OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET"

Transkriptio

1 OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET Yli vuoden kansalaisnavigoinnin jälkeen on hyvä koota yhteen tähänastisia kokemuksia draaman ja soveltavan teatterin mahdollisuuksista. Huhtikuussa lähetettiin 55:lle hankkeen työpajoihin osallistuneelle tai sitä suunnitelleelle henkilölle neljä muodoltaan avointa kysymystä. Niillä selvitettiin draaman ja soveltavan teatterin menetelmien hyötyjä, mahdollisuuksia ja haasteita vastaajien kohdeyhteisöissä. Lisäksi kysyttiin vastaajien näkemystä siitä, minkälaista tietoa menetelmät tuottavat, sekä ideoita ja toiveita menetelmien käytöstä (Ratvio 2011a). Kaikkien seitsemäntoista vastaajan kommenteissa kyse on ennen kaikkea ensikokemuksista ja uuteen menetelmään kohdistuvista odotuksista. Vastausten perusteella näyttää kuitenkin aidosti siltä, että Kansalaisnavigointia metropolissa -projekti voi tuottaa uusia työkaluja tai -tapoja ratkaisemaan kysymystä osallisuudesta kaupungissa. Osallisuutta, yhteisöllisyyttä, moniarvoisuutta ja virkistymistä Menetelmien käytöllä nähdään olevan positiivisia vaikutuksia. Vastauksista nousee esiin neljä teemaa draaman ja soveltavan teatterin hyödyistä ja mahdollisuuksista kohdeyhteisöissä: Ensinnä osallisuuden lisääminen, jolla tarkoitetaan kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan ja asuinympäristönsä

2 kehittämiseen ja päätöksentekoon. Osallisuutta voivat tukea yhtälailla onnistumisen kokemukset maahanmuuttajien työpajassa kuin vuorovaikutuksen syveneminen asukasillassa. Vaatimus kirjattiin vuonna 2000 voimaan tulleeseen maankäyttö- ja rakennuslakiin. Sen mukaan kaikilla, joiden elämään suunnittelulla ja kaavoituksella vaikutetaan, tulisi olla oikeus ja mahdollisuus osallistua suunnitteluun (Bäcklund et al. 2002). Draaman hyötynä ja mahdollisuutena nähdään myös yhteisöllisyyden lisääminen, sen tuottama moniarvoisempi tieto ja yksinkertaisesti hyvä fiilis. Motivoimista, osaamista, osallistumista ja juurruttamista Draaman ja soveltavan teatterin menetelmien käytöllä nähdään kuitenkin haasteita useissa eri vaiheissa, aina osallistujien löytämisestä tulosten hyödyntämiseen. Ongelmana ovat mielenkiinnon herättäminen ja ihmisten saaminen paikalle. Kuinka saada mukaan syrjäytyneet sekä ihmiset, jotka eivät yleensä osallistu mihinkään? Kuinka saada paikalle ihmiset, joilla on epäilevä ennakkoasenne? Menetelmien käyttöönottoa tai niihin osallistumista kohtaan voidaan kokea ennakkoluuloja, pelkoja ja tottumattomuutta. Soveltavan teatterin on vastaajan mukaan aktiivisesti mentävä ryhmien luo, etsimään asukkaille tai kansalaisille tärkeä sisältö. Kun ryhmä on löydetty, tarvitaan hieman aikaa ja rohkeutta, sekä järjestäjiltä että osallistujilta. Lisäksi kysymyksenä on, kuinka juurruttaa yhteisöön hyvät käytännöt. Pieni kokeiluja onkin jo tehty, myös geotieteiden ja maantieteen laitoksella (Ratvio 2011b). Jaettua, koettua, moniäänistä ja ymmärrettyä Draaman ja soveltavan teatterin menetelmien yhtäältä haasteena ja toisaalta vahvuutena on niiden tuottaman tiedon moninaisuus. Draamalla voidaan ryhmähaastattelun tavoin tuoda esille ryhmässä jaettuja tapoja, asenteita ja merkityksiä. Menetelmien tuottama

3 tieto voi olla myös kokemuksellista: vastaajien aitoja, sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia, tuntemuksia ja toiveita. Kokemuksellista tietoa tarvitaan: naiset ja miehet, vähemmistöt ja valtaväestö kokevat tilan eri tavoin. Erilaiset näkökulmat voivat kilpailla yhteiskunnallisessa keskustelussa keskenään. Monipuoliset työtavat tuottavat moniarvoisempaa ja moniäänisempää tietoa. Draaman kautta saatu tieto voi olla hyvin perusteltua ja siten lisätä ymmärrystä, myös ihmisten välillä. Ihmisyyttä, yhteisöllisyyttä, kehitystyötä ja uusia tilanteita Draaman ja soveltavan teatterin menetelmillä nähdään useita uusia ja erityisiä käyttömahdollisuuksia. Menetelmät voitaisiin jalkauttaa esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin, vanhainkoteihin tai kaupunginosiin, joissa on maahanmuuttajakeskittymiä. Tällöin ydin olisi ihmisten äänen esille nostamisessa. Draama ja soveltava teatteri voisivat vastaajien mukaan tukea yhteisöllisyyttä ja antaa herätteitä keskustelulle. Parhaimmassa tapauksessa tämä lisäisi ihmisten sitoutumista alueeseensa, vahvistaisi paikallista identiteettiä ja vähentäisi näin ilkivaltaa sekä turvattomuuden tunnetta. Menetelmien käyttöä voisi levittää tiedottamalla, kouluttamalla uusia vetäjiä ja perustamalla osaajapankkeja. Loppujen lopuksi avain kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen lienee mennä sinne, missä kansalaiset ovat. Draaman ja soveltavan teatterin menetelmät sopivat yhtälailla asukastilaisuuksiin, työpaikoille, kauppakeskuksiin, metroasemille kuin yliopistokampuksellekin. Aurinkoista kesää kaikille! Rami Ratvio

4 Lähteet: Bäcklund, P., Häkli, J. & H. Schulman (2002, toim.). Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. 295 s. Gaudeamus, Helsinki. Ratvio, R. (2011a). Draaman ja soveltavan teatterin menetelmien luonne havaintoja Kansalaisnavigointia metropolissa -hankkeen itsearviointi- ja kehityskyselyn laadullisesta osiosta. Ratvio, R. (2011b). Kuinka opettaa ja tutkia herkkää aihetta? LUMA Sanomat. Valtakunnallinen LUMA-keskus. Helsingin yliopisto. < > Kuva: Maantieteen ja sosiologian opiskelijat käsittelivät draamatyökaluilla tutkimustuloksiaan Kumpulan kampuksella maaliskuussa Tsekkaa myös Kansalaisnavigointi-karttaa! Sinne on kerätty kevään toimet, työpajat samaan karttaan. Kansalaisnavigointikartta

5

Draaman ja soveltavan teatterin menetelmien luonne! Laadullisen osion toteutus!

Draaman ja soveltavan teatterin menetelmien luonne! Laadullisen osion toteutus! Draaman ja soveltavan teatterin menetelmien luonne Havaintoja Kansalaisnavigointia metropolissa -hankkeen itsearviointi- ja kehityskyselyn laadullisesta osiosta Rami Ratvio 14.6.2011 Geotieteiden ja maantieteen

Lisätiedot

Itsearviointi- ja kehityskyselyn laadullisen osion toteutus. Itsearviointi- ja kehityskyselyn laadullisen osion kysymykset olivat seuraavat:

Itsearviointi- ja kehityskyselyn laadullisen osion toteutus. Itsearviointi- ja kehityskyselyn laadullisen osion kysymykset olivat seuraavat: Draaman ja soveltavan teatterin menetelmien luonne havaintoja Kansalaisnavigointia metropolissa - hankkeen itsearviointi- ja kehitys- kyselyn laadullisesta osiosta Rami Ratvio, Geotieteiden ja maantieteen

Lisätiedot

Kansalaisnavigointi teatterin keinoin metropolialuetta kehittämässä. Tutkimuskysymyksiä turvattomuudesta ja asukkaiden arjesta

Kansalaisnavigointi teatterin keinoin metropolialuetta kehittämässä. Tutkimuskysymyksiä turvattomuudesta ja asukkaiden arjesta Kansalaisnavigointi teatterin keinoin metropolialuetta kehittämässä Tutkimuskysymyksiä turvattomuudesta ja asukkaiden arjesta Rami Ratvio Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto Studia

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009 Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3

Lisätiedot

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori Prosessin seuranta tutkimuspäiväkodeissa, tutkijatohtori Prosessinseurannan tarkoitus Kaikki kerätty tieto pyritään palauttamaan vastaajille hyödynnettäväksi omassa kehittämistyössään (siksi nimellisenä)

Lisätiedot

Asiakas asiantuntijana Case Monitori

Asiakas asiantuntijana Case Monitori Asiakas asiantuntijana Case Monitori Mediataivas Fresh Up 26.5.2016 Kaisa Lepistö-Salojärvi www.jyvaskylanenergia.fi Asiakas asiantuntijana Sähköisen asiointipalvelun kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa

Lisätiedot

Hyvää huomista. - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja

Hyvää huomista. - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja Hyvää huomista - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja 12.11.2009 4V-hanke 1.4.2008-31.3.2011 Etelä-Suomen EAKR-ohjelma, toimintalinja Suurten kaupunkiseutujen kehittäminen Kansallinen rahoittaja Uudenmaan

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA KEHITTÄMISTYÖLLE NÄHDÄÄN SUURI TARVE ALUEILLA J A KONKREETTISTA TOIMINTAA ON PYSTYTTY EDISTÄMÄÄN 26.8.16 Tässä on hienoja kuulumisia

Lisätiedot

Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen

Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen 3.5.2017 Asenteet Turvallisuus Vuorovaikutus Osallistuminen kunnioitus ennakkoluulot ja mielikuvat luottamus monimuotoisuuden arvostaminen

Lisätiedot

OPISKELIJAPALAUTTEET

OPISKELIJAPALAUTTEET Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala Kirjallisen nimettömän palautteen antoi 19 opiskelijaa KYSYMYKSET KÄSITTELIVÄT SEURAAVIA TEEMOJA 1. Mielenterveystyön koulutuksen oppisisältöihin on liitetty aiempaa

Lisätiedot

Jakamistalous. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja.

Jakamistalous. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja. Jakamistalouspalveluiden avulla voidaan järjestää esim. kuluttamista, liikkumista,

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

Siivouspäivän taustalla on yleishyödyllinen yhdistys Yhteismaa

Siivouspäivän taustalla on yleishyödyllinen yhdistys Yhteismaa Siivouspäivän taustalla on yleishyödyllinen yhdistys Yhteismaa Illallinen Teksti 1000 pöytäpaikkaa varattiin 2,7 minuutissa PakkaaIllallinen mukaan Teksti mukaan Naapurustojen ja jakamistalouden media

Lisätiedot

Tervettä tulevaisuutta

Tervettä tulevaisuutta Tervettä tulevaisuutta Väestön odotukset laajentuvasta valinnanvapaudesta 13.6.2017 Tampere Tuula Tiihonen, johtava asiantuntija, projektijohtaja, Sitra, tuula.tiihonen@sitra.fi Laajentuva valinnanvapaus

Lisätiedot

563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014)

563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014) 563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014) 1 KURSSIN TIEDOT Kurssin nimi: 563351, Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat (5 op) Kohderyhmä: Maantieteen pääaineopiskelijat,

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten?

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Olemme kaikki kuulleet sanottavan, että virheistä opitaan ja kantapää on hyvä opettaja. Tekevälle tapahtuu virheitä ja niiden salliminen on välttämätöntä,

Lisätiedot

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 ESIMIESKYSELY 1. Perustietoja TAIKA II-hankkeen alku- ja loppukartoituskyselyn tarkoituksena oli kerätä tietoa projektiin osallistuneiden työyhteisöjen

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä elina.kataja@lempaala.fi Kasvatuksen ydinkysymykset Millaisia lapsia haluamme kasvattaa?

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Tarkkaile elinympäristöäsi ja haravoi kokemukset kartalle. Kaarina Vartiainen Suomen ympäristökeskus

Tarkkaile elinympäristöäsi ja haravoi kokemukset kartalle. Kaarina Vartiainen Suomen ympäristökeskus Tarkkaile elinympäristöäsi ja haravoi kokemukset kartalle Kaarina Vartiainen Suomen ympäristökeskus 1 2 Taustaa 3 Kuvat Ympäristöhallinnon kuvapankki ja KV Elinympäristön tietopalvelut Kansalaisille ja

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan suunta

Ylioppilaskunnan suunta Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet

Lisätiedot

korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa

korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa KYTKE korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa KYTKE lyhyesti Toteuttamisaika: 1.8.2015-30.6.2017 Päätavoite: korkeakouluopiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittäminen yhdistysyhteistyöllä Muita tavoitteita:

Lisätiedot

osaksi opetusta Simo Tolvanen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta /

osaksi opetusta Simo Tolvanen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / Suomalainen LUMAosaaminen ja tieteenhistoria osaksi opetusta Simo Tolvanen simo.a.tolvanen@helsinki.fi 9.1.2014 1 Miksi? Miten? 9.1.2014 2 Miksi LUMA-aineita opetetaan? Kuva: Flickr, Kuvaaja: Corey Holmes

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

Mitkä tekijät edistävät kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä?

Mitkä tekijät edistävät kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä? Mitkä tekijät edistävät kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä? Luennoitsija: Melody Karvonen monikulttuurisuuden asiantuntija Valtakunnalliset työpajapäivät Järjestäjä: Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä 1 TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä Teatteri-ilmaisun ohjaajat Riku Laakkonen & Arttu Haapalainen 2 SOPIMUSVUORI RY Sosiaalipsykiatrisia

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva.

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. ArtsEqual Arts@School - Taide kouluissa Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. anttila@uniarts.fi artsequal.fi Tutkimuskysymykset Mitä ovat ne mekanismit, jotka taidetta ja taidekasvatusta koskevissa suomalaisissa

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

Kyselytutkimus nuorten energiatiedoista ja asenteista

Kyselytutkimus nuorten energiatiedoista ja asenteista Kyselytutkimus nuorten energiatiedoista ja asenteista Matti Lassila 30.1.2018 Pohdittavaa: Vaikuttavatko eri energianlähteisiin liittyvät tietosi siihen, että miten suhtaudut niihin? Välittyykö energia-alan

Lisätiedot

Välityö 2. Satakuntalaiset kärkihankkeet Lisätäänkö listaan jotain?

Välityö 2. Satakuntalaiset kärkihankkeet Lisätäänkö listaan jotain? Yritysyhteistyö? Välityö 2. Satakuntalaiset kärkihankkeet Lisätäänkö listaan jotain? Listasimme viime kerralla muutamia satakuntalaisia kärkihankkeita, joista voitaisiin olla ylpeitä ja joita voitaisiin

Lisätiedot

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Tuottavuus ja verkostojohtaminen Kuntatalouden kehitys ja palvelutarpeen kasvu edellyttävät

Lisätiedot

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N Lait

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Uskalla kokeilla -työpaja Agenda ja tehtävät

Uskalla kokeilla -työpaja Agenda ja tehtävät Uskalla kokeilla -työpaja 13.12..2017 Agenda ja tehtävät Valokuvaus ja videointi Dokumentoimme tilaisuuden ja ryhmien tuotokset kuvin ja videoin. Jos et halua esiintyä kuvissa nosta käsi ylös tai kerro

Lisätiedot

Alueelliset innovaatiot ja kokeilut resurssiviisaan kasvun tukena. Kickoff-tilaisuus

Alueelliset innovaatiot ja kokeilut resurssiviisaan kasvun tukena. Kickoff-tilaisuus Alueelliset innovaatiot ja kokeilut resurssiviisaan kasvun tukena Kickoff-tilaisuus 27.9.2016 Työpajakoonti Työpaja nro: 2 Maahanmuuttajien osaaminen lisäarvoksi innovaatiotaloudessa Mikä oli työpajan

Lisätiedot

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Tampereen Kaupunki etampere/ Infocity 2002 -tutkimus 11 7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Vastaajilta kysyttiin myös tamperelaisten mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon.

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila

Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila Asiakkaan osallisuus palveluissa Minna Laitila 25.1.2018 Monimuotoinen osallisuus Inclusion, syrjäytymisen vastapari Tarkoitetaan useimmiten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja yhteisöihin, jäsenyyden kokemista,

Lisätiedot

Kansalaisnavigointi SOVELTAVA TEATTERI MATKALLA METROPOLIIN TOIM. PILVI KALLIO, ANNA-MARIA VILKUNA

Kansalaisnavigointi SOVELTAVA TEATTERI MATKALLA METROPOLIIN TOIM. PILVI KALLIO, ANNA-MARIA VILKUNA Kansalaisnavigointi SOVELTAVA TEATTERI MATKALLA METROPOLIIN TOIM. PILVI KALLIO, ANNA-MARIA VILKUNA Kansalaisnavigointi SOVELTAVA TEATTERI MATKALLA METROPOLIIN Metropolia Ammattikorkeakoulu, kulttuuri ja

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

SOVELTAVAN TEATTERIN JA YLEISÖTYÖN TULEVAISUUDEN MAHDOLLISUUDET SEMINAARI. 15.11.2010, Muistiinpanot

SOVELTAVAN TEATTERIN JA YLEISÖTYÖN TULEVAISUUDEN MAHDOLLISUUDET SEMINAARI. 15.11.2010, Muistiinpanot SOVELTAVAN TEATTERIN JA YLEISÖTYÖN TULEVAISUUDEN MAHDOLLISUUDET SEMINAARI 15.11.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Marjukka

Lisätiedot

Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin

Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin Heli Rantanen, projektipäällikkö heli.k.rantanen@hel.fi 6Aika Avoin asiakkuus ja osallisuus Helsingin kaupunki HELSINKI 310 ASIAKASPALVELUMALLI KÄYTTÄJÄ-

Lisätiedot

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat Tiedotustilaisuus 21.3.2017 Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITE Kytkeytyy osaksi sisäisen

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 30.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

TRUST hankeen OHRY II

TRUST hankeen OHRY II TRUST hankeen OHRY II 26.9.2016 1. Esityslista: 1. Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen 2. TRUST -hankkeen kevätkauden tulokset 3. Koulutuspakettien esittely 4. Monik ry:n puheenvuoro 5. TRUST

Lisätiedot

KYSELY OPISKELIJOILLE, OPETTAJILLE/ OPETUKSEN TUKIHENKILÖILLE JA TYÖELÄMÄKUMPPANEILLE SYKSY 2016 YHTEENVETO

KYSELY OPISKELIJOILLE, OPETTAJILLE/ OPETUKSEN TUKIHENKILÖILLE JA TYÖELÄMÄKUMPPANEILLE SYKSY 2016 YHTEENVETO KYSELY OPISKELIJOILLE, OPETTAJILLE/ OPETUKSEN TUKIHENKILÖILLE JA TYÖELÄMÄKUMPPANEILLE SYKSY 2016 YHTEENVETO Shake-projektin Innosessio, Manu Rantanen 9.2.2017 Manu Rantanen/ Ruralia-instituutti 23.1.2017

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus Myös ne hyvät asiat Toimintatutkimus siitä, miten Hyvän elämän palapeli työkirja voi tukea lapsiperheitä palveluiden suunnittelussa vammaispalveluissa Ilona Fagerström Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Kuvastin ASIAKASPEILI

Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin menetelmänä Kohteena asiakastyön sisällölliset kysymykset ja työn reunaehdot Menetelmä on kehitetty työntekijän tueksi Vahvistaa yksilöllisen asiantuntijuuden kehittymistä

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko 1.9.2016 1. Kehittämisverkostojen käynnistämisen tausta 2. Yhteinen ymmärrys lähtökohtiin 3. Toiveet, tarpeet ja osaamisen

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12.

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12. Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku Turku 1.12.2011 Miksi tänään Turussa Kuntaliiton suositus ja opas ennakkoarvioinnista

Lisätiedot

Heinolan vastaanottokeskuksen Vaikuttamiskahvila / Yhteenveto tuloksista

Heinolan vastaanottokeskuksen Vaikuttamiskahvila / Yhteenveto tuloksista TAPAHTUMAN TAUSTA JA TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN Viittakivi ja Setlementtiliitto järjestivät Heinolan vastaanottokeskuksessa 21.4.2016 kertaluontoisen Hyvä yhteinen arki -vaikuttamiskahvilan. Tapahtumassa vastaanottokeskuksen

Lisätiedot

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista Ninni Saarinen, Annika Kangas & Heli Saarikoski Oulu 13.-14.3. Metsävarojen käytön laitos, Metsäntutkimuslaitos Q menetelmä Menetelmän idea on tutkia

Lisätiedot

JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE

JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE KULTTUURIYMPÄRISTÖ KUNNIAAN KOULUTUS 14.1.2012 TORNIO ANNI WALLENIUS Suomen Kotiseutuliitto valtakunnallinen keskusjärjestö perustettu 1949 Jäsenet:

Lisätiedot

Faron sopimuksen suositukset

Faron sopimuksen suositukset Faron sopimuksen suositukset Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä Tässä tekstissä kerrotaan, mitä Faron sopimus tarkoittaa Suomelle. Sopimuksen hyötyjä ovat esimerkiksi: - Kaikki ihmiset voivat vaikuttaa

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020 Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein Maitotiimi ProAgria Oulu ry MaitoManagement 2020 -hanke kehittää erityisesti isojen maitotilayritysten toimintamalleja sekä palveluja ja työvälineitä.

Lisätiedot

1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto

1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto 1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto anna.saloranta@staff.uta.fi Pippuri Kysely1 15.8.-13.9.2017 347 vastaanottajaa 93 vastaajaa Vastausprosentti 27% Mitä mitattiin? Kyselyssä oli neljä

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Baletti - Kysely huoltajille 2015 Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti

Lisätiedot

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaisilla hyvät valmiudet

Lisätiedot

kysely ja haastattelut, kevät 2014

kysely ja haastattelut, kevät 2014 kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

erisk-työpaja 5. "Yhteistoiminta" 14.9.2005

erisk-työpaja 5. Yhteistoiminta 14.9.2005 erisk-työpaja 5. "Yhteistoiminta" 14.9.2005 Oheisen arviointilomakkeen tarkoituksena on tuottaa päätöksentekoa tukevaa tietoa siitä, minkälaiset sisältöominaisuudet tulisi ensisijaisesti sisällyttää syksyn

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5

Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5 Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5 Mitä se osallisuus on? 19.5.2015 Osallisuuden ja avoimuuden aikajana 2007 pysähtyneisyyden aikakausi kaupungintalon ala-aulassa 2008 Haavi-projektin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen.

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen. Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä 6.6.2017 Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen http://contentunion.net/ Päivän pähkinät 9.00-9.30 Opetellaan palvelumuotoilun yhteisöllisten

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Lahen aktiivien tapaaminen 26.11.2015 Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Maija Faehnle, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen

Lisätiedot

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa?

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa? Tyttöjen Talo Rovaniemi Syksy 2016 Isosisko-kyselyn yhteenvetoa 1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 10/10 vastaajaa Teehetki 7/10 Muita tapahtumia ja teemakertoja 4/10 Toivetorstai

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle

Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle Ryhmätöiden tulokset / Kestävän kehityksen kohtaamo 1.2.2016 Ryhmätöiden aiheet 1. Työtavat kokouksissa ja niiden ulkopuolella 2. Kestävä kehitys

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

Yhteistoiminnan syntyminen vaati selkeää ja suunnitelmallista työstämistä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Yhteistoiminnan syntyminen vaati selkeää ja suunnitelmallista työstämistä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistoiminnanpolku Päijät-Hämeen Sosiaaliturvayhdistys ry:n hallinnoimassa ja RAY:n rahoittamassa hankkeessa vuosina 2012-2015 tiivistettiin yhdistysten, kuntatoimijoiden, seurakuntien, oppilaitosten

Lisätiedot

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

KIMPASSA KUMPPANUUTEEN. Verkostotapahtuma Kansalaistoiminnankeskus Matara Jyväskylä

KIMPASSA KUMPPANUUTEEN. Verkostotapahtuma Kansalaistoiminnankeskus Matara Jyväskylä KIMPASSA KUMPPANUUTEEN Verkostotapahtuma Kansalaistoiminnankeskus Matara Jyväskylä 26.10.2017 1 PÄIVÄN TÄRKEÄT KYSYMYKSET 1. Miksi järjestön, kuntien ja maakuntien kumppanuus on välttämätöntä juuri nyt?

Lisätiedot

Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta

Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta Foresight Friday 3.3.2017 Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta #FSightFriday #ennakointi #tulevaisuudentyö @Tyontulevaisuus @VTTFinland @Ennakointi @SitraFund Ohjelma Tulevaisuusselonteko

Lisätiedot

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana Mari Stycz & Jaakko Ikonen Seurantatiedon kerääminen kannattaa Järjestöissä vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn,

Lisätiedot