Palveluseteli ikäihmisten hyvinvointipalveluissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palveluseteli ikäihmisten hyvinvointipalveluissa"

Transkriptio

1 Palveluseteli ikäihmisten hyvinvointipalveluissa YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON AJANKOHTAISPÄIVÄ vanhustyön johtaja Oulun kaupunki

2 Tavoitteet ikäihmisten palvelujen järjestämiselle Oulun kaupungissa 1. Ikäihmisten palvelujen järjestämisessä painopisteenä on kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistäminen ja arjen turvallisuus siten, että painopisteenä ovat ennaltaehkäisevät ja kotona asumista tukevat palvelut. 2. Ikäihmisten hyvinvoinnin strateginen päätavoite on, että vuoteen 2020 mennessä 92 % 75 vuotta täyttäneistä asuu kotona itsenäisesti tai riittävien palvelujen turvin. Tavoitteeseen päästään asteittain ja vuonna 2016 kotona asuvien tavoite on 91,7 %. 3. Taloudellisena tavoitteena on, että kustannukset (menot) /65 vuotta täyttänyt laskee. Tämä edellyttää poikkitoiminnallisuuden ja monitoimijaisuuden asiakaslähtöistä hyödyntämistä ikäihmisten toimintakykyisyyden ja kotona asumisen tukemiseksi, oman toiminnan vahvaa kehittämistä sekä monituottajuuden strategista hyödyntämistä tehtyjen hankintalinjausten mukaisesti.

3 Oulun vanhusväestö 2020, 2025 ja 2030 sekä ikäryhmien kasvu verrattuna vuoteen % % +43% % % +57% % +57% +65%

4 75 vuotta täyttäneiden palvelurakenne Oulussa vuosina ,0 100,0 98,0 5,9 5,8 5,9 5,7 5,4 5,2 4,9 4,5 3,9 3,7 2, ,5 96,0 94,0 92,0 2,5 2,5 3 3,3 3,5 3,8 4,7 4,8 5,0 5,2 6,0 5,3 5,0 6 90,0 88,0 91,6 91,6 91,1 91,0 91,1 91,0 90,4 90,7 91,1 91,2 91,1 91,7 92,0 91,5 86,0 84,0 kotona tehost.palveluasuminen laitoshoito

5 Monituottajuuden hyödyntäminen edellyttää onnistuakseen strategisuutta Palvelumalli 2020: Monituottajuutta hyödynnetään kotipalvelun, palveluasumisen, avoterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan vastaanoton palvelujen järjestämisessä. Hyvinvointipalvelujen käyttösuunnitelma 2016: Kotihoidon palvelutarpeen kasvuun vastataan monituottajuudella hyödyntäen kilpailutettua kotihoitoa ja palveluseteliä. Palveluasumisen järjestämisessä hyödynnetään monituottajuutta siten, että tehostettu palveluasuminen hankitaan asiakkaan valintaa mahdollistavasti palvelusetelillä, jolloin kasvu ohjautuu yksityiseen tuotantoon palvelusetelin turvin ja oman tuotannon paikkojen määrä ei kasva.

6 Yleisiä palveluseteliperiaatteita Kunta päättää, ottaako palvelusetelin käyttöön vai ei eli asiakas ei voi vaatia palvelusetelin käyttöä Kunta määrittelee palvelusetelin arvon Kunta hyväksyy palvelusetelituottajat Asiakkaan kyky käyttää palveluseteliä tulee varmistaa Asiakkaalle tulee esittää, mitä eri vaihtoehdot maksavat hänelle Asiakkaalla mahdollisuus valita, käyttääkö palveluseteliä vai ei eli palvelua ei voi järjestää pelkästään palvelusetelillä Jos asiakas ei halua käyttää palveluseteliä, hänelle on järjestettävä palvelu muutoin

7 Palvelusetelit ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluissa Oulun kaupungissa säännöllisen kotihoidon kuukausisiivouksen palveluseteli vuodesta 2010 ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palveluseteli vuodesta 2010 kotihoidon palveluseteli (sisältäen kotisairaanhoito ja palvelu) vuodesta 2011 omaishoidon vapaan palveluseteli (sisältäen kotiin annettavan palvelun tai tunti/päiväpalvelun) vuodesta 2011 veteraanien kotiin annettavien palvelujen sovellettu palveluseteli (ei palvelutarpeenarviointia) vuodesta 2012

