ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA"

Transkriptio

1 TIIVISTELMÄ ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA Kati Tillander, Kaisa Belloni, Tuomo Rinne, Jukka Vaari ja Tuomas Paloposki VTT PL 1000, VTT Asuntosprinklaus Suomessa on kaksivaiheinen asuntosprinklauksen vaikuttavuuden ja siihen liittyvien tekijöiden tutkimukseen keskittyvä hanke. Tutkimushankkeen syksyllä 2006 aloitettu ensimmäinen vaihe on parhaillaan käynnissä. Hankkeen toteutuksesta vastaa VTT, jonka lisäksi yhteistyössä on mukana laaja joukko muita toimijoita, kuten rakentamis- ja pelastusviranomaiset sekä sprinkleri-, kiinteistö- ja vakuutusalat. HANKKEEN TAUSTA Palokuolemien vähentäminen on eräs kansallisia tavoitteitamme. Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelmassa [1] on asetettu tavoitteeksi vuoteen 2015 mennessä se, että Suomi on Euroopan turvallisin maa. Onnettomuuksien vähentämisen osalta tavoite on konkretisoitu niin, että Suomen tulee nousta kaikilla onnettomuussektoreilla vuoteen 2012 mennessä viiden parhaimman maan joukkoon eurooppalaisessa turvallisuusvertailussa. Palokuolemien osalta tämä merkitsisi hyvin huomattavaa parannusta nykytilanteeseen verrattuna: palokuolemien määrän tulisi vähentyä alle kolmasosaan nykyisestä. Palokuolemat keskittyvät asuntoihin. Palokuolemien vähentäminen tarkoittaa siis asumisen paloturvallisuuden parantamista. Keinoja etsittiin mm. viime syksynä laajaa julkisuutta saaneessa muistiossa Asumisen paloturvallisuuden edistäminen, jonka pohjalta valmistellun toimenpidesuunnitelman toteutus on jo käynnistetty [2]. Tavoitteen saavuttaminen tulee varmastikin edellyttämään useiden eri keinojen käyttöä. Eräs muistiossa ehdotetuista keinoista on erityisten riskiryhmien asuntojen suojaustason parantaminen automaattisilla sammutuslaitteistoilla. Osa tiedotusvälineistä esitti asian kuitenkin sellaisessa muodossa, että kaikki asuinrakennukset halutaan varustaa sprinklerilaitteistoilla. Seurannut julkinen keskustelu oli vilkasta. Puheenvuoroista ilmeni kuitenkin myös runsaasti aitoa kiinnostusta sprinklauksen käyttöön kotien paloturvallisuuden parantamiseksi. Tällä hetkellä Suomesta on kerääntynyt jo jonkin verran aineistoa asuntosprinklaukseen liittyen ja nyt olisi hyvä aika tehdä yhteenvetoa näistä kertyneistä kokemuksista sekä verrata Suomen tilannetta myös ulkomaisiin kokemuksiin. Jotta tilastollisia tarkasteluja voidaan tehdä riittävällä tarkkuudella, aineistoa tulisi olla riittävän paljon saatavilla. Toisaalta aineiston pienuus mahdollistaa sen, että sattuneita tapauksia voidaan soveltuvin osin tarkastella hyvinkin yksityiskohtaisesti. 1

2 Kuva 1. Asuntosprinkleriputkisto pinta-asennettuna. TAVOITTEET Tutkimushankkeen päätavoitteena on arvioida voidaanko palokuolemien ja loukkaantumisten määrää Suomessa vähentää merkittävästi asuntosprinklauksella, mitkä ovat sprinklauksen kustannukset ja toisaalta vaikutus tulipaloista aiheutuviin omaisuusvahinkoihin sekä ovatko nyt käytetyt mitoitusperusteet kokemusten valossa oikeita vai pitäisikö niitä mahdollisesti muuttaa. TOTEUTUS Hankkeen 1. vaihe Hankkeen ensimmäisen vaiheen tarkoituksena on kerätä tietoa asuntosprinklaukseen liittyvistä kokemuksista sekä Suomessa että ulkomailla. Ensimmäisessä vaiheessa käydään läpi Suomessa sprinklatuissa asuinrakennuksissa syttyneitä tulipaloja, tarkastellaan niissä sattuneita vahinkoja sekä sprinklerijärjestelmän toimintaa palon aikana ja tehdään yhteenveto tähänastisista kokemuksista käytettävissä olevan tiedon perusteella. Hankkeen ensimmäisen vaiheen aikana pyritään keräämään mahdollisimman laajasti tietoa ja kokemuksia myös kaikkien Suomessa toteutettujen asuntosprinklausten osalta. Tämän lisäksi tehdään myös lyhyt kirjallisuuskatsaus sekä markkinoilla jo oleviin, että valittuihin ehdotettuihin teknisiin ratkaisuihin sekä kartoitetaan kirjallisuuden perusteella asuntosprinklaukseen liittyviä ulkomaisia kokemuksia. Parhaillaan käynnissä olevassa hankkeen ensimmäisessä vaiheessa selvitetään lisäksi miten sprinklerilaitteistojen toimintaa seurataan ja tilastoidaan eri tahojen toimesta ja miten kerättävät 2

3 tiedot ovat hyödynnettävissä tutkimustarkoituksiin ja otetaan kantaa tilastoitavien tietojen ja menetelmien tarkoituksenmukaisuuteen tutkimusmielessä. Projektin ensimmäisessä vaiheessa luodaan toimintakehys sprinklerilaitteistojen toimintaan liittyvien tietojen keruulle sellaisessa muodossa ja sellaisella tavalla, että vastauksia asuntosprinklauksen vaikuttavuuteen liittyviin kysymyksiin voidaan jatkossa tarkentaa sitä mukaa kun kokemukset karttuvat. Tämä tietojenkeruu tulee perustumaan alan toimijoiden halukkuuteen jatkaa vapaaehtoista yhteistyötä, ja mahdollinen jatkotyö tulee organisoida erilliseksi hankkeeksi. Ensimmäisen vaiheen tulosten perusteella annetaan yksityiskohtaisemmat suositukset toisen vaiheen työn sisällölle. Hankkeen 2. vaihe Hankkeen toista vaihetta ohjaavat olennaisesti ensimmäisen vaiheen tulokset. Toisen vaiheen tavoitteena on arvioida asuntosprinklauksen vaikutus henkilö- ja omaisuusvahinkoihin sekä tarkastella järjestelmän mitoitusperusteiden tarkoituksenmukaisuutta, teknistä luotettavuutta sekä taloudellista optimaalisuutta. Hankkeen toinen vaihe sisältää todennäköisesti tilastollisia analyyseja tulipalojen syttymistaajuudesta, leviämisestä ja syntyneistä vahingoista sekä kiinnostavien palotilanteiden sekä kokeellista että tietokoneavusteista mallinnusta. TULOKSET Tuloksena saadaan ajankohtaista tietoa asuntosprinklauksen vaikuttavuudesta Suomessa tähän asti kertyneiden kokemusten perusteella sekä yhteenvetoa ulkomailla saaduista tuloksista ja ulkomaisten kokemusten vertailuja Suomen tilanteeseen. Hankkeen tulokset julkaistaan ensimmäisen ja toisen vaiheen jälkeen julkaistavissa osaraporteissa, jotka ovat vapaasti saatavilla. 3

4 Kuva 2. Asuntosprinklausjärjestelmä, jossa putkisto on pinta-asennettu. 4

5 Kuva 3. Asuntosprinklausjärjestelmä, jossa putkisto on piiloasennettu. KIITOKSET Kiitokset hankkeen toteutukseen osallistuville tahoille sekä hankkeen rahoittajille. LÄHDELUETTELO 1. Sisäasiainministeriö Arjen turvaa. Sisäisen turvallisuuden ohjelma. Valtioneuvoston yleisistunto Sisäasiainministeriön julkaisuja 44/ s. ISBN Sisäasianministeriö Sisäasiainministeriö: Asumisen paloturvallisuuden toimenpidesuunnitelman toteutus käynnistetty. Uutinen

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI Kati Tillander, Kaisa Belloni, Tuomo Rinne, Jukka Vaari & Tuomas Paloposki 2 TAUSTA (1/3) t Palokuolemien määrä Suomessa korkea (n. 100 henkeä vuodessa).

Lisätiedot

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8. MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja

Lisätiedot

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita TURVALLINEN JA EHEÄ SUOMI maakunnista kaupunkeihin ja kyliin 25.1.2012, Lahti Jyrki Landstedt, pelastusjohtaja vs. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Taustaa Rakentamisen

Lisätiedot

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Hanasaaren kulttuurikeskus 28.8.2007 Sprinklaus henkilösuojauksessa missä mennään tällä hetkellä Seppo Männikkö Pelastuspäällikkö Tampereen

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

MITEN TULIPALO NÄKEE SUOMEN ASUNTOKANNAN?

MITEN TULIPALO NÄKEE SUOMEN ASUNTOKANNAN? MITEN TULIPALO NÄKEE SUOMEN ASUNTOKANNAN? Palotutkimuksen päivät 2011, Espoo 23. 24.8.2011 Teemu Karhula: teemu.karhula@vtt.fi, Joonas Ryynänen, VTT, Olavi Keski-Rahkonen 1 1 Eläkkeellä VTT:ltä, konsulttina

Lisätiedot

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Palotutkimuksen päivät 25-26.8.2009 Tausta Liittyy hankkeeseen Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset

Lisätiedot

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander 25.8.2011 Tausta Onnettomuuksien ehkäisyn toimialalla siirrytty riskien arviointiin perustuvaan

Lisätiedot

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015 Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien

Lisätiedot

ASUNTOSPRINKLAUKSEN VAIKUTTAVUUS

ASUNTOSPRINKLAUKSEN VAIKUTTAVUUS ASUNTOSPRINKLAUKSEN VAIKUTTAVUUS SUOMESSA Jukka Vaari TAUSTA Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteet: Suomi on vuoteen 2015 mennessä Euroopan turvallisin maa Vuoteen 2012 mennessä Suomi

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

Kotien paloturvallisuusriskien kartoitus Palovaraaineiston. Hanna Hykkyrä Tuula Hakkarainen Kati Tillander

Kotien paloturvallisuusriskien kartoitus Palovaraaineiston. Hanna Hykkyrä Tuula Hakkarainen Kati Tillander Kotien paloturvallisuusriskien kartoitus Palovaraaineiston pohjalta Hanna Hykkyrä Tuula Hakkarainen Kati Tillander Johdanto Lähtökohta: n. 4000 rakennuspaloa / vuosi yli 95 % palokuolemista asuinrakennuksissa

Lisätiedot

Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi

Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi Palotutkimuksen päivät 2015 Antti Paajanen, Tuula Hakkarainen ja Kati Tillander Johdanto Onnettomuusvahingot pelastustoimen

Lisätiedot

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö 1 Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tapaturmien ehkäisyn yksikkö 22.6.2015 STEP-hanke 2012-2016 1 Koulutusaineiston sisältö 1. Johdanto, tausta, tavoitteet

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA Johtaja Matti Orrainen SPEK 15.2.2013 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä

Lisätiedot

Asuntosprinklaus Suomessa

Asuntosprinklaus Suomessa ESPOO 2008 VTT TIEDOTTEITA 2430 Tuomo Rinne, Kati Tillander, Jukka Vaari, Kaisa Belloni & Tuomas Paloposki Asuntosprinklaus Suomessa Vaikuttavuuden arviointi VTT TIEDOTTEITA RESEARCH NOTES 2430 Asuntosprinklaus

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Turvallisuuskulttuuri koostuu... Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1

Lisätiedot

Vastuullisuusmallin tausta ja tavoitteet

Vastuullisuusmallin tausta ja tavoitteet Vastuullisuusmallin tausta ja tavoitteet Sanna Ström 3.4.2014 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Turvallisuusjohtaminen liikennejärjestelmässä Turvallisuusjohtamisjärjestelmä Järjestelmällinen tapa

Lisätiedot

Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk

Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk Pirkanmaan turvallisuusklusteri Komisario Jouni Perttula turvallisuusklusterin koordinaattori Polamk Pirkanmaan turvallisuustoimijoita Työterveyslaitos Tukes Tekes Aluehallintovirasto Suomen punainen risti

Lisätiedot

Sammutuslaitteistohenkilöiden koulutus (6 pvä) 20.9., 18.10., 19.10., 8.11., 9.11. ja 24.11.2011 Vantaa, Rantasipi Airport Hotel

Sammutuslaitteistohenkilöiden koulutus (6 pvä) 20.9., 18.10., 19.10., 8.11., 9.11. ja 24.11.2011 Vantaa, Rantasipi Airport Hotel Sammutuslaitteistohenkilöiden koulutus (6 pvä) 20.9., 18.10., 19.10., 8.11., 9.11. ja 24.11.2011 Vantaa, Rantasipi Airport Hotel Hinta: 2155 6 pv+ alv 23%. 20.9.2011 Sisältö: YLEISTÄ ASIAA/SAMMUTUSLAITTEISTOTUTKINNON

Lisätiedot

Ajankohtaista YM Teppo Lehtinen

Ajankohtaista YM Teppo Lehtinen Ajankohtaista YM 28.5.2008 Teppo Lehtinen Normitalkoot 2008 Normitalkoot YM asetti 1.4.2008 Rakentamisen normitalkoot -hankkeen projektiryhmän (1.4.08-31.1.09) Tehtävänä on selvittää, millaiset kaavamääräykset

Lisätiedot

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus

Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Hoitolaitosten ja erityisryhmien paloturvallisuus Johtaja Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto 4.9.2015 1 Esityksen sisältö: 1) Tulipalo Turun yliopistollisen keskussairaalan A-sairaalassa

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Ikääntyneiden asumisen turvallisuus Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö 8.2.2013 Yhteiskunnan muutokset heijastuvat turvallisuuteen Yksilöiden ja ryhmien tarpeet erilaisia myös turvallisuudessa

Lisätiedot

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi kouluttaa pk-yrityksiä Sisältö ATEX lainsäädännöstä ja sen erikoispiirteistä

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

OTKESin palontutkinnat, suositukset ja niiden toteutuminen

OTKESin palontutkinnat, suositukset ja niiden toteutuminen OTKESin palontutkinnat, suositukset ja niiden toteutuminen Johtava tutkija Kai Valonen Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kuva: Kymenlaakson pelastuslaitos Kuva: Poliisi Onnettomuuksien tutkinnan tarkoitus

Lisätiedot

Pelop Kustannusvaikuttavuusanalyysin. pelastustoimen palvelujen optimoinnissa. Tuomas Laine, tutkija Tampereen Johtamiskorkeakoulu 24.8.

Pelop Kustannusvaikuttavuusanalyysin. pelastustoimen palvelujen optimoinnissa. Tuomas Laine, tutkija Tampereen Johtamiskorkeakoulu 24.8. Pelop Kustannusvaikuttavuusanalyysin mahdollisuudet pelastustoimen palvelujen optimoinnissa Tuomas Laine, tutkija Tampereen Johtamiskorkeakoulu 24.8.2015 Taustaa Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Kustannus

Lisätiedot

Palontutkinta2014 työryhmä

Palontutkinta2014 työryhmä Palontutkinta2014 työryhmä Tulipalojen selvittämisen hyödyt ja niistä oppiminen valtakunnallisesti ja paikallisesti - Seminaari 20.03.2013 Turku Mitä on vuosien saatossa opittu palojen tutkinnasta? Kuinka

Lisätiedot

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri?

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014 Susanna Jääskeläinen, Jukka Jokinen Rokotetutkimusyksikkö 22.10.2014 Valtakunnallinen rokotusrekisteri - tavoite, suunnitelmat

Lisätiedot

VAKUUTUSALAN AJANKOHTAISKATSAUS JVT-PÄIVÄT 2015. Petri Mero, johtava asiantuntija

VAKUUTUSALAN AJANKOHTAISKATSAUS JVT-PÄIVÄT 2015. Petri Mero, johtava asiantuntija VAKUUTUSALAN AJANKOHTAISKATSAUS JVT-PÄIVÄT 2015 Petri Mero, johtava asiantuntija 1 KOKONAISUUKSIA Vahinkokehitys ja vahingontorjunnallisia hankkeita Kosteudenmittaajan koulutuksen kehittäminen 2 VAHINKOKORVAUKSIA

Lisätiedot

Turvallisuustietolaatikko verkossa

Turvallisuustietolaatikko verkossa Turvallisuustietolaatikko verkossa TURVALLISEMPI HUOMINEN Valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun Seminaari Hyvinkäällä 22.-23.1.2013 Jarno Kivistö paloinsinööri Taustaa hankkeelle Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 2 Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Petri Talikka

Pelastuspäällikkö Petri Talikka Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset

Lisätiedot

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 6.10.2016 Karoliina Meurman Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Paloklusteri, Lahti 1 Tukesin organisaatio 6.10.2016 Karoliina

Lisätiedot

27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu

27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu 27.11.2008 RAKVV Hki Kirsi Rontu perusta RML RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA LAITELAKI SM asetus automaattisista sammutuslaitteistoista a tt sto sta CEA 4001, 4007, 4008 maankäyttö- ja rakennuslaki hankkeeseen

Lisätiedot

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Pelastustoimi 2007-2012 Vuosi 2007 Pelastustoimi vahvasti hallitusohjelmaan Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano Lääkäri- ja pelastushelikopteriselvitys Selonteko hätäkeskusuudistuksesta Väestön

Lisätiedot

/ RA

/ RA raimo.aarnio@turku.fi 050-5662555 TURVALLISUUSSUUNNITELMIEN TARKISTUSTYÖN KÄYNNISTÄMINEN Paikallisella tasolla on laadittava turvallisuussuunnittelun prosessikuvaus. Turvallisuussuunnitteluprosessi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus. www.innohome.com

Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus. www.innohome.com Kodin älykkyyden uusi ulottuvuus www.innohome.com 1 Miksi Tulipalojen vahingot OECD-maissa ovat keskimäärin 1% BKT:stä Kodinkoneet kotien vuotovahinkojen ja sähköpalojen suurin riski Kodinkoneissa käytetyt

Lisätiedot

Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri vahvuuksilla

Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri vahvuuksilla Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri vahvuuksilla Jarkko Jäntti, Pelastusopisto Kati Tillander, VTT 1 7.9.2009 Käsitteistä Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri

Lisätiedot

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa Tiivistelmä hankkeesta Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.2017

Lisätiedot

Palokuolemien ehkäisykeinojen arviointiohjelma pilottina tulevaisuuteen. Palotutkimuksen päivät 2011

Palokuolemien ehkäisykeinojen arviointiohjelma pilottina tulevaisuuteen. Palotutkimuksen päivät 2011 Palokuolemien ehkäisykeinojen arviointiohjelma pilottina tulevaisuuteen Olavi Keski-Rahkonen, Teemu Karhula, Topi Sikanen ja Simo Hostikka Palotutkimuksen päivät 2011 Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo,

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN PELASTUSLAITOKSEN AINEISTOILLA. SPPL Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Solo Sokos Hotel Torni, Tampere

VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN PELASTUSLAITOKSEN AINEISTOILLA. SPPL Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Solo Sokos Hotel Torni, Tampere NÄKÖKULMIA VALVONNAN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN PELASTUSLAITOKSEN AINEISTOILLA SPPL Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 9.-10.11. 2016 Solo Sokos Hotel Torni, Tampere Pekka Itkonen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Ajankohtaista säädösrintamalta

Ajankohtaista säädösrintamalta Ajankohtaista säädösrintamalta Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät, 19.-20.11.2013 Helsinki Valmisteilla asetukset paloilmoittimista ja automaattisista sammutuslaitteistoista Lausunnolle

Lisätiedot

Tekniikka ja turvallisuus. Ilpo Leino SPEK

Tekniikka ja turvallisuus. Ilpo Leino SPEK Tekniikka ja turvallisuus Ilpo Leino SPEK 1 Turvallisuus EI ole pelkkää tekniikkaa 2 Turvallisuus ON tekniikkaa 3 Turvallisuus ON tekniikkaa ja OIKEAA asennetta sekä osaamista! 4 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Rakenteellisen palonehkäisyn, turvallisuuden ja rakentamisen ohjauksen XXXIV opintopäivät OULU Kevythormien paloturvallisuus

Rakenteellisen palonehkäisyn, turvallisuuden ja rakentamisen ohjauksen XXXIV opintopäivät OULU Kevythormien paloturvallisuus Rakenteellisen palonehkäisyn, turvallisuuden ja rakentamisen ohjauksen XXXIV opintopäivät 16.-18.11.2011 OULU Kevythormien paloturvallisuus Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö Finanssialan Keskusliitto

Lisätiedot

KYT2014-tutkimusohjelman loppuseminaari 18.3.2015, Finlandia-talo

KYT2014-tutkimusohjelman loppuseminaari 18.3.2015, Finlandia-talo KYT2014-tutkimusohjelman loppuseminaari 18.3.2015, Finlandia-talo Kehityspäällikkö Kaisa-Leena Hutri, STUK KYT2014-tutkimusohjelman johtoryhmän puheenjohtaja KYT2014-tutkimusohjelmakauden olennaiset piirteet

Lisätiedot

Ajankohtaista säädöksistä

Ajankohtaista säädöksistä Ajankohtaista säädöksistä Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista, Tukes 8.-9.11.2011 Sisältö Voimassa olevat asetukset ja laitteita koskevat pelastuslain säännökset

Lisätiedot

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9.

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. 1 TAUSTA 2 Sääntelyn tausta Komission pitkäaikaisena tavoitteena ollut luoda tehokkaat eurooppalaiset

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 1/2014 Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 21.1.2014 ARA myöntämillä investointiavustuksilla lisätään asumiskustannuksiltaan

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Ohjelman hallinto, verkostoituminen ja viestintä Reijo Keränen 22.1.2013 Aluksi Esitys keskittyy ohjelman hallintoon ml. verkostot ja viestintä Taustalla

Lisätiedot

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI 16.11.2011 Sisältö 1 TAUSTA... 2 2 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN PERUSTEET... 2 3 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN TOTEUTUS...

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015 1 AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN Heli Koski, ETLA 15.1.2015 2 Taustaa esitutkimuksesta Julkisen datan avaamisen potentiaaliset hyödyt on arvioitu ennakollisissa arvioinneissa

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

TORJU PALOKUOLEMA KEHITÄ TURVALLISUUSKULTTUURIA. DBA, MBA Ari Petäjävaara

TORJU PALOKUOLEMA KEHITÄ TURVALLISUUSKULTTUURIA. DBA, MBA Ari Petäjävaara TORJU PALOKUOLEMA KEHITÄ TURVALLISUUSKULTTUURIA DBA, MBA Ari Petäjävaara ari@smokeevac.fi 24.8.2015 Tulipaloissa yli 80 % ihmisistä menehtyy palokaasuihin, ei suoraan liekkeihin. Pahimmillaan vain kaksi

Lisätiedot

Kuvista B1 ja B2 nähdään, että syttymistaajuus asuntoa kohden on korkein erillisissä pientaloissa.

Kuvista B1 ja B2 nähdään, että syttymistaajuus asuntoa kohden on korkein erillisissä pientaloissa. Ignition frequency [1/a*flat] Ignition frequency [1/m 2 a] Ignition frequency [1/a*inhabitant] Liite 9. Tausta-aineistoa liittyen asuinrakennusten riskeihin Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet,

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA

KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2017 Tieliikenneonnettomuudet koko maassa ja valtakunnalliset tavoitteet Vuonna 2016 tapahtui Suomessa kaikkiaan 4 709 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN MÄÄRÄISET MITTARIT

PELASTUSTOIMEN MÄÄRÄISET MITTARIT PELASTUSTOIMEN MÄÄRÄISET MITTARIT TIIVISTELMÄ Kati Tillander, Timo Korhonen & Olavi Keski-Rahkonen VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka PL 83, 244 VTT Tutkimuksessa on kerätty pelastustoimen mittareiksi

Lisätiedot

, Helsinki OHRY 02/17

, Helsinki OHRY 02/17 12.6.2017, Helsinki OHRY 02/17 Esityslista: 1) Kokouksen avaus 2) Trust -hankeen ajankohtaiset asiat: a. paikallishankkeet b. vaikuttamistyö 3) Väestösuhdekartoitus: tulokset ja väestösuhteiden mittaaminen

Lisätiedot

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma 2012-2015 1 Kolmas valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden ohjelmaan 2012 2015 Hallitusohjelma 11.6.2011

Lisätiedot

Luotsauksen vaikuttavuus. Itämeren liikenteen vastuulliset valinnat seminaari Kotkassa Kari Kosonen, Finnpilot Pilotage Oy

Luotsauksen vaikuttavuus. Itämeren liikenteen vastuulliset valinnat seminaari Kotkassa Kari Kosonen, Finnpilot Pilotage Oy Luotsauksen vaikuttavuus Itämeren liikenteen vastuulliset valinnat seminaari Kotkassa 26.7.2012 Kari Kosonen, Finnpilot Pilotage Oy Esityksen sisältö Finnpilot Pilotage Oy Luotsaus ja sen keskeisimmät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2009

Toimialan onnettomuudet 2009 Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan

Lisätiedot

Tuoreita näkökulmia kirjastojen vaikuttavuuteen. Sami Serola esittelee Tampereen yliopiston opiskelijoiden opinnäytetöitä

Tuoreita näkökulmia kirjastojen vaikuttavuuteen. Sami Serola esittelee Tampereen yliopiston opiskelijoiden opinnäytetöitä Tuoreita näkökulmia kirjastojen vaikuttavuuteen Sami Serola esittelee Tampereen yliopiston opiskelijoiden opinnäytetöitä Eero Niittymaa: Yleisten kirjastojen vaikuttavuuden arviointi Informaatiotutkimuksen

Lisätiedot

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus 13. kesäkuuta 2017, klo 12:00-15:00 Tieteiden talo, sali 104 Erja Heikkinen Tiedepolitiikan ryhmän päällikkö Korkeakoulu-

Lisätiedot

ASUINALUEIDEN PALORISKIEN ARVIOINTI

ASUINALUEIDEN PALORISKIEN ARVIOINTI ASUINALUEIDEN PALORISKIEN ARVIOINTI -kartta-aineiston sisältö ja kuvaus Kati Tillander Kari Junttila Vesa-Pekka Tervo Pelastusopiston julkaisu D-sarja: Muut 1/2012 ISBN: 978-952-5905-23-6 (pdf) ISSN: 1795-9187

Lisätiedot

Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa

Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa 14.2.2013 / Henri Kokko 1 Toiminta-alue 14.2.2013 / Henri Kokko 2 Yhteistyö paloturvallisuusasioissa 10 kunnan kaavoitusvirastot - kaavalausunnot - osallistumis-

Lisätiedot

Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu. Keskustelutilaisuudet ja 28.9.

Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu. Keskustelutilaisuudet ja 28.9. Paloilmoitin- ja sammutuslaitteistoasetusten valmistelu Keskustelutilaisuudet 13.9. ja 28.9. Keskustelutilaisuuden ohjelma 1) Yleistä asetusten valmistelusta 2) Laitteiden vaatimukset 3) Laitteiston toteutus

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Vantaa Kirsi Rajaniemi

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Vantaa Kirsi Rajaniemi Ajankohtaista lainsäädännöstä Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, 3.10.2017 Vantaa Kirsi Rajaniemi Käynnissä olevia säädöshankkeita Pelastustoimen järjestämislaki hallituksen

Lisätiedot

PALONEHKÄISYN PERINNEPÄIVÄT Padasjoki Henkilöturvallisuutta parantavan sammutuslaitteiston valinta

PALONEHKÄISYN PERINNEPÄIVÄT Padasjoki Henkilöturvallisuutta parantavan sammutuslaitteiston valinta PALONEHKÄISYN PERINNEPÄIVÄT Padasjoki 26. 27.5.2010 Henkilöturvallisuutta parantavan sammutuslaitteiston valinta Norja teki sen..... eli sääti rakentamismääräyksissä sprinklauksen pakolliseksi asuinkerrostaloissa

Lisätiedot

Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa

Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa Kati Tillander Helsingin kaupungin pelastuslaitos Terhi Kling, Tuula Hakkarainen ja Tuomo Rinne 1 VTT 28.8.2013 1 Nykyinen toimipaikka: KK-Palokonsultti Oy,

Lisätiedot

VAKUUTUSALAN ROOLI. Riskien identifiointi Riskitietoisuuden lisääminen vakuutettujen keskuudessa Riskien analysointi Vahingontorjunta Riskinkanto

VAKUUTUSALAN ROOLI. Riskien identifiointi Riskitietoisuuden lisääminen vakuutettujen keskuudessa Riskien analysointi Vahingontorjunta Riskinkanto VAKUUTUSYHTIÖIDEN VARAUTUMINEN ILMASTONMUUTOKSEEN Risto Joppe Karhunen Johtaja Turvallisuus & Infra 1 VAKUUTUSALAN ROOLI Riskien identifiointi Riskitietoisuuden lisääminen vakuutettujen keskuudessa Riskien

Lisätiedot

Pelastusopiston paloteatterin toimivuuden arviointi Palotutkimuksen päivät 2015 Jukka Vaari ja Tuula Hakkarainen

Pelastusopiston paloteatterin toimivuuden arviointi Palotutkimuksen päivät 2015 Jukka Vaari ja Tuula Hakkarainen TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Pelastusopiston paloteatterin toimivuuden arviointi Palotutkimuksen päivät 2015 Jukka Vaari ja Tuula Hakkarainen Tausta Paloteatteriin hankittiin savukaasujen analysointilaitteisto

Lisätiedot

Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen:

Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen: Liite S2: Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen: Narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssia koskeva arviointitutkimus

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu -

IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - MUISTIVIIKKO 2016 IKÄIHMISTEN TURVALLINEN ARKI - Ennakoi ja varaudu - 17 Ikäihmisten asumisturvallisuus vinkkejä turvallisuuden parantamiseen Palotarkastaja Eerik Virtanen, Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Yritysturvallisuuden, T-110.5690 Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Kirjan tiedot Turvallisuusjohtaminen Pertti Kerko ISBN 952-451-0413 PS-kustannus Aavaranta-sarja no. 49, v.2001 Sivuja 368 Hinta ~50 eur

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Tampere 9.11.2016 Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.09.2016 Sivu 1 / 1 2502/2016 10.04.00 Kaupunginhallitus 211 20.6.2016 Valtuusto 104 22.8.2016 122 Valtuustokysymys konttirakentamisesta eli konttitalojen mahdollisuudesta yhtenä asuntopulan

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuria kehittävä valvonta TuKeVa II -tutkimushanke väliseminaari Keskuspelastusasema Helsinki Anne Koivisto

Turvallisuuskulttuuria kehittävä valvonta TuKeVa II -tutkimushanke väliseminaari Keskuspelastusasema Helsinki Anne Koivisto Turvallisuuskulttuuria kehittävä valvonta TuKeVa II -tutkimushanke 28.3.2012 väliseminaari Keskuspelastusasema Helsinki Anne Koivisto 1 Mikä on TuKeVa II? PSR-avustuksella toteutettava Turvallisuuskulttuuria

Lisätiedot

Industrial Fire Protection Handbook

Industrial Fire Protection Handbook Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Antti Nilsson 5.10.2005 Industrial Fire Protection Handbook toinen painos vuodelta 2002 käsittelee

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn työryhmäraportin lähtötiedot Pelastuslaitoksien näkemyksiä ja kehittämistarpeita kartoitettiin

Lisätiedot

PASTORI-PROJEKTI. Paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut

PASTORI-PROJEKTI. Paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut PASTORI-PROJEKTI Paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut Älykkään liikenteen liiketoimintamallien ja toteutusratkaisujen kehittäminen Matti Roine ja Raine Hautala,

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 valtakunnallisten hankkeiden tilaisuus Sivu 1 Valtakunnalliset hankkeet

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Pelastuslain uudistaminen. Kirsi Rajaniemi

Pelastuslain uudistaminen. Kirsi Rajaniemi Pelastuslain uudistaminen Kirsi Rajaniemi Pelastuslain uudistamishanke Hallituksen esitys: luonnos lausunnolle 2.11.2009 eduskuntaan maaliskuu 2010 laki voimaan tammikuu 2011 Lausuntopyyntö: www.intermin.fi/suomi/pelastuslaki

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN

PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN TIIVISTELMÄ Kati Tillander, VTT ja Esa Kokki, Pelastusopisto Vuonna 2006 toteutettiin yhteistyössä VTT:n, Pelastusopiston sekä 12

Lisätiedot

Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA

Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA 1. Mitä aikomuksia on viime vuosina ollut? Joensuun seudun LJS-aiesopimus

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 platform VTT:n, VATT:n, GTK:n ja METLA:n yhteishanke

Low Carbon Finland 2050 platform VTT:n, VATT:n, GTK:n ja METLA:n yhteishanke Low Carbon Finland 2050 platform VTT:n, VATT:n, GTK:n ja METLA:n yhteishanke Tekesin Tie kestävään talouteen ohjelma Tiina Koljonen VTT Technical Research Centre of Finland 2 Low Carbon Finland 2050 platform

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke, Oriveden kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, PL 7 (Keskustie 26) 35301 ORIVESI

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke, Oriveden kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, PL 7 (Keskustie 26) 35301 ORIVESI , Oriveden kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, PL 7 (Keskustie 26) 35301 ORIVESI 2 PERHETYÖN KÄYNTIEN TILASTOINTI Perhetyön käynnit tilastoidaan asiakasperheessä käynnin syyn mukaisesti. Tilastointi tehdään

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus

Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus Anne Kauhanen-Simanainen Seminaari JHS 189 Avoimen tietoaineiston käyttölupa-suosituksesta 25.3.2015 Julkinen data saataville - taustaa Valtioneuvoston

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

Suomen asunnottomuusstrategia Kansainvälinen arvio

Suomen asunnottomuusstrategia Kansainvälinen arvio Suomen asunnottomuusstrategia Kansainvälinen arvio Nicholas Pleace, Dennis P. Culhane, Riitta Granfelt ja Marcus Knutagård Onnistumiset pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisessä Pitkäaikaisasunnottomuuden

Lisätiedot