Huippuvuorten ekologiaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huippuvuorten ekologiaa"

Transkriptio

1 Huippuvuorten ekologiaa Huippuvuorten kasvillisuus Kasvualusta on ikiroudassa, eikä kesäisinkään sula kuin muutaman desimetrin verran. Ikiroudan vuoksi kasvien juuret eivät ylety syvälle. Talven aikana maanpintaan saattaa syntyä sentin jääkerrostumia, jotka vaikuttavat kasvien esiintymiseen. Arktisen meri-ilmaston vuoksi vuotuiset sekä vuorokautiset lämpötila erot ovat pieniä. Puita ei ole, vaan hallitsevana kasviryhmänä ovat sammaleet (350 lajia). Putkilokasvisto on matalaa ja muistuttaa pohjoismaisten tuntureiden kasvustoa, mutta eri lajeja on vähemmän. Arktisen alueen kesä on lyhyt ja viileä, jonka vuoksi kasvukausi jää lyhyeksi. Kasvit ovat sopeutuneet lyhyeen kasvukauteen siten, että ne aloittavat kasvunsa heti lumen sulettua tai jopa ennen sitä. Kasvit kukkivat vain muutaman päivän lumen sulamisen jälkeen. Jotkin lajit selviävät, koska pystyvät lisääntymään usein eri tavoin. Arktisia kasveja ei koskaan saisi kerätä, koska niiden kukat ovat tulosta monen kesän valmistautumisesta. Esimerkkilajeja Svalbardin unikko (Papaver dahlium) korkeus:10-20cm ulkonäkö: Keltaiset tai valkoiset kukinnot. Varsissa ja lehdissä kevyttä nukkaa. Kasvupaikat: Tienvarsilla, jyrkänteillä ja kielekkeillä. Maailman pohjoisimpana kukkiva kasvi. Sinirikko (Saxifraga oppositifolia) Muodostaa mättäitä ja kasvaa maan pintaa myöten. On puuvartinen kasvi, jonka lehdet ovat pienet. Kukat voivat olla punertavia tai violetteja. Elää kaikenlaisissa ympäristöissä 1000m korkeuteen saakka ja on hyvin yleinen huippuvuorilla. Rohtokuirimo (cochlearia officinalis) Kukat ovat pieniä ja valkoisia. Kasvaa yleensä lähellä rantaa, muttei kovin kuivissa paikoissa. On yleinen huippuvuorilla. Rohtokuirimo on syötävä kasvi ja se on pelastanut monia tutkimusmatkailijoita keripukilta. Huippuvuorten eläimistö Huippuvuorilla tavataan monia eläin lajeja, joista lintulajeja on 163. Alkuperäisiä maanisäkäslajeja on vain kaksi: naali ja svalbardinporo. Muita

2 tyypillisiä eläimiä on mursu, monet erilaiset hylje- ja valaslajit ja jääkarhu. Huippuvuorten järvissä ja joissa elää vain yksi kalalaji, nieriä. Saarella on myös jonkun verran hyönteisiä. Huippuvuorten niin kuin kaikkien muidenkin ekosysteemien eläinten päätehtävä on hankkia tarpeeksi ravintoa ja lisääntyä. Huippuvuorten eläimillä on vaikeuksia löytää tarpeeksi ravintoa talvi kuukausina, jolloin on pimeää koko vuorokauden ja maaperä on lumen ja jään peitossa. Erityisesti kasvinsyöjillä on suuria vaikeuksia. Huippuvuorilla ei ole esimerkiksi hiiriä, myyriä tai muita maalla eläviä piennisäkkäitä, koska ikiroudan takia pesän kaivaminen on vaikeaa jopa mahdotonta. Nisäkkäiden keskuudessa kolme kesäkuukautta (kesä, heinä, elo) ovat aktiivisinta aikaa vuodesta. Silloin tundra alueella lähes kaikki lumi on sulanut pois alemmilla rannikko alueilla. Koko vuorokauden paistava aurinko mahdollistaa ravinnon etsimisen vuorokauden ympäri. Ilmasto on kesä aikaan tarpeeksi lauha lisääntymiseen. Selviytyäkseen talvesta eläimet tarvitsevat paksun rasvakerroksen, moninkertaisen lämpimän turkin, jonkun pesäpaikan tai suojakolon, tarpeeksi ravintoa sekä lajille ominaisen selviytymiskeinon esim. suojavärityksen. Arktisilla alueilla menestyvät paremmin nisäkkäät jotka synnyttävät eläviä poikasia, koska ne eivät tarvitse lämpöä munien hauduttamiseen. Huippuvuorten poro on sopeutunut pakkasiin ja lumen peittämään ruokavarastoon. Se haistaa jäkälän paksuhkonkin lumen läpi. Poron, tai oikeastaan peuran, kaksikerroksinen turkki eristää kylmää loistavasti. Jalat ja nahka ovat sisäkehoa kylmemmät, mikä säästää lämmityskuluissa. Huipppuvuorten poro onkin hyvin sopeutunut Huippuvuoren karun arktisiin oloihin. Se on pienempi - lähes lampaan kokoinen - ja pyöreämuotoisempi kuin meidän poro. Loppukesällä ja syksyllä se syö paljon kasveja, mm. sammalia, jonka ravinnon varassa se selviää yli talven. Naali on sopeutunut kylmään hyvin ja sen turkki yksi maailman parhaiten eristäviä turkkeja. Talvella naalin uskotaan säästävän energiaa vähentämällä liikkumista ja hidastamalla aineenvaihduntaa. Naalit ovat koiria muistuttavia petoelämiä. Naalit ovat hieman kettuja pienempiä ja niillä on tuuhea häntä ja pienet korvat. Kesäisin niillä on ohut harmaanruskea karvapeite, joka toimii suojavärinä tundran kesäisessä kasvillisuudessa. Talvisin niiden karvapeite muuttuu siniharmaaksi. Naalit asuvat kaikkialla tundran rannikoilla ja saarilla ja ne vaeltavat usein pitkiä matkoja napajäällä. Naalit synnyttävät vuosittain usein kaksi poikuetta ja yhdessä poikueessa on 6-8 poikasta. Runsaina sopuli-

3 ja jänisvuosina poikasia saattaa olla huomattavasti enemmän. Naalien ravintoon kuuluu pikkunisäkkäitä sekä pesiviä lintuja ja niiden munia ja poikasia. Ne keräävät ruokaa varastoihin, usein kallionkoloihin, joihin muut suuremmat pedot eivät pääse. Jääkarhu on sopeutunut äärimmäisen kylmiin olosuhteisiin. Sen paksu, kerman värinen turkki eristää sekä vedessä että kuivalla maalla. Lisäksi karhun korvien pieni koko vähentää lämmön haihtumista. Mustan ihon alla oleva paksu rasvakerros varastoi energiaa. Kesäisin jääkarhu välttyy ylikuumenemiselta läähättämällä. Lämpöä haihtuu myös kielen, huulten, kuonon, korvien ja jalkapohjien kautta. Jääkarhuilla on pidempi kaula ja pidemmät jalat kuin muilla karhuilla. Jääkarhu luokitellaan merieläimeksi, koska se viettää lähes koko elämänsä meren jäällä. Se on hyvä uimari, joka elää rannoilla ja jään reunalla. Ruokavalioon kuuluvat etupäässä hylkeet, mutta linnut, kala ja raadotkin kelpaavat. Hylkeitä jääkarhu vaanii hengitysreikien luona. Huippuvuorten jääkarhukanta on suojelun ansiosta pikkuhiljaa kasvamassa ja tällä hetkellä sen koon arvellaan olevan noin 2500 yksilöä. Vuorokauden aikana jääkarhu saattaa liikkua kilometriä. Vuodessa matkaa saattaa taittua 1000 kilometriä. Useimmat karhut siirtyvät vuodenaikojen mukaan paikasta toiseen. Surullisen ja kömpelön näköiset mursut ovat hylkeitä. Urosmursut saattavat olla yli neljän metrin pituisia ja painaa 1500 kiloa. Naaraat ovat kevytrakenteisempia, jotka voivat tulla 750 kilon painoisiksi. Mursut elävät rannikon läheisyydessä, kesällä kömpivät rannalle ja talvella jään päälle. Ravintona mursut käyttävät simpukoita, meressä eläviä matoja, kaloja ym. eläimiä, joita ne hakevat matalasta vedestä. Joskus ne etsivät ruokaansa syvemmältäkin, jopa 60 metrin syvyydestä. Mursut liikkuvat usein pienessä ryhmässä, johon kuuluu yksi uros, muutama naaras ja useita poikasia. Yksinäiset koiraat muodostavat suuria laumoja ja ne riitelevät paljon. Poikaset syntyvät toukokuussa. Huippuvuorten mursukanta on toipumassa ja 1800-lukujen liikametsästyksestä ja tällä hetkellä näitä jopa 2700-kiloisia pitkähampaita on saarilla parisen tuhatta. Hylkeitä on runsaasti: yleisin laji on norppa ja suurin partahylje. Saarilta löytyvät myös maailman pohjoisimmat kirjohylkeet ja kesäisin siellä vierailevat mm. grönlanninhylje ja kuplahylje. Kesäisin voi jopa nähdä 11 eri valaslajin edustajia. Yleisin on maitovalas, tavallisia ovat lahtivalas, sillivalas ja miekkavalas. Aikoinaan runsaslukuinen grönlanninvalas sen sijaan on suojelusta huolimatta edelleen sukupuuton partaalla.

4 Saarilla on havaittu kaikkiaan 163 lintulajia, joista vajaat 30 pesii siellä säännöllisesti ja ainoastaan kiiruna viettää siellä talvetkin. Varsinaisia petolintuja (haukkoja ja pöllöjä) ei muutamia satunnaisia vierailijoita lukuun ottamatta ole, vaan niiden tehtäviä hoitavat isolokki, merikihu ja isokihu. Pulmunen on kooltaan pienin linnuista ja ainoa varpuslintujen edustaja saarilla. Merilinnut ovat runsaslukuisia: eniten on pikkuruokkeja, myös kiislat ja lunnit tavallisia. Merilinnuilla, jotka hankkivat ravintonsa merestä, on suuri ekologinen merkitys, sillä ne kuljettavat ravinteita merestä ja sen eliöistä maalle. Esimerkiksi lokkien pesimä alueilla on paljon vihreämpää, sillä lokit syövät meren kaloja ja sen jälkeen lentävät pesälle, ulostavat ravinteikasta lannoitetta, jonka pesimäalueiden kasvit käyttävät hyödykseen. Merestä on suuri hyöty monille maalla eläville eliöille joko suorasti tai epäsuorasti esim. Linnut hyötyvät merestä saamalla sieltä ravintoa, linnuista taas on hyötyä kasveille ja sitä kautta kasvinsyöjille ja taas pedoille ja huippupedoille. Myrskylinnut ovat 45-50cm pitkiä ja painavat g. Molemmat sukupuolet ovat samannäköisiä. Väri vaihtelee vaalean ja tumman välillä. Huippuvuorten myrskylinnut ovat tummia. Pää, kaula ja ruumiin alaosat ovat harmaansinisiä. Myrskylintu pesii rannikoiden lintukallioiden ohuilla kielekkeillä ja arktisilla alueilla. Myrskylintu munii yhden munan maahan tai kalliolle. Molemmat vanhemmat hautovat munaa. Myrskylintu erottaa poikasen 7 viikon jälkeen. Myrskylintujen ravinto koostuu pääosin kaloista, kalmareista ja äyriäisistä. Kiirunat ovat valkoisia talvella, lukuun ottamatta mustia pyrstösulkia. Kesällä kana on punaruskea. Kukolla on punaiset läikät silmien yläpuolella lisääntymisaikaan. Keväällä kiirunat oleskelevat vuorten eteläpuolilla, mistä lumi sulaa aikaisimmin, loppukesästä myös vuorten juurilla ja tundra-alueilla. Emo munii munaa. Poikaset emo vierottaa viikon ikäisenä. Aikuiset kiirunat syövät kasveja ja poikaset hyönteisiä. Pikkuruokki on Euroopan pienin ruokki, se on 20 cm pitkä ja painaa grammaa. Kesällä pää ja kaula ovat mustanruskeita. Ruumiin ylemmät osat ovat mustia, alemmat valkoisia. Talvella pikkuruokilla on valkoinen kurkku, korvien ympärystä ja rinta. Pikkuruokit oleskelevat kallioilla, rannikoiden myötäisillä arktisilla alueilla sekä vuorilla muutama kilometri sisämaahan päin. Pikkuruokki on Svalbardin saariston yleisin lintu. Pikkuruokkien pesät ovat piilotettu kivien alle. Emo munii yhden munan. Molemmat vanhemmat hautovat munaa. Neljän viikon ikäisinä pikkuruokin poikaset lentävät merelle ja pois yhdyskunnan luota. Hornsundissa on parin yhdyskunta. Isolokki on eräs isoimmista lokeista. Sen pituus on cm ja paino g. Yhden siiven pituus on cm ja siipien kärkiväli cm. Väri vaihtelee ikään mukaan. Nuorempana se on harma ja aikuisena luumuvaalea ja jalat ovat aina vaaleapunaisia. Sen ääni muistuttaa nauramista (ieh,ieh,ieh).vaaratilanteessa esim: poikasia puolustaessa (kav,kav ja kev,kev)

5 niin kuin koira haukkuu. Isolokki pesii arktisilla alueilla ja Euroopan Atlantin rannikoilla. Se talvehtii Pohjois-Atlantilla ja Tyynenmeren pohjoisosissa. Saapuvat pesimään todella aikaisin periaatteessa jo talvella. Elävät yleensä pareissa ja niiden pesät sijaitsevat erilaisissa paikoissa kuten: kallioiden päällä, saaristoissa, rannikoilla ja jopa soiden vieressä. Ilmaston lämpeneminen ja Huippuvuoret Huippuvuoret sijaitsevat Jäämerellä, noin tuhat kilometriä pohjoiseen Suomen pohjoisimmasta kohdasta. Norjalle kuuluvasta saariryhmästä jään peitossa on vajaa kaksi kolmasosaa. Huippuvuoret ovat otollinen kohde jäätikkötutkimukselle, koska saaret sijaitsevat ilmastollisesti herkällä Golfvirran pohjoisella äärialueella. Huippuvuoret ovatkin merkittävä alue tutkittaessa Euroopan ilmaston menneisyyttä ja tulevaisuutta. Arktinen alue on ilmastontutkimuksessa keskeinen siksi, että muutos tapahtuu täällä nopeimmin ja selkeimmin. Jäätiköt ovat ilmaston pääkallonpaikkoja. Kun niiden pinta-ala pienenee, vähemmän Auringon säteilyä heijastuu pinnasta ja palautuu avaruuteen. Energia imeytyy veteen ja maahan, jotka lämpenevät. Arktisten lintujen pesimis- ja ruokailualueiden ennustetaan supistuvan voimakkaasti kun puuraja siirtyy pohjoiseen. Myös lisääntynyt eroosio voi supistaa rannikolla eläville lajeille sopivia elinalueita. Ja vaikka uutta sopivaa elinympäristöä olisi tai sitä syntyisi nykyisen levinneisyysalueen ulkopuolelle, maantieteelliset esteet (kuten meri) voivat estää lajien leviämisen sinne tarpeeksi nopeasti. Yli puolet arktisesta alueesta koostuu merestä ja meri onkin hyvin tärkeä (usein myös ainut) ravinnonlähde monille arktisille lintulajeille. Täten muutokset meriekosysteemeissä vaikuttavat myös lintuihin. Esimerkiksi villakuoreen (Mallotus villosus) osin ilmastosta johtuva romahdus Barentsinmerellä johti alueen merilintujen taantumiseen. Ilmastoperäiset muutokset voivat herkästi aiheuttaa ketjureaktion arktisissa ekosysteemeissä, koska niissä muutamilla valtalajeilla on voimakas rooli. Muutokset valtalajien esiintymisessä voi vaikuttaa laajasti muuhun ekosysteemiin.

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa

Lisätiedot

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset

Lisätiedot

Myskihärkä, Ovibos moschatus

Myskihärkä, Ovibos moschatus Myskihärkä, Ovibos moschatus MYSKIHÄRKÄ ON SOPEUTUNUT AINUTLAATUISESTI KAIKKEIN ANKARIM- PIIN ARKTISIIN OLOSUHTEISIIN. EI IHME, ETTÄ SE SELVIYTYI HENGISSÄ JÄÄKAUDESTA. AIKOINAAN MYSKIHÄRKÄ ON ELÄNYT KAIKKIALLA

Lisätiedot

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

MITÄ YHTEISTÄ ON PIKKULEIJONALLA JA ITÄMEREN KUUTILLA?

MITÄ YHTEISTÄ ON PIKKULEIJONALLA JA ITÄMEREN KUUTILLA? Ukko-Pekka Luukkonen Pikkuleijona maailmanmestari maalivahti JARI LUUKKONEN / WWF, SEPPO KERÄNEN / WWF, ERIC ISSELEE / SHUTTERSTOCK, MARKUS TRIENKE / FLICKR MITÄ YHTEISTÄ ON PIKKULEIJONALLA JA ITÄMEREN

Lisätiedot

Staffan Widstrand / WWF. WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille

Staffan Widstrand / WWF. WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille Staffan Widstrand / WWF WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille Steve Morello / WWF-Canon Maapallon keskilämpötila on kohonnut + 0,85 C (1880 2012) IPCC Lähde: Ilmatieteen laitos ja Ympäristöministeriö

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja Eläinten luokittelu Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan

Lisätiedot

Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin

Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin BIOS 3 jakso 3 Hiili esiintyy ilmakehässä epäorgaanisena hiilidioksidina ja eliöissä orgaanisena hiiliyhdisteinä. Hiili siirtyy ilmakehästä eliöihin ja eliöistä ilmakehään:

Lisätiedot

Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1

Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Tavoitteet: Tehtävässä

Lisätiedot

Lumi on hyvä lämmöneriste, sillä vastasataneessa lumessa on ilmaa.

Lumi on hyvä lämmöneriste, sillä vastasataneessa lumessa on ilmaa. Nimeni: Eliöt ja lumi Vastaukset löydät seuraavista paikoista: tammikuu: karhun vuosi karhunpesä hangen suojassa marraskuu: lumisateet lumimuodostumat joulukuu: selviytyminen kylmyydestä Lumi on hyvä lämmöneriste,

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON ELÄINMUSEO Dioraama III

OULUN YLIOPISTON ELÄINMUSEO Dioraama III OULUN YLIOPISTON ELÄINMUSEO Dioraama III 1) Elämää tuntureilla Tunturi-Lapissa luonnonolot ovat ankarat. Tuntureiden eläimet ovat sopeutuneet niukkaan kasvillisuuteen ja lyhyeen kesään. Etsi keväisestä

Lisätiedot

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat

Lisätiedot

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Jarkko Niemi, Luonnonvarakeskus Lasten Yliopisto, Seinäjoki, 16.4.2016 Luennon sisältö Mitä ovat hyönteiset ja madot Mikä on niiden rooli

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

2. Naali äärimmäisen uhanalaiseksi 6-12 aikuista yksilöä sinikettu napakettu

2. Naali äärimmäisen uhanalaiseksi 6-12 aikuista yksilöä sinikettu napakettu 1. Saimaannorppa Norpan alalaji, joka on sopeutunut elämään Saimaan järvialtaassa. Laji on luokiteltu äärimäisen uhanalaiseksi Se on sopeutunut täysin makeaan veteen ja elää 65-80% elämästään vedessä Syö

Lisätiedot

WWF-Hong Kong / WWF-Canon. WWF:n opetusmateriaali alakouluille

WWF-Hong Kong / WWF-Canon. WWF:n opetusmateriaali alakouluille WWF-Hong Kong / WWF-Canon WWF:n opetusmateriaali alakouluille Robert Van Waarden / WWF-Canon Arktinen alue kartalla Wikimedia Commons / Heraldry Emilia Moisio / WWF Suomi Tiesitkö, että monet eläimet tarvitsevat

Lisätiedot

4. Yksilöiden sopeutuminen ympäristöön

4. Yksilöiden sopeutuminen ympäristöön 4. Yksilöiden sopeutuminen ympäristöön Sisällys 1. Avainsanat 2. Sopeutuminen 3. Ympäristön resurssit 4. Abioottiset tekijät 1/2 5. Abioottiset tekijät 2/2 6. Optimi- ja sietoalue 7. Yhteyttäminen 8. Kasvien

Lisätiedot

Silkkiuikku. minkki hajottajat. Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä

Silkkiuikku. minkki hajottajat. Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä Mitä syö: Silkkiuikku Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä Kuka syö: minkki hajottajat Tiesitkö? Silkkiuikun liikkuminen maalla on vaivalloista

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA ARKTISET ELÄIMET

ILMASTONMUUTOS JA ARKTISET ELÄIMET Staffan Widstrand / WWF ILMASTONMUUTOS JA ARKTISET ELÄIMET Opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille ILMASTONMUUTOS Maapallon keskilämpötila on kohonnut + 0,85 C (1880 2012) IPCC Steve Morello / WWF-Canon

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja Ravintoketjut Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan

Lisätiedot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa

Lisätiedot

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta

Lisätiedot

Pikkusinisiiven elinympäristöjen hoito-ohjelma Kontiolahden kunta 2016

Pikkusinisiiven elinympäristöjen hoito-ohjelma Kontiolahden kunta 2016 Pikkusinisiiven elinympäristöjen hoito-ohjelma Kontiolahden kunta 2016 Tietoja lajista Pikkusinisiipi (Cupido minimus) on Suomen pienin sinisiipi ja samalla pienin päiväperhoslaji. Siipiväli on 18-25 mm.

Lisätiedot

Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi merikortti.

Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi merikortti. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi Painut syyskierron mukana syvälle veteen. Pysy meressä ja ota Ajelehdit levämassan seassa heinäkuussa. Pysy meressä ja ota jäätyy talvella ja sinusta

Lisätiedot

Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017

Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti

Lisätiedot

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että olosuhteet maapallolla muuttuvat jatkuvasti ja että se vaikuttaa kasveihin ja eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Lajien väheneminen ei ole yksinomaan negatiivinen

Lisätiedot

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS CAT HOLLOWAY / WWF-CANON TROY MAYNE Tulkaa mukaan! LUNAZUL SURF SCHOOL CHRISTOFFER BOSTRÖM / WWF TERICA / FLICKR RAKKAUDESTA MEREEN WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta Mitä yhteistä

Lisätiedot

Saimaannorppa on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs samaan tapaan kuin esimerkiksi Australiassa asuvat kengurut.

Saimaannorppa on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs samaan tapaan kuin esimerkiksi Australiassa asuvat kengurut. Tietovisa Saimaannorppa on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs samaan tapaan kuin esimerkiksi Australiassa asuvat kengurut. Norppa on erittäin uhanalainen, sillä niitä on jäljellä vain hieman yli 300 yksilöä.

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

Vaeltaako merelle vai ei - taimenten dilemma. Marie Nevoux, INRA, UMR Ecology and Ecosystem Health Tornionjoki Valley, June 2019

Vaeltaako merelle vai ei - taimenten dilemma. Marie Nevoux, INRA, UMR Ecology and Ecosystem Health Tornionjoki Valley, June 2019 Vaeltaako merelle vai ei - taimenten dilemma Lohijokia Meritaimenjokia Ranska Ruskea taimen? Kaikkialla! Meritaimen vs. ruskea taimen? Erot: koko, väri, ruokavalio 2 lajia? (1758) Identtinen perimä 1 laji!

Lisätiedot

Ekosysteemiekologia tutkii aineen ja energian liikettä ekosysteemeissä. Häiriö näissä liikkeissä (jotakin on jossakin liikaa tai liian vähän)

Ekosysteemiekologia tutkii aineen ja energian liikettä ekosysteemeissä. Häiriö näissä liikkeissä (jotakin on jossakin liikaa tai liian vähän) Ekosysteemiekologia tutkii aineen ja energian liikettä ekosysteemeissä. Häiriö näissä liikkeissä (jotakin on jossakin liikaa tai liian vähän) ekologinen ympäristöongelma. Esim. Kiinteää hiiltä (C) siirtyy

Lisätiedot

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily 7.-8.2. 2018 Esityksen sisältö Kuhan vuosiluokkavaihtelun taustalla kesän lämpötilat Kuhakannan kehitys 1980 alkaen

Lisätiedot

Merja Vaaramaa Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1

Merja Vaaramaa Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1 Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1 1. 2. 3. 4. 5. 6. Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 2 7. 8. 9. 10. 11. 12. Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 3 13. 14. 15. 16. 17. 18. Ovelat ötökät,

Lisätiedot

Opettajan. ABCs. Nimeä osat! Tavoite : Näitä kahta osa-aluetta käytetään tutustuttamaan

Opettajan. ABCs. Nimeä osat! Tavoite : Näitä kahta osa-aluetta käytetään tutustuttamaan ABCs ja Nimeä osat! Tavoite : Näitä kahta osa-aluetta käytetään tutustuttamaan oppilaat Euroopan merieläimistön elämään ja samalla oppimaan aakkoset ja kirjoittamisen. Lyhyt esittely yksilöityjen eläimien

Lisätiedot

Silva Sallamaa Helsingin yliopisto

Silva Sallamaa Helsingin yliopisto Lepakoiden päiväpiilonvalinta Silva Sallamaa Helsingin yliopisto Esityksen rakenne rakenne Esityksen Lepakoiden kesäaikaiset päiväpiilot Vaihtelevat valintakriteerit Miten tutkittiin? Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Risto Juvaste Lokkien iän, lajin ja sukupuolen määritys mittaamalla

Risto Juvaste Lokkien iän, lajin ja sukupuolen määritys mittaamalla Rengastajakokous VES-ryhmä 2011 keskusteluosio Risto Juvaste Lokkien iän, lajin ja sukupuolen määritys mittaamalla Mittaamalla rengastuskohteita saa paljon oheistietoa ja voi nostaa rengastuksen laatua.

Lisätiedot

FLORIAN SCHULZ / VISIONSOFTHEWILD.COM PÄIVÄTYÖKERÄYS että jää sulaa. together possible TM

FLORIAN SCHULZ / VISIONSOFTHEWILD.COM PÄIVÄTYÖKERÄYS että jää sulaa. together possible TM FLORIAN SCHULZ / VISIONSOFTHEWILD.COM...että jää sulaa together possible TM ORAN VIRIYINCY / FLICKR Ilmastonmuutos Ihmisten toiminta lisää kasvihuonekaasujen pitoisuutta ilmakehässä. Kasvihuonekaasut lämmittävät

Lisätiedot

FAKTAT M1. Maankohoaminen

FAKTAT M1. Maankohoaminen Teema 3. Nousemme koko ajan FAKTAT. Maankohoaminen Jääpeite oli viime jääkauden aikaan paksuimmillaan juuri Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yllä. Jään paksuudeksi arvioidaan vähintään kolme kilometriä.

Lisätiedot

Nisäkäskortit OHJEET. Muis peli

Nisäkäskortit OHJEET. Muis peli Nisäkäskortit Kesto: 15 min Kenelle: Kaikki luokka-asteet Missä: Sisä loissa Milloin: Kaikkina vuodenaikoina Tarvikkeet: Nisäkäskor t (tulosta ja leikkaa) Eräpassin osio: Riistanhoito Oppimistavoi eet:

Lisätiedot

Itämeri. Murtovesi. Murtovesi aiheuttaa eliöstölle poikkeavat sopeutumis vaatimukset mutta myös -mahdollisuudet.

Itämeri. Murtovesi. Murtovesi aiheuttaa eliöstölle poikkeavat sopeutumis vaatimukset mutta myös -mahdollisuudet. Itämeri Murtovesi Itämeren murtovesi on vesialueen vettä,joka on suolaisempaa kuin kuin makeavesi, mutta suolapitoisuus ei saavuta valtameren veden suolapitoisuutta. Murtovaeden suolapitoisuus on alle

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa

Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa Jenni Miettunen Pro gradu 2009 Ohjaaja: Prof. Heikki Roininen Biotieteiden tiedekunta Joensuun yliopisto Riekon

Lisätiedot

kysymyksistä vaatii oppilaiden omaa päättelykykyä. Myös henkilökuntaamme voi pyytää auttamaan ja antamaan vinkkejä tehtäviin!

kysymyksistä vaatii oppilaiden omaa päättelykykyä. Myös henkilökuntaamme voi pyytää auttamaan ja antamaan vinkkejä tehtäviin! Haasteellisempi OPETTAJALLE Meret ja muut vesistöt ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja mahtavampia eläimiä. Näiden tehtävien avulla pääset tutustumaan näihin otuksiin paremmin. TIEDOKSI! Kaikkiin

Lisätiedot

Kasvintuhoojien aiheuttamat vahingot. Tommi Oraluoma Suonenjoki

Kasvintuhoojien aiheuttamat vahingot. Tommi Oraluoma Suonenjoki Kasvintuhoojien aiheuttamat vahingot Tommi Oraluoma Suonenjoki 4.12.2018 Biotsek Perustettu 2018 Kasvintuhoojien tarkkailupalvelu/kasvinsuojelukonsultointi Tommi Oraluoma/Hortonomi AMK Kasvintuhoojien

Lisätiedot

Luku 8. Ilmastonmuutos ja ENSO. Manner 2

Luku 8. Ilmastonmuutos ja ENSO. Manner 2 Luku 8 Ilmastonmuutos ja ENSO Manner 2 Sisällys ENSO NAO Manner 2 ENSO El Niño ja La Niña (ENSO) ovat normaalista säätilanteesta poikkeavia ilmastohäiriöitä. Ilmiöt aiheutuvat syvänveden hitaista virtauksista

Lisätiedot

Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA

Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA Sorsalintujen osa 1 tunnistaminen SYYSPUVUSSA Hämärässä metsästäminen vaatii erittäin kokeneen metsästäjän, jotta pystyisi tunnistamaan lajit pelkästään silhuetin perusteella. Mikä laji on kuvassa? Heinäsorsa

Lisätiedot

Merja Vaaramaa Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1

Merja Vaaramaa Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1 Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1 Lajikortit 1-18: 1. Etanahaiskiainen (haiskiaiset) 2. papintappaja (sarvijäärät) 3. pääkallokiitäjä (kiitäjät) 4. pääkallokiitäjän toukka (kiitäjät) 5. isosittiäinen

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Ötökkäystävällinen kaupunkiluonto Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Oppaaseen on koottu vinkkejä, joilla voit auttaa mm. pölyttäjien ja muiden hyötyhyönteisten elinoloja. Leena Luoto, kuvat Heikki Luoto

Lisätiedot

Saksanpystykorvien värit

Saksanpystykorvien värit Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai

Lisätiedot

Opettajalle MAATILA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle MAATILA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että suuri osa kotimaisesta ruuasta tulee maatiloilta. Hän myös oppii, miksi on tärkeää, että ruokaa tuotetaan Suomessa. MAATILA TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Pohtikaa

Lisätiedot

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Nuorten akatemiaklubi, Helsinki, 16.5.2011 Saamen kielet

Lisätiedot

Vesijärven ötököitä. kasveja

Vesijärven ötököitä. kasveja Vesijärven ötököitä kasveja JA Vesijärvi sijaitsee Lahden, Hollolan ja Asikkalan alueella ensimmäisen ja toisen Salpausselän välissä. Vesijärvi laskee Etelä-Päijänteeseen Vääksynjoen kautta. Muodoltaan

Lisätiedot

KARHU. Jos näet metsässä karhun, a) huuda kovaa. b) juokse lujaa. c) kiipeä puuhun. d) leiki kuollutta.

KARHU. Jos näet metsässä karhun, a) huuda kovaa. b) juokse lujaa. c) kiipeä puuhun. d) leiki kuollutta. KARHU karhun, niin a) huuda kovaa. b) juokse lujaa. c) kiipeä puuhun. d) leiki kuollutta. Karhu on Euroopan suurin petoeläin. Suomen kansalliseläin. kaikkiruokainen. Suomen kielessä on monta nimeä karhulle:

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Johdat us eläinplankt onin maail maan

Johdat us eläinplankt onin maail maan Johdat us eläinplankt onin maail maan Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti 1 Eläinplankt onryhmät Alkueläimet (Protozoa) Rataseläimet (Rotatoria) Äyriäiseläinplankton Vesikirput (Cladocera) Hankajalkaisäyriäiset

Lisätiedot

TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä näyttelyssä löydy suoraa vastausta infokylteistä. Osa

TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä näyttelyssä löydy suoraa vastausta infokylteistä. Osa Helpompi OPETTAJALLE Meret ja muut vesistöt ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja mahtavampia eläimiä. Näiden tehtävien avulla pääset tutustumaan näihin otuksiin paremmin. TIEDOKSI! Kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

Tanska. Legoland, Billund

Tanska. Legoland, Billund Pohjoismaat Tanska Kokonaispinta-ala: 43 376 km² Rantaviiva: 7 313 km Korkein kohta: Yding Skovhøj 173 m Isoin sisävesistö: Arresø 41 km² Pisin joki: Gudenå 158 km Asukasluku: 5 400 000 (2006) Pääkaupunki:

Lisätiedot

Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin?

Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Ilmastonmuutos on jo pahentanut vesipulaa ja nälkää sekä lisännyt trooppisia tauteja. Maailman terveysjärjestön mukaan 150 000 ihmistä vuodessa kuolee

Lisätiedot

Saimaan KUUTTI JA LUMIUKKO

Saimaan KUUTTI JA LUMIUKKO Saimaan KUUTTI JA LUMIUKKO Satu ja kuvitus: Markus Majaluoma Julkaisu on tuotettu osana Euroopan komission rahoittamaa LIFE luonto -hanketta Safeguarding the Saimaa ringed seal (LIFE12NAT/FIN/0367) WWF

Lisätiedot

Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena

Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena Pauliina Salmi ja Kalevi Salonen 2nd Winter Limnology Symposium, Liebenberg, Saksa, 31.5.21 Mukailtu suomeksi

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

Suo metsäkanalinnun silmin

Suo metsäkanalinnun silmin Suo metsäkanalinnun silmin Teerikana syö tupasvillan tähkiä Suomen riistakeskus Arto Marjakangas 18.12.2014 1 Soiden merkitys metsäkanalinnuille koko vuodenkierrossa: (metsä)riekko teeri metso pyy Esityksen

Lisätiedot

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.).

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.). Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, mitä lajien uhanalaisuus tarkoittaa käsitteenä. Oppilas oppii, miten tärkeää on ottaa yhdessä vastuuta maapallosta ja sen eliöistä niissä ympäristöissä, joissa liikumme.

Lisätiedot

1: Mikä alla kuvatuista puista tämä on?

1: Mikä alla kuvatuista puista tämä on? LUONTOPOLKU, CYGNUS 2008 1: Mikä alla kuvatuista puista tämä on? a) harmaaleppä b) tervaleppä c) haapa (http://www.tampere.fi/ytoteto/yva/ymparistoverkko/bl_etusivu.html) 2: Kukissa pörrää monenlaisia

Lisätiedot

Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1

Jättiputken torjuntaohjeita. osa 1 Jättiputken torjuntaohjeita Valitse sopiva torjuntamenetelmä Jos esiintymä on pieni tai se sijaitsee vesistön tai talousvesikaivon vieressä, marja/hedelmäpuiden tai pellon läheisyydessä: NIITTÄMINEN, KITKEMINEN

Lisätiedot

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen Tutkija Maiju Lehtiniemi HELCOM seurannan yhteydessä kerätty aikasarja vuodesta 1979 Eri merialueilta: -Varsinainen Itämeri -Suomenlahti -Pohjanlahti

Lisätiedot

Lasten ympäristöopas

Lasten ympäristöopas Lasten ympäristöopas Vuodenajat Yhdistä oikeaan vuodenaikaan: Lintu aamuvarhain herää pesään aineksia kerää. On siis Ämpäri, lapio ja hiekkalinna, uimapuku ja pyöränpinna. On siis Siili penkoo lehtikasaa,

Lisätiedot

välillä.; Kasvavasti: Syntyvyys ja tulomuutto. Vähenevästi: kuolevuus ja lähtömuutto. Nopeaa kasvua tapahtuu, jos ympäristö on suotuisa.

välillä.; Kasvavasti: Syntyvyys ja tulomuutto. Vähenevästi: kuolevuus ja lähtömuutto. Nopeaa kasvua tapahtuu, jos ympäristö on suotuisa. Mitä ekologia tutkii? Eliöiden levinneisyyteen ja runsauteen vaikuttavia tekijöitä yksilö-, populaatio-, eliöyhteisö- ja ekosysteemitasolla.; Ekologia on biologian osa-alue, joka tutkii eliöiden levinnäisyyteen

Lisätiedot

PORIN AKVAARIOKERHO KUUKAUDEN KALA

PORIN AKVAARIOKERHO KUUKAUDEN KALA Suomenkielinen nimi: Matokala Author, "löytäjä": Valenciennes Tieteelinen nimi: Pangio kuhlii Cobitis kuhlii Löytämisvuosi: 1846 Englanninkielinen nimi: Coolie loach Leopard loach Slimy myersi Slimy loach

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

Plankton ANNIINA, VEETI, JAAKKO, IIDA

Plankton ANNIINA, VEETI, JAAKKO, IIDA Plankton ANNIINA, VEETI, JAAKKO, IIDA Plankton -plankton ryhmät ovat kasvi ja eläinplankton. -planktonleviä ovat muun muassa piilevät ja viherlevät. -planktoneliöt keijuvat vedessä. Keijumista helpottaa

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Helsingin luonnon monimuotoisuus Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti kääpiä. MARKKU HEINONEN

Lisätiedot

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa

Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten (esi)historian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Saamentutkimuksen seminaari, Levi, 1.10.2010 Taustakysymyksiä:

Lisätiedot

TÖYHTÖTIAINEN. Lentävä Töyhtis. Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto

TÖYHTÖTIAINEN. Lentävä Töyhtis. Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto TÖYHTÖTIAINEN Lentävä Töyhtis Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) Lähes koko Euroopassa pesivä varpuslintu on yksi harvoista

Lisätiedot

Rantojen kasvillisuus

Rantojen kasvillisuus Rantojen kasvillisuus KALVOSARJA 3 Rantaniittyjen kasvillisuus Murtoveden alavat merenrantaniityt kuuluvat alkuperäisiin rannikon kasvillisuusmuotoihin. Merenrantaniittyjen muodostumiseen ja laajuuteen

Lisätiedot

Muikkukannat ja ilmastonmuutos Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Muikkukannat ja ilmastonmuutos Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Muikkukannat ja ilmastonmuutos Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto 100 vuotta suomalaista muikkututkimustaseminaari Jyväskylä 2.12.2008 LÄMPÖTILA SADANTA Erotus (%) vuosien 1961-1990 keskiarvosta Erotus

Lisätiedot

Tervetuloa testaamaan tietosi vesielämään liittyvistä. mielenkiintoisista asioista. Käytyäsi Särkänniemen Akvaariossa

Tervetuloa testaamaan tietosi vesielämään liittyvistä. mielenkiintoisista asioista. Käytyäsi Särkänniemen Akvaariossa Tervetuloa testaamaan tietosi vesielämään liittyvistä mielenkiintoisista asioista. Käytyäsi Särkänniemen Akvaariossa ja tutustuttuasi Ahdin Akatemiaan tietosi ovat varmasti karttuneet niin, että kysymyksiin

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 3-4 lk. Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo 2 Tässä on museon pohjapiirros. Siihen on merkitty numeroilla, millä kohdalla kukin tehtävä tehdään. Pohjapiirros

Lisätiedot

Tehtävät Lukuun 15. Symbioosi 1. Tehtävä 1. Eliökunnan kehitys - vedestä maalle siirtyminen

Tehtävät Lukuun 15. Symbioosi 1. Tehtävä 1. Eliökunnan kehitys - vedestä maalle siirtyminen Tehtävät Lukuun 15. Tehtävä 1. Eliökunnan kehitys - vedestä maalle siirtyminen Eliöiden kehittyminen vesielämään sopeutuneista eliöistä maalla eläviin kasveihin ja eläimiin vaati monia muutoksia niiden

Lisätiedot

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Järvikutuisen harjuksen ekologiaa Puhtaiden vesien kala Suosii suurten

Lisätiedot

Tunnista lajit ja logot

Tunnista lajit ja logot Tunnista lajit ja logot Tehtävässä testataan kuinka monta lähiympäristön eläin- tai kasviasukasta oppilaat tuntevat. Tarkoituksena on sen jälkeen miettiä, miksi näistä (ja muista) lajeista on syytä välittää.

Lisätiedot

Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1

Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Tavoitteet: Tehtävässä

Lisätiedot

CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti

CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti CARBO III Hankeraportti 29.05.2019 Jouni Kannonlahti Hankkeen toteutus: Jouni Kannonlahti projektipäällikkö Levón-instituutti Vaasan Yliopisto jouni.kannonlahti@uva.fi puh. 0294498365 Piirroskuvat: Kuvittaja

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 3 MAKSIMIPISTEET 8. Tavoiteajasta tehtävän suorittamiseen on varattu 30 minuuttia.

TEHTÄVÄ 3 MAKSIMIPISTEET 8. Tavoiteajasta tehtävän suorittamiseen on varattu 30 minuuttia. PARTIOTAITOJEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 8.-9.3.2003 SARJA Oranssi / Vihreä 1 Puisto TEHTÄVÄ 3 MAKSIMIPISTEET 8 TAITOTEHTÄVÄ LUONNONTUNTEMUS ELÄINPUISTO Tavoiteajasta tehtävän suorittamiseen on varattu

Lisätiedot

Tringan retki Huippuvuorille 9.-18.6.2007

Tringan retki Huippuvuorille 9.-18.6.2007 Tringan retki Huippuvuorille 9.-18.6.2007 Jukka Hintikka Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringa ry:n historian pohjoisin retki suuntautui Kilpisjärven ja Tromssan kautta Huippuvuorille aina

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot