Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita"

Transkriptio

1 Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita 596/ /2015 PL Edellisessä pykälässä lautakunta keskusteli pakolaistilanteesta ja päätti tehdä lisäpykälän asiasta. Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on noussut merkittävästi viime vuodesta. Syyskuun puolenväliin mennessä Suomeen tuli turvapaikanhakijaa, kun koko vuoden 2014 aikana heitä tuli Tänä vuonna Suomeen arvioidaan tulevan jopa turvapaikanhakijaa. Pääsyy turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun on Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kriiseissä. Pakolaisia on tällä hetkellä maailmassa enemmän kun koskaan aikaisemmin. Suomessa tarvitaan sekä lisää kuntapaikkoja että vastaanottokeskuksia. Loviisan kaupungin perusturvalautakunta ehdottaa siksi, että Loviisan kaupunginhallitus arvioi kaupungin kykyä ja aikaistaa päätöstään vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita. Kunnalle, joka tekee sopimuksen ELY-keskuksen kanssa vuonna 2015 vähintään 20 henkilön vastaanottamisesta, annetaan valtion määrärahojen puitteissa ylimääräinen euron kertakorvaus, jos ryhmä vastaanotetaan vuonna 2016 (Sylvia-ohjelma). Päätös pakolaisten ottamisesta ja sopimus ELY-keskuksen kanssa tulee olla tehtynä Kaupungin talous ja työllisyystilanne on edelleen sama kun vuonna 2014, mutta moottoritien valmistuttua vuokra-asuntotilanne Loviisassa on parempi kuin vuonna Loviisan kaupunki ei omista riittävän isoa kiinteistöä, johon voisi perustaa Maahanmuuttoviraston suositusten mukaista vastaanottokeskusta. Mahdollisuutta perustaa alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitettua perhetai ryhmäkotia selvitetään. Mikäli yksityinen vuokranantaja ja Maahanmuuttovirasto löytävät Loviisasta vastaanottokeskukseksi sopivan tilan, Loviisan kaupunki suhtautuu myönteisesti vastaanottokeskuksen perustamiselle kaupunkiin.

2 --- KH 228 Liite nro 95. Esittelijä: kaupunginjohtaja Olavi Kaleva Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa; Pakolaistilanteen nopean muuttumisen johdosta kaupunginhallitus ottaa myönteisen kannan pakolaiskysymykseen ja kehottaa perusturvalautakuntaa kiireellisesti päivittämään pakolaisia koskevan valtuustoaloitteen käsittelyn yhteydessä tehdyn selvityksen uudelleen käsiteltäväksi. Loviisan kaupunki suhtautuu myönteisesti vastaanottokeskuksen perustamiseen Loviisaan, jos Maahanmuuttovirasto ja yksityinen vuokranantaja löytävät sopivan tilan Loviisan kaupungin alueelta, koska sijoittaa Maahanmuuttoviraston suositusten mukaista vastaanottokeskusta. Pykälä tarkastetaan välittömästi. Jäsen Saara Lång ehdotti, että kaupunginhallitus päättäisi ehdottaa kaupunginvaltuustolle että: Loviisan kaupunki suhtautuu myönteisesti vastaanottokeskuksen perustamiseen Loviisaan, jos Maahanmuuttovirasto ja yksityinen vuokranantaja löytävät sopivan tilan Loviisan kaupungin alueelta, koska sijoittaa Maahanmuuttoviraston suositusten mukaista vastaanottokeskusta. Sisäministeriön tiedotteen mukaan alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokapasiteetin tilanne on toistaiseksi hyvä. Useat lastensuojelupalveluja tarjoavat organisaatiot ovat kyenneet vastaamaan uudenlaiseen palvelutarpeeseen. Kaupungin kykyä vastaanottaa kiintiöpakolaisia tai turvapaikanhakijoita (kuten esim. alaikäisille tarkoitettua perhe- tai ryhmäkotia) arvioidaan kaupunginvaltuuston aikaisemman päätöksen mukaisesti vuonna Jäsen Mikael Karlsson kannatti jäsen Saara Långin ehdotusta. Pohjaehdotus JAA 7 ääntä (Heikkilä, Holmström, Alm, Lindfors, Ekström, Träskelin, Heijnsbroek-Wirén) Jäsen Saara Långin vastaehdotus EI 3 ääntä (Björklöf, Karlsson, Lång) POISSA 1

3 pohjaehdotus jäi voimaan Päätös ehdotuksen mukainen. Pykälä tarkastettiin välittömästi. --- KV 101 Liite nro 55. Ehdotus: Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi että pakolaistilanteen nopean yhteydessä tehdyn selvityksen uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto päättää että Loviisan kaupunki suhtautuu myönteisesti vastaanottokeskuksen perustamiseen Loviisaan, jos Maahanmuuttovirasto ja yksityinen vuokranantaja löytävät sopivan tilan Loviisan kaupungin alueelta, koska Loviisan kaupunki ei itse omista riittävän suurta kiinteistöä, johon voitaisiin sijoittaa Maahanmuuttoviraston suositusten mukaista vastaanottokeskusta. Käsittely: RKP:n valtuustoryhmä ehdotti, että päätösehdotuksen ensimmäiseen kappaleeseen lisätään lause: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kiintiöpakolaisista päätetään tämän vuoden puolella, jotta mahdollinen sopimus ELY-keskuksen kanssa voidaan tehdä ennen SDP:n, Kokoomuksen, Vasemmiston ja Vihreiden valtuustoryhmät sekä valtuutettu Kari Hagfors kannattivat RKP:n valtuustoryhmän ehdotusta. Perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti muutosehdotuksena, että kaupunginvaltuusto päättäisi asiassa seuraavasti: Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi, että pakolaistilanteen nopean yhteydessä tehdyn selvityksen uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto pysyy aikaisemmassa kannassaan, että kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia tai turvapaikanhakijoita (kuten esim. alaikäisille tarkoitettua perhe- tai ryhmäkotia) arvioidaan vuonna 2016.

4 Valtuutettu Vesa Peltoluhta kannatti Perussuomalaisten valtuustoryhmän muutosehdotusta. SDP:n valtuustoryhmä esitti, että päätösehdotuksen toinen kappale muutetaan muotoon: Kaupunginvaltuusto päättää, että Loviisan kaupunki suhtautuu myönteisesti vastaanottokeskuksen perustamiseen Loviisaan, jos Maahanmuuttovirasto ja yksityinen vuokranantaja löytävät sopivan tilan Loviisan kaupungin alueelta, jolloin toiminnasta vastaa yksityinen toimija. sijoittaa Maahanmuuttoviraston suositusten mukaista vastaanottokeskusta. RKP:n, Kokoomuksen, Vasemmiston, Vihreiden, KD:n, ja Keskustan valtuustoryhmät sekä valtuutettu Eeva Holmström kannattivat valtuutettu Pertti Lohenojan ehdotusta. Käydyn keskustelun tuloksena SDP:n valtuustoryhmä veti takaisin tekemänsä ehdotuksen, jonka jälkeen RKP:n valtuustoryhmä lisäsi ehdotukseensa SDP:n valtuustoryhmän alun perin tekemän muutoksen päätösehdotuksen toiseen kappaleeseen. SDP:n valtuustoryhmä kannatti RKP:n valtuustoryhmän muutettua ehdotusta. RKP:n valtuustoryhmän muutosehdotus JAA 46 ääntä Perussuomalaisten valtuustoryhmän muutosehdotus EI 11 ääntä POISSA 2 RKP:n valtuustoryhmän muutosehdotus meni jatkoon seuraavaan äänestykseen. Pohjaehdotus JAA 4 ääntä RKP:n valtuustoryhmän muutosehdotus EI 47 ääntä TYHJÄ 6 POISSA 2 RKP:n muutosehdotus muodostaa kaupunginvaltuuston päätöksen. Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi että pakolaistilanteen nopean yhteydessä tehdyn selvityksen uudelleen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kiintiöpakolaisista päätetään tämän vuoden puolella, jotta mahdollinen sopimus ELY-keskuksen kanssa voidaan tehdä ennen Kaupunginvaltuusto päättää että Loviisan kaupunki suhtautuu myönteisesti

5 --- vastaanottokeskuksen perustamiseen Loviisaan, jos Maahanmuuttovirasto ja yksityinen vuokranantaja löytävät sopivan tilan Loviisan kaupungin alueelta, jolloin toiminnasta vastaa yksityinen toimija. Loviisan kaupunki ei itse omista riittävän suurta kiinteistöä, johon voitaisiin sijoittaa Maahanmuuttoviraston suositusten mukaista vastaanottokeskusta.

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2015 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2015 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 11.11.2015 klo 16:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Meriheinä Thérèse Grönberg Merja Lappalainen Kalevi Lohenoja Pertti Kekkonen Jari jäsen

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Meriheinä Thérèse Grönberg Merja Lappalainen Kalevi Lohenoja Pertti Kekkonen Jari jäsen LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 292 Kaupunginvaltuusto AIKA 11.11.2015 klo 16:00-21:55 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Heijnsbroek-Wirén

Lisätiedot

Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista

Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista Kaupunginhallitus 311 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 120 14.12.2016 Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista 721/12.00.01/2016

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 232. LÄSNÄ Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 232. LÄSNÄ Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 232 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.10.2015 klo 18:00-22:13 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 301 Kaupunginhallitus AIKA 25.05.2015 klo 17:30-20:41 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 79 Kaupunginvaltuusto AIKA 13.04.2016 klo 18:00-19:40 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2013 416 Kaupunginhallitus AIKA 23.10.2013 klo 09:02-17:06 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Träskelin Jerry jäsen 86-93

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Träskelin Jerry jäsen 86-93 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 175 Kaupunginhallitus AIKA 31.03.2016 klo 17:30-22:18 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I

Lisätiedot

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen Kaupunginhallitus 95 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 52 15.04.2015 Kaupunginhallitus 151 01.06.2015 Kaupunginhallitus 163 15.06.2015 Talokiinteistöjen ja huoneistojen myyminen 188/02.07/2015 KH 95 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2015 475. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Liljestrand Tom kv:n 1.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2015 475. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Liljestrand Tom kv:n 1. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2015 475 Kaupunginhallitus AIKA 05.10.2015 klo 17:30-20:51 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I

Lisätiedot

Vesiliikelaitoksen organisoinnin selvittäminen ja toimintaedellytykset

Vesiliikelaitoksen organisoinnin selvittäminen ja toimintaedellytykset Kaupunginhallitus 309 01.12.2014 Kaupunginvaltuusto 150 10.12.2014 Kaupunginhallitus 216 14.09.2015 Kaupunginvaltuusto 105 14.10.2015 Vesiliikelaitoksen organisoinnin selvittäminen ja toimintaedellytykset

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh Kaupunginhallitus 269 02.11.2015 Kulttuurilautakunta 33 17.11.2015 Kulttuuripoliittinen ohjelma 49/12.03.00/2014 KH 269 (Kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.1.2014 15 tehtiin aloite kulttuuripoliittisesta

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2013 405 Kaupunginhallitus AIKA 22.10.2013 klo 08:37-16:43 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 103 09.10.2013 Perusturvalautakunta 28 18.03.2014 Vapaa-aikalautakunta 19 22.04.2014 Sivistyslautakunta 43 23.04.2014 Tekninen lautakunta 72 29.04.2014 Elinkeino- ja kehittämisjaosto

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 38 18.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

Lisätiedot

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 116 Haminassa ei ole vielä tehty päätöstä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 09.12.2015 klo 17:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias

Lisätiedot

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä Valtuusto 85 14.12.2015 Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 431/05.11.00/2013 SOSTEVLK 83 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 18.11.2013 Valmistelija:Sosiaali-

Lisätiedot

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on noussut huomattavasti viime viikkoina. Nykyiseen hakijamäärään ei ole pystytty varautumaan ennakolta.

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on noussut huomattavasti viime viikkoina. Nykyiseen hakijamäärään ei ole pystytty varautumaan ennakolta. Kaupunginhallitus 323 14.09.2015 Kaupunginhallitus 373 19.10.2015 Turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen Uuteenkaupunkiin 1733/04.03.01/2015 KHALL 14.09.2015 323 Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Vuosien talousarvio- ja taloussuunnitelma; suunnitteluohjeet

Vuosien talousarvio- ja taloussuunnitelma; suunnitteluohjeet Kaupunginhallitus 155 02.06.2014 Vuosien 2015-2017 talousarvio- ja taloussuunnitelma; suunnitteluohjeet 390/02.02.02/2014 KH 155 Valmistelu: talousjohtaja Kirsi Kettunen Talousarvion laadinnan lähtökohtia

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01. Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.11.2014 klo 17:10-22:34 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Kaupunginvaltuusto 140 12.11.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 136. Aspholm-Backman Carola Isotalo Jaakko jäsen ( 75-81) Wilenius Yvonne. MUUT Heikkilä Pekka kaup.hall.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 136. Aspholm-Backman Carola Isotalo Jaakko jäsen ( 75-81) Wilenius Yvonne. MUUT Heikkilä Pekka kaup.hall. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 136 Perusturvalautakunta AIKA 15.09.2015 klo 17:35-19:25 PAIKKA Keskus, Eteläharju 2, Loviisa LÄSNÄ Stenvall Patrik puheenjohtaja Bärlund Päivi varapuheenjohtaja Udd

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 26 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.02.2016 klo 18:00-19:25 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Suomeen arvioidaan tulevan

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 103 09.10.2013 Perusturvalautakunta 28 18.03.2014 Vapaa-aikalautakunta 19 22.04.2014 Sivistyslautakunta 43 23.04.2014 Loviisaan pakolaisia Syyriasta, valtuustoaloite 701/04.03.01/2013

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2016 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2016 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2016 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 11.05.2016 klo 18:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola Janne

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2016 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2016 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2016 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 13.04.2016 klo 18:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola Janne

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 124 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.05.2017 klo 18:00-21:28 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Malmivaara Jouni asiantuntija klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Malmivaara Jouni asiantuntija klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2015 525 Kaupunginhallitus AIKA 20.10.2015 klo 09:00-15:07 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Grönberg Merja II

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto Sivistyslautakunta 82 03.11.2011 Kaupunginhallitus 325 19.12.2011 Kaupunginvaltuusto 11 18.01.2012 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto 933/12.00.00/2011 SL

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015

Lisätiedot

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Tilannekatsaus maahanmuuton asioista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu 1 Turvapaikanhakijatilanne Koko maassa V. 2015 32478 turvapaikanhakijaa V. 2016 1697 (1.1. 23.2.) Irak 61%, Afganistan 17%,

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2013 243 Kaupunginvaltuusto AIKA 13.11.2013 klo 16:15-22:23 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 330. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 330. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2014 330 Kaupunginvaltuusto AIKA 29.10.2014 klo 18:01-22:01 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Hagfors Kari II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2016 220 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.10.2016 klo 18:00-19:50 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille

Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille Kaupunginhallitus 212 01.09.2014 Kaupunginvaltuusto 97 10.09.2014 Kaupunginhallitus 94 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 49 15.04.2015 Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille 550/02.05.03/2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2016 113 Kaupunginvaltuusto AIKA 11.05.2016 klo 18:00-20:15 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Lepola Janne IIvarapuheenjohtaja Heijnsbroek-Wirén

Lisätiedot

-2, KH :00

-2, KH :00 -2, KH 2018-05-02 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 2. toukokuuta 2018 klo 16.00, kaupunginhallituksen kokoushuone Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Peter Boström, puheenjohtaja

Lisätiedot

MUUT Kankkunen Iiro nuorisovaltuuston edustaja

MUUT Kankkunen Iiro nuorisovaltuuston edustaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.06.2017 klo 18:00-19:52 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Andersson Otto puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja Tähtinen

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 8/2015 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 8/2015 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 8/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.10.2015 klo 18:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Grundström Maria jäsen 83-85

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Grundström Maria jäsen 83-85 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 208 Kaupunginvaltuusto AIKA 28.09.2016 klo 17:30-17:46 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/ /2015. Kh

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/ /2015. Kh Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Kaupunginhallitus 193 27.06.2016 Kaupunginhallitus 242 12.09.2016 Sopimus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (6) 815 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi ja alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ. Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015

TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ. Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015 TURVAPAIKKATILANNE JYVÄSKYLÄSSÄ Kaupunginhallitus 28.9.2015 Kaupunginvaltuusto 28.9.2015 Yleistä 1/2 Hätämajoitusyksiköitä ja vastaanottokeskuksia koskeva päätöksenteko Sisäministeriö antaa maahanmuuttovirastolle

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.2.2017 alkaen kello 19.30. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius

Kaupunginhallitus Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius Kiintiöpakolaisten vastaanotto Iisalmen (Ylä-Savoon) Kaupunginhallitus 28.5.2012 197 Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius Suomen valtio on sitoutunut ottamaan vuosittain vastaan 750 kiintiöpakolaista

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2017 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2017 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2017 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 08.03.2017 klo 18:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola Janne

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Elinkeino- ja kehittämisjaosto AIKA 14.01.2015 klo 19:20-21:41 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 54 Kaupunginvaltuusto AIKA 08.03.2017 klo 18:00-20:23 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 93. Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 93. Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 93 Kaupunginvaltuusto AIKA 09.04.2014 klo 18:04-20:58 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2013 219 Kaupunginvaltuusto AIKA 09.10.2013 klo 18:24-19:27 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1. Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1. Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kulttuurilautakunta AIKA 19.01.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa LÄSNÄ Schroderus Toini puheenjohtaja Rosenberg Thomas varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642 Kaupunginhallitus AIKA 14.12.2015 klo 17:30-19:00 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2013 88 Kaupunginvaltuusto AIKA 06.03.2013 klo 18:06-19:27 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 37 30.03.2017 Kunnanhallitus 131 10.04.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö pakolaisten kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2016 288 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.12.2016 klo 17:05-21:05 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 37 30.03.2017 Kunnanhallitus 131 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 38 24.04.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö pakolaisten kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa

Lisätiedot

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ):

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ): Kunnanhallitus 264 22.08.2016 Valtuusto 52 29.08.2016 ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE Khall 22.08.2016 264 Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin 044 497

Lisätiedot

KH 282 Valmistelija: sivistys] ohtaj a Thomas Grönholm, puh

KH 282 Valmistelija: sivistys] ohtaj a Thomas Grönholm, puh LOVIISAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Petus-!a kultt«uriministe"0 Kaupunginhallitus 282 03.11.2014 12. 11. 2014 no......./.../,...... Loviisan kaupungin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2014 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2014 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2014 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 29.10.2014 klo 18:00 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 48 Kaupunginvaltuusto AIKA 09.03.2016 klo 18:08-20:10 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2016 Pohjois-Pohjanmaan ELY 23.3.2018 Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaiset ja nuoret ulkomaalaiset vuonna 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (6) 4 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi Pöydälle 09.01.2017 HEL 2016-009812 T 00 01 06 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Lapin MAKO-verkosto/ Pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Kemi Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin MAKO-verkosto/ Pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Kemi Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin MAKO-verkosto/ Pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Kemi 28.2.2017 Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin alueellinen pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot