Oikeiden neliöiden jäljille pääsee kotikonsteilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oikeiden neliöiden jäljille pääsee kotikonsteilla"

Transkriptio

1 Oikeiden neliöiden jäljille pääsee kotikonsteilla Kuningaskuluttaja yle.fi Sivu 1/4 Oikeiden neliöiden jäljille pääsee kotikonsteilla Julkaistu :34. Päivitetty :43 Onko asuntosi niin suuri kuin luulet? Varsinkin vanhoissa taloissa todellinen pinta-ala voi olla ihan muuta kuin yhtiöjärjestykseen kirjattu lukema. Tarkastusmittauksen voi tilata insinööritoimistolta, mutta kotikonsteinkin mittaus onnistuu melko hyvällä tarkkuudella ainakin kerrostaloissa. Asunnon koon selvittämiseen tarvitsee pitkän mitan, työkaverin ja taskulaskimen. Sekä hiukan tietoa rakennustekniikan termeistä ja lakipykälistä, jotta osaa ynnätä juuri oikeat osat asunnosta. Ammattivälittäjän velvollisuus on kertoa kuluttajalle esimerkiksi myynti- tai vuokrakohteesta niin sanottu asuintilojen pinta-ala. Oikean asuinpinta-alan ilmoittamista voidaan edellyttää useimmiten myös muiltakin, kuten yksityishenkilöltä, joka myy tai vuokraa asuntoaan itse.

2 Oikeiden neliöiden jäljille pääsee kotikonsteilla Kuningaskuluttaja yle.fi Sivu 2/4 Tavallisesti myynti-ilmoituksen pinta-alatieto tulee yhtiöjärjestyksestä. Tämä tieto ei kuitenkaan aina pidä yhtä nykyisten laskutapojen kanssa. Yhtenäiset pinta-alojen kirjaustavat yhtiöjärjestyksiin otettiin käyttöön vasta vuonna Aiemmin perustetuissa taloyhtiöissä riski vääristä pinta-alatiedoista on sitä suurempi, mitä vanhempi rakennus on. Asuinpinta-ala kerrostalossa Suomen Omakotiliiton neuvovan rakennusmestarin Jorma Lehtojuuren johdolla otimme selvää, onko eräs Helsingin keskustan yksiö vuokrattu oikeilla neliöillä. Vuokrasopimus jo kielii siitä, että pientä heittoa on tiedossa: kooksi ilmoitetaan noin 52 neliötä. Kerrostaloissa oikea asuinpinta-ala on yleensä sama asia kuin niin sanottu huoneistoala. Huoneistoalan laskentaperusteet löytyvät SFS 5139 standardista, jota voi tiedustella esimerkiksi kirjastosta. Huoneistoala alkaa pääsääntöisesti asuntoa rajoittavien seinien sisäpinnoista. Seinät rappukäytävään, naapuritaloon tai pihaan päin eivät kuulu huoneistoalaan. SFS-standardin mukaan huoneistoalasta vähennetään myös kantavien ja osastoivien väliseinien ja hormiryhmien ala. Ei-kantava väliseinän ala otetaan tavallisesti huoneistoalaan. Kantavassa seinässä oleva aukko,

3 Oikeiden neliöiden jäljille pääsee kotikonsteilla Kuningaskuluttaja yle.fi Sivu 3/4 joka ulottuu lattiaan ja on vähintään 2,20 metriä korkea, lasketaan huoneistoalaan. - Keittiökalusteiden viemä pinta-ala otetaan huoneistoalaan. Samaten tällainen kevytrakenteinen komero, lastulevystä tehty, on huoneistoalaa, sanoo rakennusmestari Lehtojuuri. Sen sijaan parveke jäisi pois huoneistoalasta, jos sellainen olisi. Insinööritoimiston palkkio satasia Asunnon tarkastusmittauksen voi tilata esimerkiksi insinööritoimistolta, ja hinnat alkavat tyypillisesti muutamasta satasesta. Mutta kotikonsteinkin voi päästä ainakin kerrostalossa melko hyvää mittaustulokseen. - Suuntaa antavan tuloksen saa itsekin. Siinä ainakin huomaa, että jos on isompaa heittoa. Ja sen jälkeen voi pyytää ammattilaista mittaamaan, ja häneltä saa oikein mittauspöytäkirjankin, sanoo kiinteistölakimies Tapio Nevala. Mittausten tekeminen vaatii joskus tulkinnanvaraisten päätösten tekemistä. Esimerkiksi meidän tutkimastamme asunnosta ei edes isännöitsijä osannut kertoa, ovatko järeät, noin 35-senttiset väliseinät kantavia. Kantavinahan ne jätettäisiin automaattisesti pois huoneistoalasta.

4 Oikeiden neliöiden jäljille pääsee kotikonsteilla Kuningaskuluttaja yle.fi Sivu 4/4 - Minun mielestäni mittauksen tarkoituksen kannalta noin paksun väliseinät voi jättää pois tuloksesta, sanoo lakimies Nevala. Niinpä saimme huoneistoalaksi 44,5 neliötä. Luku jää selvästi vuokrasopimukseen kirjatusta noin 52 neliöstä. Pääkaupunkiseudun keskimääräisellä neliövuokralla mitattuna asukas maksaa joka kuukausi noin 90 euroa haamutilasta, jota ei oikeasti ole. Kauppahinnassa puuttuvien neliöiden arvo laskettaisiin jo kymppitonneissa. Lauri Miettinen / TV 1 Kuningaskuluttaja Lisätietoa: Asetus asunnon markkinoinnissa annettavista tiedoista: search%5btype%5d=pika&search%5bpika% 5D=Asetus%20asunnon%20markkinoinnissa% 20annettavista%20tiedoista%20 Oikeuden päätös pinta-alakiistassa:

5 Sivu 1/8 Finlex Finlex Oikeuskäytäntö Korkein oikeus Ennakkopäätökset 2003 KKO:2003:61 KKO:2003:61 Kiinteistönvälitys - Takautumisoikeus Diaarinumero: S2002/373 Esittelypäivä: Antopäivä: Taltio: 1676 Asunto-osakkeiden myyjä ja välitysliike velvoitettiin pinta-alavirheen johdosta yhteisvastuullisesti suorittamaan ostajille korvausta, myyjä hinnanalennuksena ja välitysliike vahingonkorvauksena. Lopullisen korvausvastuun katsottiin myyjän ja välitysliikkeen keskinäisessä suhteessa kuuluvan viime kädessä välitysliikkeelle, jonka selonottovelvollisuuden laiminlyönnistä korvausvelvollisuus oli johtunut. (Ään.) Ks. KKO:1983-II-92 L kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä 14 ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Lohjan käräjäoikeuden tuomio Ostajat B ja C vaativat myyjää A:ta ja Etelä-Helsingin Habita Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa näiden velvoittamista suorittamaan heille yhteisvastuullisesti markkaa viivästyskorkoineen, A:n hinnanalennuksena ja kiinteistönvälitysyhtiön vahingonkorvauksena. A vaati käräjäoikeudessa, että hänen ja yhtiön välisessä suhteessa yhtiön vahvistetaan vastaavan yksin mahdollisesta yhteisvastuullisesta korvauksesta. Yhtiö vaati puolestaan, että sen ja A:n välisessä suhteessa A:n vahvistetaan vastaavan yksin yhteisvastuullisesta suorituksesta. Käräjäoikeus lausui, että A oli myynyt B:lle ja C:lle markan kauppahinnasta Asunto Oy Mechelininkatu 22:n osakkeet nrot , jotka oikeuttivat kaksi huonetta, kylpyhuoneen ja keittokomeron käsittävän huoneiston hallintaan yhtiön omistamassa talossa Helsingissä. Kaupassa oli A:n toimeksiannosta toiminut välittäjänä Etelä-Helsingin Habita Oy. Asunto-osakeyhtiön voimassa olevan yhtiöjärjestyksen ja asunto-osakeyhtiön isännöitsijän antaman isännöitsijäntodistuksen mukaan huoneiston pinta-ala oli 58 neliömetriä. A oli ilmoittanut kiinteistönvälittäjälle huoneiston pinta-alaksi 58 neliömetriä. Huoneistoa oli esitelty B:lle ja C:lle 58 neliömetrin suuruisena ja sen kokoisena se oli heille myös myyty. Käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteilla huoneiston todelliseksi pinta-alaksi 49 neliömetriä. Pinta-alaero huomioon ottaen kaupan kohteessa oli asuntokauppalain 6 luvun 11 :ssä tarkoitettu olennainen virhe. B:llä ja C:llä oli siten oikeus saada A:lta asuntokauppalain 6 luvun 16 :n mukainen hinnanalennus. Kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain (686/1988) 8 :n ja asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista annetun asetuksen (847/1983) 5 :n mukaan

6 Sivu 2/8 kiinteistönvälittäjän oli ilmoitettava ostajalle annettavassa esitteessä muun ohessa huoneiston pinta-ala. Kiinteistönvälittäjä oli saanut tiedot huoneiston pinta- alasta paitsi A:lta myös asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksestä ja isännöitsijäntodistuksesta. Isännöitsijäntodistuksesta ilmeni, että isännöitsijän ilmoitus pinta-alasta perustui yhtiöjärjestykseen ja että pinta-alaa ei ollut mitattu voimaan tulleen asunto-osakeyhtiölain 8 :n mukaan asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä oli mainittava rakennusalalla yleisesti hyväksyttyjä mittaustapoja noudattaen laskettu huoneiston pinta-ala. Asunto-osakeyhtiöasetuksen 1 :n mukaan sellainen mittaustapa oli standardin SFS 5139 mukainen mittaustapa. Asunto-osakeyhtiön talo oli valmistunut vuonna 1935 ja sen voimassa oleva yhtiöjärjestys oli vuodelta Ammattitaitoisen kiinteistönvälittäjän oli asiakirjoista pitänyt havaita, että huoneiston pinta-alatieto perustui ennen vuotta 1992 vahvistettuun yhtiöjärjestykseen ja että melko todennäköistä oli, että siihen merkittyä pinta-alaa ei ollut mitattu standardin SFS 5139 edellyttämällä tavalla taikka muulla siihen rinnastettavalla luotettavalla menettelytavalla. Todistajien mukaan Helsingissä erityisesti vanhojen talojen yhtiöjärjestyksissä esiintyi todellisesta poikkeavia pinta-aloja. Todistajien kertomuksista ilmeni, että tapaukset olivat harvinaisia. Käräjäoikeus katsoi, että kun kysymyksessä oli näinkin vanha talo eikä ollut tietoa siitä, mistä pinta-ala yhtiöjärjestykseen oli saatu, kiinteistönvälittäjän oli kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain 9 :n mukaisen selonottovelvollisuutensa täyttääkseen pitänyt varmistua siitä, että yhtiöjärjestyksessä oleva pinta-ala perustui luotettavaan mittaukseen, taikka muulla tavalla varmistua siitä, että huoneiston pinta-ala oli se, miksi se oli ilmoitettu. Kun kiinteistönvälittäjä oli tämän laiminlyönyt ja huoneisto oli osoittautunut 9 neliömetriä esitteessä mainittua pienemmäksi, Etelä-Helsingin Habita Oy oli kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain 13 :n nojalla velvollinen korvaamaan virheestään B:lle ja C:lle aiheutuneen vahingon. Käräjäoikeus katsoi, että kysymyksessä olevan 49 neliömetrin suuruisen huoneiston käypä arvo oli kaupantekohetkellä ollut markkaa. Kohtuullinen pinta-alavirhettä vastaava hinnanalennus oli markkaa. Etelä-Helsingin Habita Oy:n välittäjän tuottamuksen perusteella korvattava määrä oli sama markkaa. Kun A suorittaa hinnanalennusta vastaavan korvauksen B:lle ja C:lle, A:lle jää vielä myymänsä huoneiston käypää arvoa vastaava osa sen kauppahinnasta. A:lla ei välittäjän tuottamuksenkaan perusteella ollut oikeutta saada välittäjän kustannuksella kauppahinnasta osalleen enempää, kuin hänelle olisi tullut, jos huoneisto alunperin olisi myyty oikean kokoisena. Sen vuoksi yhteisvastuullinen markan korvaus kuului A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n välisessä suhteessa A:n vastattavaksi. Kun A ja yhtiö olivat yhtälailla velvolliset suorittamaan markkaa ostajille, tuli heidän jakaa viivästyskorko keskenään puoliksi. A ja Etelä-Helsingin Habita Oy velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle ja C:lle kauppahinnan alennuksena ja vahingonkorvauksena markkaa korkolain 4 :n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien. Haaste oli annettu A:lle tiedoksi ja yhtiölle Käräjäoikeus vahvisti, että A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n keskinäisessä suhteessa vastuu markan yhteisvastuullisesta korvauksesta oli kokonaan A:lla ja että tuolle määrälle tuomitusta viivästyskorosta nämä vastasivat keskinäisessä suhteessa puoliksi kumpikin lukien.

7 Sivu 3/8 Asian on ratkaissut laamanni Markku Brax. Helsingin hovioikeuden tuomio korvausvastuun jakautumisesta A valitti hovioikeuteen B:lle ja C:lle yhteisvastuullisesti maksettavan määrän jakautumisesta A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n välisessä suhteessa. Nyt kysymyksessä olevaa asuntokauppaa ja siihen liittyvää toimeksiantosopimusta tehtäessä voimassa olleen, kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain (686/1988) 12 :n 4 momentin mukaan toimeksiantajalla oli oikeus saada välittäjältä korvausta vahingosta, jonka välittäjän suorituksessa oleva virhe oli toimeksiantajalle aiheuttanut. Lain 14 :ssä säänneltiin toimeksiantajan ja kiinteistönvälittäjän välistä takautumisoikeutta tilanteissa, joissa joko toimeksiantaja tai välittäjä oli joutunut suorittamaan korvausta toimeksiantajan vastapuolelle asunnon virheen johdosta. Jos toimeksiantaja oli tuottamuksellaan aiheuttanut välittäjän suorituksessa olleen virheen, välittäjällä oli lain 14 :n 1 momentin mukaan oikeus vaatia lain 13 :n nojalla maksamaansa korvausta toimeksiantajalta siinä määrin kuin se toimeksiantajan ja välittäjän huolimattomuuden laatu sekä toimeksiantajan saama etu huomioon ottaen oli kohtuullista. Toimeksiantajalla, joka välittäjän suorituksessa olevan virheen johdosta oli maksanut korvausta vastapuolelleen, oli lain 14 :n 2 momentin mukaan oikeus vaatia maksamaansa korvausta välittäjältä siltä osin kuin välittäjä olisi 1 momentin mukaisessa tilanteessa jäänyt yksin vastuuseen vahingosta. B:n ja C:n kanteesta A oli velvoitettu suorittamaan kauppahinnan alennuksena ja Etelä-Helsingin Habita Oy vahingonkorvauksena yhteisvastuullisesti samansuuruinen määrä B:lle ja C:lle. A:n osalta suoritusvelvollisuus perustui asunnon pinta-alaa koskevaan virheellisyyteen, josta hän oli myyjänä vastuussa tuottamuksestaan riippumatta. Tämän vastuun kannalta merkitystä ei ollut sillä, oliko välittäjän suorituksessa ollut virhe. Vaikka Etelä-Helsingin Habita Oy:n oli katsottu laiminlyöneen selonottovelvollisuutensa ja olevan tämän tuottamuksensa perusteella A:n ohella vastuussa B:lle ja C:lle kaupan kohteen todellisen käyvän arvon ylittävän kauppahinnan muodossa aiheutuneesta vahingosta, A:n velvollisuus suorittaa B:lle ja C:lle kauppahinnan alennusta ei perustunut pelkästään sanottuun välittäjän suorituksessa olleeseen virheeseen. A:lle jäi käräjäoikeuden toteamin tavoin hinnanalennuksen suorittamisen jälkeen asunnon kaupantekohetken käypää arvoa vastaava markan osuus kauppahinnasta. Mikäli lopullinen vastuu sanotun määrän ylittävästä kauppahinnasta määrättäisiin Etelä-Helsingin Habita Oy:lle, A saisi tosiasiallisesti vastaavan suuruisen perusteettoman edun. A ei hinnanalennuksen seurauksena joutunut huonompaan taloudelliseen asemaan kuin missä hän olisi, mikäli välittäjän suoritus olisi ollut virheetön. Hänelle ei näin ollen ollut aiheutunut vahinkoa välittäjän suorituksessa olleen virheen johdosta. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti, Matti Rintala (eri mieltä) ja Pertti Lattunen. Esittelijä Anna-Maija Ruohoniemi. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Rintala lausui: Kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun ja voimaan tulleen lain 22 :n nojalla nyt kysymyksessä olevaa asiaa ratkaistaessa on sovellettava aikaisempaa kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annettua lakia (686/1988). Asian ratkaisemisen kannalta olivat merkityksellisiä erityisesti viimeksi mainitun lain 12 ja 14, jotka nyt kysymyksessä olevassa asiassa koskivat kiinteistönvälittäjän vastuuta myyjälle (toimeksiantaja) sekä välittäjän ja myyjän välistä takautumisoikeutta siinä tapauksessa, että välittäjä tai myyjä oli joutunut maksamaan korvausta ostajalle (toimeksiantajan vastapuoli). Myyjällä oli 12 :n nojalla oikeus saada välittäjältä korvausta vahingosta, jonka välittäjän suorituksessa oleva virhe oli hänelle aiheuttanut. Säännöksen perustelujen mukaan

8 Sivu 4/8 vahinkoa voi syntyä esimerkiksi sen seurauksena, että ostaja oli saanut välittäjältä virheellisiä tietoja, joiden seurauksena kauppahintaa oli alennettu. Mainitun lain 14 :n 1 momentin mukaan välittäjällä oli oikeus vaatia lain 13 :n nojalla omassa suorituksessaan olevan virheen johdosta ostajalle maksamaansa korvausta myyjältä, jos myyjä oli tahallaan tai tuottamuksesta antanut välittäjälle virheellisiä tietoja tai jättänyt ilmoittamatta välittäjälle sellaisen tiedossaan olevan seikan, jolla hän käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää olevan merkitystä ostajan kannalta. Lain 14 :n 1 momentin perustelujen mukaan välittäjän takautumisoikeus myyjää kohtaan syntyisi ainoastaan, jos myyjä oli menetellyt mainitulla huolimattomalla tavalla. Siinäkään tapauksessa, että myyjä olisi syyllistynyt huolimattomuuteen, välittäjällä ei olisi säännöksen perusteella välttämättä oikeutta saada koko ostajalle suorittamaansa korvausta myyjältä. Myyjän suoritettavaksi tuleva kohtuullinen määrä perustuisi kokonaisharkintaan, jossa otettaisiin huomioon myyjän ja välittäjän huolimattomuuden laatu sekä myyjän saama etu. Myyjän saama etu voisi lisätä tai vähentää välittäjän hyväksi tulevaa korvausta. Mitä suurempi etu olisi, sitä todennäköisempää olisi, että myös välittäjälle takautumisoikeuden nojalla suoritettavan korvauksen määrä kasvaisi. Säännöksen perustelujen mukaan myyjän saama etu ilmenisi yleensä siten, että myyjä on saanut kaupan kohteesta korkeamman hinnan kuin olisi laita, jos ostaja olisi saanut oikeat tiedot. Lain 14 :n 2 momentin perustelujen mukaan myyjällä puolestaan olisi oikeus saada ostajalle suorittamansa korvaus kokonaisuudessaan välittäjältä, jos myyjä ei olisi menetellyt huolimattomasti ja itse huolimattomasti menetelleellä välittäjällä ei näin ollen olisi lainkaan säännöksen 1 momentin mukaista takautumisoikeutta myyjää kohtaan. (Ks. HE 179/1987 vp s. 26 ss.) A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n asunnon pinta-alavirheen vuoksi yhteisvastuullisesti ostajille maksettavaksi määrätyt hinnanalennus ja vahingonkorvaus olivat saman suuruisia. Etelä-Helsingin Habita Oy:n vahingonkorvausvelvollisuus perustui yhtiön suorituksen virheeseen. Välittäjän huolimaton menettely oli näin ollen aiheuttanut kokonaan sen korvausvelvollisuuden, jonka myyjä oli hinnanalennuksen muodossa velvollinen suorittamaan ostajille. A, joka oli velvoitettu suorittamaan ostajille hinnanalennusta, ei ollut menetellyt huolimattomasti kysymyksessä olevan asunto-osakeyhtiön osakkeiden kaupan yhteydessä. Edellä mainituista kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain 12 ja 14 :n säännöksistä ja niiden perusteluista seurasi, että A:lla oli oikeus vaatia ostajille suorittamansa määrä kokonaisuudessaan välittäjältä Etelä- Helsingin Habita Oy:ltä. Lain säännösten edellä selostettujen perustelujen mukaisesti huolimattomastikaan menetellyt myyjä ei ole aina velvollinen korvaamaan koko saamaansa etua itse huolimattomasti menetelleelle välittäjälle. Jos ainoastaan välittäjä on menetellyt huolimattomasti ja tästä huolimattomuudesta ostajalle aiheutunut vahinko vastaa olennaisesti samalla perusteella myyjän ostajalle maksettavaksi määrättyä hinnanalennusta, huolellisesti menetellyt myyjä voi edellä mainittujen kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain säännösten nojalla saada itselleen etua, mutta tällaista lain säännöksiin perustuvaa etua ei voida pitää sellaisena toisen kustannuksella saatuna perusteettomana etuna, joka myyjän edun saajana olisi korvattava välittäjälle. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään jo ennen kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain säätämistä hyväksynyt välittäjän nyt kysymyksessä olevan kaltaisen korvausvelvollisuuden myyjälle (KKO 1983 II 92). Edellä mainituilla perusteilla Rintala muutti käräjäoikeuden päätöstä A:n valituksen johdosta niin, että A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n vaatimuksesta vahvisti, että heidän välisessä suhteessaan vastuu markan yhteisvastuullisesta korvauksesta ja sille tuomitusta viivästyskorosta lukien oli kokonaan Etelä-Helsingin Habita Oy:llä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa.

9 Sivu 5/8 Valituksessaan A toisti vaatimuksensa, että hänen ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n välisessä suhteessaan yhtiön vahvistetaan vastaavan kokonaan B:lle ja C:lle yhteisvastuullisesti maksettavaksi tuomitusta määrästä viivästyskorkoineen. Yhtiö vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Asian tausta A oli myynyt Asunto Oy Mechelininkatu 22:n puheena olevat osakkeet B:lle ja C:lle markan kauppahinnasta. Kaupan oli välittänyt Etelä-Helsingin Habita Oy. Välitysliikkeen ostajille antamaan myyntiesitteeseen, isännöitsijäntodistukseen ja yhtiöjärjestykseen huoneiston pinta-alaksi oli merkitty 58 neliömetriä. Standardin SFS 5139 mukaisesti mitattu huoneiston pintaala oli kuitenkin ollut vain 49 neliömetriä. Lohjan käräjäoikeus katsoi antamassaan, tältä osin lainvoiman saaneessa tuomiossa, että huoneiston käypä arvo kaupantekohetkellä oli ollut vain markkaa ja että myyjä oli siten velvollinen suorittamaan ostajille pinta-alavirhettä vastaavan hinnanalennuksen. Edelleen käräjäoikeus katsoi, että kiinteistönvälittäjä oli huoneiston pinta-alan osalta laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa ja oli siten tuottamuksensa perusteella velvollinen korvaamaan ostajille pinta-alavirheestä aiheutuneen vahingon. Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti A:n (jäljempänä: myyjä) ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n (jäljempänä: välitysliike) yhteisvastuullisesti suorittamaan ostajille markkaa viivästyskorkoineen, myyjän hinnanalennuksena ja välitysliikkeen vahingonkorvauksena. Korvausvastuun jakautuminen Asiassa on kysymys sen vahvistamisesta, miten myyjälle ja välitysliikkeelle tässä tapauksessa tuomittu korvausvastuu tulee jakaa myyjän ja välitysliikkeen keskinäisessä suhteessa, ottaen huomioon, että myyjä on välitysliikkeen toimeksiantaja. Kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetulla lailla, joka on tullut voimaan , on kumottu kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annettu laki (686/1988). Tähän asiaan on kuitenkin sovellettava viimeksi mainittua, tapahtuma-aikana voimassa ollutta lakia, jonka säännökset eivät nyt kysymyksessä olevilta osin olennaisesti poikkea voimassa olevasta laista. Kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain mukaan sekä toimeksiantajalla (12 ) että toimeksiantajan vastapuolella (13 ) on oikeus saada kiinteistönvälittäjältä korvausta vahingosta, jonka välittäjän suorituksessa oleva virhe on hänelle aiheuttanut. Lain 14 :ssä on taas säädetty välittäjän ja toimeksiantajan takautumisoikeudesta. Pykälän 1 momentin mukaan, jos toimeksiantaja oli tahallaan tai tuottamuksesta antanut kiinteistönvälittäjälle virheellisiä tietoja tai jättänyt ilmoittamatta välittäjälle sellaisen tiedossaan olleen seikan, jolla hän käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää olevan merkitystä vastapuolensa kannalta, välittäjällä oli oikeus vaatia 13 :n nojalla maksamaansa korvausta toimeksiantajalta siinä määrin kuin se toimeksiantajan ja välittäjän huolimattomuuden laatu sekä toimeksiantajan saama etu huomioon ottaen harkittiin kohtuulliseksi. Pykälän 2 momentissa säädettiin, että toimeksiantajalla, joka välittäjän suorituksessa olevan virheen johdosta oli maksanut korvausta vastapuolelleen, oli oikeus vaatia maksamaansa korvausta välittäjältä siltä osin kuin välittäjä 1 momentin mukaan olisi jäänyt yksin vastuuseen vahingosta, jos korvausta olisi vaadittu välittäjältä. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 179/1987 vp s. 11 ss.) perusteluista ilmenee, että lakia valmisteltaessa oli kiinnitetty huomiota siihen, että myyjä voisi joissakin tapauksissa myös hyötyä välittäjän virheellisestä menettelystä. Sen vuoksi olikin harkittu, tulisiko

10 Sivu 6/8 lopullisen vastuun hinnanalennustapauksessa olla myyjällä. Laajaa välittäjän takautumisoikeutta ei kuitenkaan pidetty tarpeellisena, mitä perusteltiin paitsi myyjän asemalla kuluttajana myös sillä, että välittäjän vastuu voi perustua vain tuottamukseen. Välittäjän ammattipätevyyteen nähden ei pidetty tarkoituksenmukaisena, että toimeksiantaja kantaisi vastuun yksin, vaikka toimeksiantaja olisikin menetellyt tuottamuksellisesti. Välitysliikkeen takautumisoikeuteen perustuvan korvauksen määrä riippuisi kokonaisharkinnasta, jossa otettaisiin huomioon niin molempien huolimattomuuden aste kuin toimeksiantajan mahdollisesti saama etu. Tässä tapauksessa välitysliike ei ole väittänytkään myyjän menetelleen huolimattomasti. Välitysliike katsoo myyjän kuitenkin saaneen kaupassa pinta-alavirheen johdosta perusteetonta etua, koska ostajien maksama hinta oli ollut huoneiston käypää arvoa korkeampi. Tätä etua vastaavan hinnanalennuksen suorittaminen ei välitysliikkeen mielestä aiheuttaisi myyjälle sellaista vahinkoa, joka välitysliikkeen tulisi korvata toimeksiantajalleen. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan. Välitysliikkeen asiantuntijapalveluun turvautuvalla toimeksiantajalla on oikeus luottaa siihen, että välitysliikkeen välittämä kauppa toteutuu toimeksiantosopimuksessa sovituilla ehdoilla. Jos näin ei tapahdu ja syy johtuu välitysliikkeestä, sen suorituksessa on ollut virhe, josta toimeksiantajalle aiheutuva vahinko on lain mukaan korvattava. Hinnanalennuksen suorittaminen merkitsee myyjän näkökulmasta sitä, että hän jälkikäteen menettää osan siitä kauppahinnasta, josta välitysliikkeen välittämässä kaupassa on jo sovittu. Tästä aiheutuu hänelle toimeksiantosuhteessa korvattavaa taloudellista vahinkoa siitä riippumatta, mikä kaupan kohteen niin sanottu käypä arvo on ollut. Välitysliikkeellä ei taas ole oikeutta toimeksiantosuhteessa vedota siihen, että toimeksiantosopimuksen edellyttämään kauppahintaan olisi sisältynyt perusteetonta etua siltä osin kuin kauppahinta on mahdollisesti ylittänyt kaupan kohteen käyvän arvon. Kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain 14 :n nojalla Korkein oikeus näin ollen katsoo, että myyjän ja välitysliikkeen keskinäisessä suhteessa lopullinen vastuu ostajille suoritettavasta korvauksesta kuuluu tässä tapauksessa viime kädessä välitysliikkeelle, jonka selonottovelvollisuuden laiminlyönnistä korvausvelvollisuus oli johtunut. Tämä vastuu koskee myös korvaukselle suoritettavaa viivästyskorkoa, joka on pääsuoritukseen nähden liitännäinen. Tuomiolauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n välistä keskinäistä vastuunjakoa koskevilta osin. Korkein oikeus hylkää yhtiön vaatimukset näiltä osin ja vahvistaa, että A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n keskinäisessä suhteessa yhtiö on viime kädessä vastuussa käräjäoikeuden lainvoimaisella tuomiolla B:lle ja C:lle maksettavaksi tuomitusta yhteisvastuullisesta markan eli ,15 euron korvauksesta käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Mikael Krogerus (eri mieltä) ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Esittelijäneuvos Hyvärinen: Asian taustan osalta mietintö oli Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevä. Korvausvastuun jakautumisen osalta lausun seuraavaa. Riidatonta on, että myyjä ei ole menetellyt huolimattomasti välitystoimeksiannon yhteydessä. Asiassa on myös riidatonta, että myyjän markan kauppahinnalla myymän huoneiston käypä arvo on kaupantekohetkellä ollut markkaa.

11 Sivu 7/8 Kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain 14 :n 1 momentin mukaan, jos toimeksiantaja on tahallaan tai tuottamuksesta antanut kiinteistönvälittäjälle virheellisiä tietoja tai jättänyt ilmoittamatta välittäjälle sellaisen tiedossaan olleen seikan, jolla hän käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää olevan merkitystä vastapuolensa kannalta, välittäjällä on oikeus vaatia 13 :n nojalla maksamaansa korvausta toimeksiantajalta siinä määrin kuin se toimeksiantajan ja välittäjän huolimattomuuden laatu sekä toimeksiantajan saama etu huomioon ottaen harkitaan kohtuulliseksi. Pykälän 2 momentissa säädetään, että toimeksiantajalla, joka välittäjän suorituksessa olevan virheen johdosta on maksanut korvausta vastapuolelleen, on oikeus vaatia maksamaansa korvausta välittäjältä siltä osin kuin välittäjä 1 momentin mukaan olisi jäänyt yksin vastuuseen vahingosta, jos korvausta olisi vaadittu välittäjältä. Välitysliike on velvoitettu suorittamaan ostajille vahingonkorvausta sillä perusteella, että välitysliike oli laiminlyönyt laissa säädetyn selonottovelvollisuuden ostajia kohtaan. Myyjä on puolestaan velvoitettu asunnon pinta-alaa koskevan virheen perusteella suorittamaan ostajille hinnanalennusta. Myyjä on asuntokauppalain 6 luvun 16 :n nojalla velvollinen suorittamaan ostajille asunnon virheen perusteella hinnanalennusta tuottamuksestaan riippumatta. Myyjä olisi siten ollut velvollinen suorittamaan ostajille hinnanalennusta myös siinä tapauksessa, että kiinteistönvälitysliikkeen ei olisi katsottu menetelleen huolimattomasti ostajia kohtaan. Kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain 12 :n 4 momentin mukaan toimeksiantajalla on oikeus saada välittäjältä korvausta vahingosta, jonka välittäjän suorituksessa oleva virhe on hänelle aiheuttanut. Korvattavaa vahinkoa myyjälle voi välittäjän huolimattoman menettelyn johdosta syntyä silloinkin, kun myyjä joutuu kaupan kohteessa olevan virheen vuoksi suorittamaan ostajalle hinnanalennusta. Vahinkoa voi tällöin aiheutua esimerkiksi oikeudenkäyntikuluista. Kun kauppahinta on ollut markkaa, myyjälle jäisi markan hinnanalennuksen suorittamisen jälkeen kauppahinnasta huoneiston käypää arvoa markkaa vastaava määrä. Myyjälle ei aiheudu vahinkoa hinnanalennuksen maksamisesta ostajille, kun hänelle siitä huolimatta jää kauppahinnasta huoneiston käypää arvoa kaupantekohetkellä vastaava määrä. Myyjä ei ole jutussa vedonnut siihen, että hänelle olisi välitysliikkeen menettelystä aiheutunut vahinkoa oikeudenkäyntikuluista ja omista asianajokuluista. Tässä jutussa ei siten ratkaista myyjän ja välitysliikkeen keskinäistä vastuuta sanotulla perusteella. Myyjä hyötyisi välitysliikkeen huolimattomasta menettelystä, jos välitysliike jäisi näiden keskinäisessä suhteessa yksin vastuuseen ostajille maksettavaksi tuomitusta markan määrästä korkoineen. Myyjä saisi tällöin itselleen etua, kun hän saisi pitää koko kauppahinnan, vaikka asunnon käypä arvo on ollut markkaa sovittua kauppahintaa alhaisempi. Kuluttajansuojasta kiinteistönvälityksessä annetun lain 14 :n säännös ei sovellu tilanteeseen, jossa toimeksiantajana ollut myyjä on velvoitettu suorittamaan ostajille pelkästään hinnanalennusta ja jossa myyjälle ei aiheudu hinnanalennuksen ostajille suorittamisesta vahinkoa, mutta myyjä saa toisaalta etua siitä, että hän saa pitää asunnon käyvän hinnan ylittävän kauppahinnan osan. Tällaisessa tapauksessa korvausvastuun jakautuminen myyjän ja välitysliikkeen keskinäisessä suhteessa tulee määrätä kohtuusharkinnalla. Tässä harkinnassa tulee kiinteistönvälitysliikkeen tuottamuksen lisäksi ottaa huomioon kiinteistönvälittäjän ammattitaitovaatimukset ja se, että myyjä turvautuu välittäjään luottaen siihen, että kauppa saadaan tehdyksi siten, ettei myyjä joudu korvausvelvolliseksi ostajia kohtaan ja ettei hänelle aiheudu muita haitallisia seuraamuksia kaupasta. Toisaalta huomioon tulee ottaa myös myyjän kaupasta saama etu ja se, ettei hänelle välittäjän menettelyn johdosta aiheudu vahinkoa. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsonee, että myyjän ja välitysliikkeen tulee keskinäisessä suhteessa vastata puoliksi kumpikin markan korvauksesta. Kun sanotulle määrälle tuomittu viivästyskorko on liitännäinen pääsuoritukseen nähden, välitysliikkeen ja myyjän tulee keskinäisessä suhteessa vastata puoliksi myös ostajille maksettavaksi tuomitusta viivästyskorosta.

12 Sivu 8/8 Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumottaneen A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n välistä keskinäistä vastuunjakoa koskevilta osin. Korkein oikeus vahvistanee, että A:n ja Etelä-Helsingin Habita Oy:n keskinäisessä suhteessa A ja yhtiö ovat kumpikin puoleksi (1/2) vastuussa käräjäoikeuden lainvoimaisella tuomiolla B:lle ja C:lle maksettavaksi tuomitusta yhteisvastuullisesta markan korvauksesta käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen. Oikeusneuvos Krogerus: Katson, ettei ole syytä hovioikeuden tuomion muuttamiseen. Finlex Oikeuskäytäntö Korkein oikeus Ennakkopäätökset 2003 KKO:2003:61 Finlex on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu. Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa. Mia Hoffrén

Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa. Mia Hoffrén Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa Mia Hoffrén TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2115-0 ISBN

Lisätiedot

TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN

TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS Voimaan 1.1.2013 (HE 125/2012) Muutoksia sovelletaan 1.3.2013 tai sen jälkeen

Lisätiedot

LVV-koe 17.11.2012 ARVOSTELUPERUSTEET 1 (5)

LVV-koe 17.11.2012 ARVOSTELUPERUSTEET 1 (5) LVV-koe 17.11.2012 ARVOSTELUPERUSTEET 1 (5) Kysymys 1 a) Välityspalkkion maksuvelvollisuus syntyy, kun vuokrasopimus saadaan solmituksi tai toimeksiantaja kieltäytyy toimeksiannon mukaisen vuokrasopimuksen

Lisätiedot

LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5)

LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5) LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5) KYSYMYS 1 a) Asunto-osakeyhtiössä tapahtuvaan huoneiston hallintaanottoon sovelletaan asunto-osakeyhtiölain säännöksiä. Ko. lain 85 :n mukaisesti yhtiön on vuokrattava

Lisätiedot

ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys

ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys 1 ISÄNNÖITSIJÄ VUOKRAVÄLITTÄJÄNÄ ys Huhtikuu 2015 Tapio Nevala Välitystoimintaa koskeva lainsäädäntö Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä = välitysliikelaki Laki kiinteistöjen

Lisätiedot

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009 1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen

Lisätiedot

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua?

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? 1. AsOy vastaa siitä, että huoneistot soveltuvat käyttötarkoitukseensa. 2. Osakkaan, vuokralaisen tai muun huoneiston haltijan ilmoitus heikosta sisäilman

Lisätiedot

(Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä) 2 p.

(Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä) 2 p. KYSYMYS 1 a) Toimeksiantosopimus on oltava kirjallinen tai sähköinen asiakirja, joka on tehty niin, ettei sen ehtoja saa muutettua yksipuolisesti. Välittäjä ei voi vedota ehtoon, joka ei ole sopimuksessa.

Lisätiedot

Hallituksen vastuut ja velvollisuudet

Hallituksen vastuut ja velvollisuudet Hallituksen vastuut ja velvollisuudet Markus Talvio Toimitusjohtaja OTM JuriNet Oy ASTA Rakentaja 2015 Tampereen Messu ja Urheilukeskus 13.2.2015 Vastuut ja velvollisuudet Esityksen rakenne: 1. Hallituksen

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Laki. muutetaan 22 päivänä helmikuuta 1991 annetun puutavaranmittauslain (364/91) 3, 5, 10, lisätään lakiin uusi 4 a luku ja uusi 38 a seuraavasti:

Laki. muutetaan 22 päivänä helmikuuta 1991 annetun puutavaranmittauslain (364/91) 3, 5, 10, lisätään lakiin uusi 4 a luku ja uusi 38 a seuraavasti: EV 181/1996 vp- HE 140/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi puutavaranmittauslain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 140/1996 vp laiksi puutavaranmittauslain

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

Xxxxxxxxx nimisen välitysliikkeen toimintaa koskeva ilmoitus

Xxxxxxxxx nimisen välitysliikkeen toimintaa koskeva ilmoitus PÄÄTÖS PSAVI/2457/05.11.05/2013 2.6.2014 ASIA ILMOITTAJA Xxxxxxxxx nimisen välitysliikkeen toimintaa koskeva ilmoitus Xxxxxx Xxxxxxxx ILMOITUKSEN SISÄLTÖ Xxxxxx Xxxxxx poika Xxxxxx XXxxxx asui vuokralla

Lisätiedot

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun

Lisätiedot

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 17.11.2012

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 17.11.2012 KESKUSKAUPPAKAMARI LVV-koe 17.11.2012 1 (6) VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 17.11.2012 Lue nämä ohjeet ennen kokeen alkua Kysymysten 1-3 vastaukset on kirjoitettava eri paperiarkeille. Kysymykseen numero 4 vastataan

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. TARJOUS, asunto-osake Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. 2. Kaupan

Lisätiedot

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 19.11.2011

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 19.11.2011 KESKUSKAUPPAKAMARI 1 (6) VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 19.11.2011 Lue nämä ohjeet ennen kokeen alkua Kysymysten 1-3 vastaukset on kirjoitettava eri paperiarkeille. Kysymykseen numero 4 vastataan koepaperille. (HUOM!

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 26.10.2007

Yleinen velvoiteoikeus 26.10.2007 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan. Sivun oikeaan laitaan on jätettävä

Lisätiedot

2. Mitä asuntokauppalaissa tarkoitetaan ennakkomarkkinoinnilla? Mitä ennakkomarkkinointivaiheen aikana maksetusta varausmaksusta säädetään?

2. Mitä asuntokauppalaissa tarkoitetaan ennakkomarkkinoinnilla? Mitä ennakkomarkkinointivaiheen aikana maksetusta varausmaksusta säädetään? ASUNTO- JA KIINTEISTÖKAUPPA 14.9.2011 - - (1) Miten laissa rajoitetaan vastuunrajoitusehtojen käyttöä (a) kiinteistönkaupassa ja (b) asuntokaupassa? (10 p) (2) Mitä eroa on hinnanalennuksella ja vahingonkorvauksella

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen:

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen: TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: 2. Toimeksisaaja Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy (y-tunnus 1053452-4) Aleksis Kiven katu 11 C, 33100 Tampere Puh. 010 346

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala.

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala. Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974 Vahingonkorvauslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Lain soveltamisala. Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä

Lisätiedot

MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio.

MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio. KAUPPAKIRJA MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio. OSTAJA KAUPAN KOHDE Tornion kaupunki os. Suensaarenkatu 4, 95400 Tornio Vanhainkoti -nimisestä tilasta,

Lisätiedot

OSAKKEENOMISTAJAN MUUTOSTYÖT huoneistossa ja piha-alueilla

OSAKKEENOMISTAJAN MUUTOSTYÖT huoneistossa ja piha-alueilla OSAKKEENOMISTAJAN MUUTOSTYÖT huoneistossa ja piha-alueilla FinnBuild 27.9.2008 Essi Rikalainen Varatuomari, AIT Ratakatu 1 b A 7, 00120 Helsinki puh. +358 40 960 4200 e-mail: etunimi.sukunimi@finessi.fi

Lisätiedot

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs.

Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 18.12.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi KERROSTALOHUONEISTO

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

PÄÄTÖS 15/10275. 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 XXXXX XXXXXX

PÄÄTÖS 15/10275. 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 XXXXX XXXXXX POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS 2. osasto Korsholmanpuistikko 43, PL 251 PÄÄTÖS 15/10275 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 Yhteinen käsittely: Dnro:t L13/4814 - L 13/4828 L 13/48/16 L 13/4817 L 13/4818 L 13/4819

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

LAKIPALVELUT HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Markus Talvio Partner, CEO, LL.M 5.2.2016 HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA

LAKIPALVELUT HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Markus Talvio Partner, CEO, LL.M 5.2.2016 HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Markus Talvio Partner, CEO, LL.M ASTA Rakentaja 2016 Tampereen Messu ja Urheilukeskus LAKIPALVELUT HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA We are member

Lisätiedot

Hallituksen vastuu korjaushankkeissa

Hallituksen vastuu korjaushankkeissa Hallituksen vastuu korjaushankkeissa Hallitusforum 24.9.2011 Jaana Sallmén lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Mitä hallitukselta korjaushankkeessa odotetaan? Hallituksen toimittava h u o

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Kuntamarkkinat 1092015 lakimies, OTK, TkL Sampsa Matilainen KKO 2015:58 Kiinteistön kauppa Laatuvirhe Kaupan purkaminen Maakaari A oli vuonna 2011 tehdyllä

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Xxxxxxxxxx nimistä välitysliikettä koskeva ilmoitus

Xxxxxxxxxx nimistä välitysliikettä koskeva ilmoitus PÄÄTÖS PSAVI/2776/05.11.05/2013 14.7.2014 ASIA ILMOITTAJA Xxxxxxxxxx nimistä välitysliikettä koskeva ilmoitus Xxxx Xxxxxxxx ILMOITUKSEN SISÄLTÖ Xxxxxxxxxx oli jättänyt tarjouksen rivitalokaksiosta 20.8.2013.

Lisätiedot

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Kuntamarkkinat 2015 / Lakiklinikka Joonas Jännäri lakimies Tyypilliset yksityisoikeudelliset saatavat kunnissa Tyypillisiä

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1 Kysymys 1 a) Välityslain mukaan välityspalkkion maksaa toimeksiantaja. On kuitenkin mahdollista, että vuokravälitystä koskevat toimeksiantosopimukset kohtaavat, jolloin välityspalkkio jaetaan osapuolten

Lisätiedot

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308 K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88 Antopäivä Nro 3.5.2016 1011 MUUTOKSENHAKIJA VASTAPUOLI ASIA Valtio Tullin edustamana Jukka Joutsjoki Vahingonkorvaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU

Lisätiedot

This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012)

This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012) This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012) 1279/2011 Annettu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 2011 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARI LVV-koe 15.11.2014 Arvosteluperusteet 1 (5) Välittäjäkoelautakunta

KESKUSKAUPPAKAMARI LVV-koe 15.11.2014 Arvosteluperusteet 1 (5) Välittäjäkoelautakunta KESKUSKAUPPAKAMARI LVV-koe 15.11.2014 Arvosteluperusteet 1 (5) Tehtävä 1 A) Mitä kotimyynti tarkoittaa vuokravälitystoiminnassa ja mitä tapahtuu, jos välittäjä ei toimi kotimyyntitilanteessa sille asetettujen

Lisätiedot

Pyydetään kunnioittavasti, että Korkein oikeus myöntää valitusluvan kysymyksessä olevaan Turun hovioikeuden päätökseen.

Pyydetään kunnioittavasti, että Korkein oikeus myöntää valitusluvan kysymyksessä olevaan Turun hovioikeuden päätökseen. KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja valituksen kohde Turun hovioikeuden päätös Nro 588 Dnro R 04/152/26.2.2004 Anna- Liisa Yli-Kovero Asia Hakija ja valittaja Virkasuhteen purkaminen Anna-Liisa Yli-Kovero

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen 28 09.08.2013 konsernijaosto Kaupunginhallitus 385 19.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä

Lisätiedot

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY A V E R 1 (5) ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA 1 Osapuolet 1.1 (jäljempänä asiakas ) 1.2 Aver Asianajotoimisto Oy Fredrikinkatu 25 A 24 00120

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a 22.11.2011 S Y S : n s y y s k o k o u s K a r i M a r t t i n e n P a r t n e r A s i a n a j o t o i m i s t o

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1493 Diaarinumero 716/2/10 Asia Valittaja Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen

Lisätiedot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot 1 (6) Vientisaatavatakuun yleiset ehdot Viejän ulkomaiselta ostajalta olevien saatavien kattaminen 15.4.2008 Vientisaatavatakuun perusteella viejällä on oikeus saada korvausta Finnveralta takuusopimuksen

Lisätiedot

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 J U H A N I S K A N E N K I I N T E I S T Ö P Ä Ä L L I K K Ö Y - S Ä Ä T I Ö LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAAMISESTA

Lisätiedot

Oikeuskäytäntöä ajankohtaiskatsaus

Oikeuskäytäntöä ajankohtaiskatsaus Oikeuskäytäntöä ajankohtaiskatsaus Taloyhtiö 2015-tapahtuma 15.4.2015 Kaisu Terkki Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto Turun hovioikeus 3.3.2014 nro 308 - hallintaanotto/häätö Osakehuoneisto

Lisätiedot

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11 Voimassa 1.7.2011 alkaen Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN...

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN... AAVIA OY AAVIA OY:N VÄLIMIESMENETTELYN SÄÄNNÖT 1.1.2016 1 YLEISET... 2 1.1 SÄÄNTÖJEN NOUDATTAMINEN... 2 1.2 TOIMIVALTA... 2 1.3 SOVELLETTAVA LAKI JA MENETTELYN KIELI... 2 1.4 ASIAKIRJOJEN JA VIESTIEN TOIMITTAMINEN...

Lisätiedot

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä. 3 Huoneiston hallintaanotto 3.1 Hallintaanotto lyhyesti Huoneiston hallintaanotolla tarkoitetaan sitä, että taloyhtiö ottaa osakkaan huoneiston hallintaansa määräajaksi osakkaan tai esimerkiksi tämän vuokralaisen

Lisätiedot

LVV-koe 12.5.2012 ARVOSTELUPERUSTEET 1 (5)

LVV-koe 12.5.2012 ARVOSTELUPERUSTEET 1 (5) LVV-koe 12.5.2012 ARVOSTELUPERUSTEET 1 (5) Kysymys 1 a) Holhoustoimesta annetun lain mukaan alaikäisen edunvalvojina ovat hänen huoltajansa, mikäli tuomioistuin ei ole vapauttanut huoltajaa. Tuomioistuin

Lisätiedot

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja Pellon myynti Marica Twerin/Maatalouslinja Muotovaatimukset / kauppa Kirjallisesti Osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistajan vahvistettava kauppa kaikkien allekirjoittajien ollessa

Lisätiedot

Turku Runosmäki Majoitusmestarinkatu 3 A 6, 20360 Turku Runosmäen kaupunginosa

Turku Runosmäki Majoitusmestarinkatu 3 A 6, 20360 Turku Runosmäen kaupunginosa MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 24.09.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 225 Oikaisuvaatimus autopaikkavuokrien korvaamista koskevasta viranhaltijapäätöksestä HEL 2015-000537 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Vallilan terveysaseman

Lisätiedot

Välitysliikkeen vastaavan hoitajan on oltava päätoimisesti välitysliikkeen palveluksessa.

Välitysliikkeen vastaavan hoitajan on oltava päätoimisesti välitysliikkeen palveluksessa. KYSYMYS 1 Välitysliikkeen vastaavan hoitajan on oltava päätoimisesti välitysliikkeen palveluksessa. Hän huolehtii, että välitystoiminnassa noudatetaan lakia ja hyvää välitystapaa ja ohjeistaa henkilökuntaa.

Lisätiedot

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Asunto-osakeyhtiölain 4 ja 5 luvun mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä huoneistossa kunnossapito- ja muutostöitä. Osakkeenomistajan

Lisätiedot

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliiton suurin aluejärjestö 10150 jäsentä Jäsenistö pääosin asunto-osakeyhtiöitä

Lisätiedot

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 12.5.2012

VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 12.5.2012 KESKUSKAUPPAKAMARI LVV-koe 12.5.2012 1 (6) VUOKRAVÄLITTÄJÄKOE 12.5.2012 Lue nämä ohjeet ennen kokeen alkua Kysymysten 1-3 vastaukset on kirjoitettava eri paperiarkeille. Kysymykseen numero 4 vastataan

Lisätiedot

LVV-koe 10.5.2014 Arvosteluperusteet 1 (6) 1) Jos korjaustoimet perustuvat vuokrasopimukseen (1 p), korjausten arvo on veronalaista pääomatuloa

LVV-koe 10.5.2014 Arvosteluperusteet 1 (6) 1) Jos korjaustoimet perustuvat vuokrasopimukseen (1 p), korjausten arvo on veronalaista pääomatuloa LVV-koe 10.5.2014 Arvosteluperusteet 1 (6) Tehtävä 1 1) Jos korjaustoimet perustuvat vuokrasopimukseen (1 p), korjausten arvo on veronalaista pääomatuloa korjausten suorittamisvuonna (1 p) Jos korjaustoimet

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Jukka-Matti Jäppinen

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Jukka-Matti Jäppinen Kunnanhallitus 37 16.03.2015 Kauppakirja, Jäppinen Kunnanhallitus 37 Nastolan kunnan ja Jukka-Matti Jäppisen kesken on laadittu seu raavan sisältöinen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 12.5.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit

MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 12.5.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit MALLIVASTAUKSET Kauppaoikeus 12.5.2004 pakollinen aineopintotentti, täydennystentit Muita kuin assistentille sähköisesti toimitettuja mallivastauksia ei ole julkaistu tässä. Niitä voi etsiä laitoksen aulasta

Lisätiedot

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO 23.7.2012 Taustaksi Sisäasiainministeriön asetus ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1

Lisätiedot

Kahta varausmaksua ei saa olla samanaikaisesti samasta välityskohteesta.

Kahta varausmaksua ei saa olla samanaikaisesti samasta välityskohteesta. LVV-KOE 21.11.2009 ARVOSTELUPERUSTEET 1 KYSYMYS 1 1. Varausmaksu Välitysliike saa ottaa vastaan varausmaksun, jos niin on sovittu toimeksiantosopimuksessa. Sen vastaanottamisen jälkeen välitysliike ei

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Johdon vahingonkorvausvastuu

Johdon vahingonkorvausvastuu Asunto-osakeyhtiön hallituksen vastuu - vastuukysymyksiä oikeuskäytännön valossa Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Johdon vahingonkorvausvastuu Johto = hallituksen jäsen ja isännöitsijä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 YRJÖNKADUN UIMAHALLIKIINTEISTÖSSÄ SIJAITSEVAN TYÖTILAN VUOKRAAMINEN ADALIA SALON & SOLARIUMILLE Sopijapuolet: Vuokranantaja Vuokralaiset Helsingin kaupungin liikuntavirasto

Lisätiedot

Kauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa.

Kauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa. K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Asunto Oy Kirkkonummen Ainola, 0878287-9 c/o YIT Rakennus Oy, PL 36, 00621 Helsinki (jäljempänä Myyjä) Kirkkonummen kunta, 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi (jäljempänä

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013 Mallivastaukset Kysymys 1 Osakeyhtiö X:n (myöhemmin X Oy) edustaja ottaa yhteyttä paikanninlaitteita mittatilaustyönä valmistavan osakeyhtiö Y:n (myöhemmin

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu 34 13.08.2015 12:52:14 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 13.08.2015 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 42/2015 06.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 81 Esinevahinko 13.7.2014 HEL 2014-012480 T 03 01 00 Viite: Sairaankuljetuksen ja ensihoitotoimenpiteiden yhteydessä aiheutunut vahinko Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Tilaajan yhteyshenkilö:

Tilaajan yhteyshenkilö: Sopimusmalli 1 SOPIMUS UIMAOPETUSPALVELUN TUOTTAMISESTA Sopimusosapuolet Yritys (jäljempänä palveluntuottaja) Osoite ja Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut (jäljempänä tilaaja) Jäljempänä termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa TOIMEKSIANTOSOPIMUS A. Toimeksisaaja Toimeksiannon toimeksisaaja on. Toimeksiannon vastuulakimies on Jussi Kari. Turre Legal voi käyttää myös muita lakimiehiä palvelun toteuttamiseen. B. Palvelut suorittaa

Lisätiedot

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2012. 751/2012 Laki. arvo-osuustileistä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2012. 751/2012 Laki. arvo-osuustileistä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2012 751/2012 Laki arvo-osuustileistä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa Solo International OY:N KULKUVÄLINEIDEN VUOKRAUS- PALVELUIDEN EHDOT 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Solo International Oy:n, jäljempänä Solo ja asiakkaan, jäljempänä Vuokralleottaja

Lisätiedot

VIISI HUONETTA JA KEITTIÖN HALLINTAAN OIKEUTTAVAT KIINTEISTÖYHTIÖN OSAKKEET SAUVOSSA

VIISI HUONETTA JA KEITTIÖN HALLINTAAN OIKEUTTAVAT KIINTEISTÖYHTIÖN OSAKKEET SAUVOSSA MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 21.12.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

LVV-KOE 9.5.2009 ARVOSTELUPERUSTEET 1

LVV-KOE 9.5.2009 ARVOSTELUPERUSTEET 1 LVV-KOE 9.5.2009 ARVOSTELUPERUSTEET 1 KYSYMYS 1 a) Vuokrasuhteen alkamispäivä on se päivä, jolloin vuokrasuhde ja vuokranmaksuvelvollisuus alkavat. Vuokrasuhteen päättymispäivä on vuokrasuhteen viimeinen

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Cenna Oy,

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Turku Runosmäki Raskinpolku 6 C 60, Turku. Väestönsuoja, mankeli, ulk.välinevarasto, pesutupa, sauna Pysäköintitilat

Turku Runosmäki Raskinpolku 6 C 60, Turku. Väestönsuoja, mankeli, ulk.välinevarasto, pesutupa, sauna Pysäköintitilat MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 06.06.2016 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä K A U P P A K I R J A 1/4 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot