Asukkaiden Lappeenranta toiminta sekä Kansalaisraati ensimmäisen kerran Lappeenrannassa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asukkaiden Lappeenranta toiminta sekä Kansalaisraati ensimmäisen kerran Lappeenrannassa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I"

Transkriptio

1 Asukkaiden Lappeenranta toiminta sekä Kansalaisraati ensimmäisen kerran Lappeenrannassa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana

2 IHMISTEN LAPPEENRANTA Järvi on järvi ja metsä on metsä, vaikka kukaan ei soutaisi tai sienestäsi. Kaupunki ilman ihmisiä on puolestaan tyhjä. Ihminen tekee kaupungin sekä rakentamalla että asumalla sen omakseen. Matti J. Kuronen

3 Asukkaiden Lappeenranta Tule ja vaikuta asuinalueesi parhaaksi Asumisen yhteisöllisyyttä Viihtyvyyttä Myönteistä kaupunkikuvan kehittämistä

4 Asukastoiminnan kehittämisajatus Lappeenranta haluaa panostaa asukkaittensa viihtyvyyteen. Yhteistyö kaupunginosayhdistysten ja kylien kanssa mahdollistaa asukkaiden tarpeiden paremman huomioimisen. Lappeenrannan kaupunki tukee asukkaiden osallisuutta ja arvostaa asukas- ja toimijayhteistyötä voimavarana. - Budjetissa varattuna vuodelle eur toiminta-avustusta yhdistyksille eur alueraatitoiminnalle

5 Asukastoiminnan kehittämisajatus Kaupungin toiminnan avoimuus, aktiivinen viestintä ja asukaslähtöisyys tarjoavat hyvät mahdollisuudet asukkaille osallistua oman alueensa ja koko kaupungin myönteiseen kehittämiseen. Kaupunki suuntaa katseen omaan kaupunkiin, sen asukkaisiin ja alueisiin pitkäjänteisen vuorovaikutteisen kehittämisen voimistamiseksi. Keskeistä asukastoiminnassa on koota hajanaisia mielipiteitä yhteen. Asukkaiden ääntä on kuultava esimerkiksi kaavoitus- ja ympäristöasioissa.

6 Asukastoiminnan tavoitteet Asukkaiden osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen Parannetaan asukastoimintaa harjoittavien tahojen yhteistyötä, mukaan lukien ns. 3. sektori Edistetään asukkaiden kiinnostusta lähiympäristöönsä Parannetaan tiedonkulkua eri toimijatahojen ja asukkaiden välillä sekä päinvastoin

7 Toiminnan kautta viimeisimpiä saatuja tuloksia 1/2 Asukkaiden omatoimisuus ja aktiivisuus on lisääntynyt - Talkoilla tehty 2 koirapuistoa ja kolmas suunnitelmissa, asukastapahtumien järjestämistä yhdessä toisten toimijoiden kanssa, Kylä pitää huolta lapsistaan -asukasyhdistyksen oma projekti, historiallisen Keisarin aseman entisöinti ajatus oli lähtöisin asukasyhdistyksestä, rakentava ja perusteltu kritiikki Leirin suuressa kauppakeskus hankkeessa sekä Tyysterniemen maankäyttö-suunnitelmissa (asukkaiden perusteltu kanta muutti kaupungin suunnitelmia) Asuinviihtyvyys- ja turvallisuus on parantunut asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta - Lauritsalan ja Sammonlahden aluekeskusten kehittämistyöryhmät, Voisalmen sillan korjaus, jääkiekkokaukalon tekemistä talkoilla, siivoustalkoita keväisin ja syksyisin

8 Toiminnan kautta viimeisimpiä saatuja tuloksia 2/2 Asukastupatoiminnan kautta yksinäisyyttä ja eristäytymistä on ehkäisty - Sammonlahden ja Lauritsalan asukastuvissa järjestetään virikkeellistä, niin kulttuuripainotteista kuin liikunnallistakin ohjelmaa kävijöille Tiedonkulku on parantunut asukastoimintaan kohdistettujen nettisivujen, eri alueilla pidettyjen asukastilaisuuksien, Lappeenranta -asukaslehden ja useiden mediaosumien ansiosta - Asukastoiminnan sähköinen uutiskirje levittää tietoa toiminnasta ja tapahtumista.

9 Mitä muuta asukastoiminnassa on saatu aikaan / tehty toimenpiteitä? Nyt jo parin vuoden ajan on kerätty alueraadeilta asukkaiden toiveita ja esityksiä huomioonotettavaksi tulevan vuoden talousarvioesitykseen. - Muutamia toimenpiteitä ollaan saatu tätä kautta myös läpi Asukkaiden terveisiä on välitetty myös Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiirille - Näihin ei valitettavasti reagoitu mitenkään..

10 Tiedotuksesta muutama sana - millä keinoin on tavoitettu asukkaita Nettisivut: _ja_aluetoiminta.iw3 Asukaslehti, ilmestyy kolmesti vuodessa, jaetaan jokaiseen kotitalouteen: Sosiaalinen media loistava nykyaikainen ja innovatiivinen kanava - Lappeenrannan kaupungin virallinen Facebook sivu - Asukkaiden Lappeenranta Facebook sivu - Joutsenon alueraati Facebook sivu - Eri tapahtumille oma sivustonsa esim. Mennään Bussilla tai Kuuluuko äänesi lähidemokratia seminaari Lehdistötiedotteet aktiivista yhteydenottoa paikalliseen mediaan

11 Sähköinen palautepalvelu Palautepalvelu - Asukastoiminta ja lähidemokratia Lähetä kysymyksiä, kommentteja ja ideoita vaivattomasti verkossa! Lappeenrannan kaupunki on luonut sähköisen palautekanavan helppoa ja vaivatonta palautteen antamista varten. Järjestelmän kautta voi antaa palautetta kaupungin palveluista tai tehdä kysymyksiä niihin liittyen. Nyt on luotu myös asukastoiminnalle ja lähidemokratialle oma osionsa tähän palvelukonseptiin.

12 Lappeenrannan asukastoiminnan eri toimijat Lähiötoimikunta Kaupunkiraati 7 alueraatia Asukkaiden Lappeenranta -tilaisuus syksyllä Asukastilaisuudet jokaisella Alueella keväisin Asukasyhteyshenkilö Maaseutuasiamies 38 kyläyhdistystä 21 asukasyhdistystä Toimivat itsenäisesti ja toiminta perustuu asukkaiden vapaaehtoiseen toimintaan

13 Alueraati - nykyisin 7 aktiivista alueraatia Lappeenrannan kaupungin taajama-alueilla aloitti vuoden 2006 alusta toimintansa viisi alueraatia - Eteläinen - Keskusta - Lauritsala - Länsialue - Pohjoinen - Joutseno kuntaliitoksen myötä vuonna Ylämaa kuntaliitoksen myötä

14 Alueraati - Jäsenistö noin 20 hlöä Alueraatien kokoonpanoissa ovat mukana alueen asukasyhdistykset, järjestöt ja yritykset kunkin alueen toiveiden ja luonteen mukaisesti. Lähtökohtana on se, että alueen eri toimijoilla olisi edustus raadissa. Raatien toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Mukaan on kutsuttu myös aktiivisia asukkaita, ilman mitään yhdistys/toimija taustaa. Alueraadin tehtävä on koota sen tietyn alueen asukasyhdistysten ja toimijoiden äänet & ajatukset & ideat yhteen ja viedä niitä eteenpäin yhdellä laajalla rintamalla. Alueraadeilla ei ole juridista toimintavaltaa Asukasyhteyshenkilö toimii alueraadin sihteerinä

15 Miten alueraati kokee oman toimintansa? Toimenpiteitä - Toiveita / esityksiä / ideoita / kehittämissuunnitelmia asukkailta eteenpäin toimitettavaksi kaupungin eri toimialoille - Talkootoimintaa omalla alueella resurssien puitteissa / yhteistyössä kaupungin kanssa (3.sektori nousuun) Sosiaalisuutta / Yhteisöllisyyttä - Alueella yhteisiä tilaisuuksia, naapurin huomiointia, vastuun kantaminen yhteiskunnasta ja toisesta Tulevaisuuden suunnittelua - Otetaan osaa / kantaa asukastilaisuuksiin, kuulemisiin, annetaan mielipiteitä, vaikutetaan omalla alueella avoimen tiedotuksen kautta asenteisiin positiivisella tavalla

16 Asukastilaisuus Asukastilaisuudet ovat kaikille asukkaille ja toimijoille avoimia tilaisuuksia. Niissä kootaan asukkaiden ja toimijoiden näkemykset. Kaupunki vastaavasti esittelee kehittämistavoitteitaan alueella. Asukastilaisuus järjestetään yleensä kerran vuodessa. - Lisäksi aina tarpeen mukaan asiakohtaisia asukasfoorumeja esim. aiheesta Osayleiskaava työn edistysminen Asukastilaisuuden esitysaiheet päättää kunkin alueen alueraati

17 Keskustelutilaisuudet - asukastilaisuus Hyvä keskustelutilaisuus on kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelua. Ajatuksia julki molempiin suuntiin Julkiset keskustelutilaisuudet tarjoavat esimerkiksi kuntalaisille hyvän tilaisuuden kertoa huolenaiheistaan päättäjille. Päättäjät taas saavat suoraa tietoa kuntalaisten tunnoista ja voivat oikaista mahdollisia väärinkäsityksiä. Avoin tiedon kulku on hyvää hallintoa ja hyvää demokratiaa. Onnistunut keskustelutilaisuus tuo esille sekä kansalaisten että päättäjien ajatuksia ja synnyttää vuoropuhelua. Samalla päättäjien on huomioitava, etteivät kovaäänisimpien kuntalaisten mielipiteet välttämättä edusta enemmistön mielipidettä.

18 Kaupunkiraati - Jäsenistö noin 30 hlöä Kaupunkiraati koostuu alueraatien puheenjohtajista, varapuheenjohtajista sekä muista eri alueraatien edustajista. Kaupunkiraati kokoaa parisen kertaa vuodessa asukastoimijat yhteen. Kaupunkiraadissa eri toimijat saavat kuulla toistensa kuulumisia ja ottaa mallia toistensa tekemisistä tarvittaessa. (Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan ajatusmalli) Kaupunkiraati organisoi kerran vuodessa kaikille lappeenrantalaisille suunnatusta avoimen asukastilaisuuden, Asukkaiden Lappeenranta tilaisuuden. Kaupunkiraadilla ei ole juridista toimintavaltaa Asukasyhteyshenkilö toimii kaupunkiraadin sihteerinä

19 Asukkaiden Lappeenranta -tilaisuus Tilaisuus on perinteisesti pidetty Lappeenrannan kaupungintalon Valtuustosalissa marraskuun lopulla. Ajankohdan on määritellyt vuoden loppuun valmistuva tulevan vuoden talousarvio, jota tarkastelemalla voidaan luoda katsaus tulevan vuoden investointeihin ja toimenpiteisiin. Tässä tilaisuudessa ollaan käsitelty kaupunkimme asioita enemmän yleisellä tasolla kuin alueellisissa asukasfoorumeissa. Tilaisuudessa tarkastellaan kuluneen vuoden toimintoja ja onnistumisia asukastoiminnan näkökulmasta katsottuna.

20 Asukasyhteyshenkilö Lappeenrannan kaupunki on palkannut asukasyhteyshenkilön organisoimaan ja olemaan asukastoimijoiden tukena Koska asukastoiminta on kuntalaisten vapaaehtoista toimintaa, on Lappeenrannan kaupunki halunnut tukea tätä toimintaa palkkaamalla asukasyhteyshenkilön helpottamaan asukastoimijoiden ja aktiivisten kansalaisten mukana oloa, ilman pelkoa että joutuu hommiin Kaupunki on halunnut tällä tavoin innostaa ja kannustaa asukkaitaan aktiivisuuteen ja osallistumaan ennen kaikkea! Asukkaille on auennut raatien ja kaupungin asukasyhteyshenkilön kautta uudenlainen mahdollisuus vaikuttaa ja ottaa yhteyttä virkamiehiin ja päätöksentekijöihin.

21 Lähiötoimikunta Kaupunginhallituksen asettama Ohjaa asukas- ja aluekehittämisohjelman toimenpiteiden valmistelua Huolehtii viestinnästä kaupungin johtoryhmään Huolehtii yhteistyöstä toimialojen kanssa Kehittää projekteja ohjelmakaudelle Alueellistaa osaltaan toimialojen asukaslähtöisiä kehittämisohjelmia

22

23 Lappeenranta 2028-strategian valmistelu Lappeenranta-strategiaa valmistellaan vuorovaikutuksessa asukkaiden sekä kaupungin henkilöstön ja sidosryhmien kanssa. Kuntalaisilla oli mahdollisuus vaikuttaa sekä pitkän aikavälin että nelivuotiskauden tavoitteisiin muun muassa vastaamalla kyselyyn kaupungin verkkosivuilla. Kuntalaiskyselyyn vastasi 232 asukasta. Kuntalaiskyselyn innokkaimmat vastaajat löytyivät Keskustan ja Sammonlahden alueilta. Suurin vastaajaryhmä oli vuotiaat ja toiseksi suurin ryhmä vuotiaat. egiat/lappeenranta_2028_-strategia/kuntalaiskyselyn_tulokset.iw3

24 Uutta ja innovatiivista kokeilua Lappeenrannassa! Lappeenrannan kaupunki on hyväksytty mukaan yhtenä kahdentoista muun kaupungin kanssa toteuttamaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n asuinalueiden viihtyvyyttä ja asukasosallisuutta nostattavaa hanketta. Toimintakausi tälle hankkeelle on vuodet Kansalaisraati ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa Sammonlahden suuralueella toteutetaan ensimmäistä kertaa asukastoiminnan kansalaisraati. Kansalaisraati on uudenlainen osallistumisen menetelmä. Kansalaisraadissa keskeistä on asioiden yhdessä pohtiminen ja aito keskusteleminen. Kansalaisraateja on järjestetty maailmalla 1970-luvulta lähtien, mutta Suomessa vasta viime vuosina. Menetelmää on kokeiltu muun muassa Jyväskylän kaupungissa alkuvuodesta Haluamme kokeilla pilotin tavoin tämän hankkeen puitteissa kansalaisraatia.

25

26 Ilmaan heitettyjä kysymyksiä jokaisen itsensä mietittäväksi Vaikuttamismahdollisuuksia löytyy - Osataanko niitä käyttää? Aktiivinen kansalaisuus mitä tarkoittaa? Kansalaisaktiivisuus miten eroaa aktiivisesta kansalaisuudesta? Kansalaisvaikuttaminen miten voin itse osallistua? Oma ajatukseni sosiaalisuudesta, aktiivisuudesta, talkootoiminnasta, yhteisen hyvän rakentamisesta uhraten hiukan omaa aikaa, resursseja, omien voimien mukaan kukin Se ei ole minulta pois päinvastoin!

27 / Asukas- ja aluetoiminta Asukastoiminta ei ole politikointia eikä oman edun tavoittelua, vaan se on puhdasta kansalaisvaikuttamista parhaimmillaan. Jokainen asukas on tervetullut mukaan toimintaan! L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana

Kunnan ja asukkaiden välinen yhteistyö Asukkaiden Lappeenranta toiminta

Kunnan ja asukkaiden välinen yhteistyö Asukkaiden Lappeenranta toiminta Kunnan ja asukkaiden välinen yhteistyö Asukkaiden Lappeenranta toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana 8.10.2014 IHMISTEN LAPPEENRANTA Järvi on järvi ja metsä

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta Kokemuksia Lappeenrannan asukastoiminnasta ja hiukan lähidemokratiaa

Asukkaiden Lappeenranta Kokemuksia Lappeenrannan asukastoiminnasta ja hiukan lähidemokratiaa Asukkaiden Lappeenranta Kokemuksia Lappeenrannan asukastoiminnasta ja hiukan lähidemokratiaa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Mantere 21.5.2013 IHMISTEN LAPPEENRANTA Järvi

Lisätiedot

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Ajankohtaista kuntademokratiasta Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Kommenttipuheenvuoro kuntakentältä 9.9.2015 klo 10:00 10:45 L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / 2017 1 AIKA Ti klo 17:30 - PAIKKA rannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 ranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1-1 Kokouksen

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / 2017 1 AIKA 19.1.2017 klo 18:00 - PAIKKA Myllymäen koulu Hiessillankatu 11, 53 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus ja toiminnan esittely 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 1, AIKA klo 18:00 20:30 PAIKKA Myllymäen koulu Hiessillankatu 11, 53550 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus ja toiminnan esittely 2

Lisätiedot

Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet

Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö, Lappeenrannan kaupunki Kuntalaki 5 luku 22 Kuntalain 5 luku Kunnan asukkaiden osallistumisoikeus ja pykälä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / Lappeenrannan kaupungintalo, Venla -kokoustila, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / Lappeenrannan kaupungintalo, Venla -kokoustila, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / 2017 1 AIKA ti 7.3.2017 klo 17:30 - PAIKKA rannan kaupungintalo, Venla -kokoustila, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 ranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2017 1 AIKA Ti klo 17:30 18:50 PAIKKA rannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 ranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1-1 Kokouksen

Lisätiedot

Sammonahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovatiot

Sammonahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovatiot Sammonahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovatiot LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Asukasyhteyshenkilö Pia Mantere 3.6.2013 Hakija & yhteistyöosapuolet Hakijana Lappeenrannan kaupunki ja sen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / 2017 1 AIKA Ke klo 17:30 - PAIKKA Voisalmen koulu, lasiluokka Voisalmentie 19, Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1-1 Kokouksen avaus 2 2-2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot

Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot Länsialue omaksi yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä yhdessä tehden Sammonlahden suuralueen palvelujen ja asukasosallisuuden uudet innovaatiot Länsialue omaksi -hankkeen tavoitteena oli saada asukkaat mukaan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / 2017 1 AIKA ke 22.2.2017 klo 17:30 - PAIKKA Voisalmen koulu, Lasiluokka, Voisalmentie 19, 53920 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2017 1 AIKA 29.8.2017 klo 18:00 19:45 PAIKKA Myllymäen koulu Hiessillankatu 11, Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 10 Kokouksen avaus 2 2 11 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / Lappeenrannan kaupungintalo, Venla -kokoustila, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / Lappeenrannan kaupungintalo, Venla -kokoustila, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 1 AIKA ti klo 17:30 19:30 PAIKKA Lappeenrannan kaupungintalo, Venla -kokoustila, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / 2017 1 AIKA 31.8.2017 klo 17:00 - PAIKKA Joutseno -talo, yläkerta, hallituksen huone Keskuskatu 4, Joutseno KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / Joutseno -talo, yläkerta, Kesolantie 1, Joutseno

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / Joutseno -talo, yläkerta, Kesolantie 1, Joutseno LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 1 AIKA to klo 17:00 19:30 PAIKKA Joutseno -talo, yläkerta, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus ja alueraatitoiminnan

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Yhteenveto kyselyn tuloksista Yhteenveto kyselyn tuloksista Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset ja kaupungin johdon tapaamiset 2013/6 2014/1 1 Yleistä kyselystä Lähetettiin sähköpostitse n. 50 yhdistykselle tai edustajalle Vastauksia

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Uusi paikallisuus -hanke Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Suomen Setlementtiliitto ry:n koordinoima Uusi paikallisuus hanke on RAY:n rahoittama 5- vuotinen

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / VENLA -tila, Lappeenrannan kaupungintalo, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / VENLA -tila, Lappeenrannan kaupungintalo, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / 2017 1 AIKA to 2.2.2017 klo 17:30 - PAIKKA VENLA -tila, Lappeenrannan kaupungintalo, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET Yli vuoden kansalaisnavigoinnin jälkeen on hyvä koota yhteen tähänastisia kokemuksia draaman ja soveltavan teatterin mahdollisuuksista.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2017 1 AIKA Ke klo 17:30 19:30 PAIKKA Voisalmen koulu, lasiluokka Voisalmentie 19, Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1-1 Kokouksen avaus 2 2-2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

Tapaustutkimus Espoon kaupungin asukasfoorumitoiminnasta

Tapaustutkimus Espoon kaupungin asukasfoorumitoiminnasta Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen kunnanhallinnon ja kuntalaisten yhteisenä pyrkimyksenä Tapaustutkimus Espoon kaupungin asukasfoorumitoiminnasta FM Satu Suikkola

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa 8.00 Lähtö keskustorilta 8.45 Aamupala 9.15 Seminaarin avaus 9.25 Katsaus VTS:n asukastoimintaan 10.00 Uudet tavat viestiä ja pitää yhteyttä Timo Albert Hintsa, tutkija, VTT Verkkomedia 12.00 Musiikkia,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone VENLA, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone VENLA, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2017 1 AIKA 7.9.2017 klo 17:30 19:00 PAIKKA Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone VENLA, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ ME -talo, neuvotteluhuone, Kauppakeskus Opri, Valtakatu 30, 2. krs., Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ ME -talo, neuvotteluhuone, Kauppakeskus Opri, Valtakatu 30, 2. krs., Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ 2017 1 AIKA to 09.11.2017 klo 18:00 19:00 PAIKKA ME -talo, neuvotteluhuone, Kauppakeskus Opri, Valtakatu 30, 2. krs., 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2017 1 AIKA 31.8.2017 klo 17:00 18:30 PAIKKA Joutseno -talo, yläkerta, hallituksen huone Keskuskatu 4, Joutseno KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Osallisuutta kotikulmille ja ikäihmisten liikuntaraadit Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Osallisuutta kotikulmille ja ikäihmisten liikuntaraadit Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Osallisuutta kotikulmille ja ikäihmisten liikuntaraadit Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti 22.8.2018 - Al Yhteisellä toiminnalla iloa taloyhtiöihin Yhdessä kotikulmilla -hanke tuo

Lisätiedot

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta

Lisätiedot

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto 1 Rikoksentorjunta ja rikosten ehkäisy = kaikki toimet, joilla ehkäistään ja vähennetään

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Asukasfoorumi on enemmän kuin yksi tilaisuus Asukasfoorumitoiminta edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet

Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet Leppävaaran alueen projektinjohtaja, Espoon kaupunki 10.4.2018 1 Miksi kannattaa vuorovaikuttaa? Osallistuva Espoo kehitysohjelma 2018-21 - Ohjelman tavoite

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET

Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Siilinjärven kyläparlamentin TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA 2020-TAVOITTEET Kyläparlamentin toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 :n mukaisesti kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuus-

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / 2019 1 AIKA 8.5.2019 klo 17:30 18:30 PAIKKA Sammonlahden asukastila Sammontori 2, 53850 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Järjestöedustajan kokemuksia

Järjestöedustajan kokemuksia Järjestöedustajan kokemuksia Raadeista yleistä Raatilaisen näkökulma Toteutusesimerkkejä Keskeistä raatien toiminnassa Sipilän hallitusohjelma: Tavoitteena vahvistaa kokemusasiantuntemuksen käyttöä ja

Lisätiedot

Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE)

Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE) Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE) Pilottimaakuntien koulutustarjotin 2.3.2018 AKE-projektin pilottimaakunnat Etelä-Karjala Kainuu Keski-Pohjanmaa Lappi Pirkanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Savo

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2017 1 AIKA tiistai 5.9.2017 klo 17:30 20:00 PAIKKA urheilu- ja nuorisotalo tie, Ylämaa KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 1 Kokouksen avaus 2 2 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Asukastoiminnan uusia tuulia VTS-kodeissa Reijo Jantunen. Puheenjohtajien kokous 25.11.2014

Asukastoiminnan uusia tuulia VTS-kodeissa Reijo Jantunen. Puheenjohtajien kokous 25.11.2014 Asukastoiminnan uusia tuulia VTS-kodeissa Reijo Jantunen Puheenjohtajien kokous 25.11.2014 Lähtötilanteen arviointi ja tavoitteiden asettaminen Kehitystoiminnan tausta VTS-kotien taloista 95 % on asukastoimikunta

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta -toiminta Kansalaisraati ajalla

Asukkaiden Lappeenranta -toiminta Kansalaisraati ajalla Asukkaiden Lappeenranta -toiminta JULKILAUSUMA Kansalaisraati ajalla 1.9. 19.12.2013 19.12.2013 Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Kehitysjohtaja Markku Heinonen Lappeenrannan kaupunki Mikä on kansalaisraati?

Lisätiedot

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Tampereen Kaupunki etampere/ Infocity 2002 -tutkimus 11 7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Vastaajilta kysyttiin myös tamperelaisten mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / 2017 1 AIKA to 2.3.2017 klo 17:30 - PAIKKA urheilu- ja nuorisotalo, tie, Ylämaa KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus ja toiminnan esittely 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Jyväskylä tarvitsee sinua!

Jyväskylä tarvitsee sinua! Jyväskylä tarvitsee sinua! Kuntalaisten kansalaisraati uusi tapa olla mukana 28.3.2012 Jukka Laukkanen Kansalaisraati osallistumisen ja vaikuttamisen keinona - Menetelmän taustalla on ajatus deliberatiivisesta

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunkistrategia / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta (Julkaisuvapaa 4.12.

Ylöjärven kaupunkistrategia / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta (Julkaisuvapaa 4.12. Asukaslautakunta 24 23.05.2018 Asukaslautakunta 33 19.09.2018 Asukaslautakunta 52 21.11.2018 Ylöjärven kaupunkistrategia 2018-2028 / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta

Lisätiedot

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta Salon kylähankkeet Tarkastuslautakunta 22.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki 4.11.2013-30.4.2015, 3.2.2016-31.12.2018 Järvi-Suomen kylät, Etelä-Savo 3.12.2002-3.11.2013

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA Ke klo 17:30 19:00 PAIKKA Voisalmen koulu, lasiluokka Voisalmentie 19, Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / Lappeenrannan kaupungintalo, VENLA -neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / Lappeenrannan kaupungintalo, VENLA -neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA Ti klo 17:30 18:53 PAIKKA Lappeenrannan kaupungintalo, VENLA -neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu

Lisätiedot

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Yhdistymisselvityksen tavoitteet Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Tuloksia Kuntaliiton kesäkuussa 2018 toteuttamasta Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen 2017 kyselystä Kuntauutinen (https://www.kuntaliitto.fi/uutishuone/ajankohtaista)

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-

Lisätiedot

Asukas- ja järjestönäkökulma Siun Sotessa

Asukas- ja järjestönäkökulma Siun Sotessa Asukas- ja järjestönäkökulma Siun Sotessa 12.5.2016 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013 Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto Yhteys strategiaan 2013-2016 Sitovat tavoitteet 2014 12. Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Kunnan ja järjestöjen yhteistyö. Työryhmä

Kunnan ja järjestöjen yhteistyö. Työryhmä Kunnan ja järjestöjen yhteistyö Työryhmä 9.10.2010 Järjestöasiain neuvottelukunta, perustettu 21.4.2008 TAVOITTEET: Tehdä näkyväksi ja tunnetuksi maakunnan kansalaisjärjestötoimintaa Edistää kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot