Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi.
|
|
- Aku Mäkelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (5) HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat allekirjoitetut tuntilistat joka kuukauden 25.päivänä joko skannattuna sähköpostilla osoitteeseen tai Mikkelin kaupungin asiointipisteeseen (käyntiosoite Maaherrankatu 9-11). Loppukuukauden osalta tuntilistaan merkitään tunnit työvuorosuunnitelman mukaisesti. Mikäli toteutuneisiin tunteihin tulee muutoksia tuntilistan toimittamisen jälkeen, muutokset ilmoitetaan erillisellä tuntilistalla seuraavan kuukauden tuntilistan palauttamisen yhteydessä. Vaihtoehtona on myös toimitus faxilla numeroon tai perinteisellä postilla Taitoan Rovaniemen toimipisteeseen osoitteeseen Pohjolankatu 2, ROVANIEMI. Näissä toimitusvaihtoehdoissa noudatetaan myös kuukauden 25.päivän aikataulua. Mikäli tuntilistan palautuspäivä sattuu viikonlopulle tai on arkipyhä niin tuntilistat tulee palauttaa seuraavana arkipäivänä. Palkat maksetaan kuukauden 15. päivänä, mikäli maksupäivä sattuu viikonloppuun tai arkipyhään palkka maksetaan edellisenä arkipäivänä. HUOM! Mikäli aineistoa ei ole toimitettu määräpäivään mennessä, palkanmaksu siirtyy seuraavan kuukauden palkanmaksupäivään. Tuntilistaan on tehtyjen tuntien lisäksi merkittävä, jos avustajan työsuhde päättyy tai avustaja on sairauslomalla tai vuosilomalla. Lisäksi tuntilistaan tulee merkitä onko avustaja avustettavan omainen. Tuntilista täytyy allekirjoittaa ja täyttää joka kuukaudelta pyydetyt tiedot. Heta-liittoon kuuluvilla työnantajilla on oma tuntilista. Tuntilistoja saa Mikkelin asiointipisteestä tai internetistä -> Vammais-ja kehitysvammapalvelut >Seudulliset lomakkeet. Yhdessä tuntilistassa ilmoitetaan vain yhden kalenterikuukauden tunteja. Esim. tammikuun tunnit ilmoitetaan omassa listassa ja helmikuun tunnit omassa. Tuntilista täytyy olla työnantajan allekirjoittama tai muutoin hänen hyväksymä.
2 Muutokset työsuhteessa tai palkkaan vaikuttavat tekijät työnantajan liittyminen Heta-liiton jäseneksi, työnantaja toimittaa Heta-liiton ohjeistamat liittymispaperit sekä mahdolliset kokemuslisäilmoitukset tuntiilmoituksen yhteydessä Taitoan palkanlaskentaan lomautuksesta ilmoitus (kopio lomautusilmoituksesta Taitoan palkanlaskentaan) lomien ajankohdat tulee ilmoittaa siten että lomapalkka olisi maksussa avustajalle ennen loman alkua normaalin palkanmaksun yhteydessä. Työsopimus työnantajat tekevät työsopimuksen työntekijänsä/-tekijöidensä kanssa. Työsopimukseen on hyvä lisätä tieto siitä kuka antaa lomautusilmoituksen työntekijälle, jos työnantaja on itse sitä estynyt antamaan. Määräaikaista työsopimusta ei pääsääntöisesti voida irtisanoa. Se on kuitenkin mahdollista purkaa tietyin perustein. Työsopimus onkin syytä tehdä toistaiseksi voimassa olevaksi. Ennen avustajan irtisanomista on tarpeellista keskustella vammaispalvelun kanssa asiasta. Laittomasta irtisanomisesta johtuvat kustannukset tulevat työnantajan korvattaviksi. Palkka Henkilökohtaisen avustajan palkka on 9,38 /tunti. Heta-liittoon kuuluvien työnantajien työntekijöiden kohdalla noudetaan työehtosopimusta ja sen palkkausta. Henkilökohtaisen avustajan palkka ym. kuluja ei makseta työnantajan ennalta tiedetyn laitoskuntoutuksen ajalta tai sairaalassaolon ajalta, paitsi, jos avustaja pitää silloin lomiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jollei avustajalla ole oikeutta lomiin tai ne on jo pidetty, tulee avustaja lomauttaa ennalta tiedetyn laitoskuntoutuksen tai sairaalassaolon ajalle. Lomautusilmoitus tulee antaa hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista kirjallisesti työntekijälle. Työntekijä tulee lomauttaa myös äkillisen sairaala- tai muun laitoshoidon tai vastaavan arvaamattoman syyn johdosta. Lomautusilmoitus tulee antaa tällöin välittömästi. Tällöin työnantajalla on työnteon keskeytyksen ajalta palkanmaksuvelvollisuus enintään kahdelta viikolta. Työsopimukseen on hyvä laittaa tieto siitä kuka lomautuksen tekee, jos työnantaja on estynyt. Henkilökohtaiselle avustajalle maksetaan sairausajan palkka työantajan omavastuuajalta, jonka jälkeen avustaja hakee sairauspäivärahaa Kelalta. Työnantajan omavastuuaika on sairastumispäivä ja yhdeksän sitä seuraavaa arkipäivää (sisältää lauantain) tai yksi arkipäivä jos työkyvyttömyys alkaa samasta syystä uudelleen 30 päivän sisällä edellisen sairauspäivärahan maksamisesta. Jos työsuhde on kestänyt alle kuukauden, maksetaan sairausajan palkka 50 % suuruisena.
3 Avustajan sairauspäivät merkitään tuntilistaan, samoin sairauspäiville suunnitellut tunnit. Työnantaja tarkistaa sairauslomatodistuksen, todistuksia ei tarvitse lähettää vammaispalveluun eikä Taitoan palkanlaskentaan. Avustajat huolehtivat itse työttömyyskassojen jäsenmaksuista Tapaturmavakuutus Työnantaja huolehtii tapaturmavakuutuksen ottamisesta työntekijälle/työntekijöille haluamastaan vakuutusyhtiöstä. Vakuutuksesta lasku osoitetaan suoraan kaupungille: Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, sarjanumero PL SSC. Laskun viitteenä tulee olla vakuutuksenottajan eli työnantajan nimi. Tapaturmavakuutuksen tulee olla voimassa heti avustajan ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Ryhmähenkivakuutus ei ole lakisääteinen maksu, eikä sitä korvata henkilökohtaisen avun päätöksellä paitsi, jos työnantaja kuuluu Hetaliittoon. Työterveyshuolto Lakisääteiseen työterveyshuoltoon sisältyvät työpaikan terveysvaarojen selvittäminen työpaikkaselvityksen avulla työpaikan terveysriskeihin perustuvat terveystarkastukset toimenpide-ehdotusten tekeminen työolojen parantamisesta sekä työkyvyn edistämisestä neuvonta ja ohjaus sekä tietojen antaminen koskien työolojen kehittämistä ja työntekijöiden terveyttä työkykyä ylläpitävä toimintaan osallistumien työpaikan ensiapuvalmiuden ohjaus edistäminen, kuntoutusneuvonta sekä kuntoutukseen ohjaaminen. sairausvakuutuslain nojalla työnantaja saa korvausta työterveyshuollosta aiheutuneisiin kustannuksiin. Työnantaja hakee korvauksen Kelalta, jonka jälkeen työnantajan omavastuuosuudeksi jäävät kustannukset korvataan vammaiselle henkilölle vammaispalvelulain nojalla. Lakisääteinen työterveyshuolto ei sisällä työntekijöiden sairaanhoitoa. Työterveyspalveluiden järjestämisestä vastaa Etelä-Savon Työterveys Oy, Maaherrankatu 13 (käyntiosoite: Hallituskatu 5), Mikkeli. Yhteyshenkilönä sopimusasioissa toimii Palvelupäällikkö, vastaava hoitaja Ulla Honkamaa, puh Avustajien omana työterveyshoitajana toimii Anu Heinonen, puh
4 LOMAT Lomanmääräytymisvuosi 2015 Lomaoikeus lasketaan lomakautta edeltävältä vuoden pituiselta ajanjaksolta esim ja nämä lomat ovat pääsääntöisesti käytettävissä lomakaudella 2015 jne. Lomakausi välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Vuosilomaa kerryttävät täydet lomanmääräytymiskuukaudet, joiden aikana työtä on sopimuksen mukaan tehty tai jotka ovat työssäolon veroista aikaa vähintään 14 päivää tai vähintään 35 tuntia Työssäolon veroinen aika Työssäolon veroisena pidetään poissaoloaikaa, jolta työnantaja on lain mukaan velvollinen maksamaan työntekijälle palkan. Lisäksi työssäolon veroisina pidetään myös niitä työpäiviä tai työtunteja, jolloin työntekijä työsuhteen kestäessä on estynyt tekemästä työtä esimerkiksi äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan, tilapäisen hoitovapaan, pakottavista perhesyistä johtuvan poissaolon, sairauden tai tapaturman, lääkinnällisen kuntoutuksen tai lomauttamisen takia Päivät, jotka eivät kuluta vuosilomapäiviä Vuosilomapäiviä eivät kuluta sunnuntaipäivät, kirkolliset juhlapäivät (mm. arkipyhiä, jotka sattuvat viikolle tai lauantaille), itsenäisyyspäivä, jouluaatto, juhannusaatto, pääsiäislauantai ja vapunpäivä. Lomaoikeus Työntekijä ansaitsee vuosilomaa kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta: a) kaksi arkipäivää b) kaksi ja puoli arkipäivää, jos työsuhde on maaliskuun loppuun mennessä yhdenjaksoisesti jatkunut vähintään vuoden nykyisellä työnantajalla tai työntekijä on viimeisen viiden vuoden aikana työskennellyt henkilökohtaisena avustajana tai samankaltaisissa tehtävissä yhteensä kahden vuoden ajan (koskee vain Heta-liittoon kuuluvia) c) kolme arkipäivää, kun työsuhde on maaliskuun loppuun mennessä kestänyt vähintään 15 vuotta (koskee vain Heta-liittoon kuuluvia)
5 Työntekijän oikeus vapaaseen Työntekijällä, joka sopimuksen mukaan tekee kaikkina kalenterikuukausina työtä alle 14 päivää tai alle 35 tuntia eikä siten ansaitse lainkaan vuosilomaa, on työsuhteen kestäessä oikeus halutessaan saada vapaata 2 arkipäivää kultakin kalenterikuukaudelta, jonka aikana hän on ollut työsuhteessa. PALKANMAKSU Kunnan Taitoa Oy huolehtii palkanmaksusta tuntilistan perusteella myönnettyjen avustajatuntien mukaisesti: henkilökohtaisten avustajien palkanmaksusta lomarahojen maksamisesta (Hetan työehtosopimus) vuosilomapalkan yhteydessä lomakorvauksen maksamisesta lomakauden päättyessä Lisäksi Kunnan Taitoa Oy huolehtii: työnantajamaksuista (vero, sotu, työttömyysvakuutusmaksu, työeläkemaksu) vuosi-ilmoituksen tekemisestä verottajalle MUUTA: Kunnan Taitoa Oy vastaa kysymyksiin, jotka koskevat palkanmaksua, muihin kysymyksiin vastaa kaupungin vammaispalvelu kaikki avustajan palkanmaksua koskevat ilmoitukset tulee tehdä Kunnan Taitoan palkanlaskentaan Muistakaa lähettää avustajan verokortit suoraan osoitteeseen Kunnan Taitoa Oy, Pohjolankatu 2, Rovaniemi (jos verokorttia ei toimiteta, ennakonpidätys toimitetaan 60 % suuruisena) tämä ohje liitteineen löytyy myös Mikkelin kaupungin www-sivuilta vammaispalvelun kohdalta YHTEYSTIEDOT: Mikkelin kaupungin vammaispalvelu puh klo Kunnan Taitoa Oy:n asiakaspalvelu palvelee numerossa: arkisin klo Puhelun hinta on soittajalle peruspuhelun hintainen (mpm/ppm). Kunnan Taitoa Oy:n verkkopalvelu: tai asta.avustajat.mikkeli@taitoa.fi Palvelu on tarkoitettu henkilökohtaisten asioiden hoitoon kuten esim. verokorttiasiat ja palkkatodistukset ja on avoinna kaikille henkilökohtaisille avustajille ja heidän työnantajilleen. LIITTEET - tuntikorttipohjat - mallit tuntikorttien täyttämisestä
6
7
Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi.
1 (5) HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJAOHJE Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat
Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi.
HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat
Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajien luettavaksi.
HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat allekirjoitetut
Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:
27.12.2017 1 (11) Henkilökohtaisen avustajan työnantajille ja avustajille Henkilökohtaisen avun työnantajamallissa vaikeavammainen henkilö toimii itse avustajan työnantajana ja työnjohtajana. Vaikeavammainen
Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:
17.12.2018 1 (13) Henkilökohtaisen avustajan työnantajille ja avustajille Henkilökohtaisen avun työnantajamallissa vaikeavammainen henkilö toimii itse avustajan työnantajana ja työnjohtajana. Vaikeavammainen
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
TILITOIMISTO. Vantaa alkaen
TILITOIMISTO Vantaa 1.1.2016 alkaen Econia Yrityspalvelut Oy Käsittelemme tänään Toimitettavat lomakkeet palkanlaskentaan Työsopimuksen täyttäminen Päätösten vaikutus palkanlaskentaan Tuntilistat Sairauslomat
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4
Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle
Hyvinvointitoimiala Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi
Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle
TURKU Hyvinvointitoimiala Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364 20101 Turku Puh. 02 330 000 Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi
Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle
TURKU Hyvinvointitoimiala 2015 Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Faksi 02 262 6448 Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
Päivitetty 14.12.2015 TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olette saaneet vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että te, teidän
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
Päivitetty 27.6.2014 TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olette saaneet vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että te, teidän omaisenne
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJAOHJE
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJAOHJE Sisällys HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJAOHJE... 3 MIHIN HENKILÖKOHTAISTA APUA MYÖNNETÄÄN?... 3 TYÖNANTAJANA TOIMIMINEN... 3 TYÖSOPIMUS... 4 PALKKA... 5 TYÖVUOROJEN
3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.
3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/2/2013 27.3.2013 1(7) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette
HENKILÖKOHTAINEN APU Ohjeita avustajalle / Työsopimuksen liite
HENKILÖKOHTAINEN APU Ohjeita avustajalle / Työsopimuksen liite Vaikeavammaisuus ja henkilökohtainen apu Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/3/2011 9.3.2011 1(6) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää
LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.
Liite nro 1 Peruspalvelultk 16.9.2015 LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.2008/981 8 c ) 1. YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISEN
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette
HENKILÖKOHTAINEN APU Ohjeita avustajalle / Työsopimuksen liite
HENKILÖKOHTAINEN APU Ohjeita avustajalle / Työsopimuksen liite Vaikeavammaisuus ja henkilökohtainen apu Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE V/2/2015 27.4.2015 1(7) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään Viher- ja ympäristörakentamisalan työehtosopimuksen
Soveltamisohje vuosilomalain muutoksista
1 Soveltamisohje vuosilomalain muutoksista Muutosten pääkohdat Vuosilomalakia muutettiin 1.4.2019 lukien siten, että työntekijälle turvataan oikeus EU-lainsäädännön edellyttämään vähintään neljän viikon
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette
KIERTOKIRJE 5/ sivu 1 VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA LUKIEN
17.3.2016 sivu 1 Petri Verronen, Olli Rauhamaa, Mari Vasarainen VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA 1.4.2016 LUKIEN Vuosilomalaki muuttuu 1.4.2016 lukien. Muutokset koskevat vuosiloman ansaintaa tiettyjen perhevapaiden
TYÖNANTAJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
HAJ ja työlainsäädäntö TYÖNANTAJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen työsuhteen tunnusmerkistö työn tekeminen henkilökohtaisesti työn tekeminen toiselle työnantajan
Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT
1 Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT 2 Sisällysluettelo SAATESANAT... 3 YLEISTÄ... 4 TYÖSOPIMUS... 5 TYÖAIKA JA LISÄT... 6 Peruslisät... 6 Arkipyhäkorvaus... 7 Kokemuslisä... 7 PALKKA...
Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.
JÄSENKIRJE M+P+T/1/2016 4.3.2016 1(8) Kristel Nybondas Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. Maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE
TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJALLE JA AVUSTAJALLE
Perusturvakeskus/ Vammaispalvelut HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJALLE JA AVUSTAJALLE Vammaispalvelulain nojalla vaikeavammaiselle henkilölle voidaan myöntää henkilökohtaisena apuna
Vuosiloman pituus määräytyy vuosilomalain mukaan
Vuosiloman pituus määräytyy vuosilomalain mukaan Kesälomakausi alkaa virallisesti toukokuun toisena päivänä ja päättyy syyskuun lopussa. Loma-aikaa ja lomapalkkaa koskevat pykälät ja määräykset löytyvät
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE. Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Mariankatu KOKKOLA
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Mariankatu 16-20 67200 KOKKOLA OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite
Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT
1 Henkilökohtaisen avustajan tietopaketti VAMMAISPALVELUT 2 Sisällysluettelo SAATESANAT... 3 YLEISTÄ... 4 TYÖSOPIMUS... 5 TYÖAIKA JA LISÄT... 6 Peruslisät... 6 Arkipyhäkorvaus... 7 Kokemuslisä... 7 PALKKA...
Hyvä seura työnantajana
Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset
VUOSILOMAT
LIITE 4 VUOSILOMAT 2.5.2011-30.4.2012 Seuraavana kerrotaan vuosilomien ansainnan ja antamisen keskeiset periaatteet kaupan alalla. Vuosilomat määräytyvät vuosilomalain ja kaupan työehtosopimuksen mukaan.
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN PALKKAAMISEN OHJE 1.1.2015
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN PALKKAAMISEN OHJE 1.1.2015 stltk 20.1.2015 5 Sisällys 1 Yleistä henkilökohtaisesta avusta... 3 1.1. Työsopimus... 4 2 Henkilökohtaisen avustajan palkkaus... 5 2.1 Sairausajan
Vuosilomalain muutos
Vuosilomalain muutos 1.4.2019 luottamusmiesten koulutus 21.-22.3.2019 Hotelli Ava Vuosiloman ansainta Perustuu vuosilomalaissa määriteltyihin täysiin lomanmääräytymiskuukausiin Lomaa kertyy työsuhteen
KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS
KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS Reijo Mattila sopimussihteeri 2 SISÄLTÖ 1. VUOSILOMAN ANSAINTA 3 1.1 Loman pituus 3 1.2 Työssäolon veroinen aika 3 1.3 Vuosilomavapaa 4 2. LOMAN ANTAMINEN 5 2.1 Säästövapaa
Liite 5 Keuruun perusturvalautakunta HENKILÖKOHTAINEN APU - työnantajamalli
Liite 5 Keuruun perusturvalautakunta 19.2.2019 17 HENKILÖKOHTAINEN APU - työnantajamalli 2 Sisällys 1. HENKILÖKOHTAINEN APU...1 2. TYÖNANTAJUUDEN ALKAESSA...1 Avustajan hankinta...1 Työsopimus...1 Tilitoimiston
Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan
VUOSILOMALAKI. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula
VUOSILOMALAKI Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula 20167 www.dlapiper.com 2015 0 Vuosiloma Keskeisiä käsitteitä lomavuosi kalenterivuosi, jonka vuosilomasta on kysymys lomanmääräytymisvuosi 1.4.-31.3.
KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS
KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS Reijo Mattila sopimusasiantuntija 2 VUOSILOMA KIINTEISTÖPALVELUALALLA Opas perustuu 1.4.2005 voimaan tulleeseen vuosilomalakiin ja kiinteistöpalvelualan työehtosopimusmääräyksiin.
Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela
Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen
HENKILÖSTÖVUOKRAUS/TYÖSUHDEOPAS. terveydenhuoltoala sosiaaliala
HENKILÖSTÖVUOKRAUS/TYÖSUHDEOPAS terveydenhuoltoala sosiaaliala Sisällysluettelo Tervetuloa Kuhilaan työntekijäksi!... 3 KUHILAS TYÖNANTAJANA... 4 PALKANMAKSU... 5 Ylityöt...6 Lomakorvaus, lomalisä ja lomaraha...6
Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)
Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin
Henkilökohtaisen avun toimintaohje työnantajalle
Vammaispalvelut PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi Käyntiosoite: Aninkaistenkatu 1 D, 6. kerros Henkilökohtaisen avun
KEMIN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI
KEMIN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25 94100 KEMI VAMMAISTEN HENKILÖIDEN AVUSTAJAPALVELUN TOIMINTAOHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 7.6.2005 93. 1. JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUS Henkilökohtaisen
KVTES LUKU IV VUOSILOMA. Edunvalvontalinja/Kunta-alan, kirkon ja hyvinvointialojen toimialue 2014
1 KVTES LUKU IV VUOSILOMA Edunvalvontalinja/Kunta-alan, kirkon ja hyvinvointialojen toimialue 2014 1 Oikeus vuosilomaan ja vuosilomaluvun soveltaminen viranhaltijan/työntekijän vuosiloma määräytyy tämän
SIILINJÄRVEN KUNTA Ohje henkilökohtaisen avustajan palvelussuhteen ehdoista ja korvausten maksamisesta 1.6.2013 alkaen
SIILINJÄRVEN KUNTA Ohje henkilökohtaisen avustajan palvelussuhteen ehdoista ja korvausten maksamisesta 1.6.2013 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 6 / 6 2013 64 2(8) YLEISTÄ Vammaispalvelulain
TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16
TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1 ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖLLISTÄMISEN ASKELEET 1/4 Yhdistys lähtövalmiiksi työnantajana 1. Allekirjoitusoikeudet, päätöksenteko, ry 2. Arvio rahoista 3. Y-tunnus 4. Hallitus
Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain (162/2005) ja tämän sopimuksen mukaan.
2 LUKU VUOSILOMAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Määritelmät Vuosilomaetuudet määräytyvät vuosilomalain (162/2005) ja tämän sopimuksen mukaan. Niihin henkilöihin, joihin sovelletaan opetus- ja tutkimushenkilöstön
VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖ- KOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJILLE
KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus Vammaispalvelu VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖ- KOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJILLE Sosiaali- ja terveyslautakunta Vammaisneuvosto SISÄLLYSLUETTELO
Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle
Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle Vuosilomakustannuskorvaus Työnantaja voi saada Kelasta korvausta työntekijän äitiys-, isyys-, erityisäitiys- ja vanhempainvapaajakson ajalta syntyneistä vuosilomakustannuksista.
VUOSILOMALAIN MUUTOKSET
VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI Päivitetty 10.3.2014 Sisällysluettelo HENKILÖKOHTAISEN AVUN TYÖNANTAJUUDEN ALKAESSA... 4 I VAIHE... 4 1 AVUSTAJAN HANKINTA, TYÖSOPIMUS JA VAKUUTUKSET,... 4 LAKISÄÄTEINEN
Pirkkalan yhteistoiminta-alue Vammaispalvelut HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJALLE 2018
1 Pirkkalan yhteistoiminta-alue Vammaispalvelut HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJALLE 2018 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. Yleistä työnantajana toimimisesta... 3 2. Avustajan hankkiminen... 3 3.
OPAS POSTIN VARASTOTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE
OPAS POSTIN VARASTOTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus 1.12.2015 31.10.2016 2 OPAS POSTIN VARASTOISSA TYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Vuokratyössä
Vuosilomakustannuskorvaus
Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle 2018 1 Vuosilomakustannuskorvaus Työnantaja voi saada Kelasta korvausta työntekijän äitiys-, isyys-, erityisäitiys- ja vanhempainvapaajakson ajalta syntyneistä vuosilomakustannuksista.
Työelämä (7) SOVELTAMISOHJE: VOIMAAN TULEVAT VUOSILOMALAIN MUUTOKSET
21.3.2019 1 (7) SOVELTAMISOHJE: 1.4.2019 VOIMAAN TULEVAT VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1 Muutosten pääkohdat Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2019 lukien siten, että työntekijälle turvataan oikeus vähintään neljän
POSTIALAN TESSIN KESKEISIÄ VUOSILOMASÄÄNNÖKSIÄ (1.2.2003 lukien)
POSTIALAN TESSIN KESKEISIÄ VUOSILOMASÄÄNNÖKSIÄ (1.2.2003 lukien) Juhani Salonen SISÄLLYSLUETTELO 1. Vuosiloman ansainta ja työssäolopäivien veroiset päivät...1 2. Lomakausi, talviloma ja loman antaminen...4
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) OPETUSHENKILÖSTÖ JA VUOSILOMA Opetushenkilöstö jakautuu useampaan ryhmään sen mukaan minkälainen työaikajärjestelmä ryhmälle on sovittu. Seuraavassa käsitellään
Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje.
Ohje (1/6) 13.5.2014 YLIOPISTOJEN YLEINEN TYÖEHTOSOPIMUS OHJE KOSKIEN 1.4.2014 VOIMAAN TULLEITA IRTISANOMISAIKA- JA VUOSILOMAMÄÄRÄYKSIÄ TAUSTA Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat
4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.
109 Lomapalkkaa, lomakorvausta ja lomarahaa koskeva yleismääräys 1 mom. Virkapalkat/kuukausipalkat 2 mom. Tuntipalkat 1) Viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka määräytyy 110 :n mukaisesti,
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut
TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti
Sosiaalialan järjestöjen vuosilomaopas 2014
Sosiaalialan järjestöjen vuosilomaopas 2014 2 Sisällys Sosiaalialan järjestöjen vuosilomaopas2014... 1 Sosiaalialan järjestöjen vuosilomaopas... 3 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. Vuosiloman käsitteitä... 3
Henkilökohtaisen avun toimintaohje työnantajalle
TURKU Hyvinvointitoimiala Vammaispalvelut PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 : etunimi.sukunimi@turku.fi Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi Käyntiosoite: Linnankatu 23, 5. kerros Henkilökohtaisen
Työnantajan vuosilomakustannuskorvaus. Kela.fi/tyonantajat>perhevapaat
Työnantajan vuosilomakustannuskorvaus Kela.fi/tyonantajat>perhevapaat Vuosilomakustannuskorvaus Työnantaja voi saada Kelasta korvausta työntekijän äitiys-, isyys-, erityisäitiys-ja vanhempainvapaajakson
PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.
PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan
Taide- ja kulttuuriala
Taide- ja kulttuuriala Työsuhteen ehdot 1.5.2012 31.5.2014 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry taide- ja kulttuuriala Työsuhteen ehdot 1.5.2012 31.5.2014 Akavan Erityisalat
Osuuskunnan palkanlaskenta
Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki
YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS
YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS 2009 1 Sisällysluettelo 1. Vuosiloman käsitteitä 3 Lomanmääräytymisvuosi (lmrv) 3 Lomanmääräytymiskuukausi 3 Lomakaudet 3 Täysi lomanmääräytymiskuukausi/14-päivän
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
Pöytäkirjamerkintä. Soveltamisohje
LUKU 4 VUOSILOMA Yleiset määräykset LUKU 4. A VUOSILOMA YLEISET MÄÄRÄYKSET 69 Vuosilomaluvun soveltamisala ja oikeus vuosilomaan 1 mom. Vuosilomaoikeus Työntekijällä on oikeus vuosilomaan tämän luvun määräysten
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI Päivitetty 10.3.2014 Sisällysluettelo HENKILÖKOHTAISEN AVUN TYÖNANTAJUUDEN ALKAESSA... 4 I VAIHE... 4 1 AVUSTAJAN HANKINTA, TYÖSOPIMUS JA VAKUUTUKSET,... 4 LAKISÄÄTEINEN
LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden
Henkilökohtainen apu ja työlainsäädäntö. Lakimiehet Mika Välimaa ja Terhi Toikkanen 14.11.2011
Henkilökohtainen apu ja työlainsäädäntö Lakimiehet Mika Välimaa ja Terhi Toikkanen 14.11.2011 Päivän ohjelma 10-10.30 henkilökohtainen apu 10.30-12 työlainsäädäntö 12-12.15 tauko 12.20-13 palkanmaksu 13-13.15
OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE
OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus 1.12.2015 31.10.2016 2 OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Vuokratyössä vuokrayritys
INFOPAKETTI HENKILÖKOHTAINEN APU. Jyväskylän kaupunki Vammaispalvelut. Päivitetty 27.5.2016
INFOPAKETTI HENKILÖKOHTAINEN APU Päivitetty 27.5.2016 Jyväskylän kaupunki Vammaispalvelut Sisällys 1. HENKILÖKOHTAINEN APU... 1 2. TYÖNANTAJUUDEN ALKAESSA... 1 2.1 Avustajan hankinta... 1 2.2 Vakuutukset...
HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE
HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE Kirkkonummen kunta Perusturva Vammaispalvelut Voimassa 1.5.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ - MITÄ HENKILÖKOHTAINEN APU ON...3 2 HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN...3 2.1
HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE
HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE Kirkkonummen kunta Perusturva Vammaispalvelut Voimassa 1.5.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ - MITÄ HENKILÖKOHTAINEN APU ON...3 2 HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN...3 2.1
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA
1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä
IKAALISTEN KAUPUNKI VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJALLE ALKAEN päivitetty 1.1.
IKAALISTEN KAUPUNKI VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJATOIMINNAN OHJEET TYÖNANTAJALLE 1.3.2013 ALKAEN päivitetty 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 KORVAUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN...
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 1.2.2017 31.1.2018 Puuliitto puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2018. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
18.3.2005/162. Vuosilomalaki 18.3.2005/162. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 11 27/05/2011 11:45 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2005» 18.3.2005/162 18.3.2005/162 Seurattu SDK 479/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Vuosilomalaki
OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUN TYÖNANTAJALLE JA TYÖNTEKIJÄLLE. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut
OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUN TYÖNANTAJALLE JA TYÖNTEKIJÄLLE Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Sisällys 1. YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA... 1 2. MITÄ TYÖNANTAJAN TEHTÄVIIN KUULUU?...
Ohje henkilökohtaisten avustajien työnantajille
kuntayhtymä 1.1.2018 1 (24) Ohje henkilökohtaisten avustajien työnantajille OHJE ON TARKOITETTU TYÖNANTAJILLE JA HENKILÖKOHTAISILLE AVUSTAJILLE LUETTAVAKSI. PYYDETÄÄN SÄILYTTÄMÄÄN TYÖPAIKALLA. Sivu 1.
Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä
Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(5) LIITE 4 SUOMEN MATKUSTAJALAIVAYHDISTYKSEN JA SUOMEN MERIMIES-UNIONI SMU RY:N, SUOMEN LAIVANPÄÄLLYSTÖ- LIITON JA SUOMEN KONEPÄÄLLYSTÖLIITON VÄLINEN
1. Vuosiloman antaminen työsuhteen päättymis- ja lomautustilanteessa
Uutiskirje (1/7) 21.6.2016 AJANKOHTAISIA VUOSILOMAKYSYMYKSIÄ Vuosilomalain 1.4.2016 voimaan tulleiden muutosten vuoksi olemme koonneet tähän uutiskirjeeseen keskeiset muutokset koskien työkyvyttömyyteen
Yksityisen sosiaalipalvelualan. vuosilomaopas 2014
Yksityisen sosiaalipalvelualan vuosilomaopas 2014 Sisällys Yksityisen sosiaalipalvelu-alan vuosilomaopas 2014... 1 Yksityisen sosiaalipalvelualan vuosilomaopas... 3 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. Vuosiloman
LOMAOPAS 2010 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
LOMAOPAS 2010 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry Sisällysluettelo 1. Loman ansaitseminen 1 1.1 Yleistä 1 1.2 Lomanmääräytymisvuosi 1 1.3 Lomanmääräytymiskuukausi 14 päivän säännön mukaan 1 1.4
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...