Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky, kansantalouden yleinen kehitys, Euroopan integraatio, työllisyys ja pitkäaikaistyöttömyyden taso, köyhyys ja syrjäytyminen, uuden teknologian käyttöönotto, alueellinen kehitys sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön muutokset. Sosiaaliturvan kestävän rahoituksen kannalta työssä jatkaminen sekä väestön työ- ja toimintakyvyn ylläpito korostuvat lähivuosina. Euroopan unionin maita yhdistävät samantyyppiset sosiaaliturvan haasteet. Yhteisötason toiminta, kuten tavoitteiden asettelu, eri alueiden toimintaohjelmat sekä politiikan tuloksia kuvaavat indikaattorit, on tiivistynyt sosiaaliturvan alueella. Talousarvioesityksen lähtökohdat Hallituksen keskeinen tavoite on kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa parantamalla työllisyyttä ja vähentämällä työttömyyttä, ylläpitämällä työkykyä, vahvistamalla peruspalveluja ja toimeentuloturvaa sekä tasapainottamalla alueellista kehitystä. Ministeriö osallistuu hallitusohjelmassa sovituista politiikkaohjelmista työllisyysohjelmaan, yrittäjyyden politiikkaohjelmaan ja tietoyhteiskuntaohjelmaan sekä kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan. Sosiaalimenoista rahoitetaan valtion talousarvion kautta noin kolmannes. Kaksi kolmannesta sosiaalimenoista rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden sosiaaliturvamaksuin, kuntien verovaroin sekä asiakasmaksuin. Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan osuus sosiaalimenoista on lähes neljännes, koska sosiaalimenoihin kuuluvia eriä rahoitetaan muidenkin pääluokkien kautta. Pääluokan suurimmat menoerät ovat siirtomenot kotitalouksille, kunnille ja kuntayhtymille. Sosiaalimenojen arvioidaan kasvavan vuosina reaalisesti keskimäärin 2,8 prosenttia vuosittain. Eläketurvan ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän kasvusta huolimatta sosiaalimenojen kasvu jatkunee maltillisena vuosina Sosiaalimenot bruttokansantuotteeseen suhteutettuina sekä henkeä kohden lasketut ostovoimakorjatut sosiaalimenot ovat Suomessa hieman alle EU-maiden keskitason. Sosiaalimenojen ennakoidaan kohoavan vuonna 2007 hieman suhteessa bruttokansantuotteeseen ja olevan noin 27,2 prosenttia. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan strategiset tavoitteet Tavoitteet ovat: Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Työelämän vetovoiman lisääminen Syrjäytymisen ehkäisy ja hoito Toimivat palvelut ja kohtuullinen toimeentuloturva. Lisäksi hallitusohjelman painotuksena on Lapsiperheiden hyvinvointi Sukupuolten välinen tasa-arvo. Sosiaali- ja terveysministeriön kaikissa strategisissa tavoitteissa pyritään toteuttamaan sukupuolivaikutusten arviointi. Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa soveltuvin osin alueiden kehittämislain (602/2002) voimaan tulevan muutoksen periaatteita. Euroopan unionin rakennerahastovarojen (EAKR- ja ESR-ohjelmat) alueellisessa kohdentamisessa neuvotellaan aluekohtaiset sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan hankkeisiin tulevat voimavarat vastuuministeriöiden (sisäasiainministeriö ja työministeriö) kanssa. Voimavarojen tarkoituksenmukainen hyödyntäminen varmistetaan käyttösuunnitelmalla. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet strategioittain Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Keskeisenä painopisteenä on väestöryhmien välisten terveyserojen supistaminen. Tämä on mahdollista vähentämällä alkoholin ja tupakan kulutusta, alentamalla nuorten aikuisten miesten tapaturmaista ja väkivaltaista kuolleisuutta, kohentamalla työikäisten työkykyä ja ikääntyneiden toimintakykyä. Väestön ja erityisesti nuorten lihomiseen voidaan vaikuttaa terveellisillä ruokatottumuksilla sekä riittävällä liikunnalla. Tavoitetta tuetaan erityisesti lukujen 33.07, 33.08, ja kautta. Tavoitteena on, että ylipainoisten osuus laskee alkoholin haittavaikutukset vähenevät tupakointi vähenee uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä laskee. Terveyden ja toimintakyvyn tunnusluvut 2000 toteutunut 2003 toteutunut 2005 arvio 2007 arvio Ylipainoisten (BMI 25 tai yli) osuus vuotiaista, % miehet naiset Alkoholin aiheuttamat kuolemat, yhteensä Humalahakuinen juominen (15 64-vuotiaista), % miehet naiset Päivittäin tupakoivat vuotiaat, % miehet naiset Uusien työkyvyttömyyseläkkeiden lukumäärä Työelämän vetovoiman lisääminen Keskeisenä painopisteenä on kannustaa kansalaisia täysipainoiseen osallistumiseen työelämään ja tehdä työ houkuttelevaksi vaihtoehdoksi kaikissa tilanteissa. Tämä edellyttää työolojen kehittämistä, laadukasta työterveyshuoltoa ja kannustavaa eläkejärjestelmää, joka tukee työelämässä jatkamista. Keskeistä on saada pidennettyä työuria ja myöhennettyä eläkkeelle jäämistä. Tavoitetta tuetaan poikkihallinnollisesti useiden momenttien ja pääluokkien kautta sekä erityisesti vuoden 2005 eläkeuudistuksella ja Veto-ohjelmalla. Tavoitteena on, että vuonna 2010 työelämässä pysytään 2 3 vuotta kauemmin kuin vuonna 2002 työtapaturmien taajuus ja ammattitautien syntyminen vähenevät 40 prosenttia ja niiden vakavuusaste vähenee aikavälillä sairauksien aiheuttamat poissaolot vähenevät 15 prosenttia aikavälillä Työelämän vetovoiman lisäämisen tunnusluvut 2000 toteutunut 2003 toteutunut 2005 arvio 2007 arvio 50-vuotiaan eläkkeelle siirtymisiän odote miehet 60,6 60,9 61,1 61,5 naiset 60,6 60,9 61,1 61,5 Korvatut työtapaturmat ja ammattitaudit yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 miehet naiset Korvatut työtapaturmat (vähintään 4 päivän työkyvyttömyyden aiheuttaneet) Sairauspoissaolopäivien osuus työpäivistä, % miehet 3,9 3,9 4,0 3,9 naiset 3,9 3,9 4,0 3,9 Sairauspäiviä/työllinen 8,5 8,4 8,6 8,5 Syrjäytymisen ehkäisy ja hoito Syrjäytymistä voidaan ehkäistä alentamalla pitkäaikaista työttömyyttä, takaamalla erityisryhmien palveluiden toimivuus sekä huolehtimalla vähimmäisetuuksien riittävästä tasosta. Syrjäytymisessä on useimmiten kyse moniongelmaisista ja heidän ongelmiensa pitkittymisestä. Tavoitetta tuetaan poikkihallinnollisesti useiden momenttien ja pääluokkien kautta. Tavoitteena on, että pitkäaikaistyöttömyys ja rakennetyöttömyys alenevat toimeentulotuen pitkäaikainen tarve vähenee. Sukupuolivaikutusten arviointi toteutetaan toimeentulotukilain uudistamiseen liittyvässä hallituksen esityksessä, joka koskee toimeentulotuen viivytyksetöntä käsittelyä sekä etuoikeutetun tulon vakinaistamista. Syrjäytymisen ehkäisyn ja hoidon tunnusluvut 2000 toteutunut 2003 toteutunut 2005 arvio 2007 arvio Yli vuoden työttömänä miehet naiset Pitkittyneesti pienituloisia Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saavien osuus toimeentulotuen saajista, % 24,4 24,2 23,5 23,0 Toimivat palvelut ja kohtuullinen toimeentuloturva Tavoitteena on turvata väestön tarpeiden mukaisten kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tasa-arvoinen saatavuus, laatu ja määrä kohtuullisin kustannuksin. Palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä tulee käyttää apuna tietoteknologiaa, seudullista yhteistyötä sekä toimivia työnjako- ja hoitoketjukäytäntöjä. Palveluiden tulee tukea ikääntyneiden kotona asumista ja mahdollistaa vammaisten osallistuminen yhteiskuntaan. Henkilöstön riittävyyteen vaikutetaan lisäämällä alan houkuttelevuutta työpaikkana. Eri elämäntilanteissa kansalaisilla tulee olla kohtuullinen toimeentuloturva, mutta järjestelmän tulee myös kannustaa työntekoon. Tavoitteita tuetaan erityisesti lukujen 33.17, 33.18, ja kautta. Tavoitteena on, että parannetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta ja laatua turvataan henkilöstön riittävyys varmistetaan palvelujen kestävää rahoitusta taataan riittävä vähimmäisturva ja kohtuullinen ansioturva. Kansallisen terveydenhuollon hankkeen toteutumisen arvioinnin yhteydessä tarkastellaan myös hankkeen sukupuolivaikutuksia. Sosiaalipalvelujen saatavuuden ja laadun kehittämisessä otetaan huomioon sukupuolten välinen tasa-arvo. Sosiaalialan henkilöstörakenteessa, henkilöstön rekrytoinnissa ja alan koulutuksessa pyritään entistä tietoisemmin kiinnittämään Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 huomiota miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon. Sukupuolivaikutusten arviointi toteutetaan vammaislain ja lastensuojelulain uudistamiseen liittyvissä hallituksen esityksissä. Sukupuolten välistä tasa-arvoa edistetään myös Yrittäjien sosiaaliturva työryhmän esityksen mukaisilla muutoksilla yrittäjien perheenjäsenten työttömyysturvaoikeuteen. Toimivien palveluiden ja kohtuullisen toimeentuloturvan tunnusluvut 2000 toteutunut 2003 toteutunut 2005 arvio 2007 arvio Sosiaali- ja terveyspalvelut Hoitotakuun toteutuminen (erikoissairaanhoito) yli 6 kk jonottaneita Vanhusten palveluja saavat 75-vuotta täyttäneistä, % kodinhoitoapu 19,7 18,7 17,5 17,5 palveluasuminen 5,1 5,5 5,6 5,7 vanhainkodeissa 5,3 4,7 4,4 4,2 terveyskeskusten pitkäaikaishoidossa 3,1 2,6 2,4 2,2 omaishoidontuella hoidetut 3,0 3,5 3,8 4,0 Täyttämättömät terveyskeskuslääkärin virat, % 6,8 12,1 15,3 13,0 Valtionosuusprosentti 24,2 28,06 32,99 33,86 Sosiaali- ja terveystoimen menojen osuus kuntien kokonaismenoista, % 50,9 52,1 52,7 53,0 Eläkkeensaajat Vanhuuseläke miehet naiset Osa-aikaeläke miehet naiset Työkyvyttömyyseläke miehet naiset Työttömyyseläke miehet naiset Leskeneläke miehet naiset Keskimääräiset etuudet (euroa/kk) Vanhuuseläke miehet naiset Työkyvyttömyyseläke miehet naiset Työttömien ansiopäiväraha miehet Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 naiset Sairauspäiväraha miehet naiset Vanhempainpäiväraha miehet naiset Minimietuudet ja toimeentulotuki (euroa/kk) Sairausvakuutuksen ja äitiys-/vanhempainpäiväraha Työttömän peruspäiväraha Kansaneläke (täysi, I kuntaryhmä) ) 524 Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet henkilöt Lapsiperheiden hyvinvointi Tavoitteena on taata korkea syntyvyys ja laskea ensisynnyttäjien keski-ikää sekä tasata lapsista aiheutuvia kustannuksia. Syntyvyyteen voidaan vaikuttaa mahdollistamalla työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Lapsiperheitä tulee tukea, jotta lapset ja nuoret voivat kasvaa turvallisessa ympäristössä. Tavoitetta tuetaan useiden momenttien kautta, erityisesti luvuissa ja Tavoitteena on, että tuetaan vanhemmuutta ja perheiden yhtenäisyyttä tasataan lapsista aiheutuvia kustannuksia vahvistetaan lasten turvallisia kasvu- ja kehitysympäristöjä. Lapsiperheiden hyvinvointia tuetaan luomalla molemmille vanhemmille yhdenvertainen mahdollisuus osallistua työelämään sekä samanaikaisesti huolehtia perheen hyvinvoinnista. Näin vahvistetaan myös lasten kasvamista arvostamaan tasa-arvoa perheen hyvinvoinnin perustana. Sukupuolten välistä tasa-arvoa edistetään muun muassa korottamalla äitiyspäivärahaa ja isien vanhempainrahaa sekä joustavoittamalla isien perhevapaiden käyttöä. Lapsiperheiden hyvinvoinnin tunnusluvut 2000 toteutunut 2003 toteutunut 2005 arvio 2007 arvio Ensisynnyttäjien keski-ikä 27,6 27,8 27,9 28,0 Kokonaishedelmällisyys 1,73 1,76 1,80 1,80 Päivähoidossa olevien osuus ikäryhmästä, % 1 2-vuotiaat 35,3 35,7 36,7 37,0 3 5-vuotiaat 66,4 67,9 68,0 68,2 Lapsia avohoidon tukitoimissa Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret Vanhempainpäivärahapäivistä maksettu isille, % 4,2 5,2 5,5 6,0 Isyysrahaa käyttäneiden isien osuus, % 63,1 68,4 69,8 71,0 1) Tasokorotukset 7 /kk ja 5 /kk lukien Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Sukupuolten välinen tasa-arvo Tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tavoitetta tuetaan poikkihallinnollisesti koko valtioneuvoston toimin eikä siihen ole kohdennettavissa erillisiä talousarvion lukuja tai momentteja. Tavoitteena on, että kukin hallinnonala valtavirtaistaa toimintansa muun muassa arvioimalla tarpeen mukaan hallituksen esitystensä sukupuolivaikutukset naisten ja miesten väliset keskimääräiset palkkaerot kaventuvat vähintään viidellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2015 mennessä uudistetun tasa-arvolain mukaiset tasa-arvosuunnitelmat laaditaan viipymättä ja niiden taso on vuoteen 2008 mennessä vähintään tyydyttävä naisten osuus taloudellisessa ja poliittisessa päätöksenteossa kasvaa tasa-arvopoliittiset kysymykset arvioidaan myös miesnäkökulmasta. Tavoitteisiin pyritään muun muassa toteuttamalla hallituksen kaikkia hallinnonaloja koskevan tasa-arvo-ohjelman kirjaukset samoin kuin hallituksen ja työmarkkinaosapuolten yhteisen samapalkkaisuusohjelman kirjaukset. Miehet ja tasaarvo -aiheesta laaditaan strategia-asiakirja. Sukupuolten välisen tasa-arvon tunnusluvut 2000 toteutunut 2003 toteutunut 2005 arvio 2007 arvio Naisten säännöllisen työajan ansioiden osuus miesten vastaavista ansioista, % 80,6 80,2 80,7 82,0 Määräaikaisten työsuhteiden osuus työsuhteista, % miehet 12,9 12,6 12,9 12,0 naiset 19,7 19,9 19,9 18,0 Tuottavuus Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuottavuustoimenpiteiden kautta vähennettävä henkilötyömäärä on 340 henkilötyövuotta vuosina Tuottavuustoimenpiteet kohdistuvat Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen, Kansanterveyslaitoksen ja Työterveyslaitoksen tutkimustoiminnan tehostamiseen ja liikelaitostamiseen, minkä tulee olla valmis vuoden 2008 loppuun mennessä. Toisaalta toimenpiteet kohdistuvat valvonta-, muutoksenhaku- ja lupaviranomaisten henkilöstötarpeen vähentämiseen vaikuttamalla esille tulevien asioiden määrään. Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen siirtäminen palvelukeskuksiin toteutetaan vuoteen 2008 mennessä. Lisäksi ministeriön johto- ja asiantuntijatehtäviä kehitetään, suurten hankkeiden hallinnointia tehostetaan, sähköistä asianhallintaa jatketaan, toimintamuotoja tehostetaan sekä selvitetään ministeriön tehtävä, rooli ja koko. Hallinnonalan määrärahat vuosina v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edistäminen tietoteknologian avulla sekä siihen tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sosiaali- ja terveysministeriön osalta (arviomääräraha) Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha) Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Vakuutusvalvontavirasto 06. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Mielentilatutkimustoiminnan menot (arviomääräraha) Työterveyslaitos Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin (siirtomääräraha 2 v) Valtion korvaus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) Kansanterveyslaitos Kansanterveyslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Rokotteiden hankinta (siirtomääräraha 3 v) Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 21. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Säteilyturvakeskus Säteilyturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus Lääkelaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Lääkehoidon kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion koulukodit Valtion koulukotien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Työsuojelun piirihallinto Työsuojelupiirien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion mielisairaalat Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Perhekustannusten tasaus Äitiysavustus ja valtion tuki kansainväliseen lapseksiottamiseen (arviomääräraha) Lapsilisät (arviomääräraha) Eräät valtion korvattavat perhe-etuudet (arviomääräraha) Yleinen perhe-eläke Yleinen perhe-eläke (arviomääräraha) Työttömyysturva Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha) Työttömyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha) Valtionosuus koulutuspäivärahasta (arviomääräraha) Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha) Valtionosuus vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha) Sairausvakuutus Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha) Eläkevakuutus Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (arviomääräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 51. Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (arviomääräraha) Valtion osuus kansaneläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) Tapaturmavakuutus Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha) Rintamaveteraanieläkkeet Rintamalisät (arviomääräraha) Sotilasvammakorvaukset ja eräät kuntoutustoiminnan menot Sotilasvammakorvaukset (arviomääräraha) (51.) Valtion korvaus partisaanien uhreille (siirtomääräraha 3 v) Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v) Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) Muu sodista kärsineiden turva Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon (arviomääräraha) Muu toimeentuloturva Sotilasavustus (arviomääräraha) Maahanmuuttajan erityistuki (arviomääräraha) Pitkäaikaisesti työttömien henkilöiden eläketuki (arviomääräraha) Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin (arviomääräraha) (31.) Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveyspalvelujen perustamiskustannuksiin (arviomääräraha) 428 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 32. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan (kiinteä määräraha) Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) Valtion korvaus kunnille mielentilatutkimuspotilaista sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) Valtionavustus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin (siirtomääräraha 3 v) (37.) Valtionavustus sairaanhoitopiirien kuntayhtymille lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä kuntien mielenterveyspalveluiden kehittämisestä aiheutuviin kustannuksiin (kiinteä määräraha) Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (arviomääräraha) Valtionavustus sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan (kiinteä määräraha) Eräät sosiaali- ja terveydenhuollon menot Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen menot (arviomääräraha) Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi (kiinteä määräraha) Valtion korvaus rikosasioiden sovittelun järjestämisen kustannuksiin (kiinteä määräraha) Terveyden edistäminen ja terveysvalvonta Terveysvalvonta (siirtomääräraha 2 v) Tartuntatautien valvonta (siirtomääräraha 2 v) Terveyden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Maatalousyrittäjien lomitustoiminta Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (arviomääräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 50. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen hallintomenoihin (kiinteä määräraha) Raha-automaattiyhdistyksen tuoton käyttö Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (arviomääräraha) Valtion korvaus sotainvalidien laitosten käyttökustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) Eräät kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä ) 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa. Se määrittelee sosiaali- ja terveyspolitiikan suuntaviivat, valmistelee keskeiset uudistukset ja ohjaa niiden toteuttamista ja yhteensovittamista. Sosiaali- ja terveysministeriölle on alustavasti asetettu seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2007: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Toteutetaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta hallitusohjelman ja hallituksen strategia-asiakirjan mukaisesti ja käytetään siinä apuna virastojen ja laitosten asiantuntemusta tulossopimuksissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Toteutetaan ja seurataan ministeriön vastuulla olevia merkittäviä ohjelmia ja muita hankkeita ja suoritetaan niitä koskevat vaikutusarvioinnit. Valmistellaan kunta- ja palvelurakenneuudistushanketta sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta. Otetaan huomioon alueellinen ja kuntien tasa-arvoinen kehittäminen. Prosessit ja rakenteet Käydään läpi ydinprosessit, arvioidaan prosessien laadunhallinnan tila ja kehitetään prosesseja. Selvitetään tukitoimintojen vaihtoehtoiset toteuttamismallit. Lisätään tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteistyötä alueellinen näkökulma huomioituna. Jatketaan tasa-arvon valtavirtaistamista. Jatketaan talousarvion rakenneuudistusta. Arvioidaan EU-puheenjohtajuuskauden toteutuminen. 2) Tästä maksullisen toiminnan osuus on henkilötyövuotta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Vakiinnutetaan uusi palkkausjärjestelmä. Kehitetään rekrytointimenettelyä. Toimeenpannaan hallinnonalan henkilöstöstrategiaa. Edistetään työhyvinvointia. Resurssit ja talous Suunnitellaan ja varmistetaan tehokas resurssien käyttö strategian suuntaisesti. Toteutetaan hallinnonalan tuottavuusohjelmaa ja valmistellaan sen edellyttämiä toimenpiteitä. Kehitetään ja hyödynnetään tuloksellisuuden laskentatointa, muuta seurantajärjestelmää ja johdon laskentatointa. Bruttobudjetoidun toiminnan tulosalueittaiset menot (1 000 euroa) 2005 toteutuma 2006 talousarvio 2007 esitys Johto ja erillisyksiköt Johdon tuki Hallinto-osasto Talous- ja suunnitteluosasto Vakuutusosasto Perhe- ja sosiaaliosasto Terveysosasto Työsuojeluosasto Muita Työterveyshuollon koulutus estm-hanke Yhteensä Sosiaali- ja terveysministeriön talousarvio perustuu maksullisen toiminnan osalta osittain nettobudjetointiin. Toimintamenomomentille tuloutettavat tulot ovat valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisia tuloja lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista ja tuloja työsuojeluhallinnon maksullisista suoritteista sekä raha-automaattiavustuksista annetun lain (1056/2001) 45 :n mukaisia korvauksia Raha-automaattiyhdistyksen valvonnasta ja ohjauksesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön peliriippuvuuden seurannan ja tutkimuksen kustannusten korvaamisesta antaman asetuksen (381/2002) nojalla rahapeliyhteisöiltä perittäviä korvauksia arpajaisiin osallistumisesta aiheutuvien ongelmien seuraamisesta ja tutkimisesta. Maksullisen toiminnan, joka on suhteellisen vähäistä, tavoitteena on julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ja liiketaloudellisten suoritteiden osalta kannattavuus. 21. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen, lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään euroa työterveydenhuollon koulutuksesta ja työterveyshenkilöstön kehittämiseen liittyvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : EU-projektien tuloja sekä muilta kansainvälisiltä tahoilta saatavia tuloja arvioidaan kertyvän Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 5 000 euroa ja näitä vastaavien bruttomenojen arvioidaan olevan euroa. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa siirtona momentille Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa yhden henkilön palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentilta Edelleen määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa siirtona momentilta Edelleen määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon yhteensä euroa tavanomaista laajempien perhevapaauudistuksen ja samapalkkaohjelman toteuttamiseen liittyvien tiedotuskampanjoiden järjestämiseen. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon myös euroa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisen johdosta. Lisäksi määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa VEL-maksun hoitokuluosuutena. Edelleen määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon yhteensä euroa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisen arkistopalvelun tietohallinnon valtakunnallisen ohjauksen edellyttämän viiden viran palkkaus- ja muina vastaavina menoina sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen arkistopalvelun tietohallinnon neuvottelukunnan menoina. Vastaava vähennys on tehty momentilla Viroista kolme on perustettu vuonna toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edistäminen tietoteknologian avulla sekä siihen tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiseen tietoteknologian avulla ja tietoteknologian hyödyntämisen edellyttämän infrastruktuurin rakentamiseen sekä hankkeen läpiviemisen edellyttämään koulutus- ja kehittämistoimintaan sosiaalija terveysministeriön erikseen määräämin perustein. Määrärahaa saa käyttää enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös rahoitusavustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös terveydenhuollon kansallisen sähköisen arkiston tietojärjestelmäarkkitehtuurin määrittelyyn ja perustamiseen liittyviin menoihin ja sähköisen arkistopalvelun valtakunnallisen toimijan toiminnasta aiheutuviin menoihin. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa. Määrärahalla tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden verkottumista ja yhteentoimivien tietojärjestelmien kehittämistä ennen muuta toteuttamalla kansallisen tason palveluja, jotka tukevat hallinnonalan tietohallintopalvelujen yhdenmukaista kehitystä. Tavoitteena on tietoteknologian hyväksikäyttöä tehostamalla parantaa myös palvelujen tasavertaista saatavuutta ja laatua sekä tukea omatoimisuutta, kotona asumista ja itsenäistä suoriutumista. Tavoitteena on myös varmistaa, että uuden tietoteknologian käyttöönotto toteutuu tasapuolisesti koko maassa muun muassa toteuttamalla kansalaisten terveysverkkopalvelu. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa siirtona momentille Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 2007 talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sosiaali- ja terveysministeriön osalta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Vuonna 2007 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä eurolla. Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta koskevien toimenpideohjelmien sekä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen ja Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin (ENPI CBC) valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää lisäksi Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden Equal, Interreg ja Urban sekä innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla ja olevien EU-osuuksien kanssa. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa työllisyysohjelmaa. Määrärahasta arvioidaan käytettävän euroa Euroopan aluekehitysrahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena ja euroa Euroopan sosiaalirahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena. Myöntämisvaltuuden käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) Myöntämisvaltuusvuosi Yhteensä Vuoden sitoumukset 5,780 4,900-10,680 Vuoden 2007 sitoumukset 0,196 1,480 1,453 3,129 Yhteensä 5,976 6,380 1,453 13,809 Momentin myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen rahastoittain ja ohjelmittain (milj. euroa) Itä-Suomi ja Pohjois-Suomi Etelä-Suomi ja Länsi-Suomi ESR-ohjelman valtak. osio Yhteisöaloite Yhteensä Euroopan aluekehitysrahasto 0, ,097 0,670 Euroopan sosiaalirahasto 0,747 0,694 1,018-2,459 Yhteensä 1,320 0,694 1,018 0,097 3, talousarvio lisätalousarvio 2006 talousarvio tilinpäätös Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveysministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa tukevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen sekä ministeriön toimialaan liittyvien ohjelmien ja kokeilujen toimeenpanosta aiheutuvien toimintamenojen ja rahoitusavustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien puiteja aihealueittaisten ohjelmien mukaisten hankkeiden rahoittamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään 18 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa ja työllisyysohjelmaa. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa siirtona momentille Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 Määrärahan arvioitu jakautuminen eri hankkeisiin Käynnissä olevien hankkeiden jatkaminen ja tehostaminen Kansallinen hanke terveydenhuollon turvaamiseksi -toimeenpano Sosiaalialan kehittämishankkeen toimeenpano Terveys kansanterveysohjelma Kansallinen toimintaohjelma lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemiseksi Veto-ohjelma (työllisyysohjelma) Kansallisen elektronisen sairauskertomuksen kehittäminen (tietoyhteiskuntaohjelma) Alkoholiohjelman toimeenpano Palvelulainsäädäntöhanke Työterveys toimeenpanosuunnitelman toteuttaminen Vakuutustoiminnan kehittämishanke Pitkäaikaistyöttömien työkykyä ylläpitäviä terveystarkastuksia koskevan kokeiluhankkeen jatkaminen EU:n puite- ja aihealueittaiset ohjelmat DAPHNE-ohjelman kansallinen rahoitusosuus EU:n tasa-arvo-ohjelman kansallinen rahoitusosuus 2007 talousarvio talousarvio tilinpäätös Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen ja laitosten jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen talousarvio talousarvio tilinpäätös S e l v i t y s o s a : Laitoksen perustehtävä 02. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes) seuraa ja arvioi sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja kehitystä, tuottaa, hankkii ja välittää alan kotimaista ja kansainvälistä tietoa ja osaamista, ylläpitää alan virallisia ja muita tilastoja, tiedostoja ja rekistereitä, harjoittaa alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä edistää ja toteuttaa alan koulutusta. Stakesin Ulkomaanavun yksikkö (Hedec) tuottaa sosiaali-, terveys- ja väestöalan kehitysyhteistyöhön ja muuhun ulkomaanapuun liittyviä asiantuntijapalveluita sekä toteuttaa alan hankkeita. Hallinnollisesti itsenäinen Alkoholitutkimussäätiö edistää ja tukee alkoholi- ja muuta päihdetutkimusta jakamalla apurahoja ja tekemällä tai teettämällä tutkimusta sekä harjoittamalla tutkimukseen liittyvää julkaisutoimintaa. Toimintaympäristön muutokset Suomessa asuvan väestön keskimääräisen hyvinvoinnin ja eliniän odotetaan jatkossakin kehittyvän myönteisesti. Valoisan yleiskuvan taakse kätkeytyy kuitenkin kielteisiäkin kehityskulkuja. Osin 1990-luvun vaikean taloustilanteen aiheuttamana sosiaalinen syrjäytyminen on saamassa yhä