Raportti: Viestintäalan tutkimussäätiön apuraha

Transkriptio

1 Tanja Aitamurto Tohtoriopiskelija Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus (COMET) Tampereen yliopisto Vieraileva tutkija Program on Liberation Technology Stanford Liitteet: i) Ansioluettelo ii) Artikkeli: Aitamurto, Tanja. (2013). Balancing Between Open and Closed: Co creation in magazine journalism. Digital Journalism. Online first January iii) Artikkeli: Aitamurto, Tanja and Seth C. Lewis (2012) Open Innovation in Digital Journalism: Examining the Impact of Open APIs at Four News Organizations. New Media&Society. 15(2) Raportti: Viestintäalan tutkimussäätiön apuraha Viestintäalan tutkimussäätiö myönsi apurahan väitöskirjaopintoihini Stanfordin yliopistossa vuodelle Valmistelen väitöskirjaani joukkoälystä journalismissa Tampereen yliopiston Median, kulttuurin ja teatterin yksikköön, jossa ohjaajani toimii professori Heikki Luostarinen. Sain kutsun opiskella Stanfordin yliopiston Center for Design Research -tutkimusyksikössä lukuvuoden Viestintäalan tutkimussäätiön apuraha mahdollisti opiskelun Stanfordissa. Tämä raportti käsittelee Stanfordissa tehtyjen opintojen antia väitöskirjatyöhöni. Raportin rakenne on seuraavanlainen: Aluksi kuvailen opintovuoden sisältöä. Sen jälkeen kerron, mitä oppimani merkitsee paitsi väitöskirjatutkimukselleni myös viestintäalan tutkimukselle laajemmin.

2 Opiskelu Stanfordin yliopistossa Aloitin opinnot Stanfordin yliopistossa vierailevana tutkijana keväällä 2011 Center for Design Research -tutkimuslaitoksessa. ( Stanfordin yliopiston insinöörikoulussa sijaitseva tutkimuslaitos koostui kolmesta professorista, joilla on kullakin oma tutkimusryhmänsä laitoksen sisällä. Minä olin DesignX-Labissa, jota vetää professori Larry Leifer. Tutkimusryhmässä oli tuolloin noin 10 tutkijaa (väitöskirjaopiskelijoista tai post-doc-tutkijoista). Lisäksi tutkimusryhmässä oli useita muita vierailevia tutkijoita eri puolelta maailmaa. Hakeuduin insinöörien ja design-tutkijoiden pariin Center for Design Researchiin, koska halusin oppia, kuinka insinöörit ajattelevat ja tekevät tutkimusta. Erityisesti halusin oppia siitä, kuinka insinööritieteiden tutkijat luovat kokeita eli rakentavat tutkittavan ja testattavan ympäristön itse. Insinöörit esimerkiksi kehittävät itse laitteen, ohjelmiston tai metodin ja testaavat sitä käyttäjillä. Tulosten perusteella testattavaa asiaa kehitetään eteenpäin. Koin, että tällainen toimintatutkimuksen kaltainen metodologia olisi tarpeen viestinnän tutkimuksessa ja erityisesti mediainnovaatioiden tutkimuksessa. Tällaista metodologiaa käytetään harvemmin perinteisessä viestinnän tutkimuksessa. Halusin myös opiskella monitieteisessä tutkimusryhmässä, koska ymmärsin, että se edistäisi väitöskirjatutkimustani, joka jo lähtökohdiltaan on hyvin poikkitieteistä. Lukuvuoden aikana osallistuin aktiivisesti tutkimusryhmän toimintaan. Viikoittaisessa tutkimusseminaarissa vieraili vuoden aikana huippututkijoita sekä paikallisista yliopistoista (Stanford, Berkeley, UC Santa Cruz) eri puolilta maailmaa. Mutta kiinnostavimmat ja opettavaisimmat keskustelut kävin paikallisten professorien ja muiden tohtoriopiskelijoiden kanssa. Hyödynsin näiden keskustelujen ja tapaamisten antia välittömästi omassa tutkimuksessani. Yksi väitöskirjani tapaustutkimuksista keskittyy co-creationin käyttöön aikakauslehtijournalismissa. Rakensin

3 tapaustutkimukselle tutkimusympäristön, co-creation-alustan yhdessä Bonnierin julkaiseman Olivia-lehden kanssa. Co-creation-alustalla toimittajat ja lukijat tekevät journalismia yhdessä. Center for Design Researchin kollegojen inspiroimana ja tukemana suunnittelin aikakauslehtijuttuprosessin OmaOliviaan design-prosessin mukaisesti. Ideoimme kollegojeni kanssa, kuinka journalistinen prosessi taipuu designprosessin vaiheisiin. Sain myös loistavia ideoita tutkimukseeni co-creation-prosessista sekä kullanarvoisia ohjeita digitaalisen etnografian tekemiseen. Yksi tämän työn tutkimuksen tuloksista, vertaisarvioitu artikkeli ("Balancing Between Open and Closed: Co-creation in magazine journalism") kansainvälisessä Taylor&Francisin kustantamassa Digital Journalism-julkaisussa julkaistiin tammikuussa Artikkeli on tämän raportin liitteenä. Lukuvuoden aikana viimeistelin myös avointa innovaatiota mediaorganisaatioiden tuotekehityksessä käsittelevän vertaisarvioidun artikkelin ( Open Innovation in Digital Journalism: Examining the Impact of Open APIs at Four News Organizations ), joka julkaistiin vuonna 2012 New Media &Society-julkaisussa. Artikkeli käsittelee avointen ohjelmointirajapintojen vaikutusta digitaaliseen tuotekehitykseen neljässä uutisorganisaatiossa: New York Timesissä, USA Todayssa, National Public Radiossa ja Guardianissa. Vuoden aikana osallistuin myös useille insinöörikoulussa järjestettäville kursseille. Opiskelin design-tutkimuksen metodologioita, kuten etnografiaa, määrällisiä tutkimusmenetelmiä sekä erilaisia prosessien dokumentointitapoja. Lisäksi osallistuin muiden laitosten seminaareihin, kuten tunnetun organisaatiotutkija Woody Powellin vetämään organisaatiotutkimuksen seminaariin, human-computer interaction - seminaariin ja Liberation Technology -ohjelman seminaariin. Yksi mieleenpainuvimmista kursseista oli ME310-tuotekehityskurssi, jonka Stanfordin insinöörikoulu toteuttaa yhdessä suurten yritysten kuten Siemensin, Nintendon ja Hondan kanssa.

4 Yritykset antavat opiskelijoille designhaasteita, jotka opiskelijat ratkaisevat yli puoli vuotta kestävällä kurssilla. Haasteet edellyttävät perinpohjaista tuotekehitysprosessin läpikäymistä. Haaste voi olla esimerkiksi: Suunnitelkaa uudenlainen pelikonsolielämys. Tai: Suunnitelkaa interaktiivisempi auto. Tai: Suunnitelkaa kiinnostavampi sanomalehden lukukokemus. Tavoitteena on tehdä radikaaleja innovaatioita; sellaisia, jotka ovat käänteentekeviä kyseisen tuotteen kannalta. Opiskelijat opiskelevat design thinking -metodologiaa, jossa jokainen tuotekehityksen vaihe on jaettu omaksi osakseen. Metodi on dynaaminen ja tehokas, ja siinä haetaan radikaaleja lähestymistapoja tuttuihinkin ongelmiin. Parhaat ideat toteutetaan prototyypiksi asti, ja ne päätyvät yritysten tuoteportfolioon markkinoille kuluttajien saataville. Tämän kurssin seuraaminen oli äärettömän hyödyllistä ja kiinnostavaa: opin valtavasti uutta tuotekehityksestä sekä design thinking -metodologiasta. Toinen mieleenpainuva, hieman muista poikkeava kurssi oli Tell, Make, Engage - kurssi, jossa opiskelijoita opetettiin kertomaan oma tarinansa ja tuotteensa tarina. Suurin osa osallistujista oli insinöörikoulun ja liiketalouden opiskelijoita. Kurssi sai minut huomaamaan, kuinka hyvin me journalistit ja usein viestinnän tutkijat osaamme kertoa tarinoita. Mutta muiden tarinoita! Emme osaa kertoa omaa tarinaamme, tutkimuksemme tai kehittämämme tuotteen tarinaa. Tarina tarkoittaa tutkimuksen tai tuotteen kehityskaarta eli sitä, miksi kenenkään siitä kannattaisi olla kiinnostunut ja mihin se vaikuttaa. Minua pyydettiin myöhemmin myös opettamaan kurssilla, koska kehitin tutkimukseeni perustuen joukkoistamista (crowdsourcing) käyttävän metodin tarinankerronnan tueksi. Sovelsimme metodia menestyksekkäästi kurssilla. Opetin vierailevana luennoitsijana myös Creativity and Collaboration -kurssilla Center for Design Researchissa. Vuoden mittaisen opiskelun Center for Design Research -tutkimuskeskuksessa tuloksena syntyi useita hyödyllisiä yhteistyösuhteita. Ne ovat elintärkeitä kansainvälisen akateemisen uran toteuttamiseksi. Nämä yhteistyösuhteet mahdollistavat poikkitieteellisen työskentelyn, ja tällaista poikkitieteellisyyttä tarvitaan

5 mediainnovaatioiden ja journalismin tulevaisuuden tutkimuksessa. Esimerkiksi yksi näistä yhteistyöprojekteista on johtanut tutkimuspaperiin, joka on juuri hyväksytty arvostettuun kansainväliseen design- ja insinöörialan konferenssiin: ICED - International Conference on Engineering Design -konferenssiin. Vuoden aikana seurasin oman tutkimusryhmäni jatko-opiskelijoiden väitöskirjatutkimuksen etenemistä ja kävin kuuntelemassa useita väitöstilaisuuksia. Oli kiinnostavaa ja hyödyllistä huomata, kuinka erilainen väitöskirjajärjestelmä täällä Stanfordissa on. Opiskelijat pääsääntöisesti opiskelevat ja opettavat opintojensa ensimmäiset vuodet. Moni kirjoittaa väitöskirjan viimeisen vuoden tai puolen vuoden aikana. Suomessa väitöskirjaa aletaan usein kirjoittaa heti jatko-opintojen alussa, vaikka tutkimuksen suunta ei ole selvillä. Ajatukset ja aineistot vanhentuvat tutkimuksen ja opintojen edetessä. Väitöskirjasta tuleekin monelle sitten valtava taakka, joka kirjoitetaan uudestaan ja uudestaan. Täällä väitöskirja kirjoitetaan usein dynaamisesti opintojen loppuvaiheessa. Vaikutus tutkimustyöhön Vuoden opiskelu Stanfordin yliopiston Center for Design Research -tutkimusryhmässä on vaikuttanut käänteentekevästi tutkimukseeni. Kuvaan seuraavassa kolme asiaa, jotka ovat mielestäni jättäneet suurimman jäljen tutkimukseeni. 1. Innovaatioprosessien tutkimus tutuksi. Ymmärrykseni innovaatioprosessien tutkimuksesta ja sekä innovaatioiden tekemisestä kasvoivat. Tämä on käänteentekevää tutkimukseni kannalta. Ymmärsin, kuinka radikaalit, media-alaa mullistavat innovaatiot enää harvoin tulevat media-alan sisältä. Myös tieto onnistuneeseen innovaatioprosessiin tarvittavista elementeistä tuntuu puuttuvan tai sitä sovelletaan tuotekehityksen arkipäivään liian harvoin. Huomasin myös, että digitaaliseen tuotekehitysprosessiin tarvittavat taidot ovat harvinaisia, ja prosessin sen ymmärrys usein puuttuu viestintäalalla tehtävästä innovaatiotutkimuksesta.

6 2. Uudet metodologiat heti käyttöön. Oli käänteentekevää saada perehtyä minulle uusiin tutkimusmetodologioihin kuten digitaaliseen etnografiaan. Sitä olen jo soveltanut tutkimuksessani, kuten julkaistuista artikkeleistani käy ilmi. Oli äärettömän hyödyllistä saada oppia suoraan alan huipuilta metodologioista. 3. Huippututkimus ei ole muiden juttu. Vuoden opiskelu Stanfordissa vierailevana tutkijana sai minut ymmärtämään, ettei huippututkimus ole niin mahdotonta ja kaukaista kuin Suomesta päin katsoen on joskus tuntunut. Huipulle pääseminen vaatii valtavasti työtä, mutta se on mahdollista. Stanfordissa sekä professorit että opiskelijat tekevät töitä lähes vuorotta, ja se näkyy tuloksissa. Tutkimusprosessit ovat yleisesti ottaen hallitumpia ja paremmin suunniteltuja. Tutkimukset suunnitellaan alusta alkaen niin, että niistä tulisi läpimurtotutkimuksia. Keskinkertaista ei edes aleta tehdä. Kaiken kaikkiaan opiskelu Stanfordin Center for Design Research -tutkimusryhmässä oli käänteentekevä vuosi tutkimukseni ja urasuunnitelmieni kannalta. Opiskelu avarsi ajatteluani, lisäsi osaamista, kasvatti verkostojani ja lisäsi metodologista ja teoreettista näkemystäni. Vuoden päätteeksi sain kutsun jatkaa opiskelua Stanfordissa opiskelua Liberation Technology -tutkimusryhmässä, jossa opiskelen edelleen syksyyn 2013 asti. Siihen mennessä olen suunnitelmien mukaan viimeistellyt väitöskirjani. Haluan kiittää Viestintäalan tutkimussäätiötä ainutkertaisesta ja käänteentekevästä mahdollisuudesta opiskella Stanfordin yliopistossa. Tutkimussäätiön myöntämä apuraha mahdollisti opiskeluni ja tutkimukseni kehittymisen kohti kansainvälistä huipputasoa.