Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1

2 #VEGEMENU Vappu 2015 Paahdettu vihannes-perunasalaatti Raikas mangosalaatti Aasialaiset tofuvartaat Siemenleipä Rouskuvat näkkärit Artisokka-siementahna Punajuurihummus Raakadonitsit Suklaakakkutikkarit 2 P a g e

3 PAAHDETTU VIHANNES-PERUNASALAATTI ½ ruukku rucolaa ½ ruukku tammenlehtisalaattia 1 munakoiso 1 pieni kesäkurpitsa 1 kynsi valkosipulia 250g kirsikkatomaatteja n. 10 kpl pieniä uusia keitettyjä perunoita Nippu tuoretta tilliä 2rkl sitruunamehua 0.5dl oliiviöljyä Mustapippuria ja suolaa Jos tarjoat salaatin kylmänä, anna sen jäähtyä kokonaan ennen kuin asetat sen salaattipedille tarjolle. Viipaloi munakoiso ja ripottele sen päälle suolaa. Odota 30min ja taputtele kohonnut neste talouspaperilla pois. Asta uuni lämpeämään 200 asteeseen. Pilko munakoiso ja kesäkurpitsa kuutioiksi ja sekoita niihin öljy. Murskaa myös valkosipuli joukkoon. Levitä kuutiot leivinpaperille ja rouhi mustapippuria ja hiukan merisulaa palojen päälle. Paahda, kunnes ne ovat aivan pehmeitä, noin 30min. Kun olet laittanut munakoison ja kesäkurpitsan uuniin, paista keitetty peruna. Halkaise palat ja ruskista niitä pannulla oliiviöljyssä, kunnes pinnasta tulee kullanruskea. Kun munakoiso ja kesäkurpitsa on kypsää, lisää niihin peruna ja pilko saksilla joukkoon tuoretta tilliä. Halkaise kirsikkatomaatit ja sekoita joukkoon. Revi salaatti ja rucola ja asettele tarjoiluastian reunoille. Lusikoi keskelle perunasalaatti. Sirottele sitruunamehu salaatin päälle ja rouhi halutessasi lisää pippuria tai merisuolaa. 3 P a g e

4 RAIKAS MANGOSALAATTI ½ ruukku viinisuolaheinää kaksi suurta kourallista baby pinaatin lehtiä 2 kypsää mangoa 2 kypsää avocadoa 3rkl siemeniä Tarjoiluun balsamicoa Aseta tarjoiluastian pohjalle suolaheinä ja pinaatti. Viipaloi mango ja avocado haluamasi kokosiksi paloiksi, sekä asettele ne salaattipohjan päälle. Ripottele siement päälle. Anna vieraiden annostella itse balsamico oman makunsa mukaisesti. 4 P a g e

5 AASIALAISET TOFUVARTAAT Yhden limen mehu (muutama rkl) 1 rkl soijakastiketta Valkosipulinkynsi, murskattuna Pari oksaa thaibasilikaa Puolikas tuore punainen chili, pieninä palasina Rouhaisu mustapippuria 0,5 dl oliiviöljyä Paketti kiinteää tofua Pilkottuja vihanneksia, esimerkiksi paprika & kesäkurpitsa Aloita tofun valmistelusta: puristele siitä keittiöliinan avulla irti niin paljon nesteitä kuin mahdollista. Voit myös jättää sen hetkeksi puristuksiin keittiöliinaan käärittynä jonkin painon alle. Valmista sillä aikaa marinadi sekoittamalla kaikkii ainekset kulhossa keskenään. Kuutioi tofu ja lisää se marinadiin vihannesten kera. Anna marinoitua vähintään muutaman tunnin ajan. Asettele marinoitu tofu ja vihannekset liotettuihin grillitikkuihin ja grillaa muutaman minuutin ajan tai paista pannulla tai uunissa 200 asteessa n. 20 min tai kunnes vartaat ovat saaneet väriä. Nauti välittömästi. 5 P a g e

6 SIEMENLEIPÄ 2.5 dl auringonkukansiemeniä 1.25 dl pellavansiemeniä 1.25dl manteleita 3.5 dl kaurahiutaleita 2rkl chia siemeniä 3rkl psyllium jauhetta 1tl merisuolaa 1rkl agave siirappia 3rkl kookosöljyä 3.5dl vettä Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään. Sulata kookosöljy ja sekoita se siirapin kanssa veteen. Sekoita neste kuiviin aineksiin huolellisesti. Taikina saa olla melko jämäkkää. Painele taikina vuokaan ja anna sen levätä 2-24h. Paista 175 asteessa ensin 20min. Sitten kumoa leipä vuoasta ja jatka paistamista 30-40min. Leipä on valmis kun sisältä kuuluu koputettaessa ontto ääni. Anna jäähtyä hetki ennen nauttimista. 6 P a g e

7 ROUSKUVAT NÄKKÄRIT 5 dl siemeniä 2 dl tattarihiutaleita 2 rkl chiasiemeniä 2 rkl psylliumia 3-4dl vettä Teelusikallinen laadukasta suolaa Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset kulhossa huolellisesti sekaisin ja lisää noin kolme desiä vettä ja sekoita taas. Seoksen tulisi olla riittävän kosteaa, muttei kuitenkaan missään nimessä valuvan märkää. Anna taikinan vetäytyä noin minuuttia, lisää tarvittaessa loraus vettä (psyllium ja chia-siemenet turpoavat aika lailla). Levitä kostea seos tasaisesti leivinpaperille kosteita käsiä tai toista leivinpaperisiivua apuna käyttäen. Mitä ohuemmaksi saat taikinan levitetyksi, sitä rapeammat ovat näkkileipäsi. Siivuta taikina valmiiksi paloiksi esim. pizzaleikkurilla tai veitsellä ennen kuin laitat sen uuniin (helpottaa paloitteluprosessia huomattavasti). Paista uunin keskitasolla noin 40 minuuttia ja avaa uunin luukku n. 10 minuutin välein, jotta kosteus pääsee poistumaan ja näkkäri kuivumaan. Pienennä tämän jälkeen uunin lämpötilaa 100 asteeseen ja paista vielä noin puoli tuntia (minun näkkäreilleni riitti noin 20). Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja nautiskele. 7 P a g e

8 ARTISOKKA-SIEMENTAHNA 1 tölkillinen artisokan sydämiä 2dl kurpitsansiemeniä 0.5dl oliiviöljyä 3-4rkl sitruunamehu 1 valkosipulin kynsi Ripaus suolaa Koristele valitsemillasi siemenillä (tai pähkinöillä) paahdettujen kurpitsansiementen lisäksi. Minä käytin paahdettuja ja rouhittuja pistaaseja mutta pähkinättömän lopputuloksen saamiseksi valitse vaikka auringonkukansimenet tai seesam! Jos haluat tahnaasi lisämakua ja väriä, ujuta joukkoon 1/2 ruukku rucolaa Paahda kurpitsansiemenet pannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Ota muutama rkl sivuun koristelua varten. Valuta artisokista ylimääräinen neste pois. Soseuta kaikki ainekset tehosekoittimessa ja lusikoi pieneen kulhoon. Koristele kurpitsansiemenillä sekä muilla haluamillasi lisukkeilla ja tarjoile. 8 P a g e

9 PUNAJUURIHUMMUS 300g punajuuria 1 tlk kikherneitä (230g) 3 rkl oliiviöljyä 2 rkl seesaminsiemeniä (/tahinia) 1 rkl sitruunamehua suolaa & pippuria maun mukaan 0,5 1 dl vettä Kuori, pilko ja keitä punajuuret kypsiksi. Valuta ja huuhtele kikherneet ja siirrä monitoimikoneeseen muiden ainesten kanssa. (Voit myös tehdä hummuksen kulhossa sauvasekottimen avulla.) Jauha ainekset sileäksi tahnaksi. Lisää lopuksi vettä niin, että saavutat mieleisesti tekstuurin. Säilytä suljetussa rasiassa jääkaapissa. 9 P a g e

10 RAAKADONITSIT Donitseissa valmistetaan ensin kuorrute jäähtymään ja sen jälkeen itse donitsit. Käytin massan käsittelyyn tehosekoitinta, mutta tehokas sauvasekoitin käy yhtä hyvin. Cashewpähkinät ovat rakenteeltaan pehmeitä, joten niitä on helpompi jauhaa myös vähemmän tehokkailla välineillä. Ohjeesta tulee donitsia. Koska kuorrutteeseen ei tule kaakaojauhetta tai kookosöljyä hämäämään makua, suosittelen käyttämään laadukasta ja hyvänmakuista kaakaovoita. Koristeluun: 0.5dl paahdettuja ja suolattuja pistaaseja 0.5dl kookoshiutaleita Appelsiinikuorrute: 4rkl kaakaovoita 1-2rkl agavea 1rkl appelsiinin raastettua kuorta ripaus suolaa 2rkl appelsiinimehua Sulata kaakaovoi miedolla lämmöllä tai vesihauteessa, ja sekoita joukkoon agave. Lisää myös muut ainekset ja sekoita kunnes kaikki on tasaista massaa. Kaada kulhoon ja siirrä sivuun jäähtymään. Jauha pistaasipähkinät tehosekoittimessa (noin 0.5dl) valmiiksi pienelle lautaselle. Aseta myös kookoshiutaleet valmiiksi. Valmista tämän jälkeen donitsit. Donitsit: 10 P a g e

11 3.75 dl mantelijauhetta 2.5dl hienojakoisia kookoshiutaleita 1dl kookosjauhoja 0.5dl kookossokeria 200g cashew pähkinöitä 1 vaniljatanko tai 1-2tl vaniljajauhetta 0.8dl agavea 0.8dl kookosöljyä Sekoita mantelijauhot ja kookosjauhot keskenään. Kaada cashewpähkinät tehosekoittimeen ja jauha aivan hienoksi. Jatka sekoittamista vielä hetken, jotta alemmat alkavat muodostaa voita. Jos kookoshiutaleet ovat suurirakeisia, käytä ne tehosekoittimessa samaan aikaan cashewpähkinöiden kanssa. Kaavi sisältö muun jauhon joukkoon. Kaada tehosekoittimen kookossokeri, vaniljatangon sisältö sekä yli puolet agavesta ja sulasta kookosöljystä. Jätä muutama rkl sivuun. Sekoita tasaiseksi ja kaada jauhojen joukkoon. Sekoita seosta lusikalla tai käsiä apuna käyttäen. Massan tulisi olla muotoiltavaa, mutta ei tahmaista. Lisää loput agavesta ja kookosöljystä seokseen, jotta saat hyvän koostumuksen aikaiseksi. Massan rakenne riippuu hyvin paljon käytössä olevista jauhoista, joten se voi vaihdella hiukan. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä lopulla agave-öljyseoksella voit säädellä kosteutta. Jos huomaat että massa on liian märkää, ripottele mantelijauhetta rkl kerrallaan joukkoon kunnes saat mieleisen koostumuksen. Muotoile taikina leivinpaperin sisällä pötköksi ja leikkaa se viipaleeksi. Muotoile viipale kerrallaan tiiviiksi palloksi ja litistä se donitsin muotoon. Tee keskelle reikä. Jos donitsin reunat halkeilevat, voit kostuttaa käsiäsi kookosöljyllä muotoilun helpottamiseksi. Aseta leivinpaperi tasaiselle alustalle ja siirrä donitsit pakkaseen leivinpaperille odottamaan kuorrutetta. Kylmää donitsia on mukavampi kuorruttaa. Kasta donitsit yksi kerrallaan kuorrutteeseen ja siirrä saman tien takaisin pakkaseen. Toista minuutin päästä uudestaan. Toista niin monesti kuin haluat tai kuorrutetta riittää. Minä tein jokaiselle donitsille noin kolme kerrosta ja viimeisen kerroksen jälkeen kastoin donitsin vielä joko pistaasi tai kookosrouheeseen. Lopuksi siirrä donitsit pakkasesta jääkaappiin ja odota ainakin muutaman tunnin ajan, ennen kuin tarjoilet ne. Mikäli tarjoilet ne heti, pidä vielä pakkasessa, kunnes kuorrute on jähmettynyt kokonaan. 11 P a g e

12 SUKLAAKAKKUTIKKARIT Kakkutaikina 1 tlk kikherneitä (paino ilman nestettä 240g) 1 rkl pähkinävoita 1 rkl sulaa kookosöljyä 0,5 dl vaahterasiirappia (lisää maun mukaan) 2 rkl raakakaakaojauhetta pari tippaa vaniljauutetta ripaus suolaa 50 g tummaa vegaanista suklaata, rouhittuna pieneksi (tarvittaessa: manteli-, kookos- tai kaurajauhoa) Huuhtele ja valuta kikherneet huolellisesti. Blendaa kikherneet ja muut ainekset paitsi suklaarouhe kulhossa keskenään tasaiseksi taikinaksi (esim. käsisekottimella). Tarkista maku. Jos taikina ei pyöritellessä meinaa pysyä kasassa, sekoita joukkoon ruokalusikallinen kerrallaan valitsemaasi jauhoa kunnes koostumus on kohdillaan. Pyörittele tasaisen kokoisia palleroita ja laita pakastimeen jähmettymään noin puoleksi tunniksi. Sulata pari rkl kookosöljyä ja dippaa tikkaritikkuja siihen noin kahden sentin syvyydeltä. Tikkaritikuksi käy mikä tahansa pitkä tikku, vaikkapa muovinen askartelutikku tai halkaistu puinen grillitikku. Työnnä dipatut tikut sitten jähmettyneisiin kakkutikkaripalleroihin noin 2/3 syvyydelle palleron kokonaishalkaisijasta. (Siis hieman yli puolivälin.) Nosta taas hetkeksi pakastimeen jähmettymään. Tämä vaihe varmistaa palleroiden pysyvyyden tikunnokassa. Kuorrute (tai oikaise ja käytä sulatettua tummaa suklaata) 1dl kaakaovoita 1dl kookosöljyä 1dl raakakaakaojauhetta 0,5dl vaahterasiirappia ripaus suolaa 12 P a g e

13 Valmista kuorrute sulattamalla kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa keskenään. Kaada syvään kulhoon tai mukiin, sekoita muut aineet joukkoon huolellisesti ja tsekkaa maku. Dippaa sitten kakkutikkareita kuorrutteeseen. Kasta ne ylhäältä päin ja pyörittele varovasti kulhon päällä niin, että ylimääräinen kuorrute valuu pois. Nosta tikkari sitten pystypäin esimerkiksi syvään lasiin tai tökkää se kuivahtaneeseen leivänkannikkaan tai styroksilevyyn (mielikuvitus käyttöön). Voit myös asetella tikkarit ylösalaisin leivinpaperin päälle (lopputulos ei ole ehkä yhtä nätti, mutta makuhan se näissä pointti on). Laita kuorrutetut kakkutikkarit hetkeksi pakkaseen jähmettymään (n. 10min) ja tarjoile välittömästi. Säilytä loput tikkarit suljetussa astiassa jääkaapissa. 13 P a g e

14 Kiitos, kun latasit vappumenumme! <3 (c) 2015 Liisa, Kahvia & Kasvisruokaa & Aino, Feel Good Kitchen 14 P a g e

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

1 Page #VEGEMENU Ylioppilasjuhlat 2015 Raikas quinoatabbouleh Pastasalaatti Vihersalaatti sitrusvinaigretellä Pinaattipiiras Hummusleipäset Hedelmävartaat Mansikkatäytekakku Suklaajuustokakku (raaka) Taatelipallot

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Kookos-banaanijäätelö

Kookos-banaanijäätelö Kookos-banaanijäätelö 1 iso banaani 1 tölkki kookosmaitoa tai kookoskermaa Pilko ja pakasta ylikypsä banaani etukäteen (esim edellisenä iltana). Laita kookosmaito tai -kerma jääkaappiin jäähtymään (tulee

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 96-103 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 TROOPPINEN TUOREPUURO (2 annosta) FITNESS Original -muroja 4 tl chia-siemeniä 2 rkl hunajaa 1 dl mantelimaitoa 1 mango 1 banaani 1 tl pellavansiemeniä 1 sitruuna

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä.

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä. RESEPTIT & VINKIT TOFU BOWL 2 ANNOSTA 100 g leveää riisinuudelia ½ rkl seesamiöljyä tilkka soijakastiketta 1 pkt SoFine Tofu Luomu Tomaatti-Basilika (250 g) 3/4 dl vehnäjauhoa tai (gluteenitonta) korppujauhoa

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 88-95 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 NICECREAM 2 annosta Ainekset 50 g FITNESS Original -hiutaleita 2 jäädytettyä banaania 150 g pakastettuja tai tuoreita mansikoita 1 kourallinen basilikaa 1 lime 1

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 127-134 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 SUOLAKEKSEJÄ JA VÄRIKKÄITÄ DIPPEJÄ (4 annosta) 60 g FITNESS Original -muroja 60 g täysjyvävehnäjauhoa 1 rkl unikonsiemeniä 1/4 tl suolaa 1 rkl oliiviöljyä 50 g

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista.

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Ryhtyessäni kokeilumielellä vegaaniksi tammikuussa 2017, huomasin että ruokailun makumaailma muuttui

Lisätiedot

Ja sitten grillataan!

Ja sitten grillataan! Toukokuu 2015 Ja sitten grillataan! Miten syntyy täydellinen grillauskastike Coca-Cola-siirapista? Sen paljastaa Sinebrychoffin Beer Ambassador Anikó Lehtinen. Kokeile myös muita Anikón reseptejä. Grilliruoan

Lisätiedot

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana;

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana; Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; avocadoa ituja auringonkukan versoja mungpapuja idätettyinä kaalia raakana, tai höyrytettynä kukkakaalia, parsakaalia kurkkua

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

RUOKAISA BLOODY MARY. Varsiselleri on perinteinen sekoitustikku.

RUOKAISA BLOODY MARY. Varsiselleri on perinteinen sekoitustikku. RUOKAISA BLOODY MARY Bloody Mary on tomaattimehusta, vodkasta ja erilaisista mausteista sekoitettu alkoholijuoma. Drinkin mausteista yleisimpiä ovat worcesterinkastike, tabasco, lihaliemi, retikka, varsiselleri,

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi,

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi, keksit 49 näin onnistut Jotta kekseistä tulisi rapeita, pitää taikinassa olla reippaasti rasvaa ja sokeria. Kaikissa tämän kirjan keksiresepteissä on käytetty margariinia, sillä se antaa kekseille sopivan

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 143-150 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 VIHREÄ SMOOTHIEKULHO (1 annos) kourallinen FITNESS Original -muroja 150 g tuoretta ananasta 2 kiiviä kourallinen tuoretta babypinaattia erilaisia siemeniä (valintasi

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ

NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ Jokaiseen ohjeeseen on merkattu rinnakkain naisen annos ja miehen annos. Naisen annos on vasemmalla ja sinisellä, miehen oikealla ja vihreällä. Ota tämä huomioon laittaessasi ruokaa.

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen.

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen. Hirvi tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka - 2 dl sokeria - 3 dl vettä - Punasipulia

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 57-64 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 MUSTIKKA PARFAIT Ainesosat - 2 dl pakastemustikoita - Ripaus suolaa - Vähän sokeria - Vähän kanelia - 2,5 dl paksua kreikkalaista jogurttia - 2 dl Fitness-muroja

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 135-142 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 AFTER EIGHT -SUKLAAFONDANTIT 100 g voita 125 g tummaa suklaata 4 munankeltuaista 4 munanvalkuaista 40 g sokeria 20 g vehnäjauhoja 10 After Eight -levyä Koristelu:

Lisätiedot

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Kevät 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Mansikkasangria raikastaa kevätpäivän. KEVÄT SAAPUU KEITTIÖÖN Pinaattiletut 5 Kermainen kevätsipulikeitto 7 Kevätpuuro

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

7 Day Simplifying Detox

7 Day Simplifying Detox 7 Day Simplifying Detox 7 day Simplifying Detoxin reseptit ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Suurin osa resepteistä valmistuu noin puolessa tunnissa. Lisäksi ne ovat herkullisia, mutta saavat olon keventymään

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 1-8 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1. KASVISPYÖRYKÄT PESTOKERMALLA JA RIGATONILLA Ainesosat 1 pkt Hälsans Kök kasvispyöryköitä 300 g rigatoni pastaa Pestokerma 100 g vihreää pestoa 2 dl ruokakermaa Suolaa

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 72-79 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 THAI-SALAATTI JA KATKARAPUVARTAAT 2 annosta, 30 minuuttia Ainekset 50g FITNESS Original -hiutaleita 1 pieni vihreä papaija 2 porkkanaa 1 kourallinen paahdettuja maapähkinöitä

Lisätiedot

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy Mifu-pinaattikiusaus 2,500 kg Valio perunasuikaleita sulatettuna 1,000 kg Valio MiFU suikaleita Original 0,300 kg Valio AURA murua 0,250 kg Food Service sipulikuutioita Liemi: 1,000 kg Valio Hyvä suomalainen

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON!

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! 1 VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! Katso sivulta: http://newbeginning.fi/fat-burn-detox-valmennus-ravinto-ja-ruokavalioohjeet-viikko-4/ ohjeita ruokavalion muokkaamiseen. Muista kirjautua valmennussivuille

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

POIMI. MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä

POIMI. MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä POIMI MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä TEHDÄÄN ARJESTA HYVÄÄ! Lapin superkasveissa on villiä voimaa, sillä keskiyön aurinko ja arktiset olosuhteet vahvistavat niitä ainutlaatuisilla tehoaineilla.

Lisätiedot

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 1. Ruoanlaittopaperissa kypsennetty ratatouillesalaatti ja valkosipuli-mantelidippi 2. Ruoanlaittopaperilla haudutettu perunagulassi ruisleipälastujen kera 2 punaista

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

PASTAKOULUN. Keittokirjanen

PASTAKOULUN. Keittokirjanen PASTAKOULUN Keittokirjanen PENNE BOLOGNESE 3-4 rkl öljyä 1-2 kpl hienonnettua sipulia 2-3 kpl valkosipulia kuorittuna ja murskattuna 1 dl selleriä hienoksi leikattuna 1-2 kpl porkkanaa kuorittuna ja hienoksi

Lisätiedot

Keittiömestari kalalla

Keittiömestari kalalla Keittiömestari kalalla Jukka Kyllösen kalaruokareseptejä Kuha Lehtipinaatilla ja vihanneksilla täytetty kuhakääryle, kevätsipulikastiketta 600 g kuhafileetä n. 150 g kpl 100 g porkkanaa suikaloituna 50

Lisätiedot

SUPERFOOD RESEPTI VIHKONEN

SUPERFOOD RESEPTI VIHKONEN SUPERFOOD RESEPTI VIHKONEN Maistuva Superfood pitää mielen ja kehon virkeänä Tämän reseptivihkon sivuilta löydät herkullisia vinkkejä siitä, miten voit hyödyntää Rawsom Superfoodtuotteita ruoanvalmistuksessa.

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia parantava mauste )

ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia parantava mauste ) Neuvokkaat naiset Puolukkasurvelo 1 dl pakastepuolukoita 3 dl maustamatonta jogurttia tai piimää 1-2 rkl juoksevaa hunajaa 2 rkl kaura- tai ruisleseitä ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 80-87 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 LAURAN BANAANIOHUKAISIA, GLUTEENITTOMIA MUROJA JA MUSTIKOITA 6 annosta 3 banaania 6 munaa 40 g murskattuja gluteenittomia muroja 200 g mustikoita 1 tl vaniljajauhetta

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904. Uusi! Multimix- kakkupohjaseos. Yksi tuote...

BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904. Uusi! Multimix- kakkupohjaseos. Yksi tuote... BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904 Uusi! Multimix- kakkupohjaseos Yksi tuote... .. loputtomat mahdollisuudet 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Perusresepti Taateli- & saksanpähkinäkakku Sitruunakakku

Lisätiedot