KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus"

Transkriptio

1 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti yli yhdeksään illalla. Ryhmien työskentelyn keskeyttivät vain uudelleen ryhmittäytyminen, ruokailut ja majoituspaikan etsintä, jotka osoittautuivat välillä hieman haastaviksi tehtäviksi nekin. Keskusteleminen sen sijaan tuntui olevan kaikilla hanskassa ja juttua piisasi osalla pitkälle yön tunneille asti. Työskentelyn lähtökohtana oli toukokuussa laadittu maakunnallinen työpajojen visio ja sen toteuttamiseen tarpeellisten toimenpiteiden etsintä. Aiheina oli johtaminen, arvopohja, vaikuttavuus, asema palvelujärjestelmässä, strategisen ohjelman toteuttaminen ja kohti yhteisiä toimenpiteitä. Tässä on lyhyesti yhteenvetoa tiistaina käydyistä keskusteluista: - Yhteinen viestintästrategia koetaan tärkeäksi osaksi johtamista, mutta kaiken kaikkiaan johtamisen kysymyksiin ei löydetty ratkaisua. - Yhteistä toimintaa ohjaavat arvot: Asiakaslähtöisyys Työelämän pelisäännöt Pitkäjänteisyys ja luottamus Ihmisarvot Vastuun antaminen ja onnistumisen kokemukset Näytön paikka Tavoitteellisuus ja siihen pääseminen Yhteistyö, yhteiskunnallinen tarve

2 - Työpajatoiminnan vaikuttavuus ilmenee yksilöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla sekä taloudellisesti. - Työpajat kuuluvat työvoimapuolen palveluihin ja ovat työllistymisen viimeinen keino. Tarjoavat myös ammatillisen koulutuksen väylän. - Strategisen ohjelman toteuttamisen edellytykset ovat yhteinen kieli, strategian rakennusosaaminen ja nimen kirjoitusoikeus strategiaan. Se vaatii yhteisesti sovitut konkreettiset tavoitteet ja verkoston jäsenkunnan yhteistyön lisäämistä. Ankean aamupalan jälkeen vuorossa oli liikunnallinen aamunavaus, joka avasi ainakin osallistuneiden hikirauhaset oikein mukavasti. Monelle päivän liikuntaväline, kahvakuula, taisi olla tuntematon, mutta kiitos loistavan ohjaajan moni suunnitteli jo treenille jatkoa. Hikijumpan jälkeen siirryttiin taas sisätiloihin työstämään tulevia nakituksia. Vaikka edellisiltana makkarailtapala jäikin nauttimatta, saatiin nyt nauttia hyvin muotoilluista nakeista. Lähtöitkut jäivät lyhyiksi, kun todettiin infohetken myötä, että tapaamme syksyn aikana monen asian tiimoilta.

3 KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus KSTPY:N NAKKI Viestintäsuunnitelma o Selvittää tarve viestintävastaavalle / yhteiselle tiedottajalle o Laatia viestintäsuunnitelma ja uudistaa nettisivut OSKON TUPLANAKKI Työpajatoiminnan palvelukokonaisuus o Kerätä yhteinen lista kaikista työpajoilla tehtävistä palveluista ja toimenpiteistä o Levitys työpajoille ja opastus tarvittaessa o Valmis viimeistään huhtikuussa 2011 OSKON NAKKI Pajojen ja oppilaitosten yhteistyön lisääminen o Sopimuksellisuuden lisääminen pajojen ja oppilaitosten välisessä yhteistyössä o Viestintä ja tiedotus avainasemassa o Palvelujen hinnoittelu o Lukuvuoden aikana

4 KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Palautteesta poimittua 1. Mikä meni hyvin: Oli hyvä aktiivinen ja keskusteleva porukka Työskentelytapa oli hyvä ja päästiin hyvin asioiden ytimeen Ryhmätöiden tulokset olivat kaikkien mieleen ja itselle jäi ajatuksia kytemään Ideoita lenteli paljon Liikuntasessio oli erittäin hyvä 2. Mikä meni huonosti: Kuinka tilaisuuksia saataisiin myytyä Aikataulu olisi ollut hyvä, jos päivä olisi aloitettu aikaisemmin Kesken poislähteneitä liian paljon Epäselvät tehtävänannot (aluksi) ryhmille syynä myös me osallistujat ei kuunneltu 3. Minkä olisin voinut tehdä toisin: Olla aktiivisempi Olisin voinut osallistua keskusteluun enemmän Ryhmien vaihdoissa tiistaina oli vähän sähläämistä, olisimme voineet kysyä lisätietoja ennen ryhmätöihin lähtemistä Ehkä olisin voinut avata hieman enemmän yrittäjä ajatuksia 3. Mitä vien käytäntöön: Kesäpäivillä luodut suhteet toisiin pajoihin Työparin vaihto Viestinnän parantamista Yhteistyön tiivistäminen Laitetaan viestintäsuunnitelma kuntoon eli päivitetään vanha suunnitelma

5 Kun pajaverkostolla on yhteinen kieli, riittävästi tietoa taitoa ja osaamista sekä valtuutus toimia, on sillä jo jotain edellytyksiä strategiatyöhön

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan

Lisätiedot

Tiimiakatemia: Mikä ihmeen työpajabrandi?

Tiimiakatemia: Mikä ihmeen työpajabrandi? 23.8.2011 Vähäisen ilmoittautujamäärän vaivaama Kesäpäivä aloitettiin tavan mukaan aamukahvilla. Vaikka järjestäjien tunnelma ennen päivien alkua olikin ollut alavireinen, nousi tunnelma nopeasti, kun

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö,

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Kokemuksia OIVAohjaajakoulutuksesta

Kokemuksia OIVAohjaajakoulutuksesta Kokemuksia OIVAohjaajakoulutuksesta 2011-2012 Esitys Kehitysvammaliiton Tikoteekin OIVALLA vuorovaikutukseen hankkeen loppuseminaarissa 9.10.2012 Irja Skogström, OIVA-ohjaaja Pohjois-Karjalan sairaanhoito-

Lisätiedot

Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto

Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Learning Cafe (oppimiskahvila) kehittämisen perustana Työskentelymenetelmä,

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät 9.10.11.2011 Laurea Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto/ Higher Education Group Lähtökohtia

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu. Petri Puroaho

Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu. Petri Puroaho Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu Petri Puroaho Vates-säätiö (1993 -) Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen Varpu Ylhäinen Lyhyt katsaus strategiaan ja strategiajohtamiseen Klubin toimintasuunnitelma 2013-2014 Johtaminen Fasilitointijohtaminen 6.11.2013 Varpu Ylhäinen

Lisätiedot

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia?

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Työministeri Lauri Ihalainen Arvokas työelämä -seminaari 10.6.2013 Vierumäki Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen Suomen

Lisätiedot

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Sitä saadaan, mitä mitataan! Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Yhtymähallitus 13.12.2013 Liite 156

Lisätiedot

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla Versio: palautekierrosversio, 2. palautekierros Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi

Lisätiedot

FUTUREX Future Experts

FUTUREX Future Experts FUTUREX Future Experts 2010-2013 Työnantajahaastattelujen satoa miksi laajoja osaamiskokonaisuuksia tarvitaan, millaista osaamista tarvitaan? Sirke Pekkilä, Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Miksi laajoja

Lisätiedot

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Lisätiedot

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari Arto Hiltunen

MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari Arto Hiltunen MILLAINEN ON HYVÄ STRATEGIA? Helsingin kaupunginvaltuuston seminaari 16.6.2017 Arto Hiltunen Kirjaprojektit Millainen on hyvä strategia? 1. Mikä on strategia? 2. Kilpailuetu ja mistä se syntyy 3. Strategian

Lisätiedot

Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi

Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi Informaatiotilaisuus valtionavustusta saaneiden hankkeiden koordinaattoreille ja/tai yhteyshenkilöille 29.9.2011 klo 11.30-12.00 Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi Opetusneuvos Leena Koski Leena.Koski@oph.fi

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu AMK-KOULUTUKSESTA JA PEDAGOGISESTA KEHITTÄMISESTÄ VASTAAVIEN VARAREHTOREIDEN TYÖPAJA TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Työpajan osallistujat

Lisätiedot

NAO-arviointimatriisi

NAO-arviointimatriisi NAO-arviointimatriisi NAO-MAO työseminaari X Vaasa 7.-8.6.2017 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Kehittämistyön edistymisen arvioiminen Ongelma: Miten arvioida yksiselitteisesti

Lisätiedot

MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH

MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH 1-2.9.2016 MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Sisältö Näkökulmia osaamisen kehittämisen tarpeisiin ja

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ. Organisaation voimanlähde. Kauppakamari

Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ. Organisaation voimanlähde. Kauppakamari Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ Organisaation voimanlähde Kauppakamari Helsingin seudun kauppakamari / Helsingin Kamari Oy ja Kirsti Kehusmaa 2010 Taitto: NotePad, www.notepad.fi Kansi: Ea Söderberg ISBN

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma 2013-2020 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman tiivistelmä ja koskee kautta 2013-2020. Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke

Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke Hankkeen hallinta hankejohtaja, johdon konsultti Jyrki Etelämäki Pivotal Consulting Oy Terveydenhuollon atk-päivät 19.-20.5.2008

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Mikä on brändi? Oppisopimuksen brändi Oppisopimuksen brändi Q Kuinka hyvin oppisopimus tunnetaan

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä

Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä NAO-seminaari 30.9.2015, Turku Aineisto Kysely lähetettiin kaikkiaan 224 TPY:n jäsenorganisaatiolle

Lisätiedot

JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN

JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN Laatujärjestelmällä apua seuran johtamisen, urheilutoiminnan ja viestinnän ja markkinoinnin kehittämiseen. 2 SUOMEN PALLOLIITTO JALKAPALLOSEUROJEN

Lisätiedot

Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä

Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä Lauri Ihalainen Valtio Expo 7.5.2013 Kehittämisstrategian lähtökohdat TULEVAI- SUUDEN TYÖPAIKAT INNOVOINTI JA TUOTTA- VUUS VISIO Suomen työelämä EUROOPAN PARAS

Lisätiedot

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen -ohjelma (NUORA) NUORA Nuorten aikuisten ohjelmassa

Lisätiedot

KunTeko Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito

KunTeko Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito KunTeko 2020 10.5.2016 Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito Tarja Viitikko Kotona asumisen tuki toimintayksikön esimies/projektikoordinaattori Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Pertti Karhunen, Esedu Hannu Fyhr, SAMIedu Juva 8.5.2015 Vedet virtaamaan - Etelä-Savon oppimisen, ohjauksen - Ja nuorisotakuun

Lisätiedot

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Ajoissa tuleva apu lisää hyvinvointia ja säästää rahaa! 22.8.2016 Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut, MR-Y/JA 2 22.8.2016 Mitä hyvää meillä on

Lisätiedot

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen A) Hankkeen tavoitteena on, että Iisalmen seudun TE-toimiston alueella sijaitsevat työpajat ja tuotannolliset työkeskukset alkavat yhdessä tuotteistaa pajayksiköissä valmentautuville tai kouluttautuville

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Pirjo Harjunen Tuottavuusasiantuntijoiden kutsuseminaari 15.12.2011 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Pirjo Harjunen 14.12.2011 1 Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto 25.10.2016 TOIMEKSIANTO JA TAVOITE Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen ulkoinen loppuarviointi Ajalla 1.10.-25.10.2016

Lisätiedot

Rukkaset naulasta Avoimille! - työhönvalmennuspalvelu. Työllisyysfoorumi 5.6.2015 Pia Vallenius

Rukkaset naulasta Avoimille! - työhönvalmennuspalvelu. Työllisyysfoorumi 5.6.2015 Pia Vallenius Rukkaset naulasta Avoimille! - työhönvalmennuspalvelu Työllisyysfoorumi 5.6.2015 Pia Vallenius Mikä on ollut palvelussa keskeistä? Auttaa asiakasta auttamaan itseään Mottona: Me teemme työllistymisesi

Lisätiedot

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Sukupuolivaikutusten arviointi

Sukupuolivaikutusten arviointi Sukupuolivaikutusten arviointi talousarvion laadinnassa: talousarviotavoitteet 2011 Tasa-arvon Eurooppalainen peruskirja -ESR-hanke Kuntaliitto, Helsinki 12.4.2011 Susanna Taipale-Vuorinen, talous- ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY

MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY 26.5.2010 Lähetetty 24.4.2010 N= 830 Vastauksia 216 Vastausprosentti 26 % Vastaajat edustavat lähes kaikkia verkostotoimijoita

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät 16.4.2012 Koulutusjohtaja Heljä Misukka Miten toimintaympäristömme muuttuu yhteiskunnassa? Talouden epävakaus ja

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori 24.4.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km

Lisätiedot

17.3.2014 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013

17.3.2014 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013 Suomen Parkinson-liitto ry Liikuntatoiminta Taina Piittisjärvi Raportti 17.3.2014 1(4) RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013 TULOKSIA Tämä on raportti Suomen Parkinson-liiton

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöjen työympäristöratkaisu Lintulahdella

Senaatti-kiinteistöjen työympäristöratkaisu Lintulahdella Senaatti-kiinteistöjen työympäristöratkaisu Lintulahdella Tutkimuslaitosseminaari #244206 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Senaatti-kiinteistöt elää niin kuin opettaa Projektin tarkoitus Projektin

Lisätiedot

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke Rauman kaupunki hallinnoi PARTY hankkeen kokonaisuutta Miten työttömien terveystarkastukset toteutuvat alueellisesti? 23.5.2017 Rauma Sairaanhoitaja Charlotta Molander, Rauma Party-hanke Yleislääketieteen

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Paula Pietilä, Turun yliopisto Sini Piippo, CIMO Hannu Puupponen, Jyväskylän yliopisto Kv-kevätpäivät Lahti 23.5.2012 klo 8:30-10:00 Kansainvälisen opiskelijavaihdon

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen Jyväskylä 12.3.2008 Keskustelua vapaaehtoistoiminnasta ja yleishyödyllisyydestä YTT Juha Heikkala Yhdistyksen / järjestön toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen STRATEGINEN SUUNNITTELU Strategia:

Lisätiedot

SOTE-muutos ja palveluohjauksen rooli

SOTE-muutos ja palveluohjauksen rooli SOTE-muutos ja palveluohjauksen rooli Miten varaudumme tulevaan? Työpaja 19.4.2017 14.30-16.30 Työpajan ohjelma 14.30 Sotemuutos ja haasteet palveluohjaukselle Näkökulmana iäkkäiden palvelut, Merja Tepponen

Lisätiedot

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja Sami Köykkä Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja 26.2.2014 Agenda 10:00 Aloitus 10:20 Kertaus 10:45 Vieraileva puhuja 11:30 Lounas 12:15 Ratkaisun suunnittelu 13:20 Toteutussuunnitelma 13:50

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN palautelomake

HUIPUT KEHIIN palautelomake HUIPUT KEHIIN palautelomake 1. Organisaatio Skills Finland ry SAMPO Saimaan ammattiopisto Sampo Vaasan Ammattiopisto Winnova Hyria koulutus Oy WinNova EteläKarjalan koulutuskuntayhtymä Linnan Vartijat

Lisätiedot

Tilaisuuden järjestelyt: % % 3 1 3,4 % ,3 % ,3 % Total 129 Average 4,45

Tilaisuuden järjestelyt: % % 3 1 3,4 % ,3 % ,3 % Total 129 Average 4,45 Question Options Answer count Percentage YLEISTÄ: Paikka (1 tähti = peestä, 5 tähteä = 1 0 0 % 2 1 3,4 % 4 17 58,6 % 5 9 31 % Total 121 Average 4,17 Tilaisuuden järjestelyt: 1 0 0 % 3 1 3,4 % 4 14 48,3

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Osaamisen kehittäminen Sanna Saastamoinen, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke,

Lisätiedot