MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 5/2014
|
|
- Armas Pääkkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUISTIO MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 5/2014 Aika: Tiistaina klo 9.00 Paikka: MTI214 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Anne Petrelius, LAMO Netta Syrjä, LAMO Teija Tekoniemi-Selkälä, Lapin AMK Juha-Matti Aho, Lapin AMK 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleiksi kokoukseen. LAMO:sta oli pitkästä aikaa myös opiskelijajäsen paikalla kokouksessa. Yliopiston opettaja- ja opiskelijaedustaja olivat valitettavasti estyneet opetuksen takia. Koulutustiimin kokoukset olisi jatkossa hyvä päättää niin hyvissä ajoin, että ne voidaan huomioida lukujärjestyksiä laadittaessa. Kokouksen jälkeen sovittiin koulutustiimin kokousajat koko seuraavalle vuodelle: keskiviikko klo 9 12 tiistai klo 9 12 tiistai klo 9 12 tiistai klo 9 12 tiistai klo 9 12 tiistai klo Tilannekatsaukset Matkailukoulutuksen verkostopäivät järjestetään kuluvana vuonna Jyväskylässä Olisi hyvä, että MTI:sta olisi paikalla edustus kaikista oppilaitoksista. LAMO:sta olivat lähdössä Jarkko Leinonen ja Jussi Raittimo. Myös Johan oli menossa ja voi edustaa sekä ammattikorkeakoulua että yliopistoa. Yliopiston puolelta Salla Jutila ja ammattikorkeakoulun puolelta Anu Harju-Myllyaho ja Päivi Hanni-Vaara miettivät vielä osallistumistaan; he osallistuisivat mahdollisesti vain toiseen päivään.
2 3. Valmistuneiden palaute Mikko esitteli viimeisimpiä valmistuneille tehtyjä tilastoja. Yliopistolla oli valmistunut raportti vuonna 2012 valmistuneille vuosi valmistumisesta tehdystä kyselystä, ammattikorkeakoulusta uusin raportti oli vuonna 2011 valmistuneille vuosi valmistumisesta tehty kysely. LAMO:n uusin kysely oli tehty keväällä LAMO:ssa vielä opiskelemassa olevat arvioivat sijoittumistaan puolen vuoden päästä valmistumisestaan. Vastanneiden määrä LAMO:n ja amk:n kyselyissä oli todella pieni, mutta joitain suuntaviivoja vastaukset silti antavat. Yliopiston vastausprosentti oli suurempi, mutta vastaajien määrä silti pienehkö (15). Mikon laatima yhteenveto tilastoista on tämän muistion liitteenä. Edelliseen yhteenvetoon (2012) verrattuna yliopiston opiskelijat olivat sijoittuneet huomattavasti enemmän vakituisiin työpaikkoihin, muualle maahan kuin Lappiin ja yksityisen sektorin töihin. Selvästi matkailun maistereille alkaa olla kysyntää myös julkisen sektorin ulkopuolella. Työtehtävät olivat myös monipuolistuneet erilaisten työnantajien myötä. Edelleen suuri osa valmistuneista (erityisesti ammattikorkeakoulun osalta) ei sijoitu koulutustaan vastaaviin töihin, vaan vähemmän vaativiin tehtäviin. Vastaavasti suurin osaa kokee voivansa hyödyntää koulutuksessa oppimiaan asioita töissään vain jonkin verran. Tutkintoihin oltiin kuitenkin pääosin tyytyväisiä ja alalla aiotaan jatkaa tulevaisuudessakin. Keskusteltiin, onko matkailualalla tosiaan välttämättömyys aloittaa koulutustasosta huolimatta aina perustehtävistä vai voisiko MTI tehdä jotain koulutuksen arvostuksen ja työelämävastaavuuden parantamiseksi. Voitaisiin tutkia (esim. kandidaatintutkielmaryhmässä), päätyvätkö valmistuneet kuitenkin muutaman vuoden päästä esimiestehtäviin vai miten ura jatkuu. Kenttäjaksoja ja harjoitteluja paremmin hyödyntämällä ja käytäntöpainotteisia opintoja valitsemalla valmistuneiden pitäisi taitojensa puolesta pystyä toimimaan nopeastikin koulutustasoaan vastaavissa tehtävissä. Näitä opintoja ja HOPSausta tulisi edelleen kehittää, mikäli taitovaje jatkaa olemassaoloaan. Keskusteltiin myös tutkintojen arvostuksesta. Erityisesti ammattikorkeakoulusta valmistuneet kokevat, että työelämässä ei arvosteta restonomin tutkintoa tarpeeksi. Tämä on linjassa sen kanssa, että valmistuneet eivät pääse koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Ala on toisaalta nuori eikä koulutusmalli ole vielä täysin löytänyt uomiaan suhteessa työelmään. Olisi kuitenkin hyvä miettiä, ettemme asian hiljaisella hyväksynnällä tai omalla puheella pidä yllä sellaisia toimintamalleja, jotka eivät välttämättä ole perusteltuja tai ainakaan ainoita oikeita totuuksia. MTI voisi olla tässä arvostuksen kasvattamisessakin edelläkävijä. Toimenpiteitä tulisi pohtia yhdessä esim. koulutustiimissä ja työryhmissä. Raporteissa tuli esiin myös koulutuksen vahvuuksia suhteessa työelämässä tarvittaviin taitoihin. Vahvuuksia olivat erityisesti teoreettinen osaaminen ja viestintätaidot. Sen sijaan alan käytännön osaamista, joustavuutta ja sopeutumiskykyä sekä ongelmanratkaisutaitoja tulisi harjoitella enemmän. Opiskelijat peräänkuuluttavat nykyään monesti joustavuutta opettajilta, mutta myös heidän itse tulisi opetella joustavuuteen, joka kuitenkin työelämässä tulee vaatimuksena vastaan. Opettajat voisivat miettiä, miten opetuksessa voidaan näitä asioita huomioida paremmin. Opiskelijat voivat hankkia käytännön taitoja lisää harjoittelujen tai ristiinvalittavien opintojen kautta. Toisaalta pohdittiin, mitä ovat käytännön taidot esim. yliopisto-opiskelijoilla. Maisterin käytännön taidot ovat esim. kirjoittamisen ja asioiden analysoinnin taidot. Kädentaitojen
3 opettelu ei sen sijaan kuulu yliopiston opetussuunnitelmaan jatkossakaan, vaan niiden taitojen opettelu jää opiskelijan omalle vastuulle. Valmistuneiden raportteja ja niiden käsittelyä pidettiin hyvänä, mutta toivottiin niiden parempaa syklittämistä (vuosittaiseksi) ja vastaajamäärien kasvattamista. 4. Levin kehittämispäivät ja sieltä nousseet kehitysideat Käytiin läpi Levin syyspäivien opetuksen teemaryhmän tuloksia. Yleisesti ottaen työryhmätyöskentely oli toiminut todella hyvin ja keskustelu oli ollut vilkasta ja monipuolista. Lyhyestä ajasta huolimatta oli ehditty käydä monta asiaa läpi eikä kiireen tuntua ollut tullut. Työryhmässä pienryhmät olivat pohtineet yhteisiin opintoihin liittyviä haasteita. Koonti työryhmä keskusteluista on tämän muistion liitteenä. Erityisiksi kehittämisalueiksi oli noussut tiedottaminen, toisiin ja toisten oppilaitoksen käytäntöihin tutustuminen ja aikataulutukset. Syyspäivien jälkeen Tarja, Mikko ja Leena olivat jo käyneet vierailulla LAMO:ssa, jossa oli sovittu seuraavista toimenpiteistä. Kevään ristiinvalittaviin opintoihin ei enää tässä vaiheessa tehdä muutoksia, vaan ne toteutetaan, kuten on aiemmin sovittu. Kehittämistoimet kohdistetaan lukuvuoteen Henkilökunnan yhteinen tapaaminen oli sovittu pidettäväksi klo Tilaisuudessa opettajat kertovat opiskelusta omassa oppilaitoksessa ja opintojaksoilla. Tällä tavoin pyritään tuomaan erilaisia opiskelutapoja kaikkien tietoon, jotta opettajien on helpompi markkinoida ristiinvalittavia opintoja oman oppilaitoksensa opiskelijoille. Myös opiskelijoille pidetään tiedotustilaisuudet LAMO:ssa sekä keväällä että syksyllä. Infoja järjestetään myös korkeakouluissa. Mukaan pyydetään aiemmin ristiinvalittavia opintoja suorittaneita opiskelijoita sekä ristiinvalittavien opintojaksojen opettajia. Levillä nousi esiin myös idea järjestää ristiinvalittavia opintoja toisen oppilaitoksen tiloissa. Jo keväällä osa korkeakoulujen ristiinvalittavista opintojaksoista voidaan järjestää osittain tai kokonaan LAMO:ssa. Levin työryhmässä todettiin myös, että erilaiset tapahtumat, niin osallistumiseltaan yhteiset kuin yhdessä järjestetytkin, ovat hyviä paikkoja tutustumiseen ja yhteistyöhön. Pyritään saamaan ainakin yksi yhteinen tapahtuma / lukukausi. Opiskelijat voivat toimia tapahtuman järjestäjinä. Opiskelijat olisi hyvä saada kohtamaan toisensa myös vapaamuotoisemmin, jolloin yhteisiin opintoihin ilmoittautumisenkin kynnys voisi madaltua, kun toisten kulttuuri on tutumpi. Kutsutaan opiskelijakunnat ja ainejärjestöt miettimään yhteistä happeningia. Ristiinvalittavien tarjonta ja aikataulut lukuvuodelle sovitaan jo helmikuussa 2015, jolloin ne on mahdollista huomioida resursoinnissa ja lukujärjestyksiä laadittaessa. Tarjonta mietitään vastaamaan tarpeita ja strategiaa. Kukin oppilaitos miettii omasta ja toistensa tarjonnasta sopivimmat opintojaksot ristiinvalittaviksi opinnoiksi, minkä jälkeen käydään yhteiset keskustelut helmikuussa. Todettiin yhteisistä toteutuksista, että paljon niissä ei säästä resursseja. Yhteistoteutukset toimivat parhaiten silloin, kun osapuolilta on omat opettajat mukana. Pieniä säästöjä voidaan kuitenkin saada. Mikäli joku kurssi jätetään omasta opsista pois kokonaan ja korvataan se ristiinvalittavalla opinnolla, on säästö selkeämpi. Näin on jo tehtykin ammattikorkeakoulussa.
4 5. Viestinnän terveiset Viestintäsuunnittelija Jaana Ojuva oli kertomassa viestinnän terveisiä. Nettisivut oli uudistettu kesän ja syksyn aikana ja nyt myös englanninkieliseltä puolelta löytyy paljon tietoa Instituutista. Myös englanninkielisellä puolella kuvataan kaikki koulutukset, vaikka niissä ei voisikaan opiskella englanniksi, jotta kokonaiskuva Instituutista välittyy myös kansainvälisille tahoille. Myös ulkoasua toivotaan uusittavaksi, mutta uudistamisprosessi on riippuvainen konsernin toimista (sama sivupohja käytössä). Esitteistä koulutusesitteeseen oli tehty korjauksia ja uutta erää oltiin parhaillaan tilaamassa. Esitteeseen olisi tarpeen tehdä isompiakin sisällöllisiä korjauksia, muuta niihin ehditään vasta keväällä Lisäksi oli päivitetty koulutusohjelmakohtaisia esitteitä. Yleisesitteellä on akuutti päivitystarve, mutta sen kimppuun ei ollut vielä ehditty. MTI:tä käydään edelleen markkinoimassa messuilla ja oppilaitoksissa. Road Show toteutetaan myös tänä vuonna, vaikka sen aloitus olikin hieman viivästynyt. Mukana on opiskelijoita kaikista oppilaitoksista, vetovastuu on tänä vuonna matkailuopiston opiskelijoilla. Printtimainontaa oli vähennetty, sillä ilmoitukset ovat todella kalliita eivätkä ne juuri saavuta potentiaalisia hakijoita. Sen sijaan tulisi kehittää verkkomainontaa esim. Facebooksissa ja suosituilla sivustoilla. Viestintätiimi hoitaa ilmoittelun. MTI-läiset kulkevat monenlaisissa tilaisuuksissa vuoden mittaan, mutta niistä ei ole oikein kokonaiskuvaa hallussa. Monet edustukset tapahtuvat ad hoc sen sijaan, että olisi linja siitä, missä halutaan näkyä ja kuka edustaa missäkin. Ainakin vuosittain toistuvat suuremmat tapahtumat (esim. Rotisseur-viikko, RESTO-kisat, Matkailututkimuksen pohjoismainen symposiumi, Matkailukoulutuksen verkostopäivät, Matkailuparlamentti, MATKA-messut) olisi hyvä olla listattuna. Viestintä kokoaa alustavan listan. MTI:n kv-esittelymateriaalit (power pointit) oli päivitetty keväällä, mutta niitä on toivottu kehitettävän edelleen. Voisi olla hyvä ladata kaikki oleellinen aineisto muistitikulle, jonka voi helposti ottaa reissuun mukaan ja antaa kohteessa eteenpäin. Muistitikun kustannukset eivät olisi kovin suuret ja niitä olisi helppo päivittää. Jaana selvittää asiaa. Keskusteltiin myös erilaisista lahjatavaroista ja edustusasuista. Hupparin lisäksi tarvittaisiin virallisempaa esiintymisasua tai sen osaa, esim. paita, kravatti tai huivi (esim. LAMO:lla on pinkkejä kravatteja). Aikaisemmin ei ollut päästy yksimielisyyteen asuista tai niiden hyväksyttävistä kustannuksista. Kohta lähtevään uuteen tarjouspyyntöön lisätään myös asuvaihtoehdot. Intra MIITTI on avoinna, mutta sitä käytettäneen vielä aika vähän. Sisältöä päivitetään pikku hiljaa. Tapahtumakalenteri on tarkoitus saada pian uusittua, jolloin siihen voisi alkaa päivittää oppilaitoskohtaisia sisäisiä tapahtumia. Näin kalenterista näkisi oikeasti, mitä Instituutissa kulloinkin tapahtuu. Sosiaalisen median päivitysaktiivisuus oli ollut hieman laskemaan päin. Facebookissa voisi näkyä hieman enemmän ja siellä voisi toteuttaa kampanjoita, jotka houkuttelisivat sivuille myös ulkopuolisia seuraajia. Ristiinjulkaisuja oppilaitosten eri sivujen kesken voisi tehdä myös enemmän. Päivittäjiä voisi vaihtaa aika ajoin, jolloin innostus ja tuoreus SO- MEssa säilyy. Blogia ei ollut saatu vieläkään avattua.
5 Lapin Kansassa on ollut hyvin näkyvillä yliopiston matkailututkimuksen opiskelijat, jotka ovat kirjoittaneet graduistaan Alakerta- ja Näkökulmapalstoille. Myös muiden oppilaitosten opiskelijoita voisi rohkaista kirjoittamaan omia juttuja ja myös muihin lehtiin ja osastoihin. 6. Työharjoittelujen synergia Korkeakouluosapuolten harjoitteluvastaavat olivat jakaneet hyviä käytäntöjä keskenään. Harjoitteluohjeistuksia, -dokumentteja, -materiaalia ja -paikkoja voidaan käyttää ristiin. Yhteistyö oli lähtenyt siis hyvin käyntiin. Lisäksi StaffPoint oli tekemässä kumppanuussopimusta korkeakouluosapuolten kanssa eli he tarjoavat harjoittelu- ja työpaikkoja opiskelijoillemme. Kumppanuusyhteistyö auttaa opiskelijoita löytämään harjoittelupaikkoja ympäri Suomen StaffPointin laajoja verkostoja hyödyntäen. Halutessamme StaffPoint voi myös järjestää harjoitteluklinikoita opiskelijoille. Yliopistolla tällä hetkellä klinikoista vastaa työelämä- ja rekrytointipalvelut, joten jatkossa pitää miettiä niiden rakenne. MTI:ssa oli myös käynnistynyt Learning Tourism hanke, jossa ovat mukana kaikki MTI:n oppilaitokset. ERASMUS+-hanke tähtää kansainvälisen harjoittelun ja työssäoppimisen sekä alueellisen työelämäyhteistyön kehittämiseen. Hankkeen kansainväliset partnerit tulevat Alankomaista ja Saksasta. Harjoittelun lisäksi voidaan hankkeessa viritellä muunkinlaista opetus- ja TKI-yhteistyötä. Kutsutaan hankkeen edustajia esittelemään hanketta koulutustiimin kokoukseen keväällä Alumnitoiminnan kuulumiset Minna Sipponen ei ollut vielä ehtinyt kokoukseen, joten päätettiin siirtää asian käsittely koulutustiimin joulukuun kokoukseen. 8. Muut asiat Kummiyritykset olivat valinneet opetustilat, jotka he sisustavat omien ideoidensa mukaan. Lapin Safarit tulevat kummiksi tilaan 246, SantaPark (joulun jälkeen) tilaan 239. Pilke ei ollut halunnut yliopiston käytävän tilaa, vaan olivat valinneet tilan 226. Yliopiston puolella oli mietitty tilan 302 muuttamista kirjastomaiseksi tilaksi, johon sijoitettaisiin kirjastolta saatava Jorma Hemmi kokoelma. Hyllyjen lisäksi sinne tulisi saada lukutuoleja ja pieni neuvotteluryhmä. Investointirahaa ei ole suuriin kalustehankintoihin, mutta nykyisestä Unelmatehtaan ahtaasta tilasta voisi mahdollisesti muutamia kalusteita siirtää kolmanteen kerrokseen. Läpäisyn tehostamiseen oli jokaisessa oppilaitoksessa tartuttu. LAMO:ssa opiskelijoiden edistymistä seurataan jatkuvasti ryhmäkohtaisesti. Tarvittaessa opiskelijat otetaan henkilökohtaiseen ohjaukseen, jotta heidät saadaan valmistumaan. Ammattikorkeakoulussa on myös systemaattinen seuranta. Opettajatuutorit tapaavat opiskelijansa kaksi kertaa vuodessa, jonka pohjalta laaditaan koonti ja opiskelijoita voidaan ohjata tehostetummin. Roikkujille on oma opinto-ohjaaja. Yliopistolla systemaattinen seuranta oli aloitettu viime kesänä. Myös koko yliopiston tasolla mietitään seurantajärjestelmän rakentamista. Edistymisraportit toimitetaan jo nyt puolivuosittain oppiaineille. Opettajatuutorit tapaavat opiskelijansa säännöllisesti. Lisäksi on annettu roikkujille erityisohjausta. Paljon on siis tehty ja pohdittiinkin, kuinka paljon resursseja on järkevä laittaa roikkujien ohjaukseen; hehän eivät toimenpiteistä huolimatta välttämät-
6 tä koskaan valmistu. Ensi vuoden kokoukseen laaditaan koonti oppilaitosten tilastoista ja opiskelijoiden etenemisestä / opintojen läpäisystä. Kirjaston matkailuaineiston käytöstä oltiin edelleen huolissaan. Kirjaston lähdettyä kampukselta ei aineisto ole yhdessä paikassa esillä eivätkä kirjaston aukioloajat mahdollista esim. opettajien aktiivista kirjastonkäyttöä. Muutoksia on kuitenkin vaikea saada aikaan. Koulutustiimin kannanotto ei johtanut toimenpiteisiin. Pyydetään ainejärjestöjä vuorostaan olemaan aktiivisia asiassa. Muistion laati Mikko Vehkaperä
Toimenpiteet ja tulokset v. 2017
TUTKINNON SAANTI ja OPINTOJEN LÄPÄISY Opiskelijapalautteen aktiivinen läpikäynti 1 krt/vuodessa ja kehittämistoimista sopiminen ssä sekä opiskelijoille tiedottaminen / prosessi Opiskelijapalautteen kehittyminen
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2014
MUISTIO 30.4.2014 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2014 Aika: Tiistaina 22.4.2014 klo 9.00 Paikka: MTI214 Läsnä: Tarja Tammia, RAMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Päivi Niska, LAMO Alexandra Lindqvist,
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti yhteiset toiminnot
Liite 8. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti yhteiset toiminnot Strateginen yhteistyö Määrällinen toiminnankuvaus Laadullinen toiminnankuvaus Johtokunta Kokouksia 2 Johtokunta koostuu taustaorganisaatioiden
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2015
MUISTIO 17.4.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2015 Aika: Tiistaina 31.1.2015 klo 9.00 Paikka: MTI328 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Ari Kurtti, Lapin AMK (kohdat 1 4)
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Pekka Mannermaa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 Johdanto 3 Palautteiden
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan
OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT
OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS JA OPISKELIJATUUTOROINTI - KASVOT JA KANSSAKULKIJAT ESITYKSEN SISÄLTÖ Tässä esityksessä keskitytään kuvaamaan opiskelijatuutoritoimintaa opinto-ohjauksen osana. TAMKin OPINTO-OHJAUS
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- tai tunnistetietoja
JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- tai tunnistetietoja Jarna Väisänen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2014
MUISTIO 19.9.2014 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2014 Aika: Tiistaina 16.9.2014 klo 9.00 Paikka: MTI164 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Juha-Matti Aho, Lapin AMK Minni Haanpää,
Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015
Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29
Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 5/2015
Pöytäkirja 11.12.2015 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 5/2015 Aika: Perjantai 11.12.2015 klo 8.30 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim
Kotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen
Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 6/2015
MUISTIO 17.11.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 6/2015 Aika: Keskiviikkona 8.12.2015 klo 9.00 Paikka: MTI328 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Minni Haanpää, LaY (kohdat 1 3) Asta Alatossava, LaY Joonas
Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 4/2015
Pöytäkirja 30.10.2015 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 4/2015 Aika: Perjantai 30.10.2015 klo 8.30 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Eveliina Rautava Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen
Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson
JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista
Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...
1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso
Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ville Laitinen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2016
MUISTIO 15.4.2016 / MV MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 2/2016 Aika: Tiistaina 29.3.2016 klo 9.00 Paikka: MTI328 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Päivi Kontiokoski, LaMO Teija Tekoniemi-Selkälä, Lapin AMK
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Juho Niemelä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Alex Vinter Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 4 Palautteiden
korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys
URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017
Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 2/2013
Pöytäkirja 8.4.2013 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 2/2013 Aika: Maanantai 8.4.2013 klo 13.00 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim, johtoryhmän
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
Kimmo Mäki
24.5.2018 Kimmo Mäki OSAAMINEN NYT! - Työn opinnollistaminen osana työn ja opintojen luontevaa integraatiota korkeakoulussa Agenda AMK-opiskelijamaisema Työn opinnollistaminen Toteemi/ www.amktoteemi.fi
Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Tero Björkman. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Tero Björkman Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Tommi Kukkonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Tuomas Kallinki Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa
Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 5/2015
MUISTIO 12.11.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 5/2015 Aika: Keskiviikkona 28.10.2015 klo 13.00 Paikka: MTI328 Läsnä: Mikko Vehkaperä, MTI, pj & siht Päivi Kontiokoski, LAMO Teija Tekoniemi-Selkälä, Lapin
JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja
JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ilona Palonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Contents
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat
JUPINAVIIKOT SYKSY 2014
JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Iina Mustalampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä
RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely
RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK 15.3.2010 Rekrytointipalvelut/PV Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely OPALA-kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala Julkinen Minna Koivisto & Anna Tarvainen-Illi Opiskelijakunta JAMKO 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden
VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012
VUOSIVÄLIRAPORTTI 2012 Vuosiväliraportin sisältö Kirjallinen osuus Seurantatiedot e-lomakkeella Kysely valmistuneille Työnjohtokoulutuskokeilua koordinoiva koulutuksenjärjestäjä (TAO+PAIKO) toteuttaa kyselyn
Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen
Aika 29.09.2007 klo: 15:00 Paikka Helsinki Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen 3. Nuorisojaoston toimintakentän hahmottaminen
KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ
KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden
Pöytäkirja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 3/2015
Pöytäkirja 28.8.2015 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtoryhmän kokous 3/2015 Aika: Perjantai 28.8.2015 klo 8.30 Paikka: MTI, Viirinkankaantie 1, kokoushuone 328 Läsnä: Johan Edelheim puheenjohtaja
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2015
MUISTIO 12.6.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 3/2015 Aika: Tiistaina 26.5.2015 klo 9.00 Paikka: MTI164 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. Mikko Vehkaperä, MTI, siht. Minni Haanpää, LaY Asta Alatossava,
Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI
Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?
TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA
TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN
Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan
Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan Susanna Kosonen Projektipäällikkö Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso-hanke Keuda Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso OPPISOPIMUS Ennakkojaksolta valmiuksia
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Roni Sorsa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS
OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS Aika: 25.8.2014 klo 12.00 14.30 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoustila MAT100. Os. Matarankatu 4, Jyväskylä
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja Sami Jussinmäki Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) Viirinkankaantie Rovaniemi. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viirinkankaantie Rovaniemi
Partnerisopimus Osapuolet Finnair Oyj Tietotie 9 01530 VANTAA Y-tunnus: 0108023-3 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) Viirinkankaantie 1 96300 Rovaniemi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viirinkankaantie
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja eikä tunnistetietoja
JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja eikä tunnistetietoja Teemu Oja-Lipasti Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.
Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö
Avoimen AMKin opiskelijan ohjauksen kivikot ja vuorenhuiput. Jonna Löf
Avoimen AMKin opiskelijan ohjauksen kivikot ja vuorenhuiput Jonna Löf 16.11.2016 Ohjauksen teemaryhmä: Teemaryhmän jäsenissä 9 eri AMKin edustajaa Tehtävänä kartoittaa ohjauksen malleja ja prosesseja sekä
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,
Opetuksen johdon foorumi
Opetuksen johdon foorumi 6.6.2017 helenatompuri Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto www. t y y l i h a n
Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.
Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet
Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu
1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin
Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI
Joustavasti verkossa Kuva Verkko-opiskelun ohjaus Sisältö 1. Opiskelu verkossa 2. Kuka ohjaa? 3. Miten ohjataan? Kuva Opiskelu verkossa Yleistä verkko-opiskelusta > Opinnot ja niiden ohjeet on laadittu
Poluttamo oma digipolku oppimiseen
Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon
MTI-opetuksen tulevaisuusseminaari Loppupuheenvuoro. Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiö
MTI-opetuksen tulevaisuusseminaari 29.-30.10.2015 Loppupuheenvuoro Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiö Metsäalan tulevaisuus on valoista BKT ja hyvinvointi Olemme tässä Biotalous Fossiilitalous Luontaistalous
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa
ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015
ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS
AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty
MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2015
MUISTIO 2.10.2015 MTI:n KOULUTUSTIIMIN KOKOUS 4/2015 Aika: Tiistaina 23.9.2015 klo 9.00 Paikka: MTI328 Läsnä: Tarja Tammia, Lapin AMK, pj. (kohdasta 3) Mikko Vehkaperä, MTI, siht. (pj. kohdat 1-2) Minni
Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos
Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin
YTM. Politiikkatieteet
YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o
Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:
Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen.
JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen Linda Holma Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...
YIT HAMK yhteistyö Case-esittely. Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa Tuomas Eerola
YIT HAMK yhteistyö Case-esittely Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa 29.3.2017 Tuomas Eerola 1 YIT esittely YIT on tunnettu rakennusalan yritys, joka luo kestävää kaupunkiympäristöä rakentamalla
Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina
Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina Toteutusaika 1.10.2008 31.12.2011 Valtakunnallinen kehittämisohjelma TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin
Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)
Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet