Kaste - ohjelma LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa"

Transkriptio

1 Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa

2 Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa

3 YKSILÖLLINEN ERITYISPALVELU ERITYIS- PALVELUT LAADUKAS PERUSPALVELU

4 Poikkihallinnollinen varhaisen tuen palvelumalli Koordinoivalla ja konsultoivalla työotteella pääsemme lähemmäksi asiakkaita VARHAISEN TUEN PALVELU LAADUKAS PERUSPALVELU YKSILÖLLINEN PALVELU ERITYINEN TUKI PALVELUJEN KOORDINOINTI PALVELUOHJAUS KONSULTOIVA TYÖOTE TIEDONSIIRTO L. Heinämäki Muokannut J Lappalainen Kuopio 06

5 LASTEN KASVUA JA KEHITYSTÄ EDISTÄVÄT PALVELUT LASTEN KASVUA JA KEHITYSTÄ TUKEVAT PALVELUT LASTEN KASVUA JA KEHITYSTÄ KORJAAVAT PALVELUT

6 LapsiKuopio hankkeen tavoitteet 1. Peruspalvelujen (lastenneuvolat ja varhaiskasvatuspalvelut) vahvistaminen erityispalvelujen tuella Henkilöstön osaamisen Perheiden osallisuus 2. Alueellisen ja moniammatillisen varhaisen tuen yhteistyön kehittäminen 3. Eri organisaatioiden välisen kokonaisuutta ohjaavan toiminnan kehittäminen 4. Varhaisen tuen rakenteiden sekä työ- ja toimintamallien vakiinnuttaminen ja arviointi- ja seurantamenetelmien kehittäminen.

7 Pienet lapset liikkeelle toimintamallin kehittyminen 2001 Liikuntamyötääjäverkosto käynnistyi 2002 Yhteistyökumppaniksi Nuori Suomi Jokaiseen kuopiolaiseen päiväkotiin ja perhepäivähoitoon liikuntamyötääjä Terve lapsuus arjessa -hanke Pienet lapset liikkeelle -toimintamalli ja sitä tukeva käsikirja 2007 Päivähoidon liikuntakoordinaattori aloittaa Pienet lapset liikkeelle -toimintamalli ja sitä tukevan käsikirjan jalkauttaminen Liikuntasäkkikoulutukset varhaiskasvatuksen henkilöstölle

8 LapsiKuopio I -hanke Päivitettiin Pienet lapset liikkeelle -käsikirjan kuvitusta ja sisältöjä Liikkumisen asiantuntijat tuottivat lasten liikuntaa ja mielikuvia aktivoivia kuvakortteja ja värityskuvia Puistotaulut Painija Eino Leinoin puisto ASENNETTU Hapelähteen puisto ASENNETTU Peikkometsän puisto Puijonlaakson Suunnistaja-puisto Neulamäen saneerauskohteena oleva puisto Lippumäen valmistuva uusi puisto Valkeisen puisto Lasten liikkuminen sai myös näkyvyyttä kun varhaiskasvatuspalveluissa oleville lapsille ja hoito- ja kasvatushenkilöstölle hankittiin turva- / huomioliivit.

9 LapsiKuopio II -hanke Pienet lapset liikkeelle toimintamallin käyttöönottoa vakiinnutettiin Kehitettiin arviointi- ja seurantamenetelmiä Liikkumisen arviointimallit varhaiskasvatuksessa -raportti Arviointimalli sisältää kuusi lapsen liikkumista edistävää arviointimallia ja lisäksi arviointikysymykset, joiden kautta kartoitetaan nykyisiä liikuntamyötääjien ja aluevastaavien työtehtäviä uusien tehtäväkuvausten laatimiseksi. Esittely ja käyttöönotosta sopiminen

10 LapsiKuopio -hankkeen omat www-sivut

11 LASTENNEUVOLOIDEN- JA VARHAISKASVATUSPALVELUJEN VARHAISEN TUEN RAKENTEET JA TYÖKÄYTÄNNÖT KUOPIOSSA Kaste alueellinen yhteistyö Kys Itä-Suomen yliopisto Savonia amk Pohjois-Savon muut kunnat Ennakoivat varhaisen tuen rakenteet - Ikäkausitarkastukset - Lisäkäynnit Ennakoivat varhaisen tuen työ- ja toimintatavat ja menetelmät - Sähköinen tieto- ja ohjausmateriaali - Sähköinen syvennetty tietokanta Lastenneuvolat Neuvola-päivähoito alueellinen yhteistyö yhteistyötapaamisissa mukana alueen lastensuojelun sosiaalityöntekijä Tiedonsiirto - 18kk,4v, (5v),6v Laajat terveystarkastukset Lapsikuvaukset Muu yhteistyö Kulttuuritoimi Lastenkirjastot Ennakoivat varhaisen tuen rakenteet - Varhaiskasvatussuunnitelmat - Kaupungin vasu - Yksikkövasu - Laitoshuoltajien vasu - Ryhmävasu - Lapsen vasu -Konsultoivat erityislastentarhanopettajat Ennakoivat varhaisen tuen työ- ja toimintatavat ja menetelmät Varhaisen tuen käsikirja Varhaiskasvatuspalvelut ja esiopetus Pienet lapset liikkeelle yhteistyömalli Lähipuistot Puistotoimisto Tilakeskus Puhelinkonsultaatio-palvelu Puhe,- toiminta- ja fysioterapiapalvelut Kasvatus- ja perheneuvola Jalkautuva Erityisneuvola konsultaatio- Lastensuojelun sosiaalityö palvelu Lasten mielenterveyspalvelut Alueelliset / poikkihallinnolliset koulutukset Pienen lapsen sensomotorinen kehitys, Kommunikaation ja kielen kehitys -koulutuskokonaisuus Huoli puheeksi ja muut dialogiset työmenetelmät koulutukset

12 Ajatuksia Pienet lapset liikkeelle tuoteperheestä sisältää varhaisen tuen ulottuvuuden Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (Stakes, oppaita 56/2005), Varhaiskasvatuksen lasten liikuntasuositukset (STM, oppaita 17/2005 Kuopion kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma Kasvattajan käsikirja Pienet lapset liikkeelle toimintamalli ja sitä tukeva käsikirja Liikuntasäkkikoulutus Liikkumisen arviointimallit varhaiskasvatuksessa

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin LapsiKuopio II hanke PÄÄTÖSSEMINAARI Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin 9.5.2012 Kuopio Kehitysjohtaja, Kirsi Alila,

Lisätiedot

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA LAPSIKUOPIO II -HANKE TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA Kirsi Alila Kehitysjohtaja Ediva Oy 1 Sisällys Sivu 1. Laitoshuoltajien kohdenkansion käyttö Kuopion kaupungin päiväkodeissa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Torstai 10.11.2016 Muotoiluakatemia Piispankatu 8 70100 Kuopio Jaana Lappalainen Palvelupäällikkö Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 0 %

ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 0 % Projektikoordinaattori Jaana Lappalainen Palaute / Itse arviointi LapsiKuopio - hankkeen kokonaistavoitteiden toteutuminen suhteessa Kaste- ohjelman tavoitteisiin Hankeasiantuntijoiden arviot siitä miten

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Taustaa. -Opinnot tukevat paikallista kehittämistyötä. - Kehittämistyön toteutus alueellisena dialogina.

Taustaa. -Opinnot tukevat paikallista kehittämistyötä. - Kehittämistyön toteutus alueellisena dialogina. Taustaa -Opinnot tukevat paikallista kehittämistyötä. - Kehittämistyön toteutus alueellisena dialogina. - Hyvien käytäntöjen soveltaminen - Kehittämistyö toteutetaan paikallisessa verkostossa osallistujan

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISEN LAPSEN PALVELUKOKONAISUUDESSA KUOPION MALLIN MUKAAN

YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISEN LAPSEN PALVELUKOKONAISUUDESSA KUOPION MALLIN MUKAAN Mitä kuuuu kehittämistyöeni? YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN KEHITYSVAMMAISEN LAPSEN PALVELUKOKONAISUUDESSA KUOPION MALLIN MUKAAN Annukka Jämsä-Taskinen apuaisosastonhoitaja, toimintaterapeutti Kuopion kaupunki

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja

LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015 Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Ajankohtaista Elina Anttila ja Anneli Säteri Hankkeen asiantuntija Sirkka Rousu esittelee

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Kiuruveden kaupunki Opetus- ja sivistyspalvelukeskus/ Varhaiskasvatus MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Ritva-Liisa Pennanen Kiertävä erityislastentarhanopettaja

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Yhdessä tehden Kaste etenee PaKasteen työseminaari III, Kuusamo Arja Hastrup, THL 18.3.2010 Arja Hastrup 1 Lasten, nuorten ja perheiden Kaste

Lisätiedot

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme? Edellisten ajankohtaisfoorumien palautteista: *Moniammatillinen työryhmä olisi tarpeellinen *Aikaa vaihtaa arjen kuulumisia *Käytännönläheistä problematiikkaa kaivataan, yhteisiä asioita, mitä oikeasti

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma: Vahvistetaan kunnissa varhaiskasvatusta lasten hyvinvoinnin tukena ja huolehditaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, VTM, FT Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU Perhekeskukset Suomessa raportti Nina Halme,

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

VANHEMMUUDEN JA PARISUHTEEN TUKI YHDESSÄ JA EROSSA Seinäjoki

VANHEMMUUDEN JA PARISUHTEEN TUKI YHDESSÄ JA EROSSA Seinäjoki VANHEMMUUDEN JA PARISUHTEEN TUKI YHDESSÄ JA EROSSA 3.11.2017 Seinäjoki VANHEMMUUDEN TUKI LÄPILEIKKAAVANA TEEMANA LAPEN MUUTOSTYÖSSÄ - MIKSI? Lapsen kehitys tapahtuu vuorovaikutuksessa läheisten ihmisten

Lisätiedot

Perheiden palvelujen asiakasprosessi. 27.5.2016 Ritva Olsén

Perheiden palvelujen asiakasprosessi. 27.5.2016 Ritva Olsén Perheiden palvelujen asiakasprosessi 27.5.2016 Ritva Olsén PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen integraatio Yhteinen neuvonnan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018

Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018 Lastensuojelun kehittäjäverkosto 3.5.2018 Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018 3.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tausta Kehittäjäverkostossa on noussut esiin muutamia

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA. Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg

MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA. Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg MITÄ OLEMME OPPINEET VARHAISKASVATUKSESTA Kohti elinikäistä oppimista 24.9.2015 Päivi Lindberg 1 Esityksen sisältö Varhaiskasvatus 2000 luvulla VASU strategisena ohjauksen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelmatyön

Lisätiedot

Kerava, Pieni suuri kaupunki

Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava ihmisen mittainen viherkaupunki pinta-alaltaan n. 30 km 2, asukkaita 34 549 työpaikat ja palvelut ovat lähellä ja nopeasti saavutettavissa etäisyys Helsinkiin on 27

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella Esitys Anne Kerälä 15.11.2012 Opinnäytetyöni liittyy Lapsen hyvä arkihankkeeseen ja tarkemmin Koillismaan hankekuntien

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Perhe ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola Perhekeskus palvelumallina seminaari 28.8.2008 Nurmijärven

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi -Esimerkkinä Kallion Vasu ja Arjen käytäntöjen opas - prosessit Lapsen hyvä arki - osahanke 8.6.2011 Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1. Toimijalähtöisyys

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 15.5.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

VARHAISERITYISKASVATUKSEN LINJAUKSET 2012-2016

VARHAISERITYISKASVATUKSEN LINJAUKSET 2012-2016 VARHAISERITYISKASVATUKSEN LINJAUKSET 2012-2016 Seinäjoen kaupunki/ Varhaiskasvatus Hyvä varhaiskasvatus Seinäjoella 3. Varhaiserityiskasvatuksen osio 2012 2 SISÄLLYS 1. VARHAISERITYISKASVATUKSEN LINJAUSTEN

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö lasten ja nuorten palveluissa 22.4.09.

Moniammatillinen yhteistyö lasten ja nuorten palveluissa 22.4.09. Moniammatillinen yhteistyö lasten ja nuorten palveluissa 22.4.09. Kotka perustettu 1878 Kymin kunta ja Karhulan kauppala yhdistetty Kotkaan 1977 asukasluku 54 679 103 kansallisuutta (suurin osuus venäläisiä)

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Nykyisen tilanteen kestämättömyys Vähintään 65 000 nuorta vaarassa

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Varhaista tukea lapselle: tuen tarve ja tukemisen tavat lapsiryhmässä

Varhaista tukea lapselle: tuen tarve ja tukemisen tavat lapsiryhmässä Varhaista tukea lapselle: tuen tarve ja tukemisen tavat lapsiryhmässä Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi ja Keski - Uudellamaalla Lapsen tuen tarve

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA Lapset ja perheet Kaste -hanke LOPPURAPORTTI 1.11.2008 31.10.

LASTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA Lapset ja perheet Kaste -hanke LOPPURAPORTTI 1.11.2008 31.10. LASTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA Lapset ja perheet Kaste -hanke LOPPURAPORTTI 1.11.2008 31.10.2010 29.4.2011 Jaana Kemppainen projektipäällikkö Lapset ja

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN JA TUOKKOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SAVONLINNAN KAUPUNGIN JA TUOKKOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNGIN JA TUOKKOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Hyväksytty sosiaalilautakunnassa 01.08.2006 132 Hyväksytty koulutuslautakunnassa 16.08.2006 110 Hyväksytty koulutuslautakunnassa

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous

KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 KASPERI II kehittämisen kaari -keskeiset tulokset ja tuotokset kehittämisalueittain KASPERI II ohjausryhmän päätöskokous 28.10.2013 Ennaltaehkäisevien palveluiden kehittämisalue Tavoitteena

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset

Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset KUUSAMON VARHAISKASVATUKSEN JA LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN Kehittämisen tarve nähtiin varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun

Lisätiedot

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Millaisia ehdotuksia eri tahojen monitoimijaisesta työskentelystä lasten ja perheiden kanssa on tehty perhekeskustoiminnassa? Perhekeskus ja lastensuojelu lapsen

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS 11.6.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Pohjois-Pohjanmaa Sopimukset Lappi Keski-Pohjanmaa OTkokonaisuuden johtaminen, koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Sisällys 1. Sastamalan varhaiskasvatuspalvelu... 2 2. Perhepalveluverkosto ja lapsihuoltotyöryhmät... 3 3. Kehityksen ja oppimisen tukea

Lisätiedot