pitkäkestoisempia, jopa yli sukupolvien jatkuvia muotoja. Hyvinvoinnin ja terveyden alueellinen ja väestöryhmittäinen jakautuminen on edelleen epätasaista. Syrjäytymiskehityksen kannalta erityisiä huolenaiheita ovat lasten ja nuorten psykososiaaliset ongelmat sekä ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien suuri määrä. Mielenterveyden häiriöt eräänä kaikkein suurimmista kansanterveysongelmista korostuvat entisestään. Muuttuva maailmantalous ja muu globaali kehitys tuovat heijastusvaikutuksia suomalaiseen hyvinvointiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 EU-työvoiman vapaa liikkuvuus ja muu maahanmuutto vaikuttavat maan sosiaaliseen ja kulttuuriseen kehitykseen ja sosiaali- ja terveysalan palvelutarpeisiin. Kansantalouden ja erityisesti kuntatalouden heilahtelut vaikeuttavat lakisääteisten peruspalvelujen järjestämistä. Maan väestön sisäinen muuttoliike horjuttaa palvelujen tasapuolista saatavuutta sekä alueellisesti että paikallisesti. Terveydenhuollon teknologia tuottaa uusia laitteita, hoitomenetelmiä ja lääkkeitä, joilla kaikilla on taipumus lisätä terveydenhuollon kustannuksia. Informaatio- ja kommunikaatioteknologia uusine sovelluksineen kehittyy voimakkaasti ja helpottaa muun muassa palvelujärjestelmien ja kansalaisten keskinäistä vuorovaikutusta. Työelämän ja työympäristöjen nopeat muutokset heijastuvat voimakkaasti myös sosiaali- ja terveysalalle, jonka työntekijöiden lähivuosien runsas eläköityminen ja työn rasittavuus johtavat työvoimapulaan, ellei ammatillisen henkilöstön saantia ryhdytä turvaamaan. Strategiset linjaukset Stakes edistää hyvinvointia ja terveyttä sekä sosiaalipalvelujen toimivuutta. Stakes arvioi hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia muutoksia ja hyvinvointipolitiikan seurauksia sekä esittää uusia vaihtoehtoja. Stakes vahvistaa hyvinvointiosaamista kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Stakes on sosiaali- ja terveysministeriön alainen sektoritutkimuslaitos, jonka ydintoimintoja ovat tutkimus, kehittäminen ja tietotuotanto. Lisäksi Stakes tukee ministeriötä hallinnonalan strategian toimeenpanossa. Stakes toteuttaa sosiaali- ja terveysministeriön kaikkia strategioita suuntaamalla tutkimus- ja kehittämistyötä, tietotuotantoa sekä tiedonvälitystä tukemaan erityisesti seuraavia sosiaali- ja terveysalan tavoitteita: hyvinvointipolitiikan kestävyys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä palvelujen vaikuttavuus väestörakenteen muutosten vaikutusten hallinta eriarvoistumisen vähentäminen ohjaava tietoperusta innovaatiokyky. Tavoitteet on tarkemmin määritelty Stakesin uudessa strategia-asiakirjassa. Keskeiset tulostavoitteet vuodelle 2007 Vuonna 2007 Stakesin toimintaa suuntaavat erityisesti hallitusohjelman, valtakunnallisten sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden, Terveys kansanterveysohjelman sekä uuden tavoite- ja toimintaohjelman toteuttaminen ja toimeenpano. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle Tulostavoitteet täsmennetään ministeriön ja laitoksen välisessä tulossopimuksessa. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Stakes suuntaa tutkimus- ja kehittämistyötä, tietotuotantoa sekä tiedonvälitystä siten, että ne tukevat sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemiä strategisia linjauksia: terveyden ja toimintakyvyn edistämistä, työelämän vetovoiman lisäämistä, syrjäytymisen ehkäisyä ja hoitoa, toimivia palveluja ja kohtuullista toimeentuloturvaa ja lapsiperheiden hyvinvointia. Stakes kohdentaa toimintaansa erityisesti tieto-ohjauksen ja tieto-tilastojärjestelmien kehittämiseen, alueellisen ja seudullisen yhteistyön vahvistamiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä laatusuositusten ja muiden ohjausvälineiden toimeenpanon ja vaikuttavuuden seurantaan ja arviointiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 Prosessit ja rakenteet Stakesin ydintoiminnot toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Stakes parantaa tilasto- ja tutkimustiedon hyödyntämismahdollisuuksia kunta-, seutu- ja aluetasolla uudistamalla sekä maksutonta että maksullista palvelutoimintaansa. Stakesin organisaatio toimii kokonaisuutena ja uusi organisaatiorakenne tukee Stakesin uuden strategian linjauksia. Stakesin hallinto- ja toimintatavat edistävät sukupuolten tasa-arvon toteutumista valtavirtaistamissuunnitelman mukaisesti. Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Stakesin henkilöstöllä on riittävät kyvyt ja taidot toteuttaa ministeriön ja Stakesin tavoitteet. Stakesin henkilöstön toimintavalmiutta ja osaamista kehitetään laitoksen toimintastrategian mukaisesti. Johtaminen on osaavaa ja kannustavaa ja henkilöstön kokema työhyvinvointi kasvaa ja työnantajakuva paranee. Resurssit ja talous Stakesin rahoitusrakenne 2005 toteutuma 2006 arvio 2007 arvio htv htv htv Toimintamenomääräraha Liiketaloudelliset suoritteet Yhteisrahoitteinen rahoitus yhteensä Muut valtion virastot EU Muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus Yhteensä Stakesin rahoitusrakenne on hallinnassa. Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat kohdennetaan strategisten linjausten mukaisesti. Henkilöstösuunnittelu on pitkäjänteistä ja henkilöstömäärä ja -rakenne vastaavat strategisia linjauksia. Stakes toimii taloudellisesti ja tuottavasti. Maksuttoman toiminnan budjettimäärärahojen käyttö tulosalueittain toteutuma 2006 arvio 2007 arvio Tulosalue htv htv htv Sosiaali- ja terveyspalvelut 3) Hyvinvointi Stakes Tieto Hallintopalvelut Ulkomaanavun yksikkö Alue- ja kuntapalvelut Säätiö Erilliskustannukset yhteensä Talousarviosta Siirtomääräraha ed. vuodelta Maksullisen toiminnan siirtomääräraha Käytettävissä yhteensä Siirto seuraavalle vuodelle ) Vuonna 2006 toteutetussa organisaatiouudistuksessa Sosiaali- ja terveyspalvelut ja Stakes Tieto jakautuivat kahdeksi tulosalueeksi. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

18 Henkilötyövuodet sisältävät myös yhteisrahoitteisen ja maksullisen toiminnan. Maksullinen toiminta Maksullisen toiminnan tavoitteena on kustannusvastaavuus. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, euroa) 2005 toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % 101,5 104,1 107,8 Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) 2005 toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot muilta valtion virastoilta saatava rahoitus EU:lta saatava rahoitus muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus Tulot yhteensä Hankkeiden kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tulot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös jäsenmaksujen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tilastotietokannan käytöstä ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ulkopuolella toimeksiannosta tai yhteishankkeena toteutettavasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen ja Alkoholitutkimussäätiön toiminnasta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuvien menojen maksamiseen sekä täydennyskoulutuksen avustuksen ja ulkomailla toteutettavien projektien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös koulutusneuvolatoiminnasta kunnille maksettavien korvausten sekä äitiysavustuksen opaskirjojen toimittamisesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuvien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on varattu euroa Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa terveydenhuollon arviointiyksikön toiminnan laajentamisen johdosta. Määrärahan mitoituksessa on niin ikään lisäyksenä otettu huomioon euroa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisen johdosta. Lisäksi määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa VEL-maksun hoitokuluosuutena. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa siirtona momentille Mää- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 18

19 rärahan mitoituksessa on lisäksi otettu vähennyksenä huomioon euroa tuottavuustoimenpiteiden johdosta. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2005 toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös S e l v i t y s o s a : Viraston perustehtävä 03. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea, työttömyyskassan jäsenyyttä, työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen opintososiaalisia etuuksia, vuorottelukorvausta, koulutusrahaston myöntämiä etuuksia ja kotoutumistukea koskevissa asioissa sekä eräissä palkkaturva-asioissa. Toimintaympäristön muutokset Vuonna 2005 vireille tuli valitusasiaa. Vuonna 2006 vireille arvioidaan tulevan noin ja vuonna 2007 noin valitusasiaa. Vireille tulevien asioiden määrää lisää muutokset työttömyysturvalainsäädännössä. Vuosina 2005 ja 2006 toteutuneiden lainsäädäntöuudistusten, ns. muutosturvahanke ja työttömien aktivointia lisäävä työmarkkinatukiuudistus, arvioidaan nostavan vireille tulevien asioiden lukumäärää ja samalla nostavan valitusten käsittelyajan viiteen kuukauteen. Lisäksi työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle siirretään vakuutusoikeudelle kuuluvia lainvoimaisten päätösten poistamista koskevia tehtäviä. Muutosten vaikutukset on otettu huomioon arvioissa. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan suoritteet eli valitusten johdosta annetut päätökset ovat maksuttomia. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle Tulostavoitteet täsmennetään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa. Vaikuttavuustavoitteet Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta edistää kansalaisten oikeusturvaa yhdenmukaisilla ja oikeudenmukaisilla päätöksillä. Tavoitteena on pitää ratkaisujen laatu sellaisella tasolla, että työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan tekemien valitusratkaisujen muutosaste vakuutusoikeudessa pysyy ennallaan, noin 12 prosentissa toteutuma ennakoitu arvio Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 19

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saadaan käyttää

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehyspäätös 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 - Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpano, kuntatalous

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallituksen esittämällä tavalla muutettavan Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten muun sosiaaliturvan rahastoon kuuluvien etuuksien

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saadaan käyttää

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri-

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

Mikko Staff

Mikko Staff 7.11.2018 7.11.2018 1 TAE 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2019 talousarvioksi Yleistä Pääluokan loppusumma

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva 20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2018 talousarvioksi - Kuntatalous ja maakuntauudistuksen valmistelu 28.9.2017

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 12.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 8.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Kuntien haasteita vuoteen 2015

Kuntien haasteita vuoteen 2015 Kuntien haasteita vuoteen 2015 Ylikunnallinen yhteistyö (seutu, maakunta, suuralue ) Maahanmuutto Muuttoliike, asukasluvun kehitys Palvelujen kysynnän muutos Ikärakenteen muutos: väestön vanheneminen,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen Talous 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Valtiovarainvaliokunta, kunta- ja terveysjaosto (KuTJ) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 26.9.2016 Yleistä Pääluokan

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet 40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008

Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008 Terveysalan hallinto ja päätöksenteko Riitta Räsänen syksy 2008 Kurssin tavoitteet ja suoritus suomalaisen sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntö ja järjestelmät toimintaympäristö kehittämisen haasteet

Lisätiedot

Vuoden 2009 lisätalousarvio

Vuoden 2009 lisätalousarvio Vuoden 2009 lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -2 620 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -1 620 000 000 01. Tulovero, vähennystä -1 620

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talous 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä 50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.

Lisätiedot

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä 50. Veteraanien tukeminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot muodostuvat lähinnä sotainvalideille, sotilasinvalideille ja heidän puolisoilleen sekä rintamaveteraaneille maksettavista etuuksista ja kuntoutuksesta.

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d :n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää

Lisätiedot

Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.

Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista. Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja toimintakykyä. Lisätään työelämän vetovoimaa. Vähennetään köyhyyttä ja syrjäytymistä

Edistetään terveyttä ja toimintakykyä. Lisätään työelämän vetovoimaa. Vähennetään köyhyyttä ja syrjäytymistä Sosiaalilautakunta 56 19.09.2007 SOSIAALITOIMEN TALOUSSUUNNITELMA SOSLTK 56 Valmistelija: Riitta Ylipelkonen Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan strategiset tavoitteet ovat: Edistetään terveyttä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori

Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa Valtakunnassa kaikki hyvin Kirsi Varhila 23.8.2019, Pori HALLITUSOHJELMA 2019-2023 Vaikutukset STM:n hallinnonalalla: Iäkkäiden palvelut Vammaisten palvelut

Lisätiedot