HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA HEINÄVAARAN NYKYINEN KOULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA HEINÄVAARAN NYKYINEN KOULU"

Transkriptio

1 HEINÄVAARAN NYKYINEN KOULU HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA Joensuun kaupunki / Joensuun Tilakeskus Länsikatu 15, rakennus 2, Joensuu / p / y-tunnus

2 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU, Isäntäläntie 1 TIIVISTELMÄ Tämä Heinävaaran koulun yhteyteen rakennettava yläkoulu tulee korvaamaan niin Kiihtelysvaaran kuin Tuupovaaran yläkoulutarpeen kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti. Heinävaaran koulukeskus tulee palvelemaan alueen esikoululaisia ja alakouluikäisiä sekä Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran yläkoululaisia. Heinävaaran koulukeskuksesta tehdään yhtenäiskoulu esiopetukselle, luokille 1 6 yksi sarjaisena ja luokille 7 9 kaksi sarjaisena. Pyrkimyksenä on, että perusopetusryhmän koko olisi 25 oppilasta, mutta tarvittaessa ylisuuret opetusryhmät joudutaan jakamaan kahteen osaan. MATO-20 väestöennusteen mukaisesti luokkien 1 6 oppilasmäärä on max. 150 oppilasta ja luokkien 7-9 max Ikäluokkien vaihtelun vuoksi oppilaita olisi max esiopetuksen 13 lasta. Erityisen tuen oppilaat integroituvat mahdollisimman paljon yleisopetuksen ryhmiin. Peruskoulun tehtävänä on ohjata oppimaan oppimiseen. Itse oppimisprosessi perustuu opetuksen lisäksi oppilaan omiin havaintoihin, tiedonhankintaan, kykyyn tehdä synteesejä sekä tiedon tuottamiseen. Tämä käsitys oppimisesta edellyttää monimuotoisia työtapoja ja niitä tukevia tiloja ja tilaryhmiä. Opetusryhmät ja niiden käyttämät tilat pitää voida jakaa joustavasti niin, että opiskelu sekä pienissä että suurissa ryhmissä on samanaikaisesti mahdollista. Pedagogisesta näkökulmasta tilojen tulee olla joustavia ja monikäyttöisiä sekä innostavia ja oppimista tukevia. Oppilaiden käytössä olevat omat tai koulun tietotekniset laitteet yhdessä uudella teknologialla varustettujen opetustilojen kanssa mahdollistavat lasten kasvattamisen tietoyhteiskunnan jäseneksi. Heinävaaran koulu tullaan toteuttamaan moduulikoulurakenteisena joko KVRhankkeena leasing- rahoituksella tai perinteisenä vuokrahankkeena. Hankkeen kilpailutus tapahtuu talven 2017 aikana ja sitä päästään rakentamaan keväällä Koulun tavoiteaikatauluna on tilojen käyttöönotto elokuun alkuun mennessä. Hanke voidaan toteuttaa joko leasing- rahoituksella tai perinteisenä vuokrahankkeena. Hankkeen kokonaiskustannusta on arvioitu aikaisempien kohteiden perusteella (mm. Karhunmäen koulu) ja arvio kustannuksista on n. 4,5 M (alv 0%).

3 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU, Isäntäläntie 1, HANKESUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. JOHDANTO TOIMINNAN NYKYTILA JA TULEVA KEHITYS TOIMINTA NYKYISIN TOIMINNAN TULEVA KEHITYS PEDAGOGIIKKA ESIOPETUS JA PÄIVÄHOITO KIRJASTO JA LIIKUNTATOIMI NUORISOTOIMI SEUTUOPISTO HANKKEEN TARPEELLISUUS TOIMINNALLISET PERUSTELUT MUUT MAHDOLLISET TILANHANKINTARATKAISUT JOS HANKE EI TOTEUDU KÄYTTÖTALOUS VAIKUTUKSET KOULUTUSPALVELUIDEN KÄYTTÖTALOUTEEN TOIMITILAKUSTANNUKSET TILAT TILASUUNNITTELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET TILOJEN TOIMINNALLINEN SIJAINTI TILATARPEET TILOJEN YHTEISKÄYTTÖ NYKYISET TILAT JA NIIDEN KUNTO NYKYISET RAKENNUKSET JA NIIDEN KUNTO HANKKEEN TOIMINNALLINEN JA TEKNINEN KUVAUS TOIMINNALLISUUS RAKENNUSTEKNIIKKA PIHA- JA PYSÄKÖINTIALUEET TALOTEKNIIKKA TOTEUTTAMINEN TOTEUTTAMISTAPA JA -AJANKOHTA TOTEUTTAMISEN AIKAISET JÄRJESTELYT INVESTOINNIT JA RAHOITUS RAKENNUSKUSTANNUKSET TOIMINTAVARUSTUKSEN KUSTANNUKSET TONTTIKUSTANNUKSET KAUPUNGIN RAKENNUTTAMISOHJELMA ULKOPUOLINEN RAHOITUS LAATIMINEN JA ALLEKIRJOITTAMINEN HANKESUUNNITELMAN LAATIMINEN JA ALLEKIRJOITTAMINEN... 19

4 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie JOHDANTO Rakennushankkeen tavoitteena on keskittää Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran yläkoulupalvelut Heinävaaran koulun yhteyteen muodostaen Heinävaaran yhtenäiskoulu luokille 1 9 kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti. Heinävaaran koulusta tulee asuinalueen asukkaille ja heidän lapsilleen tämän päivän ja tulevaisuuden oppimiseen soveltuva, uuden opetussuunnitelman (OPS) 2016 vaatimukset täyttävä, turvallinen ja terveellinen oppimisympäristö. Koulukeskus tulee palvelemaan alueen asukkaita laajasti ns. kylätalona ja siellä on tiloja nuorisotoimen, kirjaston ja seutuopiston käytössä. Koulu on mitoitettu 280 oppilaalle, noin 20 opettajalle ja 6 koulunkäynnin avustajalle sekä 2 muulle henkilökuntaan kuuluvalle. Heinävaaran koulun rakennushankinnassa huomioidaan Joensuun asema innovatiiviset kaupunkiseudut (INKA) -ohjelman biotalousteeman valtakunnallisena veturina, Joensuun imago Euroopan metsäpääkaupunkina sekä se, että valtakunnallisessa kasvusopimusmenettelyssä Joensuun kaupunki on sitoutunut lisäämänä innovatiivisia hankintoja. Karhumäen koulun rakentamisessa suositaan puun käyttöä ja haetaan kestäviä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja. 2. TOIMINNAN NYKYTILA JA TULEVA KEHITYS 2.1 Toiminta nykyisin Heinävaaran koulu on vuonna 1999 valmistunut avoimen oppimisympäristön mukaisesti työskentelevä kodikas puukoulu. Koulussa on seitsemän (7) perusopetuksen luokkatilaa, yksi pienryhmäluokka ja aineopetusluokat musiikkiin, kuvaamataitoon ja käsityöhön. Koulun on suunnitellut yhdysvaltalainen Cuningham Group, josta päävastuussa olivat arkkitehdit Judith P. Hoskens ja Bruce Jilk. Rakennuksen huoneistoala on hum2. Koulu toimii pääasiassa yksisarjaisena alakouluna. Heinävaaran koulun erityisluokassa opiskelee erityisen tuen oppilaita 1-6 luokalta niin yleisen kuin yksilöllisen opetussuunnitelman mukaan. Heinävaaran koulun toimintakulttuurin tavoitteena on, että erityisen tuen oppilaat integroituvat mahdollisimman paljon yleisopetuksen ryhmiin. Lukuvuonna työskentelee koulussa 161 oppilasta, 12 opettajaa ja 4 koulunkäynninohjaajaa.

5 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Toiminnan tuleva kehitys Heinävaaran koulu on tulevaisuudessa Vaarojen alueen yläkouluopetuksen keskus, jossa toimii myös Heinävaaran alueen alakoulu ja osa alueen esiopetuksesta. Koulun oppilaat tulevat Heinävaaran, Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran alueilta. Koulu on suunniteltu yläkoulun osalta kaksisarjaiseksi kouluksi. Alakoulu toimii pääosin yksisarjaisena. Koulussa toimii esiopetusluokka. Oppilasmäärät tulevat olemaan tiedossa olevien tilastojen mukaan luokilla 7 9 n oppilasta ja luokilla E 6 n oppilasta. Heinävaaran yhtenäiskoulun oppilasmäärä tulee olemaan n oppilasta. Henkilöstöä koulussa tulee olemaan yhteensä n. 30. Tällä hetkellä yhtenäiskoulussa olisi 271 oppilasta. Määrän ennustetaan hieman kasvavan ja sen jälkeen laskevan niin, että koulussa olisi MATO-ennusteen mukaan vuonna 2025 noin 226 lasta. Koulun ympäristö omakotipainotteista lapsiperhealuetta. Alue vanhenee, jolloin lapsien määrä laskee ensi vuosikymmenellä, ellei ala uudistumaan tai ellei lisää rakentamista tule alueelle. Kaavoituksessa on noin noin 20 omakotitonttia koulun ympäristössä tuleville vuosille. Muualla Kiihtelysvaara- Tuupovaaran -alueella ennusteen lapsimäärät pysyvät nykytasolla. Heinävaaran yhtenäisen peruskoulun oppilasmäärä tulevina vuosina: Eskari Luokat 1-6 Luokat 7-9 Yhteensä v v v v Pedagogiikka Tulevan koulun pedagogiikkaan vaikuttaa uusi opetussuunnitelma, OPS 2016, jonka linjaukset asettavat voimakkaat haasteet myös koulurakennukselle. Edelleen Joensuun kaupungin koulutussuunnittelulla on omat vaatimuksensa tulevaisuuden koululle. 1. Oppilas nähdään aktiivisena oppijana, jonka oppimistuloksiin vaikuttaa keskeisesti stimuloiva ja viihtyisä oppimisympäristö. Perinteinen luokkahuone ei tue parhaalla mahdollisella tavalla opetussuunnitelman peräänkuuluttamaa monipuolista, laaja-alaista, aktiivista ja yhteisöllistä oppimista. Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden päivityksen myötä oppiminen nähdään aiemman opettajajohtoisen luokkaopetuksen sijaan oppilaskeskeisenä prosessina. Peruskoulun tehtävänä on ohjata lasta oppimaan oppimiseen, mikä tarkoittaa, että oppilas oppii ymmärtämään ja kehittämään omaa

6 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie oppimisprosessiaan sekä motivoituu oppimaan uutta. Ymmärtääkseen tapaansa oppia, on oppilaan saatava kokemuksia yksilöllisestä ja erilaisissa ryhmissä tapahtuvasta työskentelystä. Itse oppimisprosessi perustuu opetuksen lisäksi oppilaan omiin havaintoihin, tiedonhankintaan, kykyyn tehdä synteesejä sekä tiedon tuottamiseen. Tämä käsitys oppimisesta edellyttää monimuotoisia työtapoja ja sen myötä joustavia ja innovatiivisia tiloja. 2. OPS 2016 edellyttää, että peruskoulun oppilaalle tulee antaa elämää varten tarpeelliset tiedot ja taidot. Oppilas koulutetaan tietoyhteiskunnan jäseneksi, mikä asettaa vaatimuksia oppimisympäristön teknologiselle varustukselle. 3. Kolmiportainen tuki on oppilaan joustavaa tukemista koulun arjessa. Heinävaaran koulun toimintakulttuurin tavoitteena on, että erityisen tuen oppilaat integroituvat mahdollisimman paljon yleisopetuksen ryhmiin. Tukea voidaan antaa yksilöopetuksena, pienryhmäopetuksena ja samanaikaisopetuksena suuressa ryhmässä. Tehokas kolmiportainen tuki oppilaille ja monipuolisten ja vaihtelevien oppimistilanteiden suunnittelu edellyttää opettajilta yhteistyötä niin koulupäivän aikana kuin oppituntien ulkopuolella. Erityisopetuksen tilakeskittymä tukee arjessa tapahtuvaa yhteistyötä. 4. Joensuun kaupungin varhaiskasvatus- ja koulutustoimi on rakenneuudistuksessaan luotaamassa pois pienluokkien käytöstä. Se tarkoittaa, että lähikoulu on lähikoulu kaikille oppilaille, myös erilaisia tukitoimia tarvitseville. Tämä merkitsee, että erityisopetusresurssin tarve kouluilla tulee kasvamaan. Uuteen kouluun varataan riittävät ja toimivat tilat monipuolisen tuen ja erityisopetuksen toteuttamiseen pienryhmätiloineen. Pedagogisesta näkökulmasta tilojen tulee olla siis joustavia ja monikäyttöisiä. 5. Iso osa oppilaista on kyyditysoppilaita ja se tuo oman haasteensa opetuksen järjestämiseen jakotuntien osalta. Jakotuntien järjestäminen koulun aloitus- tai lopetusaikaa porrastamalla on vaikeaa ja se tarkoittaa sitä, että jakotiloja / luokkia on oltava riittävästi. 2.4 Esiopetus ja päivähoito Esiopetus on osana koulupolkua ja sitä tarjotaan yhdelle ryhmälle aamupäivän aikana. Koulussa toimii esiopetusluokka niille esikoululaisille, joilla ei ole päivähoidon tarvetta. Iltapäiväkerho toimii esiopetuksen tiloissa heti esikouluopetuksen päätyttyä. Iltapäiväkerho käyttää koulun jakelukeittiötä välipalan valmistamiseen. 2.5 Kirjasto ja liikuntatoimi Heinävaaran kirjasto on toiminut Heinävaaran alakoululla vuodesta 2000 lähtien. Kirjasto oli kevääseen 2016 saakka avoinna tiistaisin klo 10-15, mutta nuorisopalvelujen kanssa tehtävän yhteistyön ja asiakaskyselyissä ilmenneiden

7 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie toiveiden perusteella aukioloa laajennettiin ilta-aikaan. Nyt kirjasto on avoinna tiistaisin klo Juhannuksesta koulujen alkuun saakka kirjasto on suljettuna. Kirjasto sijaitsee koulun ruokalan viereisessä aulatilassa arviolta noin 125 m2:n alalla. Kirjasto on Heinävaarassa avoimessa tilassa. Aulatila on kirjastokäytössä meluisa. Kirjaston henkilökunnalla ei ole omia pukuhuone- tai sosiaalitiloja, vaan he voivat tarvittaessa käyttää nuorisopalveluiden käytössä olevia keittiötiloja. Heinävaaran alue on jo nyt asukasmäärältään Kiihtelysvaaran kirkonkylää suurempi. Lisäksi koulu-uudistuksen myötä asiakasmäärä kasvaa varmasti, mikä vahvistaa tarvetta kattavammille aukioloajoille ja lisää tarvetta nuorisopalveluiden kanssa tehtävälle yhteistyölle. Kulttuurin virta -toiminnot ja opetussuunnitelma edellyttävät kirjastolta jatkuvaa ja tiivistä yhteistyötä sekä ala- että yläkoulujen kanssa. Jos kirjaston henkilökuntamäärä pysyy nykyisellään, on harkittava Uimaharjun koulun mallin mukaista kirjaston omatoimiaukioloa. Tällöin kirjasto tarvitsisi tilan, jossa omatoimikäyttö mahdollistuu koulupäivän aikana, iltaisin ja viikonloppuisin, mutta joka on kuitenkin nuorisotilojen läheisyydessä, jotta yhteisaukiolot nuorisopalveluiden kanssa voitaisiin tulevaisuudessakin järjestää. Pääsääntöisesti yläkoululaiset hyödyntävät Heinävaaran koulun liikuntasalia. Ulkoliikuntaa palvelee koulun tontille rakennetut lähiliikuntaelementit ja luontoolosuhteet. Heinävaaran liikuntatilan iltakäytön kohdalla tullaan kokeilemaan Uimaharjun mallia. Koska liikuntasalin ns. urheiluseurakäyttö on melko vähäistä, hyödynnetään liikuntatilaa monikäyttöisesti nuoriso- ja kulttuuriryhmien tilana. Tällä tavalla maksimoidaan liikuntatilan käyttöaste ja samalla pyritään mahdollistamaan monipuolinen harrastaminen myös nuoriso-, kulttuuriryhmille. Koska liikuntatilojen vuorojakoperusteet eivät suoranaisesti tue tätä tavoitetta, siirretään liikuntatilan vuorojako pois liikuntapalveluiden hallinnasta. Kyseessä on ensivaiheessa kokeilu. 2.6 Nuorisotoimi Heinävaaran alakoululla toimii nuorisopalvelut. Nuorisopalvelut järjestää koulun jälkeen avointa- ja ryhmämuotoista toimintaa ala- ja yläkouluikäisille. Toimintaa on kahtena iltana viikossa, joista toinen osittain kirjaston kanssa yhteisaukioloaikana. Nuorisopalveluilla on käytössään koulun aulan pohjoisen sisääntulon puoleinen pääty sekä pieni (11 m2) keittiöseinällinen tila. Tila on soveltunut käyttöön hyvin, nykyisillä kävijämäärillä tila alkaa käydä pieneksi. Toimintaan käytetään myös koulun aulaa / salia. Nuorten määrä Heinävaaran koululla järjestettävissä nuorisotyön toiminnoissa tulee lisääntymään. Samoin koulun kanssa sovittavan yläkoululaisille suunnatun koulussa tehtävän nuorisotyön määrä. Tavoitteena on viihtyisä avoimen toiminnan tila sekä kerhotoimintaan sopivat tilat. Koulun aula soveltuu hyvin avoimen toiminannan käyttöön. Toiminnan hajauttamista, ryhmämuotoista toimintaa ja tavaroiden säilytystä varten tarvitaan suljettavissa olevaa erillistä tilaa. Tilat voivat olla yhteiskäyttöisiä niin,

8 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie että ne ovat koulupäivän aikana koulun käytössä sekä iltaisin muiden toimijoiden käytössä. Yhteys kirjastoon on hyvä säilyttää. Kirjaston ja nuorisotyön yhteisaukioloajat ovat yksintyöskentelyn vähentämiseksi oleelliset. 2.7 Seutuopisto Seutuopiston ryhmiä (esim. kuvataiteen perusteet ja bändikerho) kokoontuu koulun opetustiloissa ja ne tarvitsevat jonkin verran varasto- ja/tai säilytystilaa. Lisäksi seutuopisto järjestää liikunnallisia ryhmiä, jotka kokoontuvat koulun liikuntasalissa iltaaikaan. 3. HANKKEEN TARPEELLISUUS 3.1 Toiminnalliset perustelut Heinävaaran kouluhanke liittyy Joensuun kaupunginvaltuuston tekemään päätökseen, jossa Tuupovaaran, Kiihtelysvaaran ja Heinävaaran alueen yläkouluopetus keskitetään Heinävaaran koulun yhteyteen muodostaen Heinävaaran yhtenäiskoulun luokille Muut mahdolliset tilanhankintaratkaisut 3.3 Jos hanke ei toteudu Muita vaihtoehtoja tilaratkaisuksi ei ole valmistelussa ollut. Jos Heinävaaran kouluhanke ei toteudu, joudutaan alueen opetustoiminnassa turvautumaan väliaikaisiin tilaratkaisuihin Kiihtelysvaaran alueella. 4. KÄYTTÖTALOUS 4.1 Vaikutukset koulutuspalveluiden käyttötalouteen Uuden Heinävaaran yhtenäiskoulun muodostuminen korvaamaan Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran yläkoulut tulee alentamaan pitkällä aikavälillä koulutuspalveluiden kustannuksia. Henkilöstömäärä vähenisi kuudella opettajalla ja rehtorilla. Supistus tapahtuisi ilman irtisanomisia eläkeratkaisujen ja määräaikaisten opettajien työsuhteiden vähentämisellä. Tämä Heinävaaran yhtenäiskouluratkaisu toisi n euron säästöt. 4.2 Toimitilakustannukset

9 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Hanke on tarkoitus toteuttaa rakennusteknisesti moduulirakenteisena; joko leasingrauhoitteisella tai normaalina vuokrakohteena. Hankkeen myötä kohoava kokonaisvuokra lisää koulutustoimen käyttötalouden kustannuksia. Rakennuksen uudeksi kokonaisvuokraksi on arvioitu alustavan vuokrabudjettihintaselvityksen (n. 20,60 /m2/kk) kautta hankkeen 1865 m2:n huoneistoalalle yhteensä euroa/vuosi. Kokonaisvuokra jakaantuu pääoma- ja ylläpitovuokraan seuraavasti: Perusvuokra 14,0 /m2 = Ylläpitovuokra 4,0 /m2 = Perustamiskustannukset 2,6 /m2 = Leasing rahoituksella rakennuksen tavoitehinta-arviona voidaan käyttää 4,5 M investointia, joka nykyisten vuokranmääritysten mukaisesti tarkoittaa 16,37 /m2/kk. Koulurakennuksen kokonaisvuokra tulisi olemaan 366 ooo /vuodessa. Kokonaisvuokra jakaantuu pääoma- ja ylläpitovuokraan seuraavasti: Pääomavuokra Ylläpitovuokra Ylläpitovuokran perusteena on vastaavien rakennusten (Lyseon peruskoulu ja Noljakan koulu) toteutuneet ylläpitokustannukset. Lopullinen vuokrataso määräytyy kohteesta saadun ja valitun tarjouksen pohjalta. Nykyisen Heinävaaran koulun muutostyöt ja piharakentaminen sekä sen muutostyöt eivät sisälly yllä esitettyihin vuokralaskelmiin. Niistä tullaan tekemään erillinen hankesuunnitelma vuoden 2017 alussa. 5. TILAT 5.1 Tilasuunnittelun tavoitteet ja periaatteet Koulussa toimivat erilaiset opettaja- ja asiantuntijatiimit, jotka yhdessä suunnittelevat opetusta kulloisenkin opetettavan asian ja opetusryhmän koostumuksen mukaan. Oppijoiden yksilölliset tarpeet otetaan huomioon opetustilanteissa niin hyvin kuin mahdollista. Se edellyttää, että opetusryhmät ja niiden käyttämät tilat pitää voida jakaa joustavasti niin, että opiskelu sekä pienissä että suurissa ryhmissä samanaikaisesti on mahdollista, tarvitaan ns. jakotiloja. Jotta toiminnat saadaan järjestettyä joustavasti, jaetaan kuvataide- ja tekstiilityön luokat äänieristetyillä siirtoseinillä. Samoin erityisopetuksen tilat varustetaan äänieristetyillä siirtoseinillä ja näin saadaan tilojen muuntojoustavuutta. Perinteinen opettajajohtoinen oppiminen ei enää ole keskiössä, vaan opettajan rooli nähdään ohjaavana ja monipuolista toiminnallisuutta tukevana.

10 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Heinävaaran yhtenäiskoulun tilaratkaisut palvelevat koulun kokonaisuutta, jossa on huomioitu nykyisten koulun tilojen hyödyntäminen palvelemaan niin koulua kuin ulkopuolisia käyttäjiä, joita ovat kirjasto, nuorisotoimi ja seutuopisto. Tilojen suunnittelu toteutetaan siten, että: koulu rakentuu 1- sarjaisesta alakoulusta ja 2- sarjaisesta yläkoulusta + yhdestä esikoulun ryhmästä a) n. 13 lapsen esikouluryhmä + iltapäiväkerho 19 lasta b) luokat 1 6 c) aineopetuksen luokat 7-9 d) taito- ja taideaineiden sekä luonnontieteiden luokat, jotka suunnitellaan monikäyttöisiksi e) 4 pienryhmätilaa, joista kaksi alakoulun ja kaksi yläkoulun puolella koulun keskukseksi avautuu nykyinen monitoimiaula, joka toimii oppimisympäristönä, koulun kirjastona, monikäyttötilana erilaisten yhteisöjen käytössä, vanhempainiltojen pitopaikkana, esiintymistilana jne. Aula väljenee, kun ruokailutilat siirtyvät yläkoulun puolelle. aulan yhteydessä sijaitsee koulun olohuone, joka on em. käyttäjien käytössä: olohuoneessa on takka, sohvia ja keittiötila pienimuotoisten tarjoomusten ja iltapäiväkerhon välipalan valmistusta varten koulun opettajien työ-, tauko- ja sosiaalitilat sijoittuvat uudisrakennukseen samoin kuin rehtorin, koulusihteerin ja opinto-ohjaajan työtilat kouluterveydenhoitajan/kuraattorin tila sijoittuu uudisrakennukseen ja se voidaan tarvittaessa jakaa niin, että koululääkäri voi toimia samassa tilassa yläkoulun oppilaiden vaatteiden säilytys järjestetään aulojen sisäänkäyntien yhteyteen, jossa jokaiselle oppilaalle varataan oma säilytyslokerikko yläkoulun tilat varustetaan ajanmukaisella viestintätekniikalla (kameravalvonta sekä hajautettu atk- järjestelmä) Heinävaaran (ala)koulun puolella joudutaan tekemään seuraavia tilankäytön muutoksia, josta tehdään oma hankesuunnitelma vuoden 2017 alussa: - nykyisen musiikkiluokan muuttaminen opetustilaksi, kalustemuutoksia - teknisentyön tilan muutokset opetustilaksi; koneiden ja laitteiden purku, pintojen käsittely, taulu- ja AV- laitteet yms. luokan kalusteet - tekstiilityö / kuvaamataito- luokka muutetaan opetustilaksi, säilytetään pienempien oppilaiden em. aineiden opetus - salin yhteyteen rakennetaan liikuntavälinevarastoa yläkoulua varten - opettajanhuone, varasto ja rehtorin huone muutetaan nuorisotoimen ja oppilaskunnan tiloiksi niin, että ne ovat hyödynnettävissä myös koulun pienryhmätiloina. - kirjaston laajennus aulatilassa, siirtoseinä jakamaan aulaa iltakäytössä

11 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Tilojen toiminnallinen sijainti - keittiötila säilytetään ja sitä käytetään oppilaskunnan kioskina, iltapäiväkerhon välipalatarjoiluun, nuorisotoimen- ja iltakäyttäjien tarpeisiin - puulattioiden hionta ja lakkaus / maalaus - sähkölukollisten puu-ulko-ovien korjaus / uusinta - yhdyskatoksen rakentaminen uudisrakennukseen - ilmanvaihto-, sähkö-, ATK- ja kameravalvonta muutoksia Yläkoulun oppilaiden sisäänkäynnit sijoittuvat suojaisen pihan puolelle. Esiopetuksen ja iltapäiväkerhon sisäänkäynti sijoittuu nykyisen pääsisäänkäynnin yhteyteen. Koko koulua palveleva aula/ruokasali sijaitsee keskeisesti uudisrakennuksessa ja on kaikkien helposti saavutettavissa. Em. aula / ruokasali toimii tarvittaessa koulun yhteisten tilaisuuksien kokoontumispaikkana. Näinpä musiikkiluokka yhdistetään ruokasali / aulatilaan siirtoseinällä. 5.3 Tilatarpeet Uudisrakennuksen tilojen sijoittelussa on huomioitu, että helposti saavutettaviksi sijoitetaan sellaiset tilat, joiden arkikäyttö molemmista rakennuksista on jatkuvaa ja ulkopuolinen käyttö iltaisin ja viikonloppuisin on suurinta. Koulurakennukset tullaan yhdistämään toisiinsa katoksilla, niin että rakennusten välinen yhteys olisi mahdollisimman helppoa. Luokkien 1 6 oppilaiden koulutilat on nykyisellään mitoitettu 1-sarjaisena. Mitoituksellisesti opetusryhmän koko perusopetustiloissa on 25 oppilasta, yhteensä max. 150 oppilasta. Myöhemmin tiloihin on sijoitettu esiopetus 13 lapselle sekä niiden iltapäiväkerhotoiminta. Luokkien 7-9 oppilaiden tilat mitoitetaan 2- sarjaisena yhteensä max. 140 oppilaalle. Perusopetustiloja on nykyisellään 7 luokkatilaa, yksi pienryhmäluokka ja aineopetusluokat musiikkiin, kuvaamataitoon ja käsityöhön. Luokkien 7 9 aineopetustilat sijoittuvat yhtenäisesti uudisrakennukseen. Taito- ja taideaineet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Erityisopetuksen tiloja on uudisrakennuksessa 2 kpl + niiden jakotilat. Näin erityisopetus integroituu yleisopetukseen monimuotoisesti. Uudisrakennuksen huonetilaohjelma on liitteenä. Hankkeen hyötyala (ilman aula- ja liikennetiloja) on noin hym 2 ja huoneala n ham 2 ja vuokranmaksun perusteena oleva laskennallinen huoneistoala n hum 2.

12 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Tilaohjelmaa tullaan tarkastelemaan / tarkentamaan vielä ennen tarjouspyyntövaihetta. Tarkoituksena on hakea tilojen mahdollisimman optimoitua määrää suhteessa oppilasmääräennusteisiin sekä hakea erikoistilojen hyödyntämistä normaali / yleisaineiden opetuksen tiloina. 5.4 Tilojen yhteiskäyttö Koulun tiloissa pyritään mahdollistamaan mahdollisimman laaja yhteiskäyttöisyys. Heinävaaran alueelle ei ole tulossa juurikaan muita kaupungin julkisia tiloja tai palveluita, joten koulu jo nykyisellään toimii kyläkeskuksena. Nämä uudet tilat ja toiminnalliset muutokset vahvistavat Heinävaaran koulukeskuksen olemusta kylän toiminnallisena sydämenä. Jo tässä vaiheessa tilaohjelmassa on osin varmistettu tilojen yhteiskäyttöä: Liikuntasali oheistiloineen on yhteiskäytössä liikuntatoimen kanssa Musiikkiluokka oheistiloineen on tarvittaessa kansalaisopiston ja / tai nuorisotoimen bändiohjauksen yhteiskäytössä Joensuun seudun kansalaisopistolla on tarvittaessa mahdollisuus hyödyntää taitoja taideaineiden tiloja. Teknisten töiden tilaa ei kuitenkaan mitoiteta kansalaisopistokäyttöön. Se vaatisi suurempaa investointia mm. purunpoistoon ja muihin teknisiin järjestelmiin. Asukasyhdistykset, muut yhdistykset ja esimerkiksi iltapäiväkerhoja järjestävät tahot voivat hyödyntää koulun tiloja. 6. NYKYISET TILAT JA NIIDEN KUNTO 6.1 Nykyiset rakennukset ja niiden kunto Nykyinen Kiihtelysvaaran yläkoulu, Tohmajärventie 145B, on valmistunut vuonna Rakennuksen huoneistoala on hum2 ja kerrosala krs-m2 sekä tilavuus m3. Nykyinen Tuupovaaran yläkoulu, Vesitornintie 5A, on rakennettu teknisen työn tiloineen vuonna Rakennuksen huoneistoala on hum2 ja kerrosala krsm2 sekä tilavuus m3. Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran koulurakennusten peruskorjaustarve on ollut tiedossa jo kuntaliitoksesta saakka. Kiihtelysvaaran kouluista on tullut ilmoituksia sisäilmaoireiluista ja niinpä Sisäilmatalo Kärki Oy on tutkinut niitä ja todennut korjaustarpeet. Tuupovaaran yläkoulun kunto ei ole tällä hetkellä niin huono kuin Kiihtelysvaaran vastaava mutta vaatisi kuitenkin peruskorjausluontoisia toimenpiteitä. Koska molempien yläkoulujen oppilasennusteet ovat laskevia, niin investoinnit koulurakennuksiin eivät ole järkeviä.

13 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Nykyinen Heinävaaran koulu, Isäntäläntie 1, on rakennettu vuonna Rakennuksen huoneistoala on hum2 ja kerrosala krs-m2 sekä tilavuus m3. Heinävaaran koulun rakennustekninen kunto on hyvä ja rakennuksen äänitekniset ja akustiset ominaisuudet on saatu korjattua lasiseinärakenteilla. Tämä Heinävaaran koulun yhteyteen rakennettava yläkoulu tulee korvaamaan niin Kiihtelysvaaran kuin Tuupovaaran yläkoulutarpeen kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti. 7. HANKKEEN TOIMINNALLINEN JA TEKNINEN KUVAUS 7.1 Toiminnallisuus Tilaohjelman laadinnan yhteydessä on rakennuksen ja tontin toiminnallisia tavoitteita selvitetty tilakaavioilla 1/250 ja tontinkäyttösuunnitelmalla 1/1000. Suunnittelua on ohjannut käyttäjien näkemys vaarojen yhtenäiskoulusta. Siihen liittyy kiinteästi nykyisten tilojen hyödyntäminen maksimaalisesti sekä tulevan yläkoulun fysiikka / kemia - sekä taito- ja taideaineiden tilojen mukaanotto kaikkien oppilaiden käyttöön. Isompien oppilaiden arkea tulevat olemaan erilaiset projektityöt yksin ja yhdessä toteutettuina, joihin uusien tilaratkaisujen tulee vastata. Uudelta koulurakennukselta haetaan myös riittävää väljyyttä, uutta ja toimivaa tieto- ja viestintätekniikkaa sekä kodikkuutta ja kauneutta, jota toteutetaan värien, materiaalien ja muotojen valinnoilla. Rakennuksen toiminnalliset sadekatokset ja opetusta tukeva ja monipuoliseen liikuntaan aktivoiva piha-alue ovat Heinävaaran koulukeskuksen tuntomerkkejä. 7.2 Rakennustekniikka Uudisrakennuksen rakennustekniset ratkaisut ovat toimittajan mukaisesti tilaelementtejä tai muita vastaavia ratkaisuja, jotka ovat aikataulullisesti toteutuskelpoisia. Tilakaavion laadinnassa pääpaino on ollut tilojen sijoittumisella / ryhmittelyllä ja sisäisillä yhteyksillä sekä ruokasali / aulatilojen sijainnilla. Suunniteltu rakennus tulee olemaan rakennustavan mukaisesti pääosin puurunkoinen. Rakennuksen väliseinä- ja ulkoseinärakenteet ovat puurakenteisia samoin kuin yläpohjarakenteet. Julkisivujen ulkoverhous tulee olla puuta ja verhouksen tehosteosina tulee suosia puuta ja puun jalosteiden erilaisuus saa näkyä ja rikastuttaa julkisivua. Julkisivujen tulee soveltua mittakaavaltaan alueen arkkitehtuuriin sekä Joensuun asemaan Euroopan metsäpääkaupunkina ja ekologisena vihreän kasvun

14 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie keskuksena. Rakennuksen tulee olla massoittelultaan jaoteltu, jopa pienimittakaavainen sekä helposti lähestyttävä ja rakennuksessa pitää olla lapekatto. 7.3 Piha- ja pysäköintialueet Alueen asemakaavamuutos on tekeillä ja sen hyväksytys tullaan sovittamaan uudisrakennuksen aikataulu huomioiden. Henkilökunnan ja ulkopuolisten autopaikoitus on otettu Isäntäläntien puolelta. Sähkölämmityspisteellä varustettuja autopaikkoja rakennetaan 28 kpl. Huoltoliikenne tapahtuu Oppitien puolelta ja näin ollen ei häiritse koulun pihatoimintoja. Saattoliikenne tapahtuu nykyisenlaisesti koulun pääsisäänkäynnin eteen. Tontin sisäinen huoltoliikenne ja kevyen liikenteen väylien käyttö sekä niiden huolto sekä ylläpito huomioidaan piharakentamisessa. Oppilaiden polkupyörien säilytykselle on varattu kaksi erillistä aluetta eripuolille koulun pihaa. Opettajien polkupyörien säilytys sijoittuu heidän oman sisäänkäynnin läheisyyteen. Koulun piha-alueelle on rakennettu v alakoululaisia palveleva liikkumiseen kannustava ja monipuolinen lähiliikuntapaikka. Nämä piharakenteet jäävät palvelemaan suurimmalta osaltaan koulun oppilaita ja lähiseudun asukkaita. Tähän lähiliikuntapaikkaan on saatu valtion avustusta euroa. Yläkouluikäisiä varten piha varustetaan heitä kiinnostavilla, innostavilla ja liikuttavilla välineillä ja laitteilla. Tulevan rakennuksen alle jäävä kaukalo ja koripallokenttä tullaan siirtämään pihan kenttäalueelle piirustuksessa esitettyyn paikkaan. Koulun oleskelupiha rajataan tarvittavilta osiltaan puuaidalla tai metallisella verkkoaidalla. Pihan monipuoliset istutukset ja nurmialueet, laatoitukset, kiveykset ja erilaiset päällysteet sekä mahdolliset muut rakenteet muodostavat tärkeän osan pihan viihtyisyystekijöistä. Rakennuksen ja pihan valaistus toimivat osana kokonaisuutta ja luovat turvallisuutta niin koulu- kuin ilta-aikaan. 7.4 Talotekniikka LVIA- tekniikka Yleistä LVIA-tekniikan suunnittelussa ja hankinnassa on pyrittävä toteuttamaan innovatiivisia ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja, jotka tukevat Joensuun vihreän kasvun imagoa. Hankkeen puhtausluokka on P2 rakennusteknisten töiden osalta ja iv- asennusten osalta P1 sekä materiaalien päästöluokitus M1.

15 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Hankkeen sisäilman tavoitearvo sisäilmaluokka S2 (hyvä sisäilma). Lämpötilat sisäilmaluokan S2 mukaiset pääsääntöisesti ilman koneellista jäähdytystä. Sisäilmatavoitearvot dokumentoidaan huonekohtaisesti. LVI-järjestelmien asennuksessa ja rakentamisessa noudatetaan voimassa olevia ohjeita ja määräyksiä sekä paikallisen viranomaisen ohjeita. Hankkeesta tehdään energiaselvitys energiamääräykset mukaisesti. Kohteen suunnittelussa, toteutuksessa ja käytössä kiinnitetään huomiota rakennuksen energiankulutuksen minimointiin, huomioiden kuitenkin ettei sisäolosuhteista ja viihtyvyydestä tingitä. Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa haetaan innovatiivisia ratkaisuja, että pystyttäisiin toteuttamaan energiatehokkuudeltaan (Eluku) mahdollisimman hyvä kokonaisuus. LVIA- tekniset järjestelmät 1. Lämmitysjärjestelmät Rakennuksen liittämistä kaukolämpöverkostoon selvitetään, tarkoittaa erillistä rakennettavaa lämpövoimalaa tai muuta järjestelmää. Opetustilat lämmitetään pääosin radiaattoreilla. Ulko-ovien oviverhokoneet ja iv-kojeet varustetaan vesikiertoisilla lämmityspattereilla. Kaikki lämmitysverkostot varustetaan Bauervedenkäsittelylaitteilla. 2. Vesi- ja viemärijärjestelmät Rakennus liitetään Joensuun Veden vesijohto- ja jäte-/ sadevesiviemäriverkostoihin. Vesikalusteet ovat pääsääntöisesti kromattuja 1- otesekoittajia (ääniluokka 1). Keittiön ja ruokasalin käsienpesuallas sekä wc-tilojen altaat varustetaan elektronisilla automaattihanoilla. Suihkutilat varustetaan termostaattisilla hanoilla. Vesijohtoverkosto varustetaan Bauervedenkäsittelylaitteilla. 3. Ilmastointijärjestelmät Rakennus jaetaan toimintojen ja energiataloudellisuuden mukaan eri ilmanvaihtokoneiden palvelualueisiin. Kaikki tilat varustetaan koneellisella ilmanvaihdolla. IV-koneissa on pääsääntöisesti tulo- ja poistoilman suodatus, lämmöntalteenotto sekä lämmitys. Tekniset tilat, veto-/myrkkykaapit, kuumakäsittely-/hitsauspisteet, maalauskaappi jne. varustetaan erillispoistoilla. 4. Purun- ja pölynpoistojärjestelmät Teknisen- ja tekstiilityön luokkiin asennetaan erilliset purun- ja pölynpoistojärjestelmät palvelemaan työstökoneita, muita laitteita ja tilojen kattavaa siivousta. Teknisen- ja tekstiilityön luokkatilat varustetaan aktiivihiilisuodattimilla varustetuilla kiertoilmakoneilla. Metallityötilaan asennetaan erillinen hiontapölynpoistojärjestelmä (metalli). 5. Kaasujärjestelmät

16 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Metallityötilojen hitsauspisteet varustetaan tarvittavin kaasuverkostoin (happi ja asetyleeni), ahjo varustetaan nestekaasuverkostolla. Mahdolliset Mig-/Tighitsauspisteet varustetaan omilla kaasupulloilla. 6. Paineilmaverkko Teknisentyön tilan purunpoistojärjestelmää varten asennetaan paineilmaverkko. 7. Radon Rakennus varustetaan radonpoistolla. 8. Kylmätekniset järjestelmät Jäähdytyksellä varustetaan ainoastaan suuria lämpökuormia sisältävät tilat (keittiö, tekniset tilat, atk) ja nekin tilaajalla hyväksytettyinä. Jäähdytyksen tarve pyritään minimoimaan aina ensin rakennusteknisillä ratkaisuilla. 9. Kylmälaitteet Keittiön kylmälaitteet varustetaan puhallinhöyrystimillä sekä keskuskoneliitännöillä (pakastehuoneet ja pakastekaapit 1 kpl / koneikko, kylmähuoneet ja kylmäkaapit max. 2 kpl / koneikko). 10. Rakennusautomaatiojärjestelmät Kiinteistöön rakennetaan rakennusautomaatiojärjestelmä, joka ohjaa kiinteistön talotekniikan toimintaa ja mahdollistaa toiminnan valvonnan ja säädön. Rakennus liitetään Joensuun kaupungin rakennusautomaatiojärjestelmään. Ilmanvaihtojärjestelmissä huomioidaan tarpeenmukainen käyttö vyöhykkeistämällä ja varustamalla vyöhykkeitä olosuhde-, läsnäolo- ja painikeohjauksilla Sähkötekniikka sekä säätö- ja valvontalaitteet Sähköteknisten ratkaisujen sekä säätö- ja valvontalaitteiden suunnittelussa ja hankinnassa on pyrittävä toteuttamaan innovatiivisia ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja, jotka tukevat Joensuun vihreän kasvun imagoa. Sähkö- ja telejärjestelmien tavoitteena on taata rakennukseen hyvät valaistusolosuhteet, toiminnan kannalta riittävä pistorasiamäärä ja tarpeelliset telejärjestelmät, ilkivaltaa vähentävät ja valvonnan mahdollistavat turvallisuusjärjestelmät sekä energiataloudellisuus. Sähköliittymä: Liitytään pienjänniteliittymällä paikallisen sähkölaitoksen verkkoon. Sähköliittymäkustannukset eivät sisälly kustannusarvioon. Puhelin- ja tietoliikenne- sekä yhteisantenniliittymä: Liitytään Joensuun kaupungin valokuitukaapelilla kaupungin ATK- verkkoon. Kiinteistö liitetään omalla antennilla maanpäälliseen antenniverkkoon. Valaistus:

17 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie Valaistuksessa huomioidaan energiataloudelliset ratkaisut ja valaisimina pääsääntöisesti käytetään Led-valoja. Käytävä-, aula- ja ulkotilojen valaistusta ohjataan rakennus-automaatiojärjestelmän kautta (aika-, valoisuus- ja läsnäoloohjaukset). Rakennus varustetaan lisäksi seuraavilla tele-, turva- ja valvontajärjestelmillä - puhelin / ATK- järjestelmä: o Cat-6-tason parikaapeliyhteys työpisteisiin - yleisäänentoisto- ja kuulutusjärjestelmä (aulat, luokat, yms.) - merkinantojärjestelmät: o aikakellojärjestelmä (aulat, luokat, yms.) o sisäänpyyntö- ja varattu-valojen järjestelmä (opettajien työtilat) - turva- ja valvontajärjestelmät: o paloilmoitinjärjestelmä (aulat, luokat, yms.) o kulunvalvonta- ja tilavalvonta- sekä työajanseurantajärjestelmä o merkki- ja turvavalaistus- sekä inva-wc:n avunpyyntöjärjestelmä o rikosilmoitus- ja videovalvontajärjestelmä integroituna kulunvalvontajärjestelmään o sähkölukitus (valvotut/ohjatut ovet) Suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan alhaisten käyttö- ja ylläpitokustannusten tavoite. 8. TOTEUTTAMINEN 8.1 Toteuttamistapa ja -ajankohta Kohde tullaan toteuttamaan joko ns. KVR hankkeena tai vuokrahankkeena, jossa urakoitsija vastaa suunnittelusta ja sitoutuu toimittamaan / rakentamaan koulurakennuksen kiinteällä urakkahinnalla tai vuokrahinnalla. Kohteen kilpailutus tullaan tekemään talven 2017 aikana. Ehdotusten arvioinnin suorittaa valitsijaraati, joka koostuu pitkälti samoista henkilöistä jotka ovat olleet mukana laatimassa tätä hankesuunnitelmaa. Valitun ehdotuksen osalta jatketaan täydentävää ja tarkempaa suunnittelua ja sen ohjausta yhdessä urakoitsijan suunnittelijoiden ja tilaajan asettaman työryhmän sekä opettajakunnan kanssa. Heinävaaran koulun rakennustyöt on alustavasti suunniteltu toteutettavaksi kevään ja kesän 2017 aikana. Alustavan arvion mukaan työt käynnistyisivät huhtikuussa 2017 ja koulurakennuksen tavoiteaikataulun mukaisesti valmistuisivat vuoden 2017 heinäkuun loppuun mennessä. 8.2 Toteuttamisen aikaiset järjestelyt Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran yläkoulut voivat toimia nykyisissä tiloissa uuden koulun valmistumiseen asti.

18 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie INVESTOINNIT JA RAHOITUS 9.1 Rakennuskustannukset Hankkeen kokonaiskustannusta on arvioitu aikaisempien kohteiden perusteella (mm. Karhunmäen koulu) ja arvio kustannuksista on n. 4,35 M (alv 0%). Perustamiskustannukset alv. 24 % Kokonaishinta Hankkeen kustannuksissa on huomioitu keittiön ja siivouskeskuksen koneet ja laitteet sekä pihakalusteet. Nykyisten Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran yläkoulujen erikoisluokkien ja teknisentyön koneet ja laitteet inventoidaan, ja niitä tullaan hyödyntämään mahdollisimman paljon tässä Heinävaaran hankkeessa. Nykyisen Heinävaaran koulun sisätilojen muutostyöt sekä rakennuksen sijoituksesta johtuvat piha-alueen muutostyöt eivät sisälly oheisiin kustannuksiin. Nämä työt tullaan tekemään erillisurakkana ja näiden töiden kustannukset selviävät siitä tehtävän hankesuunnitelman yhteydessä. 9.2 Toimintavarustuksen kustannukset 9.3 Tonttikustannukset Irtaimisto-, kalusto- ja laitehankinnat tapahtuvat hallintokunnan omina hankintoina ja niistä tehdään erillinen arvio. Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran yläkoulujen varustuksen jatkohyödyntäminen arvioidaan talven aikana. Uudisrakennuksen tontin omistaa Joensuun kaupunki. 9.4 Kaupungin rakennuttamisohjelma Hanke pyritään sisällyttämään Joensuun kaupungin rakennuttamisohjelmaan vuodelle Ulkopuolinen rahoitus Hanke tullaan rahoittamaan kiinteistöleasingrahoituksella.

19 Heinävaaran koulukeskus / yläkoulu, Isäntäläntie LAATIMINEN JA ALLEKIRJOITTAMINEN 10.1 n laatiminen ja allekirjoittaminen n laadinnasta on vastannut työryhmä johon ovat kuuluneet tilaajan edustajan Janna Puumalainen ja Joensuun Tilakeskukselta Risto Haukka sekä käyttäjän edustajina Olli Kauppinen ja Tuija Huovinen sekä kirjaston, nuorisotoimen ja seutuopiston edustajat. Tontin käytöstä ja tilojen ja toimintojen sijoittamisesta alustavat luonnossuunnitelmat on tehnyt Tilakeskukselta toimistoarkkitehti Raimo Tukiainen. Talotekniikan osalta hankesuunnittelussa ovat olleet mukana Arto Puoskari (LVI) ja Jukka Puurtinen (sähkö ja automaatio). Joensuussa 30. päivänä marraskuuta 2016 Olli Kauppinen Varhaiskasvatus- ja koulutusjohtaja Tuija Huovinen Heinävaaran koulun rehtori Timo Korhonen Tilakeskuksen johtaja Janna Puumalainen Tilaajajohtaja LIITTEET: Huonetilaohjelma Tontinkäyttösuunnitelma Tilakaavio, uudisrakennus Tilakaavio, nykyisten tilojen muutosalueet

HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA HEINÄVAARAN NYKYINEN KOULU

HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA HEINÄVAARAN NYKYINEN KOULU HEINÄVAARAN NYKYINEN KOULU HEINÄVAARAN KOULUKESKUS / YLÄKOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA 01.12.2016 Joensuun kaupunki / Joensuun Tilakeskus Länsikatu 15, rakennus 2, 80110 Joensuu / p. 013 267 7111

Lisätiedot

HEINÄVAARAN KOULUN TILAMUUTOKSET JA PIHAN MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMA Heinävaaran koulu ja piha-alue

HEINÄVAARAN KOULUN TILAMUUTOKSET JA PIHAN MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMA Heinävaaran koulu ja piha-alue Heinävaaran koulu ja piha-alue HEINÄVAARAN KOULUN TILAMUUTOKSET JA PIHAN MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMA 04.04.2017 Joensuun kaupunki / Joensuun Tilakeskus Länsikatu 15, rakennus 2, 80110 Joensuu / p. 013

Lisätiedot

TUUPOVAARAN UUSI ALAKOULU HANKESUUNNITELMA Tuupovaaran alakoulun oppilaita talvella 2018

TUUPOVAARAN UUSI ALAKOULU HANKESUUNNITELMA Tuupovaaran alakoulun oppilaita talvella 2018 Tuupovaaran alakoulun oppilaita talvella 2018 TUUPOVAARAN UUSI ALAKOULU HANKESUUNNITELMA 04.12.2018 Joensuun kaupunki / Joensuun Tilakeskus Länsikatu 15, rakennus 2, 80110 Joensuu / p. 013 267 7111 / y-tunnus

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140)

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140) RT 12-11055 KH X0-00494 LVI 00-10483 SIT 12-610082 Hyötyala-käsitettä käytetään rakennushankkeissa, joissa tilan tarve hankesuunnitelmassa kirjataan tilaohjelmana. Hyötyala kuvaa tilaohjelmaan kuuluvien

Lisätiedot

NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY

NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 740 oppilasta 7-9 koulu, 740 oppilasta, 2 rehtoria, n.80 opettajaa Muu henkilökunta n.30 henkeä HANKESUUNNITELMAN

Lisätiedot

KARHUNMÄEN KOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA 24.11.2014. Oulun normaalikoulun alakoulun solu

KARHUNMÄEN KOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA 24.11.2014. Oulun normaalikoulun alakoulun solu Oulun normaalikoulun alakoulun solu KARHUNMÄEN KOULU UUDISRAKENNUS HANKESUUNNITELMA 24.11.2014 Joensuun kaupunki / Joensuun Tilakeskus Länsikatu 15, rakennus 2, 80110 Joensuu / p. 013 267 7111 / y-tunnus

Lisätiedot

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus 10.10.2018 1 Kosken koulukeskuksen hankesuunnittelun tilannekatsaus 10.10.2018 - hankkeen kokonaisaikataulun esittely (Ari Lattu) - Hankesuunnitelman

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VALTUUSTOSEMINAARI 17.8.2017 Suunnittelutalo PPG Oy Työryhmä Hankesuunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet: Rehtori Heikki Kangasluoma Rantatien koulu

Lisätiedot

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1 KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1.6.2016 Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SELOSTUS HANKKEESTA 1.1 Hankesuunnitelman

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Joensuun hallintokuntien tilamuutokset Muutostyö. Hankesuunnitelma. Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu Joensuun Tilakeskus

Joensuun hallintokuntien tilamuutokset Muutostyö. Hankesuunnitelma. Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu Joensuun Tilakeskus Joensuun hallintokuntien tilamuutokset 2015 Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu 8 Muutostyö Hankesuunnitelma 17.11.2015 LIITTEET: Pohjapiirrokset 1:200 Kustannusarvio Joensuun Tilakeskus 2 1. JOHDANTO Työryhmä

Lisätiedot

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5)

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5) 1(5) SIPOONLAHDEN KOULUN LAAJENNUS JA MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMAN LIITE 4, TILAOHJELMA Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 475 oppilasta 1-9 koulu, 475 oppilasta, rehtori + n. 30 opettajaa 5 koulunkäynnin-/aamu-

Lisätiedot

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus 1(3 TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde Telekopionumero Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm Oppilaitos Osoite Hanke Yhteishanke Päivämäärä

Lisätiedot

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat:

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat: Liite 1 Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Tilojen määrä hym2 (á) hym2 yhteensä Huom! Luokkatilat: Aineluokat: Musiikki 2 77,00 154 Tekstiilityö 2 92,50 185 Kuvataide 2 100,00 200 Fysiikka/kemia

Lisätiedot

Koulunmäen yhtenäiskoulu

Koulunmäen yhtenäiskoulu Kasvun ja oppimisen lautakunta..0 liite nro (/5) Kaupunginhallitus 5..0 liite nro 5 (/5) Kaupunginvaltuusto..0 liite nro (/5) Koulunmäen yhtenäiskoulu Hankesuunnitelma.5.0 Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä

Lisätiedot

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU L O V I I S A N K A U P U N K I S U O M E N K I E L I N E N K O U L U K E S K U S SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU 28.4.2010 SIJOITUSVAIHTOEHTO A SUOMENKIELINEN KOULUKESKUS SIJOITUSVAIHTOEHTO B GENERALSHAGENS

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN Riitta Huurinainen 18.10.2017 NYKYTILANNE Uimaharjussa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa 122 ja yläkoulussa 56. Enossa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 8380/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 8380/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 4 Asianro 8380/10.03.02.01/2016 Hiltulanlahden koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma Tilahallintapäällikkö Tanja Karpasto Tila- ja hankintapalvelut Hiltulanlahti

Lisätiedot

Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, Joensuu. Muutostyöt yhtenäiskouluksi

Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, Joensuu. Muutostyöt yhtenäiskouluksi Pataluodon koulu Pataluodonkatu 2, 80160 Joensuu Muutostyöt yhtenäiskouluksi 13.10.2017 Joensuun kaupunki / Joensuun Tilakeskus Länsikatu 15, rakennus 2, 80110 Joensuu / p. 013 267 7111 / y-tunnus 0242746-2

Lisätiedot

MONIO TAVOITTEELLINEN TILAOHJELMA

MONIO TAVOITTEELLINEN TILAOHJELMA MONIO TAVOITTEELLINEN TILAOHJELMA 30.5.2017 13.6.2017 / Muutettu erityisvarusteltujen oppimistilojen hyötyala s.4 20.6.2017 / Lisätty tiedot väestönsuojasta ja teknisistä varauksista s.6 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU Pöytyän kunta RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU Hankesuunnitelma Kunnanhallitus 23.5.2017 xx Kunnanvaltuusto 30.5.2017 xx Sisällysluettelo 1 OPPILAITOS JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ... 3 2 RAKENNUSPAIKKA... 3 3 HANKKEEN

Lisätiedot

MARJALAN KOULUN LAAJENNUS HANKESUUNNITELMA Marjalan koulu ja torialue, nykyinen näkymä kanavalle päin etelään

MARJALAN KOULUN LAAJENNUS HANKESUUNNITELMA Marjalan koulu ja torialue, nykyinen näkymä kanavalle päin etelään Marjalan koulu ja torialue, nykyinen näkymä kanavalle päin etelään MARJALAN KOULUN LAAJENNUS HANKESUUNNITELMA 13.06.2018 Joensuun kaupunki / Joensuun Tilakeskus Länsikatu 15, rakennus 2, 80110 Joensuu

Lisätiedot

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ Vaikutus Vaihtoehto 2+ (7,4 milj.+0,8 milj. = 8,2 milj.) Vaihtoehto UUSI (9,8 milj.+0,6 milj. = 10,4 milj.) Perusopetuksen vl.

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Uusien oppimisympäristöjen edut Raila Oksanen, johtava konsultti, FCG Konsultointi Mikko Kaira, toimialajohtaja, FCG Suunnittelu ja tekniikka & FCG Suunnittelu ja

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Haaste ja reunaehdot Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkkotarkastelussa keskitytään erityisesti seuraaviin haasteisiin.

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1

Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1 Tilakonsultit TM2 Oy Loviisan kaupunki 5.11.2015 Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1 Oppilasmäärät Koulun oppilasmäärä yhteensä 694 Alakoulu 200 Haddom 58 Tessjö 46 Yläkoulu 270

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 212 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2015-013974

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 KIRKONKYLÄN KOULU JA KESKUSPÄIVÄKOTI UUDISRAKENNUS, VAIHE 1 LOPPURAPORTTI KUVA HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Tarveselvitys Kouluverkko ja tarveselvityksen lähtökohta

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Prosessin aikataulu Työpaja I 24.4.2014: Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Hankesuunnitelman jatkotyöstäminen Työpaja II 26.5.2014: Hankesuunnitelman esittely ja

Lisätiedot

KIRJASTO-OPTIO ASEMAPIIRUSTUSLUONNOS L1 1:500 RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE SSC-HANKE, LOVIISA MITTAKAAVA

KIRJASTO-OPTIO ASEMAPIIRUSTUSLUONNOS L1 1:500 RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE SSC-HANKE, LOVIISA MITTAKAAVA KIRJASTO-OPTIO RAKENNUKSEN ALA n. 560 m² RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE ASEMAPIIRUSTUSLUONNOS L1 1:500 Juho Ojala 0400 708 125 23.08.2017, 06.09.2017, 06.10.2017 TERASSI HUOLTOPIHA LAAT.VAR. 7.0 m² TK

Lisätiedot

ILO OPPIA! Uuden koulun monikäyttöisyys ja toiminnallisuus

ILO OPPIA! Uuden koulun monikäyttöisyys ja toiminnallisuus TIINA MYLLYNEN Suunnittelija Kuvissa: Ojanperänkankaan koulu, Liminka ILO OPPIA! Uuden koulun monikäyttöisyys ja toiminnallisuus 13.09.2018 TIINA MYLLYNEN 13.9.2018 ILO OPPIA! Uuden koulun monikäyttöisyys

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8380/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8380/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 4 25.1.2017 51 Asianro 8380/10.03.02.01/2016 Hiltulanlahden koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma Päätöshistoria Kasvun ja oppimisen

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 6 319/2016 10.03.02 40 Lausunto Karhusuon koulun ja kirjaston hankesuunnitelman muutoksesta päiväys 18.1.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137

Lisätiedot

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

TILALUETTELO, UUDISHINTA

TILALUETTELO, UUDISHINTA 27.6.2014 Sivu 1/5 Mika Sutinen Lappeenrannan kaupunki Hanke: 2014 12 Pontuksen päiväkoti-koulu, karsittu 24.6.14 sovitusti Muukontie Vaihe: Hankesuunnittelu Paikkakunta: Lappeenranta Haahtela-ind.: 75,0

Lisätiedot

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat Vesalan alueen peruskoulu, huonetilaohjelma (tarveselvitys) Ilari Suomalainen 08.03.26.10.16 tarkennuksia Vesalan alueen peruskoulu huonetilaohjelma, Sivu 1/8 lähtökohta: - opetusvirasto luopuu Ruudin

Lisätiedot

3. EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN

3. EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN 1 (3) PÖYTÄKIRJA 24.9.2018 Hausjärven kunta Ryttylän koulu SUUNNITTELUTOIMIKUNNAN KOKOUS NRO 2 Aika: 24.9.2018 KLO 14.00 Paikka: Läsnä: Hausjärven kunnantalo, Keskustie 2-4, Oitti Pekka Määttänen, kunnanjohtaja

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

Tilojen käyttäjiä yhteensä, ei sis. Henkilökuntaa 1308 henkilökuntaa n. 150

Tilojen käyttäjiä yhteensä, ei sis. Henkilökuntaa 1308 henkilökuntaa n. 150 Leppävaaran koulukeskus - koulut ja päiväkodit LUONNOS Koulut oppilasmäärä /por por mitoitusoppilasmäärä esiopetusryhmät 18 0 Vera Schulman, Kaisa Peltonen, Johanna Andsten, Eija Riikonen, Jaana Hellinen

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Nova Schola Finlandia II Mikko Kaira, arkkitehti (SAFA) 28.4.2017 Page 1 Toimenpiteet ennen suunnittelua pyrittäessä tehokkaaseen tilankäyttöön 1. Käyttäjämäärän

Lisätiedot

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07. Tekninen lautakunta 3 27.01.2016 Tekninen lautakunta 78 20.07.2016 Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.00/2016 TELA 27.01.2016 3 Äänekosken kaupungin tilapalvelut on tehnyt

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä

Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä Raila Oksanen, johtava konsultti, FCG Konsultointi Mikko Kaira, toimialajohtaja, FCG Suunnittelu ja tekniikka FCG Suunnittelu ja tekniikka 24.9.2018

Lisätiedot

Hämeenkylän koulun väistötilat Vanhempainilta

Hämeenkylän koulun väistötilat Vanhempainilta Hämeenkylän koulun väistötilat 1.8.2017- Vanhempainilta 8.12.2016 Illan runko Klo 18-18.45 7.-9.-luokkalaisten väistötilat Keskustelu aiheesta Klo 18.45-19.30 1.-6.-luokkalaisten väistötilat Keskustelu

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot

päiväkoti tuulikanteleen lasten taidetta Pajakadun päiväkoti, Karsikko pajakatu 3

päiväkoti tuulikanteleen lasten taidetta Pajakadun päiväkoti, Karsikko pajakatu 3 päiväkoti tuulikanteleen lasten taidetta Pajakadun päiväkoti, Karsikko pajakatu 3 HANKESUUNNITELMA 30.11.2017 pajakadun päiväkoti, Karsikko 1 Sisällys Pajakadun päiväkoti, Karsikko... 0 pajakatu 3...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus

Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus 2.5.2019 1 Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus 2.5.2019 - Alueen kaavakartta ja siihen tehdyt muutokset, tulevien rakennusten julkisivukuvat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Hammaslahden koululaisten taidetta JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI JUKOLANKATU 1 HANKESUUNNITELMA

Hammaslahden koululaisten taidetta JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI JUKOLANKATU 1 HANKESUUNNITELMA Hammaslahden koululaisten taidetta JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI JUKOLANKATU 1 04.12.2018 JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI, JUKOLANKATU 1 1 Sisällys JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI... 0 JUKOLANKATU 1... 0 1. JOHDANTO... 2 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Pohjoisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Oppilaaksiottoalueet Koulujen oppilasennusteet, lasten määrä ja päivähoitopaikat varhaiskasvatuksessa Väestöennusteet,

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Logistiikan ja maarakennuksen opiskeluympäristöratkaisu metsäopetus ja kaivosala mukana

Logistiikan ja maarakennuksen opiskeluympäristöratkaisu metsäopetus ja kaivosala mukana Liite AmoJtkJK Logistiikan ja maarakennuksen opiskeluympäristöratkaisu metsäopetus ja kaivosala mukana Johtokunta 2 Vaihtoehtojen vertailu Jukolankatu pinta-ala /m2/kk /kk /v Hyödynnettävissä olevat tilat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Alkukevennys. työsuojeluvaltuutettu

Alkukevennys. työsuojeluvaltuutettu Alkukevennys Lisää alkukevennystä Kunta10-tutkimuksessa mukana Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Raisio, Naantali, Nokia, Valkeakoski ja Virrat. Helsinki on mukana toista kertaa, muut kaupungit

Lisätiedot

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Sammontalo viitetilaohjelma. Sammontalo. Päiväkoti 1618

Sammontalo viitetilaohjelma. Sammontalo. Päiväkoti 1618 Sammontalo viitetilaohjelma Päiväkoti, 228 lasta, 11 ryhmää Esiopetus, 120 oppilasta, 6 ryhmää Peruskoulu 1. 9. luokka, 1000 oppilasta, joista 50 ERLO ja 30 PEVA Kirjasto, 32 000 nidettä Nuorisotoimi,

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Palveluvaliokunta

Palveluvaliokunta Palveluvaliokunta 2 23.02.2016 OPETUKSEN TILAINVESTOINNIT/ VAIHTOEHDOT 589/02.02.00/2015 PALVK 2 Kempeleen kunnanvaltuusto on hyväksynyt "Kempeleen kunnan koulutilat 2015-2020/ selvitys kunnan koulutilojen

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus LUONNOS Strategia ja opetussuunnitelma

Lisätiedot

KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT

KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT Koulu Oppilaat Tilanne Karsikko 300 Toimii väliaikaistiloissa Sirkkalassa Iiksenvaara 60 Ei muutoksia odotettavissa Karhunmäki 300 Aloitti 1.1.2017, oppilasmäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 12 Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelma HEL 2015-013974 T 10 06 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Sivistyslautakunta 55 21.06.2016 Tekninen lautakunta 52 17.08.2016 MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS SIVLTK 55 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Askolan kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012

GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 Näkymä lukion mediateekin sisäänkäynnistä GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA, VAIHTOEHTO B Lukion mediateekille rakennetaan uudisrakennusosa E-

Lisätiedot

Esikoululaisten taidetta, Vesikkopuiston päiväkoti RANTAKYLÄN UUSI PÄIVÄKOTI PATALUODONKATU 4 HANKESUUNNITELMA

Esikoululaisten taidetta, Vesikkopuiston päiväkoti RANTAKYLÄN UUSI PÄIVÄKOTI PATALUODONKATU 4 HANKESUUNNITELMA Esikoululaisten taidetta, Vesikkopuiston päiväkoti RANTAKYLÄN UUSI PÄIVÄKOTI PATALUODONKATU 4 HANKESUUNNITELMA 20.11.2015 RANTAKYLÄN UUSI PÄIVÄKOTI, PATALUODONKATU 4 1 Sisällys RANTAKYLÄN UUSI PÄIVÄKOTI...

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Pasilan peruskoulu. Savonkatu 4, Helsinki. Tilakeskus. Kouluverkkopäätöksistä johtuvat muutokset. Hankesuunnitelma. Hankenumero

Pasilan peruskoulu. Savonkatu 4, Helsinki. Tilakeskus. Kouluverkkopäätöksistä johtuvat muutokset. Hankesuunnitelma. Hankenumero Tilakeskus Hankesuunnitelma 25.4.2016 Pasilan peruskoulu Savonkatu 4, 00520 Helsinki Kouluverkkopäätöksistä johtuvat muutokset Tilakeskus Opetusvirasto Hankenumero 8010406 Hankesuunnitelma 25.4.2016 Tilakeskus

Lisätiedot

Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin. Teknisen johtajan ajankohtaisasiat

Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin. Teknisen johtajan ajankohtaisasiat Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin Teknisen johtajan ajankohtaisasiat Sipoon suunnittelua ohjaavia strategisia periaatteita 1. Palveluverkko

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulu

Järvenpään Yhteiskoulu Järvenpään Yhteiskoulu 16.5.2018 Arja Korhonen perusopetusjohtaja 16.5.2018 Järvenpään Yhteiskoulun opetuksen järjestelyistä Tulevan lukuvuoden järjestelyt koskettavat perusopetuksen oppilaiden ja henkilöstön

Lisätiedot

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu!

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu! TAKU Kaupunginhallitus 5.9.216 liite nro 8 (1/6) TAVOITEHINTA 19.7.216 Sivu 1/2 Petri Seppänen Wise Group Finland Oy Hanke: 19.7.216 VE2 Suolahden yhtenäsiperuskoulu Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.:

Lisätiedot