Mika Saastamoinen TURVALLISUUSKULTTUURI KULUTTAJATUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA

Transkriptio

1 Mika Saastamoinen TURVALLISUUSKULTTUURI KULUTTAJATUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA

2 SISÄLLYS: 1 Johdanto 1.1 Turvallisuuskulttuurin käsite 1.2 Arkielämän viitekehys 2 Menetelmät ja toteutus 2.1 Kirjallisuuskatsauksen lähtökohdat 2.2 Kirjallisuushaun rajaus ja käytetyt hakusanat 2.3 Kirjallisuushaku 2.4 Kirjallisuushaun tulokset 2.5 Kirjallisuushaun luotettavuuden ja pätevyyden arviointia 3 Havaitun riskin tutkimus 3.1 Havaittu riski 3.2 Yleisiä tuloksia 3.3 TUKESin toimialaan kuuluva teknologia 3.4 Yhteenveto 4 Turvallisuutta koskeva asennetutkimus 4.1 Suomalainen turvattomuus 4.2 Tuoteturvallisuus 5 Riskejä ja turvallisuutta koskevien asenteiden ja käsitysten kollektiivista taustaa 5.1 Riskien sosiaalinen rakentuminen 5.2 Riskien kulttuurinen rakentuminen 5.3 Viranomaiset ja riskikommunikaatio 6 Onnettomuustutkimus 6.1 Onnettomuudet tilastojen valossa 6.2 Onnettomuuksien syiden tutkimus 7 Yhteenveto ja johtopäätökset Lähdeluettelo Liitteet

3 ALKUSANAT Tämä hanke on toteutettu Kuluttajatutkimuskeskuksessa Turvatekniikan keskuksen (TUKES) toimeksiannosta. Tutkimuksessa selvitetään kirjallisuuskatsauksen avulla, millaisia riskejä ja turvallisuutta koskevia käsityksiä, asenteita, arvostuksia ja käytäntöjä kuluttajat liittävät TUKESin toimialaan kuuluvaan teknologiaan. TUKESin valvonnan piiriin kuuluvista tuotteista tutkimukseen sisältyvät kodin sähkölaitteet, öljylämmityslaitteistot, neste- ja maakaasun kulutuslaitteet, ilotulitteet, hissit sekä erilaiset paineastiat (lämmityskattilat, paisuntasäiliöt, varaajat ja kaasupullot). Kuluttajien riskejä ja turvallisuutta koskevia käsityksiä, asenteita, arvostuksia ja käytäntöjä lähestytään tutkimuksessa turvallisuuskulttuuri-käsitteen avulla. Turvallisuuskulttuurin käsitteen kautta kirjallisuuskatsaus liittyy TUKESissa 1998 julkaistuun esiselvitykseen Turvallisuuskulttuuri mitä se on (Ruuhilehto ym. 1998) sekä muihin TUKESissa tekeillä oleviin turvallisuuskulttuuria käsitteleviin tutkimuksiin. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on, paitsi tuottaa tietoa kuluttajien turvallisuuskulttuurista, myös auttaa paikantamaan keinoja vaikuttaa kuluttajien turvallisuutta koskeviin käsityksiin ja käytäntöihin, ja sitä kautta edistää teknistä turvallisuutta. Tutkimuksen on Kuluttajatutkimuskeskuksessa tehnyt tutkija VTM Mika Saastamoinen. Tutkimuksen ohjaus- ja seurantaryhmään Turvatekniikan keskuksessa ovat kuuluneet yli-insinööri Erik Jernström (tukija kehityspalvelut), ylitarkastaja Urho Aarnivuo (laitosvalvonta) ja turvallisuusinsinööri Olli Tiainen (tuotevalvonta) sekä Kuluttajatutkimuskeskuksessa johtaja Eila Kilpiö, tutkimuspäällikkö Hannele Hallman ja tutkimuspäällikkö Johanna Leskinen. Hankkeen toteuttamisessa ovat avustaneet myös turvallisuusinsinööri Irmeli Muje (tuki- ja kehityspalvelut) ja viestintäpäällikkö Willy Toiviainen (tuki- ja kehityspalvelut) TUKESista sekä informaatikko Terttu Sarpiola Kuluttajatutkimuskeskuksesta ja apulaisprofessori Ilpo Koskinen Taideteollisesta korkeakoulusta. Kuluttajatutkimuskeskus esittää parhaimmat kiitokset TUKESille tutkimuksen rahoittamisesta. Parhaimmat kiitokset myös seurantaryhmän jäsenille ja muille tutkimuksessa avustaneille asiantuntijoille arvokkaasta panoksesta sekä tutkija Mika Saastamoiselle huolellisesta työstä. Helsingissä Tutkimuspäällikkö Johanna Leskinen

4 1 JOHDANTO 1.1 Turvallisuuskulttuurin käsite Turvallisuuskulttuuri-käsite otettiin käyttöön Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkipuinnin yhteydessä 1980-luvun puolivälissä. Onnettomuuteen vaikuttaneiden inhimillisten syiden katsottiin johtuneen ei vain yksittäisistä virheistä, vaan ydinvoimalassa vallinneesta huonosta turvallisuus-kulttuurista. Turvallisuuskulttuuri-käsitettä on sen jälkeen käytetty onnettomuuksien syiden tutkimisessa kuvaamaan sellaisia työpaikoilla ja muissa organisaatioissa tapahtuviin onnettomuuksiin vaikuttavia inhimillisiä tekijöitä, joilla uskotaan olevan kulttuurinen (ts. yhteisesti jaettu) perusta. (Pidgeon 1991; Ruuhilehto ym ) Turvallisuuskulttuurin empiirinen tutkimus on toistaiseksi rajoittunut pääasiassa organisaatiotutkimuksen piiriin. Jonkin verran käsitettä on käytetty myös yleisemmällä, yhteiskunnallisella tasolla, mutta tällöin termin käyttö on ollut teoreettista ja julkilausumanomaista. Turvallisuuskulttuuri-käsitettä ei ole käytetty tutkittaessa empiirisesti ihmisiä organisaatioiden ulkopuolella (kotona ja vapaa-aikana), esimerkiksi kuluttajina. (Ks. esim. Pigdeon 1991; Ruuhilehto ym ) Ruuhilehto ym. esittelevät turvallisuuskulttuuria käsittelevässä raportissaan erilaisia turvallisuuskulttuurin määritelmiä (1998, 13-17). International Nuclear Safety Advisory Groupin raportti (INSAG 1991) määrittelee turvallisuuskulttuurin seuraavasti: Turvallisuuskulttuuri muodostuu organisaation toimintatavoista ja yksityisten ihmisten asenteista, joiden tuloksena ydinvoimalaitosten turvallisuuteen vaikuttavat tekijät saavat kukin tärkeytensä edellyttämän huomion ja ovat etusijalla päätöksiä tehtäessä (Ruuhilehto ym. 1998, 14). Advisory Committee on the Safety of Nuclear Installations (ACSNI 1993) taas määrittelee turvallisuuskulttuurin näin: Organisaation turvallisuuskulttuuri muodostuu yksilöiden ja ryhmien arvoista, asenteista, havainnoista, taidoista ja käyttäytymisestä, jotka määräävät, miten turvallisuuden johtamiseen sitoudutaan sekä millä tavoin ja kuinka menestyksekkäästi sitä toteutetaan organisaatiossa (Ruuhilehto ym. 1998, 14). Edelleen, Reasonin (1997) mukaan turvallisuuskulttuuri koostuu kahdesta osatekijästä: 1) siitä, mitä organisaatiossa tehdään eli millaisia järjestelmät, toimintatavat ja rakenteet ovat, ja siitä, 2) mitä organisaatiossa pidetään hyvänä ja tärkeänä turvallisuuteen liittyen eli millaisia yhteisiä arvoja ja uskomuksia organisaatiossa on (Ruuhilehto ym. 1998, 14-15). Vaikka Ruuhilehdon ym. esittelemissä määritelmissä on joitakin painotuseroja, niin yhteistä niille on käsitys siitä, että turvallisuuskulttuuri koostuu kahdesta komponentista: siitä, mitä tehdään ja siitä, miten asennoidutaan (Ruuhilehto ym. 1998, 15), ts. organisaatiossa vallitsevista turvallisuutta koskevista a) käytännöistä sekä b) asenteista ja arvoista. Samaa määritelmää voidaan soveltaa tarkasteltaessa turvallisuuskulttuuria kuluttajatutkimuksen näkökulmasta. Tutkittaessa kuluttajien turvallisuuskulttuuria viitekehykseksi sopii organisaation sijaan arkielämä, joka toimii kuluttajien toimintaympäristöä jäsentävänä käsitteenä. Tällöin arkielämän turvallisuuskulttuuri määritellään koostuvaksi niistä asenteista ja arvoista sekä käytännöistä, joita kuluttajat

5 arkielämässä turvallisuuteen liittävät. Tähän yleiseen arkielämän turvallisuuskulttuurin määritelmään voidaan tässä nimenomaisessa tarkastelussa liittää vielä kolmas komponentti, eli ne määrätyt tuotteet, jotka kuuluvat TUKESin toimialan piiriin. Aikaisempaa, organisaatioihin keskittynyttä turvallisuuskulttuurin tutkimusta on (edellä esitettyä yleistä määritelmää lukuun ottamatta) vaikea soveltaa kuluttajien turvallisuuskulttuurin tutkimiseen, koska kuluttajien arkielämä ja organisaatiot ovat toimintaympäristöinä niin erilaisia. Esimerkiksi henkilöturvallisuutta koskeva vastuu on työpaikoilla ja muissa organisaatioissa pääasiassa johdon tai työnantajan vastuulla, kun taas arkielämässä se on lähinnä ihmisten omalla vastuulla. Myös organisaatioiden hierarkkisuus ja päämäärähakuisuus erottavat ne toimintaympäristöinä arkielämästä, jossa ei välttämättä ole löydettävissä selkeitä valtarakenteita tai toiminnan päämäärää. Tämänkaltaisista eroista johtuen olemassa oleva, organisaatioita koskeva turvallisuuskulttuurin tutkimus ei ole kovinkaan käyttökelpoista tutkittaessa kuluttajien turvallisuuskulttuuria arkielämässä. 1.2 Arkielämän viitekehys Turvallisuuskulttuurin käsitettä ei siis juurikaan ole sovellettu organisaatiotutkimuksen ulkopuolelle. Se on kuitenkin hedelmällinen lähtökohta kuluttajien turvallisuutta ja riskejä koskevien käsitysten, asenteiden, arvostusten ja käytäntöjen tutkimiseen, koska se kattaa sekä toiminnalliset että arvoja ja asenteita koskevat turvallisuuteen liittyvät elementit. Käsitteen etuja on myös se, että se ottaa huomioon ihmisen sosiokulttuurisena toimijana eikä pelkkänä psykologisena toimijana, kuten riskitutkimuksessa usein on tapana. Tutkittaessa turvallisuuskulttuuria kuluttajatutkimuksen näkökulmasta käsite kannattaa liittää yhteiskuntatieteelliseen arkielämän viitekehykseen. Yhteiskuntatieteissä ihmisten toimintaa mikrotasolla on tutkittu arkielämän viitekehyksestä. Tällöin arkielämä nähdään tavallisten ihmisten ulottuvilla olevana välittömänä maailmana tai kokemuspiirinä, joka koostuu erilaisista käytännöistä ja rutiineista ja jolla on toistava ja syklinen luonne. Arkielämän vastakohtana on ei-arki, jonka muodostaa yhteiskunnallisten, eli poliittisten, taloudellisten ja kulttuuristen instituutioiden luoma keskus. Nämä yhteiskunnalliset rakenteet ja suhteet ovat yksilöiden välittömän kokemuspiirin ulottumattomissa, mutta silti läsnä ja vaikuttamassa arkielämään. Oleellista tässä asetelmassa ei ole arjen ja keskuksen vastakkaisuus, vaan niiden välinen suhde: toisaalta se miten yhteiskunnallisten rakenteiden ja instituutioiden taso muovaa arkielämää, ja toisaalta se miten ihmisten toiminta arkielämässä vaikuttaa yhteiskunnallisia rakenteita uusintavasti tai muovaavasti. (Dahlström 1987, 98; Salmi 1991, ) Arkielämää siis määrittää paitsi ihmisten oma toiminta, myös heidän välittömän toimintapiirinsä ulkopuolella olevat yhteiskunnalliset rakenteet ja suhteet. Yhteiskunnalliset rakenteet muovaavat yksittäisen toimijan arjen ehtoja ja muotoja, mutta arjen sisältö (esim. rutiinit) on kunkin toimijan hallittavissa. Arkielämä toimii ikään kuin välittävänä rakenteena yksittäisten toimintojen ja yhteiskunnallisten instituutioiden välillä. (Dahlström 1987, 94; Salmi 1991, 32, 38.) Arkielämän toimintoja leimaa usein tiedostamattomuus, vaistomaisuus, alitajuisuus ja pragmatismi: asiat omaksutaan ennalta annettuina ja itsestään selvinä kyselemättä niiden alkuperää tai merkitystä. Tämä käytännönläheisyys on edellytyksenä arjen rutiininomaisuudelle ja toistuvuudelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toiminta arkielämässä olisi täysin tiedostamatonta ja reflektoimatonta. Rutiinitkin täytyy

6 jossain vaiheessa oppia, jotta niistä voisi tulla rutiineja. Näin ollen arkielämä sisältää myös elementtejä, jotka edellyttävät luovuutta, uusien asioiden oppimista, ajattelua ja tietoista toimintaa. (Salmi 1991, 33, ; ks. myös Giddens 1984; Kamppinen ym. 1995, 106.) Arkielämästä on viime vuosikymmeninä tullut voimakkaasti teknistynyt toimintaympäristö. Erilaiset tekniset laitteet ovat levinneet kaikille ihmiselämän osa-alueille, myös arkielämään ja kotitalouksiin. Kotitaloudet ovat teknistyneet siinä määrin, että kehitystä on kutsuttu jopa kodin teollistumiseksi (Cowan 1989, 5). Esimerkiksi Suomessa vuonna 1995 jääkaappi oli 97%:lla kotitalouksista, televisio 96%:lla kotitalouksista, puhelin 94%:lla kotitalouksista, pesukone 83%:lla kotitalouksista, mikroaaltouuni 72%:lla kotitalouksista, videonauhuri 61%:lla kotitalouksista ja sähköompelukone 57%:lla kotitalouksista (Tilastokeskus 1997, 30). Teknisistä laitteista on siis tullut olennainen osa arkielämää ja kotitalouden toimintaa. Teknologiset laitteet liittyvät arkielämässä tiettyihin konkreettisiin toimintoihin, lähinnä kotitöihin tai vapaaajan viettoon. Näiden konkreettisten toimintojen kautta teknologiset laitteet kiinnittyvät osaksi arjen käytäntöjä ja rutiineja, sekä osaltaan myös muokkaavat arkea. Kodin teknologia voi toisaalta helpottaa useita arjen toimintoja vähentämällä fyysistä rasittavuutta, mutta voi toisaalta myös aiheuttaa uusia ongelmia vaatiessaan uudenlaisia tietoja ja taitoja. (Hyvönen ym. 1998; Leskinen 1993, 7-8.) Teknologisten tuotteiden käyttämisestä saaduista kokemuksista arkielämässä tiedetään varsin vähän. Olemassa oleva tieto koskee lähinnä kuluttajien tyytyväisyyttä omistamaansa teknologiaan. Kuluttajien tyytyväisyys muodostuu varmasti osittain myös teknologian turvallisuudesta, mutta tätä puolta omistamisen ja käytön kokemuksista ei ole erikseen tutkittu. (Mick ym. 1995; Pantzar 1999.) Ihmisten arkielämä muodostuu siis pääasiassa erilaisista rutiineista ja toistuvista toiminnoista, joiden varaan arki rakentuu. Tässä arjen kontekstissa ihmiset eivät juurikaan kiinnitä huomiota riskeihin. Varsinkin jokapäiväiseen toimintaan liittyvissä tutuissa ja pieniksi arvioiduissa riskeissä (esim. kodinkoneiden aiheuttamat riskit) niiden mukanaan tuomat hyödyt korostuvat niin, että haittoja ei välttämättä ajatella ollenkaan. (Koskinen ym. 1998, 10; Raivola ym. 1991, 8.) Riskit nousevat arjen rutiinien keskellä tietoisuuteen usein vain poikkeustilanteissa (vrt. Koskinen ym. 1998, 10). Tällaiset poikkeukselliset tilanteet tai tilanteen muutokset saattavat liittyä esimerkiksi tiettyihin erityisryhmiin, kuten lapsiin, vanhuksiin tai vammaisiin, joiden katsotaan olevan keskimääräistä vahinkoalttiimpia, ja joiden kanssa toimiminen vaatii siten suurempaa riskien huomioonottamista. Myös ulkoisen tilanteen tai toimintaympäristön muutos, joka aiheuttaa muutoksia läsnäolevien riskien suhteen (esim. muutto uuteen ympäristöön tai uuden teknologian käyttöönotto), voi lisätä riskitietoisuutta. Samoin ulkoapäin tuleva riskejä koskeva informaatio (esim. viranomaisvalistus tai onnettomuuksien uutisointi) voi muokata ihmisten riskikäsityksiä. Erilaisten tilannetekijöiden ohella myös pysyvämmät, ihmisen taustaan liittyvät seikat saattavat vaikuttaa riskien tiedostamisen tasoon. Sosioekonomisilla tekijöillä, kuten iällä, sukupuolella, koulutuksella, asuinpaikalla, voi olla vaikutusta siihen, missä määrin ihmiset tiedostavat riskien läsnäolon arkielämässä. Edellä mainittujen lisäksi on varmasti myös monia muita, toistaiseksi vähän tunnettuja sosiaalisia ja kulttuurisia taustatekijöitä, jotka vaikuttavat riskien tiedostamisen tasoon. Kuviossa 1.1 hahmotellaan turvallisuuskulttuuria arkisessa viitekehyksessä. Kuvion alaosassa, tummennetulla alueella nähdään turvallisuuskulttuurin kaksi osatekijää, eli turvallisuutta ja riskejä koskevat

7 arvot ja asenteet sekä käytännöt. Näiden tekijöiden lisäksi arkisen turvallisuuskulttuurin muotoutumiseen vaikuttavat teknologian käyttötilanne, riskikäsitysten kollektiivinen perusta sekä riskien käytännöllinen ja materiaalinen perusta. Kuvio 1.1: Turvallisuuskulttuuri arkielämän viitekehyksessä. Riskejä koskevien asenteiden, arvojen ja käsitysten kollektiivinen perusta * Viranomaisten, sosiaalisten liikkeiden, markkinoiden ja median tarjoama informaatio. * Yleisiä kulttuurisia käsityksiä, asenteita ja arvoja. Riskien käytännöllinen ja materiaalinen perusta * Tuotteet ja laitteet: -Kulutustottumukset -Markkinoiden tarjonta -Asumismuoto -Harrastukset Teknologian käyttötilanne Riskejä koskevat asenteet, arvot ja käsitykset sekä arkiset käyttäytymismallit Käyttäytyminen ja toiminta

8 Mallin lähtökohtana on turvallisuuskulttuurin kaksi osa-aluetta, eli turvallisuutta ja riskejä koskevat asenteet ja arvot sekä käytännöt. Niiden välille oletetaan vaikutussuhde siten, että asenteet ja arvot vaikuttavat varsinaiseen käyttäytymiseen ja toimintaan, mutta myös toiminnasta saadut kokemukset vaikuttavat asenteisiin ja arvoihin. Vaikutussuhde ei kuitenkaan ole suora, vaan siihen liittyy erilaisia väliintulevia seikkoja ja asenteiden ja arvojen sekä käytäntöjen taustalla olevia yhteiskunnallisen tason tekijöitä. Riskejä ja turvallisuutta koskevien asenteiden, arvojen ja käsitysten taustalla on erilaisia kollektiivisia tekijöitä. Tarjolla oleva informaatio vaikuttaa riskikäsitysten ja -asenteiden muodostumiseen. Riskejä koskeva informaatio voi olla lähtöisin viranomaisilta (esim. valistus- ja tiedotuskampanjat), tiedotusvälineistä (esim. onnettomuuksia käsittelevät uutiset), sosiaalisilta liikkeiltä (esim. liikkeiden jakamat tiedotteet) tai markkinoilta (esim. kalliiden tuotteiden tulkitseminen turvallisemmiksi). Riski-informaation ohella kuluttajien riskiasenteiden ja -käsitysten taustalta löytyy myös muita yleisiä kulttuurisia tekijöitä. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi kulttuurinen suhtautuminen riskinottoon (riskien välttäminen vai riskihakuisuus) tai suhtautuminen turvallisuusviranomaisiin (luottamus vai epäluottamus). Riskeillä ja turvallisuudella on myös käytännöllinen ja materiaalinen perusta, joka vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen ja toimintaan. Tätä puolta edustavat ennen kaikkea käytettävät tuotteet ja laitteet sekä niiden turvallisuusominaisuudet. Kuluttajien käyttämien tuotteiden ja laitteiden valikoimaan vaikuttavat mm. kulutustottumukset (mitä tuotteita käyttää), markkinoiden tarjonta (mitä tuotteita on tarjolla), asumismuoto ja harrastukset. Asumismuodon osalta esimerkiksi omakoti- tai kerrostalossa asuminen määrittää sen, onko kuluttaja mahdollisesti omakohtaisesti tekemisissä öljylämmityslaitteiden kanssa. Harrastuksista taas esimerkiksi laitesukelluksessa käytetään happilaitteita ja asuntovaunumatkailussa kaasulaitteita. Riskien ja turvallisuuden käytännöllinen ja materiaalinen perusta luo myös puitteet teknologian käyttötilanteelle. Konkreettisessa käyttötilanteessa tuotteet ja laitteet asettuvat osaksi asenteiden ja arvojen sekä käytäntöjen ja toimintojen vuorovaikutussuhdetta. Teknologian käyttötilanne vaikuttaa sekä riskejä koskeviin asenteisiin, arvoihin ja käsityksiin että varsinaiseen käyttäytymiseen ja toimintaan. Kuluttajien turvallisuuskulttuuria arkisessa viitekehyksessä hahmotteleva malli antaa yleiskuvan turvallisuuskulttuurin osa-alueiden (arvot ja asenteet sekä käytännöt) sekä niiden taustalta löytyvien laajempien yhteiskunnallisten tekijöiden vuorovaikutuksesta. Mallia ei tule ymmärtää kattavana tai lopullisena kuvauksena kuluttajien turvallisuuskulttuurista. Se toimii kirjallisuuskatsauksen lähtökohtana ja ohjaa tutkimusta keskeisten tutkimuskysymysten ja -alueiden suuntaan.

9 2 MENETELMÄT JA TOTEUTUS 2.1 Kirjallisuuskatsauksen lähtökohdat Kirjallisuuskatsausta aloitettaessa oli tiedossa, että turvallisuuskulttuuria ei oltu aikaisemmin tutkittu kuluttajatutkimuksen näkökulmasta. Näin ollen kirjallisuuskatsaus suuntautui muihin sellaisiin tutkimusalueisiin, joiden kautta uskottiin saatavan lisävalaistusta kuluttajien turvallisuuskulttuuriin. Tällaisia alueita olivat havaitun riskin tutkimus, erilaiset asennetutkimukset, viranomaisten suorittamat tuoteturvallisuustutkimukset sekä onnettomuuksia ja niiden syitä käsittelevät tutkimukset. Kuluttajatutkimuksen näkökulman puuttuminen aikaisemmasta turvallisuuskulttuurin tutkimuksesta johdatti kirjallisuuskatsauksen myös toisenlaisen viitekehyksen piiriin. Olemassa olevan turvallisuuskulttuurin tutkimuksen viitekehyksenä toimineen organisaation sijaan tutkimusongelmaa ryhdyttiin tarkastelemaan arkielämän viitekehyksestä, joka soveltui paremmin kuvaamaan kuluttajien toimintaympäristöä. 2.2 Kirjallisuushaun rajaus ja käytetyt hakusanat Kirjallisuuskatsausta varten tehdyt kirjallisuushaut tehtiin a) arkielämän viitekehyksen sekä b) tutkimukseen valittujen TUKESin toimialaan kuuluvien laitteiden pohjalta. Arkielämän viitekehyksestä nousseet hakusanat olivat riski, turvallisuus, vaara, onnettomuus, kuluttaja, kulutus, kulttuuri, asenne, tuote, teknologia ja tekniikka. TUKESin toimialaan kuuluvan teknologian osalta käytettiin hakusanoina eri teknologioiden yleiskäsitteitä (sähkölaitteet, öljylämmitys, nestekaasu, maakaasu, ilotulitteet, hissit ja paineastiat) sekä yksittäisten laitteiden ja tuotteiden nimekkeitä (esim. televisio, öljylämmitin, kaasuliesi ja aerosoli). Haut suoritettiin yhdistämällä arkielämän viitekehyksestä nousseita hakusanoja a) keskenään (kuluttaja ja turvallisuus, teknologia ja riski jne.) sekä b) TUKESin toimialaan kuuluvan teknologian hakusanojen kanssa (turvallisuus ja sähkölaitteet, kuluttaja ja nestekaasu jne.). Hakusanat käännettiin myös englanniksi ja ruotsiksi. 2.3 Kirjallisuushaku Kirjallisuudenhaussa käytetyt tietokannat olivat: * Helka (Helsingin yliopiston kirjastojen tietokanta) * Linda (Suomen yliopistokirjastojen yhteistietokanta) * Uncover (englanninkielinen artikkelitietokanta) * The British Library (Englannin kansalliskirjaston tietokanta) * LIBRIS (Ruotsin tieteellisten kirjastojen yhteistietokanta) * Sociofile (sosiaali- ja yhteiskuntatieteellinen tietokanta) * PsycLit (psykologinen tietokanta) * Helecon (Helsingin kauppakorkeakoulun tietokanta) * ARTO (suomalainen artikkelitietokanta) * VTT:n tietokannat * Dialog (teknispainotteinen tietokanta)

10 Tietokantojen lisäksi kirjallisuuden haussa käytettiin perinteistä kirjallisuushakua, ts. löydetyn kirjallisuuden lähdeviitteiden läpikäymistä. Lisäksi käytiin systemaattisesti läpi tutkimusalan keskeisen tieteellisen julkaisun Risk Analysis -lehden (Society for Risk Analysis -yhdistyksen virallinen julkaisu, Plenum Press, New York, vuodesta 1981) vuosikerrat. Edellisten lisäksi tiedon- ja kirjallisuudenhakumenetelmänä käytettiin puhelimitse ja sähköpostitse suoritettuja asiantuntijahaastatteluja (ks. lähdeluettelo). 2.4 Kirjallisuushaun tulokset Kirjallisuushaussa käytetyistä hakusanoista menestyksekkäimpiä tuloksia antoivat arkielämän viitekehyksestä nousseet sanat kuluttaja, tuote, teknologia, riski, turvallisuus ja onnettomuus sekä niiden erilaiset kombinaatiot. TUKESin toimialaan kuuluvan teknologian nimekkeitä hakusanoina käyttämällä saatiin tulokseksi vain teknisesti ja luonnontieteellisesti orientoitunutta kirjallisuutta, josta puuttui kulttuurinen ja sosiaalinen perspektiivi. Tämä oli sikäli odotettua, että haun kohteena ollut humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen kirjallisuus ei käytä yksittäisten teknologioiden tai laitteiden nimekkeitä hakusanoina. Sen sijaan teknologia-yleiskäsitettä käyttämällä saatiin myös humanistisesti ja yhteiskuntatieteellisesti orientoitunutta tutkimusta. Tietokannoista parhaimpia tuloksia antoivat Helka, Linda ja Uncover, jotka käytiin läpi ensimmäiseksi. Lopuista tietokannoista ei enää löytynyt yhtä paljon uutta relevanttia kirjallisuutta, sillä niissä tehdyt haut antoivat pääasiassa samoja tuloksia kuin ensiksi läpikäydyt tietokannat. Teknisistä tietokannoista (VTT ja Dialog) saadut tulokset eivät teknisen ja luonnontieteellisen painotuksensa vuoksi tuottaneet käyttökelpoista materiaalia kuluttajien turvallisuuskulttuurin tarkasteluun. Perinteinen kirjallisuushaku, eli löydetyn kirjallisuuden lähdeviitteiden läpikäyminen, osoittautui tietokantoja tehokkaammaksi ja tarkemmaksi hakumenetelmäksi. Lähdeviitteiden avulla löytyi täsmällisemmin sellaista kirjallisuutta, joka oli olennaista juuri tämän katsauksen tarkoituksiin. Myös toinen manuaalinen hakumenetelmä, eli Risk Analysis -lehden vuosikertojen läpikäyminen antoi tulokseksi lukuisia käyttökelpoisia artikkeleita. Kirjallisuushakujen rinnalla suoritetut asiantuntijahaastattelut auttoivat jonkin verran relevantin kirjallisuuden paikantamisessa. Pääasiassa ne eivät kuitenkaan tuottaneet uusia viitteitä, vaan vahvistivat kirjallisuushauista saatuja tuloksia. Asiantuntijat toisaalta viittasivat samaan kirjallisuuteen, jota kirjallisuushaussa oli löytynyt, ja toisaalta totesivat, että (heidän tietämyksensä mukaan) muunlaista tutkimusta aiheesta ei ole. Kirjallisuushaun tuloksena saatu kirjallisuus jäsentyi kolmeen eri tutkimussuuntaukseen: havaitun riskin tutkimukseen, asennetutkimukseen ja onnettomuustutkimukseen. Näistä havaitun riskin tutkimus oli ainoa tutkimussuuntaus, joka tarjosi suhteellisen yhtäläisen tutkimuskehyksen ja runsaammin tuloksia. Asenne- ja onnettomuustutkimuksista löytyi jonkin verran kuluttajien turvallisuuskulttuurin kannalta kiinnostavaa, joskin temaattisesti hajanaista, aineistoa. Havaitun riskin tutkimuksia löytyi runsaasti tietokannoista suoritetuista hauista sekä erityisesti Risk Analysis -lehden vuosikertoja läpikäymällä. Havaitun riskin tutkimuksista ei löytynyt kovin paljon TUKESin toimialaan kuuluvaa kuluttajateknologiaa, sillä suurin osa tutkimuksista on keskittynyt isoihin, seurauksiltaan vakaviin riskeihin, kuten ydinvoima- ja kemianteollisuuden onnettomuuksiin. TUKESin toimialaan kuuluvaa

11 kuluttajateknologiaa käsittelevät tutkimukset olivat kaikki ulkomaisia, enimmäkseen amerikkalaisia. Suomessa TUKESin toimialaan kuuluvan teknologian havaittua riskiä ei ole toistaiseksi tutkittu. Turvallisuutta koskevia asennetutkimuksia löytyi jonkin verran, mutta niistä vain yksi (Kuluttajaviraston OPINIO) käsitteli TUKESin toimialaan kuuluvan teknologian turvallisuutta. Turvallisuutta koskevia asennetutkimuksia ei löytynyt sellaisilta oletetuilta tahoilta kuin energiayhtiöt (Neste, Helsingin Energia) ja hissiyhtiöt (Kone, Otis). Onnettomuustutkimusten suhteen kirjallisuus painottui onnettomuustilastoihin. Yleensä onnettomuustilastoissa ei oltu eritelty onnettomuudessa mukana ollutta tuotetta. Ainoan tilaston, jossa onnettomuuden aiheuttanut tuote oli eritelty, ja josta näin voitiin paikantaa TUKESin toimialaan kuuluvat laitteet, tarjosi Kuluttajaviraston eurooppalainen (EU-maat) EHLASS-sarja. Sen sijaan Tilastokeskuksella, energiayhtiöillä (Neste, Helsingin Energia), hissiyhtiöillä (Kone, Otis) tai Vakuutusyhtiöiden keskusliitolla ei ollut tarjota tuotteen mukaan eriteltyjä onnettomuustilastoja. Kuluttajille sattuvien onnettomuuksien kulttuurisia syitä selvittäviä tutkimuksia ei löytynyt oletetuilta tahoilta, eli Kuluttajavirastosta, Työtehoseurasta, Työterveyslaitoksesta tai STAKESista. Kuluttajaviranomaisten tekemien tuoteturvallisuustutkimusten oletettiin antavan yhden näkökulman kuluttajien turvallisuuskulttuuriin, mutta tuoteturvallisuustutkimus ei ollut sovellettavissa turvallisuuskulttuurin näkökulmaan. Kuluttajaviranomaistutkimukset eivät juurikaan kiinnitä huomiota kulutustilanteeseen tai kuluttajaan kulttuurisena toimijana, vaan keskittyvät itse tuotteeseen (esim. käyttöohjeita koskevat tutkimukset) tai kuluttajan fysiologisiin ominaisuuksiin (esim. ergonomiaa koskevat tutkimukset). Näin ollen ne jäivät tämän tarkastelun ulkopuolelle. 2.5 Kirjallisuushaun luotettavuuden ja pätevyyden arviointia Kirjallisuushaun antamien tulosten luotettavuutta ja pätevyyttä arvioitaessa on syytä kiinnittää huomiota käytettyihin käsitteisiin ja viitekehykseen, haun aikajänteeseen sekä käytettyihin tietolähteisiin (tietokannat ja asiantuntijahaastattelut). Kirjallisuuskatsauksen lähtökohtana oli organisaatiotutkimuksen piiristä lähtöisin oleva turvallisuuskulttuurin käsite. Turvallisuuskulttuuria ei oltu aikaisemmin tutkittu kuluttajatutkimuksen näkökulmasta, joten kirjallisuuskatsausta varten oli luotava teoreettinen kehikko kuvaamaan kuluttajien turvallisuuskulttuuria. Tämä toteutettiin täsmentämällä turvallisuuskulttuurin käsitettä arkielämän käsitteellä, joka nähtiin kuluttajien toimintaympäristöä jäsentävänä käsitteenä. Teoreettisessa kehikossa kuluttajien turvallisuuskulttuuri liitettiin laajempaan arkielämän viitekehykseen. Suoritettu kirjallisuushaku strukturoitiin arkielämän turvallisuuskulttuurin kehikon ympärille. Kehikko ohjasi kirjallisuushakua tiettyjen olemassa olevien tutkimussuuntausten, eli havaitun riskin tutkimuksen, asennetutkimuksen ja onnettomuustutkimuksen piiriin. Kehikosta johdettiin myös kirjallisuushaussa käytetyt hakusanat. Haun aikajännettä arvioitaessa on huomioitava, että kirjallisuuskatsaus suoritettiin melko lyhyellä aikataululla, eli kuudessa kuukaudessa. Aikataulu ei antanut mahdollisuutta perinpohjaiseen tiedonhakuun, jossa olisi voitu käydä läpi useampia tietokantoja useammilla hakusanoilla. Lyhyt aikajänne mahdollistaa sen, että katsauksen kannalta olennaista kirjallisuutta on jäänyt löytämättä. On kuitenkin luultavaa, että olennaista kirjallisuutta ei jäänyt ainakaan laajassa mittakaavassa katsauksen ulkopuolelle, sillä kuten

12 edellä todettiin, kirjallisuushaussa tapahtui melko nopeasti aineiston kyllääntyminen, eli sama kirjallisuus alkoi toistua eri tietokannoissa. Näin ollen haun jatkamisesta ei luultavasti olisi ollut paljon hyötyä. Tietokantojen osalta kirjallisuushaku painottui selkeästi anglo-saksiseen ja pohjoismaiseen tutkimukseen. Tästä syystä on mahdollista, että haulla ei tavoitettu muilla kielialueilla mahdollisesti suoritettua relevanttia tutkimusta. Tällaisen tutkimuksen olemassaoloa vastaan kuitenkin puhuu se, että haussa löytyi muutama englanniksi julkaistu ranskalainen ja saksalainen tutkimus, joiden lähdeluetteloissa ei ollut viitteitä ranskantai saksankieliseen tutkimukseen. Voimakkaimmin kirjallisuushaun luotettavuuden puolesta puhuvat sitä varten suoritetut asiantuntijahaastattelut. Asiantuntijat viittasivat haastatteluissa kirjallisuushaussa jo esiin tulleeseen kirjallisuuteen, sekä totesivat, ettei muunlaista tutkimusta aiheesta ole tehty. Näiltäkin osin kirjallisuushaun tuloksia voi pitää suhteellisen luotettavina. 3 HAVAITUN RISKIN TUTKIMUS Havaitun riskin tutkimus kuvaa sitä, miten ihmiset havaitsevat, kokevat, käsittävät ja jäsentävät erilaisia riskejä. Tässä selvityksessä havaitun riskin tutkimus liittyy turvallisuuskulttuurin asenteita ja arvoja koskevaan komponenttiin. Havaitun riskin tutkimus ei ole varsinaisesti asennetutkimusta, vaan itsenäinen tutkimusperinne. Havaitun riskin tutkimuksessa tiedolliset elementit painottuvat perinteistä asennetutkimusta enemmän. Havaittu riski käsittää kuitenkin tiedollisten elementtien lisäksi myös riskejä koskevia asenteita. Näin ollen havaitun riskin tutkimuksia voidaan käyttää kuvaamaan turvallisuuskulttuuriin liittyviä asenteita. 3.1 Havaittu riski Riski-käsite merkitsee eri ihmisille eri asioita. Turvallisuusteknisenä terminä riski määritellään ei-toivotun tapahtuman esiintymisen todennäköisyyden ja sen seurausten funktiona. Ei-toivotun tapahtuman seurauksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä useimmiten henkilövahinkoja tai taloudellisia menetyksiä. Tekninen riskinarviointi (risk assessment) tähtää siis riskin täsmälliseen määrittelyyn ja kvantitatiiviseen esittämiseen. (Ruuhilehto ym. 1998, 46; Short 1984, 716.) Arkikielessä riski-käsitteen sisältö ei ole lainkaan yksiselitteinen. Riski voidaan ymmärtää esimerkiksi eitoivotun tapahtuman mahdollisuutena, syynä, seurausten suuruutena tai jonkin asian kokemisena vaarallisena. Riskin sijaan ei-toivotusta tapahtumasta voidaan arkikielessä puhua myös vaarana. Yhteistä näille erilaisille riskimääritelmille on näkemys jonkin vahingollisen, haitallisen, epämiellyttävän tai vaarallisen tapahtuman mahdollisuudesta. (Drottz-Sjöberg 1992; Eräsaari 1997; Kamppinen ym. 1995, 15; Ruuhilehto ym. 1998, 46.) Tässä raportissa riski-käsitteen käyttö on lähempänä arkikielen riski-käsitettä. Riskiä ei määritellä kovin tiukasti, vaan se käsitetään (kontekstista riippuen) terveydelle tai henkilöturvallisuudelle vahingollisena eitoivottuna tapahtumana, tapahtuman mahdollisuutena, syynä tai seurauksena.

13 Riski voidaan käsitteellisesti jakaa objektiiviseen ja subjektiiviseen riskiin. Objektiivinen riski 1 on tilastollinen käsite, joka määritellään onnettomuusvaaran perusteella. Tämä tapahtuu esim. suhteuttamalla kuolintapausten lukumäärä vaaralle alttiiseen väestöön tiettynä ajanjaksona (esim. vuosittaiset kuolintapaukset Suomessa). Subjektiivinen riski tarkoittaa itse koettua, intuitiivista käsitystä riskeistä. Tällöin riskinarviointiin vaikuttavat ihmisten ajattelu, havainnot, emootiot, motiivit sekä sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen ympäristö. (Ruuhilehto ym. 1998, 46; Salminen 1990, 368.) Subjektiivista riskiä on tutkittu havaitun riskin (risk perception) näkökulmasta. Havaitun riskin tutkimus kuvaa sitä, miten havaitsemme, koemme, käsitämme ja jäsennämme riskejä. Tutkimusperinteen tavoitteena on ollut kuvata ihmisten riskikäsityksiä eri ulottuvuuksilla sopivia asteikkoja ja monimuuttujamenetelmiä käyttäen. Havaitun riskin tutkimustulosten avulla riskien moniulotteisuutta on saatu tiivistettyä ja luokitettua käytännöllisempään muotoon, jolloin voidaan paremmin ymmärtää ja ennustaa ihmisten reaktioita erilaisiin riskeihin. (Raivola ym. 1991, 31; Salminen 1990, 368; Slovic 1992, 119.) Havaitun riskin tutkimuksissa ihmisiä on pyydetty arvioimaan erilaisten teknologioiden tai aktiviteettien aiheuttamien riskien määrää tai suuruutta eri ulottuvuuksilla. Tällaisia ulottuvuuksia ovat esimerkiksi riskille altistumisen vapaaehtoisuus, riskin katastrofipotentiaali, riskin pelottavuus, riskin seurausten vakavuus, riskin kontrolloitavuus, riskin vaikutusten välittömyys, riskin tuntemattomuus ja riskin uutuus. Useimmiten nämä ulottuvuudet korreloivat keskenään, ja ne voidaan supistaa kahdeksi pääfaktoriksi: a) riskin pelottavuus ja b) riskin tuntemattomuus. (Kamppinen ym. 1995, 100; Slovic 1987, ) Eri ulottuvuuksilla tehdyistä riskiarvioista voidaan koota kullekin riskin aiheuttajalle ominainen riskihahmo. Riskihahmo kertoo miten mikin teknologia tai aktiviteetti sijoittuu näille ulottuvuuksille. Tämänkaltainen moniulotteinen riskin aiheuttajaa kuvaava riskiprofiili antaa yhtä mittalukua monipuolisemman kuvan kyseisestä riskistä. (Kamppinen ym. 1995, 98.) Riskikartta puolestaan kuvaa useamman riskin aiheuttajan suhteellista asemaa. Riskikartassa (kuvio 3.1) riskit esitetään koordinaatistossa, jonka akseleina toimivat em. kaksi keskeisintä riskiulottuvuutta, eli riskin pelottavuus ja tuntemattomuus. Riskikartta tarjoaa graafisen näkemyksen riskien jakautumisesta ja keskinäisistä suhteista näiden ulottuvuuksien muodostamassa kokemusavaruudessa 2. (Kamppinen ym. 1995, ) 1 Objektiivisen riskin käsite on sikäli paradoksaalinen, että ei ole olemassa mitään todellista tai objektiivista riskiä, joka olisi riippumaton ihmismielistä ja kulttuureista. Riski on ihmisten luoma käsite, joka auttaa ymmärtämään ja selviytymään elämän vaaroista ja epävarmuuksista. (Vrt. Slovic 1992, 119.) 2 Havaitun riskin tutkimusten tulokset voidaan esittää myös numeerisesti. Numeerisessa esityksessä riskiarviot esitetään riskin saamien pistemäärien keskiarviona.

14 Kuvio 3.1: Riskikartta: I-akseli = pelottavuus; II-akseli = tuntemattomuus (Raivola ym. 1995, 99). -Ei aistein havaittavissa -Tuntematon altistuneille -Seuraukset viivästyneet -Uusi riski -Tuntematon tieteelle -Hallittavissa -Ei pelottava -Ei globaali katastrofi -Ei tappava -Oikeudenmukainen -Yksittäiset uhrit -Ei riskiä tuleville sukupolville -Helposti vähennettävissä -Vähenee ajan myötä -Ei vaikuta itseen II I -Hallitsematon -Pelottava -Globaalin katastrofin uhka -Seuraukset kohtalokkaat -Epäoikeudenmukainen -Katastrofi, paljon uhreja -Suuri riski tuleville sukupolville -Ei helposti vähennettävissä -Riski lisääntyy ajan myötä -Ei vapaaehtoinen -Vaikuttaa itseen -Havaittavissa aistein -Altistuneille tuttu -Vaikutukset välittömiä -Vanha ja tunnettu riski -Riskit tieteelle tuttuja

15 Riskikartan ulottuvuuksista erityisesti riskin pelottavuus määrittää ihmisten riskihavaintoja. Mitä korkeammaksi riski on arvioitu pelottavuuden ulottuvuudella, sitä tiukempia kontrollitoimia sen aiheuttamien vaarojen ehkäisemiseksi vaaditaan. Riskikarttoja voidaan siis käyttää teknologian sosiaalisten seurausten ennustamiseen. (Kamppinen ym. 1995, 100; Slovic 1987, ) Riskikartan pelottavuus-ulottuvuuden oikeaan, eniten pelottavaksi koettuun laitaan sijoittuvat riskit ovat useimmiten säteily- ja kemianteollisuuden aiheuttamia riskejä, esimerkiksi ydinreaktorionnettomuudet, ydinsota, radioaktiivinen jäte, hermokaasuonnettomuudet ja DNA-teknologia. Vasempaan, vähiten pelottavaksi koettuun laitaan taas sijoittuvat jokapäiväiset, hyödyllisiksi koetut riskin aiheuttajat, kuten kofeiini, aspiriini, rokotteet ja polkupyörä. (Ks. esim. Slovic ym. 1980, 201; Slovic 1987, 282.) Havaitun riskin tutkimuksen taustalla on käsitys, että ihmiset määrittelevät riskin subjektiivisesti erilaisten psykologisten, sosiaalisten, institutionaalisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutuksesta. Sopivilla tutkimusasetelmilla näitä riskiarvioihin vaikuttavia tekijöitä voidaan kvantifioida ja mallintaa yksilöiden ja yhteisöjen riskireaktioiden havainnollistamiseksi. (Slovic 1992, 120.) Havaitun riskin tutkimuksia käytetään tässä selvityksessä kuvaamaan riskeihin ja turvallisuuteen liittyviä asenteita ja käsityksiä. Kuluttajien turvallisuuskulttuurin kannalta merkittävää on myös havaitun riskin yhteys ihmisten käyttäytymiseen. Vaikka havaitun riskin tutkimuksissa ei olekaan selvitetty varsinaista riskeihin liittyvää käyttäytymistä, ihmisten käsitykset riskeistä vaikuttavat myös heidän riskikäyttäytymiseensä. Koska riskikäsitykset siis toimivat jossain määrin riskikäyttäytymisen ennustajina, on tärkeää tietää millaisia ihmisten riskikäsitykset ovat. 3.2 Yleisiä tuloksia Arkipäivän tuotteiden havaitut riskit Havaitun riskin tutkimusten mukaan ihmiset aliarvioivat sellaisten teknologioiden ja aktiviteettien riskejä, jotka he kokevat tutuiksi ja henkilökohtaisesti kontrolloitaviksi (Covello 1983, 288). Tällaiset tuotteet sijoittuvat riskikartalla useimmiten vasempaan alalaitaan, eli vähemmän pelottavaksi ja tuntemattomaksi koettujen riskien joukkoon. Näiltä osin havaitun riskin tutkimukset vahvistavat johdannossa esitettyä käsitystä, että ihmiset eivät arkielämässä juurikaan kiinnitä huomiota riskeihin tai koe niiden olemassa oloa. Monet TUKESin valvonnan alaiset kuluttajateknologiat kuuluvat ihmisten arkipäivään ja ovat toimintamekanismeiltaan ihmisille tuttuja, joten tämän perusteella voidaan (alustavasti) olettaa, että niiden aiheuttamia riskejä ei koeta kovin suuriksi. Asiantuntijat vs. maallikot Havaitun riskin tutkimuksissa on löydetty systemaattisia eroja asiantuntijoiden ja maallikoiden riskikäsityksissä ja -arvioissa. Asiantuntijoiden arviot tietyn teknologian tai aktiviteetin vaarallisuudesta korreloivat voimakkaasti teknisten estimaattien, kuten vuosittaisten kuolintapausten lukumäärän, kanssa. Maallikoiden riskiarviot eroavat asiantuntijoiden arvioista. Maallikotkin pystyvät arvioimaan melko tarkasti vuosittaisten kuolintapausten lukumäärän, mutta heidän riskiarvionsa perustuvat muille tekijöille. Maallikoiden riskiarviot liittyvät läheisesti vaaran sijaintiin riskikartassa, erityisesti riskikartan pelottavuusakselilla. Mitä pelottavammaksi riski koetaan, sitä enemmän ihmiset haluavat sitä rajoittaa. Jokapäiväisten

16 vaarojen, kuten kodinkoneiden ja yleisten sairauksien riskiä aliarvioidaan, ja harvinaisten vaarojen, kuten ydinvoimalaonnettomuuksien riskiä yliarvioidaan suhteessa asiantuntijoiden arvioihin. (Kamppinen ym. 1995, 93; Slovic 1987, 283; Slovic 1992, ) Asiantuntijoiden ja maallikoiden väliset erot riskikäsityksissä liittyvät erilaisiin riskin arvioinnin menetelmiin ja lähestymistapoihin, joita Covello on eritellyt (1983, ): Tekniset asiantuntijat: Sama paino onnettomuuksille, joissa kuolee monia kerralla, kuin onnettomuuksille, joissa kuolee yksi kerrallaan. Sama paino tilastollisille ja tunnetuille kuolemille. Sama paino vapaaehtoisille ja eivapaaehtoisille riskeille. Ilmaisevat riskin kvantitatiivisesti ja käyttävät laskennallisia ja kokeellisia menetelmiä riskien tunnistamisessa ja arvioimisessa. Tehtäessä päätöksiä hyväksyttävistä riskeistä tulisi käyttää vain kvantitatiivisia riskiarvioita. Sama paino erilaisille kuolintavoille. Maallikot: Suurempi paino onnettomuuksille, joissa kuolee monia kerralla (esim. katastrofit). Suurempi paino tunnetuille kuolemille. Suurempi paino ei-vapaaehtoisille riskeille. Ilmaisevat riskin laadullisin termein ja käyttävät intuitiivisia ja vaikutelmiin perustuvia menetelmiä riskien tunnistamisessa ja arvioinnissa. Tehtäessä päätöksiä hyväksyttävistä riskeistä kvantitatiivisten riskiarvioiden ohella tulisi käyttää monia muita kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia arvioita. Jotkut kuolintavat ovat pahempia kuin toiset. Teknisesti suuntautunut, asiantuntijuuteen perustuva riskitutkimus on usein ottanut lähtökohdakseen (asiantuntijatiedon määrittelemän) objektiivisen riskin eli teknisten estimaattien avulla tapahtuvan riskinmäärittämisen. Tästä näkökulmasta katsoen maallikoiden riskikäsitysten eroavuudet asiantuntijoiden riskikäsityksistä nähdään virheinä tai vääristyminä. Riskiasiantuntijat ovat yrittäneet saada maallikoiden riskikäsitykset vastaamaan paremmin omia riskikäsityksiään jakamalla maallikoille informaatiota objektiivisesta riskitasosta. Erimielisyydet eivät kuitenkaan näytä poistuvan todisteidenkaan valossa. Vaikka maallikoille on kerrottu objektiivisia riskilukuja, riskikäsitykset eivät ole muuttuneet. Maallikoiden näkemykset riskeistä ovat niin vahvoja, että aikaisemmasta poikkeavaa uutta tietoa ei hyväksytä. Uusi evidenssi koetaan luotettavana ainoastaan jos se on yhdensuuntainen aikaisempien uskomusten kanssa. (Raivola ym. 1991, 27; Slovic 1987, 281.) Maallikoiden riskikäsityksissä olevia vääristymiä on yritetty selittää heuristiikkojen avulla. Heuristiikat ovat ajattelua ja päätöksentekoa helpottavia nyrkkisääntöjä, joita käytetään epävarmuuden vallitessa toiminnan tehostamiseksi arvioiden tarkkuuden menettämisen hinnalla. Joissakin riskin arvioimistilanteissa heuristiikat tuottavat systemaattisia virheitä, joista keskeisimpiä ovat edustavuus-, saatavuus- ja ankkurointiheuristiikat (Raivola ym. 1991, 24-25; Kamppinen ym. 1995, 82-84): *Edustavuusheuristiikka tarkoittaa todennäköisyyden arvioimista asioiden tyypillisyyden mukaan, ts. tyypillisten tapausten arvioidaan olevan myös todennäköisiä. Usein näin onkin, mutta koska

17 tyypillisyyteen vaikuttavat myös monet todennäköisyyteen liittymättömät seikat (esim. stereotypiat tai otoskoko), on virhearvioiden mahdollisuus olemassa. *Saatavuusheuristiikka liittyy muistin toimintaan. Tapahtuman todennäköisyyttä arvioidaan sen perusteella, kuinka helposti vastaavia tapahtumia saadaan palautetuksi mieleen tai kuinka helposti uskottava tapahtuma pystytään kuvittelemaan. Asian voimakkuus ja läheisyys (itse koettu, lehdistä luettu jne.) vaikuttavat todennäköisyyden arviointiin. On osoitettu, että riskien esiintymistiheys mediassa ennustaa saatavuusheuristiikan mukaisesti yleisiä riskiarvioita melko hyvin. *Ankkurointiheuristiikka liittyy tiedon esitystapaan. Todennäköisyyksien, tapahtumien esiintymistiheyden ja muiden lukujen suuruuden arviointi riippuu lähtökohdaksi otetusta luvusta, joka toimii ikään kuin ankkurina, johon arviointi kiinnittyy. Esimerkiksi monimutkaisen kertolaskun tulo arvioidaan suuremmaksi, jos laskutoimituksen alussa on suuri luku (8 x 7 x x 2 x 1), kuin jos alussa olisi pieni luku (1 x 2 x x 7 x 8). Heuristiikat voivat aiheuttaa virheellisiä päätelmiä, jos niihin luotetaan liikaa. Tällaista maallikoilla esiintyvää liiallisen luottamuksen harhaa on yritetty kitkeä opettamalla heille tilastollisen asiantuntemuksen mukaisia arviointikriteerejä, mutta tulokset eivät ole olleet kovin rohkaisevia. (Kamppinen ym. 1995, 85.) Heuristiikat ovat käyttökelpoisimpia keskimääräisen hankalissa päätöksentekotilanteissa. Täysin triviaaleja päätöksiä (esim. halpojen ja jokapäiväisten hyödykkeiden ostaminen) ei pohdita juuri lainkaan, kun taas todella tärkeitä päätöksiä (esim. kalliiden kestokulutushyödykkeiden ostaminen) pohditaan monelta suunnalta (Raivola ym. 1991, 28). TUKESin toimialaan kuuluvan kuluttajateknologian käytön osalta heuristiikat eivät normaalitilanteessa, eli arjen rutiinien keskellä, ole kenties kovin merkittäviä. Sen sijaan sellaisen poikkeustilanteen vallitessa, jolloin riskitietoisuus on korkeampi, heuristiikkoja saatetaan käyttää päätöksenteon apuvälineenä. Onnettomuuden signaaliarvo Havaitun riskin suuruus on yhteydessä onnettomuuden (tai muun ei-toivotun tapahtuman) signaaliarvoon. Signaaliarvo tarkoittaa sitä, että ihmiset kokevat onnettomuuden tarjoavan heille uutta tietoa samanlaisen tai tuhoisamman tulevan onnettomuuden todennäköisyydestä. Mitä suurempi onnettomuuden signaaliarvo on, sitä suuremmaksi riskiksi sen aiheuttanut teknologia koetaan. Esimerkiksi Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja sen saama suuri julkisuus toimi ihmisille ennusteena tulevista ydinvoimalaonnettomuuksista ja signaalina ydinvoiman vaarallisuudesta. (Slovic 1992, 124.) Onnettomuuksien signaaliarvot liittyvät siis niiden sijaintiin riskikartalla. Onnettomuus, jossa kuolee monia ihmisiä, voi aiheuttaa vain vähän sosiaalista levottomuutta, jos se sattuu tutun ja hyvin ymmärretyn teknologian (esim. junaonnettomuudet) piirissä. Sen sijaan pienillä onnettomuuksilla tuntemattoman tai vähän tunnetun teknologian (esim. DNA-laboratorio) piirissä voi olla merkittäviä sosiaalisia seurauksia, jos niiden koetaan olevan ennusteita tulevista katastrofeista. (Slovic 1992, ) Onnettomuuksien signaaliarvot näyttäisivät tutkimusten valossa olevan suurelta osin lähtöisin mediasta. Usein uutisoidut kuoleman aiheuttajat saavat havaitun riskin tutkimuksissa korkeita riskiarvioita vastaajilta. Esimerkiksi ihmisten suuri huolestuneisuus ydinvoimaa kohtaan on yhteydessä sen epäsuosiolliseen esittämiseen mediassa. Onnettomuuksiin ja muihin ei-toivottuihin tapahtumiin keskittyvä uutisointi voi vaikuttaa myös kokonaisriskien hahmottamiseen. Yleinen havainto läntisten teollisuusmaiden kansalaisten osalta onkin, että (vastoin teknisten asiantuntijoiden käsitystä) riskien kokonaismäärä on viime

18 vuosikymmeninä kasvanut ja kasvamassa edelleen. (Short 1984, 720; Slovic 1987, 280; Slovic ym. 1985, 468.) Luottamus Riskin sijainti riskikartalla liittyy myös ihmisten luottamukseen kyseisestä riskistä tai riskin aiheuttajasta vastaavaa tahoa (viranomaiset, valmistajat, kauppiaat tms.) kohtaan. Luotettavaksi koettujen vastuutahojen alaisia riskin aiheuttajia ei pidetä niin suurina riskeinä kuin epäluotettavaksi koettujen. Esimerkiksi röntgensäteiden ja useimpien lääkkeiden aiheuttamien riskien hyväksyntä havaitun riskin tutkimuksissa liittyy siihen luottamukseen, jota ihmiset tuntevat näistä teknologioista vastaavia tahoja (lääketieteellisiä ja farmaseuttisia asiantuntijoita) kohtaan. Vastaavasti ydinvoimaloiden aiheuttamia riskejä kohtaan koettu pelko voidaan nähdä merkkinä epäluottamuksesta niistä vastaavia tahoja kohtaan. (Raivola ym. 1991, 33; Slovic 1992, 127.) Koetut hyödyt Riskejä aiheuttavien teknologioiden sijainti riskikartalla liittyy myös niihin liitettäviin hyödyn kokemuksiin. Ihmiset ovat valmiimpia sietämään korkeampia riskejä sellaisten teknologioiden taholta, jotka koetaan hyödyllisiksi. Selkeimpänä esimerkkinä tästä on edellä mainitut terveydenhoidon ja lääketeollisuuden tuotteet, joiden aiheuttamat riskit koetaan hyväksyttävimmiksi niistä saatavien suurten hyötyjen vuoksi. (Slovic 1992, 120.) Tämänkaltaisten teknologioiden joukkoon kuuluvat myös useat TUKESin valvonnan alaiset laitteet, esimerkiksi kodinkoneet. Kodinkoneet koettiinkin amerikkalaisessa tutkimuksessa (Alhakami ym. 1994) selkeästi keskimääräistä hyödyllisemmiksi teknologioiksi, ja myös niiden havaittu riski oli alhainen. Koetut henkilökohtaiset hyödyt, kuten henkilökohtainen mielihyvä tai taloudellinen hyöty, vaikuttavat merkittävästi myös itse riskin arviointiin. Ihmisillä tuntuu olevan vaikeuksia erottaa riskin aiheuttajan eri puolia, eli hyötyjä ja vaaroja. Tämän perusteella näyttäisi, että riskihavainnot kuvaavat pikemminkin nettovahinkoa kuin bruttovahinkoa. (Gregory ym ) Taustatekijät Havaitun riskin tutkimuksissa sosiaalisilla taustatekijöillä on todettu olevan vaikutusta ihmisten riskiarvioihin. Pienituloiset, työttömät, eronneet, pienissä kaupungeissa asuvat, naiset ja ekologisesti orientoituneet ovat taipuvaisia yliarvioimaan riskejä. Sitä vastoin korkeasti koulutetut, kaupunkilaiset, hyvätuloiset, miehet, teknisesti orientoituneet ja vallitsevaan teknologiaan sitoutuneet taas aliarvioivat riskejä. (Salminen 1990, 370.) Myös tietyt elämäntilanteet voivat vaikuttaa havaittuun riskiin. Anita Gärling vertasi ruotsalaisessa tutkimuksessaan (1988) lasten vanhempien ja ei-vanhempien riskikäsityksiä lapsiin kohdistuvista riskeistä. Tutkimuksen mukaan vanhempien ja ei-vanhempien välillä ei juurikaan olisi eroja riskihavainnoissa. Yllättävä tulos saattaa johtua tutkimusasetelmasta, jossa asiaa käsiteltiin yleisellä tasolla (kaikki lapset) eikä henkilökohtaisella tasolla (omat lapset). Myöhemmät tutkimukset sen sijaan antavat viitteitä, että vanhempien omakohtaiset kokemukset lapsiin kohdistuvista riskeistä kasvattavat heidän arviotaan omaan lapseen kohdistuvien riskien suuruudesta (Gärling 1988, 21).

19 Kansainvälisiä vertailuja Riskikarttojen universaalisuutta on tutkittu vertailemalla eri maiden kansalaisten riskikäsityksiä. Kansainväliset vertailut antavat tukea käsityksille kaksiulotteisen riskimallin yleistettävyydestä, sillä useissa maissa (esim. Yhdysvallat, Ranska, Hong Kong, Unkari) riskin eri ulottuvuudet on voitu tiivistää kahdeksi pääulottuvuudeksi, pelottavuudeksi ja tuntemattomuudeksi. Sen sijaan riskien sijoittumisessa näille ulottuvuuksille on löydetty maakohtaisia eroja. Suurimpia eroja löytyi unkarilaisten ja amerikkalaisten välillä. Unkarilaiset pitivät riskejä yleensä ottaen pienempinä kuin amerikkalaiset, mutta riskikartan vasemman alareunan riskejä (esim. kodinkoneita) suurempina kuin amerikkalaiset. (Salminen 1990, 369; Slovic 1992, 126.) On vaikea sanoa mistä edellä mainitun kaltaiset eroavuudet havaitun riskin suuruudessa eri maiden välillä johtuvat. Eroavuuksiin voivat potentiaalisesti vaikuttaa niin monet seikat, että tämän tarkastelun kiinnostuksen kohteena olevien kulttuuristen tekijöiden erittely on lähes mahdotonta (vrt. Johnson ). Voidaan esimerkiksi spekuloida, johtuvatko unkarilaisten ja amerikkalaisten väliset erot riskikäsityksissä turvallisuuteen liittyvistä kulttuurisista eroavuuksista, vai pikemminkin eroista teknologian turvallisuustasossa, ts. ovatko amerikkalaisten käyttämät kodinkoneet parempia ja turvallisempia kuin unkarilaisten käyttämät. Vertailuja ajan suhteen Riskikarttojen universaalisuutta on tutkittu jonkin verran myös aika-ulottuvuuden suhteen, jolloin on pyritty selvittämään ovatko ihmisten riskikäsitykset pysyviä vai muuttuvia. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Amerikkalaisen, vuonna 1979 tehdyn tutkimuksen seurantatutkimus vuonna 1987 antoi joidenkin riskien osalta hyvin samankaltaisia tuloksia kuin aikaisempi tutkimus (esim. polkupyörät, kosmetiikka ja säilöntäaineet), mutta joidenkin riskien osalta pienentyneitä (esim. mikroaaltouunit ja laserit) tai kasvaneita (esim. marihuana) riskihavaintoja verrattuna aikaisempaan tutkimukseen (Slovic 1992, 127). On ymmärrettävää, että ihmisten riskikäsitykset muuttuvat ajan myötä. Muuttuneisiin riskikäsityksiin vaikuttavat mm. useat edellä kuvatut seikat, kuten riskien saama kuva tiedotusvälineissä, niiden signaaliarvo jne. Aivan kuten kansainvälisten vertailujen suhteen, myös aika-ulottuvuuden suhteen on hyvin vaikea sanoa mistä eroavuudet johtuvat, koska mahdollisia selittäviä muuttujia on niin paljon. Jotta riskihavaintojen vertailu aika-ulottuvuuden suhteen olisi ylipäänsä perusteltua, vertailututkimuksissa tulisi käyttää riittävän suurta otosta, täsmälleen samoja kysymyksiä, samaa asetelmaa sekä samaa vastaajajoukkoa. Muuten satunnaisten tekijöiden vaikutus tuloksiin jää liian suureksi. Lokaalit riskikartat Yleinen riskikartta esittää globaalin riskikartan, johon on koottu monia erilaisia riskejä. Havaitun riskin tutkimuksissa on tutkittu myös saman yleiskategorian alle kuuluvia riskejä ja selvitetty muodostuuko niistä lokaaleja riskikarttoja, joiden ulottuvuuksille riskit asettuisivat globaalin riskikartan lailla. (Slovic 1992, 129.) Esimerkiksi amerikkalaisessa Krausin ym. tekemässä tutkimuksessa selvitettiin erilaisten rautatieonnettomuuksien havaittua riskiä. Tutkimuksessa konstruoitiin 49 rautatieonnettomuusskenaariota,

20 jotka koostuivat seuraavista komponenteista: junan tyyppi, lastin tyyppi, onnettomuuden tyyppi, tapahtumapaikka ja onnettomuuden syy. Tutkimuksen tulokset muistuttivat hyvin paljon globaaleja riskikarttoja. Erilaiset rautatieonnettomuudet muodostivat riskikartan, jonka pääfaktoreina olivat samat kaksi ulottuvuutta pelottavuus ja tuntemattomuus kuin globaalissakin riskikartassa. Myös eri onnettomuuksien sijoittuminen riskikartalle muistutti globaaleja riskikarttoja. Räjähtäviä kemikaaleja kuljettava juna koettiin enemmän ydinreaktorin kaltaiseksi riskiksi, eli pelottavaksi ja tuntemattomaksi, kuin tavalliseksi rautatievaaraksi. Sitä vastoin ei-myrkyllistä lastia kuljettava juna herätti vain vähän huolta. (Kraus 1988; Slovic 1992, ) Lokaalit riskikartat auttavat ymmärtämään niitä eroja, joita erilaiset, saman yleiskategorian alle kuuluvat riskit saattavat ihmisissä aiheuttaa. Näin ne tuovat tarkennusta globaaleihin riskikarttoihin, joissa riskejä käsitellään vain yleisiä käsitteitä käyttämällä. Taulukko 3.1: TUKESin toimialaan kuuluvan teknologian havaitun riskin suuruus 13 tutkimuksessa (ks. tarkemmin liite 1). 1a Ranska 1b Norja 1c USA 1d Unkari 2 B. Faso 3 USA 4 USA 5 Ranska 6 USA 7 USA 8 USA 9a USA 9b Japani 10a USA 18 Kodinkoneet * * ** **** * * **** * * * * Mikroaaltouuni * * *** ** ** ** ** * ** *** Televisio * Kotitietokone Tietokoneen näyttö * Langaton puhelin Sähköparranajokone Hiustenkuivaaja Sähkölelut *** Tuuletin Liesi Pölynimuri Kodin sähk. työkalut * *** *** *** * * Sähk. ruohonleikkuri Sähköporakone Sähköisku * *** Sähköpalo * Ilotulitteet ** * ** *** * Nesteyt. maakaasu **** **** **** **** **** ***** *** Kodin kaasu-uuni *** ** ** **** *** * Hissit * Aerosolit *** Painekeittimet ** Laitesukellus ** Havaitun riskin suuruus on esitetty asteikolla 1-5 tähteä, jossa 1 tähti merkitsee pienintä riskiluokkaa ja 5 tähteä suurinta riskiluokkaa.