SAKU ry:n toimintasuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAKU ry:n toimintasuunnitelma"

Transkriptio

1 1 (12) SAKU ry:n timintasuunnitelma Esipuhe Vusi 2016 n SAKU ry:n timinnassa tietynlainen siirtymävusi. Olemme ttaneet käyttöön järjestön uudet säännöt, muutamme timinnan ja taluden suunnittelun ja seurannan aikajänteeksi lukuvuden kalenterivuden sijaan, arviimme nykyisen strategian nnistumisen, valmistelemme uutta strategiaa ja tamme sen käyttöön. Yhtä lailla siirtymävaihetta elää kk ammatillinen kulutus. Massiiviset leikkaukset eivät vi lla vaikuttamatta timintaan. Samalla käynnissä n ammatillisen kulutuksen refrmi, jssa uudistetaan kulutuksen sääntely, rahitus ja hjaus. Mikä n ammatillisen kulutuksen liikunta- ja kulttuurijärjestön rli muuttuvassa tilanteessa? SAKU ry:n tehtävänä n pitää muuttuvassa maailmassa hyvinvinnin pulia. Muistuttaa liikunnan, kulttuurin ja harrastamisen tärkeydestä. Tarjta mahdllisuuksia hikilla ja hengästyä, uskaltaa ja esiintyä. Löytää aktiivisuuden lisäämiseen ratkaisuja, jissa ngelmaksi ei heti nuse raha. Etsiä ja tarjta valmiiksi ideituja pyöriä myös tisten pyöriteltäväksi. Yhdistää ihmisiä. Luda yhteishenkeä ja hyvää mieltä. Yksi mielenkiintinen uusi avaus tulevalle lukuvudelle n Liikkuva kulu -timinnan laajeneminen myös tiselle asteelle. SAKU ry:n tarjamat palvelut tukevat hyvin Liikkuva kulu -idelgiaa, ja SAKU ry tuleekin edistämään aktiivisesti tisen asteen ppilaitsten liikkunallistamisen tavitetta. Seuraavilla sivuilla esitetään ensin järjestön timinta-ajatus, visi ja timintaperiaatteet sekä lpuksi SAKU ry:n timinta sa-alueittain lukuvunna Timinta-ajatus, visi ja timinnan ydintavitteet SAKU ry:n timinta-ajatuksena n edistää työ- ja timintakykyisyyttä, hyvinvintia, yhdessä tekemistä sekä elämänila ammatillisessa kulutuksessa liikunnan ja kulttuurin keinin. VISIO 2016: SAKU ry n hyvinvinnin edistämisen tärkeä kumppani ammatillisessa kulutuksessa. Timinnan ydintavitteet: SAKU ry yhdistää: Ihmiset vat järjestömme tärkein vimavara ja timimme sen mukaisesti. SAKU ry n läsnä arjessa: Timintamme vaikuttaa ppilaitksen arkipäivään ja siellä tehtyyn hyvinvintityöhön. Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

2 2 (12) SAKU ry tarjaa elämyksiä: SAKU-henki n viman lähde, fiilistä, nnistumisia ja yhdessä tekemistä. SAKU ry muuttaa maailmaa: Timinnallamme n knkreettinen vaikutus hyvinvintiin ammatillisessa kulutuksessa. 3. Timintaperiaatteet Timintaamme hjaavat periaatteet vat jäsenlähtöisyys, kumppanuus, muutsvalmius ja vaikuttavuus. Jäsenlähtöisyys SAKU ry:n timinta tukee ammatillisen kulutuksen järjestäjien tavitteita. Timintamme lähtökhtina vat jäsenyhteisöjen sekä niiden piskelijiden ja henkilökunnan tarpeet ja dtukset. Jäsenlähtöisyys sisältää sekä ajatuksen strategisesta kumppanuudesta jäsenten kanssa että ajatuksen jäsenten sallistumisesta aidsti ja aktiivisesti järjestön timinnan kehittämiseen. Kumppanuus Tiivis yhteistyö jäsenyhteisöjen, tavitteiden tteutumista edesauttavien muiden rganisaatiiden sekä yhteiskunnallisten timijiden kanssa n meille ensiarvisen tärkeä työskentelymut. Timinnan kehittämisessä hyödynnetään kaikkien näiden tahjen saamista. Kuuntelemme herkällä krvalla yhteistyötahjen dtuksia ja lemme aktiivinen, avin ja lutettava yhteistyökumppani. Muutsvalmius Ympäröivän maailman muutkset edellyttävät meiltä ketterää reagintikykyä sekä asenteellista valmiutta muutksiin. Timinnan ja rganisaatin muutsvalmius tarkittaa sitä, että ennakimme tulevia muutstarpeita, tarkastelemme timintaa kriittisesti ja lemme avimia uudelle sekä valmiita lupumaan vanhasta. Vaikuttavuus Timinnan tavitteena n tdellinen, knkreettinen ja mitattavissa leva vaikutus hyvinvintiin ammatillisessa kulutuksessa: vaikuttaminen kulutuksen järjestäjien rganisaatiihin, henkilöstön timintaan ja työhyvinvintiin sekä piskelijiden työ- ja timintakykyisyyteen. Vaikuttavuutta vidaan mitata sekä määrällisesti että laadullisesti: nnistunutta vaikuttavuutta n sekä is vaikutus yhteen yksilöön että pieni vaikutus massaan. Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

3 3 (12) 4. Timinta 4.1 Opiskelijiden Actin-timinta Actin-timinta tarjaa piskelijille kipinöitä uuden liikunta- tai kulttuuriharrastuksen alittamiseen, mtivaatita ja lisähaastetta harrastamiseen sekä mahdllisuuden nurten man timinnan järjestämiseen. Actin-timinnan tavitteena n ammattiin piskelevien liikunnallisen ja aktiivisen elämäntavan tukeminen, terveellisen elämäntavan edistäminen sekä sallistuvaksi kansalaiseksi kasvattaminen. Actin-timinnassa n sekä valtakunnallista, alueellista että paikallista timintaa. Timinta nudattaa SAKU-etiketin periaatteita. Actin-timinnassa lukuvunna : järjestämme liikunnan kilpailutapahtumat tapahtumakalenterin mukaisesti paikallisten timijiden avustuksella markkinimme erityisesti pallilusarjja ja nstamme isja sallistujamääriä keräävät alkusarjat enemmän esille järjestön viestinnässä keräämme aktiivisesti tieta kilpailutiminnan paikallisesta tteutuksesta keräämme aktiivisesti palautetta timinnasta sekä piskelijilta että yhteyshenkilöiltä tavittelemme valtakunnallisessa kilpailutiminnassa edellisvusien sallistujamääriä humiimme aktiivisia kisahultajia ja kisajärjestäjiä palkitsemme kisajärjestäjiä aktiivisesta timinnasta järjestämme suurimpien kilpailutapahtumien yhteyteen hultaja-cafén tarjamme jäsenistölle harrastustiminnan tutreiden kulutuksia kulutusten teemina vat mm. tutrina timiminen, ryhmän hjaaminen, esiintyminen ja tapahtumien järjestäminen pyrimme saamaan uusia kulutuksen järjestäjiä mukaan tutrtimintaan, tavitteena n järjestää lukuvuden aikana 20 kulutusta kehitämme kulutuksia tutreilta kerättävän palautteen perusteella järjestämme valtakunnallisen tutrtapaamisen SAKUsprtsin yhteyteen päivitämme kulutusten markkinintimateriaalia Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

4 4 (12) markkininnin saksi kurssihjelma, jka avaa paremmin sitä, mitä kulutuksissa tehdään ja tavitellaan nstamme esille käytännön esimerkkejä aktiivisten ppilaitsten harrastetutrtiminnasta pidämme markkininnissa esillä tutrtiminnan yhteyttä SAKU ry:n paikallistasn timintaan lemme vetvastuussa Tutrtiminnan kehittämisverkststa vunna 2017 verkst jatkaa Yhtenäisyyttä tutrtimintaan -hankkeessa käynnistettyä yhteistyötä SAKKI ry:n ja Mannerheimin lastensujeluliitt ry:n kanssa, lisäksi verkstn kutsutaan mukaan tutrtimintaa lukiissa edistävä Sumen Lukilaisten Liitt verkstn tarkitus n jatkaa vurpuhelua ja luda yhteistä näkemystä, hjelmaa ja timenpiteitä tutrtiminnan edistämiseksi yhteisiä timenpiteitä vat mm. yhteinen esite ja kaksi kertaa vudessa ilmestyvä uutiskirje, kulutusten vertaisarviinti ja sparraus sekä työpajjen ja kulutusten järjestäminen yhteistyössä henkilöstölle järjestämme SAKUstars-kulttuurikilpailut Kupissa teemalla Sata lasissa nstamme tapahtumassa esille Sumi 100 -teeman: tapahtuma n Sumen 100- vutisjuhlavuden tapahtuma Kupissa, lisäksi tapahtumaa esitetään myös Savn alueen ja valtakunnallisen juhlavuden tapahtumaksi uudistamme kisjen musiikkisarjja tamme lajivalikimaan bändislisti-laulusarjan Kainuun ammattipistn musiikin piskelijiden bändi harjittelee 15 svittua kappaletta ja timii säestäjänä bändislisti-sarjassa järjestämme kilpailujen yhteyteen kulttuuriyhteyshenkilöiden hultaja-cafén tavittelemme valtakunnallisessa SAKUstars-timinnassa edellisvusien sallistujamääriä kannustamme jäsenyhteisöjä paikallisten SAKUstars-tapahtumien järjestämiseen tarjamme ideita ja malleja tapahtumien tueksi: Arjen arkki -menetelmäpankissa n runsaasti esimerkkejä mien karsintakilpailujen, Talent-kisjen ym. kulttuuritapahtumien järjestämisestä Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

5 5 (12) lemme mukana muutaman ppilaitskhtaisen SAKUstars-tapahtuman järjestämisessä mallinnamme paikallistapahtumia Työterveyslaitksen hallinnimassa Cmbhankkeessa, jssa SAKU ry n satteuttaja tarjamme nurille kulttuurintaitajille esiintymismahdllisuuksia myös muissa SAKU ry:n ja sidsryhmien tapahtumissa 4.2 Opiskelijiden työkykytiminta Työkykytiminta pyrkii tavittamaan ne nuret, jita ei taviteta kilpailu- ja kulutustiminnalla. Tavitteena n edistää ammattiin piskelevien työ- ja timintakykyä, liikuttaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia sekä herätellä nuria masta hyvinvinnista hulehtimiseen. Timinta nudattaa SAKU-etiketin periaatteita. Työkykytiminnassa pääpain n ppilaitksessa tapahtuvalla timinnalla, ja SAKU ry:llä n tällöin ideiden ja tukimateriaalien tarjajan rli. Timinnan järjestämiseen kannustetaan mukaan piskelijita, jille SAKU ry tarjaa harrastustiminnan tutrkulusta. Työkykytiminnassa lukuvunna : lemme mukana laajentamassa Liikkuva kulu -timintaa tiselle asteelle keräämme ja jaamme tieta ppilaitksen liikunnallistamisesta tiedtamme aktiivisesti tulevista rahitusmahdllisuuksista jäsenistölle lemme mukava Liikkuva kulu -verkstssa ja -työryhmässä järjestämme Ammattisaajan liikuntavusi -kknaisuuden, jnka lajeihin vi sallistua esimerkiksi tutreiden järjestämissä tapahtumissa sekä asuntlissa, kerhissa ja liikuntatunneilla valitsemme liikkumiseen aktivivia matalan kynnyksen lajeja, esimerkiksi AMISrata, SAKU-keilailu ja gekätköily jatkamme yhteistyötä Sumen Keilailuliitn kanssa kartitamme mahdllisuudet tteuttaa liikuntavuden lajeja yhteistyössä Sumen Ladun ja Opiskelijiden liikuntaliitn kanssa markkinimme kknaisuutta aktiivisesti (esite ja julisteet syksyn pstituksessa, nettisivut, uutiskirje) viestimme harrastetiminnan tärkeydestä erikseen ppilaitsjhdlle Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

6 6 (12) vierailemme jkaisen lajin aikana yhdessä ppilaitksessa järjestämässä timintaa tai tutustumassa valmiiseen tapahtumaan tehstamme tiednkeruuta paikallistapahtumista tavittelemme sallistujamäärän tuplaamista 3000:een järjestämme SAKUsprts-harrasteliikuntatimintaa valtakunnallinen päätapahtuman tukkuussa tapahtuman yhteydessä myös valtakunnallinen tutrtapaaminen markkinimme SAKUsprts-tapahtumaa sana Ammattisaajan liikuntavutta liikuntavusi huipentuu SAKUsprts-tapahtumaan keskitämme markkinintia erityisesti Etelä-Sumen ppilaitksiin, erityisenä khderyhmänä tutrit tavittelemme edellisvutta suurempaa sallistujamäärää testaamme lisäksi alueellisten tapahtumien järjestämistä tavitteena järjestää kaksi aluetapahtumaa, jista tinen Phjis-Sumessa edistämme ammattiin piskelevien työ- ja timintakykyä sekä Ammattisaajan työkykypassin leviämistä laajaan käyttöön pidämme esillä Ammattisaajan työkykypassin rlia sana hyvinvivan ppimisympäristön petuksen sisältöjä ylläpidämme piskelijille ja tutamme lisää tehtäväkrtteja yhteistyössä hyvinvintiverkstkumppaneiden kanssa ylläpidämme henkilöstölle suunnatulta löytyvää Työkykypassi-sita tarjamme kulutuksen järjestäjille työkykypassin tukipalveluja stpalveluna 4.3 Henkilöstön työhyvinvintitiminta Henkilöstön työhyvinvintitiminta tarjaa kulutuksen järjestäjille henkilöstön työhyvinvintia edistäviä virikkeitä ja tapahtumia. Tavitteena n työkyvyn edistäminen, terveyttä edistävään liikuntaan kannustaminen ja hyvinvinnin tukeminen. Timinta nudattaa SAKU-etiketin periaatteita. Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

7 7 (12) Työhyvinvintitiminnassa lukuvunna : järjestämme liikunnan kilpailu- ja harrastetapahtumat tapahtumakalenterin mukaisesti paikallisten timijiden avustuksella keskitymme niihin tapahtumiin, jissa n riittävän suuri sallistujamäärä järjestämme henkilöstökisjen superviiknlpun: glf + kesäkisat Rvaniemellä tavitteena saada glfarit jäämään myös kesäkisihin uusia lajeja ja lajisvelluksia: frisbeeglfkisa, viuhkasuunnistus ja helptetut rastit suunnistuskulu ja yleisurheilukulu ennen varsinaista tapahtumaa annamme tukea kisajärjestäjille käynnistämme hyvissä ajin seuraavan superviiknlpun suunnittelun kisajärjestäjän kanssa järjestämme kaksi kulutuspäivää talvikisja järjestävälle Vierumäen Urheilupistn piskelijaryhmälle kehitämme lemassa levien tapahtumien lajivalikimaa ja tarjamme kilpailutapahtumissa myös harrastetyyppisiä lajeja ja sarjja luvumme jäsenetutapahtumista, jiden sallistujamäärät vat jääneet pieniksi kehitämme ktiratakisjen lajivalikimaa ja sisältöjä syksylle hjelmaan keilailu, keväälle ammunta tavittelemme valtakunnallisessa kilpailutiminnassa edellisvusien sallistujamääriä järjestämme nettiphjaisen maksuttman liikuntakampanjan kk jäsenistölle syyslukukaudella kehitämme sivustn mbiilikäytettävyyttä markkinimme kampanjaa khdistetusti sellaisille jäsenyhteisöille, jtka eivät aiemmin le lleet kampanjassa mukana tavittelemme yli tuhatta sallistujaa tarjamme ppilaitskhtaisia tilauskampanjita kevätlukukaudella tavitteena vähintään viisi kampanjaa Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

8 8 (12) järjestämme kesätapahtumana kulttuurivaelluksen Lahdessa ja tavittelemme sallistujamäärän kasvua tutamme sisältöä Työterveyslaitksen alueellisten verkstjen kulutuksiin ja markkinimme niitä jäsenistölle 4.4 Arjen arkki -palvelutiminta Arjen arkki -palvelutiminnan kuvaus SAKU ry:n Arjen arkki -palvelutiminnan tavitteena n kehittää ja levittää hyvinvinnin edistämisen malleja ammatillisessa kulutuksessa. Yhteistyötä tehdään kulutuksen järjestäjien, hankkeiden, asiantuntijarganisaatiiden sekä järjestöjen kanssa. Palvelutiminnalla tuetaan SAKU ry:n perustiminnan kehittämistä. Tarjttavia palveluita vat: hyvien käytäntöjen levittäminen valtakunnallisesti työvälineinä Arjen arkin sähköinen menetelmäpankki, seminaareissa ja teemapäivillä tteutettava menetelmätri sekä SAKU n the rad -kiertue menetelmätria tteutetaan mahdllisimman mnessa SAKU ry:n tapahtumassa sekä kumppanuustiminnassa. Menetelmätri tteutetaan tapahtuman mittakaavan mukaisesti. SAKU ry:n missa tapahtumissa menetelmätrin mut n hultaja-café. kulutus- ja tukipalvelut harraste- ja asuntlatiminnan tutrkulutukset piskelijille hyvinvivan ppimisympäristön teemakulutukset ja tukipalvelut henkilöstölle työkykypassin kulutus- ja tukipalvelut seminaarit ja muut tapahtumat Ammatillisen kulutuksen piskeluhyvinvinnin kehittämispäivät, Phjis-Sumen piskeluhyvinvinnin neuvttelupäivät, Helavalkeat-frumi kumppanirlissa: hyvinvintiverkstn timijiden järjestämät seminaarit ja muut tapahtumat hankekumppanuus (ks. hanketiminta) Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

9 9 (12) Arjen arkki -palvelutiminta lukuvunna Arjen arkki -palvelutiminta n juurrutettu Arjen arkki -hankkeesta SAKU ry:n perustiminnaksi. Arjen arkki -palvelutiminnan kknaisuudesta vastaavat verkstkrdinaattri, menetelmäkehittäjä sekä kulutuskrdinaattri. Työnjak ja rlitus jaetaan Arjen arkki -tiimissä sen jäsenten vahvuuksien kesken. Hyvien käytäntöjen kerääminen, verkstituminen ja menetelmätrin pitäminen vat sa kk SAKU ry:n henkilöstön timenkuvaa, mutta timinnasta vastaavat timintaympäristöä krdinivat työntekijät. Resursseja palvelutimintaan saadaan hanketiminnasta ja -kumppanuudesta sekä maksullisesta palvelutiminnasta. Lukuvunna Arjen arkki -palvelutiminnassa: levitämme lemassa levia hyvinvinnin edistämisen malleja ammatillisessa kulutuksessa mien hankkeiden tulkset kumppanuushankkeissa tutetut mallit ja hyvät käytännöt SAKU-timinnan kytkeminen petussuunnitelmiin (Osaksi pintja! -sisällöt) kartitamme hankekumppanuuksia ja palvelutiminnan rahitusmutja kulutamme ja annamme hjausta tutrtimintaan, työkykypassiin, hyvinvivaan ppimisympäristöön sekä hyviin käytäntöihin liittyen jatkamme Ammatillisen kulutuksen hyvinvintiverkstn krdinintia aktiivisella viestinnällä ja verksttapahtumia järjestämällä teemme tiivistä yhteistyötä hyvinvintiverkstn asiantuntijarganisaatiiden ja järjestöjen sekä kulutuksen järjestäjien kanssa 4.5 Hanketiminta Hanketiminnalla kehitetään maa perustimintaa ja tuetaan jäsenyhteisöjen hyvinvivan ppimisympäristön kehittämistä. Hankkeita tteutetaan yhteistyössä jäsenyhteisöjen ja Ammatillisen kulutuksen hyvinvintiverkstn kuuluvien rganisaatiiden kanssa. Kumppanuuden lähtökhtana n hyvien käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen Arjen arkki -palvelutimintaa hyödyntäen. Kartitamme yhteisen hanketiminnan mahdllisuuksia aktiivisesti. Yhteistyöpyynnöt ja hankesuunnitelmat käsitellään tapauskhtaisesti. Tavitteena n käynnissä levien ismpien hankkeiden lisäksi 2 3 stpalveluhanketta. Omat hankkeet SAKU ry:n itse hallinnimien hankkeiden lähtökhtana vat hyvinvinnin edistämisen hankkeet, jissa kumppanit vat pääsääntöisesti SAKU ry:n jäsenyhteisöjä. Omissa hankkeissa tavitellaan useamman Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

10 10 (12) vuden kestäviä hankkeita ja mielellään krdinivaa timintaa. Lukuvunna tteutamme hankepäätösten mukaista hankekknaisuutta, jka pitää sisällään ainakin: Liikkuva Amis - liikettä amiksiin! -jatkhanke (yhteistyökumppanina Helsingin ylipistn Let s Mve It - tutkimushanke), jnka tavitteena n levittää ja juurruttaa hankkeen aiemmassa vaiheessa kehitettyjä liikkumista lisääviä hyviä käytäntöjä ammatilliseen kulutukseen SAKU n the rad -kiertueella mallintaa, miten Helsingin ylipistn Let s Mve It -hankkeen kehittämiä timintamalleja vidaan tutkimushankkeen päättymisen jälkeen laajamittaisesti levittää ammatillisiin ppilaitksiin. Kumppanuushankkeet Timimme kumppanina ja/tai palveluntarjajana jäsenyhteisöjen ja hyvinvintiverkstn kumppaneiden hankkeissa. SAKU ry:n hankekumppanuuksien salta timitaan Arjen arkki -palvelutiminnan timintaperiaatteiden mukaisesti. Kumppanuushankkeita lukuvunna vat ainakin: Zmi (ESR-hanke, hallinnijana Opetushallitus) OKM:n hallinnnalan Osuvaa saamista -ESR-timintakknaisuuteen kuuluvan Sujuvat siirtymät -teeman hankkeita krdiniva hanke hanke tukee, hjaa ja verksti sekä valtakunnallisesta sista että aluesiista rahitettavia hankkeita SAKU ry:n keskeinen rli n verksttapahtumien järjestäminen, hankkeiden tulsten kkaminen, tulsten itsearviinnin hjaaminen ja tulsten levittäminen valtakunnallisesti Cmb (ESR-hanke, hallinnijana Työterveyslaits) Hankkeen tavitteena n kehittää paikallisia mnialaisen yhteistyöverkstn malleja, jilla tuetaan nurten sallisuuden ja hyvinvinnin rakentumista liikunnan ja kulttuurin keinin. Hankkeessa kehitetään Ammattisaajan työkykypassin petus- ja hjaustyötä tukemaan piskelu- ja työkyvyn edistämistä tukeva mbiilisvellus. Mbiilisvellus kehitetään Työterveyslaitksen, Haaga-Helian ammattikrkeakulun, SAKU ry:n ja hankkeessa mukana levien kulutuksen järjestäjien yhteistyönä. Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

11 11 (12) Keskeisenä tulksena tavitellaan paikallisten SAKUsprts- ja SAKUstars-tapahtumien mallintamista ja levittämistä. Tarjamme ppilaitksille 4 8 työpajaa, jissa valmistellaan paikallisten harrastetapahtumien järjestämistä. 4.6 Järjestötiminta Järjestötiminnassa lukuvunna : arviimme järjestöstrategian nnistumisen ja laadimme järjestölle uuden strategian, jka esitellään jäsenistölle kevätkkuksessa 2017 ja tetaan käyttöön timintasuunnitelmassa tamme käyttöön järjestön yhdenvertaisuussuunnitelman tamme käyttöön uuden timinnan suunnittelun vusikelln kehittämisryhmät aiempaa paremmin mukaan timintasuunnitelman työstämiseen seuraavan lukuvuden vusikell valmis maaliskuuhun mennessä vahvistamme yhteyshenkilöille suunnattua tukea jatkamme yhteyshenkilöiden kulutuksia yleinen yhteyshenkilökulutus piskeluhyvinvinnin kehittämispäivien yhteydessä kulutus paikallistapahtumien järjestämisen tueksi tamme käyttöön yhteyshenkilötiminnan vusikelln (mm. lukuvusittain päivittyvät tukimateriaalit ja säännöllisesti inft niistä yhteyshenkilöille) suuntaamme khdennettua viestintää uusille ja jatkaville yhteyshenkilöille sekä piskelijakunnille keräämme aiempaa aktiivisemmin palautetta timinnasta suraan piskelijilta (SAKU-shutbx, mbiililaitteilla timivat palautelmakkeet) viestintä tarjamme tärkeimmät viestintämateriaalit myös rutsinkielisinä tamme käyttöön viestintäsuunnitelman siirrämme tapahtumatiedtuksen painpistettä nettiuutisista sme-viestintään Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

12 12 (12) aktivimme tapahtumien sallistujia julkaisemaan kuvia Instagramissa aihetunnisteilla #sakury, #amispweria ja #sakustars uudistamme SAKUstars-nettisivut siirrymme pilvipalveluiden ja Office365:n käyttöön lemme aktiivisesti mukana valtakunnallisissa Liikkuva kulu- ja Liikkujan plku -verkstissa lemme mukana Sumi 100 -juhlavudessa pidämme yllä liitn henkilöstön ammattitaita kulutusten avulla ja hulehdimme työhyvinvinnin edistämisestä Sumen ammatillisen kulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitt, SAKU ry

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2015

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2015 1 (10) SAKU ry:n timintasuunnitelma 2015 1. Esipuhe Vuden 2015 myötä siirrytään SAKU ry:n strategiakaudella yli pulenvälin. Strategian mukaisesti viime vusina n keskitytty paikallisen timinnan määrän lisäämiseen

Lisätiedot

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2016

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2016 1 (12) SAKU ry:n timintasuunnitelma 2016 1. Esipuhe Vusi 2016 tulee lemaan SAKU ry:n timinnassa tietynlainen siirtymävusi. Otamme käyttöön järjestön uudet säännöt, muutamme timinnan ja taluden suunnittelun

Lisätiedot

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2014

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2014 1 (9) SAKU ry:n timintasuunnitelma 2014 1. Esipuhe Vunna 2014 ammattiin piskelevien ja ammatillisen kulutuksen henkilöstön hyvinvinnin edistäminen n tärkeämpää kuin ehkä kskaan. Tulevat vudet tietävät

Lisätiedot

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1 (5) SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät 1. Yhteyshenkilöiden valinta Yhteyshenkilöt valitaan lukuvusittain. SAKU ry lähettää jka syksy jäsenyhteisöilleen pyynnön päivittää yhteyshenkilötiedt. Yhteyshenkilöpäivitykseen

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan

Lisätiedot

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia

Lisätiedot

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018 Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018 Perustiedt: Hakuaika: 31.10.2017 päätös pyritään tekemään maaliskuun alkuun mennessä Haun tarkituksena n tukea Muutsta liikkeellä linjausten,

Lisätiedot

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku Liikkujan plku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPlku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat

Lisätiedot

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänvikaa sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2013

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2013 1 (9) SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2013 1. ESIPUHE SAKU ry jatkaa vuonna 2013 työtään ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin tukena. Strategiakauden 2012 2016 keskeisiksi tavoitteiksi on asetettu järjestön

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn klmanteen verksttapaamiseen! #liikkujanplku Meitä n paljn, vanhja tuttuja ja aivan uusia kasvja. Olette kaikki yhtä lämpimästi tervetulleita! http://www.sprt.fi/verkstt/liikkujan-plku-verkst

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiinti Kestävä kehitys vapaan sivistystyön petukseen ja arkeen -seminaari Tampere 8.11.2012 Oulu 15.11.2011 Erkka Laininen OKKA-säätiö Perustettu

Lisätiedot

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Omaishoitajienkuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia

Lisätiedot

SAKU-yhteyshenkilöiden valitseminen ja yhteyshenkilöiden tehtävät

SAKU-yhteyshenkilöiden valitseminen ja yhteyshenkilöiden tehtävät 1 (9) SAKU-yhteyshenkilöiden valitseminen ja yhteyshenkilöiden tehtävät SAKU ry:n timinnan rganisimisessa avainasemassa vat jäsenyhteisöjen yhteyshenkilöt. Kulutuksen järjestäjät saavat nimetä mista ppilaitksistaan

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn tiseen verkstseminaariin! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Tässä ja nyt jälleen huikea prukka kasassa! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt?

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä

Lisätiedot

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Ikääntyneiden mnisairaiden kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Ikääntyneiden mnisairaiden

Lisätiedot

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Fibrmyalgiaa sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2012

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2012 1 (8) SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2012 1. ESIPUHE Vuoden 2012 toimintasuunnitelma avaa SAKU ry:n uuden strategiakauden. Strategiakauden 2012 2016 keskeisiksi tavoitteiksi on asetettu järjestön toiminnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.

Lisätiedot

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA HANKKEEN AVULLA EDISTETÄÄN KAUPUNGIN ELINKEINOELÄMÄÄ JA YMPÄRISTÖTAVOITTEITA YRITYSTEN TOIMINTA = YRITYSTEN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Kehittämisen sa-alueet:

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA 2004/2009 Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut Kirkknummen musiikkipist n perustettu vunna 1972, kunnallistettu 1.1.1989

Lisätiedot

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nurten ja nurten aikuisten ja lasten speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Nurten ja nurten aikuisten speutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien speutumisvalmennuskurssit Aikuisten speutumisvalmennuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja

Lisätiedot

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta Sumen vetvimaisin piskelijakunta Strategia 2013-2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MISSIO JA VISIO... 3 2.1.Missi... 3 2.2.Visi... 4 3. PAINOPISTEET... 4 3.1. Erinmaiset palvelut... 4 3.2. Osaavat ja

Lisätiedot

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua?

Etunoja lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa edellyttää monialaista yhteistyötä ja johtamista. - Mihin se voi kaatua? Etunja lasten, nurten ja perheiden tukemisessa edellyttää mnialaista yhteistyötä ja jhtamista. - Mihin se vi kaatua? FT, ssiaalijhtaja Arja Heikkinen, Oulun kaupunki 29.9.2014 Oulun kaupungin tavitteet

Lisätiedot

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Hengityssairauksia sairastavien

Lisätiedot

Hankeviestinnän suunnitelma 2012-2014

Hankeviestinnän suunnitelma 2012-2014 Hankeviestinnän suunnitelma 2012-2014 Viestinnän tavite ja perusviesti Hanke ja tavite Kestävät hankinnat -saamisen edistäminen julkisissa rukapalveluissa -hanke edistää kansallisen Rukaketjun timenpidehjelman,

Lisätiedot

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013 7.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirsi Kaunisharju Sähköp. kirsi.kaunisharju@minedu.fi Arvi kulttuurin ja luvan taluden timintaedellytyksistä 2013, hjeistus 7.11.2013 Etelä-Savn alueen arvi kulttuurin

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön

Lisätiedot

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731 Hyvinvintitiet hyvinvintijhtamisen työkaluna Matti Vähäkupus Oulun kaupunki matti.vahakupus@uka.fi 0505687731 Kertmus etenee vudesta ja valtuustkaudesta tiseen Hyvinvinnin rakenteet Oulun kaupunki Kaupungin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,

Lisätiedot

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan 9.4.2015 1 / 8 Työ- ja elinkeinministeriö Viite: TEM/574/00.06.02/2015 Seudullisten kehittämisyhtiöiden rli työ- ja elinkeinplitiikan edistämisessä 1. TEM:n kysymykset ja vastaukset niihin: 1.1. Kehittämisyhtiöiden

Lisätiedot

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja Kuhmisten kunnan elinkeinja työllisyysstrategia [Tiedstn alatsikk] Visi, tavitteet, keint 0 Visi Kuhmisissa n luntaista elinvimaa, tekemistä ja laadukkaita palveluita ihmisille ja yhteisöille. Kuhmisten

Lisätiedot

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio Rekrytinti- ja perehdytyskansi Kansi n tarkitettu apuvälineeksi erilaisiin tilaisuuksiin, jissa järjestöämme ja timintaamme tehdään tutuksi uusille ihmisille. Ajatuksena n, että jkainen hyödyntää sitä

Lisätiedot

Alueellisten aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tilanne kysely

Alueellisten aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tilanne kysely Alueellisten aikuiskulutuksen tiet-, neuvnta- ja hjauspalvelujen tilanne 2009 -kysely Helmikuu 2009 (versi 23.2.2009) Aikuishjauksen krdinaatiprjekti 1. Lmakkeen täyttämiseen sallistuneen ryhmän tiedt

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 4.6.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 4.6.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 4.6.2015 Liikkujan plku -verkst Aamupäivän hjelma Kuulumisten vaiht & UTS- ja terveysprfiilien tilannekatsaukset Sprts Club fr Health kuulumiset Sumen ryhmän SCfH

Lisätiedot

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Muistisairauksia sairastavien aikuisten speutumisvalmennuskurssit, parikurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital speutumisvalmennuskurssi,

Lisätiedot

Liikkujan polku. Matleena Livson

Liikkujan polku. Matleena Livson Liikkujan plku Matleena Livsn 21.11.2015 Mikä n Liikkujan plku verkst? Miten verkst timii ja kuinka pääsee mukaan? Mikä n Liikkujan plku verkst? Miten verkst timii ja kuinka pääsee mukaan? Miten harrasteliikunta

Lisätiedot

Välkky-hanke. Työvalmennus ja työnetsinta. 8.6. Päätösseminaari. Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen

Välkky-hanke. Työvalmennus ja työnetsinta. 8.6. Päätösseminaari. Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen Välkky-hanke Työvalmennus ja työnetsinta 8.6. Päätösseminaari Työvalmennuksen ja työnetsinnän hyvät käytännöt sekä niiden jalkauttaminen Sari Puurtinen Net Effect Oy Ajatuksia hyvistä käytännöistä Hyvät

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntpyyntö 18.05.2018 OKM/93/040/2017 Kuntien kulttuuritiminnasta annetun lain uudistaminen Jhdant Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausunta liitteenä levasta muistista

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit 29.8.2012

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit 29.8.2012 Terveyssast Kuntutusryhmä MS-kurssit 29.8.2012 Kurssityypit Kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Avmutinen kuntutuskurssi, sittainen perhekurssi Speutumisvalmennuskurssi Khderyhmä MS-tautia sairastavat,

Lisätiedot

Muutos-pvm Mitä muutettu/tehty Muutoksen tekijä(t) Luotu asiakirjan ensimmäinen Riikka Hytönen

Muutos-pvm Mitä muutettu/tehty Muutoksen tekijä(t) Luotu asiakirjan ensimmäinen Riikka Hytönen ELINVOIMAA TYÖSTÄ Ääneksken kaupungin työllisyyshjelma 219 221 Kaupunginhallitus 3.6.219 liite nr 7 (1/5) Kaupunginvaltuust 1.6.219 liite nr 7 (1/5) Muuts-pvm Mitä muutettu/tehty Muutksen tekijä(t) 29.4.219

Lisätiedot

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma Odtukset ja tavitteet tutkimuksen tuki- ja innvaatipalveluille: ylipistn jhdn näkökulma Tutkimuspalvelupäivät 21.8.2014 Ilkka Niemelä Prvsti Aalt-ylipist Tutkimuksen tuki- ja innvaatipalvelut ylipistssa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä HJ 1. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä HJ 1. Työterveyslaitos Hyvinvintia työstä 1 Työterveyslaits www.ttl.fi Arjen arkki arviintitutkimus Ohjausryhmä 12.2.2013 Hanna Jurvansuu ja Päivi Husman 2 Työterveyslaits www.ttl.fi Arviinnin tarkitus Arjen arkin ESR-prjektisuunnitelma:

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen 2.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen 2.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verksttapaaminen 2.9.2015 Liikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma Kuulumisten vaiht Hyvien käytäntöjen jakaminen: Glfin hyviä käytäntöjä Seuratimintayksikön

Lisätiedot

Monialaisella palveluyhteistyöllä jatkopolkuja työpajojen asiakkaille

Monialaisella palveluyhteistyöllä jatkopolkuja työpajojen asiakkaille Mnialaisella palveluyhteistyöllä jatkplkuja työpajjen asiakkaille Orivesi 25.4. 2014 Tekemällä ppii -hanke Ism Phjantammi Tmi Phjantammi ism@phjantammi.fi 050 5613426 Hankkeista ppia Tausta tälle esitykselle

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

Muistio. - aikataulu. Merja Ruotsalainen, projektipäällikkö

Muistio. - aikataulu. Merja Ruotsalainen, projektipäällikkö valtakunnallinen tiet- ja petuskäytön kulutus TieVie-suunnitteluryhmän kkus Aika: ke 9.11.2005 kl 11.15-18.00, t 10.11. kl 8.30-15.15 Paikka: Peurunka, Laukaa Läsnä: Paula Airaksinen, Antti Auer, Taru

Lisätiedot

Levi Snow Sports Academy kehitta mishanke

Levi Snow Sports Academy kehitta mishanke Levi Snw Sprts Academy Hankesuunnitelma Levi Snw Sprts Academy kehitta mishanke HANKESUUNNITELMA 16.6.2014 Kittilän kunta 1 Levi Snw Sprts Academy Hankesuunnitelma Sisältö 1. Tausta ja tarve hankkeelle...

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aivverenkierthäiriön sairastaneiden kuntutuskurssit 29.8.2012 AVH-kuntutuskurssit Kurssikknaisuus vuden 2013 alusta Humiitu kehittämistiminnasta saatuja tulksia (kevennetty kävely

Lisätiedot

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011 Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjaks 2011 Tekijät : Anja Akujärvi Päivämäärä: 7.9.2011 Sisällysluettel 1. Jhdant 2. Inarin kunnan työskentelyjaksn aihe / sisältö 3. Tavite 4. Tteutus 5. Tulkset

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus DM 450969 02-2009 Cpyright Tekes Tekes teknlgian ja innvaatiiden kehittämiskeskus Innvaatitiminnan edistämisen edelläkävijä Tekes verkstja innvaatiille Palvelut Asiakkaat Resurssit rahitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015

Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015 Arctic Image 1.3.2015 30.12.2017 14.8.2015 Khti Arctic Imagea LIME INNO päättynyt 31.3.2015 VETOVOIMAISUUTTA AV-TUOTANNOILLA 1.4.2015-31.12.2015 ARCTIC IMAGE 1.3.2015-31.12.2017 Vetvimaisuutta AV-tutannilla

Lisätiedot

SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO. Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO. Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta. SIVISTYSVALIOKUNTA LAUSUNTO Helsinki 6.2.2019 Viite: VNS 6/2018 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Valtineuvstn selntek liikuntaplitiikasta SOSTE Sumen ssiaali ja terveys ry n valtakunnallisten ssiaali- ja

Lisätiedot

STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016

STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016 STRATEGISET TAVOITTEET 2014 2016 Vusisuunnitelma 2014 PRCF:n Trphy jast 17.10.2013, Hämeenlinna 2 TOIMINTA-AJATUS Kilpailemisesta ja rata-ajsta kiinnstuneita Prsche harrastajia varten perustettiin vunna

Lisätiedot

L 3. 9. 01. 2015 KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO

L 3. 9. 01. 2015 KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/lnkmmit Hankkeen vastuullinen ia yhteystiedt Vastuutah/Yrityksen

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista 3.9.2014 Elinkeinelämän keskusliitt Sisällys 1 Mikä n Team Finland?... 1 2 Mitä Team Finlandissa n saatu aikaan? Miten muuts näkyy yrityksille?...

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

Tutkinnon perusteet. Taideteollisuusalan erikoisammattitutkinto

Tutkinnon perusteet. Taideteollisuusalan erikoisammattitutkinto Tutkinnn perusteet Taidetellisuusalan erikisammattitutkint Sisustuksen saamisala Osaamisalan kuvaus: Sisustuksen saamisala (3183) Sisustajamestari n sisustuksen ammattilainen, yrittäjä tai työntekijä,

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä 2.6.2016 L iikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma Esittäytymiset, kuulumisten vaiht & kertaus teemaryhmän timinnasta Hyvien käytäntöjen jakaminen: Lisää

Lisätiedot

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin. 1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

Kunta HYTE. HYTE-toimijoiden työkokous

Kunta HYTE. HYTE-toimijoiden työkokous Kunta HYTE HYTE-timijiden työkkus 21.2.2019 Heinävesi Juuka Hyvinvintijhtaminen kunnan jhtamisjärjestelmässä Plvijärvi Thmajärvi Ilmantsi Outkumpu Rääkkylä Valtim Jensuu Kntilahti Lieksa Liperi Kitee

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo + Vapaaehtistiminnan jhtaminen Saara Jäämies Sal 14.3.2017 + Kuka len? Saara Jäämies Helsingin kaupunginkansliassa vapaaehtistiminnan mallin prjektisuunnittelija Vapaaehtis- ja kansalaistiminnan kehittäjä

Lisätiedot

OHJATAAN YHDESSÄ. Opiskelija. Opinto-ohjaaja. Hoksaajaopettaja. Vastuuopettaja. Erityisen tuen ohjaava opettaja. Opettaja.

OHJATAAN YHDESSÄ. Opiskelija. Opinto-ohjaaja. Hoksaajaopettaja. Vastuuopettaja. Erityisen tuen ohjaava opettaja. Opettaja. Opintsihteeri OHJATAAN YHDESSÄ Hksaajapettaja Opint-hjaaja Erityisen tuen hjaava pettaja Opiskelija Vastuupettaja Opettaja Terveydenhitaja OPINTO-OHJAAJA Dia 1 kulutusten markkininti piskelijarekrytinti

Lisätiedot

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN Maapörssi Maapörssi n alittanut nettiphjaisen tiedn välittämisen ylijäämä maa-ainesten kierrätyksen edistämiseksi

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN

SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN KULTTUURIFOORUMI 20.11.2018 vt. maakuntajhtaja Ask Ar-Heinilä, Satakuntaliitt Satakuntaliitt aluekehitysviranmaisena vastaa maakunnan aluekehittämisen strategisesta kknaisuudesta.

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto Nurten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän tapaaminen 10.3.2016 Liikkujan plku -verkst Iltapäivän hjelma (kl 13.30-15.30) Esittäytymiset KKI-hanketuki Hyvien käytäntöjen jakaminen: Lunais-Sumen

Lisätiedot

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT FC HONKA AKATEMIAN ARVOT JOHDANTO... 3 FC HONKA AKATEMIAN ARVOT... 4 YHTEISÖLLISYYS & YKSILÖ... 5 MEIDÄN SEURA, TOIMIMME YHDESSÄ, VOITAMME YHDESSÄ... 5 YKSILÖN KEHITYS JA YKSILÖN ONNISTUMISET PARANTAVAT

Lisätiedot

Kansallisen MAL-verkoston arviointi

Kansallisen MAL-verkoston arviointi Kansallisen MAL-verkstn arviinti Alustavia tulksia Elkuu 2015 Kysely ja haastattelut Kysely tteutettiin 3.6.- 12.6. Surveypal-järjestelmän kautta. Vastauksia kerättiin sekä khdennetusti verkstn työssä

Lisätiedot

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 3.12.2018 / Saara Nykänen & Rbert Sundman, lunns 16.12.2018 / Snja Miettinen, lunns päivitetty esitykseksi hallituksen päätöksen mukaisesti 26.1.2019 / Partineuvstn järjestäytymiskkuksen käsittely PARTION

Lisätiedot

Vetovoimainen Haapajärvi - Suomen keskipisteessä

Vetovoimainen Haapajärvi - Suomen keskipisteessä HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI-, ELINKEINO- JA KONSERNISTRATEGIA 2020 Vetvimainen Haapajärvi - Sumen keskipisteessä 9.6.2015 107 Kaupunginvaltuust 15.6.2015 30 1 1. Arvt, timinta-ajatus ja visi Arvt, jtka hjaavat

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio POHJOISEN KULTTUURI-INSTITUUTTI Jhtryhmä 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2013 kl 10.00 12.33 Paikka Kemi-Trninlaaksn kulutuskuntayhtymä Lappia Mediataln neuvtteluhune, Urheilukatu 6, Trni Osallistujat VARSINAINEN

Lisätiedot

Palveluliiketoiminnan kehittämisohjelma Ohjelmaluonnos

Palveluliiketoiminnan kehittämisohjelma Ohjelmaluonnos LUONNOS Palveluliiketiminnan kehittämishjelma Ohjelmalunns 2014 MLP Mdular Learning Prcesses Oy. Kaikki ikeudet pidätetään. 1 MLP:n taustaa MLP:n kuluttajana MLP Mdular Learning Prcesses Oy n timinut vudesta

Lisätiedot

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO Lapin ssiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO - Trstai 17.8.2006 kl 10 15 - Lapin ylipist, ls 21, Rvaniemi - Läsnä 25 henkilöä: Kaisa Kstam-Pääkkö, Asta Niskala, Maarit Pirttijärvi,

Lisätiedot

2.2.2015. www.ktay.fi

2.2.2015. www.ktay.fi Ssiaali- ja terveysvalikunta Eduskunta Kuntutuksen timialayhdistyksen lausunt hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ssiaali- ja terveydenhulln järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä kunta - verkosto

Turvallinen ja kriisinkestävä kunta - verkosto Turvallinen Onnistuva Sumi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lkalt Turvallinen ja kriisinkestävä kunta - verkst Ari-Pekka Meurnen, verkstn puheenjhtaja, Lappeenrannan kaupunki TURVALLISUUSROOLI?

Lisätiedot

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS VALMA-kulutus n hyvä vaihteht sinulle js haluat tutustua erilaisiin kulutusalihin ja ammatteihin tarvitset lisäaikaa ja hjausta kulutuksen ja ammatin valinnassa

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: ALUEELLINEN SEURAVALMENNUS

SPL TAMPEREEN PIIRI: ALUEELLINEN SEURAVALMENNUS SPL TAMPEREEN PIIRI: ALUEELLINEN SEURAVALMENNUS Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Omalle huipulle yhteispelillä Js tutustut menestyvään

Lisätiedot

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

ti 16.6.2015 klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu JIPPO-junirit ry JOHTOKUNNAN KOKOUS 4/2015 MUISTIO Aika ja paikka: Läsnä: ti 16.6.2015 kl 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuist, Jensuu Jari Laurnen (puheenjhtaja), Juni Turunen, Matti Karttunen, Jaakk Hnka-Hallila,

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot