Palveluvaliokunta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palveluvaliokunta"

Transkriptio

1 Palveluvaliokunta OPETUKSEN TILAINVESTOINNIT/ VAIHTOEHDOT 589/ /2015 PALVK 2 Kempeleen kunnanvaltuusto on hyväksynyt "Kempeleen kunnan koulutilat / selvitys kunnan koulutilojen riittävyydestä ja oppilaaksiottoalueista" tilaohjelman , 23. Tilaohjelman tavoitteena oli selvittää perusopetuksen tilojen riittävyys ja optimaalinen käyttö huomioiden kasvava oppilasmäärä. Lisäksi tarkasteltiin nykyisten oppilaaksiottoalueiden toimivuutta kouluittain. Valtuuston hyväksymä "Kempeleen kunnan koulutilat / selvitys kunnan koulutilojen riittävyydestä ja oppilaaksiottoalueista" sisältää seuraavat toimenpide-ehdotukset: 1.Vuoteen 2017 saakka selvitään nykyisillä oppilaaksioton periaatteilla. Ketolanperän koulun 5. luokan oppilaiden oppilaaksiotto jatkuu nykyisen käytännön mukaisesti. Huoltajan hakemuksesta koulupaikka on voitu tarjota 5. luokan oppilaille myös Ylikylän yhtenäiskoululta. 2. Linnakangastalon koulua laajennetaan 0-9 luokkien yhtenäiskouluksi vuoteen 2020 mennessä. Linnakangastalon yhtenäiskouluratkaisussa selvitetään yhteistyön mahdollisuuksia Oulun kaupungin kanssa. Linnakangastalon yhtenäiskoulun tila- ja investointitarve esitellään liitteessä. Yksityiskohtainen suunnittelu käynnistyy välittömästi valtuuston linjauksen jälkeen. 3. Linnakangastalon investoinnin toteutuessa Kempeleeseen muodostuu kolme yhtenäiskoulua. Ketolanperän koulun oppilaat voidaan sijoittaa Ylikylän yhtenäiskouluun 5. luokalta alkaen, kun Linnakangastalon koulun 5. luokan oppilaat jäävät omaan kouluun. Näillä järjestelyillä Kirkonkylän yhtenäiskoulun ja Ylikylän yhtenäiskoulun oppilasmäärä pienenee. Toteutus tapahtuu vaiheittain ja ajoittuu useammalle vuodelle. Oppilaaksiottoalueita tarkastellaan vuosittain. Esiopetusta järjestetään koulujen yhteydessä. 4. Kolmen yhtenäiskoulun muodostuminen Kempeleen perusopetukseen palvelee kuntalaisia yhdenvertaisesti. Kolme yhtenäiskoulua muodostavat toiminnallisesti ja taloudellisesti optimaaliset kokonaisuudet. Koulutilojen riittävyyttä tarkastellaan vuosittain talousarvion valmistelun yhteydessä.ylikylän yhtenäiskoulun yhteyteen rakennetaan liikuntahalli. Kempeleen

2 kunnanvaltuuston hyväksymään ( ) Ylikylän yhtenäiskoulun rakentamissuunnitelmaan liittyvästä 2. vaiheesta luovutaan. Honkasen päiväkodin ja monitoimitalokokonaisuuden, Puukoulun elementtipäiväkodin sekä Kirkkotien päiväkodin tila- ja investointitarpeet tulee ratkaista erikseen. Valtuuston hyväksymän "Kempeleen kunnan koulutilat / selvitys kunnan koulutilojen riittävyydestä ja oppilaaksiottoalueista" tilaselvityksen toimenpiteistä Linnakangastalon laajennus on käynnistynyt helmikuussa 2016 kunnanvaltuuston hyväksymän päätöksen mukaisesti. Muiden tilaohjelmassa esitettyjen toimenpide-ehdotusten osalta on noussut tarve selvittää/tarkentaa eri toteuttamisvaihtoehtoja. Kunnanvaltuuston kokouksessa jätettiin ponsi koskien Linnakangastalon II-vaiheen suunnittelua. Tilaohjelmassa esitettyjen toimenpiteiden osalta on opetustoimessa valmisteltu/tarkennettu seuraavia vaihtoehtoja: 1. Linnakangastalon koulua laajennetaan 0-9 luokkien yhtenäiskouluksi vuoteen 2020 mennessä. 2. Ylikylän yhtenäiskoulua laajennetaan. Ylikylän yhtenäiskoulun investoinneissa huomioidaan ns. Puukoulussa olevien opetuksen, varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön palveluiden tilatarpeet. Nykyisistä Honkasen päiväkodin ja nuorisotyön sekä elementtipäiväkodin tiloista luovutaan. Linnakangastalo jatkaa 0-6 luokkien kouluna. 3.Tarvittava investointi toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Oppilasennuste liitteenä. Vaihtoehtojen valmistelussa on ollut mukana myös arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy ja Prodeco Oy. Linnakangastalon koulu Linnakangastalon koulun oppilasmäärä on kasvanut 25% koulun käyttöönottovuoden 2008 jälkeen. Useampana lukuvuonna on perusopetusryhmien käytössä ollut jo kaikki pienryhmätilat, musiikkiluokka (väestösuojatila) ja nuorisotila. Lisäksi erikoisluokkatilaksi tehty fysiikka-kemian opetustila on ollut koko ajan por:n käytössä, joka on normaalia OT3-perusopetustilaa pienempi. Vuosiluokkien 1-4 koululle ja oppilasmäärälle tarvitaan 16 perusopetustilaa, erikoisluokkatilat ja pienryhmätilat, johon

3 laajennuksen I-vaiheen jälkeen päästään ilman tilavajetta. Koulun mahdollisesti laajentuessa vl.1-6 kouluksi tarvitaan 24 perusopetustilaa (OT3) eli 4-5 tilaa enemmän kuin laajennuksen I-vaiheen jälkeen. Nykyisen ja tulevan koulun opetustilojen tulee tukea koulun perustehtävää oppilaiden oppimismotivaatio, kouluviihtyvyys, opetusjärjestelyiden jatkuvan kehittämisen periaatteet ja oppimisympäristöjen kehittäminen huomioiden. Tämän perusteella Linnakangastalon koulun laajennus nykyisessäkin (vl.1-4) muodossa on välttämätön. Koulun jatkolaajentumisen mukaisesti määräytyy tilatarve uusille tiloille, joiden lähtökohtana on tilojen monikäyttöisyys opetuksen tehokkaassa käytössä (hym2/oppilas). Ylikylän yhtenäiskoulu Ylikylän yhtenäiskoulu toimii seuraavissa tiloissa kahdessa eri rakennuskokonaisuudessa: Puukoulussa Pekurintiellä on luokkatilat 5 opetusryhmälle ja 4 pienryhmälle. Pienryhmätiloista on 3 aamu- ja iltapäivätoiminnan käytössä ja 1 (pihaluokka) esiopetuksen käytössä. Puukoulun tontin ja koulutilojen tulevaisuus tulee ratkaista Vuonna 1998 saneeratussa ja laajennetussa Nerolantien pääsääntöisesti alakoulun käytössä olevassa (1-6 luokat) rakennuksessa on luokkatilat 21 opetusryhmälle, 4 erityisopetuksen tilaa, 3 pienryhmätilaa kielten opetukseen ja jakoryhmille. Lisäksi rakennuksessa on 1 luma-luokka ja 1 kuvataiteen luokka, jotka ovat pysyvästi 2 opetusryhmän käytössä. Yhteensä Puukoululla ja alakoululla on käytössä 5+23=28 luokkatilaa. Vuonna 2012 valmistuneessa laajennusosassa on yläkoulun (7-9 luokat) käytössä luokkatilat 16 opetusryhmälle, joista 3 on fysiikka-kemian opetuksen luokkatiloja ja 2 biologia-maantiedon opetustilaa. Lisäksi on 3 erityisopetuksen tilaa, 2 kotitalousluokkaa, 1 kielistudio, 1 kuvataiteen luokka. Yhteensä laajennusosassa on yläkoululla käytössä 20 luokkatilaa. Lisäksi koulussa on vuosiluokkien 1-9 käytössä 2 teknisen työn ja 2 tekstiilityön luokkaa, 3 atk-luokkaa, 2 musiikkiluokkaa. Musiikkiluokissa ei ole lainkaan pulpettikalusteita. Ylikylän yhtenäiskoulussa on tilat 48:lle vuosiluokkien 1-9 opetusryhmälle. Syksystä 2017 alkaen koulun luokkatilat eivät riitä. Erityinen ongelma ovat riittämättömät erikoisluokat (tekninen työ ja tekstiilityö, fysiikka ja kemia, kotitalous ja liikunta). Tilantarve erikoisluokkien osalta kasvaa myös uusien tuntijakojen ja uusien opetussuunnitelmien

4 myötä1-6 luokilla alkaen ja 7-9 luokilla alkaen Yläkoulun liikuntatilojen puute ratkeaa talousarviossa varaudutun Zimmarin yhteyteen rakennettavan liikuntasalin myötä. Samalla säästyvät alkaen alkaen liikuntakuljetukseen ja Kempelehallin vuokriin varatut määrärahat, joilla voidaan kattaa uuden liikuntasalin vuokrauksesta aiheutuvia käyttötalouskustannuksia. Linnakangastalon koulun rakentaminen yhtenäiskouluksi ratkaisee nämä ongelmat liikuntatiloja lukuun ottamatta. Puukoulun tiloja tarvitaan aamu- ja iltapäivätoiminnan käyttöön. Puukoulu toimii myös perusopetuksen oppilasmäärien kasvun puskurina. Puukoulun käyttö edellyttää tilojen kunnostamista. Kirkonkylän yhtenäiskoulu Kempeleen yläasteen lakkaamisen myötä vapautui Kirkonkylällä tilapäisesti luokkatilaa opetuskäytöstä. Viime vuosien aikana on kyseisistä vapautuneista luokkatiloista valtaosa siirtynyt luokanopetuksen käyttöön alaluokkien oppilasmäärän lisääntyessä. Tällä hetkellä D talossa on päivittäin seitsemässä luokkatilassa vuosiluokkien 3-6 opetusta. Lisäksi koulun yksi luokkatila on remontoitu perheneuvolan sekä yksi kouluterveydenhuollon ja koulukuraattorin käyttöön. Yksi lukiolla perusopetuksen käytössä ollut luokkatila on siirtynyt nuorisotoimen käyttöön nuorisotoimen siirtyessä Pirilästä Koulukeskukseen. Tällä hetkellä Kirkonkylän yhtenäiskoulussa on tilat 44 opetusryhmälle. Tilojen käyttöä on tehostettu ottamalla koulun kielistudio sekä pihamökki eli C rakennus on normaaliin opetuskäyttöön ja yksi kahvihuone aamu- ja iltapäivätoiminnan käyttöön. Lisäksi tällä hetkellä perusopetuksen oppilasryhmistä opiskelee lukion tiloissa päivittäin 2-4 ryhmää sekä yksi teknisen työn ryhmä Santamäen koululla. Tulevaisuutta ajatellen oppilaiden kannalta oppilaskunta tarvitsisi ehdottomasti jonkinlaisen oman tilan toimintaansa varten. Tällainen tila on tavallisesti jokaisella suuremmalla koululla oppilaiden käytössä. Lisäksi nyt ja etenkin uuden opetussuunnitelman myötä tarvittaisiin ehdottomasti opetuksellisia jakotiloja oppimisen monimuotoistamiseksi. Näitä tiloja koululla ei ole. Näillä perusteella opetuksen mielekkään ja tasokkaan järjestämisen kannalta oppilasmäärän pieneneminen Kirkonkylän koululla olisi suorastaan suotavaa.

5 Asiaa esittelivät rehtorit Timo Kalermo, Antti Peisterä ja Eero Siika-aho, Jukka Ojala sekä tekninen johtaja Risto Sarkkinen. Palveluvaliokunnan ohjaus: Palveluvaliokunta edellyttää, että selvitetään yhteistyömahdollisuus perusopetuksen järjestämiseksi Oulun kanssa Linnakankaan alueella. Palveluvaliokunta edellyttää, että selvitetään, mitkä ovat plussat ja miinukset, jos itäpuolen perusopetus järjestetään Linnakangastalolla ja Ylikylän yhtenäiskoululla ja plussat ja miinukset, jos itäpuolen 7-9 luokkien perusopetus järjestetään kokonaisuudessaan Ylikylän koululla. Palveluvaliokunta haluaa, että lasketaan vaihtoehtojen investointikustannukset. Lisäselvitykset tulee olla tehtynä huhtikuun loppuun mennessä. Selvityksessä tulee ottaa huomioon varhaiskasvatuksen tulevat tilavaatimukset. Merkittiin tiedoksi Ylikylän aineenopettajien kannanotto investoinnista.

KEMPELEEN KUNNAN KOULUTILAT 2015 2020 SELVITYS KOULUTILOJEN RIITTÄVYYDESTÄ JA OPPILAAKSIOTTOALUEISTA 17.2.2015

KEMPELEEN KUNNAN KOULUTILAT 2015 2020 SELVITYS KOULUTILOJEN RIITTÄVYYDESTÄ JA OPPILAAKSIOTTOALUEISTA 17.2.2015 KEMPELEEN KUNNAN KOULUTILAT 2015 2020 SELVITYS KOULUTILOJEN RIITTÄVYYDESTÄ JA OPPILAAKSIOTTOALUEISTA 17.2.2015 1 SELVITYS KOULUTILOJEN RIITTÄVYYDESTÄ JA OPPILAAKSIOTTOALUEISTA 17.2.2015 Sisällys 1. Johdanto

Lisätiedot

KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET

KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET Marja-Leena Meriläinen 10.5.2016 Oppilasennuste kouluittain 2014-2021 Ketolanperän koululta siirtyy 4. lk oppilaat Ylikylän yhtenäiskouluun 5.

Lisätiedot

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN

VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Vaihtoehto KUSTANNUKSET investointi ylläpito/kk VAIKUTUS KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN TOIMINNALLISET HYÖDYT/EDUT TOIMINNALLISET HAITAT/HAASTEET Vaihtoehto 1 Opintien (suppea vaihtoehto) 2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus Prosessi

Lisätiedot

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Sivistyslautakunta 55 21.06.2016 Tekninen lautakunta 52 17.08.2016 MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS SIVLTK 55 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Askolan kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ Vaikutus Vaihtoehto 2+ (7,4 milj.+0,8 milj. = 8,2 milj.) Vaihtoehto UUSI (9,8 milj.+0,6 milj. = 10,4 milj.) Perusopetuksen vl.

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus LUONNOS Strategia ja opetussuunnitelma

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen

Palveluverkon kehittäminen Palveluverkon kehittäminen 19.11.2015 Tarkastelun lähtökohtia oppilaslähtöisyys ja pedagoginen tasa-arvo oppimisympäristöissä opetusvälineet ja teknologia uuden opetussuunnitelman tuomat muutokset opetuksen

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan investointiesitykset vuosille Investointihankkeet esitetään vuosiksi

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan investointiesitykset vuosille Investointihankkeet esitetään vuosiksi Suomenkielinen varhaiskasvatusja 65 14.09.2016 opetuslautakunta Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan investointiesitykset vuosille 2017-2021 339/02.02.00/2016 Suomenkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Hannu Kuusela, sivistysjohtaja Timo Kalermo, rehtori Linnakangastalon koulu

Hannu Kuusela, sivistysjohtaja Timo Kalermo, rehtori Linnakangastalon koulu KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 5/2014 PALVELUVALIOKUNTA Aika ke 2.4.2014 klo 16:30 20:00 Paikka Läsnä Kutsutut asiantuntijat Kunnantalo, kokoustila Köykkyri 2 krs. Ilpo Hettula, pj Hannu Vesala, vpj Essi Ervasti

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus Palveluverkon uudistaminen Kuulemistilaisuus 3.12.2015 Tarkastelun lähtökohtia oppilaslähtöisyys ja pedagoginen tasa-arvo oppimisympäristöissä opetusvälineet ja teknologia uuden opetussuunnitelman tuomat

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Palveluverkkotoimikunnan esitys Nurmijärven palveluverkon tiivistämiseksi. Palveluverkkotoimikunnan raportin tiivistelmä

Palveluverkkotoimikunnan esitys Nurmijärven palveluverkon tiivistämiseksi. Palveluverkkotoimikunnan raportin tiivistelmä Palveluverkkotoimikunnan esitys Nurmijärven palveluverkon tiivistämiseksi Palveluverkkotoimikunnan raportin 29.2.2016 tiivistelmä Nurmijärven palveluverkon tiivistäminen: yhteenveto Lähtökohtana ehdotuksille

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

Korson alueen kouluverkkosuunnitelman tiedotus- ja kuulemistilaisuus klo

Korson alueen kouluverkkosuunnitelman tiedotus- ja kuulemistilaisuus klo Korson alueen kouluverkkosuunnitelman tiedotus- ja kuulemistilaisuus 11.9.2017 klo 18.00-20.30 Ohjelma tilaisuuden puheenjohtajana Katja Syvärinen Tarveselvityksen ja kouluverkkoasian käsittely Ilkka Kalo

Lisätiedot

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Kempeleen kunnan toimitilojen jakaantuminen vuonna 2014 Kempeleen kunnalla on käytössä yhteensä 86 855 m2 toimitilaa. Tiloista kunnan omistuksessa on 85

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys 2014

Kouluverkkoselvitys 2014 Kouluverkkoselvitys 2014 Selvitys Ylöjärven kaupungin perusopetuksen kouluverkosta ja esitykset siinä tarvittavista toimenpiteistä www.ylojarvi.fi 1 1.Johdanto Ylöjärvenkaupunginvaltuustopäättikokouksessaan15.11.2012

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 22 03.05.2016 Sivistyslautakunta 29 30.05.2016 KOULUKESKUKSEN D-OSASSA ANNETTAVAN OPETUKSEN SIIRTYMINEN VÄISTÖTILOIHIN 11.8.2016 ALKAEN 139/12.01/2016 SIVLTK 22 (Asian valmistelijat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 Siltamäen en koulun johtokunta Suutarilan en koulun johtokunta Töyrynummen en koulun johtokunta Suutarilan yläasteen koulun johtokunta Maatullin en koulun johtokunta

Lisätiedot

TÄYTETÄÄN AINOASTAAN SARAKE

TÄYTETÄÄN AINOASTAAN SARAKE Opetushallitus 2006 Liite TILANTARVESELVITYS TÄYTETÄÄN AINOASTAAN SARAKE 1) Nykyiset tilat KUNTA:Pyhäranta Mitoitusperuste (oppilasmäärä ja ryhmien määrä): KOULU Ihode vuosiluokat 1-6: 68 4 > 76 (5) vuosiluokat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua

Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua Kasvatus- ja opetuslautakunta 75 14.11.2016 Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua 595/12.00.00.01.00/2013 KOLA 75 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja

Lisätiedot

Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin. Teknisen johtajan ajankohtaisasiat

Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin. Teknisen johtajan ajankohtaisasiat Katsaus kouluinvestointien pedagogiikkasuunnitteluun ja lapsi- ja sidosryhmävaikutusten arviointeihin Teknisen johtajan ajankohtaisasiat Sipoon suunnittelua ohjaavia strategisia periaatteita 1. Palveluverkko

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja 6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..2 Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto Jari Alasmäki opetusjohtaja $/8.6, tehtävänantona /$$-$6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..26(/9,7

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07. Tekninen lautakunta 3 27.01.2016 Tekninen lautakunta 78 20.07.2016 Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.00/2016 TELA 27.01.2016 3 Äänekosken kaupungin tilapalvelut on tehnyt

Lisätiedot

NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY

NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 740 oppilasta 7-9 koulu, 740 oppilasta, 2 rehtoria, n.80 opettajaa Muu henkilökunta n.30 henkeä HANKESUUNNITELMAN

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU L O V I I S A N K A U P U N K I S U O M E N K I E L I N E N K O U L U K E S K U S SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU 28.4.2010 SIJOITUSVAIHTOEHTO A SUOMENKIELINEN KOULUKESKUS SIJOITUSVAIHTOEHTO B GENERALSHAGENS

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu

Lisätiedot

Rantasalmen kouluverkkosuunnitelma vuosille

Rantasalmen kouluverkkosuunnitelma vuosille Rantasalmen kouluverkkosuunnitelma vuosille 2010-2015 Sivistystoimen yhteislautakunta 2.11.2010 Rantasalmen kunnanhallitus 1.11.2010 Rantasalmen kunnanvaltuusto xx.xx.xxxx Sisältö NYKYTILA JA OPPILASENNUSTEET...

Lisätiedot

1 LASKENTAMUISTIO 9.1.2016 KASAVUOREN KOULUKESKUS Suunnitteluvaihe: Arkkitehtisuunnitelmat, pvm. 06.11.2015 Laskentametodi: Talonrakennuksen Kustannustieto 2015 Paikkakunta ja hintataso: Kauniainen, 88,0/11.2015

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti)

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) 0 1. Johdanto Kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.10.2009 (96 ) Loimaan

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA RAPORTTI Kauniaisten kaupunki Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Nykytilojen kartoitus 3. Arviointi tilankäytöstä ja tilatarpeesta

Lisätiedot

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus 1(3 TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde Telekopionumero Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm Oppilaitos Osoite Hanke Yhteishanke Päivämäärä

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

Alkukevennys. työsuojeluvaltuutettu

Alkukevennys. työsuojeluvaltuutettu Alkukevennys Lisää alkukevennystä Kunta10-tutkimuksessa mukana Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Raisio, Naantali, Nokia, Valkeakoski ja Virrat. Helsinki on mukana toista kertaa, muut kaupungit

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan kouluverkkosuunnitelma 2010 / 2012

Tyrnävän kunnan kouluverkkosuunnitelma 2010 / 2012 Tyrnävän kunnan kouluverkkosuunnitelma 2010 / 2012 SIVLT 11.11.2010 125 SIVLT 7.6.2012 71 5.11.2010 7.6.2012 Sisältö Kuntakohtainen opetussuunnitelma 3 Arvopohja 3 Tuntijakopäätös 3 Kunnan arvot, strategia

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Sivistyslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Sivistyslautakunta 18.04.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 18.04.2016 klo 18.00 18.45 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5)

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5) 1(5) SIPOONLAHDEN KOULUN LAAJENNUS JA MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMAN LIITE 4, TILAOHJELMA Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 475 oppilasta 1-9 koulu, 475 oppilasta, rehtori + n. 30 opettajaa 5 koulunkäynnin-/aamu-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat Vesalan alueen peruskoulu, huonetilaohjelma (tarveselvitys) Ilari Suomalainen 08.03.26.10.16 tarkennuksia Vesalan alueen peruskoulu huonetilaohjelma, Sivu 1/8 lähtökohta: - opetusvirasto luopuu Ruudin

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Nojanmaan koulun rehtori Tuija Kauppinen Mertalan koulun rehtori Markku Kiiski Savonlinnan kaupungissa

Lisätiedot

Pikku Parlamentin kevätkokous asialista

Pikku Parlamentin kevätkokous asialista Pikku Parlamentin kevätkokous asialista Aika: 17.5.2013 klo 8.30 alkaen, kokous alkoi klo 9.03 Paikka: Kirkonkylän yhtenäiskoulu, alakoulun juhlasali Läsnä: Ylikylän yhtenäiskoulu: Alaluokkien puolelta

Lisätiedot

Perusopetus Palvelujohtajat Tuija Rasinen ja Ulla Törmälä

Perusopetus Palvelujohtajat Tuija Rasinen ja Ulla Törmälä Perusopetus 21.8.2017 Palvelujohtajat Tuija Rasinen ja Ulla Törmälä Perusopetus lukuina 2017 1.8.2017 AS OPPILAAT 12122 ALAKOULUT (1-6 lk) 8454 YLÄKOULUT (7-9 lk) 3668 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA JÄLKKÄRI

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Liite 1: Vaikutusten arviointi. Vaihtoehto/ Vaikutus. B + C (perusopetuksen yhtenäiskoulu Kasavuoressa) Oppilas Huoltaja

Liite 1: Vaikutusten arviointi. Vaihtoehto/ Vaikutus. B + C (perusopetuksen yhtenäiskoulu Kasavuoressa) Oppilas Huoltaja Liite 1: Vaikutusten arviointi Vaihtoehto/ Vaikutus Nykytila B + C (perusopetuksen yhtenäiskoulu Kasavuoressa) Oppilas Huoltaja Perusopetus jakautuu kahteen erilliseen osaan: alakoulu vl 1-6 ja yläkoulu

Lisätiedot

Erikoisluokkatoiminta

Erikoisluokkatoiminta Erikoisluokkatoiminta Yleistä erikoisluokkatoiminnasta erikoisluokkatoiminta on tavoitteellista, erikoisluokan opetussuunnitelman mukaista opetusta oppilas voi opiskella yleisopetukseen kuuluvaa oppiainetta,

Lisätiedot

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle TÄMÄN ASIAKIRJAN LUKIJALLE TIEDOKSI, ETTÄ TÄSSÄ sivistyslautakunnan iltakoulussa 1.12.2016 esitellyssä materiaalissa on monia kohtia, jotka ovat muuttuneet asian valmistelun edetessä. Sivistysvirastossa

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt Perheiden odotukset päivähoitopaikalle ja peruskoululle Helposti ja turvallisesti saavutettavissa Lapsella on hyvä olla aikuisten

Lisätiedot

Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1

Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1 Tilakonsultit TM2 Oy Loviisan kaupunki 5.11.2015 Ruotsinkielinenkielinen koulukeskus Tilaohjelma ISO RKK, VE1 Oppilasmäärät Koulun oppilasmäärä yhteensä 694 Alakoulu 200 Haddom 58 Tessjö 46 Yläkoulu 270

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Valtuuston iltakoulu Kunnanhallitus Valtuuston kyselytunti Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitystyöryhmä

Valtuuston iltakoulu Kunnanhallitus Valtuuston kyselytunti Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitystyöryhmä Valtuuston iltakoulu 27.4.2015 Kunnanhallitus 18.5.2015 Valtuuston kyselytunti 27.5.2015 Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitystyöryhmä 1 Hyökännummen alakoulun oppilaskehitys Mäntsälän kunnan maankäyttöpalveluiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä

Lisätiedot

Porin kaupungin kouluverkon muutosesitys

Porin kaupungin kouluverkon muutosesitys Porin kaupungin kouluverkon muutosesitys Kouluverkkoselvityksen taustalla on Porin kaupungin talousarvion kirjaus, jonka mukaisesti koulutoimi toteuttaa lukioverkon osalta vuoden 2013 aikana laajan selvityksen.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 158 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 39 17.05.2017 GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 345/58/2017

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot