MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2013"

Transkriptio

1 MUISTIO MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2013 Aika: Torstaina klo Paikka: MTI214 Läsnä: Tarja Tammia, RAMK, pj. (klo 14 saakka) Mikko Vehkaperä, MTI, siht. (varapj.) Riitta Karusaari, LAMO (klo 14 saakka) Matti Liimatta, RAMK Teija Tekoniemi-Selkälä, RAMK (klo 14 saakka) Maria Hakkarainen, LaY Sarita Koivuranta, RAMK (klo 14 saakka) Nanna Hallikainen, LaY (klo 14 saakka) Eila Linna, MTI (klo 14 saakka) Päivi Sassi, Oppiva matkailu 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleiksi kokoukseen. Mukaan oli kutsuttu myös Päivi Sassi, joka tekee gradua MTI:n koulutusyhteistyöstä Oppivan matkailun hankkeeseen ja myös artikkelia Oppivan matkailun loppujulkaisuun. Monet kokouksen osallistujista joutuivat poistumaan noin klo 14:n aikoihin toisiin palavereihin ja opintoihin, mutta kokous pidettiin kuitenkin loppuun Mikon vetämänä. 2. Tilannekatsaukset Meneillään olevia hankehakemuksia oli käsitelty kattavasti edellisessä koulutustiimin kokouksessa eikä niitä käyty enää uudelleen läpi. Tilannetietona tuotiin esiin, että MIT:n kansainvälistymishanke oli menossa myös alueelliseen hakuun ja partnereina ovat Luulajan ja Piitimen yliopistot. Hööliys-hankkeen hakemus oli peruttu, koska se ei ollut ollut menossa läpi. Hakemusta muokataan ja se jätetään ESR-hakuun loppukeväästä. Tarkoituksena on hakea rahaa esiselvityksen tekemiseen. Kulttuurimatkailun tuotteistamisesta oli suunnitteilla tehdä myös esiselvitys. Projektissa on mukana mm. Suomen kulttuurirahasto, taidetoimikunta ja Lapland Hotels. Projektissa on tarkoitus selvittää, miten kulttuuri- ja matkailutoimijat saataisiin yhteen molempia hyödyttävällä tavalla. Esiselvitystä varten oli haettu avustusta OKM:stä. MTI:n palvelutoiminnan kehittämishanke oli jätetty hakuun kokouspäivänä. Hankesuunnitelma oli todella laaja ja siihen olikin saatu tiivistyskommentteja oppilaitoksilta. Suunnitelma ei ole vielä kiveen hakattu, vaan jos rahoittaja suhtautuu hankkeeseen positiivisesti, voidaan hankkeen tavoitteita ja toimenpiteitä vielä tarkentaa.

2 Suunnitteilla oli myös Oppivan matkailun jatkohanke eli hanke, jossa pilotoituja toimintatapamalleja voitaisiin levittää laajemmalle ja sitoa strategiseen kehittämiseen. Keskusteltiin paljon myös yleisesti hanketoiminnasta. MTI:n panos talosta ulospäin on vielä osittain vaatimatonta. Esim. Haaga-Helia tekee ahkerasti omia selvityksiään ja tarjoaa palvelujaan Tunturi-Lapin alueella. MTI:n pitäisi pystyä vastaamaan tarjoamalla vielä parempia palveluja. Yrityksistä päin tuskin tullaan kyselemään Instituutista, vaan meidän pitäisi olla itse aktiivisia. Oma osaaminen pitäisi pystyä paketoimaan houkutteleviksi kokonaisuuksiksi ja saada sitä kautta levitettyä kentälle koko Lapin alueelle. Johtoryhmässä oli asiaa jo käsitelty ja siihen panostettaneen jatkossa enemmän. Taloon tarvittaisiin enemmän myös TEKES- ja SA-hankkeita. Ideoita ja ajatuksia tulisi kerätä henkilöstöltä laajemmin. Lähtökohtana tulee olla osaamisesta ja innostumisesta kumpuava hyvä sisältö, ylhäältä päin ideoita ei voi määrätä. Voitaisiin järjestää ideointiworkshop esim. keväälle suunnitellun strategiatyöpajan yhteyteen. Tuotekehityksen yhteistoteutuksesta oli käyty keskusteluja eri foorumeilla. Yliopiston puolella opetussuunnitelmat uudistuvat, mutta tuotekehitystä tullee jossakin muodossa myös uuteen opsiin, samoin RAMK:ssa. LAMO:ssa Päivi oli keskustellut yhteistoteutuksen mahdollisuuksista. Käytännön suunnittelu pitäisi nyt saada käyntiin. Heidi Kaihua koordinoi asiaa hiihtoloman jälkeen. Mikko esitteli viestinnän kuulumisia lähinnä opiskelijarekrytoinnin osalta. Koulutusesite oli viittä vaille valmiina, ja mainostoimiston toivottiin viimeistelevän sen piakkoin. Opoille oli suunniteltu lähetettäväksi infopaketit MTI:sta, mutta niitä ei voida lähettää, ennen kuin koulutusesite valmistuu. Kun ne saadaan, mietitään vielä paras ajankohta pakettien lähettämiselle (kevät/syksy). Koulutuksen esittelyvideot olivat myös lähes valmiina ja niitä päästään pian käyttämään. MTI:n road show toteutettaneen uudestaan kevään 2013 aikana Lapin ja Oulun läänin alueella. Tarkoitus on jatkaa niitä jatkossakin noin pari kertaa vuodessa ja laajentaa vierailuja myös Etelä-Suomen valittuihin lukioihin. Rekrytointiin oli nimetty viestintätiimi (LAMO-RAMK-LAY), jolle vastuuta on myös jaettu tiedottajan lisäksi. RAMK:n puolelta oli nimetty myös muita opettajia markkinoinnin vahvistamiseen. Kokonaiskoordinointi on silti vielä heikohkolla pohjalla, sillä esim. tiedottajalla ei ole olemassa nimettyä varahenkilöä. Keskusteltiin myös muista viestintäasioista. MTI:n blogi oli valmiina avattavaksi, kunhan johtajalta saadaan sinne ensimmäinen kirjoitus. MTI:n intra oli myös vihdoin valmistumassa. Intraan saataneen myös toimivat vuosikellot ja kalenterit. Nettisivujen kääntäminen englanniksi ja sivuston päivitysvastuiden määrittely olivat vielä kesken. Mikko ja Jaana aikoivat laittaa asian eteenpäin maaliskuun aikana. MTI:n diplomi oli valmiina, mutta sille pitää etsiä vielä sopiva paperi. Paperiasia pyritään hoitamaan mahdollisimman pian. Todettiin myös, että MTI:iin tarvitaan nopeasti päivitetyt esittelymateriaalit, joita voi käyttää esim. vierailuilla ulkomaisissa oppilaitoksissa. Tarja ottaa viestintään yhteyttä materiaalin päivittämisestä. Jaanan sijainen palkattaneen lähiviikkoina. 3. Yhteisten opintojen arviointikehikko Teija oli esittelemässä arviointikehikkoja, joilla opiskelijoiden suorituksia on kursseilla arvioitu. Eri malleja on ollut käytössä mm. tuotekehityk-

3 sen, Destination Managementin ja ylemmän amk:n opintojaksoilla. Keskusteltiin, että yhteistoteutuksissa voisi olla hyvä ottaa käyttöön joku yhtenäinen pohja. Näin olisi olemassa joku minimitaso arviointipalautteen antamiseen. Palautteen laajentaminen, eri mallien rinnakkaiskäyttö (esim. kyvyt.fi-portfolio, arviointikeskustelut) tai mallin ottaminen käyttöön muissa opinnoissa jää oppilaitosten mietittäväksi. Tuotekehityksen kurssilla laadittua lomaketta (liitteenä) pidettiin selkeimpänä. Sen arviointikriteerit oli laadittu yhdessä toimeksiantajan kanssa ja muodostuvat yhdeksästä kriteeristä. Kustakin kriteeristä annetaan opiskelijalle pisteet sekä tarkentava palaute, miksi on annettu kyseiset pisteet. Malli on riittävän yksinkertainen ja lyhyt (noin yksi A4), mutta antaa kuitenkin opiskelijalle selkeän palautteen. Sovittiin, että kyseinen malli otetaan käyttöön kaikissa yhteistoteutuksissa. Kriteerit voivat vaihdella opintojaksoittain ja tarvittaessa myös oppilaitoksittain opintoihin osallistuvilla eri oppilaitosten opiskelijoilla, mutta formaatti pidetään kuitenkin yhtenäisenä. Lisäksi sovittiin, että kandidaatintutkielman ja amk:n opinnäytetyön arviointikriteerejä vertaillaan ja opitaan tarvittaessa toisilta. 4. Palautteet vuoden 2012 yhteisistä opinnoista Teija esitteli palautteita tuotekehityksen, Destination Management- ja Destination Project -opintojaksoista. Pääosin toteutukset olivat saaneet erittäin hyvää palautetta. Toimeksiannot tulivat tosielämästä, mitä oli erityisesti pidetty hyvänä. Palautetta oli kerätty kattavasti ja kaikki palautteet huomioidaan nyt seuraavissa toteutuksissa. Monika tekee myös julkaisua tuotekehityskurssin kokemusten perusteella. Kriittistä palautetta olivat saaneet lähinnä aikataulusähläykset ja muut käytännön ongelmat. Kilpailuelementistä tuotekehityksen kurssilla ei ollut pidetty ja se on jätetty nyt pois. Destination Managementin aloitusta siirretään myöhäisemmäksi, jotta myös kansainväliset opiskelijat ehtivät mukaan. Destination Project -jaksossa suunnattaneen tänä vuonna Murmanskiin. Yhteistoteutuksissa olisi huomioitava kurssista aiheutuvat kulut, miten ne jaetaan tasapuolisesti oppilaitosten kesken. Yhteinen linjaus tarvitaan myös asiantuntijapalkkioiden maksamiseen. Kursseilla tarvitaan kuitenkin asiantuntijoita koko konsernista, omin voimin niitä on hankala vetää. Hallinnon tulee miettiä näihin yhteiset pelisäännöt. Mietittäväksi jäi vielä myös Destination Managementin nimi jatkossa, onko se yliopistossa sama kuin RAMK:ssa (Developing Destination Experiences), vai käytetäänkö eri nimeä (Marketing and Managing Destinations). Koska on kyse samasta kurssista, olisi suotavaa käyttää samaa nimeä. Minnin ollessa estynyt Mikko esitteli Tapahtumamatkailun opintojakson palautteet. Toteutus oli ollut hyvin haastava, koska opiskelijoilla oli niin erilaiset taustat. Kokonaisuudessaan kurssi oli silti onnistunut mainiosti ja kokonaisarvosanaksi oli muotoutunut 3,8 (asteikolla 1-5). Palautetta oli kurssilla kerätty useaan otteeseen kurssin aikana ja sen jälkeen. Moniulotteisesta yhteistyöstä oli pidetty hyvin paljon, samoin käytännön työskentelystä festivaalilla. Kehitettävää löydettiin esim. intensiiviviikosta, joka voisi olla vähemmän luennointia ja enemmän ryhmälähtöistä oppimista ja myös muualla kuin yhdessä luentosalissa. Kyseisiin seikkoihin kiinnitetäänkin seuraavassa toteutuksessa huomiota. Eniten kehitettävää löytyi kuitenkin kehittämistehtävästä, joka tulee jatkossa laatia ja ohjeistaa entistä tarkemmin siten, että kunkin oppilaitoksen omien osaamistavoitteiden täyttyminen voidaan sitä kautta varmistaa. Tapahtumamatkailun kurssia jatketaan myös tulevina vuosina ja kaikki palautteet otetaan huomioon. Kurssiin vastuutetaan tulevina vuosina opettajat

4 myös LAMO:sta ja RAMK:sta. Yliopisto tarjoaa kurssia valinnaiseksi opinnoksi myös Matkailualan verkostoyliopiston tarjontaan. Mikko kertoi myös matkailuoikeuden yhteistoteutuksen palautteista. Luentopaketti oli ollut osallistujille todella haasteellinen, sillä lähipäivinä asiaa oli tullut jopa 8 tuntia päivässä. Luennoitsijat olivat kuitenkin olleet todella hyviä ja opiskelijat olivat kiitelleet asiantuntemusta. Hyvänä oli pidetty myös Matkailuoikeuden kirjaa oheismateriaalina. Kritiikkiä oli tullut lähinnä aikatauluista, joita jouduttiin muuttamaan vielä viime metreillä luennoitsijavaihdosten myötä. Kurssin jatko oli vielä avoin, sillä kurssilla opettaneet RAMK:n opettajat eivät ole jatkossa enää käytettävissä. Toisaalta kurssi säilyy yliopiston opetussuunnitelmassa ja ylemmän amk:n puolella sitä on jo totuttu pitämään RAMK:n vahvuutena (osallistujia myös muista amk:ista). Myös elinkeinossa olisi tarve vastaavalle kurssille. Toteutusmallit täytyy ratkaista hyvissä ajoin kevään 2013 aikana. Veikko Kärnä oli kertomassa projektien johtamisen kurssin kokemuksista. Kolmas toteutus oli juuri meneillään. Edellisen vuoden palautteet esim. luentojen päällekkäisyydestä ja ryhmätöiden järjestämisestä oli otettu huomioon tämän vuoden toteutuksessa. Nyt kurssilla oli ensimmäistä kertaa oikeat toimeksiannot Arctic Power -yrityksestä. Toimeksiantoihin vastataan sekaryhmissä, joissa on eritaustaisia ja eri-ikäisiä opiskelijoita. Yliopisto-opiskelijat ovat selkeästi nuorempia ja kokemattomampia kuin ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Erilaisuus tuo rikkautta ryhmiin, mutta asettaa haasteita ryhmän johtamiselle. Monille olikin tullut yllätyksenä, että kurssilla joutui oikeasti johtamaan projekteja. Toisaalta ryhmät olivat olleet hyvin opettavaisia. Kurssilla oli käytetty myös vertaisarviointia, joka oli monille opiskelijoille ollut uusia asia, mutta myös sellainen, johon ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijan täytyy pystyä, vastaavia taitoja tarvitaan myös työelämässä. Kurssin jatko oli vielä hieman avoinna, sillä vaikka se säilyy opetustarjonnassa, tulee miettiä sen opettaminen KOTA-menetelmällä. Jos ryhmä on suuri, tarvitaan paljon tuutoreita. Asia pitää ratkaista kevään 2013 aikana. Maria kertoi matkailun menetelmäkesäkoulun kokemuksia elokuulta Kesäkoulu oli perustettu pääosin kolmesta syystä: menetelmätieteiden laitoksen lakkauttaminen ja opintojen väheneminen, lukukausien jatkaminen ja amk:n opettajien toive täydennyskoulutuksesta. Kesäkoulun ensimmäinen toteutus oli onnistunut pääasiassa hyvin. Ajoituksesta ja intensiivitoteutuksesta oli erityisesti pidetty, samoin luennoitsijoista. Kehitettävää oli jäänyt aineiston käsittelyn harjoituksiin, esim. aineistoja oli liian monta, joista valita; yhdestä olisi ollut helpompi keskustella yhdessä. Myös analyysiin oli toivottu enemmän panostusta, samoin kvantitatiivisiin menetelmiin tarvittaisiin oma analyysiryhmä. Kehittämistoiveet otetaan huomioon seuraavaa toteutusta suunniteltaessa. Kesällä 2013 järjestetään vielä yliopiston ja MTI:n sisäinen kurssi, seuraavalle vuodelle suunnitellaan kesäkoulun kansainvälistämistä. Kohderyhmänä ovat edelleen maisterivaiheen opiskelijat (sekä jatko-opiskelijat) ja ramk:n opettajat, jotka ohjaavat opinnäytetöitä. Mikko kertoi lyhyesti projektiopintojen yhteistoteutuksista. Eri oppilaitosten opiskelijoita yhdistäviä projektiopintoja oli suoritettu MTI:n markkinointikyselyyn, Case Ounasvaaraan, Dublinin suurlähettiläsvastaanottoon, Levin maailmancupiin, IT-päivien kokousavustukseen ja matkailukoulutuksen verkostopäiviin liittyen. Pääosin projektit olivat menneet hyvin ja opiskelijat olivat pitäneet käytännön tehtävistä ja työskentelystä sekaryhmissä. Haasteena on kuitenkin saada opiskelijoita mukaan projekteihin. Yhdessä voitaisiin tehdä enemmänkin. Myös LA- MO:n opiskelijoiden mukaansaaminen on erittäin haastavaa. Projek-

5 tiopintojen toimivuuden lisäämiseksi projektien tiedotusta ja ohjausta oli jo syksystä 2012 alkaen terästetty aiemmista vuosista, mutta edellä mainittuihin haasteisiin vastaamiseksi niitä voisi edelleen kehittää. Projektiopintojen kokonaisuus mietitään kuntoon kevään 2013 aikana. 5. Alumniasiat Minna Sipponen ja Salla Jutila olivat kertomassa alumniasioiden terveisiä. Ensimmäinen Action Plan oli valmistunut (liitteenä). Suunnitelmassa kerrotaan vuoden 2013 toiminnoista ja kehittämiskohteista. Alumneja oli houkuteltu liittymään MTI:n alumnirekisteriin, jonka kautta voidaan pitää aktiivisemmin heihin yhteyttä. Ilmoittautumisen kautta saadaan myös tietoon, minkälaisesta yhteistyöstä (esim. luennointi, harjoittelut, kummiyritykset, kehitysprojektit) alumnit ovat kiinnostuneita. Tarkoitus on sitä kautta liittää alumnit myös osaksi MTI:ssa käyttöönotettavaa asiakkuudenhallinta (CRM) -järjestelmää. Suuremmat alumnitilaisuudet järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja niihin lähetetään kutsu kaikille valmistuneille, ei pelkästään rekisteriin liittyneille. Näin rekisteriä pyritään entisestään laajentamaan. Rekisteristä oli tulossa myös englanninkielinen versio. Rekisteriin liittyneille lähetään uutiskirje pari kertaa vuodessa sekä muita ajankohtaisia infoja. Alumnitoiminnalla on myös omat facebook-sivut. Kevään alumnitilaisuus järjestetään ja teemana on vastuullisuus. Syksyn tilaisuus järjestetään rekrymessujen yhteydessä todennäköisesti Jatkossa olisi hyvä pitää tilaisuudet vuosittain suurin piirtein samaan aikaan, jotta alumnit tietävät varautua. Alumnipäivän voisi pitää joskus muuallakin, esim. Helsingissä, sillä monet valmistuneet asuvat Etelä-Suomessa. LAMO:n liittymistä alumnitoimintaan oli mietitty, mutta se edellyttää vielä jatkosuunnittelua. LAMO:sta valmistuneita on tuhansia ja heidän tavoittaminen voi olla vaikeaa. Kulttuuria alumnitoiminnasta ei myöskään ole olemassa, joten sen käynnistäminen vie aikansa. Kevään alumnipäivään oli kuitenkin tulossa puhuja LAMO:sta. Tärkeäksi nähtiin nyt myös tiedon levittäminen talon sisällä, jotta alumnitoiminnasta tulisi osa normaalia toimintaa. On myös tärkeää, että lupauksista pidetään kiinni. Kun nyt on sanottu, että tilaisuuksia järjestetään ja alumneihin ollaan yhteydessä, täytyy myös varmistaa, että niin todella tehdään. 6. Työharjoittelun synergia Ammattikorkeakoulussa opintoihin tulee jo asetuksen perusteella sisältyä pakollinen ammattitaitoa edistävä harjoittelu. MTI/RAMK:n osalta harjoittelun koordinointia on kehitetty viime vuosien aikana. Nykyisellään toimii kolme harjoittelukoordinaattoria, joiden kautta kaikki harjoittelut menevät. Opiskelijat hankkivat ja suunnittelevat itse harjoittelunsa, mutta hyväksyttävät ne koordinaattoreilla. Ennen harjoittelua järjestetään klinikat, joissa harjoitteluasioita käydään läpi. Koordinaattorit eivät kulje harjoittelupaikoissa, mutta pitävät toki yhteyttä niihin muutoin. Koordinaattoreilla on olemassa myös kontakteja, joiden kautta harjoittelupaikkoja voidaan hankkia, jos opiskelija ei itse sellaista löydä. Yleensä ei ole kuitenkaan ollut ongelmia löytää harjoittelupaikkoja. Harjoittelusta laaditaan raportti. Tarkoitus on erityisesti syventävässä harjoittelussa opetella vastuu- ja esimiestehtäviä. Useat saavat harjoittelusta myös opinnäytetyön aiheen.

6 Ammattikorkeakoulun prosessi on hiottu hyvin toimivaksi. Yliopisto oli nyt miettimässä tapoja, joilla pakollinen harjoittelu voitaisiin syventävissä opinnoissa järjestää. Harjoittelu tulee pakolliseksi syksystä 2014 alkaen. Ammattikorkeakoulun hyviä käytäntöjä kannattaa hyödyntää. Yliopiston vastuuhenkilön olisi hyvä liittyä koordinaattorien porukkaan, jolloin voidaan hyödyntää laajempaa osaamista ja kontakteja. Suunnittelu tulee aloittaa viimeistään syksyllä 2013, jotta syksyn 2014 alussa olisi selvät toimintamallit olemassa. 7. Muut asiat Ei muita asioita. Muistion laati Mikko Vehkaperä

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti yhteiset toiminnot

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti yhteiset toiminnot Liite 8. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti yhteiset toiminnot Strateginen yhteistyö Määrällinen toiminnankuvaus Laadullinen toiminnankuvaus Johtokunta Kokouksia 2 Johtokunta koostuu taustaorganisaatioiden

Lisätiedot

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2013

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2013 MUISTIO 4.4.2013 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2013 Aika: Tiistaina 19.3.2013 klo 9.00 Paikka: MTI214 Läsnä: Tarja Tammia, RAMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Päivi Niska, LAMO Leila Rautio, RAMK (kohdasta

Lisätiedot

Toimenpiteet ja tulokset v. 2017

Toimenpiteet ja tulokset v. 2017 TUTKINNON SAANTI ja OPINTOJEN LÄPÄISY Opiskelijapalautteen aktiivinen läpikäynti 1 krt/vuodessa ja kehittämistoimista sopiminen ssä sekä opiskelijoille tiedottaminen / prosessi Opiskelijapalautteen kehittyminen

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 2/2013

Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 2/2013 Pöytäkirja 8.4.2013 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 2/2013 Aika: Maanantai 8.4.2013 klo 13.00 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim, johtoryhmän

Lisätiedot

Lähtökohta No Ordinary Projects

Lähtökohta No Ordinary Projects Ennakointi ja tuotekehitys TKI-toiminnan arjessa Sanna Kyyrä, projektipäällikkö, MTI Ennakoinnista kilpailukykyä Lapin matkailulle -hanke Teija Tekoniemi-Selkälä, lehtori, MTI Matkailukoulutuksen verkostopäivät

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

LAPIN AMK MTI TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ: Yhteiset pelisäännöt. Opetustoiminta:

LAPIN AMK MTI TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ: Yhteiset pelisäännöt. Opetustoiminta: 23.9.2015 LAPIN AMK MTI TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ: Yhteiset pelisäännöt Opetustoiminta: Vierailut - Henkilöstön ja opetusryhmien vierailut työelämän kohteissa - Oppilaitoksen mahdollista kustantaa tarjoilut ja

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2014

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2014 MUISTIO 30.4.2014 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2014 Aika: Tiistaina 22.4.2014 klo 9.00 Paikka: MTI214 Läsnä: Tarja Tammia, RAMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Päivi Niska, LAMO Alexandra Lindqvist,

Lisätiedot

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Ilmoittautuneita: 2000 / 78 2001 / 83 2002 / 87 2003 / 72 2004 /

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA P8315SJ Yhteisöpedagogi ylempi Opiskelijan nimi: OPINTOJEN ETENEMINEN OPINTOJAKSOITTAIN YDINOSAAMISEN OPINTOJAKSOT, 30 op Nuorisokasvatuksen muuttuvat toimintaympäristöt

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Opetuksen johdon foorumi

Opetuksen johdon foorumi Opetuksen johdon foorumi 6.6.2017 helenatompuri Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto www. t y y l i h a n

Lisätiedot

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2015

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2015 MUISTIO 12.6.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2015 Aika: Tiistaina 26.5.2015 klo 9.00 Paikka: MTI164 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Minni Haanpää, LaY Asta Alatossava,

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Muistio Ohjausryhmän kokous 4/2017 23.5.2017, kello 9.30-14.30 Paikka: Kaupungintalo (neuvotteluhuone Havukoski) Asematie 7, 01300 Vantaa Osallistujat: Kimmo Heinonen, Helsingin

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

1. Väliaikainen puheenjohtaja Katri Halonen avasi kokouksen klo Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1. Väliaikainen puheenjohtaja Katri Halonen avasi kokouksen klo Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tuottaja2020 -projektin ohjausryhmän kokous Aika 28.11.2011 klo 13-15 Paikka Metropolia, Bulevardi 31 (Kollegiosali) Läsnä Katri Halonen (Metropolia) Tanja Juntto (Metropolia) sihteeri Anna-Maria

Lisätiedot

Opetussuunnitelma alkaen

Opetussuunnitelma alkaen Opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Ennen 1.8.2015 aloittaneet siirtyvät opiskelemaan 1.8.2015 jälkeen uusien tutkinnon perusteiden mukaan. Muutosta ohjaavat lainsäädäntö ja asetusmuutokset sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO PÄIVÄOPISKELU HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 5/2015

Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 5/2015 Pöytäkirja 11.12.2015 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 5/2015 Aika: Perjantai 11.12.2015 klo 8.30 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ohjaus työelämään 29.10.2014 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus Kyamkissa Periaatteena opiskelijalähtöisyys

Lisätiedot

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2014

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2014 MUISTIO 19.9.2014 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2014 Aika: Tiistaina 16.9.2014 klo 9.00 Paikka: MTI164 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Juha-Matti Aho, Lapin AMK Minni Haanpää,

Lisätiedot

Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 3/2015

Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 3/2015 Pöytäkirja 28.8.2015 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 3/2015 Aika: Perjantai 28.8.2015 klo 8.30 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim puheenjohtaja

Lisätiedot

Työn opinnollistamisen vertaisarviointi

Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Alustavia tuloksia, Oamk 1 Etunimi Sukunimi Opinnollistamisen tavoitteiden toteutuminen Opinnollistamisen tarkoitus ja tavoitteet on joissakin ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Oheisessa liitteessä on määritelty lyhyesti, millaiset kehittämistoimet hankerekisteriin laitetaan, ja mitä rekisterikenttiin on tarkoitus kirjata.

Oheisessa liitteessä on määritelty lyhyesti, millaiset kehittämistoimet hankerekisteriin laitetaan, ja mitä rekisterikenttiin on tarkoitus kirjata. 09.12.2015 1 (5) n käyttöönotto Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä tehdään paljon hyvää kehittämistyötä eri vastuualueilla ja yksiköissä. Laajan kehittämistyön näkyväksi tekemisen

Lisätiedot

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Viestintä tukee muutosta

Viestintä tukee muutosta Viestintä tukee muutosta Johdon seminaari 21.3. Viestintäasiantuntija Heidi Mäenpää HS AMIKSESTA SANOTTUA VIESTI KOHDERYHMÄN MUKAAN Sisäiset kohderyhmät (opettajat ja muu henkilöstö, opiskelijat) Ulkoiset

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖ TOIMINTAOHJE 1 (7) opinnäytetyöryhmä. Hyväksyjä. Pertti Puusaari. Rehtori lähtien. Voimassa

OPINNÄYTETYÖ TOIMINTAOHJE 1 (7) opinnäytetyöryhmä. Hyväksyjä. Pertti Puusaari. Rehtori lähtien. Voimassa 1 (7) OPINNÄYTETYÖ Laatija Ylläpitäjä opinnäytetyöryhmä vararehtori Hyväksyjä Pertti Puusaari Rehtori Voimassa 1.9.2016 lähtien Organisaatio Toiminta HAMK x Koulutus x HAMI TKI-toiminta Yhteiset palvelut

Lisätiedot

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,

Lisätiedot

SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT

SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT AMKPEDA verstas Turku 4.11.2015 Lähtökohdat: Työelämän osaamisvaatimukset SeAMKin omat

Lisätiedot

2. VIESTINTÄRYHMÄ JA KREODIN TOIMITUSKUNTA 2013 2014. AMKIT-konsortio on päättänyt 9.1.2013 viestintäryhmän ja Kreodin toimituskunnan kokoonpanosta.

2. VIESTINTÄRYHMÄ JA KREODIN TOIMITUSKUNTA 2013 2014. AMKIT-konsortio on päättänyt 9.1.2013 viestintäryhmän ja Kreodin toimituskunnan kokoonpanosta. AMKIT-KONSORTIO MUISTIO Viestintäryhmä ja Kreodin toimituskunta 29.1.2013 AIKA 14.1.2013 klo 10.10-15 PAIKKA Tikkurila, Ratatie 22, tila A406 Kutsutut Hanna Lahtinen, pj Hanna-Riina Aho, etäyhteydellä,

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja

Lisätiedot

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2015

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2015 MUISTIO 17.4.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2015 Aika: Tiistaina 31.1.2015 klo 9.00 Paikka: MTI328 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Ari Kurtti, Lapin AMK (kohdat 1 4)

Lisätiedot

Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR

Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta ESR Kaakkois-Suomen ELO-seminaari 26.3.2015 Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö Projektin tavoitteet Projektin tavoitteena on rakentaa Saimaan

Lisätiedot

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Osaamisen tunnistamisen hakeminen_ohje opiskelija_20161219 19.12.2016 PM, EN Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Hakuaika Ahot-hakuaika on viimeistään elokuussa seuraavaa

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen 02.11.2018, Liisa Vanhanen-Nuutinen Perinteinen 55,8 % Monet väylät opintoja vastaaviin tehtäviin Työelämän kautta 10,6 % Toista

Lisätiedot

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Prof. Maria Kääriäinen, lokakuu 2017 Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 5/2014

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 5/2014 MUISTIO 11.11.2014 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 5/2014 Aika: Tiistaina 4.11.2014 klo 9.00 Paikka: MTI214 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Anne Petrelius, LAMO Netta Syrjä,

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma VUOSISUUNNITELMA 2017 2018 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 69 opiskelijaa - musiikkiopisto 520 opiskelijaa - musiikkileikkikoulu 520 opiskelijaa -

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,

Lisätiedot

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2015

MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2015 MUISTIO 2.10.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2015 Aika: Tiistaina 23.9.2015 klo 9.00 Paikka: MTI328 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. (kohdasta 3) Mikko Vehkaperä, MTI, siht. (pj. kohdat 1-2) Minni

Lisätiedot

HARJOITTELUN YLEISINFO, OSA 2 TOIMINTATERAPIAN TUTKINTO- OHJELMA

HARJOITTELUN YLEISINFO, OSA 2 TOIMINTATERAPIAN TUTKINTO- OHJELMA HARJOITTELUN YLEISINFO, OSA 2 TOIMINTATERAPIAN TUTKINTO- OHJELMA Opiskelijalle tärkeää tietoa 1. Rikostaustaote 2. Rokotukset kuntoon 3. Hyvät työelämätaidot 4. Vakuutusasiat 1. Rikostaustaote Rikostaustaote

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

AHOT-toiminta TAMKissa

AHOT-toiminta TAMKissa AHOT-toiminta TAMKissa AHOT voi jonain päivänä olla kilpailuvaltti! Hanna Saraketo Koulutuspäällikkö, liiketoiminta ja palvelut yksikkö, liiketalouden ja matkailun koulutusohjelmat, Ikaalisten toimipiste

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista

Lisätiedot

Haaga-Helia. Suuri, elinkeinoelämään vahvasti kytkeytyvä, kansainvälinen, yksityinen ammattikorkeakoulu. Opiskelijoita

Haaga-Helia. Suuri, elinkeinoelämään vahvasti kytkeytyvä, kansainvälinen, yksityinen ammattikorkeakoulu. Opiskelijoita Haaga-Helia Suuri, elinkeinoelämään vahvasti kytkeytyvä, kansainvälinen, yksityinen ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 10 500 Henkilökuntaa 700 2 AMK-OPINNOT Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka

Lisätiedot

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Opitaan yhdessä; kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisestä HAAGA-HELIAN ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaaajan koulutusohjelmaan Tiina Laiho ja Teppo Rantala 11.11.2014 Lahden

Lisätiedot

Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia

Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia ESDAN-hanke,yhteenvetoKestäväkehitysTampereenyliopistonopetuksessatyöpajoista. AiraksinenHannajaRaatikainenSaana1.8.2012 Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO

TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen KTK248 INFO TEEMAHARJOITTELU- Sari Harmoinen sari.harmoinen@oulu.fi KTK248 INFO Palkatonta harjoittelua laaja-alaisesti erilaisissa kasvatusalan organisaatioissa (ks. Weboodi) Maisterivaiheen opiskelijoille 408038S

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT. OPO1 kurssi abeille Viherlaakson lukio

JATKO-OPINNOT. OPO1 kurssi abeille Viherlaakson lukio JATKO-OPINNOT OPO1 kurssi abeille Viherlaakson lukio Kurssin vaatimuksia Jakson aikana ei ole lukujärjestyksen mukaisia tunteja. Kurssi muodostuu seuraavista pakollisista osioista: 1. Studia messut 28.-29.11

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola

Opetussuunnitelma. Riikka Leikola Opetussuunnitelma Riikka Leikola Mikä? Korkeakoulun suunnitelma seuraavaksi lukuvuodeksi siitä Mitä kokonaisuuksia koulutusohjelman tutkintoihin kuuluu Mistä kursseista koulutusohjelman opintokokonaisuudet

Lisätiedot

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Lumen 1/2017 ARTIKKELI Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Päivi Honka, FM, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

POST-IT Yliopiston ja neljän ammattikorkeakoulunverkosto (OY, OAMK, KAMK, CentriaAMK, LapinAMK) Toimenpiteet lisäävät työllisten ICT-alan

POST-IT Yliopiston ja neljän ammattikorkeakoulunverkosto (OY, OAMK, KAMK, CentriaAMK, LapinAMK) Toimenpiteet lisäävät työllisten ICT-alan POST-IT Yliopiston ja neljän ammattikorkeakoulunverkosto (OY, OAMK, KAMK, CentriaAMK, LapinAMK) Toimenpiteet lisäävät työllisten ICT-alan korkeakoulutettujen määrää erityisesti Oulun alueella mutta myös

Lisätiedot

Työelämäyhteydet kielten yhteisissä

Työelämäyhteydet kielten yhteisissä Työelämäyhteydet kielten yhteisissä opinnoissa (MKA) Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma Kieli- ja viestintätieteiden laitos JY Sanna Lehtonen Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2.vsk 5.9.2013 Teknillinen tiedekunta 5.9.2013 Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2. vsk Henkilökohtainen opintosuunnitelma opiskelutaidot ehops Mahdollisuus ehopsin tekemiseen

Lisätiedot

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen.

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. JOHDANTO Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. Mallin tarkoituksena on antaa seuraaville toimintapäivän tekijöille ideoita

Lisätiedot

Selvitys Yanzu-verkostossa mukana olevan koulun Kiina-toiminnasta lv. 2011 2012

Selvitys Yanzu-verkostossa mukana olevan koulun Kiina-toiminnasta lv. 2011 2012 Vastaanottaja: Yanzu-hanke / koordinaattori Minna Koskinen Vaskivuoren lukio Virtatie 4, 01600 Vantaa minna.koskinen@eduvantaa.fi Raportti on toimitettava koordinaattorille viimeistään perjantaiksi 18.5.2012.

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Liiketalouden perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT...

Lisätiedot

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Palkkahallinnossa olisi töitä.. Paljonko jäisi opiskeltavaa, kun olen Yritys kasvaa ja pitäisi johtaa Nuoret esimiehet ovat lujilla ja heille

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Esityksen sisältö Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Turun Ammattikorkeakoulu Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Ajankohta 12.09.2019-15.05.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, Turku Hinta 1500 (alv 0%).

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa OSAAMISEN TUNNISTAMINEN (muk. Jäntti 2007) OPPIMISTEOT JA OSAAMISTAVOITTEET: OPPIMISTULOKSINA ARVIOINTI opiskelija opettaja arvioija

Lisätiedot

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa Kielivaranto Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa kansallisesti laaja kieliosaaminen on

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

DOCUMENTA OY PÖYTÄKIRJA 2/2012 <?SN >

DOCUMENTA OY PÖYTÄKIRJA 2/2012 <?SN > OPO-ryhmä 05.10.2012 AIKA 09:00-14:00 PAIKKA Kokkolan Kauppaopisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Yläkoulujen ysiluokkalaisten vanhempainillat 2012 2013 2 2 Vanhempainiltojen aineisto (PowerPoint) sekä

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Parasta kokonaisuus oppilaitosjohdolle

Parasta kokonaisuus oppilaitosjohdolle Parasta kokonaisuus oppilaitosjohdolle Toimeenpanon tukea uudistuvan ammatillisen koulutuksen johtamiseen 2.4.2019 Tieteiden talo, Helsinki OKM Mika Tammilehto ylijohtaja Videotervehdys Parasta päivään

Lisätiedot

4. VERTAISOHJAUS -TYÖRENKAAN AIHEALUEET

4. VERTAISOHJAUS -TYÖRENKAAN AIHEALUEET 4. VERTAISOHJAUS -TYÖRENKAAN AIHEALUEET Vertais-ohjauksen laadunvarmistus Selvitys vertaistuutoroinnista Laadukkaan vertaisohjauksen kriteeristö 4. TULOKSET 1. Selvitys vertaisohjauksesta Suomen ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET Työn opinnollistaminen tarkoittaa, että suoritat opintoja hankkimalla osaamista työtehtävissäsi tai osallistuessasi opintojen aikana muuhun sellaiseen toimintaan,

Lisätiedot

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) Viirinkankaantie Rovaniemi. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viirinkankaantie Rovaniemi

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) Viirinkankaantie Rovaniemi. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viirinkankaantie Rovaniemi Partnerisopimus Osapuolet Finnair Oyj Tietotie 9 01530 VANTAA Y-tunnus: 0108023-3 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) Viirinkankaantie 1 96300 Rovaniemi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viirinkankaantie

Lisätiedot

Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat Johdatus aiheeseen ennakkotehtävän pohjalta

Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat Johdatus aiheeseen ennakkotehtävän pohjalta Koulutuspäivä: VERTAISARVIOINTI JA VERTAISARVIOIJANA TOIMIMINEN Koulutuspäivä 13.2.2012, klo 09.00 16.00 Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa - Apulaisjohtaja Sami Moksunen @SamiMoksunen - Tiedottaja Maija Viitala Valtio Expo 10 vuotta! Valtiokonttori järjesti Valtio

Lisätiedot

Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. - kulma Copyright VirtuaaliAMK 1

Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. - kulma Copyright VirtuaaliAMK 1 Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa - opiskelijan näkökulman kulma 6.11.2006 Copyright VirtuaaliAMK 1 Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN LAATUKRITEERIT

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN LAATUKRITEERIT Tavoitteet Työpaikalla tapahtuvan oppimisen laatukriteerit on suunniteltu työpaikan ja oppilaitoksen yhteiseksi kehittämisen työkaluksi. Niiden avulla työpaikkaohjaaja

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIOLOGIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA OPS 217-22 OPS 214-217 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus 24. 25.8.2010 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön Satu Helmi

AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön Satu Helmi AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön 1.9.2018 28.2.2021 Satu Helmi 22.5.2019 AMKista uralle uraseurantatiedot käyttöön Tavoitteena on luoda YO-sektorin kaltainen toimintamalli alumnien työuran seuraamiseksi.

Lisätiedot