8 Palvelusetelin arvot Säännöllisen kotihoidon kuukausisiivouksen palveluseteli: - Palvelusetelin arvo on kiinteä 20 /t Omaishoidon vapaan palveluseteli: - Palvelusetelin arvo on kiinteä 120 /vrk, joka vastaa yhtä lakisääteistä tai harkinnanvaraista vapaata

9 Palvelusetelin arvot Tehostettu palveluasuminen - Tulosidonnainen - Palvelusetelin maksimiarvo on 100 /vrk - Palvelusetelin minimiarvo arvo on 50 /vrk Rintamaveteraanien palveluseteli - Kiinteä - Arvo vähintään 700 /v/rintamaveteraani

10 Palvelusetelin arvot Kotihoito - Tulosidonnainen - Palvelusetelien maksimiarvot: - säännöllinen kotipalvelu 27 /tunti - säännöllinen ja tilapäinen kotisairaanhoito 41,60 /tunti - Alin palvelusetelin arvo 7,00 /tunti Johtuen työvoimakustannusten erilaisuudesta eri vuorokauden ja viikon aikoina palvelusetelin lopullinen arvo tarkistetaan kertoimilla (esim. sunnuntait 2x palvelusetelin arvo)

11 Asiakkaiden määrä eri palvelusetelipalveluissa Palvelu Asiakkaat 4 / 2016 Kotipalvelu ja kotisairaanhoito, palveluseteli 1034 Kuukausisiivous, palveluseteli 69 Tehostettu palveluasuminen, palveluseteli 387 Omaishoidon vapaa, palveluseteli 400 Lapsiperheiden kotipalvelu, palveluseteli 30 Rintamaveteraaniraha 520

12 Palveluntuottajien määrä, joilta ikäihmisten hyvinvointipalvelut hankkii palveluja palvelusetelillä (5/2016) Tehostettu palveluasuminen n. 20 Kotihoito n. 30 Säännöllisen kotihoidon kuukausisiivous n. 40 Omaishoidon tuen vapaa kotiin annettava palvelu päivä-/ tuntitoiminta n. 30 4

13 Palvelusetelituottajaksi hakeutuminen Oulun kaupungissa Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän (PSOP) kautta. Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) tarjoaa keskitetyn tietojärjestelmän palvelusetelituottajien hyväksymiseen, palvelusetelien ja ostopalvelutilausten luomiseen, käyttämiseen ja annetuista palveluista tehtävään tilitykseen.

14 Olen Palveluntuottaja Palveluseteliprosessin eri toimijat ja PSOP (Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä) Olen Palvelun järjestämisestä vastaava Olen Asiakas Olen Talous Olen Palvelun myöntäjä

15 Sääntökirjat Oulun hyvinvointipalveluissa tuottajat auktorisoidaan, jolloin kaikki palvelusetelilainsäädännön ja kunnan asettamat hyväksymiskriteerit täyttävät tuottajat hyväksytään palvelusetelituottajiksi. Hyväksymiskriteerit on kuvattu eri palvelujen sääntökirjoissa Vaihtoehtona olisi myös palvelusetelituottajien kilpailuttaminen

16 Sääntökirjan sisältö YLEINEN OSA:_ Sääntökirja palvelusetelipalvelujen tuottamisesta 1. Sääntökirja 1.1. Sääntökirja ja sen soveltamisala 1.2. Sääntökirjan muuttaminen 1.3. Sääntökirjan voimassaoloaika 2. Määritelmät 3. Palveluntuottaja 3.1. Palveluntuottajaksi hakeutuminen ja palveluntuottajien valvonta 3.2. Palveluntuottajan hyväksyntä 3.3. Palveluntuottajan hyväksymisen peruutus 3.4. Palveluntuottajaa koskevat yleiset velvoitteet 4. Asiakkaan asema ja oikeusturvakeinot 4.1. Asiakkaan asema 4.2. Asiakkaan oikeusturvakeinot 5. Palvelusetelin arvo ja myöntäminen 6. Sähköinen palveluseteli- ja ostopalvelut (PSOP)-järjestelmä 7. Asiakastietojen käsittely, dokumentointi, arkistointi ja salassapito 8. Palvelun laskutus kunnalta ja asiakkaalta 8.1. Kunta 8.2. Asiakas 8.3. Laskutus PSOP-järjestelmän kautta (ei vielä käytössä) 9. Vastuut ja vakuutukset 10. Verotus

17 Sääntökirjan sisältö PALVELUKOHTAINEN OSIO: (Esim. kotihoito) Palvelun sisältö ja palvelun vähimmäisvaatimukset 1.1. Henkilöstö ja osaaminen 1.2. Laadunhallinta 1.3. Palvelun sisällön vaatimukset 1.4. Ympäristöasiat 1.5. Kotihoidon palvelukuvaus 2. Palvelukerran peruutus ja palveluntuottajan vastuu virheistä ja viivästymisistä 3. Asiakastietojärjestelmä ja RAI- arviointijärjestelmä 3.1. Asiakastietojärjestelmä 3.2. RAI- arviointijärjestelmä 4. Palvelusetelin arvo kotihoidossa 5. Hintojen muutos 6. Laskutus kunnalta ja asiakkaalta

18 Luettelo hyväksytyistä palveluntuottajista Palvelusetelilain (2009/569) 4 :n mukaan kunnan on pidettävä luetteloa hyväksymistään palvelujen tuottajista hintatietoineen Luettelo Oulun kaupungin nettisivulla:

19 Asiakasprosessia palvelusetelin hyödyntämisessä Oulun kaupungissa Asiakkaalle tulee tarve palvelulle à à palvelutarpeen arviointi ja päätös myönnetystä palvelusta kaikissa järjestämistavoissa kriteerit ovat samat à arvioidaan asiakkaan kanssa palvelusetelin sopivuus asiakkaan tarpeisiin. à asiakkaalle tehdään vertailulaskelmat hänen päätöksenteon tueksi à jos asiakas päätyy palvelusetelivaihtoehtoon, hänelle annetaan lista kaupungin hyväksymistä tuottajista. Ajan tasalla olevan listan saa työntekijältä tai Oulun kaupungin nettisivuilta/ PSOP. à asiakas valitsee itse listalta haluamansa palveluntuottajan/-tuottajat, kun hänelle on myönnetty palveluseteli. à à à asiakas sopii palveluntuottajan kanssa palvelun aloittamisesta asiakas valitsee itselleen sopivan palvelusetelituottajan tuottaja ja asiakas tekevät keskenään palvelusopimuksen.

20 Palvelusetelistä asiakkaalle informoitavat asiat Kunnalla on velvollisuus varmistaa, että palveluseteli on asiakkaan kohdalla toimiva ja asiakkaan kykyjä vastaava vaihtoehto. Asiakkaalle selvitetään osana palveluohjausta: Yleisneuvonta palvelusetelin käytössä Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta palvelusetelistä, jolloin kunnan tulee ohjata hänet kunnan muilla tavoin järjestämien palvelujen piiriin. Asiakkaan asema palveluseteliä käytettäessä Palvelusetelin arvo Palvelujen tuottajien hinnat ja mistä ne ovat löydettävissä: 1) asiakastapaamisen yhteydessä 2) netissä Omavastuuosuuden määräytymisen perusteet ja arvioitu suuruus sekä vastaavasta palvelusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määräytyvä asiakasmaksu.

21 Palveluseteli asiakkaan näkökulmasta Mahdollistaa valintaa, mikä ei ole tyypillistä kunnan järjestämissä sote-palveluissa Asiakas voi valita palveluntuottajan/-paikan itse tärkeänä pitämien perusteiden mukaisesti mm. palvelupaikan sijainti palveluntuottajan arvoperusta, maine palveluntuottajan palvelun hinta mahdollisuus ostaa lisäpalveluja toisaalta valinta voi olla vaikeaa Palveluseteli logiikan ymmärtäminen voi olla vaikeaa Kuluttaja-asema palvelun saajana uutta, kun kunta sotepalvelujen järjestäjä Oikeus vaihtaa tuottajaa, mikäli palvelu ei tyydytä

22 Palveluseteliasiakkaan asema Asiakasta koskevat sosiaalihuollon asiakaslain ja potilaslain mukaiset oikeudet. Asiakkaan ja palveluntuottajan välistä sopimussuhdetta koskevat sopimuksen sisällön mukaan määräytyvät kuluttaja- ja sopimusoikeuden säännökset ja oikeusperiaatteet. Erimielisyys voidaan saattaa kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Jos asiakas on palvelusetelillä hankittavaan palveluun tyytymätön, hän voi tehdä muistutuksen sosiaali- ja terveystoimelle ja palveluntuottajalle. Palveluun liittyvistä epäkohdista asiakas voi myös olla yhteydessä potilas-/ sosiaaliasiamieheen ja/tai tehdä kantelun valvontaviranomaisille, kuten aluehallintovirastolle

23 Palvelun laadun turvaaminen Oulun kaupungissa hyödynnettäessä palveluseteliä Kotihoidon, ikäihmisten tehostetun palveluasumisen ja omaishoidon vapaan palvelusetelituottajilla on aluehallintoviraston tai Valviran lupa (kotisairaanhoito ja tehostettu palveluasuminen) tai ne on merkitty aluehallintoviraston rekisteriin. Sääntökirjoihin kirjattu vähimmäisvaatimukset ja palvelukuvaukset, jotka tuottajan on täytettävä, jotta tulee hyväksytyksi Oulun kaupunki järjestää säännöllisiä koulutuksia/keskustelutilaisuuksia palvelun tuottajille (mm. kotihoidon palveluntuottajille on järjestetty 2-3 kertaa vuodessa koulutus-/keskustelutilaisuudet. Yksiköihin tehdään suunnitelmalliset valvontakäynnit kahden vuoden välein. Valvonta sisältää myös paljon tuottajien neuvontaa ajankohtaisissa asioissa. esim. v valvontakäynnit tehostetun palveluasumisen yksiköihin Tämän lisäksi tehdään valvonta-/ohjauskäyntejä tarvittaessa esim. asiakas/omaisyhteydenottojen perusteella.

24 Jotta palveluseteleistä saataisiin mahdollisimman suuri ja monipuolinen hyöty, hyvien hankintojen edellytykset tulee olla olemassa...

25 ... eli: Kunnan/alueen yleisestä elinvoimaisuudesta tulee huolehtia Järjestäjällä tulee olla pitkän tähtäimen näky monituottajuuden hyödyntämisestä, vähintään viisi vuotta, mielellään 10 vuotta Kunnalla/alueella tulee olla monipuolisesti erilaisia ja erikokoisia tuottajavaihtoehtoja, koska asiakas tekee valintaa omiin tarpeisiinsa = markkinoita tulee olla ns. markkinoiden tulee olla terveet kysynnän ja tarjonnan sopiva suhde osaoptimoivasta asiakkaista kilpailusta sopivaan erilaisuuteen ja sopivin kohdin voimien yhdistämiseen Palvelujen järjestäjällä tulee olla vahvaa ja monipuolista hankintaosaamista Vuoropuhelu eri toimijoiden kesken kaikissa hankinnan vaiheissa Osaoptimoinnen välttö niin järjestämisessä kuin tuottamisessa osana yhteiskuntavastuullisuutta Hankinnan osapuolilla tulee olla perusteltu ymmärrys asiakkaan yksilöllisten tarpeiden sekä palvelun järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvien normien suhteesta à epärealisten odotusten välttäminen Kestävän kehityksen huomioiminen

26 Tulevaisuudessa henkilökohtainen budjetti esimerkiksi pieneen arjen tukeen ja apuun asiakas itse määrittelee sen, mikä häntä arjessa auttaa ei tiukkaa määrittelyä, mihin palveluihin budjetti tarkoitettu palvelusetelin käyttäjien kuluttajaosaaminen lisääntyy, tarvitaan monipuolista tietoa ja helposti saatavaa myös mm. palvelun laadusta sote-uudistuksen valinnan vapauden malli jo nyt valinnan mahdollistamista

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari 16.12.2015 Anna Haverinen, vanhustyön johtaja, Oulun kaupunki Oulu on Suomen viidenneksi suurin

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa Palveluseteli ikäihmisten palveluissa 11.9.2019 Anne-Mari Ahonen Mari Patronen Sote- palvelujen muutos Organisaatiokeskeinen Massapalvelut Ammattilainen päättää Erilliset episodit Väestövastuu Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille.

Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille. Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen OHJE TUOTTAJALLE Palveluasumisen palveluseteli Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden.

Lisätiedot

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti:

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: 11.11.2016 1 (6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: Omaishoidon vapaan aikainen hoito (palvelusetelin arvo kiinteä) Tehostettu palveluasuminen

Lisätiedot

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Palvelusetelikokeiluja Omaishoidon vapaan palvelusetelikokeilu Palvelurahakokeilu - > yksityisen hoidon

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

pal-veluasumisen palveluseteli Säännöllisen kotihoidon 92 28 910 kuukausisiivouksen palve-luseteli Omaishoidon vapaan palve-luseteli

pal-veluasumisen palveluseteli Säännöllisen kotihoidon 92 28 910 kuukausisiivouksen palve-luseteli Omaishoidon vapaan palve-luseteli 1 OUKA /7684/2014 Vastaus valtuustoaloitteeseen/ Kaarina Kailo 1.9.2014: Palvelusetelin käyttöön-oton vaikutukset palvelun tasoon, kustannuksiin ja tasavertaisuuteen Palvelusetelin hyödyntäminen Oulun

Lisätiedot

Parasta palvelua. Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP-ratkaisu

Parasta palvelua. Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP-ratkaisu Parasta palvelua Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP-ratkaisu Sirpa Laaksonen Tampereen kaupunki 9.2.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy Suurten kaupunkien

Lisätiedot

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012 Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen:

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: 1 SOSIAALI-JA TERVEYSKESKUS Kotiin annettavat palvelut ja sairaalahoito/26.11.2014 Savontie 55 78300 VARKAUS Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: TIEDOTE ASIAKKAILLE

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän 314 vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi. Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi. Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi palvelusetelilaki - taustaa Aiemmat palvelusetelisäännökset voimaan 2004 Sääntely keskittyi kotipalvelun

Lisätiedot

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset ja kriteerit täyttävät liitteet

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Espoo Kouvola Oulu Tampere Turku Kuntien Tiera Oy Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1 Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Parasta palvelua malli! Kuntatalo ! Hankejohtaja Johanna Mätäsaho

Parasta palvelua malli! Kuntatalo ! Hankejohtaja Johanna Mätäsaho Parasta palvelua malli Kuntatalo 27.3.2015 Hankejohtaja Johanna Mätäsaho Sisältö Parasta palvelua malli + uusi tietojärjestelmä (PSOP) lyhyesti Valinnanvapauden ja palvelumarkkinoiden kehittymisen tukena

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Lappeenranta, Luumäki, Lemi, Taipalsaari ja Savitaipale Imatra mukana vain erikoissairaanhoidon osalta Mikä on palveluseteli? Palvelusetelin

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki ehdot sekä

Lisätiedot

Haemme jatkuvasti uusia palveluntuottajia mukaan palvelusetelitoimintaan

Haemme jatkuvasti uusia palveluntuottajia mukaan palvelusetelitoimintaan 1 INFO PALVELUSETELITUOTTAJALLE Hakeminen palvelusetelituottajaksi Ennen toiminnan aloittamista yksityisen sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluntuottajan tulee rekisteröityä tuottamansa palvelun mukaan

Lisätiedot

Kunta ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajalle.

Kunta ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajalle. Hakemus säännöllisen kotihoidon ja tilapäisen kotisairaanhoidon palvelusetelituottajaksi TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

ESH:n palveluseteli Kuusamossa. Jonkun on oltava ensimmäinen

ESH:n palveluseteli Kuusamossa. Jonkun on oltava ensimmäinen ESH:n palveluseteli Kuusamossa Jonkun on oltava ensimmäinen Palvelusetelin soveltuvuus ja tavoitteet Palvelut tuotteistettuja Palvelujen hinnoista ja laadusta on sekä kunnalla että asiakkaalla riittävästi

Lisätiedot

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Kuntamarkkinat 13.9.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy 0 Mistä on kyse? Kuntatoimijoiden omistama järjestelmä Sisältää

Lisätiedot

Henkilökohtaisen budjetin, asiakassetelin ja ostopalvelujen hallinta ja seuranta

Henkilökohtaisen budjetin, asiakassetelin ja ostopalvelujen hallinta ja seuranta Henkilökohtaisen budjetin, asiakassetelin ja ostopalvelujen hallinta ja seuranta Marja Kälkäjä Tietoasiantuntija, Projektipäällikkö Oulun kaupunki, Hyvinvointipalvelut 23.5.2018, ATK-päivät Jyväskylä Oulu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala

Sosiaali- ja terveystoimiala 1 (6) Sosiaali- ja terveystoimiala Palveluasumisen palveluseteli Ohjeet palveluntuottajalle Tuottajaksi hakeutuminen Marraskuu 2015 Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on

Lisätiedot

Kaupunki ei sitoudu ostamaan palveluja palvelusetelituottajaksi hyväksytyltä palveluntuottajalta.

Kaupunki ei sitoudu ostamaan palveluja palvelusetelituottajaksi hyväksytyltä palveluntuottajalta. 1 (6) Palvelusetelin käyttö tehostetussa vanhusten palveluasumisessa omaishoidon tuen vapaajärjestelyissä ja satunnaisessa lyhytaikaisessa sosiaalihuoltolain mukaisessa hoidossa Ohjeet palveluntuottajalle

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Kainuun palvelusetelikokeilu

Kainuun palvelusetelikokeilu 1 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun palvelusetelikokeilu 2017-2018 Menettelyohjeet 15.6.2018 2 Sisällysluettelo 1. Määritelmät... 3 2. HB-kokeilu osana valinnanvapauden kehittämistä...

Lisätiedot

Kuntapalveluja markkinamekanismilla. Riitta Pylvänen palvelupäällikkö

Kuntapalveluja markkinamekanismilla. Riitta Pylvänen palvelupäällikkö Kuntapalveluja markkinamekanismilla Riitta Pylvänen palvelupäällikkö 4.12.2013 Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän näkökulma Jyväskylässä on riittävän suuri

Lisätiedot

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa 2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS 1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä

Lisätiedot

PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ

PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ Palveluseteli-info yrittäjille 13.9.2011 Satu Koskela/Seija Karukannas Hyvinkään kaupunki PALVELUSETELI Kunnan sitoumus suorittaa tietty sen ennalta määräämä rahamäärä palvelujen

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus

Lisätiedot

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Tehostetun palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen

Lisätiedot

Palveluseteli hankintamuotona

Palveluseteli hankintamuotona Palveluseteli hankintamuotona Työllisyysseminaari 23.2.2017 Virpi Noronen Yleistä palvelusetelistä 1/2 Tapa järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaalija terveydenhuoltopalveluita Palveluja tuottavat kunnan

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI

MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI 30.11.2010 Heli Peltola Miset Oy Puh. 044 7945824 Heli.peltola@miset.fi MIKKELIN SEUDUN PALVELUSETELI Mikkeli, Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Puumala, Ristiina Palvelusetelijärjestelmän

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa. Markku Mattila

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa. Markku Mattila Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa Markku Mattila 28.5.2013 Ennakoiva valvonta Reaktiivinen valvonta Sopimusvalvonta/ -seuranta Hyvinvointilautakunnan delegointisäännön mukaan tilaaja-

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli? Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on yksi

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Ikäihmisten palvelujen lautakunta 14.4.2010 Mari Patronen Sirpa Laaksonen T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Tampereen kaupunkiseudun väestökehitys 75-84- ja yli

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS 1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/5 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA JÄRJESTETTÄVÄ OMAISHOI- DONTUEN LAKISÄÄTEISEN

Lisätiedot

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen 12.1.2012 Sami Uotinen va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja, johtava lakimies Esityksen

Lisätiedot

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palveluseteli Rovaniemen kaupunki Miksi palveluseteli? Vastaus kuntien kasvavaan palvelun tarpeeseen, palvelutarjonnan ja palvelujen sisällön monipuolistamiseen ja yrittäjyyden edistäminen

Lisätiedot

Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli, taustat, käyttöönotto ja kokemukset - rohkeasti kokeilemaan Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa

Lisätiedot

Omaishoidon vapaan aikaisen hoidon palveluseteli

Omaishoidon vapaan aikaisen hoidon palveluseteli 1 (5) Helmikuu 2015 Omaishoidon vapaan aikaisen hoidon palveluseteli Ohjeet palveluntuottajalle Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus

Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus Kouvolan kaupunki Hyväksytty Kotihoito ja vanhuspalvelut Perusturvalautakunta 16.11.2011 Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus Kotona asumista tukevat palvelut Vuohijärven seudulla Palvelusetelikokeilu

Lisätiedot

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2.

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2. Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tampere 5.2.2018 1 5.2.2018 2 5.2.2018 3 5.2.2018 Keskeisiä muutoksia lausuntokierroksen jälkeen

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut 2013. Palveluseteliopas. Tilapäinen kotihoito

Hyvinvointipalvelut 2013. Palveluseteliopas. Tilapäinen kotihoito Hyvinvointipalvelut 2013 Palveluseteliopas Tilapäinen kotihoito Taitto Eija Tiitinen, viestintäkoordinaattori Käsitelty Ikäihmisten lautakunta 19.6.2013 Kouvolan kaupungin julkaisu 2013 Palveluseteliopas

Lisätiedot

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI Hyvinvointipalveluita asiakkaan parhaaksi Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä ellei jopa kaikkein tärkein. Onnistuminen tässä

Lisätiedot

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Ohjelma Palveluseteli lainsäädännössä ja käytännössä Sami Uotinen, johtava lakimies Palveluseteli ikääntyneiden palveluissa Tampereella Mari Patronen,

Lisätiedot

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017 Perusturvalautakunta 15.12.2016 150, liite 6 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017 Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu 2 Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palveluseteli Säädösperusta Laki sosiaali-

Lisätiedot

Opas palvelusetelituottajille. Järvenpään kaupunki

Opas palvelusetelituottajille. Järvenpään kaupunki Opas palvelusetelituottajille Järvenpään kaupunki Sisällys 1 Palvelusetelit kotona asumisen tukena... 1 1.1 Palveluseteli siivoukseen... 1 1.2 Omaishoidon tukipalveluseteli... 1 1.3 Omaishoidon hoivapalveluseteli...

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi?

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? VALINNANVAPAUS sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? 1 VALINNANVAPAUS enemmän terveyttä samalla rahalla Sote-uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

KOTIHOIDON PALVE- LUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA

KOTIHOIDON PALVE- LUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA 1 Oulu KOTIHOIDON PALVE- LUSETELIN SÄÄNTÖKIRJA 13.11.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO Sääntökirja palvelusetelipalvelujen tuottamisesta yleinen osa... 3 1. Sääntökirja... 3 1.1. Sääntökirja ja sen soveltamisala...

Lisätiedot

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia HE 34/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain 29 b :n ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä 30.11.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu hanke (Asiakas-tuottajamalli) riitta.pylvanen@jykes.fi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - 2 19.10.2017 - Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa

Lisätiedot

Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Jyväskylän esimerkki rohkeasti kokeilemaan Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän näkökulma Jyväskylässä

Lisätiedot

PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu. Heli Peltola Posintra Oy

PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu. Heli Peltola Posintra Oy PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu Heli Peltola Posintra Oy Palvelusetelien käyttöönoton valmistelu Seudullinen palvelusetelityöryhmä valmisteli vuoden ajan (2011) palvelusetelien käyttöönottoa.

Lisätiedot

Oulun kaupunki Lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelin sääntökirja

Oulun kaupunki Lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelin sääntökirja 1 Oulun kaupunki Lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelin sääntökirja Hyvinvointilautakunta 21.5.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO Sääntökirja palvelusetelipalvelujen tuottamisesta yleinen osa...3 1. Sääntökirja...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013 Palveluseteli valinnan välineenä Stiftelsen Ålderdomshemmet i Vasa Rauhankatu 11, Vaasa Johtaja Viveca Salminen Kotipalveluohjaaja Nina Koskela Kolme kotia

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä

Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä Kokemuksia Jyväskylän palvelusetelistä 3.5.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 31.12.2011 Jykesin hallinnoima Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA Omaishoidontuen palveluseteli

PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA Omaishoidontuen palveluseteli PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA Omaishoidontuen palveluseteli 19.3.2019 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Sisällysluettelo PALVELUKOHTAINEN SÄÄNTÖKIRJA... 1 1 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA...

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Henkilökohtaisen avun päivät 21.-22.9.2010 Projektin puitteet Osana Sitran valtakunnallista palvelusetelihanketta Kesto 02/10-12/10

Lisätiedot

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet

Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet Palveluseteli ja asiakkaan valinnanmahdollisuudet 18.11.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 29.2.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiön

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä

Kokouspäivämäärä 1 Dnro: KONCERN 298/2016 VALT 4 PALVELUSETELIEN KÄYTTÖÖNOTOSTA Kh 25.10.2016 130 VALMISTELU (kunnanjohtaja Anneli Pahta) Monet kunnat ovat ottaneet käyttöön palvelusetelit lisätäkseen asukkaidensa mahdollisuuksia

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI 24.9.2018.Janne Utriainen, Kristiina Laitinen Palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän

Lisätiedot

Parasta palvelua. Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä. Helsinki

Parasta palvelua. Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä. Helsinki Parasta palvelua Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Helsinki 16.1.2015 Jani Moliis Copyright Kuntien Tiera Oy Sisältö 1. Uudistuksen tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU 1 Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen

Lisätiedot

HB-kokeilu. Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB. Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö

HB-kokeilu. Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB. Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö HB-kokeilu Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö Kainuun soten erityislasten omaishoidon HB-kokeilu AVAIN-asiakas Esko Pääskylä 11.4.2018 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

Valinnanvapauskokeilun sisältökuvauksen valmistelu. Mia Lindberg Riitta Pylvänen

Valinnanvapauskokeilun sisältökuvauksen valmistelu. Mia Lindberg Riitta Pylvänen Valinnanvapauskokeilun sisältökuvauksen valmistelu Mia Lindberg Riitta Pylvänen 17.8.2016 Alustavan sisältökuvauksen taustaa Sitra on julkaissut Kokeilun ehdot ja periaatteet keskustelupaperina, ja sitä

Lisätiedot

Jyväskylän palvelusetelitoiminta

Jyväskylän palvelusetelitoiminta Jyväskylän palvelusetelitoiminta 31.3.2011 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö Asiakas-tuottajamalli hanke (ASTU) Käynnistettiin lokakuussa 2009, päättyy 31.12.2011 Jykesin hallinnoima Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 25.5.2016

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 25.5.2016 Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä (PSOP) Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 25.5.2016 Max Lönnqvist / 10.5.2016 Esityksen sisältö - Onnistu palvelusetelitoiminnan käynnistämisessä/digitalisoinnissa

Lisätiedot

Palveluseteliohje. Yleinen osio

Palveluseteliohje. Yleinen osio Palveluseteliohje Yleinen osio päiv. 3.3.2016 1 Sisällys YLEINEN OSA OHJE PALVELUSETELIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA... 2 1. Palveluseteliohje ja sen soveltamisala... 2 2. Määritelmät... 2 3. Asiakas... 3 3.1

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Kuntatalousfoorumi 3.6.2010 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki Sitran Palvelusetelihanke T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Palvelusetelin arvo Tehostettu

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle 6.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELI. Palveluntuottaja ja hänen henkilöstönsä perehtyvät seuraaviin asiakirjoihin:

LAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELI. Palveluntuottaja ja hänen henkilöstönsä perehtyvät seuraaviin asiakirjoihin: LAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELI on sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n mukaista palvelua lapsiperheille, painopisteenä ovat alle kouluikäisten lasten perheet ja vauvaperheet.

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous YAH:n asiakkuus Asiakas on oikeutettu ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palveluihin silloin, kun asiakas

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot