NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ"

Transkriptio

1

2 NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ Jokaiseen ohjeeseen on merkattu rinnakkain naisen annos ja miehen annos. Naisen annos on vasemmalla ja sinisellä, miehen oikealla ja vihreällä. Ota tämä huomioon laittaessasi ruokaa. Kustakin reseptistä saat yhden aterian, mutta tarvittaessa voit esimerkiksi kertoa määrät neljällä ja siten valmistaa samalla kertaa monta annosta. Urheilun jälkeen syövätät, hiilihydraattipitoisemmat ateriat on merkattu erikseen vihreällä tarralla, jonka löydät aukeaman yläkulmasta. Jos kaipaat ruoan päälle jälkiruokaa, voit aina syödä lisäksi marjoja. Kokeile myös viimeisen aukeaman mustikkakardemummahyydykettä, mutta jätä tällöin pääaterialta yksi rasvanlähde pois: saat sen jälkiruoan chia-siemenistä. Hyvää ruokahalua! 1

3 KASVISMUNAKAS 2 kananmunaa 1 dl sieniä 1 dl kirsikkatomatteja 0,5 dl sipulia 20 g emmental-juustoa ripaus suolaa ja basilikaa 3 kananmunaa 1,5 dl sieniä 1,5 dl kirsikkatomaatteja 0,5 dl sipulia 30 g emmental-juustoa ripaus suolaa ja basilikaa Pese ja pilko sienet ja kirsikkatomaatit. Silppua sipuli ja raasta juusto. Sekoita kulhossa vihannekset, kananmunat, juusto ja mausteet paista pannulla oliiviöljyssä, kunnes munakas on ruskistunut ja vihannekset näyttävät kypsiltä. 2

4 HELPPO MUNAKAS 2 kananmunaa 1 dl kukkakaalia 1 dl parsakaalia 1 dl porkkanaa 20 g gouda-juustoa ripaus suolaa, mustapippuria ja persiljaa 3 kananmunaa 1,5 dl kukkakaalia 1,5 dl parsakaalia 1,5 dl porkkanaa 30 g gouda-juustoa ripaus suolaa, mustapippuria ja persiljaa Pese ja pilko kasvikset pieniksi paloiksi. Raasta juusto. Sekoita kulhossa kasvikset, kananmunat, juusto ja mausteet ja paista oliiviöljyssä, kunnes munakas on ruskistunut ja kasvikset näyttävät kypsyneiltä. 3

5 UUNIMUNAT KASVIKSILLA 2 kananmunaa 1 dl kesäkurpitsaa 1 dl parsakaalta 1 dl kirsikkatomaatteja 20 g fetajuustoa ripaus suolaa ja basilikaa 3 kananmunaa 1,5 dl kesäkurpitsaa 1,5 dl parsakaalta 1,5 dl kirsikkatomaattia 30 fetajuustoa ripaus suolaa ja basilikaa Pese ja pilko kasvikset pieniksi paloiksi. Raasta juustp, Sekoita kaikki ainekset keskenään ja annostele muffinivuokiin. Paista uunissa 200 c asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes kananmunat ovat kiinteitä ja kypsiä. 4

6 KALKKUNAVOKKI 100 g kalkkunaa 3 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 5 g kookosöljyä 20 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta 150 g kalkkunaa 4,5 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 10 g kookosöljyä 30 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta Paista kalkkuna kookosöljyssä pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää pannulle vihannekset ja kun ne ovat pehmenneet, lisää sekaan cashew-pähkinät. Kun vihannekset ovat ruskistuneet pinnasta, lisää mausteet. 5

7 KALKKUNAA KASVIKSILLA JA RIISILLÄ 100 g kalkkunaa 3 dl vihannessekoitusta tuoreena tai pakasteesta 50 g riisiä ripaus suolaa ja timjamia 150 g kalkkunaa 4,5 dl vihannessekoitusta tuoreena tai pakasteesta 80 g riisiä ripaus suolaa ja timjamia Keitä riisi pakkauksen keitto-ohjeen mukaisesti ja lisää ripaus suolaa. Paista kalkkuna oliiviöljyssä pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää vihannekset ja paista, kunnes ne ovat pehmennet ja ruskistuneet pinnasta. Mausta ja kokoa annos. 6

8 KALKKUNASALAATTI 100 g kalkkunaa 2 dl vihersalaattia 1 dl kurkkua 0,5 dl kirsikkatomaattia 0,5 dl keltaista paprikaa 70 g avokadoa ripaus suolaa 150 g kalkkunaa 3 dl vihersalaattia 1,5 dl kurkkua 1 dl kirsikkatomaattia 1 dl keltaista paprikaa 100 g avokadoa ripaus suolaa Paista kalkkuna oliiviöljyssä paisto-ohjeen mukaisesti ja lisää ripaus suolaa. Pese ja pilko salaatti, kurkku, tomaatti ja paprika. Kuutioi avokado. Kokoa annos. 7

9 JAUHELIHAKASTIKETTA JA SPAGETTIA 100 g jauhelihaa 1,5 dl tomaattimurskaa 1,5 dl punaista paprikaa 50 g pastaa 10 g avokadoöljyä ripaus suolaa, mustapippuria ja basilikaa 150 g jauhelihaa 2 dl tomaattimurskaa 2 dl punaista paprikaa 80 g pastaa 15 g avokadoöljyä ripaus suolaa, mustapippuria ja basilikaa Keitä pasta pakkauksen keitto-ohjeen mukaisesti ja lisää ripaus suolaa. Paista jauheliha oliiviöljyssä pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Pese ja pilko punainen paprika ja lisää se pannulle yhdessä tomaattimurskan ja mausteiden kanssa. Anna hautua, kunnes jauhelihakastike on tiivistynyt. Lisää pastan sekaan avokadoöljy ja kokoa annos. 8

10 JAUHELIHALLA TÄYTETYT PAPRIKAT 100 g jauhelihaa 1,5 dl kukkakaalia 0,5 dl sipulia 2 paprikaa 20 g cheddar-juustoa 20 g manteleita ripaus suolaa ja mustapippuria 150 g jauhelihaa 2 dl kukkakaalia 0,5 dl sipulia 3 paprikaa 30 g cheddar-juustoa 30 g manteleita ripaus suolaa ja mustapippuria Pese ja pilko kukkakaali ja keitä pehmeäksi. Paista jauheliha pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Silppua sipuli ja lisää sekaan. Mausta. Raasta juusto ja rouhi mantelit. Koverra paprikat. Sekoita kaikki ainesosat keskenään ja täytä paprikat niillä. Paista uunissa kunnes juusto on sulanut ja paprika on kypsynyt. 9

11 LIHAPULLAT UUNIJUUREKSILLA 100 g jauhelihaa 1 rkl sipulia 1 dl porkkanaa 1 dl lanttua 1 dl punajuurta 20 g hasselpähkinöitä ripaus suolaa, mustapippuria ja rosmariinia 150 g jauhelihaa 1,5 rkl sipulia 1,5 dl porkkanaa 1,5 dl lanttua 1,5 dl punajuurta 30 g hasselpähkinöitä ripaus suolaa, mustapippuria ja rosmariinia Pese tai kuori ja pilko juurekset. Hienonna sipuli ja sekoita se jauhelihan, suolan ja mustapippurin kanssa ja muotoile pyöryköiksi. Paista sekä juureksia että pullia uunissa 225 c asteessa noin 30 minuuttia. Lisää juureksiin öljy, suola, rosmariini ja pähkinät ja kokoa annos. 10

12 JAUHELIHAPIHVIT SALAATILLA 100 g jauhelihaa 1 rkl sipulia 2 dl salaattisekoitusta 1 dl kirsikkatomaatteja 1 dl kurkkua 10 g avokadoöljyä 20 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa ja mustapippuria 150 g jauhelihaa 1 rkl sipulia 3 dl salaattisekoitusta 1,5 dl kirsikkatomaatteja 1,5 dl kurkkua 15 g avokadoöljyä 30 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa ja mustapippuria Hienonna sipuli ja sekoita se jauhelihan ja mausteiden kanssa. Muotoile pihveiksi ja paista pannulla, kunnes liha on ruskistunut. Pese ja pilko vihannekset ja sekoita yhdessä öljyn ja siementen kanssa. Kokoa annos. 11

13 SEITIÄ JA UUNI- JUUREKSIA 100 g seitifileetä pakasteesta 5 g voita 1 dl porkkanaa 1 dl punajuurta 1 dl lanttua ripaus suolaa, rosmariinia ja basilikaa 150 g seitifileetä pakasteesta 10 g voita 1,5 dl porkkanaa 1,5 dl punajuurta 1,5 dl lanttua 20 g oliiviöljyä ripaus suolaa, rosmariinia ja basilikaa Pese tai kuori ja pilko juurekset. Aseta uunivuokaan ja paista 225 c asteessa noin 30 minuuttia. Paista seiti voissa pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää suola ja rosmariini. Kun juurekset ovat kypsiä, lisää niihin oliiviöljy, suola ja basilika ja kokoa annos. 12

14 SEITIÄ KASVIKSILLA JA RIISILLÄ 100 g seitifileetä pakasteesta 3 dl vihannessekoitusta tuoreena tai pakasteesta 5 g voita 50 g riisiä ripaus suolaa ja rosmariinia 150 g seitifileetä pakasteesta 3 dl vihannessekoitusta tuoreena tai pakasteesta 10 g voita 80 g riisiä ripaus suolaa ja rosmariinia Keitä riisi pakkauksen keitto-ohjeen mukaisesti ja lisää ripaus suolaa. Paista seiti voissa pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää kasvikset ja paista, kunnes ne ovat pehmenneet. Mausta ja kokoa annos. 13

15 SEITIVOKKI PÄHKINÖILLÄ 100 g seitifileetä pakasteesta 5 g voita 3 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 20 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa, paprikajauhetta ja sipulijauhetta 150 g seitifileetä pakasteesta 10 g voita 4,5 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 30 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa, paprikajauhetta ja sipulijauhetta Paista seiti voissa pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää vihannekset ja kun ne ovat pehmenneet, lisää cashewpähkinät ja mausteet ja paista, kunnes vihannekset ovat hieman ruskistuneet pinnasta. 14

16 SEITIÄ JUUSTO- KASVISLISUKKEELLA 100 g seitifileetä pakasteesta 1 dl parsakaalia 1 dl kukkakaalia 1 dl porkkanaa 20 g emmental-juustoa ripaus suolaa ja Provencen yrttisekoitusta 150 g seitifileetä pakasteesta 1,5 dl parsakaalia 1,5 dl kukkakaalia 1,5 dl porkkanaa 30 g emmental-juustoa ripaus suolaa ja Provencen yrttisekoitusta Pese ja pilko kasvikset ja paista uunissa 225 c asteessa noin 20 minuuttia. Lisää mausteet ja juusto ja paista, kunnes juusto on sulanut kasvisten päälle. Paista seiti oliiviöljyssä pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti ja mausta suolalla ja yrteillä. Kokoa annos. 15

17 TOFUA UUNI- JUUREKSILLA 100 g Jalotofua 1 dl porkkanaa 1 dl lanttua 1 dl punajuurta 20 g manteleita ripaus suolaa, timjamia ja basilikaa 150 g Jalotofua 1,5 dl porkkanaa 1,5 dl lanttua 1,5 dl punajuurta 30 g manteleita ripaus suolaa, timjamia ja basilikaa Pese tai kuori ja pilko juurekset ja pilko tofu. Aseta uunivuokaan ja paista uunissa 225 c asteessa noin 30 minuuttia välillä sekoittaen. Kun annos on kypsä, rouhi mantelit ja sekoita ne juuresten joukkoon yhdessä öljyn ja mausteiden kanssa. 16

18 TOFUA VIHREILLÄ KASVIKSILLA 100 g Jalotofua 3 dl lehtikaalia 1,5 dl parsakaalia 5 g kookosöljyä 20 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa, mustapippuria ja basilikaa 150 g Jalotofua 4 dl lehtikaalia 2 dl parsakaalia 10 g kookosöljyä 30 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa, mustapippuria ja basilikaa Kuutioi tofu ja paista pannulla kookosöljyssä. Pese ja pilko lehti- ja parsakaali ja lisää pannulle tofun kanssa. Paista, kunnes vihannekset ovat pehmenneet ja annos on ruskistunut pinnasta. Lisää mausteet ja auringonkukansiemenet. 17

19 TOFU-CURRY RIISILLÄ 100 g Jalotofua 1 dl munakoisoa 1 dl viherpapuja 1 dl kesäkurpitsaa 30 g kookosmaitoa 50 g riisiä ripaus suolaa ja currymaustetta 150 g Jalotofua 1,5 dl munakoisoa 1,5 dl viherpapuja 1,5 dl kesäkurpitsaa 50 g kookosmaitoa 80 g riisiä ripaus suolaa ja currymaustetta Keitä riisi pakkauksen keitto-ohjeen mukaisesti ja lisää ripaus suolaa. Pese ja pilko vihannekset ja kuutioi tofu. Aseta uunivuokaan ja paista uunissa 225 c asteessa noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää kookosmaito ja mausteet. Kokoa annos. 18

20 KANASALAATTI 100 g broileria 2 dl vihersalaattia 1 dl kirsikkatomaatteja 1 dl punaista paprikaa 10 g manteliöljyä ripaus suolaa ja basilikaa 150 g broileria 3 dl vihersalaattia 1,5 dl kirsikkatomaatteja 1,5 dl punaista paprikaa 15 g manteliöljyä ripaus suolaa ja basilikaa Paista broileri oliiviöljyssä pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää suola ja basilika. Pese ja pilko vihersalaatti, kirsikkatomaatit ja punainen paprika. Sekoita kulhossa ja lisää pähkinäöljy. Kokoa annos. 19

21 KANAA JA KASVIKSIA BATAATISSA 100 g broileria 1,5 dl punaista paprikaa 1,5 dl kukkakaalia 5 g voita 190 g bataattia ripaus suolaa, paprikajauhetta ja kurkumaa 150 g broileria 2 dl punaista paprikaa 2 dl kukkakaalia 10 g voita 300 g bataattia ripaus suolaa, paprikajauhetta kurkumaa Paista bataattia uunissa 225 c asteessa noin 45 minuuttia, tai kunnes se on pehmeä ja kypsä. Paista broileri voissa pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Pese ja pilko paprika ja kukkakaali, lisää pannulle ja paista kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää mausteet. Koverra bataatti ja täytä se kanalla ja kasviksilla. 20

22 KANAVOKKI 100 g broileria 3 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 5 g kookosöljyä 20 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa ja paprikajauhetta 150 g broileria 4,5 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 10 g kookosöljyä 30 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa ja paprikajauhetta Paista broileri kookosöljyssä pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää vihannekset ja paista, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet ja paista, kunnes kasvikset ovat ruskistuneet pinnasta. 21

23 KANAA KASVIKSILLA JA RIISILLÄ 100 g broileria 3 dl vihannessekoitusta tuoreena tai pakasteesta 50 g riisiä ripaus suolaa, mustapippuria ja basilikaa 150 g broileria 4,5 dl vihannessekoitusta tuoreena tai pakasteesta 80 g riisiä ripaus suolaa, mustapippuria ja basilikaa Keitä riisi pakkauksen keitto-ohjeen mukaisesti ja lisää ripaus suolaa. Paista broileri oliiviöljyssä pakkauksen paisto-ohjeen mukaisesti. Lisää vihannekset ja mausteet ja paista, kunnes vihannekset ovat pehmenneet. 22

24 MAKSAPIHVIT UUNI- JUUREKSILLA 100 g naudan maksaa 0,5 dl sipulia 5 g voita 1 dl porkkanaa 1 dl lanttua 0,5 dl punajuurta ripaus suolaa, mustapippuria, meiramia ja basilikaa 150 g naudan maksaa 0,5 dl sipulia 10 g voita 1,5 dl porkkanaa 1,5 dl lanttua 1 dl punajuurta ripaus suolaa, mustapippuria, meiramia ja basilikaa Pese tai kuori ja pilko juurekset ja paista uunissa 225 c asteessa noin 30 minuuttia. Lisää öljy, suola ja basilika. Hienonna sipuli. Mausta maksa suolalla, mustapippurilla ja meiramilla ja aseta pannulle yhdessä voin ja sipulin kanssa. Paista huolellisesti ja varo ylikypsentämistä. 23

25 LOHTA JA UUNI- JUUREKSIA 100 g lämminsavustettua ohta 1 dl porkkanaa 1 dl lanttua 1 dl punajuurta 20 g hasselpähkinöitä ripaus suolaa ja timjamia 150 g lämminsavustettua lohta 1,5 dl porkkanaa 1,5 dl lanttua 1,5 dl punajuurta 30 g hasselpähkinöitä ripaus suolaa ja timjamia Pese tai kuori ja pilko juurekset. Aseta uuni-vuokaan ja paista uunissa 225 c asteessa noin 30 minuuttia. Kun juurekset ovat kypsiä, lisää pähkinät, öljy ja mausteet ja kokoa annos. 24

26 LOHISALAATTI 100 g lämminsavustettua lohta 2 dl vihersalaattia 1 dl kirsikkatomaatteja 0,5 dl keltaista paprikaa 0,5 dl kurkkua 70 g avokadoa 150 g lämminsavustettua lohta 3 dl vihersalaattia 1,5 dl kirsikkatomaatteja 0,5 dl keltaista paprikaa 0,5 dl kurkkua 100 g avokadoa Pese ja pilko vihersalaatti, kirsikkatomaatit ja keltainen paprika. Kuutioi avokado ja lohi ja sekoita kaikki ainesosat kulhossa. 25

27 LOHIPASTA HERNEILLÄ 100 g lämminsavustettua lohta 3 dl herneitä pakasteesta 50 g pastaa 20 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa ja basilikaa 150 g lämminsavustettua lohta 4,5 dl herneitä pakasteesta 80 g pastaa 30 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa ja basilikaa Keitä pasta keitto-ohjeen mukaisesti, ja lisää herneet kattilaan samanaikaisesti. Pilko lohi. Kun herne-pasta seos on valmis, sekoita kaikki ainesosat keskenään. 26

28 PORONKÄRISTYS PORKKANALLA JA LANTULLA 100 g poronkäristystä pakasteesta 5 g voita 1,5 dl porkkanaa 1,5 dl lanttua 0,5 dl sipulia ripaus suolaa, mustapippuria ja meiramia 150 g poronkäristystä pakasteesta 10 g voita 2 dl porkkanaa 2 dl lanttua 0,5 dl sipulia ripaus suolaa, mustapippuria ja meiramia Pese tai kuori ja pilko juurekset ja paista uunissa 225 c asteessa noin 30 minuuttia. Hienonna sipuli ja paista voissa yhdessä poronkäristyksen kanssa, kunnes käristys on kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää juureksiin öljy, suola ja meirami ja kokoa annos. 27

29 QUORN-SALAATTI 100 g Quornia 2 dl vihersalaattia 1 dl punaista paprikaa 1 dl kirsikkatomaatteja 0,5 dl punasipulia 70 g avokadoa ripaus suolaa ja paprikajauhetta 150 g Quornia 3 dl vihersalaattia 1,5 dl punaista paprikaa 1,5 dl kirsikkatomaatteja 0,5 dl punasipulia 100 g avokadoa ripaus suolaa ja paprikajauhetta Paista Quorn oliiviöljyssä ja mausta suolalla ja paprikajauheella. Pese ja pilko salaatti, paprika ja tomaatit. Hienonna sipuli ja kuutioi avokado. Kokoa annos. 28

30 QUORN-VOKKI 100 g Quornia 3 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 5 g kookosöljyä 20 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa ja paprikajauhetta 150 g Quornia 4,5 dl vokkisekoitusta tuoreena tai pakasteesta 10 g kookosöljyä 30 g cashew-pähkinöitä ripaus suolaa ja paprikajauhetta Paista Quorn kookosöljyssä. Lisää vihannekset ja mausteet ja paista, kunnes vihannekset ovat pehmenneet. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet ja paista, kunnes vihannekset ovat ruskistuneet pinnasta. 29

31 KATKARAPU- SALAATTI 150 g katkarapuja 2 dl salaattisekoitusta 1 dl kurkkua 1 dl tomaattia 20 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa 200 g katkarapuja 3 dl salaattisekoitusta 1,5 dl kurkkua 1,5 dl tomaattia 30 g auringonkukansiemeniä ripaus suolaa Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaisesti. Pese ja pilko vihannekset. Sekoita kaikki ainesosat keskenään. 30

32 RAEJUUSTOA MARJOILLA 125 g raejuustoa 100 g marjoja tuoreena tai pakasteesta 20 g hasselpähkinöitä 20 g manteleita ripaus kanelia 200 g raejuustoa 150 g marjoja tuoreena tai pakasteesta 30 g hasselpähkinöitä 30 g manteleita ripaus kanelia Jos käytät pakastettuja marjoja, sulata ne huoneenlämmössä tai vesihauteessa. Jos käytät tuoreita, huuhdo ne ennen käyttöä. Rouhi pähkinät ja kokoa annos. 31

33 JÄLKIRUOKA: MUSTIKKA- KARDEMUMMAHYYDKE 200 g pakastemustikoita 20 g chia-siemeniä 2 dl vettä 1 tl jauhettua kardemummaa 300 g pakastemustikoita 30 g chia-siemeniä 3 dl vettä 1,5 tl jauhettua kardemummaa Sulata marjat jääkaapissa, huoneenlämmössä tai vesihauteessa. Mittaa chia-siemenet ja vesi kulhoon ja sekoittele noin viisi minuuttia, antaen chian turvota. Sekoita kaikki ainekset keskenään, siivilöi ylimääräinen neste pois ja tarjoile. Huom! Kun syöt tämän jälkiruoan, jätä pääaterialta yksi rasvanlähde pois: saat sen tämän annoksen siemenistä. 32

v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla:

v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla: v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla: Valitaan yksi proteiininlähde. Perusaterialla valitaan kaksi rasvanlähdettä.

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Tiina Jutila. Anne Muttilainen. Päivän ja koko 8 viikon eka ateria töissä äkkiä rakennettuna:

Tiina Jutila. Anne Muttilainen. Päivän ja koko 8 viikon eka ateria töissä äkkiä rakennettuna: Tiina Jutila Päivän ja koko 8 viikon eka ateria töissä äkkiä rakennettuna: Nyhtökanaa 75g Pähkinäsekoitusta 20g Mansikkaa 100g Oliiviöljyä 10g Friiseesalaattia Tomaattia Kurkkua Anne Muttilainen Let's

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON!

VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! 1 VIIKKO 4. MONIPUOLISUUTTA RUOKAVALIOON! Katso sivulta: http://newbeginning.fi/fat-burn-detox-valmennus-ravinto-ja-ruokavalioohjeet-viikko-4/ ohjeita ruokavalion muokkaamiseen. Muista kirjautua valmennussivuille

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana;

Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; Ruokaisassa salaatissa voi olla lisäksi osana; Sekoita pohjaksi kahta erilaista salaattia Lisäksi muita kasviksia makusi mukaan; avocadoa ituja auringonkukan versoja mungpapuja idätettyinä kaalia raakana, tai höyrytettynä kukkakaalia, parsakaalia kurkkua

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

NUTRIFIN Total -reseptit

NUTRIFIN Total -reseptit reseptit Kaikki ohjeet ovat 4 6 hengelle. Tuote: Tomaattikeitto Jauhelihakastike 400 g jauhelihaa 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 1 pss proteiinikeitto tomaatti-basilika 400 g tomaattimurskaa Paloittele

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

7 Day Simplifying Detox

7 Day Simplifying Detox 7 Day Simplifying Detox 7 day Simplifying Detoxin reseptit ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Suurin osa resepteistä valmistuu noin puolessa tunnissa. Lisäksi ne ovat herkullisia, mutta saavat olon keventymään

Lisätiedot

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN broilerikurpitsacurry Annosmäärä: 20 2 kg Kariniemen Kananpojan Kypsä miedosti suolattu paistileike (7636) 0,1 l rypsiöljy 0,75 kg sipulikuutio 0,05 kg valkosipuli,

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 1 Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin lähellä tuotettua lähiruokaa,

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Training With Ilona Basic: Ruokavalio

Training With Ilona Basic: Ruokavalio Training With Ilona Basic: Ruokavalio Aamupala (kokoa alta, tai valitse smoothie tai pannarit) Valitse hedelmä: Puurohiutale 40 g Ruisleipä 50 g Sokeroimaton mysli 40 g 4 valkuaista (munakas tai lisää

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen.

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen. Hirvi tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka - 2 dl sokeria - 3 dl vettä - Punasipulia

Lisätiedot

ateriasuunnitelma syö hyvin, helposti!

ateriasuunnitelma syö hyvin, helposti! ateriasuunnitelma syö hyvin, helposti! ATERIASUUNNITELMA MA: KERMAISTA UUNILOHTA, PARSAA JA PUNAKAALIA TI: RAAKAPASTA TOMAATTI-PAPRIKAKASTIKKEELLA KE: BROILERIA KAALISALAATILLA JA SEESAMINSIEMENILLÄ TO:

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 4 Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin lähellä tuotettua lähiruokaa,

Lisätiedot

Pinnalle: persiljaa tai korianteria

Pinnalle: persiljaa tai korianteria Nepalilaisten ateria daalbhat koostuu keitetystä riisistä, linssikastikkeesta ja joko kasvi- tai lihacurrysta. Lisukkeena tarjotaan usein tomaattipikkelsiä (atsaria). Ateriaa voi täydentää kurkkuraidalla.

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Kasvisrisotto. (tämä ohje 4:lle henkilölle)

Kasvisrisotto. (tämä ohje 4:lle henkilölle) Kasvisrisotto (tämä ohje 4:lle henkilölle) kokojyväriisiä riisiä 2 dl vettä 1/2 litraa porkkanoita 2-3 sipuleita 2 kaalia voita kasvisliemikuutio (ei saa sisältää E621 lisäainetta!) currya 1 tl mustapippuria

Lisätiedot

VIIKKO 1. PUHDISTAVA RUOKAVALIO Päivät 1-3

VIIKKO 1. PUHDISTAVA RUOKAVALIO Päivät 1-3 1 VIIKKO 1. PUHDISTAVA RUOKAVALIO Päivät 1-3 Mikäli jokin raaka-aine ei sovi sinulle tai et halua muuten sitä käyttää, käy lukemassa sivulta: http://newbeginning.fi/ravinto-ja-ruokavalio-ohjeet-viikko-1/

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

Silliä turkin alla (Aleksander)

Silliä turkin alla (Aleksander) Silliä turkin alla (Aleksander) Ainekset: 2 perunaa 2 punajuurta 2 porkkanaa 1 silli 2 omenaa 2 keitettyä munaa 1 purkki majoneesia 1 sipuli nippu tilliä 1. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret kypsiksi

Lisätiedot

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita Makupasta reseptejä Broileri-Pestopasta 4-6:lle 2 rkl öljyä n. 400 g broilerin fileesuikaleita 1 punasipuli 4 valkosipulinkynttä 6 dl vettä 2-3 rkl vihreää tai rucola-pestokastiketta n. 5 dl Myllyn Paras

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

Garage Girl Club. Hyvän olon reseptit

Garage Girl Club. Hyvän olon reseptit Garage Girl Club Hyvän olon reseptit Hyvän olon reseptit Tähän vihkoseen on kerätty hyvän olon reseptejä Sinulle, Garage Girl! Avaa tämä vihkonen aina, kun haluat hakea ideoita itsellesi hyvää tekevään

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 1. Ruoanlaittopaperissa kypsennetty ratatouillesalaatti ja valkosipuli-mantelidippi 2. Ruoanlaittopaperilla haudutettu perunagulassi ruisleipälastujen kera 2 punaista

Lisätiedot

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli

Lisätiedot

syö hyvin, voi hyvin!

syö hyvin, voi hyvin! syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään SNELLMAN KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 88-95 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 NICECREAM 2 annosta Ainekset 50 g FITNESS Original -hiutaleita 2 jäädytettyä banaania 150 g pakastettuja tai tuoreita mansikoita 1 kourallinen basilikaa 1 lime 1

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen

Lisätiedot

liquid spice by santa maria

liquid spice by santa maria EAN 7311310048839 saffron & tomato EAN 7311310048822 kaffir lime & ginger EAN 7311310048846 chipotle & mesquite EAN 7311310048808 wild garlic & herbs EAN 7311310048815 sundried tomato & basil liquid spice

Lisätiedot

Lihattomat reseptit vk 2

Lihattomat reseptit vk 2 Lihattomat reseptit vk 2 Parsakaali savutofupiirakka... 2 Hummus... 3 Minestronekeitto... 4 Linssimureke... 5 Sienipasta... 6 Chili sin carne... 7 Punajuurisosekeitto... 8 Kullankeltainen hernekeitto...

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja Ahdin vauvaruokaa 6+ kk Juurespuuro 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja. Kiehauta vesi ja lisää sekaan kuoritut ja paloitellut juurekset. Keitä pehmeiksi. 2. Ota liemi talteen

Lisätiedot

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta Makupastat ovat uudenlaista pastamaailmaa, maku onkin jo pastassa itsessään! Vaihtoehtoina ovat uudet pestolla ja tomaatti-chilillä maustetut pastat.

Lisätiedot

syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään

syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään syö hyvin, voi hyvin! vinkkejä maistuvaan salaattipöytään S NE LLMA N KOSKAAN EI VOI SYÖDÄ LIIKAA VIHANNEKSIA Monipuolisella IceCool vihannes- ja hedelmävalikoimalla lisäät kustannustehokkaasti terveellisempiä

Lisätiedot

2,5dl 1kpl / 3,75dl 1,5kpl

2,5dl 1kpl / 3,75dl 1,5kpl Määrät 10kg / 20kg tavoitteen mukaan. Jos määrää ei ilmoitettu, syö vapaasti. * katso lista vaiheeseen sopivista tuotteista MAANANTAI Aamupala: Kaurapuuro Välipala: 2,5dl tai 1kpl / 3,75dl tai 1,5kpl Lounas:

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä RIISTARUOKAKURSSI 2016 RAUMALLA RESEPTIT: Peura tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka

Lisätiedot

Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. readme.fi. readme.fi. Katriina Luotonen & karppaus.

Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. readme.fi. readme.fi. Katriina Luotonen & karppaus. Yli 300 reseptiä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon Karppaus, eli vähähiilihydraattinen elämäntapa, kasvattaa suosiotaan Suomessa. Karppaaja voi syödä laihduttaessaankin ruokia, joista muilla dieeteillä

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista.

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Ryhtyessäni kokeilumielellä vegaaniksi tammikuussa 2017, huomasin että ruokailun makumaailma muuttui

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA

Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA Reseptit PARISKUNTABOKSI : VIIKKO 39 MAALAISKANAPYÖRYKÄT JA UUNIBATAATIT SUPPILOVAHVERO-RAMENKEITTO KATKARAPUPASTA Viikon ainekset VIIKKO 39 LIHA JA KALA 350 g maalaiskanan jauhelihaa 1 pss katkarapuja

Lisätiedot

XL-S MEDICAL RUOKAILUSUUNNITELMA C

XL-S MEDICAL RUOKAILUSUUNNITELMA C XL-S MEDICAL RUOKAILUSUUNNITELMA C 3 VIIKKOA AAMIAINEN 1. TROOPPINEN SMOOTHIE 1 dl mangoa viipaleina (voi ostaa pakasteena) 1 dl ananasta (pakastettu käy) 1 appelsiini 1 tl kookosöljyä (saatavilla luontaistuotekaupoista)

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 2 (reseptit seuraava sivu) Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

Ratkaisuja arkiruokaan

Ratkaisuja arkiruokaan Ratkaisuja arkiruokaan Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,

Lisätiedot

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,

Lisätiedot

ALKURUOKIA SNACKSEJÄ / ALKURUOKIA

ALKURUOKIA SNACKSEJÄ / ALKURUOKIA 1 ALKURUOKIA VIHERSALAATTI G* L V 3,90 Vihersalaattia, kurkkua, tomaattia sekä vaihtelevasti hedelmiä tai muita kasviksia tai siemeniä yms. TZATZIKIA JA PATONKIA G* L V 6,90 Paksu valkosipulinen kastike

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET

VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 1 VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 2 VIIKKO 1 - Johdanto Tällä ensimmäisellä viikolla käymme läpi ravitsemuksen perusteet. Käymme läpi kolme perusravintoainetta. Niitä kutsutaan usein nimellä makroravinteet.

Lisätiedot

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä.

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä. RESEPTIT & VINKIT TOFU BOWL 2 ANNOSTA 100 g leveää riisinuudelia ½ rkl seesamiöljyä tilkka soijakastiketta 1 pkt SoFine Tofu Luomu Tomaatti-Basilika (250 g) 3/4 dl vehnäjauhoa tai (gluteenitonta) korppujauhoa

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Afrikkailta. PÄHKINÄKEITTO (5 hengelle)

Afrikkailta. PÄHKINÄKEITTO (5 hengelle) Afrikkailta PÄHKINÄKEITTO (5 hengelle) 200 g maapähkinöitä, muutama kourallinen Neem-puun lehtiä (bitter leaf), palmuöljyä, jauhettua pippuria, 150 g kalaa (valkoista kalaa esim. siikaa), kanaliemikuutioita,

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Liharuuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Burgundin lihapata Grillipihvit Hirven tai naudan paisti Jauhelihakeitto Kalkkuna Kanakasvis-wok Wieninleike Burgundin lihapata Väinö Niskanen/Amiedu

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

PASTAKOULUN. Keittokirjanen

PASTAKOULUN. Keittokirjanen PASTAKOULUN Keittokirjanen PENNE BOLOGNESE 3-4 rkl öljyä 1-2 kpl hienonnettua sipulia 2-3 kpl valkosipulia kuorittuna ja murskattuna 1 dl selleriä hienoksi leikattuna 1-2 kpl porkkanaa kuorittuna ja hienoksi

Lisätiedot