Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi
|
|
- Leena Satu Saarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio ja -suunnitelma / /2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Käsittelypäivät on sovittu seuraavasti: klo klo 9.00 Ohjeellinen aikataulu: Talousarvion käsittely alkaa klo 9.00 kaupunginjohtajan esittelyllä klo 9.20 saakka. Tämän jälkeen seuraa keskusten talousarvioesitysten esittely: klo Vesiliikelaitos Tekninen keskus Lounas Perusturvakeskus Kahvi Sivistyskeskus Yleinen- ja Konsernihalinto Investointisuunnitelma, yhteenveto ja lainatason kehitys klo Hallituksen käsittely Lounas Hallituksen käsittely Kahvi Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle talousarvioksi 2015 ja taloussuunnitelmaksi Liite nro 134.
2 Ehdotus: Päätös: Kaupunginhallitus käsittelee vuosien talousarvion ja -suunnitelman esitetyn aikataulun mukaisesti. Talousarvion käsittely aloitettiin kaupunginjohtaja Olavi Kalevan yleisellä esittelyllä, jonka jälkeen henkilöstöpäällikkö Jan Rosenström esitteli henkilöstösuunnitelman vuodelle Keskuskohtaiset esittelyt: Vesiliikelaitos vesihuoltopäällikkö Markku Paakkarinen Tekninen keskus tekninen johtaja Ulf Blomberg Tauko Perusturvakeskus perusturvajohtaja Carola Klawér Tauko Sivistyskeskus sivistysjohtaja Thomas Grönholm Tauko Yleinen hallinto ja konsernihallinto hallintojohtaja Kristina Lönnfors Kaupunginhallitus päätti keskeyttää kokouksen kello ja jatkaa asian käsittelyä kello KH 275 Liite nro 135. Päätös: Jatkettu käsittely: Investointisuunnitelma, yhteenveto ja lai nata son kehitys talousjohtaja Kirsi Kettunen klo Talousarvion yksityiskohtainen käsittely Loviisa-konserni ja vesiliikelaitos:
3 Esittelijä muutti pohjaehdotustaan seuraavasti: Loviisan vesiliikelaitoksen esittelyssään antamien tietojen perusteella in vestoin ti me noi hin (s.26) lisätään euroa ja pitkäaikaisten lainojen mää räk si (s. 27) esitetään euroa. Lainojen euromäärä korjataan ve si lii ke lai tok sen tietojen osalta myös sivulle 21. Käyttömenot: Tarkastuslautakunta on esittänyt varattavaksi euroa ti lin tar kas tus toimin nan kulujen kattamiseen vuodelle Tarkastuslautakunta päätti asias ta Talousarvioesitykseen on kirjattu ti lin tar kas tus so pi mukseen perustuva määräraha. Päätettiin yksimielisesti, että kaupunginhallitus ei muuta ta lous ar vio eh dotuk ses sa olevia lukuja, vaan tarkastuslautakunnan esitys toimitetaan kau pungin val tuus tol le päätettäväksi. Tauko klo Neuvottelutauko ja lounas klo Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tom Liljestrand ehdotti, että sivulle 36, kohtaan 3. Henkilöstö ja johtaminen, lisätään taulukkoon: Avaintavoite Tavoitetaso Toimintasuunnitelma Vastuuhenkilöt /Keino Kevennetty hallinto ja organisaatio. Organisaatiomalli joka vastaa kaupungin tulevaa rahoituskykyä. Organisaatio kartoitetaan ja esitetään kaupunginhallitukselle helmikuussa. Kartoituksen perusteella operatiivinen johto valmistelee vaihtoehtoisia organisaatiomalleja kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukaisesti vuoden 2016 talousarvio-ohjeiden käsittelyyn mennessä. Kaupunginjohtaja yhdessä johtoryhmän ja henkilöstöpäällikön kanssa.
4 Jäsen Mia Heijnsbroek-Wirén ehdotti, että sivulta 63 otsikon Ympäristövuorokautisessa hoidossa olevien asukkaiden asuinympäristön parantaminen alta poistetaan kolmannen kappaleen ensimmäisestä lauseesta ja Hambergin kodin kunnostus aloitetaan. Jäsen Mia Heijnsbroek-Wirén ehdotti, että lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen vastuuhenkilönä tulee edelleen olla sivistysjohtaja (sivu 83). Jäsen Mia Heijnsbroek-Wirén ehdotti, että vastuualueen vapaa sivistystyö vastuuhenkilönä tulee edelleen toimia sivistysjohtaja (sivu 85). Tauko klo Jäsen Agneta Alm ehdotti, että kirjasto- ja kulttuuritoimen vastuualueen alla sivulla 91 muutettaan osa ensimmäisestä lauseesta kuulumaan: muutoksia: Ruotsinpyhtään lähikirjasto lakkautetaan ja palvelu korvataan kirjastoautolla, mistä johtuen. Kolme seuraavaa lausetta kappaleessa poistetaan. Esittelijä muutti pohjaehdotustaan seuraavasti: Kaupunkisuunnittelun vastuualueen alla sivulla 99 muutetaan ensimmäinen kappale otsikon Toimintaympäristön muutokset suunnittelukaudella jälkeen seuraavasti: Ensimmäinen lause muutetaan muotoon Loviisan kaupunki selvittää vuoden 2015 aikana kiinteistörekisteripidosta luopumista alkaen. Kappaleen toinen ja kolmas lause poistetaan. Neljännen lauseen alku muutetaan muotoon Toimintojen mahdollisen siirtämisen jälkeen
5 Muutos hyväksyttiin yksimielisesti. Investoinnit: Jäsen Mia Heijnsbroek-Wirén ehdotti, että teknisen keskuksen investointisuunnitelmaan yli euron hankkeisiin (sivu 109) lisätään kohta Keskustan kehittäminen ja että hankkeelle varataan euroa vuodelle 2015 ja euroa vuodelle Jäsen Camilla Antas kannatti jäsen Mia Heijnsbroek-Wirén ehdotusta. Äänestys: Pohjaesitys JAA 3 ääntä (Karlsson, Ekström, Lindell) Jäsen Mia Heinsbroek-Wirénin esitys lisämäärärahasta Ei 7 ääntä (Karvonen, Grönberg, Heinsbroek-Wirén, Alm, Lindfors, Antas, Liljestrand) 1 poissa (Peltoluhta) Jäsen Mia Heinsbroek-Wirénin esitys lisämäärärahasta hyväksyttiin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tom Liljestrand ehdotti, että teknisen keskuksen investointisuunnitelmaan yli euron hankkeisiin (sivu 109) lisätään hanke Kevyenliikenteen väylä MT 176 Kuggom Hardom, taulukon selitteeksi tulee Kaupungin osuus ELY-hankkeessa. Hankkeelle varataan euroa vuodelle Hanke Kevyenliikenteen väylä, Koskenkylä kustannusarvioineen säilytetään, mutta hankkeen määräraha vuodelle 2017 poistetaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tom Liljestrand ehdotti, että teknisen keskuksen investointisuunnitelmaan alle euron hankkeisiin, yhdyskuntatekniikka (sivu 109) lisätään euroa haja-asustusalueiden kehittämiseksi. Loviisan kaupungin henkilöstösuunnitelma vuodelle 2015 sisältyy talousarvioon ja taloussuunnitelmaan ja on siten tullut käsitellyksi osana näitä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tom Liljestrandin esityksestä kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valtuuttaa talousjohtajan sekä talousyksikön tekemään tarvittavat tekniset ja stilistiset muutokset talousarvioon ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä. Lisäksi talousjohtajan ja talousyksikön tulee tehdä talousarvioon kaupunginvaltuustossa käsiteltävän kouluverkkoselvityksen johdosta
6 --- aiheutuvat muutokset.
Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi
Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Kaupunginvaltuusto 140 12.11.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2014 1
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2014 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.11.2014 klo 17:00 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2013 405 Kaupunginhallitus AIKA 22.10.2013 klo 08:37-16:43 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2013 416 Kaupunginhallitus AIKA 23.10.2013 klo 09:02-17:06 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.11.2014 klo 17:10-22:34 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 301 Kaupunginhallitus AIKA 25.05.2015 klo 17:30-20:41 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Malmivaara Jouni asiantuntija klo
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2015 525 Kaupunginhallitus AIKA 20.10.2015 klo 09:00-15:07 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Grönberg Merja II
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja
KH 282 Valmistelija: sivistys] ohtaj a Thomas Grönholm, puh
LOVIISAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Petus-!a kultt«uriministe"0 Kaupunginhallitus 282 03.11.2014 12. 11. 2014 no......./.../,...... Loviisan kaupungin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2012 301 Kaupunginvaltuusto AIKA 15.11.2012 klo 18:03-20:19 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Lobbas Mats puheenjohtaja Hagfors Kari I varapuheenjohtaja
Vuosien talousarvio- ja taloussuunnitelma; suunnitteluohjeet
Kaupunginhallitus 155 02.06.2014 Vuosien 2015-2017 talousarvio- ja taloussuunnitelma; suunnitteluohjeet 390/02.02.02/2014 KH 155 Valmistelu: talousjohtaja Kirsi Kettunen Talousarvion laadinnan lähtökohtia
Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:
Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 09.12.2015 klo 17:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias
Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh
Kaupunginhallitus 269 02.11.2015 Kulttuurilautakunta 33 17.11.2015 Kulttuuripoliittinen ohjelma 49/12.03.00/2014 KH 269 (Kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.1.2014 15 tehtiin aloite kulttuuripoliittisesta
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.
Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 08.11.2017 klo 17:03-20:18 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Andersson Otto puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja Tähtinen
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tekninen keskus. 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. MUUT Karlsson Mikael hallituksen edustaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 31.01.2017 klo 17:00-18:40 PAIKKA Tekninen keskus. 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma
Sivistyslautakunta 76 25.09.2013 Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016 614/02.02.00/2013 SL 76 Valmistelijat: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, päivähoidon ja varhaiskasvatuksen
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2013 243 Kaupunginvaltuusto AIKA 13.11.2013 klo 16:15-22:23 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2013 219 Kaupunginvaltuusto AIKA 09.10.2013 klo 18:24-19:27 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja
KH 283 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen
Kaupunginhallitus 283 17.10.2016 Kaupunginhallitus 286 18.10.2016 Kaupunginvaltuusto 107 09.11.2016 Talousarvio ja -suunnitelma 2017 2019 651/02.02.00/2016 KH 283 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen
Kaupunginhallitus 95 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 52 15.04.2015 Kaupunginhallitus 151 01.06.2015 Kaupunginhallitus 163 15.06.2015 Talokiinteistöjen ja huoneistojen myyminen 188/02.07/2015 KH 95 Valmistelija:
Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita
Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642 Kaupunginhallitus AIKA 14.12.2015 klo 17:30-19:00 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Valkon kansalaisopiston johtokunta AIKA 27.08.2014 klo 17:30-18:45 PAIKKA Myllyharjun koulu LÄSNÄ Haverinen Katri puheenjohtaja Björkman-Nystén Nina varapuheenjohtaja
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 68 Kaupunginhallitus AIKA 02.02.2015 klo 17:35-18:52 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2016 220 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.10.2016 klo 18:00-19:50 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Grundström Maria jäsen 83-85
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 208 Kaupunginvaltuusto AIKA 28.09.2016 klo 17:30-17:46 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola
Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista
Kaupunginhallitus 311 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 120 14.12.2016 Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista 721/12.00.01/2016
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Elinkeino- ja kehittämisjaosto AIKA 14.01.2015 klo 19:20-21:41 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja
Selvitys mahdollisuuksista tehostaa hallintoa Loviisan kaupungissa, valtuustoaloite
Kaupunginvaltuusto 88 12.09.2012 Kaupunginhallitus 197 14.10.2013 Kaupunginhallitus 26 03.02.2014 Selvitys mahdollisuuksista tehostaa hallintoa Loviisan kaupungissa, valtuustoaloite 822/00.01.01/2012 KV
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2016 1
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2016 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 11.05.2016 klo 18:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola Janne
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden
Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012
Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan Unionin kilpailuneutraliteetin
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 519 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 111 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 519 Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää jatkaa talousarvion
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ PAIKKA Tekninen keskus, 3.kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B.
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 57 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 19.12.2013 klo 17:00-20:03 PAIKKA Tekninen keskus, 3.kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018
Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Peltoluhta Vesa Långin varajäsen 70-74
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 11.09.2017 klo 17:08-17:16 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2014 1
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2014 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 29.10.2014 klo 18:00 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2015 1
LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 11.11.2015 klo 16:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 58 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 15.09.2015 klo 17:00-19:46 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Vapaa-aikalautakunta AIKA 28.02.2017 klo 18:00-19:55 PAIKKA Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa LÄSNÄ Lappalainen Kalevi puheenjohtaja Väkevä Antti varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2013 107 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.04.2013 klo 18:42-20:03 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Träskelin Jerry jäsen 86-93
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 175 Kaupunginhallitus AIKA 31.03.2016 klo 17:30-22:18 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Tarkastuslautakunta 11.09.2014 Aika 11.09.2014 klo 13:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, Kokoushuone Petäjä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 64. Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B. LÄSNÄ Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 64 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.03.2014 klo 18:00-20:25 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja Hagfors Kari
Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi
Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 26 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.02.2016 klo 18:00-19:25 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto
Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B.
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 40 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 16.06.2015 klo 17:00-19:32 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B.
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 22 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 20.04.2017 klo 17:00-19:14 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja
Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.
Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto
Sivistyslautakunta 82 03.11.2011 Kaupunginhallitus 325 19.12.2011 Kaupunginvaltuusto 11 18.01.2012 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto 933/12.00.00/2011 SL
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 1
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Kulttuurilautakunta AIKA 25.11.2014 klo 17:00-19:20 PAIKKA Tesjoen kirjasto, Keskustie 2 LÄSNÄ Schroderus Toini puheenjohtaja Rosenberg Thomas varapuheenjohtaja Sirén
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 330. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 330 Kaupunginvaltuusto AIKA 29.10.2014 klo 18:01-22:01 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Hagfors Kari II varapuheenjohtaja
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha
Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010
Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.
Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion
Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.
Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1. Sivistyskeskuksen kokoushuone, Karlskronabuelvardi 8, Loviisa
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vapaa-aikalautakunta AIKA 28.04.2015 klo 18:00-18:40 PAIKKA Sivistyskeskuksen kokoushuone, Karlskronabuelvardi 8, Loviisa LÄSNÄ Lappalainen Kalevi puheenjohtaja Väkevä
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 25.08.2015 klo 14:00-16:08 Paikka Kaupungintalo, 3. kerroksen neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen Pertti
Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:
Kaupunginvaltuusto 103 09.10.2013 Perusturvalautakunta 28 18.03.2014 Vapaa-aikalautakunta 19 22.04.2014 Sivistyslautakunta 43 23.04.2014 Loviisaan pakolaisia Syyriasta, valtuustoaloite 701/04.03.01/2013
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022
Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 124 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.05.2017 klo 18:00-21:28 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 25/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 25/2010 851 Kaupunginhallitus AIKA 25.11.2010 klo 09:00-18:05 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Alm Agneta I varapuheenjohtaja
Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018
Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:
Kaupunginvaltuusto 103 09.10.2013 Perusturvalautakunta 28 18.03.2014 Vapaa-aikalautakunta 19 22.04.2014 Sivistyslautakunta 43 23.04.2014 Tekninen lautakunta 72 29.04.2014 Elinkeino- ja kehittämisjaosto
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 170. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 170 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.06.2015 klo 18:00-20:50 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2014 42 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.02.2014 klo 18:02-19:24 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Hagfors Kari II varapuheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 19/2013 433. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 19/2013 433 Kaupunginhallitus AIKA 04.11.2013 klo 17:34-19:32 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja
vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.
Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Taloustyöryhmä AIKA 05.03.2019 kello 17:00-19:44 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus 3 20 Pöytäkirjantarkastajien
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Kaupunginhallitus AIKA 19.02.2018 klo 17:30-18:45 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-15:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja
Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. Sivistyskeskuksen kokoushuone, Karlskronabulevardi 8, Loviisa
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vapaa-aikalautakunta AIKA 21.01.2014 klo 18:00-18:57 PAIKKA Sivistyskeskuksen kokoushuone, Karlskronabulevardi 8, Loviisa LÄSNÄ Lappalainen Kalevi puheenjohtaja Väkevä