Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista 721/ /2016 KH 311 Valmistelijat: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, puh ja kaupunginjohtaja Olavi Kaleva, puh Taustaa Itäisen Uudenmaan ammatillisen koulutuksen omistajina toimivat kunnat ovat käyneet keskustelua ja selvittäneet toisen asteen ammatillisen koulutuksen tulevaa järjestämistapaa useita vuosia. Valtiovalta (opetus- ja kulttuuriministeriö) on myös vuodesta 2005 useaan otteeseen lähestynyt alueen koulutuksenjärjestäjiä siitä, että oppilaitosten tulisi tehdä rakenteellisia muutoksia. Alueella on lisäksi vuodesta 2010 tehty useita selvityksiä liittyen itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen järjestämiseen. Loviisan edellinen kaupunginvaltuusto teki linjapäätöksen, jonka mukaan toisen asteen ammatillinen koulutus voidaan alueellisesti ja paikallisesti parhaiten turvata suosittelemalla ensisijaisesti ratkaisua kielellisin perustein. Muutkin omistajakunnat ilmaisivat jo vuonna 2012 kantansa toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisestä. Tämän jälkeen tilanne on muuttunut esimerkiksi valtion rahoituksen suhteen. Tässä vaiheessa olisi ensiarvoisen tärkeää, että omistajakunnat voisivat päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämistä koskeva asia tulisi ratkaista. Jos tässä vaiheessa ei päästä alueelliseen yhteisymmärrykseen, niin riskinä on muun muassa, että valtio tulevaisuudessa vähentää alueen koulutuspaikkoja ja ottaa ohjaavamman otteen siitä miten järjestämisasiat tulee järjestää itäisen Uudenmaan alueella. Asian valmistelu, syyskuu marraskuu 2016 Yhteinen alueellinen tilaisuus järjestettiin Tilaisuuteen oli kutsuttu kaikkien itäisen Uudenmaan koulutuskuntayhtymien omistajien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat sekä kuntien viranhaltijajohto eli kunnanjohtajat ja sivistysjohtajat. Yhteisen alueellisen ratkaisuehdotuksen löytämiseksi tilaisuudessa annettiin jatkovalmistelua varten seuraavat ratkaisuehdotukset:

2 Inveonin toiminta siirtyy Prakticum Ab:n alaisuuteen. Prakticumille osoitetaan tontti Perämiehentieltä. Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä ja Point College muutetaan Porvoon kaupungin konserniyhtiöksi (osakeyhtö, jossa Porvoon kaupungilla on yli 50 %:n omistus) ja toiminnan läpinäkyvyys taataan. Muiden kuntien osakeomistus määräytyy yhteisesti sovittavalla tavalla. Perustettava konserniosakeyhtiö on kaksi- tai kolmikielinen monialainen koulutuksen järjestäjä. Prakticum Ab on yksikielinen. Henkilöstö osallistutetaan prosessiin ja se siirtyy ns. vanhoina työntekijöinä uusiin yhtiöihin. Omistajakunnat ovat velvoitettuja takaamaan konserniosakeyhtiön mahdollisia investointilainoja omistusosuutensa mukaisesti, muttei rahoittamaan investointeja. Nykyiset kuntayhtymät säilyvät kiinteistökuntayhtyminä kunnes omistukseen ja arvostukseen liittyvät asiat on selvitetty. Edellä mainittujen kohtien yleisenä päämääränä on, että kuntayhtymän Inveon ja Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän järjestämisoikeudet loppuvat 2018 ja koulutus molemmilla kielillä turvataan alueella osakeyhtiömuotoisesti. Itäisellä Uudellamaalla toimii jatkossa kaksi toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoavaa osakeyhtiötä. Nykyisin koulutuksen järjestäjiä on neljä. Lisäksi tilaisuudessa esitettiin, että kunnanjohtajat valmistelevat ehdotuksen kunnille (lokakuussa 2016) Point College jättää muutosrahoitushakemuksen opetus- ja kulttuuriministeriölle kunnat päättävät kannastaan ehdotukseen (joulukuussa 2016). Jos ehdotus saa enemmistön kannatuksen, asian valmistelua jatketaan siten, että kuntayhtymien hallituksiin valitaan linjausta tukevat jäsenet palkataan muutosjohtaja konserniosakeyhtiön perustamista varten perussopimukset tarkastetaan laaditaan järjestämislupa-anomus opetus- ja kulttuuriministeriölle pyrkimyksenä säilyttää aloituspaikkamäärät Itä-Uudellamaalla (alkuvuosi 2017) kuntayhtymien omaisuus arvioidaan. Itä-Uudenmaan kunnanjohtajakokouksessa sovittiin, että omistajakuntia pyydetään ottamaan kantaa päätösehdotuksen mukaisiin asioihin mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään Kunnanjohtajien kokouksessa valmisteltiin myös seuraavat kolme kohtaa, joihin kunnilta pyydetään vastausta tai toimenpidettä:

3 1) Haluaako kunta toimia ammatillisen koulutuksen omistajan roolissa jatkossa? 2) Hyväksyykö kunta selostuksessa olevat periaatteet, menettelytapaehdotuksen ja muutosprosessin toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestelyistä itäisellä Uudellamaalla? 3) Kunta nimeää ohjaustyöryhmään jäsenen, jonka tehtävänä on periaatelinjausten mukaisesti ohjata muutosprosessia ja uusien toimijoiden järjestämislupahakemusten valmistelua. Järjestäjäverkon kehittämisen seuraavat toimenpiteet keväällä 2017 Vuoden 2017 aikana on tarkoitus tehdä täsmentäviä päätöksiä muun muassa koulutuksen järjestäjien hallinnosta, muutoshallinnon järjestämisestä, järjestämislupahakemusten lähettämisestä sekä muutosohjelman toteuttamisesta. Edellä mainitut toimenpiteet vaativat kuntien välistä hyvää yhteistyötä sekä alueellisen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on periaatelinjausten mukaisesti ohjata muutosprosessia ja uusien toimijoiden järjestämislupahakemusten valmistelua. Loviisan kaupungin näkökannalta tärkeitä asioita Annettu ratkaisuehdotus on luonnos, jossa sovitaan muutosprosessin pääperiaatteista ja siitä miten asiassa edetään, jotta alueella saataisiin yhteinen näkemys asiasta. Muita ratkaisuehdotuksia ei tässä vaiheessa ole esitetty. Mitä tulee kuntayhtymämallin ja osakeyhtiömallin vertailuun, niin tässä vaiheessa ei ole tarkoituksenmukaista lähteä esittämään erilaisia järjestämistapoja. Ehdotettu osakeyhtiömuotoinen järjestämistapa olisi toimiva molempien järjestäjien kohdalla. Osakeyhtiömuotoisen järjestämistavan kautta saavutetaan ketterämpi ja nopeampi päätöksenteko. Osakeyhtiömuotoisessa tavassa järjestää toisen asteen ammatillista koulutusta tärkeää on kuitenkin turvata avoimuus sekä toiminnassa että päätöksenteossa. Loviisan kaupungin näkökulmasta olisi asian jatkovalmistelun kannalta erityisen tärkeää, että nykyisen Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Amiston Loviisan toimipisteen toiminnan jatkuvuus turvataan myös osakeyhtiömuotoisessa järjestämistavassa. Loviisan kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille Lukio- ja ammatillisen koulutuksen vastuualueen avaintavoitteena (s. 90) on kehittää paikallista ja alueellista yhteistyötä ja toisen asteen ammatillisen koulutukseen liittyvänä mittarina on löytää omistajakuntien alueellinen yhteinen tahtotila toisen asteen ammatillisen koulutuksen tila- ja hallintojärjestelyissä.

4 Liite nro 126. kannanottopyyntö ratkaisuehdotus (suomeksi) ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kehittäminen itäisellä Uudellamaalla (suomeksi). Esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Loviisan kaupungin vastaukset kannanottopyynnössä esitettyihin kysymyksiin ovat seuraavat: 1) Haluaako kunta toimia ammatillisen koulutuksen omistajan roolissa jatkossa? Loviisan kaupunki haluaa jatkossakin olla mukana ammatillisen koulutuksen omistajakuntana. 2) Hyväksyykö kunta selostuksessa olevat periaatteet, menettelytapaehdotuksen ja muutosprosessin toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestelyistä itäisellä Uudellamaalla? Loviisan kaupunki hyväksyy selostuksessa olevat pääperiaatteet, menettelytapaehdotuksen ja muutosprosessin toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestelyistä itäisellä Uudellamaalla kuitenkin siten, että tarkemmista yksityiskohdista neuvotellaan ja sovitaan kevään 2017 aikana. 3) Kunta nimeää ohjaustyöryhmään jäsenen, jonka tehtävänä on periaatelinjausten mukaisesti ohjata muutosprosessia ja uusien toimijoiden järjestämislupahakemusten valmistelua. Alueelliseen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on edellä mainittujen periaatelinjausten mukaisesti ohjata muutosprossia ja uusien toimijoiden järjestämislupahakemusten valmistelua, jäseneksi nimetään sivistysjohtaja Thomas Grönholm. Päätös: Asian käsittelyyn osallistui sivistystoimenjohtaja Thomas Grönholm. Grönholm alusti asian käsittelyä kertoen asiaan liittyviä taustoja. Laajan keskustelun aikana tehtiin yksi muutosesitys. Muutosehdotus: Jäsen Veikko Ekström teki seuraavan muutosehdotuksen: 1. Kohta ehdotuksen mukaisesti. 2. Loviisan kaupunki ei hyväksy esitettyä periaatteita, menettelytapaehdotusta ja muutosprosessia sellaisinaan, mutta on

5 valmis neuvottelemaan ammatillisen koulutuksen kehittämisestä itäisellä Uudellamaalla. 3. Kaupunginvaltuuston hyväksyttyä edellä olevat periaatelinjaukset, kaupunginhallitus nimeää edustajan mahdolliseen neuvottelu- tai ohjausryhmään, mikäli Loviisan kaupunki voi esittämillään lähtökohdilla osallistua prosessiin. Jäsenet Pekka Heikkilä ja Merja Grönberg kannattivat jäsen Veikko Ekströmin ehdotusta. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Ne jotka kannattavat esittelijän alkuperäistä ehdotusta äänestävät JAA, ja ne jotka kannattavat jäsen Veikko Ekströmin tekemää ja jäsenten Pekka Heikkilän ja Merja Grönbergin kannattamaa ehdotusta äänestävät EI. Äänestys Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 JAA -ääntä (Karlsson, Andersson, Björklöf, Lindfors, Malmivaara, Peltoluhta, Träskelin, Heijnsbroek-Wirén) ja 3 EI -ääntä (Heikkilä, Grönberg, Ekström). Alkuperäinen päätösehdotus hyväksyttiin kaupunginhallituksen esityksenä kaupunginvaltuustolle. --- KV 120 Liite nro 56. kannanottopyyntö ratkaisuehdotus (suomeksi) ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kehittäminen itäisellä Uudellamaalla (suomeksi). Ehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää, että Loviisan kaupungin vastaukset kannanottopyynnössä esitettyihin kysymyksiin ovat seuraavat: 1) Haluaako kunta toimia ammatillisen koulutuksen omistajan roolissa jatkossa? Loviisan kaupunki haluaa jatkossakin olla mukana ammatillisen koulutuksen omistajakuntana. 2) Hyväksyykö kunta selostuksessa olevat periaatteet, menettelytapaehdotuksen ja muutosprosessin toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestelyistä itäisellä Uudellamaalla? Loviisan kaupunki hyväksyy selostuksessa olevat pääperiaatteet,

6 menettelytapaehdotuksen ja muutosprosessin toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestelyistä itäisellä Uudellamaalla kuitenkin siten, että tarkemmista yksityiskohdista neuvotellaan ja sovitaan kevään 2017 aikana. 3) Kunta nimeää ohjaustyöryhmään jäsenen, jonka tehtävänä on periaatelinjausten mukaisesti ohjata muutosprosessia ja uusien toimijoiden järjestämislupahakemusten valmistelua. Alueelliseen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on edellä mainittujen periaatelinjausten mukaisesti ohjata muutosprossia ja uusien toimijoiden järjestämislupahakemusten valmistelua, jäseneksi nimetään sivistysjohtaja Thomas Grönholm. Päätös: SDP:n valtuustoryhmä esitti, että kaupunginvaltuusto antaa esitettyihin kysymyksiin seuraavat vastaukset: 1. Loviisan kaupunki haluaa jatkossakin olla mukana ammatillisen koulutuksen omistajakuntana. 2. Loviisan kaupunki ei hyväksy esitettyä periaatteita, menettelytapaehdotusta ja muutosprosessia sellaisinaan, mutta on valmis neuvottelemaan ammatillisen koulutuksen kehittämisestä itäisellä Uudellamaalla. 3. Kaupunginvaltuuston hyväksyttyä edellä olevat periaatelinjaukset, kaupunginhallitus nimeää edustajan mahdolliseen neuvottelu- tai ohjausryhmään, mikäli Loviisan kaupunki voi esittämillään lähtökohdilla osallistua prosessiin. Perussuomalaisten valtuustoryhmä kannatti SDP:n valtuustoryhmän ehdotusta. Äänestys Pohjaehdotus JAA 37 ääntä SDP:n muutosehdotus EI 17 ääntä Poissa 5 Pohjaehdotus jäi voimaan. Päätös ehdotuksen mukainen. ---

ITÄISEN UUDENMAAN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN KESKEISISTÄ PERIAATTEELLISISTA LÄHTÖKOHDISTA

ITÄISEN UUDENMAAN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN KESKEISISTÄ PERIAATTEELLISISTA LÄHTÖKOHDISTA Kaupunginhallitus 357 07.11.2016 ITÄISEN UUDENMAAN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN KESKEISISTÄ PERIAATTEELLISISTA LÄHTÖKOHDISTA 463/41/2009 KH 07.11.2016 357 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus Itä-Uudellamaalla. Andra stadiets yrkesutbildning i Östra Nyland

Toisen asteen ammatillinen koulutus Itä-Uudellamaalla. Andra stadiets yrkesutbildning i Östra Nyland Toisen asteen ammatillinen koulutus Itä-Uudellamaalla Andra stadiets yrkesutbildning i Östra Nyland Historiaa OKM vauhdittamiskirje - 2009 Posintra / Auros Consulting selvitys 2010 Kuntarakenneselvitys

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 351 01.11.2016 Itäisen Uudenmaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeiset periaatteelliset lähtökohdat tulevaisuudessa / Centrala principiella utgångspunkter för

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2016 288 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.12.2016 klo 17:05-21:05 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto Sivistyslautakunta 82 03.11.2011 Kaupunginhallitus 325 19.12.2011 Kaupunginvaltuusto 11 18.01.2012 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto 933/12.00.00/2011 SL

Lisätiedot

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 12/2016 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 12/2016 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 12/2016 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.12.2016 klo 17:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola Janne

Lisätiedot

KickOff AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄVERKON KEHITTÄMINEN ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA

KickOff AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄVERKON KEHITTÄMINEN ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄVERKON KEHITTÄMINEN ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA UTVECKLANDET AV YRKESUTBILDNINGENS ANORDNARNÄTVERK I ÖSTRA NYLAND KickOff 26.1.-17 Ohjausryhmän jäsenet Styrgruppens medlemmar

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

OMISTAJAOHJAUKSEN VAIKUTUKSIA ITÄISEN UUDENMAAN MUUTOSTILANTEESSA POINT COLLEGE

OMISTAJAOHJAUKSEN VAIKUTUKSIA ITÄISEN UUDENMAAN MUUTOSTILANTEESSA POINT COLLEGE OMISTAJAOHJAUKSEN VAIKUTUKSIA ITÄISEN UUDENMAAN MUUTOSTILANTEESSA POINT COLLEGE TAUSTA: Asukasmäärät: Porvoo 50 000 / Itäinen Uusimaa 95 000 Itäisellä Uudellamaalla toimii neljä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ohjausryhmä/Styrgruppen klo 9-12 Sipoossa, Nikkilä, Kuntala

Ohjausryhmä/Styrgruppen klo 9-12 Sipoossa, Nikkilä, Kuntala AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄVERKON KEHITTÄMINEN ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA UTVECKLANDET AV YRKESUTBILDNINGENS ANORDNARNÄTVERK I ÖSTRA NYLAND Ohjausryhmä/Styrgruppen 19.12.2016 klo 9-12 Sipoossa, Nikkilä,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA ASIALISTA 11/2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 19.12.2016 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvaltuuston istuntosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu Seuraava liite = 7 95 167 Kokouksen

Lisätiedot

OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015

OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015 OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB HALLITUS 27.1.2015 EHDOTUS TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISMALLISTA ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA TIEKARTTA HYVÄÄN PÄÄTÖKSENTEKOON TOISEN ASTEEN TULEVAISUUDESTA

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2013 405 Kaupunginhallitus AIKA 22.10.2013 klo 08:37-16:43 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KH 282 Valmistelija: sivistys] ohtaj a Thomas Grönholm, puh

KH 282 Valmistelija: sivistys] ohtaj a Thomas Grönholm, puh LOVIISAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Petus-!a kultt«uriministe"0 Kaupunginhallitus 282 03.11.2014 12. 11. 2014 no......./.../,...... Loviisan kaupungin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle

Lisätiedot

375 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 375 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

375 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 375 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 20/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 21.11.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 375 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Peltoluhta Vesa Långin varajäsen 70-74

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Peltoluhta Vesa Långin varajäsen 70-74 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 11.09.2017 klo 17:08-17:16 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

AIESOPIMUS, KOULUTUSTA JÄRJESTÄVÄN OSAKEYHTIÖN PERUSTAMINEN ITÄISELLE UUDELLEMAALLE

AIESOPIMUS, KOULUTUSTA JÄRJESTÄVÄN OSAKEYHTIÖN PERUSTAMINEN ITÄISELLE UUDELLEMAALLE 1 AIESOPIMUS, KOULUTUSTA JÄRJESTÄVÄN OSAKEYHTIÖN PERUSTAMINEN ITÄISELLE UUDELLEMAALLE 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Porvoon kaupunki 2. XX kunta/kaupunki 3. XX kunta/kaupunki 4. XX kunta/kaupunki 5. XX kunta/kaupunki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 301 Kaupunginhallitus AIKA 25.05.2015 klo 17:30-20:41 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Kaupunginvaltuusto 140 12.11.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh Kaupunginhallitus 269 02.11.2015 Kulttuurilautakunta 33 17.11.2015 Kulttuuripoliittinen ohjelma 49/12.03.00/2014 KH 269 (Kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.1.2014 15 tehtiin aloite kulttuuripoliittisesta

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 8/2018 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 24.9.2018 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvaltuuston istuntosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu Seuraava liite = 7 61 118 Kokouksen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Malmivaara Jouni asiantuntija klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Malmivaara Jouni asiantuntija klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2015 525 Kaupunginhallitus AIKA 20.10.2015 klo 09:00-15:07 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Grönberg Merja II

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01. Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

257 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 257 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

257 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 257 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 13/2017 Lähettämispäivä Kunnanhallitus 21.6.2017 KOKOUSAIKA Tiistai 27.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 257

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Kuntalaisinfo / Kommuninvånarinfo Taidetehdas / Konstfabriken

Kuntalaisinfo / Kommuninvånarinfo Taidetehdas / Konstfabriken AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄVERKON KEHITTÄMINEN ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA UTVECKLANDET AV YRKESUTBILDNINGENS ANORDNARNÄTVERK I ÖSTRA NYLAND Kuntalaisinfo / Kommuninvånarinfo Taidetehdas / Konstfabriken

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma

Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma Sivistyslautakunta 76 25.09.2013 Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016 614/02.02.00/2013 SL 76 Valmistelijat: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, päivähoidon ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2013 416 Kaupunginhallitus AIKA 23.10.2013 klo 09:02-17:06 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642 Kaupunginhallitus AIKA 14.12.2015 klo 17:30-19:00 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Selvitys

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011 Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Valtuutettu Lulu Ranteen ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite kaupunkikonsernin toimitusjohtajien valintaprosessien laadun selvittämisestä sekä laadukkaan rekrytointimallin laatimisesta

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Info- ja keskustelutilaisuuteen toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kehittämisestä Itä- Uudellamaalla

Info- ja keskustelutilaisuuteen toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kehittämisestä Itä- Uudellamaalla Info- ja keskustelutilaisuuteen toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kehittämisestä Itä- Uudellamaalla Tervetuloa! Info- och diskussionstillfälle om utvecklandet av nätverket av yrkesutbildningsanordnare

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Porvoon ammattiopiston johtosääntö

Porvoon ammattiopiston johtosääntö 12.4.2002 Porvoon ammattiopiston johtosääntö Kyjory 12.4.02 Yh YK PORVOON AMMATTIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1.LUKU YLEISTÄ 1. Ylläpitäjä Porvoon ammattiopiston omistaja on Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä ja

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3.

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3. ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORNAINEN PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGNÄS BORGÅ SIBBO OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2014 6.3.2014 Muistio ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan Unionin kilpailuneutraliteetin

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Oy Porvoo International College Ab:n hallitus 18.3.2015

Oy Porvoo International College Ab:n hallitus 18.3.2015 Oy Porvoo International College Ab:n hallitus 18.3.2015 Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä yhtymähallitus POINT COLLEGEN HALLITUKSEN EHDOTUS ITÄISEN UUDENMAAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEKSI (OSAKEYHTIÖN

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Dnro Kh 458/2017 (00.021) KH 8.5.2017 / 130 Kv 29.5.2017 / 56 Tausta Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Edustajien valitseminen eri yhteisöihin, tytäryhteisöihin sekä kuntayhtymiin

Edustajien valitseminen eri yhteisöihin, tytäryhteisöihin sekä kuntayhtymiin Kaupunginhallitus 24 28.01.2013 Edustajien valitseminen eri yhteisöihin, tytäryhteisöihin sekä kuntayhtymiin 15/00.00.01/2013 KH 24 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallitus valitsee

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 357 Kaupunginvaltuusto AIKA 12.11.2014 klo 17:10-22:34 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2005 64 KH/2005/132/0001 64 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kh 79 Kuntalain 13 2 momentin 2 kohdan mukaan valtuuston tulee päättää 7.3.2005 sijoitustoiminnan perusteista. Kurikan

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Tekninen lautakunta 17 16.03.2016 Tekninen lautakunta 26 11.05.2016 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Tekninen lautakunta 72 02.11.2016 Ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinta 455/00.01.02.02/2016

Lisätiedot

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola :

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola : Kaupunginhallitus 55 15.02.2016 Kaupunginhallitus 72 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 23 22.02.2016 Kemin Keilatalo Oy/takausanomus 60/02.05.03/2016 Kaupunginhallitus 15.02.2016 55 Valmistelu: Kehittämis-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 1325/00.00.01/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24 18.3.2013 103 Edustajien nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen sekä Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2013 107 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.04.2013 klo 18:42-20:03 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja

Lisätiedot