Kollaja-hanke. Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Transkriptio

1 Kollaja-hanke Ympäristövaikutusten arviointiselostus

2

3 Kollaja-hanke Ympäristövaikutusten arviointiselostus Hankkeesta vastaava: PVO-Vesivoima Oy (Pohjolan Voima) Postiosoite: Virkkulantie 207, Ii Yhteyshenkilöt: Birger Ylisaukko-oja, puh. (08) Jorma Autio, puh. (08) Aaro Horsma, puh. (08) Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Postiosoite: Veteraanikatu 1 / PL 124, Oulu Yhteyshenkilöt: Eero Kaakinen, puh Tuukka Pahtamaa, puh etunimi.sukunimi@ymparisto.fi YVA-konsultti: Ramboll Finland Oy Postiosoite: Terveystie 2, Hollola Yhteyshenkilöt: Matti Kautto, puh Veli-Matti Hilla, puh etunimi.sukunimi@ramboll.fi Julkaisija: Pohjolan Voima Taitto: Ramboll Finland Oy Maanmittauslaitos, lupa nro 3/MML/09 Painoaika: Toukokuu 2009 Kollaja-hankkeen YVA-selostus on saatavilla sähköisesti osoitteesta

4

5 Sisältö Esipuhe 7 Yhteenveto 9 Johdanto Hankkeesta vastaava ja hankkeen tavoitteet Hankkeesta vastaava Hankkeen tarkoitus Hankkeen aikataulu Liittyminen muihin hankkeisiin Vesivoima pohjoismaissa ja suomessa Pohjoismainen sähköjärjestelmä Vesivoiman historia Suomessa Iijoen vesivoimataloudellinen rakentaminen Vesivoiman lisäämismahdollisuudet Suomessa luvun suunnitelma Iijoen vesirakentamisesta Kollaja-hanke Hankkeen yleiskuvaus Suunnitelman periaatteet Veden säännöstelyn periaatteet vaihtoehdossa VE Kevät Kesä Syksy ja talvi Säännöstelyn vaihtelut 3.4 Kollaja 2008 suunnitelman, VE 1 rakenteet Kanavat Iijoen säätöpato Livojoen pohjakynnys ja virtausaukko Siikahaaran pohjakynnys ja venereitit Venereitit Tekojärven rakenteet Tekojärven maarakentaminen Tekojärven alueen käsittely Voimalaitos ja voimajohto 3.5 Kollaja suunnitelman erot 1980-luvun suunnitelmaan Vaihtoehdon VE 1 eli Kollaja suunnitelman alavaihtoehdot Vaihtoehto VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehto VE 0, hanketta ei toteuteta Ympäristövaikutusten arvioinnin lähtökohdat Olemassa olevat selvitykset Tehdyt selvitykset Ilmastonmuutos Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin rajaus Vesiympäristö Hydrologia Arviointiaineisto ja menetelmät Yleistiedot valuma-alueesta Jokien virtaamat Järvien vedenkorkeudet 5.2 Tulvat Nykytila Arviointimenetelmät Vaikutukset tulvimiseen 5.3 Vedenlaatu Iijoen vesistön tilan seuranta Arviointimenetelmät Tekojärven tuleva vedenlaatu Tekojärven alapuolinen Iijoki Merialue Iijoen luonnonuoma Kollajan kohdalla Livojoki, Siuruanjoki, Mertajoki Järvialueet 5.4 Kalasto Aineisto ja arviointimenetelmät Nykytila Vaikutukset kalastoon 5.5 Muu vesieliöstö Arviointimenetelmät Tekojärvialue Iijoen luonnonuoma Kollajan kohdalla Siuruanjoki, Mertajoki ja Livojoki Hankealueen järvet 3

6 6. Luonto ja luonnonsuojelu Kasvillisuus ja eläimistö Luonnon yleispiirteet Arviointiaineisto ja -menetelmät Tekojärven alue Vaikutukset tekojärven alueella Naisjärvi, muut järvet ja lammet sekä luonnonuoma 6.2 Natura-alueet Natura-suojelu ja sen toteuttaminen Hankkeiden ja suunnitelmien Natura-arviointi Natura-arviointi osana YVA-menettelyä 6.3 Pudasjärven Natura-alue Luonnon yleispiirteet Maankäytön historiaa Suojelutilanne 6.4 Aineisto, menetelmät ja epävarmuustekijät Olemassa oleva aineisto Tulvaniittyinventointi Uhanalaiset lajit Arvioinnin epävarmuustekijät 6.5 Kasvuolosuhteet Pudasjärvellä Yleistä Kasvukauden pituus Lämpösumma Sademäärä Vedenkorkeuden vaihtelut Pudasjärven jäätyminen Pudasjärven vedenlaatu 6.6 Pudasjärven natura-alueen luontoarvot Luonto- ja lintudirektiivi Linnustoinventointi Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Luontodirektiivin liitteen II lajit Lintudirektiivin liitteen I lajit Säännöstelyn periaatteita Pudasjärvellä Ilmaston lämpenemisen vaikutus tulvaluontotyyppeihin Arvio vaikutuksista Vaikutukset luontodirektiivin liitteen II lajeihin Vaikutukset lintuihin Vaikutukset uhanalaisiin ja luontodirektiivin liitteen II lajeihin Muut hankkeet ja suunnitelmat Vaikutuksia lieventävät toimenpiteet 6.7 Venkaan lähde Kärppäsuo Räinänsuo Tyräsuo Kaakkurinrimmet Muut suojelualueet Arviointiaineisto ja -menetelmät Maakuntakaavan suojelualuevaraukset Harjujensuojeluohjelma Arvokkaat perinnebiotoopit Vaikutukset muihin suojelualueisiin 7. Maaperä ja pohjavesi Maa- ja kallioperä Arviointiaineisto ja -menetelmät Nykytilanne Vaikutukset maa- ja kallioperään 7.2 Pohjavesiolosuhteet ja hankkeen vaikutukset Pohjavesiolosuhteiden nykytilanne Vengasvaara Ukonkangas Siliäkangas Auralankangas Riekinkangas Törrönkangas Pyöriämaa Jyskylampi Sadinselkä Kollajankangas Mäntyharju Kipinänkangas Kaivot Kollaja-hankkeen vaikutusalueella 8. Maankäyttö ja maisema Maankäyttö ja rakennettu ympäristö Arviointiaineisto ja -menetelmät Tulvan vaikutukset rakentamiseen Maankäyttö nykyisin ja Kollaja 2008-suunnitelman toteutumisen jälkeen Maa- ja vesialueiden omistus Kiinteistöjen arvo Kollaja suunnitelman vaikutukset kiinteistöjen arvoon 8.2 Suunniteltu maankäyttö ja kaavoitus Arviointiaineisto ja -menetelmät Kaavatilanne ja hankkeen suhde kaavoihin 8.3 Maisema ja kulttuuriympäristö Arviointiaineisto ja -menetelmät Nykyinen maisema ja kulttuuriympäristö Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön Yhteenveto: hankkeen vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön 8.4 Arkeologia Arviointiaineisto ja -menetelmät Arkeologiset esiintymät Vaikutukset arkeologisiin esiintymiin 9. Virkistyskäyttö Kalastus Arviointimenetelmät- ja aineisto Nykytila Vaikutukset kalastukseen 9.2 Muu vesialueiden virkistyskäyttö Koskimelonta Veneily ja vesillä liikkuminen 9.3 Maa-alueiden virkistyskäyttö Tekojärven alue Muut maa-alueet 10..Ilmasto ja energia Energiantuotantomuotojen ilmastovaikutukset Metaani Arviointiaineisto ja -menetelmät Nykytilanne Hankkeen vaikutukset 10.3 Hiilidioksidi Yhteenveto kasvihuonekaasupäästöistä Puun ja turpeen energiakäyttö Rakentaminen Rakentamisen aikataulu Tekojärvialueen raivaus 277 4

7 11.3 Patojen, kanavien ja teiden rakentaminen Voimalaitoksen rakentaminen Voimalinjan rakentaminen Arvio ympäristöriskeistä Ihminen ja yhteiskunta Elinkeinorakenne ja aluetalous Arviointiaineisto ja -menetelmät Elinkeinorakenne Työllisyys ja palvelut Verotulot Maatalous Turvetuotanto Metsätalous Porotalous Teollisuus Rakennustoiminta Matkailu 12.2 Yhdyskuntatekniikka Arviointiaineisto ja -menetelmät Nykytilanne Vaikutukset yhdyskuntatekniikkaan 12.3 Ihmisiin kohdistuvat terveysvaikutukset Ihmisiin kohdistuvat sosiaaliset vaikutukset Arviointiaineisto ja menetelmät Sosiaalisten vaikutusten arviointi 12.5 Yhteenveto sosiaalisista vaikutuksista Hankkeen suhde suunnitelmiin ja ohjelmiin Hallitusohjelma Ilmasto- ja energiastrategia Pohjois-Pohjanmaan energiastrategia Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Tulvariski Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 13.5 Luonnonsuojeluohjelmat Vesipuitedirektiivi Iijoen ympäristönhoito-ohjelma Vaihtoehtojen vertailu, vaikutusten merkittävyys, hankkeen toteuttamiskelpoisuus Vaikutusten merkittävyys Valtakunnalliset vaikutukset Maakunnalliset vaikutukset Paikalliset vaikutukset 14.2 Vaihtoehtojen vertailu Hankkeen toteuttamiskelpoisuus Arvioinnin epävarmuuksien vaikutus arvioinnin luotettavuuteen Haittojen ehkäiseminen ja lieventäminen Suunnittelu Rakentamisen aikaiset toimet Raivaus Vedenlaatu Maisema Metaanipäästöt Eroosiosuojaus 16..Yva-menettely, viestintä ja osallistuminen YVA-menettely Viestintä ja osallistuminen Seurantaryhmätyöskentely Osallistuminen Arviointiohjelman nähtävillä olo YVA-ohjelman yleisötilaisuudet Ryhmätilaisuudet ym YVA-selostuksen yleisötilaisuudet Muu viestintä ja osallistuminen Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta Arviointiselostuksen nähtävillä olo Arviointimenettelyn päättyminen Suunnittelun ja YVA:n vuorovaikutus Hankkeen edellyttämät suunnitelmat, luvat ja lainsäädäntö Hankkeen yleissuunnittelu Vesilain mukaiset luvat Koskiensuojelulain tarkistaminen Luonnonsuojelulain mukaiset luvat Maa-aineslain mukaiset luvat Kaavoitus Rakennus-, toimenpide- ja maisemaluvat Tiejärjestelyjen luvat Ympäristöluvat Seurannan periaatteet Vesistövaikutusten tarkkailu Pohjavesivaikutusten tarkkailu Voimalaitos- ja patorakenteiden tarkkailu Luontotarkkailu Lähteet 377 5

8 6

9 Esipuhe Vesivoima on tärkein uusiutuva energialähde Suomen sähköntuotannossa. Vesivoima täyttää Suomen energiapolitiikan kriteerit: se on uusiutuvaa, kohtuuhintaista ja hajautettua tuotantoa, joka vahvistaa omavaraisuutta. Kun virtaavan veden energiasta jopa 90 prosenttia saadaan nykytekniikalla sähköksi, on vesivoima luonnonvarojen käytön kannalta erittäin tehokas sähköntuotantotapa. Suomen nykyisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että hallitus on valmis lisäämään tuntuvasti vesivoiman käyttöä. Se on nähty yhdeksi tärkeimmistä keinoista edistettäessä uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Perusratkaisuja vesivoiman käytön lisäämisessä on kolme: nykyisten voimalaitosten tehostaminen, tulvavesien varastointi ja uusien voimalaitosten rakentaminen. Tehostamistoimin saavutetaan muutaman prosentin vesivoimatuotannon lisäys, mistä merkittävä osa on jo toteutunut ja jäljellä oleva potentiaali tulee käyttöön vasta parinkymmenen vuoden kuluessa. Tulvavesiä varastoimalla vedet voidaan juoksuttaa silloin, kun ne mahtuvat voimalaitosten kautta, jolloin ohijuoksutuksia voidaan välttää. Uusia voimalaitoksia ei voida merkittävästi rakentaa ilman, että koskiensuojelulakia tarkistetaan. Pohjolan Voima päätti keväällä 2007 käynnistää Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn. Päätös syntyi sen jälkeen, kun Pohjois- Pohjanmaan energiastrategia oli sitä suosittanut ja hallitusohjelma edellytti vesivoiman tuntuvaa lisäystä. Yhtiön tarkoituksena on ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä ja siihen liittyvällä suunnittelulla tutkia, onko mahdollista lähteä hakemaan lupaa Kollajan tekojärven ja voimalaitoksen rakentamiseen. Kollajan tekojärven rakentaminen oli 1980-luvulla esillä osana koko Iijoen säännöstelyä ja rakentamista. Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten lopullinen arviointiohjelma jätettiin yhteysviranomaiselle Arviointiohjelma oli nähtävillä ja yhteysviranomainen antoi siitä lausuntonsa Vuodesta 2007 lähtien on suunnittelualueella tehty hyvin monitahoista ympäristön tilan tutkimus- ja selvitystyötä. Työn tavoitteena on ollut kehittää Kollaja suunnitelma sellaiseksi, että merkittävimmät haitalliset vaikutukset voidaan välttää. Rinnan arviointityön kanssa on tehty uutta Kollaja-2008 suunnitelmaa, joka julkaistiin joulukuussa 2008.Tässä arviointiselostuksessa arvioidaan hankkeen ja sen vaihtoehtojen vaikutukset arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen antaman lausunnon mukaisesti. Arviointiselostuksen on laatinut Ramboll Finland Oy Pohjolan Voiman toimeksiannosta. Arviointiin ovat osallistuneet yksikön päällikkö Matti Kautto, FM hydrobiologi Veli-Matti Hilla, FM biologi, MTI Tarja Ojala, MMM metsänhoitaja Antti Lepola, FT dos. Joonas Hokkanen, maisema-arkkitehti Elina Kalliala, johtava asiantuntija Ahti Eerikäinen, maanmittausins. Markus Hytönen, FM luonnonmaantieteilijä Kirsi Lehtinen, FM yhteiskuntamaantieteilijä Minna Karkia, FM geologi Mikael Takala, FM biologi Tiina Riikonen, DI Osmo Niiranen, FM suunnittelumaantieteilijä Dennis Söderholm, DI projektipäällikkö Tommy Nyman, PsM projektipäällikkö Anne Vehmas, hall.yo. nuorempi suunnittelija Seela Sinisalo, muotoilija (AMK) Sampo Ahonen ja suunnitteluavustaja Kirsti Kautto. Virtavesiympäristöjä kalojen elinympäristönä mallinsivat Markku Lahti, Heini Auvinen ja Jukka Muotka (Fortum Service, Environmental Engineering). Tekojärven viipymiä, virtaamia ja ainepitoisuuksia mallinsivat Kari Kainua ja Heimo Vepsä (Pöyry Environment Oy). He laativat myös arvion Kollajan altaan vaikutuksesta Raasakan luonnonuoman veden laatuun ja merialueelle. Pudasjärven Natura-alueen ja suunnitellun tekojärvialueen linnustoselvityksen teki Juha Repo (Luonto-osuuskunta Aapa). Iijoen pohjaeläintutkimukset teki Markus Leppä (Probenthos Oy). Muinaisjäännösten inventoinnin suorittivat arkeologit Petro Pesonen ja Piia Nupponen (Museoviraston arkeologian osasto). Metaanin vapautumista tekojärvialueelta tutki diplomityössään Tiina Seppälä (Teknillinen korkeakoulu). Hän on myös laatinut selvityksen hiilidioksidin vapautumisesta Kollajan tekojärvialueelta. Kollajan suojelumääräysten oikeudellisen tarkastelun on laatinut professori, oik.tri Erkki J.Hollo. T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen (Kemijoki Aquatic Technology) ovat laatineet selvityksen luonnonuoman jääoloista. 7

10 8

11 Yhteenveto Johdanto Pohjolan Voima käynnisti ympäristövaikutusten arviointimenettelyn valmistelun Kollaja hankkeesta vuonna Ympäristövaikutusten arviointiohjelma jätettiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökekuskselle tammikuussa Kaksi vuotta kestäneen tutkimusten, selvitysten, arviointityön ja laajan osallistumisjärjestelmän tuloksena on valmistunut ympäristövaikutusten arviointiselostus. Se on jätetty yhteysviranomaiselle, joka järjestää sen julkisen nähtävilläolon ja lausuntomenettelyn. Tämä on lyhyt, yleistävä yhteenveto hankkeesta, sen tärkeimmistä vaikutuksista ja arviointimenettelyn toteuttamisesta. Toivottavasti se johdattaa lukijan tutustumaan itse arviointiselostukseen. Kollaja-hanke Hankkeen tarkoitus Kollaja-hankkeen tarkoitus on lisätä sähkön tuotantoa Iijoen vesivoimalla sekä parantaa olemassa olevien voimalaitosten kykyä vastata sähköntarpeen vaihteluihin. Peruslähtökohta tavoitteiden saavuttamiselle on vesivarasto, johon varastoidaan tulvavesiä. Myös muuna kuin tulva-aikana vettä voidaan vesivaraston ansiosta juoksuttaa nykyistä paremmin sähköntarpeen mukaan. Kollaja-hankkeen tärkein ominaisuus on Iijoen voimalaitosten säätökäytön olennainen paraneminen. Vesivaraston ja Kollajan voimalaitoksen ansiosta nopeaan säätöön soveltuva teho lisääntyy noin 100 megawatilla. Pohjolan Voima esitteli 1980-luvun alussa suunnitelman Iijoen keski- ja yläjuoksun voimataloudellisesta rakentamisesta. Siihen kuului Kollajan tekojärvi ja voimalaitos sekä 10 jokivoimalaitosta. Yhtiö teki Iijokivarren kuntien kanssa sopimuksen hankkeen toteuttamisesta. Sen jälkeen Pohjois- Pohjanmaan seutukaavaliitto käynnisti laajan Iijokiselvityksen laatimisen. Vuoden 1986 lopussa eduskunta hyväksyi koskiensuojelulain, jolla kiellettiin voimalaitosten rakentaminen mm. Iijokeen. Hankkeen yleiskuvaus Kollaja-hankkeella tarkoitetaan tässä arvioinnissa vuonna 2008 tehdyn suunnitelman mukaista hanketta, joka käsittää Kollajan tekojärven sekä siihen liittyvien rakenteiden, kanavien, patojen, voimalaitoksen ja voimalinjan rakentamisen Iijoen vesistöön. Tekojärven avulla säännöstellään Iijoen alajuoksun virtaamaa. Tekojärvi rakennetaan Aittojärven ja Kollajanniemen länsipuolella olevalle maa-alueelle. Tekojärven pintaala on 49 km 2 eli ha. Tekojärven veden säännöstelytilavuus on 260 milj. m 3 ja säännöstelyväli 10 metriä. Hankkeelle on kaksi päävaihtoehtoa: Vaihtoehto VE 1: Tekojärvi ja voimalaitos Kollaja suunnitelman mukaisesti Vaihtoehto VE 2: Pelkkä tekojärvi Vaihtoehdon 1 alavaihtoehdot koskevat veden korkeutta Pudasjärvessä. Lisäksi Livojoki Aittojärvi kanavan sijoitukselle on 2 vaihtoehtoa. Vaihtoehdossa VE 1 vesi tekojärveen johdetaan Aittojärven kautta Pudasjärven alapuolisesta Iijoesta ja Livojoesta. Tekojärvestä vesi johdetaan takaisin Iijokeen Kärppäojan kohdalla. Iijokeen tehtävät rakenteet ovat Siikahaaran pohjakynnys, Iijoen säätöpato sekä Myllysaaren ja Revonniemen pohjakynnykset sekä mahdollinen Petäjäkankaan pohjakynnys. Livojokeen rakennetaan Livojoen virtausaukko ja pohjakynnys. Kanavat rakennetaan Livojoesta Aittojärveen ja Aittojärvestä tekojärveen sekä tekojärvestä Iijokeen. 9

12 Vaihtoehdossa VE 2 tekojärvi ja tyhjennyskanava rakennetaan samaan paikkaan kuin VE 1:ssä. Vesi tekojärveen johdetaan Petäjäkankaan yläpuolelta tekojärveen rakennettavaa kanavaa pitkin. Petäjäkankaalle rakennetaan Iijoen säätöpato. Voimalaitosta ja pohjakynnyksiä ei rakenneta. Suunnitelman periaatteet Kollaja-hankkeen suunnitelmia laadittaessa on otettu lähtökohdaksi vesivoimalaitoksen rakentaminen niin, että seuraavat asiat voivat toteutua: 1. Veden virtaus Iijoessa on riittävä kalojen elinympäristöjen ja maiseman turvaamiseksi; kosket säilyvät. 2. Pudasjärven säännöstely ja tekojärven rakenteet toteutetaan niin, että merkittäviä haittoja Naturaalueiden luontoarvoille ei muodostu. 3. Iijoen ja siihen liittyvien järvien virkistyskäyttömahdollisuus säilyy tai parantuu. 4. Vedenlaatu Iijoessa säilyy virkistyskäyttöön ja kalastukseen soveltuvana. 5. Vesillä liikkuminen on mahdollista siellä missä nykyisinkin ja lisäksi tekojärvellä. 6. Tekojärvi soveltuu virkistyskäyttöön erityisesti kesällä, syksyllä ja talvella. Veden säännöstelyn periaatteet vaihtoehdossa VE 1 Iijoen ja Livojoen säännöstely ja veden virtaukset toimivat eri vuoden aikoina seuraavasti: Kevät Keväällä tekojärvellä valmistaudutaan lumien sulamisen aiheuttamaan tulvaan. Tekojärvi alennetaan tasolle +99. Tulvan alettua tekojärven pinta nousee noin kahdessa viikossa tasolle Myös Pudasjärven, Tuulijärven ja Aittojärven pinta alennetaan noin tasolle +107,5. Tulva nostaa Pudasjärven ja Aittojärven pintaa, jolloin virtaus tekojärveen kasvaa. Tulvahuippu käy enintään tasolla +110, mikä vastaa keskimääräistä kevättulvaa nykyisin. Tulvavirtaukset Pudasjärven alapuolisessa vesistössä lyhenevät ja ylimmät tulvat jäävät noin metrin nykyisiä alemmaksi. Kesä Tulvan laskuvaiheessa tekojärvi alenee noin tasolle +108 ja pysyy suunnilleen tällä tasolla koko avovesikauden. Tulvan loppuvaiheessa vedenpinta Pudasjärvessä ja Aittojärvessä jatkaa laskuaan niin, että kesäkuussa vedenpinta laskee tasolle +108,2. Pudasjärvi laskee siitä edelleen tasolle +107,2. Vedenpinta pysyy tällä tasolla keskimäärin noin kaksi kuukautta. Kun Pudasjärven pinta alennetaan Aittojärven pinnan alapuolelle kesäkuun lopulla, kaikki Iijoesta Pudasjärveen tulevat vedet johdetaan Iijokeen tekojärven ohi. Livojoki ohjataan Aittojärven kautta Kollajan tekojärveen. Syksy ja talvi Talven kuluessa tekojärven pinta lasketaan tasolta +108 niin, että ennen kevättulvaa se on tasossa +99. Loppukesällä tai syksyllä Pudasjärven vedenpinta nostetaan takaisin tasolle +108,2. Tämän jälkeen myös Iijoen vesi johdetaan pääasiassa kulkemaan Aittojärven kautta tekojärveen. Kesäkauden jälkeen luonnonuomaan virtaa vettä 50 kuutiometriä sekunnissa. Syyskuun puolivälistä alkaen virtaus pienenee tasaisesti marraskuun puoliväliin, jolloin virtaama on 15 m 3 /s. Kollaja suunnitelman erot 1980-luvun suunnitelmaan Kollaja suunnitelma (VE 1) eroaa 1980-luvun suunnitelmista mm. seuraavissa keskeisissä kohdissa: luvulla suunniteltiin koko Iijoen keskiosan rakentamisista voimalaitoskäyttöön. Nyt suunnitelmat koskevat Pudasjärven ja Aittojärven alapuolista vesistöosuutta ja tekojärven aluetta. 2. Pudasjärven säännöstelyä on muutettu niin, että kesäkaudella järven pinta lasketaan sen luonnolliseen korkeuteen. Kesällä Iijoki virtaa luonnonuomaan Pudasjärvestä luonnolliseen tapaan. 3. Syksystä kevääseen Iijokeen lasketaan virtaama, joka turvaa kalaston elinympäristöt. 4. Natura-alueiden luonnonarvot säilytetään. Vaihtoehto VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa 2 hankkeeseen kuuluvat seuraavat rakenteet: Tekojärvi ja sen padot kuten Kollaja suunnitelmassa Täyttökanava Petäjäkankaan pohjoispuolelta tekojärveen. Täyttökanavaan rakennetaan sulku, 10

13 Kollaja suunnitelman erot 1980-luvun suunnitelmaan 1980-luvun Kollaja -suunnitelma Kollaja suunnitelma Virtaama kesällä Iijoessa minimi 15 m 3 /sek minimi 50 m 3 /sek, yleisesti m 3 /s Virtaama talvella Iijoessa minimi 1,5 m 3 /sek minimi 15 m 3 /sek Veden korkeus Pudasjärvessä peruskorkeus +108,8 peruskorkeus +108,2 kesällä +108,8 kesällä +107,2 Tekojärven alueen rajaus 59 km 2 49 km 2 (Vengas- ja Saunajärvi rajattu ulkopuolelle) Naturassa suojellut tulvaniityt tulvaniityt häviävät tulvaniityt säilytetään Kosket kavennetaan ja muotoillaan säilytetään nykyisellään jolla estetään veden virtaaminen takaisin Iijokeen silloin, kun tekojärvi on Iijokea korkeammalla. Iijoen säätöpato Petäjäkankaan pohjoispuolella. Säätöpadon ja siihen liittyvän pengertien pituus on noin 2 km. Padon harjakorkeus on noin +111 eli noin 5 metriä nykyisestä Iijoen keskivedentasosta. Padon yli rakennetaan silta ja pengertie sekä rakennetaan venesulku ja kalatie. Tyhjennyskanava Kollajan tekojärvestä Iijokeen kuten Kollaja suunnitelmassa. Tyhjennyskanavaan rakennetaan säännöstelypato ja silta. Vaihtoehdossa 2 tekojärvi täytetään kevättulvalla tasoon Pudasjärvi ja Iijoen säätöpadon yläpuolinen vesistöosuus on täytön aikana korkeammalla, enimmillään tasolla Kun Kollajan tekojärvi on täynnä, sen täyttökanava suljetaan. Sen jälkeen vesi virtaa Iijoessa luonnonmukaisella tavalla. Syksyllä Pudasjärvi nostetaan tasolle Siihen mennessä Kollajan tekojärvestä on juoksutettu vettä Iijokeen tehostamaan vuorokautista sähköntuotantoa. Tekojärvi on laskenut noin tasolle +107,5. Kun Pudasjärven pinta syksyllä nousee Kollajan tekojärveä ylemmäksi, ohjataan puolet virtaamasta tekojärveen säätökäyttöä varten. Ennen kevättulvaa lasketaan tekojärvi säännöstelyn alarajalle. Näin tekojärven täyttäminen pienentää tulvahuippua. Pudasjärviryhmän vedenkorkeus noudattaa hyvin lähelle Kollaja suunnitelmaa. Pudasjärven ollessa tekojärveä alempana kaikki Livojoen ja Iijoen vesi ohjautuu Iijoen luonnonuomaan. Vesiympäristö Vaikutukset hydrologiaan Jokien virtaamat Iijoen alaosan virtaamat Kollajan tekojärven rakentaminen vaikuttaa tekojärven alapuolisen Iijoen virtaamiin. Talvella tekojärveä tyhjennetään ja tehdään tilaa kevään tulvavesille, jolloin talviaikaiset Iijoen virtaamat kasvavat tekojärven alapuolella keskimäärin m 3 /s. Keväällä tulva-aikana tekojärveen varastoidaan vesiä, jolloin tekojärvi leikkaa tulvahuipun virtaamasta noin m 3 /s. Kesäaikana tekojärven pinnanvaihtelut ovat vähäisiä, joten merkittäviä vaikutuksia virtaamaan ei tule. Kollajan luonnonuoman virtaamat Kollajan tekojärven kohdalla olevassa Iijoen luonnonuomassa virtaama pienenee tulva-aikana noin m 3 /s, koska merkittävä osa tulvavesistä johdetaan kulkemaan tekojärven kautta. Kesäkaudella Pudasjärveen tuleva Iijoen virtaama johdetaan pääsääntöisesti luonnonuomaan. Livojoen virtaama johdetaan kulkemaan Aittojärven kautta tekojärveen. Siksi luonnonuoman kautta kulkeva virtaama pienenee vaihtoehdossa VE 1 Livojoen virtaaman verran, eli noin 20 %. Kesätulvan aikana pääosa Iijoen virtaamasta ohjataan kulkemaan Aittojärven kautta tekojärveen, jolloin luonnonuomaan juoksutetaan vettä 50 m 3 /s. Syksyllä virtaamaa pienennetään tasaisesti siten, että marraskuun puolivälissä virtaama saavuttaa tason 15 m 3 /s. Rakennetussa tilanteessa luonnonuo- 11

14 man virtaama olisi vaihtoehdossa VE 1 marraskuun puolivälistä kevättulvaan saakka 15 m 3 /s, joten virtaamamuutos on huomattava nykytilanteeseen verrattuna. Virtaaman pieneneminen ilmenee käytännössä koskialueilla vesialueen supistumisena. Myös kesäkaudella virtaama pienenee nykytilanteeseen verrattuna, mutta muutos ei ole yhtä suuri kuin talvella. Virtaamamuutokset ovat pienempiä vaihtoehdossa VE 2 kuin vaihtoehdossa VE 1. Vaihtoehdossa VE 2 sekä Iijoen että Livojoen koko virtaama kulkee kesäkaudella luonnonuoman kautta. Talviaikaan virtaamasta kulkee noin 50 % luonnonuoman kautta ja 50 % tekojärven kautta. Vaihtoehdossa VE 2 ei tarvita pohjakynnyksiä luonnonuomaan, koska virtaama on ympäri vuoden tarpeeksi suuri pitämään vedenpinnan tason suvannoissa riittävän ylhäällä. Koska pohjakynnyksiä ei tarvitse rakentaa, ei hanke aiheuta muutoksia uoman vedenpinnan kaltevuusprofiileihin. Luonnonuoman virtaamien kannalta vaihtoehto VE 2 on lähempänä nykytilaa, joten tältä osin muutosta voidaan pitää vähäisempänä, kuin vaihtoehdossa VE 1. Järvien vedenkorkeudet Hankkeen toteuttamisen myötä Pudasjärviryhmän tulvahuiput alenevat nykyisestä keskimäärin joka toinen vuosi, enimmillään lähes metrillä. Matalat vedet nousevat nykyisestä Pudasjärviryhmän ja Naisjärven osalta. Vaihtoehdossa VE 2 Pudasjärviryhmän, Aittojärven sekä Naisjärven kaikkien korkeimmat tulvat pienenevät nykyisestä joskaan eivät yhtä paljon kuin vaihtoehdossa VE 1. Sen sijaan tulva-ajan ulkopuolella hanke ei aiheuta muutoksia vedenkorkeuksiin. Järvien vedenkorkeuden vaihtelu säilyy ja kesän alimmat vedenkorkeudet pysyvät nykyisellä tasolla. Vaikutukset tulviin Kollaja suunnitelman toteuttamisen jälkeen huipputulvat pienenevät varsinkin Iijoen säätöpadon alapuolella. Verrattaessa vuoden 1989 tulvaa ja sen muutosta hankkeen toteuttamisen jälkeen tulvan alle jäävä maa-alue supistuu noin 60 prosenttia. Lisäksi tulvien kestoaika lyhenee jokialueella merkittävästi. Vaihtoehdossa VE 2 Iijoen osalta huipputulvat jatkuvat Petäjäkankaan patoon ja täyttökanavaan saakka hieman nykyistä pienempinä ja supistuvat samoin kuin vaihtoehdossa VE 1 Petäjäkankaan alapuolisilla jokiosuuksilla. Vedenlaatu Tekojärven tuleva vedenlaatu Kollajan tekojärvi sijaitsee valuma-alueen alaosalla. Siksi sen vesi vaihtuu tekokkaasti. Virtauksella on suuri merkitys tekojärven veden laadun kannalta. Happitilanne Laskelman mukaan vaihtoehdossa VE 1 tekojärven keskimääräiset talviset happipitoisuudet säilyvät hyvänä. Länsiosassa pitoisuudet ovat talven lopulla keskimäärin tasoa 6-7 mg/l kyllästysasteen ollessa luokkaa 50 %. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärven länsiosan keskimääräinen happipitoisuus on noin 1,5 mg/l huonompi kuin vaihtoehdossa VE 1. Tämä johtuu lähinnä tulovirtaamien ja siten myös happivirtaaman eroista. Tekojärven laskennallset ravinnepitoisuudet Avovesiaikana tekojärven fosforipitoisuustasot vaihtoehdossa VE 1 ovat täytön jälkeisinä vuosina avovesikaudella tasoa μg/l. Myöhemmin fosforipitoisuudet alenevat ja alueelliset erot pienenevät, jolloin kesäaikana fosforipitoisuudet ovat mallilaskelmien mukaan tasoa μg/l. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärven pitoisuudet kesäaikana nousevat ja tasoittuvat alueellisesti laimentavien tulovesivirtojen pienetessä. Vaihtoehdossa VE 2 koko tekojärven fosforipitoisuus on samaa tasoa kuin tekojärven länsiosassa vaihtoehdossa VE 1 eli vuosina 1-3 tasoa μg/l ja vuosina 4-15 tasoa μg/l. Vaihtoehdossa VE 1 malli ennustaa tekojärven typpipitoisuudeksi alkuvuosina μg/l, myöhemmin pitoisuudet hieman laskevat. Keskimääräisenä vesivuonna kesäaikana tekojärven typpipitoisuuksien arvioidaan asettuvan tasolle μg/l. Korkeimmillaan pitoisuudet ovat syksyllä. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärven pitoisuudet ovat vastaavasti korkeampia johtuen virtaamatilanteen eroista. Tekojärven rehevyystaso ja käyttökelpoisuusluokitus Ravinnepitoisuuksien perusteella tekojärvi asettuu rehevän - lievästi rehevän välimaastoon. Rehevyystason osalta keskeisen ravinteen, kokonaisfosforin, pitoisuuksia voidaan havainnollistaa vertaamalla arvioitua tasoa lähialueen vesistöjen pitoisuuksiin. Ensimmäisten vuosien jälkeen Kollajan tekojärven fosforipitoisuus olisi korkeampi kuin Iijoessa tai Pudasjärven yläpuolella sijaitsevassa Jongunjärvessä mutta selvästi alhaisempi kuin lähialueella olevassa Aittojärvessä, Tuulijärvessä tai Siuruanjoessa. Typpipitoisuus on samaa tasoa 12

15 kuin Jongunjärvessä, hivenen korkeampi kuin Iijoen suulla mutta selvästi alhaisempi kuin Aittojärvessä, Tuulijärvessä tai Siuruanjoessa. Yleisen vedenlaatuluokituksen mukaan sisävesissä kokonaisfosforipitoisuudet ovat luokassa hyvä alle 30 µg/l, ja luokassa tyydyttävä alle 50 µg/l, klorofyllia vastaavasti alle 10 ja alle 20 µg/l. Näillä perusteilla Kollajan veden laatu näyttäisi asettuvan hyvän ja tyydyttävän luokan välille. Vaikutukset Iijoen alaosalle Tekojärvestä purkautuvat vedet sekoittuvat pääuoman virtaamiin, jolloin laskukohdan alapuolelle syntyy sekoituspitoisuus, joka riippuu virtaamien ja pitoisuuksien suhteista. Fosforipitoisuudet Tekojärven käyttöön oton jälkeen ensimmäisinä vuosina (1-3 vuotta) tekojärven alapuolella vaihtoehdossa VE 1 pitoisuudet nousevat keskimääräisenä vuotena noin 8 μg/l. Jokisuulla vaikutus on noin 1 μg/l pienempi. Pitoisuudet nousevat eniten talvella, jolloin ravinteet ovat inaktiivisia eivätkä juuri vaikuta levästön määrään ja laatuun. Heinä-elokuussa, joka vesistövaikutusten kannalta on merkityksellisin aika, vaikutus on alkuvuosina Iijoen alaosalla keskimääräisissä vesioloissa 5-6 μg/l. Myöhempinä vuosina (4-15 vuotta) vaikutukset vähenevät, ja vastaava lisäys Iijokisuulla on heinä-elokuussa luokkaa 2-3 μg/l. Vaihtoehdossa VE 2 pitoisuusnousu olis vastaavan aikana 1,3 μg/l. Typpipitoisuudet Vaihtoehdossa VE 1 typpipitoisuudet nousevat tekojärven alapuolella alkuvuosina (1-3 vuotta) keskimääräisenä vuotena noin μg/l. Jokisuulla vaikutus on noin 10 μg/l pienempi. Keskikesällä Iijokisuulla lisäys on luokkaa 20 μg/l. Vaihtoehdossa VE 2 pitoisuusnousu oliis vastaavana aikana 11 μg/l. Vaikutukset alapuolisen vesistön tilaan Yleisesti voidaan sanoa, että runsasvetisinä vuosina sivuvesien määrät kasvavat ja viipymät lyhenevät, jolloin myös tekojärven rehevöittävä vaikutus pienenee. Kuivina ja lämpiminä kesinä taas ravinnenousun merkitys kasvaa. Toisaalta juoksutus sellaisina kesinä on vähäisempää, jolloin nousu jää pienemmäksi. Tekojärvi kuitenkin lisää jonkin verran alapuolisen joen ravinnepitoisuuksia, mikä saattaa näkyä kesäaikana tuotantotason nousuna. Rehevyyden lisääntyminen näkyy yleensä erilaisilla pinnoilla kasvavan perifytonlevästön sekä korkeamman kasvillisuuden biomassan kasvuna. Voimalaitosaltaissa nousu saattaa heijastua myös planktisen levästön määrän kasvuna, vaikka osin planktisen levästön kasvua rajoittavatkin lyhyehköt viipymät sekä veden värillisyys. Vaikutukset merialueelle Jokisuulla veden fosforipitoisuudet kasvavat Kollajan myötä jääpeiteaikana noin 2-4 μg/l. Kun huomioon otetaan kerrostuminen, voidaan arvioida, että 1-2 μg/l ulkokehä on lähes kaksinkertainen laskennallisiin arvoihin verrattuna. Jokivesikerroksessa fosforipitoisuustaso kasvaa nykyiseltä noin μg/l tasolta lähelle 20 μg/l. Kesällä vesien sekoittuminen on tehokkaampaa kuin jääpeiteaikana. Kokonaisfosforipitoisuus nousee aivan jokisuulla 1-2 μg/l, tämän ulkopuolella vaikutukset ovat alle 1 μg/l. Typpipitoisuudet kasvavat keväällä jääpeiteaikana tekojärveä tyhjennettäessä jokisuulla noin μg/l. Jokisuun ulkopuolella jokivesikerroksessa pitoisuuden kasvuksi arvioidaan 5-10 μg/l. Toukokuussa Kollajan vaikutus ei juuri heijastu merialueen typpipitoisuuksiin. Kesäkuukausina typpipitoisuudet kasvavat luokkaa 5-10 μg/l ja hieman kauempana taso on 2-4 μg/l. Kesäaikainen typpipitoisuus on merellä tasoa 390 μg/l, joten typpipitoisuuden lisäys on pieni. Merellä typpi on tärkein rehevyyteen vaikuttava ravinne. Vaikutukset Iijoen luonnonuomaan Kollajan kohdalla Pienin suunniteltu virtaama,15 m 3 /s, esiintyy talvella. Mallilaskelmien mukaan luonnouoman veden fosforipitoisuus on silloin hieman suurempi kuin suuremmilla virtaamalla. Rakentamisen myötä luonnonuomaan tulevasta kuormituksesta vähenee Livojoen aiheuttama kuormitus, mikä kompensoi laskennallista pitoisuustason nousua. Luonnonuoman suunnitellut virtaamat ovat riittäviä säilyttämään suvantoalueet hapekkaina myös talvella. Luonnonuoman kaltevuus pienenee rakentamisen myötä nykyisestä, joten pääuomasta sivussa olevien putaiden kautta kulkeva virtaama pienenee todennäköisesti nykyisestä. Veden vaihtuvuudella voi olla vaikutuksia putaiden rehevyyteen ja umpeenkasvukehitykseen. Yli-Siikalammen kautta kulkeva virtaama pienenee hankkeen toteuttamisen myötä huomattavasti, joten puhdistamon purkuvedet johdettaisiin rehevyyshaittojen ehkäisemiseksi Yli-Siikalammesta Iijoen päävirtaukseen. 13

16 Vaihtoehdossa VE 2 ei rakenneta luonnonuoman pohjakynnyksiä, joten luonnonuomaan ei aiheudu veden kaltevuuden muutosta vastaavalla tavalla kuin vaihtoehdossa VE 1. Näin ollen vaihtoehto VE 2 on parempi vaihtoehto luonnonuoman sivussa olevien putaiden veden vaihtuvuuden kannalta. Vaikutukset järvialueille Pudasjärviryhmä Rakennetussa tilanteessa Iijoki virtaa edelleen Pudasjärven läpi, eikä tekojärvestä tai Livojoesta kulkeudu vesiä Pudasjärveen päin missään tilanteessa. Pudasjärven vedenlaatu riippuu Iijoen ravinnepitoisuuksista ja järven lähivaluma-alueelta tulevasta kuormituksesta. Vesistöjärjestelyillä ei ole vaikutuksia Pudasjärven eteläpuolella sijaitseviin Tuulijärveen, Iso-Kaakkuriin ja Ontamojärveen. Aittojärvi Vesistöjärjestelyt koskevat erityisesti Aittojärveä, koska rakennetussa tilanteessa Iijoen virtaama kulkee suuren osan vuotta Aittojärven kautta. Iijoen vedenlaatu on selvästi parempi kuin Aittojärven vedenlaatu, joten hankkeella on positiivinen vaikutus Aittojärven tilaan. Kesäkaudella, kun Iijoen vesi ohjataan luonnonuomaan, Livojoen vesi kulkee edelleen Aittojärven kautta. Myös Livojoen ravinnepitoisuudet ovat pienempiä kuin Aittojärvessä, joten myös kesäkaudella järveen tulee nykyistä parempilaatuista vettä. Naisjärvi Naisjärven vedenpintaa on suunniteltu nostettavaksi Iijokeen Revonniemen kohdalle rakennettavalla pohjakynnyksellä, jolloin myös vesillä liikkuminen on mahdollista. Kesäajan alhaisten vedenkorkeuksien nousu tasoon + 105,1 lisää järven vesitilavuutta ja näkyy positiivisena vaikutuksena erityisesti kesäkaudella. Matalien vesien nostaminen ehkäisee vesikasvillisuuden leviämistä järven keskialuielle sekä vähentää pohjaan kertyneen orgaanisen aineksen sekoittumista tuulen vaikutuksesta vesikerrokseen. Mertajärvi Mertajärvi jää rakennetussa tilanteessa tekojärven alle ja häviää. Vaikutus on sama kaikissa hankkeen toteuttamisvaihtoehdoissa. Ypykkä-, Iso-, Sauna- ja Vengasjärvi Ypykkäjärvi ja Isojärvi sijaitsevat suunniteltujen vesistöjärjestelyjen ulkopuolella, eikä hankkeella ole suoria vaikutuksia järvien vedenlaatuun. Tulvakorkeudet alenisivat huomattavasti myös Ypykkäjärven alueella. Saunajärvi ja Vengasjärvi on rajattu tekojärvialueen ulkopuolelle, eikä hankkeella ole niihin vaikutuksia. Vedet virtaavat järvistä edelleen Mertajokeen. Vaihtoehdossa VE 2 Pudasjärviryhmän, Aittojärven ja Naisjärven vedenkorkeudet muuttuisivat ainoastaan tulvakorkeuksien osalta. Muilta osin vedenkorkeuksissa ei tapahtuisi muutoksia, eikä hankkeella olisi käytännössä myöskään vaikutuksia veden laatuun. Muiden järvien osalta vaikutukset vastaisivat vaihtoehtoa VE 1; Mertajärvi jäisi tekojärven alle ja Ypykkä-, Iso- sekä Saunajärvi olisivat suorien vaikutusten ulkopuolella. Vaikutukset kalastoon Tekojärveen kehittyvä kalasto Kollajan tekojärveen kehittyy suhteellisen nopeasti oma kalastonsa. Kalat kulkeutuvat Kollajan tekojärveen Iijoesta, Livojoesta ja Aittojärvestä, joten tekojärveen tuleva kalasto muodostuu näillä alueilla esiintyvistä kalalajeista. Tekojärveen kotiutuu alkuvaiheessa hauki, ahven sekä alueella yleisenä esiintyviä särkikaloja. Tekojärven kalalajistoa ja kalaston rakennetta voidaan muokata istutuksilla. Tekojärven kalojen elohopeapitoisuudet Tekojärven kalaston ja erityisesti sen hyödyntämisen kannalta tärkeä huomioitava asia on kalojen elohopeapitoisuus tekojärven rakentamisen jälkeen. Tekojärvien vesittämisen jälkeen on kaloissa havaittu luonnonvesiä suurempia elohopeamääriä. Kalojen elohopeapitoisuuksien kasvu johtuu elohopean metylaation lisääntymisestä veden alle jääneessä maaaineksessa. Metyloitunut elohopea rikastuu ravintoketjussa, joten suurimmat pitoisuudet tavataan petokaloissa kuten hauessa, mateessa ja suurimmissa ahvenissa. Elohopean pysyvyyden ja kertyvyyden vuoksi korkeimmat pitoisuudet näkyvät vanhoissa ja suurissa kaloissa. Yleisellä tasolla voidaan arvioida, että kalojen elohopeapitoisuudet tekojärvessä noudattavat seuraavaa rytmiikkaa: Tekojärven ikä 0-5 vuotta: petokaloissa, erityisesti hauissa, esiintyy yli 1 mg/kg olevia pitoisuuksia 14

17 Tekojärven ikä 5-10 vuotta: Elohopeapitoisuudet laskevat, mutta arvon 0,5 mg/kg esiintyviä pitoisuuksia tavataan yleisesti Tekojärven ikä yli 10 vuotta: Pitoisuudet laskevat edelleen, mutta 0,5 mg/kg olevia pitoisuuksia esiintyy satunnaisesti. Jakson alkupuolella useammin, ylitysfrekvenssi vähenee hitaasti. Luonnon järvien taso saavutettaneen vuodessa Ennalta arvioiden Kollajan tekojärven kalojen elohopeapitoisuudet jäänevät pienemmiksi kuin tekoaltaissa yleensä johtuen keskimääräistä paremmasta vedenlaadusta (happi, ph, COD Mn ). Silti elohopeapitoisuudet tulevat rajoittamaan jossain määrin kalojen käyttöä ravintona tekojärven alkuvuosina. Tekojärven ikääntyessä haitta vähenee ja lopulta häviää. Mikäli hanke toteutetaan, on kalojen elohopeapitoisuutta seurattava säännöllisesti tekojärvessä, Iijoen alaosalla sekä Aittojärvessä. Vaikutukset luonnonuoman kalastoon Elinympäristömallinustulosten yhteenveto Taimenen, harjuksen ja lohen poikasille on mallin mukaan eniten soveltuvia elinympäristöjä kesävirtaamalla m 3 /s. Sen sijaan aikuiselle harjukselle soveltuvan elinympäristöjä on eniten 100 m 3 /s virtaamalla. Taimenen kudulle optimivirtaama on noin m 3 /s, harjuksen ja lohen kudulle optimivirtaama on m 3 /s. Malinnustulosten perusteella koko tarkasteltava alue sisältää nykytilassa runsaasti taimenen, lohen ja harjuksen eri ikävaiheille soveltuvaa elinympäristöä. Kokonaisuutena alue toimii parhaiten lohen ja taimenen poikastuotannon kannalta, vaikka harjuksen joillekin ikäluokille soveltuvan elinympäristön määrä onkin suurin. Mallinnustulosten perusteella voidaan arvioida, että rakentamisen myötä toteutuvat nykyistä pienemmät virtaamat olisivat eduksi erityisesti virtavesikalojen nuorille ikäluokille. Nivamaiset alueet ja suvannot Luonnonuomassa on varsinaisten koskijaksojen välissä nivamaisia osuuksia, joissa veden virtausnopeus on selvästi suurempi ja vesisyvyys pienempi kuin varsinaisissa suvannoissa. Esim. Vuormankosken ja Varpuvirran välissä on tällaisia alueita, jotka nykyisillä noin 100 m 3 /s virtaamilla ovat luokiteltavissa nivaksi. Näillä nivamaisilla osuuksilla on merkitystä myös virtavesikalojen elinympäristönä. Osa nivamaisista alueista muuttuu hankkeen toteuttamisen myötä suvannoiksi. Elinympäristön muuttuminen enemmän suvantomaiseksi alueeksi suosii järvikaloja virtavesikalojen sijaan, mikä voi näkyä kalaston rakenteessa. Varsinaisten suvantoalueiden kalastonrakenteeseen eie arvioida tulevan muutoksia. Vaikutukset hankealueen järvien kalastoon Pudasjärven, Tuulijärven ja Naisjärven matalat vedet nousevat hankkeen myötä verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Vesitilavuuden kasvusta on etua järvien kalastolle. Lisääntynyt vesitilavuus ja erityisesti Aittojärven osalta parantunut happitalous parantavat kalojen elinolosuhteita. Rakennetussa tilanteessa Aittojärvi olisi kanavan kautta yhteydessä tekojärveen. Mikäli kanavassa ei sijaitse kalojen liikkumista estäviä rakenteita, on mahdollista, että tekojärvestä nousee kaloja Aittojärveen. Koska tekojärven kalojen, varsinkin haukien elohopeapitoisuuden oletetaan alkuvaiheessa nousevan haitalliselle tasolle, on mahdollista, että haukien syöntirajoituksia tarvittaisiin myös Aittojärvessä. Jos elohopeapitoisuudet tarkkailun mukaan nousevat tekojärvessä haitalliselle tasolle, tekojärven ja Aittojärven välille olisi varauduttava rakentamaan esteverkko, jolla suurten kalojen liikkumista pystyttäisiin rajoittamaan. Vaikutukset Iijoen rakennetun alaosan ja merialueen kalastoon Hankeella ei odoteta olevan merkittäviä vaikutuksia Iijoen rakennetun alaosan ja merialueen kalaston rakenteeseen. Kalasto koostuisi rakentamisen jälkeen samoista lajeista kuin tälläkin hetkellä. Alapuolisen uoman lievä kesäaikainen ravinnetason nousu voi lisätä hieman planktontuotantoa, joten periaatteesa on mahdollista, että alaosalla kalabiomassa lisääntyisi alkuvaiheessa. Käytännössä veden tumma väri kuitenkin rajoittaa planktoneliöstön perustuotantoa, joten kalabiomassan merkittävää runsastumista ei todennäköisesti aiheudu. Vaikutukset vaelluskalojen palauttamiseen Jokisuun veden laatu ei estä vaelluskalojen hakeutumista joen yläjuoksulle. Ensimmäisinä vuosina (noin 1-3 vuotta) vedenlaatumuutokset ovat selvempiä, jolla periaatteessa voisi olla vaikutuksia vaelluskalojen hakeutumiseen Iijoelle, mutta tilanne on väliaikainen. Kollajan tekojärven myötä Raasakan luonnonuomaan 15

18 johdettavat ohijuoksutukset vähenevät, mikä voi vähentää vaelluskalojen nousumahdollisuuksia mereltä Raasakan luonnonuomaan. Kollajalla luonnonuomaan rakennettavat pohjakynnykset ja padot ovat rakenteeltaan sellaisia, etteivät ne estä kalojen liikkumista Iijoen yläosalle tai Livojoelle. Lohen samoin kuin taimenenkin nousu ajoittuu kesäkaudelle, jolloin Iijoen säätöpadon kautta juoksutetaan vettä tilanteesta riippuen n m 3 /s. Iijoen säätöpadon kautta kulkeva virtaama mahdollistaa kalojen nousun padon ohi koko kesäkauden. Kesällä Livojoen pohjakynnyksen ja virtausaukon kautta juoksutetaan noin 0,5-1 m 3 /s. Livojon alaosan virtaama on pieni verrattuna Iijoen kesäaikaiseen virtaamaan. Tästä syystä Livojoen vaellusreitin löytäminen saattaa olla nousukalalle vaikeaa. Jos Iijoessa esiintyy kesätulva, johdetaan valtaosa Iijoen virtaamasta tekojärven kautta, jolloin Livojoki virtaa nykytilanteeseen verrattuna vastakkaiseen suuntaan. Vaelluskalojen vietti ohjaa kudulle nousevia kaloja kulkemaan vastavirtaan, joten ko. tilanteessa kalojen nousu Livojoelle estyy. Nämä tilanteet ovat kuitenkin harvinaisia. Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hankkeessa yhtenä vaihtoehtoisena ratkaisuna tutkitaan kalojen ylisiirtoa. Lohen vaelluspoikasten eli smolttien merelle vaellus alkaa keväällä. Osa Pudasjärven yläpuolelta merelle lähtevistä vaelluspoikasista kulkee joen virtauksen mukana Iijoen luonnonuoman kautta, mutta osalla kulkureitti suuntautuu tekojärven kautta. Osa lohen poikasista voi jäädä kuitenkin kiertelemään tekojärveen ja joutua haukien saaliiksi, mikä voi aiheuttaa hävikkiä merelle pääsevien poikasten määrässä. Livojoelta merelle lähtevät smoltit kulkevat kaikki tekojärven kautta, joten tekojärven aiheuttama hävikki on Livojoelta merivaellukselle lähtevillä kaloilla suurempi kuin Iijoelta mereen vaeltavilla kaloilla. Vaihtoehdossa VE 2 luonnonuoman poikki Petäjäkankaan yläpuolelle rakennetaan säätöpato, joka varustetaan kalankulkumahdollisuudella. Vaihtoehtoon VE 2 ei sisälly muita rakenteita, joten kalojen kulku on esteettömämpää, kuin vaihtoehdossa VE 1. Livoki yhtyy Iijokeen samalla tavalla kuin nykyisin, joten merellisten vaelluskalojen nousu Livojoelle onnistuu vastaavalla tavalla kuin nykyisin. Vaelluskalojen reitti Iijoen yläosalle ja Livojoelle on esteettömämpi vaihtoehdossa VE 2 kuin vaihtoehdossa VE 1, joten se on vaelluskalojen nousun kannalta parempi vaihtoehto kuin VE 1. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärvestä ei juoksuteta vettä tulva-aikana, joten merelle pyrkivillä smolteilla ei ole tekojärvestä poispääsymahdollisuutta ennen kesäkaudella alkavaa juoksutusta. Vaihtoehdossa VE 2 myös kesäkauden juoksutus tekojärvestä on pieni. Näin ollen voidaan todeta, että lohen vaelluspoikasten kannalta vaihtoehto VE 2 on huonompi kuin vaihtoehto VE 1. Luonto ja luonnonsuojelu Kasvillisuus ja eläimistö Vaikutukset tekojärven alueella Tekojärven rakentamisen seurauksena luonnonympäristö häviää alueelta kokonaan ja korvautuu vesiympäristöllä. Kasvillisuuden ja eläimistön häviämisen ohella tekojärvi sekä siihen liittyvät kanavat ja patorakenteet muodostavat eläimille liikkumisesteen, joka vaikeuttaa liikkumista tekojärven eteläpuolitse. Pohjoinen kulkuyhteys säilyy nykyisenkaltaisena. Tekojärvialueella on tehty neljä havaintoa uhanalaisesta kaitakämmekästä ja yksi havainto silmällä pidettävästä velttosarasta. Valtakunnallisesti uhanalaisia lintulajeja tekojärvialueella ei ole tavattu, mutta alueella tavataan useita lintudirektiivin liitteen I lajeja sekä Suomen vastuulajeja. Suojelun kannalta merkittävimmät alueella tavatut lajit ovat metso ja saukko. Tekojärven alueella on joitakin luonnontilaisia vesistöjä. Sainselän harjun pohjoispäässä sijaitsee luonnontilainen lähde. Näiden muuttaminen edellyttää poikkeuslupaa. Lukuun ottamatta edellä esitettyjä uhanalaisten, huomionarvoisten ja luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien elinympäristöjä sekä vesilain 15 a ja 17 a :ien mukaisia luonnontilaisia vesistöjä, voidaan tekojärven aluetta pitää luonnonarvoiltaan tavanomaisena. Myös tekojärvialueen linnusto on tavanomaista, yleistä ja Pohjois-Pohjanmaalle tyypillistä. Vaikutukset Naisjärven, muiden järvien ja lampien sekä luonnonuoman alueella Hankkeen toteuttamisella ei arvioida olevan vaikutusta Iijoen luonnonuoman, Naisjärven tai muiden järvien ja lampien lintulajistoon tai niiden mahdollisuuksiin elää ja pesiä alueella. Niillä alueilla, joilla tulva madaltuu ja tulvan kesto lyhenee, linnusto pystyy aloittamaan pesimisen nykyistä aikaisemmin, eikä vedenpinnan uudelleennousu tuhoa pesiä. 16

19 Tulva-alueen pieneneminen ja tulvan keston lyheneminen tulee muuttamaan luonnonuoman lehtipuuvaltaisten tulvametsien luonnontilaa kuivattamalla niitä, jolloin varvut, sammalet, havupuut ja muut kangasmetsille yleiset lajit yleistyvät ja tulvametsien ruohot ja heinät väistyvät. Vaikka monet kasvilajit elävät Iijoella levinneisyytensä äärirajoilla, ei Iijoen luonnonuoman tai läheisten lampien ja järvien rannoilla tiedetä kuitenkaan olevan uhanalaisten eliölajien esiintymiä. Pudasjärven Natura-alueen luontoarvot Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Pudasjärven Natura -alueella on todettu seuraavat suojellut luontotypit: Tulvametsät Tulvaniityt Puustoiset suot Vaihettumissuot ja rantasuot Lehdot Edellä esitetyistä luontotyypeistä hankkeen toteuttamisella on vaikutusta lähinnä tulvametsiin ja tulvaniittyihin, jotka ovat täysin riippuvaisia tulvan aiheuttamasta vedenkorkeuden vaihtelusta ja tulvan mukanaan tuomasta Pudasjärvellä aikaisemmin tehtyjen tutkimusten ja kesällä 2008 tehtyjen maastotutkimusten perusteella alueen tulvaniittyrannat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin: Loivarantaiset niityt Jokiuomaan rajoittuvat sekamuotoiset rannat Jokiuomaan rajoittuvat penkkarannat Lintudirektiivin liitteen I lajit Lintudirektiivin liitteen I lajeja alueella ovat Natura tietolomakkeen tietojen ja alueella tehtyjen linnustoinventointien mukaan kaakkuri, kalatiira, kapustarinta, kuikka, lapintiira, laulujoutsen, liro, mustakurkku-uikku, sinirinta, suokukko, uivelo ja vesipääsky. Näistä mustakurkku-uikusta, suokukosta, lirosta, kaakkurista kapustarinnasta, sinirinnasta tai vesipääskystä ei ole tehty havaintoja minkään linnustoinventoinnin yhteydessä. Arvio vaikutuksista Tulvaniityt Pudasjärven suunniteltu säännöstely viivästyttää tulvan päättymistä vesitilanteesta riippuen muutamasta päivästä pariin viikkoon nykytilanteeseen verrattuna. Vaihtoehdolla ei arvioida olevan haitallisia vaikutuksia tulvaniittyihin, sillä tulva pystytään laskemaan keväällä siten, että luonnollista kasvukautta ei lyhennetä nykyisestä mutta ei myöskään pidennetä niin, että se edistäisi merkittävästi tulvaniittyjen umpeenkasvua. Tulvaniityt ovat veden alla koko kasvukauden ajan kerran tai kaksi kymmenessä vuodessa, joten myöskään säännöstelyllä ei vedenpintaa tulisi nostaa koko kesän ajaksi kyseistä toistuvuutta useammin. Vedenpinnan alentaminen tason +107,2 alapuolelle ei myöskään ole tulvaniittyjen kannalta tarpeellista, sillä tulvaniityt sijaitsevat pääasiassa tason +107,2 yläpuolella. Joenpuoleinen ranta on myös profiililtaan niin jyrkkä, ettei sen alta paljastuisi tulvaniittyä, mikäli vesi laskettaisiin tason +107,2 alapuolelle. Pudasjärven puolen loivilla rannoilla järvikorte- ja vesisaravaltaisten tulvaniittyjen pinta-ala kasvaisi vähitellen sitä mukaa kun vettä laskettaisiin, mutta Pudasjärven matalasta luonteesta johtuen veden lasku aiheuttaisi haittaa mm. veneilylle ja kalastukselle. Tulvametsät ja muut luontotyypit Suunnitellulla säännöstelyllä ei ole vaikutusta tulvametsiin tai lehtoihin, sillä ne sijaitsevat selvästi tason +108,2 yläpuolella. Tulvametsien säilymisen edellytys Pudasjärvellä on jokakeväinen, voimakas tulva. Tulvaveden tulee tulvametsissä nousta keväisin tason +109 yläpuolelle ja pysyä tulvakorkeudessa niin pitkään, että kosteus ja tulvametsiin laskeutuva sedimentti estävät metsäkasvillisuuden ja havupuiden levittäytymisen alueelle. Muihin luontotyyppeihin hankkeella ei arvioida olevan vaikutusta. Vaihtoehdon VE 1 alavaihtoehdot Pudasjärven kesävedenkorkeus 108,2, vaihtoehto 1a Tällä vaihtoehdolla on Natura-arvoihin haitallisia vaikutuksia, sillä vedenkorkeus sijoittuu keskelle tulvaniittyjen heinä- ja ruohovyöhykettä. Pudasjärven kesävedenkorkeus 107,6, vaihtoehto 1b Vaihtoehto on arviointiohjelmassa esitetyn mukainen. Tällä vaihtoehdolla on Natura-arvoihin haitallisia vaikutuksia, sillä vedenkorkeus sijoittuu keskelle tulvaniittyjen heinä- ja ruohovyöhykettä. Pudasjärven kesävedenkorkeus 107,0, vaihtoehto 1c Kesävedenkorkeusvaihtoehto +107 on tulvaniittyjen säilymisen kannalta liian alhainen, sillä se edistää merkittävästi tulvaniittyjen ylimpien vyöhykkeiden pen- 17

20 soittumista ja myös alemmilla vyöhykkeillä paremmin kuivuutta sietävät lajit yleistyvät. Muihin Natura luontotyyppeihin vaihtoehdolla ei arvioida olevan vaikutuksia. Pudasjärven kesävedenkorkeus +106,4, vaihtoehto 1d Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta antamassaan lausunnossa edellyttänyt, että kesävedenkorkeutena tarkastellaan tasojen +107,0, +107,6 ja +108,2 lisäksi tasoa +106,4. Kesävedenkorkeusvaihtoehto +106,4 on tulvaniityille liian alhainen. Mikäli vedenpinta laskettaisiin ko. tasolle vuosittain, edistäisi se merkittävästi tulvaniittyjen ylimpien vyöhykkeiden pensoittumista ja myös alemmilla vyöhykkeillä paremmin kuivuutta sietävät lajit yleistyisivät. Muihin Natura -luontotyyppeihin vaihtoehdolla ei arvioida olevan vaikutuksia. Matala vesi vaikeuttaisi myös kalastusta ja veneellä liikkumista. Mikäli hanketta ei toteuteta, edellyttää Pudasjärven tulvaniittyjen säilyminen pajukoiden säännöllistä raivaamista. Myös ilmaston lämpeneminen edistää niittyjen umpeenkasvua, mikäli tulvahuiput alenevat ja tulvan kesto lyhenee. Vaihtoehto 2, pelkkä tekojärvi Mikäli uutta voimalaitosta ei rakenneta, voidaan kuitenkin Kollajan alapuolisella vesistönosalla sijaitsevien voimalaitosten kapasiteettia lisätä ottamalla kevättulvavesi talteen myöhemmin tapahtuvaa juoksutusta varten. Vaihtoehdossa allas täytetään kevättulvasta ja muuna ajankohtana vesi virtaa nykyisen kaltaisesti. Vaihtoehdolla ei ole vaikutusta Pudasjärven Natura luontotyyppeihin. Muut lähistön Natura-alueet Hankkeella ei arvioida olevan vaikutuksia hankkeen vaikutusalueen lähellä oleviin muihin Natura-alueisiin. Näitä ovat: Venkaan lähde Kärppäsuo Räinänsuo Tyräsuo Kaakkurinrimmet Vaikutukset muihin suojelualueisiin Hankkeen toteuttamisella ei arvioida olevan vaikutusta maakuntakaavassa osoitettuihin suojelualuevarauksiin tai Vengasvaaraan, joka on harjujensuojeluohjelmakohde. Hankkeen toteuttamisella ei myöskään ole vaikutusta Aittojärven niittyyn ja keton, sillä tulvavesi ei nouse niitylle. Sen sijaan tulvan madaltuminen ja tulvan keston lyheneminen saattaa vaikuttaa arvokkaista perinnebiotoopeista Naisjärven Hakulinrantaan sekä etenkin Kollajan Pajuniemeen, joka jo nykyiselläänkin kasvaa umpeen. Mikäli tulvan kesto lyhenee nykyisestä merkittävästi, edistää se niittyjen ylimpien vyöhykkeiden metsittymistä. Myös Hakulinrannan tulvaniittyjen ylimmät vyöhykkeet voivat pensoittua. Hakulinrannan tulvaniittyjen laaja-alaisiin alimpiin vesisara- ja järvikortevyöhykkeisiin hankkeen toteuttamisella ei ole vaikutusta. Pensoittumista voidaan estää laiduntamalla alueella karjaa. Pohjavesi Pohjavesiolosuhteet ja hankkeen vaikutukset Vengasvaara Ukonkangas Kollajan tekojärven Venkaanpato on suunniteltu Ukonkankaasta lounaaseen siten, että tekojärvi ei ulotu Vengasvaaraan eikä Venkaan lähteen alueelle. Ukonkankaan ja tekojärven väliin tehdään rakenne, joka estää tekojärven veden imeytymisen harjuun. Siliäkangas Tekojärvi ulottuu Viidansuon turvetuotantoalueelle, joka on Siliäkankaan eteläpuolella. Turvetuotantoalueelle purkautuu pohjavettä noin +111 tasolta, joten tekojärven vesi ei imeydy Siliäkankaaseen. Myös Aittojärvestä tekojärveen rakennettava täyttökanava sijoittuu siten, että se ei ole yhteydessä Siliäkankaan pohjavesialueeseen. Auralankangas Riekinkangas Kollaja-hanke alentaa tulvakorkeuksia ja nostaa alimpia vedenkorkeuksia Auralankankaan ympäristössä, joten hankkeesta ei aiheudu haitallisia vaikutuksia Auralankankaan pohjavesiolosuhteisiin. Törrönkangas Hankkeella ei ole vaikutuksia Törrönkankaalla olevan vedenottamon toimintaa. 18

21 Sadinselkä Myös Sadinselän harjualueen alimmat osat peittyvät tekojärven yläveden aikana Pohjaveden pinnan taso nousee Sadinselän luoteisosassa ja pohjavesipinnan korkeustaso vaihtelee tekojärven vesipinnan tasoa kulloinkin seuraten. Pohjaveden virtaussuunta on edelleen luoteeseen Sadinselän luoteisosassa. Sadinselän kaakkoisosassa pohjaveden virtausolosuhteet eivät muutu. Kipinänkangas Kipinänkankaan pohjavesialueen luoteisosa rajoittuu Iijokeen pohjaveden purkualueen kohdalta. Iijoen alivirtaaman pienetessä voi pohjavesipinnan taso pohjavesialueen luoteiskärjessä hiukan laskea. Mikäli pohjavesipinnan purkutaso laskee, alenee pohjavesipinnan taso myös Kipinän vesiosuuskunnan kaivossa. Tarvittaessa veden saanti voidaan turvata samaan pohjavesialueeseen rakennettavalla uudella kaivolla. Kollaja hankkeella ei ole vaikutuksia seuraaviin pohjavesialueisiin: Pyöriämaa Jyskylampi Kollajankangas Mäntyharju Maankäyttö Vaikutukset maankäyttöön ja rakennettuun ympäristöön Kollajan tekojärven alueella kuusi lomarakennusta/ metsästysmajaa jää tekojärven alle. Tulva-alueen pieneneminen vaikuttaa olemassa oleviin rakennuksiin seuraavasti: Vuonna 1989 tulva levisi 65 km 2 laajuiselle maa-alueelle. Mikäli Kollaja hanke toteutetaan,. on vastaavan tulvan alue noin 27 km 2. Tulvan alle jäävä maa-alue pienenee näin ollen 60 %:lla.. Vaikutukset kiinteistöjen arvoon Arvioinnissa alueet on jaoteltu sen mukaan millaisia vaikutuksia hankkeella on eri alueiden vedenkorkeuksiin ja vesimääriin. Tältä pohjalta on pyritty arvioimaan kiinteistöjen arvon muutokseen vaikuttavia, hankkeesta johtuvia tekijöitä. Pudasjärvi Tuulijärvi alueella järven pinnan vaihtelu pienenee nykyisestä 4,5 metristä alle 3 metriin. Pääosa alueen lomakiinteistöistä sijaitsee Tuulijärven rannalla. Tuulijärvi on matala vesistö, jonka virkistyskäyttömahdollisuudet paranevat, kun haitallisen alhaiset vedenkorkeudet poistuvat. Hankkeen aiheuttamat muutokset vesistössä parantavat rakentamisen, metsätalouden ja virkistyksen edellytyksiä, joten vaikutukset kiinteistöjen arvoon ovat todennäköisesti positiivisia. Aittojärven vedenpinta vakiintuu tulva-aikaa lukuun ottamatta tasolle noin Livojoen pohjakynnyksen ja Kynkäänkosken välisen Livojoen osan kesäaikainen vedenpinta nousee keskimäärin 0,5 metriä. Suurimpien tulvakorkeuksien alenemisen myötä vaara Livojoen rannan rakennusten kastumisesta tulva-aikana pienenee huomattavasti. Livojoen pohjakynnys ja venesulku tekevät veneilyn Livojoessa nykyistä hankalammaksi. Toisaalta Aittojärvestä avautuvat uudet venereitit Livojokeen ja tekojärveen. Hankkeenvaikutukset ovat Aittojärven alueen kiinteistöille myönteisiä, Livojoen rantakiinteistöille sekä myönteisiä että kielteisiä. Kielteiset vaikutukset rajoittuvat lähinnä säännöstelyrakenteita oleviin kiinteistöihin maisemahaittoina. Tekojärven alueella sijaitsevat neljä vapaa-ajan asuntoa ja kaksi metsästysmajaa jäävät veden alle hankkeen seurauksena. Tekojärven alueen tiloille korvataan veden tai rakenteiden alle jäävät alueet ja rakennukset vesilain mukaisesti käypään arvoon verrattuna puolitoistakertaisesti. Tekojärven lähialueen kiinteistöille pääsy paranee uusien teiden rakentamisen myötä. Ranta-alueille tulee mahdollisuus rantarakentamiseen. Hankkeen vaikutukset kiinteistöjen arvoon ovat positiiviset. Tulvat pienenevät varsinkin suvantoalueella välillä Vuormankoski Pudasjärvi. Tämä pienentää nyt olemassa olevien vapaa-ajan asuntojen ja niiden piha-alueiden kastumisvaaraa. Lisäksi metsien käyttöä haittaavat suppotulvat poistuvat. Tulvien pienenemisen myötä voidaan Iijoen ranta-aluetta ottaa nykyistä laajemmin rakentamisen piiriin. Revonniemen pohjakynnys parantaa Naisjärven tilaa korottamalla alimpia kesäaikaisia vedenkorkeuksia. Hankkeella on Naisjärven rantakiinteistöjen arvoon myönteisiä ja Iijoen rantakiinteistöille pääasiassa myönteisiä vaikutuksia. Ennen hankkeen toteuttamista hankkeella voi olla kielteisiä vaikutuksia kiinteistökauppojen syntymiselle johtuen epävarmoista käsityksistä hankkeen vaikutuksista. Vaikutukset rakennetulla Iijoella, Siuruanjoella ja Iin merialueella ovat niin pieniä, ettei hanke vaikuta alueiden kiinteistöjen arvoon. 19

22 Tulva-alueen pienenemisen vaikutus rakennuksiin Alue Lomarakennuksia tulvaalueella Vapautuu nyt tulvasta Asuinrakennuksia tulvaalueella vapautuu nyt tulvasta Liikerakennuksia tulvaalueella vapautuu nyt tulvasta Siikahaara Kipinä Pudasjärvi, Tuulijärvi, Ontamojärvi Naisjärven alue Aittojärven alue Siikahaara Livonmutka 19 Yhteensä Maisema ja kulttuuriympäristö Hankkeen laaja-alaisin ja nykyistä maisemaa merkittävimmin muuttava vaikutus on tekojärvellä. Järvi muuttaa täydellisesti yli 50 km 2 : n kokoisen alueen maiseman. Kollajan tekojärven rakentamisen seurauksena näkymiltään sulkeutunut suo- ja havupuuvaltainen luonnonympäristö muuttuu avoimeksi vesialueeksi. Nykyään alueen suot ovat pääosin turvetuotannon ja metsätalouden käytössä. Tekojärven yhteyteen rakennettavat Venkaan ja Lauttasen maapadot erottuvat selkeästi suuren kokonsa vuoksi tekojärven maisemassa. Tekojärven ympäristöön rakennettavat tiet sen sijaan sijaitsevat pääasiallisesti metsän keskellä, joten ne näkyvät maisemassa rajatulla alueella kapeana puuttomana kaistana. Kollajan tekojärven ja siihen kuuluvien maapatojen lisäksi maisemaa muuttavat muut uudet rakenteet, jotka keskittyvät tiettyihin rajattuihin alueisiin Livo- ja Iijoessa sekä Aittojärvellä. Vaihtoehdossa 1 erityisesti Livojoen pohjakynnys ja virtausaukko sekä Iijoen säätöpato ja pengertie muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka muuttaa jokimaisemaa merkittävästi. Suunnitelmaan kuuluu yhteensä kolme metsäisien alueiden läpi kulkevaa kanavaa; Livojoesta Aittojärven kautta suunniteltuun Kollajan tekojärveen sekä sieltä Iijokeen. Vaihtoehdossa 2 vaikutukset keskittyvät Petäjäkankaan ympäristöön. Kanavia rakennetaan yhteensä kaksi; Iijoesta suunniteltuun Kollajan tekojärveen sekä tekojoärvestä Iijokeen kuten vaihtoehdossa 1. Nykyisille loma-asuinpaikoille tai muutoin jokialueen ulkopuolelle pato- ja kanavarakenteiden tuomat muutokset eivät juuri näy, mutta vesistöstä käsin ne ovat helposti havaittavissa. Vaihtoehtoon 1 kuuluu lisäksi kaksi Iijoen luonnonuomaan rakennettavaa pohjakynnystä. Pohjakynnykset ovat luonnonkivillä verhottuja kohoumia, jotka ovat kauttaaltaan veden alla. Ne näkyvät kesällä veden nopeampana virtauksena kynnyksen kohdalla. Talvella kynnyksessä oleva venekulkusyvennys pysyy sulana, mutta muuten kynnykset ovat jään ja lumen peittämät. Suunnitellut rakenteet ja säännöstely eivät tule muuttamaan Aittojärvi-Kynkään valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen perusteena olevien kylien ympäristöä eikä niistä näkyvää maisemaa. Kesäajan virtauksessa tapahtuvat muutokset eivät ole kovin suuria maiseman kannalta, sillä Iijoen virtaama on lähes luonnonmukainen. Vain Livojoen vesi ohjataan tekojärveen. Veden riittävä virtaus koskissa onkin ollut yksi suunnittelun keskeisimpiä lähtökohtia. Veden virtauksen suhteen on tärkeää, että nykyiset kosket näyttävät ja kuulostavat koskilta. Talvella virtaus vähenee nykyisestä ja muutos näkyy virtapaikoissa. Maisemavaikutus ei kuitenkaan ole suuri, sillä talvella jokiuoma on jään ja lumen peittämä. Virkistyskäyttö Hankealueen tärkeimpiä virkistyskäyttömuotoja ovat kalastus, melonta, veneily ja metsästys. Virkistyskäyttöä on selvitetty asukas- ja kiinteistönomistajien kyselyjen avulla sekä kalastustiedusteluilla. 20

23 Vaikutukset kalastukseen Valtaosa rakennetuista tekojärvistä on merkittäviä kalastuskohteita. Ammattikalastajat pyydystävät nykyään % Lokan ja Porttipahdan kalansaaliista. Kollajan tekojärvi raivataan tehokkaasti, mikä on eduksi kalatalouskäytölle. Alkuvuosina tekojärven kalastuskäyttöä haittaisi kalojen elohopeapitoisuus. Muista tekojärvistä saatujen kokemusten perusteella voidaan arvioida, että Kollajan tekojärven elohopeapitoisuudet olisivat laskeneet haitattomalle tasolle noin 10 vuoden kuluttua tekojärven täyttämisestä. Muita kuin petokaloja voidaan todennäköisesti hyödyntää jo aikaisemmassa vaiheessa. Hankkeella ei ole suoria vaikutuksia Pudasjärven yläpuolelle tapahtuvaan kalastukseen. Ainoa mahdollinen kalastoon ja kalastoon kohdistuva vaikutus liittyy vaelluskalojen palautushankkeeseen. Vaikutukset luonnonuoman kalastukseen Koskialueet Luonnonuoman kalastus on keskittynyt hyvin voimakkaasti kesäajalle. Kesäaikana ei suunnitelluilla virtaamilla tapahdu koskialueilla merkittäviä muutoksia kalojen elinolosuhteissa. Kalojen elinympäristömallin perusteella nykyistä pienempi virtaama olisi kalojen kannalta nykyistä parempi, joten lievällä virtaaman vähenemisellä ei ole todennäköisesti haitallisia vaikutuksia virtavesikalojen elinolosuhteisiin. Koska virtavesikalojen elinympäristöissä ei tapahdu haitallisia muutoksia, ei myöskään koskialueiden kesäkauden kalastusolosuhteissa tapahdu muutoksia. Luonnonuoman virtavesikalastus on keskittynyt koskialueille. Luonnonuomassa kalastetaan kuitenkin jonkin verran myös nivamaisilla alueilla. Nivamaisten alueiden osittainen muuttuminen suvantomaisiksi alueiksi suosii todennäköisesti joessa eläviä järvikaloja virtavesikalojen sijaan. Tämä voi vähentää nykyisten nivamaisten alueiden houkuttelevuutta kalastuskäyttöön. Vaihtoehdossa VE 2 luonnonuoman virtaamat säilyvät lähempänä nykyistä kuin vaihtoehdossa VE1. Luonnonuomaan rakennetaan yksi säätöpato mutta ei pohjakynnyksiä. Kalojen elinolosuhteet ovat ympäri vuoden lähempänä nykytilaa kuin vaihtoehdossa VE1. Suvantoalueet Myöskään suvantojen kalastusolosuhteissa ei tapahtuisi merkittäviä muutoksia. Suvantojaksojen alapäässä, pohjakynnyksen yläpuolella vesisyvyys kasvaisi hieman nykytilanteeseen verrattuna, muuta sillä ei ole käytännössä vaikutuksia suvantojen kalastettavuuteen. Joen talviaikaisen virtaaman pienentymisen johdosta suvantoalueille muodostuu nykyistä vakaampi jääkansi, mikä edesauttaa suvannoilla liikkumista talviaikana. Vaikutukset Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen kalastukseen Hanke vaikuttaa Livojoen alaosan vedenkorkeuksiin Kynkäänkosken alapuolella. Muutoksella ei arvioida olevan sanottavaa vaikutusta Livojoen nykyiseen kalastukseen. Mertajoen virtaaman pienenemisen vaikutukset Mertajoen kalastoon arvioidaan erityisesti virkistyskäytön kannalta merkittävien kalalajien osalta suhteellisen vähäisiksi. Hankkeesta ei siten arvioida aiheutuvan merkittävää vaikutusta myöskään Mertajoella tapahtuvalle kalastukselle. Mertajoen virtaamamuutoksen vaikutus Siuruanjokeen jää niin vähäiseksi, ettei sillä todennäköisesti ole vaikutuksia Siuruanjoen kalakantaan tai kalastukseen. Vaihtoehdossa VE 2 Livojoki säilyy kokonaisuudessaan nykytilassa, joten Livojoella ei ilmene kalastukseen kohdistuvia vaikutuksia. Vaikutukset hankealueen järvien kalastukseen Pudasjärven, Tuulijärven ja Naisjärven alivedenkorkeudet nousevat hankkeen myötä verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Vesitilavuuden kasvusta on etua järvien kalastuskäytölle. Nykyisin kuivimpien kesien alhaiset vedenkorkeudet ovat hankaloittaneet mm. verkkokalastusta. Aittojärven osalta kalastuksen harjoittamista voisivat haitata tekojärven täyttämisen jälkeen ensimmäisinä vuosina kalojen kohonneet elohopeapitoisuudet. Haitta on tarvittaessa estettävissä Aittojärven ja tekojärven väliseen kanavaan asennettavalla verkolla, jolla voidaan todennäköisesti estää 1 1,5 kg suurempien haukien siirtyminen Aittojärveen. Näin pystyttäisiin todennäköisesti estämään haitallisen korkeita elohopeapitoisuuksia sisältävien kalojen pääsy Aittojärveen. Aittojärven kalojen elohopeapitoisuutta on syytä seurata säännöllisesti, mikäli hanke toteutetaan. 21

24 Vaihtoehdossa VE 2 järvien olosuhteet säilyisivät nykyisen kaltaisena lukuun ottamatta Pudasjärviryhmän, Aittojärven ja Naisjärven tulva-aikaisten vedenkorkeuksien alenemista. Kalojen elohopeatilanne olisi tekojärven osalta käytännössä vastaava kuin vaihtoehdossa VE 1. Koska vaihtoehdossa VE 2 ei ole suoraa vesiyhteyttä tekojärvestä Aittojärveen, ei sinne pääse elohopeapitoisia kaloja vastaavalla tavalla kuin vaihtoehdossa VE 1. Vaikutukset Iijoen rakennetun alaosan ja merialueen kalastukseen Tekojärvestä juoksutettavan veden mukana kulkeutuu uomaan nykyistä enemmän orgaanista humusainesta, joka voi aiheuttaa talvikaudella pyydysten likaantumista. Toisaalta nykytilanteessakin verkkojen likaantuminen talvella on ongelmana joen alaosalla. Talviajan virtaamien kasvu voi jossakin määrin heikentää Iijoen alaosan ja jokisuualueen jääolosuhteita. Jäiden heikentyminen voi puolestaan jonkin verran vaikeuttaa talvikalastusta. Toisaalta jäätilanne on huomattavan riippuvainen sääoloista, joten virtaaman muutoksen osuutta on vaikea arvioida. Muu vesialueiden virkistyskäyttö Vaikutukset koskimelontaan Vuormankoski on monipuolinen koski, jossa vettä on melontaan riittävästi myös kesäaikaan. Melonta on suosittua myös tulvavesien laskettua kosken vain muuttaessa muotoaan. Melonta muulla jokiosuudella on edelleen mahdollista kuten aiemmin veden virtaaman pysyessä riittävänä läpi kesän Vaikutukset vesillä liikkumiseen Patoihin ja kanaviin rakennettavat veneväylät tai -sulut mahdollistavat kulkemisen veneellä Iijoen luonnonuoman, Naisjärven, Pudasjärven, Livojoen, Aittojärven ja tekojärven välillä. Aittojärven ja tekojärven välisessä kanavassa on padon yhteydessä venesulku. Livojokeen rakennetaan virtausaukko ja venesulku. Siikahaaran pohjakynnyksen yhteyteen rakennetaan venereitti. Myös Iijoen suvantojen ja Naisjärven alimpia vedenpintoja kohotetaan pohjakynnyksillä muutamia kymmeniä senttejä. Pohjakynnykset ovat luonnonkivillä peitettyjä kohoumia, joihin rakennetaan 0,8 metrin syvyinen veneaukko. Ne eivät siten estä veneellä liikkumista. Pohjakynnysten yli veneily on kuitenkin haasteellisempaa kuin luonnonvedessä. Myös sulkujen kautta kulkeminen vaatii ylimääräistä tarkkaavuutta ja pysähdyksiä. Hankkeen toteutumisen seurauksena alueelle syntyy virkistyskäyttöä palveleva tekojärvi. Livojoelta pääsee Aittojärven kautta suunniteltuja kanavia pitkin tekojärvelle. Näin Aittojärven asukkaiden mahdollisuudet veneilyyn paranevat merkittävästi. Maa-alueiden virkistyskäyttö Vaikutukset tekojärvialueen virkistyskäyttöön Hankkeen suurin vaikutus tekojärvialueen virkistyskäyttäöön on hirven ja pienriistan metsästyksen estyminen. Esim. hirvenmetsästykselle täytyy etsiä korvaavat alueet tekojärvialueen ulkopuolelta. Tekojärven myötä uutena metsästysmuotona tulee vesilinnunmetsästys. Tekojärvialueen muun virkistyskäytön, kuten marjastus ja retkeily, arvioidaan olevan suhteellisen vähäistä, joten ko. harrastusmuotoihin ei hankkeella arvioida olevan juurikaan vaikutuksia. Vaikutukset muiden maa-alueiden virkistyskäyttöön Hanke ei vaikuta ranta-alueiden käyttöön, esim. marjastus onnistuu jatkossakin. Hankkeen toteuttaminen merkitsee useiden kymmenien kilometrien tiestön rakentamista. Siksi eri alueiden tavoitettavuus paranee. Aittojärven eteläpuolelle muodostuu yhtenäinen tiestö joka jatkuu Livojoen eteläpuolta Iijoen yli Livonsaareeen. Ilmasto ja energia Metaani Suunniteltu tekojärvi tulee ilmeisesti olemaan metaanin päästölähde. Päästöjen määrä olisi todennäköisesti alueen nykyisiä päästöjä pienempi. Tekojärven metaanipäästön kehitys riippuu metaanin vapautumiseen vaikuttavista tekijöistä, joista tärkein on veden laatu. Alkuvaiheessa päästöt ovat suuremmat, mutta elinkaarinäkökulmasta sillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä. Hiilidioksidi Karkean laskennan mukaan Kollajan tekojärvialueen hiilidioksidipäästöt saattaisivat kasvaa noin

25 tonnia vuodessa. Aiemmin on selvitetty, että alueen metaanipäästöt pienenisivät noin 160 tonnia vuodessa, mikä vastaa kasvihuonevaikutuksiltaan noin tonnia hiilidioksidia. Näillä perusteilla voidaan karkeasti arvioida, että kokonaisuutena tekojärvi voisi lisätä kasvihuonekaasujen päästöjä noin tonnia vuodessa hiilidioksidiksi laskettuna. Ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoitus on selvittää merkittävät ympäristövaikutukset. Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat lähes 70 miljoonaa tonnia vuodessa. Siihen nähden Kollajan kasvihuonekaasupäästöt eivät ole merkittävät. Jos Kollajasta saatava sähkömäärä tuotettaisiin kivihiililauhdevoimalassa, päästö olisi noin tonnia eli karkeasti kaksikymmenkertainen Kollaja hankkeen toteuttamiseen verrattuna Rakentaminen Rakentamisen aikataulu Alustavien arvioiden mukaan Kollaja hankkeen rakennustyö kestää noin 5 vuotta. Tätä on edeltänyt useita vuosia kestänyt hankkeen luvitusprosessi ja suunnittelu. Rakennustyöt alkavat raivauksella ja teiden rakentamisella. Kaikki työt tehdään mahdollisimman pitkään kuivatyönä. Kanavien rakentaminen alkaa alakanavasta. Kanavien rakentamisesta siirrytään maapatoihin ja sen jälkeen voimalaitoksen rakentamiseen. Iijoen säätöpato rakennetaan vuodessa. Lopuksi tehdään pohjakynnykset ja viimeistelytyöt. Tekojärvialueen raivaus Tekojärven alueella toteutettaisiin ns. täydellinen raivaus. Ennen vedenkorkeuden nostoa veden alle jääviltä alueilta raivataan puusto ja pen saat niin, että puusto kat kais taan juuren nis kas ta. Rakentaminen tarkoittaa rantapato jen ja tien raken tamista, ojien kaivamista ja kaivumaiden läjittä mistä ja rannan vahvistamista tai suojaamista varten tarvitta vilta maa-alu eil ta. Veden alle jäävät alueet puhdis tetaan huolel lisesti rakennuksista, raken nelmista, puista, risuis ta, kannoista ja juurakoista, ai doista sekä muista esi neis tä, jotka saatta vat liikkua veden mukana tai olla haitaksi vesillä ja jäällä lii kkumiselle, kalastuk sel le tai muulle vesialueen käy tölle. Patojen, kanavien ja teiden rakentaminen Rakentamisen aikainen työmaa näkyy jokimaisemassa rakennuskohteen välittömässä ympäristössä. Patoja rakennettaessa ja kanavia ruopattaessa tulee läjitysmassojen sijoituksessa huomioida erityisesti kevättulvat. Läjitysmassat tulee sijoittaa joko tulvarajan yläpuolelle tai rajata tulvankestävällä kivimateriaalilla läjitysmassojen leviämisen estämiseksi. Voimalaitoksen rakentaminen Kollajan voimalaitos on suunniteltu rakennettavaksi Pikku Tuohiahon kohdalle Iijoen pohjoispuolelle. Koneistoyksiköitä rakennetaan kaksi, rakennusvirtaamaltaan noin 125 m 3 /s. Koneistoratkaisuna kysymykseen voi tulla pysty- tai vaaka-akselinen kaplanturbiini. Voimalaitoksen kokonaisvirtaamaksi on suunniteltu 250 m 3 /s ja tehoksi 32 MW. Putouskorkeus olisi maksimissaan noin 15 metriä. Voimalaitokseen järjestetään ohijuoksutusmahdollisuus. Voimalinjan rakentaminen Voimalaitos yhdistetään Haapakoski Pudasjärvi voimajohtoon noin 3 km pikällä 110 kv johdolla Ihminen ja yhteiskunta Vaikutukset työllisyyteen ja palveluihin Vesivoimarakentamisen tärkeimpiä rahassa mitattavia hyötyjä paikallistasolla ovat työllisyydestä koituvat palkkatulot, niistä maksettavat verot sekä kuntien saamat kiinteistöverotulot. Kollaja suunnitelman toteuttaminen työllistää noin suoraa henkilötyövuotta ja lisäksi välillisiä henkilötyövuosia noin Työmaan arvioitu kesto on noin 5 vuotta. Vaikutukset verotuloihin Vesivoimalaitoksista maksetaan korotettua kiinteistöveroa. Pudasjärven kaupungin suurin mahdollinen kiinteistöveroprosentti voimalaitokselle on 2,5 % vuonna Tämä tarkoittaa kiinteistövero Pudasjärven kau- 23

26 pungille vuosittain euroa. Vanhasen nykyinen hallitus on esittänyt kiinteistöveron maksimiprosentin korottamista 2,85:een, jolloin kiinteistövero nousisi yli miljoonaan euroon vuodessa. Kiinteistövero vastaa noin 250 teollisuustyöpaikan kunnallisverotuloa. Pelkän tekojärven vaihtoehdossa kiinteistöveroa ei muodostu tai kiinteistövero on merkityksetön. Mikäli työntekijät ovat pudasjärveläisiä, hanke vaikuttaa kunnan verotuloihin myönteisesti tuloverojen kasvun myötä. Vaikutukset maatalouteen Suunnitellun tekojärven alueella ei ole käytössä olevia maatalouden alueita. Myöskään kanavien tai muiden rakenteiden alle ei jää peltoja tai muita maatalousmaita. Vaikutukset turvetuotantoon Perinteiseen turpeennostoon soveltuvia soita on nykyisten tuotantoalueiden lisäksi noin 200 hehtaaria. Näistä on ojitettuja 17 hehtaaria ja ojittamattomia 183 hehtaaria. Nämä alueet tullaan ottamaan tuotannon piiriin lähivuosina. Näiden lisäksi alueella on noin hehtaaria ohutturpeista suota, joka ei sovellu perinteiseen turpeennostoon. Kaikkiaan Kollajan tekojärvialueen tämän hetkiseksi turvemääräksi on arvioitu noin 16 milj. kuutiometriä. Mikäli turvetuotanto jatkuu nykyisten suunnitelmien mukaan, tekojärven alle jäisi vuonna 2020 hyödyntämiskelpoista turvetta noin 5,5 milj. suokuutiometriä. Vaikutukset metsätalouteen Metsätalouskäytöstä poistuu tekojärven alueelta kaikkiaan noin hehtaaria, mikä vastaa noin 0,9 prosenttia koko Pudasjärven metsäpinta-alasta. Hankkeen toteutuessa metsien kaupallinen arvo määritellään ja omistajat saavat siitä korvauksen. Poistuva metsäpinta-ala on niin vähäinen, että sillä ei ole merkitystä tämän hetkiselle teollisuuden puun saannille Tulvien vähetessä ja tulva-alueen pienentyessä laajat metsäalueet hyötyvät. Metsäalueita, joihin tulva ei enää nouse, on noin 37 km 2. Vaikutukset porotalouteen Sekä porotalouskyselyn että 1980-luvun selvityksen perusteella on selvää, että hankkeesta aiheutuisi merkittäviä haittoja Kollajan paliskunnan porotaloudelle. Hanke supistaisi Kollajan paliskunnan maapinta-alaa noin 4,2 %. Poroluvun alenemisen lisäksi porotalouden harjoittamiselle voi aiheutua lisäkuluja mm. porojen lisääntyneiden kuljetuskustannusten muodossa. Täyttökanavan, tekojärven, tyhjennyskanavan ja Iijoen rajaamalla alueella on laidunalueita, joille porojen pääsy vaikeutuu perinteisten kulkureittien katketessa tekojärven ja kanavien vuoksi. Tekojärven sijoittuminen keskelle paliskunnan aluetta vaikeuttaisi porojen kokoamista. Tekojärvialueen länsiosassa vasojen merkitsemisaikaan käytettyjen siirtoaitojen käyttö estyisi kokonaan tekojärven alueella. Tekojärven ja kanavien ympäristöön rakennettava uusi tiestö voi helpottaa porojen keräämistä ja kuljettamista. Talviruokintaa hanke ei vaikeuta. Vaikutukset teollisuuteen Teollisuuden toimintaan hanke vaikuttaa epäsuorasti puuraaka-aineen saannin kautta. Tekojärven raivausvaiheessa raaka-ainetta on saatavilla, mutta se ei ole laadukasta puutuoteteollisuudelle. Bioenergiaksi se on hyödynnettävissä. Pidemmällä aikavälillä tekojärven alueelta ei voida enää saada puuraaka-ainetta. Määrän väheneminen ei kuitenkaan vaikuta sanottavasti teollisuuden toimintaedellytksiin alueella. Vaikutukset matkailuun Hankealueen matkailupalvelutarjonta on tällä hetkellä vähäistä. Aluetta käyttävät omatoimiset kalastus- ja luontomatkailijat. Hankealueen vesistön ulkopuolella on yksittäisiä majoitusta ja matkailupalveluja tarjoavia yrityksiä, joiden toiminta ei ole sidoksissa Iijokeen tai tekojärven alueeseen. Rakentamisen aikana Kollaja-hankkeen arvioidaan vilkastuttavan majoitusksen ja palvelujen kysyntää. Kollajan rakenteet tulevat todennäköisesti olemaan tutustumisen kohteita. Järvialueita, tekojärvet mukaan lukien, voidaan hyödyntää virkistyskäytössä ja myös matkailussa. Näin on tapahtunut Lokan ja Porttipahtan tekojärvillä. Kielteisinä vaikutuksina voidaan nähdä mahdollinen vaikutus matkailuima- 24

27 goon. Toisaalta Iijokea ei nykyisinkään koettane luonnontilaisena nykyisten voimalaitosten ja säännöstelyjen vuoksi. Koskimelontaan hankkeesta aiheutuu jossain määrin vaikutuksia. Iijoki-soutu voidaan toteuttaa yhtä laajana kuin nykyisin. Kollaja-hanke ei suoraan vaikuta alueen kalastusmatkailuun, koska varsinaista kalastusmatkailua ei tällä hetkellä alueella harjoiteta. Hankkeella ei ole vaikutuksia Pudasjärven tärkeimmän matkailukohteen, Syötteen, asemaan matkailukeskuksena ja sen kehittämiseen. Tekojärven ja Iso- Syötteen välinen etäisyys on 52 km. Ottaen huomioon Pudasjärven matkailukohteet ja -tarjonnan voidaan arvioida, että hankkeen toteuttamisella ei ole merkittäviä vaikutuksia matkailuun eikä sen kehittämiseen. Vaikutukset yhdyskuntatekniikkaan Vedenotto Pudasjärven Vesiosuuskunta ottaa käyttöveden Auralankankaan ja Törrönkankaan vedenottamoista. Arvion mukaan Kollaja-hanke ei tule merkittävästi vaikuttamaan näiden vedenottamoiden veden laatuun tai määrään. Jätevedenpuhdistamo Puhdistamon vesistövaikutusten vähentämiseksi puhdistamon purkuvedet on esitetty johdettavaksi Yli- Siikalammesta Iijoen päävirtaukseen, jolloin laimenemisolosuhteet olisivat paremmat. Hankkeen hyötyjen ja haittojen selvittäminen edellyttää lisätarkasteluja. Ihmisiin kohdistuvat terveysvaikutukset Hankkeesta ei aiheudu haittaa ihmisten terveydelle. Hankkeen toteuttaminen merkitsee sähkön tuotantoa tavalla, jossa ei muodostu ihmisen terveydelle haitallisia päästöjä ilmaan. Korvatessaan polttoaineisiin perustuvaa sähköntuotantoa hanke vähentää ihmisiin ja ilmastoon kohdistuvia haitallisia päästöjä. Hankkeeseen ei liity ihmisten terveyteen liittyviä onnettomuusriskejä. Hankkeen käyttöön ei liity haitallisten aineiden, esimerkiksi polttoaineiden, kuljetuksia tai kaivostoimintaa, jotka voisivat aiheuttaa terveyshaittoja. Terveyteen liittyvä vaikutus on lähinnä kalojen elohopeapitoisuuden kohoaminen. Mikäli kalojen käytössä noudatetaan terveysviranomaisten ohjeita, ei niistä aiheudu terveydellistä haittaa. Ihmisiin kohdistuvat sosiaaliset vaikutukset Ihmisten kokemista asioista saatiin arvioinnin aikana runsaasti tietoa. Tätä saatiin seuraavista lähteistä: Yleisötilaisuudet Esittelytilaisuudet Vierailut 142 kiinteistöllä, joista keskustelua 58 kiinteistön omistajan kanssa 589 lähialueen kiinteistön omistajan näkemykset ja mielipiteet kyselyn avulla 389 asukkaan mielipiteet ja näkemykset hankkeesta asukaskyselyn avulla YVA-ohjelmasta annetut mielipiteet Kysely porotalouden harjoittajille Tutustuminen paliskunnan toimintaan Lehtikirjoittelu Kysely kiinteistöjen omistajille Noin 2/3 vastanneista piti tärkeänä vesistöjen säännöstelyä eli matalien veden korkeuksien nostamista ja tulvien pienentämistä. Yli puolet vastaajista piti tärkeinä myös talouteen ja elinkeinotoimintaan liittyviä asioita kuten sähkön tuotantoa, investointeja Pudasjärvelle ja kaupungin kiinteistöverojen kasvua. 3/4 vastaajista piti tärkeänä Natura-arvojen säilymistä ja 80 % metaanipäästöjen minimointia. Eniten huolia ja pelkoja herättävät hankkeen aiheuttamat muutokset vesistöissä ja niitä ympäröivässä luonnossa. Maan ja metsien jääminen veden alle, virtaaman ja maiseman muutokset herättävät huolta, sillä nämä muutokset vaikuttavat myös siihen, mitä alueella voi tulevaisuudessa tehdä. Asukaskysely Nykytilanteessa yli puolet kaikista vastaajista pitää tärkeinä kotikunnan taloutta, asumisviihtyvyyttä, työllisyyttä, vesistöjen virkistysarvoa, kalakantoja ja kalastusta. Veden pinnan korkeus, veden laatu ja rantakiinteistöjen arvo ovat myös tärkeitä asioita. Vaikka vertailua ensimmäiseen kyselyyn ei aivan suoraan voida tehdä, niin tässä kyselyssä vastaajien mielestä kuntatalous ja työllisyys nousivat selkeästi tärkeämmiksi asioiksi kuin ensimmäisen kyselyn tuloksissa. Hankkeen lähialueella kaikkein tärkeimpänä pidetään asumisviihtyvyyttä ja vesistöjen virkistyskäyttöä. Tämän jälkeen tulevat kunnan talous, työllisyys 25

28 ja kalastus sekä vedenpinnan korkeudet. Erot muun Pudasjärven ja Yli-Iin ja Iin alueiden osalta ovat pieniä. Kollaja suunnitelman myönteisimpinä vaikutuksina pidetään työllistävää vaikutusta, vaikutuksia kaupungin talouteen, kalojen elinympäristön muutoksia, tulvien hallintaa ja Aittojärven läpivirtausta. Yli puolet vastaajista piti tekojärven muodostumista positiivisena. Myös lähialueella työllisyys ja kuntatalous koetaan positiivisina muutoksina, mutta lähes yhtä positiivisina ovat korkeimpien tulvien aleneminen, alimpien vedenkorkeuksien nousu ja uusi vesireitti. Negatiivisimmat vaikutukset ovat maiseman muutos ja veneilyn vaikeutuminen sekä poronhoitoon kohdistuvat vaikutukset. Uutta tekojärveä pitää lähialueen vastaajista 44 prosenttia kielteisenä ja 45 prosenttia myönteisenä muutoksena. Muualla Pudasjärvellä 70 prosenttia piti uutta tekojärveä myönteisenä ja 17 prosenttia kielteisenä asiana. Aittojärveen kohdistuvia muutoksia pidetään positiivisena. Pudasjärvellä ja Iissä sekä Yli-Iissä korostuvat erityisesti hankeen taloudelliset ja työllistävät vaikutukset. Yhteenveto sosiaalisista vaikutuksista Kollaja-hankkeessa ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuvista muutoksista merkittävin sosiaalinen vaikutus on lähivaikutusalueella ihmisen kokemat mahdolliset muutokset asumisviihtyvyydessä, kiinteistöjen arvossa, alueiden virkistyskäytössä ja harrastusmahdollisuuksissa. Lähivaikutusalueella näillä ihmisten kokemilla huolilla ja peloilla on ollut myös vaikutusta yhteisöllisyyteen. Arvioinnin tulosten perusteella nämä vaikutukset jäävät suhteellisen pieniksi. Monien vaikutusten suhteen asiantuntija-arvio on päinvastainen tai eroaa merkittävästi asukkaiden huolista. Kuitenkin intressi- ja arvokonflikti jää omalta osaltaan elämään ja hanketta tullaan kannattamaan ja vastustamaan myös sosiaalisin perustein. Vaikutusten merkittävyys Kollaja hanke vaikuttaa monella tavoin Pudasjärven kaupunkiin, varsinkin sen länsiosiin sekä Iijoen alajuoksuun Iin ja Yli-Iin kunnissa. Suurin osa vaikutuksista on paikallisia, osalla vaikutuksista on maakunnallista, osalla valtakunnallista merkitystä. Valtakunnalliset vaikutukset Kollaja hankkeen toteuttaminen merkitsee huomattavaa lisäystä nopeasti reagoivan säätöenergian tuotannossa. Kotimaisen säätöenergian tarve kasvaa Suomessa merkittävästi tuulivoimalla tapahtuvan sähkön tuotannon lisääntyessä. Näin hanke tukee EU:n ja Suomen tavoitteita tuottaa sähköä niin, että vähennetään kasvihuonekaasujen päästöjä. Hankkeen toteuttaminen edellyttää muutosta koskiensuojelulakiin. Siten eduskunnan tulee arvioida hankkeen merkitys ja hyväksyttävyys ennen kuin sille voidaan ryhtyä hakemaan lupia. Hanke on myös saanut runsaasti valtakunnallista huomiota, kun on keskusteltu esimerkiksi virtavesien suojelusta tai vesivoiman käytön lisäämisestä sähkön tuotannossa. Ympäristövaikutusten arvioinnin aikana kehittyi Kollaja suunnitelma eli hankkeen vaihtoehto 1. Ympäristövaikutusten arvioinnin mukaan se voidaan toteuttaa ilman merkittäviä haitallisia vaikutuksia hankealueella oleviin valtakunnallisiin suojeluohjelmiin. Maakunnalliset vaikutukset Kollaja hankkeen toteuttaminen tukee Pohjois- Pohjanmaan energiastrategian toteuttamista. Hankkeen rakentamisaikaiset työllistävät vaikutukset heijastuvat maakunnassa useiden kuntien alueelle. Kollajan tekojärvi vaikuttaa voimatalouskäyttöön otetun Iijoen alaosan veden laatuun ja virtaamiin Yli- Iin ja Iin kunnissa. Nämä vaikutukset ulottuvat myös Iijoen edustan merialueella. Vaikutukset näkyvät selvimmin välittömästi hankkeen valmistumisen jälkeen. Paikalliset vaikutukset Kollaja hankkeen vaikutukset ovat luonteeltaan pääasiassa paikallisia. Hanke muuttaa maa- ja vesialueen nykytilaa useiden kymmenien neliökilometrien alueella. Vaikutukset ovat hyvin monitahoisia ja ne koetaan hyvin monella tavoin. Keskeisimmät paikalliset vaikutukset ovat: Tekojärven ja siihen liittyvien kanavien ja patojen rakentaminen muuttaa maankäytön täydellisesti 26

29 yli 50 km 2 alueella. Hankealueen merkittävimmät luonnon arvot liittyvät pienvesistöihin. Alueella on 6 loma-asuntoa / metsästysmajaa. Poronhoito ja metsästys alueella estyy. Uusi vesialue tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen virkistykseen. Hankkeen rakentaminen työllistää 5 vuoden ajan satoja henkilöitä. Se lisää kaupungin kiinteistöverotuloja. Vuosittain toistuvan tulvan alue pienenee olennaisesti. Yli 120 asuntoa tai loma-asuntoa ja 38 neliökilometriä maa- ja metsätalousmaata vapautuu tulvasta. Kesällä Iijoen ns luonnonuoman virtaama vähenee noin 20 %. Talvella joen virtaus vähenee eniten: sinne ohjataan vettä 15 m 3 sekunnissa. Petokalojen syöntin tulee rajoituksia hankkeen valmistumisen jälkeisinä vuosina elohopeapitoisuuden vuoksi. Luonnonarvoiltaan arvokkaat Pudasjärven tulvaniityt kyetään säilyttämään vaihtoehdoissa 1 ja 2. Pohjavesiolosuhteet muuttuvat Sainselässä. Kipinässä saattaa esiintyä kaivon kuivumista, joka voidaan korjata uudella kaivolla. Veneilyä hankaloittavat padot ja pohjakynnykset. Toisaalta tekojärvi ja sinne johtavat kanavat ja venesulut laajentavat veneilyaluetta merkittävästi. Kanavat ja padot muuttavat jokimaisemaa Livonhaarassa, Livonjoen mutkassa, Aittojärven itä ja luoteisosassa sekä pohjapatojen kohdalla. Hanke jakaa vaikutusalueen asukkaiden mielipiteitä. Hankkeen toteuttaminen päättää vuosia kestäneen erimielisyyden. Osa kansalaisista ei kuitenkaan voi hanketta hyväksyä. Hankkeen toteuttamiskelpoisuus Tekninen toteutettavuus Ympäristöarvojen huomioiminen uutta Kollaja 2008-suunnitelmaa laadittaessa on pienentänyt hankkeen sähköntuotantoa merkittävästi. Hanke on kuitenkin pysynyt taloudellisesti kannattavana. Osin tämä johtuu siitä, että nopeasti käyttöön otettavan säätöenergian merkitys tulee lisääntymään tuulivoiman käyttöönoton myötä. Hankkeesta vastaavalla on taloudelliset edellytykset hankkeen edellyttämän investoinnin toteuttamiseen ilman yhteiskunnnan taloudellista tukea. Laillisuusharkinta Kollaja suunnitelman vesilain mukaisen lupakäsittelyn käynnistäminen edellyttää koskiensuojelulaintarkistamista. Lakimuutoksesta päättää eduskunta joko hallituksen esityksestä tai kansanedustajien aloitteen pohjalta. Lupaharkinta Hankkeen toteuttaminen edellyttää useita lupia, joista vesilain mukainen lupa on keskeinen. Koskiensuojelulain tarkistamisen jälkeen on lailliset edellytykset lupamenettelyjen toteuttamiseen. Suojeluarvot Natura-arvion mukaan hanke voidaan toteuttaa ilman merkittäviä haitallisia vaikutuksia Natura-alueiden luontoarvoihin. Hyväksyttävyys Hankkeeseen on vuosien kuluessa liittynyt vastustusta, kannatusta ja hyväksyntää. Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä toteutetut kuulemiset ja kyselyt osoittavat, että Pudasjärven asukkaiden keskuudessa uutta Kollaja 2008-suunnitelmaa pidetään merkittävästi parempana kuin vanhaa 1980-luvun suunnitelmaa. Tekojärven, kanavien, voimalaitoksen ja patojen rakentaminen on Suomessa käytössä olevaa perinteistä tekniikkaa. Taloudelliset edellytykset 27

30 Vaihtoehtojen vertailu Seuraavassa taulukossa on keskitytty siihen miten vaihtoehto 2 eroaa vaihtoehdon 1, Kollaja 2008 suunnitelman vaikutuksista. On huomattava, että vaihtoehdon 2, pelkkä tekojärvi, toteuttamiskelpoisuus on ennustettavissa olevalla kustannusrakenteella kyseenalainen. Vaihtoehtojen 1 ja 2 vaikutusten erot Vaikutus Vaihtoehdon VE 2, Pelkkä tekojärvi, ero VE 1:een Vesiympäristö Vedenlaatu ja virtaamat - Tekojärven vedenlaatu hieman heikompi, vastaavasti Iijoen alaosalla hieman parempi - Aittojärven vedenlaatu huonompi - Putaiden vedenvaihtuvuus parempi - Iijoen luonnonuoman virtaamat lähempänä nykytilaa - Livojoki säilyy kokonaisuudessaan nykytilassa Kalasto ja muu vesieliöstö - Iijoen luonnonuoman ja Livojoen alaosan osalta lähempänä nykytilaa - Järvien kalaston kannalta huonompi - Elohopeapitoisten kalojen leviämisen kannalta parempi - Vaelluskalojen palauttamisen kannalta parempi - Pohjaeläinvaikutukset pienemmät - Putaden reheväitymiskehityksen kannalta parempi Kalastus - Järvien kalastuskäytön kannalta huonompi - Koskien kalastettavuuden kannalta huonompi Luonto- ja luonnonsuojelu Tulvat Luonto Natura-alueet Suojelualueet Petäjäkankaalla sijaitsevan Iijoen säätöpadon yläpuolinen tulva-alue suurempi Ei merkittävää eroa Ei merkittävää eroa Ei merkittävää eroa Maaperä ja pohjavesi Maaperä Ei merkittävää eroa Pohjavesi Ei merkittävää eroa Maankäyttö ja maisema Maankäyttö Ei merkittävää eroa Maisema Virkistys Arkeologia Patorakenteet Petäjäkankaalla. Aittojärvellä ja Livojoella ei maisemallisia muutoksia Aittojärvestä ei rakenneta kulkureittiä Livojokeen tai tekojärvee Tekojärven vedenkorkeus alenee kesällä, virkistyskäytön kannalta huonompi Ei merkittävää eroa Ilmasto ja energia Metaani, hiilidioksidi Ei merkittävää eroa Rakentaminen Energiapuu/ turve Rakentamisen aikaiset vaikutukset Ei merkittävää eroa Ei rakenneta voimalaitosta eikä voimalinjaa. Täyttökanava Pettäjäkankaalta tekojärveen pidempi kuin VE1:n täyttökanavat Ihminen ja yhteiskunta Elinkeinot, talous Hankkeen työllistävä vaikutus on pienempi. Kiinteistöveroa ei muodostu. Sähkön tuotanto olennaisesti pienempi. Säätövoiman lisäys pienempi Yhdyskuntatekniikka Ihmiset Ei merkittävää eroa Asukaskyselyssä noin puolet ei nähnyt eroja VE1 ja VE2 vaikutuksissa, 38% piti VE2 vaikutuksia haitallisempana 28

31 Yva-menettely, viestintä ja osallistuminen YVA-menettelyn päävaiheet Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma jätettiin yhteysviranomaiselle tammikuun 2008 alussa ja ympäristövaikutusten arviointiselostus toukokuussa YVA-menettelyn aikataulu Ajankohta Tapahtuma touko-heinäkuu 2007 Arvioinnin valmistelu, lähtöaineiston kokoaminen elo-joulukuu 2007 Arviointiohjelman laatiminen tammikuu 2008 Arviointiohjelma nähtävillä ja lausunnoilla maaliskuu 2008 Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta kesä Selvitysten laatiminen syksy huhtikuu 2009 Arviointiselostuksen laatiminen touko - elokuu Arviointiselostus nähtävillä ja lausunnoilla lokakuu Yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksesta Päätökset jatkosta Seurantaryhmätyöskentely YVA-seurantaryhmän tarkoituksena on varmistaa tarvittavien selvitysten asianmukaisuus ja riittävyys sekä kansalaisten osallistumismahdollisuus. Seurantaryhmän asema on ympäristövaikutusten arvioinnin laadun kannalta keskeinen. Seurantaryhmään kutsuttiin edustajat seuraavilta tahoilta. Kursiivilla on merkitty tahot, jotka eivät osallistuneet kokouksiin: Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Pudasjärven kaupunki Metsähallitus Kainuun TE-keskuksen kalatalousyksikkö Iin kunta Yli-Iin kunta Turveruukki Oy Vapo Oy Iijoen kalastusalue Ala-Kollajan osakaskunta Pudasjärven kylän osakaskunta Aittojärven kalastuskunta Pudasjärven virkistyskalastajat Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistys Kollajan paliskunta Kipinän kyläseura Yli-Kollajan kyläseura Aittojärven kyläseura Pudasjärven metsänhoitoyhdistys Tekojärvialueen maanomistajien edustajat Seurantaryhmän toimintaan on ollut mahdollista liittyä myös arviointimenettelyn kuluessa, kuten Pudasjärven vesiosuuskunta tekikin. Seurantaryhmä kokoontui YVA-menettelyn aikana seitsemän kertaa. 29

32 Hankkeen edellyttämät suunnitelmat, luvat ja lainsäädäntö Vesilain mukaiset luvat Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä ei vielä käsitellä maa- ja vesialueiden omistukseen ja korvausmenettelyyn liittyviä asioita. Uuden vesivoimalaitoksen rakentamiselle on haettava lupa vesilain mukaisesti. Tässä tapauksessa lupaa haetaan Pohjois-Suomen ympäristölupavirastosta. Koskiensuojelulain tarkistaminen Koskiensuojelulain (35/1987) 1 :ssä säädetään, että: Uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää vesilaissa (264/61) tarkoitettua lupaa seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: [ ] 40) Iijoen vesistön keski- ja yläosassa Kuusamon, Posion, Pudasjärven, Puolangan, Ranuan, Suomussalmen, Taivalkosken, Yli-Iin ja Ylikiimingin kunnissa; Siten koskiensuojelulaki kieltää luvan myöntämisen uuden voimalaitoksen rakentamiseen nyt esillä olevassa kohteessa riippumatta siitä, millainen vaikutus hankkeella on koskiluontoon. Luonnonsuojelulain mukaiset luvat Hankealueen lähiympäristössä sijaitsevat Venkaan lähteen, Kärppäsuon-Räinänsuon, Tyräsuon ja Kaakkurinrimpien Natura-alueet. Tehtyjen selvitysten perusteella hankkeella ei ole vaikutusta niihin luonnonarvoihin, joiden perusteella alueet on sisällytetty osaksi Natura 2000 verkostoa. Hanke on suunniteltu niin, että myöskään Pudasjärven Natura-alueen suojeluarvot eivät merkittävästi heikkene. Jos Kollaja hanke toteutetaan Kollaja suunnitelman mukaisesti, ei Natura-suojelu muodosta estettä hankkeen toteuttamiselle. Hanke ei myöskään heikennä Pudasjärven alueen lintuvesimerkitystä. Siten se ei haittaa myöskään yksityisten suojelualueiden suojeluarvoja. Maa-aineslain mukaiset luvat Hankkeen toteuttaminen edellyttää suurten maa-ainesmäärien siirtämistä ja käyttämistä teiden ja patojen rakentamiseen. Kaavoitus Vesilain mukaisen luvan myöntäminen hankkeelle ei edellytä alueen kaavoittamista. Sen jälkeen kun hanke on saanut vesilain mukaisen luvan, on sen lähialue perusteltua kaavoittaa. Rakennus-, toimenpide- ja maisemaluvat Hankkeeseen mahdollisesti liittyvät uudisrakennukset, esim. voimalaitosrakennus tarvitsevat rakennusluvan, joka haetaan Pudasjärven kaupungin rakennusvalvontaviranomaisilta. Maisematyölupa voidaan myöntää hanketta valmisteleviin, maisemaa muuttaviin toimenpiteisiin. Tiejärjestelyjen luvat Yleisiin teihin kohdistuvista toimista haetaan luvat Oulun tiepiiriltä. Tekojärvi- ja voimalaitosalueelle johtavien yksityisteiden parantaminen tai uusien tieyhteyksien rakentaminen tapahtuu yksityistielain mukaisesti. Ympäristöluvat Maa-ainesten ottoon mahdollisesti liittyvällä ainesten käsittelytoiminnalla tulee olla ympäristönsuojelulain ja -asetuksen mukainen ympäristölupa. 30

33 Johdanto 31

34 Ii Yli Ii Iijoki Tekojärvi Voimalaitos Kipinä Aittojärvi Kollaja Pudasjärvi Oulu Kuva 0 1. Kollaja-hankkeen sijainti. 32

35 Johdanto Pohjolan Voima on päättänyt käynnistää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointimenettelyn (YVA-menettely), joka Pudasjärvelle (Kuva 0 1) suunniteltua Kollajahanketta. Hankkeeseen kuuluvat Pudasjärven kaupungin alueelle rakennettava tekojärvi, siihen liittyvät pato- ja kanavarakenteet sekä vesivoimalaitos ja vesiensäännöstelytoimet. Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä kehitettiin 1980-luvulla esitettyä suunnitelmaa siten, että haitalliset vaikutukset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Suunnittelu on kohdistunut tekojärven laajuuteen, rakenteiden sijoittamiseen, vedenkorkeuksiin sekä luonnonuoman juoksutuksiin ja muihin järjestelyihin. Arvioitavana on ollut myös pelkkä tekojärvi ilman voimalaitosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaan YVA-menettelyn tarkoituksena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. Arvioinnissa olennaista on avoimuus ja toimiva vuorovaikutus eri tahojen kesken. YVA-menettelyssä ei tehdä päätöksiä hankkeen toteuttamisesta. Päätökset hankkeen mahdollisesta jatkamisesta tekee Pohjolan Voima arviointimenettelyn jälkeen. Näihin kuuluvat jatkosuunnittelu, lupien hakeminen ja investointipäätökset. Koskiensuojelulailla on kielletty luvan myöntäminen uuden vesivoimalaitoksen rakentamisen mm. Iijoen vesistön keski- ja yläosassa Pudasjärven kunnassa. Siksi hankkeen toteuttaminen edellyttää muutosta koskiensuojelulakiin. Hankkeen vaikutusalueelle tai sen tuntumaan sijoittuu kolme Natura-aluetta. Arvioinnin yhteydessä on suunniteltu ratkaisut, joilla estetään merkittävät haitalliset vaikutukset näiden alueiden luontoarvoihin. Myös maiseman- ja harjujensuojelualueet on otettu huomioon hankkeen suunnittelussa. Kollaja-hankkeen ympäristövaikutukset on nyt arvioitu YVA-menettelyssä. Tämä arviointiselostus on YVA-lain mukainen asiakirja, jossa esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä yhtenäinen arvio niiden ympäristövaikutuksista. Arviointiselostus on tehty arviointiohjelman mukaisesti huomioiden yhteysviranomaisen ohjelmasta antamassaan lausunnossa mainitut seikat. Arvioinnin aikana on laadittu seuraavat lisäselvitykset, joita on käytetty arviointiselostukset tausta-aineistoina: Arviointi Kollaja-hankkeen vaikutuksista Natura 2000 alueen luontoarvoihin (Ramboll) Kalojen elinympäristömalli (Fortum Service, Environmental Engineering) Tekojärven vedenlaadun mallinnus (Pöyry Environment Oy) Arvio Kollajan altaan vaikutuksesta Raasakan luonnonuoman veden laatuun (Pöyry Environment Oy) Arvio Kollajan altaan vaikutuksista merialueelle (Pöyry Environment Oy) Pudasjärven Natura-alueen ja suunnitellun tekojärvialueen linnustoselvitys (Luonto-osuuskunta Aapa) Arkeologinen selvitys (Museoviraston arkeologian osasto) Tekojärven alueen metaanin vapautuminen (diplomityö Tiina Seppälä Teknillinen korkeakoulu) Hiilidioksidin vapautuminen Kollajan tekojärvialueelta (Tiina Seppälä, Spring Enviroment Oy) Kollajan suojelumääräysten oikeudellinen tarkastelu (professori, oik.tri Erkki J.Hollo) Luonnonuoman jääolot (Kemijoki Aquatic Technology) Kollajan porotalouskyselyraportti (Ramboll) Kollajan asukaskysely Pudasjärven, Yli-Iin ja Iin asukkaille Ramboll) Kysely Kollajan kiinteistönomistajille (Ramboll) Kalastustiedustelun raportti (Ramboll) Iijoen pohjaeläintutkimus 2008 (Probenthos, Markku Leppä) Nämä aineistot on julkaistu tämän arviointiselostuksen liiteaineistona ja internetissa osoitteessa 33

36 34

37 1. Hankkeesta vastaava ja hankkeen tavoitteet 35

38 Voimalaitospaikkakunnat Vesivoimalaitos Ydinvoimalaitos Tuulivoimalaitos Lämpövoimalaitos * Rakenteilla Jolmankoski Kaaranneskoski Jumisko Portimokoski Isohaara Ajos, Kemi Raasakka Maalismaa Laanila, Oulu Vihreäsaari, Oulu Oulunsalo Kierikki Pahkakoski Haapakoski Ylivieska Kokkola Pietarsaari Vaskiluoto, Vaasa Seinäjoki Kristiinankaupunki Porin Prosessivoima, Pori Tahkoluoto, Pori Meri-Pori, Pori Harjavalta Melo Nokia Ristiina Kuusankoski Savonlinna Lappeenranta* Olkiluoto, Eurajoki* Rauma Kerava* Mussalo, Kotka Kuva 1 2. Pohjolan Voiman voimalaitospaikkakunnat. 36

39 1. Hankkeesta vastaava ja hankkeen tavoitteet 1.1 Hankkeesta vastaava Pohjolan Voima Hankkeesta vastaava on PVO-Vesivoima Oy, joka on osa Pohjolan Voima-konsernia. Pohjolan Voiman tarkoituksena on tuottaa energiaa osakkailleen pitkäjänteisesti, vakaasti ja kustannustehokkaasti. Pohjolan Voiman osakkaina on vientiteollisuusyrityksiä sekä kuntia ja niiden omistamia energiayhtiöitä. Perusteollisuuden merkitys Suomen kansantaloudelle on edelleen huomattava. Luotettava energiansaanti kilpailukykyiseen hintaan on edellytyksenä teollisuuden investoinneille. Kotitaloudet saavat Pohjolan Voiman tuottamaa sähköä ja lämpöä kunnallisten energiayhtiöiden kautta. Pohjolan Voima jalostaa sähköä vedestä, uraanista, puusta, turpeesta, hiilestä, kaasusta, tuulesta ja peltobiomassoista (Kuva 1 1). Pohjolan Voima myös kehittää ja ylläpitää alan teknologiaa ja palveluja. Pohjolan Voima toimittaa hankkimansa sähkön ja lämmön osakkailleen omakustannushintaan. Se ei tavoittele voittoa vaan luotettavaa sähkön ja lämmön toimitusta ja vakaata energian hintaa osakkailleen. Investoimalla uuteen kapasiteettiin ja huolehtimalla voimalaitosten hyvästä käytettävyydestä Pohjolan Voima luo osaltaan edellytykset sille, että sähköä on osakkaiden saatavissa kilpailukykyiseen hintaan erilaisissa kuormitustilanteissa. Pohjolan Voiman tuotantoyhtiöissä on käytössä standardin ISO mukaiset sertifioidut ympäristöjärjestelmät. Järjestelmiin sisältyvillä ympäristöohjelmilla varmistetaan toiminnan jatkuva parantaminen. Kaikilla Pohjolan Voiman voimalaitoksilla on voimassa olevat ympäristö- ja vesiluvat. Pohjolan Voima on laatinut julkisen ympäristöraportin vuodes- Pohjolan Voiman sähkön tuotantokapasiteetti , MW 12,0 % 28,0 % 5,9 % 15,8 % 37,5 % 0,8 % vesivoima ydinvoima yhteistuotanto, kaukolämpö yhteistuotanto, teollisuus lauhdevoima tuulivoima Kuva 1 1. Pohjolan Voiman sähköntuotantotavat vuonna

40 ta 1994 lähtien. Vuodesta 2001 alkaen keskeiset ympäristötiedot on julkaistu vuosikertomuksen osana ja internet-sivuilla. PVO-Vesivoima PVO-Vesivoima Oy on Pohjolan Voima Oy:n kokonaan omistama yhtiö, joka omistaa ja pitää käynnissä vesivoimalaitoksia Kemijoessa, Iijoessa ja Kokemäenjoessa. Vesivoimalaitosten investointikustannukset ovat korkeat, mutta käyttökustannukset alhaiset. Vesivoimalaitosten erityinen tehtävä on vastata sähköverkon kuormituksen vaihteluihin (Kuva 1 3). Laitosten toimiluvat edellyttävät, että kalakannoista ja muusta vesiympäristöstä huolehditaan ja että aiheutuvat vahingot korvataan. Vesisuhteiltaan tavanomaisena vuonna Pohjolan Voima tuottaa vesivoimalla sähköä 1,7 terawattituntia. Vuonna 2008 vesivoimatuotanto oli 2,2 terawattituntia eli 134 prosenttia normaalista. Runsas tuotanto johtui poikkeuksellisista sateista. PVO-Vesivoimalla on Iijoessa viisi voimalaitosta (Kuva 1 4): Raasakka (58 MW), Maalismaa (33 MW), Kierikki (38 MW), Pahkakoski (34 MW) ja Haapakoski (32 MW). Sen lisäksi yhtiö säännöstelee Iijoen latvaosuuksilla olevia Kostonjärveä ja Irnijärveä sekä niihin liittyviä järviä. Nykyisten Iijoen voimalaitosten teho on yhteensä 195 MW. Siten voimalaitosten teho on suurempi kuin esim. Imatrankosken voimalaitoksen teho (168 MW). Kuitenkin sähkön tuotanto on Iijoella selvästi vähäisempää kuin Imatrankoskella. 1.2 Hankkeen tarkoitus Sähkön tarve vaihtelee Suomessa eri vuorokaudenaikoina noin megawattia. Kun sähköä ei voi varastoida, tuotannon täytyy joka hetki vastata kulutusta. Sähkön laatuvaatimukset ovat korkeat. Vesivoimalaitokset vastaavat kuormituksen vaihteluun automaattisesti. Vesivoiman käyttömahdollisuuksiin vaikuttavat jokien virtaamat ja varastoaltaiden vesimäärät. Kollaja-hankkeen tarkoitus on lisätä sähkön tuotantoa Iijoen vesivoimalla sekä parantaa olemassa olevien voimalaitosten kykyä vastata sähköntarpeen vaihteluihin. Peruslähtökohta tavoitteiden saavuttamiselle on vesivarasto, johon varastoidaan tulvavesiä. Myös muuna kuin tulva-aikana vettä voidaan vesivaraston ansiosta juoksuttaa nykyistä paremmin sähköntarpeen mukaan. Iijoen alajuoksun viiden voimalaitoksen teho on yhteensä 195 MW ja tuotanto noin 850 gigawattituntia vuodessa. Veden puutteen vuoksi nämä laitokset käyvät vajaateholla suurimman osan vuotta. Yhtiöllä on meneillään tehostamisohjelma, jossa voimalaitosten koneistot uusitaan tehokkaammiksi vuoteen 2015 MW Kulutus Vesivoima Tuonti Muu Ydinvoima ma ti ke to pe la su Kuva 1 3. Vuorokautinen sähköntarpeen vaihtelu Suomessa. Viikko 7/

41 Kuva 1 4. Iijoen voimalaitokset ja säännöstelyt. mennessä. Vesivaraston puuttumisen vuoksi tämä ei lisää merkittävästi tuotantoa eikä paranna laitosten käytettävyyttä. Kollaja-hankkeen suunnitelman mukaan Kollajan tekojärveen syntyvän vesivaraston ansiosta alajuoksun nykyiset voimalaitokset saadaan tehokkaaseen käyttöön. Vaihtoehdossa VE 1 tekojärveä säännöstellään Kollajan voimalaitoksella, jonka mitoitusvirtaama on 250 kuutiometriä sekunnissa eli sama kuin alajuoksun voimalaitoksilla tehostamisohjelman toteuduttua. Kollajan voimalaitoksen teho on 32 megawattia. Kollajan voimalaitos ja alajuoksun voimalaitosten käytön tehostuminen lisäävät nopeaan säätöön soveltuvaa tehoa yhteensä noin sadalla megawatilla. Iijoen voimalaitosten teho on tehostamisen ja Kollajan valmistuttua 245 MW eli sama kuin Vuoksen vesistössä olevien Tainionkosken ja Imatrankosken voimalaitosten teho yhteensä. Kollaja suunnitelmassa huomattava osa vedestä juoksutetaan tekojärven ja Kollajan voimalaitoksen ohi luonnonuomaan ympäristösyistä. Tämä pienentää Kollajan voimalaitoksen tuotantoa, mutta ohijuoksutettu vesi voidaan hyödyntää alapuolisissa voimalaitoksissa. Vesivarasto lisää merkitttävästi myös alajuoksun voimalaitosten tuotantoa. Lisäsähköä saataisiin yhteensä 155 gigawattituntia vuodessa. Tämän lisäksi Iijoen alajuoksun tehostamisesta saadaan lisä- tuotantoa 30 gigawattituntia vuodessa. Iijoen tuotanto kasvaa siis yhteensä 185 gigawattituntia vuodessa. Tämä vastaa keskikokoisen kaupungin yksityistä sähkönkäyttöä tai neljäsosaa Suomen sähköjunaliikenteen sähköntarpeesta. Kollaja-hankkeen tärkein ominaisuus on Iijoen voimalaitosten säätökäytön olennainen paraneminen. Vesivaraston ja Kollajan voimalaitoksen ansiosta nopeaan säätöön soveltuva teho lisääntyy noin 100 megawatilla. EU on asettanut Suomelle velvoitteen lisätä uusiutuvaa energiaa 38 prosenttiin loppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomen hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa on arvioitu, että velvoitteen täyttäminen edellyttää Suomessa muun ohella 2000 megawattia tuulivoimaa. Strategian mukaan tämä edellyttää säätökapasiteetin lisäystä megawattia. Kollaja yhdessä alajuoksun voimalaitosten käytön tehostumisen kanssa täyttäisi tästä tarpeesta ainakin kolmanneksen. Pohjolan Voima toteuttaa EU:n ja Suomen asettamaa tavoitetta uusiutuvan energian lisäämisestä lisäämällä vesivoimaa, biopolttoaineiden ja teollisuuden prosessituotteiden käyttöä sekä tuulivoimaa. Pohjolan Voima on tutkinut useiden vuosien ajan tuulivoiman rakentamisen teknisiä ja taloudellisia edellytyksiä sekä ympäristövaikutuksia. Tällä hetkellä Pohjolan 39

42 Kuva 1 5. Virtaamavaihtelu Iijoessa. Voimalla on Suomen suurin tuulivoimalaitos Kemin Ajoksen edustalla. Suurten merituulivoimalaitosten toteuttamismahdollisuuksia tutkitaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä Oulun Haukiputaan ja Kristiinankaupungin edustalla. Tuulivoimalla tuotetun sähkön voimakas lisääminen edellyttää myös varaja säätövoiman lisäämistä. Vesivoimalaitoksilla on tässä suuri merkitys. Kollaja-hankkeen on arvioitu kompensoivan noin 400 megawatin tuulivoimatuotannon satunnaisvaihtelut. Pohjolan Voiman tuulivoimarakentamisen kannalta on tärkeää, että sillä on käytössä omaa nopeasti toimivaa säätövoimaa. Kollaja-hankkeen vaihtoehdon VE 1 rakentamiskustannus on noin 115 milj. euroa. Vaihtoehto VE 2 (pelkkä tekojärvi) on investointikustannuksiltaan 60 milj. euroa. Pelkän tekojärven tuottama sähkömäärä olisi 60 gigawattituntia vuodessa eli alle puolet vaihtoehdon VE 1 tuotannosta, joten sen kannattavuus on huonompi. Yhtiö omistaa Kollajan voimalaitoksessa käyttöön otettavasta vesivoimasta 96,2 prosenttia. Koskiensuojelulaki estää tämän vesivoiman käyttöön ottamisen. Hankkeen toteuttaminen edellyttää sen vuoksi koskiensuojelulain tarkistamista Kollajan osalta. 1.3 Hankkeen aikataulu Ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen Pohjolan Voima päättää siitä, haluaako se edistää hanketta. Luvan saamisen edellytykset riippuvat siitä, tarkistaako eduskunta koskiensuojelulakia niin, että hankkeen toteuttaminen tulee mahdolliseksi. Lainvoimaisen luvan saaminen kestää useita vuosia. On todennäköistä, että lainvoimaisen luvan nojalla toteutuminen voi alkaa vasta noin vuonna Hankkeen rakentaminen kestää useita vuosia. Hankkeeseen on mahdollista myöntää ns. töidenaloittamislupa, jolloin rakentamis- ja raivaustyöt voisivat hankkeen toteuttajan omalla riskillä käynnistyä ennen kuin lupa saa lainvoiman. 1.4 Liittyminen muihin hankkeisiin Hankkeen suhde maankäyttösuunnitelmiin esitetään luvussa 8.2. Hankkeen suhde olennaisiin luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskeviin suunnitelmiin ja ohjelmiin esitetään luvussa 13. Hanke edellyttää lainsäädännön tarkistamista (koskiensuojelulaki), joka esitetään luvussa

43 2. Vesivoima Pohjoismaissa ja Suomessa 41

44 Suomen vesivoimalaitokset Kuva 2 4. Vesivoimalaitokset Suomessa. 42

45 2. Vesivoima Pohjoismaissa ja Suomessa 2.1 Pohjoismainen sähköjärjestelmä Sähkön tarve Pohjoismaissa on noin 400 terawattituntia vuodessa. Noin puolet tuotannosta on vesivoimaa. Norjassa vesivoima kattaa sähköntarpeen kokonaan ja Ruotsissa lähes puolet. Suomessa vesivoiman osuus on noin 15 prosenttia. Pohjoismaissa on yhteiset sähkömarkkinat (Kuva 2 1). Sähköntuotannon säätötarve kasvaa tuulivoiman lisääntyessä niin Pohjoismaissa kuin myös muualla Euroopassa. Uudet siirtoyhteydet Norjasta ja Ruotsista Keski-Eurooppaan ohjaavat Norjan ja Ruotsin säätövoimatuotantoa Keski-Euroopan tarpeisiin, sillä säädettävää tuotantoa on siellä vähän. Tämä heikentää nykyisiä pohjoismaisen sähköjärjestelmän säätömahdollisuuksia. 2.2 Vesivoiman historia Suomessa Suomessa on yli 200 vesivoimalaitosta, joiden teho on yhteensä noin megawattia ja tuotanto 13 terawattituntia vuodessa. Tekojärviä Suomessa on lähes kolmekymmentä (Taulukko 2 2). Suunnitelman mukainen Kollajan tekojärvi on kolmanneksi suurin Suomessa. Sen pinta-ala on noin 12 % suurimman eli Lokan tekojärven pinta-alasta. Kollajan tekojärven säännöstelyväli on 10,0 metriä ja pinta-ala ylävesirajalla ha (49 km 2 ) sekä alavesirajalla 860 ha (8,6 km 2 ). Lisäksi Suomessa on monia merestä padottuja makeanvedenaltaita, joista suurin on hehtaarin suuruinen Luodon-Öjanjärvi Pietarsaaren pohjoispuolella. Niitä käytetään teollisuuden tai asutuksen makeanveden hankintaan. Pääosa Etelä-Suomen joista rakennettiin ennen toista maailmansotaa. Eniten voimalaitoksia rakennettiin sotien jälkeen ja 1960-luvuilla, kun maan talous piti saada toimimaan ja suuri osa sähköntuotantokapasiteetista oli menetetty Neuvostoliitolle). Tuolloin myös vesivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta oli suurimmillaan, jopa 90 %. (Kuva 2 3 Suomalaiset vesivoimalaitokset käyttävät pääasiassa luonnon järviä veden virtauksen säännöstelyyn. Suurimmat säännöstellyt järvet ja niiden säännöstelyvälit ovat: Päijänne (noin 1 metri), Oulujärvi (2,7 metriä), Tampereen Pyhäjärvi (1,55 metriä) ja Kemijärvi (7 metriä). Sodan jälkeen Pohjois-Suomen joet rakennettiin nopeasti poikkeuslailla ja väliaikaisilla luvilla korvaamaan Neuvostoliitolle menetettyä vesivoimaa. Tällöin lopullisten lupa- ja vahinkokysymysten ratkaisut viivästyivät suhteettomasti. Myös vaelluskalakysymykset joutuivat odottamaan lainvoimaisia ratkaisuja pahimmillaan useita vuosikymmeniä. Monet kokemukset tuon ajan vesistörakentamisesta olivat näistä syistä kielteiset. Vuonna 1987 voimaan tullut koskiensuojelulaki lopetti lähes kaiken vesivoimarakentamisen Suomessa. Jotkut valmiiksi suunnitellut hankekokonaisuudet, kuten Iijoen alajuoksu ja Kollaja, jäivät kesken. Tuolloin arvioitiin, että sähköntarve voidaan tyydyttää suurissa voimalaitosyksiköissä edullisten tuontipolttoaineiden ja ydinvoiman avulla luvun suunnittelukäytännössä etsittiin lähes puhtaasti teknis-taloudellista optimia. 43

46 30 % 70 % 12 TWh 9 % 21 % 1 % 1 % 14 % 29 % 18 % 55 % 15 % 98 % 137 TWh 26 % 74 % 37 TWh 8 % 45 % 44 % 3 % 145 TWh 39 % 78 TWh Vesivoima Muut uusiutuvat (bio, tuuli, jäte, geoterminen) Ydinvoima 409 TWh Muu lämpövoima (fossiiliset polttoaineet) Lähde: Nordel Annual Report 2007 Kuva 2 1. Pohjoismainen sähköjärjestelmä. Kuva 2.1. Suomen sähkötaseen vaihtelu. Esimerkki

47 Ympäristönäkökohdilla ei tuon ajan arvomaailmassa ollut suurta painoarvoa. Esimerkiksi Iijoen alajuoksulla kymmenen kilometriä jokiuomaa jäi kokonaan kuivaksi ja useita kymmeniä asuinpaikkoja jäi veden alle. Kaikki vahingot on lupaehtojen mukaisesti korvattu tai kompensoitu toimenpiteillä. Lisäksi rakennettua jokiympäristöä on 1980-luvulta lähtien kunnostettu paljon vapaaehtoiselta pohjalta yhteistyössä voimayhtiön, ympäristökeskuksen ja kuntien kanssa. Muun muassa kaikki kuivuneet jokiuomat on rakennettu vesimaisemiksi. Jokiuomaan tehtyjen raskaiden rakenteiden ja koskien häviämisen vuoksi joen olemus on kuitenkin pysyvästi muuttunut. 2.3 Iijoen vesivoimataloudellinen rakentaminen kivarteen 1700-luvun puolessa välissä. Ensimmäinen turbiini rakennettiin vuonna Taivalkoskelle perustettiin ensimmäinen sähköyhtiö vuonna 1919, Pudasjärvelle ja -30 luvuilla tehtiin ensimmäisiä laajamittaisia suunnitelmia joen rakentamiseksi. Taivalkosken sähkö aloitti varsinaisen toimintansa vuonna Pohjolan Voima Oy perustettiin vuonna Samana vuonna se aloitti Iijoen tutkimustyöt, mutta varsinaisesti joen rakentamisen suunnittelu käynnistyi Pahkakosken voimalaitoksen rakennustyöt alkoivat vuonna Siitä alkoi 12 vuotta kestänyt voimalaitosten rakentaminen. Pahkakosken voimalaitos (34 MW) valmistui vuonna 1961, Haapakoski (27 MW) 1963 ja Kierikki (32 MW) Voimalaitokset rakennettiin perinteisinä jokivoimalaitoksina. Luonnonuoma suljettiin padolla. Koneasema ja uittorakenteet on sijoitettu uoman rantaan. Voimalaitoksen alapuolelle rakennettiin alakanava, jonka pituus vaihtelee voimalaitoksittain kolmesta viiteen kilometriä. Taulukko 2 2. Suomen tekojärvet. Iijoella on pitkään ollut suuri merkitys kulku- ja uittoväylänä. Myös joen vesivoiman käytöllä on pitkät perinteet. Jo 1700 luvulla jokeen rakennettiin pieniä kotitarvemyllyjä. Ensimmäinen saha perustettiin jotekojärvi vesistö pinta-ala (ha) ylävesirajalla pinta-ala (ha) alavesirajalla säännöstelyväli (m) Lokka Kemijoki , Porttipahta Kemijoki , Uljua Siikajoki , Venetjärvi Perhonjoki , Hirvijärvi Lapuanjoki , Palojärvi Koitajoki Patana Perhonjoki , Kalajärvi Kyrönjoki , Kivi- ja Levälampi Närpiönjoki , Kortteinen Siikajoki , Hautaperä Kalajoki , Juotasjärvi Kemijoki , Kuonanjärvi Kalajoki , Haapajärvi Haapajoki , Settijärvi Kalajoki , Piipsjärvi Pyhäjoki Vähä-Lamu Siikajoki , Vissavesi Perhonjoki , Varpula Lapuanjoki , Liikapuro Kyrönjoki , Korpinen Kalajoki , Juurikkajärvi Kalajoki Niesajoki Tornionjoki Pitkämö Kyrönjoki , Kyrkösjärvi Kyrönjoki , Silvola Vantaanjoki valmistumisvuosi 45

48 Seuraavaksi valmistuivat Maalismaan voimalaitos (33 MW) vuonna 1967 ja Raasakka (37 MW) Niissä luonnonuoma suljettiin säännöstelypadolla. Vesi johdettiin koneasemille kaivettua 4 6 km pitkiä yläkanavia pitkin. Koneasemilta vesi on johdettu melko lyhyillä alakanavilla luonnonuomaan, jota on syvennetty vedenjohtavuuden parantamiseksi. Iijoen yläjuoksulle Pohjolan Voima rakensi Irnin ja Koston järvien säännöstelyrakenteet 1960-luvun puolivälissä. Paikallinen sähköyhtiö rakensi ja -60 luvuilla Iijoen vesistöön pieniä voimalaitoksia Taivalkoskelle, Soiluun ja Pintamoon. Iijoen alajuoksun voimalaitosten tehostamis- ja peruskorjausohjelma käynnistyi vuonna Uuden tekniikan ansiosta voimalaitosten konetehot nousevat prosenttia. Veden puutteen vuoksi lisäsähkön saanti rajoittuu noin 3 prosenttiin. 2.4 Vesivoiman lisäämismahdollisuudet Suomessa Energiateollisuus ry käynnisti kauppa- ja teollisuusministeriön tuella toukokuussa 2007 työn, jonka tavoitteena oli selvittää rakentamiskelpoisen vesivoiman määrä Suomessa ja arvioida vesivoiman lisäämismahdollisuudet vesistöittäin. Tavoitteena oli tarjota julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon tietoa siitä, kuinka paljon vesivoimantuotantoa voidaan lisätä ja mitä toimenpiteitä vesivoiman lisääminen edellyttää. Maa- ja metsätalousministeriö osallistui työn rahoitukseen, jotta selvityksen kohteina olevia hankkeita tarkasteltaisiin myös tulvariskien hallinnan näkökulmasta. Näin syntyi Voimaa vedestä 2007 raportti. Suomen vesien koko energiapotentiaalista on rakennettu 57 prosenttia. Rakentamaton potentiaali, yhteensä noin gigawattituntia vuodessa (GWh/v), jakautuu karkeasti kolmeen ryhmään: rajajoet GWh/v, pien- ja latvavesien hyödyntämiskelvoton vesivoima GWh/v ja teknis-taloudellisesti merkittävä vesivoima GWh/v. Viimeksi mainitusta ryhmästä on suojelun piirissä lähes 80 prosenttia. Suojelun ulkopuolella on noin 600 GWh/v, joka koostuu nykyisten voimalaitosten tehostamisesta, Kemijoen vesistössä sijaitsevan Sierilän ja Raudanjoen vesivoimasta sekä Lapuanjoen, Siikajoen ja Pielisjoen vesivoimasta. Vesivoimalla on tärkeä osa sähköjärjestelmän säädössä. Sähköä ei voi varastoida, mutta tuotannon täytyy joka hetki vastata kulutusta. Vesivoiman lisärakentamista onkin arvioitava erityisesti siltä kannalta, miten se kykenee vastaamaan kasvavaan säätötarpeeseen luvun suunnitelma Iijoen vesirakentamisesta Kuva 2 3. Sähköntuotannon kehitys Pohjolan Voima esitteli 1980-luvun alussa suunnitelman (Kuva 2 7) Iijoen keski- ja yläjuoksun voimataloudellisesta rakentamisesta. Siihen kuului Kollajan tekojärvi ja voimalaitos sekä 10 jokivoimalaitosta. Yhtiö teki Iijokivarren kuntien kanssa sopimuksen hankkeen toteuttamisesta. Sen jälkeen Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto käynnisti laajan Iijoki-selvityksen laatimisen. Selvityksen laatimiseen osallistui useita viranomaisten ja asiantuntijoiden työryhmiä. Työn tuloksena vuonna 1985 valmistui 14 erillistä selvitystä ja niiden yhteenvetoraportti (Kuva 2 6). Selvityksen tuloksia ei kuitenkaan ehditty syvällisesti tarkastella, sillä vuonna 1986 eduskunta hyväksyi koskiensuojelulain, jolla kiellettiin voimalaitosten rakentaminen mm. Iijokeen. Laki tuli voimaan vuonna Iijoen keskija yläjuoksun rakentaminen ei toteutunut. 46

49 Kuva 2 5. Maalismaan voimalaitoksen yläallas, voimalaitos, alakanava ja luonnonuoma. Luonnonuoma jäi alun perin kuivaksi. Vesimaiseman palauttamiseksi sinne on jälkikäteen rakennettu pohjapatoja. Kollaja-hanke oli 1980-luvulla osa koko Iijoen rakentamisen suunnitelmaa. Siihen kuului Kollajan tekojärvi, joka oli suunniteltu rakennettavaksi Pudasjärven kunnan länsiosaan, noin 20 kilometriä Pudasjärven kaupungin keskustasta. Tekojärvi sijoittui Kollajan kylän luoteis-pohjoispuolelle. Suunnitelman mukaan tekojärveen liittyviä rakenteita olivat Siikahaaran Livonsuun säännöstelypadot, Aittojärvestä tekojärveen johtava täyttökanava, säännöstelypato sekä tekojärven eteläpuolelle, Sarvelan ja Konttilan väliin sijoittuva alakanava. Suunnitellun voimalaitoksen paikka oli alakanavan yhteydessä. Muita hankkeeseen liittyviä rakenteita olivat alueelle rakennettavat tiet sekä tekojärven matalille reuna-alueille rakennettavat maapadot. Lisäksi tarvittiin mm. voimalinjoja tuotetun sähkön siirtämistä varten luvun suunnitelmassa tekojärven koko oli noin 59 km 2 eli hehtaaria. Alarajalla sen pinta-ala olisi ollut noin 10 km 2 eli hehtaaria. Tekojärven ylävesirajaksi suunniteltiin tasoa +108,5 ja alarajaksi tasoa +99,0 (korkeusjärjestelmässä N43). Näin ollen tekojärven säännöstelyväli oli suunnitelmassa 9,5 metriä. Tekojärven käytön periaate oli, että järviallas tyhjen- netään talven aikana alarajalle ennen kevättulvia, minkä jälkeen tekojärvi täytetään tulvavesillä. Tekojärven lisäksi Kollaja-hankkeen säännöstelyyn kuuluivat lähes samassa tasossa olevat Aittojärvi, Pudasjärvi, Tuulijärvi ja Iso-Kaakkuri luvun suunnitelmassa lähes koko Iijoen virtaama ohjattiin kulkemaan tekojärven ja voimalaitoksen kautta. Tämän vuoksi ylä- ja alakanavan välisellä Iijoen osuudella virtaama olisi pienentynyt oleellisesti luonnontilaisesta. Vanhan suunnitelman mukaan luonnonuomaan esitettiin johdettavaksi vettä kesäaikana 15 m 3 /s eli hieman vähemmän kuin luonnontilainen minimivirtaama. Kosket oli suunniteltu kavennettavaksi ja muotoiltavaksi vastaamaan suunniteltua juoksutusta. Talviaikainen virtaama 1,5 m 3 /s, oli suunniteltu niin pieneksi kuin se uoman happipitoisuuden kannalta oli mahdollista. Luonnonuoman (38,5 km) suvanto-osuuksille oli suunniteltu rakennettavaksi kuusi pohjapatoa, joiden avulla jokiuoman vedenpinnan korkeus oli suunniteltu pidettäväksi halutulla tasolla. Myös Kollajanniemen kohdalla sijaitsevan Naisjärven vedenkorkeutta olisi säädetty vanhan uoman pohjapadolla. 47

50 Kuva luvun selvitykset. Kuva luvun suunnitelma koko Iijoen rakentamiseksi. 48

51 3. Kollaja-hanke 49

52 Venkaan maapato Rakennettava oja Aittojärven säännöstelypato - venereitti ja -sulku - silta Kanava VE 1 Kanava VE 2 silta Livojoen virtausaukko - venereitti ja -sulku - silta - pohjakynnys - kalatie Kollajan tekojärvi pengertie Iijoen säätöpato - silta - pengertie Siikahaaran pohjakynnys - venereitti - ei ylikulkusiltaa Lauttasen maapato Revonniemen pohjakynnys Voimalaitos Mahdollinen Petäjäkankaan pohjakynnys Uusi sähkölinja km Myllysaaren pohjakynnys uusi/parannettava tie rakentamisen aikainen tie patoluiska kanava tekojärvialue tekojärven alin taso Kuva 3 1. Kollaja-hankkeen suunnitelmakartta. 50

53 3. Kollaja-hanke 3.1 Hankkeen yleiskuvaus Kollaja-hankkeella tarkoitetaan tässä arvioinnissa vuonna 2008 tehdyn suunnitelman mukaista hanketta, joka käsittää Kollajan tekojärven sekä siihen liittyvien rakenteiden, kanavien, patojen, voimalaitoksen ja voimalinjan rakentamisen Iijoen vesistöön (Kuva 3 1). Tekojärven avulla säännöstellään Iijoen alajuoksun virtaamaa. Tekojärvi rakennetaan Aittojärven ja Kollajanniemen länsipuolella olevalle maa-alueelle. Tekojärven pintaala on 49 km 2 eli ha. Tekojärven veden säännöstelytilavuus on 260 milj. m 3 ja säännöstelyväli 10 metriä. Kaikki hankkeen yhteydessä mainittavat korkeudet ovat korkeusjärjestelmässä N 43. Hankkeelle on kaksi päävaihtoehtoa: Vaihtoehto VE 1: Tekojärvi ja voimalaitos Kollaja 2008 suunnitelman mukaisesti Vaihtoehto VE 2: Pelkkä tekojärvi Vaihtoehdon 1 alavaihtoehdot koskevat veden korkeutta Pudasjärvessä. Lisäksi Livojoki Aittojärvi kanavan sijoitukselle on 2 vaihtoehtoa. Vaihtoehdossa VE 1 vesi tekojärveen johdetaan Aittojärven kautta Pudasjärven alapuolisesta Iijoesta ja Livojoesta. Tekojärvestä vesi johdetaan takaisin Iijokeen Kärppäojan kohdalla. Alakanavaan rakennetaan voimalaitos. Sen teho on 32 MW. Tekojärveen varastoitu vesi käyttää myös viittä nykyistä Iijoen alajuoksulla sijaitsevaa voimalaitosta, jotka veden puutteen vuoksi käyvät vajaateholla. Nopeaan säätöön soveltuva sähköntuotantoteho lisääntyy yhteensä 100 MW. Alajuoksun voimalaitosten tehostamisen ja Kollajan valmistuttua voimalaitosten yhteenlaskettu teho on 245 MW ja vuotuinen sähkön tuotanto keskimäärin noin GWh. Kollajahankkeen tuoma lisäys tähän on 155 GWh. Lisäksi nykyisten voimalaitosten tehostaminen lisää sähkön tuotantoa 30 GWh. Iijokeen tehtävät rakenteet ovat Siikahaaran pohjakynnys, Iijoen säätöpato sekä Myllysaaren ja Revonniemen pohjakynnykset sekä mahdollinen Petäjäkankaan pohjakynnys. Livojokeen rakennetaan Livojoen virtausaukko ja pohjakynnys. Kanavat rakennetaan Livojoesta Aittojärveen ja Aittojärvestä tekojärveen sekä tekojärvestä Iijokeen. Säännösteltyyn vesialueeseen kuuluvat Pudasjärvi, Tuulijärvi ja Aittojärvi sekä Iijoki 38,5 km:n ja Livojoki 2,5 km:n osalta. Hanke vaikuttaa myös Iijoen alapuolisen vesistön virtaamiin. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärvi ja tyhjennyskanava rakennetaan samaan paikkaan kuin VE 1:ssä. Vesi tekojärveen johdetaan Petäjäkankaan yläpuolelta tekojärveen rakennettavaa kanavaa pitkin. Petäjäkankaalle rakennetaan Iijoen säätöpato. Voimalaitosta ja pohjakynnyksiä ei rakenneta. Vaihtoehto 2 lisää Iijoen voimalaitosten sähkön tuotantoa 60 GWh/v. Vaihtoehdon 2 taloudellinen kannattavuus on selvästi huonompi kuin Kollaja 2008 suunnitelman. 3.2 Suunnitelman periaatteet Kollaja-hankkeen suunnittelussa on ympäristöselvitysten ja vuoropuhelun avulla etsitty sellaisia ratkaisuja, jotka ovat ympäristön ja ihmisten kannalta mahdollisimman hyviä ja samalla ratkaisevat Iijoen voimatalouskäytön perusongelmat: tulvavesien ohijuoksutuksen ja olemassa olevien voimalaitosten vajaakäytön. Suunnittelun peruslähtökohta on, että kaikkea Iijoen vettä ei ohjata tekojärveen, vaan osa siitä jätetään virtaamaan luonnonuoman kautta. Yhtään koskea ei rakenneta. Vesivoimaa hyödyntävät rakenteet sijoittuvat kauas jokiuomasta. 51

54 Kollaja-hankkeen suunnitelmia (Kuva 3 7) laadittaessa on otettu lähtökohdaksi vesivoimalaitoksen rakentaminen niin, että seuraavat asiat voivat toteutua: 1. Veden virtaus Iijoessa on riittävä kalojen elinympäristöjen ja maiseman turvaamiseksi; kosket säilyvät. 2. Pudasjärven säännöstely ja tekojärven rakenteet toteutetaan niin, että merkittäviä haittoja Naturaalueiden luontoarvoille ei muodostu. 3. Iijoen ja siihen liittyvien järvien virkistyskäyttömahdollisuus säilyy tai parantuu. 4. Vedenlaatu Iijoessa säilyy virkistyskäyttöön ja kalastukseen soveltuvana. 5. Vesillä liikkuminen on mahdollista siellä missä nykyisinkin ja lisäksi tekojärvellä. 6. Tekojärvi soveltuu virkistyskäyttöön erityisesti kesällä, syksyllä ja talvella. 3.3 Veden säännöstelyn periaatteet vaihtoehdossa VE 1 Iijoen ja Livojoen säännöstely ja veden virtaukset toimivat eri vuoden aikoina seuraavasti: Kevät Kollajan tekojärvi Keväällä tekojärvellä valmistaudutaan lumien sulamisen aiheuttamaan tulvaan. Tekojärvi alennetaan tasolle +99. Tässä tilanteessa tekojärven pinta-ala on 8,6 km 2. Tulvan alettua tekojärven pinta nousee noin kahdessa viikossa tasolle Pudasjärvi ja Aittojärvi Talvella Pudasjärvi, Tuulijärvi ja Aittojärvi ovat noin tasolla Lumen sulamisen aiheuttamaan tulvaan valmistaudutaan niin, että Pudasjärven, Tuulijärven ja Aittojärven pinta alennetaan noin tasolle +107,5. Tulva nostaa Pudasjärven ja Aittojärven pintaa, jolloin virtaus tekojärveen kasvaa. Tulvahuippu käy enintään tasolla +110, mikä vastaa keskimääräistä kevättulvaa nykyisin. Tällä tasolla Pudasjärvi on enintään noin 2 viikkoa. Nykyisin tulva on korkeimmillaan noussut tasolle +110,9 (vuonna 1982). Iijoen luonnonuoma: Pudasjärvi Haapakosken voimalaitoksen yläallas Tulvan alkaessa Iijoen luonnonuomaan juoksutetaan vettä vähintään 50 kuutiometriä sekunnissa. Tulvavesistä mahdollisimman suuri osa ohjataan Aittojärven kautta tekojärveen. Kanavien kautta voidaan Kollajan tekojärveen ohjata enintään 550 m 3 /s. Keskimääräisellä tai sitä suuremmalla tulvalla osa vedestä, satoja kuutiometrejä sekunnissa, juoksutetaan edelleen luonnonuomaan, koska kaikki vesi ei mahdu kanavaan ja / tai tekojärveen. Pienen tulvan sattuessa juoksutus luonnonuomaan on 50 kuutiometriä sekunnissa. Tulvavirtaukset Pudasjärven alapuolisessa vesistössä lyhenevät ja ylimmät tulvat jäävät noin metrin nykyisiä alemmaksi Kesä Kollajan tekojärvi Tulvan laskuvaiheessa tekojärvi alenee noin tasolle +108 ja pysyy suunnilleen tällä tasolla koko avovesikauden. Tekojärveä käytetään pääsääntöisesti sähkön tuotannon vuorokautisten vaihtelujen tasaamiseen, minkä vuoksi sen pinta vaihtelee vain vähän. Pudasjärvi ja Aittojärvi Tulvan loppuvaiheessa vedenpinta Pudasjärvessä ja Aittojärvessä jatkaa laskuaan niin, että kesäkuussa vedenpinta laskee tasolle +108,2. Pudasjärvi laskee siitä edelleen tasolle +107,2. Vedenpinta pysyy tällä tasolla keskimäärin noin kaksi kuukautta. Runsasvetisinä jaksoina vedenpinta nostetaan tasolle +108,2. Kuivina kesinä Pudasjärvi on tasolla 107,2 pidempään. Aittojärvi ei laske tason +108 alapuolelle. Nykytilassa Pudasjärven vedenpinta laskee alimmillaan jopa tason +106,3 alapuolelle ja veden pinnan vaihtelut ovat suuria. Säännöstelyn toteutuessa Pudasjärven vedenpinta ei laske tason +107,2 alapuolelle. Iijoen luonnonuoma: Pudasjärvi Haapakosken voimalaitoksen yläallas Tulva-ajan jälkeen Iijoen luonnonuomaan virtaa vettä vähintään 50 kuutiometriä sekunnissa. Kun Pudasjärven pinta alennetaan Aittojärven pinnan alapuolelle kesäkuun lopulla, kaikki Iijoesta Pudasjärveen tulevat vedet johdetaan Iijokeen. Livojoki ohjataan Aittojärven kautta Kollajan tekojärveen. Näin Iijoessa virtaa vettä tavanomaisena kesänä noin kuutiometriä sekunnissa. Kuivan kesän sattuessa virtaama voi jäädä pienemmäksi, koska Pudasjärveen ei tule enempää vettä. Tällöinkin tilanne on lähellä luonnonmukaista. Tällaisessa tilanteessa vettä ei joessa muutoinkaan virtaisi enempää kuin m 3 /s. 52

55 Kuva 3 2. Kuivina kesinä Iijoen virtaama on niin pieni, että suuri osa Pudasjärvestä on kuivilla. Kuvassa Pudasjärvi Hilturannan kohdalta kesältä 2006.) (Kuva Samuli Leppänen) Syksy ja talvi Kollajan tekojärvi Talven kuluessa tekojärven pinta lasketaan tasolta +108 niin, että ennen kevättulvaa se on tasossa +99. Pudasjärvi ja Aittojärvi Kun Pudasjärven tulovirtaamat nousevat loppukesällä tai syksyllä, Pudasjärven vedenpinta nostetaan takaisin tasolle +108,2. Tämän jälkeen myös Iijoen vesi johdetaan pääasiassa kulkemaan Aittojärven kautta tekojärveen. Järvien pinnat pidetään talvikaudella suunnilleen tällä tasolla. Ennen odotettavissa olevia tulvia Pudasjärven ja Aittojärvien pinta lasketaan noin tasolle +107,5. Iijoen luonnonuoma: Pudasjärvi Haapakosken voimalaitoksen yläallas Kesäkauden jälkeen luonnonuomaan virtaa vettä 50 kuutiometriä sekunnissa. Syyskuun puolivälistä alkaen virtaus pienenee tasaisesti marraskuun puoliväliin, jolloin virtaama on 15 m 3 /s. Tämä riittää virtakalojen talvehtimiseen. Suvantojen ja Naisjärven riittävä vesisyvyys varmistetaan pohjakynnyksillä. Pieni, tasainen virtaus mahdollistaa vakaat jääolot, eikä nykyisenkaltaisia suppotulvia synny Säännöstelyn vaihtelut Veden virtaus Iijoessa vaihtelee vuosittain merkittävästi. Siksi myös säännöstely edellä kuvatulla periaatteella toteutuu vuosittain eri tavalla. Seuraavassa esimerkkejä toteutuneesta veden pinnan muutoksesta Pudasjärvessä ja miten se olisi toteutunut, jos Kollajahanke olisi ollut rakennettuna Kollaja 2008-suunnitelman mukaisesti Säännöstely aineistossa PVO-Vesivoiman toimesta on olemassa olevan vedenkorkeusaineiston perusteella laadittu vuosikohtainen laskenta siitä, miten Pudasjärven säännöstely olisi toteutettu vuosien 1961 ja 2008 välisenä aikana. Vuosivertailu on esitetty taulukossa 3-6 ja säännöstely esimerkkivuosina kuvassa

56 Tulva Tulva olisi leikattu kaikkina vuosina tasolle +110 tai sen alapuolelle. Vähävetisinä vuosina keväinen tulva olisi käynyt hieman toteutunutta korkeammalla ja ainoastaan yhtenä vuotena tulva olisi jäänyt tason +109 alapuolelle. Nykytilanteeseen verrattuna keskimääräinen tulva olisi säännösteltynä ollut 6 cm toteutunutta matalampi. Kuva 3 3. Pudasjärvi keskimääräisenä vuonna 1984 Kuva 3 4. Pudasjärvi kuivana vuonna

57 Aineistoon sisällytetyistä 48 vuodesta tulva on ylittänyt tason vuotena. Säännösteltynä tulva olisi käynyt 31 keväänä tasolla Tason +110 ylittävää tulvaa on nykytilassa kestänyt keskimäärin 9 päivää. Säännösteltynä tulva olisi ollut tasolla +110 keskimäärin 14 päivää, mutta ei olisi ylittänyt sitä. Pudasjärven korkein tulvahuippu on ollut +110,9 vuonna Tulvan päättyminen Märkänä vuotena (1998) tulvan lasku kesävedenkorkeuteen olisi säännösteltynä vastannut suunnilleen toteutunutta, sillä vedenpinta on todellisuudessakin pysynyt tulvakorkeudessa heinäkuun alkuun saakka. Tulvan jälkeen vedenpinta olisi alennettu tasolle +107,2, mikä vastaa suunnilleen toteutunutta. Alentamisen jälkeen vedenpinta olisi voitu nostaa tasolle +108,2 jo elokuun alkupuolella, kuten on tapahtunut todellisuudessakin. Kuivana vuotena (2006) tulvahuippu olisi ollut säännösteltynä hieman korkeampi kuin todellisuudessa ja tulvan lasku hieman hitaampi. Taso +108,2 olisi saavutettu suunnilleen samaan aikaan kuin todellisuudessa, joskaan toukokuun jälkipuoliskon lyhytaikaista alenemaa ei olisi ollut. Tämän jälkeen Pudasjärven vedenpinnan olisi annettu kasvukauden ajaksi laskea ta- solle +107,2. Kasvukauden päätyttyä vedenpinta olisi nostettu talveksi tasoon +108,2. Syystulva olisi nostanut vedenpinnan joksikin aikaa noin tasolle Keskimääräistä vuotta edustaa vuosi 1984, jolloin tulvahuipun taso olisi säännösteltynä vastannut toteutunutta. Tulva olisi päättynyt (+108,2) 9 päivää toteutunutta myöhemmin ja vedenpinnan lasku tasolle +107,2 olisi viivästynyt viikolla. Vesi olisi pidetty tällä tasolla läpi kesän ja nostettu tasolle +108,2 kasvukauden päättyessä. Todellisuudessa vedenpinta on käynyt keskikesällä kolme kertaa muutamia kymmeniä senttejä tätä korkeammalla ja toisaalta alentunut loppukesällä noin puoli metriä säännösteltyä alemmaksi ja 1970-luvuilla Pudasjärven vedenpinnantaso vaihteli kasvukauden aikana nykyistä huomattavasti enemmän ja vedenpinta laski tulvahuipun jälkeen tasolle +108,2 ja edelleen tasolle +107,2 keskimäärin 2-3 viikkoa myöhemmin kuin nykyisin luvulle tultaessa aikaisempaa pidemmät kasvukaudet ja korkeat lämpösummat näkyvät tulva-ajan lyhenemisenä, tulvan jäämisenä tason +110,0 alapuolelle sekä useimpina vuosina vedenpinnan nopeana laskuna tason +108,0 alapuolelle. Aikaisemmille vuosikymmenille ominaista sahaamista tasojen +107,2 ja +108,2 välissä on esiintynyt 2000-luvulla vain muutamana vuotena. Kuva 3 5. Pudasjärvi runsasvetisenä vuonna

58 3.4 Kollaja 2008 suunnitelman, VE 1 rakenteet Kanavat Livojoki Aittojärvi - Kollajan tekojärvi Livojoelta Aittojärveen johtavan täyttökanavan pituus on noin 1 km. Kanavan pohjan leveys on 50 metriä. Luiskineen kanavan leveys on maastosta riippuen metriä. Kanavan luiskien kaltevuus on 1:2. Livojoki Aittojärvi täyttökanavasta on laadittu kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaa (Kuva 3 8). Eteläisemmässä vaihtoehdossa kanava sijoitetaan likipitäen Aitto-ojan kohdalle, pohjoisemmassa vaihtoehdossa se sijoittuu Lautakankaan ja Kalliosuon väliin. Ypykkäjärven tie ylittää kanavan sillalla. Aittojärveltä tekojärveen johtavan täyttökanavan pituus on noin 3,5 km. Kanavan puolivälissä nykyisen tien kohdalla sijaitsee Aittojärven säännöstelypato. Padossa on neljä juoksutusaukkoa. Padon yhteydessä on venesulku. Veneiden kulku on mahdollista sulun kautta silloin, kun tekojärvi on alempana kuin Aittojärvi. Kun tekojärvi ja Aittojärvi ovat samassa tasossa, on sulku täysin auki. Padon yli rakennetaan silta. Kollajan tekojärvi Iijoki Tekojärvestä Iijokeen johtavan purkukanavan pituus on noin 9 km. Kanavan pohjan leveys on 50 metriä ja sen koko leveys luiskineen on maastosta riippuen metriä. Kanavan luiskien kaltevuus on 1:2 tai kallioisilla alueilla mahdollisesti paikoitellen jyrkempikin. Kanavaan rakennetaan pato, voimalaitos, kanavan ylittävä tie ja juoksutusaukko. Venkaan maapato Rakennettava oja Aittojärven säännöstelypato - venereitti ja -sulku - silta Kanava VE 1 Kanava VE 2 silta Livojoen virtausaukko - venereitti ja -sulku - silta - pohjakynnys - kalatie Kollajan tekojärvi pengertie Iijoen säätöpato - silta - pengertie Siikahaaran pohjakynnys - venereitti - ei ylikulkusiltaa Lauttasen maapato Revonniemen pohjakynnys Voimalaitos Mahdollinen Petäjäkankaan pohjakynnys Uusi sähkölinja km Myllysaaren pohjakynnys uusi/parannettava tie rakentamisen aikainen tie patoluiska kanava tekojärvialue tekojärven alin taso Kuva 3 7. Yleiskartta Kollaja suunnitelmasta (VE 1). 56

59 Kuva 3 8. Livojoki Aittojärvi täyttökanavan vaihtoehdot. Kuva 3 9. Kollajan tekojärvi Iijoki alakanava. 57

60 Kuva Havainnekuva Iijoen säätöpadosta Iijoen säätöpato Iijoen säätöpato rakennetaan Livonhaaran alapuolelle Pudasjärven länsipuolelle. Pato on betonirakenteinen ja siihen kuuluu neljä säädettävää juoksutusaukkoa. Padon leveys virtauksen suunnassa on noin 12 metriä ja harjakorkeus on noin tasolla Padon yli rakennetaan silta. Ypykkäjärven tieltä rakennetaan pengertie Livonsaaren läpi Siikahaaran länsirantaan. Tie toimii myös tulvapenkereenä. Pengertie rakennetaan Iijoen nykyiseen uomaan säätöpadon ja Livonsaaren välissä Livojoen pohjakynnys ja virtausaukko Kuva Itsepalveluperiaatteella toimiva venesulku. Valokuva Mäntyharjun Pyhäkosken venesulusta. Livojoen suulle, noin 300 metriä Livonhaaran yläpuolelle, rakennetaan pohjakynnys. Sen harjankorkeus on Tulvavedet virtaavat kynnyksen yli Aittojärveen, mutta kynnys estää Aittojärveä laskemasta liian alas silloin, kun Pudasjärvi on alempana kuin Aittojärvi. Pohjakynnykseen tehdään riittävä aukko kalojen kulkua varten. Näin säilytetään pieni virtaama Livojoesta Iijokeen myös kesällä kun Livojoki ohjataan Aittojärven kautta tekojärveen. 58

61 Kuva Ympäristöleikkaus Siikahaaran pohjakynnyksestä. Kuva Lauttasen maapato. Pohjakynnyksen kohdalle Livojoen eteläpuolelle tehtävään kanavaan rakennetaan virtausaukko ja venesulku. Venesulku on kokonaan auki silloin, kun Pudasjärvi ja Aittojärvi ovat samassa tasossa. Virtausaukon yli rakennetaan silta. Virtausaukolla säännöstellään Iijoen veden virtausta Livojoen ja Aittojärven kautta tekojärveen silloin kun Pudasjärvi on korkeudella Kun Pudasjärvi nousee yli +109, vesi virtaa sekä pohjakynnyksen että virtausaukon kautta Siikahaaran pohjakynnys ja venereitit Siikahaaraan rakennetaan luonnonkivillä verhottu pohjakynnys estämään liian suuri veden virtaus luonnonuomaan tulva-aikana. Pohjakynnyksen harjakorkeus on +110 ja leveys noin 70 metriä. Siihen rakennetaan veneiden kulkureitti Venereitit Aittojärven säännöstelypadon ja Livojoen virtausaukon yhteydessä on venesulut, joiden leveys on 2,5-3,0 metriä. Venesulut toimivat itsepalveluperiaatteella. Patojen ja kanavien veneväylät antavat mahdollisuuden kulkea veneellä Iijoen luonnonuoman, Naisjärven, Pudasjärven, Tuulijärven, Livojoen, Aittojärven ja tekojärven välillä Tekojärven rakenteet Tekojärven suurimmat rakenteet ovat Venkaan maapato (Kuva 3 12) tekojärven pohjoisosassa ja Lauttasen maapato (Kuva 3 13) tekojärven eteläosassa. Lähes koko tekojärven ympäri rakennetaan tiet tekojärven rakentamista varten. Tiestö on esitetty Kollaja suunnitelman yleiskartassa (Kuva 3 7). Uusia tai parannettavia teitä on noin 50 km ja rakentamisen aikaisia teitä noin 23 km. Venkaan maapato on noin 5,5 km pitkä. Se on harjaosaltaan 8 metriä leveä. Padon luiskien kaltevuus on 1:2,5. Padon harjakorkeus on Lauttasen maapato on pituudeltaan noin 2,5 km. Padon leveys on 6 metriä ja harjakorkeus +111,5. Luiskien kaltevuus on 1:2,5. Maapadot on suunniteltu vyöhykepadoiksi ottaen huomioon vedenpaine sekä tekojärven ulapan aallokko kuormittavina tekijöinä. Maapadot rakennetaan tiivis- 59

62 temateriaaliksi soveltuvasta moreenista, joka suojataan sorasta ja louheesta rakennettavilla suodatin- ja tukipengerkerroksilla. Tekojärvi rajautuu osaksi Ukonkankaaseen. Harjun tekojärvenpuoleiseen rinteeseen rakennetaan moreenitiiviste, jolloin harju toimii patona Tekojärven maarakentaminen Tekojärven rakenteisiin tarvitaan maa-aineksia seuraavasti: 3 Padot: 1,8 milj. m sisältäen moreenia 0,85 milj. m 3, suodatin-, salaoja- ym. soraa 0,53 milj. m 3 ja louhetta 0,4 milj. m 3. Kanavat ja betonipadot: tuki- ja verhoilumassoja yhteensä 0,58 milj. m 3 koostuen verhoilusorasta 0,34 milj. m 3 ja louheesta 0,22 milj. m 3 sekä pienestä määrästä moreenia (liittymärakenteisiin) 0,02 milj. m 3. Moreenia on saatavissa runsaasti tekojärven alueelta (Kuva 3 14). Massat kootaan mahdollisuuksien mukaan myös kanavien louhintatöistä sekä tekojärvialueen säännöstelyvyöhykkeeltä. Louhintatöistä saadaan massoja alakanavasta 0,17 milj. m 3, tyhjennyskanavasta 0,03 milj. m 3 ja täyttökanavasta 0,05 milj. m 3 sekä voimalaitostyömaalta 0,04 milj. m 3 eli yhteensä 0,29 milj. m 3. Kun tarve on 0,62 milj. m 3, joudutaan muualta louhimaan 0,33 milj. m 3. Mikäli hyvä materiaalin ottopaikka löytyy tekojärvialueen sisältä, otetaan kiviaines sieltä. Soraa tarvitaan yhteensä 0,87 milj. m 3. Mikäli materiaali on suodatin- ja salaojakriteerit täyttä- Kuva Tekojärven alueen maa-ainekset. 60

63 vää, pyritään kaikki se ottamaan tekojärven alueelta Härkönselästä, Jyskykankaasta tai Sainselästä. Tekojärvialueen pohjoispuolelta materiaalia löytynee paljon Siliäkankaasta Tekojärven alueen käsittely Ennen veden johtamista tekojärven alueelle se raivataan mahdollisimman hyvin seuraavilla periaatteilla: turvetuotantoa jatketaan kaikilla soveltuvilla alueilla. turpeen nousu estetään nousuherkillä alueilta poistamalla pintaturve tai painottamalla kivennäismailla. puusto kaadetaan ja hyödynnetään ainespuuna ja energiakäytössä. rakentamisessa tarvittavat maa-ainekset otetaan mahdollisimman paljon tekojärven alueelta korkeustason +99 yläpuolelta. Raivauksen toteutuksesta on lisää kohdassa Voimalaitos ja voimajohto Voimalaitos rakennetaan Kollajan tekojärven ja Iijoen väliseen kanavaan noin 1,8 kilometriä Iijoesta. Se liitetään Haapakoski Pudasjärvi -voimajohtoon 110 kv voimajohdolla. Voimalaitospaikan maa- ja kallioperäolot on tutkittu, ja voimalaitos on suunnitellulle paikalle hyvin sijoitettavissa. Voimalaitosrakennus rakennetaan pääosin betonirakenteisena. Maanpäällisen osan rakenneratkaisuna saattaa tulla kyseeseen myös teräsrunkorakenne. Kollajan voimalaitoksen rakennusvirtaama on 250 m 3 /s, joka vastaa alapuolisten laitosten mitoitusvirtaamaa. Tällöin voimalaitoksen maksimitehoksi saadaan 32 MW. Tekojärveen varastoitu vesi hyödynnetään myös viidessä nykyisessä Iijoen alajuoksulla sijaitsevassa voimalaitoksessa, jotka nykyisin veden puutteen vuoksi käyvät vajaateholla. Nopeaan säätöön soveltuva sähköntuotantoteho lisääntyy yhteensä 100 MW. Alajuoksun voimalaitosten tehostamistoimenpiteiden ja Kollajan toteuduttua Iijoen kokonaiskapasiteetti on 245 MW ja vuotuinen sähkön tuotanto noin GWh. Voimalaitoskoneiksi valitaan joko pysty- tai vaakaakselinen turbiini sen mukaan, kummassa tekojärven 10 metrin vuotuinen korkeusvaihtelu pystytään paremmin hyödyntämään. Voimalaitos varustetaan kahdella samansuuruisella koneistolla. Voimalaitoksen ja voimajohdon rakentamista kuvataan tarkemmin luvussa Luonnonuoman pohjakynnykset Iijoen suvantojen ja Naisjärven alimpia vedenpintoja kohotetaan pohjakynnyksillä riittävän vesisyvyyden varmistamiseksi talvella sekä Naisjärven tilan parantamiseksi Myllysaaren pohjakynnys vaikuttaa vedenkorkeuteen Kollajanniemeen saakka. Revonniemen pohjakynnyksellä nostetaan Naisjärven pintaa. Pohjakynnykset ovat luonnonkivillä verhottuja kohoumia, jotka ovat kauttaaltaan veden alla. Ne eivät estä veneellä liikkumista. Kynnyksillä kohotetaan vedenpintoja muutamia kymmeniä senttejä Kollajan voimalaitoksen lyhytaikaissäädön vaikutukset alapuoliselle jokiosalle Iijoella Kärppäojan suu Iijokisuu välisellä jokiosalla on rantaa suojattu lupaehtojen mukaisesti vesivoiman käytön aiheuttamaa eroosiota vastaan seuraavasti: Kärppäojan suu Haapakosken voimalaitos 2,6 km Haapakosken voimalaitos Pahkakosken voimalaitos; 2,4 km Pahkakosken voimalaitos Kierikin voimalaitos; 0,3 km Kierikin voimalaitos Maalismaan voimalaitos/ säännöstelypato; 2,6 km Maalismaan voimalaitos Raasakan voimalaitos/ säännöstelypato; 11,2 km Raasakan voimalaitos Iijokisuu; 6,2 km Kollajan tekojärven ja voimalaitoksen säätökäyttö lisää virtauksen vaihtelua Kollajan voimalaitoksen alapuolisella Iijoen osalla. Iijoen voimalaitosten väliset etäisyydet ovat lyhyet, mistä johtuu, että virtauksen vaihtelusta huolimatta vedenpinnan vaihtelut ovat melko pienet. Kollajan voimalaitoksen käytön vaikutukset rajoittuvat Haapakosken voimalaitoksen yläpuolelle. Tämän alapuolisella jokiosalla maksimaalinen lyhytaikaissäätö on ollut luvantarvearvion perustana meneillään olevan tehostamishankkeen yhteydessä. Kollajan voimalaitoksen käytön johdosta on eroosion estämiseksi suojattava rantoja välittömästi alakanavan alapuoliselta Iijoen etelärannalta noin 1,5 kilometrin matkalta. Kollajan voimalaitoksen alakanavasta tuleva virtaus aiheuttaa mahdollisesti eroosiota ensisijaisesti tälle jokiosalle. 61

64 Kuva Kuva Turpeisen pohjapadosta. Haapakosken ja Maalismaan voimalaitosten koneistojen uusinnan mahdollistaman tehonnoston johdosta on laitosten alapuolisen vaikutusalueen rantaan rajoittuvien kiinteistöjen osalta sovittu ao. tilanomistajien kanssa tehdyissä sopimuksissa mahdollisen rantaeroosion osalta seuraavaa: Mikäli vedenvaihtelusta aiheutuu tehonnoston jälkeen tilan ranta-alueelle sellaista vahinkoa tai haittaa, joka vaikeuttaa rannan käyttöä, suorittaa yhtiö kustannuksellaan tarvittavat kunnostustoimenpiteet. Pahkakosken voimalaitoksen koneistojen uusinnan mahdollistaman tehonnoston vaikutusalueen rannoille mahdollisesti aiheutuvan eroosion osalta sovitaan asiasta vastaavalla tavalla ao. tilanomistajien kanssa ennen hankkeen toteuttamista. Kierikin voimalaitoksen koneistojen uusimisen aiheuttaman tehonnoston vaikutukset rajoittuvat laitoksen alapuoliseen louhittuun alakanavaan. Maalismaan yläaltaan ylävedennoston vaikutusalueen rantaan rajoittuville kiinteistöille mahdollisesti aiheutuvan eroosion osalta on sovittu ao. tilanomistajien kanssa tehdyissä sopimuksissa asiasta seuraavasti: Mikäli hankkeesta aiheutuu tilalle myöhemmin haittaa tai vahinkoa, jota tätä sopimusta tehtäessä ei ole voitu ennakoida, sovitaan syntyneen vahingon korvaamisesta tai korjaamisesta toimenpiteellä erikseen Iijoen voimatalouskäyttö Kollajan toteuduttua Kollaja-hankkeeseen kuuluva vesivarasto antaa mahdollisuuden käyttää Iijoen voimalaitoksia sähköntarpeen mukaan nykyistä enemmän ja tehokkaammin suurimman osan vuotta. Päivittäisessä käytössä Kollajan tekojärven vesivarastoa käytetään vuorokauden sisäisten ja vuorokausien välisten sähköntarpeen vaihtelujen mukaan. Kollajan voimalaitosta ja sen alapuolisia voimalaitoksia käytetään samassa rytmissä, jolloin vedenpinnan vaihtelut laitosten välisissä jokiosissa minimoituvat. Tulvan aikana voimalaitoksilla ajetaan täyttä tehoa, eivätkä ne kykene säätöihin poikkeuksellisen niukkavetisiä keväitä lukuun ottamatta. 62

65 Kollaja suunnitelman erot 1980-luvun suunnitelmaan 1980-luvun Kollaja -suunnitelma Kollaja suunnitelma Virtaama kesällä Iijoessa minimi 15 m 3 /sek minimi 50 m 3 /sek, yleisesti m 3 /s Virtaama talvella Iijoessa minimi 1,5 m 3 /sek minimi 15 m 3 /sek Veden korkeus Pudasjärvessä peruskorkeus +108,8 peruskorkeus +108,2 kesällä +108,8 kesällä +107,2 Tekojärven alueen rajaus 59 km 2 49 km 2 (Vengas- ja Saunajärvi rajattu ulkopuolelle) Naturassa suojellut tulvaniityt tulvaniityt häviävät tulvaniityt säilytetään Kosket kavennetaan ja muotoillaan säilytetään nykyisellään Kollajan tekojärven vesivarasto tyhjennetään talvella niin, että se on pienimmillään juuri ennen kevättulvan alkua. Irni- ja Kostonjärven vesivarastot tyhjennetään nykyiseen tapaan suunnilleen samassa aikataulussa. Kollajan vesivarasto täyttyy kevättulvan aikana. Tulvavesiä varastoidaan myös Irni-, Koston- ja muihin säännöstelyjärviin nykyisellä tavalla. Irni-, Koston- ym. järvien säännöstelyillä on itsenäiset lupamääräykset, eikä Kollajan voimalaitos aiheuta niihin muutostarpeita. Pitkien etäisyyksien vuoksi Irni- ja Kostonjärveä ei voida käyttää lyhytaikaissäätöön, vaan ne ovat jatkossakin vuosisäännösteltyjä. Koska rakentamattomilla jokiosilla on taipumus suppoutua, on säännöstelyjärvien juoksutuksen talvisin oltava hyvin tasaista, kuten nykyisinkin. Rakennetulla jokiosalla Kollajan tekojärvi helpottaa suppoutumisen hallintaa olennaisesti, koska virtaus voidaan pysäyttää riittävän pitkäksi aikaa jääkannen muodostumista varten. Myös Kollajan alueen luonnonuomasta suppo-ongelmat poistuvat. 3.5 Kollaja suunnitelman erot 1980-luvun suunnitelmaan Kollaja suunnitelma (VE 1) eroaa 1980-luvun suunnitelmista mm. seuraavissa keskeisissä kohdissa: luvulla suunniteltiin koko Iijoen keskiosan rakentamisista voimalaitoskäyttöön. Nyt suunnitelmat koskevat Pudasjärven ja Aittojärven alapuolista vesistöosuutta ja tekojärven aluetta. 2. Pudasjärven säännöstelyä on muutettu niin, että kesäkaudella järven pinta lasketaan sen luonnolliseen korkeuteen. Kesällä Iijoki virtaa luonnonuomaan Pudasjärvestä luonnolliseen tapaan. 3. Syksystä kevääseen Iijokeen lasketaan virtaama, joka turvaa kalaston elinympäristöt. 4. Natura-alueiden luonnonarvot säilytetään. 3.6 Vaihtoehdon VE 1 eli Kollaja suunnitelman alavaihtoehdot Kollaja suunnitelmaan kuuluu sekä tekojärvi että voimalaitos. Ympäristövaikutusten arvioinnissa on tutkittu seuraavia Kollaja suunnitelman alavaihtoehtoja: Pudasjärvi kesällä: Vaihtoehto 1a: Pudasjärven pinta kesällä +108,2 Vaihtoehto 1b: Pudasjärven pinta kesällä +107,6 Vaihtoehto 1c: Pudasjärven pinta kesällä +107,0 Vaihtoehto 1d; Pudasjärven pinta kesällä +106,4 Pudasjärvi talvella: Vaihtoehto 1e: Pudasjärven pinta talvella +108,2 Vaihtoehto 1f: Pudasjärven pinta talvella +107,6 Iijoen virtaama Iijoen virtaamien osalta on kalojen elinympäristömallin yhteydessä tutkittu seuraavien virtaamien vaikutuksia kalojen elinoloihin: 10 m 3 /sek 15 m 3 /sek 30 m 3 /sek 50 m 3 /sek 100 m 3 /sek 150 m 3 /sek Rakenteet Livojoki Aittojärvi kanavan sijoittamisessa on tutkittu kahta vaihtoehtoa. 63

66 3.7 Vaihtoehto VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa 2 hankkeeseen kuuluvat seuraavat rakenteet: Tekojärvi ja sen padot kuten Kollaja suunnitelmassa Täyttökanava Petäjäkankaan pohjoispuolelta tekojärveen. Täyttökanavaan rakennetaan sulku, jolla estetään veden virtaaminen takaisin Iijokeen silloin, kun tekojärvi on Iijokea korkeammalla. Täyttökanavan viereen rakenetan kuivatusjärjestelmä Kumpuojan, Alaojan ja Anttilanputaan ohjaamiseksi Iijokeen. Iijoen säätöpato Petäjäkankaan pohjoispuolella. Säätöpadon ja siihen liittyvän pengertien pituus on noin 2 km. Padon harjakorkeus on noin +111 eli noin 5 metriä nykyisestä Iijoen keskivedentasosta. Padon yli rakennetaan silta ja pengertie sekä rakennetaan venesulku ja kalatie. Tyhjennyskanava Kollajan tekojärvestä Iijokeen kuten Kollaja suunnitelmassa. Tyhjennyskanavaan rakennetaan säännöstelypato ja silta. Vaihtoehtoon 2 eivät kuulu seuraavat Kollaja suunnitelmaan kuuluvat rakenteet: Voimalaitos ja 110 kv:n voimalinja Livojoki Aittojärvi tekojärvi kanavat Livojokeen, Iijoen Livonhaaran eteläpuolelle ja Siikahaaraan tehtävät rakenteet Iijoen pohjakynnykset Petäjäkankaalle, Revonniemeen ja Myllysaareen Kuva Kollaja-hankkeen vaihtoehto 2 (pelkkä tekojärvi). 64

67 Vaihtoehdossa 2 tekojärvi täytetään kevättulvalla tasoon Pudasjärvi ja Iijoen säätöpadon yläpuolinen vesistöosuus on täytön aikana korkeammalla, enimmillään tasolla Kun Kollajan tekojärvi on täynnä, sen täyttökanava suljetaan. Sen jälkeen vesi virtaa Iijoessa luonnonmukaisella tavalla. Syksyllä Pudasjärvi nostetaan tasolle Siihen mennessä Kollajan tekojärvestä on juoksutettu vettä Iijokeen tehostamaan vuorokautista sähköntuotantoa. Tekojärvi on laskenut noin tasolle +107,5. Kun Pudasjärven pinta syksyllä nousee Kollajan tekojärveä ylemmäksi, ohjataan puolet virtaamasta tekojärveen säätökäyttöä varten. Ennen kevättulvaa lasketaan tekojärvi säännöstelyn alarajalle. Näin tekojärven täyttäminen vähentää tulvahuippua. Pudasjärviryhmän vedenkorkeus noudattaa hyvin lähelle Kollaja suunnitelmaa. Pudasjärven ollessa tekojärveä alempana kaikki Livojoen ja Iijoen vesi ohjautuu Iijoen luonnonuomaan. 3.8 Vaihtoehto VE 0, hanketta ei toteuteta Vaihtoehtona VE 0 tarkastellaan hankkeen toteuttamatta jättämistä ja Pohjolan Voiman mahdollisuuksia tuottaa vastaavalla tavalla tuotannon säätöön soveltuva energiamäärä vaihtoehtoisilla tavoilla. Kollajan tekojärvi ja voimalaitos lisäävät sähköntuotantoa Iijoella 155 gigawattitunnilla vuodessa. Hankkeen hyvin merkittävä etu on säätökykyisen sähköntuotantokapasiteetin lisäys Suomessa. Tulvavirtaamajaksoja lukuun ottamatta Kollajan tekojärvi ja voimalaitos mahdollistaisivat koko Iijoen voimalaitosketjun käytön sähköntarpeen vaihtelun mukaisesti. Mikäli Kollaja-hanketta ei toteuteta, vastaavat ominaisuudet omaavaa kapasiteettia ei ole mahdollista hankkia muun tyyppisen uuden voimalaitoksen avulla. Lähinnä samoja säätöominaisuuksia voitaisiin saavuttaa joko kaasuturbiinivoimalla tai pumppuvoimalaitoksella. Kaasuturbiinilaitokset eivät ole vertailukelpoisia vesivoimaan nähden ensiksikään kustannusrakenteensa vuoksi. Kaasuturbiinilaitoksen tuotannon muuttuvat kustannukset nousevat vähintään euroon megawattitunnilta. Kaasuturbiinisähkö olisi tästä syystä suurimman osan ajasta markkinasähköön verrattuna liian kallista ja voimalaitos seisoisi. Toiseksi Kollajaa vastaavan sähkömäärän tuottaminen kaasuturbiinilaitoksella aiheuttaisi vähintään tonnin vuotuiset hiilidioksidipäästöt, mikä lisäisi edelleen kustannuksia päästöoikeuksien hinnan vuoksi. Näistä syistä kaasuturbiinilaitos ei ole todellinen vaihtoehto Kollajalle. Käyttöominaisuuksien puolesta lähimmäksi Kollajaa olisi mahdollista päästä pumppuvoimalaitoksella, jolloin vettä pumpataan ylhäällä olevaan altaaseen pienen sähköntarpeen aikana ja juoksutetaan alas suuren tehontarpeen aikana. Kollajaa vastaava säätöteho olisi teoriassa mahdollista saavuttaa 100 megawatin pumppuvoimalaitoksella. Esimerkiksi 100 metrin putouskorkeudella pumppuvoimalaitoksen rakennusvirtaaman tulisi olla 120 m 3 /s. Jos vesivarasto täytettäisiin esimerkiksi lämpövoimalaitoksen tuottamalla sähköllä, vesivaraston tulisi olla 10 miljoonan kuutiometrin suuruusluokkaa, jolloin se vastaisi vuorokauden juoksutustarvetta. Merkittävin pumppuvoimalaitoksen ongelma on kuitenkin laitoksen negatiivinen kokonaishyötysuhde: pumppuvoimalaitos ei tuota sähköä vaan kuluttaa sitä. Kollajan vuotuista tuotantoa vastaava sähkömäärä kuluttaisi sähköä noin 220 gigawattituntia vuodessa eli vähintään 40 prosenttia enemmän kuin laitos tuottaisi. Näistä syistä pumppuvoimalaitoskaan ei ole toteuttamiskelpoinen ratkaisu korvaamaan Kollajan tuotantoa. Jos taas halutaan välttää päästöjä ja täyttää varasto tuulisähköllä, varaston tulisi tuulen epävarmuuden vuoksi olla moninkertainen. Suomalaisissa pienten korkeuserojen oloissa tällaista ratkaisua olisi tuskin mahdollista toteuttaa. Kulutuksen ja tuotannon epätasapaino aiheuttaa vuorokauden sisäistä hintavaihtelua. Epätasapainoa lisäävät vielä siirtoverkoissa esiintyvät ahtaumat, ns. pullonkaulat. Tuulivoiman suunnitellut lisäykset tulevat kasvattamaan vuorokauden sisäisiä hintavaihteluja. Mikäli säätöön kykenevää kapasiteettia ei ole käytettävissä, ainoaksi vaihtoehdoksi jää ostaa vastaava sähköenergiamäärä tarpeen ilmaantuessa markkinoilta. Tuuliennusteen poikkeaminen aiheuttaa kaikille saman alueen tuulivoimatoimijoille samanaikaisen tuotantopoikkeaman, mistä aiheutuu voimakas kysyntä ja korkea hintapiikki markkinoilla. Tätä saattaa vielä äärevöittää mahdollinen siirtokapasiteetin loppuminen. Säätöön soveltuvan kapasiteetin niukkuus lisää siis oleellisesti tuulivoimarakentamisen taloudellista riskiä. Tämä puolestaan lisää tuulivoiman tukitarvetta entisestään, sillä tuulivoima ei muutenkaan ole kannattavaa ilman tukea. 65

68 66

69 4. Ympäristövaikutusten arvioinnin lähtökohdat 67

70 Kuva 4 1. Vaikutusten tarkastelualueen rajaus. 68

71 4. Ympäristövaikutusten arvioinnin lähtökohdat 4.1 Olemassa olevat selvitykset Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä hyödynnettiin olemassa oleviin selvityksiin ja suunnitelmiin kerätty tieto suunnittelualueesta, sen ympäristöstä sekä hankkeen teknisistä toteutusvaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Tällaisia selvityksiä olivat mm. Ympäristöhallinnon inventoinnit ja seurannat Suojeluohjelmat ja -päätökset Metsähallituksen ja turvetuottajien tiedot Maakuntaliiton ja kaupungin selvitykset Asukkaiden ja yhdistysten tiedot 1980-luvulla tehdyt suunnitelmat ja selvitykset, erityisesti Iijoki-selvitys Pohjois-Pohjanmaan energiastrategia Kalataloustarkkailujen tulokset Muut alueelta tehdyt tutkimukset ja selvitykset Olemassa olevaa tietoa on esitetty nykytilan kuvauksen yhteydessä kunkin vaikutuksen kohdalla. Lähdeviitteet on koottu selostuksen loppuun. 4.2 Tehdyt selvitykset Ympäristövaikutusten arvioinnin aikana on mm. Toteutettu osallistumisjärjestelmä ja tiedotettu arvioinnista ja sen etenemisestä mm. yleisö- ja ryhmätilaisuuksissa sekä hankkeen internet-sivuilla. Näissä on saatu runsaasti palautetta ja aineistoa jatkotutkimuksiin. Hankittu lähtöaineistoja Tehty alueen viistoilmakuvauksia Toteutettu asukaskysely sekä kyselyt maanomistajille ja porojen omistajille Toteutettu kalataloustiedustelu Käyty keskusteluja eri intressitahojen ja viranomaisten kanssa mm seurantaryhmässä. Tehty kysely toivotuista vedenkorkeuksista maastossa Toteutettu jokivarren, luonnonuoman ja järvialueiden katselmuksia Toteutettu maastokäyntejä ja inventointeja, joissa on tutkittu mm. kasvillisuutta, eläimistöä, suojelukohteita, maisemaa, maankäyttöä ja pohjavesiolosuhteita Tehty pohjavesitutkimuksia, joen pohjatutkimuksia sekä veden laadun ja kalojen tutkimuksia Mallinnettu veden virtauksia Mallinnettu kalojen elinympäristöjä Hankkeen suunnitteluun ja ympäristövaikutusten arviointiin vaikuttaa kaikki se epävarmuus, mikä liittyy käytettyyn tietoon ja menetelmiin. Arvioinnissa selvitettiin, miten mahdollinen epävarmuus voisi vaikuttaa hankkeen toteuttamiseen ja eri vaihtoehtojen arviointiin. 4.3 Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuudessa muun muassa vesivoiman tuotantoon ja sen ympäristövaikutuksiin muuttuvan lämpötilan, sadannan ja haihdunnan myötä. Kasvihuoneilmiö on maapallon nykyisen kaltaiselle elämälle elinehto. Ilmakehän kasvihuonekaasut, kuten hiilidioksidi, vesihöyry ja metaani, päästävät auringosta tulevan säteilyn lävitseen, mutta estävät osan takaisinsäteilystä karkaamasta takaisin avaruuteen. Ilmiön ansiosta ilmakehän keskilämpötila säilyy elämälle suotuisalla tasolla. Lisääntyneen ihmistoiminnan myötä kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä ovat kuitenkin kasvaneet, minkä seurauksena pitkän aikavälin ilmasto-olosuhteissa tapahtuu muutoksia ja ilmastoon liittyvät häiriötilat lisääntyvät. 69

72 Suomi sijaitsee alueella, jossa ilmaston lämpenemisen arvioidaan olevan selvästi voimakkaampaa kuin maapallolla keskimäärin. Vuoden keskilämpötilan on todettu nousseen Suomessa viime vuosisadan aikana noin 0,7 C, ja on todennäköistä, että ilmakehän lämpeneminen on 2000-luvulla aiempaa nopeampaa. Kuten muillakin pohjoisilla maa-alueilla, lämpötilojen kohoaminen painottuu Suomessa erityisesti talvikuukausien ajalle. Uusimpien Suomen ilmasto-oloihin keskittyneiden ilmastonmuutosmallien mukaan vuoden keskilämpötila nousee Suomessa +0,3 +0,5 C vuosikymmenessä seuraavan vuosisadan aikana. Talvilämpötilojen uskotaan kasvavan enemmän ja olevan +0,4 +0,65 C:n luokkaa vuosikymmenessä. Pohjois-Suomen joulu-helmikuun keskilämpötilan arvioidaan vuosisadan loppupuolella eroavan noin seitsemän astetta vuosien keskilämpötilasta. Verrattuna pohjoiseen Suomeen on muutos eteläisessä Suomessa hieman vähäisempi. Vaikka vuosittaiset lämpötilavaihtelut talvesta toiseen ovat tulevaisuudessakin suuria, pakkaspäivien määrä tulee todennäköisesti pienenemään. Ensimmäiset pakkaset saapuvat syksyllä nykyistä myöhemmin ja kevään viimeiset pakkaset puolestaan nykyistä aikaisemmin. Optimistisen ilmastoskenaarion mukaan vuoteen 2040 mennessä lämpösummaa kertyisi Oulun leveysasteella 1100 Cvrk vuoden aikana ja vuosisadan lopulla 1300 Cvrk, mikä on saman verran kuin lounaissaaristossa nykyisin. Mikäli kasvihuonekaasujen päästöt ovat jatkossa runsaita, lämpösummat kasvavat huomattavasti. Tällöin vuosisadan lopulla Oulun korkeudella saavutetaan lämpösumma (1600 Cvrk), joka vastaa nykyistä Tanskaa. Ilmastonmuutoksen myötä myös vuotuinen sademäärä kasvaa. Keskimääräisen muutoksen arvioidaan olevan tulevaisuudessa 1-2 prosenttia vuosikymmenessä verrattaessa vuosijaksoon Sateita saadaan Suomessa tulevaisuudessakin kaikkina vuodenaikoina, mutta sademäärän uskotaan lisääntyvän eniten talvikuukausien aikana. Vaikka talvisateet lisääntyvät, lumipeitteen arvioidaan kuitenkin vähenevän. Lämpötilojen noustessa sade tulee useammin vetenä tai räntänä. Lumi myös sataa maahan entistä myöhemmin syksyllä ja sulaa keväällä nykyistä aikaisemmin. Ilmastonmuutoksen myötä lämpimien ajanjaksojen (lämpötila > 0 C) toistuvuus lisääntyy, ja Pohjois-Suomessa lunta sulaa talven lauhojen ajanjaksojen aikana. Tällöin kevään tulvat mahdollisesti pienenevät ja aikaistuvat hieman. Kesäaikana kuivuus puolestaan saattaa vuorotella rankkasateista johtuvien tulvien kanssa, vaikka kesän sademäärä ei kokonaisuutena muutukaan kovin paljon. Sekä lämpötilan että sadannan kasvu vaikuttavat vuosittaiseen valuntaan ja sen vuodenajasta riippuvaan vaihteluun. Vuoteen 2020 mennessä muutoksien vuosittaisessa valunnassa uskotaan olevan melko pieniä, 0-10 % luokkaa, kun taas vuoteen 2100 mennessä valunta kasvanee jopa 60 %:iin riippuen sademäärien kehityksestä ja käytettävästä ilmastomallista. Jokien virtaamat ja vesivoiman tuotanto lisääntyvät varsinkin talvisaikaan. Suurimmat lisäykset saataneen pohjoisiin vesistöihin, erityisesti Kemijokeen ja Iijokeen. Muuttuvat ilmasto-olosuhteet luovat uusia haasteita vesistöjen säännöstelyhankkeille ja vesivoiman hyödyntämiselle. Todennäköistä on, että tulevaisuudessa virtaavan veden kokonaismäärä kasvaa kasvavan sadannan myötä, kevättulvat aikaistuvat ja ennalta arvaamattomat tulvat lisääntyvät. Pohjoisen Suomen talvisateiden lisääntyessä kevään tulvat eivät välttämättä muuttuisi suuruudeltaan merkittävästi, mutta aikaistuisivat hiukan. 4.4 Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin rajaus Hankkeen YVA-ohjelmassa esiteltiin arvioinnin rajaukset, tarkasteltavat ympäristövaikutukset, käytettävissä olevat lähtöaineistot ja arviointimenetelmät. Vaikutusten tarkastelualue (Kuva 4 1) pyrittiin määrittelemään niin suureksi, ettei merkityksellisiä ympäristövaikutuksia voida olettaa ilmenevän alueen ulkopuolella. Tarkasteltavaan vaikutusalueeseen kuuluivat laajimmillaan seuraavien vesistöalueiden ympäristöt: Iijoki Pudasjärveltä Pohjanlahteen ja Pohjanlahti Iijoen suun edustalla Tekojärven ja sen ympäristön alue Aitto-, Pudas-, Tuuli-, Ypykkä- ja Isojärvi sekä Iso-Kaakkuri Naisjärvi Mertajoki ja Siuruanjoki välillä Mertajoki Iijoki Tekojärven ulkopuolelle rajautuvat Ala-, Vengasja Saunajärvi Lisäksi vaikutusalueeseen kuuluivat Pudasjärven keskustaajama ja Pudasjärven tulva-alueet. Näin välittömien vaikutusten alue käsittää Pudasjärven kaupungin sekä Iin ja Yli-Iin kunnat. 70

73 5. Vesiympäristö 71

74 72

75 5. Vesiympäristö 5.1 Hydrologia Arviointiaineisto ja menetelmät Hankkeen aiheuttamia virtaamaja vedenkorkeusmuutoksia arvioitaessa on käytetty Iijoen vesistöalueen alueittaisia virtaamatietoja vuosilta Lisäksi on käytety Iijoen alaosan olemassa olevien voimalaitosten virtaamatietoja vuosilta Kollaja-hankkeen aiheuttamia virtaamamuutoskia on arvioitu Pohjolan Voiman Iijoen vesistömallila. Malli perustuu olemassa oleviin havaintoihin, joiden avulla on luotu,malli, joka kuvaa yhtälömuodossa valuma-alueen yläosan säännöstelyjärvien (Kosto ja Irni) sekä Kollajan tekojärven (yhdistettynä Pudasjärvi) tulo- ja lähtövirtamien sekä pinnankorkeuksien välisiä riippuvuuksia. Mallissa järvien lähtövirtaamat on laskettu valumien ja niistä riippuvien tulovirtaamien sekä haluttujen pinnankorkeuksien funktioina virtaama- ja pinnankorkeusrajoitukset huomioon ottaen. Mallin avulla on pystytty vertaamaan Iijoen virtaamia ja Pudasjärviryhmän vedenkorkeuksia nykytilanteessa ja rakennetussa tilanteessa. Muiden järvien vedenkorkeusmuutoksia on arvioitu suunnitteluratkaisujen, kuten pohjakynnysten korkeustasojen perusteella. Kollajan kohdalla olevan Iijoen luonnonuoman virtaamamuutok- Kuva 5 1. Iijoen valuma-alue sekä Pohjolan Voiman voimalaitokset ja säännöstelyt. sia arvioitaessa on käytetty apuna myös kahta Pohjois-Suomalaista luonnontilaista jokea; Kiiminkijokea ja Simojokea. Näiden jokien vuosittaista virtaamavaihtelua on verrattu Iijoen luonnonuoman virtaamaan nykytilanteessa ja rakennetussa tilanteessa Yleistiedot valuma-alueesta Iijoki saa alkunsa Kuusamosta Naamanka- ja Iijärvestä. 350 km pitkä pääuoma purkautuu Pohjanlahteen Iin kohdalla Oulun pohjoispuolella. Iijoen vesistöalue (F= km 2 ) on maamme seitsemänneksi suurin. Iijoen valuma-alueella on suhteellisen vähän järviä, joten valuma-alueen järvisyysprosentti on pieni (L=5,7 %). Iijoen putouskorkeus on 250 m. Virtaama on ollut Iijoen alaosalla, Raasakan voimalaitoksen kohdalla vuosina keskimäärin 171 m 3 /s. Iijoen alaosalla on viisi voimalaitosta, jotka on rakennettu vuosina Voimalaitokset ovat alhaalta lukien Raasakka, Maalismaa, Kierikki, Pahkakoski ja Haapakoski. 73

76 5.1.3 Jokien virtaamat Iijoki Iijoen valuma-alueen vähäisestä järvisyydestä johtuen joen virtaamavaihtelut ovat suuria. Tulva-aikana joen virtaama voi jokisuulla nousta lähelle m 3 /s, kun taas kuivimpina aikoina virtaama voi olla ainoastaan muutamia kymmeniä kuutioita sekunnissa. Iijoen alaosalla, Raasakan voimalaitoksen kohdalla Iijoen keskimääräinen virtaama on ollut 171 m 3 /s vuosina Rakennetun Iijoen ylimmän voimalaitoksen kohdalla, Haapakoskella, Iijoen keskimääräinen virtaama on ollut 128 m 3 /s vuosivälillä (Taulukko 5 2). Haapakosken yläpuolisen Iijoen valuma-alueen pinta-ala on km 2. Taulukko 5 2. Iijoen virtaaman (Haapakoski) tunnusluvut vuosina ja HQ = ylivirtaama, MHQ = keskiylivirtaama, MQ = keskivirtaama, MHQ = keskialivirtaama, NQ = alivirtaama (Korhonen ym. 2007). Iijoen virtaama (Haapakoski) HQ MHQ MQ MNQ NQ v v Taulukossa näkyvä alivirtaama 18 m 3 /s johtuu todennäköisesti jääpatojen aiheuttamasta padotuksesta. Alivirtaama Haapakoskella ilman jääpatojen padotusvaikutusta on ollut 23 m 3 /s. Kollajan tekojärven kohdalla olevan Iijoen luonnonuoman virtaamia on mitattu vuosina Koko ajanjakson keskivirtaama (MQ) on ollut 136,8 m 3 /s, alivirtaaman (NQ) ollessa 18 m 3 /s (todennäköisesti jääpadon aiheuttama) ja ylivirtaaman (HQ) m 3 /s. Yli m 3 /s virtaamia on Kipinässä toistunut seurantajaksolla 6 vuotena, yli 900 m 3 /s virtaamia puolestaan 9 vuotena. Yli /s virtaamia on toistunut seurantajaksolla käytännössä vuosittain (Taulukko 5 3). Taulukko 5 3. Iijoen suurten ja pienten virtaamien toistuvuus Kipinässä vuosina Virtaama Q m 3 /s Vuodet kpl, jolloin esiintynyt ( ) Suuret virtaamat yli yli yli yli yli yli Pienet virtaamat alle alle alle alle 25 4 alle 20 1 Alle 20 m 3 /s virtaamia on todettu Kipinässä yhtenä vuonna (1956), alle 30 m 3 /s virtaamia neljänä vuonna ja alle 40 m 3 /s virtaamia kolmenatoista vuonna. Alle 50 m 3 /s virtaama on toistunut seurantajaksolla lähes vuosittain. Luonnonuoman alueella pieni osa Iijoen virtaamasta kulkee Iijoen sivu-uomien eli ns. putaiden kautta. Putaiden kautta kulkevaa virtaamaa selvitettiin kahdesti kesällä 2008 tehdyn virtausmittauksen avulla (Taulukko 5 4). Uuranputaan kautta virtasi 21. heinäkuuta vettä 4,77 m 3 /s ja 25. elokuuta 6,33 m 3 /s. Vastaavasti Hietaputaan virtaama oli 21. heinäkuuta 3,1 m 3 /s ja 25. elokuuta 4,24 m 3 /s. Taulukko 5 4. Putaiden virtaamat ja B44 Mittauspaikka ja -aika Ylempi Uuranpudas Alempi Uuranpudas Hietapudas Alempi Uuranpudas Uuranputaan oja Kantolan lammen suu Hietaputaan suu Virtaama 1,5 m³/s 4,8 m³/s 3,1 m³/s 6,3 m³/s 0,4 m³/s 1,4 m³/s 4,2 m³/s 74

77 Iijoen virtaama oli 21. heinäkuuta m 3 /s ja 25. elokuuta 216 m 3 /s eli Iijoen virtaaman kasvu ja vedenpinnan kohoaminen kasvattivat putaiden kautta kulkevaa vesimäärää. Hietaputaan kautta kulkeva vesimäärä oli molemmilla mittauskerroilla hieman alle 2 % ja Uuranputaan kautta kulkeva virtaama hieman alle 3 % Iijoen virtaamasta. Mittausajankohdat olivat hyvin runsasvetisiä. Tavanomaisessa kesätilanteessa virtaukset putaiden kautta ovat pienempiä. Livojoki Livojoki on Iijoen sivu-uoma, joka saa alkunsa Livojärvestä Posiolta ja yhtyy Iijokeen Pudasjärven länsipuolella. Livojoen pituus on noin 130 km, valuma-alueen pinta-ala on km 2 ja järvisyysprosentti 2,96 %. Livojoen valuma-alue on noin 16 % koko Iijoen valuma-alueesta ja 20 % Haapakosken yläpuolisesta valuma-alueesta. Livojoen keskivirtaama (MQ) on ollut ajanjaksolla ,5 m 3 /s. Livojoen virtaama vaihtelee huomattavasti vuodenajan mukaan. Suurimmilaan virtaama on kevättulvan aikana. Ajanjaksolla havaittu suurin virtaama (HQ) on ollut 340 m 3 /s ja pienin virtaama 3,9 m 3 /s (Taulukko 5 5). Taulukko 5 6. Siuruanjoen virtaaman tunnusluvut vuosina HQ = ylivirtaama, MHQ = keskiylivirtaama, MQ = keskivirtaama, MHQ = keskialivirtaama, NQ = alivirtaama. Siuruanjoen virtaama (Leuvankoski) HQ MHQ MQ MNQ NQ v ,9 3,72 1,5 v ,1 3,78 2 Mertajoki Mertajoki on yksi Siuruanjoen sivu-uomista. Mertajoen valuma-alueen pinta-ala on 168,7 km 2 ja järvisyysprosentti 1,24 %. Mertajoen valuma-alueen pinta-ala on 7,1 % koko Siuruanjoen valuma-alueen pinta-alasta. Mertajoen virtaamasta ei ole olemassa pitkäaikaista seurantatietoa. Valuma-alueen pinta-alan ja Siuruanjoen keskimääräisen valunnan (11,8 l/s km 2 ) perusteella laskettu Mertajoen keskivirtaama on noin 2 m 3 /s. Mertajoen virtaamia mitattiin keväällä 2008 kuvassa 5 7 esitetyistä pisteistä. Virtaamamittaus ajoittui tulvahuippuun (6. toukokuuta), jolloin Mertajoen virtaamat olivat suuria. Mertajoen virtaamaksi mitattiin Ukonkankaan pohjoispuolella Saarikosken kohdalla 13,9 m 3 /s ja joen alaosalla Takalon kohdalla 14,9 m 3 /s. Taulukko 5 5. Livojoen virtaaman tunnusluvut vuosina HQ = ylivirtaama, MHQ = keskiylivirtaama, MQ = keskivirtaama, MHQ = keskialivirtaama, NQ = alivirtaama. Livojoen virtaama (Hanhikoski) HQ MHQ MQ MNQ NQ v ,5 5,45 3,9 Siuruanjoki Siuruanjoki on Iijoen sivu-uoma, joka saa alkunsa Ranualta Saari- ja Hietajärvestä ja yhtyy Iijokeen Yli- Iin kirkonkylän kohdalla. Siuruanjoen pituus on 155 km, valuma-alueen pinta-ala km 2 ja järvisyysprosentti 1,81 %. Siuruanjoen valuma-alue muodostaa noin 17 % koko Iijoen valuma-alueesta. Siuruanjoen keskivirtaama (MQ) on ollut ajanjaksolla ,1 m 3 /s. Siuruanjoen virtaama vaihtelee huomattavasti vuodenajan mukaan. Suurimmilaan virtaama on kevättulvan aikana. Ajanjaksolla havaittu suurin virtaama (HQ) on ollut 694 m 3 /s ja pienin virtaama 2 m 3 /s (Taulukko 5 6). Hankeen vaikutus virtaamiin VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Iijoen alaosa Kollajan tekojärven rakentaminen vaikuttaa tekojärven alapuolisen Iijoen virtaamiin. Talvella tekojärveä tyhjennetään ja tehdään tilaa kevään tulvavesille, jolloin talviaikaiset Iijoen virtaamat kasvavat tekojärven alapuolella keskimäärin m 3 /s. Keväällä tulva-aikana tekojärveen varastoidaan vesiä, jolloin tekojärvi leikkaa tulvahuipun virtaamasta noin m 3 /s. Kesäaikana tekojärven pinnanvaihtelut ovat vähäisiä, joten merkittäviä vaikutuksia virtaamaan ei tule. Kuvassa 5 8 on esitetty tekojärven vaikutus Iijoen virtaamiin Iijokisuulla. Tarkemmin tekojärven aiheuttamia virtaamamuutoksia on käsitelty Pöyry Environment Oy:n laatimassa Kollajan tekojärven vedenlaatuennusteessa. 75

78 Kuva 5 7. Mertajoen virtaamamittauspisteet. Kuva 5 8. Kollajan tekojärven vaikutus Iijoen pääuoman virtaamiin keskimääräisenä vesivuonna. 76

79 Luonnonuoman virtaama 450,00 400,00 Virtaama (Q) m3/s 350,00 300,00 250,00 200,00 150,00 100,00 50,00 0, Kuukaudet Nykytilanne Rakennettu VE1 Rakennettu VE2 Kuva 5 9. Luonnonuoman virtaamat kuukausikeskiarvona nykytilanteessa ja rakennetussa tilanteessa (käytetty Haapakosken virtaama-aineistoa vuosilta ). Iijoen luonnonuoma Kollajan kohdalla Kollajan tekojärven kohdalla olevassa Iijoen luonnonuomassa virtaama pienenee tulva-aikana noin m 3 /s, koska merkittävä osa tulvavesistä johdetaan kulkemaan tekojärven kautta. Kesäkaudella Pudasjärveen tuleva Iijoen virtaama johdetaan pääsääntöisesti luonnonuomaan. Livojoen virtaama johdetaan kulkemaan Aittojärven kautta tekojärveen. Siksi luonnonuoman kautta kulkeva virtaama pienenee Livojoen virtaaman verran, eli noin 20 %. Kesätulvan aikana pääosa Iijoen virtaamasta ohjataan kulkemaan Aittojärven kautta tekojärveen. Silloin luonnonuomaan juoksutetaan vettä 50 m 3 /s. Kuvassa 5-9 on esitetty luonnonuoman kuukausittaiset keskivirtaamat nykytilanteessa ja rakennetussa tilanteessa. Syksyllä virtaamaa pienennetään asteittain siten, että marraskuun puolivälissä virtaama saavuttaa tason 15 m 3 /s. Virtaama on rakennetussa tilanteessa tällä tasolla seuraavaan kevättulvaan saakka. Nykytilanteessa Kollajan luonnonuoman virtaama on marraskuussa keskimäärin luokkaa 115 m 3 /s, josta virtaama hieman laskee kevättulvaan mennessä. Pienin kuukausittainen keskivirtaama on maaliskuussa; vuosina maaliskuun keskivirtaama on ollut 73 m 3 /s. Rakennetussa tilanteessa luonnonuoman virtaama olisi vaihtoehdossa VE 1 marraskuun puolivälistä kevättulvaan saakka 15 m 3 /s, joten virtaamamuutos on huomattava. Virtaaman pieneneminen näkyy käytännössä koskialueilla vesialueen supistumisena loppusyksyllä ja talvella. Myös kesäkaudella virtaama pienenee nykytilanteeseen verrattuna, mutta muutos selvästi pienempii. Kollajan luonnonuoman virtaama on muuttunut jonkin verran vuosikymmenten kuluessa. Iijoen yläjuoksulla sijaitsevien Koston- ja Irninjärven säännöstelyllä on ollut vaikutusta luonnonuoman virtaamiin. Kuvassa 5-10 on esitetty Haapakosken virtaamat vuosina sekä vuosina Vuosien virtaamat on muunnettu Raasakan virtaamista valuma-alueen pinta-alaan suhteutettuna, koska Haapakoskelta ei ole mitattu virtaamia ennen vuotta Kuvasta nähdään, että ilman yläpuolisten järvien säännöstelyn vaikutusta Haapakosken virtaamat olivat talvikaudella huomattavasti nykyistä pienempiä. Maaliskuun keskimääräinen virtaama oli vuosina hieman alle 40 m 3 /s, kun se vuosina on ollut 73 m 3 /s. Maaliskuun keskivirtaamaa 40 m 3 /s voidaan pitää "luonnontilaisena" maaliskuun virtaamana. Jos verrataan Kollajan vaihtoehdon VE 1 talviajan virtaamaa maaliskuun "luonnontilaiseen" virtaamaan, on ero edelleen selvä muttei aivan niin suuri kuin nykytilanteeseen verrattuna. Virtaamamuutosten tarkastelua voidaan tehdä myös vertaamalla Kollajan luonnonuoman virtaamia muihin luonnontilaisiin jokiin. Vertailuun on otettu kaksi pohjoista luonnontilaista jokea, Kiiminkijoki ja Simojoki. Kiiminkijoen järvisyysprosentti on 2,97% ja Simojoen 5,7%, eli täsmälleen sama kuin Iijoessa. Jokien sama järvisyysprosentti tarkoittaa käytännössä sitä, että joen virtaamavaihtelut noudattavat samankaltaista rytmiä. 77

80 Haapakoski sekä ,00 400,00 350,00 300,00 Q m3/s 250,00 200,00 150,00 100,00 50,00 0, Kuukaudet Haapakoski Haapakoski luonnont Kuva Haapakosken kuukausittaiset keskivirtaamat vuosina ja Kuukausittaisen virtaaman %-osuus keskivirtaamasta Virtaaman %-osuus Kuukaudet Kiiminkijoki Simonjoki Hosionk Haapakoski Haapakoski Kollajan luonnonuoma VE2 Kollajan luonnonuoma VE1 Kuva Kuukausittaisen keskiarvovirtaaman %-osuus koko vuoden keskivirtaamasta Kiiminkijolla, Simojoella, Haapakoskella sekä Kollajan vaihtoehdoissa VE 1ja VE 2. Kiiminkijoen keskivirtaama on 44 m 3 /s ja Simojoen keskivirtaama 48 m 3 /s, joten joet ovat virtaamaltaan pienempiä, kuin Iijoki. Vaikka jokien keskivirtaama on pienempi kuin Iijoessa, niitä voidaan käyttää vertailuun, kun verrataan kuukausittaisten keskivirtaamien osuutta koko vuoden keskivirtaamaan. Kuvassa 5 11 on esitetty kuukausittaisen keskivirtaaman prosenttiosuus koko vuoden keskivirtaamasta Kiiminkijoelle, Simojoelle, Haapakoskelle , Haapakoskelle sekä Kollajan vaihtoehdoille VE 1 ja VE 2. Kuvasta nähdään, että, että nykytilassa Haapakosken talvivirtaamat (tammi-maaliskuu) ovat keskivirtaamaan suhteutettuna suurempia kuin Kiiminkijoella ja Simojoella. Kesällä ja syksyllä erot ovat pienempiä. Haapakosken vuosien suhteelliset kuukausivirtaamat noudattavat paremmin Kiiminkijoen ja Simojoen suhteellisia virtaamia. Kollajan vaihtoehdolla VE 1 ero luonnontilaisiin jokiin on suurimmillaan tulva-aikana sekä loka-joulukuussa, jolloin virtaaman suhteellinen osuus on selvästi pienempi kuin Kiiminki- ja Simojoella. Tammikuussa ero alkaa tasoittua, helmi- ja maaliskuussa virtaamat ovat edelleen pienempiä, mutta ero on pienempi. Kollajan vaihtoehdolla VE 2 suhteellinen virtaama on loka-joulukuussa selvästi pienempi kuin Kiiminki- ja Simojoella, mutta helmi-maaliskuussa vastaavasti hieman suurempi. Kuukausivirtaamien suhteuttaminen joen keskivirtaamaan osoittaa, että Kollajan rakenta- 78

81 misen myötä vaihtoehdon VE1 virtaamat poikkeaisivat luonnontilaisten jokien virtaamarytmistä eniten alkutalvella. Vaihtoehdolla VE 2 virtaamaero luonnontilaisiin jokiin on suurin tulva-aikana sekä loppusyksyllä. Jos verrataan Kiiminkijoen, Simojoen, Haapakosken sekä Kollajan vaihtoehtojen VE 1 ja VE 2 virtaamia suoraan virtaamalukuina (m 3 /s), nähdään, että Iijoen virtaamat ovat nykytilassa selvästi suurempia, kuin Kiiminkijoella ja Simojoella (Kuva 5 12). Kollajan vaihtoehdossa VE1 virtaamat olisivat marras- joulukuulla pienempiä kuin Kiiminkijoella ja Iijoella, tammi maaliskuussa virtaama olisi samalla tasolla Kiiminkijoen ja Simojoen kanssa. Kollajan vaihtoehdossa VE2 virtaamat olisivat myös talvikaudella selvästi suurempia, kuin Kiiminki- ja Simojoella. Mikäli hanke toteutettaisiin vaihtoehdon VE1 mukaisesti, muuttuisi Iijoen luonnonuoma talvivirtaamaltaan vastaavaksi kuin Kiiminkijoki tai Simojoki. Virtaaman talviaikainen pieneneminen edellyttää pohjakynnysten rakentamista luonnonuomaan, jotta suvannoissa säilyy riittävä vedenkorkeus. Iijoen vedenpinta on nykytilanteessa kesällä, 100 m 3 /s virtaamalla, Revonniemen suunnitellun pohjakynnyksen kohdalla tasolla noin +104,4 ja Myllysaaren pohjakynnyksen kohdalla +103,5. Korkeusero Revonniemen ja Myllysaaren välillä on nykytilanteessa 0,9 m. Rakennetussa tilanteessa kesäajan 50 m 3 /s virtaamalla vedenkorkeus olisi Revonniemen padon alapuolella +104,4 ja Myllysaaren pohjakynnyksen kohdalla +104,3 eli korkeuseroa olisi n. 10 cm. Talvitilanteessa pohjakynnysten välinen korkeusero olisi muutamia senttejä. Vedenpinnan korkeuserot eri virtaamilla nyky- ja rakennetussa tilanteessa on esitetty kuvassa Virtaamamuutoksen vaikutuksia kalastoon on tarkasteltu kohdassa Kalasto, 5.4 ja pohjaeläimistöön kohdassa Muu vesieliöstö, 5.5. Livojoki Hankkeen konkreettiset vaikutukset Livojoessa sijoittuvat joen alaosalle, Iijoesta Kynkään kosken alapäähän. Kun Iijoen vesi menee Aittojärven kautta tekojärveen, virtaa Livojoki joen alaosalla Iijoesta Aittojärven suuntaan eli päinvastoin kuin nykyisin. Kesällä Livojoen alaosassa virtaa kalatien tarvitsema vesimäärä (0,5 1 m 3 /s) samaan suuntaan kuin nykyisin. Kun Pudasjärvi on tasolla +108,2, Iijoen padottava vaikutus ulottuu Kynkään kosken alaosalle saakka. Kynkäänlampi jää padotusalueeseen eli lammen vesipinta nousee nykyiseen verrattuna n. 0,4 meträ. Vaihtoehdon VE 1 Pudasjärven vedenkorkeutta koskevissa alavaihtoehdoissa on eroa vain ylimmän vaihtoehdon osalta (+108,2). Jos Pudasjärvi pidetään jatkuvasti tasossa +108,2, kulkee Livoen alaosan virtaus ympäri vuoden Iijoesta Aittojärvelle eli päinvastoin kuin nykyisin. Kaikissa muissa alavaihtoehdoissa Pudasjärvi lasketaan kesällä alle tason +108,2, jolloin Livojoen alaosa virtaa Livonmutkasta Iijokeen päin eli nykyisessä suunnassa, mutta virtaama joen alaosalla on olennaisesti nykyistä pienempi. Mertajoki ja Siuruanjoki Tekojärvi sijoittuu Mertajoen valuma-alueelle. Mertajoen koko valuma-alue(168,7 km 2 ) pienenee 29 % (49 km 2 ). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Mertajoen virtaama pienenee vastaavassa suhteessa. Mertajoen laskennallinen keskivirtaama olisi rakennetussa tilanteessa 1,4 m 3 /s (nykytilanteessa 2 m 3 /s). Mertajoen virtaamassa on erittäin suurta vaihtelua vuodenajan mukaan. Keväällä sulamisvesien aikaan virtaaman pienenemisellä ei ole käytännössä merkitystä. Kesällä kuivimpana aikana Mertajoen virtaaman pienenemisellä on enemmän merkitystä veden vaihtuvuuden kannalta. Venkaan maapadon suotovedet johdetaan Mertajokeen, mikä osaltaan pienentää vaikutusta. Mertajoen valuma-alueen pieneneminen pienentää Siuruanjoen keskivirtaamaa noin 0,5 m 3 /s. Siuruanjoen keskivirtaama on noin 30 m 3 /s, joten Mertajoen virtaaman pienenemisellä ei ole käytännössä merkitystä Siuruanjoen virtaaman. VE 2, pelkkä tekojärvi Iijoki Vaihtoehdossa VE 2 Iijoen alaosan virtaamat eivät juurikaan poikkea vaihtoehdosta VE 1. Virtaamamuutos toimii samalla tavalla, eli keväällä tekojärven täyttäminen pienentää tulvavirtaamaa ja talvella puolestaan tekojärven tyhjentäminen lisää talviajan virtaamia. Iijoen luonnonuoman osalta vaihtoehto VE 2 eroaa vaihtoehdosta VE 1. Virtaamamuutokset ovat pienempiä vaihtoehdossa VE 2 kuin vaihtoehdossa VE 1. Vaihtoehdossa VE 2 sekä Iijoen että Livojoen koko virtaama kulkee kesäkaudella luonnonuoman kautta. 79

82 Kuukausikeskiarvovirtaamat; Haapakoski, Kollajan luonnonuoma, Simojoki ja Kiiminkijoki Virtaama m3/s Kuukaudet Simojoki Hosionk Haapakoski Kollaja VE1 Kollaja VE2 Kiiminkijoki Kuva Kiiminkijoen, Simojoen, Haapakosken ja Kollajan vaihtoehtojen VE1 ja VE2 kuukausittaiset keskivirtaamat (m 3 /s). Kuva Vedenkorkeudet eri virtaamilla luonnonuomassa nykytilanteessa ja rakennetussa tilanteessa. 80

83 Talviaikaan virtaamasta kulkee noin 50 % luonnonuoman kautta ja 50 % tekojärven kautta. Vaihtoehdossa VE 2 ei tarvita pohjakynnyksiä luonnonuomaan, koska virtaama on ympäri vuoden tarpeeksi suuri pitämään vedenpinnan tason suvannoissa riittävän ylhäällä. Koska pohjakynnyksiä ei tarvitse rakentaa, ei hanke aiheuta muutoksia uoman vedenpinnan kaltevuusprofiileihin. Luonnonuoman virtaamien kannalta vaihtoehto VE 2 on lähempänä nykytilaa, joten tältä osin muutosta voidaan pitää vähäisempänä, kuin vaihtoehdossa VE 1. Livojoki Vaihtoehdossa VE 2 Livojoki yhtyy Iijokeen aivan kuten nykyisinkin, joten pelkän tekojärven rakentaminen ei aiheuta Livojokeen virtaamamuutoksia. Mertajoki ja Siuruanjoki Vaihtoehdoilla VE 1 ja VE 2 ei ole eroa Mertajoen ja Siuruanjoen virtaamien kannalta. Vaikutukset Mertajokeen ja Siuruanjokeen aiheutuvat siitä, että osa Mertajoen valuma-alueesta jää tekojärveen tai sen yläpuolelle, joten päävaihtoehdot vesistöjärjestelyissä eivät eroa vaikutuksiltaan. VE 0, hanketta ei toteuteta Vaihtoehdossa VE 0 hanketta ei toteuteta, Iijoen, Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen virtausolosuhteet säilyvät nykyisellään. Virtaamissa tapahtuu todennäköisesti ilmaston lämpenemisen myötä jonkin verran muutoksia tulevaisuudessa; sateisuuden lisääntyminen kasvattaa virtaamia, ja talviaikaiset virtaamat todennäköisesti kasvavat leudompien talvien vuoksi Järvien vedenkorkeudet Nykyiset vedenkorkeudet Hankealueelle sijoittuu useita järviä ja lampia. Tekojärvialueella sijaitsee Mertajärvi ja Matalalampi sekä joitakin pienempiä lampia. Tekojärvialueen ulkopuolella sijaitsevat, mutta hankkeeseen kiinteästi liittyvät järvet ovat Aittojärvi, Pudasjärvi, Tuulijärvi, Iso-Kaakkuri sekä Naisjärvi. Myös tekojärvialueen ja Pudasjärven väliin sijoittuvat Ypykkäjärvi ja Isojärvi kuuluvat tarkasteltavaan alueeseen luvun suunnitelman mukaisessa tekojärven rajauksessa olivat mukana myös Vengasjärvi, Alajärvi ja Saunajärvi joista vedet laskevat Mertajoen kautta Siuruanjokeen ja sieltä edelleen Yli-Iin kohdalla Iijokeen. Uudessa suunnitelmassa nämä järvet on rajattu pois tekojärvialueesta padon avulla. Seuraavan sivun taulukossa (Taulukko 5 15) on esitetty hankealueen keskeisimpien järvien pinta-ala sekä korkeustaso. Hankealueen suurin järvi on Pudasjärvi, jonka pinta-ala on 435 ha. Vaikka Pudasjärven suurin syvyys on 5,35 metriä, on sen keskisyvyys ainoastaan 1,6 metriä. Myös muut hankealueen järvet ovat matalia; esim. Aittojärven keskisyvyys on 0,95 metriä ja suurin syvyys 2 metriä. Tuulijärven keskisyvyys on 1,73 metriä ja suurin syvyys 3,16 metriä. Hankealueen järville on tyypillistä suuri vedenkorkeuden vaihtelu. Esimerkikiksi Pudasjärven vedenpinnankorkeus vaihtelee vuosittain 3-4 m. Vuosien välillä on suuria eroja. Suurimmillaan vedenkorkeuden vaihtelu on vuosina, jolloin on suuri kevättulva ja kuiva kesä. Kuvassa 5 14 on esitetty Pudasjärven vedenkorkeuden vaihtelu Hankkeen vaikutukset vedenkorkeuksiin VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Hankkeen toteuttamisen myötä Pudasjärviryhmän ylivedenkorkeudet alenevat nykyisestä keskimäärin joka toinen vuosi, enimmillään lähes metrillä. Huipputulvan aleneminen on eduksi asutuksen ja ranta-alueiden käytön kannalta. Alivedenkorkeudet nousevat nykyisestä Pudasjärviryhmän ja Naisjärven osalta. Pudasjärviryhmän vedenkorkeudet ovat alittaneet suunnitellun alivedenkorkeuden +107,2 seitsemänä vuonna kymmestä. Järvien alivedenkorkeuden nostamisen vaikutukset ovat positiivisia (kts. kappaleet 5.3 vedenlaatu, 5.4 kalasto ja 8.4 virkistyskäyttö). Vaihtoehdon VE 1 alavaihtoehdot eroavat toisistaan Pudasjärven vedenkorkeuksien osalta. Alavaihtoehdot vaikuttavat suoraan Pudasjärviryhmän vedenkorkeuksiin. Aittojärven, Naisjärven sekä muiden alueen hankealueen järvien vedenkorkeuteen alavaihtoehdoilla ei ole vaikutusta. 81

84 Kuva Pudasjärven vedenpinnan korkeusvaihtelut. Taulukko Hankealueen järvien pinta-ala ja vedenkorkeudet nykytilanteessa (HERTTA-tietokanta) sekä rakennetussa tilanteessa. Järvi ha Karttakorkeus) Nyk. vaihteluväli (N43) Tuleva vedenkorkeus (N43) Pudasjärvi ,8 +106, , ,2 n Tuulijärvi ,9 +106, , ,2 n Iso-Kaakkuri ,0 +106,45(*) , ,2 n Ontamojärvi ,2 +106,65(*) , ,2 n Aittojärvi ,3 +108,0(***).+110, ,5(**) n Naisjärvi , , , ,1 +107,0 Ypykkäjärvi ,9 max. n. +110,7 alavesi nykyinen, ylävesi max. +109,7 Isojärvi ,8 max. n. +110,7 alavesi nykyinen, ylävesi max. +109,7 Mertajärvi ,3 ei tiedossa (****) jää veden alle Saunajärvi ,7 ei tiedossa ei muutosta *) Iso-Kaakkurin ja Ontamojärven alimmat vedenkorkeudet eivät ole tarkkaan tiedossa arvio **) ennen kevättulvaa, muulloin +108,0. ***) pohjapadon rakentamisen jälkeen (****) Korkeimpien tulvien aikana Iijen tulvavedet purkautuvat Mertajokeen Mertajärven kautta. 82

85 VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 Pudasjärviryhmän, Aittojärven sekä Naisjärven kaikkien korkeimmat tulvat pienenevät nykyisestä joskaan eivät yhtä paljon kuin vaihtoehdossa VE 1. Sen sijaan tulva-ajan ulkopuolella hanke ei aiheuta muutoksia vedenkorkeuksiin. Järvien vedenkorkeuden vaihtelu säilyy ja kesän alimmat vedenkorkeudet pysyvät nykyisellä tasolla. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, järvien vedenkorkeudet säilyvät nykyisellään. Ilmaston muutoksesta aiheutuva talvien lämpeneminen ja talviaikaisten virtaamien kasvaminen voi heijastua Pudasjärviryhmässä talvikauden vedenkorkeuksien nousuna. 5.2 Tulvat Nykytila Pudasjärven vedenpinta on korkeimmillaan keväällä. Sateisena syksynä myös syksytulvat ovat mahdollisia. Normaalina keskimääräisenä vuotena voidaan pitää esimerkiksi vuotta Tuolloin kevättulva oli muutaman päivän hieman yli Noin kuukaudessa vedenpinta laski tästä tasolle Syksyyn mentäessä vedenpinnankorkeus vaihteli ±1 metriä. Syksyllä vedenpinta nousi korkeimmillaan tasolle +108,1. Pudasjärven tulvahuippu oli vuonna Tuolloin Pudasjärven vedenpinta oli tasossa +110,9. Luonnonmukainen bifurkaatio (osittainen purkautuminen toista reittiä pitkin) Jongunjärvestä Nuorittajokeen, joka oli estynyt tiepenkereen vuoksi, olisi alentanut tulvaa noin 0,1 metriä (Arola & Leiviskä 2004). Vuonna 1989 tulva oli lähes yhtä suuri. Silloin Pudasjärven korkeus oli +110,67. Pohjois- Pohjanmaan ympäristökeskus on laatinut vuoden 1989 tilanteesta tulvakartan, joka kuvaa veden peittämän alueen laajuutta. Tulvakartta on laadittu tulvamittausten ja korkeuskäyrien perusteella. Pudasjärven vedenpinnan korkeusvaihtelut ovat vaikuttaneet myös Iijokeen. Esimerkiksi vuonna 1989 tulva-alue ulottui Iijoessa Kipinään saakka. Iijoen tulviminen on aiheuttanut myös joen lähistöllä olevien vesistöjen tulvimisen. Tällaisia järviä ovat Ypykkäjärvi, Isojärvi, Saarijärvi, Naisjärvi ja Mertajärvi. Laajimmillaan tulva-alue on ollut Savisaaren ympäristössä, Mertajärven eteläpuolisella alueella aina Iijokeen saakka Arviointimenetelmät Nykyiset ja aikaisempien vuosikymmenten vedenpinnan korkeudet ja virtaamat perustuvat ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän tietoihin. Iijoen virtaamat on mitattu Kipinän asteikolla, jolloin kaikki tulvavesi on virtaamassa mukana. Iijoen virtauskapasiteetti on määritetty hydraulisella mallilla. Mallissa on käytetty todettuja virtaamia ja vedenkorkeuksia täydennettynä kaikuluotauksilla. Tämän perusteella on ollut mahdollista selvittää Iijoen luonnonuoman vedenpinnan korkeuksia erilaisilla virtaamilla. Kollaja 2008 suunnitelman vaikutuksia tulviin on arvioitu vertaamalla vuoden 1989 tulvaa hankkeen toteuttamisen jälkeiseen tilanteeseen vastaavalla tulvalla. Vuoden 1989 tulvassa Iijoen virtaama oli 965 m 3 /s. Tästä virtaamasta on mahdollista leikata 550 m 3 /s tekojärveen, jolloin Iijokeen jäisi noin 400 m 3 /s virtaama. Varsinaiset tulva-alueet on määritetty maastotietokannan korkeuskäyrien avulla. Iijoen, tekojärven alueen ja Naisjärven osalta tulva-alueet on määritetty vuonna 1969 laadittujen 1: karttojen perusteella, joissa on esitetty 0,5 metrin käyrävälit. Kartat on vaaittu maastossa 1980-luvun Kollaja suunnitelmaa varten Vaikutukset tulvimiseen Kollaja suunnitelman toteuttamisen jälkeen huipputulvat pienenevät varsinkin Iijoen säätöpadon alapuolella. Verrattaessa vuoden 1989 tulvaa ja tulvaa hankkeen toteuttamisen jälkeen tulva-alue supistuu noin 52 prosenttia (Kuva 5 16). Lisäksi tulvien kestoaika lyhenee merkittävästi. Vaikutukset tulviin ovat erilaiset alueen eri osissa (Kuva 5 17). Pudasjärven, Aittojärven ja niiden välisen Iijoen ja Livojoen alueen, Tuulijärven, Pikku-Kaakkurin, Iso-Kaakkurin, Ontamojärven, Taipaleenlammen, Mustalammen, Paskolammen ja Kivarinjärven alueiden maksimitulva-alue on noin +110 Kollaja suunnitelman toteuttamisen jälkeinen. Kyseisten vesistöjen tulva-alueeksi on rajattu maastotietokannan käyrän +110 metriä alapuolella olevat alueet. 83

86 Kuva Tulva-alueiden vertailu. Veden peittämän alueen erot vuoden 1989 mukaisessa tulvassa ilman Kollaja suunnitelmaa ja suunnitelman toteuttamisen jälkeen. Iijoki Livonhaara - Kipinä Livonhaaran alapuolella Iijoessa tulvahuippu pienenee merkittävästi, koska suuri osa tulvavedestä on mahdollista johtaa tekojärveen. Teoreettinen huipputulva jää runsaan metrin nykyistä alemmaksi. Viimeisen 50 vuoden sää- ja virtausolosuhteissa teoreettinen tulvahuippu olisi esiintynyt yhden kerran. Seuraavassa on vertailupohjana käytetty vuoden 1989 tulvaa. Kollaja-hankkeen toteuttamisen jälkeen tulviva maa-alue pienenee tällä alueella 75 prosenttia. Lisäksi vuoden 1989 mukaisessa tulva-alueessa oli useita saarekkeita, joille liikkumisen tulva käytännössä esti. Suunnitelman toteuttamisen jälkeen näille alueille on mahdollista liikkua maitse. Tällaisia alueita ovat: Ypykkäjärven pohjoispuolinen laaja-alue suo-, metsä- ja tilakeskusalue sekä itäpuolella ja länsipuolella yhdeksän pienempää aluetta, joista kaksi on maatilan pääkeskuksia. Siikahaaran eteläpuolella useat pienemmät alueet. Pudasjärven Hilturanta, jossa on noin 10 asuinrakennusta ja 4 lomarakennusta. Naisjärven ympärillä Revonniemi ja Hakulinranta, joissa molemmissa on asutusta. Kollajan eteläpuolella oleva Pankalan tilakeskus. Iijoessa tulviminen pienenee eniten Savisaaren, Isojärven, Ypykkäjärven, Naisjärven, Nahkiaissuon ja Kollajankylän ympäristössä. Iijoki on tulvinut maksimitulvan aikana myös Kollajan tekojärven alueelle. Suunnitelman toteuttamisen jälkeen vahinkoa ja haittaa aiheuttava tulviminen käytännössä loppuu Kollajan kylän alapuolisilla osuuksilla. Suurimmat tulva-alueet Iijoessa tulevat suunnitelman toteuttamisenkin jälkeen edelleen olemaan Savisaaren, Isojärven ja Ypykkäjärven ympäristössä. Tulvan korkeustaso alenee kuitenkin runsaalla metrillä (+110, ,7). Kollaja hankkeen toteutumisen jälkeen tulvajuoksutuksia Iijoen luonnonuomaan esiintyy keskimäärin kahtena vuotena kolmesta. Myös tulvien kesto lyhenee merkittävästi nykyisestä jopa kolmesta viikosta noin viikkoon. 84

87 Naisjärvi Naisjärven alueella tulvivan maa-alueen pinta-ala pienenee lähes 80 %. Vuoden 1989 mukaisen tulva-alueen vaivaamana on useita asuinrakennuksia ja tilakeskuksia, joiden pihapiirit eivät varsinaisesti peittyneet vedellä mutta jäivät saarekkeisiin vuoden 1989 tulvassa. Muut tulva-alueet Pudasjärven, Aittojärven ja niiden välisen Iijoen ja Livojoen alueen, Tuulijärven, Pikku-Kaakkurin, Iso-Kaakkurin, Ontamojärven, Taipaleenlammen, Mustalammen, Paskolammen ja Kivarinjärven alueiden tulvat rajautuvat rakennettavaan Iijoen ja Livojoen yhtymäkohdan eteläpuoliseen pengertiehen ja Iijoen säätöpatoon. Tällä alueella huipputulva-alue pysyy lähes samana kuin ennen suunnitelman toteuttamista. Tulva oli vuonna 1989 tasossa +110,9. Suunnitelman toteuttamisen jälkeen maksimitulvataso olisi noin Eniten tulva-alue pienenee tämän muutoksen seurauksena Ontamojärven länsipuolella. Lisäksi Aittojärvi on tulvan aikana ollut eteläosistaan yhteydessä Iijokeen saakka. Suunnitelman toteuttamisen jälkeen tulva-alue rajoittuu Aittojärven eteläpuoliseen pengertiehen. Alueen vedenpinnan korkeusvaihtelut ovat Kollaja suunnitelman toteuttamisen jälkeen tasaisemmat. Nykytilanteessa tulva on ylittänyt tason +110 keskimäärin joka toinen vuosi, ja ylitys on kestänyt keskimäärin 9 päivää. Kollajan toteutumisen jälkeen tulva nousisi tasolle keskimäärin kuutena vuotena kymmenestä mutta ei ylittäisi sitä. Tulva pysyisi tällä tasolla keskimäärin 14 päivää. Tulvahuippu tulisi hieman nykyistä myöhemmin. Vaihtoehto VE 2 Iijoen osalta huipputulvat jatkuvat Petäjäkankaan patoon ja täyttökanavaan saakka hieman nykyistä pienempinä ja supistuvat samoin kuin vaihtoehdossa VE 1 Petäjäkankaan alapuolisilla jokiosuuksilla. Kuva Tulva-alueiden osa-alueet. 85

88 Taulukko Veden peittämän maa-alueen pinta-alaerot vuoden 1989 mukaisessa tulvassa ilman Kollaja suunnitelmaa ja suunnitelman toteuttamisen jälkeen. Mukana ei ole tekojärven aluetta, koska se jää kokonaisuudessaan veden alle. Alue Pinta-ala (ha) 1989 Pinta-ala (ha) Kollaja 2008 Pinta-alan (ha) muutos Pinta-alan muutos % Pudasjärvi % Livojoki Iijoki % Aittojärvi % Iijoki, Pudasjärven alapuolella % Naisjärvi % Yhteensä % 5.3 Vedenlaatu Iijoen vesistön tilan seuranta Iijoen ja sen sivu-uomien vedenlaatua on seurattu säännöllisesti 1960-luvulta saakka eri toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuna. Eri toiminnanharjoittajien tarkkailut on yhdistetty yhteistarkkailuksi, jota toteutetaan Iijoella kahdessa osassa; Iijoen yläosan ja Iijoen alaosan yhteistarkkailuna. Vedenlaadun seurannan valvovana viranomaisena on Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Myös kalastoseurantaa tehdään velvoiteseurantana (mm. Pohjolan Voiman velvoitetarkkailu, jolla seurataan velvoiteistutusten tuloksellisuutta). Kalastoseurantojen osalta valvovana viranomaisena on Kainuun TE-keskuksen kalatalousyksikkö. Uudessa vesistöjen luokittelussa ja seurannassa käytetään aiempaa enemmän ekologisia muuttujia. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on aloittanut vuonna 2006 biologisten muuttujien seurannan Iijoella. Kipinän alueen koskista on kerätty kesällä 2006 aineistoa mm. pohjaeläimistöstä ja piilevistä. Lisäksi on tehty sähkökoekalastuksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimesta Arviointimenetelmät Kollajan tekojärvi Kollajan tekojärven tulevaa vedenlaatua on tarkasteltu Pöyry Environment Oy:n laatimalla vedenlaatumallilla. Mallitarkastelussa tuulen ja virtaamien aiheuttamia virtauskenttiä (nopeus ja suunta) on laskettu RMA2- mallilla. RMA2 on Yhdysvaltojen pioneerijoukkojen (USACE) Coastal and Hydraulics Laboratory:n (CHL) ylläpitämä ja Resource Management Associates-nimisen (RMA) ympäristö- ja insinöörialan konsulttiyrityksen edelleen kehittämä syvyyssuunnassa integroitu kaksiulotteinen (2D) virtausmalli. Mallia on sovellettu vesistöjen virtausten ja vedenkorkeuksien laskentaan luonnontilaisissa ja säännöstellyissä vesistöissä sekä erilaisten vesistörakenteiden aiheuttamien vaikutusten laskentaan (esim. siltapilarit, padot, vedenotto ja -purku). Kaksiulotteisuudesta johtuen malli soveltuu parhaiten alueille, joissa virtaus tapahtuu pinnasta pohjaan pääsääntöisesti samaan suuntaan. Vedenlaadun mallilaskelmat toteutettiin syvyyssuunnassa integroidulla RMA4-mallilla, joka käyttää RMA2:lla laskettuja virtausnopeuksia. Mallilla voidaan laskea aineen kulkeutumista ja sekoittumista vesistössä sekä kuormituksen että poistumisen vaikutusta ainepitoisuuksiin. Virtaus- ja vedenlaatumallien tuloksia on havainnollistettu SMS-esi- ja jälkikäsittelijällä aikasarjoina, alueellisina jakaumakuvina ja animaatioina. YVA-selostukseen on koottu keskeisimmät osat tekojärven vedenlaatumallista. Laskentakaavat ja yksityiskohtaisemmat tulokset on esitetty erillisessä raportissa Iijoen alaosa ja merialue Jokisuun ja merialueen virtauksia ja ravinnepitoisuuksien muutoksia on arvioitu Pöyry Environment OY:n laatimalla matemaattisella virtaus- ja vedenlaatumallilla käyttäen alueelle tyypillisiä virtaama- ja tuulitietoja. Laskennat on tehty vuosien 4-15 kuormitusarvoilla (vuotta tekojärven rakentamisen jälkeen). Raasakan luonnonuoman vedenlaatumuutoksia on tarkasteltu Pöyry Environment Oy:n laatimalla mallitarkastelulla, johon on sisältynyt myös kevättulvan 86

89 0 23,4 km Kuva Vedenlaadun seurantapisteet hankealueella. puhdistavan vaikutuksen arviointi. Mallinnuksista on laadittu erilliset raportit, joissa mallin periatteita ja mallinnuksen tuloksia on esitetty tarkemmin. YVA selostukseen on koottu keskeisimmät osat raporteista Iijoen luonnonuoma Kollajan kohdalla Luonnonuoman vedenlaatumuutoksia on tarkasteltu velvoitetarkkailujen seurantatulosten ja mallitarkastelujen avulla. Luonnonuoman vedenlaatumuutoksia arvioitiin sekä fosforimallin että AQUATOX-mallin avulla. AQUATOX-mallinnus perustuu differentiaaliyhtälöihin, ja tässä tapauksessa on käytetty päivän aika-askelta simuloinnin perustana. Malli käsittelee jokivettä täysin sekoittuneena, joten ravinne- ja happipitoisuudet sekä lämpötila ovat pinnasta pohjaan samat. Malli huomioi ravinteiden sedimentoitumisen. Kun veden keskilämpötila putoaa alle kolmen pakkasasteen, malli olettaa jääkannen muodostuvan virtaaman suuruudesta riippumatta. Jääkannen myötä malli vähentää jokiveteen kohdistuvan säteilevän valon määrää 15 %. Suvantojen talvikauden happitilannetta on tarkasteltu lisäksi Lappalaisen (1978) kehittämän dynaamisen happimallin avulla. Mallin laskentaan käytettiin Granbergin (1992) laskentaohjelmaa. Luonnonuoman sivussa olevien sivu-uomien eli ns. putaiden vedenlaatumuutosta on tarkasteltu veden vaihtuvuuden avulla. Suvantoalueella on mitattu kesällä 2008 vedenkorkeuksia sekä putaiden kautta kulkevan virtaaman määrää. Lisäksi kesällä 2008 toteutettiin luonnonuoman ja putaiden vesikasvillisuuskartoitus. Putaiden samoin kuin luonnonuoman mahdollista rehevöitymiskehitystä (vesikasvillisuuden runsastuminen) on tarkasteltu kohdassa vesikasvillisuus (Muu vesieliöstö ) Livojoki, Mertajoki ja Siuruanjoki Livojokeen, Mertajokeen ja Siurunjokeen kohdistuvia vaikutuksia on arvioitu suunnitteluratkaisusta (tekojärvialueen rajaus, virtaamat, vedenkorkeudet) johtuvien vaikutusaluerajausten sekä vesistöjen tunnetun nykytilan perusteella Järvialueet Järvien vedenlaatumuutoksia arvioitiin olemassa olevien vedenlaatutietojen sekä hankkeen suunnitteluratkaisujen avulla. Oleellista arvioinnin kannalta on se, minkälaisia muutoksia järvessä tapahtuu virtaamien, vedenkorkeuksien ja vesien johtamisreittien osalta. 87

90 5.3.3 Tekojärven tuleva vedenlaatu Tekojärven tulevan vedenlaadun laskentatulokset on esitetty kokonaisuudessaan erillisessä raportissa. YVAselostuksessa esitetään keskeisimmät tulokset ja johtopäätökset. Vedenlaatutarkastelussa on käytetty seuraavia vaihtoehtoja: VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Kollajan tekojärven vedenpinta käy kevättulvalla tasolla Tulvan jälkeen vesi lasketaann tasolle +108 ja pidetään siinä läpi kesän. Tekojärven täyttö tapahtuu Aittojärven kautta. Laskennoissa esimerkkivuosina käytettiin vuotta 1984 (keskimääräinen vuosi), vuotta 1998 (märkä vuosi) ja vuotta 2006 (kuiva vuosi). Kesäaikana Kollajan tekojärveen johdetaan lähinnä Livojoen vettä, jolloin pääuoman vesi virtaa pääosin luonnonuoman kautta. Keskimääräisenä vesivuonna kesäaikana (kesä-elokuu) Kollajan tulovirtaama on noin 24 m 3 /s, juoksutukset noin 37,5 m 3 /s ja luonnonuoman virtaama 72 m 3 /s. VE 2, pelkkä tekojärvi Tässä vaihtoehdossa täyttökanava tulee Iijoesta Petäjäkankaan yläpuolelta. Kollaja täytetään tulvasta tasolle Kesäaikana tekojärveen ei johdeta tulovesiä, vaan Iijoki ja Pudasjärvi elävät omaa elämäänsä syyskuun loppuun. Kollaja on tähän mennessä laskettu tasolle +107,5 tai hieman alemmaksi. Syyskuun lopusta lähtien puolet Iijoen virtaamasta ohjataan Kollajaan säätövedeksi. Tällöin kesä-syyskuussa luonnonuoman virtaamat ovat nykyiset, lukuun ottamatta tekojärvestä juoksutettavaa, keskimäärin noin 6 m 3 /s virtaamalisäystä tyhjennyskanavan alapuolisella jokiosuudella. Tekojärven virtauskentät Tekojärvesssä virtausten suunnat ja nopeudet riippuvat mm. tulovirtaamista, tekojärven pohjanmuodoista ja vedenkorkeuksista. Kesällä tuulen aiheuttama tuulikitka aiheuttaa virtauskenttiin muutoksia. Talvella jääpeiteaikana tuulikitkaa ei ole, mutta jäänpinta hidastaa pintavirtauksia jossain määrin. Tekojärvessä tapahtuu myös pystysuuntaisia virtauksia ja nopeuseroja, mutta 2D-ominaisuudesta johtuen malli laskee keskimääräisiä virtauksia koko vesipatsaassa. Tekojärven rantaviiva ja syvyystiedot tiedot saatiin hankesuunnitelmasta. Tuulitietoina käytettiin Ilmatieteen laitoksen automaattiaseman havaintoja Pudasjärven lentoasemalta vuosilta Tekojärven pohjan muotojen, veden korkeuksien sekä tulo- ja lähtövirtaamien avulla malli laskee päivittäiset virtauskentät. Laskenta perustuu yleisesti hyväksyttyihin fysikaalisiin lainalaisuuksiin. Itse tekojärvessä virtausnopeudet ovat pieniä (2-7 mm/s). Tulovirtaus tapahtuu pääosin kapeikon läpi tekojärven pääosaan Kuva Tyypillinen kesätilanteen virtauskenttä vaihtoehdossa VE1. 88

91 osan vedestä virratessa matalamman, Kääpäsuolle muodostuvan lahdelman kautta. Tekojärven keskellä oleva harjanne jakaa päävirtauksen osin kahtia, osa virtaa suoraan oikovirtauksena poistokanavaa kohden, osa kiertää tekojärven syvännealueen kautta poistuen joko matalamman keskiosan yli tai tekojärven lounaisreunassa olevien saarten välitse (Kuva 5 20). Tekojärven tilan kannalta veden vaihtuminen eli viipymä on merkittävä tekijä. Tekojärven oman lähivaluma-alueen vesimäärät ovat pieniä, vain noin 0,25 % keskivirtaamasta, joten niiden merkitys ainepitoisuuksien kannalta on olematon. Vedenlaatu siis muodostuu tuloveden laadusta, jota muokkaavat edelleen tekojärven sisäiset prosessit, aineiden liikkeet pohjan ja vesifaasin välillä sekä niissä tapahtuvat kemialliset, biologiset ja fysikaaliset prosessit, joihin ajalla eli viipymällä on suuri merkitys. Tekojärvi sijaitsee Iijoen valuma-alueella suhteellisen alhaalla, joten sen tilavuus suhteessa valuma-alueeseen on pienehkö ja viipymät siten suhteellisen lyhyitä. Tämä merkitsee hyvää veden vaihtuvuutta tekojärvessä. Tekojärven teoreettinen viipymä on luokkaa 22 vuorokautta. Todellinen viipymä riippuu kuitenkin Kuva Merkkiaineen laskennallinen leviäminen tekojärvessä keskimääräisenä vesivuonna vaihtoehdossa VE 1. Värit kuvaavat aineen prosenttiosuutta tekojärven eri osissa. Merkkiainetta syötetään tulokanavaan vakiopitoisuudella 1.6. alkaen. Päivämäärät kuvan vasemmassa alareunassa kertovat tulostushetken eli ajan kulumisen syötön alkamisesta. sekoittumisesta ja virtauksista, joten viipymät vaihtelevat tekojärven eri osissa. Kun tekojärven vesi on kerrostunut, myös pohjan ja pintaosan virtaamat ja vastaavasti viipymät voivat olla erilaisia. Viipymiä voidaan mallilaskelmassa laskea ja havainnollistaa päästämällä merkkiainetta tekojärven tuloveteen ja seuraamalla sen leviämistä altaassa. Ainetta tekojärvessä sekoittaa virtaamien lisäksi diffuusio. Kuvassa 5 21 on merkkiaineen kulkeutumista havainnollistettu karttakuvin. Jo noin viikossa osa tulovedestä virtaa läpi tekojärven poistokanavaan. Hitaimmin vesi vaihtuu tekojärven syvemmässä luoteisosassa. Käytetyillä virtaamilla puolessatoista kuukaudessa vesi on vaihtunut yli 80 %:sti myös tekojärven luoteisosassa. 89

92 90 Kuva Vesimassan happipitoisuuden (mg/l) kehitys vaihtoehdossa VE1 erilaisina vesivuosina altaan rakentamisen jälkeen (1-3 vuotta) ja hieman myöhemmin (vuodet 4-15).

93 Yleistä tekojärven vedenlaadun kehityksestä Tekojärven veden laatuun vaikuttavat monet tekijät, kuten tulevien vesien laatu, tekojärven pohjan koostumus, viipymä, säännöstelytapa jne. Yleisesti voidaan sanoa, että veden laatua heikentää pohjalle jäänyt helposti hajoava aines ja sen aiheuttama suuri hajotustoiminta. Yleisesti pidetään turvepohjaa kaikkein haitallisimpana, mutta väite pitää vain osittain paikkaansa, sillä selvitysten mukaan (esim. Virtanen ym. 1993) metsämaannoksen pinnasta vapautuu nopeasti suuria määriä aineita, kun taas turvepohjan mineralisoituminen kestää paljon kauemmin. Perinteisesti tekojärvien vedenlaadun kehitys voidaan luokitella seuraaviin sukkessiovaiheisiin: 1. Rakentamisvaihe, työaikaiset ainepitoisuuksien kasvut, työaika ja välitön käyttöönotto. 2. Patoamisen alkuvaihe, kestää tavallisesti 2-4 vuotta, hajotustoiminta erittäin vilkasta. 3. Eroosiovaihe, kestää kymmeniä vuosia. Orgaanista ainetta edelleen runsaasti, mutta hajotustoiminta jo hieman hidastunut. Turvepohja ei ole vielä kokonaan uuden sedimentin eristämä vesifaasista. 4. Tasapainovaihe, jolloin tekojärvi käyttäytyy kuin vastaavanlainen säännöstelty luonnonjärvi. Happitilanne Veden laadun kannalta hapen kulutuksen arviointi on keskeinen tekijä. Mallilaskelmassa kulutus, joka sisältää kaiken hapen kulumisen (myös vedessä), on määritelty pohjan pinta-alaa kohden. Esim. Lokan tekojärvessä on pohjasedimentin hapenkulutukseksi arvioitu turvepohjalla noin mg/m 2 d ja mineraalipohjalla noin mg/m 2 d (Virtanen ym. 1993). Tulevan veden happipitoisuutena käytettiin Iijoen havaintoasemilta (Kipinä, Haapakoski ja Raasakka) vuosien havaittujen pitoisuuksien kuukausikeskiarvoja. Veden happipitoisuus riippuu veden lämpötilasta; kylmä vesi voi sisältää enemmän happea kuin lämmin. Talvella tulevassa vedessä on happea mg/l ja kesällä 8-9 mg/l. Laskelman mukaan vaihtoehdossa VE 1 tekojärven keskimääräiset talviset happipitoisuudet säilyvät hyvänä, keskimäärin 10 mg/l luokassa. Länsiosassa pitoisuudet ovat talven lopulla keskimäärin tasoa 6-7 mg/l kyllästysasteen ollessa luokkaa 50 % (Kuva 5 22). Laskelma kuvaa vesipatsaan keskimäärästä tilannetta käytännössä happitilanne on pinnalla mallinnettua parempi ja pohjan läheisissä vesikerroksissa huonompi, erityisesti länsiosan syvällä alueella, missä talvella tapahtuu kerrostumista. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärven länsiosan keskimääräinen happipitoisuus on noin 1,5 mg/l huonompi kuin vaihtoehdossa VE 1. Tämä johtuu lähinnä tulovirtaamien ja siten myös happivirtaaman eroista. Johtopäätöksenä tekojärven happitilanteesta voidaan arvioida, että tekojärven itäosan happitilanne säilyy hyvänä. Tekojärven länsiosan päällysveden tilanne hapen suhteen säilyy hyvänä tai kohtalaisena, mutta alusvedessä pohjanläheisissä vesikerroksissa esiintyy ilman hapetus- tai virtausjärjestelyjä happikatoa epäedullisina vesivuosina. Alusveden happipitoisuutta tarkasteltiin erillisenä laskelmana, koska käytetty malli ei mahdollista kerrostuneen tilanteen laskentaa. Alusveden happipitoisuutta voidaan seurata ja tarvittaessa parantaa sekoittamalla pinta- ja pohjavettä tai rakentamalla altaan pohjalle kynnys, joka ohjaisi hapekkaat tulovedet länsiosan syvännealueen kautta. Sinällään alusveden vähähappisuus kevättalvella ei ole poikkeuksellinen ilmiö luonnonjärvissäkään. Muun muassa Kemjoen vesistöalueella Kuusamossa sijaitsevan täysin luonnontilaisen Muojärven happitilanne on syvänteissä pohjan läheisyydessä kevättalvisin on usein heikko, joten happivajetta esiintyy myös säännöstelemättömissä luonnonjärvissä kohtuullisen yleisesti. Tekojärven rehevyystaso ja ravinnepitoisuudet Tekojärven rehevyystaso riippuu mm. ravinnetilanteesta ja fysikaalisista ominaisuuksista (mm. näkösyvyys, säteilyn määrä, lämpötila jne.). Rehevyystason kannalta merkittäviä ravinteita ovat molemmat pääravinteet, fosfori ja typpi. Näistä fosforin rooli sisävesissä on yleensä ns. minimiravinteena merkittävämpi. Rehevyystasoa voidaan siten epäsuorasti ennustaa ravinnepitoisuuksien perusteella. Uudelta turvepohjalta vapautuu fosforia kymmeniä vuosia biologis-kemiallisten prosessien ja tuulten aiheuttamien sekoittumisen kautta. Virtanen yms. (1983) arvioivat mallilaskelmin vahvistettuna Lokan ja Porttipahdan kuormitukseksi: vuotta noin 170 kg/d vuotta kg/d vuotta 30 kg/d Näistä luvuista laskettuna kuormitus keskimääräistä pinta-alaa kohden olisi keskimäärin luokkaa 0,2-1,13 mg/m 2 d. Kollajan tekojärven maaperästä on metsää 23 % ja suopohjaa 75 %. Loppu 2 % on tietä, kallioaluetta ja vesistöä. 91

94 Kuva Livojen ja Iijoen veden kokonaisfosforipitoisuus vuosien kuukausikeskiarvoina esitettynä sekä niistä laskettu tekojärven tuloveden pitoisuus. Tulevan veden fosforipitoisuus ja pohjakuormitus Tekojärveen tuleva vesi muodostuu Iijoen pääuoman ja Livojoen vesiseoksesta. Sekoitussuhde on luokkaa 1:3,6. Yleensä Livojoen alaosan fosforipitoisuudet ovat korkeampia kuin Kipinässä (Kuva 5 23). Laskennassa tuloveden kokonaisfosforipitoisuutena on käytetty kuukausiarvoja. Hapettomana aikana fosforin vapautuminen kasvaa, mikä huomioitiin mallissa kasvattamalla edellä laskettua kuormitusta lineaarisesti jääpeitteisen ajan alun arvosta 1 jään lähdön aikaiseen arvoon 20 alueilla, joissa hapettomuutta oletetaan esiintyvän. Alusvedeksi luokiteltiin kunkin hetken vedenkorkeuden ja tekojärven pohjatason (noin +95) välinen alin kolmannes. Tekojärven laskennallinen fosforipitoisuus Avovesiaikana tekojärven pitoisuustasot vaihtoehdossa VE 1 ovat täytön jälkeisinä vuosina avovesikaudella tasoa μg/l. Myöhemmin fosforipitoisuudet alenevat ja alueelliset erot pienenevät, jolloin kesäaikana fosforipitoisuudet ovat mallilaskelmien mukaan tasoa μg/l. Korkeimmat fosforipitoisuudet muodostuvat tekojärven länsiosaan keväällä, jolloin ravinteita konsentroituu jään painamalta alueilta pieneen vesimäärään. Tekojärven täyttymisen jälkeen pitoisuudet vastaavat tulvavesien tasoa. Syksyä kohden ainepitoisuudet jonkin verran kasvavat, jolloin taas jo veden kylmyys ja valon puute rajoittavat perustuotantoa. Laskennalliset erot tekojärven eri osissa ovat kesällä luokkaa 5 μg/l. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärven pitoisuudet kesäaikana nousevat ja tasoittuvat alueellisesti laimentavien tulovesivirtojen pienetessä. Voidaan arvioida, että kesäaikana koko tekojärven fosforipitoisuus on samaa tasoa kuin tekojärven länsiosassa vaihtoehdossa VE 1 eli vuosina 1-3 tasoa μg/l ja vuosina 4-15 tasoa μg/l. Mikäli tekojärven kerrostuneisuusjaksojen aikana alusvedessä esiintyy heikkohappisuutta, voivat pitoisuudet kasvaa korkeammiksi kerrostuneisuuden murtuessa ja ravinteikkaiden alusvesien sekoittuessa koko vesimassaan. Tulevan veden typpipitoisuus ja pohjakuormitus Tekojärveen tulevan veden typpipitoisuus määräytyy vastaavasti kuin fosforipitoisuus. Tekojärven tuloveden typpipitoisuudet ovat luokkaa μg/l. Laskennassa tuloveden kokonaistyppipitoisuutena on käytetty kuukausiarvoja. Tekojärven typpipitoisuus Vaihtoehdossa VE 1 malli ennustaa tekojärven typpipitoisuudeksi alkuvuosina μg/l, myöhemmin pitoisuudet hieman laskevat. Keskimääräisenä vesivuonna kesäaikana tekojärven typpipitoisuuksien arvioidaan asettuvan tasolle μg/l (Taulukko 5 26). Korkeimmillaan pitoisuudet ovat syksyllä. Alueellisesti pitoisuudet jakautuvat samoin kuin fosforipitoisuudet eli korkeammat pitoisuudet esiintyvät tekojärven länsiosassa. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärven pitoisuudet ovat vastaavasti korkeampia johtuen virtaamatilanteen eroista. Muut vedenlaatutekijät Iijoen väriarvot ovat keskimäärin mg Pt/l, tulva- 92

95 Kuva Laskennallinen kokonaisfosforipitoisuus tekojärven eri osissa vaihtoehdossa VE 1 erilaisina vesivuosina. 93

96 94 Kuva Laskennallinen kokonaistyppipitoisuus tekojärven eri osissa vaihtoehdossa VE 1 erilaisina vesivuosina.

97 aikoina mg Pt/l. Tuloveden sameusarvot ovat tasoa 2-4 FNU ja kiintoainepitoisuus 2-3 mg/l (keväällä tulva-aikana 6-7 mg/l). Orgaanisen aineen pitoisuutta kuvaavan kemiallisen hapenkulutuksen arvot ovat tekojärven tulovedessä keskimäärin 8-10 mg/l. Tekojärvessä virtausnopeudet pienenevät olennaisesti jokivirtaamiin verrattuna, jolloin hiukkaset ja niihin sitoutuneet ainekset laskeutuvat pohjalle eli tekojärvi pidättää tehokkaasti kiintoainesta, joten sen ei arvioida lisäävän kiintoainekuormitusta ensimmäisiä käyttövuosia lukuun ottamatta. Keväällä sulavesien virratessa tekojärveen sen pinta nousee, jolloin jäät irtoavat pohjasta. Ilmojen lämmetessä jäät sulavat tekojärvessä lähes paikoilleen, jolloin ranta-alueilla mahdollisesti jään alapinnalle sitoutunut pohja-aines laskeutuu takaisin pohjalle eikä kulkeudu alapuoliseen vesistön aiheuttamaan lisäkuormitusta. Veden väriarvoihin ja siten mm. tuottavan kerroksen paksuuteen vaikuttavien suureiden arvioidaan asettuvan tekojärvessä tasolle: Väriarvo mgpt/l Sameus 3-5 fnu Kiintoaine 2-3 mg/l CODMn mg/l Heti tekojärven rakentamisen jälkeen ainepitoisuudet ovat luonnollisesti selvästi korkeampia mutta tasoittunevat 3-4 vuodessa em. tasolle. Altaan ensimmäisenä täyttövuonna erityisesti väri, sameus, kiintoaine ja kemiallisen hapen kulutuksen arvot voivat nousta suuriksi, esim. kiintoainetta mg/l ja väriarvo mg Pt/l. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Iijoen ja Livojen pääuoman nykyiset kiintoainepitoisuudet tulva-aikana ovat luokkaa 6-7 mg/l. Ravinnepitoisuuksien perusteella tekojärvi asettuu rehevän - lievästi rehevän välimaastoon. Rehevyystason osalta keskeisen ravinteen, kokonaisfosforin, pitoisuuksia voidaan havainnollistaa vertaamalla arvioitua tasoa lähialueen vesistöjen pitoisuuksiin. Ensimmäisten vuosien jälkeen Kollajan tekojärven fosforipitoisuus olisi korkeampi kuin Iijoessa tai Pudasjärven yläpuolella sijaitsevassa Jongunjärvessä mutta selvästi alhaisempi kuin lähialueella olevassa Aittojärvessä, Tuulijärvessä tai Siuruanjoessa. Typpipitoisuus on samaa tasoa kuin Jongunjärvessä, hivenen korkeampi kuin Iijoen suulla mutta selvästi alhaisempi kuin Aittojärvessä, Tuulijärvessä tai Siuruanjoessa. Yleisen vedenlaatuluokituksen mukaan sisävesissä kokonaisfosforipitoisuudet ovat luokassa hyvä alle 30 µg/l, ja luokassa tyydyttävä alle 50 µg/l, klorofyllia vastaavasti alle 10 ja alle 20 µg/l. Näillä perusteilla Kollajan veden laatu näyttäisi asettuvan hyvän ja tyydyttävän luokan välille. Mallitarkastelun perusteella voidaan arvioida, että Kollajan tekojärven vesi tulee olemaan laadultaan selvästi parempaa kuin Pohjanmaan tekoaltaissa keskimäärin, ja altaan järvittyminen tapahtuu nopeammin. Tämä johtuu suurista tulovirtaamista suhteessa pintaalaan. Tällöin myös järvittyminen tapahtuu nopeammin kuin joen latvoilla olevissa altaissa. Järvittymisellä tarkoitetaan prosessia, missä sekä tuloveden että laskeuman ja tuotannon mukana tuleva aines laskeutuu altaan pohjalle. Vähitellen muodostuu normaalia järvisedimenttiä, joka eristää veden vanhasta maapohjasta ja aineenvaihto veden ja sedimentin välillä tapahtuu kuten normaalissa järvessä. Taulukko Iijoen veden keskimääräinen vedenlaatu 2000-luvulla Haapakosken, Pahkakosken ja Raasakan kohdalla. Vedenlaatutulokset 2000-luvulla Haapakoski (n = 14) Pahkakoski (n = 18) Raasakka (n = 154) Kok. fosfori P µg/l 20,1 22,0 24,7 Kok. typpi N µg/l Ammoniumtyppi NH4 µg/l 7,6 9,2 11,2 Klorofylli-a µg/l 6,3 6,8 5,6 Kemiallinen hapenkulutus CODMn mg/l 10,7 11,8 13,5 Väri Pt mg/l Rauta Fe µg/l Sähk.joht ms/m 3,4 3,3 3,3 ph 6,9 6,8 6,7 95

98 Vaikutukset VE 1, tekojärvi ja voimalaitos, VE 2, pelkkä tekojärvi Tekojärven alapuolella luonnonuomassa virtaava vesi ja tekojärvestä juoksutettava vesi sekoittuvat. Luonnonuoman virtaamat vaihtoehdossa VE 1 ovat talvella tasoa 15 m 3 /s ja tekojärven juoksutukset talvella keskimääräisenä vesivuonna m 3 /s. Kesällä vastaavasti luonnonuomasta virtaa vettä m 3 /s, kun taas Kollajan tekojärven juoksutus vaihtelee keskimäärin välillä m 3 /s. Vaihtoehdossa VE 2 kesäaikana tekojärveen ei johdettaisi tulovesiä. Kesä-syyskuussa luonnonuoman virtaamat olisivat siten nykyiset, lukuun ottamatta tekojärvestä juoksutettavaa, keskimäärin noin 6 m 3 /s virtaamalisäystä tyhjennyskanavan alapuoliselle jokiosuudelle. Kuva Tekojärven juoksutusten vaikutus Iijoen pääuoman fosforipitoisuuteen vaihtoehdossa VE 1 erilaisina vesivuosina. Laskettu kuukausittain laimentumissuhteilla Tekojärven alapuolinen Iijoki Nykytila Iijoen veden humuspitoisuus ja ravinteisuus kasvavat Iijoen alaosaa kohden (Taulukko 5 26). Raasakan kohdalla veden kokonaisfosfori-, kokonais- ja ammoniumtyppipitoisuudet ovat selvästi korkeammalla tasolla kuin ylempänä sijaitsevan Haapakosken kohdalla. Myös humusvaikutusta ilmentävissä veden värissä, kemiallisessa hapenkulutuksessa sekä rautapitoisuudessa on nähtävissä vastaava tilanne. Joen keskijuoksu on fosforipitoisuuden perusteella lievästi rehevöitynyt ja alaosa ajoittain melko rehevöitynyt. Kasviplanktonin kasvua rajoittaa jokisuulla useimmiten typpi, toisinaan loppukesästä myös fosfori. Iijoen alaosalla veden laadun vaihtelu on varsin suurta sekä vuodenaikojen että vuosien välillä. Fosforipitoisuudet Tekojärvestä purkautuvat vedet sekoittuvat pääuoman virtaamiin, jolloin laskukohdan alapuolelle syntyy sekoituspitoisuus, joka riippuu virtaamien ja pitoisuuksien suhteista. Esimerkiksi keskimääräisenä vesivuotena heinäkuussa Kollajan tekojärven juoksutus on 28 m 3 /s ja veden laskennallinen pitoisuus tasoa 34 μg/l. Luonnonuomassa laskukohdan yläpuolella vastaavasti virtaama on 98 m 3 /s ja pitoisuus 18 μg/l. Näistä syntyy virtaamien suhteessa laskennallinen pitoisuus 21,5 μg/l eli pitoisuus uomassa tekojärven kohdalla nousee noin 3,5 μg/l. Vastaavasti laskien myös jokiuoman muut lisävedet huomioiden tekojärven alkuvuosina (1-3 vuotta) alapuolella vaihtoehdossa VE 1 pitoisuudet nousevat keskimääräisenä vuotena noin 8 μg/l. Jokisuulla vaikutus on noin 1 μg/l pienempi. Pitoisuudet nousevat eniten talvella, jolloin ravinteet ovat inaktiivisia eivätkä juuri vaikuta levästön määrään ja laatuun. Heinä-elokuussa, joka vesistövaikutusten kannalta on merkityksellisin aika, vaikutus on alkuvuosina Iijoen alaosalla keskimääräisissä vesioloissa 5-6 μg/l. Myöhempinä vuosina (4-15 vuotta) vaikutukset vähenevät, ja vastaava lisäys Iijokisuulla on heinä-elokuussa luokkaa 3 μg/l. Tekojärven vaikutukset alapuolisen Iijoen fosforipitoisuuteen erilaisina vesivuosina ja tekojärven eri ikävaiheissa on esitetty kuvassa On huomattava, että arvot kuvaavat aina ko. jakson keskimääräistä tilannetta, jakson alussa pitoisuudet ovat suurempia, kun taas jakson loppupuolella pienempiä. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärvestä juoksutetaan vettä 96

99 Kuva Tekojärven juoksutusten vaikutus Iijoen pääuoman typpipitoisuuteen vaihtoehdossa VE 1 erilaisina vesivuosina. Laskettu kuukausittain laimentumissuhteilla. kesä-syyskuussa keskimäärin 6 m 3 /s. Vastaavana ajanjaksona luonnon uoman virtaama on keskimäärin 72 m 3 /s ja pitoisuus noin 17 μg/l. Käyttämällä juoksutettavan veden pitoisuutena 35 μg/l, saadaan sekoituspitoisuudeksi kesäaikana 18,3 μg/l, mikä tarkoittaa 1,3 μg/l pitoisuuden nousua. Typpipitoisuudet Vastaavasti kuin fosforin osalta on edellä esitetty, tekojärven alkuvuosina (1-3 vuotta) vaihtoehdossa VE 1 pitoisuudet tekojärven alapuolella nousevat keskimääräisenä vuotena noin μg/l. Jokisuulla vaikutus on noin 10 μg/l pienempi. Keskikesällä Iijokisuulla lisäys on luokkaa 20 μg/l. Tekojärven vaikutukset alapuolisen Iijoen typpipitoisuuteen erilaisina vesivuosina ja tekojärven eri ikävaiheissa on esitetty kuvassa On huomattava, että arvot kuvaavat aina ko. jakson keskimääräistä tilannetta, jakson alussa pitoisuudet ovat suurempia, kun taas jakson loppupuolella pienempiä. Vaihtoehdossa VE 2 saadaan sekoituspitoisuudeksi kesäaikana keskimäärin 351 μg/l (pitoisuudet 340 μg/l ja 480 μg/l), mikä tarkoittaa 11 μg/l pitoisuuden nousua uomassa. Yleisesti voidaan sanoa, että runsasvetisinä vuosina sivuvesien määrät kasvavat ja viipymät lyhenevät, jolloin myös tekojärven rehevöittävä vaikutus pienenee. Kuivina ja lämpiminä kesinä taas ravinnenousun merkitys kasvaa. Toisaalta juoksutus sellaisina kesinä on vähäisempää, jolloin nousu jää pienemmäksi. Tekojärvi kuitenkin lisää jonkin verran alapuolisen joen ravinnepitoisuuksia, mikä saattaa näkyä kesäaikana tuotantotason nousuna. Rehevyyden lisääntyminen näkyy yleensä erilaisilla pinnoilla kasvavan perifytonlevästön sekä korkeamman kasvillisuuden biomassan kasvuna. Voimalaitosaltaissa nousu saattaa heijastua myös planktisen levästön määrän kasvuna, vaikka osin planktisen levästön kasvua rajoittavatkin lyhyehköt viipymät sekä veden värillisyys. Vaihtoehdossa VE 1 kesäajan fosforipitoisuuden kasvua (+2 +4 μg/l) ja sen merkitystä voidaan havainnollistaa vertaamalla sitä Siuruanjoen keskimääräiseen vaikutukseen Iijoessa. Siuruanjoki aiheuttaa suurinpiirtein vastaavanlaisen fosforipitoisuuden lisäyksen kuin Kollajan tekojärvi (Iijoki 150 m 3 /s, 25 μg/l ja Siuruanjoki 25 m 3 /s, 41 μg/l). Vaihtoehdossa VE 2 vaikutukset jäävät pienemmiksi kuin vaihtoehdossa VE 2, fosforipitoisuuden nousu on tekojärven alapuolella hieman yli 1 µg/l. Laskelmat pääuoman osalta on tehty laimennuslaskelmin, missä sedimentaatiota ei ole huomioitu. Todellisuudessa pitoisuudet ovat siten hieman pienempiä, sillä osa pitoisuuslisästä poistuu vedestä luontaisten prosessien kautta. Laskelmien mukaan tekojärven keskimääräiset talviset happipitoisuudet säilyvät hyvänä, keskimäärin 10 mg/l luokassa. Vaikka alusvedessä hetkellisesti ilmenee happiköyhyyttä tai happikatoa, säilyvät lähtevän veden happitasot hyvinä. Happivaje tasoittuu nopeasti voimalaitoksella ja jokiuomassa, joten joen happitilanteeseen tekojärvellä ei ole vaikutusta. Kuten edellä on esitetty, tekojärvi nostaa hieman myös veden väri-, sameus- ja CODMn-arvoja, jotka nostavat pääuoman pitoisuuksia laimennussuhteiden mukaisesti. Väri-, sameus ja CODMn-arvojen kohoaminen on voimakkainta ensimmäisinä vuosina, myöhemmässä vaiheessa vaikutus pienenee. 97

100 98 Kuva Leikkausjännityksen arvon 0.7 Pascalia alittavat alueet eri virtaamatilanteissa. Väritetyillä alueilla virtaus ei kykene irrottamaan pohja-ainesta.

101 Vedenlaatu Iijoen alaosan voimalaitosten luonnonuomissa, esimerkkinä Raasakan luonnonuoma Raasakan luonnonuomaan juoksutetaan vakiovirtausten lisäksi Raasakan voimalaitoksen mitoitusvirtaaman ylittävä osa ylivirtaamakausina. Tulvavirtaamien pienentyessä entistä suurempi osa tulvavirtaamista mahtuu koneistojen läpi, mikä pienentää ohijuoksutusten virtaamia ja juoksutusjaksojen kestoa. Mikäli Kollajan tekojärvi rakennetaan, Raasakan luonnonuoman keskimääräiset ohijuoksutukset vuosikeskiarvona pienenevät keskimäärin noin 10 m 3 /s. Kevättulvia Kollaja leikkaa Raasakan uomassa noin 100 m 3 /s. Kevättulvan aikaiset juoksutushuiput pienenevät normaalina vesivuonna tasolta m 3 /s tasolle m 3 /s. Tämä tarkoittaa Illinsuvannossa ja Raasakkasuvannossa kevättulvien aikaisten veden maksimivirtausnopeuksien pienenemistä tasolta 20 cm/s tasolle 15 cm/s ja Paason- ja Pernunsuvannossa vastaavasti tasolta 75 cm/s tasolle 60 cm/s. Virtausnopeuden kasvaessa keväällä luonnonuomassa virtaus tempaa pohjalta ainesta, joka kulkeutuu osin pois uomasta. Uoman pohja osin puhdistuu, osan siirtyessä paikasta toiseen virtausten mukana, jolloin pohjan muodot voivat vuosittain hieman muuttua. Kevään tulvatilanteessa vesi on sameaa ja sisältää runsaasti kiintoainesta, jolloin luonnonuomaan tulevan veden kiintoainevirtaama kasvaa tuntuvasti, samoin kuin kiintoainevirtaama itse uomassa. Virtausnopeuden pienentyessä hyvin nopeasti juoksutusten pienentyessä kesäkuussa osa aineksesta laskeutuu pohjalle, jolloin voi tapahtua uoman liettymistä. Liettymisellä tarkoitetaan joen pohjan rakenteen muuttumista kiintoainekuormituksen seurauksena. Kuormituksen lisääntyminen ja sen myötä tapahtuva pohjan laadun muuttuminen vaikuttavat myös jokieliöstön koostumukseen. Pohjasta irtoavan aineen määrää, puhdistumista, arvioidaan yleensä pohjalla vallitsevan leikkausjännityksen avulla. Pohja-aineella oletetaan olevan tietty, aineen laadusta riippuva kriittinen arvo, jota pienemmillä arvoilla aineksen irtoamista pohjasta ei tapahdu. Kuvassa 5 29 on esitetty laskennan perusteella ne alueet, missä leikkausjännitys eri virtaamatilanteissa alittaa arvon 0,7 Pa (kriittinen arvo pohjasta irtoavan aineksen kannalta). Alueet ovat lähinnä Illinsuvannon ja Raasakkasuvannon syvimmät osat. Juoksutuksella 300 m 3 /s 0,7 Pa:n alittavan alueen pinta-ala on noin 45 ha. Vastaavasti juoksutuksella 600 m 3 /s pinta-ala on 20 ha. Eli virtaaman pienentyminen laajentaa Illin- ja Raasakkasuvannon pohja-aluetta, joka ei puhdistu noin 25 hehtaarilla. Koko uoman pohjapinta-ala on noin 238 ha eli muutos on varsin pieni (luokkaa 10 %). Karkeasti voidaan arvioida, että ko. alueella irtautuvan aineen määrä pienenee koko uoman osalle laskettuna luokkaa 30 %. Toisaalta myös tuloainevirtaama vastaavasti pienenee. Kollajan rakentamisen myötä Raasakan luonnonuoman kokonaisfosforipitoisuus kasvaa keskikesällä keskimääräisenä vesivuonna noin 3 μg/l ja typpipitoisuus noin 30 μg/l, mikä tarkoittaa Kollajan rakentamisen jälkeen pitoisuustasoja noin 24 μg P/l ja 480 μg N/l, mikäli muussa kuormituksessa ei tapahdu muutoksia. Kuivana kesänä pitoisuuden kasvu on pienempää, kun taas sateisena kesänä lisäys voi olla suurempi. Arvio koskee jaksoa 4-15 vuotta tekojärven rakentamisen jälkeen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Siuruanjoen fosforipitoisuus oli kesällä vuosien havaintojen mukaan 41 μg/l ja typpipitoisuus 560 μg/l. Kollajan tekojärven fosforipitoisuudeksi on arvioitu noin µg/l (4-15 vuotta). Yleisen vedenlaatuluoki-tuksen mukaan sisävesissä kokonaisfosforipitoisuudet ovat luokassa hyvä alle 30 µg/l ja luokassa tyydyttävä alle 50 µg/l. Heti tekojärven rakentamisen jälkeen muutokset ovat voimakkaampia, kun taas ensimmäisten vuosien jälkeen vaikutukset pienenevät. Tulevan veden muutos näkyy lähinnä veden rehevyystason lievänä nousuna (tulovedessä hieman enemmän ravinteita), mikä heijastuu myös itse uoman vedenlaatuun. Matalahkossa ja mm. lämpöoloiltaan perustuotantoa suosivassa uomassa erilaisilla pinnoilla kasvavan perifytonkasvuston määrä voi lisääntyä jonkin verran. Kesäaikana viipymät ovat lyhyitä, noin 12 vrk, mikä osaltaan vähentää keijuvan levästön määrää. Rehevyyden lisääntyminen ei johda luonnonuoman happiongelmiin eikä sisäisen kuormituksen kasvuun. Rantalevästön voimistumista ilmenee selvimmin niillä alueilla, joilla on aiemminkin todettu levähaittoja, kuten Merikosken altaalla. Yhteenvetona voidaan todeta, että Raasakan luonnonuoman muutokset heijastelevat koko pääuoman veden laadun muutoksia, mikäli tekojärvi päätetään rakentaa. VE 0, hanketta ei toteuteta Jos hanketta ei toteuteta, ei Iijoen alaosan vedenlaadussa ole odotettavissa juurikaan muutoksia tulevaisuudessa. Vedenlaatu on riippuvainen valuma-alueelta tulevasta kuormituksesta, jonka määrässä ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa. 99

102 5.3.5 Merialue Nykytila Syvyysolosuhteet Iijoen vedet purkautuvat Perämereen Iin kirkonkylän kohdalla. Joen suualueella sijaitsee muutamia yksittäisiä saaria (mm. Karhu, Rontti, Pirttikari), mutta pääosin joen edusta on avointa merialuetta. Merialue on matalaa, 10 metrin syvyyskäyrä on 5 kilometrin päässä jokisuulta. Joen pohjoispuolinen merialue on matalampaa, syvempien alueiden sijoittuessa jokisuulta lounaaseen. Merialueen virtaukset YVA Oy on laatinut koillisen Perämeren alueelle kolmiulotteisen virtaus- ja vedenlaatumallin alueen velvoitetarkkailujen tulkintaa ja raportointia varten. Mallin laskelmien mukaan koillisella Perämerellä (Kemi-Oulu) kulkee virtaus lounaistuulella yleispiirteisesti rannikkoa myötäillen kohti pohjoista, kunnes se suuntautuu Karsikon korkeudella kohti ulkomerta. 5 m/s lounaistuulella virtausnopeudet pinnasta pohjaan laskettuna keskiarvona ovat Iin edustalla cm/s. Luoteistuulella virtauksen suunta Perämeren koillisrannikolla on käänteinen, kohti etelää, ja nopeudet ovat pienempiä kuin lounaistuulella (syvyyskeskiarvona 4-8 cm/s). Jokisuulta Iijoen vedet suuntautuvat vallitsevien merivirtausten mukaisesti. Merialueella virtaukset ovat suhteellisen nopeita, jolloin avovesikaudella vesien laimentuminen on nopeaa ja tehokasta. Vesien päävirtaussuunta on pohjoiseen, mutta avovesikaudella tilanteet vaihtelevat hyvinkin nopeasti laajan merialueen paineolojen ja tuulten suuntien vaihdellessa. Talvella sen sijaan kerrostuminen ja jääpeite estävät sekoittumista, jolloin jokivedet kulkeutuvat pintakerroksessa selvästi kesää laajemmalle alueelle. Kuvassa 5 31 on esitetty vedenlaatu- ja virtausmallilla laskettu tyypillinen virtauskenttä jokisuulla ja sen edustan merialueella. Jokisuulla virtausnopeudet ovat luokkaa 5 cm/s. Kuva Iijoen edustan merialue ja sen syvyyssuhteet. Iijoen kuljettama ravinnekuorma Iijoen veden laatua on seurattu säännöllisesti jokisuulla Raasakan voimalaitoksen kohdalla. Vuodesta 1971 alkaen on vedenlaatuhavaintoja ympäristöhallinnon tietokantaan kertynyt 541 kpl. Mittaustulosten mukaan Iijoen fosforipitoisuus on vaihdellut ko. jaksolla ( ) välillä μg/l keskiarvon ollessa 26 μg/l. Myös Raasakan voimalaitoksen virtaamia on seurattu säännöllisesti. Vuosina Raasakan vuorokausivirtaamat ovat vaihdelleet välillä m 3 /s. Havaintojen ja laskelmien mukaan Iijoesta purkautuu Perämereen fosforia vuodessa noin 144 tonnia eli noin 400 kg/d ja typpeä tonnia eli noin kg/d. Fosforikuormituksesta noin 60 tonnia on tulee luonnon huuhtoumasta, runsaat 50 tonnia on peräisin maa- ja metsätaloudesta ja noin 12 tonnia haja-asutuksesta. Typpikuormasta lähes puolet tulee luonnon huuhtoumasta, runsas viidennes laskeumasta ja lähes saman verran maa- ja metsätaloudesta. Merialueen vedenlaatu Iin edustan merialueen vedenlaatua on seurattu säännöllisesti talvella ja kesällä mm. havainto-paikalla OUVY 11 (Kuva 5 32). Pintaveden keskimääräinen fosforipitoisuus on 10 viime vuoden aikana ollut 13 μg/l ja typpitoisuus 387 μg/l. Talvella merialueella ravinteikkaimmat jokivedet virtaavat kevyempinä murtoveden päällä makeavesikerrospatjana. Talvella jokivettä runsaasti sisältävän pintaveden keskimääräinen fosforipitoisuus on noin 18 μg/l, kun 5 metrin syvyydessä murtovedenpitoisuus on noin 8 μg/l (Kuva 5 33). Kesällä pitoisuudet ovat varsin tasaisia koko vesikerroksessa. 100

103 Kuva Tyypillinen jokisuun lähialueen virtauskenttä. Virtausnopeudet esitetty värein. Tuuli on kyseisessä tilanteessa kääntymässä lounaasta pohjoiseen Vaikutukset merialueelle VE 1, tekojärvi ja voimalaitos, VE 2, pelkkä tekojärvi Kollajan tekojärvi vaikuttaa alapuolisen Iijoen virtaamiin sekä ainepitoisuuksiin. Muutokset heijastuvat myös mereen purkautuvissa vesi- ja ainemäärissä. Tarkemmin tekojärven aiheuttamia muutoksia on käsitelty tekojärven veden laatuennusteessa. Kollajan tekojärven vedenlaatuarviossa on laskettu kuukausittaisia jokisuun kokonaisravinnepitoisuusmuutoksia. Vaihtoehdossa VE 1 fosforipitoisuus kasvaa vuosikeskiarvona (vuodet 4-15 v rakentamisen jälkeen) noin 4 μg/l ja typpipitoisuus noin 35 μg/l. Pitoisuuksien muutoksia on esitetty kuvassa Todellisuudessa pitoisuudet ovat hieman pienempiä, sillä laskelmissa Kollajan tekojärven ja jokisuun välillä ei ole huomioitu pitoisuuksia pienentävää sedimentaatiota. Jokisuulla veden fosforipitoisuudet kasvavat Kollajan myötä jääpeiteaikana noin 2-4 μg/l. Kun huomioon otetaan kerrostuminen, voidaan arvioida, että 1-2 μg/l ulkokehä on lähes kaksinkertainen laskennallisiin arvoihin verrattuna. Jokivesikerroksessa fosforipitoisuustaso kasvaa nykyiseltä noin μg/l tasolta lähelle 20 μg/l. Murtovesikerroksessa eli alle 5 metrin syvyydessä vaikutuksia ei juuri ole. Talvella jää/lumipeite estää valon tunkeutumisen veteen, joten ravinteet ovat inaktiivisia eivätkä juuri vaikuta levästön määrään tai laatuun. Kesällä vesien sekoittuminen on tehokkaampaa kuin jääpeiteaikana. Kokonaisfosforipitoisuus nousee aivan jokisuulla 1-2 μg/l, tämän ulkopuolella vaikutukset ovat alle 1 μg/l. Pohjoisessa matalalla rannikkoalueella vaikutusalue on hieman laajempi kuin jokisuun eteläpuolella. Merellä fosforipitoisuudet ovat tasoa 13 μg/l, joten 1 μg/l nousu merkitsee pitoisuustasoa 14 μg/l. Vastaavasti typpipitoisuudet kasvavat keväällä jääpeiteaikana tekojärveä tyhjennettäessä jokisuulla noin μg/l. Jokisuun ulkopuolella jokivesikerroksessa pitoisuuden kasvuksi arvioidaan 5-10 μg/l. Toukokuussa Kollajan vaikutus ei juuri heijastu merialueen typpipitoisuuksiin. Kesäkuukausina typpipitoisuudet kasvavat luokkaa 5-10 μg/l ja hieman kauempana taso on 2-4 μg/l. Kesäaikainen typpipitoisuus on merellä tasoa 390 μg/l, joten typpipitoisuuden lisäys on pieni. Merialueella minimiravinteena on typpi, mikä pienentää rehevöitymisvaikutusta. 101

104 Vaikutukset muihin vedenlaatusuureisiin arvioidaan merialueella vähäisiksi. Muutokset näkyvät lähinnä tekojärven rakentamisen jälkeisinä vuosina selvimmin jääpeiteajan jokivesikerroksessa humus- ja sameusarvojen nousuna. Yleisestikin heti tekojärven rakentamisen jälkeen ovat vaikutukset vedenlaadussa voimakkaampia, kun taas tekojärven järvittyessä ja luonnonmukaistuessa vaikutukset myös merialueella palautuvat kohti nykytilaa. VE 0, hanketta ei toteuteta Jos hanketta ei toteuteta, säilyy Iijokisuun ja merialueen vedenlaatu nykyisellään. Jokisuun vedenlaatu on riippuvainen valuma-alueelta tulevasta kuormituksesta, jonka määrässä ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa. Kuva Havaintopaikan OUVY 11 sijainti. Vaikutukset muihin vedenlaatusuureisiin arvioidaan merialueella vähäisiksi. Muutokset ovat mitattavissa lähinnä tekojärven rakentamisen jälkeisinä vuosina selvimmin jääpeiteajan jokivesikerroksessa humusja sameusarvojen nousuna. Yleisestikin heti tekojärven rakentamisen jälkeen ovat vaikutukset vedenlaadussa voimakkaampia, kun taas tekojärven järvittyessä ja luonnonmukaistuessa vaikutukset myös merialueella palautuvat kohti nykytilaa Iijoen luonnonuoma Kollajan kohdalla Nykytila Luonnonuomalla tarkoitetaan Iijoen ja Livojoen liittymäkohdasta Kipinän eteläpuolella sijaitsevaan Kärppäojaan saakka yltävää Iijoen osuutta (tekojärven täyttö- ja purkukanavan välinen osuus). Luonnonuoman pituus on yhteensä 34,4 km. Valtaosa tästä jokiosuudesta on suvantoa ja nivamaista osuutta. Keskeisimmät koskialueet sijaitsevat Kipinässä (Vuormankoski, Riepukoski, Hikimyskoski ja Konttikoski) ja Petäjäkankaalla (Varpuvirrat). Luonnonuoman veden laatuun vaikuttaa lähivalu- Kuva Kokonaisfosforipitoisuuden vertikaalijakauma havaintopaikalla OUVY-11 vuosien havaintojen perusteella esitettynä. 102

105 Kuva Laskennalliset keskimääräiset kokonaisravinnepitoisuuden nousut vuosikeskiarvona. ma-alueelta tuleva kuormitus, Pudasjärven jäteveden puhdistamon kuormitus sekä luonnonuomaan tulevan virtauksen mukana tuleva kuormitus. Luonnonuoman lähivaluma-alueelta tuleva kuormitus Yläpuolelta tulevan veden laadun lisäksi luonnonuoman veden laatuun vaikuttaa myös lähivaluma-alueelta tuleva kuormitus (luonnonhuuhtouma, ojitetut suot, metsätalous, turvetuoatanto) sekä Pudasjärven puhdistamon aiheuttama kuormitus. Luonnonuoman lähivaluma-alueelta tulevaa ravinnekuormitusta arvioitiin käyttämällä kirjallisuudesta saatuja ominaiskuormitusarvoja sekä alueella tehtävien velvoitetarkkailujen seurantatuloksia. Lähivalumaalueen kuormituslaskentaa varten lähivaluma-alueen maankäyttöä tarkasteltiin MapInfo -paikkatietoaineiston avulla. Paikkatietojärjestelmästä saatiin kunkin maakäyttömuodon pinta-ala, jonka jälkeen jokaiselle maankäyttömuodolle annettiin kirjallisuudesta saatu ominaiskuormitusarvo. Ominaiskuormitus muunnettiin pinta-alojen ja virtaamatietojen avulla maankäyttömuotokohtaiseksi kuormituksek- si. Paikkatietojärjestelmästä saatiin myös lähivaluma-alueella sijaitsevien haja- ja loma-asutuskiinteistöjen määrä ja myös kiinteistöjen aiheuttamaa kuormitusta tarkasteltiin ominaiskuormitusarvojen avulla. Ominaiskuormituksissa käytettiin soveltaen eri lähteistä kerättyjä arvoja. Ominaiskuormitusarvot pyrittiin valitsemaan siten, että ne vastaisivat alueellisesti mahdollisimman hyvin todellista tilannetta (Taulukko 5 35). Luonnonuoma on jaettu lähivaluma-alueen kuormitustarkastelua varten kolmeen peräkkäiseen suvantoon. Suvantoalueet muodostuvat rakennetussa tilanteessa pohjakynnysten välisistä osuuksista seuraavasti: Suvanto 1 = Siikahaaran ja Petäjäkankaan välinen jokiuoma Suvanto 2 = Petäjäkankaan ja Revonniemen välinen jokiuoma Suvanto 3 = Revonniemen ja Myllysaaren välinen jokiuoma Suvantojen lähivaluma-alueet on esitetty kuvassa

106 Taulukko Maankäyttöluokkien ominaiskuormitusarvot. Kokonaisfosfori (kg/ha/vuosi) Kokonaistyppi (kg/ha/vuosi) Metsätalousmaa 1) 0,03 0,175 Pellot 2) 1,4 13 Luonnonhuuhtouma 2) 0,07 1,8 Turvetuotanto 3) (tuotantovaihe) 0,138 4,38 Soran- ja hiekanottolueet 4) 0,03 0,75 Haja-asutus * 2) 25 (kg/asukas/vuosi) 1 (kg/asukas/vuosi) Loma-asunnot 2) 0,18 (kg/loma-asunto/vuosi) 0,66 (kg/loma-asunto/vuosi) Varastoalueet 4) 0,86 2,9 Yleiset tiealueet 4) 0,41 3 * 1 asunto/3 henkeä 1) Kenttämies & Mattson ) Vesivälskäri 3) Pekkala & Hilli ) Vakkilainen et. al Koko luonnonuoman alueelle kohdistuva, lähivaluma-alueelta tuleva fosforikuorma on noin 2,7 kg/d ja typpikuorma noin 21 kg/d (Taulukko 5 37). Lisäksi suvantoalueelle kohdistuu Pudasjärven puhdistamon aiheuttama kuormitus (vuonna 2007 fosfori 0,31 kg/d ja typpi 48,3 kg/d). Taulukossa esitettyihin ravinnekuormitusmääriin sisältyy myös kaksi pienempää pistekuormittajaa; turvetuotantoalueet sekä Niemitalon Juustola. Luonnonuoman alueelle laskee vesiä kolmelta turvetuotantoalueelta; Isosuolta sekä osalta Koppelonsaarensuon ja Kortesuon tuotantoalueita. Isosuon, Koppelosaarensuon ja Kortesuon aiheuttama kuormitus oli vuosina yhteensä fosforin osalta 0,13 kg/d ja typen osalta 3,32 kg/d (laskettu turvetuotannon velvoitetarkkailuraportin Hassinen ym perusteella). Niemitalon Juustolan aiheuttama fosforikuormitus oli vuonna 2007 noin 0,05 kg/d ja typpikuormitus 0,12 kg/d (laskettu puhdistamotarkkailuraportin Kippola ym perusteella). Pudasjärven jätevedenpuhdistamon aiheuttama kuormitus Tekojärven sivuun jäävään luonnonuomaan alueelle sijoittuva suurin pistemäinen kuormittaja on Pudasjärven kaupungin jätevedenpuhdistamo, joka laskee puhdistetut jätevedet Siikaojan kautta Yli-Siikalampeen ja edelleen Iijoen pääuomaan. Pudasjärven jätevedenpuhdistamolla käsitelty jätevesimäärä vuonna 2007 oli Kippolan ym. (2008) mukaan m 3 vuodessa eli keskimäärin m 3 vuorokaudessa, mikä on noin 98 % puhdistamon mitoitusvirtaamasta. Ohituksia puhdistamolla ei ollut. Päivittäiset virtaamat vaihtelivat välillä m 3 vuorokaudessa. Pudasjärven Vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon tehoa tarkkaillaan kahdeksan kertaa vuodessa ottamalla laitokselle tulevasta ja laitokselta lähtevästä vedestä kokoomanäytteet 1 vuorokauden ajalta. Puhdistamolle tuleva orgaaninen kuormitus on vaihdellut vuosina ilman selvää kehityssuuntaa. Fosforin tuleva kuormitus on ollut vuosia lukuun ottamatta melko tasaisesti välillä kg/d. Pudasjärven jätevedenpuhdistamo on toiminut viime vuosina tehokkaasti ja puhdistustehokkuus on täyttänyt lupaehdot sekä valtioneuvoston päätöksissä 365/1994 ja 757/1998 esitetyt vähimmäisvaatimukset. BOD7:n ja fosforin puhdistustehot ovat parantuneet 1990-luvun puolivälin tasosta nykytilanteeseen tultaessa (Kuva 5 38). Vuonna 2007 Pudasjärven puhdistamolta vesistöön johdettu BOD 7 -kuorma oli 57,9 kg/d, fosforikuorma 0,31 kg/d ja typpikuorma 48,3 kg/d. Iijoen kuljettama ravinnekuorma Taulukossa (Taulukko 5 40) on esitetty joen kuljettama ravinnekuorma eri virtaamatilanteissa. Joen kuljettaman ravinnekuorman määrä kasvaa virtaaman lisääntyessä. Luonnonuoman lähivaluma-alueilta tai Pudasjärven puhdistamolta kulkeutuva kuormitus on pieni, kun sitä verrataan Iijoen kuljettamaan ravinnekuormaan. 104

107 Kuva Suvantojen 1-3 kuormituslaskelmassa käytetty lähivaluma-alueen rajaukset. Taulukko Luonnonuoman suvantoalueelle lähivaluma-alueelta kohdistuva ravinnekuormitus. Laskelma ei sisällä Pudasjärven puhdistamon aiheuttamaa ravinnekuormitusta. B Suvannot Ravinne t/a kg/d Suvanto 1 tot. P 0,32 0,88 tot. N 2,04 5,58 Suvanto 2 tot. P 0,33 0,89 tot. N 2,99 8,20 Suvanto 3 tot. P 0,32 0,89 tot. N 2,73 7,47 Kaikki suvannot yhteensä tot. P 0,97 2,66 tot. N 7,76 21,25 105

108 Kuva 5 38.Jätevesimäärän kehitys Pudasjärven Vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamolla vuosina Kuva Pudasjärven Vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon BOD 7 kuormituksen kehitys vuosina Taulukko Iijoen kuljettama ravinnekuorma luonnonuoman kohdalla eri virtaamatilanteissa. Laskelmassa on käytetty veden fosforipitoisuutena 20 µg/l ja typpipitoisuutena 350 µg/l. Q kg P/d kg N/d Luonnonuoman vedenlaatu Luonnonuoman vedenlaatua on seurattu säännöllisesti velvoitetarkkailujen avulla. Luonnouomasta on otettu tarkasteltavalta alueelta vesinäytteitä yhteensä kahdek- sasta eri pisteestä (Kuva 5 41). Kattavin (n. 460 näytekertaa) vedenlaatuaineisto on kerätty Kipinän havaintopisteeltä, jossa vedenlaatua on seurattu 1960-luvun alkupuolelta saakka. Myös Petäjäkankaan havaintopisteeltä on vedenlaatutuloksia useiden vuosikymmenten ajalta. Iijoen pääuoma kuuluu ympäristöhallinnon uusimmassa ( ) vedenlaatuluokituksessa luokkaan hyvä. Iijoen pääuomassa Kipinän kohdalla veden kokonaisfosforipitoisuus on ollut 2000-luvulla keskimäärin 20 μg/l ja kokonaistyppipitoisuus 349 μg/l. Vesistön rehevyystasoa kuvaava klorofylli-a -pitoisuus on ollut 2000-luvulla keskimäärin 5,8 µg/l. 106

109 Kuva Vedenlaadun seurantapisteet luonnonuoman alueella. Humusvaikutusta kuvaava veden kemiallinen hapenkulutus (CODMn) on ollut Kipinässä 2000-luvulla keskimäärin 11 mg/l ja veden väri 76 mg Pt/l. Sähkönjohtavuus (3,2 ms/m) on ollut alhainen. Veden laadussa on selvä vuodenaikaisvaihtelu; ravinnepitoisuudet sekä humusvaikutusta kuvaavat parametrit ovat korkeimmillaan kevättulvien aikana ja alhaisimmillaan keskitalvella (Kuva 5 42). Jos verrataan Kipinän vedenlaatua Pudasjärven yläpuolisten havaintopisteiden vedenlaatuun, voidaan todeta, että Kipinän kohdalla mm. kokonaisfosforipitoisuus ja veden väri ovat korkeammalla tasolla kuin Kurenalan ja Petäjäkankaan pisteillä (Taulukko 5 43). Pudasjärven puhdistamon vaikutus näkyy jokiveden laadussa Petäjäkankaan kohdalla muita paikkoja korkeampina kokonaistyppipitoisuuksina. Veden fosforipitoisuudet ovat sen sijaan Petäjäkankaan kohdalla alhaisia luvun keskimääräinen veden kokonaisfosforipitoisuus on Petäjäkankaalla ollut 16,6 µg/l ja aikavälin keskiarvo 18,2 µg/l. Kipinän ha- vaintopistettä alhaisemmat keskiarvot johtuvat osittain Petäjäkankaan vähäisemmästä havaintomäärästä. Jos verrataan samana päivänä otettuja vesinäytteitä keskenään, nähdään, että Petäjäkankaan ja Kipinän kokonaisfosforipitoisuudet ovat käytännössä samalla tasolla. 107

110 Taulukko Iijoen veden laadun tuloksia 2000-luvulla Kurenalan, Petäjäkankaan ja Kipinän pisteillä. Vedenlaatutulokset 2000-luvulla Kurenala (n = 87) Petäjäkangas (n = 8) Kipinä (n = 147) Kok. fosfori P µg/l 18,6 16,6 19,9 Kok. typpi N µg/l 369,8 381,5 350,1 Ammoniumtyppi NH4 µg/l 9,3 7,9 9,6 Klorofylli-a µg/l 4,9 4,5 5,8 Kemiallinen hapenkulutus CODMn mg/l 9, ,9 Väri Pt mg/l 65,5 71,5 76,3 Sähk.joht ms/m 3,2 3,3 3,2 Rauta Fe µg/l ph 6,9 6,7 6,8 Taulukko Pudasjärven puhdistamon sekä luonnonuoman lähivaluma-alueen aiheuttaman kuormituksen %-osuus luonnonuomaan kohdistuvasta ravinnekuormasta eri virtaamatilanteissa. Osuus luonnonuoman kuormituksesta Kok. P Kok. N Puhdistamo %-osuus %-osuus %-osuus Q = 100 m 3 /s 0,2 1,6 Q = 50 m 3 /s 0,4 3,2 Q = 15 m 3 /s 1,2 10,6 Lähivaluma-alue %-osuus %-osuus %-osuus Q = 100 m 3 /s 1,6 0,7 Q = 50 m 3 /s 3,1 1,4 Q = 15 m 3 /s 10,4 4,6 Puhdistamo+lähivaluma-alue %-osuus %-osuus %-osuus Q = 100 m 3 /s 1,7 2,3 Q = 50 m 3 /s 3,5 4,6 Q = 15 m 3 /s 11,6 15, Vaikutukset luonnonuoman vedenlaatuun VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Luonnonuoman vedenlaadun kannalta on keskeisin tekijä yläpuolelta tulevan veden laatu. Mitä parempilaatuista vettä Pudasjärvestä virtaa luonnonuomaan, sitä parempana sen vedenlaatu säilyy. Rakennetussa tilanteessa ravinteikkaampi Livojoen vesi virtaa tekojärveen, mikä vähentää luonnonuomaan tulevan ravinnekuormituksen märää. Mitä suurempi joen virtaama on, sitä pienempi merkitys lähivaluma-alueen ja puhdistamon aiheuttamalla kuormituksella on. Vastaavasti joen virtaaman pienentyessä kasvaa myös lähivaluma-alueelta tulevan kuormituksen osuus (Taulukko 5 45). Lähivaluma-alueen ja puhdistamon aiheuttaman kuormituksen suhteellisessa osuudessa ei tapahdu rakennetussa tilanteessa kesäkaudella käytännössä muutosta, koska virtaamat säilyvät kesällä tasolla m 3 /s. Talvella virtaama on rakennetussa tilanteessa 15 m 3 /s, jolloin lähivaluma-alueen ja puhdistamon aiheuttaman merkitys lisääntyy. 15 m 3 /s virtaamalla puhdistamon osuus fosforikuormasta on noin 1 % ja 100 m 3 /s virtaamalla alle puoli prosenttia. Puhdistamolla on suurempi vaikutus typpikuormaan, 100 m 3 /s virtaamalla puhdistamon osuus kuormitukseta on 1,6 % ja 15 m 3 /s virtaamalla 10,6 %. Pienet virtaamat ajoittuvat talvelle, jolloin maa on pääosin jäässä. Talviaikaiset valunnat ja sitä kautta kuormitus lähivaluma-alueelta on 108

111 selvästi pienempi kuin taulukon vuosikeskiarvo osittaa. Sen sijaan puhdistamon kuormitus pysyy suhteellisen vakiona koko vuoden. Kok.P/NH4 ug/l, CODMn mg/l Kok.N ug/l Iijoki 20-tien silta Petäjäkangas Kipinä NH4 µg/l CODMn mg/l Kok. P µg/l Iijoki 20-tien silta Petäjäkangas Kipinä Kok. N µg/l Kuva Iijoen veden kemiallinen hapenkulutus sekä ravinnepitoisuudet vt-20 kohdalla, Petäjäkankaalla ja Kipinässä. Näytteet otettu samana päiviänä ( ). Luonnonuoman ravinnepitoisuudet Seuraavassa on tarkasteltu suvantojen fosforipitoisuutta eri virtaamatilanteissa. Laskelmat on tehty yksinkertaisen fosforimallin (Granberg 2006) avulla, joka ottaa laskelmassa huomioon tuloveden virtaaman ja ainepitoisuuden, lähivaluma-alueelta tulevan ainekuormituksen sekä tarkasteltavan altaan tilavuuden. Laskelman lähtötilanteena on, että 1. suvantoon virtaa Iijoen vettä, jonka kokonaisfosforipitoisuus on 18 µg/l. Tämän jälkeen on laskettu pitoisuus suvannon loppupäässä, kun suvantoon on lisätty suvannon lähivaluma-alueelta tuleva fosforikuormitus. Suvannon 1 loppupitoisuutta on käytetty suvannon 2 alkupitoisuutena, jonka jälkeen on lisätty suvantoon 2 kohdistuva lähivaluma-alueen kuormitus. Suvannon 3 fosforipitoisuus on laskettu vastaavalla tavalla. Laskelmissa on käytetty lähivaluma-alueelta tulevan kuormituksen osalta vuosikeskiarvoa, joten laskelma ei vastaa suoraan tietyn vuodenajan tilannetta. Laskelmasta (Kuva 5 46) on havaittavissa, että Ijoen ravinnepitoisuudet nousevat hieman luonnonuomassa alaspäin mentäessä kaikilla virtaamilla. Nykytilannetta hyvin vastaavilla virtaamilla m 3 /s fosforipitoisuuden nousu on luokkaa 1 µg/l. Myös velvoitetarkkailun seurantatulosten perusteella on havaittavissa, että veden fosforipitoisuus on Kipinän kohdalla suurempi kuin esim. Siikahaarassa tai Petäjäkankaalla. Laskelman mukaan virtaamalla 15 m 3 /s veden fosforipitoisuus olisi noin 22 µg/l viimeisen suvannon alaosalla, eli nousua olisi noin 3 µg/l verrattuna vastaavaan tilanteeseen 50 m 3 /s virtaamalla. Laskelmassa ei ole otettu huomioon valunnan vaihtelua sadannan ja vuodenajan mukaan. Talvella maa on jäässä ja valunta pieni, jolloin myös valuma-alueelta tuleva kuormitus on keskimääräistä pienempi. Mikäli hanke toteutuisi, olisi 15 m 3 /s virtaama nimenomaan talvella, jolloin valuma-alueelta tuleva kuormitus olisi vuosikeskiarvoa alhaisempi. Näin ollen myös muutos veden fosforipitoisuudessa on todennäköisesti esitettyä hieman pienempi luvun Kollaja -selvityksessä arvioitiin virtaamamuutoksen vaikutusta Kollajan luonnonuoman suvantoalueille. Laskelmassa käytettiin veden fosforipitoisuuden lähtötasona 15 µg/l ja selvitettiin matemaattisella mallilla, mikä olisi kesäajan minimivirtaama, jos fosforipitoisuus ei saisi nousta kesäkaudella yli 20 µg/l. Laskelma osoitti, että kesäkauden virtaama tulisi olla vähintään 5 m 3 /s, jotta fosforipitoisuus ei nousisi tason 20 µg/l yli. Kollaja suunnitelmassa kesäkauden virtaama on vähintään 50 m 3 /s, eli kymmenen kertaa suurempi kuin 1980-luvulla arvioitiin tarvittavaksi minimivirtaamaksi. Luonnonuoman ravinnepitoisuuksia tarkasteltiin lisäksi AQUATOX -mallilla. Mallinnuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia muutoksia luonnonuoman kokonaisfosfori- ja typpipitoisuuksissa esiintyy, kun käytetään taustatietona havaittuja virtaamia ja todettuja ravinnepitoisuuksia. Mallilla saadaan esille virtaamamuutoksen vaikutus eri vuoden- 109

112 Kokonaisfosforipitoisuus Kipinässä 2000-luvulla Kok.P ug/l Kuva Veden kokonaisfosforipitoisuus Kipinän havaintopisteellä 2000-luvulla. Kokonaisfosforipitoisuus suvannoissa kok. P ug/l Alkupit. Suvanto 1 Suvanto 2 Suvanto 3 Q = 100 m3/s Q = 50 m3/s Q = 30 m3/s Q = 15 m3/s Kuva Luonnonuoman suvantojen laskennallinen fosforipitoisuus eri virtaamilla. aikoina. Laskennassa malli on kalibroitu vastaamaan vuosien todellista virtaama- ja vedenlaatutilannetta (kokonaisfosfori, kokonaistyppi ja lämpötila). Virtaamatieto on peräisin ympäristöhallinnon HERTTA-tietokannasta Iijoen Haapakoskesta ja vedenlaatutieto Iijoen Kipinästä. Tätä todellista nykytilaa on verrattu rakennettuun tilanteeseen, jolloin virtaamina on käytetty ko. ajanjaksolla välillä m 3 /s olevia virtaamia. Talviajan virtaamana on siis käytetty 15 m 3 /s ja kesäajan pienimpänä virtaamana 50 m 3 /s. Mallin tuloskuvissa ravinnepitoisuudet on ilmaistu mg/l, mutta tekstissä pitoisuuksia käsitellään μg/l, joka on suomalaisittain tutumpi tapa. Nykytilanteen kuvaamiseksi kaikissa kolmessa eri suvannossa on käytetty samaa virtaama- sekä lämpötila-aikasarjaa. Vuosien Kipinästä mitatut kokonaisfosforin, kokonaistypen ja happipi- 110

113 Taulukko Mallinnuksessa käytetyt uoman pituudet sekä pudotuskorkeudet. Nykytilanne, pituus (km) Rakennettu, pituus (km) Nykytilanne, kaltevuus (m) Rakennettu, kaltevuus (m) Suvanto 1 4,7 4,7 0,4 0,05 Suvanto 2 7,6 7,6 1,5 0,05 Suvanto ,4 0,05 Taulukko Suvantojen kuormitustiedot. Pistekuormitus Fosfori (kg/pvä) Pistekuormitus Typpi (kg/pvä) Hajakuormitus Fosfori (kg/pvä) Hajakuormitus Typpi (kg/pvä) Suvanto 1 0,31 48,3 0,9 6,2 Suvanto ,9 9,3 Suvanto ,9 8,0 Taulukko Mallinnuksessa käytetyt virtaamat. Aikaväli Virtaama m3/s m3/s m3/s m3/s m3/s m3/s m3/s sekä kesätilanteen 50 m 3 /s vesitilavuudet ovat käytännössä lähes samat, koska vesitilavuus määräytyy pohjakynnysten mukaan. Mallinnukseen tarvittavat suvantojen kaltevuustiedot arvioitiin suvannon yläpään vedenkorkeudesta vähentämällä suvannon alapään vedenkorkeus. Kaltevuus vaikuttaa mallissa veden viipymään ja virtausnopeuteen kussakin suvannossa (Taulukko 5 49). Taulukko Mallinnuksessa käytetyt tilavuudet nyky- ja rakennetussa tilanteessa. Nykytilanne milj. m 3 Suvanto 1 1,2 1,1 Suvanto 2 1,0 1,38 Suvanto 3 4,0 5,13 Rakennettu milj. m 3 toisuuden aikasarjat ovat syötetty sellaisenaan suvanto 1:n syöttötiedoksi. Suvanto 2:n vastaavina syöttötietoina ovat suvanto 1:n simuloinnin tulokset ja vastaavasti suvanto 3:n syöttötietoina toimivat suvanto 2:n simuloinnin tulokset. Nykytilanteessa suvannon 1 tilavuus on arviolta hieman suurempi kuin rakennetussa tilanteessa. Suvannoissa 2 ja 3 rakennetun tilanteen vesitilavuudet tulisivat olemaan suuremmat kuin nykytilanteessa (Taulukko 5 48). Rakennetun talvitilanteen 15 m 3 /s AQUATOX-mallissa on mahdollista eritellä piste- ja hajakuormitus. Simuloinnissa käytetyt kuormitustiedot on eritelty taulukossa Pistekuormittajana toimivan Pudasjärven jätevedenpuhdistamon kuormitus on keskimääräinen kuormitus vuodelta 2007 ja oletuksena laskennassa on, että kuormitus on vakio koko simulointiajanjakson niin nyky- kuin rakennetussa tilanteessa. Hajakuormitus on arvioitu valuma-aluetarkastelun perusteella ominaiskuormituslukuja käyttäen sekä olettaen, että kuormitus on päivittäin vakio koko simulointiajanjakson niin nyky- kuin rakennetussa tilanteessa. Käytännössä jokeen tuleva kuormitus riippuu sademääristä ja valunnasta; esim. talvella valunta on maan jäätymisen vuoksi vähäisempää kuin kesäaikaan. Mallilla on laskettu ensin nykytila käyttäen vuosien lähtötietoja. Mallin antamia tuloksia on verrattu todellisiin, velvoitetarkkailuissa havaittuihin pitoisuuksiin. Nykytila on laskettu ensin kaikille suvannoille, jonka jälkeen on verrattu pitoisuusmuutoksia rakennetun tilanteen ja nykytilanteen välillä. 111

114 Kuva Nykytilanne suvannossa 1 vuosina Mallinnetut (viiva) ja havaitut (piste) kokonaisfosforipitoisuudet (vasen kuva) ja kokonaistyppipitoisuudet (oikea kuva). Kuva Ravinnepitoisuuksien (fosfori vasemmalla, typpi oikealla) välinen ero nyky- ja rakennetussa tilanteessa suvannossa 1. Kuva Nykytilanne suvannossa 2 vuosina Mallinnetut (viiva) ja havaitut (piste) kokonaisfosforipitoisuudet (vasen kuva) ja kokonaistyppipitoisuudet (oikea kuva). 112

115 Kuva Ravinnepitoisuuksien (fosfori vasemmalla, typpi oikealla) välinen ero nyky- ja rakennetussa tilanteessa suvannossa 2. Kuva Nykytilanne suvannossa 3 vuosina Mallinnetut (viiva) ja havaitut (piste) kokonaisfosforipitoisuudet (vasen kuva) ja kokonaistyppipitoisuudet (oikea kuva). Kuva Ravinnepitoisuuksien (fosfori vasemmalla, typpi oikealla) välinen ero nykyja rakennetussa tilanteessa suvannossa

116 Suvannossa 1 fosforipitoisuus vaihteli mallitarkastelussa siten, että pitoisuusero nykytilanteen ja rakennetun tilanteen välillä oli +8-4 %. Suurimmillaan fosforipitoisuuden lisäys tarkoitti 1,4 µg/l nousua, vastaavasti fosforipitoisuuden pieneneminen oli enimmillään 0,6 µg/l nykytilanteeseen verrattuna. Typpipitoisuudessa erot nykytilanteeseen vaihtelivat +9-2,5 %. Suurimpia typpipitoisuuden nousuja esiintyi mallitarkastelussa keväällä ja syksyllä (pitoisuuslisäys n µg/l). Kesällä pitoisuusero vaihtelee 2,5 % laskun sekä 4,4 % nousun välillä vuodesta riippuen. Talviaikainen kokonaistyppipitoisuuden nousu pysyy läpi talven suhteellisen tasaisena, noin 6,6 %. Tämä tarkoittaisi pitoisuuden lisäyksenä nykytilanteeseen keskimäärin 20 µg/l. Suvannossa 2 fosforipitoisuus nousisi mallin mukaan maksimissaan 7 % (1,3 µg/l). Kesäajan fosforipitoisuuden nousu olisi 1-2 % ja loppusyksyllä 1 % luokkaa. Typpipitoisuuden nousisi suvannossa 2 rakennetussa tilanteessa kesäaikana maksimissaan 2,5 %, joka pitoisuutena olisi 9 µg/l. Suvannossa 3 fosforipitoisuus nousisi rakennetussa tilanteessa maksimissaan 5,4 %, eli 1,2 µg/l. Kesäajan keskimääräinen pitoisuusnousu olisi 1,5 %. Typpipitoisuuden lisäys olisi suvannossa 3 rakennetussa tilanteessa suurimmillaan 2,8 % eli pitoisuutena 9,9 µg/l. Kuva Happipitoisuuksien välinen ero nyky- ja rakennetussa tilanteessa suvannoissa 1, 2 ja 3. Suvantojen talvikauden happitilanne AQUATOX -mallitarkastelussa jokiuoman on oletettu olevan koko vuoden tasaisesti sekoittunut pinnalta pohjaan. Mallitarkastelussa kaikki suvannot säilyvät hapekkaina ympäri vuoden. Hapen pitoisuuserot suvannoissa nyky- ja rakennetun tilanteen välillä ovat erittäin pieniä, maksimissaankin vain muutamia prosentteja. Mallitarkastelun perusteella ei suvantojen välillä käytännössä ole eroja. Pieniä happipitoisuuden alenemisia (1-3 %) ilmeni mallinnuksessa sekä kesäkaudella että talvella. Käytännössä tulokset vaihtelivat nollan molemmin puolin, eikä muutos ollut merkittävä kumpaankaan suuntaan. AQUATOX -malli olettaa joen sekoittuneeksi ympäri vuoden. Periaatteessa on kuitenkin mahdollista, että 3 suvannon syvimmässä kohdassa esiintyisi talvella lämpötilakerrostuneisuutta, jolloin kylmä jokivesi virtaisi pääosin joen pintakerroksessa. Mahdollisen kerrostuneisuusaikaisen happitilanteen selvittämiseksi talvikauden happitilannetta tarkasteltiin lisäksi Lappalaisen (1978) kehittämän dynaamisen happi- 114

117 mallin avulla. Mallin laskentaan käytettiin Granbergin (1992) laskentaohjelmaa. Mallina käytettiin talvimallia siten, että päällysveden paksuudeksi oletettiin 2 metriä. Laskenta on tehty 150 vuorokaudelle, mikä vastaa 5 kk:n mittaista talvikautta. Ensimmäisen suvannon tulevan veden happipitoisuutena on käytetty 10 mg/l. Laskelmassa on otettu huomioon yläpuolisen veden laatu sekä lähivaluma-alueelta suvantoihin tuleva kuormitus (myös Pudasjärven puhdistamo). Happimallissa käytettiin joen virtaamia välillä m 3 /s. Vaikka suvantoalueen syvimmillä alueilla esiintyisikin kerrostuneisuutta, säilyisi veden happipitoisuus alusvedessä alhaisimmillaankin tasolla 6-8 mg/l, mikä riittää hyvin mm. lohikaloille. Näin ollen voidaan todeta, ettei suunnitelluilla virtaamilla ole odotettavissa happiongelmia luonnonuoman alueella. Yhteenveto vaikutuksista Iijoen luonnonuoman vedenlaatuun Fosforimalli osoitti veden fosforipitoisuuden lievää kasvua suvannoissa alaspäin mentäessä. Pienimmällä suunnitellulla virtaamalla 15 m 3 /s veden fosforipitoisuus oli hieman suurempi kuin esim. 50 tai 100 m 3 /s virtaamalla. Laskelmassa kuormitus oli oletettu tasaisesti jakautuneeksi koko vuodelle, joten malli liioitteli todennäköisesti hieman talvitilanteen fosforipitoisuuden nousua. Vaikka mallin tulos olisikin paikkansa pitävä, on pitoisuusnousu silti pieni. AQUATOX-mallitarkastelun mukaan muutokset luonnonuoman ravinnepitoisuuksissa ovat hyvin pieniä ja tilanteesta riippuen joko positiivisia tai negatiivisia. Talvikaudella fosfroripitoisuudet olivat pääsääntöisesti hieman nykyistä pienempiä, mikä johtui siitä, että malli olettaa sedimentoitumisen kasvavan jääkannen muodostuttua. Rakennetussa tilanteessa virtaaman pienenmisestä johtuen sedimentoituminen todennäköisesti kasvaa jonkin verran nykytilanteeseen verrattuna, joten mallin oletus on oikean suuntainen. Rakennetun tilanteen vaikutukset olisivat suurimmat suvannossa 1 tarkasteltaessa sekä kokonaisfosfori- että kokonaistyppipitoisuutta. Käytännössä tämä johtuu siitä, että puhdistamon vaikutus korostuu virtaaman pienetessä. Suurimmillaan vaikutus oli fosforin osalta 1,4 µg/l ja typen osalta µg/l, eli pitoisuuslisäys oli varsinkin kasvua rajoittavan fosforin osalta pieni. Suvannossa 1 vesitilavuus tulee rakennetussa tilanteessa olemaan hieman nykytilannetta alhaisempi, mikä vaikutti todennäköisesti myös tulokseen. Sen sijaan suvannoissa 2 ja 3 vesitilavuus kasvaa nykyiseen verrattuna, mikä on vedenlaadun kannalta hyvä asia. Suvantojen 2 ja 3 osalta laskennan tulokset olivat käytännössä kumpaankin suuntaan niin pieniä, että ne mahtuvat virhemarginaalin sisään. Yhteenvetona voidaan todeta, että mikäli hanke toteutettaisiin, talvikauden fosforipitoisuuksissa ei tapahtuisi merkittäviä muutoksia. Typpipitoisuudet 3. suvanto, alusvesi O2 mg/l Q = 100 m3/s Q = 50 m3/s Q = 30 m3/s Q = 15 m3/s 5 4 O2 lähtötaso Hyp. O2 Hyp. O2 Hyp. O2 Hyp. O2 Hyp. O2 0 vrk 30 vrk 60 vrk 90 vrk 120 vrk 150 vrk Kuva Happipitoisuus suvannossa 3, mikäli suvannossa esiintyisi talvikaudella lämpötilakerrostuneisuutta. 115

118 nousevat hieman luonnonuoman 1. suvannossa. Talvikaudella joen ravinnepitoisuuden nousulla ei ole kuitenkaan suurta merkitystä. Lisäksi pitoisuusnousu kohdistuu typpeen, kun kasvua rajoittavana ravinteena on Iijoessa pääsääntöisesti fosfori. Käytännössä voidaan todeta, että hankesuunnitelmassa esitetyillä virtaamilla luonnonuoman vedenlaatumuutokset ovat vähäisiä. Puhdistamon vaikutus Yli-Siikalampeen Pudasjärven puhdistetut jätevedet johdetaan nykyisin Yli-Siikalampeen ja siitä edelleen Iijoen pääuomaan. Kuten aiemmin todettiin, puhdistamon vaikutus näkyy luonnonuomassa lähinnä kohonneina typpipitoisuuksina. Sen sijaan minimiravinteena tärkeämmän fosforin osalta puhdistamon vaikutus on suhteellisen pieni. Rakennetussa tilanteessa pääosa luonnonuoman virtaamasta juoksutetaan Iijoen säätöpadon kautta. Yli-Siikalammen kautta kulkeva virtaama pienenee huomattavasti silloin kun Pudasjärvi lasketaan kesällä tasolle +107,2. Tuolloin Siikahaaran pohjapadon kautta kulkee ainoastaan noin 1,5 m 3 /s virtaama. Yli-Siikalammen kautta kulkevan virtaaman huomattava pieneneminen rakennetussa tilanteessa korostaisi puhdistamon aiheuttamaa kuormitusta Yli- Siikalammessa ja aiheuttaisi siellä todennäköisesti rehevöitymiskehitystä. Tämän vuoksi puhdistamon vesien purkupiste on suunniteltu siirrettäväksi Iijoen pääuomaan. Uuden purkupaikan sijainti määritetään myöhemmässä vaiheessa. Putaiden vedenlaatu Iijoen uoman sivussa olevien putaiden vedenlaatu on riippuvainen Iijoen vedenlaadusta sekä toisaalta putaiden veden vaihtuvuudesta. Putaiden nykytilaa tutkittiin mittaamalla putaiden kautta kulkevan virtaaman suuruutta sekä kartoittamalla putaiden vesikasvillisuutta (virtaamamittaustulokset esitetty kohdassa Hydrologia, ja vesikasvikartoitusten tulokset kohdassa Muu vesieliöstö, ). YVA:n aikana järjestetyissä tilaisuuksissa on esitetty arvioita, että tulvilla on merkittävä rooli putaiden puhdistumisessa. Tulvan aiheuttamaa puhdistumisilmiötä on tarkasteltu laskennallisesti Raasakan luonnonuomassa (Pöyry Environment Oy 2008b). Putaiden virtausolosuhteet ovat käytännössä hyvin erilaiset kuin Iijoen pääuomassa. Vaikka pääuomassa onkin tulva-aikana suuria virrannopeuksia, ei putaissa vastaavia nopeuksia pääse syntymään rantapuuston ja kasvillisuuden vuoksi. Vesi virtaa tulva-aikana selvästi hitaammin putaissa kuin pääuomassa, eikä veden virrannopeuteen perustuvaa puhdistumisilmiötä todennäköisesti pääse syntymään samalla tavalla, kuin pääuomassa. Tulva-aikana vesi käy kuitenkin putaissa hyvin korkealla, jolloin veden mukaan voi irrota myös putaisiin kertynyttä hienoainesta. Rakennetussa tilanteessa vesi olisi tulva-aikana nykyistä alempana ja putaiden vesipinnan kaltevuus pienenisi nykytilanteeseen verrattuna. Näistä tekijöistä johtuen putaiden umpeenkasvukehitys voi voimistua. Kappaleessa 5.5 on tarkasteltu hankkeen vaikutuksia Taulukko Livojoen (Kyngäs), Mertajoen (Riihelä) ja Siuruanjoen (Saarikoski) keskimääräisiä vedenlaatutuloksia 2000-luvulta. Vedenlaatutulokset 2000-luvulla Livojoki (n = 82) Mertajoki (n = 13) Siuruanjoki (n = 59) Kok. fosfori P µg/l 24,8 34,4 47,3 Kok. typpi N µg/l Ammoniumtyppi NH4 µg/l 9 26,9 13,8 Klorofylli-a µg/l 4,2 4,4 8,7 Kemiallinen hapenkulutus CODMn mg/l 11,4 21,7 19,9 Väri Pt mg/l Sähk.joht ms/m 3,5 4,2 3,6 Rauta Fe µg/l ph 6,7 6,4 6,7 116

119 luonnonuoman ja putaiden vesikasvillisuuden määrään ja rehevöitymiskehitykseen. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehto VE 2 poikkeaa vaihtoehdosta VE 1 luonnonuomaan johdettavan virtaaman määrässä (Käsitelty kohdassa Hydrologia, ). Vaihtoehdossa VE 2 virtaama luonnonuomassa on suurempi kuin vaihtoehdossa VE 1. Hankkeesta ei aiheudu merkittäviä vedenlaatumuutoksia Kollajan luonnonuomaan vaihtoehdon VE 1 virtaamilla, joten niitä ei ole odotettavissa myöskään vaihtoehdossa VE 2, jossa luonnonuoman virtaamat ovat suurempia. Vaihtoehdossa VE 2 ei rakenneta luonnonuoman pohjakynnyksiä, joten luonnonuomaan ei aiheudu veden kaltevuuden muutosta vastaavalla tavalla kuin vaihtoehdossa VE 1. Näin ollen vaihtoehto VE 2 on parempi vaihtoehto luonnonuoman sivussa olevien putaiden veden vaihtuvuuden kannalta. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyy luonnonuoman vedenlaatu nykyisellään. Vedenlaatu on riippuvainen valuma-alueelta tulevasta kuormituksesta, jonka määrässä ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa Livojoki, Siuruanjoki, Mertajoki Nykytila Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen vedenlaatu Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen vedenlaatua seurataan osana Iijoen yhteistarkkailua. Yhteistarkkailu koostuu käyttö- ja kuormitustarkkailusta sekä vesistötarkkailusta. Vedenlaadun seurantatuloksia on ympäristöhallinnon HERTTA-tietokannassa Livojoelta vuodesta 1977 ja Mertajoelta sekä Siuruanjoelta vuodesta 1979 alkaen. Taulukossa 5 59 on esitetty keskimäärisiä vedenlaatutuloksia 2000-luvulta. Livojoen veden fosforipitoisuus sekä humusvaikutusta ilmentävät kemiallinen hapenkulutus, väri ja rautapitoisuus ovat hieman korkeammalla tasolla kuin Iijoen pääuomassa. Livojoen kokonaisfosforipitoisuus on 2000 luvulla ollut keskimäärin 25 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus keskimäärin 337 µg/l. Levätuotantoa kuvaava klorofylli-a on ollut 2000-luvulla keskimäärin 4,2 µg/l. Livojoen vesi voidaan luokitella kokonaisfosfori- ja a-klorofyllipitoisuuksien perusteella lievästi Siuruanjoki Siuruanjoen tilan kohentamiseksi on toteutettu Siuruanjoki kuntoon hanke vuosina ( Hankkeen tavoitteena on ollut Siuruanjoen veden laadun sekä vesistön tilan parantaminen vähentämällä jokeen kohdistuvaa kuormitusta. Hankkeessa suunnitellut toimenpiteet jakautuvat ulkoisen kuormituksen vähentämiseen sekä vesistönosien kunnostamiseen ja rantojen hoitoon. Keskeisenä tavoitteena on ollut myös lisätä alueen asukkaiden ympäristötietoisuutta ja vastuullisuutta. Hankkeessa laadittiin muun muassa kokonaisvaltaisia metsätalouden vesiensuojelusuunnitelmia, kokeiltiin uusia turvetuotannon valumavesienkäsittelymenetelmiä, laadittiin kiinteistökohtaisia suunnitelmia jätevesien käsittelyn tehostamiseksi sekä toteutettiin maatiloille ravinnetasetarkasteluja ja ympäristökatselmuksia. Pudasjärven Saunajärveä kunnostettiin tehokalastamalla. Hanke on toteutettu yhteistyössä Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskusten sekä Pudasjärven, Ranuan ja Yli-Iin kuntien kanssa. Lisäksi hankkeeseen on osallistunut useita muita paikallisia tahoja. Hankkeesta on laadittu loppuraportti: Peltola, T., Heikkinen, M-L., Rahkila, R Yhteistyöllä voimaa vesiensuojeluun! - Siuruanjoki kuntoon yhteishankkeen ( ) loppuraportti. Suomen ympäristö 54/2006. reheväksi. Ympäristöhallinnon yleisessä käyttökelpoisuusluokituksessa ( ) Livojoki on luokiteltu joen ala- ja keskiosalla luokkaan hyvä ja joen latvaosalla luokkaan erinomainen. Vedenlaatu Livojoessa on selvästi parempi kuin Mertajoessa ja Siuruanjoessa. Mertajoen ja Siuruanjoen vesi on humuspitoista ja ravinteikasta, mikä johtuu suovaltaisesta valuma-alueesta sekä osittain turvetuotannon aiheuttamasta kuormituksesta. Siuruanjoen valuma-alueesta on suota yhteensä noin 66 %. 117

120 Mertajoen kokonaisfosforipitoisuus on ollut 2000 luvulla keskimäärin 34 μg/l ja kokonaistyppipitoisuus 540 μg/l. Siuruanjoen 2000 luvun keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus on ollut 47 μg/l ja typpipitoisuus 491 μg/l. Levätuotantoa kuvaavat a- klorofyllipitoisuudet ovat olleet Mertajoella 2000 luvulla keskimäärin 4,4 μg/l ja Siuruanjoella 8,7 μg/l. Mertajoen ja Siuruanjoen vesi voidaan luokitella kokonaisfosfori- ja a-klorofyllipitoisuuksien perusteella reheväksi. Ympäristöhallinnon yleisessä käyttökelpoisuusluokituksessa ( ) Mertajoki ja Siuruanjoki on luokiteltu luokkaan tyydyttävä. Alueen ravinteikkaimman joen, Siuruanjoen veden fosforipitoisuuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia 1980-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Sen sijaan typpipitoisuudet ovat hieman pienentyneet viime vuosina. Typpipitoisuuden laskulla on positiivinen vaikutus joen tilaan, koska seurantatulosten perusteella kasvua rajoittavana ravinteena on ollut pääsääntöisesti typpi Vaikutukset Livo-, Merta- ja Siuruajoen vedenlaatuun VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Livojoki Hankkeella ei ole Livojoen vedenlaatuun kohdistuvia vaikutuksia Aittojärven täyttökanavan yläpuolella. Kesällä Livojoen virtaama ohjataan pääosin Aittojärven kautta tekojärveen, joten Livojoen virtaama pienenee Aittojärven täyttökanavan ja Iijoen tulvapadon välisellä alueella nykytilanteeseen verrattuna. Livojoen vettä juoksutetaan Livojoen kalatien kautta Iijokeen kesällä kalatien toimivuuden vaatima virtaama. Veden virtaus on eduksi myös Livojoen alaosan vedenlaadulle. Mertajoki ja Siuruanjoki Tekojärven valuma-alueesta valtaosa sijoittuu Mertajoen valuma-alueelle. Tämä tarkoittaa käytän- Järven vedenlaatu Järven vedenlaatuun vaikuttavat monenlaiset tekijät. Vedenlaadun kannalta keskeisiä tekijöitä ovat mm. valuma-alueen maankäyttö, järven viipymä ja veden syvyys. Valuma-alueelta tuleva piste- ja hajakuormitus eli järven ulkoinen kuormitus määrittelee hyvin pitkälti järven ravinnetason. Jos valuma-alueella on suuria pistemäisiä kuormittajia tai runsaasti maataloutta, näkyy se yleensä järven vedenlaadussa. Osa valuma-alueelta tulevasta kuormituksesta sitoutuu järven pohjasedimenttiin, jossa ravinteet säilyvät niin kauan haitattomana kuin vedessä riittää happea. Jos järven vesisyvyys on suuri, voi järvessä esiintyä kesällä tai talvella veden lämpötilaeroista johtuvaa kerrostuneisuutta, jolloin pohjan läheisen vesikerroksen happi voi kulua loppuun. Tällaisessa tilanteessa voimistuu järven sisäinen kuormitus, jolloin sedimenttiin sitoutuneet ravinteet vapautuvat uudelleen vesikerrokseen. Vastaavaa ilmiotä voi esiintyä talvikaudella myös matalissa järvissä, joissa veden vaihtuvuus on vähäistä. Talvella jääkansi estää tuulen aiheuttaman veden sekoittumisen ja hapen sitomisen ilmasta veteen. Matalassa järvessä vesitilavuus on pieni, joten syksyllä veteen varastoitunut happi ei riitä koko talveksi. Jos matalan järven läpivirtaus on riittävän suuri, ei happikatoa pääse syntymään. Matalissa järvvissä ei esiinny kesällä happikatoja, koska vesi ei ole lämpötilakerrostunutta, jolloin tuulen sekoittava vaikutus yltää pinnasta pohjaan saakka. Hyvin matalissa järvissä, joissa järven pohjalla on runsaasti orgaanista sedimenttiä, voi tuuli sekoittaa pohjalla olevaa hienojakoista ainesta veteen ja lisätä siten veden ravinnepitoisuuksia. Järven läpivirtauksella on suuri merkitys veden laatuun. Järvet, joissa on hyvin vähäinen vedenvaihtuvuus, rehevöityvät yleensä helposti. Jos järven läpivirtaus on hyvin suuri, noudattaa järven vedenlaatu ja rehevyystaso yleensä järveen tulevan veden laatua. 118

121 Taulukko Hankealueen järvien pintaveden keskimääräinen vedenlaatu. Suluissa havaintoaika ja näytteiden lukumäärä. Järvi, havainnot tot.p µg/l tot.n µg/l CODMn mg/l väri mg/pt/l Pudasjärvi (72-08,n=33) Tuulijärvi (77-01,n=65) Iso-Kaakkuri (88-92,n=5) Ontamojärvi (73-01,n=62) Aittojärvi (73-05,n=33) Naisjärvi (73-00,n=23) Ypykkäjärvi (88-07,n=3) Isojärvi (90,n=1) Mertajärvi (87-89,n=5) Saunajärvi (73-07,n=65) nössä sitä, että Mertajoen virtaama pienenee hieman nykyisestä. Mertajoen laskennallinen keskivirtaama olisi rakennetussa tilanteessa 1,4 m 3 /s, kun se nykytilassa on 2 m 3 /s. Mertajoen virtaamassa on erittäin suurta vaihtelua vuodenajan mukaan. Keväällä sulamisvesien aikaan virtaaman pienenemisellä ei ole käytännössä merkitystä. Kesällä kuivimpana aikana Mertajoen virtaama voisi olla tulevaisuudessa lähellä nollaa, millä voisi olla lieviä vaikutuksia myös veden laatuun. Toisaalta Mertajoen valuma-alueella on runsaasti turvesoita, jotka aiheuttavat nykytilanteessa kuormitusta Mertajokeen. Rakennetussa tilanteessa turvetuotannon aiheuttama kuormitusvaikutus poistuisi, mikä olisi Mertajoen veden laadun kannalta eduksi. Venkaan maapadon suotovesien johtaminen Mertajokeen kompensoi osaksi valuma-alueen pienentymistä. Mertajoen valuma-alueen pieneneminen pienentää Siuruanjoen keskivirtaamaa noin 0,5 m 3 /s. Siuruanjoen keskivirtaama on noin 30 m 3 /s, joten Mertajoen virtaaman pienenemisellä ei ole käytännössä merkitystä Siuruanjoen virtaaman tai vedenlaadun kannalta. VE 2, pelkkä tekojärvi Livojoki Vaihtoehdossa VE 2 Livojoki säilyy kokonaisuudessaan nykytilassa, joten hanke ei vaikuta Livojoen vedenlaatuun millään tavalla. Mertajoki ja Siuruanjoki Vaihtoehdossa VE 2 tekojärvi rakennetaan kuten vaihtoehdossa VE 1, joten vaikutukset Mertajokeen ja Siuruanjokeen ovat vastaavia kuin vaihtoehdossa VE 1. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyy Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen vedenlaatu nykyisellään. Vedenlaatu on riippuvainen valuma-alueelta tulevasta kuormituksesta, jonka määrässä ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa Järvialueet Nykytila Kaikista hankealueen järvistä on olemassa vedenlaadun seurantatuloksia. Keskeisimpiä järviä (Pudasjärviryhmä, Aittojärvi, Naisjärvi) on seurattu säännöllisesti 1970-luvulta saakka (Taulukko 5 60). Kaikkien hankealueen järvien vedenlaadussa näkyy suovaltaisesta valuma-alueesta johtuva humusvaikutus. Kemiallinen hapenkulutus ja veden väri ovat humusjärville tyypillisen korkealla tasolla. Pudasjärvi on hankealueen järvistä vedenlaadullisesti selvästi parhaimassa tilassa. Sen kokonaisfosfori- ja -typpi sekä kemiallinen hapenkulutus ja väriarvot ovat selvästi pienempiä kuin muissa alueen järvissä. Pudasjärvi on matala läpivirtausjärvi, joten järvessä ei pääse syntymään lämpötilakerrostuneisuutta, eikä siellä esiinny myöskään happikatoja. Iijoki kulkee Pudasjärven läpi, joten veden vaihtuvuus on järvessä hyvä ja vedenlaatu vastaakin hyvin pitkälti Iijoen vedenlaatua. Muissa alueen järvissä veden vaihtuvuus on heikompaa, mikä näkyy niiden vedenlaadussa. Pudasjärveen laskevien Tuulijärven, Iso-Kaakkurin ja Ontamojärven vedenlaatu on hieman huonompi kuin Pudasjärvessä mutta kuitenkin edelleen kohtuullisella tasolla. Aittojärven ja Naisjärven ravinnepitoi- 119

122 suudet ovat selvästi koholla. Aittojärvellä on esintynyt talvikaudella happikatoja, mikä on seurausta suuresta rehevyystasosta, pienestä vesitilavuudesta ja vähäisestä veden vaihtuvuudesta. Naisjärvellä talvikauden happipitoisuudet ovat olleet alimmillaan hieman alle 4 mg/l, Naisjärven nykyinen veden vaihtuvuus on siten ollut riittävä ehkäisemään täydellisten happikatojen syntymisen. Mertajärvestä sekä Ypykkä- ja Isojärvestä on olemassa vain vähän seurantatuloksia, mutta niiden perusteella ko. järvien ravinnepitoisuudet ovat korkeita. Ympäristöhallinnon uusimmassa ( ) vedenlaatuluokituksessa hankealueen järvistä Pudasjärvi kuuluu luokkaan hyvä, Tuulijärvi ja Naisjärvi luokkaan tyydyttävä sekä Aittojärvi luokkaan välttävä Vaikutukset järvialueille VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Pudasjärvi Rakennetussa tilanteessa Iijoki virtaa edelleen Pudasjärven läpi, eikä tekojärvestä tai Livojoesta kulkeudu vesiä Pudasjärveen päin missään tilanteessa. Pudasjärven vedenlaatu riippuu Iijoen ravinnepitoisuuksista ja järven lähivaluma-alueelta tulevasta kuormituksesta. Hankkeella ei ole vaikutuksia näihin. Pudasjärveä koskevat muutokset liittyvät vedenkorkeuksiin ja virtaamiin, joita on käsitelty kohdassa Hydrologia, 5.1. Periaatteessa järven tilan kannalta on edullista, mitä korkeammalla järven vedenpinta on. Suurempi vesisyvyys ehkäisee mm. vesikasvien levittäytymistä järven keskialueille. Korkeammasta vedenpinnasta seuraa myös vesitilavuuden kasvu, joka on eduksi esim. järven happitaloudelle. Vedenlaadun kannalta tarkasteltuna voidaan arvioida, että vaihtoehdon VE 1 alavaihtoehdoista Pudasjärven talvikorkeus +108,2 ja kesäkorkeudet +108,2 ja +107,6 olisivat edullisia ja periaatteessa niillä voisi olla veden laatua parantava vaikutus. Kesävedenkorkeudella +107 ja +106,4 tilanne vastaisi suunnilleen nykyistä, eikä sillä siten olisi vaikutuksia Pudasjärven vedenlaatuun. Kollaja suunnitelmassa esitetyllä kesävedenkorkeudella +107,2 kesän alivedenkorkeus nousisi lähes metrillä (nykyinen alivedenkorkeus +106,26). Kesäkauden alivedenkorkeus olisi periaatteessa Pudasjärven veden laadun kannalta eduksi. Pudasjärvi on heikosti kerrostuva läpivirtausjärvi, joten vesitilavuuden kasvulla ei todennäköisesti käytännössä saavuteta merkittävää parannusta vedenlaadussa, jos muutosta verrataan järven nykyiseen hyvään tilaan. Sen sijaan vesitilavuuden kasvulla on suurempi merkitys järven virkistyskäytön kannalta. Tuulijärvi, Iso-Kaakkuri ja Ontamojärvi Iijoen vesi virtaa rakennetussa tilanteessa edelleen Pudasjärven kautta, eikä vesistöjärjestelyillä ole vaikutuksia Pudasjärven eteläpuolella sijaitseviin Tuulijärveen, Iso-Kaakkuriin ja Ontamojärveen. Vedenlaadun kannalta tarkasteltuna voidaan arvioida, että YVA:n vaihtoehdoista Pudasjärven talvikorkeus +108,2 ja kesäkorkeudet 107,6 ja +108,2 olisivat edullisia Tuulijärvelle ja Iso-Kaakkurille, koska ko. korkeudet lisäisivät hieman järvien tilavuutta. Alemmilla kesävedenkorkeuksilla +107 ja +106,25 hanke ei muuttaisi nykyistä tilannetta eikä siten vaikuttaisi järvien vedenlaatuun. Aittojärvi Vesistöjärjestelyt koskevat erityisesti Aittojärveä, koska rakennetussa tilanteessa Iijoen virtaama kulkee suuren osan vuotta Aittojärven kautta. Iijoen vedenlaatu on selvästi parempi kuin Aittojärven vedenlaatu, joten hankkeella on positiivinen vaikutus Aittojärven tilaan. Kesäkaudella, kun Iijoen vesi ohjataan luonnonuomaan, Livojoen vesi kulkee edelleen Aittojärven kautta. Myös Livojoen ravinnepitoisuudet ovat pienempiä kuin Aittojärvessä, joten myös kesäkaudella järveen tulee nykyistä parempilaatuista vettä. Aittojärven veden vaihtuvuus on nykyisin hyvin pientä, joten järven valuma-alueelta tuleva kuormitus näkyy järven vedenlaadussa. Aittojärvellä esiintyy myös vähäisestä vedenlaadusta johtuvia talviaikaisia happikatoja, jotka voimistavat järven sisäistä fosforikuormitusta. Rakennetussa tilanteessa järvestä tulisi läpivirtausjärvi samalla tavalla kuin Pudasjärvestä. Aittojärven vedenlaatau vastaisi rakentamisen jälkeen käytännössä Iijoesta ja Livojoesta tulevan veden laatua. Rakentamisen myötä Aittojärven talvikauden happikadot poistuisivat. Aittojärven vedenkorkeus pidettäisiin rakennetussa tilanteessa tasolla +108 lukuun ottamatta veden alentamista tasolle +107,5 ennen kevätulvaa. Järven alimpia vedenkorkeuksia on omatoimisesti nostettu pohjapadon avulla. Aittojärven vesitilavuuden pysyvä kasvu olisi vedenlaadun kannalta edullista. Vedenlaadun kannalta tarkasteltuna voidaan arvioi- 120

123 da, että YVA:n vaihtoehdoista Pudasjärven talvikorkeus +108,2 ja kesäkorkeus +108,2 ovat kaikkein edullisimpia Aittojärvelle, koska silloin Iijoen virtaama kulkisi Aittojärven kautta ympäri vuoden. Alemmilla kesävedenkorkeuksilla +107,0 ja +106,4 Iijoki virtaa Aittojärven kautta talvella, kesällä Aittojärven veden vaihtuvuus lisääntyy Livojoen virtaaman verran. Koska Livojoen vedenlaatu on parempi kuin Aittojärven, on myös alemmista vedenkorkeusvaihtoehdoista etua Aittojärvelle. Aittojärven osalta ainoa lievä negatiivinen vaikutus voi olla Iijoen kuljettaman humuksen kertyminen järven pohjalle. Esimerkiksi Pudasjärvessä on havaittavissa orgaanisen aineksen kertymistä järven keskiosille. Pudasjärvessä kehitys on osittain luontaista johtuen suovaltaisesta valuma-alueesta. Luontaisen kehityksen lisäksi aineksen kertymistä on edesauttanut mm. suoojituksista peräisin olevan aineksen kulkeutuminen. Pudasjärveen kertynyt orgaaninen liete on hyvin pitkän ajan kehityksen tulos. Aittojärvessä vastaavaa kehitystä olisi nähtävissä korkeintaan vuosikymmenien kuluttua. Lisäksi Aittojärven kannalta on eduksi, että sen yläpuolella on Pudasjärvi, joka toimii vastaanottavana altaana ennen Aittojärveä. Naisjärvi Naisjärvi sijaitsee luonnonuoman sivussa, eikä siihen kohdistu varsinaisia vesistöjärjestelyjä. YVA:n yhteydessä tehdyssä kyselyssä Naisjärven ranta-asukkaat toivoivat, että järven vedenpintaa nostettaisiin hankkeen yhteydessä. Naisjärvi onkin hyvin tyypillinen järvi, jonka tilaa voidaan parantaa aliveden korkeutta nostamalla. Naisjärvellä on ollut aikaisemmin suunnitelmia alivedenkorkeuden nostamiseksi, mutta niitä ei ole toteutettu. Naisjärven kyselyssä ranta-asukkaiden keskimääräinen toive kesävedenkorkeudeksi oli + 105,1. Naisjärven vedenpintaa on suunniteltu nostettavaksi Iijokeen Revonniemen kohdalle rakennettavalla pohjakynnyksellä, jolloin myös vesillä liikkuminen olisi mahdollista. Kesäajan alhaisten vedenkorkeuksien nousu tasoon + 105,1 lisäisi järven vesitilavuutta ja näkyisi positiivisena vaikutuksena erityisesti kesäkaudella. Alivedenkorkeuden nostaminen ehkäisisi vesikasvillisuuden leviämistä järven keskialuielle sekä vähentäisi pohjaan kertyneen orgaanisen aineksen sekoittumista tuulen vaikutuksesta vesikerrokseen. Vedenpinnan nosto lisäisi järven vesitilavuutta, jolla olisi positiivinen vaikutus mm. järven happitalouteen, vaikkei Naisjärvelllä olekaan tavattu varsinaisia happikatoja. Paikallisten asukkaiden havaintojen mukaan tulvaaikana vesi virtaa ajoittain Iijoesta Naisjärveen päin. Tällä oletetaan olevan merkittävä vaikutus järven veden vaihtuvuuden kannalta. Tulva-aika on kuitenkin lyhyt ja päävirtaussuunta on tulvaa lukuun ottamatta Naisjärvestä Iijokeen. Naisjärven nykyinen heikko tila johtuu järven suovaltaisesta valuma-alueesta, pienestä vesitilavuudesta ja suuresta viipymästä. Hankkeen toteuttamisella olisi positiivisia vaikutuksia Naisjärven tilaan. Ypykkä- ja Isojärvi Ypykkäjärvi ja Isojärvi sijaitsevat suunniteltujen vesistöjärjestelyjen ulkopuolella, eikä hankkeella ole suoria vaikutuksia järvien vedenlaatuun. Mertajärvi Mertajärvi jää rakennetussa tilanteessa tekojärven alle, joten se käytännössä häviää rakentamisen myötä. Vaikutus on sama kaikissa hankkeen toteuttamisvaihtoehdoissa. Saunajärvi ja Vengasjärvi Saunajärvi ja Vengasjärvi on rajattu tekojärvialueen ulkopuolelle, eikä hankkeella ole niihin vaikutuksia. Vedet virtaavat järvistä edelleen Mertajokeen. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 Pudasjärviryhmän, Aittojärven ja Naisjärven vedenkorkeudet muuttuisivat ainoastaan tulvakorkeuksien osalta; huipputulvat laskisivat nykytilanteeseen verrattuna, tosin muutos olisi hieman pienempi kuin vaihtoehdossa VE 1. Muilta osin vedenkorkeuksissa ei tapahtuisi muutoksia, eikä hankkeella olisi käytännössä myöskään vaikutuksia veden laatuun. Muiden järvien osalta vaikutukset vastaisivat vaihtoehtoa VE 1; Mertajärvi jäisi tekojärven alle ja Ypykkä-, Iso- sekä Saunajärvi olisivat suorien vaikutusten ulkopuolella. VE 0, hanketta ei toteuteta Jos hanketta ei toteuteta, säilyy järvien vedenlaatu käytännössä nykyisellään. Järvien vedenpinnan vaihtelu säilyy nykyisessä tasossa, eikä järvien tilassa ole odotettavissa muutoksia. Vedenlaatu on riippuvainen valuma-alueelta tulevasta kuormituksesta, jonka määrässä ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa. 121

124 5.4 Kalasto Aineisto ja arviointimenetelmät Elinympäristömalli Luonnonuoman virtaosuuksien osalta keskeinen arviointimenetelmä on ollut kalojen elinympäristömalli. Tarkastelualueiksi valittiin Kipinän kylän kohdalla sijaitseva Vuormankoski, siitä ylävirtaan päin Petäjäkankaan kohdalla sijaitseva Varpuvirrat ja heti Kipinän kylästä alavirtaan päin sijaitseva alue Kienaskarilta Riepukoskelle. Mallissa tarkasteltiin eri virtaamien vaikutusta kalojen elinympäristöön. Tarkastelu suoritettiin kaksidimensionaalisella elinympäristömallilla. Mallinnus perustuu kalabiologien laatimiin kalojen elinympäristövaatimuksia kuvaaviin ns. preferenssikäyriin, maastomittauksiin ja virtausmallinnukseen. Tarkastelussa selvitettiin jokiuoman elinympäristön soveltuvuutta taimenelle, lohelle ja harjukselle veden syvyyden, virtausnopeuden ja pohjan laadun avulla käyttäen kesällä ja talvella laadittuja preferenssikäyriä. Jokialue jaoteltiin koskimaiseen, nivamaiseen ja suvantomaiseen habitaattiin yksidimensionaalisen virtausmallinnuksen HEC-RAS (U.S. Army Corps)- mallilla perustuen. Laskennoista tulostettiin virtausnopeus ja Frouden luku. Kohdealueen virtausmallinnukset tehtiin käyttäen kaksidimensionaalisia SMS (EMS-i)/RMA2 (U.S. Army Corps)- ja SMS (EMS-i) /FESWMS (Federal Highway administration) -virtausmalleja. Elinympäristömallinnus suoritettiin Fortumin, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen, Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Kemijoki Oy:n kehittämällä kaksidimensionaalisella FISUelinympäristömallilla. Kalastustiedustelu Hankealueen kalaston rakennetta sekä kalastusta selvitettiin kalastustiedustelun avulla. Tiedustelun avulla pyrittiin kartoittamaan alueella esiintyviä kalalajeja, harjoitetun kalastuksen määrää sekä kalansaaliita. Lisäksi kyselyllä pyrittiin selvittämään kalastajien näkemyksiä kyseisellä alueella mahdollisesti esiintyvistä kalastusta haittaavista tekijöistä. Kalastajia pyydettiin myös arvioimaan alueella tapahtuneita mahdollisia poikkeuksellisia muutoksia sekä antamaan yleisarvosana tyytyväisyydestä omaan kalastukseen selvitysalueella. Hankealue koostuu useista eri vesistöistä sekä vesistöjen osista, mikä kyselyä laatiessa pyrittiin ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon. Heinäkuussa 2008 lähetettiin postitse tiedustelulomakkeita 647 kappaletta. Tiedustelulomakkeeseen liitettiin vastauskuori sekä saatekirje jossa kerrottiin kyselyn tavoitteista sekä palautusaikataulusta. Osoitetiedot hankittiin kiinteistörekisterin kautta. Kyselyssä käytettiin kahden kierroksen menetelmää, eli jos joku ei vastannut kyselyyn ensimmäisellä kerralla, lähetettiin kysely vastaamatta jättäneille uudelleen. Vastaanottajista 336 ruokakuntaa palautti kyselyn. Kysely ei tavoittanut muuttuneen tai epäselvän osoitteen vuoksi seitsemää henkilöä ja muutama ulkomailla asuva henkilö jätettiin kyselyn ulkopuolelle postitusteknisistä syistä. Kalastuskyselyn vastausprosentti toisen kierroksen jälkeen oli 52,5 %. Muut tutkimukset, selvitykset ja tilastot Arvioinnissa on lisäksi käytetty aikaisempia tutkimustuloksia kuten Voimalohi Oy:n kalatalousselvityksiä, istutus- ja lupamyyntitilastoja, erilaisia tutkimusraportteja (mm. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos). Luonnonuoman koskialueilla on toteutettu sähkökoekalastuksia aikaisemmin vuosina 1982, 1983 ja Mertajoella on tehty sähkökoekalastuksia 1994, 1999, 2004 ja Kollajan luonnonuoman alueella tehtin kesällä 2008 sähkökalastuksia (Olli Van Der Meer 2008). Kesän 2008 sähkökoekalastukset tehtiin Varpuvirroilla, Vuormankoskessa, Myllykanavassa, sekä Riepu-, Hikimys- ja Konttikoskessa. YVA:n aikana selvitettiin kalojen nykyistä elohopeapitoisuutta Iijoesta pyydettyjen haukien avulla Nykytila Yleiskuvaus Iijoen kalastosta Iijoen vesistössä tavataan ainakin seuraavia kalalajeja: ahven, hauki, harjus, kiiski, kivennuoliainen, kivisimppu, kirjoeväsimppu, kymmenpiikki, kolmipiikki, kuore, lahna, made, merilohi, muikku, mutu, nahkiainen, salakka, seipi, siika, särki, säyne, ja taimen. Iijoen vesistöön on lisäksi istutettu mm. kuhaa, pohja- ja planktonsiikaa, kirjolohta ja puronieriää Pudasjärven yläpuolinen Iijoki Hankkeella ei ole suoria vaikutuksia Pudasjärven yläpuolelle. Iijoella on käynnissä merellisten vaelluskalojen palauttamiseen tähtäävä hanke. Siksi Pudasjärven yläpuolinen uoma on otettu mukaan kalastoon kohdistuvien vaikutusten arviointiin vaelluskalojen osalta. Iijoen pääuoman keski- ja yläosan kalasto koostuu pääosin samoista kalalajeista kuin Iijoen alaosalla; yleisimmät kalalajit ovat hauki, ahven ja särkikalat. Sen li- 122

125 Taulukko Kesällä 208 toteutetun sähkökoekalastuksen saalis ja yksilötiheys. Alueen nro ja pinta-ala (m2) taimen (kpl/g/tiheys) harjus (kpl/g/tiheys) lohi (kpl/g/tiheys) muut (kpl/g/tiheys) 1 (162), Varpuvirrat 1/26/0,6 15/80/9,6 2 (126), Varpuvirrat 10/69/7,9 3 (216), Varpuvirrat 1/34/0,5 61/503/28,3 4 (321), Varpuvirrat 44/301/19,0 5 (216), Varpuvirrat 11/157/5,1 6 (100), Varpuvirrat 2/244/2,0 7 (300), Myllykanava 7/152/2,3 9/160/3,0 8 (180), Vuormankoski 18/82/10,0 9 (144), Vuormankoski 1/5/0,7 29/103/20,1 10 (320), Vuormankoski 1/13/0,3 19/95/5,9 11 (210), Vuormankoski 3/40/1,4 11/55/5,2 12 (360), Vuormankoski 12/135/3,3 13 (300), Vuormankoski 12/252/4,0 14 (225), Vuormankoski 39/83/17,3 15 (100), Vuormankoski 1/4/1,0 6/262/6,0 16 (410), Vuormankoski 1/458/0,2 1/7/0,2 2/33/0,5 58/431/14,1 17 (295), Riepukoski 1/219/0,3 45/196/15,3 18 (100), Riepukoski 15/28/15,0 19 (150), Riepukoski 13/64/8,7 20 (225), Hikimyskoski 1/5/0,4 40/103/17,8 21 (109), Hikimyskoski 2/43/1,8 22 (75), Konttikoski 2/1/2,7 23 (45), Konttikoski 2/34/4,4 24 (25), Konttikoski säksi Iijoen yläosan järvissä esiintyy muikkua ja siikaa sekä järvitaimenta. Iijoen keski- ja yläosalla esiintyy monin paikoin alkuperäisiä ja lisääntymiskyisiä taimenkantoja. Tosin osa Iijoen sivupurojen alkuperäisistä taimenkannoista on kärsinyt istutetun puronieriän luontaisesta lisääntymisestä. Taimenen lisäksi Iijoen keski- ja yläosan virta-alueilla tavataan yleisesti luontaisesti lisääntyvää harjusta Iijoen luonnonuoma Kollajan kohdalla Luonnonuoman kalastoa selvitettiin vuonna 2008 toteutetulla kalastustiedustelulla. Tiedustelun perusteella suvantoalueella yleisinä esiintyviä kalalajeja ovat hauki, ahven, särki, lahna, säyne sekä made. Suvantoalueiden sivuun jäävien putaiden kalasto koostuu käytännössä samoista kalalajeista kuin luonnonuoman suvantojen kalasto. Kaloilla on esteetön kulku putaiden ja Iijoen pääuoman välillä, joten putaiden kalasto on yhteydessä pääuoman kalastoon. Putaiden matalat ja runsaasti vesikasvillisuutta kasvavat uomat tarjoavat sopivia elinympäristöjä särkikaloille sekä hauelle ja ahvenelle. Luonnonuoman koskialueilla esiintyviä kalalajeja ovat lisäksi harjus, taimen, kirjolohi sekä puronieriä. Koskialueilla tehdyissä sähkökalastuksissa on taimenen ja harjuksen lisäksi saatu saaliiksi mm. kivisimppuja, mutuja ja kivennuoliaisia. Vuonna 2008 toteutetun sähkökoekalastuksen tulokset on esitety taulukossa Kesän 2008 sähkökoekalastuksesa haittasivat suuret virtaamat, joten saalis jäi melko pieneksi. Vuormankoskelta saatiin saaliiksi yksi taimen, joka oli hyvin todennököisesti peräisin istutuksista. Kesän vanhoja harjuksia saatiin yksittäisiä kappaleita Konttikoskea lukuun ottamatta kaikilta koskialueilta. Saaliiksi saatiin myös lohenpoikasia, jotka olivat kaksikesäisiä ja peräisin Metsähallituksen kevään istutuksista. Kaikki saadut lohi-istukkaat olivat hyväkuntoisia. Muu saalis koostui seuraavista lajeista: simppu, kivennuoliainen, ahven, made, särki, mutu, seipi, salakka ja hauki. Sähkökoekalastuksisa on saatu saaliiksi kesänvanhoja harjuksen poikasia, mikä osoittaa harjuksen lisääntyvän luonnonuoman alueella. Paikallisten asukkaiden mukaan harjus lisääntyy Iijoessa koskien lisäksi mm. Myllysaaren ja Hietaputaan välisellä osuudella. Harjuksen kanta on Iijoessa vahva ja sähkökalastuksis- 123

126 sa on saatu saaliiksi kaikkia ikäluokkia. Luontaisesti lisääntyvän kannan lisäksi alueelle myös istutetaan harjusta. Luonnonuoman koskialueilla esiintyvät taimenet ovat valtaosaltaan peräisin istutuksista. Alueella tehdyissä sähkökoekalastuksissa ei ole havaittu taimenen pienpoikasia, joten taimen luontainen lisääntyminen Kollajan luonnonuoman alueella näyttäisi olevan nykyisellään hyvin vähäistä, vaikka Iijoen yläosan pääuomassa sekä monissa sivupuroissa tavataan taimenen luontaista lisääntymistä Livojoki, Mertajoki, Siuruanjoki Livojoen kalastossa esiintyy kalastustiedusteluiden perusteella haukea, ahventa, särkeä, lahnaa, madetta sekä vähäisessä määrin siikaa. Koskipaikoilla esiintyy harjusta, taimenta ja kirjolohta. Siuruanjoen kalaston rakennetta on selvitetty turvetuotannon velvoitetarkkailujen yhteydessä. Siuruanjoella tavattavat kalalajit ovat samoja kuin Iijoella ja Livojoella; yleisenä esiintyy haukea, ahventa sekä särkikaloja. Koskialueilla esiintyy sähkökoekalastusten tulosten perusteella harjusta, taimenta sekä kivisimppua, kivennuoliaista, mutua ja seipiä. Siuruanjoen kalataloustarkkailussa on seurattu myös Mertajoen kalastoa Suukosken kohdalla tehdyillä sähkökoekalastuksilla (vuosina 1994, 1999, 2004 ja 2007). Mertajoen kalastoa selvitettiin myös vuoden 2008 kalastustiedustelussa. Mertajoen alaosan kalasto koostuu pääosin ahvenesta ja hauesta sekä särkikaloista. Sähkökoekalastuksissa on saatu saaliiksi hauen, ahvenen ja särkikalojen lisäksi madetta, kivisimppua ja kivennuoliaista. Harjusta on tavattu Mertajoen alaosalta lähes jokaisella sähkökoekalastuksella, taimenta on saatu saaliiksi ainoastaan kerran, vuonna Hankealueen järvet Kalastustiedustelun perusteella hankealueen keskeisimpien järvien (Pudasjärviryhmä sekä Aittojärvi, Naisjärvi, Isojärvi ja Ypykkäjärvi) kalasto koostuu vastaavista lajeista kuin Iijoen suvantoalueilla. Järvillä yleisinä esiintyviä kalalajeja ovat hauki, ahven, särki, lahna, säyne sekä made. Pudasjärvellä esiintyy kalastustiedustelujen mukaan harvalukuisena siikaa ja muikkua. Järvillä esiintyvien kalalajien lisääntymistä ei ole erityisesti selvitetty. Järvillä esiintyvät kalalajit ovat tavanomaisia ja alueelle tyypillisiä lajeja, joiden lisääntymiseen soveltuvia alueita on järvialueilla runsaasti Iijoen rakennettu alaosa ja merialue Iijoen rakennetun alaosan kalaston rakennetta seurataan mm. Pohjolan Voiman kalataloudellisen kalataloustarkkailun avulla. Iijoen rakennetulla alaosalla esiintyy vastaavat kalalajit kuin luonnonuoman alueella; yleisenä esiintyy hauki, ahven, särki, lahna, säyne sekä made. Lisäksi rakennetulla alaosalla esiintyy istutuksis- Kuva Siian velvoiteistutukset Iijoella v luvun lopusta alkaen siikaistutuksista on siirrytty harjuksen, taimenen ja kirjolohen istutuksiin. Kuvassa muut lajit sisältää hauki- ja puronieriäistutuksia. 124

127 ta peräisin olevaa taimenta, kirjolohta ja jossakin määrin edelleen myös siikaa, vaikka siikaistutukset ovatkin nykyisin vähäisiä. Iijoen suualueella esiintyy merilohta, meritaimenta, nahkiaista ja siikaa. Merestä jokialueelle nousevilla kaloilla on nousumahdollisuus Raasakan 8 kilometrin mittaiseen luonnonuomaan säännöstelypadolle saakka erityisesti silloin, kun voimalaitoksella on ohijuoksutuksia. Mereltä nousevan kalan tilannetta on käsitelty tarkemmin kohdassa Iijoen edustan merialueella tavataan mm. seuraavia kalalajeja: nahkiainen, siika, lohi, taimen, muikku, silakka, hauki, ahven, made, kuore, säyne, särki ja salakka. Lisäksi merialueella esiintyy mm. simppuja ja piikkikaloja Istutukset Voimalaitosten istutusvelvoitteet Raasakan voimalaitoksen yläpuoliselle vesialueelle ovat lupavelvoitteina kolmen vuoden keskiarvona laskettuna yksikesäistä sisävesisiian poikasta sekä vaellusikäistä vähintään 20 cm:n pituista sisävesiin soveltuvan lohensukuisen kalan poikasta. Istutuksia on muutettu velvoitepäätöksen mahdollistamalla ja kalatalousviranomaisen hyväksymällä tavalla muiksi lajeiksi. Siikaistukkaita alettiin vaihtaa muiksi lajeiksi jo 1980-luvulla ja vuodesta 1991 alkaen pääosa siioista on vaihdettu lähinnä harjukseksi, kirjoloheksi ja taimeneksi. Taimenistutuksia toteutetaan nykyisin 3-kesäisillä tai sitä vanhemmilla poikasilla luvun alusta lähtien patoallasalueen taimenet korvattiin kirjolohella, ja loput taimenet istutettiin vanhempina. Samalla taimenistutuksia painotettiin joen yläosille. Nykyisellään Pohjolan Voima istuttaa hankkeen vaikutusalueelle vuosittain 350 kg kolmikesäistä taimenta ja kappaletta yksikesäistä harjusta, kappaletta kuhaa ja kg kirjolohta. Iijokisuulle Pohjolan Voima istuttaa vuosittain vaelluskokoista lohenpoikasta, taimenen poikasta sekä 1,2 miljoonaa siianpoikasta. Pohjolan Voiman istutukset Iijoen sisävesialueella vuosina on esitetty kuvassa Pohjolan Voiman lisäksi Iijoella on istutusvelvoitteita myös Metsähallituksella. Metsähallituksella on uitosta johtuva velvoite istuttaa jokisuulle lohen vaelluspoikasia (smoltteja). Vuodesta 2006 alkaen velvoitetta on ollut mahdollista toteuttaa istuttamalla pienempiä lohen jokipoikasia Iijoen keski- ja yläosan poikasalueille. Osa Metsähallituksen istutusvelvoitteista liittyy koskialueiden kunnostushankkeiden yhteydessä tehtyihin uittosääntöjen kumoamisiin. Velvoite määrää istuttamaan koskialueille kunnostuksen jälkeen taimenta ja harjusta viitenä kunnostuksen jälkeisenä vuonna ja seuraamaan niiden menestystä 10 vuoden ajan. Metsähallituksen uittovelvoiteistutuksissa kunnostetuille jokialueille on käytetty Kuusamon Kitkajoen 1-vuotiaita taimenia. Lisäksi Metsähallitus on istuttanut velvoitealueen ulkopuolella oleville vesialueilleen mm. 1-kesäistä siikaa, harjusta sekä hieman kuhaa ja pyyntikokoisia taimenia. Velvoiteistutusten lisäksi Iijoelle istutetaan kalaa osakaskuntien toimesta. Osakaskunnat ovat istuttaneet pääasiassa 1-kesäistä siikaa, kuhaa, harjusta sekä pieniä määriä pyyntikokoista kirjolohta ja taimenta. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen koordinoiman Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hankkeen yhteydessä suoritetaan vuosina merilohen ja meritaimenten pienpoikasistutuksia Rapu Rapu ei kuulu alun perin Iijoen lajistoon, vaan se on kotiutettu Iijoelle 1900-luvun alussa tehtyjen siirtoistutusten avulla. Istutusten avulla Iijoelle muodostui elinkykyinen rapukanta vuosikymmeniksi. Iijoki oli yksi Suomen parhaista rapujoista 1980-luvun alkuun saakka, ennen kuin rapurutto levisi Iijoelle. Iijoelta on saatu parhaimmillaan vuosittain n kpl:n rapusaaliita (Iijoen vesistön kalastusalue 2006). Nykyisen rapusaaliin arvioidaan olevan noin kpl/vuosi. Pyyntivahvoja kantoja esiintyy lähinnä Iijoen sivujoissa Lohen palauttaminen ja vaelluskalahanke Iijoki on ollut luonnontilaisena yksi Suomen merkittävimmistä lohijoista. Iijoen on arveltu tuottaneen n. 12 % Suomen puolella tapahtuvasta lohituotannosta 1900-luvun alussa. Lohen, samoin kuin muiden vaelluskalojen nousu Iijokeen päättyi Iijoen alaosan voimalaitosten rakentamiseen 1960-luvulla. Alkuvaiheessa lohia siirrettiin voimalaitosten yli, mutta siitä luovuttiin, kun ylisiirron ei todettu tuottavan tulosta. Voimalaitosten rakentamisen lisäksi Iijokeen nousevien kalojen elinmahdollisuuksia heikensivät lisäksi mm. soiden ojitukset sekä uittoperkaukset. Uiton vuoksi perattujen uomien mukana hävisi merkittävä osa Iijoen virtavesikalojen kutualueista. Voimalaitosluvissa oikeudelliseksi ratkaisuksi tuli, että Pohjolan Voiman tuli istuttaa jokisuulle rakentamattoman joen poikastuotantoa vastaava määrä vaellusvalmiita lohenpoikasia, ja jokialueella lohisaaliin menetys määrättiin korvattavaksi rahalla. 125

128 Pudasjärven yläpuolisessa Iijoen pääuomassa sekä sivu-uomissa on tehty koskikunnostuksia vuonna 1988 loppuneen uiton jälkeen yhteensä noin 320 virtaosuudella. Koskikunnostuksilla on luotu periaatteelliset edellytykset lohen lisääntymiselle. Lohen palauttamisesta Iijokeen on keskusteltu ainakin 1980-luvulta saakka. Konkreettisesti lohen palauttamisasiaa on viety eteenpäin vuodesta 1997 alkaen, jolloin käynnistyi Iijoen ympäristönhoito-ohjelma. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen koordinoimassa ohjelmassa tehtiin selvitys kalateiden rakentamisesta Iijoen alaosan voimalaitoksille. Vuonna 2006 Metsähallituksen uittovelvoitetta muutettiin siten, että jokisuulle istutettavien smolttien sijasta voidaan istuttaa jokipoikasia ylemmäksi jokialueelle. Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hanke kuuluu Iijoen ympäristönhoito-ohjelma Iijoen Uusi Tulevaisuus hankekokonaisuuteen. Hankkeen päävastuu on Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksella, osatoteuttajina toimivat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Oulun yliopisto sekä Metsähallitus. Yhteistyökumppaneina toimivat mm. Kainuun TEkeskuksen kalatalouden toimintayksikkö, Keski- Perämeren kalastusalue, Iijoen vesistön kalastusalue sekä Kuusamon kalastusalue. Hankkeen rahoittajina ovat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Suomen valtio, PVO-Vesivoima Oy, Pudasjärven kaupunki, Taivalkosken kunta, Kuusamon kaupunki, Iin kunta ja Yli-Iin kunta. Monitahoisen yhteistyön perimmäisenä tavoitteena on vaelluskalakannan luonnonvaraisen lisääntymisen ja vesivoimatalouden harjoittamisen yhteensovittaminen. Vuosina toteutettavan hankkeen 1 vaiheen päätavoitteena on saada aikaan vaelluskalojen palautusohjelma ja aloittaa siihen liittyvät työt, joita ovat jokialueelle tehtävät merilohen ja -taimenen poikasistutukset ja sukukypsien lohien ylisiirto voimalaitospatojen ylitse kutualueille. Näillä toimenpiteillä perustetaan vaeltava kalasto. Lisäksi selvitetään kalan kulun edellytykset ja toteuttamismahdollisuudet. Kalan kululle on vaihtoehtoina ylisiirto pysyvänä ratkaisuna, vanhojen uomien käyttäminen kulkureitteinä, kalateiden rakentaminen patojen yhteyteen tai eri vaihtoehtojen yhdistelmä Vaikutukset kalastoon Tekojärveen kehittyvä kalasto Kokemukset muista tekojärvistä Tekojärvien kalastoa on tutkittu runsaasti sekä Suomessa että ulkomailla. Tekojärven maantieteellinen sijainti, topografia ja pohjan laatu sekä säännöstelyväli ovat tärkeimpiä tekojärvien ekosysteemin ja kalaston kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä (Sutela & Mutenia 2001). Valtaosa Suomen tekojärvistä sijaitsee Pohjanmaalla. Pohjanmaan tekojärvien kalastossa vallitsevat hauki, ahven ja särki, mutta usein myös kiiskellä ja mateella on huomattava osuus kalastossa. Ahven tuottaa tyypillisesti erittäin runsaita vuosiluokkia tekojärven täytön jälkeisinä vuosina. Särkikalat ja made ovat yleisiä tekojärvissä, joiden ph on yli 5,5. Hauki dominoi happamissa ja talvella vähähappisissa altaissa. Lahna taas menestyy kohtalaisen suurissa tekojärvissä. Lokan tekojärvessä särki ja hauki muodostivat 80 % kalastosta täyttämisen jälkeen ensimmäisinä vuosina. Porttipahdan tekojärvessä puolestaan made ja hauki muodostivat alkuvaiheessa 65 % kalastosta. Lokassa ja Porttipahdassa istutetusta peledsiiasta tuli runsain laji 1980-luvun lopulla (Mutenia & Salonen 1991). Peledsiian on myös havaittu lisääntyvän luontaisesti pohjoisen tekoaltaissa. Lokan ja Porttipahdan kalastossa esiintyy lisäksi mm. vaellussiikaa. Kollajan tekojärven tuleva kalasto Kollajan tekojärveen kehittyy suhteellisen nopeasti oma kalastonsa. Kalat kulkeutuvat Kollajan tekojärveen Iijoesta, Livojoesta ja Aittojärvestä, joten tekojärveen tuleva kalasto muodostuu näillä alueilla esiintyvistä kalalajeista. Tekojärveen kotiutuu alkuvaiheessa hauki, ahven sekä alueella yleisenä esiintyviä särkikaloja. Tekojärven kalalajistoa ja kalaston rakennetta voidaan muokata istutuksilla. Kalojen esiintymisen kannalta yksi keskeinen tekijä on ravinto; kalat käyttävät lajista ja kehitysasteesta riippuen ravintonaan joko planktoneliöstöä, pohjaeläimistöä tai muita kaloja. Tekojärvessä on varsinkin alkuvuosina runsaasti ravintoa kaloille. Tekojärven planktoneliöstö muodostuu nopeasti jo täyttövaiheessa. Alkuvaiheessa tekojärven rehevyys suosii planktonin kasvua ja kasvusta hyötyvät edelleen planktonia ravintonaan käyttävät kalalajit (mm. suuri osa särkikaloista). Tekojärven pohjaeläimistö muodostuu veden mukana kulkeutuvista yksilöistä sekä toisaalta alueen vesistöissä (mm. Mertajärvi ja Mertajoki) elävistä yksilöistä. Myös pohjaeliöstössä tapahtuu alkuvaiheessa nopeaa kasvua, josta hyötyvät pohjaeläimistöä ravinnokseen käyttävät kalalajit (esim. ahven). Runsaan tuotannon seurauksena tekojärven kalatuotanto on alkuvaiheessa suurta. Runsas kalakanta tarkoittaa, että myös petokaloille (hauki, suurimmat ahvenet) on runsaasti ravintoa 126

129 Taulukko Iijoelta pyydystettyjen haukien elohopeapitoisuudet. Näytteenottopiste Näytteenottopäivä Paino g Pituus mm mg Hg/kg Pahkakosken ylä-allas ,42 Pahkakosken ylä-allas ,37 Pahkakosken ylä-allas ,36 Pahkakosken ylä-allas <0,2 Raasakan ylä-allas <0,2 Raasakan ylä-allas <0,2 Raasakan ylä-allas ,27 Kantolan lampi <0,20 Kantolan lampi <0,2 Kantolan lampi ,28 Kantolan lampi ,29 tarjolla varsinkin ensimmäisinä vuosina. Uusien kalalajien istutukset tekojärviin ovat joissakin tapauksissa johtaneet erinomaisiin tuloksiin, toisinaan taas epäonnistumisiin. Usein tekojärviin on istutettu petokaloja, kuten haukea, kuhaa tai lohikaloja pitämään pienikokoisten planktonsyöjäkalojen kannat kurissa. Tällä ns. biomanipulaatiolla on pyritty vähentämään eläinplanktonia syöviä kaloja, jotta eläinplanktonkanta pysyisi vahvana ja pystyisi pitämään kurissa perustuotannosta vastaavan kasviplanktonyhteisön. Aina istutuksilla ei kuitenkaan ole saavutettu toivottua tulosta. Lokkaan ja Porttipahtaan on istutettu petokalaksi järvitaimenta, järvilohta ja harmaanieriää. Näistä ainakin järvitaimen on kasvanut tekojärvissä hyvin, joten arvokalojenkin kotiuttaminen altaisiin näyttää mahdolliselta. Kollajan tekojärven kalastoa olisi mahdollista muokata kalanistutuksilla. Tekojärven vesi olisi jonkin verran rehevämpää kuin Iijoen pääuomassa, joten tekojärven planktontuotanto olisi todennäköisesti runsasta vielä vuosiakin täyttämisen jälkeen. Soveltuvia istutuskaloja olisi todennäköisesti eläinplanktonia hyödyntävät lajit, kuten siika. Kollajan tekojärven säännöstelyväli on n. 10 metriä, joten tekojärven vesitilavuus supistuu talvikaudella huomattavasti. Tekojärven vesitilavuus on kuitenkin lopputalvellakin riittävä kalojen kannalta. Kun veden pinta laskee matalilla reuna-alueilla, siirtyvät kalat syvemmille alueile. Tekojärven vesi säilyy talvellakin todennäköisesti pääosin hapekkaana. Tekojärven luoteisosan syvänteessä voi esiintyä ajoittaista happikatoa lopputalvella, mutta kaloilla on mahdollisuus liikkua tekojärven osiin, joissa vesi säilyy hapekkaana läpi talven. Tekojärven happitilannetta seurataan säännöllisesti rakentamisen jälkeen, jos talvikauden happikatoja esiintyy, voidaan tilannetta parantaa esim. ilmastuksella. YVA:n vaihtoehtojen välillä ei ole juurikaan eroa kalaston suhteen. Periaatteessa vaihtoehto VE 1 on kalaston kannalta hieman edullisempi kuin VE 2. Vaihtoehdossa VE 1 säilyy suurempi läpivirtaus ympäri vuoden ja ravinnepitoisuudet ovat hieman alhaisemmat kuin vaihtoehdossa VE 2. Käytännössä kalastossa ei kuitenkaan ole todennäköisesti suurta eroa vaihtoehtojen välillä. Tekojärven kalojen elohopeapitoisuudet Tekojärven kalaston ja erityisesti sen hyödyntämisen kannalta tärkeä huomioitava asia on kalojen elohopeapitoisuus tekojärven rakentamisen jälkeen. Tekojärvien vesittämisen jälkeen on kaloissa havaittu luonnonvesiä suurempia elohopeamääriä. Kalojen elohopeapitoisuuksien kasvu johtuu elohopean metylaation lisääntymisestä veden alle jääneessä maaaineksessa. Metyloitunut elohopea rikastuu ravintoketjussa, joten suurimmat pitoisuudet tavataan petokaloissa kuten hauessa, mateessa ja suurimmissa ahvenissa. Elohopean pysyvyyden ja kertyvyyden vuoksi korkeimmat pitoisuudet näkyvät vanhoissa ja suurissa kaloissa. YVA:n aikana selvitettiin Iijoen haukien elohopeapitoisuutta nykytilanteessa. Iijoelta pyydystettiin joulukuussa 2008 haukia Raasakan ja Pahkakosen yläaltaista sekä Kantolan lammen alueelta. Haukien lihaksen elohopeapitoisuus määritettiin Ramboll Analytics Oy:n laboratoriossa. Kaikkien pyydystettyjen haukien elohopeapitoisuus jäi alle 0,5 mg/kg. Yksittäinen korkein elohopeapitoisuus (0,42 mg/kg) mitat- 127

130 Elohopea Elohopea on myrkyllinen raskasmetalli, jota esiintyy luonnossa kallioperän mineraaleissa. Elohopeaa vapautuu ilmakehään luonnon omista prosesseista, kuten tulivuorenpurkauksista ja maanjäristyksistä. Kolmannes ilmakehän elohopeasta on peräisin teollisuuslähteistä. Noin % ilmakehän elohopeasta on metallisessa alkuainemuodossa (Hg 0 ). Mineraalimaissa ja anaerobisissa sedimenteissä elohopea esiintyy kahden arvoisena kationina (Hg 2+ ). Kahdenarvoinen muoto voi edelleen metyloitua bakteerien tai sienten toimesta metyylielohopeaksi (MeHg, CH 3 Hg). Eliöissä elohopea on tavallisimmin metyylielohopeana. Esim. hauessa tavattavasta elohopeasta on valtaosa (yli 90 %) metyylielohopeana, minkä on havaittu olevan myös myrkyllisin elohopean esiintymismuoto. Verta (1990) on arvioinut, että järvien elohopea on pääosin peräisin valuma-alueelta, jonne se on kertynyt mm. ihmistoiminnasta peräisin olevasta ilmalaskeumasta. Valuma-alueelta vesistöön elohopean on todettu kulkeutuvan pääosin humusaineksen mukana. Soiden on havaittu olevan kokonaiselohopean nieluja, mutta toisaalta taas metyylielohopean lähteitä. Turvemaiden elohopean metylaatioprosessien on arvioitu olevan merkittäviä kalan elohopeapitoisuuden kannalta. Myös metsäisten valuma-alueiden on todettu lisäävän vesistöjen elohopeakuorma. Koska elohopea tiedetään haitalliseksi raskasmetalliksi, on elohopeapitoisten haukien syömistä rajoitettu. EY:n asetuksella on ihmisravinnoksi käytettävän hauen elohopean enimmäismääräksi asetettu 1 mg/kg, muilla kaloilla 0,5 mg/kg. Kun kalan elohopeapitoisuus on tasolla 0,5-1,0 mg/kg, tulisi kalansyöntiä rajoittaa. Kuva Hauen elohopeapitoisuuden riippuvuus tekojärven iästä (Porvari 2003). tiin Pahkakosken yläaltaalta pyydystetystä hauesta. Tulokset osoittavat, että nykytilanteessa haukien elohopeapitoisuudet ovat suhteellisen alhaisia, eikä elohopeapitoisuus haittaa haukien käyttöä ravintona. Yleisenä havaintona tekojärvissä on todettu, että orgaanisen aineen lisääntyminen sekä ph:n ja happipitoisuuden laskeminen nostavat kalojen elohopeapitoisuuksia. Kalojen elohopeapitoisuuden on havaittu olevan suurimmillaan uusissa tekojärvissä, joten tekojärven vanhetessa kalojen pitoisuudet laskevat. Suomen tekojärvien kalojen elohopeapitoisuudet ovatkin laskeneet selvästi 1980-luvun tasoon verrattuna, mutta ylittävät yhä luonnonjärvien pitoisuudet. Porvarin ja Verran (1998) mukaan Kemijoen vesistöalueella noin 10 vuotta sitten hauista 35 %, mateista 27 %, ahvenista 15 % ja särjistä 10 % ylitti 0,5 mg/kg rajan. Veden metyylielohopeapitoisuudet olivat erittäin alhaisia kaikissa vesissä, mikä merkitsee tutkijoiden mukaan sitä, että elohopea metyloituu tekojärvissä enää vähäisessä määrin. Kilon painoisella hauella 1 mg/kg raja on 1990-luvulla ylittynyt enää kahdessa Pohjanmaan tekojärvessä (Porvari ja Verta 1980). 128

131 Kalojen elohopeapitoisuuden ennustamiseksi on kehitelty lukuisia tilastollisia yhtälöitä, joiden avulla voidaan arvioida pitoisuuksia. Kalojen elohopean on todettu olevan riippuvainen tekojärven iästä, lisäksi elohopeapitoisuuden on todettu olevan riippuvainen mm. veden ph:sta, happipitoisuudesta ja kemiallisesta hapenkulutuksesta. Yleisellä tasolla voidaan arvioida, että kalojen elohopeapitoisuudet tekojärvessä noudattavat seuraavaa rytmiikkaa: Tekojärven ikä 0-5 vuotta: petokaloissa, erityisesti hauissa, esiintyy yli 1 mg/kg olevia pitoisuuksia Tekojärven ikä 5-10 vuotta: Elohopeapitoisuudet laskevat, mutta arvon 0,5 mg/kg esiintyviä pitoisuuksia tavataan yleisesti Tekojärven ikä yli 10 vuotta: Pitoisuudet laskevat edelleen, mutta 0,5 mg/kg olevia pitoisuuksia esiintyy satunnaisesti. Jakson alkupuolella useammin, ylitysfrekvenssi vähenee hitaasti. Luonnon järvien taso saavutettaneen vuodessa Ennalta arvioiden Kollajan tekojärven kalojen elohopeapitoisuudet jäänevät pienemmiksi kuin tekoaltaissa yleensä johtuen keskimääräistä paremmasta vedenlaadusta (happi, ph, COD Mn ). Silti elohopeapitoisuudet tulevat rajoittamaan jossain määrin kalojen käyttöä ravintona tekojärven alkuvuosina. Tekojärven ikääntyessä haitta vähenee ja lopulta häviää. Kalojen elohopeapitoisuudet voivat olla rakentamisen jälkeen koholla myös tekojärven alapuolella (Porvari ja Verta 1998). Näin ollen on mahdollista, että kohonneita kalojen elohopeapitoisuuksia todetaan myös Iijoen rakennetulta alaosalta ja jokisuulta. Mikäli hanke toteutetaan, on kalojen elohopeapitoisuutta seurattava säännöllisesti tekojärvessä, Iijoen alaosalla sekä Aittojärvessä Vaikutukset Pudasjärven yläpuolisen Iijoen kalastoon Hankkeella ei ole suoria vaikutuksia Pudasjärven yläpuolelle. Hankken vaikutuksia merellisten vaelluskalojen palauttamiseen on käsitelty kohdassa Vaikutukset luonnonuoman kalastoon Koskialueiden elinympäristömallinnus Koskialueiden vaikutusarvioinnissa käytettin Fortum Service Oy:n elinympäristömallinnusta. YVAselostuksessa on esitetty mallinnuksen keskeisimmät tulokset, mallissa käytetyt menetelmät sekä mallinnuksen tulokset kokonaisuudessan on esitetty erillisessä raportissa Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m2] Virtaama [m 3 /s] > talvi >15 kesä kesä talvi <10 cm kesä 4-9 talvi kutu ja mäti Kuva Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] taimenelle Kienasvirta- Riepukoskella mallinnetuilla virtaamilla. 129

132 Mallinnuksia tehtiin Keinasvirran-Riepukosken, Vuormankosken sekä Varpuvirtojen alueelle. Mallinnuksessa käytettiin virtaamia välillä m 3 /s. Mallinnukset suoritettiin seuraaville kalalajeille ja niiden kehitysvaiheille: Taimen: Taimenen kutu ja mädin selviytyminen, alle 10 cm:n pituiset poikaset kesällä, 4-9 cm:n pituiset poikaset talvella, cm poikaset kesällä, cm poikaset talvella, yli 15 cm:n pituiset poikaset kesällä, cm taimenet talvella. Harjus: Harjuksen kutu ja mädin selviytyminen, 1,5-2,5 cm poikaset (vastakuoriutuneet), 5-25 cm poikaset talvella sekä aikuiset harjukset kesällä. Lohi: Kutu ja mädin selviytyminen, alle 10 cm poikaset (vastakuoriutuneet), yli 10 cm poikaset, aikuiset lohet. Mallinnuksen tulokset Kienasvirta - Riepukoski Kienasvirran-Riepukosken alueella on taimenen eriikäisille poikasille soveltuvaa elinympäristöä jonkin Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] Virtaama [m 3 /s] aikuinen harjus poikaset (5-25 cm) kesä poikaset (5-25 cm) talvi vastakuor iutuneet (1,5-2,5 cm) kutu Kuva Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] harjukselle Kienasvirta- Riepukoskella mallinnetuilla virtaamilla Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] Virtaama [m 3 /s] poikaset vastakuo riutuneet kutu ja mäti aikuinen lohi Kuva Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] lohelle Kienasvirta- Riepukoskella mallinnetuilla virtaamilla. 130

133 verran, etenkin pienillä virtaamilla Kienaskarilla ja rantojen lähellä. Taimenen kudulle soveltuvaa aluetta esiintyy ainoastaan pienellä alueella Kienaskarin kohdalla. Harjukselle nivamainen alue tarjoaa melkein virtaamasta riippumatta runsaasti soveltuvaa elinympäristöä etenkin harjuksen suuremmille poikasille ja aikuisille yksilöille. Harjuksen kudulle soveltuvia alueita ei tällä jokiosuudella näytä olevan pientä Kienaskarin kohtaa lukuun ottamatta. Myös vastakuoriutuneille poikasille sopivaa elinympäristöä on rantojen läheisyydessä melko vähän. Jos harjus pystyy lisääntymään muualla, on tämä hyvää aluetta suuremmille harjuksille. Lohen kannalta tämä osuus sopii olosuhteiltaan parhaiten suuremmille poikasille. Lohen poikasille, etenkin suuremmille, on rantojen lähellä soveltuvaa elinympäristöä. Lohen kudulle näyttää soveltuvan vain pieni osa alueesta Kienaskarin kohdalla. Aikuiselle lohelle alue on liian nivamainen eli syvyyttä on liikaa virtausnopeuteen nähden >24 Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] Virtaama [m 3 /s] talvi >15 kesä kesä talvi <10 cm kesä 4-9 talvi kutu ja mäti Kuva Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] taimenelle Vuormankoskella mallinnetuilla virtaamilla Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] Virtaama [m 3 /s] aikuinen harjus poikaset (5-25 cm) kesä poikaset (5-25 cm) talvi vastakuor iutuneet (1,5-2,5 cm) kutu Kuva Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] harjukselle Vuormankoskella mallinnetuilla virtaamilla. 131

134 Vuormankoski Taimenen kudulle parhaiten soveltuvat olosuhteet ovat virtaamilla m 3 /s. Virtaamilla 10 ja 15 m 3 /s virtausnopeus on liian alhainen, ja yli 100 m 3 / s:lla vesisyvyys taas liian suuri. Taimenen poikasille ja aikuisille taimenille on ranta-alueilla ja osin jopa keskempänäkin uomaa soveltuvia elinalueita suurimpia virtaamia (100 ja 150 m 3 /s) lukuun ottamatta. Harjuksen kudulle löytyy Vuormankoskelta soveltuvia alueita pienimpiä virtaamia 10 ja 15 m 3 /s lukuun ottamatta. Pienillä virtaamilla taas vastakuoriutuneille harjuksille löytyy sopivia elinympäristöjä tältä alueelta. Suuremmalla 100 m 3 /s virtaamalla vastakuoriutuneille soveltuvat alueet siirtyvät rantapenkoille ja kaventuvat rajusti. Pienemmillä virtaamilla myös muun kokoisten harjusten poikasten elinympäristöt sijaitsevat keskiuomassa, mutta siirtyvät virtaaman kasvaessa kohti rantoja, kunnes suuremmilla virtaamilla kapenevat rantapenkkojen lähelle. Aikuiselle harjukselle elinympäristöjä on hyvin kaikilla virtaamilla, ja ne poikasten tilanteesta poiketen lisääntyvät virtaaman kasvaessa 150 m 3 /s:iin poikase t Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] Virtaama [m 3 /s] vastaku oriutun eet aikuine n lohi kutu ja mäti Taulukko Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] lohelle Vuormankoskella mallinnetuilla virtaamilla. Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] Virtaama [m 3 /s] > talvi >15 kesä talvi kesä 4-9 talvi <10 cm kesä kutu ja mäti Kuva Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] taimenelle Varpuvirroilla mallinnetuilla virtaamilla. 132

135 Lohelle sopivien kutualueiden määrä kasvaa virtaamien kasvaessa noin 100 m 3 /s saakka. Sitä suuremmilla virtaamilla alueen suuruus ei näytä enää oleellisesti muuttuvan. Vastakuoriutuneille lohen poikasille on pienillä virtaamilla alueita koko uomassa, ja suurilla virtaamilla rantojen lähellä. Lohen suuremmille poikasille on hyvin alueita suurinta 150 m 3 /s virtaamaa lukuun ottamatta. Aikuiselle lohelle on parhaiten alueita virtaamilla m 3 /s. Varpuvirrat Taimenelle näyttäisi olevan paremmin kutupaikkoja matalikon kohdalla pienemmillä virtaamilla 50 m 3 /s saakka. Suurilla virtaamilla vesisyvyys kasvaa taimenelle liian suureksi. Vastakuoriutuneille taimenille on myös parhaiten paikkoja pienimmillä virtaamilla. Sama pätee myös suurempikokoisille taimenen poikasille sekä kesällä että talvella. Aikuisille taimenille on enemmän elinympäristöjä pienemmillä virtaamilla, sillä 100 m 3 /s:ssa virtaamalla keskiuoma alkaa käydä liian syväksi aikuinen, harjus Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] Virtaama [m 3 /s] poikaset (5-25 cm) kesä poikaset (5-25 cm) talvi vastakuo riutuneet (1,5-2,5 cm) kutu Kuva Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] harjukselle Varpuvirroilla mallinnetuilla virtaamilla Soveltuvan elinympäristön pinta-ala [WUA-m 2 ] poikaset vastaku oriutune et aikuinen lohi kutu ja mäti Virtaama [m 3 /s] Taulukko Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] lohelle Varpuvirroilla mallinnetuilla virtaamilla. 133

136 Varpuvirroilla harjukselle sopivien kutupaikkojen määrä kasvaa suuremmilla virtaamilla. Vastakuoriutuneille poikasille sen sijaan pienemmät virtaamat ovat parempia. Harjuksen erikokoisille poikasille on hyvin alueita kaikilla virtaamilla. Aikuisille harjuksille on eniten elinympäristöä 100 m 3 /s virtaamalla. Lohelle soveltuva elinympäristö leviää uoman keskiosasta kohti rantoja ja laajenee virtaaman kasvaessa. Pienemmät virtaamat tarjoavat enemmän elinympäristöjä kaiken ikäisille poikasille talvella ja kesällä. Aikuiselle lohelle soveltuvan elinympäristön määrä alkaa vähetä virtaamasta 50 m 3 /s kohti 100 m 3 /s:ssa. Mallinustulosten yhteenveto Taimenen, harjuksen ja lohen poikasille on mallin mukaan eniten soveltuvia elinympäristöjä kesävirtaamalla m 3 /s. Sen sijaan aikuiselle harjukselle soveltuvan elinympäristöjä on eniten 100 m 3 /s virtaamalla. Taimenen kudulle optimivirtaama on noin m 3 /s, harjuksen ja lohen kudulle optimivirtaama on m 3 /s. Taulukossa 5-74 on esitetty kaikkien mallinnettujen koskien yhteenlasketut pinta-alat eri kalalajeille ja niiden kehitysvaiheelle mallinnetuilla virtaamilla. Eri kehitysvaiheille soveltuvan elinympäristön määrä Malinnustulosten perusteella koko tarkasteltava alue sisältää nykytilassa runsaasti taimenen, lohen ja harjuksen eri ikävaiheille soveltuvaa elinympäristöä. Lohen ja taimenen poikastuotannon kannalta alueet toimivat kokonaisuutena paremmin, vaikka harjuksen joillekin ikäluokille soveltuvan elinympäristön määrä onkin suurin. Kutualueiden vähäisyys, vastakuoriutuneiden poikasten elinympäristöjen määrä kesällä ja pienten poikasten elinympäristön määrä talvella näyttävät olevan virtavesikalojen populaatioita rajoittavat tekijät. Esimerkiksi aikuisille harjuksille on alueella paljon elinympäristöjä; kutu- ja poikaselinvaiheet ovat rajoittava tekijä. Habnkkeen vaikutukset VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Seuraavassa on tarkasteltu kaikkien mallinnettujen koskien yhteenlaskettuja eri kalalajeille ja eri kehitysvaiheille soveltuvia alueita nykytilanteessa ja Kollaja VE 1 vaihtoehdon mukaisessa rakennetussa tilanteessa. Taulukko Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä [WUA-m2] taimenelle, harjukselle ja lohelle Kienasvirta-Riepukoskella, Vuormankoskessa javarpuvirroilla yhteensä mallinnetuilla virtaamilla. 134

137 Virtavesikalojen ekologiaa Virtavesikaloilla tarkoitetaan yleensä lohensukuisia kaloja, jotka viettävät ainakin osa elämästään virtavesiympäristössä. Virtaveisikalojen lisääntyminen tapahtuu joen sorapohjaisilla virtapaikoilla, lohi kutee yleensä hieman karkeampaan soraan kuin esimerkiksi taimen tai harjus. Lohen ja taimenen kutuaika on sysksyllä, harjus puolestaan kutee keväällä. Osalla virtavesikaloista, kuten lohella tai meritaimenella, kuuluu elinkiertoon merelle suuntautuva syönnösvaihe. Lisääntyminen tapahtuu joessa, myös poikaset viettävät ensimmäiset vuotensa jokiympäristössä ennen syönnösvaellukselle lähtemistä. Osa virtavesikaloista, kuten harjus tai purotaimen voivat viettää koko elämänsä joessa. Taimen on joustava elinympäristön suhteen, se voi tilanteen mukaan joko pysyä paikallisena joessa tai lähteä syönnösvaellukselle mereen tai järveen. Taimenen eri muodot (meritaimen, järvitaimen ja purotaimen) ovatkin ns. ekologisia rotuja, eivätkä eri lajeja. Reviirikäyttäytyminen on tyypillistä virtavesikaloille. Reviirin muodostamien tapahtuu jo hyvin varhaisessa poikasvaiheessa. Kala pyrkii etsimään koskessa energeettisesti edullisen paikan, jonne virtaus kuljettaa mahdollsimman paljon ravintoa, mutta paikallaan pysytteleminen vaatii kuitenkin mahdollismman vähän energiaa. Tällaisia "asemapaikkoja" löytyy esim. kivien takaa. Suurimmat ja aggressiivisimmat kalat valtaavat parhaimmat reviirit, mikä vahvistaa parhaan mahdollisen ravinnonsaannin kautta edelleen niiden asemaa. Kesällä koskialueella esiintyvät virtavesikalojen kaikki ikäluokat, joten pienimmät yksilöt joutuvat väistymään suurempien vallatessa parhaat reviirit. Talvella tilanne muuttuu siten, että suurimmat kalat vetäytyvät talveksi hitaammin virtaaville ja syvemmille alueille, jolloin virtapaikalla esiintyy lähinnä virtavesikalojen poikasia. Virtavesikalat syövät myös talvella vaikkakin ravinnonhankinta ei ole yhtä aktiivista kuin kesäkaudella. Talvella kalanpoikaset oleleilevat koskessa suuren osan ajsta kivien suojassa. Kalanpoikaset välttävät talvella liikkumista valoisan aikana, joten myös niiden vuorokausirytmi muuttuu kesätilanteesen verrattuna. Keväällä valoisuuden lisääntyessä ja veden lämmettyä myös suuremmat kalat palaavat koskialueille ja kalojen reviirikäyttäytyminen voimistuu. Kalat järjestäytyvät jälleen kalan koon ja aggressiivisuustason mukaiseen järjestykseen koskialueelle. Taimen Taimen kutee syksyllä loka-marraskuussa. Taimenen kudun kannalta optimi virtaama olisi mallin mukaan n. 30 m 3 /s. Rakennetussa tilanteessa virtaama olisi kutuaikana m 3 /s, eli lähellä optimia. Soveltuvan kutualueen määrä olisi hieman suurempi kuin nykytilanteessa, tosin ero nykyiseen 100 m 3 /s virtaaman ei ole suuri. Sekä eri-ikäisille taimenen poikasille että aikuisille taimenille optimi kesävirtaama on mallin mukaan m 3 /s. Kesävirtaaman pieneneminen nykyisestä n. 100 m 3 /s:sta rakennetun tilanteen m 3 /s kasvattaa taimenelle soveltuvan elinympäristön määrää. Talvitilanteessa mallin mukaan taimenille soveltuva elinympäristön määrä on suurimmillaan pienillä, m 3 /s virtaamilla. Virtaama olisi talvella rakennetussa tilanteessa läpi talven 15 m 3 /s, joten mallin mukaan talvivirtaaman pieneneminen olisi taimenelle eduksi. Taimenen poikasten talviaikaiset elinympäristöt sijaitsevat melko matalilla ja hitaasti virtaavilla alueilla, toisin kuin harjuksella. Matalilla alueilla esiintyy talvella jäätä, jota ei ole mallinnuksessa huomioitu. Näin ollen taimenen osalta mallin antamat talviaikaisten soveltuvien elinympäristöjen pinta-alat voivat olla hieman todellista suurempia. 135

138 Harjus Harjus kutee keväällä tulvan jälkeen, jolloin virtaamat olisivat rakennetussa tilanteessa luokkaa m 3 /s. Harjuksen lisääntymiseen soveltuvien alueiden määrä kasvaa virtaaman kasvaessa. Yli 100 m 3 /s virtaamilla harjuksen lisääntymiseen sopivia alueita on runsaasti, joten hanke ei käytännössä vaikuta harjuksen lisääntymismahdollisuuksiin hankealueella. Kesällä Kollajan vaihtoehdolla VE 1 virtaama olisi luonnonuomassa m 3 /s. Vastakuoriutuneelle harjuksen poikaselle olisi eniten elintilaa luonnonuoman koskissa virtaamalla m 3 /s. Virtaaman muutos 100 m 3 /s:sta 50 m 3 /s ei muuta vastakuoriutuneiden tilannetta. Harjuksen poikasille kokoluokassa 5-25 cm soveltuvan elinympäristön määrä kasvaa rakennetussa tilanteessa jonkin verran nykytilanteeseen verrattuna. Aikuiselle harjukselle soveltuvan elinympäristön määrä puolestaan supistuu hieman rakentamisen myötä. Talvitilanteessa harjuksen poikaselle soveltuvan elinympäristön määrä on jokseenkin sama virtaamasta riippumatta, joten virtaaman pienentyminen nykyisestä ei aiheuta merkittävää muutosta elinympäristön määrässä. Harjuksen talviaikaiset elinympäristöt sijoittuvat mallin mukaan uoman keskiosalle, joten matalien alueiden jäätymisellä ei ole vaikutusta mallinnustulokseen. Lohi Mallinnetuilla koskialueilla lohen lisääntymiseen soveltuvien elinympäristöjen määrä kasvaa virtaaman kasvaessa. Kollajan rakentamisen myötä virtaama olisi lohen kutuaikaan loka-maraskuussa noin m 3 /s, kun nykytilanteessa virtaama on hieman yli 100 m 3 /s. Virtaaman pienenmisen johdosta lohen kutualueiksi soveltuvan pinta-alan määrä pienenee hieman nykytilanteeseen verrattuna. Mallin mukaan tarkastelluilla koskialueilla olisi kesätilanteessa vastakuoriutuneelle lohelle, lohen poikaselle sekä aikuiselle lohelle sopivia elinympäristöjä eniten virtaamalla 30 m 3 /s. Virtaaman kesäaikainen pieneneminen nykyisestä n. 100 m 3 /s tasolle m 3 /s lisää hieman soveltuvien elinympäristöjen määrää. Muut koskialueiden kalalajit Koskialueilla esiintyy virkistyskäytön kannalta merkittävien kalajien lisäksi myös muita kalalajeja, kuten esim. kivisimppuja, kivennuoliaisia sekä mateita. Koskialueiden talvikauden virtaammuutokset vaikuttavat myös niiden elinympäristöön. Käytännössä tämä näkyy siten, että kalat joutuvat siirtymään talvella matalilta alueilta uoman keskiosan syvemmile alueille. Nivamaiset alueet Kalojen elinympäristömallinnus laadittiin hankealueen keskeisimmille koskialueille. Luonnonuomassa on varsinaisten koskijaksojen välissä nivamaisia osuuksia (kts. Hydrologia, 5.1), joissa veden virtausnopeus on selvästi suurempi kuin varsinaisissa suvannoissa ja myös vesisyvyys on alhaisempi kuin suvannoissa. Esim. Vuormankosken ja Varpuvirran välissä on tällaisia alueita, jotka nykyisillä noin 100 m 3 /s virtaamilla ovat luokiteltavissa nivaksi. Näillä nivamaisilla osuuksilla on merkitystä myös virtavesikalojen elinympäristönä. Alueilla voi esiintyä virtavesikaloille sopivia lisääntymisalueita sekä poikastuotantoalueita. Niillä nivamaisilla osuuksilla, missä on riittävästi kiviä joen pohjassa, on todennäköisesti sopivia elinympäristöjä myös aikuisille virtavesikaloille. Osa nivamaisista alueista muuttuu hankkeen toteuttamisen myötä suvannoiksi, joissa vesisyvyys on nykyistä suurempi ja virtausnopeus pienempi. Selkeimmin muutos on nähtävissä luonnonuoman pohjakynnysten yläpuolella, missä vesisyvyys kasvaa. Elinympäristön muuttuminen enemmän suvantomaiseksi alueeksi suosii järvikaloja virtavesikalojen sijaan, mikä voi näkyä kalaston rakenteessa. Suvantoalueet Hankkeen toteuttamisella ei esitetyillä virtaamilla ole merkittävää vaikutusta luonnonuoman suvantoalueiden vedenlaatuun. Näin ollen ei myöskään ole odotettavissa veden laadusta johtuvia muutoksia kalaston rakenteeseen. Suvantoalueiden keskeisimmät muutokset koskevat lähinnä vesisyvyyksiä ja virtaamia, joilla ei arvioida oleva merkittäviä vaikutuksia suvantoalueiden kalaston. Suvannot pysyvät talvellakin hapekkaina, joten suvantoalueilla elävien kalojen elinolosuhteissa ei ole odotettavissa muutoksia myöskään talvella. Suvantoalueiden kalasto koostuu kalastustiedustelun perusteella pääosin hauesta, ahvenesta ja särkikaloista. Näiden lajien esiintymiseen ei hankkeella ole käytännössä vaikutuksia. Myöskään putaiden kalastossa ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia. Putaat kärsivät nykyisinkin runsaasta vesikasvillisuudesta ja paikoitellen umpeenkasvusta. Mikäli hankkeen toteuttamisen myötä umpeenkasvu voimistuu, kohdistuu se samoille alueille kuin nykyisin. Mahdollisesta vesikasvillisuuden runsastumisesta ei kuitenkaan todennäköisesti aiheudu vaikutuksia kalaston rakenteeseen. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 kesäkaudella luonnonuoman vir- 136

139 taamat säilyvät nykyisellään. Talvikaudella virtaama pienenee noin 50 % nykyisestä. Luonnonuomaan ei rakenneta pohjakynnyksiä, mutta yksi säätöpato rakennetaan Petäjäkankaan yläpuolelle. Vaikka vaihtoehdossa VE 2 rakennetaankin yksi säätöpato Iijokeen, voidaan tätä vaihtoehtoa pienemmän virtaamamuutoksen vuoksi pitää olosuhteiltaan lähempänä nykyistä. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät luonnonuoman olosuhteet nykyisen kaltaisena, eikä luonnonuomassa elävien kalojen elinoloissa ole odotettavissa muutoksia. Nollavaihtoehdossa tilanne vastaa nykytilan kuvauksessa esitettyä tilannetta Vaikutukset Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen kalastoon VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Hankkeella ei ole vaikutuksia Livojoen Kynkäänkosken yläpuolella eläviin paikallisiin kalakantoihin. Esim. Livojoen keski- ja yläosan paikalliset taimen- ja harjuskannat eivät ole siten vaikutusten piirissä. Kalat pääsevät liikkumaan Livojoen pohjakynnyksen kautta Iijoen ja Livojoen välillä. Livojoen alaosan virtaamamuutosten vaikutuksia vaelluskalojen nousumahdollisuuksiin on käsitelty kohdassa Mertajoen virtaaman pienenemisellä voi olla periaatteessa lieviä vaikutuksia joen kalastoon lähinnä alivirtaamakausina kuivimpina kesinä sekä toisaalta talvitilanteessa. Virtaaman pieneneminen voi näkyä lähinnä koskialueiden veden vähyytenä. Mertajoelta ei ole tavattu sähkökoekalastuksissa taimenta kuin yhdesti neljänä vuonna toteutetuissa sähkökoekalastuksissa, joten Mertajoen kesäaikainen virtaaman pienenenemisellä ei ole käytännössä vaikutusta taimenenen esiintymiseen alueella. Harjusta on sen sijaan tavattu sähkökoekalastuksissa lähes joka vuosi. Virtaaman pieneneminen voi supistaa jossakin määrin harjukselle soveltuvien elinympäristöjen määrää, samoin kuin virta-alueilla elävien muiden kalalajien (kivisimppu, kivennuoliainen, made) elinympäristöjen määrää. Toisaalta harjus käyttää monipuolisesti hyödykseen erilaisia elinympäristöjä, joten vaikutus jää todennäköisesti vähäiseksi. Mertajoen virtaama on nykyiselläänkin talvella niin alhainen, että virtavesikalat hakeutuvat todennäköisesti talvella syvemmille alueille. Mertajoen suvantoalueilla elävien kalalajien kannalta virtaaman pienenemisellä ei ole todennäköisesti juurikaan vaikutuksia. Joen uoma on suhteellisen kapea ja suvantojen tilavuus pieni, joten pienikin virtaama riittää pitämään suvannot hapellisena. Mertajoen kuljettama ravinnekuorma pienenee rakentamisen myötä, koska nykyisin turvetuotantoalueilta Mertajokeen johdettavat vedet tulisivat poistumaan. Kuormituksen pieneneminen kompensoi virtaaman pienenemisestä. Hankkeella ei ole vaikutuksia Siuruanjoen vedenlaatuun ja virtaamamuutos on niin vähäinen, ettei sillä ole käytännössä merkitystä. Hankkeesta ei siten aiheudu vaikutuksia Siuruanjoen kalastolle. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 Livoki säilyy nykytilassa, joten sen kalaston osalta ei tapahdu muutoksia nykytilaan verrattuna. Kalat pääsevät liikkumaan luonnonuomasta Livojokeen, joten hanke ei estä kalojen nousua Livojokeen. Mertajoen ja Siuruanjoen osalta VE 2 ei poikkea vaihtoehdosta VE 1. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen olosuhteet nykyisenkaltaisina, eikä kalojen elinoloissa ole odotettavissa muutoksia. Nollavaihtoehdossa tilanne vastaa siten nykytilan kuvauksessa esitettyä tilannetta Vaikutukset hankealueen järvien kalastoon VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Pudasjärven, Tuulijärven ja Naisjärven alivedenkorkeudet nousevat hankkeen myötä verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Vesitilavuuden kasvusta on etua järvien kalastolle. Lisääntynyt vesitilavuus ja erityisesti Aittojärven osalta parantunut happitalous parantavat kalojen elinolosuhteita. Järvien vedennostohankkeiden on todettu vaikuttavan positiivisesti kalaston rakenteeseen ja mm. kalojen maun on todettu parantuneen vedenpinnan noston jälkeen (Aalto 2006). Pudasjärven vedenpinta noudattaisi rakennetussa tilanteessa hyvin lähelle järven nykyistä vedenkorkeusrytmiä. Rakennetussa tilanteessa tulvan aleneminen viivästyisi Pudasjärvellä muutamasta vuorokaudesta pariin viikkoon. Hauen kutu ajoittuu Pudasjärvellä tulva-ajan loppuun, jolloin Pudasjärven vesi on laskussa. Tulvan hieman hitaampi lasku ehkäisisi jossakin määrin hauen kudun kuiville joutumista, joten hankkeesta olisi jossakin määrin hyötyä hauen lisääntymiselle. Rakennetussa tilanteessa Aittojärvi olisi kanavan kautta yhteydessä tekojärveen. Mikäli kanavassa ei si- 137

140 jaitse kalojen liikkumista estäviä rakenteita, on mahdollista, että tekojärvestä nousee kaloja Aittojärveen. Koska tekojärven kalojen, varsinkin haukien elohopeapitoisuuden oletetaan alkuvaiheessa nousevan haitalliselle tasolle, on mahdollista, että haukien syöntirajoituksia tarvittaisiin myös Aittojärvessä. Jos elohopeapitoisuudet tarkkailun mukaan nousevat tekojärvessä haitalliselle tasolle, tekojärven ja Aittojärven välille olisi varauduttava rakentamaan esteverkko, jolla suurten kalojen liikkumista pystyttäisiin rajoittamaan. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 järvien olosuhteet säilyisivät nykyisen kaltaisena, lukuun ottamatta Pudasjärviryhmän ja Naisjärven tulva-aikaisten vedenkorkeuksien alenemista. Kalojen elohopeatilanne olisi käytännössä vastaava kuin vaihtoehdossa VE 1. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät järvien olosuhteet nykyisen kaltaisena, eikä kalojen elinoloissa ole odotettavissa muutoksia. Nollavaihtoehdossa tilanne vastaa siten nykytilan kuvauksessa esitettyä tilannetta Vaikutukset Iijoen rakennetun alaosan ja merialueen kalastoon VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Iijoen alaosalla hankkeen aiheuttamat muutokset merkitsevät tulvavirtaaman pienentymistä ja talviaikaisen virtaaman suurentumista. Tekojärvi aiheuttaa myös vedenlaatumuutoksia Iijoen alaosalla, ja muutokset heijastuvat osittain myös merialueelle. Hankeella ei odoteta olevan merkittäviä vaikutuksia Iijoen rakennetun alaosan ja merialueen kalaston rakenteeseen. Kalasto koostuisi rakentamisen jälkeen samoista lajeista kuin tälläkin hetkellä. Alapuolisen uoman lievä kesäaikainen ravinnetason nousu voi lisätä hieman planktontuotantoa, joten periaatteesa on mahdollista, että alaosalla kalabiomassa lisääntyisi alkuvaiheessa. Käytännössä veden tumma väri kuitenkin rajoittaa planktoneliöstön perustuotantoa, joten kalabiomassan merkittävää runsastumista ei todennäköisesti aiheudu. Tulvavirtaaman pieneneminen ja tulvan kuljettaman ravinnekuorman väheneminen voi periaatteessa vaikuttaa kalojen syönnös- ja kutuvaelluksiin jokisuualueella. Käytännössä Ijokisuun ravinnetaspaino on riippuvainen joen kuljettamasta ainemäärästä, johon suhteutettuna Kolajan tuoma lisäys on suhteellisen pieni. Koska vedenlaatuvaikutukset merialueelle ovat pieniä, voidaan arvioida, että vaikutukset merialueen kalojen liikkumisen ja ovat suhteelloisen vähäisiä. Hankkeen toteuttamisen myötä ohijuoksutusajat Raasakan voimalaitoksella lyhenevät, jolla saattaa olla vaikutuksia merellisen vaelluskalan nousemiselle Raasakan luonnonuomaan. Asiaa on käsitelty kohdassa VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehto VE 2 ei merkittävästi poikkea merialueelle kohdistuvien vaikutusten osalta vaihtoehdosta VE 1. Merialueelle kulkeutuva kuormitus on vaihtoehdossa VE 2 hieman pienempi kuin vaihtoehdossa VE 1, joten merialueelle kohdistuvat vaikutukset jäävät todennököisesti vielä pienemmäksi kuin vaihtoehdossa VE 1. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät Iijokisuun olosuhteet nykyisen kaltaisina, eikä kalojen elinoloissa ole odotettavissa muutoksia. Nollavaihtoehdossa tilanne vastaa siten nykytilan kuvauksessa esitettyä tilannetta Vaikutukset rapukantoihin Iijoen rapukanta on nykyisellään heikko. Elinkykyisiä rapukantoja esiintyy Iijoen käyttö- ja hoitosuunnitelman mukaan lähinnä Iijoen sivu-uomissa. Hankkeen vaikutukset voisivat kohdistua lähinnä Iijoen alaosalla, tekojärven alapuolella elävään rapukantaan. Koska Iijoen alaosalla ei esiinny merkittävissä määrin rapua, ei hankkeella siten ole myöskään vaikutuksia nykyiseen rapukantaan. Tekojärven yläpuolella eläviin Iijoen sivu-uomien, kuten esim. Livojoen rapukantaan hankkeella ei ole vaikutusta Vaikutukset vaelluskalojen palauttamiseen VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Vaelluskalojen nousu ajoittuu kesäkaudelle, jolloin joen veden laatu on ensimmäisien vuosien jälkeen käytännössä lähellä nykytilannetta. Jokisuun veden laatu ei siten estä vaelluskalojen hakeutumista joen yläjuoksulle. Ensimmäisinä vuosina (noin 1-3 vuotta) vedenlaatumuutokset ovat selvempiä, jolla periaatteessa voisi olla vaikutuksia vaelluskalojen hakeutumiseen Iijoelle, mutta tilanne on väliaikainen. Kollajan tekojärvi tasaisi Iijoen alaosan virtaamia, joten Raaskan luonnonuomaan johdettavat ohijuok- 138

141 sutukset vähenisivät hieman nykytilanteeseen verrattuna. Tällä voi olla nousumahdollisuuksia pienentäviä vaikutuksia mereltä Raasakan luonnonuomaan nousevan kalan kannalta. Luononuoman virtaamat Kollajan kohdalla ovat rakentamisenkin jälkeen kesäkaudella riittävät vaelluskalojen nousun kannalta. Kollajan luonnonuomaan rakennettavat pohjakynnykset ja padot ovat rakenteeltaan sellaisia, etteivät ne estä kalojen liikkumista Iijoen yläosalle tai Livojoelle. Iijoen säätöpato on rakenteeltaan sellainen, että vesi virtaa padon tulva-aukkojen alaosasta. Silloin, kun patoluukut ovat auki, on kaloilla mahdollisuus kulkea padon ohi aukkojen kautta. Iijoen säätöpadon tulvaluukut ovat kokonaan auki silloin, kun Iijoen vesi virtaa Kollajan luonnonuomaan. Silloin, kun Iijoen vesi virtaa Aittojärven kautta tekojärveen, pienennetään säätöpadon virtausaukkoja. Iijoen luonnonuomaan juoksutetaan kesäkaudella vähintään 50 m 3 /s (silloin kun Pudasjärven tulovirtaama on yli 50 m 3 /s). Tämä tarkoittaa, että kesäkaudella Iijoen säätöpadon kautta juoksutetaan vettä läpi kesän ja kaloilla on padosta kulkumahdollisuus. Iijoen säätöpadon lisäksi kaloilla on kulkumahdollisuus Livonsaaren itäpuolelta, Siikahaaran pohjapadon kautta. Siikahaaran pohjapadon kautta virtaavan veden määrä on riippuvainen Pudasjärven vedenpinnantasosta. Silloin, kun Pudasjärven vedenpinta on laskettu tasolle + 107,2, virtaa Siikahaaran pohjakynnyksen kautta vettä 1,5 m 3 /s. Siikahaaran pohjakynnyksen kautta kulkevat virtaamat Pudasjärven eri vedenkorkeuksilla: Pudasjärven vedenkorkeus virtaama + 107,1 1,5 m 3 /s + 107,35 3,0 m 3 /s + 108,17 12 m 3 /s Lohen samoin kuin taimenenkin nousu ajoittuu kesäkaudelle, jolloin Iijoen säätöpadon kautta juoksutetaan vettä tilanteesta riippuen n m 3 /s. Iijoen säätöpadon kautta kulkeva virtaama mahdollistaa kalojen nousun padon ohi koko kesäkauden. Kalojen nousu tapahtuisi pääsääntöisesti säätöpadon kautta, koska Siikahaaran pohjapadosta juoksutettava virtaama on kesäaikana paljon pienempi. Livojokeen rakennettavan pohjakynnyksen yhteyteen tulee virtausaukko, jonka kautta kaloilla on mahdollisuus liikkua Iijoen ja Livojoen välillä. Livojoen alaosan virtaussuunta vaihtuu riippuen siitä, meneekö Iijoen vesi pääosin tekojärveen vai Kollajan luonnonuomaan. Kesätilanteessa, silloin kun Iijoen vesi virtaa luonnonuomaan, virtaa Livojoki "oikein päin" eli nykyisessä suunnassa. Tuolloin Livojoen pohjakynnyksen ja virtausaukon kautta juoksutetaan noin 0,5-1 m 3 /s. Livojoen alaosan virtaama on pieni verrattuna Iijoen kesäaikaiseen virtaamaan, joten Livojen vaellusreitin löytäminen on todennäköisesti nousukalalle vaikeaa. Jos Iijoessa esiintyy kesätulva, johdetaan valtaosa Iijoen virtaamasta tekojärven kautta, jolloin Livojoki virtaa nykytilanteeseen verrattuna vastakkaiseen suuntaan. Vaelluskalojen vietti ohjaa kudulle nousevia kaloja kulkemaan vastavirtaan, joten ko. tilanteessa kalojen nousu Livojoelle estyy. Käytännössä kesäkauden tulvatilanteet on kuitenkin harvinaisia. Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hankkeessa yhtenä vaihtoehtoisena ratkaisuna tutkitaan kalojen ylisiirtoa. Ylisiirtoon Livojoen alaosan virtaammuutoksella ei olisi vaikutuksia. Lohen vaelluspoikasten eli smolttien merelle vaellus alkaa keväällä. Osa Pudasjärven yläpuolelta merelle lähtevistä vaelluspoikasista kulkee joen virtauksen mukana Iijoen luonnonuoman kautta, mutta osalla kulkureitti suuntautuu tekojärven kautta. Kollajan tekojärven viipymä on lyhyt ja altaassa on tulvakaudella suhteellisen selvä virtaus etenkin täytön alkuvaiheessa, joten vaelluspoikaset kulkevat todennäköisesti melko suoraan tekojärven läpi. Osa lohen poikasista voi jäädä kuitenkin kiertelemään tekojärveen ja joutua haukien saaliiksi, mikä voi aiheuttaa hävikkiä merelle pääsevien poikasten määrässä. Hävikki koskee sekä itse nousseita kaloja että ylisiirrettyjä kaloja. Livojoelta merelle lähtevät smoltit kulkevat kaikki tekojärven kautta, joten tekojärven aiheuttama hävikki on Livojoelta merivaellukselle lähtevillä kaloilla suurempi kuin Iijoelta mereen vaeltavilla kaloilla. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 luonnonuoman poikki Petäjäkankaan yläpuolelle rakennetaan säätöpato, joka varustetaan kalankulkumahdollisuudella. Vaihtoehtoon VE 2 ei sisälly muita rakenteita, joten kalojen kulku on esteettömämpää, kuin vaihtoehdossa VE 1. Livoki yhtyy Iijokeen samalla tavalla kuin nykyisin, joten merellisten vaelluskalojen nousu Livojoelle onnistuu vastaavalla tavalla kuin nykyisin. Vaelluskalojen reitti Iijoen yläosalle ja Livojoelle on esteettömämpi vaihtoehdossa VE 2 kuin vaihtoehdossa VE 1, joten se on vaelluskalojen nousun kannalta parempi vaihtoehto kuin VE 1. Vaihtoehdossa VE 2 tekojärvestä ei juoksuteta vettä tulva-aikana, joten merelle pyrkivillä smolteilla ei ole tekojärvestä poispääsymahdollisuutta ennen kesäkaudella alkavaa juoksutusta. Vaihtoehdossa VE 2 myös 139

142 kesäkauden juoksutus tekojärvestä on pieni. Näin ollen voidaan todeta, että lohen vaelluspoikasten kannalta vaihtoehto VE 2 on huonompi kuin vaihtoehto VE 1. VE 0, hanketta ei toteuteta Jos Kollaja -hanketta ei toteuteta, jatkuu vaelluskalahanke Kollajasta riippumatta. Vaelluskalojen palauttamista pyritään toteuttamaan alkuvaiheessa sukukypsien lohien ylisiirtojen avulla. Myöhemmässä vaiheessa yhtenä vaihtoehtona on kalateiden rakentaminen Iijoen alaosan voimalaitoksiin. Lopullisena päämääränä on saada aikaan lohen ja muiden vaelluskalojen elinkykyiset kannat Iijoelle. Hanke on niin alkuvaiheessa, että vaelluskalojen palauttamisen onnistumista Iijoelle on vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa. Vuosien 2007 ja 2008 sähkökoekalastuksissa Iijoen keski- ja yläosalta on löydetty istutettuja lohenpoikasia, joten ainakin lohen poikasten selviäminen joessa näyttää onnistuvan. 5.5 Muu vesieliöstö Arviointimenetelmät Pohjaeläintutkimus Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteydessä toteutettiin pohjaeläintutkimus syksyllä 2008 Kipinän koskialueella (Vuormankoski) sekä Varpuvirran koskialueella. Pohjaeläinnäytteitä otettiin molemmilta koskialueilta kolmelta havaintopaikalta, joista jokaisesta otettiin kolme rinnakkaista näytettä (yhteensä 18 pohjaeläinnäytettä). Pohjaeläinten määrityksestä vastasi Probenthos Oy. Pohjaeläintutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koskialueen pohjaeläinlajiston koostumusta nykytilassa ja arvioida sen avulla hankkeen aiheuttamia vaikutuksia. Pohjaeläintutkimukseen sisältyi arviointi lajiston merkityksestä kalojen ravinnonhankinnan kannalta. Pohjaeläintutkimuksesta on laadittu erillinen tutkimusraportti. Luonnonuoman ja putaiden vesikasvillisuuslinjat Luonnonuoman vesikasvillisuutta tarkasteltiin kasvilinjojen avulla. Vesikasvillisuusselvitys tehtiin elokuussa 2008, jolloin luonnonuoman varrelle, Ritaniemen ja Niskasaaren väliselle jaksolle perustettiin yhteensä 24 linjaa (kuva 5-75). 19 linjaa sijoitettiin satunnaisesti luonnonuoman pääuomaan ja loput viisi linjaa luonnonuoman putaisiin. Vesikasvilinjat tehtiin yksinkertaistetulla päävyöhykemenetelmällä, jossa linjat alkavat ylävesirajasta ja päättyvät vesikasvillisuuden ulkorajaan. 6 linjaa tehtiin koko uoman leveydeltä riippumatta siitä, esiintyikö kasvillisuutta koko uoman alueella. Käytetyssä menetelmässä linja jaettiin vyöhykkeisiin valtalajin mukaan. Vyöhykkeistä mitattiin niiden alku- ja loppupisteiden etäisyydet linjan alkupisteestä ja syvyys sekä arvioitiin pohjan materiaali. Linjalta inventoitiin kaikki kasvilajit sekä tyypillisimmät rannan lajit. Työ tehtiin pääosin veneestä käsin ja apuna käytettiin haraa. Linjan sijaintitiedot merkittiin ylös GPS-paikantimella ja linjalta otettiin valokuvia. Vesikasvilinjojen lisäksi luonnonuoman kasvillisuutta tarkasteltiin veneestä käsin merkitsemällä yleistäen karttaan ne rantavyöhykkeen alueet, joilla esiintyi selviä vesikasvillisuusvyöhykkeitä. Järvien yleispiirteinen vesikasvillisuuskartoitus Kesällä 2007 tehtiin maastokatselmus kaikilla keskeisimmillä järvillä sekä Iijoen jokiuomassa. Maastokatselmuksen yhteydessä kartoitettiin yleispiirteisellä tasolla järvien ja jokiuoman vesikasvillisuuslajistoa, kasvillisuuden määrää ja mahdollista rehevöitymiskehitystä. Kartoituksen tulokset tallennettiin muistiinpanojen ja valokuvien avulla. Aikaisemmat seuranta- ja tutkimustulokset Iijoen, Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen eliöstöä on seurattu myös velvoitetarkkailujen yhteydessä. Pohjaeläintutkimuksen vertailuaineistona käytettiin soveltuvin osin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen vuoden 2006 näytteenoton tuloksia. Aikaisempia pohjaeläintutkimuksien tuloksia on lisäksi käytettävissä Livojoelta, Mertajoelta ja Siuruanjoelta. Piilevätutkimuksia on tehty ympäristökeskuksen toimesta Kipinässä sekä velvoitetarkkailuihin liittyen Pudasjärven puhdistamon purkuojan suulla Yli-Siikalammessa Tekojärvialue Nykytila Tekojärvialue on nykyisellään pääosin maa-aluetta, jonka kasvillisuutta, linnustoa ja pienempiä vesistöjä on käsitelty kappaleessa Tekojärveen kehittyvä vesieliöstö Vesikasvillisuus Tekojärven veden peittämille ranta-alueille syntyvää vesikasvillisuutta rajoittaa tekojärven säännöstely ja jäiden liikkeistä johtuva rantojen eroosio. Käytännössä 140

143 Kuva Luonnonuomaan perustetut vesikasvillisuuslinjat 141

144 tämä näkyy siten, että kelluslehtisiä kasveja (esim. ulpukka) on vähemmän kuin luonnonjärvissä. Rantaalueiden kasvillisuus tulisi koostumaan todennäköisesti sellaisista kasveista, jotka sietävät hyvin jäätymistä ja eroosiota. Tällaisia kasveja ovat mm. sarat sekä ratamosarpio. Ne levittäytyvät kasvamaan sekä rannalle että vesialueen puolelle. Niiden levittäytymistä syvemmille alueille rajoittaa veden väri. Koiviston (2005) mukaan Pohjanmaalla sijaitsevan Kyrkösjärven tekojärven ranta-alueilla kasvaa nykyisin yleisesti saravyöhyke, joka yltään 0,25-0,5 metrin syvyyteen. Todennäköisesti myös Kollajan tekojärven rantaviivassa kasvaisi saravyöhykkeitä ja vaihtelevassa määrin muita jäätymistä sietäviä kasvilajeja. Ranta-alueen kasvillisuus riippuu rannan profiilista; matalilla rannoilla kasvaa todennäköisesti pajukkoa, kuivemmilla rannoilla puustoa. Planktoneliöstö Tekojärvien planktontuotanto on yleensä varsinkin alkuvaiheessa luonnonjärviä korkeammalla tasolla. Myöhemmässä vaiheessa tuotannon taso riippuu mm. valuma-alueen laadusta. Yleensä tekojärvien planktonlajistoa dominoivat piilevät, koska ne hyötyvät säännöstelyn vapauttamasta runsaasta veden liukoisesta silikaattipiistä (tarvitsevat kuoren rakenteeseen). Sinilevää ei yleensä tavata runsaana tekojärvissä, koska vesi on humuspitoista ja melko hapanta. Runsasta kasviplanktontuotantoa seuraa varsinkin alkuvaiheessa voimakas eläinplanktonin runsastuminen. Tekojärvissä tavataan samoja eläinplanktonlajeja kuin luonnonjärvissä (mm. vesikirppuja, hankajalkaisia, rataseläimiä). Ulappa-alueilla säännöstelyn ei ole juurikaan todettu vaikuttavan eläinplanktoniin, sen sijaan rantavedessä säännöstely saattaa pienentää vesikirppujen ja hankajalkaisten tiheyksiä keväällä ja alkukesän aikana. Pohjaeläimistö Yleisesti on todettu, että tekojärven täyttämisen jälkeen ensimmäisinä vuosina pohjaeläimistön biomassa kasvaa, mutta voimakas kasvu on yleensä väliaikaista. Säännöstelyjärvien ja tekoaltaiden säännöstelyvyöhykkeessä pohjaeläintiheydet ja biomassat ovat myöhemmässä vaiheessa yleensä selvästi pienempiä kuin luonnontilaisen järven rantavyöhykkeessä. Syynä tähän on rantojen jäätyminen ja eroosio. Toisaalta taas pehmeillä pohjilla eliöstö voi sietää jäätymistä. Jäätymisen sietäminen on osittain myös lajikohtaista. Esim. Kyrkösjärvessä orgaanisen aineksen kattamilla pohjilla jään painamillakin alueilla talvella suurin osa pohjaeläimistöstä säilyi talvella hengissä (Koskenniemi 1994). Pyhäjärven jäätyvillä hiekkapohjilla 36 % pohjaeläimistä kuoli, kun orgaanisilla pohjilla kuoli vain 7-8 % (Palomäki & Koskenniemi 1993). Kollajan tekojärveen kehittyisi todennäköisesti lähes vastaavantyppinen pohjaeläinlajisto kuin Koillismaan muissa suurissa järvissä. Syvännealueilla lajistoa hallitsisivat todennäköisesti surviaissääsken toukat ja harvasukasmadot, ranta-alueiden lajistoa rajoittaisi mahdollisesti säännöstelystä johtuva eroosio Iijoen luonnonuoma Kollajan kohdalla Nykytila Vesikasvillisuus Luonnonuoman ja putaiden vesikasvillisuutta selvitettiin kesällä 2008 Pudasjärven ja Kipinänkoskien väliselä alueella. Tutkitulla alueella luonnonuoman ran- Taulukko Vesikasvilinjojen lajiluettelo Ilmaversoiset kasvit ja rantakasvit Lajin suomenkielinen Lajin latinankielinen nimi nimi ahvenvita Potamogeton perfoliatus 6 aitovirna Vicia sepium 1 jouhivihvilä Juncus filiformis 1 järvikorte Equisetum fluviatile 15 järviruoko Phragmites australis 1 järvisätkin Ranunculus peltatus 3 kiiltopaju Salix phylicifolia 4 koiranheinä Dactylis glomerata 1 kurjenjalka Potentilla palustris 7 kurjenpolvi Geranium sylvaticum 1 luhtasara Carex vesicaria 1 pohjanlumme Nymphaea alba ssp. candida 4 pystykeiholehti Sagittaria sagittifolia 7 rantakukka Lythrum salicaria 6 rantaluikka Eleocharis palustris 3 rantatädyke Veronica longifolia 1 ratamosarpio Alisma plantago-aquatica 3 rentukka Caltha palustris 2 siimapalpakko Sparcanium gramineum 10 suomenlumme Nymphaea tetragona 2 suo-orvokki Viola palustris 1 ulpukka Nuphar lutea 13 vehka Calla palustris 1 vesisara Carex aquatilis 3 viiltosara Carex acuta 13 Linjojen lukumäärä, joilla lajia esiintyy 142

145 Kuva Esimerkkikuvaaja ja valokuva ilmaversoisten ja kelluslehtisten lajien muodostamasta kasvillisuudesta linjalla 15. tavyöhyke on pääosin ranta- ja vesikasvillisuuden vallassa. Täysin kasvittomia alueita tai alueita, joilla kasvillisuutta on vain hyvin vähän, esiintyy siellä, missä rannan profiili on jyrkkä ja virtaus suuri. Erityisen runsasta vesikasvillisuuden määrä on putaiden kohdissa, missä veden virtaus on pääuomaa heikompaa. Luonnonuoman vesikasvillisuus on tavanomaista ja vesikasvilinjoilla havaittiin yhteensä 26 vesi- tai rantakasvilajia (Taulukko 5 76). Yleisimpinä lajeina esiintyivät järvikorte (15 linjalla), viiltosara (13 linjalla) ja ulpukka (13 linjalla). Uposlehtisiä lajeja (lehdet vedenpinnan alapuolella), kuten ahvenvitaa tai järvisätkintä, havaittiin vain kolmella linjalla. Luonnonuoman rantavyöhykkeen kasvillisuus voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan. Valtaosassa linjoja (10 linjaa) kasvillisuus koostuu ilmaversoisten (lehtiä veden yläpuolella) ja kelluslehtisten (lehdet veden pinnalla) lajien muodostamista vyöhykkeistä (Kuva 5 77). Rannalla ja vesirajassa tyypillisimmät lajit ovat vesisara ja viiltosara sekä järvikorte. Kelluslehtisten osalta valtalajeina ovat puolestaan ulpukka ja lumme. Kyseisillä linjoilla rannan profiili on tyypillisesti melko loiva ja vesikasvillisuuden vyöhyke ulottuu pitkälle. Pohjan pintaa peittää useimmiten ainakin osittain lieju- tai mutakerros. Hiekkaisilla ja loivilla, mutta paikoin myös jyrkillä rantavyöhykkeillä kasvillisuus koostuu ilmaversoisten, pääasiassa järvikortteen muodostamasta vyöhykkeestä (9 linjaa). Näillä alueilla veden virtaus luonnonuomassa on useimmiten melko voimakas. Veden virtauksen ollessa alhainen ja rannan profiilin loiva pohjan pintaa peittää useimmiten lieju- tai 143

146 Kuva Esimerkkikuvaaja ja valokuva ilmaversoisten lajien muodostamasta kasvillisuudesta linjalla 19. mutakerros. Näillä alueilla kasvillisuus koostuu pääasiassa kelluslehtisten kasvien, kuten ulpukan ja lumpeen muodostamasta vyöhykkeestä. Pohjaeläimistö YVA:n yhteydessä tehdyssä pohjaeläintutkimuksessa Vuormankosken (Kipinänkoski) potkuhaavinäytteissä oli keskimäärin 126 (vaihteluväli ) ja Varpuvirran näytteissä 135 (85-185) yksilöä. Kokonaislajimäärä (oikeammin taksonimäärä) Vuormankosken näytteissä oli yhteensä 56, ja Varpuvirran näytteissä 60 kpl. Vuonna 2006 Vuormankosken näytteissä oli keskimäärin 146 yksilöä (36-432), eli hieman enemmän kuin vuonna Suuremmasta yksilötiheydestä huolimatta vuoden 2006 näytteistä määritettiin selkeästi vähemmän lajeja, yhteensä 43 kpl. Näytteenottotavan ollessa semikvantitatiivinen ei vuosien välisessä vertailussa havaituilla vähäisillä yksilötiheyseroilla ole merkitystä. Vuormankosken ja Varpuvirran pohjaeläinlajistot olivat vuoden 2008 tutkimuksessa pitkälti yhtenevät. Molemmissa virtapaikoissa esiintyi runsaasti lajeja ympäristömuutoksille herkästi reagoivista pohjaeläinryhmistä, päivänkorennoista, koskikorennoista ja vesiperhosista. Joitakin havaintopaikkakohtaisia erojakin havaittiin. Vuormankoskessa yleisenä esiintynyttä valkokehäkotiloa ei tavattu Varpuvirrasta lainkaan. Muita Vuormankoskessa esiintyneitä, mutta Varpuvirrasta puuttuvia taksoneita olivat mm. päivänkorennoista isosurviainen, vesiperhosista silmupalkonen, siltalanseulakas ja jatulisirvikäs sekä ibiskärpänen. Jatulisirvikäs (Semblis phalaenoides) on Suomessa 144

147 Kuva Esimerkkikuvaaja ja valokuva kelluslehtisten lajien muodostamasta kasvillisuudesta linjalla 22. luokiteltu valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi (NT, Near Threathened) lajiksi. Ainoastaan Varpuvirrassa tavattuja taksoneita olivat päivänkorennoista elosurviainen ja pikkusurviainen, koskikorennoista Diura bicaudata, Leuctra fusca ja raitakalvaskorri sekä vesiperhosista hammasjämsikäs ja kalmiosirvikäs. Vesiperhosista toukosammalsirvikäs esiintyi Vuormankoskessa huomattavasti runsaampana kuin Varpuvirrassa. Siepposirvikäs oli puolestaan selkeästi Varpuvirralle ominainen laji. Siepposirvikkään ravinnonottotapa edellyttää pohjassa rakenteita, kuten puiden juuria tai vesikasvien varsia, joihin toukat kiinnittävät kotelokoppansa pääpuoli virtausta vastaan suunnattuina Vaikutukset Vesikasvillisuus VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Pohjanlaatu, vesisyvyys ja virrannopeus säätelevät joen kasvillisuuden muodostumista. Nykyisessä tilanteessa keskivirtaama luonnonuomassa on kesäaikaan 100 m 3 /s luokkaa. Hankkeen toteutuessa (VE 1) keskimääräinen kesävirtaama laskee noin tasolle m 3 /s. Talvivirtaama laskee puolestaan tasolle 15 m 3 /s. Vesikasvien levittäytymisen kannalta merkittävämmällä kesäkaudella virtaama olisi suhteellisen lähellä nykyistä, joten suurta muutosta ei virtausolosuhteissa tapahtuisi. YVA:n aikana mitattiin sedimentoitumista luonnonuoman alueella 7 eri pisteestä. Keräimet pyrittiin 145

148 sijoittamaan alueille, joilla sedimentoitumista arvioitiin nykytilanteessa tapahtuvan. Sedimentoituminen vaihteli eri mittauspisteillä välillä 1,6 29 g/m 2 /vrk (kuiva-ainesta). Suurimmat sedimentoitumiset mitattiin Ylä-Siikalammesta sekä pääuomasta. Toisaalta pääuomasta mitattiin myös pienimmät sedimentoitumismäärät, joten sedimentoituminen vaihtelee huomattavasti uoman eri osissa. Uuranputaan alosassa sedimentoituminen oli 7 g/m 2 /vrk. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että jokiympäristössä sedimentoituminen voi vaihdella paikasta ja luonnonllisesti myös veden ja pohjan laadusta riippuen välillä 0 kymmeniä, jopa satoja g/m 2 /vrk. Järvissä sedimentoituminen vaihtelee tyypillisesti välillä 1-10 g/m 2 /vrk, tosin selvästi suurempiakin sedimentoitumisarvoja on mitattu. Esim. Tuusulanjärven sedimentoitumista on seurattu pitkään, siellä sedimentoituminen vaihtelee muutamasta gramasta n. 80 g/m 2 /vrk. Periaatteessa on mahdollista, että virtaaman pieneneminen lisää nykyisinkin hitaasti virtaavissa kohdissa orgaanisen aineksen sedimentoitumista jokiuoman pohjalle. Uoman pohjaan ja rantavyöhykkeille kertyvä orgaaninen aines voi edesauttaa varsinkin ilmaversoisten ja kelluslehtisten lajien juurtumista ja leviämistä. Käytännössä kuitenkin kevään ja syksyn sekä osittain myös kesän suuremmat virtaamat riittänevät ehkäisemään sedimentin merkittävän lisääntymisen. joen pohjalle. Vesikasvien esiintymiseen vaikuttaa virrannopeuden ja pohjan laadun lisäksi myös vesisyvyys. Humuspitoisissa ja ruskeavetisissä vesistöissä näkösyvyys ja uposkasvien esiintymisen rajasyvyys noudattavat yleisesti toisiaan. Rakennetussa tilanteessa luonnonuoman vesisyvyys muutuu jonkin verran nykytilanteeseen verrattuna. Siikahaaran alapuolella vesisyvyys alenee kesätilanteessa noin 0,5 metriä ja talvitilanteessa noin metrin. Revonniemen ja Myllysaaren pohjakynnysten kohdalla vedenpinta on kesällä rakennetussa tilanteessa muutamia kymmeniä senttejä nykyistä ylempänä. Talvitilanteessa pohjakynnysten alapuolella vesi on talvella noin 0,5 metriä nykyistä alempana. Veden keskimääräinen syvyys luonnonuomassa on paikasta riippuen rakennetussa tilanteessa tyypillisesti 2-3 metriä; paikoitellen syvännealueilla on selvästi syvempiäkin alueita. Voimakkasti humuspitoisissa vesissä vesikasvien esiintymisraja noudattaa yleensä näkösyvyyttä. Luonnonuomassa näkösyvyys on tyypillisesti noin 1 m. Kesällä 2008 tehdyssä vesikasvikartoituksessa todettiin, että ilmaversoisia lajeja kasvoi syvimmillään 1,25 metrissä ja kelluslehtisiä 1,6 metrissä, joten niiden maksimi esiintymissyvyys oli lähellä näkösyvyysrajaa. Uposlehtisiä lajeja havaittiin syvimmillään 2,5 metrin syvyydessä, mikä ylittää selvästi näkösyvyysrajan. Käytännössä, vaikka veden virtaus luonnonuomassa pienenee ja mahdollisuus sedimentin kerääntymiselle voi hieman kasvaa, ei vesikasvien laajamittainen runsastuminen luonnonuoman pääuomassa ole mahdollista. Vesisyvyys ja valon määrä vedessä rajoittavat kasvillisuuden esiintymistä, joten suuria muutoksia kasvillisuuden määrässä ei arvioida syntyvän. Luonnonuoman sivuussa olevat uomat eli ns. putaat ovat jo nykyisellään osittain umpeenkasvavia ja siten alttiimpia muutoksille. Luonnonuomaan rakennettavat pohjakynnykset vähentävät jonkin verran luonnonuoman kaltevuutta, mikä voi merkitä putaiden kautta kulkevan virtaaman pienenemistä ja umpeenkasvualttiuden voimistumista. Yhteenvetona voidaan todeta, että nykyistä pienemmät virtaamat voivat lisätä jossakin määrin orgaanisen aineksen sedimentoitumista luonnonuoman ranta-alueille ja putaisiin. Veden pinnan tason säilyminen nykyisellä tasolla ehkäisee kuitenkin vesikasvillisuuden lisääntymistä. Käytännössä vaikutukset voivat näkyä lievänä vesikasvillisuuden lisääntymisenä Iijoen pääuomassa matalilla ja loivilla rannoilla sekä putaissa matalimmilla alueilla, missä jo nykyisessä tilanteessa vesikasvillisuuden määrä on runsasta hitaan virtauksen ja pehmeän pohjamateriaalin johdosta. Hankkeen myötä voi tulla tarvetta syventää matalimpia virtausreittejä. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 kesäkaudella luonnonuoman virtaamat ja kaltevuus säilyvät nykyisellään ja luonnonuoman talvivirtaamat ovat selvästi suurempia kuin vaihtoehdossa VE 1. Vaihtoehto VE 2 on olosuhteiltaan lähempänä nykyistä, joten voidaan arvioida, että vesikasvillisuuden osalta rakentamisen aiheuttama muutos olisi pienempi kuin vaihtoehdossa VE 1. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät luonnonuoman olosuhteet nykyisen kaltaisina, eikä luonnonuoman vesikasvillisuudessa ole odotettavissa muutoksia. Nollavaihtoehdossa tilanne vastaa nykytilan kuvauksessa esitettyä tilannetta. 146

149 Pohjaeläimistö VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Kevät Keväällä tulvan pieneneminen muuttaisi jossakin määrin pohjaeläinten elinolosuhteita. Tulva aiheuttaa pohjaeläimistölle negatiivisia vaikutuksia lyhyellä aikavälillä ja paikallisesti, kun virtaus huuhtoo eläimiä virran mukaan (Brittain & Eikeland, 1988). Voimakas virtaus yhdessä joessa liikkuvien jäämassojen kanssa muokkaa pohjaa ja rantapenkkoja, jolloin eläimiä ja elinympäristöjä tuhoutuu. Vaikka tulvasta on pohjaeliöstölle haittaa, on sillä lajien monimuotoisuuden kannalta kuitenkin merkitystä. Avovesikauden virtausmuutoksissa on säännöstellyissä joissa luonnontulvien poisjäämisellä havaittu olevan negatiivisia vaikutuksia pohjaeläinyhteisöjen diversiteettiin (Bunn ja Arthington 2002, Dudgeon ym. 2006). Kollajan alueella kevättulvat eivät kokonaan poistu, joten tulvan aiheuttamaa muutosta voidaan pitää suhteellisen vähäisenä. Kesä Kesän aikana virtaama pysyy lähellä nykyistä tasoaan, joten pohjaeläimistön elinolosuhteisiin kohdistuvien muutosten voidaan olettaa jäävän vähäisiksi. Syksy ja talvi Syksyllä aloitettava luonnonuoman virtaaman alentaminen muuttaisi pohjaeläinten elinoloja selvästi. Talviaikainen virtaaman alenema ja vedenpinnan korkeuden lasku pienentävät pohjaeläimille käyttökelpoisen pohjan pinta-alaa. Kilpailu ravinnosta ja tilasta tulee voimistumaan eläinten keskittyessä aiempaa pienemmälle pohjan alalle. Pohjaeläinten elinympäristövaatimukset hydrologian suhteen ovat varsin moninaiset. Esim. Norjan säännöstelemättömillä joilla Iijoessakin esiintyviä Polycentropus flavomaculatus ja Oxyethira spp. vesiperhosia tavattiin lähes yksinomaan matalassa, hitaasti virtaavassa vedessä, kun taas Rhyacophila nubila ja päivänkorento Baetis rhodani olivat habitaatin valinnassa monipuolisempia. Koskikorennoista Diura nanseni suosi matalaa joen osaa jossa virtausnopeus oli yli 30 cm/s, ja Amphinemura sulcicollis, A. borealis ja L. hippopus luokiteltiin virtausnopeuden suhteen indifferenteiksi. Virtauksen ollessa talvella alimmillaan vesi kulkee pääosin Iijoen syvää keskiuomaa pitkin. Keskiuoma poikkeaa virtausnopeuden, pohjan rakenteeltaan ja kasvillisuuden osalta matalan veden alueista, joten sen tarjoama elinympäristö on jokirannan hitaammassa virtauksessa viihtyville lajeille huonosti sopivaa. Kuiville jäävän pohjaosan lisäksi osa matalan veden alueesta jäätyy talven aikana eikä näin ollen ole käytössä eläinten suojapaikkana tai ravinnon hankinnassa. Matalien rantojen jäätyminen talvella on ilmiö, joka toki vaikuttaa nykytilanteessakin. Jäätyvän uoman suhteellinen osuus tullee nykyisestä kasvamaan, koska virtausnopeus joessa hidastuu ja pienempi vesimassa vastustaa jäätymistä heikommin. Jäätymisen ulottuminen joen pohjaan ei välttämättä ole kaikille lajeille kohtalokasta, sillä vesiselkärangattomilla tiedetään olevan lukuisia keinoja selvitä kylmissä olosuhteissa. Talveen valmistautumisen mekanismeihin kuuluu monilla surviaissääski- päivänkorento-, vesiperhos- ja koskikorentolajeilla aktiivinen siirtyminen kesällä käytetystä habitaatista syvempään veteen, joka ei jäädy (Barton 1980, Olsson 1982, Irons ym. 1994). Jotkut surviaissääskitoukat kaivautuvat jäätymistä pakoon syvälle sedimenttiin (Danks 1971), ja osa pohjaeläinlajeista valitsee selviytymisstrategiakseen talvehtimisen jäätyneenä. Esim. Olsson (1981) löysi joen rantavyöhykkeen jäätyneestä sedimentistä sukkulamatoja, kotiloita, simpukoita, harvasukasmatoja, juotikkaita sekä surviaissääski- ja vesiperhostoukkia, joista % säilyi hengissä sulattamisprosessista. Vaikka osalla pohjaeläimistä on keinoja suojautua jäältä ja kylmyydeltä, tulisi nykyistä suurempi osa pohjaeläimistä tuhoutumaan talvella. Selostuksen kohdassa Hydrologia on verrattu virtaamamuutoksia käyttäen vertailukohtana Simojokea ja Kiiminkijokea. Simojoella ja Kemijoella on tehty myös pohjaeläintutkimuksia. Simojoelta (Simonkangas Ranualla) otetuissa pohjaeläinnäytteissä oli vuosina yhteensä pohjaeläinlajia (HERTTA-tietokanta), joten lajimäärä on samalla tasolla kuin Vuormankoskella ja Varpuvirroilla. Kiiminkijoen sivujoessa Kuorejoessa (Puolangalla) havaittiin vuonna 2007 toteutetussa tutkimuksessa lajia, eli lajimäärä on hieman pienempi kuin Vuormankoskessa ja Varpuvirroilla. Kuorejoki sijoittuu Kiiminkijoen latvoille, missä lajimäärä on yleensä pienempi kuin joen keski- ja alaosalla, mikä selittää osittain pienemmän lajimäärän. Pohjaeläintutkimusten lajimäärän suora vertaaminen eri jokien välillä on hieman hankalaa, koska pohjaeläinlajiston koostumukseen vaikuttavat hyvin monenlaiset ympäristötekijät. Tuloksien perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että Iijoen luonnonuomassa pohjaeläinten lajimäärä on nykytilassa suunnilleen vastaavalla tasolla kuin luonnontilaisessa Simojoessa. 147

150 Rakennetussa tilanteessa Kollajan luonnonuoman talvivirtaamat ovat keskivirtaamaan suhteutettuna pienempiä kuin aikanaan luonnontilaisessa Iijoessa tai luonnontilaisessa Simojoessa tai Kiiminkijoessa (kts. Hydrologia, 5.2) Tämän perusteella voidaan arvioida, että Kollajan luonnonuoman talviaikainen virtaaman pieneneminen ja joenpohjan matalien alueiden jäätyminen vaikuttaa pohjaeläimistöön voimakkaammin kuin luonnontilaisissa joissa normaalisti talvella tapahtuu. Käytännössä vaikutus näkyy lajisuhteiden muutoksena sekä mahdollisesti myös lajimäärän ja pohjaeläinbiomassan pienenemisenä. Lajimäärän tai pohjaeläintuotannon supistumisen suuruutta on vaikea ennustaa, sillä lajista ja yksilön kehitysvaiheesta riippuen vaste virtaaman pienentymiseen voi olla hyvinkin erilainen. Vaikutukset kalojen ravinnonhankintaan Pohjaeläintuotannon ja kalaston biomassan on todettu korreloivan positiivisesti keskenään (esim. Krueger ja Waters 1983). Toisaalta myös kalat saalistajina muokkaavat pohjaeläimistön koostumusta. Pohjaeläintuotannon ja kalaston suhdetta käsittelevissä tutkimuksissa törmätään usein ns. Allenin paradoksiin (Hynes 1970), jossa on havaittu, että pohjaeläintuotanto ei laskennallisesti riitä ylläpitämään paikallista kalastoa. Yhtenä selityksenä tähän ovat jokeen päätyvät terrestristä alkuperää olevat ravintokohteet. Useiden kalalajien, mm. taimenien tiedetään syövän suuria määriä jokeen pudonneita maaselkärangattomia. Kollajan toteuduttua osa maalta veteen joutuvasta aineksesta voi syksyllä jäädä kuiville, mikä vähentää terrestristen hyönteisten määrää joessa. Toisaalta vesialueelle päätyvästä aineksesta suurempi osa pidättyy alueelle, koska virtaus on hieman hitaampi kuin nykytilanteessa. Rakennetussa tilanteessa talvella pienen virtaaman aikana virtavesikalojen poikaset siirtyvän uoman keskiosalle ja sen liepeillä, missä riittää vettä. Syvemmillä alueilla pohjaeläimistö säilyy, eikä vaikutuksia talviaikaiseen ravinnonhankintaan käytännössä tule. Kesällä kun virtaamat ovat suurempia, ovat kalanpoikaset matalilla ja suojaisemmilla alueilla. Matalilla alueilla talven jäätyminen vaikuttaa pohjaeläimistöön, joten paikallisesti saatavilla olevan ravinnon määrä on todennäköisesti nykyistä pienempi. Alkukesällä matalilla alueilla pohjaeläimistö muodostuu pelkästään niistä lajeista, jotka kestävät jäätymistä, eli alkukesällä lajisto on suppeimmillaan. Matalille alueille kolonisoituu kesän mittaan myös muuta lajistoa syvemmiltä alueilta, joten laji- ja yksilömäärä kasvaa kesän kuluessa jonkin verran. Todennäköisesti kuitenkin vuosittain toistuva matalien alueiden kuivuminen / jäätyminen aiheuttaa pohjaeläintuotannon ja lajimäärän supistumista, mikä heijastunee myös kaloille saatavilla olevan ravinnon määrään. Toisaalta virtavesikalat ovat ravinnonkäyttäjinä hyvin monipuolisia ja käyttävät sitä ravintoa, mitä kulloinkin on eniten saatavilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rakentamisen jälkeen kalojen ravintokohteissa olisi enemmän virtaamamuutoksiin sopeutuvia lajeja kuin nykyisin. Pohjaeläinten elinympäristömallinnus Fortum Service Oy:n tekemässä elinympäristömallinnuksessa on tarkasteltu kahden Iijoelta tavattavan pohjaeläinlajin (pikkuseulakas Cheumatopsyche lepida ja sukeltajasurviainen Baetis Rhodani) soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrää eri virtaamilla Vuormankosken alueella. Elinympäristömallinnus toteutettiin pohjaeläimille virtaamilla 15, 50, 100 ja 137 m 3 /s. Elinympäristön soveltuvuutta mallinnettiin virtauksen joen pohjaan aiheuttaman leikkausjännityksen perusteella, jotka laskettiin FESWMS virtausmallilla. Sekä pikkuseulakas että sukeltajasirvikäs suosivat nopeasti virtaavia elinympäristöjä, joissa virtausnopeus on tyypillisesti cm/s (Extence et. al. 1999). Mallinnetuista virtaustilanteista suurin virtaama 137 m 3 /s tarjoaa eniten elinympäristöä tarkastelluille kahdelle lajille, jotka suosivat kohtalaista ja nopeaa virtausnopeutta. Soveltuvuudella painotetun elinympäristön määrä on pikkuseulakkaalle noin 27,3 ja sukeltajasurviaiselle noin 29,6 WUA ha. Pienemmillä virtaamilla elinympäristön määrä vähenee siten, että 100 m 3 /s virtaamalla pinta-alan suuruus on noin 90 %, 50 m 3 /s virtaamalla noin 65 % ja 15 m 3 /s virtaamalla noin 50 % siitä elinympäristön määrästä, joka mallinnettiin 137 m 3 /s virtaamatilanteessa. Iijoen virtaama vaihtelee heinä-syyskuussa tavanomaisina vuosina nykyisin m 3 /s välillä. Kollaja 2008 suunnitelman mukaiset virtaamat olisivat vastaavaan aikaan m 3 /s. Rakennetussa tilanteessa kesäaikainen soveltuva elinympäristön määrä supistusi lähinnä runsasvetisinä vuosina, kuivempina vuosina tilanteessa ei tapahtuisi muutoksia. Mallinnuksessa käytetyt preferenssikäyrät kuvaavat kyseisten lajien suosimia olosuhteita kesällä, joten ne eivät ole suoraan sovellettavissa talvitilanteeseen. 148

151 Yhteenveto arvioinnista Yleisesti voidaan todeta, että luonnonuoman talviaikaiset virtaamamuutokset muuttaisivat todennäköisesti koskialueiden pohjaeläinlajistoa. Ne lajit, jotka eivät pysty suojautumaan jäätymiseltä tai siirtymään syvemmille alueille, tulisivat vähenemään. Niiden lajien osuus, jotka kykenevät väistymään kuivavilta / jäätyviltä ranta-alueilta tai pystyvät kestävät jäätymistä tulisi kasvamaan. Muutos näkyy todennäköisesti myös koskialueiden pohjaeläinlajiston lajimäärässä sekä biomassassa ja voi heijastua myös virtavesikalojen ravinnonkäyttöön. Taksonimäärän tai pohjaeläintuotannon supistumisen suuruutta on vaikea ennustaa, sillä lajista ja yksilön kehitysvaiheesta riippuen vaste virtaaman pienentymiseen voi olla hyvinkin erilainen. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaikutukset pohjaeläimistöön ovat vaihtoehdossa VE 2 periaatteeltaan samanlaiset kuin vaihtoehdossa VE 1. Vaihtoehdossa VE 2 virtaamamuutokset ovat kuitenkin pienempiä verrattuna nykytilanteeseen, joten pohjaeläinvaikutusten arvioidaan jäävän pienemmiksi kuin vaihtoehdossa VE 1. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät luonnonuoman olosuhteet nykyisen kaltaisina, eikä luonnonuoman pohjaeläimistössä ole odotettavissa muutoksia. Nollavaihtoehdossa tilanne vastaa nykytilan kuvauksessa esitettyä tilannetta Siuruanjoki, Mertajoki ja Livojoki Nykytila Livoen alaosan ranta- ja vesikasvillisuus koostuu käytännössä samoista lajeista kuin Iijoella. Livojoelta on olemassa pohjaeläintuloksia Jakunkoskesta vuodelta Tutkimuksessa havaittu lajimäärä oli 50 ja lajisto vastasi pääosin Iijoen lajistoa. Livojoesta ja sen sivuuomista on löydetty uhanalista raakkua (tietolaatikko) eli jokihelmisimpukkaa. Kuva Naisjärven matalaa rantaa. 149

152 Siuruanjoen ja Mertajoen pohjaeläimistöä seurataan osana turvetuottajien velvoitetarkkailua (Salo & Paksuniemi 2008). Siuruanjoen pohjaeläinlajisto koostuu valtaosaltaan päivänkorentojen, koskikorentojen ja vesiperhosten yhdessä muodostamasta ns. EPT ryhmästä. Mertajoen havaintopisteellä (Suukoskella) EPT ryhmän osuus on ollut pienempi ja vastaavasti simpukoiden (hernesimpukka) osuus suurempi. Ero selittyy erilaisella pohjanlaadulla; Mertajoen pohjaeläinten seurantapisteellä pohjan hienoaineksen määrä on suurempi kuin Siuruanjoen pisteillä. Lajimäärä oli vuoden 2007 tutkimuksessa Siuruanjoen alaosalla (Leuankoski) 43 ja Mertajoella 37. Lajimäärä on selvästi pienempi kuin Iijoen Vuormankoskella ja Varpuvirroilla vuoden 2008 tutkimuksessa Vaikutukset VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Livojoessa vaikutusalue ei yllä Kynkäänlammen yläpuolelle. Livojoen alaosan padotusvaikutus on pieni (40 cm), eikä sillä ole vaikutuksia Kynkäänlammen vesikasvillisuuteen tai pohjaeläimistöön. Padotusvaikutus on kesäkaudella pieni, lisäksi Livojoen alaosalla vedenkorkeus vaihtelee huomattavasti virtaamatilanteiden mukaan nykytilassa, joten käytännössä voidaan todeta, ettei Kynkäänlampeen kohdistu vaikutuksia. Suurimmat muutokset Livojoen olosuhteissa kohdistuvat joen alaosalle, Aittojärven täyttökanavalta Iijoelle saakka. Siellä veden virtaussuunta muuttuu virtaamatilanteen mukaisesti. Silloin, kun Iijoen vesi johdetaan Aittojärven kautta tekojärveen, Livojoen alaosa virtaa vastakkaiseen suuntaan kuin nykyisin, mikä voi aiheuttaa jossakin määrin rantaeroosiota ja vesikasvillisuuden kulumista. Mertajoen noin 30 % virtaaman pienenemisellä ei ole todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia Mertajoen pohjaeliöstöön. Periaatteessa virtaaman supistuminen alivirtaamakaudella voi tarkoittaa, että virta-alueiden pohjaeläimistö joutuu väistymään vesialueen supistumisen tieltä. Mertajoen virtaamavaihtelut ovat nykyiselläänkin erittäin suuria, joten tällaisia tilanteita on todennäköisesti toistunut myös nykytilanteessa. Mertajoen vesikasvillisuudessa ei tapahdu todennäköisesti muutoksia. Turvetuotantoalueilta Mertajokeen kulkeutuva kuormitusvaikutus lakkaa, joten sillä voi olla positiivisia vaikutuksia Mertajoen vesikasvillisuuteen. Mertajoen virtaamamuutoksen vaikutus Siuruanjokeen on niin pieni, ettei hankkeella voida katsoa olevan vaikutuksia Siuruanjoen pohjaeläimistöön tai kasvillisuuteen. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 Livojokeen ei kohdistu minkäänlaisia muutoksia, joten siltä osin vaihtoehto eroaa vaihtoehdosta VE 1. Mertajokeen ja Siuruanjokeen kohdistuvat vaikutukset eivät eroa vaihtoehdoissa VE 1 ja VE 2. VE 0, hanketta ei toteuteta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät Livojoen, Mertajoen ja Siuruanjoen olosuhteet nykyisenkaltaisina, eikä niiden vesieliöstössä ole odotettavissa muutoksia. Nollavaihtoehdossa tilanne vastaa nykytilan kuvauksessa esitettyä tilannetta Hankealueen järvet Nykytila Järvialueilla vesikasvillisuus koostuu tyypillisistä järvien kasvilajeista kuten järvikortteesta, suomenlumpeesta, ulpukasta ja ahvenvidasta. Lisäksi järvillä kasvaa siimapalpakkoa, vehkaa, ratamosarpiota, kelluskeiholehteä, paikoitellen myös järvikaislaa ja järvisätkintä. Vesirajassa kasvaa yleisesti saroja sekä rantaleinikkiä, rantakukkaa, ranta- ja terttualpia, suo- ja korpiorvokkia, jouhivihvilää, rantamataraa, rönsy- ja rantaleinikkiä, rantalemmikkiä, mesiangervoa ja karhunputkea. Pensaskerroksessa kasvaa yleensä pajuja (kiilto- ja pohjanpaju), reunavyöhykkeessä paatsamaa, harmaaleppää, kuivemmilla paikoilla metsäruusua, katajaa ja hanhenpajua. Järvien vesikasvillisuudessa ei ole suurta eroa järvien välillä. Samat lajit toistuvat järvestä riippumatta. Sen sijaan vesikasvillisuuden määrässä on eroja; matalimmissa ja rehevimmissä järvissä kuten Naisjärvessä vesikasvillisuusvyöhykkeet ovat laajoja ja selvästi runsaampia kuin esim. karummassa Tuulijärvessä Vaikutukset VE 1, tekojärvi ja voimalaitos Hankkeen toteutumisen myötä Pudasjärviryhmän ja Naisjärven alivedenkorkeuksia nostettaisiin, mikä vaikuttaisi todennäköisesti jossakin määrin vesikasvillisuuteen. Käytännössä vaikutus näkyisi siinä, että vesikasvillisuuden leviäminen järvien keskialueille hidastuisi matalissa järvissä (Naisjärvi, osittain myös Pudasjärvi). Vaikutus heijastuisi mm. järvien virkistyskäyttöön. 150

153 Aittojärvestä tulee hankkeen myötä läpivirtausjärvi ja sen ravinnepitoisuudet laskevat huomattavasti. Ravinnepitoisuuksien aleneminen ehkäisee myös järven liiallista vesikasvillisuuden runsastumista. Hankealueen järvet ovat pehmeäpohjaisia järviä, jossa orgaaninen sedimentti peittää järven pohjan. Pehmeillä pohjilla esiintyvässä lajistossa on tyypillisesti valtalajeina surviaissääsken toukkia ja harvasukamatoja. Näiden esiintyminen ja lajikoostumus riippuu paitsi pohjan laadusta, myös alusveden happipitoisuudesta. Aittojärvellä ilmenee kerrostumiskauden hapettomuutta, joten siellä veden vaihtuvuuden lisäys parantaisi myös pohjaeläinten olosuhteita. Muiden järvien osalta pohjaeläimistöön ei tulisi merkittäviä muutoksia. Isojärven, Ypykkäjärven, Saunajärven ja Vengasjärven olosuhteissa ei tapahdu sellaisia muutoksia, jotka merkittävästi vaikuttaisivat siellä elävään vesikasvillisuuteen tai pohjaeliöstöön. Mertajärvi jää tekojärven alle, joten siellä elävä vesikasvillisuus häviää. Mertajärven pohjaeläimistö muuttuu osaksi tekojärven pohjaeläimistöä. VE 2, pelkkä tekojärvi Vaihtoehdossa VE 2 Pudasjärviryhmän, Aittojärven ja Naisjärven vedenkorkeudet muuttuisivat ainoastaan tulvakorkeuksien osalta; huipputulvat laskisivat nykytilanteeseen verrattuna, tosin muutos olisi hieman pienempi kuin vaihtoehdossa VE 1. Muilta osin vedenkorkeuksissa ei tapahtuisi muutoksia, eikä hankkeella olisi käytännössä myöskään vaikutuksia veden laatuun. Näin ollen vaikutuksia ei tulisi myöskään vesikasvillisuuteen tai muuhun vesieliöstöön. Muiden järvien osalta vaikutukset vastaisivat vaihtoehtoa VE 1; Mertajärvi jäisi tekojärven alle ja Ypykkä-, Iso- sekä Sauna- sekä Vengasjärvi olisivat vaikutusten ulkopuolella. VE 0, hanketta ei toteuteta Jos hanketta ei toteuteta, säilyvät järvien vedenkorkeudet ja vedenpinnan vaihtelu käytännössä nykyisellään. Järvien vesikasvillisuus ja muu vesieliöstö ovat riippuvaisia myös vedenlaadusta, jossa ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa. 151

154 152

155 6. Luonto ja luonnonsuojelu 153

156 Luonnontilainen lähde Sainselän harjurinteen tyvellä. Paha Mertanen Jyskynlammen pohjoisrinteen varttunutta kasvatusmetsämännikköä. 154

157 6. Luonto ja luonnonsuojelu 6.1 Kasvillisuus ja eläimistö Luonnon yleispiirteet Pudasjärvi sijoittuu kasvimaantieteellisessä aluejaossa keskiboreaaliselle vyöhykkeelle ja kuuluu siinä edelleen Pohjois-Pohjanmaan rannikon alueeseen. Suokasvillisuuden aluejaossa alue kuuluu Pohjanmaan aapasuovyöhykkeeseen ja metsäkasvillisuuden luokitus perustuu Pohjanmaan-Kainuun alueen metsätyyppien perussarjaan. Kasvukauden pituus on keskimäärin 143 vrk, tehoisan lämpötilan summa d.d. ja vuosittainen sademäärä 597 mm. Alueen metsät ovat mäntyvaltaisia ja sekapuuna kasvaa pääasiassa kuusta ja hieskoivua. Luonnonsuojelualueiden ulkopuolella metsät ovat intensiivisin hakkuin käsiteltyjä ja valtaosa alueen ojituskelpoisista soista on ojitettu Arviointiaineisto ja -menetelmät Valtaosa Kollajan tekojärven alueesta on valtion omistuksessa ja alueen soista ja metsistä on käytettävissä Metsähallituksen kuviotiedot. Koko tekojärven alueelta on lisäksi tehty raivausselvitys, jonka yhteydessä on määritetty kuviokohtaisesti metsä- ja suotyypit sekä puuston määrä. Lisäksi alueella on Iijoki-selvitysten yhteydessä tehty kasvillisuuskuviointi 1980-luvun alussa. Uhanalaisten eliölajien esiintymistä alueella on selvitetty tietokantakyselyillä Suomen ympäristökeskukselta ja Metsähallitukselta. Olemassa olevaa aineistoa on täydennetty maastokäynnein, joita tehtiin alueelle useita vuosien 2007 ja 2008 aikana. Maastokäynnit kohdennettiin Metsähallituksen kuviotietoaineiston perusteella arvokkaiksi arvioiduille alueille, mahdollisille vesilakikohteille sekä luonnontilaisina säilyneille alueille. Tekojärvialueen soiden ja kivennäismaiden lintulajis- tosta tehtiin erillinen linnustoselvitys (luonto-osuuskunta Aapa, Juha Repo 2008). Tekojärvialueen soilla lintulajistoa selvitettiin maalintujen linjalaskentamenetelmää käyttäen siten, että kesän aikana jokainen linja kuljettiin läpi kahteen kertaan. Samaa menetelmää käyttäen selvitettiin lisäksi Kärppäsuon-Räinänsuon ja tekojärvialueen väliin jäävän suoalueen linnustoa. Ensimmäinen eli kevätlaskenta tehtiin välisenä aikana ja toinen eli pesimäaikainen laskenta välisenä aikana. Lisäksi Matalamminsuolla, Jyskysuolla, Siliäsuolla ja Vengassuolla tehtiin lisähavainnointia kiertelemällä alueella linjalaskentojen jälkeen. Tekojärvialueen järvien ja lampien vesi- ja rantalinnut laskettiin pistelaskentamenetelmällä ja Mertajoen kiertolaskennalla. Lisäksi Mertajoen suvantojen vesija rantalinnustoa havainnoitiin jokaisen suvannon etelärannalta erikseen. Laskennat tehtiin 17. ja Kivennäismaiden lintulajistoa selvitettiin linjalaskennoilla välisenä aikana ja luonnonuoman varteen jäävien lampien lintulajistoa selvitettiin pistelaskentana ja kiertolaskentana. Kaikki laskennat tehtiin hyvällä laskentasäällä Tekojärven alue Linnut Avosuolajisto Kevätmuuton aikana kahlaajalajien määrä ja runsaudet eivät olleet merkittävät avosuoalueilla. Teeri, niittykirvinen, järripeippo ja peippo ovat keväällä selvästi runsaammat kuin pesintäaikaan. Lajiston kokonaistiheys on pesintäaikana 51,1 paria/km 2. Runsaimman pesivän suolajin, niittykirvisen, tiheys 9,3 paria/km 2 ja parimääräarvio ovat yhtä suuret kuin suoalueiden laskennoissa yleisesti havaittavalla pajulinnulla. Yhtä runsaat suolajit ovat liro, keltavästäräkki, pajusirkku ja pensastasku, joiden tiheydet ovat 1-2 paria/ km 2 (Taulukko 6 2). 155

158 Kuva 6 1. Tekojärvialueen ja sen lähiympäristön linjalaskentareitit, havaintopaikat Mertajoen rannoilla sekä tekojärvialueen avosuoalueet. Tekojärvialueen suolajien tiheys on pesimäaikana yhteensä 33 % lajiston kokonaistiheydestä. Kärppäsuo- Räinänsuon Natura-alueeseen ja tekojärvialueen länsireunaan rajautuvilla soilla suolajiston osuus on Siliäsuo- Vengassuolla 46 % ja Puronlatva-Kärppäsuolla 60 % lajiston kokonaistiheydestä. Siliäsuo-Vengassuolla lajiston kokonaistiheys on yhtä suuri kuin koko tekojärven alueella, mutta Puronlatva-Kärppäsuolla se on suurempi, 59 paria/km 2. Koko tekojärvialueen suolajien määrä on 13, ja niittykirvisen tiheys suolajien tiheydestä on 55 %. Länsireunan soilla suolajien määrä on 10. Niittykirvisen tiheys on länsireunan soilla suolajiston tiheydestä % ja 2-3 kertaa suurempi kuin koko tekojärvialueen soilla. Niittykirvisen runsaus kertoo, että suo on suolajistolle sopiva elinympäristö, avoin ja vetinen neva. Lintudirektiivin liitteen I lajeja ovat teeri, kapustarinta, laulujoutsen, kurki ja liro. Suomen vastuulajeja ovat teeri, laulujoutsen, jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, kuovi, pikkukuovi, liro, valkoviklo ja leppälintu. Valtakunnallisesti silmälläpidettäviä (NT) lajeja ovat käki, jänkäsirriäinen, pensastasku ja teeri. Tekojärvialueen soiden pinta-alasta turvetuotantoaluetta on 43 %, mikä on kaventanut suolintulajiston elinympäristöä. Soilta ei ole havaintoja luonnonsuojelulain 47/48 :n tarkoittamista uhanalaisista eikä erityisesti suojeltavista lajeista. Myöskään Suomen ympäristökeskuksen uhanalaisten lajien rekisterissä ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen muuttohaukkatiedostossa ei ollut tietoja uhanalaisista tai huomionarvoisista lajeista. Maakunnallisesti tekojärvialueen soiden linnustollinen merkitys on tavanomainen (Taulukko 6 3 ja Taulukko 6 4). Suunnitellun tekojärven alueella inventointiin lisäksi 9 kilometrin mittainen linjalaskentareitti Mertajoen rantaa sekä havainnoitiin Mertajärven, Mertajoen suvantojen, Matalalammen, Jyskynlammen, Nimetönlammen, Kääpälammen ja Paha-Mertasen lintulajistoa. Mertajärvellä ja Mertajoella tavattuja lajeja olivat laulujoutsen, tavi, sinisorsa, kurki, taivaanvuohi, liro, rantasipi, pohjansirkku, pikkusirkku ja pajusirkku. Matalalammella tavattiin lisäksi pajusirkku, Kääpälammella tavi sekä Paha-Mertasella tavi ja pajusirkku. 156

159 Taulukko 6 2. Tekojärvialueen soiden (Vasikkasuo, Matalalamminsuo, Matkasuo, Jyskysuo, Siliäsuo ja Vengassuo) kevätmuuttolajisto. Laskentalinjan pituus metriä. LC =Least Concern, elinvoimainen, NT = Near Threathened, silmälläpidettävä, RT = alueellisesti uhanalainen, RT- = ei alueellisesti uhanalainen, VA = Suomen vastuulaji (Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta), Dir. = lintudirektiiviin liitteen I laji. Havaintoyksikkö lintuyksilö. Taulukko 6 3. Tekojärvialueen soiden (Vasikkasuo, Matalalamminsuo, Matkasuo, Jyskysuo, Siliäsuo ja Vengassuo) pesintäajan lintulajisto. Laskentalinjan pituus metriä. LC =Least Concern, elinvoimainen, NT = Near Threathened, silmälläpidettävä, VU = Vulnerable, vaarantunut, RT = alueellisesti uhanalainen, RT- = ei alueellisesti uhanalainen, VA = Suomen vastuulaji (Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta), Dir. = lintudirektiiviin liitteen I laji. Tiheys = paria/km2. Havaintoyksikkö lintupari. Laji Havaintojen lkm UHEX VA Dir. Laulujoutsen 6 LC, RT- x x Tavi 2 x Telkkä 1 x Teeri 16 NT/RT- x x Kurki 5 x Kapustarinta 3 x Taivaanvuohi 10 Pikkukuovi 4 LC/RT x Kuovi 3 LC/RT- x Mustaviklo 1 x Valkoviklo 3 x Metsäviklo 5 Liro 12 LC/RT x x Käpytikka 6 Metsäkirvinen 38 LC/RT- Niittykirvinen 90 Keltavästäräkki 3 LC/RT Punarinta 11 Leppälintu 3 x Laulurastas 13 Punakylkirastas 8 Kulorastas 1 Pajulintu 5 Hippiäinen 1 Talitiainen 4 Varis 2 Korppi 1 Peippo 47 Järripeippo 76 Vihervarpunen 11 Urpiainen 4 Pikku-/isokäpylintu 5 -/x Lapinsirkku 1 Pohjansirkku 2 Pajusirkku 9 Laji Havaintojen lkm Tiheys UHEX VA Dir. Riekko 3 1,4 LC/RT- Teeri 3 0,5 NT/RT- x x Kurki 4 0,2 LC/RT- x Kapustarinta 2 0,3 x Jänkäsirriäinen 2 0,3 NT/RT- x Jänkäkurppa 1 0,1 x Taivaanvuohi 5 0,6 LC/RT- Pikkukuovi 1 0,1 LC/RT+ x Kuovi 1 0,1 LC/RT- x Valkoviklo 3 0,2 x Liro 8 1,4 LC/RT+ x x Sepelkyyhky 2 0,2 Käki 10 0,4 NT/RT- Käpytikka 2 0,5 Metsäkirvinen 29 3,7 LC/RT- Niittykirvinen 38 9,3 Keltavästäräkki 9 2,0 LC/RT+ Västäräkki 2 0,4 Punarinta 13 2,6 Leppälintu 15 1,8 x Pensastasku 6 1,1 NT/RT- Laulurastas 3 0,4 Punakylkirastas 2 0,4 Kulorastas 1 0,1 Pajulintu 69 9,9 Kirjosieppo 2 0,4 Hömötiainen 2 0,7 Talitiainen 5 0,8 Varis 1 0,1 Peippo 24 4,5 Järripeippo 25 3,3 Vihervarpunen 8 1,3 Urpiainen 1 0,1 Pikku-/Isokäpylintu 4 0,2 -/x Pohjansirkku 1 0,4 Pajusirkku 5 1,3 157

160 Taulukko 6 4. Tekojärvialueen ja Kärppäsuon-Räinänsuon Naturaalueen välissä sijaitsevien Kärppäsuon, Puronlatvasuon ja Latvasuon pesintäajan lintulajisto. LC =Least Concern, elinvoimainen, NT = Near Threathened, silmälläpidettävä, VU = Vulnerable, vaarantunut, RT = alueellisesti uhanalainen, RT- = ei alueellisesti uhanalainen, VA = Suomen vastuulaji (Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta), Dir. = lintudirektiiviin liitteen I laji. Tiheys = paria/km2. Havaintoyksikkö lintupari. Laji Havaintojen lkm Tiheys UHEX VA Dir. Kurki 3 0,5 LC/RT- x Jänkäkurppa 1 0,3 x Taivaanvuohi 1 0,4 LC/RT- Pikkukuovi 1 0,4 LC/RT+ x Kuovi 3 0,6 LC/RT- x Valkoviklo 1 0,3 x Liro 8 5,9 LC/RT+ x x Käki 4 0,5 NT/RT- Metsäkirvinen 5 2,5 LC/RT- Niittykirvinen Punarinta 1 0,8 Leppälintu 4 1,8 x Pensastasku 1 1 NT/RT- Pajulintu 14 7,8 Talitiainen 1 1 Varis 1 0,3 Peippo 9 6,2 Järripeippo 3 1,7 Pajusirkku 1 1,2 Taulukko 6 7. Tekojärvialueen kivennäismaiden lintulajisto. Laskentalinjan pituus metriä. LC =Least Concern, elinvoimainen, NT = Near Threathened, silmälläpidettävä, VU = Vulnerable, vaarantunut, RT = alueellisesti uhanalainen, RT- = ei alueellisesti uhanalainen, VA = Suomen vastuulaji (Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta), Dir. = lintudirektiiviin liitteen I laji. Tiheys = paria/km2. Havaintoyksikkö lintupari. Laji Tiheys UHEX VA Dir. Laulujoutsen - LC, RT- x x Riekko 0,8 LC/RT- Teeri 0,6 NT/RT- x x Metso 4,3 NT/RT- x x Kurki 0 LC/RT- x Taivaanvuohi 0,3 LC/RT- Valkoviklo 0,2 x Liro 0,2 LC/RT+ x x Sepelkyyhky 0,2 Käki 0,2 NT/RT- Käpytikka 0,3 Haarapääsky 0,1 Metsäkirvinen 4,8 LC/RT- Rautiainen 0,4 Punarinta 4,3 Leppälintu 1,5 x Laulurastas 1,1 Punakylkirastas 0,8 Hernekerttu 0,3 Pajulintu 16,5 Hippiäinen 4,2 Harmaasieppo 1,6 Pikkusieppo 0,3 NT/RT+ Kirjosieppo 0,2 Hömötiainen 0,8 Talitiainen 3,3 Närhi 0,4 Varis 0,1 Korppi 0 Peippo 12,4 Järripeippo 1,3 Vihervarpunen 5,9 Urpiainen 0,7 Pikku-/ 0,6 -/x Isokäpylintu Punatulkku 0,5 Pohjansirkku 3,9 Pajusirkku 0,4 158

161 Kuva 6 5. Matalalamminsuo. Metsälajisto Metsälintulajiston kokonaistiheys on 74 paria/km 2 ja se on pohjoissuomalaista metsälintulajiston keskimääräistä tiheyttä pienempi. Metson neljän parin tiheys neliökilometriä kohti on valtakunnallisesti suurehko, sillä tekojärven alue sijoittuu riistakolmiolaskentojen tuloksissa 50 km x 50 km laskenta-alueelle, jonka metsotiheys on Suomen korkeinta tasoa, 5-6 paria/km 2. Linjalaskentareitillä havaittiin uudistuskypsää metsää sivuavassa kohdassa laulava pikkusieppo, joka on lintudirektiivin liitteen I laji. Metsälajeista direktiivilajeja ovat myös teeri ja metso. Direktiivilajeista laulujoutsenen sekä suolintulajien, kurjen ja liron, ääntelyä kuului ympäristön soilta. Suomen vastuulajeja ovat laulujoutsen, liro, leppälintu, teeri, metso ja valkoviklo. Valtakunnallisesti silmälläpidettäviä (NT) lajeja ovat käki, pikkusieppo, teeri ja metso. Kivennäismaaalueilta ei ole havaintoja luonnonsuojelulain 47/48 :n tarkoittamista uhanalaisista eikä erityisesti suojeltavista lajeista. Myöskään Suomen ympäristökeskuksen uhanalaisten lajien rekisterissä tai Pohjois- Pohjanmaan ympäristökeskuksen maakotkatiedostossa ei ollut tietoa uhanalaisista tai muista huomionarvoisista lajeista. Maakunnallisesti tekojärvialueen metsien linnustollinen merkitys on tavanomainen (Taulukko 6 7). Järvien, lampien sekä Mertajoen vesi- ja rantalintulajisto Mertajärven lintudirektiivin liitteen I lajit, jotka havaittiin myös Mertajoella, ovat laulujoutsen ja kurki. Mertajoella havaittiin direktiivilajeista liro ja Suomen vastuulajeista rantasipi. Mertajärven, lampien ja Mertajoen vastuulajit ovat tavi ja laulujoutsen. Mertajärvellä havaittiin lännen suuntaan lentänyt kalasääksi, joka on silmälläpidettävä (NT) laji ja lintudirektiivin liitteen I laji. Vesialueilta ei ole havaintoja luonnonsuojelulain 47/48 :n tarkoittamista uhanalaisista eikä erityisesti suojeltavista lajeista. Myöskään Suomen ympäristökeskuksen uhanalaisten lajien rekisterissä ei ollut lajitietoja. Maakunnallisesti tekojärvialueen vesi- ja rantalinnuston merkitys on tavanomainen. 159

162 Kuva 6 6. Mertajokea Vengasvaaran ja Ukonkankaan pohjoispuolella Tekojärvialueen lähiympäristön merkittävät lintuhavainnot Suomen ympäristökeskuksen rekisterissä ovat tiedot Kaakkurinrimpien Natura-alueelta kaakkurin pesäpaikasta ja reviiristä. Saman alueen ympäristössä pesii Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen tiedostossa mainittu muuttohaukka, jonka pesäpaikka sijoittuu Tyräsuon Natura-alueelle. Rekisteritiedoissa mainitaan myös maakotkan pesäpaikan sijaitsevan Kärppäsuo-Räinänsuon Natura-alueen ympäristössä, mutta ei tekojärven alueella. Metsät Tekojärven alueen metsät ja suot ovat karuja. Yleisin metsätyyppi alueella on puolukka-mustikkatyyppi (VMT) ja alueen rehevyys ja puuntuotantokyky vastaavat lähinnä kuivia ja kuivahkoja kankaita. Karut avosuot ja lampienympärysnevat vastaavat puuntuotantokyvyltään karukkokankaita, eikä lehtomaisia kasvupaikkoja tai lehtoja juurikaan ole. Alueen rehevät kasvupaikat, muurain-, kangas-, ruoho- ja heinäsekä ruohoiset nevakorvet ovat pienialaisia ja osa niistä on hävinnyt kun tekojärven alueella on avattu uusia turvetuotantoalueita. Alueen vähälukuiset, Sainselän pohjoispuolella sijaitsevat lettorämeet ovat kuivuneet ojitusten seurauksena. Tekojärvialueen metsät (kasvu >1 m 3 /ha/v) ovat intensiivisessä talouskäytössä. Alueen ojituskelpoiset suot ja soistumat on ojitettu ja ojat on paikoitellen ulotettu myös kivennäismaametsiin sekä kitu- ja joutomaille. Ainoastaan puuntuotannollisesti vähäarvoiset vetiset avosuot ovat säästyneet ojituksilta. Tekojärvialueen metsistä uudistuskypsien ja erirakenteisten metsien osuus on yhteensä noin 2 %, eikä alueella ole lainkaan vanhoja metsiä. Alueen metsistä kaksi kolmasosaa on kivennäismailla sekä ojikoilla, muuttumilla ja turvekankailla sijaitsevia nuoria kasvatusmetsiä. Myös varttuneiden kasvatusmetsien, avohakkuualojen ja taimikoiden osuus tekojärvialueen kokonaispinta-alasta on vähäinen (Taulukko 6 8). Arvokkaat elinympäristöt Metsähallituksen tekemän kuvioinnin yhteydessä alueen huomionarvoiset elinympäristöt on kartoi- 160

163 Taulukko 6 8. Metsien kehitysluokkien osuudet kokonaispinta-alasta tekojärven alueella (Metsähallituksen aineisto ja raivausselvityksen aineisto yhdistettynä). Kehitysluokka Pinta-ala, ha % Avohakkuualat, A0, Y1, SO 13 1 Taimikot, T1, T Nuoret kasvatusmetsät, Varttuneet kasvatusmetsät, Uudistuskypsät ja erirakenteiset metsät, 04, Yhteensä tettu. Valtaosa arvokkaista elinympäristöistä on ranta- ja reunametsiä purojen, harjujen ja turvetuotantoalueiden reunoilla. Huomionarvoisina lajeina on pidetty kääväkkäistä pikireunakääpää ja kuusenkääpää sekä putkilokasveista korpi-imarretta, mesiangervoa ja huopaohdaketta, joita kasvaa pääasiassa purojen ja jokien varsilla. Lisäksi alueella on todettu oleva aarniometsää pieni alue. Kuviotiedoissa metsikkökuviot on kuitenkin luokiteltu hakkuukypsiksi metsiksi (Kuva 6 13). Eläimet Tekojärven alue on hirven elinympäristöä ja muita alueella todennäköisesti tavattavia nisäkäslajeja ovat pikkunisäkkäiden ja yleisimpien näätäeläinten lisäksi metsäjänis, kettu ja ilves. Tekojärven alueella tiedetään elävän myös karhun. Vesistöt Tekojärven alueella luonnontilaisina tai lähes luonnontilaisina säilyneitä pien- ja muita vesiä ovat 11 hehtaarin suuruinen Matalalampi laskupuroineen, Kääpälampi, Nimetönlampi, Paha-Mertanen, Iso- Lauttanen ja Jyskynlampi. Näistä Nimetönlammen ja Kääpälammen vedenpinnantaso lienee madaltunut kun viereinen avosuo on otettu turvetuotantoon ja lampia ympäröivät suot on ojitettu. Luonnontilaltaan myöskin voimakkaasti muuttunut on Sivakkalampi, jonka rannalle on rakennettu teitä ja pystytetty rakenteita. Mertajärvi on säilynyt melko luonnontilaisena ja sen pohjoisranta kokonaan rakentamattomana, mutta alueen laskupuroja on perattu voimakkaasti. Järven itäpuolella oleva Haaraoja on paikoitellen luonnontilainen, mutta sitä on lähempänä Mertajärveä oiottu ja muutettu paikoitellen kanavamaiseksi. Järven länsipäästä alkunsa saavaa Ahmaojaa on perattu koko matkalla ja ojaan on kaivettu sekä lampimaisia laajentumia että suoria kulmia. Myös Mertajokea sekä siihen laskevia puroja on perattu voimakkaasti. Kortesojan itäpuolella Sainselän harjurinteen päässä on luonnontilaisena säilynyt lähde, joka on merkitty myös peruskarttaan. Vaikka Kortesojaa on perattu voimakkaasti, on lähde laskupuroineen säilynyt luonnontilaisena. Lähteestä purkautuu pohjavettä vuodenajasta riippuen m³ vuorokaudessa. Uhanalaiset eliölajit Tekojärven alueella on tehty neljä havaintoa kaitakämmekästä (VU, Vulnerable, vaarantunut) sekä yksi havainto valtakunnallisesti silmälläpidettävästä (NT) ja alueellisesti uhanalaisesta velttosarasta. Havainnot ovat vanhoja, 1970-luvun alusta ja 1980-luvun lopulta. Lisäksi maastoinventointien yhteydessä tehtiin havainto yhdestä kaitakämmekkäyksilöstä Hopio-ojan varrella. Lintuja koskevat uhanalaistiedot on käsitelty lintuja koskevassa kappaleessa. Luontodirektiivin liitteen IV (a) lajit Linnustoselvityksen yhteydessä tehtiin havainto saukosta, joka on luontodirektiivin liitteen IV (a) tiukkaa suojelua edellyttävä laji. Liitteen lajeja koskevat suojelumääräykset on sisällytetty luonnonsuojelulain 49 :ään. Havainto tehtiin Mertajoella tekojärvialueen keskiosassa Ahmaojan laskukohdassa Sukeltelevan yksilön pää oli hetken aikaa vedenpinnan yläpuolella, mistä laji määritettiin. Muista luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeista ei ole tehty havaintoja, eikä tekojärven alueella myöskään ole esim. lepakoille tai liito-oravalle soveliaita elinympäristöjä Vaikutukset tekojärven alueella Mikäli tekojärveä ei rakenneta (VE 0), säilyy tekojärven alue lähes nykyisenkaltaisena. Muutoksia alueen luonnontilaan tulee, kun uusia avosuoalueita avataan 161

164 Kuva 6 9. Tekojärvialueen metsätyypit sekä rehevyydeltään niihin rinnastettavat suotyypit. Kuva Tekojärvialueen avosoiden ja rehevien soiden suotyypit 1980-luvun alussa tehdyn Iijoki-selvityksen mukaan.

165 Kuva Tekojärvialueen puuston kehitysluokat. Kuva Tekojärvialueen huomionarvoiset elinympäristöt Metsähallituksen kuviotietoaineistossa valtion maiden osalta.

166 Kuva Uhanalaisten eliölajien esiintyminen tekojärven alueella. Kuva Kollajan tekojärven ympäristön maastotietokannasta löytyneet lähteet. 164

167 turvetuotannolle. Turvetuotanto hävittää sekä uhanalaisten putkilokasvien elinympäristöjä että lintujen pesäpaikkoja. Tekojärven rakentamisen (VE 1 ja VE 2) seurauksena luonnonympäristö häviää alueelta kokonaan ja korvautuu vesiympäristöllä. Kasvillisuuden ja eläimistön häviämisen ohella tekojärvi sekä siihen liittyvät kanavat ja patorakenteet muodostavat eläimille liikkumisesteen, joka vaikeuttaa liikkumista tekojärven eteläpuolitse. Pohjoinen kulkuyhteys säilyy nykyisenkaltaisena. Tekojärvialueella on tehty neljä havaintoa uhanalaisesta kaitakämmekästä ja yksi havainto silmällä pidettävästä velttosarasta. Valtakunnallisesti uhanalaisia lintulajeja tekojärvialueella ei ole tavattu, mutta alueella tavataan useita lintudirektiivin liitteen I lajeja sekä Suomen vastuulajeja. Lajien tiheydet tekojärvialueella ovat kuitenkin pienet ja koko Suomen kantoja ajatellen erittäin vähäisiä. Ainoastaan metson tiheysarviota (4,3 paria/km 2 ) voidaan pitää merkittävänä. Näiden lajien elinympäristöt häviävät vaihtoehtojen VE 1 ja VE 2 mukaisen tekojärven rakentamisen myötä. Tekojärven alueella on joitakin luonnontilaisia vesistöjä. Vesilain 15 a :n mukaisia vesistöjä tekojärven alueella ovat Iso-Lauttanen, Jyskylampi ja Paha- Mertanen. Näiden vesistöjen hävittäminen edellyttää poikkeamisluvan hakemista vesilain 15 a :n 1 momentin kiellosta. Edellytykset poikkeamisen saamiselle ovat olemassa, sillä lammet ovat luonnonympäristöltään tavanomaisia ja Pohjois-Pohjanmaalle tyypillisiä, eikä vesistöjen hävittäminen vaaranna vesistön suojelun tavoitteita Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Sainselän harjun pohjoispäässä sijaitseva luonnontilainen lähde on vesilain 17 a :n mukainen kohde, jonka hävittäminen edellyttää poikkeamisluvan hakemista vesilain 17 a :n 1 momentin kiellosta. Maanmittauslaitoksen maastotietokannassa on yli lähdepistettä. Suurimmat lähdetiheydet ovat Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa sekä Järvi-Suomessa. Maastotietokannan lähdepisteisiin voidaan olettaa sisältyvän vain osa olemassa olevista lähteistä, mutta aineisto kuvannee alueellisia runsausvaihteluita melko luotettavasti. Maanmittauslaitoksen maastotietokannasta laskettiin lähteiden lukumäärä 30 kilometrin säteellä Sainselän harjun lähteestä. Lähteitä on aineistossa 49 kappaletta (Kuva 6 18). Tarkastelun kohteena olleen alueen laajuus oli runsaat km², jolloin lähteiden keskimääräinen tiheys on yksi lähde/58 km². 20 kilometrin säteellä tarkastelupisteestä laskettiin 16 lähdettä ja 10 kilometrin säteellä 5 lähdettä. Lähteiden luonnontilaa ei ole tarkastettu maastokäynnein. Tekojärven alueella on tehty havainto luontodirektiivin liitteen IV (a) lajista, saukosta. Luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeista on säädetty luonnonsuojelulain 49 :ssä. Edellytyksiä poiketa luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin säädöksistä on tarkemmin käsitelty kappaleessa Lukuun ottamatta edellä esitettyjä uhanalaisten, huomionarvoisten ja luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien elinympäristöjä sekä vesilain 15 a ja 17 a :ien mukaisia luonnontilaisia vesistöjä, voidaan tekojärven aluetta pitää luonnonarvoiltaan tavanomaisena. Myös tekojärvialueen linnusto on tavanomaista, yleistä ja Pohjois-Pohjanmaalle tyypillistä. Hankkeen suhdetta vesi- ja luonnonsuojelulakiin on tarkasteltu lähemmin luvussa Naisjärvi, muut järvet ja lammet sekä luonnonuoma Linnut Naisjärven pohjoisosan Iijokeen rajoittuvalla noin 30 hehtaarin alueella on korkeintaan 5 hehtaarin laajuisia lampia ja lampareita, maisemaltaan avointa peltoa ja tulvaniittyä sekä myös pensaikkovyöhykettä ja puustoista aluetta. Pohjoisosassa havaittiin 6 haapanan reviiriä ja pohjoisosan vesi- ja rantalintulajiston parimäärä on 22. Koko Naisjärven parimäärä pohjoisosa mukaan lukien on 37. Lintudirektiivin liitteen I lajeja ovat laulujoutsen, kuikka ja liro. Suomen vastuulajeja ovat rantasipi, haapana, tavi, telkkä, kuovi ja valkoviklo. Vaarantunut (VU) laji on naurulokki. Kalasääksi on valtakunnallisesti silmälläpidettävä (NT) laji ja lintudirektiivin liitteen I laji. Sen pesä havaittiin järven eteläosassa rantapuussa. Kaksi kalasääksiyksilöä, pesivä pari, oli pesällä Isojärven lintudirektiivin mukaisia lajeja ovat kuikka, kalatiira, kurki ia liro. Suomen vastuulajeja ovat kalatiira, haapana, tukkasotka, tavi, rantasipi ja liro. Ypykkäjärven direktiivilaji on kurki ja vastuulajit ovat tavi, telkkä, tukkasotka ja valkoviklo. Direktiivilajeja ovat myös Kaakkurilammella esiintynyt kuikka ja Pikku-Tuusanlammella pesinyt laulujoutsen. Edellä 165

168 Taulukko Iijoen varrella levinneisyytensä äärirajoilla esiintyviä kasvilajeja. Eteläisiä lajeja Pohjoisia lajeja Itäisiä lajeja Läntisiä lajeja Suo-ohdake Pohjanrölli Vaivero Rantanätkelmä Kielo Töppövilla Hanhenpaju Metsäalvejuuri Norjanjäkkärä Suomyrtti Rantaminttu Kalvaspaju Vesitatar Pohjantähtimö Paatsama Pohjanhorsma Virpapaju Siniyökönlehti Ahopaju Pohjanruttojuuri Järvikaisla Keltaängelmä Tervaleppä Koiranheisi Ketunleipä Rantakukka Ranta-alpi mainitun kahden lammen sekä myös Tuusanlammen ja Ylä-Siikalammen vastuulajit ovat telkkä, tukkasotka ja rantasipi. Iijoen luonnonuoman alueelta ei tehty havaintoja luonnonsuojelulain 46/47 :n mukaisista uhanalaisista eikä erityisesti suojeltavista lajeista. Maakunnallisesti Iijoen luonnonuoman alueen vesistöjen merkitys linnustolle on tavanomainen. Iijokivarren kasvillisuus Iijoen rantojen kasvillisuutta on selvitetty laajimmin 1980-luvulla tehtyjen Iijokiselvitysten yhteydessä. Iijokivarren metsien kasvillisuus on muiden joenvarsimetsiköiden tapaan ympäristöään rehevämpää ja Pudasjärvellä yleinen metsätyyppi tulvivilla rannoilla on kurjenpolvi-mustikka -tyyppi (GMT). Monelle kasvilajille Iijoki on joko eteläinen tai pohjoinen levinneisyysraja ja kulttuurikasvilajisto muuttuu selkeästi niukemmaksi Pudasjärven itäpuolella. Kalkinvaatijoita Iijoen alueella ei kasva, mutta alueen vaateliaaseen metsäkasvilajistoon kuuluvat mm. tuomi, näsiä, tesma, kotkansiipi, hiirenporras, punaherukka, sudenmarja, kielo, lehtokorte ja nuokkuhelmikkä. Taulukossa 6-19 on esitetty Iijoen kasvillisuuden alueelliset erityispiirteet Vaikutukset Naisjärven, muiden järvien ja lampien sekä luonnonuoman alueella Hankkeen toteuttamisella (VE1, VE2) ei arvioida olevan vaikutusta Iijoen luonnonuoman, Naisjärven tai muiden järvien ja lampien lintulajistoon tai niiden mahdollisuuksiin elää ja pesiä alueella. Niillä alueilla, joilla tulva madaltuu ja tulvan kesto lyhenee, linnusto pystyy aloittamaan pesimisen nykyistä aikaisemmin, eikä vedenpinnan uudelleennousu tuhoa pesiä. Tulva-alueen pieneneminen ja tulvan keston lyheneminen tulee muuttamaan luonnonuoman lehtipuuvaltaisten tulvametsien nykytilaa kuivattamalla niitä, jolloin varvut, sammalet, havupuut ja muut kangasmetsille yleiset lajit yleistyvät ja tulvametsien ruohot ja heinät väistyvät. Vaikka monet kasvilajit elävät Iijoella levinneisyytensä äärirajoilla, ei Iijoen luonnonuoman tai läheisten lampien ja järvien rannoilla tiedetä kuitenkaan olevan uhanalaisten eliölajien esiintymiä. 6.2 Natura-alueet Natura-suojelu ja sen toteuttaminen Natura verkoston avulla suojellaan EU:n luontodirektiivin (892/43/ETY) ja lintudirektiivin (79/409/ 166

169 ETY) tarkoittamia luontotyyppejä, lajeja ja niiden elinympäristöjä, jotka esiintyvät jäsenvaltioiden Natura verkostoon ilmoittamilla tai ehdottamilla alueilla. Jäsenvaltioiden tehtävänä on huolehtia, että ns. Natura-arviointi toteutetaan hankkeiden ja suunnitelmien valmistelussa ja päätöksenteossa sen varmistamiseksi, että niitä luonnonarvoja, joiden vuoksi alue on sisällytetty tai ehdotettu sisällytettäväksi Natura verkostoon, ei merkittävästi heikennetä. Suojeluarvoja heikentävä toiminta on kiellettyä sekä alueella että sen rajojen ulkopuolella. Sitä, milloin luonnonarvot heikentyvät tai milloin ne merkittävästi heikentyvät, ei ole määritelty luonto- tai lintudirektiivissä. Natura verkostoon kuuluvalla alueella on toteutettava suojelutavoitteita vastaava suojelu. Suojelua toteutetaan alueesta riippuen muun muassa luonnonsuojelulain, erämaalain, maa-aineslain, koskiensuojelulain ja metsälain mukaan. Toteutuskeino vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset toimet kullakin Naturaalueella ovat mahdollisia. Luonnonsuojelulailla on toteutettu niiden Natura-alueiden suojelu, joilla on voimakkaimmin rajoitettu tavanomaista maankäyttöä. Luonnonsuojelulaissa on säädetty myös maanomistajalle maksettavista korvauksista Hankkeiden ja suunnitelmien Naturaarviointi Luonnonsuojelulain määräykset Mitä tahansa lupa-asiaa tai viranomaisasiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulain 10 luvussa säädetään Natura verkostosta. Useimpiin maankäyttöä tai luontoa mahdollisesti muuttavaa toimintaa tavalla tai toisella sääteleviin lakeihin on otettu tätä koskeva viittaussäännös luonnonsuojelulain 65 ja 66 :iin. Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Edellä tarkoitettu vaikutusten arviointi voidaan tehdä myös osana ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 2 luvussa tarkoitettua arviointimenettelyä. ( /553) Luonnonsuojelulain 65 ja 66 :n säännökset merkitsevät tiivistetysti sitä, että hankkeet tai suunnitelmat eivät saa yksistään eivätkä yhdessä merkittävästi heikentää niitä luonnonarvoja, joiden vuoksi alue on sisällytetty Natura 2000-verkostoon. Mikäli on todennäköistä, että tällaisia vaikutuksia on, tulee vaikutukset arvioida. Lupa voidaan myöntää tai suunnitelma hyväksyä vasta kun arviointi- ja lausuntomenettely osoittaa, etteivät vaikutukset ole merkittäviä. Kyseeseen tulevat tällöin paitsi Natura-alueelle kohdistuvat toiminnot myös sellaiset alueen ulkopuolelle sijoittuvat hankkeet, joiden vaikutukset ulottuvat Naturaalueelle. Toisaalta alueen sisällekin voi kohdistua luontoa muuttavia toimintoja, mikäli ne eivät merkittävästi heikennä Natura-alueen suojeluperusteita. Natura-arviointivelvollisuus Natura-arviointivelvollisuus syntyy, jos hankkeen tai suunnitelman vaikutukset: kohdistuvat Natura-alueen suojelun perusteena oleviin luontoarvoihin ovat luonteeltaan heikentäviä laadultaan merkittäviä ja ennalta arvioiden todennäköisiä. Natura-luontoarvot, joita SCI ja SPA -perustein Natura-verkostoon valitulta alueelta on tarkasteltava, ovat: luontodirektiivin liitteen I luontotyypit luontodirektiivin liitteen II lajit lintudirektiivin liitteen I lajit sekä lintudirektiivin 4.2 artiklan tarkoittamat muuttolinnut Lähtökohdat Natura-arvioinnille Luontotyyppi heikentyy, jos: pinta-ala supistuu tai ekosysteemin rakenne ja toimivuus huonontuvat Lajin elinympäristö heikentyy, tai laji häiriintyy, jos: elinympäristön ala supistuu, tai laji ei ole enää alueella elinkelpoinen Vaikutusten merkittävyys merkittävyyteen vaikuttaa muutosten laaja-alaisuus suhteutettava kuitenkin alueen kokoon sekä sen luontoarvojen merkittävyyteen ja sijoittumiseen 167

170 ratkaisevaa ei ole hankkeen vaikutusten laajuus vaan niiden laatu, ts. vaikutuksen merkittävyys suojeltavien luontoarvojen kannalta pienikin muutos voi olla merkittävä, toisaalta laajaalaisetkin muutokset voivat olla merkityksettömiä. Poikkeamismahdollisuus Valtioneuvosto voi myöntää luvan Natura-alueen luonnonarvoja heikentävälle hankkeelle, jos se on toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä eikä vaihtoehtoista ratkaisua ole. Poikkeaminen heikentämiskiellosta on mahdollista, mikäli a) vaihtoehtoja ei ole ja b) valtioneuvosto yleisistunnossaan katsoo, että hanke on kuitenkin yleisen edun vuoksi erittäin tärkeästä, pakottavasta syystä toteutettava. Mikäli vaikutukset kohdistuisivat luontodirektiivin liitteessä I tarkoitettuun ensisijaisesti suojeltavaan luontotyyppiin tai liitteessä II tarkoitettuun ensisijaisesti suojeltava lajiin, on lisäksi oltava käsillä ihmisten terveyteen, yleiseen turvallisuuteen tai ympäristölle toisaalla koituviin erittäin merkittäviin suotuisiin vaikutuksiin liittyvä syy. Muun erittäin tärkeän, pakottavan yleiseen etuun liittyvän syyn tapauksessa on tällöin pyydettävä myös komission lausunto Natura-arviointi osana YVA-menettelyä Arviointi Kollaja -hankkeen vaikutuksista Pudasjärven Natura-alueen luontoarvoihin on tehty osana YVAmenettelyä luonnonsuojelulain 65 :n mukaisesti. Natura-arviointi voidaan tehdä joko YVA:n yhteydessä tai lupamenettelyn yhteydessä. Olennainen ero näiden välillä on kuulemismenettelyssä. YVAmenettelyn kuulemisen suorittaa yhteysviranomainen, kun taas erillisen Natura-arvioinnin kuulemisesta on vastuussa luvan myöntävä viranomainen. Koska hanke ei vielä ole lupavaiheessa, on arviointi tehty YVA menettelyn yhteydessä. Siten Natura-arvioinnin laatiminen ja kuuleminen liittyvät YVA:n vaihtoehtoihin ja siten hankkeen laajempaan arviointiin kuin mitä vesilain mukaisen lupahakemuksen yhteydessä tehdään. Pudasjärven Natura-alueen luontotyypeille, soille, lehdoille ja tulvametsille, on luonteenomaista lehtipuuvaltaisuus, joka ympäröivistä karuista suo- ja kangasmetsistä puuttuu lähes kokonaan. Jokakeväisen/syksyisen tulvan ja tulvamaannoksen ansiosta kangasmetsille ja karuille soille tyypilliset lajit, kuten sammalet, varvut ja havupuut, eivät viihdy säännöllisesti veden alle peittyvillä tulvametsillä ja -niityillä vaan väistyvät kosteutta paremmin sietävien ruohojen ja heinien tieltä. Alueen pääpuulaji on kaikilla puustoisilla luontotyypeillä hieskoivu Maankäytön historiaa Luonnonniityillä on ollut suuri merkitys Iijoen karjataloudelle, sillä karjan talviruokinta perustui vielä 1900-luvullakin luonnonniityiltä kerättyyn rehuun. Pohjois-Suomen luonnonniityiltä saatu rehu oli suoheinää, kortetta ja saraa, jota saatiin pääasiassa vesiperäisiltä niittypohjilta, kuten jokien suvantopaikoilta ja suoniityiltä. Pudasjärvellä omaksuttiin myös jo 1700-luvulla niittyjen paisuttaminen ja vesittäminen. Kuivien ja kivisten kaskimaiden käyttö niittyinä oli vähäisempää. Luonnonniittyjä hoidettiin raivaamalla niitä roudan aikaan ja aitaamalla niitä karjan laitumiksi. Esimerkiksi Pudasjärven Kurkikylän taloilla oli vuonna 1798 niittyalaa noin kuusi hehtaaria taloa kohden ja vuonna ,4 hehtaaria. Rehua saatiin sekä yksityisiltä niityiltä että vuokratuilta kruununniityiltä. Kruunun hallinnoimat niityt olivat huonotuottoisia, hallanarkoja ja ne sijaitsivat niin kaukana asutuksesta, että yhden heinäkuorman hakemiseen saattoi kulua koko päivä. Huonotuottoisista vuokraniityistä luovuttiin sitä mukaa kun heinänviljely yleistyi luvun lopulla se oli Oulun läänissä kuitenkin vielä harvinaista ja heinän siemenen hintaa pidettiin korkeana. Heinän viljely yleistyi vähitellen karjamäärän kasvun myötä ja Pudasjärven tulvaniittyjen käyttö karjan rehuna ja kesälaitumena loppui ja 1970-luvuilla. Kirkkojoen itärannalla on säilynyt vanha huonokuntoinen lato, jota on käytetty niittorehun säilytyspaikkana. 6.3 Pudasjärven Natura-alue Luonnon yleispiirteet Suojelutilanne Lintuvesiensuojeluohjelma Maa- ja metsätalousministeriö asetti vuonna 1979 työryhmän valmistelemaan valtakunnallista lintuvesien suojeluohjelmaa. Suojelukohteiden valinnassa 168

171 Kuva Pudasjärven, Venkaan lähteen Kärppäsuon-Räinäsuon, Tyräsuon ja Kaakkurinrimpien Natura-alueiden sekä Vengasvaaran harjujensuojeluohjelma-alueen sijoittuminen tekojärvialueen ympäristöön. lintuvesityöryhmä käytti lähtökohtana maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraintoimiston aineistoa. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen lintuvesien suojeluohjelmasta maa- ja metsätalousministeriön esityksen mukaisena. Maa-aluetta esityksessä oli hehtaaria ja vesialuetta hehtaaria. Alueiden suojelu tuli toteuttaa muodostamalla niistä silloisen luonnonsuojelulain mukaisia erityisiä suojelualueita. Pudasjärven alueen suojelu toteutettiin sen jälkeen kun alue oli sisällytetty osaksi Natura verkostoa. Kun lintuvesiensuojeluohjelma vahvistettiin vuonna 1982, sisällytettiin Pudasjärvi ohjelmaan ehdollisena kohteena, jonka lopullinen suojeluasema riippui tuolloin valmisteilla olleista Siuruan allashankkeesta ja Iijoen porrastamisesta: Valtioneuvoston päätöksessä todetaan: Jos rakennushankkeista luovutaan tai ne toteutetaan niin, että lintuvesimerkitys säilyy, sisältyvät edellä mainitut kohteet lintuvesiensuojeluohjelmaan. Vaikka vesirakennushankkeista tuolloin luovuttiin, on Pudasjärven lintuvesimerkitys laskenut 30 vuoden aikana huomattavasti tulvaniittyjen umpeenkasvun seurauksena Pudasjärven Natura-alue Pudasjärven Natura-alue (FI ) on 548 hehtaarin suuruinen ja sen aluetyyppejä ovat SCI (Sites of Community Importance, luontodirektiivi) ja SPA (Special Protection Areas, lintudirektiivi) Yksityiset luonnonsuojelualueet Pudasjärven Natura-alueen suojelu on toteutettu kokonaan hankkimalla alueita valtiolle suojeluun sekä rauhoittamalla yksityisiä tiloja ja tilan osia suojelualueiksi. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen päätökset maa-alueiden luonnonsuojelualueiden rauhoituksista ovat samansisältöisiä ja alueiden käyttöä koskevat samat rajoitukset. Yleisillä ja liikkumista koske- 169

172 villa rajoituksilla on kielletty: Maan käyttö viljelykseen; Metsänhakkuu ja muut metsänhoitotoimet; Luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen, hätyyttäminen ja pesien vahingoittaminen lukuun ottamatta jäljempänä mainittua poikkeusta; Ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja patoaminen sekä kaikenlainen maaperän vahingoittaminen, muuttaminen ja ainesten ottaminen, jokitörmien ja rantojen luonnollista eroosiota nopeuttavia toimia alueella tulee välttää; Rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen lukuun ottamatta jäljempänä mainittua poikkeusta; Samoin kaikenlainen muu toiminta, joka saattaa vaikuttaa epäedullisesti alueen maisemakuvaan tai eläimistön tai kasviston säilymiseen; Liikkuminen moottoriajoneuvoilla, muuten kuin alueen luonnon hoidon vaatimissa tehtävissä lukuun ottamatta jäljempänä mainittua poikkeusta; Suunnistus-, ym. maastokilpailut ja harjoitukset. Määräyksistä saadaan poiketa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen ja maanomistajan luvalla metsänhakkuukieltoa lukuun ottamatta, mikäli poikkeaminen on luonnonsuojelualueen käytön, hoidon tai tutkimuksen kannalta perusteltua. Pudasjärven Natura-alueen sisään jäävät vesialueet on suojeltu rauhoittamalla Pudasjärven osakaskunnan omistuksessa oleva vesialue niiltä osin kuin se sijoittuu Natura-alueelle. Rauhoituksen piiriin kuuluvat Kirkkojoki ja Heinäjärvi kokonaisuudessaan sekä osa Pudasjärvestä, Hietajoesta ja Vääräjoesta. Rauhoituspäätöksessä on Natura-alueella kielletty säännöstely ja vesirakennushankkeet Pohjois-Pohjanmaan arvokkaat perinnemaisemat Pohjois-Pohjanmaan arvokkaat perinnebiotoopit inventoitiin 1990-luvun alussa. Kohteiden arvottamisessa keskeisiä tekijöitä olivat perinteisen maankäytön jatkuvuus, sen muovaamien eliöyhteisöjen edustavuus sekä uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintyminen. Kohteet arvotettiin valtakunnallisesti (V), maakunnallisesti (M) ja paikallisesti arvokkaisiin (P) kohteisiin. Kaikkiaan inventoinneista tehtyyn julkaisuun sisällytettiin Pudasjärveltä 41 perinnebiotooppia. Näistä kaksi on valtakunnallisesti arvokkaita, 8 maakunnallisesti arvokkaita ja loput paikallisesti arvokkaita. Pudasjärven Natura-alueella sijaitsevat Pudasjärven tulvaniityt (15,2 ha), Pudasjärven Hietajokisuun tulvaniityt (6,3 ha) ja Mursulammen saarten tulvaniityt (1,9 ha) on arvotettu luokkiin P ja P Aineisto, menetelmät ja epävarmuustekijät Olemassa oleva aineisto Luontotyypit ja kasvilajisto Tulvametsien sukkessiokehitys on Suomessa huonosti tunnettu, eikä luontotyypistä juurikaan ole käytettävissä tutkittua tietoa. Tulvaniittyjä koskevat tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa pohjoisimpaan Suomeen ja Kainuuseen, missä sijaitsevat maamme edustavimmat, laajimmat ja luonnontilaisimmat tulvaniityt. Muut Pudasjärven Natura-alueella esiintyvät luontotyypit ovat koko maassa yleisiä. Pudasjärven alueella on tehty kasvillisuusselvityksiä jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, mutta vielä tuolloin selvitykset olivat yleispiirteisiä, lähinnä tulvaniittyjen vyöhykkeisyyttä laajasti kuvaavia luonnehdintoja. Ensimmäisen kerran Pudasjärven tulvaniittyjen kasvillisuutta selvitettiin tarkemmin vuonna 1955 (Suoma Aaltonen). Kasvisosiologisen kuvailun lisäksi alueelle perustettiin kolmeen lohkoon yhteensä 13 kasvillisuuslinjaa, joilta määritettiin putkilokasvilajien projektiopeittävyydet neliömetrin suuruisilta koealoilta. Pudasjärvellä esiintyvät tulvaniitty- ja tulvametsä- luontotyypit rajattiin kartalle ensimmäisen kerran 1980-luvun alussa Iijoki -selvitysten yhteydessä. Umpeenkasvun kehitystä alueella voidaan tarkastella eri vuosikymmeninä otetuista ilmakuvista (1960 ja 1992). Pohjois-Pohjanmaan arvokkaat perinnemaisemat -nimisessä julkaisussa on käsitelty alueen tulvaniittyjen kasvilajistoa. Varsinainen Natura -luontotyyppi-inventointi alueella tehtiin Metsähallituksen toimesta vuonna Aikaisemmat linnustoinventoinnit Valtakunnallisessa lintuvesien suojeluohjelmassa (1982) Pudasjärvi on eri tekijöiden osalta arvotettu tuona ajankohtana seuraavasti: 170

173 Suojelupistearvo 56 (kansainvälisesti arvokkaat > 80, valtakunnallisesti arvokkaat > 50) Vedenlaadultaan lievästi rehevöitynyt Rantametsien osuus koko rantaviivan pituudesta 0-20 %, pensaikoiden ja saraniittyjen osuus % rantaviivasta ja leveys yli 100 metriä, ruoikot % rantaviivasta ja leveys yli 100 metriä, kelluslehtisten, uposkasvien ja ilmaversoisten ruohostojen määrä kohtalainen (ruoikkovyöhykkeestä 90 % on järvikortetta, lisäksi esiintyy kaislalajeja) Ei vaateliaita vesi- ja rantakasvilajeja Kalataloudellinen merkitys paikallinen Muutonaikainen merkitys huomattava (vesilintujen yksilömäärä on vähintään 100 ja/tai kahlaajien 500 ja/tai kohteella on merkitystä suurten lajien levähdyspaikkana) Sulkasadonaikainen merkitys huomattava (vesilintuja on sulkasadon aikana parhaimmillaan yli 200) Metsästettävien pesivien lintujen lajimäärä 9, metsästettävien lintujen parimäärä 124 Pesivän linnuston lajimäärä 9, pesivän linnuston parimäärä 108, haikaroiden, päiväpetolintujen, rantakanojen, lokkien ja pöllöjen lajimäärä 2, kahlaajien lajimäärä 7, kahlaajien parimäärä 55, varpuslintujen lajimäärä 6, lintulajien kokonaismäärä 24 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on tehnyt pesimälinnustoinventoinnin Pudasjärvellä vuosina 1999 ja 2004 vesilintujen kiertolaskentamenetelmää käyttäen. Lisäksi Pudasjärven Natura-alueella tehtiin linnustoselvitys keväällä ja kesällä Tulvaniittyinventointi Tulvaniittyjen ekologiaa Tulvaniityt esiintyvät sedimenttipatjoilla matalarantaisissa suvannoissa, joissa maalajit ovat voimakkaasti huuhtoutuneita ja lajittuneita. Kevät- ja syystulvan kosteus, tulvan kestoaika sekä veden virtaamisnopeus ovat tärkeimmät kasvillisuuteen vaikuttavat hydrologiset tekijät. Hienojakoisin ja ravinteikkain sedimentti laskeutuu ainoastaan laajoihin suvantoihin, joissa veden virtaus on tarpeeksi hidasta. Sedimenttejä laskeutuu eniten lähelle jokiuomaa ja vähemmän tulva-alueiden laidoille, missä sammaletkin kykenevät kasvamaan ja muodostamaan turvetta. Pohjois-Suomea koskevissa vähälukuisissa tulvaniittytutkimuksissa on asiaa tarkemmin tutkimatta todettu, että tulvaniittykasvit eivät pysty kasvamaan veden alla, sillä keväinen tulvavesi on kylmää. Tulvaveden on kuitenkin todettu sulattavan tehokkaasti routaa ja jouduttavan tällä tavoin kasvukauden alkamista. Tulvaniittyjen kasvilajistoa ja lajiston runsaussuhteita säätelevät kosteus, lämpötila, kasvukauden pituus, sedimentaatio, jokilaaksojen morfologia ja ihmisen toiminta. Tulvaniittykasvillisuudelle on ominaista kasvillisuuden vyöhykkeisyys ja mosaiikkimaisuus, joka perustuu kasvupaikan kosteusolosuhteisiin Tulvaniityt Suomessa Suomessa on arvokkaiksi inventoituja tulvaniittyjä yhteensä hehtaaria. Tulvaniittyjen kokonaispinta-alasta 85 % ja kohteiden lukumäärästä 70 % on Lapissa. Kainuussa tulvaniittyjä on 14 hehtaaria ja Keski-Pohjanmaalla 10 hehtaaria. Pohjois- Pohjanmaalla tulvaniittyjä on 139 hehtaaria ja näistä 23 hehtaaria sijaitsee Pudasjärven Natura-alueella (Pohjois-Pohjanmaan arvokkaisiin perinnemaisemiin 1990-luvun alussa sisällytetty osa Pudasjärven tulvaniityistä). Lapin ja samalla myös Suomen edustavimmat ja laajimmat tulvaniittykokonaisuudet sijaitsevat Ounas-, Kemi- ja Tornionjokivarsilla. Laajin yhtenäinen tulvaniittykokonaisuus on valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi luokiteltu Ounasjoen suisto, jonka pinta-ala on 145 hehtaaria. Pohjois-Pohjanmaan edustavimmat tulvaniityt sijaitsevat Oulankajoella. Arvokkaiden perinnebiotooppien inventoinnissa Pudasjärvellä sijaitsevat tulvaniityt on umpeenkasvun sekä laidunnuksen ja niiton loppumisen vuoksi luokiteltu ainoastaan paikallisesti arvokkaiksi Tulvaniittyjen inventointi Suomessa tehdyt vähälukuiset tulvaniittytutkimukset ovat keskittyneet kuvaamaan tulvaniityille ominaisia kasvillisuusvyöhykkeitä sekä tulvaniittyjen kasvilajistoa. Tulvaniittyjen korkeusasemaa ei ole tutkittu, se on jokaisella tulvaniityllä omanlaisensa. Tutkimustiedon puute johtuu todennäköisesti myös siitä, että vedenkorkeustietoja ei tutkimuksia tehtäessä ole ollut käytössä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Nykyisin ei myöskään enää tehdä laajoja kasvisosiologisia perustutkimuksia, vaan käytössä olevat kasviyhteisöjen luokittelut ja jaottelut perustuvat lähinnä vuosisadan alus- 171

174 sa tehtyihin laajoihin tutkielmiin. Tässä selvityksessä esitetyt vedenkorkeustiedot perustuvat Tuulisalmessa vuodesta 1959 lähtien mitattuihin arvoihin. Pudasjärven tulvaniittyjen korkeusasemaa ja tulvaniittyprofiileja kartoitettiin kesällä 2008 ja tarkastelun ylärajaksi asetettiin +108,2, joka on Kollaja -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa esitetyistä kesä- ja talvivedenkorkeuksista suurin. Kyseinen korkeus on myös maastossa keväällä 2008 todettu taso, jonka alapuolella valtaosa tulvaniittykasvillisuudesta sijaitsee. Toukokuun lopussa tulvahuipun jälkeen ensimmäiset mittakepit asetettiin tasolle +108,2. Koska kyseisellä vedenkorkeudella valtaosa tulvaniityistä on vielä veden peitossa, laitettiin mittakeppejä niille niityille, jotka olivat jo osittain näkyvissä. Muutamia koealakeppejä laitettiin myös tulvametsiin. Toiset mittakepit asetettiin paikoilleen kun vedenpinta oli laskenut tasolle +107,2. Loppukesästä 2008 mitattiin mittakeppien välinen etäisyys sekä karkeasti veden syvyyttä noin kahden metrin etäisyydellä vesirajasta. Lisäksi kartoitettiin tulvaniittyjen kasvilajistoa Uhanalaiset lajit Uhanalaisten eliölajien esiintyminen selvitettiin Suomen ympäristökeskuksen eliölajit -tietojärjestelmästä Arvioinnin epävarmuustekijät Epävarmuutta arviointiin aiheutuu lähinnä siitä, että arvioitavia vaihtoehtoja on useita. Myös ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioiminen etenkin tulvaniittyjen ja tulvametsien osalta on erittäin epävarmaa, sillä luontotyypit ovat huonosti tutkittuja ja tunnettuja. 6.5 Kasvuolosuhteet Pudasjärvellä Yleistä Pudasjärven Natura-alueella kasvilajistoon vaikuttavat useat tekijät, jotka laidunnuksen ja niiton loppumisen jälkeen ovat lähinnä abioottisia. Taulukossa 6-21 on esitetty tärkeimmät yksittäisiin kasvilajeihin sekä niiden muodostamiin eliöyhteisöihin vaikuttavat tekijät. Ne tekijät, joihin säännöstelyllä voidaan vaikuttaa, ovat myös niitä, joihin ilmaston lämpeneminen voimakkaimmin vaikuttaa Kasvukauden pituus Kasvukautta kuvaamaan on määritelty ns. terminen kasvukausi. Kun lumipeite on kadonnut aukeilta paikoilta, seurataan vuorokauden keskilämpötilan arvoja seuraavasti: vuorokauden keskilämpötilan on pysyttävä vähintään viisi vuorokautta peräkkäin +5 asteen yläpuolella. Lisäksi seurataan kynnysrajan ylityksiä ja Taulukko Pudasjärven tulvaniittyjen kasvillisuuteen ja kasviyhteisöjen koostumukseen vaikuttavat tärkeimmät abioottiset tekijät. Säännöstelyllä voidaan vaikuttaa Säännöstelyllä ei voida vaikuttaa Sademäärä x x Lämpötila x x Lämpösumma x* x Kasvukauden pituus x* x Vedenkorkeuden vaihtelut x x Veden lämpötila x x Ravinteet x Jäätyminen ja sulaminen x x Tulvan tuoman sedimentin x määrä Humuksen määrä vedessä x Rantaeroosio x x Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa * Tulvaniittyjen eri vyöhykkeiden kasvukausien pituuksiin ja siten myös niillä kertyvään lämpösummaan voidaan vaikuttaa vedenpinnantasoa säätelemällä. 172

175 alituksia. Kun ylitysten summa on suurempi kuin sen alapuolelle jäävä summa, katsotaan termisen kasvukauden alkaneen ensimmäisestä pysyvästi yläpuolella olleesta vuorokaudesta. Terminen kasvukausi päättyy syksyllä, kun kynnysraja alitetaan ja sen alapuolelle jää enemmän summaa kuin yläpuolelle. Syksyllä myös kovat yöpakkaset useana yönä peräkkäin katkaisevat kasvukauden. Pudasjärveltä on käytettävissä ilmastotiedot 50 vuoden ajalta. Vuoteen 1998 saakka kasvukauden pituuden määrittämiseen tarvittavat suureet on mitattu Pudasjärvellä ja vuodesta 1999 lähtien arvot on saatu hilapisteestä; Pudasjärven hilapisteessä ei ole varsinaista havaintoasemaa, vaan kyseisen pisteen sääsuureet on interpoloitu lähimpien sääasemien havainnoista (Pudasjärven lentokenttä sekä sadeasemat Sarakylässä ja Jaurakkajärvellä). Keskimäärin kasvukausi alkaa Pudasjärvellä ja päättyy Vuonna 1990 kasvukausi alkoi jo huhtikuun 15. päivä ja myöhäisin kasvukauden alkamisajankohta oli vuonna 1985, jolloin kasvukausi käynnistyi vasta Aikaisimmillaan kasvukausi on päättynyt vuonna 1993 (7.9.) ja myöhäisimmillään vuonna 1961 (30.10.). Kasvukauden pituuden maksimi on vuodelta 1961, jolloin kasvukauden pituus oli 169 vuorokautta. Kasvukauden pituuden minimi, 119 vuorokautta, on vuodelta Kaikkien kasvukausien keskiarvo vuosien 1959 ja 2007 välillä on 143 vuorokautta. Pitkiä kasvukausia on seurannut yleensä keskimääräistä lyhyempiä kasvukausia ja päinvastoin. Poikkeuksen tästä tekevät vuodet , jolloin kasvukauden pituus oli kuutena vuotena selvästi alle keskiarvon (keskimäärin 123 vuorokautta). Lähes samanlaisen poikkeuksen aineistossa muodostavat viimeiset kymmenen vuotta ( ), jolloin kasvukaudet ovat olleet keskimääräistä pidempiä (keskimäärin 149 vuorokautta) Lämpösumma Termisen kasvukauden etenemistä seurataan tehoisan lämpötilan summan avulla. Tehoisan lämpötilan summaa kertyy päiviltä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on +5 asteen yläpuolella. Tällöin lasketaan yhteen viiden asteen yläpuolella oleva osa. Summaa kertyy termisen kasvukauden aloituspäivästä. Jos vuorokauden keskilämpötila jää kasvukaudella +5 asteen alapuolelle, summaa ei kerry, mutta se ei myöskään vähene; silloin kasvukausi katsotaan tilapäisesti pysähtyneeksi. Pudasjärvellä kasvukauden tehoisan lämpötilan summa on vuosien 1959 ja 2007 välisenä aikana ollut keskimäärin d.d. Vuonna 1962 tehoisan lämpötilan summa oli 753 d.d. ja vuonna d.d. Koska kasvukauden pituuden ja lämpösumman välillä on selkeä riippuvuussuhde, näkyy myös lämpösummaaineistossa viimeisten kymmenen vuoden lämmin jakso, jolloin lämpösummaa on kertynyt kaikkina vuosina yli d.d. Vaikka lämpösummaa kertyykin joinakin vuosina myös huhti- ja lokakuussa, on niiden merkitys kokonaisuuden kannalta vähäinen. Niinä vuosina, jolloin lämpösummaa on kertynyt huhtikuun aikana, keskimääräinen lämpösummakertymä on ollut 9 d.d. Vastaava luku lokakuun osalta on 32 d.d. Kesä-, heinä- ja elokuun aikana kertyy keskimäärin 82 % lämpösummasta. Taulukko Keskimääräinen kuukausikohtainen ja kumulatiivinen lämpösummakertymä Pudasjärvellä vuosina , d.d. = astepäiväluku. Kuukausi d.d (vaihteluväli) Kumulatiivinen d.d. (%) Huhtikuu 1 (0-26) 1 (0) Toukokuu 84 (10-221) 85 (8) Kesäkuu 243 ( ) 328 (32) Heinäkuu 331 ( ) 659 (65) Elokuu 251 ( ) 910 (90) Syyskuu 90 (11-255) (99) Lokakuu 14 (0-119) (100) 173

176 6.5.4 Sademäärä Sademäärä Pudasjärvellä on keskimäärin 597 mm vuodessa. Vuonna 1980 sademäärä oli alimmillaan 446 mm ja vuonna 1974 ylimmillään 873 mm. Poikkeuksellisen runsassateiset vuodet ovat Pudasjärvellä harvinaisia ja sademäärä on ollut yli 700 mm vuosien 1959 ja 2006 välisenä aikana ainoastaan kuutena vuotena. Sademääräaineistossa ei ole havaittavissa tavallisuudesta poikkeavia ajanjaksoja. Ainoa aineistossa toistuva säännönmukaisuus on se, että kuivaa vuotta (<500 mm) näyttää yleensä seuraavan keskimääräistä runsassateisempi vuosi. Myöskään keväinen tulvahuippu ei suoraan ole selitettävissä Pudasjärven vuotuisella sademäärällä Vedenkorkeuden vaihtelut Vuosien välisenä aikana vedenkorkeus on luettu Tuulisalmessa tulva-ajan ulkopuolella keskimäärin 3-4 päivän välein ja vuodesta 1975 lähtien joka päivä. Viidenkymmenen vuoden aineistossa tulva on noussut tason +110 yläpuolelle 24 vuotena ja jäänyt tason +109 alapuolelle ainoastaan kahtena vuotena. Tulvahuippujen keskiarvo on Pudasjärvellä +109,87. Alimmilleen Pudasjärven vedenpinnantaso on laskenut vuonna 1980, jolloin se elokuun lopussa oli +106,25. Viidenkymmenen vuoden aineistossa vedenpinta on laskenut tason +106,4 alapuolelle ainoastaan kolme kertaa. Vuosia, jolloin vesi ei ole laskenut tason +107 alapuolelle lainkaan, on seitsemän. Tulvahuippu ajoittuu Pudasjärvellä toukokuulle. Viidenkymmenen vuoden tarkasteluajanjakson aikana tulvahuippu on ollut huhtikuun viimeisinä päivinä ainoastaan kolme kertaa ja kerran kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Matalampi syystulva ajoittuu syyskuulle ja vedenpinnantaso ylittää tason +108 keskimäärin viiden vuoden välein Pudasjärven jäätyminen Pudasjärveltä ei ole käytettävissä mitattua tietoa siitä, milloin järvi vuosittain jäätyy. Lähimmät käytettävissä olevat ja vertailukelpoiset tiedot ovat Pudasjärven kunnassa sijaitsevalta Naamankajärveltä, missä järvi on ajanjaksona jäätynyt keskimäärin ja ajanjaksona Kun Pudasjärven vedenkorkeustietoja tarkastellaan esimerkiksi 2.11., voidaan todeta, että Pudasjärvi jäätyy talvella tasoon +106,7-108,92. Jos tarkastelua laajennetaan kattamaan kahden viikon pituinen aika kyseisen ajankohdan molemmin puolin, voidaan edelleen karkeasti yleistäen todeta, että Pudasjärvi jäätyy lähes joka vuosi tasolle, jolla tulvaniityt sijaitsevat. Viidenkymmenen vuoden vedenkorkeusaineistossa on välisenä aikana ollut ainoastaan kuusi sellaista vuotta, jolloin vedenkorkeus Pudasjärven jäätyessä on ollut tason +107,2 alapuolella Pudasjärven vedenlaatu Pudasjärven kokonaispinta-ala on 435 hehtaaria ja rantaviivaa on yhteensä noin 30 kilometriä (peruskartta piirretty tasoon +107,8). Järven keskisyvyys on 1,53 metriä ja järven suurin syvyys on 5,35 metriä. Pudasjärven vesi on hyvälaatuista, mutta väriltään tummaa ja humuspitoista. Humusta on vedessä runsaasti, sillä Iijoen vesistöalue on runsassoista. Iijoen alueella on myös paljon turvetuotantoalueita ja metsiä on ojitettu laajalti. Pudasjärven pohjaan kasaantuu voimakkaiden virtapaikkojen ulkopuolella sedimenttiä, joka edistää järven hidasta umpeenkasvua. 6.6 Pudasjärven natura-alueen luontoarvot Luonto- ja lintudirektiivi Luontodirektiivin tavoitteena on luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston ja niiden elinympäristöjen suojelu. Direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan Euroopan yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suotuisa suojelutaso. Keskeisiä toimenpiteitä ovat Natura alueiden perustaminen, lajien tiukan suojelun järjestelmä sekä hyödyntämisen säätely. Luontodirektiivin liitteissä lueteltuja, yhteisön tärkeinä pitämiä luontotyyppejä ja lajeja on Suomessa seuraavasti: Liite I, 69 luontotyyppiä, suojelukeino Natura alueet (SCI-alueet, Sites of Community Importance) Liite II, 88 lajia, suojelukeino Natura alueet (SCI-alueet, Sites of Community Importance) Liite IV, 73 lajia, tiukan suojelun järjestelmä (Luonnonsuojelulaki 49 ) Luontodirektiivin liitteisiin on valittu yhteisön tärkei- 174

177 nä pitämiä luontotyyppejä ja lajeja, jotka ovat vaarassa hävitä luontaisilta levinneisyysalueiltaan, joilla on pienet kannat tai levinneisyysalueet, jotka ovat hyviä esimerkkejä kyseisen luonnonmaantieteellisen alueen ominaispiirteistä tai jotka ovat endeemisiä lajeja. Osa luontodirektiivin luontotyypeistä ja lajeista on määritelty ensisijaisesti suojeltaviksi, ja ne on osoitettu direktiivin liitteissä I ja II tähdellä (*). Niiden suojelusta yhteisö on erityisvastuussa. EU:n lintudirektiivi koskee kaikkien luonnonvaraisena elävien lintulajien suojelua Euroopassa (EU:n jäsenvaltioiden alueella). Direktiivin tavoitteena on näiden lajien suojelu, hoitaminen ja sääntely ja säännösten antaminen niiden hyödyntämisestä. Jäsenvaltioiden tulee direktiivin mukaan toteuttaa lintulajien yleinen suojelujärjestelmä, jolla kielletään lintujen, munien ja pesien tappaminen, tuhoaminen, siirtäminen, häirintä ja hallussapito. Myös kaikkien lajien elinympäristöjen riittävä moninaisuus ja laajuus tulee säilyttää, ylläpitää tai palauttaa Linnustoinventointi 2008 Pudasjärven Natura-alueella tehtiin linnustoselvitys keväällä ja kesällä 2008 (luonto-osuuskunta Aapa, Juha Repo). Pesivä vesi- ja rantalinnusto selvitettiin 22.5., 5.6. ja tehdyillä kierto- ja kartoituslaskennoilla. Kiertolaskentaa tehtiin Pudasjärvellä yhteensä kolmena päivänä ja kartoituslaskentaa kahtena päivänä. Kiertolaskennassa käytettiin kulkemiseen soutuvenettä ja perämoottoria, kartoituslaskennassa vesi- ja rantalinnuston pesiä etsittiin kulkemalla linjoja maisemaltaan riittävän avoimilla tulvaniityillä sekä vaihettumissoilla ja rantasoilla. Laskennat ja pesien etsinnät tehtiin hyvällä laskentasäällä klo välisenä aikana. Muita lintudirektiivin liitteen I lajeja Naturaalueella ovat Natura -tietolomakkeen mukaan kaakkuri, kapustarinta, liro, mustakurkku-uikku, sinirinta, suokukko ja vesipääsky. Natura -tietolomakkeen mukaan näistä lajeista mustakurkku-uikku, suokukko ja Taulukko Pudasjärven linnustoinventointien suuntaa-antavat tulokset vuosilta 1999, 2004 ja 2008 sekä inventoinnissa havaittujen lajien suojelustatus. LC =Least Concern, elinvoimainen, NT = Near Threathened, silmälläpidettävä, VU = Vulnerable, vaarantunut, RT = alueellisesti uhanalainen, RT- = ei alueellisesti uhanalainen, VA = Suomen vastuulaji (Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta), Dir. = lintudirektiiviin liitteen I laji. Havaintoyksikkö lintupari. Laji UHEX VA Dir. Kuikka LC, RT- x Laulujoutsen 1-1 LC, RT- x x Haapana x Sinisorsa Jouhisorsa Tavi x Tukkasotka Telkkä x Uivelo 5-1 LC, RT- x x Tukkakoskelo Isokoskelo x Kuovi 6 1 LC, RT- Mustaviklo Valkoviklo Rantasipi x Metsäviklo 1 - Taivaanvuohi LC, RT- Naurulokki VU Kalalokki Harmaalokki Kalatiira LC, RT- x x Lapintiira LC, RT- x Västäräkki 3-2 Ruokokerttunen > Pohjansirkku Pajusirkku Heinätavi Ruskosuohaukka NT, RT 175

178 176 Kuva Pudasjärven Natura-alueen tulvaniityillä pesivien vesilintujen ja kahlaajien pesäpaikat ja reviirit kesällä 2008.

179 liro pesivät alueella. Lajeista ei kuitenkaan ole tehty havaintoja minkään linnustoinventoinnin yhteydessä, ei myöskään kaakkurista, kapustarinnasta, sinirinnasta tai vesipääskystä. Muuttolintulaskenta tehtiin piste- ja kiertolaskentana ja Havaintopaikat olivat Pudasjärven lintutorni, Havulan ranta ja Mursulammen ranta. Laskennat tehtiin hyvällä laskentasäällä klo välisenä aikana Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Yleistä Pudasjärven Natura -tietolomakkeessa vuonna 1998 komissiolle ilmoitetut luontodirektiivin liitteen I mukaiset luontotyypit ovat (* = priorisoitu eli ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi): Tulvametsät* (91E0) Tulvaniityt (6450) Puustoiset suot* (91D0) Vaihettumissuot ja rantasuot (7140) Metsähallituksen tekemässä Natura -luontotyyppiinventoinnissa on alueella todettu esiintyvän lisäksi luontotyyppiä lehdot (9050). Pudasjärven Natura -luontotyypit on arvotettu edustavuudeltaan hyväksi tai merkittäväksi. Edustavuusluokkien ääripäitä, erinomaisia tai edustavuudeltaan ei-merkittäviä luontotyyppikuvioita ei Pudasjärven Natura-alueella ole Tulvametsät* Luontotyyppi on Suomessa huonosti tunnettu; varsinaisia tulvametsätyyppejä ei ole kuvattu eikä myöskään tulvametsien sukkessiokehitystä tunneta. Luontotyyppiin kuuluviksi lasketaan kaikki luonnontilaiset tai lähes luonnontilaiset metsät, jotka ajoittain peittyvät tulvaveden alle joen tai puron vedenpinnan vuotuisen nousun vuoksi. Tulva-ajan ulkopuolella tul- Taulukko Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Pudasjärven Natura-alueella ja niiden suhteellinen osuus koko Natura-alueen pinta-alasta. Luontotyyppi Pinta-ala, ha % Tulvametsät* 20 4 Tulvaniityt Puustoiset suot* 12 2 Vaihettumissuot ja rantasuot Lehdot 16 3 Yhteensä 203 ~ 37 Taulukko Pudasjärven Natura-alueen muuttolintulajisto vuonna Tulokset ovat suuntaa-antavia. Taulukossa on yhdistetty piste- ja kiertolaskentahavainnot ja havaintoyksikkö on yksilömäärä. Laji 2008 UHEX VA Dir. Laulujoutsen 55 LC/RT- x x Metsähanhi 3 NT/RT x Merihanhi 4 Kanadanhanhi 1 Haapana 21 x Tavi 1 x Sinisorsa 17 Jouhisorsa 2 Tukkasotka 28 x Telkkä 77 x Uivelo 9 LC/RT- x x Tukkakoskelo 3 x Isokoskelo 5 x Kuikka 1 LC/RT- x Silkkiuikku 1 Kurki 3 x Töyhtöhyyppä 6 Kuovi 47 LC/RT- x Valkoviklo 1 x Rantasipi 3 x Kala- ja lapintiira 2 LC/RT- Pikkulokki 10 x x Naurulokki 68 VU Kalalokki 17 Harmaalokki 4 Keltavästäräkki 1 177

180 178 Kuva Natura -luontotyypit Pudasjärven Natura-alueella.

181 vametsät ovat kuivia ja ilmavia, eivätkä ne ole soistuneita. Boreaalisella vyöhykkeellä jokien ja purojen vedenpinta on korkeimmillaan keväällä lumen sulaessa ja toinen huippu sijoittuu loppusyksyyn. Loppusyksyn huippu on esiintymiseltään vaihteleva; se riippuu syksyn sademäärästä ja saattaa jopa puuttua. Lietettä sedimentoituu tulvametsiin niin paljon, että se rajoittaa sammalien, jäkälien ja normaalin metsäkasvillisuuden kehitystä ja estää kuusikoitumista. Tulvan vaikutus kasvillisuuteen vaihtelee sen mukaan mihin vuodenaikaan tulva sijoittuu, kuinka suuri vedenkorkeuden vaihtelu on ja mikä on tulvajakson pituus. Merkittävää on myös tulvaveden mukanaan kuljettaman aineksen laatu ja sedimentoituminen sekä joen valuma-alueen koko. Kasvillisuudeltaan tällaiset metsät muistuttavat yleensä lehtoja tai lehtomaisia metsiä mutta tulvavaikutus on edellytys rehevän kasvillisuuden säilymiselle Esiintyminen Pudasjärven Natura-alueella Kasvukausi tulvametsissä alkaa aikaisemmin kuin tulvaniityillä, sillä tulvametsät sijaitsevat selvästi Naturaalueen muita luontotyyppejä korkeammalla ja ne vapautuvat tulvaveden alta ensimmäisinä. Tulvametsien ruohot ja heinät eivät myöskään siedä kosteutta tulvaniittyjen alimpien vyöhykkeiden kasvillisuuden tapaan, eikä syystulva tai talvivedenkorkeus yllä koskaan tulvametsien tasolle. Tämän vuoksi tulvametsiin kasaantuu sedimenttiä ainoastaan kevättulvien yhteydessä. Tulvametsiä on Pudasjärven Natura-alueella yhteensä noin 20 hehtaaria ja valtaosa niistä sijaitsee Kirkkojoen rannoilla ja Karsikkosaaressa. Lisäksi luontotyyppiä on pienialaisesti Hieta- ja Vääräjoen rannoilla. Tulvametsät rajautuvat melko selvästi ympäröiviin pensaikkoluhtiin, kuusta alikasvoksena kasvaviin kivennäismaametsiin ja tulvaniittyihin. Puustorakenteeltaan tulvametsät ovat yksijaksoisia ja pääpuulaji hieskoivun lisäksi kasvaa jonkin verran haapaa sekä Karsikkojoen länsirannalla pienialainen pihlajametsä. Puusto on enintään 30-vuotiasta ja se on kasvanut alueelle niittyjen umpeenkasvun myötä. Karsikko- ja Hietajokeen rajoittuvat tulvametsärannat ovat profiililtaan jyrkkärantaisia ja ne ovat tulvan vaikutuksen alaisia ainoastaan tulvahuipun aikaan keväällä. Pensaskerroksessa yleisiä lajeja ovat paatsama, pihlaja ja tuomi sekä harvalukuisina metsäruusu, kataja ja raita. Kenttäkerroksen valtalaji kuivilla paikoilla on kielo ja kosteammilla nurmilauha. Yleisiä lajeja ovat kultapiisku, lillukka, mesimarja, karhunputki, rönsyleinikki, mesiangervo, sudenmarja, rantatädyke ja kastikat. Koko alueella kasvavia, mutta harvalukuisempia lajeja ovat tyypillisistä metsälajeista nuokkutalvikki, puolukka, oravanmarja, metsätähti, mustikka, metsäalvejuuri ja metsäkurjenpolvi. Lisäksi alueella kasvaa mm. pohjansinivalvattia, niittysuolaheinää, kurjenjalkaa, mätässaraa, suo-orvokkia, peltokortetta, ranta-alpia, lehtovirmajuurta ja siankärsämöä. Pohjakerroksessa on runsaasti lehtikariketta ja sammallajiston peittävyys ja lajikoostumus on niukkaa; paikoitellen kasvaa palmusammalta, metsäliekosammalta, korpikarhunsammalta ja seinäsammalta Tulvaniityt Luontotyyppiä tavataan talvella jäätyvien suurten jokien varsilla. Niityt ovat tulvavaikutuksen alaisia ja yleensä ne ovat heinäniittyjä, joiden käyttö on loppunut. Luontotyyppiin sisältyvät alueet, jotka eivät vielä ole pahoin umpeenkasvaneita. Tulvaniityille on ominaista kasvualustan tulvamaannos, joka koostuu lajittuneista tulvan tuomista kerrostumista. Aidoilla tulvaniityillä pohjakerroskasvillisuus puuttuu. Tulvaniittyjen kasvillisuustyypit muodostavat vyöhykkeitä tai mosaiikkimaisia laikkuja kasvupaikan kosteuden ja tulvavaikutuksen mukaan. Kosteus määräytyy sen mukaan, mikä on paikan korkeus kasvukauden aikaisesta keskivesitasosta. Suomessa edustavimmat tulvaniityt ovat Ounasjoen varrella Pudasjärven arvokkaat perinnemaisemat Pudasjärven tulvaniityistä kaikkein alavimmat ja ilman hoitotoimia avoimina pysyneet niityt on sisällytetty 1990-luvun alussa Pohjois-Pohjanmaan arvokkaisiin perinnemaisemiin paikallisesti arvokkaina kohteina (P). Näiden niittyjen yhteenlaskettu pinta-ala on 23 hehtaaria, mikä on selvästi vähemmän kuin Natura -luontotyyppi-inventoinneissa määritelty tulvaniittyjen pinta-ala, joka on 63 hehtaaria. Perinnemaisemiin sisällytetyt niityt koostuvat kolmesta eri tulvaniittykokonaisuudesta, jotka on nimetty Pudasjärven, Pudasjärven Hietajokisuun ja Mursulammen saarten tulvaniityiksi. 179

182 Kasvukausi tulvaniityillä Kesän 2008 inventointien perusteella voidaan todeta, että tulvaniityt sijaitsevat Pudasjärvellä pääasiassa tasojen +108,2 ja +107,2 välisessä vyöhykkeessä. Tulvaniityillä kasvukausi alkaa kun vedenpinta on laskenut tarpeeksi alhaiselle tasolle ja routa on sulanut. Tulvan jälkeen vedenpinta laskee tasolle +107,2 keskimäärin vasta heinäkuun lopussa (27.7.). Mikäli kasvukausi tulvaniityillä alkaisi vasta kun vesi on laskenut, olisivat kasvukauden pituus ja kasvukauden aikana kertyvä lämpösumma eri vedenkorkeuksilla kuvassa esitetyn kaltaiset. Vaikka tulvaniittyjä koskevissa vähälukuisissa tutkimuksissa on todettu, etteivät tulvaniittykasvit voi kasvaa veden läpi, ei tämä kaikilta osin pidä paikkaansa. Kesällä 2008 tehtyjen inventointien perusteella voidaan karkeasti arvioiden todeta, että Pudasjärvellä alimpien vyöhykkeiden tulvaniittykasvit, järvikorte ja sarat, pystyvät tulvan laskettua ja veden lämmettyä kasvamaan cm paksuisen vesimassan läpi. Ylemmillä heinäisillä ja ruohoisilla vyöhykkeillä kasvukauden käynnistyminen edellyttää vedenpinnan laskua. Pudasjärven vedenpinnantaso laskee tulvan jälkeen tasolle +107,2 erittäin vaihtelevasti. Lyhimmillään lasku tapahtuu kahdessa viikossa ja pisimmillään siihen kuluu jopa kaksi kuukautta. On myös vuosia, jolloin tasoa ei ole saavutettu lainkaan ja vuosia, jolloin tulvaniityt ovat kuivilla pitkään. Tasoon +108 tulva laskee lähes kaikkina vuosina nopeasti, mutta useimpina vuosina vedenpinnantaso jää nopean laskun jälkeen sahaamaan tasojen +108 ja +107,2 välille. Tason +108 ylittävää vedenkorkeutta, jota voitaisiin pitää kesätulvana, esiintyy Pudasjärvellä harvoin. Pudasjärven vedenkorkeudelle on tyypillisempää edellä kuvatun kaltainen korkeusvaihtelu Tulvaniittytutkimus 1955 Pudasjärven tulvaniittyjen kasvillisuutta tutkittiin ensimmäisen kerran systemaattisesti Suoma Aaltosen toimesta vuonna Tulosten tulkittavuutta ja vertailukelpoisuutta vaikeuttaa mm. se, että kasvukautta kuvaavien suureiden määrittäminen ei vielä tuolloin perustunut samoihin laskentamenetelmiin kuin nykyisin, eikä täsmällistä vedenkorkeusaineistoa vielä tuolloin ollut käytettävissä. Tämän vuoksi vedenkorkeudet on tutkimuksessa esitetty tasolla 0-4 metriä ja kesävedentason on todettu olevan 0,6 metriä. Aaltosen vaaitsemien tulvaniittyprofiilien ja kasvillisuuslinjojen sijainti ei myöskään selviä tutkimuksesta tarkasti. Aaltosen kuvaamia kevättulvaniittyjä on Pudasjärven suistosaariston alueella jäljellä erittäin niukasti. Valtaosa lampaannata-, kielo- ja nurmilauha-rölli kasvustotyypeistä on metsittynyt ja muuttunut takaisin tulvametsiksi. Pudasjärven tulvaniittyjen korkeimmat kohdat ovat nykyisin nurmilauha-rölli kasvustotyyppiä, mutta näistäkin niityistä valtaosa on muuttunut pajukoitumisen myötä pensasluhdiksi. Keskiarvo 50 v aineistosta <= <= 106,5 <= 106,6 <= 106,7 <= 106,8 <= 106,9 <= 107 <= 107,1 <=107,2 <= 107,3 vrk vedenpinan yläpuolella <=107,4 <=107,5 <=107,6 <=107,7 lämpösumma <=107,8 <=107,9 <=108 <=108,1 <=108,2 <=108,3 <=108,4 Kuva Kasvukauden pituus ja kasvukauden aikana kertyvä lämpösumma tilanteessa, jossa kasvun oletetaan alkavan tulvaniityillä vasta, kun vedenpinta on tulvan jälkeen laskenut. 180

183 Kuva Pudasjärven Natura-alue ja arvokkaat perinnemaisemat. 181

184 Kuva Natura -luontotyypit vuoden 1960 ilmakuvassa. Kasvustotyypit eivät myöskään enää rajoitu toisiinsa selvärajaisesti vaan muodostavat esim. rönsyleinikin ja suo-orvokin tavoin sekamuotoisia yhdyskuntia. Aaltosen mukaan kasvukauden kesto on Pudasjärvellä keskimäärin 132 vuorokautta. Tulvaniittyjen ylimpien vyöhykkeiden eli ns. kevättulvaniittyjen kasvukauden pituuteen tulvilla ei Aaltosen mukaan ole vaikutusta, mutta sen sijaan kevät- ja syystulvaniittyjen kasvukauden Aaltonen on arvioinut olevan 21 päivää ja matalanvedenniittyjen kasvukauden 80 päivää lyhyempi kuin Pudasjärvellä yleensä. Lisäksi tutkimuksessa on todettu, että matalanvedenniityt eivät välttämättä joka kesä paljastu tulvaveden alta lainkaan. Tämän ei ole arvioitu aiheuttavan haittaa kuin jouhivihvilän yhteyttämiselle, sillä alueen muista veteen sopeutuneista kas- veista poiketen jouhivihvilän lehtilapa ei ole liuskainen eikä laaja-alainen Esiintyminen Pudasjärven Natura-alueella Valtaosa Pudasjärven tulvaniityistä on pysynyt avoimina niin kauan kuin niitä on hoidettu niittämällä ja laiduntamalla. Kuvissa 6-29 ja 6-30 on esitetty vuonna 2006 rajatut Natura luontotyypit vuosien 1960 ja 1992 ilmakuvilla. Kuvista käy selvästi ilmi, että vuonna 1960 lähes koko Pudasjärven suistosaariston alue on ollut hoidettua niittyä ja laidunta. Vielä 1980-luvulla Hietajokisuussa on ollut niittyjä, mutta valtaosa nykyisestä Natura-alueesta on jo tuolloin määritetty pensaikkoluhdaksi. 182

185 Kuva Natura -luontotyypit vuoden 1992 ilmakuvassa. Pudasjärven tulvaniityt ovat tyypiltään kevät- ja syystulvaniittyjä; kasvustot jäävät säännöllisesti kevättulvan, usein syystulvan ja joskus myös kesätulvan alle. Tulvaniityiksi Natura -luontotyyppi-inventoinnin yhteydessä määritettyjä kosteita ja tuoreita niittyjä on Pudasjärvellä yhteensä 63 hehtaaria ja ne sijaitsevat Kirkkojoen ja Hietajoen suistoissa. Kaikkein loivapiirteisimmät niityt sijaitsevat Lukkarinlahdessa ja Ahvenlahdessa sekä Karsikkosaaren kärjessä. Lähdeojan (1965) kuvaamista tulvaniittytyypeistä Pudasjärven tulvaniityt vastaavat lähinnä Etelä-Lapin kasvistoyhdistymävarianttia. Pudasjärven tulvaniittyjen pinta-ala on suuri, mutta vyöhykkeisyydeltään ne ovat melko heikosti kehittyneitä. Järvikorte- ja vesisaravyöhykkeet ovat kauempana jokiuomasta laajoja ja hyvin kehittyneitä, mutta jokivarressa kapean järvikortevyöhykkeen sisäpuolella kasvaa vesisaraa, viiltosaraa ja vähän ruokohelpiä enemmän mosaiikkimaisesti kuin vyöhykemäisesti. Myös ruohoiset vyöhykkeet ovat pinta-alaltaan pieniä ja kaikkein kuivimmat pienruohovyöhykkeet puuttuvat kokonaan. Hoitamattomina niityt pensoittuvat ja muuttuvat takaisin tulvametsiksi ja ainoastaan kaikkein alavimmat järvikorte- ja vesisaraniityt säilyvät pensoittumattomina ilman hoitoa. Niittyjen olemassa olo on riippuvainen ihmisestä, niiden lajikoostumus ja kasvillisuuden runsaussuhteet ekologisista tekijöistä. 183

186 Tulvaniittyprofiilit Pudasjärvellä Pudasjärvellä aikaisemmin tehtyjen tutkimusten ja kesällä 2008 tehtyjen maastotutkimusten perusteella alueen tulvaniittyrannat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin: 1) Loivarantaiset niityt 2) Jokiuomaan rajoittuvat sekamuotoiset rannat 3) Jokiuomaan rajoittuvat penkkarannat Loivarantaisia niittyjä esiintyy Kirkkojoen ja Hietajoen suvannoissa sekä Karsikkosaaren pohjoiskärjessä. Kaikkein loivarantaisimmat niityt ovat järvikorte/vesisaravaltaisia, eikä niillä kasva ruohoja tai heiniä. Alavuutensa vuoksi ne pysyvät avoimina ilman ihmisen toimia. Jokiuomaan rajoittuvia sekamuotoisia rantoja on lähinnä Hietajoen rannalla, missä paikoitellen on nähtävissä tulvaniityille ominainen vyöhykkeisyys. Uloimpana vedessä kasvaa järvikortetta ja vesisaraa, veden ja kivennäismaan rajalla viiltosaraa, loivalla penkalla kastikoita ja vähän ruokohelpiä sekä penkan päällä ruohoja, kuten lehtovirmajuurta, karhunputkea, keltaängelmää ja mesiangervoa. Pieniruohoiset niityt Pudasjärven alueelta puuttuvat kokonaan. Penkkarantoja on Hietajoessa ja Kirkkojoessa, missä virtaus on aina voimakasta ja virtaavan veden aiheuttama eroosio kuluttaa rantoja. Penkkarannoilla vyöhykkeisyydestä puuttuvat matalan veden lajit, kuten järvikorte ja vesisara. Ylimpänä ruohovyöhykkeessä kasvaa matalien ja kosteutta hyvin sietävien ruohojen lisäksi myös heiniä. Yleisimpiä ruoholajeja ovat terttualpi, rönsyleinikki, suo-orvokki ja kurjenjalka Puustoiset suot* Puustoiset suot ovat havu- tai lehtipuumetsiä kosteilla tai märillä turv la, joilla vedenpinta on pysyvästi korkealla ja jopa korkeammalla kuin ympäristön vedenpinnantaso. Vesi on aina hyvin niukkaravinteista. Näissä yhdyskunnissa puustokerroksessa vallitsevat yleensä hieskoivu, paatsama, mänty ja kuusi. Kenttäkerroksessa soille tai yleisemmin niukkaravinteisille paikoille luonteenomaisia lajeja ovat varvut, rahkasammalet ja sarat. Boreaalisella alueella luontotyyppiin kuuluvat myös kuusta kasvavat korvet, jotka ovat minerotrofisia soita suoyhdistymien reunoilla, erillisinä juotteina laaksoissa tai painaumissa ja purojen varsilla. Edustavuutta kuvastavat korpisuuden ja rämeisyyden vallitsevuus kasvillisuudessa ja kullekin suotyypille ominainen lajisto, kasvillisuuden rakenne ja alueen luonne. = järvikorte = sarat = heinät = ruohot Kuva Tulvaniittyjen rantaprofiilit Esiintyminen Pudasjärven Natura-alueella Pudasjärven Natura-alueella on puustoisia soita yhteensä 12 hehtaaria. Luontotyyppiä esiintyy Kirkkojoen ja Heinäjärven lähiympäristössä tulvapenkereiden takana noin metri Heinäjärven kesäveden korkeuden yläpuolella. Puulaji on muiden puustoisten luontotyyppien tapaan hieskoivu, lisäksi sekapuuna kasvaa vähän mäntyä. Pensaskerroksessa valtalajeja ovat pajut ja paatsama. Kenttäkerroksen valtalaji on monin paikoin nuokkutalvikki, lisäksi kosteilla paikoilla kasvaa juolukkaa ja kurjenjalkaa. Kuivilla paikoilla kasvaa kieloa. Pohjakerroksessa vallitsevia ovat korpikarhunsammal ja rahkasammalet Vaihettumissuot ja rantasuot Vaihettumissuot ja rantasuot -luontotyyppiin sisältyvät turvetta muodostavat, vähä- tai keskiravinteisten alustojen kasviyhdyskunnat, joille on tunnusomaista minerotrofisten ja ombrotrofisten tyyppien välimuo- +108,2 +107,2 +108,2 +107,2 +108,2 +107,2 184

187 toiset piirteet. Tyyppiin sisältyvät mm. minerotrofiset nevat sekä avo- ja pensaikkoluhdat (vaihettumissuot), jotka ovat oleellinen osa tätä tyyppiä Suomessa. Luhdille on ominaista märkyys ja usein sijainti vesistöjen rannalla. Luhdissa voi ruohoja olla runsaastikin, mutta sammalpeite voi olla epäyhtenäinen Esiintyminen Pudasjärven Natura-alueella Pudasjärven Natura-alueen yleisin luontotyyppi on vaihettumissuot ja rantasuot, joita on yhteensä 92 hehtaaria. Luontotyyppiä on lähinnä Heinäjärven ympäristössä ja luontotyypin vedenpinta on myös kesällä ympäröivän vedenpinnan tasossa. Tämän vuoksi puusto luontotyypillä on kitukasvuista hieskoivua ja pajuja. Pensaskerroksessa yleisimpiä lajeja ovat kiiltolehtipaju, juolukkapaju ja pohjanpaju. Kenttäkerroksen yleistä lajistoa ovat raate, terttualpi, kurjenjalka, karpalo, järvikorte, pullosara, luhtasara, rantamatara, luhtakuusio, suoputki, rentukka, luhtavilla ja mesiangervo. Pohjakerroksessa yleisiä lajeja ovat hapra- ja okarahkasammal Lehdot Lehtoja on boreaalisen vyöhykkeen ravinteisilla multamailla ja niitä luonnehtii kerroksellinen kasvillisuus: pohjakerros on aukkoinen, vain osittain sammalien peitossa, ruohot ja heinät vallitsevat kenttäkerroksessa ja pensas- ja puustokerros ovat runsaslajisia. Boreaalisista lehdoista on kuvattu lukuisia eri lehtokasvillisuustyyppejä, joiden pääryhmät ovat kuivat, tuoreet ja kosteat lehdot. Tärkeimmät piirteet ovat lehtolajiston runsaus sekä puuston rakenne ja lajikoostumus Esiintyminen Pudasjärven Natura-alueella Lehtoja on Pudasjärven Natura-alueella yhteensä 16 hehtaarin alalla ja ne sijaitsevat hieman vielä tulvametsiäkin ylempänä. Valtaosa 1980-luvun selvityksessä tulvametsiksi määritellyistä metsistä on Natura luontotyyppi-inventoinnin yhteydessä luettu kuuluviksi lehtoihin. Valtalaji lehdoissa on järeä hieskoivu. Lisäksi sekapuuna kasvaa tulvametsistä poiketen myös vähän kuusta ja mäntyä. Kenttäkerroksen kasvillisuus on kosteusolosuhteista riippuen ruoho- tai heinävaltaista. Kuivilla paikoilla kielo on valtalajina, kosteilla kasvupaikoilla puolestaan kastikat. Muita yleisiä lajeja ovat kivennäismaametsille tyypilliset puolukka, lillukka ja oravanmarja. Muita kenttäkerroksen lajeja ovat kultapiisku, hiirenporras, nuokkutalvikki, peltokorte, metsätähti, suo-orvokki, rönsyleinikki, pohjansinivalvatti, mätässara, rantatädyke, rantamatara, kurjenjalka sekä mesimarja. Pohjakerroksessa kasvaa paikoitellen korpikarhunsammalta Luontodirektiivin liitteen II lajit Pudasjärven Natura-alueella ei ole tehty havaintoja luontodirektiiviin liitteen II lajeista Lintudirektiivin liitteen I lajit Lintudirektiivin liitteen I lajeja alueella ovat Natura tietolomakkeen tietojen mukaan kaakkuri, kalatiira, kapustarinta, kuikka, lapintiira, laulujoutsen, liro, mustakurkku-uikku, sinirinta, suokukko, uivelo ja vesipääsky. Lintuja on tarkemmin käsitelty kappaleessa 6.1. Näistä mustakurkku-uikusta, suokukosta, lirosta, kaakkurista kapustarinnasta, sinirinnasta tai vesipääskystä ei ole tehty havaintoja minkään linnustoinventoinnin yhteydessä Säännöstelyn periaatteita Pudasjärvellä Pudasjärven säännöstely on tarkoitus toteuttaa siten, että alueen Natura luontotyypit säilyvät nykyisenkaltaisina. Säännöstelyä ohjaa Pudasjärven luontainen tulvadynamiikka, missä suurten vedenkorkeusvaihteluiden ohella voidaan havaita tiettyjä pitkällä aikavälillä toistuvia säännönmukaisuuksia. Näitä säännönmukaisuuksia ja haitallisten vaikutusten vähentämistä on tarkemmin käsitelty kappaleessa Yhtiön toimesta on olemassa olevan vedenkorkeusaineiston perusteella laadittu vuosikohtainen arvio siitä, miten Pudasjärven säännöstely olisi toteutettu vuosien 1961 ja 2008 välisenä aikana. Mikäli Kollaja 2008 suunnitelman mukainen säännöstely olisi toteutettu em. vuosien välisenä aikana, olisivat Pudasjärven vedenkorkeudenvaihtelut olleet taulukossa (Taulukko 6 33 esitettyjen mukaiset. Taulukossa on esitetty vuosikohtaisesti tulvan lasku tason +108,2 alapuolelle nykytilanteessa ja tilanteessa, missä Pudasjärveä olisi säännöstelty Kollaja 2008 suunnitelmassa esitetyllä tavalla. Kyseinen taso on nykytilassa saavutettu keskimäärin 6.6., ja säännösteltynä se olisi saavutettu eli 12 päivää nykyistä myöhemmin. Taso +107,2 on saavutettu nykytilassa keskimäärin ja olisi saavutettu säännösteltynä 5.7., eli tulvaniityt olisivat vapautuneet veden alta 11 päivää aikaisemmin kuin nykytilassa. Tason +107,2 yläpuolelle vedenpinta olisi nostettu kasvukauden jälkeen syyskuun alun ja lopun välisenä aikana. 185

188 Taulukko Tulvan loppuminen (+108,2) ja tulvaniittyjen paljastuminen veden alta (+107,2) Pudasjärvellä nykytilassa ja tilanteessa, missä Pudasjärvellä olisi toteutettu Kollaja 2008 suunnitelman mukainen säännöstely. "Tulvan loppu" Natura-kuoppa Nykytila Kollaja käytössä Nykytila Kollaja käytössä < +108,2 nykytilassa < +108,2 Kollaja pvm ero Pudasjärvi < 107,2 alku pvm < 107,2 päiviä tot. Kollaja < 107,2 alku pvm < 107,2 loppu pvm < 107,2 päiviä Koll päivien ero ; ; ; ; '

189 1960- ja 1970-luvuilla Pudasjärven vedenpinnantaso vaihteli kasvukauden aikana nykyistä huomattavasti enemmän ja vedenpinta laski tulvahuipun jälkeen tasolle +108,2 ja edelleen tasolle +107,2 keskimäärin 2-3 viikkoa myöhemmin kuin nykyisin luvulle tultaessa aikaisempaa pidemmät kasvukaudet ja korkeat lämpösummat näkyvät tulva-ajan lyhenemisenä, tulvan jäämisenä tason +110 alapuolelle sekä useimpina vuosina vedenpinnan nopeana laskuna tason +108 alapuolelle. Aikaisemmille vuosikymmenille ominaista sahaamista tasojen +107,2 ja +108,2 välissä on esiintynyt 2000-luvulla vain muutamana vuotena Ilmaston lämpenemisen vaikutus tulvaluontotyyppeihin Perinteisen niitto- ja laidunnuskäytön loppumisen ja sitä seuranneen umpeenkasvun ja metsittymisen ohella myös ilmaston lämpeneminen tulee muuttamaan tulvaniittyjen ja tulvametsien luonnontilaa. Vaikka ilmaston lämpenemisen ennustaminen perustuu eri lähtöarvoilla laskettuihin mallilaskelmiin, ollaan ilmaston lämpenemisen yleisistä suuntaviivoista ja lämpenemisen vaikutuksista boreaalisella vyöhykkeellä jokseenkin yksimielisiä. Vuoteen 2020 mennessä keskilämpötilan on mallilaskelmien perusteella arvioitu nousevan 1-3 astetta ja sadannan kasvavan 0-15 % verrattuna vuosien 1961 ja 1990 väliseen ajanjaksoon. Vuoteen 2050 mennessä keskilämpötilan on arvioitu kasvavan 2-5 astetta ja sadannan 0-30 %. Vuonna 2090 vastaavat luvut olisivat 2-7 astetta ja 5-40 %. Mikäli vuoden keskilämpötila nousisi 4-5 astetta vuosisadan loppuun mennessä, tarkoittaisi se sitä, että nykyiset kasvillisuusvyöhykkeet siirtyisivät noin 500 kilometriä pohjoisemmaksi ja kasvukauden aikana kertyisi lämpösummaa noin 500 d.d. nykyistä enemmän. Pohjois-Suomelle ominaiset kylmään ilmastoon sopeutuneet lajit saattavat olla vaarassa hävitä, sillä kun kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät pohjoisemmaksi, pohjoisten lajien elinympäristöt vähenevät ja pirstoutuvat. Lajien sopeutumiskyky ilmastonmuutokseen vaihtelee suuresti. Näkyvää sopeutumista on jo tapahtunut mm. linnuilla, perhosilla ja kiitäjillä. Myös puuston on todettu hyötyneen pidentyneestä kasvukaudesta. Ilmastonmuutoksen myötä lämpötila nousee, sadanta kasvaa ja Pohjois-Suomessa tulee yhä useammin talvia, jolloin lunta sulaa kesken talven. Tämä saattaa johtaa siihen, että kevättulvat pienenevät ja muina vuodenaikoina tulvien määrä lisääntyy yhdessä kuivien kausien kanssa. Toisaalta sadannan lisääntyminen voi myös lisätä lumen määrää. Muutosten oletetaan hyödyttävän jossain määrin voimantuotantoa mutta toisaalta lisäävän painetta muuttaa nykyisiä säännöstelykäytäntöjä. Pudasjärven Natura -luontotyypeistä tulvametsät ja -niityt ovat täysin riippuvaisia tulvasedimentistä ja tulvavedestä, jotka pitävät lajiston nykyisen kaltaisena. Talven aikaisella vedenpinnantasolla ei niinkään ole merkitystä, mutta mikäli lunta sulaa kesken talven ja kevättulvat jäävät tämän vuoksi merkittävästi nykyistä pienemmiksi, sekä tulvaniittyjen että tulvametsien kasvilajisto korvautuu paremmin kuivuutta sietävillä lajeilla. Mikäli ilmasto muuttuu mallien ennusteiden mukaisesti, Natura-alueen lehtojen kuusettuminen jatkunee nykyisellä vauhdilla ja Natura-alueen soiset luontotyypit tulevat kärsimään sekä kesätulvista että kuivista kausista kasvukauden ajalla. Muutoksista merkittävimmät kohdistuvat kuitenkin tulvaniittyihin ja -metsiin. Taulukko Natura-arvioinnissa arvioitavat säännöstelyvaihtoehdot tulva-ajan jälkeen kesällä ja talvella. Vaihtoehto Kesä Talvi Vaihtoehto 1) Kollaja 2008 suunnitelma, tekojärvi + voimalaitos 107,0-108,2 107,5-108,2 Vaihtoehto 1a) 108,2 107,6/108,2 Vaihtoehto 1b) 107,6 107,6/108,2 Vaihtoehto 1c) 107,0 107,6/108,2 Vaihtoehto 1d) 106,4 107,6/108,2 Vaihtoehto 0, hanketta ei toteuteta 106,25-110,89 106,6-109,0 Vaihtoehto 2, pelkkä tekojärvi nykytila 107,5 108,2 187

190 6.6.8 Arvio vaikutuksista Lähtökohdat arvioinnille Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on Kollaja -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta antamassaan lausunnossa todennut, että arviointiselostuksessa tulee arviointiin sisällyttää vaihtoehto, missä Pudasjärven kesävedenkorkeus on +106,4. Talvivedenkorkeuden osalta on todettu, että tason +108,2 lisäksi tulee tarkastella myös tasoa 107,6, joka vastaa talvista keskivedentasoa. Oheiseen taulukkoon (Taulukko 6 34) on koottu eri vaihtoehdot, joita Kollaja suunnitelma mukaan lukien on yhteensä 7 vaihtoehtoa Talvivedenkorkeudet 107,6 ja 108,2 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on arviointiohjelmasta antamassaan lausunnossa edellyttänyt, että arviointiselostukseen sisällytetään talvivedenkorkeudelle kaksi vaihtoehtoa, +107,6 ja +108,2. Pudasjärven Natura -luontotyypeistä lehdot ja tulvametsät sijaitsevat selvästi tason +108,2 yläpuolella ja myös puustoiset suot sijaitsevat korkeammalla kuin mihin tulva-ajan ulkopuoliset vedenkorkeudenvaihtelut ulottuvat. Pudasjärvi jäätyy lähes joka vuosi vaihettumissoiden ja rantasoiden sekä tulvaniittyjen tasolle ja keskivedenkorkeus välisenä aikana on 50 vuoden aineistossa ollut +107,4. Vaihtoehdossa 108,2 tulvaniityt jäävät lähes kokonaan jään alle ja vaihtoehdossa 107,6 jääpeite ulottuu suunnilleen niittyjen puoliväliin. Koska Pudasjärvellä jäät sulavat paikoilleen eikä alueella synny eroosiota aiheuttavia jääpatoja, voidaan edellä esitetyistä vaihtoehdoista todeta, etteivät ne merkittävällä tavalla poikkea toisistaan. Korkealla talvivedentasolla ei ole vaikutusta Natura luontotyyppeihin, mikäli vedenkorkeus nostetaan em. tasolle vasta kasvukauden päätymisen jälkeen ja lasketaan taas keväällä ennen kasvukauden käynnistymistä Vaihtoehto 1, Kollaja 2008 suunnitelma Tulvaniityt Nollavaihtoehtoa (hankkeen toteuttamatta jättäminen) lukuun ottamatta tarkasteltavat vaihtoehdot poikkeavat toisistaan ainoastaan sen suhteen, mille tasolle ja minä ajankohtana vedenpinta lasketaan keskikesällä ja nostetaan talvella ennen Pudasjärven jäätymistä. Tulva leikataan kaikissa vaihtoehdoissa tasolle +110, ja veden virtausta Pudasjärvestä Iijoen luonnonuomaan säädellään Iijoen säätöpadolla. Vedenpinta säätyy myös Siikahaaran pohjakynnyksellä. Vaikka säännöstelytekniikka antaa siihen mahdollisuuden, ei tulvaa nosteta vähävetisinä vuosina tasolle Pudasjärvellä tulva päättyy vesimäärästä riippuen touko-kesäkuussa, ja myös Kollaja 2008 suunnitelman mukaan tulvan päättymisen ajankohta vaihtelee vesitilanteen mukaan. Vuosien vesitilanteilla tulva olisi säännösteltynä päättynyt keskimäärin 18.6., kun päättymisen ajankohtana pidetään vedenpinnan laskua tasolle +108,2. Aikaisin päättymisen ajankohta olisi ollut (1989) ja myöhäisin 8.7. (1998, lukuun ottamatta erittäin poikkeuksellista vuotta 1981). Tulvan jälkeen vedenpinta Pudasjärvessä lasketaan tasolle +107,2, jolloin Pudasjärven suistosaariston tulvaniityt paljastuvat kokonaan. Vedenpinta pidetään tällä tasolla keskimäärin noin kaksi kuukautta. Runsasvetisinä jaksoina vedenpinta nostetaan tasolle +108,2, kun taas kuivina kausina vedenpinta pidetään alhaalla pitempään. Pudasjärveä ei ole tarkoitus laskea tason +107,2 alapuolelle. Pudasjärven suunniteltu säännöstely viivästyttää tulvan päättymistä vesitilanteesta riippuen muutamasta päivästä pariin viikkoon nykytilanteeseen verrattuna. Vaikka vedenpinta nykytilassa (50 vuoden aineistossa) laskee tasolle +107,2 keskimäärin vasta heinäkuun lopussa, laskee vedenpinta tason +108 alapuolelle nopeasti tulvan jälkeen, keskimäärin kesäkuun puoleen väliin mennessä. Ajankohta tosin vaihtelee toukokuun puolivälistä heinäkuulle. Kasvukausi tulvaniityllä käynnistyy vasta kun vesi laskee. Vaikka järvikorte ja vesisara pystyvätkin kasvamaan matalan veden läpi, ei kasvu pääse käyntiin, mikäli sara-, heinä- ja ruohokasvustojen päällä on runsaasti vettä. Oheisesta taulukosta Taulukko 6 35 selviää, että nykytilassakin tavanomaisena kesänä kesäkuun lämpösummasta valtaosa jää kertymättä tulvaniittyjen alimmilla vyöhykkeillä korkean veden vuoksi. Merkittävin muutos tapahtuu välisenä aikana. Nykytilassa tulvavesi on laskenut tason +108,2 alapuolelle keskimäärin 6.6. Vesi ei kuitenkaan ole laskenut tulvaniittyjen alarajalle +107,2 vaan jäänyt sahaamaan tasojen +107,2 ja +108,2 välille. Tulvaniittyjen ylimmät vyöhykkeet edellyttävät veden pysyvää laskemista ennen kasvukauden käynnistymistä, mutta alimmilla järvikorte- ja saravyöhykkeillä kasvukausi käynnistyy matalan veden läpi kun korkein tulva on ohi, routa sulanut ja Pudasjärven vesi päässyt lämpenemään. Säännösteltynä tulva olisi laskenut tason + 108,2 alapuolelle keskimäärin Toisaalta veden lasku tasolle + 107,2 olisi säännösteltynä nopeampaa. 188

191 Taulukko Keskimääräiset vedenpinnantasot välisenä aikana kesä-heinäkuussa. Päivä Maksimi Keskiarvo Minimi ,70 108,44 106, ,06 107,98 106, ,27 107,71 106, ,53 107,48 106, ,35 107,37 106, ,61 107,34 106, ,32 107,18 106,51 Todellisuudessa kyseinen taso on saavutettu keskimäärin kun se säännösteltynä olisi saavutettu jo 5.7. Mikäli Pudasjärveä olisi säännöstelty vuosien 1961 ja 2008 välisenä aikana, olisi taso +108,2 saavutettu keskimäärin 12 päivää nykyistä myöhemmin ja taso +107,2 11 päivää aikaisemmin. Vaihtoehdolla ei tämän vuoksi arvioida olevan haitallisia vaikutuksia tulvaniittyihin, sillä tulva pystytään laskemaan keväällä siten, että luonnollista kasvukautta ei lyhennetä nykyisestä, mutta ei myöskään pidennetä niin paljon, että se edistäisi merkittävästi tulvaniittyjen umpeenkasvua. Tulvaniityt ovat veden alla koko kasvukauden ajan kerran tai kaksi kymmenessä vuodessa, joten myöskään säännöstelyllä ei vedenpintaa tulisi nostaa koko kesän ajaksi kyseistä toistuvuutta useammin. Vedenpinnan alentaminen tason +107,2 alapuolelle ei myöskään ole tulvaniittyjen kannalta tarpeellista, sillä tulvaniityt sijaitsevat pääasiassa tämän tason yläpuolella. Joenpuoleinen ranta on myös profiililtaan niin jyrkkä, ettei sen alta paljastuisi tulvaniittyä, mikäli vesi laskettaisiin tason +107 alapuolelle. Pudasjärven puolen loivilla rannoilla järvikorte- ja vesisaravaltaisten tulvaniittyjen pinta-ala kasvaisi vähitellen sitä mukaa kun vettä laskettaisiin, mutta Pudasjärven matalasta luonteesta johtuen veden lasku aiheuttaisi haittaa mm. veneilylle ja kalastukselle Tulvametsät ja muut luontotyypit Suunnitellulla säännöstelyllä ei ole vaikutusta tulvametsiin tai lehtoihin, sillä ne sijaitsevat selvästi tason +108,2 yläpuolella. Lisäksi tulvametsien säilymisen edellytys Pudasjärvellä on jokakeväinen, voimakas tulva. Tulvaveden tulee tulvametsissä nousta keväisin tason +109 yläpuolelle ja pysyä tulvakorkeudessa niin pitkään, että kosteus ja tulvametsiin laskeutuva sedimentti estävät metsäkasvillisuuden ja havupuiden levittäytymisen alueelle. Pudasjärvellä tulva pysyttelee tason +109 yläpuolella keskimäärin 18 päivää. Pisimmillään korkeaa tulvaa on kestänyt 42 päivää. Viimeisten 50 vuoden aikana ainoastaan kahtena vuonna vedenpinta on keväällä jäänyt tason +109 alapuolelle. Muihin luontotyyppeihin vaihtoehdolla ei arvioida olevan vaikutusta Kesävedenkorkeus 108,2, vaihtoehto 1a Vaihtoehto on arviointiohjelmassa esitetyn mukainen. Pudasjärven tulvaniityt sijaitsevat pääasiassa tasolla +107,2 +108,2. Mikäli kesävedenkorkeus on pysyvästi tasolla +108,2, jäävät tulvaniityt veden alle. Myös vaihettumissuot ja rantasuot jäävät kasvukauden ajaksi seisovaan veteen, mikä todennäköisesti heikentäisi kasvua ja turpeenmuodostusta. Tällä vaihtoehdolla on Natura-arvoihin haitallisia vaikutuksia. Muihin luontotyyppeihin vaihtoehdolla ei arvioida olevan vaikutusta Kesävedenkorkeus 107,6, vaihtoehto 1b Vaihtoehto on arviointiohjelmassa esitetyn mukainen. Mikäli kesävedenkorkeus on pysyvästi tasolla +107,6, on vedenpinta keskellä tulvaniittyjen heinävyöhykettä ja tulvaniittyjen alimmat järvikorte- ja vesisaravyöhykkeet jäävät kokonaan veden alle. Tällä vaihtoehdolla on Natura-arvoihin haitallisia vaikutuksia. Muihin luontotyyppeihin vaihtoehdolla ei arvioida olevan vaikutusta Kesävedenkorkeus 107,0, vaihtoehto 1c Vaihtoehto on arviointiohjelmassa esitetyn mukainen. Kesävedenkorkeusvaihtoehto +107 on tulvaniittyjen säilymisen kannalta liian alhainen, sillä se edistää merkittävästi tulvaniittyjen ylimpien vyöhykkeiden pensoittumista ja myös alemmilla vyöhykkeillä paremmin kuivuutta sietävät lajit yleistyvät. Muihin Natura luontotyyppeihin vaihtoehdolla ei arvioida olevan vaikutuksia. 189

192 Kesävedenkorkeus +106,4, vaihtoehto 1d Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta antamassaan lausunnossa edellyttänyt, että kesävedenkorkeutena tarkastellaan tasojen +107, +107,6 ja +108,2 lisäksi tasoa +106,4. Pudasjärvellä keskimäärin 82 % kesän aikana kertyvästä lämpösummasta muodostuu kesä-, heinä- ja elokuussa. Kyseisenä ajanjaksona Pudasjärven vedenpinta ei ole laskenut tason +107 alapuolelle 11 vuotena lainkaan. Niinä vuosina, jolloin vedenpinta on laskenut tason +107 alapuolelle, on vedenpinnan taso ollut keskimäärin +106,81. Tasolle +106,4 tai sen alapuolelle on Pudasjärven vedenpinta laskenut viimeisten 50 vuoden aikana ainoastaan kolme kertaa. Edellä esitettyyn perustuen voidaan todeta, että kesävedenkorkeusvaihtoehto +106,4 on tulvaniityille liian alhainen. Mikäli vedenpinta laskettaisiin ko. tasolle vuosittain, edistäisi se merkittävästi tulvaniittyjen ylimpien vyöhykkeiden pensoittumista ja myös alemmilla vyöhykkeillä paremmin kuivuutta sietävät lajit yleistyisivät. Muihin Natura -luontotyyppeihin vaihtoehdolla ei arvioida olevan vaikutuksia. Matala vesi vaikeuttaisi myös kalastusta ja veneellä liikkumista Vaihtoehto 0, hanketta ei toteuta Mikäli hanketta ei toteuteta, säilyvät Pudasjärven vedenkorkeuden vaihtelut nykyisenkaltaisina. Keväällä tulvahuippu nousee tason +110 yläpuolelle keskimäärin joka toinen vuosi ja talvella välisenä aikana vedenpinnantaso vaihtelee välillä +106, Kun verrataan alueelta vuosina 1960 ja 1992 otettuja ilmakuvia toisiinsa, voidaan todeta, että valtaosa niitetyistä ja laidunnetuista tulvaniityistä on pensoittunut ja osa näistä pensasluhdista on muuttunut edelleen tulvametsiksi muutamassa kymmenessä vuodessa. Pensoittuminen on osa tulvaniittyjen luontaista sukkessiota ja sitä voidaan estää ainoastaan raivaamalla niittyjä pajuttomiksi ihmisen toimesta. Raivaamisen jälkeen niittyjen avoimena säilyminen edellyttää niittoa tai laidunnusta. Natura -luontotyyppien pensoittumista ja metsittymistä jouduttaa luontaisen umpeen kasvun ohella ilmaston lämpeneminen; ennusteiden mukaan tulvat jäävät tulevaisuudessa nykyistä alhaisemmiksi, sillä osa lumesta sulaa kesken talven. Toisaalta sateiden lisääntyminen saattaa lisätä myös lumen määrää. Tulvametsät eroavat lehdoista lähinnä siinä, että havupuut sekä kivennäismaametsien varvut ja sammalet puuttuvat tulvametsistä lähes kokonaan. On kuitenkin todennäköistä, että kun sedimenttiä kertyy tulvametsiin kyllin paksulti, tulvametsät muuttuvat vähitellen lehdoiksi ja kuusettuvat. Tulvaniityt puolestaan muuttuvat sedimentin lisääntyessä pensaikkoluhdiksi ja siitä edelleen tulvametsiksi. Uusia tulvaniittyjä taas syntyy Pudasjärven suvantopaikkojen matalikoille sitä mukaa kun niihin kertyy sedimenttiä. Esimerkiksi Pudasjärven suistosaariston ulkopuolisilla matalikoilla, missä veden virtaus on heikkoa, on selvästi nähtävissä sedimenttien kertymistä ja sedimenttien päälle muodostuneita järvikorte- ja järvikaislakasvustoja. Mikäli hanketta ei toteuteta, edellyttää Pudasjärven tulvaniittyjen säilyminen pajukoiden säännöllistä raivaamista. Myös ilmaston lämpeneminen edistää niittyjen umpeenkasvua, mikäli tulvahuiput alenevat ja tulvan kesto lyhenee Vaihtoehto 2, pelkkä tekojärvi Mikäli uutta voimalaitosta ei rakenneta, voidaan kuitenkin Kollajan alapuolisella vesistönosalla sijaitsevien voimalaitosten kapasiteettia lisätä ottamalla kevättulvavesi talteen myöhemmin tapahtuvaa juoksutusta varten. Vaihtoehdossa allas täytetään kevättulvasta ja muuna ajankohtana vesi virtaa kuten nykyisin. Vaihtoehdolla ei ole vaikutusta Pudasjärven Natura luontotyyppeihin Vaikutukset luontodirektiivin liitteen II lajeihin Pudasjärven Natura-alueella ei ole luontodirektiivin liitteessä II mainittuja lajeja Vaikutukset lintuihin Lintudirektiivin liitteen I lajit Liitteen I lajeja Pudasjärven Natura-alueella ovat Natura -tietolomakkeen perusteella kaakkuri, kalatiira, kapustarinta, kuikka, lapintiira, laulujoutsen, liro, mustakurkku-uikku, sinirinta, suokukko, uivelo ja vesipääsky. Näistä havaintoja on tehty linnustoselvitysten yhteydessä vuosina 1999, 2004 ja 2008 kuikasta, laulujoutsenesta, uivelosta, kalatiirasta ja lapintiirasta. Pudasjärvellä tavattavista lintudirektiivin liitteen I lajeista uivelo on kolopesijä ja kuikka suosii pesimäpaikkoina rauhallisia ja kirkasvetisiä lampia tai järviä. Laulujoutsenen pesimisen alueella estää tulva ja ne näyttävätkin monen muun lintulajin tapaan käyttävän 190

193 Pudasjärveä lähinnä ruokailuun. Kalatiirasta on vuonna 2008 tehdyssä linnustoselvityksessä todettu, että se todennäköisesti pesii Pudasjärvellä, mutta ei Naturaalueella. Myöskään lapintiiran ei kesällä 2008 todettu pesivän Pudasjärven Natura-alueella. Hankkeella ei ole vaikutusta lintudirektiivin liitteen I lajien mahdollisuuksiin elää ja pesiä alueella Muut lajit Pudasjärven säännöstelyllä olisi toteutuessaan vaikutusta lähinnä niihin lajeihin, jotka pesivät tulvaniityillä. Tällaisia lajeja ovat vesilinnuista jouhi- ja heinäsorsa sekä kahlaajista taivaanvuohi. Nämä lajit eivät todennäköisesti aloittaisi pesintää tulvaniityillä, mikäli tulvan lasku kesäveden tasolle viivästyisi parilla viikolla Muutonaikainen lajisto Pudasjärven Natura-aluetta voidaan pitää maakunnallisesti arvokkaana muutonaikaisena lintuvetenä, sillä alueella levähtää säännöllisesti muutamia kymmeniä joutsenia lähinnä Hietajokisuun sulavesialueella huhtikuun lopussa. Puolisukeltajasorsia ja tukkasotkia alueella levähtää yksilöä kerrallaan. Muita alueella muuton aikana tavattavia lajeja ovat mm. metsähanhi, tavi, uivelo, tukkakoskelo, iskoskelo, valkoviklo, rantasipi, pikkulokki, naurulokki, haapana, tukkasotka, telkkä, kuovi, pikkukuovi, kuikka, kurki, suokukko ja mustaviklo. Pudasjärvellä levähtävien joutsenten ravintokäyttäytymisestä ei ole käytettävissä tietoa. On kuitenkin todennäköistä, että muuttomatkalla Pudasjärvelle lepäilemään ja syömään tulevat linnut jatkavat matkaansa kohti pohjoista huhtikuun lopulla ennen kevättulvia. Joutsenten ruokailumahdollisuuksien kannalta talvivedenkorkeuden tulee keväällä jäiden lähdön aikaan olla lähellä nykytilaa. Tämän vuoksi talvivedenkorkeuksista vaihtoehto +108,2 on liian korkea. Talvivedenkorkeusvaihtoehdoista taso +107,6 on lähempänä nykyistä talvivedenkorkeutta ja talvista keskivedentasoa Pudasjärven nykyinen arvo lintuvetenä Vielä 1980-luvun alussa Pudasjärvi oli inventointien perusteella arvioitu valtakunnallisesti arvokkaaksi lintuvedeksi. Viimeisten 30 vuoden aikana alue on kuitenkin pensoittunut ja metsittynyt voimakkaasti ja ainoastaan kaikkein alavimmat vesisara- ja järvikortevaltaiset tulvaniityt ovat säilyneet avoimina. Pudasjärven nykyinen arvo lintuvetenä onkin vaatimaton ja myös maakunnallisesti aluetta voidaan pitää tavanomaisena. Pudasjärvellä on kuitenkin edelleen merkitystä muuton aikaisena levähdysalueena, sillä esim. laulujoutsenia levähtää muuton aikana alueella usean kymmenen yksilön parvissa. Vuonna 2008 alueella pesivien vesilintujen lajimäärä oli 9 ja parimäärä 28 sekä kahlaajien lajimäärä 2 ja pesivien parien lukumäärä 12 paria. Kun alue noin 30 vuotta sitten sisällytettiin (vuonna 1982) osaksi lintuvesiensuojeluohjelmaa, olivat vastaavat luvut 9 vesilintulajia ja 108 paria sekä 7 kahlaajalajia ja 55 paria. Myös vuosien 1999 ja 2004 inventointien tulokset ovat samansuuntaiset. Linnustollisen arvon heikkeneminen on todennäköisesti seurausta Pudasjärven rantaniittyjen voimakkaasta umpeenkasvusta Vaikutukset uhanalaisiin ja luontodirektiivin liitteen II lajeihin Pudasjärven Natura-alueella ei ole tehty havaintoja luontodirektiivin liitteen II lajeista, eikä valtakunnallisesti uhanalaisista lintulajeista Muut hankkeet ja suunnitelmat Natura-vaikutusten arvioinnissa pyritään tunnistamaan ne hankkeet tai suunnitelmat, jotka saattavat aiheuttaa vaikutuksia Natura-alueeseen. Iijoen vesistöalueella ei ole tiedossa sellaisia hankkeita tai suunnitelmia, jotka tulisi ottaa arvioinnissa huomioon. Alueella on runsaasti turvetuotantoa ja uusia soita avataan tuotannolle sitä mukaan kuin vanhoja poistuu tuotannosta. Iijoen vesistöalueella on myös runsaasti kunnostusojitusta vaativia kohteita ja mikäli ilmastomallien ennustukset toteutuvat, myös hyväkuntoiset vanhat ojitusalueet vettyvät ja vaativat uusia ojituksia. Näiden hankkeiden vesistövaikutusten Pudasjärvessä arvioidaan kuitenkin jäävän vähäisiksi Vaikutuksia lieventävät toimenpiteet Pudasjärven Natura -luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvia vaikutuksia voidaan lieventää suunnittelemalla säännöstely yksityiskohdat ja vuosittainen vaihtelu tarpeellisilta osin luontaista tulvadynamiikkaa muistuttavaksi. Tällaisia lähes joka kevät toistuvia tapahtumia ovat mm. tulvahuipun ajoittuminen toukokuulle ja tulva-aikaisen vedenpinnan ulottuminen lähes poikkeuksetta tason +109 yläpuolelle. Kevättulvan tulee kestää vähintään 3 viikkoa ja jopa pidempäänkin, 191

194 sillä viimeisten 50 vuoden aikana tulva on kestänyt Pudasjärvellä keskimäärin 18 päivää ja pisimmillään 42 päivää. Sen lisäksi, että tulva-aikana varmistetaan tulvasedimenttien kertyminen tulvaniityille ja tulvametsiin, tulee vedenpinnan laskea tulvaniittyjen alarajalle tasoon +107,2 kymmenen vuoden ajanjakson aikana 7-8 kertaa niin, että tälle vyöhykkeelle kertyy keskimäärin nykyistä vastaava lämpösumma. Tällä varmistetaan se, että tulvaniittykasvustot toipuvat sellaisista vuosista, jolloin Pudasjärven vedenpinta on tason +107,2 yläpuolella lähes koko kasvukauden ajan. Koska Pudasjärvellä ei esiinny kesätulvia, ei kasvukauden kesken tapahtuva vedennosto ole tarpeen, kuten ei myöskään vedenpinnan lasku tason +107,2 alapuolelle. Vaikka Pudasjärven vedenpinnan korkeusvaihtelut ovat vesistöalueen vähäjärvisyydestä johtuen läpi vuoden suuria, vaihtelee vedenpinta kasvukaudella kokonaisvaihteluun verrattuna vähän. Tämän vuoksi tulvaniittyjen umpeenkasvu on ollut voimakasta ja mikäli ilmaston lämpeneminen etenee ennustetulla tavalla, tulee umpeenkasvu voimistumaan entisestään jos tulvat madaltuvat, tulvan kesto lyhenee ja kasvukausi pitenee. Vaikka vesistörakentamista ja säännöstelyä on perinteisesti pidetty yhtenä tulvaniittyjen vähenemiseen johtaneena syynä, voidaan nykyisellä säännöstelytekniikalla myös ehkäistä tulvaniittyjen umpeenkasvua. Tulvan viivästyminen kompensoi osittain tai kokonaan sitä tulvan keston lyhenemistä, joka on ollut seurausta ilmaston vähittäisestä lämpenemisestä. Mahdollinen alivedenpinnan nosto kasvukaudella puolestaan hillitsisi pajujen kasvua ja hidastaisi umpeenkasvuprosessia, joka on käynnistynyt välittömästi laidunniittyjen käytön loputtua ja 1970-luvuilla Yhteenveto Pudasjärven merkitys lintuvetenä on viimeisten 30 vuoden aikana tapahtuneen voimakkaan umpeenkasvun seurauksena kadonnut niin, että aikaisemmin valtakunnallisesti arvokkaaksi lintuvedeksi arvotettua Pudasjärveä voidaan nykyään pitää maakunnallisesti tavanomaisena. Valtakunnallista merkitystä alueella on kuitenkin edelleen joutsenten muutonaikaisena levähdys- ja ruokailualueena. Perinteisen niitto- ja laidunkäytön loppumisen jälkeen Pudasjärven tulvaniittyjen umpeenkasvu on ollut voimakasta, sillä valtaosa Natura-alueen tulvaniityistä on raivattu aikoinaan tulvametsistä ja pajuviidoista. Umpeenkasvu on korkeimmilla paikoilla ollut niin voimakasta, että pieni osa tulvaniityistä on muuttunut 30 vuodessa takaisin hieskoivua kasvaviksi tulvametsiksi. Voimakasta umpeenkasvua jouduttaa lisäksi ilmaston lämpeneminen, mikä Pudasjärvelläkin näkyy viimeisten kymmenen vuoden ilmastoaineistoissa; kasvukauden tehoisan lämpötilan summa on kasvanut, tulvahuiput ovat madaltuneet ja tulva myös laskee aikaisempaa nopeammin takaisin keskiveden tasolle ja sen alapuolelle. Kollaja-hankkeessa ei rakenneta patoja, teitä tai muita rakenteita Natura-alueelle. Kollaja -hankkeella on vaikutuksia Pudasjärven vedenpintaan. Korkeimmat tulvahuiput alenevat ja tulvan lasku ja päättyminen viivästyvät vesitilanteesta riippuen muutamasta päivästä pariin viikkoon. Säännöstely pystytään toteuttamaan siten, että Natura-alueen tulvasta riippuvaiset luontotyypit, tulvaniityt ja tulvametsät, säilyvät nykyisenkaltaisina. Muihin luontodirektiivin liitteessä I mainittuihin luontotyyppeihin, lehtoihin, puustoisiin soihin ja rantasoihin/vaihettumissoihin, mahdollisella säännöstelyllä ei arvioida olevan vaikutusta. Pudasjärven Natura-alueella ei ole uhanalaisten eliölajien esiintymiä eikä hanke Natura-arvioinnin mukaan toteutettuna vaikuta lintudirektiivin liitteen I lajien tai alueella säännöllisesti levähtävien muuttolintujen mahdollisuuksiin pesiä, levähtää tai ruokailla alueella. Tulvan viivästyminen mitä ilmeisimmin kuitenkin estäisi jouhi- ja heinäsorsan sekä taivaanvuohen pesimisen alavilla tulvaniityillä. Pudasjärven tulvaniittyjen kasvilajisto on tavanomaista ja lajikoostumukseltaan samankaltaista kuin muillakin tulvaniityillä Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Vaikka Iijoesta aiheutuvat Pudasjärven vedenkorkeuden vaihtelut ovat monesta muusta suuresta joesta poiketen kohtuullisen suuria läpi vuoden ja erot eri vuosien välillä ovat merkittäviä, ei tämä näy kasvilajistossa tai eliöyhteisöjen koostumuksessa. Pudasjärven tulvaniittyjen ylimmät ruohovyöhykkeet ovat myös melko heikosti kehittyneitä ja kuivat tulvaniittytyypit puuttuvat alueelta kokonaan. Pudasjärven suistosaariston luonnonarvot näyttävätkin liittyvän enemmän alueen geomorfologiaan ja perinteisen maankäytön jatkumiseen kuin lajistollisiin arvoihin. Kollaja 2008 suunnitelman mukaan toteutettu Kollaja -hanke ei merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi Pudasjärven alue on sisällytetty Natura verkostoon. Tulvasta riippu- 192

195 vaisten luontotyyppien säilyminen turvataan sisällyttämällä säännöstelyyn tulvadynamiikkaa. Säännöstelyn vaikutuksia ehdotetaan seurattavaksi kaikilla Natura -luontotyypeillä. Pudasjärven Natura-alueesta ja hankkeen vaikutuksista siihen on laadittu tämän YVA-selostuksen osa Arviointi Kollaja-hankkeen vaikutuksista Pudasjärven Natura alueen luontoarvoihin (2009). 6.7 Venkaan lähde Vengasvaaran itäpäässä, noin 350 metrin etäisyydellä Venkaan maapadon luoteispuolella sijaitsee luontodirektiivin mukaisena alueena Natura-verkostoon sisällytetty, noin viiden hehtaarin suuruinen Venkaan lähde (FI , kuva 6-36). Luontodirektiivin liitteen I luontotyyppejä alueella ovat lähteet ja lähdesuot (0,5 ha) sekä puustoiset suot (0,8 ha) ( Kuva ). Venkaan lähteen länsireuna sijaitsee Vengasvaaran 378 hehtaarin suuruiseen harjujensuojeluohjelma-alueen (HSO110110) sisällä. Lähteen virtaama on suuruusluokkaa m³ vuorokaudessa. Lähteen tihkupinnoilla kasvaa alueellisesti uhanalaista lehtopalsamia (LC). Venkaan lähde on valtion omistuksessa ja aluetta hallinnoi Metsähallitus. Kuva Venkaan lähde keväällä Vaikutukset Hankkeen toteuttamisella (VE 1, VE 2) ei arvioida olevan vaikutusta Venkaan lähteellä esiintyviin luontodirektiivin mukaisiin luontotyyppiin lähteet ja lähdesuot sekä puustoiset suot. Venkaan lähteen alueella ei ole tehty havaintoja luontodirektiivin liitteen II lajeista. Kollajan tekojärvi ei rajoitu Vengasvaaraan. Ukonkankaan ja tekojärven väliin tehdään patorakenne, joka estää tekojärven veden imeytymisen harjuun. Ukonkankaan pohjavesialueella muodostuvan pohjaveden määrää voi pienentyä enintään noin 400 m 3 vuorokaudessa. Vaikka tästä vesimäärästä osa purkautuisikin nykyisin Venkaan lähteen kautta, mahdollinen muutos Venkaan lähteen luonnontilaan olisi tuskin havaittava. Venkaan lähteen pohjavesiolosuhteita ja hankkeen vaikutuksia siihen on selvitetty tarkemmin arviointiselostuksen kappaleessa 7. Rakentamisen aikana Venkaan lähteelle aiheutuu mahdollisesti pölyhaittaa, mutta sen ei arvioida olevan merkittävää tai luontotyyppejä heikentävää. Kuva Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Venkaan lähteen Natura-alueella. 193

196 Kuva Näkymä Kärppäsuo-Räinänsuolta kesällä Kärppäsuo Räinänsuo Pudasjärven kaupungin ja Yli-Iin kunnan alueella sijaitseva Kärppäsuo Räinänsuo (luonto- ja lintudirektiivi, FI ) sijaitsee noin kahden kilometrin etäisyydellä Kollajan tekojärven länsipuolella. Naturaalueen pinta-ala on hehtaaria. Natura-alueen luontodirektiivin liitteen I luontotyyppejä ovat aapasuot, keidassuot ja luonnonmetsät (Taulukko 6 38). Lisäksi aapasoilla on Natura -luontotyyppejä puustoiset suot ja letot. Natura -luontotyypeistä aapasoiden ja puustoisten soiden edustavuus on erinomainen. Alueella tavattavia lintudirektiivin liitteen I lajeja alueella ovat kapustarinta, kurki, laulujoutsen, liro, palokärki, pikkulepinkäinen, pohjantikka, suokukko sekä yksi uhanalainen laji. Kärppäsuon-Räinänsuon alueesta hehtaaria kuuluu soidensuojelun perusohjelmaan Räinänsuon Kärppäsuon ojitusrauhoitusalueena (SSO110444). Natura-alue sisältää hehtaarin suuruisen soidensuojelualueen (SSA110098), jolla on toteutettu soidensuojeluohjelma-alueen suojelu. Kärppäsuon alue on valtion omistuksessa ja aluetta hallinnoi Metsähallitus. Taulukko Natura -luontotyypit Kärppäsuon-Räinänsuon Natura-alueella. * = ensisijaisesti suojeltava luontotyyppi. Ensisijainen luontotyyppi Pinta-ala, ha % Muut luontotyypit Pinta-ala, ha % Aapasuot* Puustoiset suot* Letot 8 1 Keidassuot* Luonnonmetsät* 67 4 Yhteensä ~ ~9 194

197 Kärppäsuon-Räinänsuon alueella ensisijaisten luontotyyppien edustavuus on aapasoiden osalta pääasiassa erinomainen. Keidassuot on arvotettu edustavuudeltaan hyviksi ja luonnonmetsät ei merkittäviksi ilmeisesti aikaisemman metsätalouskäytön vuoksi. Muista luontotyypeistä puustoisten soiden edustavuus vaihtelee hyvästä ei merkittävään. Lettokuvion edustavuus on arvioitu hyväksi. Vaikutukset Hankkeen toteuttamisella (VE 1, VE 2) ei arvioida olevan vaikutusta Kärppäsuon-Räinänsuon luontodirektiivin mukaisiin luontotyyppeihin ja lajeihin, eikä myöskään alueella tavattaviin lintudirektiivin liitteen I lajeihin. Kärppäsuon-Räinänsuon Natura-alueen ja tekojärven välinen etäisyys on noin kaksi kilometriä. Tekojärvestä ei ole vesistöyhteyttä Natura-alueelle, eikä tekojärven rakentaminen vaikuta Kärppäsuon- Räinänsuon vesitalouteen. Tekojärven ja Naturaalueen väliin jäävien avosoiden linnustollisen arvon on myöskin todettu olevan tavanomainen. Natura-alueen lintulajistolle ja luontotyypeille aiheutuu rakentamisen aikana melu- ja pölyhaittaa, mikäli tekojärvialueelle ohjataan liikennettä kulkemaan Natura-alueen länsipuolella sijaitsevaa metsäautotietä pitkin. 6.9 Tyräsuo Pudasjärven kaupungin alueella Aittojärven luoteispuolella sijaitsee 763 hehtaarin suuruinen Tyräsuon Natura-alue, joka on sisällytetty Natura -verkostoon sekä luonto- että lintudirektiivin mukaisena alueena (FI ). Luontodirektiivin liitteen I luontotyyppejä alueella ovat aapasuot, humuspitoiset lammet ja järvet sekä pikkujoet ja purot. Tyräsuo on valtion omistuksessa ja aluetta hallinnoi Metsähallitus. Vaikutukset Hankkeen toteuttamisella (VE 1, VE 2) ei arvioida olevan vaikutusta niihin luontodirektiivin mukaisiin luontotyyppeihin tai lajeihin, joiden perusteella Tyräsuo on sisällytetty osaksi Natura -verkostoa. Natura-alue sijaitsee kaukana hankealueesta, eikä siltä ole vesistöyhteyttä hankealueelle. Kuva Luontodirektiivin liitteen I ensisijaiset luontotyypit Kärppäsuon-Räinänsuon Natura-alueella. 195

198 6.10 Kaakkurinrimmet Aittojärven pohjoispuolella sijaitsee hehtaarin suuruinen, luontodirektiivin mukaisena alueena suojeltu Kaakkurinrimpien Natura-alue (FI ). Luontodirektiivin liitteen I luontotyyppejä alueella ovat keidassuot sekä pienet humuspitoiset lammet ja järvet. Kaakkurinrimpien alueesta 896 hehtaaria kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan (SSO110424). Kaakkurinrimpien alue on valtion omistuksessa ja aluetta hallinnoi Metsähallitus. Vaikutukset Hankkeen toteuttamisella (VE 1, VE 2) ei arvioida olevan vaikutusta niihin luontodirektiivin mukaisiin luontotyyppeihin tai lajeihin, joiden perusteella Kaakkurinrimmet on sisällytetty osaksi Natura -verkostoa. Natura-alue sijaitsee kaukana hankealueesta, eikä siltä ole vesistöyhteyttä hankealueelle Muut suojelualueet Arviointiaineisto ja -menetelmät Vaikutukset muihin suojelualueisiin on arvioitu olemassa olevaan tietoon ja Iijoen arvokkaille perinnebiotoopeille kesällä 2008 tehtyihin maastokäynteihin perustuen Maakuntakaavan suojelualuevaraukset Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa on SL -merkinnällä osoitettu Karhusuo, joka sijaitsee Kaakkurinrimpien Natura-alueen pohjois- ja länsipuolella. Siliäkankaan harjualue on osittain osoitettu MY-hs -merkinnällä, jolla osoitetaan valtioneuvoston hyväksymän valtakunnallisen harjujensuojeluohjelman mukaiset harjualueet ja muut vähintään seudullisesti arvokkaat harjualueet. Alueen maankäyttö tulee Kuva Hakulinrannan järvenrantaniittyä. 196

199 suunnitella ja toteuttaa niin, ettei maisemakuvaa turmella, luonnon merkittäviä kauneusarvoja tai erikoisia luonnonesiintymiä tuhota eikä luonnonoloissa aiheuteta huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia Harjujensuojeluohjelma Valtioneuvosto hyväksyi valtakunnallisen harjujensuojeluohjelman vuonna Ohjelma perustuu maaja metsätalousministeriön asettaman harjujensuojelutyöryhmän mietintöön sekä sisäasiainministeriön selvitykseen moninaiskäytön kannalta valtakunnallisesti merkittävistä harjuista. Vengasvaaran harjujensuojeluohjelma-alueen (HSO110110) pinta-ala on 377 hehtaaria ja se sijaitsee Venkaan padon pohjoispuolella lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä padosta. Harjualueen pintamaalaji on hieno hiekka, hiekka ja sora. Alueen puusto on nuorta kanervatyypin (CT) kasvatusmetsämännikköä Arvokkaat perinnebiotoopit Iijoen varressa Pudasjärven ja Kipinän välissä on kolme maakunnallisesti ja paikallisesti arvokasta perinnebiotooppia. Lisäksi Aittojärven rannalla on yksi keto/niittyalue. Näistä laajin kokonaisuus on Iijoen ja Naisjärven välisellä kannaksella sijaitseva Luhanniitty, jonka pinta-ala on 18 hehtaaria ja arvoluokka M- (Kuva 6 42). Luhanniityn alueesta arvokkaaksi perinnebiotoopiksi on rajattu sen edustavimmat, avoimina säilyneet niityt. Alueella on tulvaniittyjen lisäksi avoimia lampareita sekä heinäpeltoja, jotka on raivattu tulvaniittyjen korkeimmille paikoille. Luhanniityn aluetta on käytetty niittoon ja alueella on myös laiduntanut karjaa. Alueen kasvillisuudelle on ominaista vyöhykkeisyys ja alueen merkittävään lajistoon kuuluvat rantatädyke, jäkki ja nurmitatar. Alueella on merkitystä myös vesi- ja rantalinnustolle. Naisjärven Hakulinranta on 3 hehtaarin suuruinen järvenrantaniitty, jolla kymmenen vuoden tauon jälkeen on alettu laiduntamaan karjaa. Kasvillisuuden valtalajeja ovat jokapaikansara, jouhivihvilä, luhtarölli, siniheinä ja luhtakastikka. Huomionarvoisia lajeja edustavat rantatädyke ja nurmitatar. Kollajan Pajuniemi on 2,6 hehtaarin suuruinen tulvaniitty Kollajanlammen ja Iijoen pääuoman välissä ja sen arvoluokka on P. Pajuniemi on pensoittunut, mutta paikoitellen on jäljellä korkealla sijaitsevia nurmilauhaniittyjä ja suurruohoniittyjä sekä alavilla paikoilla luhtaisia heinä- ja saraniittyjä. Aittojärven kaakkoisrannalla sijaitsevat Aittojärven niitty ja keto, joiden pinta-ala on yhteensä 0,7 hehtaaria ja arvoluokka P-. Alueen reunoilla kasvaa maitohorsmaa ja koiranputkea sekä tuoretta suurruohoniittyä, mutta muutoin mäen laki on sammaloitunut ja alueen kuivaa heinäniittyä luonnehtivat metsälauha, heinätähtimö ja aho-orvokki. Länsireunalla on pienialaisesti kuivahkoa pienruohoniittyä. Huomionarvoisista lajeista alueella kasvaa isolaukkua ja rantatädykettä Vaikutukset muihin suojelualueisiin Hankkeen toteuttamisella (VE 1, VE 2) ei arvioida olevan vaikutusta maakuntakaavassa osoitettuihin suojelualuevarauksiin tai Vengasvaaraan, joka on harjujensuojeluohjelmakohde. Hankkeen toteuttamisella ei myöskään ole vaikutusta Aittojärven niittyyn ja keton, sillä tulvavesi ei nouse niitylle. Sen sijaan tulvan madaltuminen ja tulvan keston lyheneminen saattaa vaikuttaa arvokkaista perinnebiotoopeista Naisjärven Hakulinrantaan sekä etenkin Kollajan Pajuniemeen, joka jo nykyiselläänkin kasvaa umpeen. Mikäli tulvan kesto lyhenee nykyisestä merkittävästi, edistää se niittyjen ylimpien vyöhykkeiden metsittymistä. Myös Hakulinrannan tulvaniittyjen ylimmät vyöhykkeet voivat pensoittua. Hakulinrannan tulvaniittyjen laaja-alaisiin alimpiin vesisara- ja järvikortevyöhykkeisiin hankkeen toteuttamisella ei ole vaikutusta. Pensoittumista voidaan estää laiduntamalla alueella karjaa. Mikäli hanketta ei toteuteta (VE 0), arvokkaiden perinnebiotooppien säilyminen riippuu siitä, jatkuuko Iijoen varressa perinteinen karja- ja maatalous sekä siitä, kuinka tehokkaasti niittyjä pystytään hoitamaan ihmistoimin niitoin ja raivauksin. Laiduntamattomina ja hoitamattomina tulvaniityt metsittyvät nopeasti. 197

200 198 Kuva Iijoen varressa ja Aittojärven rannalla sijaitsevat arvokkaat perinnebiotoopit.