, jolloin tämäkin ero poistuu. Kunnan järjestämät palvelut ovat hyvin saavutettavissa niin Espoon kuin Vantaankin puolella, samoin kaupalliset palvelut. Ehdotetulla osakuntaliitosalueella asuu noin asukasta (vaihtoehdossa b noin asukasta). Työpaikkoja alueella on ollut vuonna 2011 noin (vaihtoehdossa b noin 8 000). Espoo ei ole alueen asukkaiden merkittävä työssäkäyntisuunta ja alueella käy työssä myös vähän espoolaisia. Vuoden 2011 työssäkäyntitietojen pohjalta esitetyllä osakuntaliitosalueella (a) asuvista käy Helsingissä töissä noin 40 % (2 400 asukasta), Vantaalla noin 36 % (2 100 asukasta) ja Espoossa vain noin 17 % (1 000 asukasta). Prosentit ovat lähes samat myös esitetyllä laajemmalla osakuntaliitosalueella. Esitetyllä osakuntaliitosalueella (a) käy töissä noin vantaalaista (37 % alueella työssäkäyvistä), 800 helsinkiläistä (28 % alueella työssäkäyvistä) ja 400 espoolaisia (15 % alueella työssäkäyvistä). Lentomelu on haaste koko seudulle. Yhteistyö seudun kuntien ja valtion välillä on tärkeää lentomeluasioissa. Metropolialueen erityinen kuntajakoselvitys on käynnistynyt Valtiovarainministeriö on määrännyt selvitysalueeksi yhdeksän kaupunkia ja kuntaa mukaan lukien Espoon ja Vantaan. Selvityksen tulee tuottaa tiedot, joiden perusteella voidaan arvioida edellytyksiä yhdistää edellä mainitut kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Selvityksessä tulee ottaa huomioon esiselvityksessä ehdotetut vaihtoehdot kuntajakoselvitysalueiksi. Selvityksessä voidaan tarvittaessa selvittää myös osaliitosvaihtoehtoja. Espoon kaupunki on kysynyt selvittäjiltä, kuuluuko Hämeenkylän Omakotiyhdistyksen ehdotus erityisen kuntajakoselvityksen työhön. Kuntajakoselvittäjien mukaan Metropolin kuntajakoselvittäjät tarkastelevat alueen kuntajaotuksen kehittämisen kuntarakennelain ja hankkeen asettamispäätöksen pohjalta. Kuntarakennelaissa 4 e todetaan, metropolialueen neljäntoista kunnan alueella tulee selvittää yhdistymistä alueilla, joilla on merkittävää yhdyskuntarakenteen eheyttämistarve yhteisen keskustataajaman ja sen kasvupaineen vuoksi ja jotka muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden sekä ovat perusteltuja alueen kokonaisuuden kannalta. Erityinen kuntajakoselvitys on asetettu metropolialueen kokonaisedun varmistamiseksi. Lain ja

6 Valtuusto Sivu 6 / 6 asettamispäätöksen perusteella kuntajakoselvittäjät katsovat, että tehtävänä ei ole ottaa kantaa Vantaan Hämeenkylän Omakotiyhdistys ry:n esitykseen osittaisesta kuntaliitoksesta. Valitettavasti erityisen kuntajakoselvityksen selvittäjät eivät halunneet selvittää aluetta. Vihdintie jakaa Hämeenkylä ry:n esittämää aluetta ja palveluja. Espoolla ja Vantaalla on tässä asiassa yhteinen intressi. Valtiolla ei ole ollut osoittaa rahoja Vihdintien kehittämiseen, vaikka tarve siihen onkin myönnetty. Espoo on edelleen halukas hyvässä yhteistyössä Vantaan kanssa kehittämään aluetta. Päätös Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi

7 Valtuusto Sivu 7 / 7

Espoon kaupunki Pöytäkirja 71. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 71. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.03.2014 Sivu 1 / 1 4085/00.01.00/2013 71 Lausunnon antaminen Vantaan kaupungille vantaalaisen Hämeenkylän Omakotiyhdistys r.y:n esitykseen osittaisesta kuntaliitoksesta (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 11.6.2015 VM/1497/00.01.01.00/2013 Suvi Savolainen ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISESTA VIHDIN KUNNAN JA ESPOON KAUPUN- GIN VÄLILLÄ Esitys Esityksen perustelut

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Sivu 1 / 27. Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs.

Kaupunginhallitus Sivu 1 / 27. Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunginhallitus 10.03.2014 Sivu 1 / 27 Kokoustiedot Aika 10.03.2014 maanantai klo 15:45-16:05 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C 4. krs. Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Joensuun selvitysalueen yhteistarkastelu Ennustettu väestökehitys 2012-2030: +5,4% Koko väestö 110 Joensuun selvitysalue Koko maa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 4386/00.01.00/2013 304 Lausunnon antaminen valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.02.2014 Sivu 1 / 1 559/00.04.01/2014 25 Osallistuminen erityiseen kuntajakoselvitykseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4386/00.01.00/2013 304 Lausunnon antaminen valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.08.2013 Sivu 1 / 1 3706/00.01.00/2013 231 Kuntarakennelain mukaisen yhdistymisselvityksen käynnistäminen Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. (09) 816 22252 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittisen ohjausryhmän kokous 25.9.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 26.9.2013 Page 1 Merikarvia Siikainen Pomarkku Pori Lavia Ulvila Luvia Nakkila

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 95 16.05.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 250 07.06.2016 sen Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad 1293/10.00.02/2015

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kuntauudistus ja Kittilä Kuntalaisinfo 22.10.2013 Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kaikki mitä olet halunnut kysyä! Mikä on kuntauudistus ja mihin sitä tarvitaan? Miksi Kittilän kunta on mukana kuntauudistuksessa?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 4386/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 304 28.10.2013 154 Lausunnon antaminen valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 ESITYS NURMEKSEN KAUPUNGIN JA VALTIMON KUNNAN YHDISTYMISESTÄ

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 ESITYS NURMEKSEN KAUPUNGIN JA VALTIMON KUNNAN YHDISTYMISESTÄ VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 13.6.2019 VM/839/00.01.01.00/2019 Anu Hernesmaa ESITYS NURMEKSEN KAUPUNGIN JA VALTIMON KUNNAN YHDISTYMISESTÄ Yhdistymisesityksen vireillepanosta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015 Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Ohjausryhmä 170914 1 2 Kuntainfoista Osallistujia yhteensä noin 370 henkilöä vajaa puolet valtuutettuja Imatralla muita enemmän viranhaltijoita 20 henkilön lukioluokka

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 11.6.2015 VM/859/00.01.01.00/2015 Anu Hernesmaa SÄKYLÄN JA KÖYLIÖN KUNTIEN YHDISTYMINEN Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Selvitysprosessissa otettava huomioon Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Kuntajakoselvityksen toteutus Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Karhukuntaneuvosto 17.6.2013 17.6.2013 Page 1 Selvitysprosessissa otettava huomioon Avoin

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 150 22.04.2013 Kaupunginvaltuusto 61 29.04.2013 Lausunto metropoliselvityksestä 100/00.01.00/2013 KHAL 150 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja:

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Kaupunginvaltuusto 109 08.12.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Ero

Ero 1980 1990 2000 2012 Ero % Jsuu 64969 67363 71013 74168 10199 15,9 Klahti 8351 10450 11517 14245 5894 70,6 Liperi 10737 11500 11479 12397 1660 15,5 Okum 10312 9307 8155 7343 2969 28,8 Pjärvi 6167 5411 5411

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Selvitysryhmän 1. kokous 4.9.2013

Lisätiedot

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA Kunnanhallitus 228 28.10.2013 KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA KHALL 228 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1164/ /2016 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1164/ /2016 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 21.6.2017 VM/1164/00.01.01.00/2016 Anu Hernesmaa ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISESTA SIPOON KUNNAN JA VANTAAN KAUPUN- GIN VÄLILLÄ Esitys Esityksen

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 02.03.2015 222 HEL 2013-012903 T 00 00 00 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: 1 päättää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kannanotto kuntajakoselvityksen jatkovalmisteluun

Kannanotto kuntajakoselvityksen jatkovalmisteluun Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 63 Kannanotto kuntajakoselvityksen jatkovalmisteluun Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 199: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Kuntajakoselvittäjät

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1402/ /2013 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1402/ /2013 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 11.6.2015 VM/1402/00.01.01.00/2013 Anu Hernesmaa LAHDEN KAUPUNGIN JA NASTOLAN KUNNAN YHDISTYMINEN Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jouko Luukkonen Selvitysryhmä 29.10.2013 Selvitysryhmä Aika Paikka Teema 4.9.2013 klo 11.30 Jyväskylän kaupungintalo 24.9.2013

Lisätiedot

Metropolialueen kuntajakoselvitys Kuntalaiskuuleminen Tuusula 11.9.2014. Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät

Metropolialueen kuntajakoselvitys Kuntalaiskuuleminen Tuusula 11.9.2014. Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät Metropolialueen kuntajakoselvitys Kuntalaiskuuleminen Tuusula 11.9.2014 Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät Metropoliselvityksen kunnat Vihti Tuusula Kerava Espoo Vantaa Sipoo

Lisätiedot

Vantaa kaupunki toteaa lausuntonaan kuntarakennelaista seuraavaa:

Vantaa kaupunki toteaa lausuntonaan kuntarakennelaista seuraavaa: valtiovarainministerio@vm.fi Vantaa kaupunki toteaa lausuntonaan kuntarakennelaista seuraavaa: Kuntajaon kehittämisen tavoitteet Rakennelakiluonnoksessa todetaan (2 ): Kuntajaon kehittämisen tavoitteena

Lisätiedot

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Pomarkku Pori Ulvila Luvia Nakkila Kokemäki PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Kuntauudistukseen liittyvä kuntalaistilaisuus Luvia 5.3.2015 Porin selvitysalueen kuntajakoselvityksen vaiheet vuosina 2013-2015 KUNTARAKENNELAKI

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 288 30.09.2013 Kaupunginhallitus 331 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 122 11.11.2013 Kuntarakennelain mukainen ilmoitus selvitysalueesta 100/00.01.00/2013 KHAL 288 Esittelijä: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7499/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7499/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 115 Asianro 7499/00.04.00/2013 Kuopion kaupungin ilmoitus valtiovarainministeriölle kuntarakenneuudistukseen liittyvästä selvitysalueesta Kaupunginhallitus 28.10.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1430/ /2013 Suvi Savolainen

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1430/ /2013 Suvi Savolainen VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 11.6.2015 VM/1430/00.01.01.00/2013 Suvi Savolainen ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISESTA KUOPION KAUPUNGIN JA RAUTAVAA- RAN KUNNAN VÄLILLÄ Esitys Esityksen

Lisätiedot

KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT

KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT 1. Selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä 4 a Kuntarakenneuudistuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus Vaajakosken kuntalaiskuuleminen 12.11.2007 Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 114 13.06.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 346 01.11.2016 sen Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Lisätiedot

Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki. Erityistä kuntajakoselvitystä valmisteleva 1. tapaaminen 4.8.2014

Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki. Erityistä kuntajakoselvitystä valmisteleva 1. tapaaminen 4.8.2014 Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki Erityistä kuntajakoselvitystä valmisteleva 1. tapaaminen 4.8.2014 Kuka selvittää? Kaarina Daavittila, hallintotieteiden maisteri ja ekonomi Suorittanut kaksi tilintarkastaja-auktorisointia

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 288 30.09.2013 Kaupunginhallitus 331 04.11.2013 Kuntarakennelain mukainen ilmoitus selvitysalueesta 100/00.01.00/2013 KHAL 288 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Onnistunut kuntarakennemuutos

Onnistunut kuntarakennemuutos Onnistunut kuntarakennemuutos Aija Tuimala, FCG Konsultointi 250814 Varkaus 8.9.2014 Page 1 8.9.2014 Page 2 Kuntajaon kehittämisen tavoitteet ja muuttamisen edellytykset Kuntarakennelaki 2 Kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella

Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Sipoo/Sibbo 9.9.2014

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Sipoo/Sibbo 9.9.2014 Metropolialueen kuntajakoselvitys Metropolområdets kommununtredning Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Sipoo/Sibbo 9.9.2014 Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe 1 rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh LOVIISAN JA LAPINJÄRVEN YHDISTYMISSELVITYS jklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklö

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta /2013 Laki. kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta /2013 Laki. kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 2013 478/2013 Laki kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä

Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä Kunnanhallitus 290 19.11.2013 Kunnanvaltuusto 111 25.11.2013 Kunnanhallitus 78 31.03.2014 Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä KHALL 290 Av. hallintojohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 65 Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman (TATU) hyötytavoitteiden ja linjausten hyväksyminen sekä talousarvion tarkistus (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

ASIA. Erityinen kuntajakoselvitys KANTELUT

ASIA. Erityinen kuntajakoselvitys KANTELUT ANONYMISOITU PÄÄTÖS 16.12.2013 Dnrot OKV/501/1/2013, OKV/1616/1/2013 ja OKV/1709/1/2013 1/7 ASIA Erityinen kuntajakoselvitys KANTELUT Oikeuskanslerille saapui kolme kantelua Joensuun ja Outokummun kaupunkeja

Lisätiedot

Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin

Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin Kunnanhallitus 61 16.02.2015 Kunnanhallitus 173 18.05.2015 Valtuusto 50 10.06.2015 Kunnanhallitus 18 09.01.2017 Hakemus Siikajoen kunnanhallitukselle/valtuustolle Ojalanperän liittämiseksi Raahen kaupunkiin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄ IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI

OHJAUSRYHMÄ IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI OHJAUSRYHMÄ 13.6.2014 1 Selvitysperusteet Etelä-Karjalassa Kuntarakennelaki on tullut voimaan 1.7.2013. Kuntarakennelain 1 a luvussa (478/2013) säädetään kuntarakenneuudistuksen toteuttamisesta. Luvussa

Lisätiedot

Valtion erityinen kuntajakoselvitys

Valtion erityinen kuntajakoselvitys Valtion erityinen kuntajakoselvitys Päijät Hämeen UusiKunta Kunnanvaltuustojen seminaari Lahti 3.11.2009 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntien yhdistymiset 2008 2009 ja yhdistymisselvitykset Yhdistymisselvitys

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat

Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat Metropolialueen kunta- ja palvelurakenneratkaisut Keskustelutilaisuus 17.4.2013 Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen Kuntauudistuksen kokonaisuus ja eteneminen

Lisätiedot

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Säätytalo Ylijohtaja Päivi Laajala Saadut lausunnot kuntarakennelakiluonnoksesta Lausuntoaika päättyi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014 Metropolialueen kuntajakoselvitys Metropolområdets kommununtredning Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014 Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1325/00.00.01/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24 18.3.2013 103 Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen sekä Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Kuntarakennelaki: Kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva

Lisätiedot

Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 471 3.12.2012 48 Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Asianro 134/00.04.00/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 3.12.2012 471 Kaupunginjohtaja Ari

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 10.12.2015 VM/1207/00.01.01.00/2015 Anu Hernesmaa ESITYS EURAJOEN JA LUVIAN KUNTIEN YHDISTYMISESTÄ Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 20 3/2008 KOKOUSAIKA Torstaina 13.03.2008 kello 15.00-16.45 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koulukeskuksessa SAAPUVILLA Honkanen Heikki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten 13.03.2017 Sivu 1 / 1 859/2016 02.07.00 24 7.3.2016 34 Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot