03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta"

Transkriptio

1 Talousesitys 03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta sekä valtionavusta Työterveyslaitoksen menoihin. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa toimialansa tutkimus- ja kehittämispolitiikasta. Sen tavoitteena on tuottaa sellaista tutkimustietoa, joka on systemaattisesti hyödynnettävissä sosiaali- ja terveyspolitiikan erilaisissa kehittämistoimenpiteissä, kuten lainsäädännön valmistelussa ja toimeenpanossa, erilaisissa ohjelmissa ja projekteissa sekä muussa ministeriön päätöksenteossa. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämistoiminta on johtamisen väline ja edellytys strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimus- ja kehittämispolitiikka on strategista päätöksentekoa, lainsäädännön ja budjetin valmistelua ja niiden toimeenpanoa sekä informaatio-ohjausta tukeva investointi. Hallinnonalan tutkimuslaitoksilla on myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten käytäntöön viemiseen liittyvää toimintaa, kuten asiantuntijapalveluja, tiedonvälitystä ja koulutusta. Lisäksi niillä on lakisääteisiä tai ministeriön kanssa sovittuja erityistehtäviä, esimerkiksi valvontaan, tilastointiin ja erityisiin vaaratilanteisiin varautumiseen liittyviä tehtäviä. Vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan pohjana on ministeriön Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat asiakirja sekä hallitusohjelman painotukset. Sen mukaisesti hallinnonalan tutkimus- ja kehittämistoiminnalla, tietotuotannolla sekä tiedonvälityksellä: edistetään terveyttä ja toimintakykyä, lisätään työelämän vetovoimaa, vähennetään köyhyyttä ja syrjäytymistä ja varmistetaan toimivat palvelut ja kohtuullinen toimeentuloturva. Hallitusohjelman erityisenä painotuksena on korostettu myös perheiden asemaa sekä sukupuolten tasa-arvoa. Toiminnallinen tuloksellisuus Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla olevan Terveyden edistämisen politiikkaohjelman tavoitteina ovat väestön terveydentilan parantuminen ja terveyserojen kaventuminen. Terveyden edistämisen osa-alueella kiinnitetään huomiota kansantautien vaaratekijöiden vähentämiseen, tapaturmien ehkäisemiseen ja terveyttä tukevien olosuhteiden luomiseen. Erityisesti tavoitteena on tupakoinnin, alkoholin käytön ja ylipainoisuuden hallinta. ( Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos) Työelämän hyvinvointi on tärkeä tavoite, johon pyritään työn mielekkyyttä lisäämällä fyysinen ja psyykkinen terveys ja turvallisuus varmistaen. Myös työelämän tasa-arvon varmistaminen ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä kohteita. ( Työterveyslaitos) Köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi ehkäisevä näkökulma on ensisijainen toimintamalli. Sosiaali- ja terveysministeriö osallistuu opetusministeriön vastuulla olevaan Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmaan, jonka tavoitteena on ehkäistä sekä vähentää pahoinvointia ja syrjäytymistä. Lasten, nuorten ja perheiden ongelmiin puututaan uusilla malleilla, pitkäaikaistyöttömyys torjutaan ja suurimmassa köyhyysriskissä olevien toimeentulo turvataan. ( Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos). Toimiva palvelujärjestelmä ja osaava ja riittävä työvoima luovat pohjan laadukkaille palveluille. Erityisenä haasteena on peruspalveluiden ja ikääntyvän väestön palvelujen turvaaminen. Apuna tulee olla uuden teknologian laajamittainen hyväksikäyttö ja kehittäminen. ( Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuottavuustoimenpiteitä kohdistetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Työterveyslaitoksen tutkimustoiminnan tehostamiseen. Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen siirtäminen palvelukeskuksiin on toteutettu tutkimus- ja kehittämislaitosten osalta pääosin vuoden loppuun mennessä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Talousesitys Tuotokset ja laadunhallinta Laitokset varautuvat omalta osaltaan osallistumaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian 2006 toimeenpanoon. 04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) jäsenmaksujen maksamiseen 2) sosiaali- ja terveydenhuollon tilastotietokannan käytöstä aiheutuvien menojen maksamiseen 3) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ulkopuolella toimeksiannosta tai yhteishankkeena toteutettavasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä Käypä Hoito suositusten maksamiseen 4) Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen 5) Alkoholitutkimussäätiön toiminnasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien menojen maksamiseen 6) täydennyskoulutuksen avustuksen ja ulkomailla toteutettavien projektien menojen maksamiseen 7) koulutusneuvolatoiminnasta kunnille maksettavien korvausten sekä äitiysavustuksen opaskirjojen toimittamisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien menojen maksamiseen 8) TerveSos -palkinnon maksamiseen 9) EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen 10) nettobudjetoidun yhteisrahoitteisen toiminnan tuloihin välittömästi liittyvien apurahojen maksamiseen ja 11) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen itse toteuttamiin terveyden edistämisen hankkeisiin. S e l v i t y s o s a : Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävänä on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen. Laitos toteuttaa tehtäväänsä tutkimuksen, seurannan ja innin, kehittämistyön, asiantuntijavaikuttamisen ja viranomaistehtävien sekä kansainvälisen yhteistyön avulla. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimii alansa tilastoviranomaisena sekä huolehtii tehtäväalueensa tietoperustasta ja sen hyödyntämisestä. Hallinnollisesti itsenäinen Alkoholitutkimussäätiö edistää ja tukee alkoholi- ja muuta päihdetutkimusta jakamalla apurahoja ja tekemällä tai teettämällä tutkimusta sekä harjoittamalla tutkimukseen liittyvää julkaisutoimintaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toiminnan erityisenä haasteena vuonna on seurata talouskriisin vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja terveyteen ja etsiä sosiaali- ja terveysalalle keinoja vaikutusten pitämiseksi mahdollisimman vähäisinä. Tässä käytetään hyväksi 1990-luvun talouslamasta ja sen jälkitilanteista saatuja kokemuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suuntaa toimintaansa sitten, että se tukee sosiaali- ja terveysministeriön määräämiä strategisia linjauksia. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan neljästä strategisesta linjauksesta laitoksen toiminta liittyy keskeisesti 1) terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen, 2) köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseen sekä 3) toimivien palvelujen ja kohtuullisen toimeentulon varmistamiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimii omien tietovarantojensa ja asiantuntijatyönsä varassa osallistuen monipuolisesti kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Laitos on aktiivisesti mukana sektoritutkimuksen neuvottelukunnan kautta tulevien hankkeiden toteutuksessa. Vaikuttavuutta tavoitellaan varsinkin parantamalla tietoperustaa ja kehittämällä päätöksenteon käyttöön sopivia tietotuotteita ja tietoteknisiä ratkaisuja. Näin tuetaan lainsäädännön ja strategisten ohjelmien ja hankkeiden valmistelua ja toimeenpanoa. Erityisinä kohteina ovat kunnille suunnattava informaatio-ohjaus sekä KASTE-ohjelman toimeenpanon tukeminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kohdentaa voimavarojaan uudelleen joitakin toimintoja vahvistaen ja toisia vastaavasti vähentäen. Vahvistettavia toimintoja ovat 1) terveys- ja hyvinvointitalouden tutkimus sekä sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuuden inti, 2) perusterveydenhuolto, 3) lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy, 4) sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön liittyvät kysymykset, 5) maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi, 6) vähimmäistoimeentulon turva ja sen yhteydessä asumiseen liittyvät kysymykset sekä 7) potilasturvallisuus. Laitos huolehtii siitä, että sen toiminnassa otetaan huomioon kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämistavoitteet, jotka liittyvät myös sektoritutkimusjärjestelmän uudistamiseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Talousesitys Toiminnallinen tuloksellisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ydintoiminnot toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Laitoksen tuottavuus kasvaa ja maksullisen toiminnan ylijäämä käytetään tuotekehitykseen ja investointeihin. Laitoksen tieto- ja tilastotuotanto sekä verkkopalvelut ja portaalit ovat yhdessä toimiva kokonaisuus. Laitoksen organisaatio toimii kokonaisuutena ja organisaatiorakenne tukee laitoksen strategian linjauksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hallinto- ja toimintatavat edistävät sukupuolten tasa-arvon toteutumista valtavirtaistamissuunnitelman mukaisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoitusrakenne on hallinnassa. Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat kohdennetaan strategisten linjausten mukaisesti. Henkilöstösuunnittelu on pitkäjänteistä ja henkilöstömäärä ja - rakenne vastaavat strategisia linjauksia. Laitos toimii taloudellisesti ja tuottavasti. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen henkilöstöllä on riittävät kyvyt ja taidot toteuttaa ministeriön ja laitoksen omat tavoitteet. Laitoksen henkilöstön toimintavalmiutta ja osaamista kehitetään laitoksen strategian mukaisesti. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Johtaminen on osaavaa ja kannustavaa ja henkilöstön kokema työhyvinvointi kasvaa ja työnantajakuva paranee. Määrärahasta on varattu euroa Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoituina tuloina yhteisrahoitteisten sopimustutkimusten ja muiden yhteishankkeiden maksuosuudet, maksullisen palvelutoiminnan ja erillisiin sopimuksiin perustuvien tilaustutkimusten tulot, muut maksullisen toiminnan myyntitulot kuten rojaltit ja vastaavat sekä tekijänoikeustulot ja saadut lahjoitusvarat ja sponsoritulot. Tulot harvinaisten rokotteiden myynnistä ja välitystoiminnasta on merkitty momentille Henkilöresurssien mitoitukseen vaikuttaa 27 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi. Määrärahan mitoitukseen vaikuttaa 10 henkilötuovuoden vähennys budjettirahoitteisessa toiminnassa. Edelleen on mitoituksessa otettu huomioon kahden henkilötyövuoden siirto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon kemikaalilainsäädännön toimeepanoon liittyviin tehtäviin. Lisäksi on otettu huomioon neljän henkilötyövuoden siirto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta oikeuspsykiatrian tehtäviin. toteutuma varsinainen talous esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) toteutuma varsinainen talous esitys Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot muut tuotot Tuotot yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Talousesitys Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) toteutuma varsinainen talous esitys Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot muilta valtion virastoilta saatava rahoitus EU:lta saatava rahoitus muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus yhteisrahoitteisen toiminnan muut tulot Tulot yhteensä Hankkeiden kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tulot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Siirto momentille (-2 htv) -580 Siirto momentilta (4 htv) 405 Siirto momentilta (10) Tuottavuustoimet (-10 htv) -318 Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä euroa) -166 VaEL-maksun muutokset Terveyden edistämisen määrärahan siirto momentilta Uudelleenkohdentaminen -620 Siirto momentille Yhteensä talous talous tilinpäätös Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) Työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain (159/1978) 3 :n nojalla Työterveyslaitoksen toiminnasta aiheutuviin menoihin suoritettavan valtionavun maksamiseen ja 2) EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoittamiseen. S e l v i t y s o s a : Työterveyslaitokselle suoritetaan sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamiin menoihin valtionapua 80 % kustannuksista kuitenkin siten, että valtion kiinteistölaitokselle maksettavan toimitilan vuokraa ja arvonlisäveroa vastaava osuus myönnetään edellä mainitun lain 3 :n 2 momentin nojalla lisättynä valtionapuna. Valtionavusta idaan kohdistuvan palkkausmenoihin euroa ja muihin menoihin euroa. Työterveyslaitos on itsenäinen, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva julkisoikeudellinen yhteisö. Työterveyslaitos on tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka edistää työn terveellisyyttä ja turvallisuutta osana hyvää elämää. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut Työterveyslaitokselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Talousesitys Toiminnallinen tehokkuus Terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi Työterveyslaitos kehittää ja siirtää käytäntöön: työterveys- ja turvallisuusjohtamisen työkaluja, työkuormituksen innin ja varhaisen tuen toimintamalleja työpaikoille, työterveyden edistämisen keinoja työpaikoille (ml. tupakka- ja päihdehaittojen torjuminen), hallintakeinoja sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden ehkäisyn painopisteinä liikuntaelinsairaudet ja mielenterveydenhäiriöt (ml. MASTO-hankkeessa sovitut tehtävät), työntekijöiden sosioekonomisten ryhmien välisten terveyserojen vähentämisen toimintamalleja ja sisäympäristön terveellisyyden parantamisen keinoja painopisteenä sairaaloiden kosteus- ja homeongelmien ratkaiseminen. Taantuman haittojen vähentämiseksi Työterveyslaitos tuottaa ja levittää: tietoa keinoista, joilla työterveyshuollot voivat tukea yrityksiä ja työntekijöitä yrityksen kriisi- ja muutostilanteissa, tukea ja palveluita organisaatioille taantuma-ajan muutoksissa ja keinoja ylläpitää lomautettujen ja työttömien työkykyä. Työelämän vetovoiman lisäämiseksi Työterveyslaitos tuottaa ja siirtää käytäntöön: työhyvinvoinnin ja tuottavuuden edistämisen keinoja (mm. turvallisuusjohtaminen, tapaturmien torjunta, työaikasuunnittelu, ergonominen suunnittelu, toistotyö, pk-yritysten työterveysriskien hallinta); näitä hyödynnetään muun muassa Työhyvinvointifoorumien yhteydessä, hyviä käytäntöjä yhteisten työpaikkojen ja monikulttuuristen työyhteisöjen toimintatapoihin, tietoa ja toimintatapoja uusien työelämän riskien torjumiseksi, tietoa ja keinoja kemikaaliohjelman toteuttamiseksi sekä REACH- ja GHS-velvoitteiden hoitamiseksi ja asiantuntijapalveluita työsuojeluviranomaisten toimintojen työsuojelustrategian tavoitteiden mukaisesti, ml. toimialakohtainen riskikartoitus. Köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi Työterveyslaitos: kehittää toimintamallin työttömien työterveysneuvonnan toteuttamiseksi ja kehittää ja levittää käyttöön toimintamalleja kriittisten siirtymävaiheiden onnistumisen tukemiseksi (koulutuksesta työhön, työttömyydestä työhön, pitkältä sairauslomalta työhön). Toimivien palvelujen ja kohtuullisen toimeentuloturvan varmistamiseksi Työterveyslaitos: osallistuu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (KASTE-ohjelma) tavoitteiden toteuttamiseen (työterveyshuolto integroituneena osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa, palvelujärjestelmälle keinoja terveyden edistämiseen, varhaiseen puuttumiseen ja osallisuuden lisäämiseen, sosiaali- ja terveysalan työhyvinvointi ja johtamisen toimivuus muutostilanteissa, tukee Työterveys periaatepäätöksen toteutumista, osallistuu työterveyshuollon ja kuntoutuksen yhteistyön kehittämiseen yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa, tarjoaa moniammatillista koulutusta työterveyden ja muille työsuojelun asiantuntijoille ja kehittää maatalousyrittäjien työterveyshuollon sisältöä ja palvelujärjestelmää hallitusohjelman mukaisesti. Perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi Työterveyslaitos tuottaa tietoa ja työkaluja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen tueksi. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi Työterveyslaitos ylläpitää C-laboratoriovalmiutta. Tuotokset ja laadunhallinta Työterveyslaitoksen määrälliset suoritteet tavoite Tieteelliset julkaisut 550 Yleistajuiset julkaisut 350 Verkkosivuilla kävijöiden lkm/kk Asiantuntijapalvelutyö (päiviä) Työympäristön mittaukset ja analyysit Ammattitauti- ja työkyvyn intitutkimukset Koulutettavapäivät Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Talousesitys Toiminnallinen tehokkuus Uusi strategia vuosille valmistuu. Tiedon ja toimintamallien käytäntöön siirtämistä tehostetaan tuotteistamista, tuotehallintaa ja asiakkuuksienhallintaa kehittämällä. Verkkopalvelu uudistetaan ja verkkopalvelussa kehitetään hallinnonalan yhteistyötä. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Työterveyslaitoksen toiminnan laajuus tulosalueittain vuosina Tulosalue Menot (1 000 euroa) tot. Henkilöstösuunnittelun lähtökohtana on strategisen ydinosaamisen varmistaminen. Ikäjohtamisen ja työterveyden edistämisen hyviä käytäntöjä sovelletaan. Palkkausjärjestelmän kehittämistä jatketaan. Työterveyslaitoksen kokonaismenoihin, joiden idaan olevan euroa, myönnetään valtionapua euroa. Valtionavun kasvu johtuu kustannustason noususta sekä edellä mainituista kehittämissuunnitelmista. Työterveyslaitoksen toiminnan laajuus tulosalueittain idaan vuonna seuraavaksi: tot. Oma rahoitus (1 000 euroa) Valtionapu (1 000 euroa) tot. Työyhteisöt ja -organisaatiot Inhimillinen työ Työympäristö Terveys ja työkyky Hyvät käytännöt Sis. palvelut ja yhteiset Yhteensä Rahoitusosuus % Henkilötyövuodet Arvioidaan, että noin 579 henkilötyövuoden palkkauksiin käytetään 4/5 valtionosuutta ja lta 225 henkilötyövuotta rahoitetaan kokonaan oman toiminnan tuotoilla. Kysyntä ja rahoitusmahdollisuudet säätelevät oman toiminnan tuotoilla rahoitetun toiminnan laajuutta. Henkilötyövuosien kokonaismääräksi idaan siten 804. Henkilöresurssien mitoitukseen vaikuttaa 38 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi. Tästä 10 henkilötyövuoden vähennys vaikuttaa määrärahan mitoitukseen budjettirahoitetun toiminnan osalta. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuustoimet -300 Kustannustason nousu (2 %) 778 Uudelleenkohdentaminen Muu muutos yhteensä -111 Yhteensä talous talous tilinpäätös Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiseen tietoteknologian avulla ja tietoteknologian hyödyntämisen edellyttämän infrastruktuurin rakentamiseen 2) hankkeen läpiviemisen edellyttämään koulutus- ja kehittämistoimintaan sosiaali- ja terveysministeriön erikseen määräämin perustein 3) valtionavustusten ja rahoitusavustusten maksamiseen 4) terveydenhuollon kansallisen sähköisen arkiston tietojärjestelmäarkkitehtuurin määrittelyyn ja perustamiseen liittyviin menoihin ja sähköisen arkistopalvelun valtakunnallisen toimijan toiminnasta aiheutuviin menoihin Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Talousesitys 5) sosiaali- ja terveysministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa tukevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen 6) ministeriön toimialaan liittyvien ohjelmien ja kokeilujen toimeenpanosta aiheutuvien toimintamenojen ja rahoitusavustusten maksamiseen 7) EU:n hyväksymien puite- ja aihealueittaisten ohjelmien mukaisten hankkeiden rahoittamiseen ja 8) hankkeen tarkastuksesta ja valvonnasta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden verkottumista ja yhteentoimivien tietojärjestelmien kehittämistä ennen muuta toteuttamalla kansallisen tason palveluja, jotka tukevat hallinnonalan tietohallintopalvelujen yhdenmukaista kehitystä. Tavoitteena on tietoteknologian hyväksikäyttöä tehostamalla parantaa myös palvelujen tasavertaista saatavuutta ja laatua sekä tukea omatoimisuutta, kotona asumista ja itsenäistä suoriutumista. Tavoitteena on myös varmistaa, että uuden tietoteknologian käyttöönotto toteutuu tasapuolisesti koko maassa muun muassa toteuttamalla kansalaisten terveysverkkopalvelu. Määrärahan itu jakautuminen eri hankkeisiin Käynnissä olevien hankkeiden jatkaminen ja tehostaminen Terveys kansanterveysohjelma Työterveys yhteistyöhanke Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman toimeenpano Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset tietojärjestelmät Toimiva terveyskeskus -hanke Palveluinnovaatio-hanke Vakuutustoiminnan kehittämishanke Aikalisähanke Työhyvinvointifoorumi MASTO-hanke Etätulkkausten järjestäminen EU:n puite- ja aihealueittaiset ohjelmat DAPHNE-ohjelman kansallinen rahoitusosuus EU:n köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi EU:n tasa-arvo-ohjelman kansallinen rahoitusosuus Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) KASTE-ohjelman toimeenpano, siirto momentille Terveyden edistämisen politiikkaohjelman rahoituksen siirto momentilta Muu muutos yhteensä Yhteensä talous talous tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talous 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys HE 95/ vp (17.9.) 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta,

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta,

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Asiakirjayhdistelmä Tutkimus- ja kehittämistoiminta 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousarvioesitys HE 30/ vp (28.9.) S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-,

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

70. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

70. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 70. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenoista, terveysvalvonnan, tartuntatautien valvonnan, rokotteiden

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 2 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2006 Tilastokeskuksen vuoden 2006 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

60. Ammatillinen koulutus

60. Ammatillinen koulutus 60. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Ammatillisen koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12. hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2008. Ammatillisen

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveelliseen ja turvalliseen elämään KASTE-ohjelma on sosiaali- ja

Lisätiedot

ARKISTOLAITOS

ARKISTOLAITOS 10.2.2014 AL/17418/00.01.00/2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2015 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Terveyden edistäminen yhteisöllisestä näkökulmasta

Terveyden edistäminen yhteisöllisestä näkökulmasta Terveyden edistäminen yhteisöllisestä näkökulmasta Maria Rautio, TtT, KM, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos 26.9.2014 Finlandiatalo 1 yksilö yhteisö - yhteiskunta Yksilökeskeinen toimintatapa ei

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallinto uudistuu vuoden alusta lähtien. Lääninhallitusten, Työ- ja elinkeinokeskusten, Alueellisten ympäristökeskusten, Ympäristölupavirastojen, Tiehallinnon

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2010

Talousarvioehdotus vuodelle 2010 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 20. Innovaatipolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen 07. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v)

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

70. (33.07, osa, 08, osa, 13 ja 53) Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

70. (33.07, osa, 08, osa, 13 ja 53) Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 70. (33.07, osa, 08, osa, 13 ja 53) Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat työsuojelupiirien toimintamenoista, terveysvalvonnan, tartuntatautien valvonnan,

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot