Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille"

Transkriptio

1 Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille Pekka Maijala Turvallisuus messut

2 Suomi ikääntyy nopeimmin Euroopassa Suomessa on jo toista miljoonaa yli 65 -vuotiasta Ikäihmisten hyvän elämän laadun ja turvallisuuden varmistamiseen liittyy jatkuvasti kasvavia haasteita, jotka edellyttävät joustavia kokonaisratkaisuja palvelujen järjestämiseksi. Uuteen teknologiaan pohjautuvat ratkaisut mahdollistavat henkilöresurssien optimaalisen käytön ja auttavat kohdistamaan palvelut todellisten tarpeiden mukaisesti. Uusien ratkaisujen innovatiivinen ja kustannustehokas hankinta on kunnille iso haaste, jonka hallintaan tarvitaan arviointityökaluja. Suomessa kehitettävät palvelukonseptit ja teknologiat ovat tulevaisuudessa merkittävä mahdollisuus suomalaisille yrityksille uuden kansainvälisen liiketoiminnan synnyttämisessä. 2

3 Suomi ikääntyy nopeasti Yksikkö Väkiluku v. % v. % v. % v. lkm Tilastokeskus,

4 TupaTurva-hankekokonaisuus Yritys/kuntakohtainen kehitystyö Yritysryhmä- ja kuntatason kehitystyö Soveltava tutkimus Geneerinen tutkimus TupaTurva yritysryhmä TupaTurva tutkimus TupaTurva kuntakonsortio 4

5 Haasteita Hoivapalvelun tuottajat: Miten palveluntuottajat pystyvät toimimaan lainvaatimusten edessä? Milloin ja millä edellytyksillä palvelun tuottajan kannattaa panostaa palvelun innovatiiviseen kehittämiseen loppukäyttäjien todellisten tarpeiden mukaisesti? Miten valitaan kokonaisratkaisuja ja arvioidaan sen elinkaaren aikaiset kustannukset ja hyödyt? Teknologiaan perustuvien tuotteiden ja palveluiden toimittajat: Kuinka pitkälle tuotetta tai palvelua kannattaa kehittää ilman varmuutta tilauksesta? Miten huomioidaan loppukäyttäjän muuttuvat toiveet? Miten teknologian käyttö mahdollistaa ikäihmisten todellisten tarpeiden toteutumisen? 5

6 Elinkaaren huomioiva hankintaprosessi ja elinkaarenaikainen kustannus-hyöty-analyysi Hankinnan puutteet erityisesti ongelman määrittelyssä ja tarpeiden tunnistamisessa Elinkaarenaikaisten kustannusten ja hyötyjen huomioiminen ei riittävällä tasolla hankinnan suunnitteluvaiheessa Tavoitteena: Hankintaosaamisen lisääminen kunnissa Palveluntarjoajien innovatiivisten ratkaisujen tukeminen Toimintamallien ja työkalujen kehittäminen tukemaan hankinnan suunnittelua ja elinkaarenaikaisten hyötyjen ja kustannusten arviointia 6

7 Kustannus-hyöty-tarkastelun sovelluskohteet TupaTurvassa Kustannus-hyöty näkökulma hankintaan liittyvässä päätöksenteossa Muistipoliklinikan peruskorjaus Pienryhmäkodin konseptointi Eri teknologioiden ja ratkaisujen arviointi Palvelukokonaisuuksien arviointi 7

8 Esimerkki päätöksenteon kriteerien arvioinnista Päätöksenteon kriteerit Riski (seuraukset) Mahdollisuus Toimenpiteet riskin pienentämiseksi ja mahdollisuuden käyttämiseksi Huomiot, lisätiedot Elinkaarikustannukset ja hyödyt, (hankintahinta, ylläpitokustannukset, hyödyt jne.) Laatu jää saamatta Kokonaishinta ei selviä Sopimuksen ulkopuoliset kulut, joita on vaikea arvioida Ylläpitokustannukset, huolto onko sidottu vain laitetoimittajaan kustannukset kasvavat Laadukas toiminta Kustannustehokkuus (Projektin hyötyjen ja kustannusten miettiminen etukäteen) Laite- ja järjestelmätoimittajilta selville laitteiden käyttöikä hankinnan yhteydessä Toimittajilta takuuehdot, tiedot koska/kuinka kauan huolto ym. toiminta on saatavilla ja tuettu Mahdollistaminen oheistoimintaan Kustannusten ennustaminen vaikeaa Pelkät pienet elinkaarikustannukset eivät takaa laatua Palvelun ja elämän laadun parantuminen, asumisympäristön parannus Loppuasiakas jää ilman tukea ja turvaa kustannukset nousevat vuodepaikkojen tarve lisääntyy Johtajuuden asenne / lähdetään ihmisen näkökulmasta Saman kylän asukkaat sijoitetaan lähelle toisiaan Pidemmän tähtäimen suunnitelma siitä, miten mahdollistetaan kotona asuminen vallitsevassa ympäristössä Joku vastaisi joskus puhelimeen Ei lokeroida ikäihmisiä erilleen (esim. päiväkodit ja palvelutalot samaan pihapiiriin) Miten nostetaan hyviä käytäntöjä esille Huollettavuus ja ylläpidettävyys, muunneltavuus (käyttäjämäärät ja kasvunvara) Ratkaisu jää käyttämättömäksi (elinkaarikustannusten näkökulmasta heikko investointi) Sairaanhoitaja ei vastaa tekniikasta ja järjestelmistä eikä niiden huollosta Lisäkustannukset Palveluiden järjestäminen Virheiden lisääntyminen Asioiden ja asiakirjojen hallittavuus Ei historiallisia tietoja suotta monella tietokannalla Rakennusten ja järjestelmän käyttöiän lisääminen Ylimääräisten häiriöiden riski toiminnalle pienenee Huomioitava suunnittelussa Hoitaja soittaa vain yhteen numeroon huoltoa tarvittaessa 8

9 Uudet liiketoimintamahdollisuudet Koti-, palvelutalo- ja laitoshoitoa tehostava tilannekuvateknologia => ratkaisu resurssien optimaaliseen kohdentamiseen palveluissa Uudet ikäihmisten asumismuodot, esimerkiksi tarpeiden mukaan joustavasti muuttuvat asuinympäristöt => teknologiset ratkaisut integroidaan asuinympäristöön jo rakentamisvaiheessa Etädiagnostiikan hyödyntäminen palvelujen räätälöinnissä Kustannustehokkaiden elinkaaripalvelujen ja ratkaisujen konseptointi sekä monistaminen vientituotteiksi. Esimerkkeinä suomalaisten yritysten uusista tuotteista ovat: Tunstall Oy:n etädiagnostiikkasovellus Seniortek Oy:n seniori- ja hoivaturvajärjestelmä, osasto D510 Softex Oy:n vesisumusammutusjärjestelmä, osasto D101 9

10 Lisätietoja Pekka Maijala, VTT Puh , Päivi Hämäläinen, VTT Puh , VTT:n osasto messuilla D104 10

11 Kysymyksiä & kommentteja? Kiitos! 11

Elinkaaren huomioiva hankintaprosessi ja elinkaarenaikainen kustannus-hyöty analyysi. Jyri Hanski, VTT Turvallisuus 2012 -messut 5.9.

Elinkaaren huomioiva hankintaprosessi ja elinkaarenaikainen kustannus-hyöty analyysi. Jyri Hanski, VTT Turvallisuus 2012 -messut 5.9. Elinkaaren huomioiva hankintaprosessi ja elinkaarenaikainen kustannus-hyöty analyysi Jyri Hanski, VTT Turvallisuus 2012 -messut 5.9.2012 Hankinnan ongelmakohdat Tekninen osaaminen hankinnasta yleensä hyvällä

Lisätiedot

Turvallisuusratkaisuja kuntalaisten tarpeisiin seniori-ikäisten turvapalvelut

Turvallisuusratkaisuja kuntalaisten tarpeisiin seniori-ikäisten turvapalvelut Turvallisuusratkaisuja kuntalaisten tarpeisiin seniori-ikäisten turvapalvelut Innovativiiset julkiset hankinnat, Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2.2012 Pekka Maijala, VTT; Eeva Halme, Oiva; Christoffer Segercrantz,

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva

Lisätiedot

Hoiva Turva (KukkaTolppa)

Hoiva Turva (KukkaTolppa) Vanhustyö 2016 Hoiva Turva (KukkaTolppa) Ikäihmisten itsenäinen selviytyminen arjessa Seniortek Oy Lauri Munukka www.seniortek.fi Seniortek Oy on riippumaton, yksityinen ja 100% Suomalainen yritys toiminut

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmastoseminaari 11.3.2015 toimitusjohtaja Tarja Andersson Elinkaarihanke (1) Hankintatapa, joissa tilaajan valitseman palveluntuottajan

Lisätiedot

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma VITAPOLIS Alue- ja hankekehityssuunnitelma Vitapolis Uudenlainen palveleva asuinalue Vitapolis on ainutlaatuinen palvelu- ja asumisympäristö Muuramessa lähellä Jyväskylää, jossa yhdistyvät kaikki elämälle

Lisätiedot

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa?

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? Suvi Häkämies Toiminnanjohtaja Green Net Finland 21.9.2017 Finlandia-talo Markkinavuoropuhelun määritelmä

Lisätiedot

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Sanna Kaijanen 1.12.2016 www.valli.fi Vallin Ikäteknologiakeskus Ikäteknologiakeskus on 2015 perustettu asiantuntijakeskus. Vaikutamme siihen, että iäkkäiden

Lisätiedot

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Harri Kemppi One1 Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Sisältö One1 Oy Hankinnan haasteet Lainsäädääntö Hankintamenettelyt Hankinnan mahdollisuudet Lähienergian kokonaisratkaisuja One 1 Oy perustettu

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli

Lisätiedot

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Ville Valovirta Miten liiketoimintaa sosiaalisista innovaatioista? -seminaari 23.1.2013 2 1. Miten

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab Eteneminen 2015 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab lyhyesti Kokoaa yhteen julkisen hallinnon eri projektien kehittämistoimintaa Edistää palveluiden kehittämistä ja referenssitoteutusten

Lisätiedot

Assi. Miten suunnitellaan kokonainen keskussairaala? Projektiylilääkäri Paula Turunen

Assi. Miten suunnitellaan kokonainen keskussairaala? Projektiylilääkäri Paula Turunen Assi Miten suunnitellaan kokonainen keskussairaala? Projektiylilääkäri Paula Turunen Mitä tarvitaan sairaalan rakentamiseksi Tarvearviointi Päätös SHP:n valtuustolta Rahoitus Sairaalan ammattilaisia kertomaan

Lisätiedot

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Unto Kariniemi, Johtava konsultti, Talent Vectia Kuntamarkkinat 11.9.2013 Huone 4.12, klo 15:30 15:50

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Asumisen palveluiden konseptit - kehämalli

Asumisen palveluiden konseptit - kehämalli Asumisen palveluiden konseptit - kehämalli Tulevaisuuden senioriasuminen Tampereella - Omassa kodissa palveluiden turvin 14.12.2005 Markku Riihimäki TULEVAISUUDEN SENIORIASUMINEN - Omassa kodissa asumisen

Lisätiedot

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa buildingsmart Finland ja Rakennustieto Tuotetiedon hallinta rakennusprojektin vaatimusten hallinnasta suunnitteluun 13.11.2014 Lauri Kaunisvirta

Lisätiedot

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Muistisairaat & teknologia -työpaja. Espoo 16.9.2015. Seniortek OY Pertti Niittynen. pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek.

Muistisairaat & teknologia -työpaja. Espoo 16.9.2015. Seniortek OY Pertti Niittynen. pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek. Muistisairaat & teknologia -työpaja Espoo 16.9.2015 Seniortek OY Pertti Niittynen pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek.fi Suomessa arvioidaan olevan 100 000 lievää sekä 93 000 keskivaikeaa

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

Työterveyspalvelut 2015-2018

Työterveyspalvelut 2015-2018 Työterveyspalvelut 2015-2018 Työterveyspalveluiden hankinnan tavoite Laadukas, työkykyjohtamisen yhteistyötä edistävä työterveyspalvelumalli Toimittajien palveluntuotannon auditointi johtavan sertifiointikumppanin

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

Turun kaupunki kehittää ja luo uusia toimintamalleja osallisuuden ja osallistumisen lisäämiseksi yhdessä kuntalaisten kanssa Projektijohtaja Päivi Penkkala Aktiivinen kuntalainen - ja Palvelutori Turussa

Lisätiedot

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa Tiivistelmä hankkeesta Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.2017

Lisätiedot

Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto

Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Kehitysmatkalla suomalaisessa innovaatiopolitiikassa: teknologisista innovaatioista sosiaalisiin innovaatioihin

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit bes.tkk.fi

- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit bes.tkk.fi - ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit Tieteiden talo 18.5.2010 Arto Huuskonen, DI TUTKIMUKSEN TAUSTATEKIJÄT Väestö ikääntyy ja palvelutarpeet muuttuvat Ikääntyvä väestö viettää enemmän

Lisätiedot

Ikäihmisten kärkihanke Rovaniemi Pasi Nurmela Seniortek Oy

Ikäihmisten kärkihanke Rovaniemi Pasi Nurmela Seniortek Oy Ikäihmisten kärkihanke Rovaniemi 11.8.2016 Pasi Nurmela Seniortek Oy Seniortek Oy riippumaton, yksityinen ja 100% Suomalainen yritys perustettu Rovaniemellä 2005 kehittää innovatiivisia ja toimittaa turvapalveluratkaisuja

Lisätiedot

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta

Lisätiedot

Tulevaisuutta tekemässä Esikaupallisten hankintojen ensimmäiset esimerkit. Tampere 11.4.2012 Kehityspäällikkö Sari Luostarinen Forum Virium Helsinki

Tulevaisuutta tekemässä Esikaupallisten hankintojen ensimmäiset esimerkit. Tampere 11.4.2012 Kehityspäällikkö Sari Luostarinen Forum Virium Helsinki Tulevaisuutta tekemässä Esikaupallisten hankintojen ensimmäiset esimerkit Tampere 11.4.2012 Kehityspäällikkö Sari Luostarinen Forum Virium Helsinki Miksi? Ikäihmisten elämänlaatu: kotona asumisen edellytysten

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Korjausrakentamisen liiketoimintamallit

Korjausrakentamisen liiketoimintamallit Korjausrakentamisen liiketoimintamallit Tulevaisuuden senioriasuminen Loppuseminaari "Senioreiden hyvinvointi ja asumispalvelut" 30.3.2006 Taideteollinen korkeakoulu Markku Riihimäki VTT:n osaprojekti

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti. Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin

HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti. Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin Projektin taustalla Tampereen strategisissa linjauksissa innovatiiviset hankinnat näkyneet pitkään

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen - Päätösseminaari

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen - Päätösseminaari HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen - Päätösseminaari 9/2011-2/2014 (Etelä-Suomen EAKR) Asko Kilpeläinen, Saimaan amk 19.11.2013 1 Seminaariohjelma 12.00-12.20 Tervetulosanat ja HEA-hankkeen

Lisätiedot

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa CloseLoop etsii ratkaisuja monin tavoin Kiertotalouden mallien hyödyntäminen on yksi tapa pyrkiä hiilineutraaliin talouteen. Uudet mallit

Lisätiedot

Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä.

Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä. Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä Timo Ekroos ISAK- koordinaattori Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu/ Muotoilun

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET. Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat

SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET. Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat Senioriasuntokunnat maakunnittain Vuosi 2020 56 000 206 000 (3) 41 000

Lisätiedot

Asiakastarpeiden merkitys ja perusta. asiakastarpeiden selvittämisen merkitys ja ongelmat asiakastarvekartoitus asiakastarvekartoitustyökaluja

Asiakastarpeiden merkitys ja perusta. asiakastarpeiden selvittämisen merkitys ja ongelmat asiakastarvekartoitus asiakastarvekartoitustyökaluja Asiakastarpeiden merkitys ja perusta asiakastarpeiden selvittämisen merkitys ja ongelmat asiakastarvekartoitus asiakastarvekartoitustyökaluja Mihin asiakastarpeiden selvittämistä tarvitaan yhteisen kielen/tarkastelutavan

Lisätiedot

LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit

LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit 1/7 LIITE 2: Jyväskylän Kankaan alueen palveluiden hallinta- ja toimintamallit 2/7 Sisällysluettelo Palveluiden hallinta- ja toimintamallit Aluepalveluyhtiö Jatkuva elinkaaren hallinta ja kehittäminen

Lisätiedot

LAITEHALLINTASTRATEGIA Tarkasteltu mallin 3 (kiinteistöhuolto) mukaisella toteutuksella. Tero Lähivaara

LAITEHALLINTASTRATEGIA Tarkasteltu mallin 3 (kiinteistöhuolto) mukaisella toteutuksella. Tero Lähivaara LAITEHALLINTASTRATEGIA Tarkasteltu mallin 3 (kiinteistöhuolto) mukaisella toteutuksella Tero Lähivaara Tavoitteet uudella toiminta mallilla selkeä ostaja/tuottaja roolitus kaikki lääkintäteknisen ylläpidon

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetti ihminen edellä Johanna Perälä 2.5.2019 Muutos sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä -> ajattelutavan muutos Ihminen edellä Hogeweyn dementiakylä 2 Minkälaisia muutostrendejä

Lisätiedot

Kampus hyvinvoinnin tuottajana, esteetön ympäristö, ikäihmisen asuminen tulevaisuudessa

Kampus hyvinvoinnin tuottajana, esteetön ympäristö, ikäihmisen asuminen tulevaisuudessa Kampus hyvinvoinnin tuottajana, esteetön ympäristö, ikäihmisen asuminen tulevaisuudessa Hyvinvointikampus kokonaisvaltaista hyvinvointia parhaalla sijainnilla seminaari 21.1.2014, Järvenpää -talo Pekka

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Joutseno 1.11.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut

Lisätiedot

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT Pastori-Suntio-infotilaisuus: Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija 28.1.2011 VTT 2 Lähtökohtia Älyliikenteen palvelumarkkinoiden kehitys on ollut hidasta Taustalla on monia

Lisätiedot

Hippa. Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla

Hippa. Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla Toini Harra, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirsi Jokinen, lehtori, Oulun ammattikorkeakoulu Päivi Meriläinen, palveluesimies,

Lisätiedot

Vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä UUDENKAUPUNGIN SIVISTYS-JA HYVINVOINTIKESKUS

Vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä UUDENKAUPUNGIN SIVISTYS-JA HYVINVOINTIKESKUS Vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä UUDENKAUPUNGIN SIVISTYS-JA HYVINVOINTIKESKUS 3.12.2018 U U D E N K A U P U N G I N K A U P U N K I R A K E N N E 1 6 1 8 V I H R E Ä N R A K E N T A M I S E N R

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

Opetuksen ict -palveluverkko. Seudullinen ratkaisu?

Opetuksen ict -palveluverkko. Seudullinen ratkaisu? Opetuksen ict -palveluverkko Seudullinen ratkaisu? 1 Opetustoimialan visio Seudullisessa tieto- ja viestintätekniikan peruskäytön suunnitelmassa ( v. 2012) linjataan seudullisesta tavoitetilasta seuraavaa:

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus Palvelutorin tavoitteet aktiivinen ikäihminen Tavoitteet Ikäihmisten aktivointi ottamalla vastuuta omasta ja läheisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta 2 Milloin julkisilla hankinnoilla kannattaa tavoitella innovaatioita?

Lisätiedot

Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet tilaisuus 13.3.2014 ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN ONNISTUMISET JA HAASTEET

Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet tilaisuus 13.3.2014 ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN ONNISTUMISET JA HAASTEET Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet tilaisuus 13.3.2014 ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN ONNISTUMISET JA HAASTEET LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy Osa LähiTapiola - ryhmää Perustettu 1.1.2007. Toiminnot:

Lisätiedot

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Pyörät pyörimään Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Toimittajan puheenvuoro: Raskone yhtiöt, Jyrki Kaskinen Tilaajan puheenvuoro: Lahden kaupunki, Mika Mäkinen Henkilöstön

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki Kehittämistyö ja keskeiset onnistumiset..08 Avustukset 6, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0, Tavaroiden ja palveluiden ostot yhteensä 7, Palvelujen ostot 6,8 Tampereen hankintojen volyymit Toimintakulut

Lisätiedot

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari

Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari Kunnan toiminta ikääntyneiden asuinolojen kehittämisessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisen väliseminaari 16.12.2015 Anna Haverinen, vanhustyön johtaja, Oulun kaupunki Oulu on Suomen viidenneksi suurin

Lisätiedot

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Tekes, Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat aktivaattori Mia Toivanen www.tekes.fi/huippuostajat SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Yhteisöverkko. Pertti Niittynen Seniortek Oy

Yhteisöverkko. Pertti Niittynen Seniortek Oy Yhteisöverkko Pertti Niittynen Seniortek Oy SENIORTEK Oy Rantavitikantie 33 Rovaniemi Seniortek Oy on Rovaniemellä v.2005 perustettu Suomalainen vakavarainen innovatiivinen valtakunnallinen toimia. Toimistot

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

GERinno hanke. Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen

GERinno hanke. Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen GERinno hanke Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen Simulaatiokeskus SimuLti Lahden Ammattikorkeakoulun monialainen uusi kampusalue rakentuu

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari Ira Verma Tutkija, arkkitehti Sotera-instituutti, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Mikä on avoimen tuotteen hallintamalli perustiedot ja taustoitus. Jukka Kääriäinen, Tapio Matinmikko, Raija Kuusela 22.4.2015 Jukka.kaariainen@vtt.

Mikä on avoimen tuotteen hallintamalli perustiedot ja taustoitus. Jukka Kääriäinen, Tapio Matinmikko, Raija Kuusela 22.4.2015 Jukka.kaariainen@vtt. Mikä on avoimen tuotteen hallintamalli perustiedot ja taustoitus Jukka Kääriäinen, Tapio Matinmikko, Raija Kuusela 22.4.2015 Jukka.kaariainen@vtt.fi Avoimen tuotteenhallinta Esityksen sisältö Mitä on tuotteenhallinta?

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

SÄHKÖN REAALIAIKAISEN MITTAUKSEN HYÖTY ASIAKKAALLE, SÄHKÖNTOIMITTAJALLE JA YHTEISKUNNALLE

SÄHKÖN REAALIAIKAISEN MITTAUKSEN HYÖTY ASIAKKAALLE, SÄHKÖNTOIMITTAJALLE JA YHTEISKUNNALLE SÄHKÖN REAALIAIKAISEN MITTAUKSEN HYÖTY ASIAKKAALLE, SÄHKÖNTOIMITTAJALLE JA YHTEISKUNNALLE ClimBus päätösseminaari Finlandia talo 9.6.-10.6.2009 Juha Rintamäki, toimitusjohtaja Vaasan Sähköverkko Oy PERUSOLETTAMUKSET

Lisätiedot

Miten tietojärjestelmät saadaan tukemaan rakennemuutosta? FT Sari Vesiluoma tietohallintojohtaja, EPSHP 25.5.2010

Miten tietojärjestelmät saadaan tukemaan rakennemuutosta? FT Sari Vesiluoma tietohallintojohtaja, EPSHP 25.5.2010 Miten tietojärjestelmät saadaan tukemaan rakennemuutosta? FT Sari Vesiluoma tietohallintojohtaja, EPSHP 25.5.2010 Sisältö Toimialan rakennemuutos Tietojärjestelmät Haasteita ja ratkaisuja? Yhteenveto TOIMIALAN

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen

Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen 1 TEKNISEN PALVELUN KUMPPANI VUODESTA 1986 Comatec Group: Insinööritoimisto Comatec Oy Rantotek Oy Insinööritoimisto Metso

Lisätiedot

1. Tuotemalli ja tiedonsiirto

1. Tuotemalli ja tiedonsiirto 1. Tuotemalli ja tiedonsiirto Suunnittelu- ja rakentamisprosessi Hankintaprosessi Ylläpitoprosessi Koneautomaatio ja numeerinen ohjaus Laatutiedon automaattinen keruu ja jalostaminen Tietojen ja prosessien

Lisätiedot

Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin? Johtava asiantuntija Tuomo Melin 3.6.2015

Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin? Johtava asiantuntija Tuomo Melin 3.6.2015 Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin? Johtava asiantuntija Tuomo Melin 3.6.2015 Avainalueen tavoitteet Strategiset tavoitteet Aktiivinen ja hyvinvoiva kansalainen - kansalaiset osallistuvat yhteisen

Lisätiedot

SMART PROJECT ALLIANCE

SMART PROJECT ALLIANCE SMART PROJECT ALLIANCE Uusi korjausrakentamisen palvelukonsepti SMART PROJECT ALLIANCE KUSTANNUSTEHOKAS PALVELUKONSEPTI Kiinteistön, laitoksen tai infrakohteen elinkaari Laserkeilauspalvelut Ja 3D mallinnus

Lisätiedot

Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move

Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move www.siemens.fi/paloturvallisuus Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move Yhdistä nykyinen paloilmoitusjärjestelmäsi Sintesoon. Se on palontorjunnan uusi ulottuvuus. Infrastructure & Cities

Lisätiedot

Hankkijasta ihanneostajaksi. VISO-workshopin kooste

Hankkijasta ihanneostajaksi. VISO-workshopin kooste Hankkijasta ihanneostajaksi VISO-workshopin 17.4.2013 kooste Sisältö Tiivistelmä 3 Julkisten hankintojen nykytila 4 Haasteita 5-8 Hyviä käytäntöjä 9-11 Julkisten hankintojen tavoitetila 12 Avoin vuorovaikutus

Lisätiedot

Keskitetyn integraatiotoiminnon hyödyt

Keskitetyn integraatiotoiminnon hyödyt Keskitetyn integraatiotoiminnon hyödyt Janne Kangasluoma / Chief Enterprise Architect, Ilmarinen Teemu O. Virtanen / Director, Information Logistics, Digia 2013 IBM Corporation HUOLEHDIMME NOIN 900 000

Lisätiedot

KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008. Toimitusjohtaja Risto Parjanne

KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008. Toimitusjohtaja Risto Parjanne KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008 Toimitusjohtaja Risto Parjanne Palveluista selviytyminen edellyttää kuntien aseman säilymistä vahvana (järjestämisvastuu) hyvää taloutta henkilöstön saatavuutta

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada

Lisätiedot

TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY. VALMUSKA - projekti. Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT

TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY. VALMUSKA - projekti. Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY VALMUSKA - projekti Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT 17.9.2015 2 VALMUSKA - projekti VALMUSKA-projektissa pilotoidaan jälkiasennettavia

Lisätiedot

Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö

Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti Sari Miettinen Projektipäällikkö Kehittämisprojektin lähtökohdat MITÄ & MILLOIN? Kehittää nykyinen toimintamalli sellaiseksi, joka tuottaa

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 Työpajan tavoitteena on kartoittaa lasten, nuorten & perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

Yhteisölliset asumisen ratkaisut

Yhteisölliset asumisen ratkaisut Yhteisölliset asumisen ratkaisut vahvistusta alueen ikäystävällisyyteen Kylä kaupungissa -seminaari 3.4.2017 Päivi Moisio WHO: Ikäystävällinen kaupunki Asuinympäristö, julkiset rakennukset Ikäystävällinen

Lisätiedot

Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija

Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen 6.5.2008 Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija Ohjelman kesto: 2008-2011 Ohjelman laajuus: 58 miljoonaa euroa Visio Suomessa

Lisätiedot