INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA
|
|
- Anni-Kristiina Mikkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA Tampereen kaupungin hankintojen strateginen kehittämissuunnitelma
2 1. Taustaa MIKÄ ON INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA? Innovatiivisten hankintojen tiekartta on suunnitelma kaupunkikonsernin strategisesta hankintojen kehittämisestä. Tampereen kaupungin hankinnat ja investoinnit ovat n. 800 miljoonaa euroa vuodessa. Tiekartta osoittaa kaupungin hankintoja ja investointeja, joihin kohdistamalla kehittämistoimenpiteitä saadaan käytetyille resursseille parempaa arvoa. Työssä taustalla on Tampereen kaupungin innovatiivisten hankintojen määritelmä, jonka mukaan innovatiivisuus hankinnoissa voi ilmetä seuraavin tavoin: Hankintaprosessi eli miten hankimme ja suunnittelemme hankinnan - hankinnalla mahdollistetaan innovaatiot ja kehittäminen Hankinnan kohde eli mitä hankimme - hankinnalla tähdätään innovaation syntyyn, käyttöönottoon tai leviämiseen Hankinnan kohteen toteutustapa - hankinnan sopimus- tai toteutusmalli on innovatiivinen tai tukee innovaatioiden syntyä. SISÄLTÖ sivu 1. Taustaa 2 2. Tiekartan kokonaisuus 4 3. Hankintakokonaisuudet ja kehittämisteemat 6 4. Vaikuttavuuden osatekijät Tiekartan päivittämismalli 25 Liitteet I Yksiköt ja liikelaitokset keskeiset hankinnat 27 2
3 Taustaa tiekartan laadinnalle STRATEGIATAUSTA Yhteinen Tampere -kaupunkistrategia 2025 Tulevaisuuden palvelumalli PALM Digitalisaation visiot Valtion ja Tampereen kaupungin välinen kasvusopimus KAUPUNKI Kaupungin strategiset valinnat ja kehittämisen painopisteet INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN PERIAATTEET tuloksellisuus, avoimuus ja kumppanuudet, elinvoiman edistäminen SUUNNITELMA HANKINNOISTA suunnittelun lähtökohtana vaikuttavuuspotentiaalin arviointi hankintakokonaisuudet, joissa on mahdollisuus uusien ratkaisujen hankintaan tavoitteet innovatiivisille hankinnoille TAMPEREEN ALUEEN OSAAMISALAT Tuotantotekniikka ja automaatio (IoT) Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) ja ohjelmistoosaaminen Terveydenhoito, lääketiede, hyvinvointi, liikunnan terveysvaikutukset Energia- ja ekotehokkuus Virtuaalinen suunnittelu ja lisätty todellisuus INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN MÄÄRITELMÄ Hankintaprosessi (miten hankitaan) Hankinnan kohde (mitä hankitaan) Hankittavan palvelun toteutustapa (miten toteutetaan) MARKKINAT Kehityssuunnat HANKINNAT Hankintojen rooli parempien ratkaisujen/palvelujen kehittämisessä SUUNNITELMA KEHITTÄMISESTÄ kehittämisteemat, joiden suuntaan hankintoja kehitetään innovaatioiden edistämiseksi kehittämisteemoihin liittyvät toimenpiteet osaamisen kehittäminen Viestinnän väline markkinoille Viestinnän väline kaupungille HANKINTOJEN JOHTAMINEN Organisointi, resursointi, ohjeistukset ja toimintamallit TYÖKALUPAKKI tukea innovatiivisten hankintojen eri vaiheille prosessikuvauksia, esimerkkejä ja työpohjia 3
4 Tiekartan hyödyt: 2. Tiekartan kokonaisuus 1. Johdolle johtamisen väline ilmaisee hankinnat, joihin panostaminen tuottaisi parempaa kokonaistaloudellista hyötyä mihin kokeiluja, kehittämistä ja pilotointia tulee kohdentaa toiminnan kehittämistarpeisiin vastaamiseksi auttaa ennakoimaan resurssitarpeita ja kohdentamaan resursseja suuntaviivat osaamisen kehittämiselle 2. Hankkijoille ohjaus ja tuki hankintojen toteuttamiseen strategiset painopisteet hankintojen kehittämisessä hankintojen yhteissuunnittelu ja yhdistäminen yksiköiden kesken 3. Markkinoille viestiminen mahdollisuus suunnata kehittämistyötä kaupungin hankintatarpeisiin 4. Muille kaupungeille viestiminen hankintojen yhteissuunnittelu ja yhdistäminen kansallisesti 4
5 STRATEGISET KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET SMART TAMPERE DIGITALISAATIO KESTÄVÄ KEHITYS ASUKKAIDEN OSALLISUUS YRITYSTEN KASVU TASAPAINOINEN TALOUS VAIKUTTAVAT PALVELUT INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN PERIAATTEET TULOKSELLISUUS AVOIMUUS JA KUMPPANUUDET ELINVOIMAN EDISTÄMINEN Asiakaspalautteen kerääminen ja hallinta ASIAKAS- PALVELUN TYÖKALUT Julkisen palvelun portaali Sähköinen avain ja järjestelmä TILOJEN HALLINTA JA KULUN- VALVONTA Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta POTILAS- HUONEIDEN MONI- KÄYTTÖISYYS Sähköinen ilmoittautuminen Kiinteistöjen valvontaan liittyvien ratkaisujen hankinnat Lapsen tietojen sähköinen keräysjärjes telmä Itsehoitosuunnitelmat Hyvinvointitarkastus Tesoma Asiakasprofilointi Asiakasohjauksen työkalu PALVELUJEN YKSILÖLLINEN KOHDENTAMINEN Sairaalatarvetta ennakoiva työkalu Älykkäät oirekyselyt OMA- JA ITSEHOITO Hyvinvointivalmennukset Vuores Työ- ja toimintakyvyn arviointi INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA Etäpalvelut/ konsultaatioratkaisut VAIKUT- TAVAT ASUMISEN PALVELUT KOTONA ASUMISEN TUKI Valaistuksen ohjausjärjes telmän hankinta ÄLYKÄS VALAISTUS JA SENSORIVERKKO Turvapalvelut Lääkejakeluautomaatit Paikkatietoon perustuva palveluverkkojärjestelmä Älyranneke Asiakkaiden valmiuksien kartoittaminen SUJUVA LIIKKUMINEN Haja-asutusalueen Kuntouttava työtoiminta Sosiaalinen kuntoutus TYÖ- JA TOIMINTA- KYVYN TUKEMINEN YHTEISET KAUPUNKIKEHITTÄMISHANKKEET ALUSTOINA Hiedanranta Viiden tähden keskusta Ratikka Ammatillisen koulutuksen yksilölliset opinpolut Reaaliaikaisen informaatiojärjestelmän uusiminen Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä Liikennepalveluhankinnat Kaupin kampus liikkumis- ja kuljetuspalvelut Matkustajainfon digitalisointi Vesihuoltoverkoston mittausratkaisut Digioppimisen välineet ja materiaalit Sähköinen ovenavauspalvelu OPPIMIS- YMPÄRISTÖT Tietovarasto ja analytiikan kehittäminen Henkilöstöresurssien tehokas hyödyntämi nen Hyvinvointikeskukset Jätevesilietteen polton ja tuhkan hyötykäyttö Osallistavan toimintakulttuurin kehittäminen SISÄISTEN PROSESSIEN TEHOSTAMINEN Potilas- ja asiakastietojärjestelmien kehittäminen MAANKÄYTÖN HALLINNAN PROSESSIN TEHOSTAMINEN Katusepelin uudelleenkäyttö Vesihuoltoverkoston hallintatyökalu INFRA Suunnittelujärjestelmien ohjelmistohankinnat Digietäopetus ja virtuaalitodellisuus Kirjastojärjestelmä Vesihuoltoverkoston saneerauksen ja ylläpidon hankinnat Seudullisen vesihuollon laitoskohtaiset investoinnit EKOLOGINEN JA SOSIAALINEN KESTÄVYYS 5 VALINNAN VAPAUS YHTEISKEHITTÄMINEN JA VUOROPUHELUT TULOSPERUSTEISUUS PILOTOINTI JA ESIKAUPALLISET HANKINNAT PUITESOPIMUKSET JA HANKINTATAVAT PALVELULLISTAMINEN
6 6 3. Hankintakokonaisuudet ja kehittämisteemat
7 Asiakaspalvelun ja asiakkuudenhallinnan työkalut ASIAKASPALAUTTEEN KERÄÄMINEN JA HALLINTA Kaupungin yhteinen järjestelmä avoimella rajapinnalla. Joustavat tavat kerätä ja hallita asiakaspalautetta (mm. mobiilikäyttö); linkki laatu- ja vaikuttavuusmittarien kautta toiminnan ohjaukseen. UUDET ASIAKASPALVELUKANAVAT Kaupungin yhtenäinen tapa asioida chatissa, some-kanavissa ja lomakeyhteydenotoilla. Etäpalvelu- / videoasiakaspalveluratkaisu. DIGITAALISET VARAUS- JA ILMOITTAUTUMISPALVELUT Kaupungin yhteinen ilmoittautumisjärjestelmä (esim. päiväkoti, koulu ja muut). Kaupungin yhteinen digitaalinen ajanvarausratkaisu. Liittymä tilatarjonnan viestintään ja tilavarauksiin. LAPSEN TIETOJEN SÄHKÖINEN KERUUJÄRJESTELMÄ Sähköinen ajanvaraus, tiedonkeruu ja seuranta, mobiiliratkaisut. PAIKKATIETOON PERUSTUVA PALVELUVERKKOJÄRJESTELMÄ Nykyisen kehittäminen, yksi palvelu neuvola-, päiväkoti- ja koulupalveluihin. Mahdollistaa esim. päiväkotipaikkojen optimaalisen tarjonnan. JULKISEN PALVELUN PORTAALI Keskitetty digitaalinen palveluneuvonta ja tapahtumatiedotus. Liittymä palvelujen kohdentamiseen ja itsensä profilointiin. hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 7
8 Palvelujen yksilöllinen kohdentaminen ASIAKASOHJAUKSEN TYÖKALU Yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja palvelujen tarjoaminen ikäihmisille. Tiedon kokoaminen, hallitseminen, ennustaminen, riskimittarit, kapasiteetin hallinta. ASIAKASPROFILOINTI Työkalu lasten ja nuorten palveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön. Tukee palveluiden ja resurssien kohdentamista. Voi olla esim. Suuntima-työkalun jatkokehitystä. SAIRAALATARVETTA ENNAKOIVA TYÖKALU Oppiva digitaalinen työkalu, joka tunnistaa riskiasiakkaat menneisyyden perusteella ja joka helposti saa lisätietoa päivittäisistä tapahtumista. TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 8
9 Kotona asumisen tuki KONEELLINEN ANNOSJAKELU ETÄPALVELUT Etäkotikäynnit, etäseuranta, aktiivisuuden ja liikkumisen seuranta kotona TURVAPALVELUT Tietoalustan hankinta, josta alusta monipuolisille turvaratkaisuille LÄÄKEJAKELUAUTOMAATIT Lääkejakeluautomaattien ja -robottien kokeilu ja käyttöönotto AMMATTILAISTEN TYÖN MAHDOLLISTAMINEN PERHEIDEN KOTEIHIN Logistiikan sekä mobiili- ja turvalaitteiden kehittäminen, jotta ammattilaiset pääsevät paremmin asiakkaiden koteihin ASIAKKAAN ITSEHOITOMITTARIT ÄLYRANNEKE Itsenäisen liikkumisen tueksi ETÄKONSULTAATIORATKAISUT JA ETÄSEURANTA Mahdollisuus saada erikoisasiantuntijoiden konsultaatiota etänä esim. leikkaussalissa tai kotiin annettuna palveluna NETTITERAPIAT hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 9
10 Vaikuttavat asumispalvelut ASUMISPALVELUT LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLTO PALVELUTALON KOTIHOITO JA PÄIVÄTOIMINTA hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 10
11 Oma- ja itsehoito HYVINVOINTITARKASTUS ITSEHOITOSUUNNITELMA ÄLYKKÄÄT OIREKYSELYT Kehittäminen on osa ODA - Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut -hanketta. Pilotoinnit vuonna 2017, käyttöönotto HYVINVOINTIVALMENNUKSET hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 11
12 Potilashuoneiden monikäyttöisyys LEPOTUOLI Monikäyttöinen toimintakykyä ylläpitävä lepotuoli päiväosastoille, poliklinikoille ja tehostettuun palveluasumiseen MUUNNELTAVAT JA PAIKANNETTAVAT SÄNGYT Vuodeosaston potilashuoneiden käytön monipuolistaminen, paikannettavuus. hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 12
13 Työ- ja toimintakyvyn tukeminen SOSIAALINEN KUNTOUTUS ASIAKKAIDEN VALMIUKSIEN KARTOITTAMINEN Asiakkaiden tekemät omat kartoitukset omista valmiuksistaan digitaalisia välineitä hyödyntäen TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTA: KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA Tulosperusteisen kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen hankinta AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YKSILÖLLISET OPINPOLUT Valmentavat ja kuntouttavat koulutukset tukevat sellaisten asiakkaiden tarpeita, jotka eivät pysty suorittamaan perinteisiä tutkintoja. hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 13
14 Tilojen hallinta ja kulunvalvonta SÄHKÖINEN OVENAVAUSPALVELU Ikäihmisten kotihoitoa tukeva ratkaisu SÄHKÖINEN AVAIN JA JÄRJESTELMÄ Kaikki kaupungin tilat saman varausjärjestelmän piirissä. Sähköisten kulunvalvontajärjestelmien kehittäminen ja käyttöönotto KIINTEISTÖJEN VALVONTAAN LIITTYVIEN RATKAISUJEN HANKINNAT hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 14
15 Oppimisympäristöt DIGIOPPIMISEN VÄLINEET JA MATERIAALIT Digiratkaisuja hyödyntävät oppimateriaalit KIRJASTOJÄRJESTELMÄ Koulujen kirjastot voisi liittää järjestelmän piiriin Aineiston hankinta DIGIETÄOPETUS JA VIRTUAALITODELLISUUS Vuorovaikutteinen ja profiloiva etäopetusjärjestelmä ja sovellukset. Digitaalisen elämyksen hyödyntäminen oppimisessa. hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 15
16 Sujuva liikkuminen REAALIAIKAISEN INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN UUSIMINEN MATKUSTAJAINFON DIGITALISOINTI Liikkumisnavigaattori, käyttäjäystävälliset sovellukset JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ LIIKENNEPALVELUHANKINNAT Volyymi 50Meur/vuosi. Hankintamallin kehittäminen: joustavuus ja tulosvastuu kokonaispalvelusta HAJA-ASUTUSALUEEN LIIKKUMIS- JA KULJETUSPALVELUT KOKONAISUUTENA Liikkuminen palveluna (MaaS): tavara- ja matkustajakuljetusten yhdistäminen KAUPUNKIRAITIOTIE JA ASEMAKESKUS Ratikka ja siihen liittyvät palvelut mahdollistavat uusia ratkaisuja. Asemakeskukseen MaaS-palveluja. hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 16
17 Sisäisten prosessien tehostaminen MAANKÄYTÖN HALLINNAN PROSESSIN TEHOSTAMINEN Uudistetulla kokonaisprosessilla lyhennetään kaavoituksen käynnistämisestä rakennusluvan saamiseen kuluvaa aikaa. TIETOVARASTO JA SIIHEN LIITTYVÄN ANALYTIIKAN KEHITTÄMINEN Jatkuvan parantamisen ja johtamisen työkalu OSALLISTAVAN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN Reaaliaikainen ja dynaaminen osallistamisen työkalu (kuntalaiset, opiskelijat, henkilöstö) SUUNNITTELUJÄRJESTELMIEN OHJELMISTOHANKINNAT POTILAS- JA ASIAKASTIETOJÄRJESTELMIEN KEHITTÄMINEN TIETOMALLIPOHJAISEN SUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN Tietomallien hyödyntäminen mm. raitiotien suunnittelussa UNA-hankkeessa laadittu vaatimusmäärittely mahdollistaa yhteentoimivuuden eri sote-toimijoiden, järjestelmätoimittajien ja sovelluskehittäjien ratkaisujen välillä HENKILÖSTÖRESURSSIEN TEHOKAS HYÖDYNTÄMINEN Reaaliaikaisen ja dynaamisen henkilöstöresurssien kohdentamisen ratkaisu, jolla nopea reagointi muuttuviin resurssitarpeisiin olisi mahdollista hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 17
18 Infra VESIHUOLLON VERKOSTON SANEERAUKSEEN JA YLLÄPITOON LIITTYVÄT HANKINNAT JÄTEVESILIETTEEN POLTON JA TUHKAN HYÖTYKÄYTÖN UUDET RATKAISUT VESIHUOLTOVERKOSTON KOKONAISUUDEN HALLINTATYÖKALU Kaupinojan uudistetun vedenottamon käyttöönotto edellyttää kokonaishallinnan kehittämistä VESIHUOLTOVERKOSTON MITTAUSRATKAISUT LAITOSKOHTAISET INVESTOINNIT Mahdollisuuksia hankintayhteistyöhön seudullisen vesihuollon puolella. KATUSEPELIN UUDELLEENKÄYTTÖ hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 18
19 Älykäs valaistus ja sensoriverkko VALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄN HANKINTA hankinnan käynnistyminen yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 19
20 Kehittämisteemat esimerkkejä kehitettävistä hankinnoista Tulosperusteisuus Ateria- ja siivouspalvelut Terveysasemapalvelut Päällysteurakat (3,5 Meur/vuosi) Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys Uusiomateriaalien hyödyntäminen tienrakennuksessa ja rakentamisessa Pilaantuneiden maiden käsittelyalue Peltolammin hyvinvointikeskus Puitesopimukset ja hankintatavat Asiantuntijapalvelut Katujen kunnossapito Rakentamisen lisäkapasiteetin joustava alihankinta Palvelullistaminen Kone- ja kuljetuspalveluhankinnat Kulttuurin ja vapaaajan hankinnat Valinnanvapaus Valinnanvapauskokeilu Palveluseteli lastensuojelun tukipalveluissa hankinta yksiköt Kotihoito ja asumispalvelut Avopalvelut Sairaala- ja kuntoutus Voimia Työllisyyden palvelut Opetus- ja kulttuuri Infra Kaupunkikehitys ja yleiset alueet Vesihuolto 20
21 Kehittämisen teemat - sisällöt Yhteiskehittäminen ja vuoropuhelu Yritysten ja käyttäjien kanssa käytävään vuoropuheluun erityisesti ennen kilpailutusta kehitetään systemaattisia menetelmiä, jotta innovatiivisten hankintojen määrittelyyn ja hankintakriteereihin saadaan relevanttia tietoa. Myös sopimuskaudella kehittämiseen on luotava mahdollisuuksia. Vuoropuhelu on pääsääntöisesti edellytys hankinnan onnistumiselle. Tulosperusteisuus Hankinnoissa pyritään määrittelemään hankinnan kohde tavoiteltavien lopputulosten tai laatutasojen kautta suoritteiden sijaan. Näin luodaan tilaa uusille ratkaisuille ja kehittämiselle. Tulosten saavuttamista seurataan, ja luodaan kannustimia tavoitteisiin pääsemiseksi. Pilotointi ja esikaupalliset hankinnat Kokeilut, pilotoinnit ja esikaupalliset hankinnat antavat tietoja ratkaisujen toimivuudesta, ja niiden tuloksia voidaan hyödyntää hankintatarpeen ja hankinnan kohteen täsmentämisessä. Yrityksille tarjoutuu mahdollisuus tuotekehitykseen ja referensseihin. Hyödynnetään erityisesti tavoiteltaessa uutta ratkaisua. Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys Hankinnoilla tavoitellaan resurssien tehokasta käyttöä ja luodaan mahdollisuuksia esimerkiksi kiertotalouden innovaatioille. Palvelujen järjestämisessä huomioidaan sosiaalisesti vaikuttavia järjestämisen tapoja. Puitesopimukset ja hankintatavat Kehitetään joustavia puiteostamisen tapoja ja ketteriä hankintatapoja ja -käytäntöjä. Valinnan vapaus Palveluseteli ja henkilökohtainen budjetointi palvelujen järjestämisen tapana. Palvelullistaminen Arvioidaan kertainvestointien osalta mahdollisuuksia hankkia ratkaisut palveluna. 21
22 4. Vaikuttavuuden osatekijät Innovatiivisilla hankinnoilla tavoitellaan kahden suuntaisia vaikutuksia: 1. Julkisten palveluiden parempi laatu, tuottavuus ja vaikuttavuus 2. Yrityksille referenssejä uusien (tai merkittävästi parannettujen) tuotteiden ja palveluiden käyttöönotosta ja siten uutta liiketoimintaa, kasvua ja työpaikkoja Lisäksi voidaan parantaa kaupungin hankintaosaamista. 22
23 Hyötypotentiaali kaupungille Hankinnan ennakoitu arvo/v < 1 M 1-5 M > 5 M Tuottavuus- / säästöpotentiaali omalle yksikölle Pieni Kohtalainen Suuri Tuottavuus- / säästöpotentiaali kaupungille Pieni Kohtalainen Suuri Palvelun tai tavaran laadun parannus asiakkaalle Pieni Kohtalainen Suuri Ympäristövaikutukset Pieni Kohtalainen Suuri Laajat sosiaaliset vaikutukset Pieni Kohtalainen Suuri Synergiamahdollisuudet kaupungin sisällä Pieni Kohtalainen Suuri Markkinat ja osaamiset Vaikuttavuuspotentiaalin arviointi innovatiivisten hankintojen tunnistamiseksi Markkinoiden valmius vastata kaupungin tarpeeseen Löytyy valmiita ratkaisuja Puolivalmiita, vaatii kokeiluja Ratkaisun skaalautumispotentiaali markkinoilla Pieni Kohtalainen Suuri Paikallinen innovaatio- ja kasvupotentiaali Vähäinen Kohtalainen Suuri Ei valmiita ratkaisuja 23
24 Hyötypotentiaali kaupungille Hankinnan ennakoitu arvo/v Tuottavuus- / säästöpotentiaali omalle yksikölle Tuottavuus- / säästöpotentiaali kaupungille Palvelun tai tavaran laadun parannus asiakkaalle Ympäristövaikutukset Laajat sosiaaliset vaikutukset Synergiamahdollisuudet kaupungin sisällä Markkinat ja osaamiset Markkinoiden valmius vastata kaupungin tarpeeseen Ratkaisun skaalautumispotentiaali markkinoilla Paikallinen innovaatio- ja kasvupotentiaali Arvioi hankinnan ennakoitu arvo vuositasolla. Arvioi potentiaalisia hyötyjä suhteessa käytössä oleviin ja markkinoilta löytyviin tavanomaisiin ratkaisuihin. Pyri ottamaan huomioon koko elinkaari. Arvioi potentiaalisia hyötyjä koko kaupunkikonsernin piirissä yli toimialarajojen ja elinkaaren. Ratkaisusta koituvat positiiviset ja negatiiviset tuottavuus- ja säästövaikutukset yli toimialarajojen. Arvioi palvelun tai tavaran laadun parannusta suhteessa vallitseviin ratkaisuihin ja käytäntöihin. esim. asiakasvaikuttavuus, saatavuus, saavutettavuus, joustavuus, käytettävyys. Arvioi ratkaisun myönteiset ja kielteiset ympäristövaikutukset. Arvioi mahdolliset laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset (esim. työllisyys, tasa-arvo, turvallisuus). Arvioi mahdollisuudet yhteistyöhön hankinnan toteuttamisessa (tarpeet, työpanokset, budjetit), ratkaisun käyttöönotossa ja prosessien yhdenmukaistamisessa kaupunkikonsernin sisällä. Arvioi markkinoiden kehitysaste suhteessa tunnistettuun tarpeeseen oikean hankintamallin valitsemiseksi (esim. t&k-hankinta, pilotointi, tuotantokäyttöön otettavan ratkaisun hankinta). Arvioi, miten todennäköisesti hankittava ratkaisu voidaan ottaa käyttöön myös muissa kaupungeissa ja yksityisellä sektorilla. Tähän vaikuttavat mm. kehitystarpeen yleisyys (uniikki vai universaali/globaali) ja onko ratkaisu räätälöity täysin kaupungille vai onko siinä vakioituja tuotteenomaisia ominaisuuksia. Digitaalisissa ratkaisuissa vaikuttaa mm. rajapintojen avoimuus. Arvioi, kuinka todennäköistä on, että paikallisilla toimijoilla on relevanttia osaamista ja ne pystyvät tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuja kaupungin tunnistamaan kehityshaasteeseen. (Huomaa että julkisessa hankinnassa ei voida suosia paikallisia toimittajia, mutta innovatiivisia hankintoja voidaan käynnistää erityisesti sellaisiin kohteisiin, joissa tiedetään olevan paikallista innovaatio- ja kasvupotentiaalia.) 24
25 5. Tiekartan päivittämismalli Palvelualueiden ja liikelaitosten palvelu- ja vuosisuunnitelmat laaditaan vuosittain. Palvelu- ja vuosisuunnitelmien yhteydessä hyväksytään yksiköiden hankintasuunnitelmat kahdelle seuraavalle vuodelle. Hankintasuunnitelman laadinnan yhteydessä arvioidaan hankintojen vaikuttavuuspotentiaali kaupungin ja markkinoiden näkökulmasta. Palvelu- ja vuosisuunnitelmien hyväksymisen jälkeen keväisin käynnistetään tiekartan päivittäminen. 1. Konserniohjaus 2. Kaupungin taso 3. Yksiköiden taso TEHTÄVÄT Koko prosessista vastaaminen ja sen toimivuuden arviointi ja kehittäminen Säännönmukaisten päivityskierrosten käynnistäminen ja koordinointi Hankintojen kehittämisen tuki Yhteistyön toimintamallit Tavoitteiden asettaminen palvelualueittain Palvelualueiden yhteistyön linjaaminen Talous- ja strategiaprosessin ja innovatiivisten hankintojen tiekarttaprosessin sovittaminen yhteen Yksikkökohtaiset strategiset tavoitteet ja tarpeet sekä haasteiden tunnistaminen Strategiaa toteuttavat hankintasuunnitelmat ja niistä innovatiivisten hankintojen tunnistaminen Osaamisen ja riittävän resursoinnin varmistaminen (hankintojen kehittäminen ja yksittäiset hankinnat) VASTUUT Konsernihallinto: Strateginen hankinta ja kehittäminen Kolmen palvelualueen johto, kumppanuudessa strategisen hankinnan kanssa Yksiköiden johto Eri asiantuntemusalueet monipuolisesti TOIMINTATAVAT KAUPUNKITASOINEN HANKINTAVERKOSTO PROJEKTISALKKU PALVELUALUEITTAISET VERKOSTOT 25
26 Innovatiivisten hankintojen edellytyksiä Tiekartan valmisteluprosessissa tunnistettuja innovatiivisten hankintojen yleistymisen kannalta keskeisiä kehityskohteita ja ratkaisuehdotuksia. Kaupungin sisäinen yhteistyö Tarvelähtöiset ratkaisut eivät rajoitu hallinnon rajoihin. Eri yksiköiden rajapinnat on tärkeää tunnistaa hankintojen kokonaistaloudellisuuden toteutumiseksi. Tiekartta-työssä on hankintojen tunnistamisen yhteydessä kartoitettu yhteistyön paikkoja. Hankintaosaaminen Uusien ratkaisujen hankinnoissa nähtiin tarvittavan eri hankintamenetelmien osaamista ja ennen kaikkea näkemystä innovatiivisten hankintojen merkityksestä kaupungille ja alueen elinvoimaisuudelle. Verkostomalli: asiantuntijaverkostot varmistavat osaamisen jakamisen ja uusien innovatiivisten hankintojen tunnistamisen. Resursointi Uusien ratkaisujen hankinta vaatii tavanomaista enemmän panostusta esim. tarpeiden määrittämiseen, markkinakartoitukseen ja yhteistyöhön tuottajien kanssa. Suunnitteluvaiheen resursointi on kuitenkin yleensä aina kannattavaa lopputuloksen kannalta. Tiimimalli - Hankintojen toteuttamisessa hyödynnetään tiimimallia, jolloin hankinnan vastuuhenkilö kokoaa ympärilleen tarvittavan, mahdollisesti moniammatillisen tiimin ja aikatauluttaa ja organisoi prosessin. Ehdotus resurssitarpeista tulisi käsitellä palvelualueella ja/tai hankintaverkostossa. Näin varmistetaan että hankinnassa mahdollisesti tarvittava resurssi on käytettävissä hankinnan edetessä. 26 Budjetointi Lyhytjänteinen, vuosittainen budjetointi tekee hankinnoista monessa tapauksessa lyhytjänteistä ja pirstaloitunutta. Vaikuttavuusperusteisten hankintojen bonus-sanktiojärjestelyt haastavat budjetoinnin. Uudet ratkaisut vaativat suunnittelun käynnistämistä hyvissä ajoin ennen kilpailutusta, ja tämä edellyttää taloussuunnittelulta pidempää aikajännettä. Lisäksi kertainvestointien palvelullistaminen haastaa budjettirakenteita, sillä mallissa kustannukset siirtyvät käyttötalouden puolelle. Riskienhallinta innovatiivisissa hankinnoissa on kyse kehittämistä ja uusien ratkaisujen kokeilemisesta. Uudella tavalla toteutettu hankinta tai uuden ratkaisun hankinta voi sisältää perinteisesti toteutettua hankintaa enemmän riskejä, mutta myös suurempia mahdollisuuksia. Tiekartalle nostetuissa hankinnoissa on tunnistettu merkittävää vaikutuspotentiaalia, joissa riskinotto on laajojen positiivisten vaikutusten vuoksi pääsääntöisesti kannattavaa. Riskejä voidaan hallita toteuttamalla ketteriä kokeiluja ja pilotointeja hankinnan määrittelemiseksi. Vuoropuhelulla markkinoiden kanssa sekä hankintoihin luotavilla kannustin- ja riskienjakomalleilla voidaan vähentää kaupungin riskiä hankinnassa.
27 Liite I Yksiköt ja liikelaitokset keskeiset hankinnat Yksiköiden hankinnat on koottu teemoittain. Hankinnat on koottu yksiköille ja liikelaitoksille pidetyissä sparraustilaisuuksissa huhti-elokuussa Yhteenvedot koostuvat: Teeman haasteet Kaupungin taustoittavista strategioista poimitut ja sparraustilaisuudessa nousseet merkittävät haasteet Strategiset painotukset Kaupungin strategioissa linjatut painotukset, vastaukset teeman merkittäviin haasteisiin Hankintakokonaisuudet Tunnistetuista strategisista hankinnoista kootut temaattiset kokonaisuudet Lupaavimmat hankinnat Hankinnat, joissa on merkittävimmät innovaatioiden mahdollisuudet Muut hankinnat Edellä mainittujen lisäksi tunnistetut tärkeät hankinnat esim. alan kokonaiskehittämisen kannalta Tunnistetut hankinnat on merkitty toteutuksen ajankohtaa merkitsevin symbolein seuraavasti: Välitön: hankinta jo valmisteilla On kiire liittää suunniteltua kunnianhimoisempia tavoitteita hankintaan. Lyhyt aikajänne: toteutuu 1-2 vuoden kuluessa Vielä on aikaa toteuttaa kunnollinen valmistelu ja vuoropuhelu, mutta vaatii valmistelun aloittamista melko pian. Pitkähkö aikajänne: toteutus yli 2 vuoden jälkeen, tarkka ajankohta ei tiedossa Valmisteluun hyvin aikaa, voidaan tarvittaessa toteuttaa pilotteja ja esikaupallisia prosesseja. 27
28 HYVINVOINTI - AVOPALVELUT Alle 1 vuosi 1-2 vuotta yli 2 vuotta HAASTEET 1 Kaupungin tavoite luoda edelläkävijämarkkinat yhdistämällä uusia hoitoja ja teknologista osaamista 2 Monialaisen osaamisen ja palveluiden määrän kasvu, tarve uudelle yhteistyölle 3 Eroperheiden huolto- ja tapaamisriitojen määrän kasvu 4 Kotipalvelun ja perhetyön jouston ja tehostamisen tarve STRATEGISET PAINOTUKSET 1 - Palveluiden painotuksen siirtyminen omahoitoon 2- My data terveystietojärjestelmä 3- Tuetaan perheitä ja taataan toimivat peruspalvelut 4- Hyvinvointipalveluiden digitalisaation visio 2025: kaikki käyttävät ensisijaisesti digitaalisia palveluita HANKINTAKOKO- NAISUUDET LUPAAVIMMAT HANKINNAT MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA JA MAHDOLLISUUKSIA 28 Oma- ja itsehoito Hyvinvointitarkastus Itsehoitosuunnitelma Hyvinvointivalmennukset Älykkäät oirekyselyt Lastensuojelun sijaishuolto Uusi sopimuskausi alkaa 2018 Rajapinnat muut sotepalvelut, esim. erikoissairaanhoito Lastensuojelun palvelut Ennaltaehkäisevät palvelut lapsiperheille Työkalu lasten ja nuorten palveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön tukemaan palvelujen kohdentamista. Voi olla esim. Suuntima-työkalun jatkokehitystä. Digitaaliset parisuhde- ja erokoulut Digioppimisjärjestelmä pikkulapsi- ja erityislapsiperheille. Lastensuojelun tehostettu perhetyö Kehitetään kuluvan sopimuskauden kokemusten perusteella, vaatii laaja-alaista kehittämistä Asiakasprofilointi Palveluseteli lastensuojelun tukipalveluissa Aikuisten sosiaalipalvelut Sosiaalinen kuntoutus Hankinta keväällä 2017 Työ- ja päivätoiminta Kehitysvammaisten palvelujen osalta. Lainsäädäntömuutos tulossa. Toimintakyvyn mittaaminen Mittarin hankinta kehitysvammaisten toimintakyvyn arviointiin, hoitoisuustarve Päihde- ja mielenterveyspalvelut Päihdehuollon avohoito Asiakkaan valinnanvapauden mahdollisuudet Psykiatrisen hoidon avopalvelut Sotesta riippuen henkilökohtaisen budjetoinnin laajentaminen Asumispalvelut Perusterv.huollon avopalvelut Terveysasemapalvelut Hankinnat 4,4M /vuosi. sopimukset päättyvät Sydänpotilaan hoitoketju Hankinta toteutus Peltolammin hyvinvointikeskus Sotesta riippuen esim. seuraavat kehityskulut: - kehitysvammaiset ja vammaiset: vaikuttavuusperusteisen hankinnan ja palvelusetelin käytön laajentaminen sekä henkilökohtainen budjetointi - mielenterveys- ja päihdekuntoutujat: 1. palvelusetelin käytön laajentaminen mt.kuntoutujien asumispalveluissa 2. tukiasuminen nuorille sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujille: hankinta syksy 2016-kevät 2017
29 Hyvinvointi, avopalvelut Taustaa HAASTEET 1 Tampere on vahva terveyden, liikunnan ja yhteiskunnallisen tutkimuksen sekä terveysteknologian osaamiskeskus. Tavoitteena on luoda kaupunkiseudulle edelläkävijämarkkinat yhdistämällä uusia hoitoja ja teknologista osaamista älykkäällä ja vaikuttavalla tavalla. 2 Palvelutarpeet haastavat nykyiset tuotantomallit. Tarvitaan yhä enemmän eri ammattilaisten yhteistyötä. 3 - Tulee luoda uusia keinoja eroperheiden ja huolto- sekä tapaamisriitojen kasvuun vastaamiseksi. MUITA HUOMIOITA Monet palvelutuotannon kehittämistarpeet eivät edellytä uusia digijärjestelmiä vaan: Käytettävien tietojärjestelmien nykyistä tehokkaampaa käyttöä, esim. työprosessien kuvauksia. Tajua Mut -hankkeesta järjestelmä on jo olemassa, mutta lainsäädäntö on vielä este. Käytettävien tietojärjestelmien muokkaamista ja käyttöönottamista myös muissa yksiköissä/toiminnoissa, esim. Hilkka-järjestelmän muokkaaminen myös kotipalvelun ja perhetyön tarpeisiin. (mm. tilausten vastaanotto- ja jakotoiminnot, mobiilidokumentointi) STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Palveluissa painotetaan omahoitoa. Esim. omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) palvelukokonaisuus koostuu sähköisestä hyvinvointitarkastuksesta- ja valmennuksesta, älykkäästä oire- ja palvelutarpeen arviosta sekä hyvinvointisuunnitelmasta. Tavoitteena on sujuvat, pitkälle automatisoidut itse- ja omahoidon palveluketjut, joissa korostuu kansalaisen oma toiminta, rooli ja vastuu. Mahdollisesti aktiivipassin kehittäminen 2 My data järjestelmän kehityksessä tuotetaan kansalaisten terveyteen liittyvää tietoa, joka tiedon ympärille innovoidaan uudenlaisia digitaalisia hyvinvointi- ja terveyspalveluita. Näiden kautta voidaan esim. seurata hyvinvointia ja arkipäivän valintoja tai pitää yhteyttä terveydenhuoltoon. 3 - Toimivat peruspalvelut ja kotien ja perheiden tukeminen mahdollistavat itsenäista selviytymista. 4 - Tampereen hyvinvointipalvelujen digitalisaation visio on, että vuonna 2025 kaikki käyttävät ensisijaisesti digitaalisia palveluita. Keskeiset osat ovat digitaalinen palveluneuvonta ja -ohjaus, yhteinen ja hyötykäytössä oleva asiakastieto, kysynnän ennakoiva ohjaus sekä rutiinityön automatisointi digitalisaation avulla. Itse- ja omahoidon kehittyminen digitalisaation avulla mahdollistaa terveydenhuollossa sujuvat palveluprosessit sekä aiempaa tehokkaamman resursoinnin. 29
30 KOTIHOITO JA ASUMISPALVELUT Alle 1 vuosi 1-2 vuotta yli 2 vuotta HAASTEET 1 Ikäihmisten määra kasvaa ja väestöllinen huoltosuhde heikentyy 2 Laitospainotteinen palvelurakenne 3 Asiakasmäärän ja tarpeiden kasvu STRATEGISET PAINOTUKSET 1 - Ikäihmiset ovat aktiivisia ja toimintakykyisia 2- Itsenäinen selviytyminen vahvistuu 3- Laitoshoidon tarve vähenee 4- Ennaltaehkäisyn vahvistaminen HANKINTAKOKO- NAISUUDET Kotona asumisen tuki Asiakasprosessien hallinta LUPAAVIMMAT HANKINNAT Turvapalvelut Tietoalustan hankinta, josta alusta monipuolisille turvaratkaisuille Etäpalvelut Etäkotikäynnit, etäseuranta, aktiivisuuden ja liikkumisen seuranta kotona Älyranneke Itsenäisen liikkumisen tueksi Asiakasohjauksen työkalu Yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja palvelujen tarjoaminen ikäihmisille. Tiedon kokoaminen, hallitseminen, ennustaminen, riskimittarit, kapasiteetin hallinta. Sairaalatarvetta ennakoiva työkalu Oppiva digitaalinen työkalu, joka tunnistaa riskiasiakkaat menneisyyden perusteella ja joka helposti saa lisätietoa päivittäisistä tapahtumista. MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA Koneellinen annosjakelu Kotona asumista tukeva palvelu. Sähköinen ovenavauspalvelu Ikäihmisten kotihoitoa tukeva ratkaisu Palvelutalot ja muut asumisratkaisut Palvelutalon kotihoito ja päivätoiminta Palveluita ostetaan jatkuvana hankintana, kokonaisuus tai osatoteutukset voitaisiin toteuttaa täysin uudenlaisilla kannustavilla sopimusehdoilla Asumispalvelut Palveluita ostetaan jatkuvana hankintana, kokonaisuus tai osatoteutukset voitaisiin toteuttaa täysin uudenlaisilla kannustavilla sopimusehdoilla. 30
31 Kotihoito ja asumispalvelut Taustaa HAASTEET 1 Ikäihmisten määrän kasvu vaikuttaa niin palveluiden kuin asuinalueidenkin suunnitteluun. 2 Laitospainotteisen palvelurakenteen purkaminen vaatii monipuolisia asumisratkaisuja ja uusia palvelutuotannon painotuksen muuttamisia. 3 Asiakasmäärien kasvu haastaa uusiin palvelutuotantoa tehostaviin ratkaisuihin. MUITA HUOMIOITA Omahoidon kehittäminen ja potilastietojärjestelmien uudistaminen kytkeytyvät vahvasti kansallisiin yhteistyöhankkeisiin: Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut -hankkeessa (ODA) määritellään toiminnallinen ja tietotekninen itse- ja omahoitoa tukeva sähköisten palvelujen kokonaisuus. UNA-hankkeessa tehdään useiden sairaanhoitopiirien ja kuntien kesken yhteinen sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely. KODA-hankkeelle haetaan rahoitusta, liittyy esim. etäkotikäynteihin STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Esim. moniammatilliset palveluketjut ja terveiden elintapojen tukeminen vahvistavat ikäihmisten toimintakykyä. 2 Toimivat peruspalvelut ja kotien tukeminen lisäävät kotona asumisen mahdollisuuksia. 3 Kotiin tai kodinomaisiin oloihin annettava apu ja hoito vähentävät laitoshoidon tarvetta. 4 Ennaltaehkäisylla on vahvistettu kuntalaisten mahdollisuuksia edistää omaa hyvinvointia ja tervey ä. 31
32 HYVINVOINTI SAIRAALA- JA KUNTOUTUSPALVELUT Alle 1 vuosi 1-2 vuotta yli 2 vuotta HAASTEET 1 Saavutettavat yhdenvertaiset palvelut 2 Erityispalvelujen tarpeen kasvu ja kustannuskehitys 3 Sairaalassa vietetyn ajan vähentäminen STRATEGISET PAINOTUKSET 1- Ennaltaehkäisy 2- Palvelutarpeiden varhainen tunnistaminen 3- Itsenäinen selviytyminen HANKINTAKOKO- NAISUUDET LUPAAVIMMAT HANKINNAT MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA 32 Itsepalveluun ja omahoitoon siirtyminen Etäkonsultaatioratkaisut ja etäseuranta Mahdollisuus saada erikoisasiantuntijoiden konsultaatiota etänä esim. leikkaussalissa tai kotiin annettuna palveluna Nettiterapiat Asiakkaan itsehoitomittarit Asiakaspalautteen kerääminen ja hallinta Kaupungin yhteinen järjestelmä avoimella rajapinnalla. Joustavat tavat kerätä ja hallita asiakaspalautetta (mm. mobiilikäyttö); linkki laatu- ja vaikuttavuusmittarien kautta toiminnan ohjaukseen. Lepotuoli Monikäyttöinen toimintakykyä ylläpitävä lepotuoli päiväosastoille, poliklinikoille ja tehostettuun palveluasumiseen Asiakas- ja palveluprosessien optimointi Potilas- ja asiakastietojärjestelmien kehittäminen UNA-hankkeessa laadittu vaatimusmäärittely mahdollistaa yhteentoimivuuden eri sotetoimijoiden, järjestelmätoimittajien ja sovelluskehittäjien ratkaisujen välillä - rajapinnat mm. asiakaspalautteen keräämiseen ja potilaskohtaisen hinnoittelun kehittämiseen Paikannettavat sängyt Liittyy vuodeosaston potilashuoneiden käytön monipuolistamiseen Lääkejakeluautomaatit Lääkejakeluautomaattien ja -robottien kokeilu ja käyttöönotto Henkilöstöresurssien tehokas hyödyntäminen Reaaliaikaisen ja dynaamisen henkilöstöresurssien kohdentamisen ratkaisu, jolla nopea reagointi muuttuviin resurssitarpeisiin olisi mahdollista Hoitajakutsujärjestelmä Potilasohjaukseen ja resurssien hallintaan Sisätilapaikannuksen avulla yhdistetty hoitajakutsujärjestelmä Vaatehuollon automatisointi
33 Hyvinvointi sairaala- ja kuntoutuspalvelut Taustaa HAASTEET 1 Saavutettavat yhdenvertaiset palvelut kaikille kaupunkilaisille 2 Erityispalvelujen tarpeen kasvu ja siitä seuraava kustannuskehitys 3 Sairaalassa vietetyn ajan vähentäminen siten, että tuetaan aikaista kotiutumista ja kotiin tuotavia palveluita STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Ennaltaehkäisyn painottaminen kaikissa ikäryhmissä 2 Palvelutarpeiden varhainen tunnistaminen, joka tukee hyvinvoinnin edistämistä ja sairauksien ehkäisyä 3 Tuetaan ihmisten itsenäistä selviytymistä muun muassa digiratkaisujen avulla 33
34 VESIHUOLTO Alle 1 vuosi 1-2 vuotta yli 2 vuotta HAASTEET 1 Veden saannin turvaaminen tulevaisuudessa 2 Seudullinen ratkaisu jätevesien käsittelyyn 3 Ilmasto- ja ympäristötavoitteet 4 Vesijohto- ja viemäriverkoston kokonaishallinta ja optimointi STRATEGISET PAINOTUKSET 1- Seudullinen vesihuoltomalli 2 - Keskuspuhdistamohankkeen onnistunut toteutus 3 -Energiatehokkuus 4- Laitosten ja verkoston käytön optimointi HANKINTAKOKO- NAISUUDET Jäteveden puhdistuksen ja lietteen hyötykäytön uudet ratkaisut Energiankulutusta vähentävät ratkaisut Älykkäät ratkaisut vesihuollossa ja niiden avoimet rajapinnat Asiakasviestintään liittyvät uudet ratkaisut (mm. vesimittarien luenta) LUPAAVIMMAT HANKINNAT Jätevesilietteen polton ja tuhkan hyötykäytön uudet ratkaisut Uusiutuvan energian investoinnit Vesihuoltoverkoston mittausratkaisut Jäteveden puhdistukseen sisältyvät uudenlaiset ratkaisut; esimerkkinä lietteen poltto Energiankulutusta vähentävät ja energian talteenottoa parantavat ratkaisut uusinvestoinneissa ja saneerauksissa Vesihuoltoverkoston mittauksen ja tiedonsiirron uudet ratkaisut MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA Vesihuoltoverkoston kokonaisuuden hallintatyökalu Kaupinojan uudistetun vedenottamon käyttöönotto edellyttää kokonaishallinnan kehittämistä Varavoimakoneiden hankinta Mahdollisuuksia yhteistyöhön kaupunkikonsernin sisällä omistuksen ja huollon osalta Laitoskohtaiset investoinnit Mahdollisuuksia hankintayhteistyöhön seudullisen vesihuollon puolella. Vesihuollon verkoston saneeraukseen ja ylläpitoon liittyvät hankinnat Kiinteistöjen valvontaan liittyvien ratkaisujen hankinnat Yhteistyömahdollisuuksia kaupungin eri toimialojen välillä 34
35 Vesihuolto Taustaa HAASTEET 1 Veden saannin turvaaminen tulevaisuudessa. Vedenotossa on tapahtumassa suuria muutoksia, kun Ruskon rinnalle toiseksi päävedenottamoksi tulee uudistettu Kaupinojan vedonottamo ja myöhemmässä vaiheessa mahdollisesti tekopohjavettä. 2 Seudullinen ratkaisu jätevesien käsittelyn turvaamiseksi pitkälle tulevaisuuteen: Tampereen seudun Keskuspuhdistamo Oy on perustettu 11/2015. Sulkavuoreen suunnitellun keskus-puhdistamohankkeen suunnittelu- ja rahoitusvastuu siirtyy asteittain yritykselle. Jatkossa Vesi vastaa viemäriverkostosta ja Keskuspuhdistamo jäteveden käsittelystä. 3 Ilmasto- ja ympäristötavoitteet: Kun hankitaan uutta tai saneerataan vanhaa, niin energian kulutuksen vähentäminen ja hiilijalanjäljen pienentäminen on huomioitava. 4 Vesijohto- ja viemäriverkoston kokonaishallinta ja optimointi STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Seudullinen yhteistyö alan toimijoiden kesken lisääntyy. Se avaa mahdollisuuksia yhteishankintoihin. Yhteensopivuus eri toimijoiden välillä korostuu. 2 Keskuspuhdistamohankkeen onnistunut toteutus vuoteen 2023 mennessä. Uuden keskuspuhdistamon käynnistymiseen saakka tavoitteena on vastata jäteveden puhdistuksesta nykyisten puhdistamoiden lupaehtojen puitteissa. 3 Energiatehokkuuden parantamisessa tavoitteena on tuottaa parempia palveluja vähemmällä energialla. 4 Laitosten ja verkoston käytön optimointi edellyttää mittausten kehittämistä. Mittaaminen kehittyy koko ajan ja välttämättä ei ole tiedossa mitä ja millaisia ratkaisuja on kullakin hetkellä tarjolla markkinoilla. 5- Veden ja jäteveden virtaamien seuranta IoT-teknologian avulla ja valaistukseen kytkeytyvän IoT-verkon hyödyntäminen. 35
36 TYÖLLISYYDEN PALVELUT Alle 1 vuosi 1-2 vuotta yli 2 vuotta HAASTEET 1 Pitkäaikaistyöttömien palvelutarpeen kasvu 2 Sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvava tarve asiakaskunnassa 3 Useilla asiakkailla ei edellytyksiä saada koulutuspaikkaa 4 Digitalisaation hyödyntäminen STRATEGISET PAINOTUKSET 1- Ennaltaehkäisevien työllisyyspalveluiden tarjonta 2- Tulosperusteiset hankinnat 3- Työllisyyskriteerien hyödyntäminen kaupungin isoissa hankinnoissa 4- Uudenlainen yhteistyö elinkeinoelämän, koulutuksen ja sote-sektorin kanssa HANKINTAKOKO- NAISUUDET Työelämävalmiuksien lisääminen Osaamisen kartoitukset LUPAAVIMMAT HANKINNAT Kuntouttava työtoiminta Vaihtoehtoiset ammatilliset koulutukset Asiakkaiden valmiuksien kartoittaminen Tulosperusteisen kuntouttavan työtoiminnan hankinta Koulutukset tukevat sellaisten asiakkaiden tarpeita, jotka eivät pysty suorittamaan perinteisiä tutkintoja. Asiakkaiden tekemät omat kartoitukset omista valmiuksistaan digitaalisia välineitä hyödyntäen MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA JA MAHDOLLISUUKSIA Maahanmuuttajien kielikoulutukset Osatyökykyisten työllistäminen Osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistäminen kaupungin hankintojen avulla. Mahdollisesti kevyempien menettelyiden kautta. Työ- ja toimintakyvyn arviointi Yrittäjyyttä tukevat palvelut 36
37 Työllisyyden hoidon palvelut Taustaa HAASTEET 1 Lisääntyvä palvelujen tarve pitkäaikaistyöttömien asiakkaiden työllistämispalveluissa 2 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lisääntyvä tarve asiakaskunnassa (moniammatillisen työn tarve lisääntyy). 3 - Tarvitaan vaihtoehtoisia tapoja suorittaa ammatillinen koulutus; monilla asiakkailla ei edellytyksiä saada koulutuspaikkaa 4 - Digitalisaation systemaattinen hyödyntäminen työllisyyspalveluissa STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Seudullinen yhteistyö. Tulevaisuuden suuntauksia on työllisyyspalvelujen tarjoaminen Tampereen kaupunkiseudun laajuisina yhteistyössä eri kaupunkien ja muiden seudun toimijoiden kanssa. 2 Tulosperusteiset hankinnat. Tavoitteena on sitoa hankinnat entistä vahvemmin tuloksiin ja vaikutuksiin. Toimenpiteiden sijaan ostetaan haluttuja tuloksia ja vaikutuksia (työllisyyttä). 3 Työllisyyskriteerien systemaattinen hyödyntäminen kaupungin isoissa hankinnoissa. Yhteiskuntavastuu-ajattelu yhdistettynä osaavan työvoiman saatavuuteen. 4 Laaja-alainen yhteistyö. Työllisyydenhoidon palvelujen tarjoaminen edellyttää tulevaisuudessa entistä tiiviimpää yhteistyötä elinkeinopalvelujen, koulutuksen sekä sosiaali- ja terveystoimen palvelujen kanssa. 37
38 INFRA Alle 1 vuosi 1-2 vuotta yli 2 vuotta HAASTEET 1 Tiukkeneva talous- ja kilpailutilanne 2 Aikataulujen ja hinta-laatusuhteen hallinta nopeissa toimituksissa 3 Päästöjen vähentäminen kaupungin ilmansuojelusitoumusten mukaisesti STRATEGISET PAINOTUKSET 1- Talouden hallinnan kehittäminen 2- Palveluostojen ja oman toiminnan tehokkaampi limittäminen 3- Kierrätyspohjaisten materiaalien käytön lisääminen 4- Rakennushankkeiden haittojen vähentäminen HANKINTAKOKO- NAISUUDET Viranomais- ja paikkatietopalveluiden tuotantoprosessien kehittäminen Alihankinnan, palveluostojen ja puitesopimusten mallien kehittäminen Ympäristö- ja energiatehokkaiden toimintatapojen ja materiaalien kehitys ja käyttöönotto LUPAAVIMMAT HANKINNAT Tietomallipohjaisen suunnittelun kehittäminen Tietomallien hyödyntäminen mm. raitiotien suunnittelussa Rakentamisen lisäkapasiteetin joustavan alihankinnan mallit Prosessin toimiessa läpimenoajat ja hinta/laatusuhde saatavissa erittäin tehokkaiksi. Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa Myönteisten ympäristövaikutusten saavuttaminen edellyttää vaikutusten analysointia läpi kaupunkikonsernin MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA Suunnittelujärjestelmien ohjelmistohankinnat Kone- ja kuljetuspalveluhankinta Hankinta palveluna; mobiiliratkaisujen käyttöönotto; koneohjauslaitteen sisällyttäminen hankintaan Päällysteurakat Voidaanko kilpailuttaa tulospohjaisesti: vaurioista vapaata pintaa? Kiviainesten kilpailutus Katujen kunnossapito Urakkana, uudet sopimusmallit Katusepelin uudelleenkäyttö Kaduilta kerättävän katusepelin uudelleen käytön mahdollistavien ratkaisujen (mm. puhdistaminen) pilotointi 38
39 Infra Taustaa HAASTEET 1 Kaupungin tiukkeneva taloustilanne vähentää Infran palveluiden kysyntää ja asettaa kustannuspaineita toiminnalle. 2 Aikataulujen ja hinta-laatusuhteen hallinta nopeissa toimituksissa on mahdollista toteuttaa ainoastaan omaa toimintaa täydentävällä tehokkaalla alihankitulla kapasiteetilla. STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Talouden hallinnan kehittäminen 2 Palveluostojen ja oman toiminnan tehokkaampi limittäminen tarkoittaa, että palveluostoja toteutetaan oman toiminnan tueksi. Hankinnan käytön optimointi (aikataulutukset yms.) tärkeää. 3 Kierrätyspohjaisten materiaalien käytön lisääminen infrarakentamisessa voi auttaa ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa nykyisten tai alempien kustannusten puitteissa. 3 Päästöjen vähentäminen kaupungin ilmansuojelusitoumusten mukaisesti, mikäli se halutaan toteuttaa nykyisen kustannustason puitteissa. 39
40 OPETUS JA KULTTUURI Alle 1 vuosi 1-2 vuotta yli 2 vuotta HAASTEET 1 Lapsiperheiden ja nuorten hyvinvointierot kasvavat 2 Aikuisväestön sosiaaliset ongelmat lisääntyvät ja kasautuvat 3 Kulttuurin ja liikunnan merkitys hyvinvoinnin vahvistajana kasvaa STRATEGISET PAINOTUKSET 1- Varhaiskasvatuspalveluiden monipuolistaminen ja perusopetuksen laadun turvaaminen 2- Harrastamista ja terveita elintapoja edistävia valintoja mahdollistetaan 3- Kulttuuri on kuntalaisten peruspalvelua ja tapahtumatarjonta on monipuolista HANKINTAKOKO- NAISUUDET Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus Digitaaliset oppimisratkaisut Liikunta- ja kulttuuripalvelut LUPAAVIMMAT HANKINNAT Lapsen tietojen sähköinen keruujärjestelmä Sähköinen ajanvaraus, tiedonkeruu ja seuranta, mobiiliratkaisut. Sähköinen ilmoittautuminen Päiväkotiin ja kouluun ilmoittautumisen yhteinen järjestelmä koko kaupungille Digioppimateriaalit Digiratkaisuja hyödyntävät oppimateriaalit Digietäopetus Vuorovaikutteinen ja profiloiva etäopetusjärjestelmä ja -sovellukset Sähköinen avain ja järjestelmä Kaikki kaupungin tilat saman varausjärjestelmän piirissä. Sähköisten kulunvalvontajärjestelmien kehittäminen ja käyttöönotto: Kirjastojärjestelmä Koulujen kirjastot voisi liittää järjestelmän piiriin Aineiston hankinta MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA JA MAHDOLLISUUKSIA Englanninkielinen esiopetus Englanninkielisen esiopetuksen uudet tavoitteet ja hankintatavat Esiopetuksen jälkeinen kerhotoiminta Aamu- ja iltapäivätoiminta Aamu- ja iltapäivätoiminnan uudet tavoitteet ja hankintatavat Paikkatietoon perustuva palveluverkkojärjestelmä Nykyisen kehittäminen, yksi palvelu neuvola-, päiväkoti- ja koulupalveluihin. Mahdollistaa esim. päiväkotipaikkojen optimaalisen tarjonnan. Tietovarasto ja siihen liittyvän analytiikan kehittäminen Jatkuvan parantamisen ja johtamisen työkalu Julkisen palvelun portaali Keskitetty digitaalinen palveluneuvonta. Itsensä profilointi ja palvelujen kohdentuminen. Kulttuuri- ja vapaaaika hankintojen palvelullistaminen Hankinnat n. 5 M /vuosi, traktoreista tekonurmiin Mahdollisuus kehittää uusia hankintatapoja. Ammattilaisten työn mahdollistaminen perheiden koteihin Logistiikan sekä mobiilija turvalaitteiden kehittäminen, jotta ammattilaiset pääsevät paremmin asiakkaiden koteihin 40
41 Opetus ja kulttuuri Taustaa HAASTEET 1 Lapsiperheiden hyvinvointierojen kasvamiseen liittyy asuinalueiden erilaistuminen. Haasteeseen vastataan niin kaupunkisuunnittelulla kuin hyvinvointia tukevia palveluita uudistaen. 2 Aikuisväestön ongelmien kasvu haastaa kaupungin palvelut hyvin monipuolisesti. 3 Kulttuurin ja liikunnan merkitys hyvinvoinnin vahvistajana kasvaa. Tämä luo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia seudun yrityksille. Kaupungin roolina on paitsi tarjota palveluita niin myös mahdollistaa niitä. MUITA HUOMIOITA - Kehitetään jakamistalouteen perustuvia toimintamalleja kulttuurija liikuntapalveluihin, ml. kimppakyydit harrastuksiin. STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Varhaiskasvatuspalveluilla ja perusopetuksella halutaan ennaltaehkäistä ja kaventaa hyvinvointieroja. 2 Kaupunkilaisilla on monipuoliset harrastusmahdollisuudet, erityisesti lapsilla ja nuorilla on tasapuoliset mahdollisuudet harrastustoimintaan. 3 Kulttuurilaitokset, -palvelut ja -kohteet ovat vetovoimaisia ja tapahtumatarjonta on monipuolista. Kulttuuri on kuntalaisten peruspalvelua, jonka tulee olla kaikkien ihmisryhmien saatavilla. 4- Tilojen yhteiskäytön kehitetään uusia ratkaisuja niin kaupungin sisällä kuin yritysten ja yhteisöjen kanssa. Esim. tilojen iltakäytön uudet mallin, ml. kännykällä avattavat ovet. 41
42 TAMPEREEN VOIMIA HAASTEET 1 Tilaaja-asiakkaiden muuttuvat tarpeet ja rakennemuutos 2 Palvelujen valinnanvaran kasvun vaatimus vahvistunut 3 Automaation ja robotiikan hyödyntäminen palvelutuotannossa STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Auttaa asiakasta onnistumaan tukemalla sen ydinpalveluita 2 - Vahvistaa moniosaajuutta ja monipalvelutyötä HANKINTAKOKO- NAISUUDET LUPAAVIMMAT HANKINNAT TUOTANNON KESKITTÄMINEN Ateriakeskus Keskitetty tuotanto tukee valinnanmahdollisuuksien ja tasalaatuisten ruokatuotteiden tuotantoa ja tuo kustannustehokkuutta. Siivouspalvelut TUKIPALVELUHANKINNAT Ateriapalvelut Uudet mallit hankkia vaikuttavuutta tulosperusteisesti ovat jo suunnitteilla. Vaikuttavuuden kehittämistä halutaan tukea bonuksilla. MUITA ERITYISIÄ HANKINTOJA Vuode- ja ruokapaikkojen hallinnan järjestelmä Järjestelmä, jolla tilataan ja hallitaan vuode- ja ruokapaikkoja nopeuttaisi kiertoa ja tehostaisi toimintaa osastoilla.
43 Voimia Taustaa HAASTEET 1 Kaupungin toimintamallien ja -rakenteiden muutokset vaikuttavat Voimian palvelutuotantoon. 2 Asiakastarpeet pirstaloituvat ja eri vaihtoehtojen tarve kasvaa. 3 Palveluosaamisvaatimukset ovat kavaneet, asiakas haluaa yhä enemmän sekä palvelukokonaisuuksia että valinnanvaraa ja vaihtoehtoja. STRATEGISET PAINOTUKSET 1 Tuottaa asiakkaalle vaikuttavia, yhdessa kehitettyja palvelukokonaisuuksia ja tukea koko seudun onnistumista 2 Toimivat peruspalvelut ja kotien tukeminen lisäävät kotona asumisen mahdollisuuksia. MUITA HUOMIOITA Tunnistettiin seuraavia yhteistyön kehittämiskohtia: Loppuasiakkaiden tyytyväisyyden seuranta tulisi integroida kaupungin muiden asiakastyytyväisyyskyselyjen kanssa käsittäen esim. hoivan, ateriat ja puhtauden. Hoitoaikaperusteinen hinnoittelu olisi tärkeä kehitysaskel, mutta vaatii toimintatapojen yhteiskehittämistä asiakkaan kanssa.
Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. ARVIO SOPIMUSKAUDE N PITUUDESTA (V) HANKINNAN VUOSIARVO
HANKINTASUUNNITELMA VUOSI 2018 Täytetään siltä osin kuin tiedot saatavilla Suunnitelma kuvaa hankintatoimintaa, mutta ei ole sitova suunnitelma rahan käytöstä. HANKINNAN KOHDE VASTUUHENKILÖ NYKYINEN SOPIMUSKAUSI
INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA
INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA Tampereen kaupungin hankintojen strateginen kehittämissuunnitelma 26.9.2017 1. Taustaa MIKÄ ON INNOVATIIVISTEN HANKINTOJEN TIEKARTTA? Innovatiivisten hankintojen tiekartta
Keino-tilaisuus Kuntatalo
Tampereen innovatiivisten hankintojen tiekartta Keino-tilaisuus 28.1.2019 Kuntatalo Tanja Welin, hankintapäällikkö Hankintojen periaatteet Hankintojen taloudellinen ja toiminnallinen merkitys Tampereen
Innovatiivisten hankintojen työkalupakki
Kehittämistyö ja keskeiset onnistumiset..08 Avustukset 6, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0, Tavaroiden ja palveluiden ostot yhteensä 7, Palvelujen ostot 6,8 Tampereen hankintojen volyymit Toimintakulut
#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström
#innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,
Oulun palvelumalli 2020:
Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:
HANKINTASUUNNITELMA VUOSI 2017 Avo- ja asumispalvelut Täytetään siltä osin kuin tiedot saatavilla NYKYINEN TARVE TOTEUTTAA
HANKINTASUUNNITELMA VUOSI 2017 Avo- ja asumispalvelut KILPAILUTUKSEN HANKINNAN ARVIO SOPIMUSKAUSI VALMISTELU ENNAKOITU ARVO SOPIMUSKAUDEN INNOVATIIVISENA MAHDOLLINEN VASTUUHENKILÖ PÄÄTTYY KÄYNNISTYY (ARVIO)
Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen
Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen Ohjelmapäällikkö Mia Vaelma 1 Smart Tampere -ohjelma EKOSYSTEEMI Tampereen seudun vetovoiman kehittäminen (ekosysteemit, sis. yritykset, oppilaitokset,
HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti. Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin
HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin Projektin taustalla Tampereen strategisissa linjauksissa innovatiiviset hankinnat näkyneet pitkään
Tampereen Digiohjelma
Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen Ohjelmapäällikkö Mia Vaelma 1 16.11.2017 Mia Vaelma Smart Tampere -ohjelma EKOSYSTEEMI Tampereen seudun vetovoiman kehittäminen (ekosysteemit, sis. yritykset,
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,
Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24
Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24 Digitaalisen agendan päämäärä: Oulu on (vuonna 2020 Euroopan) älykkäimmin ja vastuullisimmin digitalisaation mahdollisuuksia toiminnassaan
Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä
Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET
Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko
Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala @JarkkoOksala #SmartTampere Tietohallinto Tampereen kaupunkiseudulla Toiminnan volyymit Työasemia 25 000 (Seutu) Mobiililaitteita
Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM
28.2.2018 Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM Innovatiivinen julkinen hankinta on uuden tai merkittävästi parannetun tavaran tai palvelun
Sosiaali- ja terveysryhmä
Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-
Asiakasohjauksen tiekartta PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Asiakasohjauksen tiekartta 2019-2020 Satunnaisesti palveluja tarvitsevien tuki Riskiryhmien tunnistaminen ja tuki Paljon palveluja tarvitsevien tuki PALVELUMALLIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA -Strategia 2022
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä
Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten
Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta
Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla
Digitalisaatio on päihdehoidon tulevaisuutta Päihdetiedostusseminaari 2016
LT Kaarlo Simojoki A-klinikkasäätiö, johtava ylilääkäri email: kaarlo.simojoki@a-klinikka.fi Gsm: 040-5731083 Twitter: @kaarlosimojoki Digitalisaatio on päihdehoidon tulevaisuutta Päihdetiedostusseminaari
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!
Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015. näköalojen kaupunki
Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015 näköalojen kaupunki Pormestari Anna-Kaisa Ikosen esitys vuoden 2015 talousarvioksi Tampereen kaupunkistrategia 2025 27.10.2014 Tampere 2015 talousarvion lähtökohdat
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut
Toimintakyky osana potilastietojärjestelmää. Elina Nikanne Kehittäjäylilääkäri, ptj Uusi sairaala-projekti
Toimintakyky osana potilastietojärjestelmää Elina Nikanne Kehittäjäylilääkäri, ptj Uusi sairaala-projekti Esimerkki integraatioista 1 / 2 Nykytilanne 11.05. 2017 Juha ni Paav ilaine 2 Esimerkki integraatioista
Suunnitteluprosessin uudistaminen
Suunnitteluprosessin uudistaminen Liikennejärjestelmäpäivä 20.4.2016 Matti Levomäki Suunnitteluprosessin uudistaminen TAVOITE Suunnittelun toimintatapojen kehittäminen siten, että ne tuottavat vaikuttavimmat
Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu
Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin
Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017
Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja
Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM /
Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / 7.4.2014 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Haasteet samanaikaisia Eläköityminen ja väestön vanheneminen Työvoimapula ja samaan aikaan
TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET
TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,
Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen
Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Avo- ja asumispalveluissa 2017 2018 29.11.2017 1 Asiakkaan osallistumisen ympäristöt 1. Asiakaslähtöiset arvot 2. Asiakkuuksien johtaminen 3. Asiakkuudenhallinta
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.
Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon
Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja
JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola
JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies
Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.
Päätösseminaari Pirjo Ståhle
Päätösseminaari 10.6.2019 Pirjo Ståhle Näkökulmamme Uudenmaan TKI lisäarvon, ohjauksen ja johtamisen näkökulmasta, mm. Mitkä ovat Uudenmaan TKI-toiminnan reunaehdot: lainsäädäntö ja strategiat Miltä TKI-toiminta
AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM
AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 4.6.2019 Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM HALLITUSOHJELMA OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI 3.6.2019 Toimeentulon turva, toimivat
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen - Lähijohtajan haasteet muutoksessa
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen - Lähijohtajan haasteet muutoksessa Toimiva kotihoitohanke Lappiin osa-alueet kotihoito 24/7 kotikuntoutus palveluneuvonta ja -ohjaus
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä
Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä Johanna Perälä 2.5.2019 Muutos sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä -> ajattelutavan muutos Ihminen edellä Hogeweyn dementiakylä 2 Minkälaisia muutostrendejä
Ajankohtaista Lahden kaupungista
Ajankohtaista Lahden kaupungista Vanhusneuvostojen seminaari 23.5.2016 Mikko Komulainen Taustaa Hyvinvointikuntayhtymän tarkoituksena on koota maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen yhdeksi
IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA
IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI
Digiohjelma
Digiohjelma 1 4.4.2017 Smart Tampere -ohjelma Tampereen seudun vetovoiman kehittäminen (ekosysteemit, sis. yritykset, oppilaitokset, kuntalaiset) Tampereen kaupungin toiminnan kehittäminen (ekosysteemien
POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma
POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi
Innovatiiviset hankinnat uusien hyvinvointiratkaisujen kehittämisessä ja käyttöönotossa?
Innovatiiviset hankinnat uusien hyvinvointiratkaisujen kehittämisessä ja käyttöönotossa? HELSINGIN ELINKEINOPÄIVÄ 23.4.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa
HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat
Toimintakyky ja arjen sujuvuus
Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa?
Hyödyt asiakkaille Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Sote-haasteet Laitoshoito nielee resurssit Ilman toimintakyvyn arviointia ei osata sijoittaa ihmisiä oikeisiin palveluihin Työntekijän
Hyvinvointipalveluiden hankintailta
Hyvinvointipalveluiden hankintailta 21.2.2017 21.2.2017 Hyvinvointipalveluiden hankintailta 21.2.2017 OHJELMA 16.30 Kahvi 17. 00 Avaus, Taru Kuosmanen, johtaja 17.10 Uusi hankintalaki tuli voimaan, mikä
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)
Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021
Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?
MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.
Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma
Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla seminaari Oulu 18.1.2017 klo 12.30 15.45, Scandic Oulu Päivi Laajala,
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa
Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa
Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä
Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä
Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT
Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?
Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote
Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa
Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen
Vastaanottopalvelut
Vastaanottopalvelut 2018 1 Tervetuloa! Vastaanottopalvelujen palvelulinjan päällikkö, johtava ylihammaslääkäri Eeva Torppa-Saarinen Vastaanottopalvelut käsittää Vastaanottotoiminnan palvelut Suun terveydenhuollon
Innovatiivisia ratkaisuja ja yhteistyötä tuloksia hankkimalla
Innovatiivisia ratkaisuja ja yhteistyötä tuloksia hankkimalla Tekesin Sote & Huippuostajat -kiertue Tampere 16.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki
KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos
KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja
Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet
Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön
Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)
Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan
Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021
Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta
Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet
Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen
Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille
Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille Pekka Maijala pekka.maijala@vtt.fi Turvallisuus 2012 -messut 5.9.2012 Suomi ikääntyy nopeimmin Euroopassa Suomessa on jo toista miljoonaa yli 65 -vuotiasta
Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty
Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa Pirjo Valtonen Päivitetty 27.2.2018 Miksi henkilökohtainen budjetin pilotointi? Henkilökohtaisen budjetin pilotointihanketta haetaan Varsinais-Suomessa
Turvallisuusratkaisuja kuntalaisten tarpeisiin seniori-ikäisten turvapalvelut
Turvallisuusratkaisuja kuntalaisten tarpeisiin seniori-ikäisten turvapalvelut Innovativiiset julkiset hankinnat, Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2.2012 Pekka Maijala, VTT; Eeva Halme, Oiva; Christoffer Segercrantz,
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli
Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli 21.6.2016 Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö Lempäälä Ylöjärvi Pirkkala Orivesi Vesilahti alustat 6Aika AOA Nokia Tampere Kangasala Kaupunkien
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen
Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.
Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.2018 Kokonaisreformi SOTE kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja,
12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista
1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja
Varma olo omasta voinnista ja terveydestä, tietää minne hakeutua ja mitä tehdä jos ongelmia ilmenee
DIGILOIKKA-YÖRUKKASN HDOUS DIGILOIKKA-RYHMÄN YÖOHJLMAKSI 29.1.2016 yörukkanen on kokoontunut 4 kertaa. yöskentelyyn ovat osallistuneet: Kari Nuuttila (kokoonkutsuja), Paula Luoma, Maria-Liisa Nurmi ja
Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena
Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
Uudistumisella tuottavuusloikka
Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan
KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä. Hankintaseminaari
KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä Hankintaseminaari 11.4.2019 Kouvolan kaupunkistrategia 2019-2030 ELINVOIMAN KASVU HYVINVOINNIN KASVU SISÄISTEN TOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN
Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto
Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Kehitysmatkalla suomalaisessa innovaatiopolitiikassa: teknologisista innovaatioista sosiaalisiin innovaatioihin