Innovatiivisia ratkaisuja ja yhteistyötä tuloksia hankkimalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Innovatiivisia ratkaisuja ja yhteistyötä tuloksia hankkimalla"

Transkriptio

1 Innovatiivisia ratkaisuja ja yhteistyötä tuloksia hankkimalla Tekesin Sote & Huippuostajat -kiertue Tampere Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki

2 Uusi julkinen hallinta (NPG) kuntien hallinnon kehittämisessä avoin kumppanuus asukkaiden, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien kanssa paikallisuuden ja yhteisöllisyyden suuri merkitys monimuotoinen suora ja edustuksellinen demokratia asiakaslähtöinen palvelulogiikka palvelujen kehittämisessä ja järjestämisessä tulosperusteinen palveluiden hankinta kumppanuusperusteinen, monimuotoinen palvelutuotanto Hakari 2013

3 Suoritteista kohti palveluketjujen hallintaan: Tulosperusteinen hankinta Hankinnan kohde määrittyy tavoiteltavien tulosten kautta, jolloin tuottajille jää vapaus määritellä palvelut ja toimenpiteet, joilla tulokseen päästään. Tavoitteisiin pääsemistä mittaamaan asetetaan mittarit. Hankintaan voidaan liittää myös tuottajalle palveluista maksaminen vasta silloin, kun tulokseen tai osatavoitteeseen on päästy. Tulosperusteisen hankinnan arviointiperusteena ja onnistumisen mittarina käytetään asiakkaille tuotettavaa hyötyä ja vaikuttavuutta.

4 Miksi tulosperusteista hankintaa? 1. Tuloksellisuus - siirrytään toimintojen rahoituksesta vaikutusten rahoittamiseen siten, että rajallisia resursseja käytetään mahdollisimman suuren vaikutuksen tuottamiseen alueen asukkaille 2. Asukkaiden sitoutuminen - parantunut kyky vastata paikallisiin tarpeisiin ja ratkaisuihin, tavoitteena tukea asukkaiden osallistumista palvelujen suunnitteluun ja tuotantoon 3. Innovaatiot - tulosten hankinta toimintojen hankinnan sijaan on vähemmän ohjaavaa. Tuottajalla on vapaus kehittää ja toteuttaa uudenlaisia toimintatapoja ja ratkaista paikallisia tarpeita muun muassa lisäämällä mahdollisuuksia yhteistuotantoon. 4. Parempaa paikallista oppimista - paikalliset järjestöt tunnistavat paikalliset tarpeet. Parempi ymmärrys siitä, mikä toimii ja mihin resursseja tulisi suunnata 5. Säästöjen saavuttaminen - mahdollisuus laskea palvelutasoa siellä, missä tulokset on saavutettu, paremmat mahdollisuudet keskittyä palveluihin, joissa kysyntä ja tarpeet kasvavat.

5 Tulosperusteinen hankintamalli Tuottajalla vapaus kuvata toiminnot ja tuotokset Tilaajan ja palvelun käyttäjän vaatimukset Kunnan strategia Toiminnot Tuotos Palvelutulokset Kuntatasoiset tulokset Arvo: -määrälliset -laadulliset -taloudelliset Kansalliset tulosvaatimukset

6 Esimerkkejä Tampereelta Kotitori palveluintegraattorimalli Mielenterveyskuntoutujien palveluasumisen hankinta Härmälän kaupunginosan ikäihmisten kotona asumista tukevat palvelut ja asumispalvelut Sairaanhoitopiirin sopimusohjaus

7 Case 1: Mielenterveyskuntoutujat: Hankintaprosessi 1. Vaihe Lontoon opit Sotefin1 Syksy 2011 Asiakastyöpajat Tekninen vuoropuhelu Helmikuu 2012 Hankintailmoitus Palvelukuvaukset Maaliskuu Vau! Arvoa asiakkaalle, tilaa palveluntuottajalle Millaisia asiakkaita? Asiakkaat, vaikuttavuuden mittaaminen 2. Vaihe Osallistumishakemukset Palvelukonseptien arviointi ja valinta Maalis-huhtikuu Neuvottelut huhtitoukokuu Huhti- toukokuu Hankintailmoitus, tarjousten jättö ja palveluntuottajan valinta Kesä-syyskuu Miten edistetään asiakkaan kuntoutumista ja palvelun vaikuttavuutta? Anonyymit kuvaukset asiantuntijaraadin arvioimana Tavoitteet, valinta- ja arviointikriteerit, sopimuskannusteet

8 Case 1: Mielenterveyskuntoutujat Tavoitteet, kriteerit ja kannusteet HANKINNAN TAVOITE 1) Asiakaslähtöinen asumispalvelu, jossa asiakas kuntoutuu (40%) VALINTAKRITEERIT 1) Asiakas siirtyy kevyempään asumismuotoon Kuntouttava palveluasuminen, lupaus vähintään 30% kuntouttava tehostettu palveluasuminen erityistä hoivaa tarvitseville, lupaus vähintään 20 % SOPIMUSKANNUSTEET Eteenpäin siirtyminen vs. lupaus Bonus: kaksi parasta palvelun tuottajaa, joiden sopimuskauden uusien asiakkaiden kuntoutusprosentin keskiarvo on korkein, saavat toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen. Sanktio: mikäli luvattu kuntoutusprosentti jää kahtena peräkkäisenä vuotena alle luvatun, tilaajalla on oikeus irtisanoa sopimus neuvottelujen jälkeen

9 Case 2: Asiakasvaikuttavuuden kehittäminen ikäihmisten palveluissa Kilpailutusvaihe en laatupisteitä määrittävät tekijät Toiminnan vaikuttavuuden kehittämissuunnitelma (60%) Tuottajia pyydetään toimittamaan suunnitelma miten he varmistaisivat yksikön eri palveluiden mahdollisen korkean vaikuttavuuden Referenssien laatu (25%) Tuottajien kokemus ja näyttö vaikuttavan toiminnan järjestämisestä ja kehittämisestä Aikaisemmat viranomaisvalitukset (15%) Sopimuskauden bonus/ sanktiomalli Kokonaisuudessaan -5%/+5% vuosiliikevaihdosta saatavilla Palveluille yhteiset tekijät (50%) Asiakas- ja omaistyytyväisyys (70%) Henkilöstön vaihtuvuus (30 %) Palvelukohtaiset kriteerit (50 %)

10 Case 3: Kotona asumista tukevat palvelut Tavoitteet Raskaampien palvelujen tarve siirtyy ja/tai vähenee ja iäkkään ihmisen on mahdollista asua ja elää omassa kodissaan mahdollisimman pitkään Palveluiden ja toiminnan järjestämisessä ja tuottamisessa hyödynnetään laajasti ja kekseliäästi Härmälän alueen tarjoamia mahdollisuuksia Hankinnan kriteereissä painotetaan ehdokkaiden näkemyksiä, innovaatioita ja ratkaisuja hankintakokonaisuuden toteuttamisesta Palveluntuottaja sitoutuu alueellisen toimintamallin aktiiviseen kehittämiseen koko (kehittämiskumppanuus) Tavoitteena väljä sopimus, joka mahdollistaa tuottajan innovatiivisen ja kokonaisvaikutuksiltaan edistyksellisen toiminnan Toiminnalle määritellään tavoitteet, joiden toteutumista arvioidaan säännöllisesti yhdessä sovittujen mittarien pohjalta Sopimuksen yksityiskohdat määritellään siten, että ne kannustavat ja sitouttavat toimintamallin ja palveluiden kehittämiseen sekä mahdollistavat innovaatiot, uuden liiketoiminnan ja toimintatapojen luomisen 10 4/17/2014

11 Case 3: Kotona asumista tukevat palvelut Mittarit Mittari Taso 1/ Optiokausi 3 vuotta taso 2/toistaiseksi voimassaoleva sopimus Omaehtoisen toiminnan ja ennaltaehkäisevien palvelujen toimintamallit ovat muuttuneet ja asiakkaalle tarjottavien itse maksettavien palvelujen määrä on kasvanut. Toimintakyvyn muutos kotihoidon asiakkailla Ikäihmisten osallistuminen omaehtoiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan on lisääntynyt merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna. Alueella toimivien verkostojen yhteistyö on vahvistunut ja vapaaehtoisten määrä on lisääntynyt merkittävästi. Itse maksettavien palvelujen määrä on lisääntynyt 5% vuoden 2014 lopun tilanteeseen verrattuna. Alueellinen sähköinen vuorovaikutuskanava on otettu käyttöön. Asiakkaista vähintään x %:lla toimintakyky on pysynyt samana tai parantunut. Asiakas- ja omaistyytyväisyys Asiakas- ja omaistyytyväisyysvastausten keskiarvo vähintään 3,8. Asiakkaan kokema elämänlaatu on parantunut x % edelliseen vuoteen verrattuna. Muiden palvelujen käyttö Asiakkaiden sairaalajaksot/-vuorokaudet ja käynnit ovat vähentyneet Acutassa, erikoissairaanhoidossa ja sairaalahoidossa x% edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilöstön vaihtuvuus Irtisanoutumisten määrä on pysynyt samana tai vähentynyt x % vakituisista työntekijöistä edelliseen vuoteen verrattuna. Lyhytaikaisten sijaisten (1-5 päivän sijaisuudet) käyttö pysynyt edellisvuoden tasolla.

12 Tulosperusteinen hankinta edellyttää Tulosmittareita Tilaajalta hankintaosaamista ja innovatiivisia hankintatapoja Tuottajalta innovatiivisuutta ja sitoutumista pitkään kilpailutusprosessiin Tilaajien, tuottajien ja asiakkaiden yhteistyötä Rohkeutta kokeilla ja ottaa riskejä!

HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ. Hoito ja hoivapalvelualan valtakunnalliset kehittäjäpäivät. Hämeenlinna, Aulanko 19. 20.9.2012. Projektipäällikkö Outi Teittinen

HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ. Hoito ja hoivapalvelualan valtakunnalliset kehittäjäpäivät. Hämeenlinna, Aulanko 19. 20.9.2012. Projektipäällikkö Outi Teittinen Tuloksia vai suoritteita? HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ Ä Hoito ja hoivapalvelualan valtakunnalliset kehittäjäpäivät Hämeenlinna, Aulanko 19. 20.9.2012 Projektipäällikkö Outi Teittinen Asiakaslähtöisten t palvelujen

Lisätiedot

Innovatiiviset hankinnat uusien hyvinvointiratkaisujen kehittämisessä ja käyttöönotossa?

Innovatiiviset hankinnat uusien hyvinvointiratkaisujen kehittämisessä ja käyttöönotossa? Innovatiiviset hankinnat uusien hyvinvointiratkaisujen kehittämisessä ja käyttöönotossa? HELSINGIN ELINKEINOPÄIVÄ 23.4.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma

Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma Ikäystävällinen asuinalue -seminaari Ympäristöministeriö 12.5.2014 projektijohtaja Tanja Koivumäki 5/28/ 2014 2 Tällä hetkellä Härmälän alueella asuu noin 1 500 yli

Lisätiedot

Vaikuttavuus/tulosperusteinen hankinta - Kokemuksia Tampereelta Vaikuttaa hyvältä! Sitra

Vaikuttavuus/tulosperusteinen hankinta - Kokemuksia Tampereelta Vaikuttaa hyvältä! Sitra Vaikuttavuus/tulosperusteinen hankinta - Kokemuksia Tampereelta Vaikuttaa hyvältä! Sitra 31.8.2016 Kari Hakari Kehittämisjohtaja, HT Suoritteista kohti palveluketjujen hallintaa: Tulosperusteinen hankinta

Lisätiedot

Tulosperusteinen palvelujen järjestäminen ja vaikuttavuuden mittaaminen

Tulosperusteinen palvelujen järjestäminen ja vaikuttavuuden mittaaminen Tulosperusteinen palvelujen järjestäminen ja vaikuttavuuden mittaaminen 26.9.2018 TAMK avopalvelujohtaja Anniina Tirronen 1 Tulosperusteisuus hankinnoissa Hankinnoista Suomessa suurin osa tehdään suoriteperusteisesti,

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Keva 1.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki Uusi julkinen hallinta hallinnonuudistusten

Lisätiedot

Tulosperusteinen palvelujen hankinta sosiaali- ja terveyspalveluissa

Tulosperusteinen palvelujen hankinta sosiaali- ja terveyspalveluissa Tulosperusteinen palvelujen hankinta sosiaali- ja terveyspalveluissa Anniina Tirronen vs. tilaajapäällikkö Tampereen kaupunki Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 27.3.2015 4/9/2015 1 Tutkimusaihe Pääaine

Lisätiedot

Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013

Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013 Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013 suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Kuopion asumisen päivät 9.4.2013 suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Päihde- ja mielenterveyspalvelujen hankinta 2012 - kaupungin oma

Lisätiedot

Tulosperusteinen hankinta. Anniina Tirronen

Tulosperusteinen hankinta. Anniina Tirronen Tulosperusteinen hankinta Anniina Tirronen 5.4.2016 1 Tutkimusaiheena tulosperusteinen hankinta Teoreettinen viitekehys pohjautuu governance-käsitteeseen (hallinta), tarkemmin New Public Governance (NPG)

Lisätiedot

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT Lähtökohdat Sosiaalipalvelujen tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät

Lisätiedot

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Tekes, Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat aktivaattori Mia Toivanen www.tekes.fi/huippuostajat SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM

Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM 28.2.2018 Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM Innovatiivinen julkinen hankinta on uuden tai merkittävästi parannetun tavaran tai palvelun

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa?

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Hyödyt asiakkaille Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Sote-haasteet Laitoshoito nielee resurssit Ilman toimintakyvyn arviointia ei osata sijoittaa ihmisiä oikeisiin palveluihin Työntekijän

Lisätiedot

Paikallisliikennepäivät 17.-18.9.2015 Palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän kaupunki

Paikallisliikennepäivät 17.-18.9.2015 Palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän kaupunki Paikallisliikennepäivät 17.-18.9.2015 Palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän kaupunki Kilpailutuksen kokemukset ja tulokset Jyväskylässä: Joukkoliikenteen laatua voitiin parantaa ja tarjontaa lisätä.

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Sote-palvelusopimusten luokittelu ohjauksen välineenä

Sote-palvelusopimusten luokittelu ohjauksen välineenä Sote-palvelusopimusten luokittelu ohjauksen välineenä Työkaluja sopimusjohtamisen tehostamiseen Eeva Kiviniemi 4.6.2019 Mikä on sote-palvelusopimus? Kunnan asukkaalle, potilaalle tai asiakkaalle tuotettavia

Lisätiedot

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Huippuostajia ympäristöpalveluihin Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja

Lisätiedot

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki/ tilaajaryhmä/ ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I Kaupungin

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt

Lisätiedot

Kokemuksia vaikuttavuuden hankinnasta Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen. Anna-Maria Levy, Oulun kaupunki Hansel Network 27.4.

Kokemuksia vaikuttavuuden hankinnasta Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen. Anna-Maria Levy, Oulun kaupunki Hansel Network 27.4. Kokemuksia vaikuttavuuden hankinnasta Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen Anna-Maria Levy, Oulun kaupunki Hansel Network 27.4.2017 Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen hankintamalli kehitettiin Sotefin

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

SoteNavi-hankkeen Kuka pärjää kilpailussa? seminaari

SoteNavi-hankkeen Kuka pärjää kilpailussa? seminaari SoteNavi-hankkeen Kuka pärjää kilpailussa? seminaari Kokemuksia kilpailutuksesta Ikäihmisten palvelulinjan päällikkö Ella Suojalehto, Tampereen kaupunki Ulkoistaminen Aiemmin itse hoidettu toiminto siirretään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015 Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.2015 46 Joensuun sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alue järjestää

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

Lastensuojelun sijaishuollon vaativan laitoshoidon kehittäminen ja vaikuttavuuden arviointi

Lastensuojelun sijaishuollon vaativan laitoshoidon kehittäminen ja vaikuttavuuden arviointi Lastensuojelun sijaishuollon vaativan laitoshoidon kehittäminen ja vaikuttavuuden arviointi Lastensuojelun sijaishuollon vaativan laitoshoidon tavoitteet: Lapsen sosiaalisen lähiverkoston vahvistuminen

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5. JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.2019 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin

Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin Valtuustosali 30.9.2014 Mari Patronen Palvelutori tuo asiakkaalle: Iäkkäiden ihmisten ja omaisten ohjaus- ja neuvonta Auttaa löytämään ratkaisut mielekkääseen

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Kotitori-malli lyhyesti

Kotitori-malli lyhyesti 4.4.2016 Kotitori-malli lyhyesti KOTITORI-PISTE, Maaliskuu 2015: Toiminta alkoi syyskuussa 2009 Kehitettiin Tekes-hankkeena v. 2006-2009 Kotitorin uusi sopimuskausi alkoi 1.9.2015 Hankinta toteutettu neuvottelumenettelyllä

Lisätiedot

Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa. Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki

Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa. Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki Palvelusetelistä hyötyä Rovaniemelle Seteliä käytetty jo 10 v ajan vanhuspalveluissa

Lisätiedot

INNOVATIIVISET HANKINNAT Tapio Melander Helsingin kaupunki sosiaalivirasto

INNOVATIIVISET HANKINNAT Tapio Melander Helsingin kaupunki sosiaalivirasto 28.11.2012 Tapio Melander Helsingin kaupunki sosiaalivirasto Sosiaalipalvelujen tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät julkisen alan uudistumiskykyä. Tähän päästään vahvistamalla

Lisätiedot

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA?

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? Yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja Terveystalo terveystalo.com #terveystalo Tehostetun palveluasumisen vuorokausihinta omassa tuotannossa ja ostopalveluissa

Lisätiedot

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI Hyvinvointipalveluita asiakkaan parhaaksi Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä ellei jopa kaikkein tärkein. Onnistuminen tässä

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori ikäihmisten palveluiden kehittämisen työkaluna

Kotitori: Palveluintegraattori ikäihmisten palveluiden kehittämisen työkaluna Kotitori: Palveluintegraattori ikäihmisten palveluiden kehittämisen työkaluna 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja laatutason määritys Viranomaispäätökset

Lisätiedot

Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta

Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta Soile Kuitunen Toimitusjohtaja/CEO, Valt.tri. Dr.Sc. Kuntoutussäätiö/Rehabilitation Foundation @KuitunenSoile Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki

Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät 15.-16.3.2016 Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus Kaupunginhallitus päätti 7.3. Tesoman hyvinvointikeskuksen

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Miten temppu käytännössä tehdään: case Koukkuniemi

Miten temppu käytännössä tehdään: case Koukkuniemi Miten temppu käytännössä tehdään: case Koukkuniemi Kumppanuudella tuloksiin Hyvinvointialan kehittämispäivät Jyväskylä 20.09.2011 Kehitysjohtaja Kari Hakari Tampereen kaupunki Koukkuniemi 2020 Koukkuniemi

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,

Lisätiedot

Kuntoutuspotentiaalia ei hyödynnetä

Kuntoutuspotentiaalia ei hyödynnetä Motivoi muutokseen. Kuntoutuspotentiaalia ei hyödynnetä OMA OSALLISUUS EI TOTEUDU KUNTOUTUS VAI SÄILYTYS? TYÖNTEKIJÖILLÄ EI OLE AIKAA IHMISELLE TALOUDELLISESTI KESTÄMÄTÖN TILANNE Katso video: https://youtu.be/s9ujwhnxqcm

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki 1 (5) Perusturvan palvelualue 2.12.2015

Kuopion kaupunki 1 (5) Perusturvan palvelualue 2.12.2015 Kuopion kaupunki 1 (5) Strategisia linjauksia asumispalveluiden toiminnallisiin muutoksiin ja kasvavaan asumispalveluiden tarpeisiin 1.1.2017 alkaen / palveluiden järjestäjänä vastaa kunnan tehtäväksi

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016

Lisätiedot

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä

Lisätiedot

Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä

Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä Projektijohtaja Mika Pyykkö Kasvupalvelun markkinan rakentamisen ja ohjauksen seminaari 30.8.2017 Vaikuttavuusinvestoiminen (engl. impact

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

OuluBot Innovaatiokumppanuus

OuluBot Innovaatiokumppanuus OuluBot Innovaatiokumppanuus 15.3.2019 Mitä on innovaatiokumppanuus? Menettely perustuu EU direktiiviin ja hankintalakiin. Kohtuullisen uusi menettely. Hankinnan kohteena tavaran, palvelun tai rakennusurakan

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta perjantai / HE 15/2017. Tuula Karhula, terveys- ja vanhustenpalelujen johtaja

Valtiovarainvaliokunta perjantai / HE 15/2017. Tuula Karhula, terveys- ja vanhustenpalelujen johtaja Valtiovarainvaliokunta perjantai 27.04.2018/ HE 15/2017 Tuula Karhula, terveys- ja vanhustenpalelujen johtaja Toimintakykyisenä kotona Toimintakykyisenä kotona Tuula Karhula, vs tj 27.4.18 Nettotoimintamenojen

Lisätiedot

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari 16.12.2015 Anna Haverinen, vanhustyön johtaja, Oulun kaupunki Oulu on Suomen viidenneksi suurin

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä Johanna Perälä 2.5.2019 Muutos sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä -> ajattelutavan muutos Ihminen edellä Hogeweyn dementiakylä 2 Minkälaisia muutostrendejä

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Hyvinvointia ja säästöjä...

Hyvinvointia ja säästöjä... Hyvinvointia ja säästöjä... SOCIAL IMPACT BOND SIB SIB-sopimus eli tulosperusteinen rahoitussopimus on työkalu, jonka avulla kunta voi tukea asukkaittensa hyvinvointia ja ehkäistä erilaisia ongelmia. Yksityisiltä

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva

Lisätiedot

COBITilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon

COBITilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon 1 COBilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon Valtiontalouden tarkastusviraston ja tietosuojavaltuutetun toimiston -foorumi (Helsinki, 28.1.2010) Juhani Heikka vs. tietohallintojohtaja

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Liisa Niiranen Länsipohjan tuotantoalue-integraatio 2 Länsipohjan tuotantoalue-valmistelu 3 4 Prosessien arviointikriteerit Ikäihmisten

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ.

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. 10.12.2014 Seppo Tuominen 2 MEHILÄINEN Perustehtävä: Yhdessä luomme parempaa terveyttä ja hyvinvointia Visio: Sosiaali- ja

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Sote-valmistelu. Kari Nuuttila Kauhajoki

Sote-valmistelu. Kari Nuuttila Kauhajoki Sote-valmistelu Kari Nuuttila 12.5.2016 Kauhajoki Joitakin poimintoja 18 maakuntaa, joilla sote-järjestämisoikeus Laajan päivystyksen sairaalat Ensihoito Terveyskeskukset, joissa klo 8-16 jälkeen ajanvarauksellinen

Lisätiedot

Järjestön näkökulma palvelusetelihankkeeseen

Järjestön näkökulma palvelusetelihankkeeseen Järjestön näkökulma palvelusetelihankkeeseen Tuula Haukka Wacklin Toiminnanjohtaja Tampereen ensi ja turvakoti ry Petsamokoti Arvokasta elämää ikäihmisille Palvelusetelihanke 2009 2011 Projektin esivaihe

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat

Lisätiedot

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2. 4.10.2012 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Toimintaympäristön muutos Asiakkaiden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI 1.10.2019 HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN VANHUSTEN PALVELUASUMINEN, YMPÄRIVUOROKAUTINEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN JA LYHYTAIKAINEN KUNTOUTTAVA PALVELUASUMINEN, PALVELUSETELI

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 431 Vanhusten päivätoiminnan hankinta HEL 2014-010586 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä iäkkäiden päivätoiminnan kilpailutuksen periaatteet ja ehdot.

Lisätiedot

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Toiminnan kehittämisen kehä Kehittämistyö ei tapahdu tyhjiössä toimintaympäristön ja asiakkaiden,

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA:

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA: Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttavia asumispalveluja koskeva kyselytutkimus toteutettiin kolmen maakunnan alueella 2007 2008, Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Pohjanmaa-hankeen yhteistyönä

Lisätiedot