Oletko sinä seuraava cimcorpilainen?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oletko sinä seuraava cimcorpilainen?"

Transkriptio

1

2 Oletko sinä seuraava cimcorpilainen? Cimcorpin kanssa voit kasvaa, oppia ja valloittaa maailmaa kasvuyrityksen mukana. Mukavien työkavereiden ja yhteishengen ansioista työtä tehdään isolla sydämellä ja innovaatioita syntyy parhaimmillaan flow-tilassa. Tule rakentamaan kanssamme intralogistiikan tulevaisuutta. Vuotta Toimitettua ratkaisua Maata Maanosaa 2

3 Kansainvälinen näköalapaikka Maailma on erilainen täältä katsottuna 40 vuoden kokemus tuo varmuutta ja uskallusta ajatella uudella tavalla. Vaikka teemmekin intohimoisesti työtä asiakkaan haasteiden parissa, emme silti unohda huumorin ja hyvän yhteishengen tärkeyttä. Emme ole robotteja, vaikka niiden kanssa työskentelemmekin. Uskomme, että erilaisuus on voimavara ja näemme paljon vaivaa, jotta meillä työskentelevät ihmiset viihtyisivät työssään. Tyytyväiset ihmiset, paremmat projektit - niin yksinkertaista se on. 3

4 Olemme suuri softatalo Kuinka monta insinööriä maailmaan mahtuu? 70 MEUR KONSERNIN LIIKEVAIHTO 80 OHEJLMISTOSUUNITTELIJOITA Me tarjoamme kansainvälisen näköalapaikan intralogistiikan alati liikkuvalle kentälle. Suunnittelemme kokonaisuuksia, joissa ohjelmisto-osaaminen ja robotiikka vetävät yhtä köyttä, optimoiden asiakkaidemme materiaalivirtoja. Albert Einstein on sanonut: "Kaikki tulisi tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta ei yhtään sitä yksinkertaisemmaksi. Tämä, jos jokin, on taitolaji. Se on myös meidän intohimomme. 13% NAISIA 2/3 INSINÖÖRIEN OSUUS HENKILÖSTÖSTÄ 300 KONSERNIN HENKILÖSTÖ 4 TILASTODATA 8/2015

5 14 vuotta KESKIMÄÄRÄINEN TYÖSUHTEEN PITUUS riviä PROGRESS- TAI JAVA -KOODIA PER PROJEKTI "Olen suunnitellut valmistettavia osia, valmistanut itse toisten suunnittelemia osia eri valmistusmenetelmiä käyttäen, ottanut valmistettuja osia vastaan varastossa ja asentanut niitä koneisiin. Olen valvonut miljoonien eurojen arvoisten järjestelmien asentamista, jossa kaikki perustuu edellisten vaiheiden onnistumiseen." Heikki Malmi Lue Heikin tarina seuraavalla sivulla» 5

6 Urakehitys Heikin tie lopputyön teosta kansainväliseen kauppaan "Sain kimmokkeen insinööriopintoihin työskenneltyäni lukioikäisenä asennustehtävissä maalinsävytyskoneita valmistaneessa yrityksessä. Tein opintojeni lopputyön Cimcorpille ja sain valmistumisen jälkeen täältä myös töitä mekaniikkasuunnittelussa. Alusta asti minulle oli selvää, että haluan edetä ja kehittyä. Matkustelu kiinnosti ja kateellisena kuuntelin työkavereiden huikeita tarinoita mielenkiintoisilta työmatkoilta eri kulttuureista ja paikoista. Etenin ja pääsin töihin asiakastukiosastolle. Suunnittelin huoltoja ja projekteja ja kävin yksin tai ryhmässä myös toteuttamassa omalta suunnittelupöydältä lähteneet työt. Osaamisen kehittyessä pääsin mukaan yhä suurempiin projekteihin ja sain vastuuta projektipäällikkönä. Vuoden 2015 lopussa siirryin myyntiryhmään myyntipäälliköksi, vastuualueenani Suomi ja Venäjä. Olen käyttänyt omassa työssäni hyödykseni työhistoriaani, ja kaikki sieltä saadut kokemukset ovat auttaneet ymmärtämään projektikokonaisuuksia. Pyrin keskittymään vahvuuksiini. Kaikkea ei tarvitse osata, kun ympärillä on ammattitaitoisia henkilöitä, joilta voi aina kysyä neuvoja. Lähtökohtani on, että omalla työlläni kunnioitan muun työyhteisön työskentelyä. Työnantajana Cimcorp on antanut minulle mahdollisuuden ja työkalut kehittyä ja kasvaa yrityksen mukana. Työtehtäviäni olen hoitanut 24 maassa ja 44 kaupungissa. Suosittelen siis käyttämään kaiken liikenevän ajan kielten opiskeluun. Ainoat rajat maailmassa ovat enää piirrettyinä karttapohjiin. " Heikki Malmi Cimcorpilla vuodesta

7 "Logic will get you from A to B Imagination will take you everywhere." Albert Einstein 7

8 Kuinka cimcorpilainen oletkaan? Ota kuviosta pois kolme tikkua siten, että jäljelle jää kolme yhtä suurta neliötä. Tänään Sinun aikasi kanssamme alkaa? 2014 Japanilainen perheomisteinen yritys Muratec Cimcorpin omistajaksi Yksinkertaistamalla saamme aikaan toimivampia kokonaisuuksia. Jos olet rohkea, innovatiivinen ja intohimoinen ongelmanratkaisija, tahdomme sinut joukkoomme! Tutustu avoimiin tehtäviin kotisivuillamme ja ota yhteyttä luvulla toimimme osana sveitsiläistä Swisslogia Keskitymme enemmissä määrin asiakkaidemme tavaravirran sujuvuuden parantamiseen Cimcorp Oy perustetaan cimcorp.com/careers CimcorpOy / CimcorpNA cimcorp-oy / cimcorp-north-america 1980-luvulla ensikosketus USA:n markkinoille Toimitimme ensimmäisen projektimme vuonna

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja

Lisätiedot

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla 2009-2011 Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari Lahti 16.12.2010 Esitys pohjautuu hankkeeseen: VersO Vuorovaikutteinen palvelukehitys verkostossa Taru Hakanen, tutkija

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY KESÄTYÖ- KYSELY 2014 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin syyskuussa 2014 kesätyökysely Internet-tutkimuksena. Kysely lähetettiin kaikille RILin opiskelijajäsenille. Kyselyn

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa.

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. Netel -yritysesittely Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. 2017 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tietoliikenne- sekä

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Vetovoimaa rakennusalalle

Vetovoimaa rakennusalalle Vetovoimaa rakennusalalle Rakennusalan valtteja Koulutus Tulevaisuuden keskeisiä osaamistarpeita Satu Elho Asiamies Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net Mitä ammattilaiset itse

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

25.4. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 3/9: Miten teemme työtä vuonna 2040?

25.4. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 3/9: Miten teemme työtä vuonna 2040? 25.4. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 3/9: Miten teemme työtä vuonna 2040? Jyri Juusti, kehityspäällikkö, Varma Johannes Nuutinen, vastaava konsultti, Demos Effect MIHIN TYÖ ON MUUTTUMASSA?

Lisätiedot

Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena

Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena Työpajan ohjelma 1. Aloitus - Kontekstin luominen työpajalle: Työvälineenä Treffikello - keskustelumenetelmä 2. Alustus työpajaan - Konkreettisia esimerkkejä

Lisätiedot

Markkinoillemenon valmistelu Case Ranska. 15.11.2011- KiVi Tuomas Pahlman

Markkinoillemenon valmistelu Case Ranska. 15.11.2011- KiVi Tuomas Pahlman Markkinoillemenon valmistelu Case Ranska 15.11.2011- KiVi Tuomas Pahlman Agenda TTS-Ciptecin tausta Haasteena valloittaa Ranskan markkinat palveluliiketoiminnalla Oman organisaation valmisteleminen kv-markkinoille

Lisätiedot

Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa?

Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa? Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa? Vuoden 2005 selvityksen perusteella vain puolet työnantajista arvosti kansainvälistä kokemusta. Ulkomaankokemusta pidettiin jopa rasitteena. Työelämä muuttuu,

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Kuinka USA:n markkinoille?

Kuinka USA:n markkinoille? Team Finland North America Kuinka USA:n markkinoille? Veijo Komulainen 25/10/2016 Footer text 1 Iso maa, paljon mahdollisuuksia. Mistä aloittaa? USA:n markkinoista Markkinoiden koko: 2x Kiina Itärannikko

Lisätiedot

LAATUA JA VAHVUUTTA, JOIHIN VOIT LUOTTAA

LAATUA JA VAHVUUTTA, JOIHIN VOIT LUOTTAA Spandeckkävelysillat ja -työtasojärjestelmät LAATUA JA VAHVUUTTA, JOIHIN VOIT LUOTTAA SPANDECK Spandeck on kevyt, alumiinista valmistettu kävelysilta, työtaso ja telinejärjestelmä, kaikki samassa tuotteessa.

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

Co-Automation on alansa edelläkävijä automaation ja robotiikan hyödyntämisessä valmistavan teollisuuden automaatioratkaisuissa.

Co-Automation on alansa edelläkävijä automaation ja robotiikan hyödyntämisessä valmistavan teollisuuden automaatioratkaisuissa. Co-Automation on alansa edelläkävijä automaation ja robotiikan hyödyntämisessä valmistavan teollisuuden automaatioratkaisuissa. Haemme nyt kasvun vauhdittamiseksi lisää kokeneita ammattilaisia. Työpaikkasi

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Projektisuunnitelma. KotKot. Helsinki Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos

Projektisuunnitelma. KotKot. Helsinki Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Projektisuunnitelma KotKot Helsinki 22.9.2008 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Kurssi 581260 Ohjelmistotuotantoprojekti (9 + 1 op) Projektiryhmä Tuomas Puikkonen

Lisätiedot

Spandeck. UpRight INSTANT Zip-Up. telinejärjestelmä. Täyttää korkealla tehtävästä työstä annetun direktiivin vaatimukset

Spandeck. UpRight INSTANT Zip-Up. telinejärjestelmä. Täyttää korkealla tehtävästä työstä annetun direktiivin vaatimukset Spandeck telinejärjestelmä Täyttää korkealla tehtävästä työstä annetun direktiivin vaatimukset UpRight INSTANT Zip-Up SPANDECK Spandeck on kevyt, alumiinista valmistettu kävelysilta, työtaso ja telinejärjestelmä,

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

10 v. työkokemus teknologiaprojekteista, tiiminvedosta ja agile menetelmistä.

10 v. työkokemus teknologiaprojekteista, tiiminvedosta ja agile menetelmistä. 1 Heikki Paananen, MSc., Lehtori Lahden Ammattikorkeakoulu, Liiketalouden Ala Tietojenkäsittely vuodesta 2011 Mm. Ketterät projektinhallintatekniikat, projektiohjaus. 10 v. työkokemus teknologiaprojekteista,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012 Barometrin teki TNS-Gallup Toteutettu Gallup Forumissa lokamarraskuussa Tehty aikaisemmin 2010 ja 2011 Selvittää kaupan, majoitus-ja ravitsemisalan sekä kiinteistöpalvelualan vetovoimaisuutta (mukana joissain

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Sisältömarkkinoinnilla kasvuun seminaari 6.6. / Kati Keronen Kuvalähde: https://www.flickr.com/photos/psd/8591351239 Tervehdys! @KatiKeronen Asiakaslähtöisen

Lisätiedot

Glaston Insight. Online palveluilla tuottavuuden parannus. Miikeal Leskinen

Glaston Insight. Online palveluilla tuottavuuden parannus. Miikeal Leskinen Glaston Insight Online palveluilla tuottavuuden parannus Miikeal Leskinen Glaston lyhyesti Kansainvälinen lasiteknologiayhtiö ja lasiprosessoinnin pioneeri Laaja tuote- ja palveluvalikoima ja alan laajin

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa

HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa Sivu: 1/8 Maaliskuu 2017 YKSI YRITYS YKSI BRÄNDI HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa Jokaisen yrityksen, joka haluaa menestyä nykypäivän taloudessa, on seurattava markkinoita, kuunneltava asiakasta

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen

Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen Kirsi Koistinen Konsultointitoiminnan johtaja, FT Verve Consulting Näkyykö työ työhyvinvoinnin ongelmien

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Erikoistuminen ja automaatio teknologiateollisuudessa. Pemamek Oy Ltd Kimmo Ruottu. Sales Director, Scandinavia & Germany

Erikoistuminen ja automaatio teknologiateollisuudessa. Pemamek Oy Ltd Kimmo Ruottu. Sales Director, Scandinavia & Germany Erikoistuminen ja automaatio teknologiateollisuudessa Pemamek Oy Ltd Kimmo Ruottu Sales Director, Scandinavia & Germany kimmo.ruottu@pemamek.com www.pemamek.com 16.9.2014 Pemamek Oy Johtava yritys hitsausautomaatioratkaisuissa,

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset 2016 pk-yritysbarometri Alivaltiosihteeri Petri Peltonen Työ- ja elinkeinoministeriö 1 Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus yrityskannasta (%) Voimakkaasti

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Arto Karila yritysneuvoja, tukitiimivastaava ProAgria Etelä-Savo 14.2.2011 ProAgria Etelä-Savo 1 Onnistumisia asiantuntijoiden yhteistyöstä Organisaatioita

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40

Lisätiedot

Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin

Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin 4.11.2016 klo 15-16 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Seija Leppänen psykologi, uraohjaaja Aalto-yliopiston oppimispalvelut,

Lisätiedot

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu

Varkauden kaupunki. Henkilöstökysely 2017 Yksikkö Repokankaan koulu Varkauden kaupunki Balentor Oy Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden

Lisätiedot

ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI?

ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI? ALVELUMUOTOILU MUOTITERMISTÄ KIINTOTÄHDEKSI? Miksi teema on kiinnostava Mitä maailmassa tapahtuu - 1 Perinteisten lentoyhtiöiden rinnalle syntyi halpalentoyhtiöt, jotka haastoivat asiakaslähtöisyyden koko

Lisätiedot

Tilitoimistokysely 2013

Tilitoimistokysely 2013 Kysely tilitoimistojen asiakastyytyväisyysseurannasta Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy www. info@ +358 45 137 5099 SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUKSEN ESITTELY... 2 Miten asiakastyytyväisyyttä on seurattu?...

Lisätiedot

Töihin Verohallintoon

Töihin Verohallintoon Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus

Lisätiedot

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä haluan lisää kokemusta lasten hoidosta, koska haluun kehittyä alan ammattilaiseksi. Haluan saada opiskelijana myös rahaa sellasella työllä mistä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Osavuosikatsaus 1-6/2014 Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

1 12/2016 Antti Leino - Skanska

1 12/2016 Antti Leino - Skanska 1 2 3 4 Skanskasta Kansainvälinen yritys 5 11/11 ALe Skanska Oy Mikä toimintapa sinun organisaatiossa on tänään hyväksyttyä, mutta huomenna mahdollisesti ei? 6 7 11/12 ALe Skanska Oy 8 11/11 ALe Skanska

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä automaation perustaitoihin kuuluvia työtehtäviä työpaikkaolosuhteissa. Työtä tehdään

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Kun minua pyydettiin pitämään puhe tänään tässä juhlassamme, käsitin ensin, että minua pyydettiin

Lisätiedot

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne Vuosikatsaus 2016 Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne 31.12.2016 26.5.2017 2 Sisältö Yritysesittely Sijoittajat ja lainat Tunnusluvut Tulevaisuuden näkymät 3 5 6 7 Temply Annual Report 2015 GF Money

Lisätiedot

ARVIOIJIIN LIITTYVÄT ASIAT. Nina Harjulehto

ARVIOIJIIN LIITTYVÄT ASIAT. Nina Harjulehto ARVIOIJIIN LIITTYVÄT ASIAT Nina Harjulehto 1 ARVIOINTI TAPAHTUU VUOROVAIKUTUSTILANTEENA, JOHON VAIKUTTAA MONET ASIAT 2 TUTKINNON SUORITTAJA Kaikenikäisiä (yli 18v.), kaiken kokoisia ja kaikennäköisiä kaikenlaisissa

Lisätiedot

RAVINTOLA- JÄRJESTELMÄT

RAVINTOLA- JÄRJESTELMÄT RAVINTOLA- JÄRJESTELMÄT KESKUS 041 5260 901 laskutus@finnpos.fi SERVICE DESK ravintolat 041 5260 909 tuki@finnpos.fi www.finnpos.fi Finnpos Systems Oy Lentokentänkatu 3, FI-33900 TAMPERE Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Menestyksen porkkanoita

Menestyksen porkkanoita Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi p. 09 5259 0050 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennenkaikkea tekijänsä asenteesta!

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Yritysesittely. Marraskuu 2012

Yritysesittely. Marraskuu 2012 Yritysesittely Marraskuu 2012 Agenda Mediverkko tänään Mediverkon tehtävä ja toiminnan lähtökohdat Mediverkon palvelut ja toimintakenttä Mediverkko kumppanina ja työnantajana Mediverkon omistus ja yhteiskuntavastuu

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

OPS2016 ja ohjelmointi

OPS2016 ja ohjelmointi 1 OPS2016 ja ohjelmointi - johdattelu ohjelmointiin alakoulussa MIKKO HORILA & TUOMO TAMMI OPS2016 ja ohjelmointi 2 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet päivittyvät syksyllä 2016. Koodaustaidot

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen kautta nopeasti työelämään

Osaamisen tunnistamisen kautta nopeasti työelämään Osaamisen tunnistamisen kautta nopeasti työelämään Osama testin hyödyntäminen ammatillisen osaamisen tunnistamisessa Hiljaisen tiedon tunnistaminen ohjaustyössä Ammattilainen arvioi ammattitaidon Osaamistodistus

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2012 19. heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q2 2012: Vahva kehitys jatkui Q2/2012 Q2/2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset

Lisätiedot

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 8.9.2017 Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Mikko Eloholma CPO mikko@mehackit.org Twitter: @eloholmamikko 2017 valmistunut

Lisätiedot

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Fiblonilla on ainutlaatuinen tapa toimia Fiblonin tarina alkoi Pertti Ekbergin kellarista vuonna 1979. Reilut 30 vuotta myöhemmin olemme kansainvälinen yritys, jolla

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

UUDELLE%URALLE% %ASKELMERKIT%ALANVAIHTOON!%

UUDELLE%URALLE% %ASKELMERKIT%ALANVAIHTOON!% UUDELLE%URALLE% %ASKELMERKIT%ALANVAIHTOON!% Riikka%Pajunen,%KM % % %% riikka.pajunen@montevista.fi 2 22 0402732217302 www.montevista.fi2 www.facebook.com/montevistavalmennus2 2Montevista2Oy2201522 VALMENTAJANNE%TÄNÄÄN%

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Vapauta intuitiosi johtamisen tueksi

Vapauta intuitiosi johtamisen tueksi Vapauta intuitiosi johtamisen tueksi Esitys: EIJA KIVIRANTA Maalaukset: SUSANNA LEINO Copyright Dream Pilots Oy Albert Einstein: Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere "The

Lisätiedot

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2014

Osavuosikatsaus 1-9/2014 Osavuosikatsaus 1-9/2014 31.10.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-9/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-9/2014 1-9/2013 Muutos % Liikevaihto 70 187 72 959-3,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/

Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/ Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen 19.1.2017 https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/ Mitä on koodaaminen? Koodaus on puhetta tietokoneille. Koodaus on käskyjen antamista tietokoneelle.

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot