Taipalsaaren kunta. Suur-Saimaan lomakylän ranta-asemakaavan muutos. luontoselvitys

Transkriptio

1 1 luonnos täydennetty täydennetty täydennetty Taipalsaaren kunta Suur-Saimaan lomakylän ranta-asemakaavan muutos luontoselvitys kangasvuokko (Pulsatilla vernalis)

2 2 Taipalsaaren kunta luonnos Suur-Saimaan lomakylä täydennetty , ranta-asemakaavan muutos , ja luontoselvitys :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Taipalsaaren kunnassa Saimaan Korpiselän ranta-alueella. Alueella on vanha lomakylä, jossa ei ole tällä hetkellä aktiivista toimintaa. Suunnittelualueen pohjoisosassa on kapea Suuri Sarviniemen niemi, jolla alueella on myös kunnan rakennuttama laituri. Laiturialueelle suuntautuu melko vilkas liikenne suunnittelualueen halki. Suuri Sarviniemen eteläpuolista hiekkaranta-aluetta käytetään uimapaikkana. Rantaviivaa on alueella noin 3-4 km. Alueelle laaditaan ranta-asemakaavan muutos, jolla alueelle osoitetaan uutta rakentamista. Osa olemassa olevista rakennuksista puretaan ja osa tullaan saneeraamaan. Alueella on todennäköisesti valtakunnalliset loma-asuntomessut vuonna Huomiota maastossa kiinnitettiin kasvillisuustyyppeihin, kasvilajistoon sekä geomorfologiaan ja maisemaan. Apuna maastossa käytettiin normaaleja tunnistuskirjoja, sanelukonetta ja karttaa. Maastossa aikaa käytettiin ensin kaksi työpäivää ja myöhemmin yksi. Tavoitteena oli ensisijaisesti kartoittaa mahdollisten lakikohteiden esiintyminen suunnittelualueella ja lisäksi pyrittiin kartoittamaan ja rajaamaan kartalle sellaiset luontotyypit, jotka inventoijan käsityksen mukaan tulisi pyrkiä huomioimaan kaavoituksessa ja rakentamisen sijoittelussa. Luontoselvityksen on laatinut FL Jari Hietaranta. Koko suunnittelualue kierrettiin kävellen ja sen perusteella laadittiin kasvillisuuskartta perustuen pääosin metsätyyppeihin. Metsätyyppiluokitusta tarkennettiin yksityiskohtaisimmilla kasvilajitiedoilla, mikäli oli tarpeen esim. tarkemman rajauksen esittämiseksi. On huomattava, että lajistotiedot kattavat melko suuren alueen ja vaihtelu pienelläkin alueella voi olla suurta ja poiketa lajiston runsaussuhteiltaan huomattavasti. Lajistotiedot tukevat kuitenkin metsätyyppiluokitusta antamalla yksityiskohtaisempaa tietoa alueen kasvillisuudesta. Runsaussuhdetiedot ovat luonnollisesti tekijän arvioita ja ne vaihtelevat, kuten todettua, yleensä topografian mukaan voimakkaasti pienellä alueella. Selvitystyötä varten käytiin lävitse alueen ympäristöä ja lajistoa käsittelevä aineisto. Vesikasvien, heinien ja sarojen kohdalla saattaa esiintyä puutteita. Maastossa ei systemaattisesti havainnoitu nilviäis-, hyönteis-, sieni- tai jäkälälajistoa. Kartoitusalueesta on laadittu joitain kasvilajikuvauksia, jotta saatiin yksityiskohtaisempi käsitys ko. alueen lajistosta ja sen vaihtelusta. Kasvilajien yleisyyttä arvioitiin eräillä alueilla seuraavasti kuusiportaisella asteikolla, jossa: 1 = yksittäinen havainto kasvilajista 2 = kasvia kasvaa niukasti siellä täällä 3 = kasvia niukasti jokseenkin koko näytealalla 4 = kasvia on runsaasti koko alalla, mutta ei laajaa, yhtenäistä kasvustoa (peittävyys %) 5 = kasvilaji esiintyy massalajina (peittävyys %) 6 = kasvilaji esiintyy erittäin runsaana massalajina (peittävyys yli 75 %) 2. Luontoselvitys Luontoselvitys toteutettiin kesäkuun alussa Maastotyöhön suunnittelualueella käytettiin yhteensä kaksi työpäivää, jona aikana koko suunnittelualue kartoitettiin. Eräät alueet kuten kangasvuokon kannalta potentiaaliset alueet kartoitettiin hyvin huolellisesti osin kahteen kertaan.

3 3 Myöhemmin suoritettiin kangasvuokko havaintojen gps mittaus. Uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi luokitelluista lajeista on ilmaistu tekstissä myös vuoden 2000 uhanalaistarkastelun mukainen luokitus: CR = äärimmäisen uhanalaiset EN= erittäin uhanalaiset VU= vaarantuneet NT= silmälläpidettävät 2.1 Luonnon yleispiirteet Etelä-Karjala kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Kasvillisuuteen vaikuttavat maaperä ja ilmasto sekä alueen sijainti ja historia. Jääkauden jälkeen kasvillisuus levisi Salpausselkiä pitkin idästä. Salpausselkiä pitkin levinneitä ja edelleen Etelä-Karjalassa tavattavia kasveja ovat mm. hietaneilikka, idänkeulankärki, kangasraunikki sekä maakunnan nimikkokasvi kangasvuokko. Se viihtyy hyvin lämpimillä harjurinteillä, kuten myös suunnittelualueen deltan itärinteellä. Kun kangasvuokko muinoin tuli Suomeen, ilmasto oli kuiva ja kasvupaikkoja oli kaikkialla. Ilmaston muuttuessa kosteammaksi ja metsän vallatessa maan alun perin aroilmastoon sopeutunut kangasvuokko säilyi vain kaikkein otollisimmilla paikoilla. Nykyään se on siis harjukasvi. Voimakkaan puunjalostushistorian takia alueen metsät ovat eri-ikäisiä talousmetsiä eikä laajoja vanhojen metsien alueita ole lainkaan. Yli kaksi kolmasosaa maakunnan metsistä on mustikka- tai puolukkatyypin metsiä. Karuimmat puolukka- ja kanervatyypin kankaat löytyvät Salpausseliltä ja harjualueilta. Yleisimpänä puulajina on mänty. Rehevämmistä lehtoalueista on jäljellä enää vain rippeitä. Suunnittelualueella ei enää lainkaan. Soita Etelä-Karjalan alueella on luonnostaan niukasti. Suot ovat keskittyneet toisen Salpausselän alueelle, 30 kilometrin pituiselle suovyöhykkeelle. Kasvillisuuteen on vaikuttanut myös ihmisen toiminta. Suurin osa soista on kuitenkin ojitettu pelloiksi tai metsätalouskäyttöön. Suunnittelualueella ei soita ole ollutkaan. Maatalouden vaikutus on toisaalta luonut kasvillisuudeltaan rikkaita kulttuuriympäristöjä, jotka nykyään ovat jo häviämässä. Myös kaupankäynti ja sotaväen liikkeet ovat vaikuttaneet kasvillisuuteen. 2.2 Suunnittelualueen luonto Suunnittelualueen kasvillisuus on pääosin talousmetsäkäytössä olevaa mäntyvaltaista kangasta. Pieniä metsälöitä ranta-alueiden läheisyydessä lukuun ottamatta mänty on kauttaaltaan valtapuu. Puusto on ylätasanteella verraten nuorta talousmetsää ja rannan lähellä järeämpää ja vanhempaa metsää. Maapuita ja pystypökkelöitä ei juuri suunnittelualueen metsissä esiinny muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Alueen keski- ja pohjoisosissa on lomakylä lomamökkeineen. Alueella ei nyt ole aktiivista toimintaa. Suunnittelualueen pohjoisrannalla ja Korpiselkään rajoittuvalla ranta-alueella on olemassa olevaa loma-asutusta, joka on vanhan ranta-asemakaavan mukaista. Asutuksen läheisyydessä alkuperäinen kasvillisuus on jossain määrin muuntunutta.

4 4 Kuva 1. Sarviniemien välistä hiekkarantaa. Taustalla Suuri Sarviniemi. Alue on uimarantakäytössä. Huomattavasti enemmän alueen alkuperäistä kasvillisuutta ovat muuttaneet avohakkuut ja tiestön rakentaminen. Alueen halki pohjois-eteläsuunnassa kulkee asfaltoitu tie lomakylän päärakennukselle. Kesän 2009 aikana on suunnittelualueella raivattu uusia katuja, mikä näkyy alueen yleisilmeessä. Edellä mainittua tieyhteyttä käytetään myös Taipalsaaren kunnan ylläpitämälle laiturille, joka sijaitsee Suuri Sarviniemen etelärannalla. Laiturin läheisyydessä on mahdollisuus säilyttää viisi venepaikkaa. Satama-alueen läheisyydessä on myös tapahtunut kasvillisuusmuutoksia. Alkuperäisen mustikka-kangasmaitikkatyypin kenttäkerroksen lajistoon on paikoin teiden ja pihapiirien läheisyydessä ilmaantunut erityisesti heinälajistoa. Alueella risteilee myös runsaasti polkuja ja muita tieuria, jotka ovat kuluttaneet kenttäkerrosta, paikoin voimakkaastikin. 2.3 Geomorfologia ja maisema Alueen silmiinpistävin geomorfologinen piirre on laaja deltamuodostuma, joka sijaitsee pääosin suunnittelualueen länsipuolella. Deltamuodostuman ns. proksimaalireuna sijaitsee suunnittelualueella kulkien alueen halki pohjois-eteläsuunnassa. Deltaan liittyy myös useita rantamuodostumia, jotka ovat syntyneet eri jääjärvivaiheiden aikana. Niitä on löydettävissä ainakin 3-4 :lta eri tasolta edellä mainitun deltan rinteessä. Suuri Sarviniemi- Säkkirannanmäet on geologisesti ja maisemallisesti merkittävä, biologisesti jokseenkin merkittävä harjualue. Muodostuma käsittää lomakylän alueella edellä mainitun deltaosan ja sen yläpuolella vielä ns. sanduriosan eli kuivalle maalle syntyneen uomaston. Lisäksi alueella on muinaisrantoja törmineen, tasanteineen ja valleineen. Hakkuualueilla mökkikylänkin alueella ne ovat hyvin havaittavissa. Kolmantena geomorfologialtaan huomionarvoisena geomorfologisena kohteena voidaan mainita laajat lohkareikot suunnittelualueen pohjoisosassa Suuri Sarviniemellä (kuva 2) sekä siitä länteen olevalla pohjoisrannalla. Lohkareikkojen synty liittyy myös jääjärvivaiheisiin. Lohkareet ovat jääneet jäljelle, kun muinaisen aallokon kulutus ja kuljetustoiminta on kuljettanut hienon aineksen pois.

5 5 Kuva 2. Kuva kohti Suuri Sarviniemen kärkeä. Kenttäkerros on paikoin kulunutta. Neljäntenä huomionarvoisena kohteena voidaan mainita deltan pohjoisosassa sijaitseva, reunoiltaan jyrkkäpiirteinen suppakuoppa. Kuva 3. Suuri Sarviniemen pohjoisrantaa. Ranta on sorainen ja maisemallisesti kaunis. Osa hienosta aineksesta on kerrostunut esimerkiksi Suuri ja Pieni Sarviniemen väliselle alueelle hiekkarannaksi (ks. kuva 1). Etenkin eteläosastaan hiekkaranta on hieman liettynyttä sen päälle kerrostuneen orgaanisen aineksen johdosta. Hiekkaa karkeampaa soraa on kerrostunut runsaasti etenkin Suuri Sarviniemen pohjoisrannalle ja soraranta ulottuu pitkälle länteen olemassa olevan loma-asutukselle asti. Suunnittelualueen eteläosassa on laajimmat alueen eloperäisen aineksen kerrostumat. Suunnittelualueen etelärajalta pohjoiseen noin m ulottuu tasainen soistuva ranta-alue, jolla nykyisin kasvaa harvennettua koivikkoa. Alue on veden vaivaama ja inventointiajankohtana alueella oli paikoin veden vaivaamia lampareita. Alueen kasvillisuus on ennen harvennusta ollut iältään ja lajisuhteiltaan monimuotoinen lehtipuuta kasvanut kokonaisuus.

6 6 Kuva 4. Deltapinnalla oleva suppakuoppa. Rinteillä kasvaa mm metsälehmusta ja näsiää. 2.4 Maastoinventointi Kun lähdetään liikkeelle suunnittelualueen eteläosasta, on alueen halki kulkevan tien länsipuolella nuorta tasaikäistä mäntyvaltaista kangasta, joka jatkuu samanlaisena aina suunnittelualueen länsirajalle asti. Maaston noustessa kenttäkerroksen lajistossa tapahtuu muutos samalla kuivempaan suuntaan: mustikka korvautuu vähitellen puolukalla ja kanervalla ja aivan suunnittelualueen länsirajalla on paikoin jo jäkälä- ja variksenmarjavaltaista kenttä- ja pohjakerrosta. Harvennushakkuiden myötä valaistusolosuhteet ovat muuttuneet ja heinälajisto on alkanut runsastua. Myös koivun ja pihlajan taimia on paikoin melko runsaasti. Tien itäpuolella on melko kookasta kuusivaltaista sekapuustoa, jossa kuusen ohella esiintyy koivua, mäntyä, pihlajaa ja harmaaleppää. Edelleen kohti rantaa siirryttäessä kenttäkerroksessa alkaa esiintyä soistuneen maan lajistoa ja rannan tuntumassa on edellä jo mainittu harvennettu koivikko. Kun siirrytään rannan tuntumassa kohti pohjoista (olemassa olevaa loma-asutusta kohden) on aivan rannassa (vesialueella olevan ruovikon ja soistuneen koivukorven välissä hieman muuta aluetta korkeampi harjanne, mikä lienee muinainen rantavalli). Lajistossa esiintyy mm: Festuca ovina, lampaannata 1 Convallaria officianalis, kielo 2 Vaccinium vitis-idaea, puolukka 3-4 Empetrum nigrum, variksenmarja 1-2 Calluna vulgaris, kanerva, 2-4 Trientalis europaea,metsätähti 1-2 Luzula pilosa kevätpiippo 2 Calamagrostis canescens, hietakastikka 2 Pteridium aquilinum, sananjalka 2 Melampyrum pratene, kangasmaitikka 2 Vaccinum myrtillus, mustikka 2 Solidago virgaurea, kultapiisku 2 Agrostis capillari,s nurmirölli 2 Rumex acetosella, ahosuolaheinä 1

7 7 Kuva 5. Suunnittelualueen eteläosan harvennettua koivikkoa. Hieman pohjoisempana se kasvaa kooltaan huomattavan selväksi rantaterassiksi. Harjanteella on kenttäkerroksen kasvillisuus tuoreen tai lehtomaisen kankaan lajistoa. Puusto on jätetty harvennushakkuiden ulkopuolelle. Puustossa on monipuolisesti koivua, harmaaleppää, mäntyä, kuusta, kuusamaa ja pihlajaa. Myös maapuita tai pystykeloja esiintyy. Rannassa esiintyy paikoin (etenkin kahden ojan välisellä alueella ja niiden eteläpuolella) hieman lettoisuutta ennen kuin se muuntuu ruovikoksi. Ruovikossa pesii ainakin laulujoutsen. Edellä mainittujen ojien pohjoispuolella maasto nousee ja kenttäkerros muuntuu vähitellen tavanomaiseksi mustikkavaltaiseksi tuoreeksi kankaaksi. Myös kauempana rannasta edellä esitetty koivuvaltainen alue muuntuu mänty-koivu sekapuustoksi. Lähellä asutusta on myös pieniä kuusivaltaisia alueita. Kuva 6. Kuvassa vasemmalla koivikko, keskellä matala rantavalli ja oikealla laaja ruovikko.

8 8 Kuva 7. Loma-asutuskorttelien 12 ja 13 tonttien takaosat ovat kuusivaltaisia. Kuva 8. Korttelin 12 pohjoispuolella on rehevä lehtipuuvaltainen rantakaistale. Lajistossa on mm hiirenporrasta. Suunnittelualueen eteläosan jo rakennettujen tonttien länsireunat ovat puustoisia ja paikoin hyvin tiheää kuusivaltaista kangasta tai kuusivaltaista sekakangasta. Tonttialueilta ei suoritettu inventointeja. Rakennettujen loma-asuntojen länsipuolella on ensin avohakkuualue ja sen pohjoispuolella harvennettua mäntykangasta, joka ulottuu myös aina tonteille johtavalle tielle asti. Tien länsipuolella on aukkohakkuuta, joka ulottuu aina deltan distaalirinteen alaosiin asti, rinnealueet ovat kauttaaltaan harvennettuja ja harvennukset ja aukot jatkuvat aina viiden mökin RM -alueelle asti. Kenttäkerroksen lajistossa esiintyy tällä alueella mm. kangasvuokko, mustikka, puolukka, variksenmarja, sianpuola, kangasmaitikka, kielo, metsätähti, käenkaali, kultapiisku, nurmirölli, kalliokielo, rätvänä, metsälauha, ahomansikka, vadelma, hietakastikka, lillukka, kevätlinnunherne ja kevätpiippo. Männyn ohella ei esiinny muita puulajeja isoina puina. Taimena sen sijaan esiintyy runsaasti koivua, pihlajaa ja harmaaleppää.

9 9 Kuva 9. Deltan distaalirinnettä suunnittelualueen eteläosasta. Puusto tasaikäistä männikköä. Tien lähellä avohakkuita. Kuva 10. Kangasvuokkoa esiintyy melko runsaasti korttelialueiden 12 ja 13 kohdalla deltan distaalirinteen keski- ja yläosassa. Alueen kenttäkerroksen lajistossa ovat mm Pteridium aquilinum sananjalka 2 Trientalis europaea metsätähti 1-2 Vaccinum myrtillus mustikka 2-3 Juncus filiformis jouhivihvilä 2 Linnaea borealis vanamo 1-2 Luzula pilosa kevätpiippo 2 Maianthemum bifolium oravanmarja 1 Vaccinium vitis-ideaea, puolukka 4 Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri 1 Gymnocarpium dryopteris metsäimarre 2 Prunella vulgaris, niittyhumala 1 Fragaria vesca ahomansikka 1 Melampyrum pratense kangasmaitikka 1 Potentilla erecta rätvänä 2

10 10 Pyrola sp., talvikki 1 Solidago virgaurea kultapiisku 2 Olemassa olevan RA -alueen pohjoispuolella on rehevä lehtomainen ranta-alue, joka ulottuu pohjoiseen lähelle RM -aluetta (rakennettu vanha sauna laitureineen). Alueen puusto on monipuolinen runsaasti eri-ikäistä lehtipuuta käsittävää. Maapuita ja pystykeloja on melko runsaasti. Kenttäkerroksessa esiintyy sinivuokko, metsätähti, mustikka, viinimarja (sp.) karjalanruusu, metsäkorte, suokorte, korpi-imarre, metsäimarre, metsäalvejuuri, hiirenporras, isotalvikki, metsämansikka, suo-orvokki ja raate (aivan rannassa). Alue ulottuu eteläosasta noin m etäisyydelle rannasta. Pohjoisessa alue kapenee ja mainitun saunarakennuksen eteläpuolella se kapenee vain alimmaisen muinaisrannan ja nykyrannan väliselle alueelle. Edellä mainitun vyöhykkeen ja olemassa olevan RM -alueen (5 loma-asuntoa) välinen rinnealue on harvennettua rinnealuetta, jossa kenttäkerroksen lajisto on edellä kuvatun kaltaista. Rinnealue on osa deltamuodostumaa. Edellä mainitun loma - asuntorivistön yläpuolella on toinen viiden asunnon RM -alue. Niiden pihapiirit ovat pääosin heinittyneet. Kortteleiden välissä on suoritettu harvennushakkuita ja kenttäkerroksen lajisto on hakkuualueille tyypillinen: kielo, kalliokielo, kevätlinnunherne, vadelma, maitohorsma, metsälauha, nurmirölli, mustikka, puolukka, variksenmarja jne. Kuva 11. Tyypillistä mäntykangasta ylemmän RM-alueen eteläpäässä.

11 11 Kuva 12. Pohjoisimmat löydetyt kangasvuokon kasvupaikat olivat RM-kortteleiden välissä ja sisällä. Edellä mainittujen korttelialueiden länsipuolella sijaitsee alueelle johtava tie. Kaavamuutoksessa tie tullaan linjaamaan uudelleen. Tie sijaitsee deltan rinnealueella. Tien länsipuolella delta-alueella on ensin toteutettu hakkuita ja deltan yläpinnalla on kasvillisuus nuorta tasaikäistä mäntykangasta tai paikoin hakkuualuetta. Hakkuualueet ja nuori mäntyvaltainen metsä vuorottelevat aina isolle suppakuopalle. Kuva 13. Kuva deltalta kohti huoltorakennusta.

12 12 Kuva 14. Tuore avohakkkuu suppakuopan eteläpuolella. Suppakuoppa kuvasta oikealle. Suppakuoppaa on pidettävä paitsi geomorfologisena kohteena myös kasvillisuudeltaan melko huomionarvoisena; erityisen merkittäväksi sen tekee metsälehmuksen melko runsas esiintyminen sen reunoilla. Muusta lajistosta mainittakoon mm. metsäkurjenpolvi, kevätlinnunherne, korpiimarre, kielo, kalliokielo, karhunputki, vanamo, metsämaitikka, puna-ailakki, metsäalvejuuri, ketunlieko, metsäkastikka, lillukka, käenkaali, isotalvikki, sinivuokko ja näsiä. Suppakuopassa on tuulenkaatoja, jotka ovat alkaneet jo lahota. Suunnittelualueen halki kulkevan nykyisen asfalttitien pohjoispuolella ovat deltan rinnealueet harvaa tasaikäistä nuorta mäntykangasta ja rinteiden alapuoliset alueet ovat melko voimakkaasti harvennettua mäntykangasta. Kenttäkerroksen lajisto on tavanomainen: puolukka, mustikka, metsälauha, nurmirölli, maitohorsma jne. Maapuita tai pystykeloja ei esiinny. Kasvillisuus jatkuu deltan rinnealueella ja sen alapuolella itään em. tielle asti hyvin samanlaisena. Pohjoisessa voimassa olevan kaavan mukaiselle lomakeskuksen huoltorakennukselle (RM) sekä RM (ravintola) ja VU- ja RT2 -alueille asti on kasvillisuus edellä kuvatun kaltaista mäntyvaltaista kangasta. Maapuita tai pystykeloja ei esiinny: vain joitain yksittäisiä pystyyn kuivuneita mäntyjä. Nämä alueet ovat olleet aktiivisessa käytössä mm. uimaranta- ja asuntovaunualueina ja tästä syystä kenttäkerros on hyvin kulunutta. Kenttäkerroksessa esiintyy kangasmaitikkaa, puolukkaa, sananjalkaa, voikukkaa, hietakastikkaa, kyläkastikka, rätvänää, ahomansikka, nokkosta, poimulehteä, ahomansikkaa jne. Pieni ja Suuri Sarviniemen välissä on pieni niemi, jolla sijaitsee ränsistynyt saunarakennus. Saunan pohjoispuolella aivan rannan tuntumassa on hieman rehevämmän kasvillisuuden alue. Saunarakennuksen seinustalla kasvaa köynnöskuusamaa. Rehevämpi kasvillisuus lienee syntynyt saunarakennuksen pesuvesien ravinteiden myötä. Pienellä alalla on jonkin verran muuta ympäristöä runsaammin pajuja, pihlajaa sekä koivuja. Kenttäkerros on heinittynyt, mutta sen ohella esiintyy mm metsätähteä, käenkaalta ja oravanmarjaa sekä kieloa.

13 13 Kuva 15. Alueen poikki kulkeva asfaltoitu tie. Ranta on kuvasta oikealle. Puusto on harvaa männikköä. Sähkölinjan alle on kasvanut komea katajikko. Taustalla ravintola Kuva 16. Hiekkaranta-alue Suuri Sarviniemeltä nähtynä. Ranta-alue on kauttaaltaan Pieni ja Suuri Sarviniemen välisellä alueella hiekkaa. (ks kuva 17). Saunarakennuksen eteläpuolella se on osin hieman liettynyt ja lievästi ruovikoitunut. Saunan pohjoispuolella ruovikkoa on niukemmin. Rannassa on kapea vyöhyke koivua, harmaaleppää ja pihlajaa. Alueen vesilinnusto vaikutti melko vaatimattomalta. Saunan eteläpuolella pesii telkkä ja ruovikon lähellä uiskenteli yksinäinen härkälintukoiras. Pieni Sarviniemen edustalla uiskenteli laulujoutsen.

14 14 Kuva 18. Suuri Sarviniemeä. Pieni Sarviniemen pinta on lohkareinen. Puusto on pääosin mäntyvaltainen. Aivan niemen pohjoisrannan tyvellä on rannan tuntumassa hieman rehevämmän kasvillisuuden vyöhyke; osapuilleen nykyisestä laiturista niemen tyvelle. Rakenteilla oleva tieura rajaa em. alueen rannan ja tien väliin. Sen leveys on enimmillään noin m. Kasvillisuutena on metsäalvejuuri, korpiimarre, vadelma, kielo, mustikka, oravanmarja, metsätähti. Ranta on lievästi letto- tai nevamainen ja ympäristönä soveltuu kyllä esimerkiksi härkälinnulle pesimäympäristöksi. Rannan lehtipuustossa esiintyy harmaaleppää ja pihlajaa. Muutamissa puissa on tikkojen syönnösjälkiä. Kuva 19. Pieni Sarviniemen pohjoisrannalla on kapea rehevä, lehtipuuta kasvava alue. Niemialueen kenttäkerroksen kasvillisuudessa esiintyy mm maitohorsma, vadelma, kielo, kataja, mustikka, puolukka, metsätähti, kanervaa variksenmarja, vanamo, metsätähti, käenkaali, nurmirölli, metsäalvejuuri, ahomansikka, metsälauha, metsämaitikka. Männyn ohella esiintyy pihlajaa, koivua ja harmaaleppää. Aivan niemen kärjessä on muutama mäntykelo. Niemen kärjessä on myös muutamia kookkaampia lehtipuitakin.

15 15 Kuva 20. Suunnnittelualueen pohjoisrantaa olemassa olevan asutuksen itäpuolelta. Myös täällä maaperä on lohkareinen. Suuri Sarviniemeen johtaa tie, jonka molemmin puolin kasvillisuus on melko kookasta tasaikäistä männikköä. Kenttäkerroksessa valtalaji on mustikka. Sen ohella esiintyy puolukkaa, kanervaa ja muita kuivahkolle tai kuivalle kankaalle tyypillistä lajistoa. Lehtipuustoa ei mainittavasti esiinny: ainoastaan rannan tuntumassa on pihlajaa, kiiltolehtipajua, koivua ja harmaaleppää. Polustoa on alueella melko runsaasti ja etenkin niemen länsi- ja keskiosissa kenttäkerroksen kuluminen on selvästi nähtävissä. Laiturialueen itäpuolella niemen keskiosat ovat komeaa lohkareikkoa. Kenttäkerros alkaa muuntua variksenmarja-mustikkatyypiksi. Mänty säilyy edelleen valtapuuna. Niemen kärkialuetta on käytetty leiripaikkana. Niemen pohjoisranta on kauttaaltaan komeaa sorarantaa. Geomorfologisesti alue on kiinnostava, kuten edellä on jo todettu. Seuraavassa vaiheessa kuljettiin Suuri Sarviniemen pohjoisrantaa kohti länttä aina olemassa olevalle loma-asutukselle asti. Pohjoisrannan rinne säilyy lohkareisena aina asutukselle asti, joskaan ei niin komeana kuin varsinaisella niemialueella. Puusto on niemialueen länsipuolella niemen puustoa nuorempaa; tasaikäistä ja mäntyvaltaista. Jonkin verran koivua on sekapuuna. Kenttäkerros muodostuu lähes kokonaan mustikasta. Karuimmilla paikoilla on myös kanervaa ja variksenmarjaa. Polkuja kulkee myös tällä alueella. Alueen rannat ovat sorarantaa ja vesilinnustoa ei tällä alueella havaittu. Metsälinnusto vaikutti myös tavanomaiselta, joskin puukiipijä oli kiintoisa havainto. Puukiipijää tavataan melko harvalukuisena.

16 16 Kuva 21. Deltan pohjoisrinnettä. Puusto on harvaa tasaikäistä mäntyä. Olemassa olevan loma-asutuksen kohdalla noustiin ylös deltan rinnettä (kuva 21), ja kuten edellä todettiin, rinne on lohkareinen. Puusto säilyy hyvin samantyyppisenä aina deltan ylätasolle asti. Puusto on edelleen mäntyvaltaista. Puusto on nuorta istutuspuustoa. Kenttäkerros on myös hyvin tavanomainen: kanerva, mustikka, Paikoin kenttäkerroksen lajisto korvautuu jäkälillä. Deltan yläpinnalla inventointi eteni kohti kookasta ja jyrkkärinteistä suppakuoppaa, joka on kuvattu jo edellä. 3. Suojelualueet, valtakunnalliset suojeluohjelmat ja muut inventoidut kohteet Varsinaisella suunnittelualueella ei ole suojelualueita tai Natura 2000-verkostoon kuuluvia alueita. Sen sijaan suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsevat Lietveden, Ilkonselän ja Kyläniemen Natura 2000-verkoston alueet. Delta-alue kuuluu valtakunnalliseen Suuri Sarviniemi-Säkkirannanmäet (koodi HSO050054) harjujensuojeluohjelmaan. Suunnittelualueesta suuri osa kuuluu myös luokiteltuun pohjavesialueeseen ( ). Lilmanmäen Natura-alue (FI ) sijaitsee jo runsaan kymmenen kilometrin etäisyydellä kaava-alueesta. Alueiden sijainti on osoitettu oheisella kartalla.

17 Natura 2000-verkoston alueet Ohessa on sivujen sisältö lähimpien Natura alueiden osalta.

18 18 Lietvesi Koodi FI Kunta Puumala Taipalsaari Savitaipale Pinta-ala (ha) Aluetyyppi SCI Lietvesi on avointen selkävesien ja laajan monipuolisen saariston muodostama kokonaisuus, johon kuuluu varsinaisen Lietveden lisäksi alueita Petraselältä ja Liittokivenselältä. Alue on tärkeä saimaannorpan elinalue. Se on myös geologisesti merkittävä. Alueen kallioperä on migmatiittejä ja kiillegneissiä. Alueella on myös murroslaaksoja, jotka aiheuttavat rantojen jyrkkyyttä. Alueen läpi kulkee etelä-pohjoissuunnassa harjujakso.harjujakson alueella on edustavia hiekkarantoja. Geologiset muodostelmat ovat erityisen arvokkaita Rokansaaressa, jossa on komeita hiekkarantoja ja laaja alue korkeita harjuselänteitä, suppia ja muita harjumuodostelmia. Alueen metsät ovat harjujaksolla etupäässä karuja ja kuivia kankaita. Muualla rantojen karut kalliomänniköt vaihtelevat saarten sisäosien rehevämpien, usein kaskivaikutteisten metsien kanssa. Lietvesi on saimaannorpan elinaluetta. Siellä on myös useita järvikutuisen harjuksen kutupaikkoja. Linnuston näkyvin piirre on lokkikoloniat, joita alueella on useita. Suurin niistä on 140 yksilön harmaalokkiyhdyskunta. Kalatiiraluotoja alueella on myös useita. Alueen maisemat vaihtelevat selkävesien avarista maisemista sisäsaariston sokkeloisuuteen. Murroskohtien rantakalliot ovat jyrkkiä ja harjujakson hiekkarannat loivia ja laajoja. Alueen keskellä oleva saaristo on asuttua, ja sinne on lossi- ja tieyhteys. Useissa saarissa on nähtävissä kaskeamisen ja laiduntamisen vaikutuksia. Lietvesi on tärkeä saimaannorpan elinalueena, mutta sillä on merkitystä myös melko luonnontilaisen ja karun järviluonnon säilymiselle. Alueella on myös arvokkaita geologisia muodostelmia. Alueella on arvioitu olevan noin norppaa, mikä on noin 9 % kannasta. Lahnaruohot (Isoetes spp.) ja nuottaruoho (Lobelia dortmanna) ovat puhtaan veden tunnusmerkkejä. Harjus (Thymallus thymallus) on harvinaistunut. Isokoskelo (Mergus merganser) ja tukkakoskelo (Mergus serrator) ovat Suomen erityisvastuulajeja ja riistaeläimiä. Selkälokki (Larus fuscus fuscus) on Suomen erityisvastuulaji. Alueen luontotyypit ja lajit Natura tietolomakkeen mukaan * = ensisijaisen tärkeä luontotyyppi tai laji Luontodirektiivin luontotyypit (%): Kasvipeitteiset silikaattikalliot 0 Kallioiden pioneerikasvillisuus (Sedo-Scleranthion tai Sedo albi- Vernicion dillenii) Harjumuodostumien metsäiset luontotyypit 1 2 Luontodirektiivin liitteen II lajit: *Saimaannorppa Saukko Phoca hispida saimensis Lutra lutra Lintudirektiivin liitteen I linnut: Kaakkuri Kalatiira Kuikka Kurki Uhanalainen laji Gavia stellata Sterna hirundo Gavia arctica Grus grus Alueella 1 laji

19 19 Muut lajit: Isokoskelo Selkälokki Tukkakoskelo Harjus Järvilohi Järvitaimen Lahnanruoho Nottaruoho Mergus merganser Larus fuscus fuscus Mergus serrator Thymallus thymallus Salmo salar m. sebago Salmo trutta m. lacustris Isoetes ssp. Lobelia dortmanna Suojelutilanne (%): Ei suojeltu 99 Yksityinen luonnonsuojelualue 0 Alueen keskellä oleva saaristo on asuttua ja sinne on lossi- ja tieyhteys. Useissa saarissa on nähtävissä kaskeamisen ja laiduntamisen vaikutuksia. Alueen läpi kulkee etelä-pohjoissuuntainen harjujakso edustavine hiekkarantoineen. Geologiset muodostumat ovat erityisen arvokkaita Rokansaaressa, jossa on komeita hiekkarantoja ja laaja alue korkeita harjuselänteitä, suppia ja muita harjumuodostumia Kohteen Natura-tietolomakkeella on mainittu kolme luontodirektiivin liitteen I luontotyyppiä ja kaksi luontodirektiivin liitteen II eläinlajia. Alueella tavattavat luontotyypit ovat harjumetsät, silikaattikalliot ja kallioiden pioneerikasvillisuus. Liitteen kaksi lajeista alueella tavataan saimaannorppa ja saukko. Natura-alueella on yritetty tehdä osakaskuntien kanssa sopimuksia verkkokalastuksen vapaaehtoisesta rajoittamisesta kevätaikaan ( ), jolloin talvella syntyneet kuutit ovat alttiita takertumaan kalaverkkoihin. Rajoitukset kattavat Natura-alueen vesistä vain noin 300 hehtaaria. Muita tärkeitä alueella esiintyviä eläinlajeja ovat selkävesien linnut kuten isokoskelo ja tukkakoskelo. Luonnonsuojeluasetuksella uhanalaiseksi säädettyjä selkälokkeja pesi vuonna 2006 Lietveden Natura-alueen pohjoisosassa 7 paria. Selkälokki on viimeisimmässä uhanalaisuusluokituksessa mainittu vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Järvilohi on luontodirektiivin liitteen II laji, mutta Suomella on poikkeus II liitteen erityisten suojelutoimien vaatimuksesta. Järvilohi on arvioitu erittäin uhanalaiseksi (EN) lajiksi. Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot: Pääosin rantojensuojeluohjelman aluetta. Kohde sisältää myös yksityismaiden luonnonsuojelualueita. Lietvedellä on useita vahvistettuja ja tekeillä olevia rantakaavoja. Rajaus perustuu Puumalan kunnanvaltuuston hyväksymään Lietveden-Suur-Saimaan osayleiskaavaan sekä vahvistettuun Suur-Saimaan osayleiskaavaan. Lisäalueina on norpan liikkumisväyliä Koskenselältä, Vesijaosta, Niinivedeltä ja Pajusaarenselältä. Lisäaluetta on myös Rokansaaren itäosa. Pääasialliset toteutuskeinot maa-alueilla: rakennuslaki, luonnonsuojelulaki Toteutustilanne: osin yksityismaiden luonnonsuojelualueita, suurimmaksi osaksi ei toteutettu Pääasialliset toteutuskeinot vesialueilla: maastoliikennelaki, vesiliikennelaki, kalastuslaki, sopimus Toteutustilanne: alueella on tehty vapaaehtoisia kalastuksenrajoitussopimuksia

20 20

21 21 Ilkonselkä Koodi Kunta Pinta-ala Aluetyyppi FI Taipalsaari, Joutseno, Ruokolahti 7417 ha SCI Alueen kuvaus Laaja saaristokokonaisuus Kyläniemen harjualueen eteläpuolella. Toiseen Salpausselkään liittyviä harjujaksoja, jotka ilmenevät lukuisina harjusaarina ja hiekkapohjaisina matalikkoina. Alue käsittää harjusaaria, särkkiä, hiekkarantoja, louhikkoisia ja kivikkoisia pikkusaaria sekä niukkakasvustoisia kalliosaaria. Rannat ovat yleisesti karuja. Kasvupaikkoina harjusaarten rannat ovat vähäravinteisia ja usein alttiita rantavoimille. Vesikasvillisuuden tyyppilajeja ovat nuottaruoho ja lahnaruoho. Suojaisemmissa poukamissa rantoja reunustaa järviruokovyöhyke. Harjusaarten metsäkasvillisuus edustaa karuja tyyppejä, lähinnä puolukka- ja kanervatyypin kankaita. Moreenipeitteisillä saarilla hallitsevia ovat kalliometsät, mutta myös tuoreempia kuvioita esiintyy. Kasvilajistoon kuuluu tyypillisiä harjukasveja, lisäksi joitakin melko harvinaisia kasvilajeja. Linnusto on edustavaa suurten selkävesien lajistoa. Eteläisin saimaannorpan esiintymisalue. Taantunut alue, jolla viimeiset lisääntymishavainnot tehtiin vuosina 1982 ja Alue on joskus ollut hyvä hyljealue. Nyt se on lähinnä reservialue. Jos hyljekanta kasvaa, alue on potentiaalinen lisääntymisalue. Alueen saaret ovat vielä suureksi osaksi rakentamattomia ja suhteellisen rauhallisia. Suojelutilanne Yksityinen luonnonsuojelualue 1 % Ei suojeltu 99 % Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot Rantojensuojeluohjelmassa, n. 60 ha rauhoitettu yksityismaiden luonnonsuojelualueeksi. Suomen WWF:n saimaanhyljealueiden suojelutavoitteet kattaa 100%. Taipalsaaren ja Joutsenon kunnissa sijaitsevilla alueilla on vahvistetut osayleiskaavat. Kohteen suojelu on tarkoitus toteuttaa maa-alueilla rakennuslailla, luonnonsuojelulailla ja maa-aineslailla sekä vesialueilla vesilailla, vesi- ja maastoliikennelailla sekä vapaaehtoisin sopimuksin. Luontodirektiivin luontotyypeistä alueella on harjumuodostumien luontotyyppejä ( 2 %) Luontodirektiivin liitteen II lajeista alueella tavataan saimaannorppaa. Luontodirektiivin liitteen I linnusta alueella tavataan ampuhaukkaa, kuikkaa sekä uhanlaista lajia. Muusta lajistosta mainitaan selkälokki

22 22 Kyläniemi Koodi Kunta Pinta-ala Aluetyyppi FI Taipalsaari 460 ha SCI Alueen kuvaus Toisen Salpausselän Järvi-Suomen kaaren keskiosia edustava, noin 14 km pitkä reunamuodoston osa käsittää leveitä deltamaisia reunatasanteita, kumpuilevia reunalaajentumia, reunaterasseja sekä suuria reunaselänteitä. Kyläniemen alueen kokonaispinta-ala on 469 ha ja se käsittää vain maa-alueita. Muodoston rinteillä on monin paikoin hyvin edustavina kaksi alekaista muinaisrantaa törmineen ja terasseineen, paikoin rantavalleja ja eroosiotörmiä. Rannoilla esiintyy monin paikoin särkkämuotoja nykyisten rantahietikoiden yhteydessä. Erityisesti Rastinniemen alueella on nähtävissä muinaisia rantatörmiä ja terasseja. Viimeisin suuri muutos tapahtui Vuoksen syntyessä noin 5000 vuotta sitten, jolloin Saimaan pinta laski muutamalla metrillä. Kasvillisuus on pääosin kanerva- ja puolukkatyypin kangasmetsää, paikoin esiintyy jäkälälaikkuja ja hiekkaisilla etelärinteillä nummimaisia kasviyhdyskuntia. Kasvistoon kuuluvat mm. kangasvuokko, kangasajuruoho, kangassara, hietaneilikka, hietaorvokki, häränsilmä, metsänätkelmä, lehtoneidonvaippa, ukontulikukka ja kangaskorte. Muutamien lampien rannoilla sekä lahtien pohjukoissa on neva- ja rämesoistumia. Hietaneilikka on kangasvuokon tapaan alkuperältään arokasvi ja ensimmäisiä maan valloittajia jääkauden jälkeen. Hietaneilikka on yksi harvinaisimmista harjukasveista ja rauhoitettu laji. Saimaan vesimaisemaan keskeisenä elementtinä kuuluva, osaksi kulttuurimaisemaan liittyvä, geologisesti, biologisesti ja maisemallisesti erittäin merkittävä, monikäytön kannalta merkittävä harjualue. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistama Rastinniemi on yleiseen käyttöön tarkoitettu virkistysalue. Alueella on kaksi nuotiokatosta, käymälät ja jätehuolto. Lyhytaikainen telttailu on sallittu alueella. Rastinniemeen pääsee sekä vesitse että maitse teitä pitkin. Suojelutilanne Maa-aineslain nojalla suojeltu harju- tai kallioalue 100 % Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot Alue on valtakunnallisessa harjujensuojeluohjelmassa. Vahvistettu Suur-Saimaan osayleiskaavassa. Kohteen suojelu on tarkoitus toteuttaa maa-aineslailla ja rakennuslailla.

23 23 Luontodirektiivin luontotyypeistä alueella on harjumuodostumien metsäisiä luontotyyppejä (40 %). Luontodirektiivin liitteen II ja lintudirektiivin liitteen I lajistoa ei Natura-tietolomakkeessa mainita alueella esiintyvän. Hankkeen vaikutukset Natura alueisiin ja niiden luontotyyppeihin ja lajistoon Lietveden Natura-alueen (FI ) Natura-tietolomakkeen luontodirektiivin luontotyypit (kallioiden pioneerikasvillisuus ja harjumuodostumien metsäiset luontotyypit) ovat kulumiselle alttiita ja on mahdollista, että Sarviniemen alueen rakentuminen lisää vähäisessä määrin Lietveden alueella liikkumista ja harjusaarten mekaanista kulumista. Mahdollinen kulumislisäys on kuitenkin vähäinen. Kaakkuri on levinnyt globaalisti melko laajalle alueelle, sillä se pesii pohjoisessa Euroopassa ja arktisessa Kanadassa. Suomessa pesii kaakkuriparia koko maassa. Kaakkois-Suomi on merkittävä Luoteis-Venäjälle suuntautuvan muuttoreitin varrella. On arvioitu, että Luoteis- Venäjällä pesii noin yksilöä. Kaakkurin esiintyminen Suomessa on harvalukuista ja etenkin etelässä se on harvinainen. Euroopassa pesinee ,000 paria, Tämä merkitsee noin yksilöä. Koska kaakkurin kanta on ollut viimeiset 10 vuotta verraten vakio, sen kansainvälinen suojelustatus on elinvoimainen. Paikallisesti kaakkuri on kuitenkin taantunut ja siksi se luetaan Suomessa uhanalaisiin lajeihin. Kaakkuri häiriintyy pesimäaikana ihmisentoiminnasta ja on mahdollista, että lisääntyvä ihmistoiminta Sarviniemen alueella ja lähiympäristössä voi aiheuttaa teoriassa haitallisia vaikutuksia lajin pesintään Lietveden alueella ja koska Suomen kanta on verraten vähälukuinen, voi paikallinen vaikutus olla huomattava. Kuikka pesii koko Suomessa parin voimin. Pesimistiheys 0,5 2 paria/km². Euroopassa pesii paria, Venäjällä paria. Suomen populaatio muodostaa täten Euroopan pesimäpopulaatiosta huomattavan osan, mutta kuikka on levinneisyydeltään holarktinen laji, ja kanta on vankka. Sarvinimen suunniteltu rakentaminen tunsin vaikuttaa kuikan esiintymiseen Lietveden alueella. Kalatiira on yleinen ja kanta on vakaa ja laji on holarktinen. Maailman populaation kooksi arvioidaan 1 4,5 miljoonaa yksilöä. Euroopassa pesii vähintään paria. Suomessa laji pesii koko maassa. Pesimäkantamme on noin paria. Merellä se suosii sisä- ja välisaaristoa. Sisämaan järvillä se on yleensä ainoa tiiralaji Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Mahdollista uhkaa syntyy lajin koloniapesimisestä, jolloin pistemäinenkin ympäristön muutos voi heikentää pesimäoloja. Laji tosin viihtyy hyvin ihmisen luomilla keinobiotoopeillakin kuten satamissa ja joutomailla.. Kurki pesii Euroopan ja Länsi-Aasian pohjoisosissa. Suomen kurkikanta on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 2007 Suomessa pesi noin kurkiparia. Suomessa laji on silmälläpidettävä. Koko maapallon mittakaavassa sen suojelulustatus on elinvoimainen Euroopan pesimäkanta on paria. Maailmanlaajuisesti populaatio käsittää jopa yksilöä ja on vakaa. Kurjen pesimäalue ulottuu Skandinaviasta ja Koillis-Euroopasta Kiinan keskiosiin ja Venäjän Kaukoitään, mutta myös Turkkiin, Kaukasukselle, Armeniaan. Lajia uhkaa lähinnä sopivien pesimäelinympäristöjen häviäminen rakentamisen myötä sekä runsastuneet pienpedot kuten supi ja minkki. Luontodirektiivin II liitteen lajeista Lietvedellä esiintyy saukko. Lajia tavataan koko Suomessa, vaikkakin esiintymiskuva on aukkoinen. Se on täysin vesistöihin sidottu laji. Saukko elää kaikenlaisissa vesistöissä. Elinpaikkansa se valitsee ravinnon saatavuuden, suojaisien pesimä- ja lepopaikkojen esiintymisen ja sen mukaan, pääseekö veteen myös talvella. Saukolla on laaja

24 24 saalistusalue jota se kiertelee jatkuvasti ympäri vuoden. Vain poikasten kasvatuksen aikana naaras pysyy yhdellä pienehköllä alueella. Suomessa kanta on arviolta yksilöä. Suomessa saukkoa tavataan harvalukuisena koko maassa. Runsain saukkokanta on Järvi-Suomessa ja Etelä-Lapissa. Lajin yksilömärät ovat vaihdelleet runsaasti mm metsästyksen (1800-luku 1900-luvun alku) takia ja laji on välillä ollut Suomesta kuolla jopa sukupuuttoon luvultä lähtien kannat pienentyivät voimakkaasti koko Euroopassa. Saukko rauhoitettiin vuonna Viime vuosikymmeninä Suomen saukkokanta on taas lähtenyt kasvuun. Tällä hetkellä laji kuuluu Suomessa silmälläpidettäviin. Myös raskasmetallien, hyönteismyrkkyjen ja happamoitumisen on arveltu pienentäneen saukkokantoja ainakin muualla Euroopassa. Vesistöjen perkaaminen on poistanut suojaisia rantapensaikkoja ja vähentänyt kalakantoja ja täten vaikuttanut populaatiokokoihin. Saukkoa tavataan lähes koko maailmassa. Sitä esiintyy Euraasiassa, Afrikassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Saukolla on laaja elinpiiri, jonka alueella se pesii yleensä koloissa, jotka ovat kuuluneet muille eläimille kuten ketuille tai mäyrille. Saukolle luonteva elintapa on jatkuva kiertely. Useimmiten saukot kulkevat erakkoina omaa vesistöreittiään edestakaisin. Saukolle soveltuvia elinympäristöjä Suomessa on vielä melko runsaasti, mutta paikallisesti ihmisen maankäyttö rajoittaa saukon elinmahdollisuuksia. Tosin saukot voivat elää myös melko urbaaneissa ympäristöissä. Moottoriveneily ja kalastus voivat häiritä saukkoa, mutta sitä voidaan pitää melko ihmistoimintoihin sopeutuvana lajina. Voidaan arvioida, että Sarviniemen suunniteltu maankäyttö tuskin vaikuttaa heikentävästi saukon esiintymisen Lietveden alueella. Ilkonselän Natura-alueen (FI ) lintudirektiivin liitteen I lajeista ampuhaukka pesii koko maassa levinneisyyden painottuen Pohjois-Suomeen aina koivuvyöhykkeelle asti, Sen levinneisyysalue käsittää Euroopan ja Aasian pohjoisosat. Euroopan pesimäkanta on noin paria, joista Suomessa Etelä-Suomen kanta pesii soilla ja mäntyvaltaisilla alueilla, usein myös järvien pienissä saarissa. Se käyttää mieluusti esim. variksen vanhoja pesiä. Ampuhaukka saalistaa avomailla, kuten pelloilla, soilla ja hakkuuaukeilla. Toinen Ilkonselän Natura-alueen liitteen I lajeista on kuikka. Se pesii koko Suomessa parin voimin. Pesimistiheys 0,5 2 paria/km². Euroopassa pesii paria, Venäjällä paria. Suomen populaatio muodostaa täten Euroopan pesimäpopulaatiosta huomattavan osan. Muusta lajistosta mainitaan Ilkonselältä selkälokki. Se pesii melko yleisenä usein kolonioissa saaristossa ja suurilla järvillä aina Oulun korkeudelle asti. Selkälokki on voimakkaasti vähentynyt, Selkälokin järvikanta on keskittynyt Järvi-Suomeen. Laji pesii mielellään metsäisillä pikkusaarilla. Suomessa pesii noin selkälokkiparia. Noin kaksi kolmasosaa kannasta pesii saaristossa. Euroopassa pesii selkälokkiparia, joista Britteinsaarilla paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan yksilöä. Sarviniemen rakentamisella ei ole merkittävää vaikutusta selkälokkipopulaatioon Ilkonselän alueella. Harjumuodostumien metsäiset luontotyypit ovat kulumiselle alttiita ja on mahdollista, että Sarviniemen rakentaminen lisää liikkumista myös Ilkonselän saarilla ja aiheuttaa lisääntyvää kulumista harjusaarilla. On kuitenkin todennäköistä, että lisäkuormitus sarviniemen rakentamista luontotyypille on vähäinen. Sarviniemen lomakylän toteuttaminen ei aiheuta kohtuuton riskiä mainittujen lajien (kuikka, selkälokki, ampuhaukka) Suomen populaation yksilömäärien vähentymiselle.

25 25 Kyläniemen Natura-alue (FI ) on osa valtakunnallista harjujensuojeluohjelmaa, ja alueella on yleiseen käyttöön tarkoitettu Rastiniemen virkistysalue. Kyläniemen alueen suojelu on tarkoitus toteuttaa maa-aineslailla ja rakennuslailla. Nyt esitettävällä Sarviniemen hankkeella ei ole kovin merkittävää vaikutusta Kyläniemen Natura-alueen luontoarvoihin nykytilanteeseen verrattuna, vaikka on todennäköistä, että virkistysalueen käyttö jossain määrin lisääntyy Suur- Saimaan lomakylän rakentamisen seurauksena. Lomakylän alueelta etäisyys Kyläniemeen on noin 3 km. Kyläniemen tulee laatia Natura-alueen käyttö- ja hoitosuunnitelman toteuttamisohjelma, jonka perusteella voidaan mahdollisesti lisääntyvää virkistyskäyttöpotentiaalia ohjata reiteille ja alueille, jotka siihen soveltuvat. Edellä olevan kuvauksen perusteella, joka perustuu em. alueiden Natura- tietolomakkeisiin, voidaan todeta, että Suur-Saimaan lomakylän rakentamisella ei ole mainittavia vaikutuksia edellä mainittujen Natura-alueiden luontotyyppeihin tai lajistoon eikä erillistä luonnonsuojelulain 65 mukaiseen tarkempaan arviointiin ole perusteita. Ainoan poikkeuksen voi tehdä vaikutukset kaakkuriin, jota on pidettävä kohtuullisen häiriöherkkänä lajina. Tässäkin tapauksessa etäisyys Ilkonselän Natura-alueeseen suunnitellusta lomakylästä ovat niin suuret, että todennäköiset vaikutukset ovat vähäiset nykytilanteeseen verrattuna. Kohteiden suojelu pyritään maa-alueilla toteuttamaan ainakin osaksi luonnonsuojelulailla ja vesialueilla lähinnä vesilailla sekä vesi- ja maastoliikennelailla. Molemmille alueille tulee laatia Natura-alueen käyttö- ja hoitosuunnitelman toteuttamisohjelma, jonka perusteella voidaan mahdollisesti lisääntyvää virkistyskäyttöpotentiaalia ohjata reiteille ja alueille, jotka siihen soveltuvat Saimaannorppaa on tarkasteltu erikseen tekstissä. Arviota ei ole tehty lomakkeissa nimeltä mainittumattomaan lajiin. 3.2 Luonnonsuojelulain 29 mukaisesti suojellut luontotyypit Luonnonsuojelulain 29 :ssä on lueteltu 9 luontotyyppiä, joiden luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia kohteita ei saa muuttaa niin, että niiden ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Suojeltuja luontotyyppejä ovat: Luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt Pähkinäpensaslehdot Tervaleppäkorvet Luonnontilaiset hiekkarannat Merenrantaniityt Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset dyynit Katajakedot Lehdesniityt Avointa maisemaa hallitsevat suuret puut ja puuryhmät Suunnittelualueella ei esiinny luonnonsuojelulain mukaisia kohteita. Pieni ja Suuri Sarviniemen välinen hiekkaranta-aluetta ei voida pitää luonnonsuojelulain mukaisena luontotyppinä. Rantaaluetta ei voida enää täysin pitää luonnontilaisena eikä sillä ole lain tarkoittamalle hiekkarantaluontotyypille tyypillistä lajistoa. 3.3 Metsälain 10 nimeämät erityisen tärkeät elinympäristöt Metsälain 10 velvoittaa säilyttämään arvokkaita elinympäristöjä, jos ne ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia. Niitä koskevat hoito- ja

26 26 käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Tällaiset elinympäristöt ovat yleensä pienialaisia. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt Ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot Rehevät lehtolaikut Pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla Rotkot ja kurut Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat Suunnittelualueella ei esiinny metsälain mukaisia kohteita. 3.4 Vesilain 15a ja 17a nimeämät erityisen tärkeät elinympäristöt Vesilain muutoksen mukaan (1105/1996, 15a ja 17a ) Alle hehtaarin suuruiset fladat Kluuvijärvet lähteet taikka muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruiset lammet, järvet ja vesistöä pienemmät uomat tulee säilyttää luonnontilaisena. Suunnittelualueella ei esiinny vesilain mukaisia kohteita Uhanalaislajisto Lisäksi maastotyöskentelyssä kiinnitettiin huomiota mm seuraaviin elinympäristöihin: 1. Uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien kasvilajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät 2. Uhanalaisten- ja erityisesti suojeltavien eliölajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät 3. Luontodirektiivin IV (a) tarkoittaminen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat Uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi luokitelluista lajeista on ilmaistu tekstissä myös vuoden 2000 uhanalaistarkastelun mukainen luokitus: CR = äärimmäisen uhanalaiset EN= erittäin uhanalaiset VU= vaarantuneet NT= silmälläpidettävä Suunnittelualueella on lukuisia luonnonsuojelulailla suojellun kangasvuokon kasvupaikkoja. Kangasvuokko on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi (VU). Alueen kasvupaikat sijaitsevat alueen etelä- ja keskiosassa deltan distraalirinteessä pääosin keski- ja ylärinteessä. Muutama esiintymä havaittiin lisäksi suunnittelualueen ulkopuolella. Eteläisimmät esiintymät ovat noin 100 m päässä suunnittelualueen etelärajalla ja pohjoisimmat olemassa olevien RM 9 ja RM 10 korttelialueiden välisellä alueella. Oheisella kartalla on yleispiirteisesti rajattu alue, jolla esiintymiä havaittiin. Kaikkiaan erillisiä esiintymiä havaittiin noin kpl suunnittelualueella ja sen länsipuolella seurakunnan omistamalla maalla. Havainnot on mitattu gps laitteella myöhemmin. Koordinaatit ovat liitteenä. Muilta alueilta lajia ei löydetty, mutta sitä saattaa esiintyä. Kangasvuokko viihtyy kuivissa valoisissa harjunrinnemänniköissä ja hiekkaisilla kanerva- ja puolukkakankailla. Usein se kasvaa teiden hiekkaisilla pientareilla sekä polkujen reunoilla, joissa sammalkerros on rikkoutunut. Kangasvuokon levinneisyysalue keskittyy Kaakkois-Suomeen Salpausselkien ja Etelä-Savon alueelle. Yksittäisiä esiintymiä lajilla on Uudenmaan pohjoisosista

27 27 Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eteläosiin. Kangasvuokko on Etelä-Karjalan maakuntakukka, ja kunnista nimikkokasvikseen sen ovat ottaneet Puumala, Savitaipale ja Valkeala. Kangasvuokko on endeeminen eli kotoperäinen Euroopan alueelle. Skandinaviassa sen levinneisyysalue käsittää Eteläja Keski-Ruotsin, Norjan kaakkoisosat ja Tanskan pohjoisosan. Suomen lähialueilla sitä kasvaa lisäksi Karjalan kannaksella ja Laatokan Karjalassa. Keski- ja Etelä-Euroopassa kangasvuokkoa kasvaa usealla erillisellä alueella, mm. Puolassa, Saksan itäosissa, Alpeilla ja Pyreneillä. Kangasvuokon myynti kiellettiin jo vuonna 1926 ja kokonaan kasvi rauhoitettiin Suomessa kangasvuokko on luokiteltu vaarantuneeksi lajin vähenemisen ja elinympäristöjen heikentymisen vuoksi. Erityisesti se on taantunut levinneisyysalueensa reuna-alueilla. Rakentamisen, teiden ja sorakuoppien alle on jäänyt useita esiintymiä varsinkin tiheään asutuilla alueilla, joilla myös kasvin poiminta ja siirtely puutarhoihin on aiemmin ollut runsainta. Lisääntynyt loma-asuntojen rakentaminen uhkaa etenkin rannoilla sijaitsevia esiintymiä. Kangasvuokko on viime vuosikymmenten aikana harvinaistunut monin paikoin rehevöitymisestä johtuvan kasvupaikkojen umpeenkasvun vuoksi. Se on kärsinyt myös kasvupaikkojen avohakkuiden jälkeisistä tiheistä taimikkovaiheista ja heinittymisestä. Suunnittelualueella deltan keski- ja pohjoisosan esiintymät ovat avohakkuualueella ja täten ne ovat selvässä vaarassa hävitä maitohorsman, vadelman hietakastikan, kielon ym. hakkuualueiden lajien runsastuessa Kaavanmuutoksen vaikutukset saimaannorpan elinympäristöön Saimaannorpan (Phoca hispida saimensis) ekologiaa Käsitykset saimaannorpan populaation koosta vaihtelevat jonkin verran. Voidaan arvioida, että koko populaation koko on noin 300 yksilöä. Populaation koko on pienentynyt jonkin verran edellisestä vuodesta. On kuitenkin ilmeistä, että menneisyydenkin norppakannoissa on tapahtunut muutoksia ja tutkimusten mukaan geneettisen perimän kaventumista on tapahtunut jo ennen lukua, eli kannan romahduksia on tapahtunut aiemminkin. Saimaannorpan suojelu Euroopan unionissa perustuu pitkälti EU:n luontodirektiiviin (92/43/ETY) ja Natura2000 -suojelualueohjelmaan. Luontodirektiivillä (jota kutsutaan myös habitaattidirektiiviksi tai elinympäristödirektiiviksi) pyritään toteuttamaan Rion sekä Bernin sopimusten päämääriä. Direktiivin neljännessä liitteessä on eritelty yhteisön tärkeinä pitämät eläinja kasvilajit, jotka edellyttävät tiukkaa suojelua. Liitteen lajeihin kuuluu myös saimaannorppa. Natura2000 -verkoston alueet puolestaan tarjoavat suojelutoimille alueet, eli SAC-alueet (Special Areas for Conservation). Osalle lajeista on direktiivin mukaan osoitettava näitä SAC-alueita. Saimaannorppa on huomioitu myös kansainvälisten ympäristö- ja kansalaisjärjestöjen erilaisissa uhanalaisten eliölajien listauksissa. Näistä tärkein lienee Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n nk. Punainen Kirja, jolla sen statukseksi on viimeisimmässä arvioinnissa vuonna 1996 määritelty kriittisesti uhanalainen (critically endangered, CR). Saimaannorppa otettiin listalle vuonna Muun muassa näiden sopimusten ja toimintaohjelmien voi katsoa muodostavan globaalin taustan saimaannorpan suojelulle, joka konkretisoituu kansallisella tasolla lakien ja kansallisten toimintaohjelmien toimeenpanon myötä. Suomella on kansainvälinen vastuu saimaannorpan säilyttämisestä.