TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE"

Transkriptio

1 TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015 Johtokunta hyväksynyt (Turvatekniikan keskuksen toiminnan osalta)

2 2(10) 1 Johdanto Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) toiminta- ja taloussuunnitelma on kytketty työ- ja elinkeinoministeriön konsernistrategian, hallituksen strategia-asiakirjan (2007) ja hallitusohjelman ( ja ) sekä sisäasianministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelman ( ), liikenne- ja viestintäministeriön VAK- strategia-asiakirjan, maa- ja metsätalousministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä ympäristöministeriön strategioiden ja Tukesin toimialan neuvottelukuntien tavoitteisiin. Vuoden 2011 alusta Tukesiin keskitetään kemikaalivalvonnan tehtävät Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE), elintarvikevirastosta (Evira) sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (Valvira). Tehtäviin on tulossa myös valmisteltavana olevan kaivoslain tehtävät. Resurssisuunnitelmaan sisältyy määrärahan peruslaskelman lisäksi myös muutosehdotus. 2 Toiminta-ajatus, arvot ja visio Toiminta-ajatus Tukes valvoo ja edistää tuotteisiin ja palveluihin sekä tuotantojärjestelmiin liittyvää teknistä turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta Suomessa Arvot Toimintaa ja päätöksiä ohjaavat seuraavat arvot: - yhteistyö - palveluhenkisyys - asiantuntijuus - työhyvinvointi Visio Turvallinen, teknisesti luotettava ja ekologisesti kestävä yhteiskunta 3 Toimintaympäristön muutokset Tukesin toimintaan vaikuttavia keskeisiä toimintaympäristömuutoksia ovat: Tehtäväalueen laajeneminen, alueellistaminen ja tuottavuusvaatimukset Tehtäväalue laajenee kemikaalituotevalvonnan kansallisiin tehtäviin (tehtävien siirto Evirasta, SYKEstä ja Valvirasta) ja uuden kaivoslain viranomaistehtäviin. Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusvalvonta siirtyi v alusta Tukesiin. Henkilöstö lisääntyy n. 100 henkilötyövuodella.. Alueellistaminen Tampereelle toteutuu vuoden 2010 aikana. Kaivosviranomaistehtävien alueellistamisen sijoituspaikka on vielä avoin. Osaamisen säilyttäminen ja siirto ovat kriittisiä mm. sähkö- ja prosessiturvallisuuden valvonnassa sekä kaivosviranomaistehtävissä. Valvontavelvoitteiden lisääntyminen, alueellistamisen ja henkilöstön vaihtuvuus, julkisen talouden tiukkuus sekä tuottavuusvaatimukset vähentävät tietyillä osa-alueilla tuotoksia ja toimitusajat pitenevät. Toimintojen priorisointi ja tehostaminen sähköistämällä, keskittämällä ja yhte-

3 3(10) näistämällä sekä toimintojen integroiminen ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen ovat keskeistä. Muutokset toimijakentässä ja yhteiskunnassa Yritysten rakenteiden ja liiketoimintamallien muutokset (keskittyminen, toiminnanharjoittamisen ja omistuksen eriytyminen, alihankinta- ja verkkomainen toiminta), kansainvälistyminen, ICT ja automaatio, palveluvaltaistuminen, työvoiman, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus ja lisääntyvä sähköinen kaupankäynti muuttavat toimintaympäristöä keskipitkällä aikavälillä. Ne näkyvät mm. yrityksissä rajapintoihin liittyvinä riskeinä teollisen toiminnan turvallisuudessa, vastuurajojen hämärtymisenä ja vastuutahojen tavoittamisen vaikeutena valvonnassa ja kuluttajille. Muutokset on kyettävä huomioimaan säädöksissä ja ohjausjärjestelmässä sekä vaatimusten kohdentamisessa oikeisiin toimijoihin. Oikean ja ymmärrettävän tiedon saatavuus, T&K- toiminnan ja yhteistyön tarve viranomaisten kesken EU:n sisällä, Pohjoismaiden kesken ja kansallisesti kasvaa. Rakennemuutokset ja taantuma näkyvät prosessiteollisuudessa. Muutokset kemikaaleja valmistavassa ja käyttävässä teollisuudessa voivat olla merkittäviä ja ne ovat lisähaaste turvallisuuden kehittymiselle. Turvallisuusarvot muuttuvat hitaasti. Turvallisuusarvon merkitys voi kasvaa ja se nähdään myös taloudellisena lisäarvona. Sääntelyn lisääntyminen ja kiristyminen Tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta koskeva EU:n yhdentymis- ja harmonisointikehitys jatkuu. Palveludirektiivin toimeenpano mm. teknisten palvelujen tarjonnassa ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteiden soveltaminen sitovat viranomaisresursseja. NLF-säädöstö yhdenmukaistaa tuotteiden markkinavalvontaa, mutta lisää myös kansallisten valvontaviranomaisten pakollisia tehtäviä. Tukesin toimialoilla on jatkuvasti valmisteilla uusia EU- ja kansallisia säädöksiä. Näiden voimaansaattaminen, toimeenpano ja valvonta vaativat resursseja. Säädösten valmistelu-, valvonta-, toimeenpano- ja raportointityö lisääntyvät. Riskiperusteisuuden ja T&K- toiminnan merkitys sekä tehokkuusvaatimukset kasvavat. Teknologinen kehitys ja uudet innovaatiot Tukesin toimialueella teknologinen muutoskehitys ja innovaatiot ovat jatkuvia. Yksittäisten teknologioiden nopea kehitys - esim. uudet energia- ja nanoteknologiat - näkyy tekniikan sovelluksissa laitoksissa, laitteistoissa, laitteissa ja tuotteissa. Uusia teknologioita otetaan käyttöön ja tuodaan uusille markkinoille, mikä vaikuttaa kaupankäyntiin, tuotteiden ja järjestelmien käyttöön sekä kuluttajien ja ammattilaisten käyttäytymiseen. Automaatio, tietojenkäsittely ja tietoliikenne integroituvat osaksi erilaisia laitteita ja laitteistoja. Teknologian kehitys yhteiskunnassa tapahtuvan sosiaalisen ja väestöllisen eriytymisen kanssa näkyy ihmisten erilaisina valmiuksina (osaaminen, varallisuus) turvallisen teknologian hyödyntämiseen. Turvallisuussääntelyn, - valvonnan ja viestinnän tarve lisääntyy. Viranomaisen reagointiaika muutoksiin vähenee. Muutoksiin varaudutaan seuraavasti: - ydintoimintoja priorisoimalla asiakas- ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden perusteella - ennaltaehkäisevällä, riskiperusteisella valvonnalla ja viestinnällä - teknologisten riskien seurannalla sekä riskienhallinnan keinojen ja menetelmien kehittämiseen osallistumalla - toimimalla tiedonvälittäjänä ja -jalostajana kansalaisille, kuluttajille ja toiminnanharjoittajille

4 4(10) - kansallisella ja kansainvälisellä yhteistyöllä valvonnassa, viestinnässä ja T&K - toiminnassa - sääntelyn kehittämiseen osallistumalla ja kansainvälisen kehityksen seurannalla - vaikuttamalla uusien turvallisuutta varmistavien säädösten kehittämiseen - osaamisen kehittämisellä ydintehtävissä - toimintamallien yhtenäistämisellä, sähköistämällä toimintoja ja toimintaprosesseja. 4 Toimintalinjaukset ja tavoitteet Vision toteuttamiseksi Tukes on asettanut seuraavat tavoitteet ja tehnyt strategiavalinnat: 4.1 Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Teknisessä, kemikaali- ja kuluttajaturvallisuudessa Suomi on parhaiden joukossa Euroopassa 2016 Vaikuttavuustavoite kuvaa Tukesin toimintaympäristössä tavoiteltavaa muutosta, joka aikaansaadaan yhdessä muiden toimialueella toimivien kanssa. Toteutuminen edellyttää, että: - turvallisuus- ja ympäristötietoisuus sekä turvalliset toimintatavat lisääntyvät yhteiskunnassa - toimialan säädöstö on toimiva ja ajanmukainen - Suomi toimii aktiivisena asiantuntijana ja vaikuttajana EU- ja kansainvälisessä yhteistyössä Tavoitteen saavuttamista seurataan turvallisuus- ja luotettavuustason kehittymistä kuvaavien indikaattoreiden avulla. Indikaattoreiden tavoitekausi yltää vuoteen Seuraavassa oleellisimmat indikaattorit (tarkemmat indikaattorit sisältyvät tulossopimukseen):

5 5(10) Turvallisuus- ja ympäristötietoisuus lisääntyvät yhteiskunnassa Mittari: Turvallisuusriskien hallinnan puutteista johtuvat henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahingot eivät lisäänny Tukesin toiminta-alueilla. Toimialan onnettomuudet 2009 tot *) Toimialueella kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien (pl. sähköpalokuolemat, lukumäärien 10 vuoden liukuva keskiarvo (lähtövuosi 2004: 9,2) Sähköpalokuoleminen lukumäärä (2004: 25) *) ei vahvistettu 7,3 ( ) 8,7 ( ) 8,6 ( ) 8,5 (2003-8,4 ( ) <8,3 ( ) <8,3 ( ) 22 <20 <20 <19 <18 <17 <17 Mittari: Tuotteiden, laitteistojen ja laitosten tekninen turvallisuus ja luotettavuus pysyvät vähintään ennallaan Tekniikan vaatimusten mukaisuus 2009 tot Markkinoilla olevien vakavasti 56,5 41 <40 <40 <40 <40 puutteellisten sähkötuotteiden (2005 (2006 (2007 (2008 (2009 (2010 (taso 0-1, asteikolla 0-5) 5 vuoden 2009) 2010) 2011) ) 2013) 2014) keskiarvo pysyy alle 40 kpl/v. *) ei vahvistettu 2015*) <40 ( ) Turvalliset toimintatavat lisääntyvät yhteiskunnassa Mittari: Yritysten, toiminnanharjoittajien ja kansalaisten toimintatavat tulevat turvallisemmiksi Toimintatavat 2009 tot *) Toimintatavoiltaan merkittävästi 5 10 <5 <5 <5 <5 <5 puutteellisten (taso 0-1, asteikolla 0-5) kemikaali- ja räjähdetuotantolaitosten osuus valvontakohteista vähenee (%). Kemikaali- ja räjähdetuotantolaitoksien, 56 > 40 >45 >45 >45 > 50 > 50 joissa riskienhallinta on hyväksyttävällä tasolla (vähintään 3 asteikolla 0-5), osuus valvontakohteista kasvaa (%). Rekisteröitävien painelaitteiden 80 >86 >90 >90 >90 >90 >90 määräaikaistarkastusten kattavuus paranee (%) *) ei vahvistettu

6 6(10) Säädösten ajantasaisuuden ja toimivuuden osalta Tukes tukee asiantuntemuksellaan toimialan lainsäädännön kehittämistä ja toimeenpanoa. Valvonnasta, sidosryhmäyhteistyöstä sekä tutkimus- ja selvitystoiminnasta saatua tietoa hyödynnetään kehitystyössä. Standardointia sekä teknistä ohjeistusta hyödynnetään kansallisen säädöstön kehittämisessä. Asiantuntijuuden ja vaikuttamisen osalta Tukes osallistuu ja vaikuttaa toiminnan kannalta keskeisissä yhteistyöelimissä EU:ssa ja osallistuu kohdennetusti kansainväliseen yhteistyöhön. Em. tavoitteiden kehitystä seurataan kohdennetuin innein. Tehdään Indikaattoreiden eurooppalaisen tason vertailuinteja. Kemikaalien tuotevalvontaan ja kuluttajaturvallisuuteen kehitetään indikaattorit. 4.2 Toiminnallinen tuloksellisuus Tuotokset ja palvelukyky Tuotokset ja palvelut ovat turvallisuuteen kannustavia, korkealaatuisia ja julkishallinnon kärkeä Tavoitteen toteutuminen edellyttää, että: - valvonta ja viestintä on näkyvää, riskiperusteista ja ennaltaehkäisevää - palvelut ovat asiakas- ja säädösvaatimusten mukaisia - tutkimustulokset ja valvontahavainnot hyödynnetty Tukesin palvelut ja tuotokset muodostuvat ennakoivasta (proaktiivinen) ja jälkikäteisvalvonnasta sekä niitä tukevista viestinnästä ja T&K- toiminnasta. Asiakaskentän mukaan toiminta kohdistuu tuotteisiin, laitteistoihin ja palveluihin (palvelumarkkinat) sekä laitoksiin (käyttöön). Tuotteita valvotaan markkinavalvonnalla vaarallisten tai muuten vaatimusten vastaisten tuotteiden poistamiseksi markkinoilta ja määräysten noudattamisen varmistamiseksi. Kemikaalien turvallisuus varmistetaan riskininnin avulla hyväksymismenettelyn ja EU-tason toimeenpanon yhteydessä. (Lisäys KETU-rekisterin hyödyntämisestä). Laitteistovalvonnassa varmistetaan vastuuhenkilöiden pätevyys, käsitellään liikeilmoitukset ja valvotaan toimintaa mm. ilmoitusten, rekisterien ja oma-aloitteisen valvonnan keinoin. Valvonnalla varmistetaan palveluiden säädösten mukainen toiminta ja toimintaedellytykset. Laitoksissa Tukes valvoo lupien, turvallisuusselvitysten ja säännöllisten valvontakäyntien perusteella säädösvelvoitteiden noudattamista vaarallisia kemikaaleja käyttävissä tuotantolaitoksissa ja varastoissa, kaivoksissa, räjähdetehtaissa ja painelaitekohteissa. Valvonta kohdennetaan alueille, joissa riskit ovat suurimmat. Valvontakäyntejä vähennetään, mikäli tulokset ja yritysten vapaaehtoiset järjestelmät sen sallivat. Kaikilla alueilla huomioidaan asiakkaiden tarpeet ja aikataulut. Uutena tehtävänä korostuu alueellisen ja paikallisen valvontatoiminnan ohjaus- ja yhtenäistämistehtävä. Valvontatuotosten määrä vv Tuotokset yhteensä 2009 tot Luvat, ilmoitukset, josta kemikaali, nestekaasu ja räjähteet sähkö- ja hissiurakointi sähkölaitteistot kylmälaiteliikkeet 1) muut yhteensä 2) Biosidit(t, hyväksynnät) - -?????

7 7(10) Kasvisuojelu (t, hyväks.) - -????? Turvallisuusselvitykset Tutkinnot Kemikaalituoterekisteriilmoitukset Painelaitteiden muutosilmoi tukset Sähkölaitteistojen ilmoitukset Kuluttajailmoitukset Rapex-ilmoitukset Muut selvitykset Valvontakäynnit, josta sähkötuotteet (kohteet) mittauslaitteet (kohteet) sähkölaitteistot, urakointi ja tarkastajat kemikaali- ja nestekaasulaitokset (määräaikaistar- kastukset) muut yhteensä Kemikaalituotteiden valvontatapaukset Tuotokset yhteensä ) Vv:na säädösmuutoksista johtuva siirtymäkausi 2) Ilotulitteiden yleiseen kauppaan hyväksyminen lakkaa vuoden 2010 aikana Perustehtäviin liittyvä palvelukyky Käsittelyaikatavoitteet - Kuulemis- ja lausuntomenettelyä edellyttävät luvat ja ilmoitukset Enimmäisaikatavoite vv tot max. (pv) tavoiteajassa käsiteltyjen asioiden osuus (%) Muut luvat ja ilmoitukset Pätevyysinnit Siirtotodistukset Sähkölaitteistojen käytönjohtaja ilmoitukset - Sähköurakointi-ilmoitukset Kylmälaiteliikkeiden ilmoitukset - Ilotulitteiden yleiseen kauppaan hyväksyminen - Räjähteiden vaarallisuusluokitus 60¹ 93 60¹ 60¹ Vakavamman riskin kulutustavara- ja kuluttajapalvelusilmoitusten käsittely - Rapex-tiedonvälitys Rech-neuvontakyselyn kirjallinen vastaus ¹)uusista säädöksistä johtuva siirtymäkausi; enimmäisaikatavoite muutettu v.2010 ja päiväksi (aik. 20 pv) ja käsittelyaikatavoite 60 %:ksi Tuotevalvonnassa tavoitteena on reagoida vakaviin puutteisiin nopeasti.

8 8(10) Viestintä Aktiivisella viestinnällä tuodaan valvonnan tulokset asiakkaiden ja yhteiskunnan hyödynnettäväksi ja vaikutetaan ennakoivasti kansalaisten asenteisiin ja käyttäytymiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään viestinnän selkeyteen ja ymmärrettävyyteen, tavoitettavuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Viestintäkanavia käytetään monipuolisesti eri kohderyhmien tarpeet huomioon ottaen. Viestinnän päätuotoksia ovat verkkosivusto ja siihen liittyvä sähköinen palvelukokonaisuus, neuvontapalvelut, mediaviestintä ja muut tiedotteet, julkaisut, tietopalvelut, intranet ja muut sisäiseen viestintään liittyvät tuotokset. Tavoitteena on, että: - Tukesin verkkopalvelun käytettävyys on hyvä, ja sivustolla olevat tiedot ovat jatkuvasti ajantasaisia - Tukes-lähtöiset turvallisuusviestinnän keskeiset teemat ovat selvästi näkyvissä viestintävälineissä (yleis- ja ammattimedia) - viestintä säädösmuutoksista, merkittävistä valvontatoimenpiteistä, onnettomuustutkinnasta ja projekteista on systemaattista ja kattavaa. - Reach-neuvontapalvelut? Viestintää uudistetaan yhteisöllisen median suuntaan. Uudistamisessa hyödynnetään kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä ja verkostoja. Sisäinen viestintä on vuorovaikutteista ja aktivoivaa. Viestintätuotokset Tuotokset yhteensä 2009 tot Tiedotteet, julkaisut ym Verkkopalvelujen käyttö Reach Help Desk (kpl) Suunnitelmakauden alkuvaiheessa painottuvat REACH-, CLP- sekä muiden EU- säädösten edellyttämien neuvontapalvelujen varmistaminen. NLF-päätöksen 768/2008 johdosta uusitaan suuri joukko direktiivejä sekä kansallista lainsäädäntöä Tukesin toimialalla. Muutoksista viestitään. Tutkimus- ja kehittämistoiminta T&K- toiminta tukee ennaltaehkäisevää valvontaa ja viestintää. T&K- toiminta perustuu Tukesin tutkimuslinjaukseen ja sen tutkimusohjelmaan sekä valvontatietojen hyödyntämiseen. Tukesin tutkimuslinjausta ylläpidetään vastaamaan koko laajentuneen Tukesin ja uusien tehtävien tutkimustarpeita. T&K- toimintaa tehdään aktiivisessa ja aloitteellisessa yhteistyössä sidosryhmäkumppaneiden sekä keskeisten turvallisuus- ja tutkimustoimijoiden kanssa. Tutkimustoiminnassa edistetään Tukesin toimialueiden turvallisuustutkimuksen kehittymistä sekä verkottumista kansallisesti ja kansainvälisesti. Projektit linkitetään muihin kansallisiin tai kansainvälisiin T&K - kokonaisuuksiin (tutkimusohjelmat, EU-tutkimus). T&K- yhteistyötoiminnassa tehostetaan verkottumista ja resurssien käyttöä Tukesin ulkopuolella ja laajentuneessa Tukesissa. Projektitoiminnassa kannustetaan organisaatiorajat ylittäviin yhteisprojekteihin. Verkottuneella projektitoiminnalla edistetään henkilöstön osaamisen ja asiantuntemuksen kehittymistä. Tutkimustoiminnassa keskitytään Tukesin toiminnan kannalta tärkeisiin ja hyödynnettäviin aiheisiin. Keskeiset tutkimus- ja selvitysalueet kohdennetaan Suomen teknisen turvallisuustason seurantaan ja intiin (valvonnan suuntaaminen ja ennakointi), riskien intiin ja riskien hallintaan sekä lainsäädännön toimivuuteen ja sen kehittämistarpeisiin.

9 9(10) T&K- toiminnan tulokset hyödynnetään ja viestitään tehokkaasti. Toimialan kansallisten ja kansainvälisten tutkimusten ja selvitysten seurantaa ja hyödyntämistä sisäisesti ja ulkoisesti toteutetaan näkyvästi Toiminnallinen tehokkuus Toimintaprosessimme ja yhteistyöverkostomme ovat tehokkaita ja toimivia. Toteutuminen edellyttää, että: - Toimintaprosessien ja sähköisten palvelujen jatkuvaa kehittämistä ja yhdenmukaistamista - Tehokasta kansallista ja kansainvälistä työnjakoa ja yhteistyötä kumppaneiden kanssa - Korkeaa tuottavuutta ja vakaata taloudellista perustaa Suunnitelmakauden alkuvaiheessa keskitytään vielä muutosten toteuttamiseen - toiminta useassa toimipaikassa ja uusien tehtävien integrointi (kemikaalien tuotevalvonta ja kaivoslain mukaiset tehtävät) - investoidaan synergiahyötyjen saamiseksi. Toimintaprosessien kehittämistä ja yhtenäistämistä jatketaan. Tavoitteena on myös kasvattaa toimintaprosessien sähköistämistasoa sekä uudistaa toimialan rekistereitä sähköisen asioinnin tueksi. Prosessien suorituskykymittariston täsmentämistä jatketaan. Toimintamalleja verrataan EU-tason parhaisiin käytöntöihin. Tietohallintostrategia uusitaan suunnitelmakauden alkuun kehitystyön pohjaksi. ICT- järjestelmät ajantasaistetaan ja yhtenäistetään ja hyödynnetään niissä valtion konsernitason IT- hankkeita. Sähköisten palvelujen linjaus uusitaan ja palveluja kehitetään asiakkaiden tarpeiden (mm. kemikaali- ja palveluvalvonnan asiakkaat) mukaisesti. Kansainvälisen toiminnan linjausta toteutetaan. Tavoitteena on aikaansaada yhteisiä valvonta-, viestintä ja T&K- projekteja. Yhteistyötä elinkeinotoiminnan ja kaupan kannalta tärkeiden valtioiden (Venäjä, Kiina) kanssa vahvistetaan. Projektitoimintaa käytetään laajasti tuottavuuden lisäämiseksi. Myös ulkoisia palvelujentuottajia käytetään muissa kuin ydintehtävissä. Henkilöstön käyttö toiminnoittain Valvontaan ja toimeenpanoon käytetään henkilöstön työajasta runsaat 65 %, viestintään lähes 15 % ja kehitystoimintaan (sisältää myös kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön) noin 20 %. 4.3 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Johtaminen on laadukasta ja henkilöstömme on osaavaa, yhteistyökykyistä ja voi hyvin Tavoitteen toteutuminen edellyttää: - Ammattitaitoista ja esimerkillistä johtamista sekä tehokasta johtamisjärjestelmää - Hyvinvoivan työyhteisön rakentamista yhdessä - Tulevaisuuteen tähtäävä osaamisen kehittämistä ydintehtävissä Henkisten voimavarojen kehittämistä toteutetaan henkilöstöstrategian ja työhyvinvointiohjelman avulla. Niiden osana ovat mm. johtamisjärjestelmien jatkuva kehittäminen ja palkkausjärjestelmän kannustavuudesta ja kilpailukyvystä huolehtiminen.

10 10(10) Osaamisen kehittäminen kohdennetaan ydinosaamisiin ja niitä tukeviin perusosaamisiin toimintokohtaisten kehittämissuunnitelmien avulla. Osaamisen kehittämistä tehdään yhdessä toimintojen kehittämisen ja uudistamisen kanssa. Rekrytoinnissa osaamispotentiaali on erityishuomion kohteena. Toiminnan kannalta oleellinen osaaminen pyritään säilyttämään hyödyntämällä mm. etätyötä. Etäjohtamisosaamista hankitaan edelleen. Muutostilanteessa haasteena on säilyttää tukeslaisten työkyky ja motivaatio korkealla. Tähän tavoitteeseen pyritään toteuttamalla henkilöstöstrategiaa ja TYHY- ohjelmaa yhdessä henkilöstön kanssa. Resurssisuunnitelmat Tuottavuusohjelman henkilöstövähennys on tarkistettuna 6,5 htv ja 2 htv kemikaalituotevalvonnassa. Vähennys kohdennetaan ensisijaisesti eläköitymisen yhteydessä vapautuviin virkoihin. Vähennystä ei kohdenneta SM:n, YM:n ja LVM:n toimintoihin. Tehtävien laajentumisen ja alueellistamisen aiheuttamat pysyvät menolisäykset esitetään kehittämisehdotuksessa. Peruslaskelman mukainen rahoitus vuosille on esitetty alla olevassa taulukossa. Vuosien määräraha on kehyspäätöksen mukainen ja siinä on huomioitu tuottavuustoimenpiteistä johtuvat vähennykset. Kaivosviranomaistehtävien siirtoa ei ole huomioitu. Rahoitus (1000 ) TP TA TAE TTS TTS TTS TTS TEM Lisätalous 48 - Siirtyvä erä (SE) TEM/kemik.tuotevalv TEM yhteensä Muu rahoitus SM rahoitus YM rahoitus LVM rahoitus Muu rahoitus yht Tulot ( ) HTV TP TA TAE TTS TTS TTS TTS Htv (2007:117) ,6 200,5 200,5 200,5 199,5 198,5 Tuottavuusohjelma (kum. lkm) , ,6-15,6 Muut muutokset (kum. lkm) +19,6 +97,1

Toimialan onnettomuudet 2012

Toimialan onnettomuudet 2012 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2013 2016 23.9.2011 2(12) 1 Johdanto Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2016

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015 2018 20.9.2013

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015 2018 20.9.2013 TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2018 20.9.2013 2(12) 1 Johdanto Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) toiminta- ja taloussuunnitelma -2018 on kytketty

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa

Lisätiedot

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2017 5.10.2012 2(13) 1 Johdanto Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) toiminta- ja taloussuunnitelma 2014-2017

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Tukesin laajenevat tehtävät ja

Tukesin laajenevat tehtävät ja Tukesin laajenevat tehtävät ja kehitysnäkymiä Seppo Ahvenainen 4.11.2009 PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI TUKESin tehtävät TUKES

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Johtokunta hyväksynyt

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Johtokunta hyväksynyt TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2011 2014 Johtokunta hyväksynyt 21.9.2009 2(12) 1 Johdanto Turvatekniikan keskuksen (Tukes) toiminta ja taloussuunnitelman 2011 2014 valmistelu

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Turvatekniikan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10. Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita. TULOSSOPIMUS 14.11. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPI- MUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan keskus (Tukes)

Lisätiedot

Tukes edistää teknistä turvallisuutta Suomen elinkeinoelämässä sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Tukes edistää teknistä turvallisuutta Suomen elinkeinoelämässä sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita. Tulossopimus 11.11. TEM/2773/00.03.01.02/ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ

TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TEHTÄVÄ, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA PAINOPISTEALUEET 2005 2009 1.1 Laissa ilmastu tehtävä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 11.5.2011 Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Sisältö - YLEISTÄ TUKESISTA - MARKKINAVALVONTA - TUKESIN SÄHKÖTUOTEVALVONTA - MARKKINAVALVONNAN

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2008

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2008 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2008 Johtokunta hyväksynyt 13.3.2007 32.20. 03. (32.20.23) Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2009

Toimialan onnettomuudet 2009 Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan

Lisätiedot

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Tukes valvoo ja edistää tuotteiden, palveluiden ja tuotantojärjestelmien turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Toimintamme kohteita ovat Sähkö ja hissit Kemikaalituotteet

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Muut asiat

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013 EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Esityksen sisältö Tukesista lyhyesti Ekosuunnittelun ja energiamerkinnän

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 TULOSSOPIMUS Dnro 11.11.2005 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2013. Johtokunta hyväksynyt 23.9.2008

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2013. Johtokunta hyväksynyt 23.9.2008 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2013 Johtokunta hyväksynyt 23.9.2008 1 Johdanto... 2 1.1 Toiminta-ajatus, arvot ja visio... 2 2 Toimintaympäristön muutos... 2 3 Toimintalinjaukset

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006 SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS 2006 1 16.1.2006 SM-2005-02529/Va-423 SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006 1. Yleistä 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Arvot

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 016 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

SYKEn strategia

SYKEn strategia SYKEn strategia 2011 2014 2 SYKEN MISSIO, VISIO JA ARVOT Tuotamme yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä tietoa, osaamista ja palvelua. Parannamme ja turvaamme ympäristöämme sekä ratkomme

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS 1 3.1. SM--02074/Va-423 SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄ- LINEN TULOSSOPIMUS 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Arvot 1.3 Visio 2015

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2010-2013 JA TULOSSUUNNITELMA 2009 (PELASTUSTOIMEA KOSKEVA OSUUS)

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2010-2013 JA TULOSSUUNNITELMA 2009 (PELASTUSTOIMEA KOSKEVA OSUUS) TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2010-2013 JA TULOSSUUNNITELMA 2009 (PELASTUSTOIMEA KOSKEVA OSUUS) 1. JOHDON KATSAUS... 2 2. LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUKAUDEN TOIMINNALLE... 2 2.1. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 TULOSSOPIMUS Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio Turvatekniikan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2011

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.9.2006 1 Johdanto...2 2 Toiminta-ajatus, arvot ja visio...2 3 TUKESin toiminta-alueet...3 4 Toimintaympäristön

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008

Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008 Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008 Tukesin ajankohtaisasioita i it Ylijohtaja Seppo Ahvenainen PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Ajankohtaista

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2009 2012

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2009 2012 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2009 2012 Johtokunta hyväksynyt 28.9.2007 1 Johdanto...2 2 Toiminta-ajatus, arvot ja visio...2 3 Tukesin toiminta-alueet...3 4 Toimintaympäristön

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a

MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a MAAHANMUUTTOVIRASTON Strateg a 2013 2017 VISIO 2017 Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja. Maahanmuuttovirasto on johtava toimija oleskeluluvan käsittelystä

Lisätiedot

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.9.2016 Jenni Rantio 1 Esityksen tausta ja tavoitteet Esityksellä pantaisiin täytäntöön laivavarusteita koskevan direktiivin

Lisätiedot

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies Trafin VAK päivä. VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies Trafin VAK päivä. VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies 3.2.2016 Trafin VAK päivä VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä Tukes lyhyesti Ydintehtävät: valvonta ja toimeenpano, viestintä ja kehittäminen Perustettu

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenne- ja viestintäministeriön virastouudistus ja sen tavoitteet Kokonaisvaltaista otetta ja tehokkuutta liikennepolitiikan valmisteluun ja toteutukseen

Lisätiedot

Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin. Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin

Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin. Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin Juha Pietarinen Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin - Voiko riski olla mahdollisuus myös lakisääteisten

Lisätiedot

Valviran strategiset linjaukset 2011 2015

Valviran strategiset linjaukset 2011 2015 Valviran strategiset linjaukset 2011 2015 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. sosiaali- ja terveydenhuollon, alkoholihallinnon

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008 1/5 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008 16.5.2008 N:o 612/71/2008 Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä

Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Marja-Liisa Partanen ylijohtaja, Valvira Hyte-päivät 4.-5.10.2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulu HYTE 4.10.2012 Oulu 1 Sosiaali-

Lisätiedot

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU keskustelutilaisuus rakennus- ja purkurakentamisen toimialojen edustajien ja rakennusmateriaalien kierrättäjien kanssa Helsinki 13.2.2019 Sari Kauppi, Suomen

Lisätiedot

Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet

Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet Risen strategiakartta Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle -2021 Vuoden toimenpiteet Arvot Perustehtävä Keskeiset tavoitteet Visio Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan kulmakivet Valmennamme rikoksettomaan

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot

YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Leena Ahonen 28.9.2016 Öljy- ja biopolttoaineala ry Ympäristö- ja turvallisuuspäivät 28.-29.9.2016 YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot Kemikaalivarastot

Lisätiedot

Valviran esittely. Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013. Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto

Valviran esittely. Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013. Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto Valviran esittely Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013 Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto 1 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto TEO ja STTV yhdistettiin 1.1.2009 Toimipisteet Helsinki;

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja

Lisätiedot

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä

Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta laajapohjaisella yhteistyöllä Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta hankkeen seminaari 14.12.2011 valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Pääministeri Jyrki Kataisen

Lisätiedot

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Pelastustoimi 2007-2012 Vuosi 2007 Pelastustoimi vahvasti hallitusohjelmaan Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano Lääkäri- ja pelastushelikopteriselvitys Selonteko hätäkeskusuudistuksesta Väestön

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta

Lisätiedot

Valviran strategia

Valviran strategia Valviran strategia 2016 2020 Miten valvonta voi tukea sote-uudistuksen tavoitteita seminaari 9.3.2016 Säätytalo Ritva Kujala, hallintojohtaja Jussi Holmalahti, johtaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Lapin maakunta ja soteuudistuksen viestintäryhmälle 12.10.2017 1 12.10.2017 Etunimi Sukunimi Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

Lasten turvallisuuspeli

Lasten turvallisuuspeli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Johanna Salomaa-Valkamo & Nilla Hietamäki Lasten turvallisuuspeli Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2015 Dipoli, Espoo 28.4.2015 Käytännön työtä yhteiskunnan

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2009

Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2009 Työ ja elinkeinoministeriön ja Kuluttajaviraston välinen tulossopimus vuodelle 2009 TEM 3646/040/2008 1. Yleistä 1.1. Toimintaajatus, visio ja arvot Kuluttajaviraston tehtävänä on kuluttajan aseman turvaaminen

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ on dynaaminen pelastustoimen TKI-toimintaa ohjaava asiakirja PETU10+:n teemat määritellään 10 vuoden perspektiivillä,

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot