RAAKALEIVONNAISTEN VALMISTUS
|
|
- Maija Heino
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAAKALEIVONNAISTEN VALMISTUS
2 RAAKALEIVONNAN KURSSI KURSSI JOLLA OPIT KUINKA PÄIVITTÄÄ LEIVONTA HERKULLISIIN JA TERVEELLISIIN RAAKAJÄLKIRUOKIIN HELPOSTI & HAUSKASTI Herkullisuus, terveys, laatu ja rakkaus ruokaan
3 Maria Lönnqvist on raakaleivonnan spesialisti. Raakaleivonnaiset ovat hieno tapa nauttia elämästä ja herkkuhetkistä vieläkin paremmin. Maria on valmentanut satoja ihmisiä raakaleivonnan parissa, luonut uusia reseptejä ja nostanut raakaleivonnaiset kakuista jäätelöihin ilmiömäisesti suomalaisten tietoisuuteen. Marian innostus raakaleivontaan on mukaansa tempaavaa. Raakaleivonnassa käytetään paljon kotimaisia raaka-aineita sesonkien mukaan, erilaisia pähkinöitä, tuoreita sekä kuivattuja marjoja ja hedelmiä, hunajaa, aitoa vaniljaa ja mausteita sekä monia eksoottisempia superruokia. Raakaleivonnaiset ovat luonnostaan hyvin allergiavapaita, sillä resepteissä ei käytetä gluteeniviljoja, maitotuotteita, kananmunaa tai soijaa. "Olen aina ollut kiinnostunut leipomisesta, ruoanlaitosta sekä terveydestä. Löysin tavan yhdistää herkullisen maun ja huipputerveellisyyden kun aloitin raakaruokien valmistuksen. Intohimonani ovat herkulliset ja laadukkaat luonnon raaka-aineet ja toivon raakaleivonta-innostuksen leviävän yhä eteenpäin. Rakastan työtäni ja ihmisiä, joita olen saanut tavata. Tämä on yksinkertaisesti ihan parasta."
4 KAIKEN ALKU! RAAKA-AINEET Keittiöfilosofiassani laadukkaat raakaaineet ovat tärkein osa, vaikuttaahan raaka-aineen laatu suoraan lopputuloksen, raakaleivonnaisen, makuun. Aloita niistä mitä on käytettävissäsi ja kokeile rohkeasti uusia! Hanki parhaassa tapauksessa ainekset sellaisenaan niin, ettei mukaan ole lisätty mitään ylimääräistä, esimerkiksi suolaa, sokeria, lisäaineita, torjunta-aineita tai muita maatalouskemikaaleja. Luomusertifikaatti on usein tae siitä, että tuote on puhdas. Monet tunnetut laadukkaat ainekset ovat luonnonmukaisesti viljeltyjä tai luonnonvaraisesti, villinä, kasvaneet.
5 RAAKA-AINEET Pähkinöiden ja siementen liottaminen vedessä on tärkeää, sillä se poistaa pähkinöissä olevat entsyyminestäjäaineet mitkä estävät muiden ravinteiden imeytymistä. Liottaminen myös neutralisoi fytiinihappoa ja aktivoi ravinteita, jolloin niistä saa hyödynnettyä kaikki terveysvaikutukset. Liottaminen helpottaa pähkinöiden tehosekoittamista ja pinnalta huuhtoutuu mahdolliset pölyt ja epäpuhtaudet. Helppo tapa on liottaa pähkinöitä vedessä yön yli. Liotan itse suuren määrän pähkinöitä kerralla, jonka jälkeen kuivatan pähkinät kuivurissa 40 C asteessa kunnes ne ovat täysin kuivia ja säilön ne lasipurkkeihin. Näin pähkinät ovat heti valmiita käytettäväksi pitkän aikaa. PÄHKINÄT Pähkinät ovat luonnon energiapakkauksia. Kaikkia pähkinöitä yhdistää vaihteleva koostumus rasvaa ja proteiinia sekä kattava pakkaus mineraaleja ja vitamiineja. Monissa pähkinöissä on E-vitamiinia, mikä auttaa esimerkiksi pitämään ihon pehmeänä ja sileänä. Pähkinöitä ei kuitenkaan suositella syötävän suuria määriä kerrallaan sellaisenaan, se on kova paikka ruoansulatukselle. Kaikkea kohtuudella, kuten tämä lause vitsikkäästi sanoo: If you eat too many nuts, you become nuts. Cashewpähkinä on ainoa kaikista pähkinöitä, jonka saa tehosekoitettua täysin veteen. Lisäksi se on vaalea sekä maultaan makea ja kermainen, mikä tekee siitä parhaan pähkinän kotitekoisen maidon ("nut mylk"), kerman ja joghurtin valmistukseen. Cashew sisältää myös hiilihydraatteja, mikä tekee siitä hieman makean. Cashewpähkinöitä voi liottaa vedessä 2-21 tuntia. Big Tree Farms tai Tru Ra - nimisellä purkilla varustetut indonesialaiset luomulaatuiset cashewpähkinät on käsin kuorittu ja esiliotettu, mikä on mielestäni parasta mitä on tarjolla maun perusteella ja esiliotus säästää liottamisen ja kuivaamisen työltä. 2
6 Parapähkinä sopii parhaiten suolaisten raakaleivonnaisten pohjataikinaan. Parapähkinä on myös oikea seleenipommi, vain parista parapähkinästä saa katettua päivän seleenintarpeen. Tämä on loistavaa, sillä Suomen maaperä on seleeniköyhä emmekä välttämättä saa tätä antioksidanttia tarpeeksi luonnostaan. Parapähkinöistä saa myös oivallista parmesaania, kun jauhat ne jauheeksi yhdessä merisuolan ja valkosipulin kanssa. Parapähkinöitä ei tarvitse liottaa. Pekaanipähkinä on paras valinta, jos haluat mahdollisimman hyvän cookie-pohjan leivonnaisille. Pekaanipähkinä yhdistettynä esimerkiksi taateleihin, raakakaakaoon ja hyvään suolaan, muodostaa erinomaisen keksitaikinan. Pekaanipähkinää kannattaa liottaa 4-6 tuntia. Macadamiapähkinä on makea ja suloinen, jälkiruokiin oivallinen pähkinä. Macadamiäpähkinäöljy on erinomainen lisä maun puolesta vaniljaisiin raakaleivonnaisiin ja sileänpyöreän muotonsa ansiosta ne sopivat myös koristeluun. Pähkinät sisältävät rasvaa eniten kaikista, jopa yli 75%. Macadamiapähkinöiden erityispiirre on niiden sisältämä harvinainen omega-7-rasvahappo. Macadamiäpähkinöitä ei tarvitse liottaa. Kookos on todellista kauneusruokaa. Raakaleivonnassa kookosta lisätään taikinaan, ja kun leivos laitetaan kylmään se jähmettyy ja tuo tarvittavaa jämäkkyyttä leivonnaisiin. Kookosöljyä voi myös tehosekoittaa kahvin tai eliksiirijuomien joukkoon, mikä tekee niistä herkullisen kermaisia. Kookosöljy on nestemäistä yli 23 C asteen lämpötilassa ja sitä on helpoin käyttää pehmeänä, huoneenlämpöisenä. Kookosöljy on vieläpä ulkoisesti käytettynä hyvä ihovoide, sillä se tuoksuu ihastuttavalta, imeytyy hyvin ja on antibakteerista. Kookosöljy kiihdyttää aineenvaihduntaa ja auttaa korjaamaan vaurioutuneita soluja, mikä tekee siitä kauneusruokaa. Dr. Goerg-merkin luomulaatuinen kookosöljy kylmäpuristetaan tunnin kuluessa hedelmälihan kuorimisesta, tämän vuoksi maku ja aromi on mielettömän tuore ja ainutlaatuinen. Kookoksen lihaa voi käyttää jauhona, hiutaleina tai lastuina tuomaan koostumusta raakaleivonnaisiin ja trooppista makua koristeena.v v sekä raakajälkiruokien Kookosvesi on erittäin suosittu palautusjuoma sen nesteyttävien ominaisuuksien ansiosta. Kookospalmusta saadaan myös palmusokeria. 3
7 Manteli on monikäyttöinen miedon maun ansiosta. Siitä voi valmistaa mantelimaitoa sekä käyttää kuitua ja jauhoa TAATELIT raakaleivonnaisissa. Oma suosikkini on marcona-lajikkeen manteli. Se on espanjalainen jälkiruokamanteli, joka on Taatelit ovat yleisin raakaleivonnaisten pohjan ainesosa - tavanomaista pyöreämpi ja makeampi. Liota manteleita 8-12 usein pohja koostuu 50/50 pähkinöitä ja taateleita. Taatelin tuntia. Niitä voi idättää lävikössä qmaku vielä 12 tuntia, kunnes on karamellimainen ja luontaisen sokerin lisäksi se q mantelista kasvaa pieni valkoinen qsisältää itu. vitamiineja ja mineraaleja. Taatelipuu on yksi qvanhimmista viljeltävistä puista. Sen juuret ulottuvat 6000 qvuoden taakse. qmennään taatelibasaarille. Taateleita myydään muutamalla qeri tavalla pakattuna, suurin ero on tuoreudessa. Tutuimpia qovat rutikuivat taatelit pusseissa ja tiiviissä pienissä TATTARI qpaketeissa maustehyllyn luona, näistä on myös kivet Tattari on suosittu gluteenittomassa qpoistettu. leivonnassa ja idätetty Tuoreita taateleita on helpompi tehosekoittaa tattari on tuttu raakaruoan ja elävän qtaikinaan ravinnon ystäville kuin kuivia. tuorepuurojen pohjana. Tattarissa on miedon pähkinäinen qparhaimpia Parhaimpia ovat suuret ja pehmeät puolikuivatut medjool- maku. Tattaria käytetäänkin aina idätettynä, mikä lisää qtaatelit, taatelit, joita myydään irtotuotteena hyvinvarustetuissa siementen elinvoimaisuutta. Tattari ei lukeudu viljakasveihin. Liota tattaria vedessä 15 minuutista kahteen tuntiin, huuhdo huolellisesti ja idätä lävikössä 1-2 vuorokautta muutaman kerran huuhdellen. Kuivatetut idut sopivat täydellisesti aamiaismuroiksi pähkinämaidon, rusinoiden, maca-jauheen ja hunajan kera! super- tai ekomarketeissa sekä useissa verkkokaupoissa. Medjool-taatelit ovat usein luomulaatuisia. Hyvä vaihtoehto on myös tuoretaateli. Tuoreita taateleita myydään K- markettien hedelmähyllyllä RM-importin kartonkilaatikoissa. 4
8 MAUSTEET Muskottipähkinä kasvaa Aasian maustesaarilla. k kmuskottipähkinällä on rauhoittavia ja ruoansulatusta kedistäviä vaikutuksia. Upean makuinen muskotti sopii Kardemumma on rauhoittava mauste ktäydellisesti kaikessa muiden pähkinäisten ja vahvojen makujen ihanuudessaan. Kardemumman siemenet kjoukkoon. kasvavat pienten palkojen sisällä terttuina. Kerääminen on haasteellista, sillä palko halkeaa täysin kypsänä ja aromi alkaa heti haihtua. Siksi usein myydään hieman raakaa ksitruuna kardemummaa. Lähi- tuo raikkautta raakaleivontaan. Sitruuna sisältää idässä kardemumman maustama arabialainen kmuun kahvi on muassa suojaavia flavonoideja, joita esiintyy suurissa vieraanvaraisuuden osoitus ja legendan kmäärin mukaan juuri kuoressa ja sen alla, joten sitruunan kuorta asunnonvälittäjät laittavat kuumaan uuniin kardemummaa kannattaakin käyttää esimerkiksi kakkujen pohjassa ennen näyttelyä, jotta asunto tuoksuu kmantelin kotoisalta. ja taatelin kanssa. Sitruunassa on myös limoniinia, kjoka torjuu viruksia. Sitruuna alkalisoi ja puhdistaa elimistöä. Kanelia on saatavilla yli 300 lajikkeesta. Kaikista hienoimpana pidetään Ceylonin saarelta olevaa lajiketta, Ceylonin aitokanelia. Suomessa yleinen kaneli on kassiakaneli, joka on kitkerää ja halvempaa kuin aitokaneli. Monessa pakkauksessa ei lue kumpi on kyseessä, mutta yleisesti luomumaustebrändit myyvät juuri ceyloninkanelia. Kanelipuun kaarnalla on monimuotoista lääkekäyttöä ja tämäkin mauste löytyy maailman vanhimmaksi eläneiden ihmisten ruoka-ainelistalta. Se tasaa verensokeria ja sopii erinomaisesti tasapainottamaan makeita makuja. Vanilja lumoaa hempeällä tuoksullaan. Vaniljalla on yrttinä rentouttava vaikutus ja sitä käytetäänkin aromaterapiassa. Hienoimpana vaniljana tunnetaan bourbon-lajikkeen vanilja. Vanilliinisokerista tunnetu vanilliini on synteettinen versio vaniljasta. Vanilliini valmistetaan selluloosateollisuuden sivutuotteista. Ripaus suolaa auttaa nostamaan maut esiin ja onkin tärkeää käyttää laadukasta suolaa. Valkaistu suola maistuu melko kitkerältä, teolliselta ja monet kokit ovat vaihtaneet sen pois maistettuaan luonnollisia suoloja. 5
9 Suosi merestä kuivattua harmaata suolaa tai muinaisten sisämaan merenpohjista louhittua vaaleanpunaista suolaa. Suolat kulkevat monilla nimillä: Celtic Sea Salt, Himalajan vuorisuola, kristallisuola, ruususuola, puhdistamaton suola, harmaa merisuola. Jodin saannin takaamiseksi ota ruoanlaittoon merileviä, kuten dulse, nori, wakame ja kelp, jotka ovat rikkaimpia luontaisen jodin lähteitä. Niitä on helppo lisätä suolaisiin ruokiin. MAKEUTUS Herkkujen makeutukseen on aivan valtava valikoima luonnon karkkeja. Moni herkkupeppu valitsee valkaistun sokerin sijaan laadukasta hunajaa, palmusokeria, jauhettua tai uutettua stevia- kasvia, koivuxylitolia, agave-, yacon- tai vaahterasiirappia, marjoja ja hedelmiä sekä makeita juureksia. Silkkiäispuun mulperinmarjat maistuvat aivan toffeelta ja kuivattuna ne ovat koostumukseltaankin karamellia. Hunaja sisältää runsaasti mineraaleja, antioksidantteja, probiootteja ja entsyymejä, koska se on syntynyt luonnon kukkien ravinteista ja mehiläisten entsyymeistä. Maailman pisimpään eläneiden ihmisten ruokavalioon on usein h kuulunut hunaja ja sitä on käytetty vuosisatoja lääkinnällisesti. Suomalainen hunaja on pästöroimatonta ja yleisesti huippulaadukasta, joten sitä voikin ylpeydellä suosia. Parhaassa tapauksessa suosi hunajaa jonka tuottaja on tuttu tai tiedät muuten, että mehiläisiä hoidetaan hyvin. Muihinkin mehiläistuotteisiin kannattaa ehdottomasti tutustua. Royal Jelly, kuningatarmehiläisen ravinto, tunnetaan jo kauneudenhoidossa. Kennohunajasta voi makustella hunajan hienoja aromeita vähiten käsitellyssä muodossa ja siitepöly korvaa nonparellit. Kookospalmusokeri on tuotettu kookospalmujen makeasta nektarista ja se on mielestäni paras kuivasokeri. Siinä on aavistuksen savunmakuinen ja karamellimainen aromi. Palmusokerilla on myös matala glykeeminen indeksi (35), eli se ei heilauta verensokeria kuten valkoinen sokeri, jonka GL on yli 70. Lucuma on mangon tapainen, jauhomaisempi Perussa kasvava hedelmä ja siitä kuivattu ja jauhettu jauhe sopii tuomaan pehmeän kinuskista makua moneen jälkiruokaan. Lucuman kullankeltanen hedelmäliha sisältää muun muassa B-vitamiineja. 6
10 PAKURIKÄÄPÄ Pakurikääpä on yleinen mustaksi hiiltyneen näköinen lahottajasieni koko Suomessa. Eniten sitä löytyy hies- ja rauduskoivun kyljestä ja sitä on käytetty sota-ajalla kahvinkorvikkeena, ''tikkateenä''. Se sisältää 215 erilaista ravinnollisesti arvokasta yhdistettä. Pakuri on 22 kertaa voimakkaampi antioksidanttien lähde kuin mustikka ja voimakas adaptogeeni, eli se auttaa kehoa ja mieltä sopeutumaan erilaisiin stressitiloihin. Pakuri on yksittäisenä aineena tehokas immuniteetin vahvistaja ja siitä on hyötyä myös kauneudenhoidossa ihon kunnon parantajana. Hauduke on pitkään keiteltynä hyvin tummaa ja siinä on hivenen vaniljainen aromi. Pakurihauduke sopii hyvin tee- ja kahvihetkiin ja siltä voi käyttää kylmänä tavallisen veden sijaan eri resepteissä, esimerkiksi smoothieiden ja keittojen pohjana. Hauduketta voi myös maustaa vaniljalla, lakritsanjuurella, chilillä tai inkiväärillä. Pakurikääpää saa jauhettuna hyvin varustetuista luontaistuotekaupoista tai voit käydä hakemassa sellaisen lähimetsästä, mutta muista kysyä maanomistjaan lupa tai suosi pakurituotteita, joiden takana toimii fiksuja ihmisiä - pakuri on arvokas luonnonvara. Suosittelen tutustumaan Jaakko Halmetojan kirjaan Pakurikääpä. METSÄMARJAT Suomen luonnon makein marja, mustikka, on parasta mitä tiedän. Mustikka tunnetusti hellii silmiä ja sisältää rutkasti ravinteita. Mustikalla voit värjätä myös cashewkerman, tai maidon, villin violetiksi. Voimme olla iloisia, että Suomessa saa lähimarketista ympäri vuoden niinkin alkuperäisiä raakaaineita, kuin metsämarjoja. MACA Maca-juurta on viljelty Perun Andeilla noin 2600 vuotta. Maca-juuria on valkoisia, keltaisia ja punaisia ja ne ovat tyypillisesti hieman naurista isompia. Maca on voimakas adaptogeeni, eli sen avulla keho kykenee s sopeutumaan haastaviin olosuhteisiin, esimerkiksi stressiin. Macasta on myös hyötyä hormonitoiminnan tasapainottajana. Se sisältää huikean määrän ravinteita, muun muassa 18 aminohappoa, kasvisteroleja, B- vitamiineja, C-vitamiinia, kaliumia, kalsiumia, fosforia, natriumia, rautaa ja sinkkiä. sinkkiäṡ 7
11 KAAKAOTUOTTEET Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Musta kulta, jumalten ruoka, suklaa. Erilaiset suklaat ovat ylivoimaisesti suosituinta herkkua ympäri maailman ja suklaaseen linkittyy paljon maagisuutta. Kaupoista yleisesti löytyvä 200g suklaalevy sisältää kuitenkin vain parin kaakaopavun verran aitoa kaakaota erilaisten täysin luonnottomien täyteaineiden lisäksi. Suursuklaatehtaiden työntekijät eivät edes tunnista kaakaopapua. Suurin osa marketeista löytyvistä kaakaotuotteista on kuumennettu erittäin korkeissa lämpötiloissa, jolloin herkät ravinteet tuhoutuvat. Kokonaisilla kaakaopavuilla voi koristella leivonnaisia ja kaakaopapurouheella saa kivoja suutuntumia. Kaakaopavuista voidaan puristaa 100% kaakaomassaa tai erotella se kaakaovoiksi ja kaakaojauheeksi. Kaakaopavuista kylmäpuristettu raaka kaakaovoi sopii raakaleivonnaisiin tuomaan lopputulokseen jämäkkyyttä ja hentoa kaakaon makua. Tumman suklaan terveysvaikutukset tunnetaan, mutta vielä huikeampaa on raaka, aito kaakao, joka sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa. 10% kaakaon painosta on antioksidantteja. Se sisältää kaikista ruoka-aineista eniten magnesiumia (550mg/100g!) ja lisäksi se on erinomainen lähde raudalle, mangaanille, kromille, rikille, kuparille ja sinkille. Raakakaakaon ainutlaatuiset yhdisteet nostavat mielialaa ja lisäävät aivojen luovien osien toimivuutta. Kaakaon sisältämällä teobromiinilla on myös piristävä vaikutus ja toisin kuin kofeiinilla, se on melko pitkäkestoinen. Raakakaakao toimii loistavana kehon sisäisenä lämmittäjänä ja auttaa keskittymiskykyyn. Tru Ra tai Big Tree Farmsin aidosti ja rehellisesti kylmämenetelmin tuotetut kaakaotuotteet tulevat balilta. Kaakaopavut kasvavat ekosysteemille fiksusti muiden hedelmäpuiden eja kasvillisuuden joukossa ja ne fermentoidaan, mikä vähentää kaakaon happamoittavaa vaikutusta. 8
12 SYKSYINEN! SUKLAA ELIKSIIRI! f CASHEW MAITO 0.5 l pakurikääpähauduketta tai vettä 0.5 dl cashewpähkinöitä SUKLAA-ELIKSIIRI 1-2 rkl raakakaakaojauhetta 2 rkl kaakaopapurouhetta 1 rkl palmusokeria tai hunajaa 1 rkl maca-jauhetta 1/2 tl aitoa vaniljaa 1 tl ceylonin kanelia ripaus muskottipähkinäjauhetta ripaus laadukasta suolaa
13 RESEPTI & VINKIT! RESEPTI Hauduta pakurikääpäjauhetta tai palasia kattilassa vedessä, kunnes pakurista irtoaa väriä. Mitä tummempaa pakurihauduketta, sen parempi. Mittaa cashew-maidon ainekset tehosekoittimeen ja sekoita niitä niin kauan, että cashewpähkinät liukenevat nesteeseen täysin. Lisää joukkoon suklaa-eliksiirin ainekset ja sekoita, kunnes seos on sileää. Kaada juoma kuppeihin. Sirottele päälle mehiläisten siitepölyä, mulperinmarjoja tai palmusokeria. Nauti! Cashewpähkinä on paras maitopähkinä, sillä se sekoittuu veteen täysin ja on mielestäni parhaan makuinen, mutta voit tehdä pähkinämaitoa myös esimerkiksi hasselpähkinöistä, pekaanipähkinöistä, kaurasta tai manteleista. Esimerkiksi hampunsiemenmaidosta kannattaa siivilöidä kuitu pois. Tällöin kaada seosta vähitellen pähkinämaitopussiin ja purista maito kankaan läpi tai siivilöi se pienisilmäisen siivilän läpi litran astiaan. Purista kuidusta mahdollisimman paljon nestettä pois. Kuidun voit käyttää raakaleivonnaisissa, esimerkiksi pohjassa. Voit leikitellä raaka-aineilla eliksiirissä, maistella ja lisätä suosikkimausteistasi. Tämä on sinun hemmottelujuoma, tee siitä paras ikinä! Muita hyviä mausteita juomaan ovat: Aito vanilja Chili Tuore inkivääri Gojimarja SUKLAA ELIKSIIRI Four Sigma Foods instant-juomasekoitukset, joissa on lakritsinjuurta, anista, steviaa ja minttua sekä tärkeimpänä ainesosana pakurikääpää tai muita lääkinnällisiä sieniä. 10
14 KUNINGATAR MARJAPIIRAS MURUPOHJA 4.0 dl manteleita (240g jauhoa) 2.0 dl kookosjauhoa 1.0 dl hunajaa 4 rkl macadamia-öljyä 1 tl aitoa vaniljajauhetta ripaus laadukasta suolaa KUNINGATAR-MARMELADI 200g metsämarjoja 3 suurta medjool-taatelia EKSTA! VANILJAKUORRUTE 4.0 dl cashewpähkinöitä 2.0 dl vettä tai pakurihauduketta 3 rkl hunajaa 1 tl aitoa vaniljajauhetta puolikkaan sitruunan mehu ripaus laadukasta suolaa xiii
15 RESEPTI & VINKIT! RESEPTI Sekoita murupohjan ainekset käsin leivontakulhossa tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikinamuruset tasaisesti piirakka- tai kakkuvuoan pohjalle. Painele taikina tiiviisti vuokaan ja pari senttiä reunoille. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteet. Poista taateleista kivet ja soseuta ainekset sileäksi seokseksi. Levitä kuningatarmarmeladi murupohjan päälle. Valmista vaniljakuorrute tehosekoittamalla kaikki ainekset mahdollisimman sileäksi seokseksi. Levitä kuorrute piiraan päälle ja koristele piiras tuoreilla marjoilla, siitepölyllä, sitruunamelissalla tai KUNINGATAR MARJAPIIRAS Voit laittaa piirasvuoan pohjalle ensin tiiviisti kelmun tai leivinpaperia, jotta valmiit piirakkapalat irtoavat helposti vuoasta paperin reunoja nostamalla. Murupohjan taikina on sopivaa, kun pystyt pyörittämään siitä pienen pallosen mikä pysyy kasassa. Voit valmistaa pohjan myös muista pähkinöistä ja kuivahedelmistä, jos käytössäsi on vahva tehosekoitin tai monitoimikone. Voit myös tehdä reseptin lasisiin annosmaljoihin, vuorotellen kaikkia seoksia niin saat kauniin ja helpon jälkiruoan! Voit halutessasi lisätä kuningatarmarmeladiin makua esimerkiksi sitruunan kuoresta, hunajasta tai kanelista. Vaniljakuorrute syntyy nopeammin ja helpommin, jos liotat cashewpähkinöitä nesteessä ennen tehosekoittamista jotta ne pehmenevät. Valmis piirakka paranee entisestään jääkaapissa, täytteet tiivistyvät ja maut syventyvät. 14
16 SIENIPASTEIJA TAIKINAKUORI (10 pasteijaa) 5.0 dl parapähkinöitä 3.0 dl idätettyä tattaria 2 suurta valkosipulinkynttä 2-3 tl herbamare-yrttisuolaa tai merisuolaa tuoretta rosmariinia MARINOIDUT HERKKUSIENET 400g herkkusieniä 3 rkl omenaviinietikkaa 3 rkl oliiviöljyä 1 rkl hunajaa 2-3 tl laadukasta suolaa LISÄKSI tuoreita yrttejä, kuten herneenversoa, rucolaa, pinaattia tai rapeita ituja. xvi
17 RESEPTI & VINKIT! RESEPTI Idätä tattarit valmiiksi ohjeen mukaan Aja pasteijan taikinakuoren ainekset vahvalla tehosekoittimella tai monitoimikoneella sileäksi taikinaksi. Painele taikina pieniin vuokiin niin, että keskelle jää aukko täytettä varten. Siisti herkkusienet ja pilko ne pieneksi. Laita sienet isoon kulhoon. Lisää joukkoon marinadin ainekset ja sekoita huolellisesti. Anna marioitua noin 10 minuuttia tai pidempään. Lusikoi marinoituja sieniä pasteijan sisään. Tarjoile sienipasteijat raikkaan yrttisalaatin kera! TATTARIN IDÄTYS SIENIPASTEIJAT! Huuhtele tattarinjyvät ja laita ne liottumaan raikkaaseen veteen minuutiksi. Tattareista irtoaa "limaa", huuhtele jyviä kunnes huuhteluvesi on kirkasta ja valuta ne. Voit idättää tattarinjyvät pitämällä niitä liotuksen jälkeen esimerkiksi lävikkökulhossa lautasen päällä kaksi vuorokautta. Huuhtele tattarinjyviä muutaman kerran, jotta ne eivät kuivu tai homehdu.! Idätys on helppo tapa elävöittää jyviä ja lisätä niiden ravinnepitoisuutta reippaasti. Idätys on valmista, kun jyvistä kasvaa pienet idut. Jos käytössäsi ei ole silikonimuotteja, voit laittaa piirasvuoan pohjalle ensin tiiviisti kelmun tai leivinpaperia, jotta valmiit pasteijat irtoavat helposti vuoasta reunoja nostamalla. Pasteijan taikina on sopivaa, kun pystyt pyörittämään siitä pienen pallosen mikä pysyy kasassa. Voit lisätä sienten marinadiin myös timjamia tai mustapippuria. Päälle sopii myös oivallisesti ravintohiivahiutaleet, joissa on juustomainen maku ja paljon B- vitamiineja Voit myös lämmittää pasteijoita kuivurissa tai laittaa jääkaappiin. Valmiit pasteijat kovettuvat hieman jääkaapissa, kun parapähkinöiden öljy jähmettyy. 17
18 PAKURILIMONAATI Pakurikääpä on yksi Suomen luonnon superruoka. Muita tunnettuja tasapainottavia, vastustuskykyä tehostavia ja stressin hoitoon apuna käytettyjä sieniä ovat Reishi, Cordyceps, Turkey Tale, Maitake, Siitake ja Lion's Mane. Näistä keitetään teetä tai esimerkiksi siitakesieniä voi hankkia tuoreena ja käyttää ruoanlaitossa. Kannattaa aina lisätä c-vitamiinipitoisia marjoja tai hedelmiä, esimerkiksi ruusunmarjaa tai sitruunaa sienten kanssa, sillä c-vitamiini tehostaa imeytymistä ja näin sienistä saa enemmän hyötyä irti. PAKURILIMONAATI 2-5 l pakuriteetä 3 sitruunaa 2 limeä 0.5 dl hunajaa gojimarjoja Hauduta pakurikääpää kunnes vesi on aivan tummaa. Pullota tee ja anna jäähtyä. Sekoita joukkoon hunaja ja purista joukkoon sitrusten mehu tai viipaleet. Tarkista maku. Anna juoman hautua vuorokausi tai nauti heti kylmänä gojimarjojen kera! Jos haluat, että limonaatiin syntyy kuplia, lisää joukkoon kefiirinsiemeniä tai hiivaa sekä sopiva määrä hunajaa - juoma on kahden päivän sisällä valmista. xix
19 KIITOS! Kiitos sinulle, joka luit Raakaleivonnaisten Valmistus - vihkon, toivottavasti siitä on sinulle hyötyä! Liity Uutiskirjelistalle osoitteessa rawdessertcollection.com Uutiskirjeen kautta saat uudet reseptit, vinkit, tarjoukset ja tiedot tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi aina ensimmäisten joukossa. Mitä pidit vihkosta? Laita minulle palautetta, kysymyksiä tai kuulumisia raakaleivonnan parista osoitteeseen marialonnqvist@gmail.com
Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.
Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan
Ihanaa maistuvaa joulua!
Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,
LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA
LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi
LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA
LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi
HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)
HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita
Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka
Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä
RAAKAPALLOISTA. Sara Ellie Isabella
RAAKAPALLOISTA Sara Ellie Isabella KUKA, MITÄ? Hei! Täällä Sara. Kiva, että löysit tämän e-kirjan käsiisi. Olen kehitellyt ja kasannut sinulle tähän kirjaseen 10 raakaa, herkullista ja suussasulavaa herkkua,
Kookos-banaanijäätelö
Kookos-banaanijäätelö 1 iso banaani 1 tölkki kookosmaitoa tai kookoskermaa Pilko ja pakasta ylikypsä banaani etukäteen (esim edellisenä iltana). Laita kookosmaito tai -kerma jääkaappiin jäähtymään (tulee
Kaiken hyvän alku ja juuri On siinä, että vatsa voi hyvin. Siitä riippuu myös viisaus ja Kaikki hyvä, mitä ihmiskunta Saa aikaan.
Kaiken hyvän alku ja juuri On siinä, että vatsa voi hyvin. Siitä riippuu myös viisaus ja Kaikki hyvä, mitä ihmiskunta Saa aikaan. NUOTIORUOKA KURSSI 29.1.2010 13 16 Luontokoulu Korento Niina Rautiainen
150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ
Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja
Pieniä ihmeitä keittiössä
Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½
Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy
Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu
Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!
Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat
Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita
Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,
TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä
TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl
KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen
KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.
Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro
Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro
Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua
Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen
Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin
Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä
POIMI. MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä
POIMI MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä TEHDÄÄN ARJESTA HYVÄÄ! Lapin superkasveissa on villiä voimaa, sillä keskiyön aurinko ja arktiset olosuhteet vahvistavat niitä ainutlaatuisilla tehoaineilla.
Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)
Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia
Hyvän olon reseptit. Chian siemenet
Hyvän olon reseptit. Chian siemenet Chian siemeniä käytetään yleensä niistä tehtävänä hyytelönä. Hyytelö on neutraalin makuista ja helppo valmistaa, jolloin sitä voi hyvin käyttää tuomaan smoothieen ja
Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä
Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria
Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa
Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää
espanjalainen kikherne -chorizokeitto
espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna
BY MARIA LÖNNQVIST THE RAW CHEF
! BY MARIA LÖNNQVIST THE RAW CHEF!! MITÄ KRÄKKERIT OVAT? Herkullisuus, terveys, laatu & rakkaus ruokaan Kräkkerit valmistetaan vain puhtaista ja mahdollisimman vähän käsitellyistä luonnon raaka-aineista
Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.
Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen
Kookosravinnon luonnonmukaisesti tuotetut kookos-, pähkinäja mantelijauhot
Kookosravinnon luonnonmukaisesti tuotetut kookos-, pähkinäja mantelijauhot 1 Osaksi terveellistä ruokavaliota, myös gluteenitonta ja vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville Kookosravinnon kookos-,
Esimerkkiateriat. Aamiainen
Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja
LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe
LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai
SMOOTHIET, SMOOTHIEKULHOT JA SORBETIT
SMOOTHIET, SMOOTHIEKULHOT JA SORBETIT KIVA, ETTÄ LATASIT TÄMÄN E-KIRJAN! Voit rohkeasti soveltaa reseptejä, jos jokin ainesosista ei ole sinun makuusi tai sovi ruokavalioosi. Voit vaihtaa vaikkapa vadelmat
Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä
Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin
Päivän menu neljälle noin 16 eurolla
Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.
Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla
150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ
Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa
Her ku lliset aamiaiset
Her ku lliset aamiaiset Uu s ia tu u lia Tuulia Talvio Her ku lliset aamiaiset Olen ehdottomasti sitä mieltä, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Aamupala on itselleni välttämättömyys, mutta myös
Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit
Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos
MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE
MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund
RUOKAISA BLOODY MARY. Varsiselleri on perinteinen sekoitustikku.
RUOKAISA BLOODY MARY Bloody Mary on tomaattimehusta, vodkasta ja erilaisista mausteista sekoitettu alkoholijuoma. Drinkin mausteista yleisimpiä ovat worcesterinkastike, tabasco, lihaliemi, retikka, varsiselleri,
Kahvihammasta kolottaa
Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.
Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie
Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla
ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia parantava mauste )
Neuvokkaat naiset Puolukkasurvelo 1 dl pakastepuolukoita 3 dl maustamatonta jogurttia tai piimää 1-2 rkl juoksevaa hunajaa 2 rkl kaura- tai ruisleseitä ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia
Keitetty Quinoa / Kvinoa
Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä
Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto
Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä
Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi,
keksit 49 näin onnistut Jotta kekseistä tulisi rapeita, pitää taikinassa olla reippaasti rasvaa ja sokeria. Kaikissa tämän kirjan keksiresepteissä on käytetty margariinia, sillä se antaa kekseille sopivan
Kirkkopyhien leivosten reseptit
Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg
Rentoa ruokaa reiluilla astioilla
Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03
Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita
Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja
Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta
Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta
#VEGEMENU Vappu 2015 Paahdettu vihannes-perunasalaatti Raikas mangosalaatti Aasialaiset tofuvartaat Siemenleipä Rouskuvat näkkärit Artisokka-siementahna Punajuurihummus Raakadonitsit Suklaakakkutikkarit
FAZER PRO Menestyksesi reseptit
FAZER PRO Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2017 Kasvisvaihtoehto Fazer HUIKO trendikäs ja terveellinen välipala Terveellisempi vaihtoehto vitriiniin ja kokoustarjoiluun Runsas kasvistäyte Täytteinä
NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ
NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ Jokaiseen ohjeeseen on merkattu rinnakkain naisen annos ja miehen annos. Naisen annos on vasemmalla ja sinisellä, miehen oikealla ja vihreällä. Ota tämä huomioon laittaessasi ruokaa.
150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ
Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja
Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa
Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia
koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen
koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen Leipurin Oy Tahkotie 1 E 2, 01530 Vantaa Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification KORISTELUUN Krokanttistreussel
KYLMÄT A LKUPALAT 18 19
KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä
Garage Girl Club. Hyvän olon reseptit
Garage Girl Club Hyvän olon reseptit Hyvän olon reseptit Tähän vihkoseen on kerätty hyvän olon reseptejä Sinulle, Garage Girl! Avaa tämä vihkonen aina, kun haluat hakea ideoita itsellesi hyvää tekevään
PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE
PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti
Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi
Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita
En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.
Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa
Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi
Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä
VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET
1 VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 2 VIIKKO 1 - Johdanto Tällä ensimmäisellä viikolla käymme läpi ravitsemuksen perusteet. Käymme läpi kolme perusravintoainetta. Niitä kutsutaan usein nimellä makroravinteet.
NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)
NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.
SUOSITUIMMAT RESEPTIT
SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.
Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011
Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl
fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI
fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia
Jauhot ja kokonaiset pähkinät ja mantelit. Mielikin tukku oy info@kookosravinto.fi 045-677 8677 www.kookosravinto.fi
Jauhot ja kokonaiset pähkinät ja mantelit Mielikin tukku oy info@kookosravinto.fi 045-677 8677 www.kookosravinto.fi Mantelijauho täysrasvainen 500 g, Bioterra vähärasvainen 500 g ja 1 kg, Bioterra, Ölmühle
ESPANJALAISIA TAPAKSIA
ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Maukkaat kesäherkut grillistä
Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!
Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä
VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,
RESEPTIKIRJA SUOMALAINEN / MAIDOTON / 100% KASVIPERÄINEN / VÄHÄGLUTEENINEN RUNSAASTI ELÄVIÄ MAITOHAPPO-JA BIFIDOBAKTEEREJA
RESEPTIKIRJA SUOMALAINEN / MAIDOTON / 100% KASVIPERÄINEN / VÄHÄGLUTEENINEN RUNSAASTI ELÄVIÄ MAITOHAPPO-JA BIFIDOBAKTEEREJA 13 Kotimainen Yosa on jo 20-vuotias! 9 12 Sisällys Tervetuloa Yosan herkulliseen
Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu
Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt
VIIKKO 1. PUHDISTAVA RUOKAVALIO Päivät 1-3
1 VIIKKO 1. PUHDISTAVA RUOKAVALIO Päivät 1-3 Mikäli jokin raaka-aine ei sovi sinulle tai et halua muuten sitä käyttää, käy lukemassa sivulta: http://newbeginning.fi/ravinto-ja-ruokavalio-ohjeet-viikko-1/
Parhaat Glögireseptit
Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT
TERVEELLISET VÄLIPALAT
LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen
Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia
Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri
Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.
MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita
1 Page #VEGEMENU Ylioppilasjuhlat 2015 Raikas quinoatabbouleh Pastasalaatti Vihersalaatti sitrusvinaigretellä Pinaattipiiras Hummusleipäset Hedelmävartaat Mansikkatäytekakku Suklaajuustokakku (raaka) Taatelipallot
SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön
SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön Aurinkoisia smootheja, väriä ja luonnollisuutta! Raikkaat smoothiemixit
NIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU
NIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU Syksy 2019 JÄÄTELÖMME VADELMA & VALKOSUKLAA SUKLAA & PÄHKINÄKINUSKI Tuotenro 103 6 430048 441031 Tuotenro 301 6 430048 443011 PAAHDETTU PÄHKINÄ & KINUSKI LIMITED
Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa
Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼
PÄIVÄSI SMOOTHIET 5 TROOPPINEN HEDELMÄSMOOTHIE 2 PUHDISTAVA VIHERSMOOTHIE 3 AURINKOINEN AAMUSMOOTHIE 4 SE PIRTEÄMPI AAMUCOCKTAIL
PÄIVÄSI SMOOTHIET PÄIVÄSI SMOOTHIET 2 PUHDISTAVA VIHERSMOOTHIE 3 AURINKOINEN AAMUSMOOTHIE 4 SE PIRTEÄMPI AAMUCOCKTAIL 5 TROOPPINEN HEDELMÄSMOOTHIE 6 PROTEIINIPITOINEN SMOOTHIE 7 PUHDISTAVA LEHTIKAALISMOOTHIE
Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta
Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Herkkua ja hyvää oloa 100 % gluteeniton & vehnätön Psylliumvanukas (kuva kannessa) Skillet cookie eli pannukeksi (1 iso tai 2 pientä) Puolukka-manteli 3 dl makeuttamatonta
Energiaa iltapäivään
Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi
Helppo Härkis pastakastike 4 annosta
Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus
Parhaat Glögireseptit
Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT
BARRY CALLEBAUTIN UUTUUDET
BARRY CALLEBAUTIN UUTUUDET www.leipurin.com 21 Canache-täyte 2x10 kg Tuotenumero: 910010 Canache-tyyppinen kuorrute ja täyte, joka voidaan maustaa alkoholimausteilla tai aromeilla. Canache-täyte, kiiltävä
150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ
Resepti 65-71 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 GRANOLA- JA PÄHKINÄPATUKAT Ainesosat - 2,4 dl kivettömiä taateleita - 2,4 dl FITNESS-muroja - 2,4 dl karkeaksi rouhittuja hasselpähkinöitä - 1 dl karkeaksi rouhittuja,
Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit
(Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi
Ja sitten grillataan!
Toukokuu 2015 Ja sitten grillataan! Miten syntyy täydellinen grillauskastike Coca-Cola-siirapista? Sen paljastaa Sinebrychoffin Beer Ambassador Anikó Lehtinen. Kokeile myös muita Anikón reseptejä. Grilliruoan
Kokataan kesäherkkuja!
Kokataan kesäherkkuja! Kesäkeittiön maukkaimmat reseptit syntyvät sydäntä hellivistä kasviöljyistä MAKUA ÖLJYILLÄ! Uudet Keiju Makuöljyt ruoanlaittoon ja leivontaan. 3 suosikkimakua: rosmariini, valkosipuli
Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana;
Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; avocadoa ituja auringonkukan versoja mungpapuja idätettyinä kaalia raakana, tai höyrytettynä kukkakaalia, parsakaalia kurkkua
Parhaita makuja Syksy 2015
Parhaita makuja Syksy 2015 Sisällys Kurpitsainen linssipata Punajuuri-sellerisosekeitto 5 Kartanon pannacotta Kasvisvuoka 7 Puolukkahyytelö piimällä Punakaalivuoka 9 11 Mehevä puolukkapiiras Lisää reseptejä
150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ
Resepti 88-95 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 NICECREAM 2 annosta Ainekset 50 g FITNESS Original -hiutaleita 2 jäädytettyä banaania 150 g pakastettuja tai tuoreita mansikoita 1 kourallinen basilikaa 1 lime 1
MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu
MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja
Reseptit TUOTE- RESEPTIT. www.leipurin.com
TUOTE- RESEPTIT www.leipurin.com 3 Fantasia-pohjat Pähkinä- Mantelipohja pohja 1.500 g 1.500 g Leipurin Fantasia-Mix 480 g 480 g Leipurin Rypsiöljy 240 g 240 g Whirl 720 g 720 g vesi 150 g - Hasselpähkinätäyte
Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta
Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike
Kodin Kukkien Puutarhurin perjantaipostikerholaisten vinkkejä ja reseptejä ruusunmarjoille
Ruusunmarjaohjeet Kodin Kukkien Puutarhurin perjantaipostikerholaisten vinkkejä ja reseptejä ruusunmarjoille KodinKukat Oy Juha Toikka Toikanmäentie 44, 49570 Kannusjärvi (05) 344 0300 puutarha@kodinkukat.fi
NIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU
NIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU 3KAVERIA Tarinamme alkoi 2012. Saimme tarpeeksemme jäätelöstä, jossa oli tingitty mausta ja laadukkaista raaka-aineista. Intohimoisina jätskin ystävinä emme halunneet
Herkkuja villiyrteistä
Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta