P I E N I L Ä P I MI T T A I S E N
|
|
- Tuomo Järvenpää
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 f/t:tlt({ ' tj-? ",~ ; / /!~...~_-- Opastiosilta 8 B HELSNK 52 SELOSTE Puhelin /975 P E N L Ä P M T T A S E N LEPÄN K0 K0 P UUK0 RJ UU Harri Rumpunen TVSTELMÄ Tutkimuksessa selvitettiin pieniläpimittaisen lepän kokopuukor juuta avohakkuuolosuhteissa hakkuun ja metsäkuljetuksen osalta. Välivarastohaketukseen ja kuormatraktorikuljetukseen perustuvassa menetelmässä hakkuun keskimääräinen työmaatuntituotos oli noin 0.0 ha, joka vastasi 5. 9 rn 3 : ä/työmaatunti. Palstahaketukseen perustuvassa menetelmässä e~ kaadettuja puita s iirrelty kourataakoiksi eikä pitkiä runkoja tarvinnut katkoa metsäkuljetusta varten. Tämä lisäsi hakkuun tuotosta noin %. Kokopuiden rnetsäkuljetuksessa olivat kuormaus- ja purkamisvaiheet kiintokuutiometriä kohti laskettuina hitaampia kuin muun puutavaran ajossa. Lisäksi kuorman koko jäi oksien vuoksi pieneksi, non m3 :iin (runkopuuta). Näistä syistä kokopuiden metsä- kuljetuksen keskimääräinen tuotos oli suhteellisen alhainen, 5. 4 m3/ tyc.ll.fultunti.
2 0 K A S U Metsätehon SELOSTE 0/975 s~vu sivu 2 4:s kappale pitää olla Keskeytysten osuus käyttöajasta oli 9.5 %. 2:nen kappale, rivi 3 pitää olla Tätä vastaava keskimääräinen käyttötuntituotos taulukko 8, J:s vaakasarake pitää olla Tuotos, m3/käyttötunti sivu 4 2 :nen kappale pitää olla rivit -2 Keskimääräinen lisäajanmenekki hakkuun ohessa oli 2. 0 cmin/raivattu runko, mikä merkitsee minuutin ajanmenekkiä jokaista 2Q raivattua runkoa kohti. rivi 4
3 2 Hakkuun yhteydessä tehty pienten (rinnankorkeudelta alle 3 cm:n) puiden raivaus lisäsi hakkuun ajanmenekki ä noin %. Tutkittuihin hakkuumenetelmiin parhaiten soveltuvat työvälineet olivat tavallinen moottorisaha, kevytmoottorisaha sekä Jaarasen/Rantapuun suunnittelemalla kahvakehikolla varustettu moottorisaha. JOHDANTO Tutkimuksessa selvitettiin j ätepuulepikoiden korjuuta kokopuuna metsähaketukseen (= palstahaketus tai välivarastohaketus) perustuvissa menetelmissä lähinnä palkka- ja maksuperusteiden määrittämistä varten. Hakkuun osalta tutkittiin lisäksi erilaisten työmenetelmien Ja työvälineiden soveltuvuutta pienikokois en puuston korj uuseen. TUTKMUKSEN SUORTUS JA TUTKMUSANESTOT Tutkimus tehtiin Enso-Gutzeit Osakeyhtiön kanssa yhteistyönä Ruokolahdella. Tutkimusalue oli 5. 5 ha:n suuruinen vajaatuottoinen lepikko, joka oli jätetty kuusenistutuksen suojaksi. os~n Ylitiheänä se oli suurelta tuhonnut taimikon, ja hakkuuolosuhteet vastasivat siten avohakkuuta. Alue oli osittain aikaisemmin raivattua. Korjuuta varten alue jaettiin välivarasto- tai palstahaketukseen tarkoitettuihin palstoihin. Alueen puustotunnukset selvitettiin linjoittaisella ympyräkoeala-arvioinnilla. Hakkuun aikatutkimusta varten pystymitattiin lisäksi kymmenen aarin aikatutkimuskoealaa. Kuutiointi tehtiin atk : lla valtakunnan metsien inventointiin kehitettyjä lepän kuutioimisyhtälöitä käyttäen. Kaikki tutkimuksessa ilmoitetut kuutiomäärät tarkoittavat koko rungon kuutiosisältöä latvaan asti (ilman oksia). Aineisto kerättiin huhti -tcukokuussa. Hakkuun aikana lumipeite oli cm, ajon aikana alue oli lumeton. Hakkuussa käytettiin tavallisia moottorisahoja. Hakkuumiehenä oli yhtiön hakkuuneuvoja ja vertailuaineistona tutkittiin kahta vakinaista ha~umiestä.
4 3 Kuva. Hakkuume netelmässä kaadettujen puiden tyvet si i rrettiin kuor maimeen sopiviksi taakoiks i metsäkuljetusta varten Kuva 4. Saarenkedon kaatokehi kossa saha on kiinnitetty kääntyvään pysty8fseliin. Sahausliike tapahtuu ylempää kädensijaa kääntämällä, alakädensijan pitäessä kehikkoa paikallaan Kuva 2. Metsäkuljetus tehtiin kuormatraktorilla, jonka kuormatilaa oli pidennetty kokopuukuormia vart en noin. 5 m Jaarasen/Rantapuun kahvakehikossa Kuva 3. sahan kädensijoja on ~ahden kaaren avulla n tettu noin cm Kuva 5. olemmcilla kehikoilla työskenneltäessä kaatotyön työasento parl'ln. huomattavasti. K vassa Saarenkedon kehikko
5 Metsäkuljetuskoneena oli Volvo BM kuormatraktori, jonka kuormatilan pituutta oli jatkettu noin.5 m. 4 Kaikki työntekijät olivat tehneet vastaavaa työtä yli viikon ennen aikatutkimusta. Korjattavan puuston minimirajana oli 3 cm:n rinnankorkeusläpimitta. Sitä pienempi puusto raivattiin hakkuun yhteydessä. Tutkitut hakkuumenetelmät olivat seuraavat. Kuormajuonteon ja välivarastohaketukseen perust uva hakkuumenetelmä. Se käsitti suunnatun kaadon, yli 8 m pitkien runkojen katkonnan ja tyvien yhteensiirtelyn kourataakoiksi. Palstahaketukseen perustuva hakkuumenetelmä. käsitti SUlliinatun kaadon. Se Metsäkuljetusta tutkittiin hakkuumenetelmässä. Tutkimusaineistot on esitetty taulukoissa Ja 2 (s. 6). TULOKSET Hakkuu Pienikokoisen puuston kokopuukorjuussa oston, metsäkuljetuksen ja haketuksen edellyttämät mittaukset voidaan tulevaisuudessa todennäköisesti tehdä hakkeena mittaukseen perustuen. Sen sijaan hakkuumäärien selvittäminen tällä tavoin on hankalaa ja eri työntekijöiden hakkaamien puumäärien erillään pito on varastoalueilla vaikeata. Hakattu kuutiomäärä ei myöskään yksinään selvitä riittävästi hakkuun työvaikeutta. Metsikön mittaus ja kuutiointi taas pelkästään hakkuuta varten nostaisi huomattavasti korjuun kustannuksia. Tämän vuoksi hakkuun tuotokset Ja ajanmenekit pyrittiin selvittämään pinta- alaan perustuvaa palkanmääritystä varten.
6 5 Taulukko Hakkuun tutkimusaineistot ; Hakkuun tutkimusaineisto.aikatutkimuskoealoilla Puustotiedot HakKoe- Ala, kuu- ala, ha n :o TyönKorjattava puusto. tekiraivattu Työväline ) kes m3/ha jkes mene-.jä, puusto telmä n:o kpl/ha (runko- kilä- kipi - kpl/ha puuta) pim., tuus, m cm i R " Hakkuun vertailuaineisto Vakiosaha : Pals+ ta ; Piensaha Kevytsaha Vakiosaha Piensaha Vakiosaha 9 ) Piensaha Vakiosaha+kaatolaite m. Jaa0500 / ranen/rantapt.ru Käytetty työvälineiden luokitteluperuste oli (suluissa Vakolan suosittelema nimitys): Vakiosaha (Ammattisaha), moottorin iskutilavuus yli 50 cm 3, paino yli 7 kg Kevytsaha (Maat ilasaha), moottorin iskutilavuus cm3, paino kg Piensaha (Kesämökkisaha ), moottorin iskutilavuus all e 35 cm 3, paino alle 5 kg.
7 6 Taulukko 2 Metsäkuljetuksen tutkimusaineisto Tiheys, (runko- Pal sta, n :o r4aastoluokka p~uta) m /ha ! Kuorman keskikoko, (runkopuuta) m Tutkittuja kuormia, kpl Keskim. ajomatka, m Leimikon työvaikeutta kuvaavina tunnuksina käytettiin poistettavan puuston keskiläpimittaa ja hehtaaritiheyttä. molemmat selvittää pclstalta Valitut tunnukset voidaan ~ystemaattisella otannalla suhteellisen pienin kustannuksin. Tutkimusal ueella puuston runkolukujakautlli~at eri palstoilla olivat varsin yhdenmukaisia, voimakkaasti pienimpiin läpimittoihin painottuvia. Taulukossa 3 on esitetty aikatutkimuskoealojen keskimääräinen runkolukuj akautuma. Taulukko 3 Keskimääräinen runkolukujakautuma hakkuun aikatutkimuskoealoilla rläpimittaluokat, cm Osuus runkoluvusta, % Vastaava, läpimitan kasvaessa aleneva runkolukusa rj a on tyypillinen usemrnlssa luontaisesti syntyneissä, käsittelem~ttömissä puustoissa. Sen sijaan käsitellyissä puustoissa sama keskiläpimitta voi muodostua erilaisista runltolukujakautumista. Tämä on otettava huomioon sovellettaessa tutkimustuloksia aikaisemmin harvennettuihin puustoihin. Samoin on otettava huomioon keskiläpimitan ja sitä vastaavan hakkuun ajanmenekin muuttuminen silloin, kun kor.jattavan puuston minimiläpimitta poikkeaa tutkimuksessa käytetystä.
8 7 Kuvassa 6 on esitetty runkokohtaiset kaadon Ja katkaisun ajanmenekit keskiläpimitan funktiona. Hakkuumenetelmän kaatoaikoihin sisältyy myös tyvien yhteensiirtely. Koska katkottavien runkojen määrän j a järeyden kasvu noudattaa hyvin keskiläpimit an kasvua, on myös kat konnan ajanmenekki voitu osittaa kaikkia runkoja kohti. J :.....; , Hakkuumenetelmä kaato + tyvi en siirtely i Hakkuumenetelmä kaato :!...r... r.... -~ 0 -~ t......' ;.....~ ; ; Keskiläpimitta, cm Kuva 6. 9 Hakkuumenetelmä runkojen katkonta 0 Hakkuun työvaiheiden aj anmenekki ke skimäärin runkoa kohti keskiläpimitan funktiona Kaatotyön nopeuden ja puuston suuren tiheyden vuoksi ei lyhyimpiä.e rungolta toiselle siirtymisiä voitu käytetyllä tutkimusmenetelmällä erottaa, vaan ne sisältyvät kaatoaikoihin. Pitemmät siirt ymis et erotettiin erilliseksi työvaiheeksi aikat utk imuksessa. Siirtymisi en ajanmenekki runkoa kohti laskettuna on e sitet t y kuvas sa 7. Hakkuu- menetelmässä kaato tapahtuu kai stoittain, mikä li sää siirtymi s atkoj a ja siirtymisen ajanmenekki ä. Keskeytysten osuus työmaa-a j a sta oli a ikatutki muskoealoilla ke ski määr in 0 %, vaihdell en O:sta 44 %:iin. levosta j a sahan huollost a. osuuden suuren vaiht el un. Keskeytykset aiheutui vat pääas i as s a Koeal ojen pieni koko sel vi ttää keskeytyst en Pi t empiai ka is essa a ika utkimukse s sa ve rta ilu- aineisto s sa keskeytyst en osuus ol i samalla hakkuumiehell ä 35 vertailta villa hakkuumi ehillä 9 osuutena käyt etty 20 %: a. %,ja. 8 %. % ja Tuotosla skelmi s sa on
9 : 5 _ : : ' c..... ; ". ~ ;... : : ;..,... j... ~~~k.~~~~-~-~~-~~.. r r...:......i... l...,...i.... Hakk~umenJtelm~ :....,... ~, : -;>/ ; ~......;...:,..... ~ < g -... ;...:.~...:<:.. ;...:.....!.....;... )...:...;... ) ~....! : :.: :.: : :,. :. :..:i. :. :. ~_.: f: : : :i : : : : i: : : :! : : :.: l: : : : Kuva Tiheys, runkoa/ha Hakkuumiehen siirtymisen ajanmenekki keskimäärin runkoa kohti tiheyden funktiona Taulukossa 4 on esitetty hakkuumenetelmän työmaatuntituotokset sekä hehtaareina että runkopuun kuutiomänrinä ilmaistuina. Hehtaarituotokset ovat suurimmillaan pienillä läpimitoilla ja alhaisissa tiheyksissä. Tibeyden ja läpimitan kasvu laskevat tuotosta lähes yhtä tuntuvasti. Tutkimusalueen keskimääräisiä olosuhteita (noin 3500 runk. /ha ja keski läpim cm) vastaava tuotos oli noin 0.0 ha/työmaatunti..e Kuutiomäärinä ilmaistu tuotos puolestaan kasvaa sekä tiheyden että keskiläpimitan kasvaessa. Voimakkaammin se korreloi keskiläpimitan kasvun kanssa. Alueen keskimääräisiä olosuhteita vastaava tuotos oli 5. 9 m3 (runkopuuta)/työmaatunti. Palstahaketukseen perustuva hakkuumenetelmä käsitti ainoastaan suunnatun kaadon. Sen tuotokset on esitetty taulukossa 5. Menetelmässä hehtaarituotos laskee loivemmin läpimitan tai runkoluvun kasvaessa kuin menetelmässä. Sen seurauksena kuutiometreinä ilmaistut tuotokset muuttuvat huomattavammin käytettyjen tunnusten muuttuessa. Koko tutkimusalueen keskimääräisiä puustotunnuksia vastaavat tuotokset (runkol. 3500/keskiläpim. 6. 5) olivat hakkuumenetelmässä työ~aatunti ja 7. 9 rn 3 (runkopuuta)/työrnaatunti. 0.3 ha/
10 Taulukko 4 Tuotokset hakkuumenetelmässä (suunnattu kaato,tyvien yhteensiirtely kourataakoiksi j a yli 8 m:n runkojen katkonta) 9 ' : Paistet tavien puiden t iheys, runkoa/ha Paistettavien puiden keski ooo j25oo [300Ö l 4ooo 5000 /000 läpimitta, cm - Tuotos, hn/työ: le.atunti : l Tuotos, m3 (runkopuuta)/työmaatunti : 4 Taulukko 5 Tuotokset hakkuumenetelmässä (suunnattu kaato).e Paistettavien puiden keski- l äpimitta, cm Paistettavien puiden tiheys, runkoa/ha i l4ooo Tuotos, ha/työmaatunti Tuotos, m3 (runkopuuta)/työmaatunti ' !
11 0 Keskimääräisissä olosuhteissa saavutettiin hakkuumenetelmällä ss noin % parempi tuotos kuin hakkuumenet elmäll ä. PieniLmillä läpimitoilla ja suhteellisen pienissä tiheyksissä tuotokset ovat lähes samansuurmsa. Metsäkul,j etus Kuormankoko Tutkimusaineistossa kuormankoko oli tavallisesti m3 (runkopuuta). Keskimääräinen kuormankoko oli 3. 4 m3. Kuorm~t kuutioitiin kuormauspinta- alan perusteella palstan keskimääräisten puustotunnusten mukaan, joten kuormakohtaiset kuut iomääri:i.t e ivät ole ehdottoman tarkkoja. Kuormankokoon vaikutti ennen muuta ajettujen puiden koko, sit en että runkopuun osuus Ja kuorman pituus kasvoivat koon myötä, jolloin kuorman koko suureni. Koko tutkimusalueen puuston keskiläpi - mitta oli 6.5 cm. Tuotoslaskelmissa on käytetty tätä kokoa vastaavaa kuor mankokoa, 4. 0 m3. Ajonopeudet Kaikki tutkimuksessa mukana olleet ajopalstat kuuluivat maastoluokkaan. Kuormattuna- ajon nopeus vaihteli kuormittain 3:sta 33 m:iin/min. Keskimääräinen nopeus oli 25 m/min, mikä on huomattavasti pienempi kuin muun puutavaran ajossa vastaavissa olosuhteissa (esimerkiksi Metsätehon tiedotus 334). Tyhjänäajossa nopeudet olivat m/min, keskimäärin 35 m/nin. Koska vastaavalla kalustoll a on maastoluokassa aikaisemmissa tutkimuksissa saatu m: n/rnin tyhjänäajonopeuksi, käytettiin tuotoslaskelmissa nopeutena 50 m: ä / min. nopeus oli 25 m/min. Kuormausajossa keskimääräinen Se vaiht eli kuormittain l9:stä 29 ~:iin/min. AlhRis et ~jonopcunet tutki nus~ ineistossa olivat ilmeisesti osittain kone- ja kuljettajakohtaisia.
12 Kuormaus- ja purkamisajat ll Sekä kuormaus- että purkamisajoissa vaikutti runkojen koko selvästi. Tulokset on esitetty palstoittain ilman valmistautumisaikoja taulukossa 6. Taulukko 6 Kuormaus- Ja purkamisajat!palsta, Keskiläpimitta, Kuormausaika Purkamisaika n:o cm min/m3 (runkopuuta) Koko aineisto l. 75 Tuotoslaskelmissa on käytetty koko tutkimusalueen keskimääräistä kokoa - keskiläpimitta 6. 5 cm- vastaavia kuormaus- j a purkamisaikoja: kuormausaika 3. 5 mi~/m3, purkamisaika.5 min/m3. Muu ajanmenekki tehoaikana koostui pääasiassa runkojen järjestelystä maassa ja kuormassa sekä pieneltä osin kuormattuna- ja tyhjänäajoon valmistautumisesta. Näitä järjestely- ja valmistautumisaikoja mitattiin keskimäärin 4.55 min/kuorma. Keskeytysten osuus työmaa-ajasta oli 9.5 %..e Kuormausajoajat kiintokuutiometriä kohti eri tiheyksillä on esitetty taulukossa 7. Vertailuna on esitetty 3m kuitupuun kuormausajoaika vastaavilla lajitiheyksillä ja ajouravälin ollessa 20 m Metsätehon tiedotuksen 334 mukaan. Taulukko 7 Tiheys, m3/ha Kuormausajoajat eri tiheyksillä Kuormausajoaika, min/m3 Leppä kokopuu 3 m kuitupuu o o Bo
13 2 Kuitupuuhun verrattuna suurempi ajanmenekki aiheutui lyhyemmistä kuormausajon kertas i irtymistä, mikä alensi kuormausajonopeutta. Lisäksi kuormausajomatka kuutiometriä kohti oli pitempi, koska ajouraväliksi tuli noin 0 m. Taulukon 7 ajat sisältävät myös kuormaus- ajoen valmistautumisen. Tuotokset Taulukossa B on esitetty metsäkuljetuksen tuotokset. Tutkimusalueen keskimääräiset olosuhteet vastasivat noin 200 m:n ajomatkaa ja 70 m3 :n/ha tiheyttä. Tätä vastaava keskimääräinen työmaatuntituotos oli 5. 4 m3. Taulukko B Metsäkuljetuksen työmaatuntituotokset Tiheys, m3 (runkopuuta /ha Ajomatka, m l 20 Bo Tuotos, m3/työmaatunti B l ' B oo Kuormankoen vaikutus metsäkuljetuksen tuotokseen käy ilmi taulukosta 9. Vertailuarvona on loo:lla merkitty ajotuotosta 4 m3:n kuormalla, 200.e ro:n ajomatkalla,ja 60 m3 :n/ha t iheydessä. Taulukko 9 Ajomatka, m Suhteelliset metsäkuljetustuotokset kuorman koon mukaan T~ h eys, Kuormankoko, m3 ( runkopuuta) m3/ha 3.0 j Suhteellinen tuotos Bo 7 25 lob 20 2B 30 B B8 jloo j 09 Bo '{ B7 B9 9B
14 3 Kuvassa 8 on esitetty tutkimuksen tulosten mukainen metsäkuljetustuotos eri ajomatkoilla tehoaikaa kohti. Vertailutuotoksena kuvassa on saman kokoluokan traktorien t ehoaikatuotos 3 m kuitupuun kuljetuksessa. Molemmissa tapauksissa lajitiheys on 60 m3/ha ja ajouraväli on kuitupuun kuljetuksessa 20 m. Tutkimuksen mukaan kokopuun metsäkuljetustuotos Qlisiis keskimäärin 44% vastaavissa olosuhteissa saavutettavasta 3 m kuitupuun kuljetustuotoksesta. Kokopuun kuljetustuotaksissa ei ole mukana oksien kuutiomäärää, mikä käytännössä kaventaa tuotoseroa. -: ~ ~ :..... :....~ ,; j _l... r ;- :~~ - - -,.....: ,...;... ~ ,...,... ~ : [ ) ; [.!......:......; ~ :... ~...:......[ ~ ~ ,.... ~...!... : : ~ i : ~ - : : : 3 n{ kuitupuu : : m} i U) 0 ~ 0 :;j E-l...: i ; -: : ~! ~ _. --j i, :... --;--~-._---;, Ajomatka, m Kuva 8. 3 m kuitupuun ja leppäkokopuun metsäkuljetustuotokset.. Korjuumenetelmien keskinäistä edullisuutta e tässä tutkimuksessa vo vertailla, koska haketusvaihetta ei tutkittu. Vertailu edellyttää palsta- ja välivarastohaketuksen tuotaksien s elvittämistä sekä hakkuun, metsäkuljetuksen ja haketuksen kustannusten laskemista molemmissa korjuumenetelmissä.
15 4 Raivaus Tutkimusalueella raivattiin hakkuun yhteydessä alle 3 cm:n rinnankorkeusläpimittaluokkiin kuuluneet rungot. Raivauspuuston määrä oli pals- toittain runkoa hehtaaria kohti. Raivatun puuston määrän lisäksi raivauksen ajanmenekkiin vaikutti korjatun puuston tiheys. Työvaiheen nopeuden vuoksi raivausta ei kuitenkaan voitu erhellä tutkimuksessa riittävän tarkasti,,j otta tiheyksien vaikutus olisi voitu selvittää. Keskimääräinen lisäajanmenekki hakkuun ohessa oli 0. 2 cmin/raivattu runko, mikä merkitsee minuutin ajanmenekkiä jokaista 500 raivattua runkoa kohti. menekkiä noin Keskimäärin raivaus lisäsi koko hakkuuvaiheen a jan- %. Syynä tähän erittäin pieneen ajanmenekin lisään oli raivattujen puiden pieni koko. Jos korjattavan puuston minimi - kokoa nostetaan, raivauksen ajanmenekki kasvaa huomattavasti. TYÖVÄLNEKOKELUT HAKKUUSSA Hakkuuvälineenä kokeiltiin normaalikokoisten moottorisahojen ohella kevytmoottorisahaa, pienmoottorisahaa j a ruivaussabaa. Lisäksi kokeiltiin tavalliseen moottorisahaan asennettuina kahta kaatokehikkoa ja erikseen lyhyttä t erälaippaa. Työvälinekokeiluista tehdyt aikatutkimusaineistot on es itetty taulukossa (s. 5)..e Raivaussaha todettiin kokeilussa tutkittaviin olosuhteisiin ja menetelmiin soveltumattomaksi. Sitä käytettäessä kaatoa ei voida tyydyttä- vällä tarkkuudella suunnata. Lisäksi suurimpien puiden kaatosahaus oli hankalaa ja runkoj en katkoota miltei mahdotonta. Pienmoottorisahaa ei kokeilun mukaan myöskään voi suositella tämäntyyppiseen hakkuuseen. Syynä on ennen muuta sen riittämätön teho ja jo lyhyessä aikatutkimuksessa esiin tullut huono kestävyys ja siten alhainen käyttöaste. Kevytsaha osoittautui kokeilussa. lähes normaalikokoisen veroiseksi. Sahan pienempi paino paransi hakkuutyön ergonomiaa, mikä seikka
16 5 pitempiaikaisessa käytössä saattaa olla edullista. Erityisesti työ- menetelmän edellyttämä sahan kannattelu ja osittain sahaaminenkin yhdellä kädell ä ovat normaalikokoisell a sahalla rasittavia työvaiheita. Kevytsahan kestävyydestä eivät lyhytaikaiset tutkimukset anna luotettavaa kuvaa. Kaatokehikkoina kokeiltiin Saarenkedon Ja Jaarasen/Rantapuun kehittämiä malleja. - Saarenkedon kehikossa saha on kiinnitetty kääntyvään pystyakseliin ja kaato tapahtuu kääntämällä sahaa yläkädensijoista kehikon pysyessä paikallaan. Laite soveltui huonosti tutkittuihin hakkuumenetelmiin. Runkojen katkontaa ei sillä voi tehdä, ja l aitteen asettaminen riittävän lähelle kaadettavan puun tyveä on tuppaina kasvavassa lepikossa hankalaa. Laitteen kehittäminen pienikokoisen puun kaatoon soveltuvaksi edellyttää r akenteen keventämistä ja hallintalaitteiden parempaa sijoittamista. Kehikon etuina ovat erittäin hyvä työasento kaadossa ja kaadon helppo suuntaus. Jaarasen/Rantapuun kahvakehikon muodostaa kaksi kaarta, joiden avulla kädensijat saadaan noin cm sahan yläpuolelle sahan ollessa kyljellään. Kehikolla työskennellään samoin kuin tavallisella sahalla. Kehikkoa käytettäessä on myös runkojen katkonta, jopa karsinta mahdollista. Pystympi työasento kaatosahauksessa keventää työtä Ja nopeuttaa sitä sekä erityisesti hakkuun yhteydessä tapahtuvaa raivausta. Edellisestä kehikosta poiketen sehan huolto on mahdollista sahaa kehikosta irrottamatta. Kahvakehikkoa kehitettäessä voitaneen painoa pienentää käyttämällä kevytsahaa..- Kaatotyötä kokeiltiin myös asentamalla moottorisahaan lyhennetty terälaippa. Sen käytöllä ei saavutettu mitään etuja, vaan se vaikeutti selvästi kaatoa, huononsi kaatoasentoa ja aikaansai sahaa kuluttavaa laipnn kärjellä sahaamistn. Taulukoissa 0 ja on esitetty työvälinekokeiluista l a skettuja tuotoksia.
17 6 Taulukko 0 Eri sahatyyppien suhteelliset tuotokset pieniläpimittaisen lepän hakkuussa ( h::tkkuumenetelmä ) Sahatyyppi Keskimääräinen suhteellinen tuotos Piensaha 70 Kevytsaha 90 Vakiosaha 00 0 Taulukko Jaarasen/Rantapuun kahvakehikolla varustetun sahan keskimääräinen suhteellinen tuotos hakkuumenetelmissä ja Hakkuu- ~ Suhteellinen tuotos menetelmä -.!. J/R-kahvakehlkko l Vakosaha
ENSIHARVENNUSMÄNNIKÖIDEN HAKKUU KOKOPUINA KAHVAKEHIKOLLA VARUSTE TULLA MOOTTORISAHALLA
OSATIHO Opastiosilta 8 B 000 HELSINKI Puhelin 90-00 SELOSTE 9/976 ENSIHARVENNUSMÄNNIKÖIDEN HAKKUU KOKOPUINA KAHVAKEHIKOLLA VARUSTE TULLA MOOTTORISAHALLA Harri Rumpunen TIIVISTEIMÄ Kahvakehikolla varustettu
Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella
Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Ensimmäiset tuloskuvat Juha Laitila & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka
Opastiosilta 8 B 00520 HELSINKI 52 SELOSTE Puhelin 90-140011 3/1976 HAKKUUMIEHEN AJANKÄYTTÖ PÖLKKY
MDSATIHO Opastiosilta 8 B 0050 HELSINKI 5 SELOSTE Puhelin 90400 /976 HAKKUUMIEHEN AJANKÄYTTÖ PÖLKKY MENETELMÄÄN LIITTYVISSÄ TÖISSÄ Mikko Kahala TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa selvitetäänhakkuumiehen ajankäyttöä
M 0 N I T 0 I M I K 0 N E I L L A V A L M I S T E T U N SAHATUKIN JA PITKÄN KUITUPUUN KUORMAJUONTO
OSATIHO Opastinsilta 8 B ' 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 12/1976 M 0 N I T 0 I M I K 0 N E I L L A V A L M I S T E T U N SAHATUKIN JA PITKÄN KUITUPUUN KUORMAJUONTO Martti Tynkk.ynen TIIVISTEIMÄ
7/1978. LAITrEEN TYÖMENETELMÄTUTKIMUS ROVANIEMEN KONEPAJAN PUUNKAATO. Esko Mikkonen
7/97 ROVANIEMEN KONEPAJAN PUUNKAATO LAITrEEN TYÖMENETELMÄTUTKIMUS Esko Mikkonen MITSATIHO Opastinsilta B 5 HELSINKI 5 Puhelin 94 SELOSTE 7/97 T/97 ROVANIEMEN KONEPAJAN PUUNKAATO LAITrEEN TYÖMENEI'ELMÄTUTKIMUS
KATSAUS E S I T U T K I M U S 17/1968 J U K K A - P I H D I L L Ä JUKKA-JUONTOPIHTI
METSATEHON KATSAUS 7/968 E S I T U T K I M U S J U N N S T A J U K K A - P I H D I L L Ä JUKKA-JUONTOPIHTI Keuruun Konepaja.n valmistama Jukka-juontopihti on metsätraktorin kuormaus- ja juontolaite. Varsinainen
5/1977. PALKKft2ERUSTEIDEN TARKISTUSTUTKIMUS. Tutkimusseloste KOIVUKUITUPUUN HAKKUUN. Mikko Kahala
5/1977 KOIVUKUITUPUUN HAKKUUN PALKKft2ERUSTEIDEN TARKISTUSTUTKIMUS Tutkimusseloste Mikko Kahala MDSATIHD Opastiosilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 5/1977 5/1977 KOIVUKUITUPUUN HAKKUUN
Kokopuun korjuu nuorista metsistä
Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa 2000 2005 3,0 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 2,5
H A R V E N N U S M E T S I E N. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 289
METSATEHON KATSAUS 14/1969 H A R V E N N U S M E T S I E N P U U N K 0 R J U U M E N E T E L M Ä T J A K 0 R J U U T E K N I S E T 0 L 0 S U H T E E T T A L V E L L A 1 9 6 9 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta
ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO
24/ 1974 ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO Lyhennelmä Metsätehon tiedotuksesta 334 Mikko Kahala Tutkimuksessa selvitetään erikokoisten kuormatraktoreiden keski~istä tuotortasoa ja taloudellisuutta
KATSAUS METSATEHON J A J U 0 N T 0 T R A K T 0 R E I L L A 18/1966. 1 MONIT OIMIKONEm'
METSATEHON KATSAUS 18/1966 N E U V 0 S T 0 L I I T T 0 L A I S I A T U T K I M U K S I A P U U N K 0 R J U U S T A E R I T Y Y P P I S I L L Ä M 0 N I T 0 I M I K 0 N E I L L A J A J U 0 N T 0 T R A K
Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 287
METSÄTEHON KATSAUS 1/1969 TUTKIMUS NOIN M JA 6 M PAPERIPUIDEN HAKKUU- JA LÄHIKULJETUSMENETELMISTÄ HARVENNUSMETSISSÄ Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 287 Tutkimus kuuluu HAKO-toimikunnan harvennusmetsien
ERILAISTEN I I. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 267
METSÄTEHON KATSAUS SELVITYS ERILAISTEN HAKKUUMENETELMIEN KÄYTÖSTÄ KUU SI PAPERI PUUN H A N K I N N A S $ A I I Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 267 Seuraavassa selostetaan Metsätehon suorittamia kuusipaperipuun
7/1979 METSÄKULJETUS KONEELLISEN PUUTAVARAN VALMISTUKSEN JÄLKEEN. Mikko Kahala
7/979 METSÄKULJETUS KONEELLISEN PUUTAVARAN VALMISTUKSEN JÄLKEEN Mikko Kahala MITSATIHO Opastinsilta 8 B 5 HELSINKI 5 Puhelin (9) SELOSTE 7/979 7/979 NETSÄKULJETUS KONEELLISEN PUUTAVARAN VALMISTUKSEN JÄLKEEN
Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta
Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset
Hakkuutähteen paalauksen tuottavuus
Hakkuutähteen paalauksen tuottavuus Projektiryhmä Kalle Kärhä, Tomi Vartiamäki, Reima Liikkanen, Sirkka Keskinen, Jarmo Lindroos Rahoittajat Järvi-Suomen Uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus,
HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET
HAKKUUTÄHTEEN METSÄKULJETUKSEN AJANMENEKKI, TUOTTAVUUS JA KUSTANNUKSET Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Kari Uusi-Pantti (työntutkimus) Rahoittajat Metsäliitto Osuuskunta, StoraEnso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo
IDSATIHO. 0 P I N T 0 ll A T K A ? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A. Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281 .
IDSATIHO Rauhankatu 15 00170 Hel sinki 17 Puhelin 90-661281.SELOSTE 10/1973? U U N K 0 R J U U T A K 0 S K E V A RUOTSIIN 1 9 7 3-0 5-1 5 1 7 0 P I N T 0 ll A T K A M a t k a k e r t o m u s Opintomatka
METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1
METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskuri: Harvennusmetsien energiapuun kertymien & keskitilavuuksien laskentaohjelma Lask ent
SELOSTE Puhelin. Metsätehon keräämään metsäkoneiden tuotos- ja kustannustilastoon saatiin. Kaikki kaato-juonte- koneet olivat yritysten omistamia.
losaiiii Opasti nailta 8 B 00520 HELSINKI 52 SELOSTE Puhelin 14/1975 90-140011 M 0 N I T 0 I MI K 0 N E I D E N T U 0 T 0 S- A KUS T ANNUS T I L AS T 0 V U0 DE L T A 1 9 7 4 J Jukka Taipale AINEISTO Metsätehon
Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen
TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon
PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271
1 METSÄTEHON KATSAUS 18/1967 PUUNKORJUUMENETELMÄT JA KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1966/67 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 Maassamme käytössä olevien puunkorjuumen etelrnien ja korjuuteknisten
Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)
Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power
MITSATIHD. KOEALOJEN KOOSTA JA MÄÄRÄSTÄ TAi lvl iston K Ä S I T T E L Y N T Y ö V A 1 K E U D E N lvl Ä Ä R I T Y K S E S S Ä
MITSATIHD Opastiosilta 8 B 0052 0 HELSINKI 52 Puhelin 90-400 SELCS'i'E 2/975 NSR-projekti KOEALOJEN KOOSTA JA MÄÄRÄSTÄ TAi lvl iston K Ä S I T T E L Y N T Y ö V A K E U D E N lvl Ä Ä R I T Y K S E S S
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Arto Kariniemi Teppo Oijala Juha Rajamäki Metsätehon raportti 12 18.12.1996 Osakkaiden yhteishanke
Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky. Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2
Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2 1/2010 Hankkeen tavoitteet Aines- ja energiapuun korjuun integrointi paalausmenetelmällä
Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014
Energiapuuharvennuskohteen valinta METKA-hanke 2014 Ryhmätyö - ryhmätyö 10 min (kaikki ryhmät) - ryhmätyön purku 10 min Mitkä ovat energiapuuharvennuksen vaikeimmat kohdat? Kohteen rajaaminen? Hinnoittelu
Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna?
Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna? Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 Metsäteho Oy 1, TTS tutkimus 2 2/2010 Tausta & tuloskalvosarjan sisältö Nuoren
IDSATIHD. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää puutavaran niputuksen ja veteenpudotuksen ajanmenekki eri olosuhteissa.
IDSATIHD Rauhanka tu 15 00170 HELSINKI 17 Puhelin 90-661281 SELOSTE 5/1974 P U U T A V A R A N K U 0 R M A J U 0 N T 0 V E T E E N Seppo Jukkola JOHDANTO Ranta- ja saaristometsien osalta on nykyään jouduttu
Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella
Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Teuvo Kumpare 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 Metsähallitus 1/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely, yhdistetty
UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa. Markus Strandström Asko Poikela
UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa Markus Strandström Asko Poikela UW40 risuraivain + Tehojätkä pienmetsäkone Paino 1 800 kg Leveys 1,5 metriä Keinutelit, kahdeksan vetävää pyörää Bensiinimoottori
AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE
AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE Matematiikan koe 1.6.2016 Nimi: Henkilötunnus: VASTAUSOHJEET 1. Koeaika on 2 tuntia (klo 12.00 14.00). Kokeesta saa poistua aikaisintaan klo
wili. HUONOLAATUISEN LEHTIPUUN KONEELLINEN KORJUU 20/1988 Tu;tiU.mUll on joj.koa. vuortrta. 1987 al.o-i.:te;t.j:uun ~u.i:iu.
20/988 NSR- projekti HUONOLAATUISEN LEHTIPUUN KONEELLINEN KORJUU Markku Mäkelä Tu;tiU.mUll on joj.koa. vuortrta. 987 al.o-i.:te;t.j:uun ~u.i:iu.mu~~~n, joka. käö~.i:eli kuokmainha.avute!u..n käy~.i:öii
Energiapuun korjuu harvennusmetsistä
Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin viime vuonna tavoitetila 1. Visio vuoteen 2015 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas
Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu
Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy Juha Laitila & Paula Jylhä, Metsäntutkimuslaitos 12.2.27, Helsinki/Joensuu/Kannus Kalle Kärhä, Sirkka
Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla
Konsortiohanke Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun korjuujälki ensiharvennuksilla Risto Lilleberg Pasi Korteniemi Metsätehon raportti 41 28.1.1998 kor- Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun
KORJUUKUSTANNUKSIIN. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 275
METSÄTEHON KATSAUS l0/968 PUUTAVARAN PITUUDEN J A K A R S I N N A N LAADUN VAIKUTUS KORJUUKUSTANNUKSIIN Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 275 Metsäteho on suorittanut useita tutkimuksia, joilla on pyritty
MDSATIHO. SELOSTE Puhelin /1974 MONITOIMIKONEIDEN TUOTOSTEN JA YKSIKKÖKUSTANNUSTEN LASKENTASYSTEEMI
MDSATIHO Rauhankatu 15 17 HELSIHKI 17 SELOSTE Puhelin 9-661281 6/1974 MONITOIMIKONEIDEN TUOTOSTEN JA YKSIKKÖKUSTANNUSTEN LASKENTASYSTEEMI Seppo Jukkola JOHDANTO Tässä selosteessa esitellään esimerkin avulla
JA JUONTOMENETELMISTÄ HARVENNUSMETSISSÄ. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 284
METSÄTEHON KATSAUS 6/1969 TUTKIMUS E R I L A I S I S T A HAKKUU- JA JUONTOMENETELMISTÄ HARVENNUSMETSISSÄ Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 284 Keväällä 1968 Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden 1967 Rahasto,
Kokonaispuuston tilavuus hakkeeksi muutettuna on 29,01 irtokuutiometriä.
7. Tutkimuskohde Kunnan keskusta. Pinta-ala 1,2 hehtaaria. Etäisyys 1 kilometri lämpölaitoksesta. Taulukko 7. Puustotiedot Mittausmenetelmä Keskiläpimitta Keskipituus, Runkoluku Tilavuus Keskijäreys d1,3,
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä
AJOMATKAN VAIKUTUS METSÄTRAKTORIN KUORMAN KOKOON JA AJONOPEUTEEN
5/197 AJOMATKAN VAIKUTUS METSÄTRAKTORIN KUORMAN KOKOON JA AJONOPEUTEEN Antti Myllyniemi MDSiTIHD Opastinsilta 8 B 52 HELSINKI 52 Puhelin 9-1411 SELOSTE 5/1978 5/197B AJOMATKAN VAIKUTUS METS ÄTRAKTORI N
Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala
Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala Metsätehon raportti 8 9.12.1996 Osakkaiden yhteishanke Asiasanat: harvennushakkuu, tuottavuus, hakkuukone Helsinki 1996
ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA. Alustavia kokeita
ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA Alustavia kokeita 1 Risutec L3A hakkuulaite Risutec L3A:n tekniset tiedot Paino 560 kg Öljyvirtaus 120 l/min Maksimipaine 240 bar Katkaisukapasiteetti
VERTAILU PUUTAVARAN JUONNOSTA JUONTOPANKOLLA VARUSTETUILLA MAATALOUS- TRAKTOREILLA JA VALMET-MAASTOTRAKTOR IL LA
METSATEHON KATSAUS 8/ 1966 VERTAILU PUUTAVARAN JUONNOSTA JUONTOPANKOLLA VARUSTETUILLA MAATALOUS- TRAKTOREILLA JA VALMET-MAASTOTRAKTOR IL LA T i i v i s t e 1 m ä M e t s ä t e h o n t i e d o t u k s e
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela 16/211 Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin vuonna 29 tavoitetila 1. Visio
AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE
AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE Matematiikan koe 1.6.2016 Nimi: Henkilötunnus: VASTAUSOHJEET 1. Koeaika on 2 tuntia (klo 12.00 14.00). Kokeesta saa poistua aikaisintaan klo
Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella
Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 TTS Tutkimus 11/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely,
MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN
MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo
Kokonaispoistuman tilavuus hakkeeksi muutettuna on 38 irtokuutiometriä
13. Tutkimuskohde Metsitetty pelto. Pinta-ala 2,0 hehtaaria. Etäisyys lämpölaitoksesta 31 kilometriä. Taulukko 13. puustotiedot Mittausmenetelmä Keskiläpimitta Keskipituus, Runkoluku Tilavuus Keskijäreys
KEMERAn uudistaminen: Energiapuun korjuu &
: Energiapuun korjuu & ennakkoraivaus Kalle Kärhä, Stora Enso Metsä Kestävän metsätalouden rahoituslain kokonaisuudistus -työryhmän kokous 24.1.2014, maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki 1 Työryhmän
Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi
Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi Energiapäivät 03.02.2011 Tampere Kokemus bioenergiankorjuusta NMK vuodesta 2000 TJ 720 + 730 giljotiini 2000 2005, 2005 TJ 1270C + 745 koura joukkokäsittelyvarustuksella
Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014
Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Pienpuun korjuumenetelmät ja tekniset ratkaisut Arto Mutikainen, Työtehoseura Esityksen sisältö Pienpuun korjuumenetelmät
METSATEHO ~ METSÄTEOLLISUUS 12/1994 PUUNKORJUUN KUSTANNUSTEN JAKAMINEN PUUTAVARALAJEILLE. Jari Terävä. Teppo Oijala
METSATEHO... ' 1 ~ ~.. ~ ' 1.. : 12/1994 PUUNKORJUUN KUSTANNUSTEN JAKAMINEN PUUTAVARALAJEILLE e Teppo Oijala Jari Terävä Metsätehossa on valmistunut metsäkoneiden ajanmenekkitutkimuksiin sekä PMP- ja VMI
KATSAUS E R I 1 L I N E N KAHMAINNOSTURI PUUTAVARAN KUORMAUKSESSA TULOKSET
0 METSÄTEHON KATSAUS E R I 1 L I N E N PUUTAVARAN KAHMAINNOSTURI KUORMAUKSESSA Erilaisien hankintamenetelmien tutkimisen yhteydessä kerättiin aineistoa myös autoonkuormauksesta. Tällöin pyrittiin selvittämään
Vauriopuiden korjuu ja hakkuutekniikka. Koulutusaineisto pelastuslaitokselle MHY Kalajokilaakso, Jaakko Aho
Vauriopuiden korjuu ja hakkuutekniikka Koulutusaineisto pelastuslaitokselle MHY Kalajokilaakso, Jaakko Aho Työnjako Pelastuslaitos huolehtii terveyttä ja omaisuutta uhkaavan vaaran torjunnasta Yleisten
Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus
Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 2/2009 Kahteen kasaan hakkuu yleistynyt Kun leimikosta korjataan ainespuun ohella energiapuuta,
PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE
25/1970 KOCKUM PR0 CE S S 0 R 7 8 ATK -MON ITOI MIKONE Huhtikuussa 1970 Kockum Söderhamn AB esitti uuden karsinta-katkontakoneen prototyypin, joka suorittaa myös puutavaran lajittelun ja kasauksen. Sitä
Ennakkoraivaus ja energiapuun hakkuu samalla laitteella
TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 4/2011 (749) BIOENERGIA Ennakkoraivaus ja energiapuun hakkuu samalla laitteella Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS TTS selvitti tutkimuksessa
P 0 L T T 0 N E S T E E N
METSÄTEHON KATSAUS 969 MOOTTORISAHAN P 0 L T T 0 N E S T E E N J A TERÄl'i VOITELUÖLJYN KULUTUS Useimpien Metsätehon vuosina 966-969 suorittamien puutavaran hakkuuta koskevien tutkimusten aineiston keruun
Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén
Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén Kuva: Juhani Korhonen Poimintahakkuiden puunkorjuun tuottavuudesta vähän tietoa - tuottavuutta koskevat lainalaisuudet kuitenkin voimassa Hakkuun tuottavuustekijät:
Yhdistelmäkone ensiharvennusmetsän puunkorjuussa
Yhdistelmäkone ensiharvennusmetsän puunkorjuussa Risto Lilleberg Pasi Korteniemi Metsätehon raportti 26 22.7.1997 Konsortiohanke: Enso Oy, Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Pinomäki Oy, UPM-Kymmene
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun
U/1978 ABC-KETJUKARSINTALAITE. Esko Mikkonen
U/978 ABC-KETJUKARSINTALAITE Esko Mikkonen / ITSATIHD Opastinsilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-400 /978 /978 ABC-KETJUKARSINT.ALAITE Esko Mikkonen Sisällys Sivu TIIVISTEUÄ JOHDANTO...... 2 TUTKITUT
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2011 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin
KATSAUS METSATEHON PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA / /1968
METSATEHON KATSAUS 19/1968 ( PUUNKORJUUMENETELMÄT J A KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1 9 6 7 / 6 8 Metsäteho keräsi kesällä 1967 tilastoa maassanme käytetyistä puunkor juumenetelmistä ja korjuuteknisistä
Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun
Metsätehon raportti 187 7.4.2006 ISSN 1459-773X (Painettu) ISSN 1796-2374 (Verkkojulkaisu) Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä Sirkka Keskinen Teemu Kallio Reima Liikkanen Jarmo
Hakkuutähteen metsäkuljetuksen ajanmenekki, tuottavuus ja kustannukset
Metsätehon raportti 136 28.8.22 Hakkuutähteen metsäkuljetuksen ajanmenekki, tuottavuus ja kustannukset Kaarlo Rieppo Hakkuutähteen metsäkuljetuksen ajanmenekki, tuottavuus ja kustannukset Kaarlo Rieppo
Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011
Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän
Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.
Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke
IDSATIHD. Opastiosilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 10/1976 SAHANHAKKEEN SAHANPUHUN JA KEVÄÄLLÄ 1976. Raimo Savolainen JOHDANTO
IDSATIHD Opastiosilta 8 B 0050 HELSINKI 5 Puhelin 90-400 SELOSTE 0/97 SAHANHAKKEEN SAHANPUHUN JA METSÄHAKKEEN MAANTIEKULJETUS KEVÄÄLLÄ 97 Raimo Savolainen JOHDANTO Metsäteho keräsi huhtikuussa 97 tilastoa
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2013 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2012 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2012 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2012 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin
TT-PALSTAHAKKURI 1000 F
/ 977 TT-PALSTAHAKKURI F Markku Melkko TTtJalstahakkuri F on kokonaisten pui den ajouralla tapahtuvaan haketukseen kehi tet ty haketusyksik. Konetta voidaan t mys vlivarastolla. Ensiharvennusmänniss, jossa
RUNKOJUONTOVARASTOILLA. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 302
/97 PUUTAVARAN KÄ S ITTELY RUNKOJUONTOVARASTOILLA Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 32 Metsäteho suoritti talvella 97 yhteistyössä EnsoGutzeit Osakeyhtiön kanssa tutkimuksen sahatukin kokoisten puiden
Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa. Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen
Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen Tavoite Tutkimuksen tavoite oli selvittää nykyisten hakkuukoneissa vakiovarusteena olevien satelliittivastaanottimien
Hakkuukonetyömaan ennakkoraivaus. Kuvat: Martti Taipalus METSÄTEHON OPAS
Hakkuukonetyömaan ennakkoraivaus Kuvat: Martti Taipalus METSÄTEHON OPAS Alkusanat Koneellisen hakkuun osuus on kasvanut sekä harvennus- että uudistushakkuissa niin suureksi, että koneellisen korjuun kohteiksi
Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus
Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn
Tutkimus aiouravälin vaikutuksesta paperipuun hakkuussa
METSÅTEHON TIEDOTUS METSÄTEHO REPORT Tutkimus aiouravälin vaikutuksesta paperipuun hakkuussa STUDY ON THE EFFECT OF STRIP ROAD SPACING IN PULPWOOD CUTTING Ml KKO KAHALA ja RAIMO SAVOLA! N EN HELSINKI 968
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.
Suomen metsien inventointi
Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien
PITUUSJAKAUTUMINEN. mittausta katkottujen paperipuiden hakkuusta kerättyjä tutkimusainei stoja hyväksi käyttäen.
METSÄTEHON KATSAUS 7/1968 ) S I L M Ä V A R A I S E S T I KATKOTUN HAVUPAPERIPUUN PITUUSJAKAUTUMINEN Tämä selvitys on tehty Metsätehon vuosina 1965--1967 ilman pituuden mittausta katkottujen paperipuiden
Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 211 35/211 31.8.211 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2, miljoonaa kuutiometriä Heinäkuussa
a saus METSÄKULJETUS HARVESTERIN JÄLKEEN Pekka-Juhani Kuitto 17/1990 TUTKIMUSMENETELMÄ JA -AINEISTO JOHDANTO
MITSATIHON a saus 7/99 METSÄKULJETUS HARVESTERIN JÄLKEEN PekkaJuhani Kuitto Kuormi en koot: olivat: harvest:erit:yöma.i lla hieman suuremmat: kuin v a st:aavilla mecsurit:yömailla; avohakkuussa sahacukkien
ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE
ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE METSÄ metsänomistajat PROMOOTTORI metsäsuunnittelu ja -neuvonta MARKKINAT polttopuu- ja lämpöyrittäjät metsäpalveluyrittäjät energiayhtiöt metsänhoitoyhdistykset
Energiapuun korjuun laatu 2014
Tiedote 1 (5) Energiapuun korjuun laatu 2014 Vuonna 2014 tehtiin 313 energiapuun korjuujäljen laatutarkastusta. Tarkastettua pinta-alaa kertyi 1 005 hehtaaria. Tarkastukset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus
Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä, Jouko Örn Rahoittajat Metsähallitus, Metsäteollisuus ry, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj,
ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus
ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ Metka-koulutus 1 Kokeet Janakkalassa 2008 ja 2009 koivikon nmh-kohteilla Kokeissa käytetty korjuri Timberjack 810C. Hakkuulaitteena Nisula 280 2 Kokeet
PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ
PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ Projektiryhmä Asko Poikela ja Heikki Alanne Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Pölkky Oy, Stora Enso Oyj ja UPM-Kymmene Oyj Kumppanit hanke toteutettiin
Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa
Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 13/2011 Tausta ja tavoitteet Suomessa käytettiin järeästä, (lahovikaisesta) runkopuusta tehtyä metsähaketta
PUUTAVARA- PÖLKKYJEN MITTAUS
PUUTAVARA- PÖLKKYJEN MITTAUS PUUTAVARAPÖLKKYJEN MITTAUS Metsähallitus Metsäteollisuus ry Yksityismetsätalouden Työnantajat ry Puu- ja erityisalojen liitto Ohje perustuu alla lueteltuihin maa- ja metsätalousministeriön
KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA
KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA Puunhankinta ja logistiikka - Teknologian kehitysnäkymät Lapin bioenergiaseminaari Rovaniemi 14.2.2008 ja Tornio 15.2.2008 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Korjuukohteet
Metsänmittausohjeita
Metsänmittausohjeita 1. PUUN LÄPIMITAN MITTAAMINEN Tilavuustaulukko perustuu siihen, että läpimitta mitataan 1,3 metriä ylintä juurenniskaa korkeammalta eli 1,3 metriä sen kohdan yläpuolelta, mistä metsuri
Joukkohakkuu aines- ja energiapuun
Metsätehon raportti 137 20.9.2002 Joukkohakkuu aines- ja energiapuun korjuussa Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Joukkohakkuu aines- ja energiapuun korjuussa Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen
KUUSEN OMINAISUUSPOTENTIAALI
KUUSEN OMINAISUUSPOTENTIAALI Marketta Sipi ja Antti Rissanen Helsingin yliopisto Metsävarojen käytön laitos Taustaa» Puuaineen ja kuitujen ominaisuudet vaihtelevat» Runkojen sisällä» Runkojen välillä»
Mänty sahapuuna tapaustutkimuksia
Mänty sahapuuna tapaustutkimuksia Harri Mäkinen Lauri Valsta, Sami Pastila, Kirsi Makkonen, Henna Lyhykäinen, Annikki Mäkelä, Arto Usenius Sisältö 1. Harvennusten kannattavuus» sahan kannalta» metsänomistajan
Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä
Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä Yrjö Nuutinen MMT Metsäteknologia Metla/Joensuu ForestEnergy2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman vuosiseminaari 8.-9.10.2013
Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon