Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07."

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/ /2016 TELA Äänekosken kaupungin tilapalvelut on tehnyt hankesuunnitelman Suolahden yhtenäisperuskoulun rakentamiseksi. Hankesuunnitelman toteuttamiseksi on tilapalvelu suorittanut valmisteluja Asemakadun koululla havaittujen sisäilmaongelmien vuoksi vuodesta 2013 lähtien. Käyttäjien tarve uusiin tiloihin on tullut selväksi eri tutkimuksien, haastattelujen ja rakennuksen teknisien tarkastelujen perusteella. Lisäksi käyttäjien puolelta sekä kasvun- ja oppimisen hallinnon puolelta on tullut selvitetyksi, että uudenlainen oppimisympäristö tukee yhtenäisperuskoulun perustamista. Käyttäjän kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta, ottaen huomioon Suolahden kaupunginosan ympäristö ja esim. uudet energia-ratkaisut, on selvää, että on olemassa hyvät perustelut nyt esillä olevalle tilaratkaisuille. Lisäksi on myös Äänekosken kaupunginvaltuustossa ratkaistu kouluverkkotyöryhmän selvityksen perusteella, että Asemakadun koulua ei peruskorjata tai perusparanneta, vaan koulun toiminta tullaan siirtämään Telakkakadun koulun yhteyteen toteutettavaan uuteen rakennukseen. Rakentamisen yhteydessä on myös tarkoitus ratkaista tyhjäksi jäävän vanhan Asemakadun koulun jatkojalostaminen. Hankesuunnitelman lähtökohtana ovat aina käyttäjän ja omistajan lähtötiedot. Hankesuunnitelman tavoitteeksi asetettiin, että ylä- sekä ala-koulun tilat saadaan yhteen ja samaan kiinteistöön yhteisöllisellä ja kaikkia oppilaita ja henkilökuntaa yhdistävällä tavalla. Lisäksi tarkoituksena on välttää turhaa rakentamista siten, että muutoksia tulisi olemassa olevaan, jo remontoituun rakennuksen osaan mahdollisimman vähän. Laajennus mitoitetaan 400 oppilaalle ja jokaiselle vuosiluokalle 1-6 tulee kolme luokkasarjaa. Luokkia uudisosaan tulee 17 ja sen lisäksi erikoisluokat tekstiili- ja tekniselletyölle. Rakennukseen sijoitetaan myös uusi liikuntatila. Rakennukseen rakennetaan myös uusi jakelukeittiö, joka keskeisellä sijainnillaan palvelee koko yhtenäisperuskoulun oppilaita. Hankesuunnitelmassa tilojen riittävyyttä ja sen toiminnallisia soveltuvuuksia arvioidaan yleensä karkeiden laskelmien ja suunnitelmien pohjalta. Nämä tulevat täsmentymään suunnitelmien edistyessä. Hankesuunnittelu ei ole vielä varsinaista rakennussuunnittelua, vaan hankesuunnittelu luo tavoitteet

2 varsinaiselle suunnittelulle aikataulujen ja kustannuksien osalta. Koska Äänekosken kaupunki on linjannut ekologisuuden huomioimisen rakennushankkeissaan, tulee puun käyttöä hankkeessa edistää ympäristöystävällisenä rakennusmateriaalina. Myös rakennuksen elinkaarikustannuksissa tulee huomioida erilaisten energiaratkaisujen ja materiaalien vaikutus rakennuksen ylläpitoon ja kustannuksiin niin rakentamisen kuin sen olemassa olon aikana. Nyt rakennettava kokonaisuus on pinta-alaltaan n ohm 2. Kyseinen ohjelmapinta-ala on tilaohjelmassa eri toimintoihin tarvittava huoneiden ja tilojen teoreettinen pinta-ala. Ohjelmaneliöihin ei lasketa käytävien, porrashuoneiden, teknisten tilojen, hormien tai rakenteiden pinta-alaa. Käytävätilojen pinta-ala on arvioiden mukaan n m 2. Lisäksi rakennuksen osaan tulee kolme kappaletta iv-konehuoneita, joiden pinta-alat ovat yhteensä n. 400 m 2. Käsitettä käytetään tilaohjelman ja tavoitekustannusarvion laatimisen yhteydessä. Yhtenäisperuskoulun toteuttamiseen on varattu kokonaisuudessaan määrärahaa ensikertaisen kalustamisen kanssa vuosille euroa. Vaikka yhtenäisperuskoulun suunnittelun lähtökohtana on, että hiljattain valmistuneeseen perusparannuksen piiriin kuuluneen vanhan koulun osalle ei tehtäisiin suurempia muutoksia, on se hankesuunnitelma vaiheessa osoittautunut vaativaksi tehtäväksi. Suunnittelun aikana on tullut selväksi, että esim. Suolahden alueen esiopetusryhmä, n. 20 lasta, tulee sijoittaa yhtenäisperuskoulun tiloihin. Tämä johtuu Suolahden alueella tapahtuneesta muutoksesta päivähoitotarpeessa. Lisäksi muita muutoksia aiheuttavia tarpeita ovat iltapäivätoiminnan laatu ja monimuotoisuus ja vanhoihin vss-tiloihin kohdistuvat tekniset muutostarpeet. Myös hallinnon tilojen uudelleen arviointi tulee suorittaa ja tehdä ne muutokset, joita yhtenäisperuskoulu vaatii. Lisäksi rakennuskokonaisuudessa tulee huomioida nuorisotilojen riittävyys Suolahden alueella. Kustannuksia lisää myös ekologiset ajatukset, kestävän ja ekotehokkaan rakentamisen vaatimukset. Tälle rakentamisen tavalle on tullut suuri kysyntä yhteiskunnallisesti ja siihen on myös kaupunkimme vastattava. Ekotehokkuus sisältää ne kaikki ei ratkaisut energiankulutuksesta viihtyväisyyteen ja terveyteen, joiden asioiden vuoksi olemme uutta rakennusta rakentamassa. Merkittävin mittari on hiilijalanjälki, jolla voidaan mitata niin sosiaalisia kuin ympäristöja taloudellisia tekijöitä. Tämän hetken arvion myötä kohteen rakentaminen tulee maksamaan n euroa. Tämä hinta on maksettava niistä arvoista, jotka olemme kohteeseen valinneet. Arvoista luopuminen (esim. puurakenteet), liikuntatilojen pienentäminen sekä yhteinsperuskoulun järjestäminen (vanhan puolen tilamuutokset) pudottavat kustannuksia huomattavasti.

3 Hankkeen tavoitehinta kustannustasossa 78,00/ , laajuuden ollessa brm2 on seuraava: Rakennuttajan kustannukset Rakennustekniset työt LVI-työt Sähkötyöt Muut kustannukset (varaukset) Perustamiskustannukset yhteensä Irtokalustukseen ja varustukseen on lisäksi varattu Hankkeen neliöhinnaksi muodostuu /brm 2. Kustannuksissa on varauduttu mm. aurinkosähköpaneeleihin n kustannusvarauksella. Kaikki edellä luetellut kustannukset ovat alv 0 %:lla. Kustannukset jakautuvat uudisosan ja vanhan osan muutosten välillä seuraavasti: Uudisosa Rakennuttajan kustannukset Rakennustekniset työt LVI-työt Sähkötyöt Muut kustannukset (varaukset) perustamiskustannukset yhteensä neliöhinnaksi muodostuu /m 2 Vanha osa Rakennuttajan kustannukset Rakennustekniset työt LVI-työt Sähkötyöt Muut kustannukset (varaukset) perustamiskustannukset yhteensä

4 neliöhinnaksi muodostuu /m 2 Teknisen johtajan ehdotus: Oheismateriaalina on suunnitelmat, kustannusarvio ja tilaohjelma. (valmistelu: tekninen johtaja, puh ) Tekninen lautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman ja sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Päätös: TELA 78 Hyväksyttiin Äänekosken kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan Suolahden yhtenäisperuskoulun tavoitehintaan perustuvaa kustannusarviota. Käsittely perustui hallitukselle toimitettuihin teknisen lautakunnan pöytäkirjajäljennöksiin. Tekninen lautakunta oli kokouksessaan hyväksynyt tavoitehintalaskelman ja yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman. Kasvun- ja oppimisen lautakunta oli myös tehnyt myönteisen päätöksen hankkeen eteenpäin viemiseksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan käyttää otto-oikeuttaan koskien kyseisten lautakuntien päätöksiä. Samalla kaupunginhallitus palautti hankkeen uudelleen valmisteltavaksi. Perusteluna oli, että hankkeen on pysyttävä vuoden 2016 talousarvion laadinnan yhteydessä tehdyn investointisuunnitelman mukaisissa kustannuksissa. Nyt tehtyjen uusien suunnitelmien mukaisesti hanke tulee maksamaan euroa, sisältäen hankkeen ulkopuolisia muutostöitä euroa. Muutostyöt tehdään kaupungin talousarvion investointiosan mukaisesti. Taloussuunnitelmassa hankkeelle on varattu euroa. Uudiskohde rahoitetaan leasing-rahoituksella. Taloussuunnitelman mukaiseen ja sen alittavaan kustannustasoon ollaan päästy mm. seuraavien ratkaisujen kautta: - olemassa olevien rakenteiden sekä niihin liittyvien tilamuutoksien minimointi - tilaohjelman tiivistäminen - rakennus tehdään 3-kerroksiseksi, paalutusmäärä vähenee - puuta käytetään kantavissa rakenteissa vain lähinnä liikuntasalin

5 kattorakenteissa - rakenteet muutettu perinteisempään, vähennetty puun tuomaa ekologisuutta (puu vs. betoni) - välipohjat paikallavalurakenteita - julkisivut paikalla muurattu, sisäkuori kantava betonielementti - bruttopinta-alaa pienennetty n m 2 Hankkeen arvioidut kustannukset ovat (, alv 0 %): Rakennuttajan kustannukset Rakennustekniset työt LVI-työt Sähkötyöt Erillishankinnat Hankevaraukset Muutostyöt vanhaosa (2018 tai 2019) Teknisen johtajan ehdotus: yhteensä: Yhtenäisperuskoulun ensikertaiseen kalustamiseen on varattu euroa. Tässä summassa ei ole huomioitu uuden hankesuunnitelman tuomia, kustannuksia alentavia vaikutuksia. Leasingrahoituksen osuus euroa. Muutostyöt vanhaan osaan ( ) toteutetaan kaupungin omalla rahoituksella talousarvion mukaisesti joko vuonna 2018 tai Muutokset kohdistuvat pääosin vanhan ruokalan kohdalle ja niitä päästään tekemään vasta uuden ruokalan aloitettuaan toimintansa. Oheismateriaalina on suunnitelmat, kustannusarvio ja tilaohjelma. (valmistelu: tekninen johtaja, puh ) Tekninen lautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan korjatun Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman tavoitehintoineen ja vie sen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Päätös: Hyväksyttiin

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 3 27.01.2016 Tekninen lautakunta 78 20.07.2016 Kaupunginhallitus 203 05.09.2016 Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.00/2016 TELA 27.01.2016 3 Äänekosken

Lisätiedot

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat:

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat: Liite 1 Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Tilojen määrä hym2 (á) hym2 yhteensä Huom! Luokkatilat: Aineluokat: Musiikki 2 77,00 154 Tekstiilityö 2 92,50 185 Kuvataide 2 100,00 200 Fysiikka/kemia

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu!

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu! TAKU Kaupunginhallitus 5.9.216 liite nro 8 (1/6) TAVOITEHINTA 19.7.216 Sivu 1/2 Petri Seppänen Wise Group Finland Oy Hanke: 19.7.216 VE2 Suolahden yhtenäsiperuskoulu Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.:

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle kaupungin kiinteistöjen uudisrakentamisen, huollon tai korjauksen ajaksi

Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle kaupungin kiinteistöjen uudisrakentamisen, huollon tai korjauksen ajaksi Kaupunginvaltuusto 99 08.12.2014 Kaupunginhallitus 379 15.12.2014 Tekninen lautakunta 13 04.02.2015 Tekninen lautakunta 46 06.05.2015 Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle

Lisätiedot

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5)

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5) Active - kustannushallinta Tocoman Finland Oy Helsingin aluetoimisto Mäkelänkatu 52 A FIN-00510 HELSINKI Puh. +358 (0)20 7420 200 Fax. +358 (0)20 7420 249 www.tocoman.fi Active KUSTANNUSSELVITYS Laajennustyöt

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha Tekninen lautakunta 3 02.02.2016 Tekninen lautakunta 15 01.03.2016 Kunnanhallitus 56 21.03.2016 Tekninen lautakunta 35 10.05.2016 Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Lisätiedot

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu 1(4) HANKE TILAAJA Laukaan Ekokoulu Laukaan kunta Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu TAVOITEHINTA ARVIO 2(4) 1. HANKETIEDOT Hanke: Osoite: Hankemuoto:

Lisätiedot

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2)

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2) EK-Tiimi Oy LASKENTAMUISTIO Kuurnankatu 26 A, 80130 JOENSUU Jarkko Karvonen 18.03.2011 1(2) SAVONLINNASALIN MUUTOSTYÖT TAVOITEHINTALASKELMAT Lähtötiedot Tavoitehintalaskelma perustuu seuraaviin käytettävissä

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VALTUUSTOSEMINAARI 17.8.2017 Suunnittelutalo PPG Oy Työryhmä Hankesuunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet: Rehtori Heikki Kangasluoma Rantatien koulu

Lisätiedot

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 158 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 39 17.05.2017 GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 345/58/2017

Lisätiedot

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi KUSTANNUSSELVITYS Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi 7.4.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 5 Liitteet 5

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Esko Eriksson Kiinteistöjohtaja Jyväskylän Tilapalvelu Kaupungintalon peruskorjauksen hankesuunnitelman lähtökohdat Rakennuksen tekninen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 KIRKONKYLÄN KOULU JA KESKUSPÄIVÄKOTI UUDISRAKENNUS, VAIHE 1 LOPPURAPORTTI KUVA HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Tarveselvitys Kouluverkko ja tarveselvityksen lähtökohta

Lisätiedot

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi Valtuusto 72 10.09.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 281/10.03.02/2012 281/10.03.02/2012 KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto 23.4.2012 Valmistelija: opetusjohtaja Annelie

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 217 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiön lainahakemuksesta julkisivujen ja vesikaton peruskorjausta varten

Lisätiedot

PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA

PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA ETELÄ-SAVON HANKESUUNNITELMA SAIRAANHOITOPIIRI 15.5.2014 Sivu 1/7 Tilaaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Porrassalmenkatu 35-37 50100 Mikkeli Hanke: ESPER 2014 PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

Uudenkaupungin uimahalli

Uudenkaupungin uimahalli Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 30.11.2015 2 (3) Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 1 Yleistä Laskennan lähtötietoina on käytetty arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n arkkitehtiluonnoksia

Lisätiedot

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs 13.10.2011 Sivu 1/2 Heikki Peltonen HP Crea Oy Hanke: 201147 1 Hirvaskankaan koulu ja päiväkoti Vaihe: Tilaohjelma 10/2011 Paikkakunta: Jyväskylään rajoittuvat ymp.kunnat Haahtela-ind.: 72,0 / 1.2011 Hintataso:

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle kaupungin kiinteistöjen uudisrakentamisen, huollon tai korjauksen ajaksi

Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle kaupungin kiinteistöjen uudisrakentamisen, huollon tai korjauksen ajaksi Kaupunginvaltuusto 99 08.12.2014 Kaupunginhallitus 379 15.12.2014 Kasvun ja oppimisen 7 29.01.2015 lautakunta Kaupunginhallitus 57 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 14 09.03.2015 Kasvun ja oppimisen 36 28.05.2015

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle kaupungin kiinteistöjen uudisrakentamisen, huollon tai korjauksen ajaksi

Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle kaupungin kiinteistöjen uudisrakentamisen, huollon tai korjauksen ajaksi Kaupunginvaltuusto 99 08.12.2014 Kaupunginhallitus 379 15.12.2014 Kasvun ja oppimisen 7 29.01.2015 lautakunta Kaupunginhallitus 57 02.03.2015 Valtuustoaloite: Väistötilat lapsille, koululaisille ja henkilöstölle

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 20.08.2012 KAUNIAISTEN KAUPUNKI SVENSKA SKOLCENTRUM MEDIATEEKKI ALUSTAVA TAVOITEHINTAKUSTANNUSARVIO DI, gsm 050 3806673, ari.joro@rapal.fi, Panorama Tower, PL 23, 02601 Espoo MEDIATEEKKI

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1. LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014 Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.0b Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus / saneeraus 43900

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat: Valtuusto 34 26.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 51 02.06.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 01.12.2011 4 Leppätien koulun tilaohjelman muutos 198/05.06.02/2009 KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄJÄ... 3 1.1 Päiväkoti... 3 1.2 Päivähoidon järjestäjä... 3 2. HANKESUUNNITELMAN LAATIJA JA YHDYSHENKILÖT...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, 00270 Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI 12.8.2010 PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN 17.11.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3

Lisätiedot

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 KUSTANNUSSELVITYS Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 Dokumentin tiedot Laatija Carita Hytönen Puh. 020 7393 932 GSM 040 514 0543 Sähköposti carita.hytonen@fmcgroup.fi Selvityksen lähtötiedot Arvion laskenta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu

PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tekninen lautakunta AIKA 27.01.2016 kello 17:00-19:45 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Vaihtoehto KUSTANNUKSET investointi ylläpito/kk VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN TOIMINNALLISET HYÖDYT/EDUT TOIMINNALLISET HAITAT/HAASTEET Vaihtoehto 1 Opintien (suppea vaihtoehto) 2

Lisätiedot

PERUSKORJAUS, C-SIIPI (TEKNISEN TYÖN TILAT (3 KPL) TEKSTIILITYÖ, MUSIIKKI, KUVATAIDE JA PERUSLUOKKIA

PERUSKORJAUS, C-SIIPI (TEKNISEN TYÖN TILAT (3 KPL) TEKSTIILITYÖ, MUSIIKKI, KUVATAIDE JA PERUSLUOKKIA HANKE- /TARVESELVITYS 1.9.2014 Sivu 1/3 AMA Tilaaja: Turun Kiinteistöliikelaitos PL 11 20101 Turku Hanke: Puropellon koulu, C-osan korjaustyöt Osoite: Sepänkatu 11, 20700 Turku PERUSKORJAUS, C-SIIPI (TEKNISEN

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Sivu 1/2 TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Paikkakunta: Kajaani Laajuus: 3 598 m2, 3 904 brm2, 20 025 rm3 Hankekoko: 3 904 brm2 Osa Käyttäjä Huonro Tila/Toiminta m²/tila kpl m² kor.% /m² A 1.kerros A Manuaalikoneistus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 99 Lasten päiväkoti Fallpakan uudisrakennuksen (pääurakan työt) pääurakoitsijan valinta HEL 2014-004764 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 107/679 507, Fallpakankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA RAPORTTI Kauniaisten kaupunki Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Nykytilojen kartoitus 3. Arviointi tilankäytöstä ja tilatarpeesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Sivu 1/1 n hyvinvointikampus Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 437 m2, 486 brm2, 1 775 rm3 490 brm2 Jakaja: 384 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2 Tilaaja: Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen Hanke: Malmin hautausmaa, huoltorakennus K57 ja vedenpumppausasema HANKINTAHINTA 1.1 Laskenta-aineisto Hankintahinta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO

Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO Hankesuunnitelman liite 6 KUSTANNUSSELVITYS SIPOONLAHDEN KOULU SIPOO 29.9.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto ja laskelmat 3 Erillishinnat

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 67 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 42 04.03.2013 Kaupunginhallitus 378 16.12.2013 Terveysaseman hankesuunnitelma 112/10.03.02/2013 Tekninen lautakunta 22.09.2011 79 Teknisen johtajan ehdotus:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 14.06.2016 Sivu 1 / 1 3411/2015 02.08.00 31 Kulttuurilautakunnan lausunto Meri-Matin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Uudisrakennus, 1. ja 2. vaihe LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ Lempäälän kunta 2016 / NL

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ Lempäälän kunta 2016 / NL AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUS YHTEISTOIMINTA- ALUEELLA JA LEMPÄÄLÄSSÄ TREDU-CAMPUKSEN MYÖTÄ 2017 Lempäälän kunta 2016 / NL Lähtökohdat Pirkanmaan koulutuskonsernin koulutustoiminta siirtyi omistajakuntien

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 KUSTANNUSSELVITYS SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 23.10.2014 Sivu 1/2 Ari Saari FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: 14568 2VE2U Siilaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN. Stpj , 32. Liite A: Hankesuunnitelma

MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN. Stpj , 32. Liite A: Hankesuunnitelma MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMINEN LÄNSINUMMEN KOULUN SISÄILMAONGELMIEN KORJAUKSEEN Stpj 28.11.2012, 32 Liite A: Hankesuunnitelma Valmistelu: Talonrakennuspäällikkö Rune Hagström, puh. 044 7851463 Länsinummen koulun

Lisätiedot

1 LASKENTAMUISTIO 9.1.2016 KASAVUOREN KOULUKESKUS Suunnitteluvaihe: Arkkitehtisuunnitelmat, pvm. 06.11.2015 Laskentametodi: Talonrakennuksen Kustannustieto 2015 Paikkakunta ja hintataso: Kauniainen, 88,0/11.2015

Lisätiedot

PIHATALON JA VIRASTOTALO 3:N LASIRAKENTEIDEN MUUTOS- JA KORJAUSTYÖT. Hankesuunnitelma, 30.10.2013

PIHATALON JA VIRASTOTALO 3:N LASIRAKENTEIDEN MUUTOS- JA KORJAUSTYÖT. Hankesuunnitelma, 30.10.2013 PIHATALON JA VIRASTOTALO 3:N LASIRAKENTEIDEN MUUTOS- JA KORJAUSTYÖT Hankesuunnitelma, 30.10.2013 2 1 Yhteenveto hankkeesta... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 4 1.2 Hankesuunnitelman laadinta... 5 2 Hankkeesta

Lisätiedot

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,

Lisätiedot

Lemminkäinen. Skaftkärrin koulu TARJOUS. nro 002 Lisä-ja muutostyö 18.3.2016. Skaftkärrin koulun tilojen muutos. Peruste/ viite

Lemminkäinen. Skaftkärrin koulu TARJOUS. nro 002 Lisä-ja muutostyö 18.3.2016. Skaftkärrin koulun tilojen muutos. Peruste/ viite Lemminkäinen Skaftkärrin koulu TARJOUS nro 002 Lisä-ja muutostyö 18.3.2016 Skaftkärrin koulun tilojen muutos Peruste/ viite Skaftkärrin koulu on laajentunut 780 brm2 verrattuna tarjousvaiheen ve 1 laajuuteen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

MÄNTYMÄEN KOULU RUOKALAN LAAJENNUS JA HALLINTOTILOJEN SANEERAUS

MÄNTYMÄEN KOULU RUOKALAN LAAJENNUS JA HALLINTOTILOJEN SANEERAUS MÄNTYMÄEN KOULU RUOKALAN LAAJENNUS JA HALLINTOTILOJEN SANEERAUS HANKE 890048 HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA 1. YHTEENVETO HANKKEESTA... 1 1.2 Hankesuunnittelutyöryhmä... 2 1.3 Hankkeen perustiedot ja

Lisätiedot

Yhteensä 504 (2,7 ryhmää/pv) koulutuspäivää 210 opisk

Yhteensä 504 (2,7 ryhmää/pv) koulutuspäivää 210 opisk Liite 1 Kohde: YSAO Peltosalmi Toimiala Mitoitin Ryhmäkoko Yksikkö YSAO AIK Maarakennusala* 302 12 koulutuspäivää YSAO AIK Maatalousala 202 12 koulutuspäivää YSAO Eläintenhoitaja (perusk ja yo) 90 18 opisk

Lisätiedot

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

Tehtaankadun ala-aste

Tehtaankadun ala-aste Sisäilmakorjaukset Opetusvirasto Hankenumero 8010429 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8010429 Osoite 1420 Sijainti 91-7-126-1 4372 Rakennustunnus (RATU) Kohdenumero Käyttäjä/toiminta Peruskoulu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Svenska skolcentrum, liikuntatilat

Svenska skolcentrum, liikuntatilat Svenska skolcentrum, liikuntatilat, hankesuunnitelma Sivu 1 / 10 Svenska skolcentrum, liikuntatilat Liikuntatilan saneeraaminen Hanke 890 049 Hankesuunnitelma 31.10.2014 Svenska skolcentrum, liikuntatilat,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10.

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10. xx.xx.20xx Sivu 1/10 Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Hanke: Runko / ohje HANKESUUNNITELMA Sivu 2/10 HANKESUUNNITELMA TIIVISTELMÄ n olennainen sisältö Rovaniemi xx.xx.20xx Sivu

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET

KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET Kunnanvaltuuston hyväksymä 12.4.2010 Dnro 1207/454/2008 KIRKKONUMMEN KUNNAN TALONRAKENNUSHANKKEET HANKEOHJE Astuu voimaan 19.4.2010 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...1 Talonrakennushankkeen prosessi...1 Hankkeen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekn. ltk. 1 Lavian kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.12.2013 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2014, taloussuunnitelman

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015 Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1 Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA Laatinut: Veli Matti Hokkanen LASKENTAMUISTIO 21.02.2015 Kinnulan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN

VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 198 29.05.2017 VÄSTRA ENHETSSKOLAN HANKESUUNNITELMAN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2463/58/2010 KH 29.05.2017 198 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 1 KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus Menot - Utgifte 710,6 9 000,0 0,0 9 000,0 2 463,3 6 536,7 3 536,7 Netto

Lisätiedot