Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia"

Transkriptio

1 YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI NEUVOLAN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖSOPIMUKSEN MUKAINEN TOIMINTA Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia Kuopio Kirsi Alila, Ediva Oy

2 YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI Neuvolan ja päivähoidon yhteistyösopimus TAUSTAA: muodostanut vuodesta 2007 rakenteen neuvolan ja päivähoidon yhteiselle toiminnalle tarkoituksena on varmistaa vastavuoroinen osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen neuvolan ja päivähoidon perustyössä, erityisesti silloin kun lapsen suotuisa kehitys näyttää vaarantuvan pohjautuu asiakaslähtöiseen työotteeseen ja yhtenäisen varhaisen tuen työmenetelmän käyttämiseen lapsen ja perheen vaikeuksien syventämisen ja kasautumisen estämisessä.

3 ARVIOINNIN TAVOITTEENA OLI TARKASTELLA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN MUKAISTA TOIMINTAA SEKÄ TOIMINNAN TARPEELLISUUTTA JA HYÖDYLLISYYTTÄ TUOTTAA PYSYVÄ, VUOSITTAIN TOTEUTETTAVA ARVIOINNIN TYÖKALU YHTEISTYÖSOPIMUSPOHJAAN ARVIOINTI TOTEUTETTIIN VKOLLA 20 (toukokuu 2011) YHTEISTYÖRYHMISSÄ SÄHKÖISEN KYSELYN AVULLA ARVIOINNIN TEEMAT OLIVAT I II III ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN Yhteistyöryhmien alueellinen jako ja kokoonpano Yhteistyöryhmien kokoontumiset ja niiden rakenne Yhteistyöryhmien kokoontumisten sisältö

4 ARVIOINNIN TULOSTEN YHTEENVETO Neuvolan ja päivähoidon yhteistyösopimus on rakenteeltaan ja sisällöltään toimiva työkäytäntö ja tukee erinomaisesti yhteistyön toteuttamista Yhteistyösopimus on tarpeellinen ja hyödyllinen työmuoto yhteistyön sujuvuuden ja edistymisen takaamiseksi sekä lasten ja perheiden varhaisen tuen toteuttamisessa Etukäteen sovitun aikataulutuksen myötä kokoontumiset toteutuvat varsin kattavasti Sosiaalityöntekijöiden osallistumista yhteistyöryhmään ehdotetaan laajasti Lapsikohtaiset asiakasasiat: käsittely vaihtelee alueittain (missään alueella ei jokaisella kerralla lapsikohtaisten asioiden käsittelyä, 5 aluetta: useimmissa, 5 aluetta: harvoin eli 1-2 krt/v, 3 aluetta: ei ollenkaan) nykyinen koordinaatiosysteemi koetaan jäykäksi jatkumon parempi rakentuminen asioiden käsittelyssä Yhteistyösopimukseen laadittu arviointilomake pääosin toimiva Kirsi Alila

5 I YHTEISTYÖRYHMIEN ALUEELLINEN JAKO JA KOKOONPANO - UUSI aluejako pääosin sopiva ja tarkoituksenmukainen => päivähoidon mielestä ei toimi niin hyvin kuin terveydenhoitajien - Yhteistyöryhmän kokoonpano nykyisellään hyvä, MUTTA => sosiaalityöntekijä mukaan ryhmään (jokainen kokoontuminen / 2 x vuodessa) => pph-ohjaaja / esiopettaja mukaan ryhmään KEHITTÄMISSUOSITUKSET: Yhteistyöryhmien uuden aluejaon toimivuutta tulisi arvioida keväällä 2012 (vko 20). Arvioinnin pohjalta muutokset aluejakoon. Sosiaalityöntekijän osallistuminen yhteistyösopimuksen mukaisiin kokoontumisiin selvitetään => neuvola-päivähoito-sosiaalityön yhteistyösopimus

6 II YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOONTUMISET JA NIIDEN RAKENNE - Kokoontumiset toteutuvat hyvin - Kokontumisten toteutuminen lisääntynyt 2009 arvioinnista - suurin osa alueista (9) pitänyt kaikki kokoontumiset - jotkut pitävät kuutta vuosittaista kokousta liiallisena (ehdotus 4 kokousta/v) - Kokoontumisten mahdollistuminen ja osallistuminen: - tärkeitä ja merkittäviä työlle, siksi sitoudutaan - käytännönläheisyys ja ajankohtaisuus käsiteltävissä asioissa - Esteet osallistumiselle: - henkilöstövaje, työpaineet, muut työtehtävät - eri toimijat eivät helposti löydä yhteistä aikaa - Muistioiden laatiminen ja tallentaminen V-asemalle vaihtelee (4 aluetta säännönmukaisesti, 6 ei ollenkaan) - V-aseman paikka tallennukseen relevantti? - Resurssikalenteria ei käytetä kokoontumisaikojen varaamiseen (11/13) - kokoontumisajat sovitaan yhteissä palavereissa ja ne kirjataan manuaalisiin kalentereihin

7 YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOONTUMISET KO- KOUS KES- KUSTA MÄN- NISTÖ- INK.- MÄKI NEULA MÄKI NIIRA- LA- HAA- PA- NIEMI KURKI MÄKI PETO- NEN SAA- RISTO PETO- NEN PUIS- TO- PETO- NEN PÄIVÄ RANTA SAARI JÄRVI RIISTA VESI VEH- MER SALMI VKO 36 VKO 41 VKO 48 VKO 6 VKO 13 VKO 20 X X X X - X X X X X X X X X X X X X X - X X X X X X X X - Yhdist vkot 41 ja 48 X X - X X X X X X X X X X X X X X X X X X X X X X X - X X X X X X X X X - X X X X X X YHT. 6/6 6/6 6/6 6/6 4/6 5/6 6/6 3/6 6/6 6/6 6/6 6/6

8 KEHITTÄMISSUOSITUKSET: Jokainen alue pyrkii pitämään yhteistyösopimuksen mukaiset kokoontumiset sovitun aikataulun ja rakenteen mukaisesti Esimiehet pyrkivät mahdollistamaan henkilöstönsä pääsyn yhteistyösopimuksen mukaisiin kokoontumisiin Kirsi Alila YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOONTUMISET JA NIIDEN RAKENNE Alueet tehostavat yhteistyökokoontumisten muistioiden laatimista ja niiden tallentamista yhteistyösopimuksen mukaisesti Lapsi-/tapauskohtaisten asioiden käsittelyn kirjaamiskäytännöistä tehdään päätös ja ohjeistus yhteistyösopimuspohjaan => tai kunkin alueen omaan sopimukseen Päätetään käytetäänkö resurssikalenteria kokoontumisten varaamiseen

9 III YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOONTUMISTEN SISÄLTÖ => Kokoontumiset erittäin tarpeellisia ja hyödyllisiä yhteistyön sujuvuuden ja sen edistymisen kannalta, yhteistyöryhmät merkittäviä työntekijöille Edistävät toisen toimijan työhön tutustumista, tekee toimijat tutuiksi toisilleen Edistävät tiedonsaantia ja -siirtoa Lisäävät toimijoiden saamaa monipuolisempaa näkemystä omalle työlle Lisäävät konsultaation määrää ja toimijoiden keskinäistä tukea Luovat yhteisiä linjauksia, toimintakäytäntöjä ja menetelmiä eri toimijoiden välille Jakavat toimijoiden huolta lapsesta/perheestä ja jakavat myös vastuuta lapsen/perheen auttamisesta, ns. keventää yksittäisen työntekijän taakkaa Edistävät yhteistyön pitkäjänteisyyttä ja suunnittelua Edesauttavat terveydenhoitajien käyntejä päivähoidon yksiköissä Luovat foorumin keskusteluun ja konsultatioon sosiaalityöntekijän kanssa.

10 YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOONTUMISTEN SISÄLTÖ Kokoontumiset olisivat vielä tarpeellisimpia ja hyödyllisempiä, jos - terveydenhoitajat tekisivät enemmän yksikkökohtaisia käyntejä päiväkodeissa - sosiaalityöntekijä olisi läsnä ryhmässä. Kokoontumiset tarpeellisia lapsen ja perheen varhaisemman avun ja tuen saamiseksi: Tiedonsaanti- ja siirto helpottuvat Huoli lapsesta voidaan jakaa toisten kanssa Asiat otetaan käsittelyyn aikaisemmin Kynnys ottaa asioita esille on matala Sovitaan yhteisiä toimintatapoja lapsen auttamiseksi Kokoontumiset on sovittu ennalta Käytössä on hyvät yhteistyölomakkeet.

11 YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOONTUMISTEN SISÄLTÖ - Lapsikohtaisten asioiden käsittelytavat vaihtelevat alueittain Nykyinen käytäntö yhteistyösopimuspohjassa: Työryhmän jäsen ottaa yhteyttä koordinoijaan ja sopi lapsen/perheen asian ottamisesta esille seuraavassa tapaamisessa sovittuaan asiasta ensin vanhempien kanssa. Koordinoija tiedottaa yhteistyöryhmään tapaamiseen osallistuville työntekijöille lapsen/perheen tiedot, jotta osallistujat voivat etukäteen tutustua tarpeellisiin tietoihin. - 5 aluetta: koordinointi toimii hyvin, koska asianomaiset ottavat yhteyttä ja sopivat yksikkökohtaisista tapaamisista - 7 aluetta: koordinointi ei onnistu, nykyiseen yhteistyösopimukseen kirjattu koordinaatiosysteemi lapsikohtaisissa asiakasasioissa ei ole toimiva, eikä sitä käytetä: systeemiä pidetään aikaavievänä, monimutkaisena (liikaa välikäsiä) ja jäykkänä => alueilla kehittynyt omia käytäntöjä ja toimintatapoja, kuten: asianomainen hlö on suoraan yhteydessä muihin yhteistyökumppaneihin saatuaan luvan yhteydenottoon vanhemmilta.

12 YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOONTUMISTEN SISÄLTÖ KEHITTÄMISSUOSITUKSET: Aluetyöryhmien jäsenille selvitetään lapsen asioiden käsittelyyn liittyvät lupa-asiat. Lapsikohtaisten asiakasasioiden käsittelyn tarpeen selvittäminen ja käytäntöjen sopiminen eri ryhmissä. Lapsikohtaisten asiakasasioiden tapauskohtaista jatkumoa pyritään tehostamaan sopimalla toimintakäytännöistä kokonaisvaltaisen tukemisen edistämiseksi. Lapsikohtaisten asiakasasioiden koordinaatiokäytäntöä nykyisessä yhteistyösopimuksessa tulee muuttaa kevyemmäksi ja alueiden omia käytäntöjä mahdollistavaksi.

13 YHTEISTYÖSOPIMUKSEEN TULEVA ARVIOINTILOMAKE ARVIOINTIKYSYMYKSET (linkki) - määrä sopiva yhden kokoontumisen aikana vastattavaksi - selkeitä ja helppoja sekä nopeita vastata - vastausvaihtoehdot relevantteja - mittasivat hyvin yhteistyösopimuksen mukaista toimintaa KEHITTÄMISSUOSITUKSET: Arviointikysymykset käydään läpi vielä ennen liittämistä yhteistyösopimukseen Arvioinnin kysymysten päällekkäisyyttä karsitaan tarvittaessa (kys. 10 ja 11) Arvioinnin kysymykset muokataan mahdollisimman yksiselitteisiksi (palaute: varhaisen tuen kysymykset vaikeita vastattavia)

14 MUUTA, MITÄ HALUTTIIN ARVIOINNISSA SANOA MYÖNTEISET KOMMENTIT Sopimus hyvä mahdollistaa hyvän yhteistyön Tämä on hyvä juttu! Yhteistyösopimuksen rakenne ja runko hyvä Ennaltasovitut tapaamiset sitouttavat pitämään yhteyttä Opitaan tuntemaan toisemme työn sisältöjä ja työtapoja KRIITTISET KOMMENTIT Ajankäytön suhteen koettu turhinakin Terveydenhoitajien vaihtuvuus ollut suuri ja alueemme liian laaja KEHITTÄVÄT KOMMENTIT - Sosiaalityö vahvemmin mukaan - Perhetyö mukaan - Tietoa koulutuksista, yhteisiä koulutuksia - 1. kokoontumiskerralla kertaus vuoden sisällöistä MUUT KOMMENTIT - Arviointi hyvä ja tärkeä asia, mutta ulkopuolisille annettava raportointi ja toimintojen perustelu tulisi olla kohtuullista Kirsi Alila

15 Koulutus, konsultaatio, tutkimus, kehittäminen, arviointi Sanna Parrila Kirsi Alila

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin LapsiKuopio II hanke PÄÄTÖSSEMINAARI Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin 9.5.2012 Kuopio Kehitysjohtaja, Kirsi Alila,

Lisätiedot

KELTOJEN VUOSIKELLO - Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia

KELTOJEN VUOSIKELLO - Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia KELTOJEN VUOSIKELLO - Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia 22.3.2012 Kuopio Kirsi Alila, Ediva Oy KELTOJEN VUOSIKELLON ARVIOINTI vuosikellorakennetta on arvioitu kevään 2011 aikana yhtenä kuopiolaisena

Lisätiedot

YHDESSÄ LAPSEN JA PERHEEN PARHAAKSI

YHDESSÄ LAPSEN JA PERHEEN PARHAAKSI KUOPION KAUPUNKI 1(9) 09 /10 YHDESSÄ LAPSEN JA PERHEEN PARHAAKSI KUOPION KAUPUNKI 2(9) 1. NEUVOLAN JA PÄIVÄHOIDON Yhteistyösopimuksessa on esitetty yhteistyön rakenne, joka varmistaa vastavuoroisen osaamisen

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä Sievin pilotti Tiedonsiirto päivähoidon ja esiopetuksen välillä Kehittämisprossessin käynnistäminen Kallion varhaiskasvatus on mukana Lapsen hyvä arki-hankkeessa Sievissä päivähoitopalvelut järjestää ppk

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISEN LAPSEN PALVELUKOKONAISUUDESSA KUOPION MALLIN MUKAAN

YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISEN LAPSEN PALVELUKOKONAISUUDESSA KUOPION MALLIN MUKAAN Mitä kuuuu kehittämistyöeni? YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISEN LAPSEN PALVELUKOKONAISUUDESSA KUOPION MALLIN MUKAAN Annukka Jämsä-Taskinen apuaisosastonhoitaja, toimintaterapeutti Kuopion kaupunki

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijä poliisilaitoksella Moniammatillinen tiimi poliisilaitoksella (poliisi, sosiaalityöntekija,

Sosiaalityöntekijä poliisilaitoksella Moniammatillinen tiimi poliisilaitoksella (poliisi, sosiaalityöntekija, Haasteita on, mutta selviämme niistä kehittämällä luovasti sosiaalipäivystyksen käytäntöjä moniammatillisellayhteistyöllä asiakkaan tarpeet huomioon ottaen Sosiaalityöntekijä poliisilaitoksella il i ll

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Ajankohtaisfoorumi 14.4.2011 Anu Määttä Taustaa Tarve vasujen päivittämiselle, mm. kasvatuskumppanuuskoulutuksen myötä olemassa olevat lomakkeet eivät

Lisätiedot

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Mikä ihmeen perhekeskus? Perhekeskustoimintamalli tutuksi työntekijöille Merja Jumpponen, terveydenhoitaja, pääkäyttäjä ODA-hanke OMAOLO

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen KEHITTÄJÄTIIMI_JYTA 1/09 Aika 26.10.2009 klo 12-14 Paikka Toholammin kunnantalo, khall-huone Läsnä Neuvola Inkeri Jussila Varhaiskasvatus, Terhi Elamaa Koulukuraattori Perheneuvola, Merja Heikkilä Lapsiperheiden

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ Tuija Vidgren 23.2.2015 GeroMetro verkosto (Socca) Käytäntötutkimuksen päivässä esittelemässä vanhustyöhön liittyviä

Lisätiedot

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa YKSILÖLLINEN ERITYISPALVELU ERITYIS- PALVELUT LAADUKAS PERUSPALVELU Poikkihallinnollinen varhaisen

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto 16.5.2017 Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto Suunnitelmasta tiedottaminen Suunnitelman toteuttaminen edellyttää sekä johdon että henkilöstön sitoutumista tasaarvo- ja yhdenvertaisuus-työhön. Työyksiköitä

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella Esitys Anne Kerälä 15.11.2012 Opinnäytetyöni liittyy Lapsen hyvä arkihankkeeseen ja tarkemmin Koillismaan hankekuntien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: SUUNTA Laajasalon tiimi (Itäinen perhekeskus, Helsinki) pvm: jolloin täytetty työryhmän kanssa KEHITTÄMISTEHTÄVÄN NIMI 1) Asiakassuunnitelman

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa Kaikki alkoi tiedosta Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa Lasten ohjautuminen päivähoitoon lastensuojelullisista syistä on lisääntynyt. On

Lisätiedot

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA LAPSIKUOPIO II -HANKE TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA Kirsi Alila Kehitysjohtaja Ediva Oy 1 Sisällys Sivu 1. Laitoshuoltajien kohdenkansion käyttö Kuopion kaupungin päiväkodeissa

Lisätiedot

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen

Lisätiedot

Poissaoloihin puuttuminen. Järvenpään perusopetus 2018-

Poissaoloihin puuttuminen. Järvenpään perusopetus 2018- Poissaoloihin puuttuminen Järvenpään perusopetus 2018-4.6.2018 Huoli herää: Poissaolojen määrä Seuranta Mikäli poissaolot jatkuvat Jatkotoimenpiteet Mikäli huoli ei vähene Alakoulu 1-5 tuntia Yläkoulu

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Vastaajia koko Pohjois-Pohjanmaan alueelta saatiin 2196, vastauksia saatiin kaikista alueen kunnista. 47% vastaajista oli 1 tai 2 alaikäistä lasta. Perheitä joissa

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut

Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut Pirkanmaan VammaisKaste-hankkeen tavoitteena on kehittää uusia tapoja vammaisalan osaamisen jakamiseksi asiakkaan

Lisätiedot

Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia

Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia Johanna Hietamäki, Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Monialainen, lapsilähtöinen

Lisätiedot

Varhain vanhemmaksi toimintamalli

Varhain vanhemmaksi toimintamalli Varhain vanhemmaksi toimintamalli Aikuissosiaalityön ja äitiysneuvolan yhteinen toimintamalli Kemissä ja Torniossa Mirja Lanne, terveydenhoitaja, Kemi ja Jari Savikuja, kehittäjäsosiaalityöntekijä, Kemi/PaKaste

Lisätiedot

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ Lapsen hyvä arki 2 hanke Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymät Maria Myllymäki Varhaiskasvatuksen opiskelija Oulun yliopisto Mentorointi

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Kertomuksia/kohtaamisia terveyden edistämisen työstä. Sini Peteri 13.1.2010

Kertomuksia/kohtaamisia terveyden edistämisen työstä. Sini Peteri 13.1.2010 Kertomuksia/kohtaamisia terveyden edistämisen työstä Sini Peteri 13.1.2010 Opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhoitajan työ moninaista, kuten myös kaikki muukin terveydenhoitajan työ kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta.

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 12/10 Aika 23.11.2010 klo 9-11 Paikka kokoushuone Donner, 2.krs Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI- TOIMINTAMALLI SAARIKASSA

LAPSET PUHEEKSI- TOIMINTAMALLI SAARIKASSA LAPSET PUHEEKSI- TOIMINTAMALLI SAARIKASSA Heli Vertanen Palvelujohtaja MALLIN KÄYTTÖÖNOTTO SAARIKASSA Miten lähdettiin liikkeelle? Syksyllä 2013 Saarikan päättäjät linjasivat,että mallia lähdetään käyttämään

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistämistoiminnasta.

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Terveydenhoitaja Päivi Muhonen ja lääkäri Satu Kotiaho /Saarikka 16.5.2017 Historiaa Ensimmäiset koulutarkastukset

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä Laituri-projekti / Mervi Sirviö Taustaa ELY kierroksen ennakkokyselyyn Kysely lähetettiin 15 ELY:lle 23.6.2012, johon kaikki vastasivat (viimeiset 23.8.)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 27.9.2017 Tilastokatsaus 2/2016 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin

Lisätiedot

Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen

Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen Esimerkkinä Sipoon kouluterveyskyselytyöryhmän toiminta 20.9.2011 Visio Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisella Suomen halutuin Taustaa Kyselyn tuloksia hyödynnetty

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009 ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisten lasten isien ja lasten yhteiseksi kohtaamispaikaksi. Tapaamiset antavat mahdollisuuden tutustua muihin

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ PERHESOSIAALITYÖN TOIMIPISTEET: Lastensuojelun palvelut: Peruspalvelukeskus Virastotalo, Kuninkaanlähteenkatu 8, 38700 Kankaanpää,

Lisätiedot

Kasteessa. lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden. Pekka Ojaniemi Pekka Ojaniemi

Kasteessa. lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden. Pekka Ojaniemi Pekka Ojaniemi Nuorten osallisuus Lasten Kasteessa Lasten ja nuorten osallisuus lastensuojelussa ja kiintymyssuhteiden merkitys 2422015 24.2.2015, Rovaniemi Pekka Ojaniemi 1 Historiaa Rovaseudun lastensuojelun kehittämiskeskus

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perhekuntoutus KuPerKeikka

Perhekuntoutus KuPerKeikka Perhekuntoutus KuPerKeikka Asiakaslähtöisyys Avoimuus Luottamuksellisuus Rehellisyys Suunnitelmallisuus Jaana Räsänen, Jaana Vainikainen, Pirjo Salmi ja Sebastian Martin Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 8 ryhmältä

Lisätiedot

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke Yhteisvoimin kotona -hanke Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE Toimenpide/ toimintamalli/ kehitettävä käytäntö tms. 1. Gerontologinen kokonaisarviointi 2. Moniammatillinen arviointiryhmä

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Mihin asioihin sinä voit vaikuttaa ja miten? Oppilaiden osallisuuden eri Oppilaat tekevät kartoituksia ja mielipidekyselyjä Oppilaiden mielipidettä kuullaan Oppilaat

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia

Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia Irmeli Myllymäki Projektipäällikkö, Opetus ja kulttuuri -yksikkö Kyselyn toteuttaminen

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE KOULUN KERHOTOIMINNAN KÄSIKIRJA 2 KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE SUVI LAPPALAINEN LAHDEN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN KASVU Sisällysluettelo 1. Koulun kerhotoiminnan järjestäminen 2. Kerhotoiminnan

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006

Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006 Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille Nurmijärvi 11/2006 Työpaikka? Äitiys- tai lastenneuvola 4,7 Päivähoito 63,3 Perheneuvola 2, 1

Lisätiedot

Perhekuntoutus KuPerKeikka

Perhekuntoutus KuPerKeikka Perhekuntoutus KuPerKeikka Asiakaslähtöisyys Avoimuus Luottamuksellisuus Rehellisyys Suunnitelmallisuus Jaana Räsänen, Jaana Vainikainen, Pirjo Salmi ja Sebastian Martin Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

Kirkon työelämä 2020 ohjelma KirTEKO /15/16 Esityksen / esittäjän nimi

Kirkon työelämä 2020 ohjelma KirTEKO /15/16 Esityksen / esittäjän nimi Kirkon työelämä 2020 ohjelma KirTEKO 2015-1 2/15/16 Esityksen / esittäjän nimi 2 KirTEKO tavoite ja tarkoitus Kirkon työpaikat ovat kansallisen työelämän kehittämisstrategian mukaisesti tulevaisuuden työpaikkoja

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Päivähoidon asiakasraadin arviointi Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut 1 erittäin huono: 0% 2 huono: 27% 5 erittäin hyvä: 9% Oma aktiivisuuteni asiakasraadin jäsenenä 4 hyvä: 36%

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely Uudenmaan alueen kuntien sosiaalityöntekijöille Kyselylomakkeet kohdistettiin perheryhmäkoti- ja tukiasuntopaikkakunnilla selvittämällä alueen asumisyksiköistä,

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta strateginen valinta Kittilässä. Tiina Huilaja Koulukuraattori

Lapsiystävällinen kunta strateginen valinta Kittilässä. Tiina Huilaja Koulukuraattori Lapsiystävällinen kunta strateginen valinta Kittilässä Tiina Huilaja Koulukuraattori Kunta toimintaympäristönä Väkiluku noin 6200 Vuosittain syntyy uusia kittiläläisiä ~ 70 Kunta työnantajana ~ 400 henkilölle

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

VRK palvelualustana. Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä Lea Krohns ja Janne Viskari

VRK palvelualustana. Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä Lea Krohns ja Janne Viskari VRK palvelualustana Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä 28.9.2017 Lea Krohns ja Janne Viskari VRK strategia 2016-2020 Väestörekisterikeskuksen visio Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme.

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot