Toimialan onnettomuudet 2013

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimialan onnettomuudet 2013"

Transkriptio

1 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit

2 Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2 yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa teknisen turvallisuuden indikaattorijärjestelmän. Indikaattoreilla pyritään seuraamaan turvallisuuden tason muutosta ja hyödyntämään saatua tietoa toiminnan suunnittelussa ja kohdentamisessa. Tukes seuraa turvallisuuden tason muutoksia paitsi onnettomuuksien ja teknisen vaatimustenmukaisuuden ja turvallisuuden kautta, myös yritysten turvallisuustoimintaa, kansalaisten toiminnan turvallisuutta sekä ohjausjärjestelmän toimivuutta kuvaavien tunnuslukujen avulla. Uusien indikaattoreiden kehitystyö jatkuu Tukesissa usealla toimialalla. 2

3 Arviointimalli yritysten turvallisuustoiminnan kokonaisvaltaiseen seurantaan Käytetään kemikaalituotantolaitosten ja räjähdetehtaiden valvonnassa Käytännön turvallisuustyötä arvioidaan viisiportaisella asteikolla Pyritään saamaan syvällisempää tietoa yritysten turvallisuustoiminnasta ja -asenteista Arvioitavia osa-alueita ovat vaatimusten tunnistaminen päätösten teko ja riskinarviointi johdon ja henkilöstön sitoutuminen poikkeama- ja vaaratilanteiden hallinta osaaminen ja koulutus tekninen toteutus ja toimintakunto toiminnan ohjeistus Mallia käytetään soveltaen myös muilla osa-alueilla 3

4 Onnettomuustietoihin perustuvat indikaattorit tavoite 216 Toimialalla kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien (pl. sähköpalokuolemat) lukumäärien 1 vuoden keskiarvo 7,4 7, 6,7,9,1 < 8,1 Sähköpalokuoleminen lukumäärä Vakavien kemikaalivuotojen (tutkintaluokkien 1, 2 ja 3) lukumäärä Tukesin valvontakohteissa (kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely) (yksittäinen vuosiarvo) Prosessiteollisuuden onnettomuuksien vuosittainen lukumäärä vähenee selkeästi vuosien keskimääräisestä tasosta (44) (yksittäinen vuosiarvo) Toimialueen sähköstä aiheutuvat tulipalot vähenevät samassa suhteessa kuin muut tulipalot (yksittäinen vuosiarvo) < < ** 3 < 89 *Ei ole vertailukelpoinen vuosiin , koska kirjaustapa muuttui. ** Alustava tieto 4

5 Toimialalla kuolemaan johtaneet onnettomuudet (pl. sähköpalokuolemat) lukumäärien 1 vuoden keskiarvo vuosina Tavoitetaso

6 Sähköpalokuolemat Tavoitetaso 6

7 3 Onnettomuuksissa kuolleet vuoden liukuva keskiarvo ,2,2 4,6 4,8 4,8 1 19,4 2,2 18,4 17, Sähköpaloissa kuolleet Muissa onnettomuuksissa kuolleet Onnettomuuksissa kuolleet Lukumäärä Sähköpaloissa kuolleet Muissa onnettomuuksissa kuolleet 7

8 Vakavat kemikaalivuodot tavoitetaso 8

9 Prosessiteollisuuden onnettomuudet (lkm) tavoitetaso 9

10 Yritysten ja kansalaisten turvallisten toimintatapojen arviointiin perustuvat indikaattorit Kemikaali- ja räjähdetuotantolaitokset Toimintatavoiltaan merkittävästi puutteellisten (tasolla -1 asteikolla -) tuotantolaitosten osuus kaikista ko. valvontakohteista vähenee (%-osuus) Tuotantolaitosten, joissa riskienhallinta on hyväksyttävällä tasolla (vähintään 3 asteikolla -), osuus kasvaa (%-osuus) Maakaasukohteet Maakaasutoiminnanharjoittajien ja käytön valvojien toiminta pysyy hyvällä tasolla (asteikko 1-3), keskiarvo > 2 Painelaitekohteet Rekisteröityjen painelaitteiden määräaikaistarkastusten kattavuus paranee (%-osuus) Tavoite < > > 2 > 2 > 2 > 2 > 2 > > 9 1) Tilastointimuutos: Arviointi kattaa kohteen viimeisimmän valvontakäynnin viimeisen 6 vuoden aikana. Ennen vuotta 212 tunnusluku perustui vain kyseisenä vuonna tarkastettuihin kohteisiin. 1

11 Merkittävästi puutteellisten kemikaali- ja räjähdelaitosten %-osuus tavoitetaso 11

12 Tuotantolaitokset (%), joissa riskienhallinta hyväksyttävällä tasolla tavoite 12

13 Tuotteiden, laitteistojen ja laitosten tekniseen turvallisuuteen ja luotettavuuteen perustuvat indikaattorit tavoite 216 Markkinoilta löytyneiden vakavasti puutteellisten sähkötuotteiden (taso -1 asteikolla -) vuoden keskiarvo pysyy alle 4 kpl/vuosi Sähkölaitteistojen vakavien teknisten puutteiden (taso -1, asteikolla -3) säilyy matalana. (%- osuus) alenee, % 3,9 % 4,3% 4% * 4 % * Luku täydennetään myöhemmin 13

Toimialan onnettomuudet 2012

Toimialan onnettomuudet 2012 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

Tukesin laajenevat tehtävät ja

Tukesin laajenevat tehtävät ja Tukesin laajenevat tehtävät ja kehitysnäkymiä Seppo Ahvenainen 4.11.2009 PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI TUKESin tehtävät TUKES

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 016 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Turvatekniikan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet / muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähkö- ja hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Sähkötapaturmat ja sähköpalot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Sähkötapaturmat ja sähköpalot Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Sähkötapaturmat ja sähköpalot Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2009

Toimialan onnettomuudet 2009 Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 TULOSSOPIMUS Dnro 11.11.2005 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita. TULOSSOPIMUS 14.11. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPI- MUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan keskus (Tukes)

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2010 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014. Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014. Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Muut asiat

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2011 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden

Lisätiedot

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 11.5.2011 Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Sisältö - YLEISTÄ TUKESISTA - MARKKINAVALVONTA - TUKESIN SÄHKÖTUOTEVALVONTA - MARKKINAVALVONNAN

Lisätiedot

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet. 1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Vuoden 2012 tiedot kaivoksissa sattuneista tapaturmista eivät ole vielä saatavilla. Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006 SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS 2006 1 16.1.2006 SM-2005-02529/Va-423 SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS 2006 1. Yleistä 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Arvot

Lisätiedot

Sähkö ja hissit. PL 66 (Opastinsilta 12 B) HELSINKI PUHELIN

Sähkö ja hissit. PL 66 (Opastinsilta 12 B) HELSINKI  PUHELIN Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 7 Sähkö ja hissit PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2008

Toimialan onnettomuudet 2008 Tukes-julkaisu 2/2009 Toimialan onnettomuudet 2008 Vaarallisten kemikaalien käsittely ja varastointi, nestekaasu, maakaasu, kaivokset, räjähteet ja ilotulitteet, vaarallisten aineiden kuljetus, painelaitteet,

Lisätiedot

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet. 1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet onnettomuudet eivät ole mukana näissä lukumäärissä Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskus www.turvallisuustutkinta.fi Tutkitaan Suuronnettomuudet Ilmailu, raideliikenne ja vesiliikenne

Lisätiedot

Tukes edistää teknistä turvallisuutta Suomen elinkeinoelämässä sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Tukes edistää teknistä turvallisuutta Suomen elinkeinoelämässä sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita. Tulossopimus 11.11. TEM/2773/00.03.01.02/ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista esim. valvontakäynneillä,

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Suomen kaivosturvallisuuden neuvottelukunta. Pertti Kortejärvi

Suomen kaivosturvallisuuden neuvottelukunta. Pertti Kortejärvi Suomen kaivosturvallisuuden neuvottelukunta Pertti Kortejärvi Suomen kaivosturvallisuuden neuvottelukunta Toimiala Suomessa oli vuonna 2013 n.40 toimivaa kaivosta, kaivoslupia 52 Metallikaivoksia 12 kpl,

Lisätiedot

Tilastollinen tutkimus Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Antti Nenonen, Tukes

Tilastollinen tutkimus Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Antti Nenonen, Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Tilastollinen tutkimus 1.1.2001-31.12.2006 Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Määritelmät Sähköpalo: tulipalo, jossa palon mahdollistavana syttymisenergialähteenä on sähkö Sähköpalokuolema:

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013 EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Esityksen sisältö Tukesista lyhyesti Ekosuunnittelun ja energiamerkinnän

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2007

Toimialan onnettomuudet 2007 Tukes-julkaisu 2/2008 Toimialan onnettomuudet 2007 Kaisa Heinsalmi Mariana Mattila TURVATEKNIIKAN KESKUS Helsinki 2008 1 Turvatekniikan keskus Julkaisija Turvatekniikan keskus Julkaisuaika 6/2008 Tekijät

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva 24.10.2013

RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva 24.10.2013 RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY Kari Lohva 24.10.2013 Turvallisuustavoitteita Ei kuolemantapauksia Ei vakavia tapaturmia Nolla tapaturmaa Tapaturmapyramidi - Vähentämällä tapaturmien määrää vähenevät

Lisätiedot

Lasten turvallisuuspeli

Lasten turvallisuuspeli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Johanna Salomaa-Valkamo & Nilla Hietamäki Lasten turvallisuuspeli Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2015 Dipoli, Espoo 28.4.2015 Käytännön työtä yhteiskunnan

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Sähköpalokuolemat Suomessa

Sähköpalokuolemat Suomessa Sähköpalokuolemat Suomessa Tilastollinen tutkimus..-3..6 Veli-Pekka Nurmi, TTY Määritelmät Sähköpalo: tulipalo, jossa palon mahdollistavana syttymisenergialähteenä on sähkö Sähköpalokuolema: kuolema, joka

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Hissit Tukesin hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. hissien asennus-, muutos-, korjaus- ja huoltotyöt hissejä tarkastavien

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksien ehkäisy 2012, Espoo 7.2.2012 Johtaja, dosentti Direktör, docent Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Olycksutredningscentralen Uutisointia:

Lisätiedot

Kirjataan tarkastukseen osallistujat. Tukesin edustaja toimii puheenjohtajana ja sihteerinä.

Kirjataan tarkastukseen osallistujat. Tukesin edustaja toimii puheenjohtajana ja sihteerinä. Tarkastusohjelma 1. Tarkastuksen avaus ja läsnäolijat Kirjataan tarkastukseen osallistujat. Tukesin edustaja toimii puheenjohtajana ja sihteerinä. 2. Kohteen esittely ja toimintaan liittyvät vaarat 1 5

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ

TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TEHTÄVÄ, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA PAINOPISTEALUEET 2005 2009 1.1 Laissa ilmastu tehtävä

Lisätiedot

Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote

Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote VERMON VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Vermon lämpökeskuksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä. Tiedotteessa

Lisätiedot

Painelaitteiden seuranta

Painelaitteiden seuranta Ohje 11/2015 13.11.2015 0 (5) Tukes-ohje 11/2015 Painelaitteiden seuranta Painelaitteiden seuranta Ohje 11/2015 13.11.2015 1 (5) Sisältöalue Painelaitteen määräaikaistarkastuksen korvaaminen painelaitteiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2011 Osa 5 Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2014

Toimialan onnettomuudet 2014 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2006

Toimialan onnettomuudet 2006 TUKES-julkaisu 3/2007 Toimialan onnettomuudet 2006 Kaisa Heinsalmi Mariana Mattila TURVATEKNIIKAN KESKUS Helsinki 2007 1 2 Turvatekniikan keskus Julkaisija Turvatekniikan keskus Julkaisuaika 6/2007 Tekijät

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2010 Osa 5 Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset 1 VAAROJA JA RISKEJÄ VÄHENTÄVIÄ TEKIJÖITÄ vaarat ja riskit Tekniikan tuoma muutos Koulutus, yrityskulttuurin muutos Henkilökohtaisen ajatustavan muutos ja sitoutuminen turvallisiin työ- ja toimintatapoihin

Lisätiedot

2

2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Liesien aiheuttamat kuolemantapaukset ovat lisääntyneet. Sähkölieden päälle jättäminen valvomattomana, ajoittain yhdistettynä päihteiden käyttöön ovat suurin syy liesipaloihin. Nykyajan

Lisätiedot

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet Valvira valvoo terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valmistusta ja markkinoita sekä edistää käytön turvallisuutta. Valmistajat vastaavat siitä, että tuotteiden

Lisätiedot

Turvallisuuden tila tieliikenteessä

Turvallisuuden tila tieliikenteessä Turvallisuuden tila tieliikenteessä Liikenneturvallisuuspäivät 13.2.213 Anders Granfelt Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Esityksen sisältö Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi Historia Organisaatio

Lisätiedot

Lentoliikenteen turvallisuus Ilmailun turvallisuuskulttuuri. Kim Salonen Ylijohtaja 7.9.2009

Lentoliikenteen turvallisuus Ilmailun turvallisuuskulttuuri. Kim Salonen Ylijohtaja 7.9.2009 Lentoliikenteen turvallisuus Ilmailun turvallisuuskulttuuri Kim Salonen Ylijohtaja 7.9.2009 Ilmailun turvallisuus Ilmailu on perusluonteeltaan riskialtista toimintaa Turvallisuuden parantaminen ja ylläpitäminen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014 Urho Säkkinen Valvontahavaintoja Valvonta satunnaisotokseen perustuvaa tai kentältä saatuun palautteeseen Pienehköt asiat jääneet hoitamatta

Lisätiedot

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON (Tukes) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015 Johtokunta hyväksynyt 20.9.2010 (Turvatekniikan keskuksen toiminnan osalta) 2(10) 1 Johdanto Turvallisuus- ja kemikaaliviraston

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2005

Toimialan onnettomuudet 2005 TUKES-julkaisu 3/2006 Toimialan onnettomuudet 2005 Mariana Mattila Merja Rusanen TURVATEKNIIKAN KESKUS Helsinki 2006 1 2 Turvatekniikan keskus Julkaisija Turvatekniikan keskus Julkaisuaika 5/2006 Tekijät

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

ONNETTOMUUSKATSAUS 2006

ONNETTOMUUSKATSAUS 2006 ONNETTOMUUSKATSAUS 6 TURVATEKNIIKAN KESKUS TUKESin onnettomuuskatsaus 6 ONNETTOMUUSKATSAUS 6 TUKES valvoo turvallisuutta Turvatekniikan keskus (TUKES) toimii Suomessa toimialansa teknisen turvallisuuden

Lisätiedot

Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin

Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin 1 2 3 Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin kirjattiin myös rakennuspalovaarat, joissa tuli ei ole

Lisätiedot

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1 Kohti nollaa Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Teemaseminaari 26.1.2012 26.1.2012 Edu/UHy 1 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Tavoiteltavat muutokset verrattuna vuoteen 2010 Ammattitautien

Lisätiedot

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset www.turvallisuustutkinta.fi SPPL, Kouvola 30.10.2014 Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset Onnettomuuksien tutkinnan tarkoitus Tutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien

Lisätiedot

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote JOENSUUN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Joensuun voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES)

PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) TAUSTASELVITYKSET SÄHKÖLAITTEIDEN PALO-OMINAISUUDET Sähköpalojen henkilöja omaisuusvahingot 3/1997 * Palonsyyntutkinnan kehittäminen ja

Lisätiedot

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Fingridin työturvallisuushanke 2012 Tavoitteena 0 tapaturmaa Fingridin työmailla kehittää työturvallisuuskulttuuria

Lisätiedot

2

2 1 2 3 Tukes tilastoi tämän kalvon sähköpalotilastoihin vain ne rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, vastaavaan tilastoon kirjattiin myös rakennuspalovaarat,

Lisätiedot

Osa tapauksista on mukana myös tämän kalvosarjan prosessiteollisuuden onnettomuuksia koskevassa osassa.

Osa tapauksista on mukana myös tämän kalvosarjan prosessiteollisuuden onnettomuuksia koskevassa osassa. Kemikaaleja käsittelevissä taulukoissa ei ole mukana nestekaasu-, maakaasu- ja räjähde- ja ilotulitetapauksia, jotka on käsitelty tämän osan lopussa omina tuloksinaan. Osa tapauksista on mukana myös tämän

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta ja sen seuranta Riikka Rajamäki 14.11.2017 Tampere Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10. Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta

Lisätiedot

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety

Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Sähkö & paloturvallisuus konseptiin kuuluvat ratkaisut Innovaatiot ja niiden tuotteistaminen Oy Ajokoirantie 5B, 02940 Espoo +358 40 849 2224 pentti.kautto@anlix.fi

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Yritysturvallisuuden, T-110.5690 Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Kirjan tiedot Turvallisuusjohtaminen Pertti Kerko ISBN 952-451-0413 PS-kustannus Aavaranta-sarja no. 49, v.2001 Sivuja 368 Hinta ~50 eur

Lisätiedot

Onnettomuustutkinta turvallisuuden kehittäjänä

Onnettomuustutkinta turvallisuuden kehittäjänä ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS CENTRALEN FÖR UNDERSÖKNING AV OLYCKOR ACCIDENT INVESTIGATION BOARD FINLAND Sörnäisten rantatie 33 C, 00580 Helsinki, Finland www.onnettomuustutkinta.fi Onnettomuustutkinta turvallisuuden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Työntekijöiden altistuminen väkeville hajukaasuille Stora Enso Oyj:n Veitsiluodon tehtailla 7.11.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Työntekijöiden altistuminen väkeville hajukaasuille Stora Enso Oyj:n Veitsiluodon tehtailla 7.11. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Työntekijöiden altistuminen väkeville hajukaasuille Stora Enso Oyj:n Veitsiluodon tehtailla 7.11.2016 Tapahtumien kulku Hajukaasujärjestelmän häiriöt vuonna 2016

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valvonta osana muuta valvontatoimintaa 2013

Pelastuslaitoksen vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valvonta osana muuta valvontatoimintaa 2013 Pelastuslaitoksen vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valvonta osana muuta valvontatoimintaa 2013 Anu Puttonen Johtava palotarkastaja Vaarallisten kemikaalien valvonta Tavoite -ehkäistä ja torjua vaarallisten

Lisätiedot

Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen

Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 3.5.2017 Seppo Niemi Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen Markkinavalvonnassa usein havaittuja puutteita 1 Sisältö 1. Muodolliset puutteet (merkinnät, asiakirjat)

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 TULOSSOPIMUS Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio Turvatekniikan

Lisätiedot

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote

Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto

SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS Pelastusosasto SISÄASIAINMINISTERIÖ TULOSSOPIMUS 1 3.1. SM--02074/Va-423 SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄ- LINEN TULOSSOPIMUS 1. YLEISTÄ 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Arvot 1.3 Visio 2015

Lisätiedot

Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta

Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta www.toyota-forklifts.fi Turvallisuus osana päivittäistä liiketoimintaasi Työtapaturmilla on alentava vaikutus tuottavuuteen. Tutkimukset Euroopassa

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2009 2012

TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2009 2012 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2009 2012 Johtokunta hyväksynyt 28.9.2007 1 Johdanto...2 2 Toiminta-ajatus, arvot ja visio...2 3 Tukesin toiminta-alueet...3 4 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet Osa 5 Vaaralliset kemikaalit

Toimialan onnettomuudet Osa 5 Vaaralliset kemikaalit Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 5 Vaaralliset kemikaalit PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten

Lisätiedot

Valvontakäyntiin (palotarkastus) osallistuminen

Valvontakäyntiin (palotarkastus) osallistuminen Ohje 1(5) OHJE PELASTUSVIRANOMAISEN VALVONTAKÄYNTIIN OSALLISTUVILLE Pelastuslain (379/2011) 2. luku sisältää yleisiä, kaikkia kansalaisia koskevia velvoitteita ehkäistä onnettomuuksia ja toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

Kohdennetut kysymykset (Pääesikunta ja Puolustushallinnon rakennuslaitos)

Kohdennetut kysymykset (Pääesikunta ja Puolustushallinnon rakennuslaitos) Puolustushallinnon rakennuslaitos Lausunto 14.03.2017 182/3500/2017 Asia: 1952/40.02.00/2008 Lausuntopyyntö puolustusministeriön kemikaaliasetuksista Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne

Lisätiedot

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio

Lisätiedot

PERA HANKE. PERA turvallisuusjohtamisen tietojärjestelmä osaksi pelastuslaitosten päivittäistä turvallisuustoimintaa

PERA HANKE. PERA turvallisuusjohtamisen tietojärjestelmä osaksi pelastuslaitosten päivittäistä turvallisuustoimintaa PERA HANKE PERA turvallisuusjohtamisen tietojärjestelmä osaksi pelastuslaitosten päivittäistä turvallisuustoimintaa 1.6.2014-31.8.2015 PERA II jatkohanke 1.9.2015-30.4.2016 10.5.2016 1 HANKKEEN TAVOITTEET

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna 20.1.2014 Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Sisältö TUKES VALVOO TOIMINNAN ERI VAIHEISIIN LIITTYVIÄ

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2008

TURVATEKNIIKAN KESKUS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2008 TURVATEKNIIKAN KESKUS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2008 Johtokunta hyväksynyt 9.3.2009 1. TOIMINTAKERTOMUS...3 1.1. JOHDON KATSAUS...3 1.2. TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS... 5 1.3. TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS...

Lisätiedot