Alkuvuosi ei ole oikein mennyt putkeen. Lehdissä on lähinnä juttua isoista palkkioista, mutta missäs ne isot tuotot on?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alkuvuosi ei ole oikein mennyt putkeen. Lehdissä on lähinnä juttua isoista palkkioista, mutta missäs ne isot tuotot on?"

Transkriptio

1 Salkunhoitajan tentti Petri Deryng/PYN Rahastoyhtiö Alkuvuosi ei ole oikein mennyt putkeen. Lehdissä on lähinnä juttua isoista palkkioista, mutta missäs ne isot tuotot on? Totta on, että tänä vuonna ei ole tehty muuta kuin hukattu asiakkaiden varoja. Molemmat rahastot ovat lähes 10 % vuoden alkuarvojaan alempana. Molemmat rahastot ovat tosin hitusen vertailuindeksejään parempia, mutta asiakkaan kannalta toki tärkeintä on toteutunut todellinen tuotto. Asiakkaat eivät vaurastu vaikka rahastot pärjäävät vertailuindekseille, jos samaan aikaan sekä indeksit että sijoitukset menevät alaspäin. Selittelen hieman tilannetta. Edelleen pitkän aikavälin absoluuttiset asiakkaiden saamat nettotuottomme ovat erittäin hyviä, eikä ole mitään syytä miksi näin ei jatkuisi, koska sijoitamme Aasiassa ja Aasian taloudet sekä yritysten tulokset jatkavat kasvussa ja meillä on erittäin hyvät salkut. Voin jopa sanoa, että tämä kevät on ollut salkunhoitajalle hyvää aikaa, sillä osa osakkeista on noussut ja osa laskenut, oikeastaan riippumatta suoraan yritysten tämän hetken tuloskunnosta. Tämä on luonut meille paikkoja tehdä siirtoja salkuissa, jotka itse asiassa johtavat parempiin jatkotuotto-odotuksiin. ELITE FUND Cumulative Performance Elite Fund since inception Feb YTD 2011 Cumul. % ELITE NAV 10 17,19 10,58 15,66 18,13 54,18 49,59 51,05 62,55 66,01 31,12 65,13 95,94 87,60 % SET Index ** % Euro/Baht 41,5 37,7 40,2 39,0 45,2 50,0 53,2 48,4 47,3 49,1 48,5 47,9 40,2 43,7 % Index+currency % ELITE better/worse % ** SET excl. dividends YTD to June 10, 2011 POPULUS FUND Cumulative performance Populus Fund vs. MSCI AC Asia ex-japan (EUR) Sep 06 Dec 06 Jun 07 Dec 07 Jun 08 Dec 08 Jun 09 Dec 09 Jun 10 Dec 10 YTD 2011cumul. % POPULUS NAV 10 11,29 13,42 11,56 8,98 4,38 5,77 8,32 11,42 14,44 13,23 % 12,9 18,8-13,8-22,3-51,2 31,6 44,2 37,3 26,5-8,4 32,3 MSCI Asia ex-japan ,1 13,8 8,9-27,7-32,9 33,1 23,2 11,3 12,7-8,4 30,3 Populus better/worse % -2,2 5,0-22,7 5,3-18,3-1,5 21,1 26,0 13,8 0,0 2,0 YTD to June 10, 2011

2 Populuksen tuotto näyttää melko vaatimattomalta koko toiminta-ajalta? Populuksen julkaistava osuuden arvo ei huomioi rahaston asiakkaille hyvitettyjä HWMosuuksia, joista kertyy melko paljon asiakkaalle lisätuottoja sellaisissa tilanteissa, kuten jolloin pörssit laskivat hyvin alas ja toipuivat myöhemmin takaisin ylös. Tässä on asiakashyvityksillä oikaistu Populuksen tuottokaavio (8/2006-3/2011): NAV NAV HWM NAV 17,32 32% 14, Euron vahvistuminen on vienyt tämän vuoden tuotot. Miksi te idiootit ette terminoi valuuttoja? On totta, että tarkemmin tarkastellen koko alkuvuoden rahasto-osuuksien arvojen lasku selittyy euron vahvistumisella ja itse asiassa osakkeissa olemme nyt vuoden alun arvoissa. Euro on Thaimaan bahtia vasten vahvistunut alkuvuodesta kymmenisen prosenttia ja suunnilleen saman verran myös muita Aasian valuuttoja vasten. Uskon, että tämä ei ole pitkän aikavälin trendi ja siksi emme ole terminoineet valuuttoja. Tosin jos oikeaaikaisesti jälleen lukitsisimme euro/usd välin, voisimme saada sillä hyötyjä salkkuihin, mutta viime aikoina alle vuoden liikkeet valuutoissa ovat olleet hyvin ennalta arvaamattomia. Sen vuoksi olemme pitäytyneet ottamasta lyhyitä terminointipositioita, vaikka juuri alkuvuoden aikana niistä olisi ollut hyötyä ja niillä olisi voitu torjua euron vahvistumisesta koitunut haitta. Uskomme Aasian valuuttojen vahvistuvan lähivuosien aikana maailman päävaluuttoja vastaan, vaikkakin aika ajoin euron nopea vahvistuminen heikosta dollarista johtuen on luonut meille päänvaivaa ja saattaa häiritä myös jatkossa. Toki mietimme terminointeja koko ajan.

3 EUR/THB 45 EUR/THB Currency YTD % YTD Jan-11 Feb-11 Mar-11 Apr-11 May-11 Jun-11 Mitä olennaisia siirtoja salkuissa on tehty kevään aikana? Eliten salkusta on myyty pois kokonaan asuntorakentaja MJD, painoarvoltaan pieni kaupanalan JMART ja myös kolmannes PF:n omistuksesta myytiin blokissa. KK pankkia myytiin tammikuussa jonkin verran ja nyt sitä on ostettu takaisin. TICON ja ERAWAN osuuksia on nostettu sekä ostettu uutena hotelliyhtiö CENTEL. Populuksen salkusta on myyty lähes kokonaan pois Filippiinien bingoyhtiö LR. Thaisijoituksista on myyty kokonaan SVOA ja nostettu Sirin sekä Erawanin painoja. Kiinan Shenzhen Intl:n osuutta on pienennetty, samoin Hong Kongin Sing Tao Newsin. Jayaa ja Chaodaa on ostettu lisää, samoin Hopefluentia. Lisäksi on rakennettu täysin nollasta iso positio kalafirma Pacific Andesiin. Indonesian Arnaa on myyty hyvään hintaan jonkin verran pois ja loppukeväästä on ollut ja on edelleen ostossa yksi kiinalainen paperitehdas, lottoyhtiö ja kodin elektroniikan valmistaja. Mikä kutkuttaa juuri nyt Eliten salkussa? SIRI, KK, ERAWAN, TICON JA NOBLE. SIRI: 2010 oli hyvä ja 2011 on tulossa hyvä. Treidaa P/E 4. Myyntikirjaukset heilahtelevat, koska valmiit kerrostalot kirjataan liikevaihtoon kokonaisina vasta luovutettaessa ja Q1 oli hidas tässä suhteessa. Sijoittajat myös yllättyivät, kun jakoi 2010 tuloksesta osingon osakkeina eikä rahana. Jakanee yli 10 % osinkotuoton mukaisen summan vuodelta 2011, saattaa jopa ryhtyä puolivuosittain osingon maksajaksi. Kokonaisuudessaan hyvä meininki, mutta ei tykätty osake. Iso potentiaali tykkäysasteikolla nousuun. P/E 4.5! KK: Osake nousi hyvin parin vuoden aikana. Laskenut alkuvuonna 20 %, 40 bahtista 32 bahtiin. Myytiin aiemmin alemmas ja ostettu ylemmäs nyt kesäkuussa. Thai-pankeilla menee hyvin. ERAWAN: Turismiosakkeista lisää tuonnempana, mutta Erawan on hyvä yhtiö, jolla on mennyt huonosti kolmisen vuotta. Edelleen 2007 markkina-arvoaan puolet halvempi,

4 vaikka yleisindeksi on jo reippaasti yli 2007 tason. Vaikka bisnes on mennyt huonosti, on menossa parempaan suuntaan koko ajan. Tehty jo tuottoa koska ostettiin pohjalla. TICON: Tuottaa ja liisaa tehtaita sekä varastotiloja ja rahastaa myymällä ne kiinteistöfundiin. Bisnes on hyvässä vaiheessa. Japanin tapahtumat kiihdyttävät bisnestä. Asiakkaista iso osa japanilaisia, joilla jatkuvat tuotantolaajennukset Thaimaassa. NOBLE: Vuosittainen liikevaihto 3 mrd. bahtia. Lanseeraa kesäkuussa superprojektin Bangkokin keskustassa: neljän talon kompleksi, johon tulee 32 hissiä ja jokaiseen asuntoon pääsee suoraan hissistä. Projektin arvo n mrd. bahtia ja projektin myynnin lanseerauspäivä 19. kesäkuuta Paragonin tavaratalossa. Mikä kutkuttaa juuri nyt Populuksen salkussa? CESS, JAYA, MODERN, CHAODA, PACIFIC ANDES JA HOPEFLUENT. CESS: Hyvä tulos, mutta yrityksen kokonaisrahoituspaketti vielä auki ja valmis vasta syksyllä, koska VVK lainan jatko 85 % valmis, mutta 15 % vie aikaa vielä. Kiinalaisten pankkien kanssa on sovittu kahden uuden tehtaan käyttöpääomalimiitit perunoiden ostoon. Olen oikein tyytyväinen tilanteeseen, vaikka mitään tuottoja ei ole vielä tehty osakkeella. P/E 3.5! JAYA: Kevään omistusjärjestely yllätti, mutta lopputulos on hyvä. Heikko venture kapitalisti omistaja, joka oli lainoittanut omistuksensa, joutui ulos pakkodiilillä. Uusilla pääomistajilla on uusi ote ja rahoitus kunnossa. Yhtiö tekee hyvää tulosta ja on pirun halpa. Sama Singaporelainen luottotoimari jatkaa. P/E 4.2! MODERN BEAUTY: Yhtiö antoi kaksi viikkoa sitten positiivisen tulosvaroituksen markkinoille. Tulos tulee ulos lähiaikoina, kiva nähdä kuinka paljon onnistuivat tekemään tulosta (tilikausi päättyi maaliskuussa 2011) ja mikä on ohjeistus vuodelle Yhtiö on odotustemme mukaisessa tervehtymissyklissä. CHAODA: Kiinan superkannattava vihannesviljelijä ja jakelija. Osake romahti juuri hiljattain. Syinä ovat Hong Kongissa kiinankielisessä Next-lehdessä julkaistu artikkeli, jossa kirjoitettiin yhtiön omistavan vähemmän maata kuin on kerrottu ja amerikkalainen iso Hedge Fund, joka on shortannut rajusti osaketta ja väittänyt myös, että yhtiö huijaa sijoittajia. Pääomistaja ja yhtiö itse ovat molemmat ostaneet halventuneita osakkeita markkinoilta, myös me. Tsekkasin, että Next-lehdellä on ollut kuusi hävittyä oikeusjuttua aiemmin perättömien väitteiden esittämisestä ja olen tarkkaan jutellut maa-alueomistuksista eri tahojen kanssa. Yhtiön tilintarkastushistoria on myös luotettava. Voi toki käydä hyvin tai huonosti tämän kanssa. Osake on nyt sikahalpa ja yhtiö on ollut pitkään erittäin kannattava. PACIFIC ANDES: Kalastajan ja kalafileiden tuottajan heikentynyt tilikausi päättyi maaliskuussa 2011, mutta tulos jo ohjeistettu ylös käynnissä olevalla kaudella. Osake on ollut heikko ja olemme päässeet hyvillä hinnoilla tähän uuteen kohdeyritykseen sisään kevään aikana. Osake oli kuusi kuukautta sitten 1,75 HKD ja nyt 1,05 HKD. HOPEFLUENT: Kiinan kiinteistönvälittäjä välitti viime vuonna uustuotantoasuntoa. Vuoden 2011 tavoite on välitettyä uustuotantoasuntoa. Yhtiö vahvisti OUR ASIA -tapahtumassa , että tavoitteet täyttyvät.

5 Salkuissa on jo kahta Thai-turismiin liittyvää yhtiötä, miksi? Turismi ja hotellibisnes saivat siipeensä samaan aikaan sekä maailman finanssikriisissä että Thaimaan sisäpolitiikan väkivaltaisuuksissa vuosien aikana. Pitkän aikavälin fundamentit ovat Thaimaan turismissa hyvät. Viime vuonna kirjattiin volyymiennätys ja se rikkoutunee tänä vuonna taasen yli 10 % lisäkasvulla. Kiinalaiset, arabit ja venäläiset tuovat kasvun. Alkuvuodesta 2011 kasvu on ollut vuosikasvuennusteitakin kovempaa. Q1 Erawanin ja Centelin tulokset olivat hyviä, myös Q2 odotukset ovat erittäin myönteiset vaikka Q2 ja Q3 ovat vuosisesongin hiljaisempi vaihe. Bangkokin viiden tähden hotellimarkkinan hinnat tosin ovat olleet hyvin hitaassa nousussa laman jäljiltä. Thailand Monthly Tourist Arrivals 2,000, % Change YoY 66% 70% 60% 1,600,000 50% 1,200,000 21% 35% 40% 30% 800,000 12% 12% 20% 10% 400,000 Jan Feb March April May 0% Salkuissa on kiikkeriä meklariosakkeita? ASP ja KGI elävät pörssin vaihdosta, vaikka muutakin finanssibisnestä on, kuten omaisuudenhoito ja investointipankkitoiminta. Vuosi 2010 oli hyvä ja vuodesta 2011 näyttäisi tulevan myös hyvä. Thaimaan pörssin vaihto on jatkanut hyvässä kasvussa. Nämä osakkeet eivät ole kovin pitkäaikaisia pito-osakkeita, mutta nyt on hyvät näkymät, vaikkakin sijoittajia jonkin verran arveluttaa Thaimaassa vuonna 2012 voimaan tulevat alaa vapauttavat säännöt. Bm 800, , ,000 SET Monthly Trading Turnover % Change YoY 90% 89% 100% 90% 80% 70% 60% 500, , ,000 23% 34% 52% 50% 40% 30% 20% 10% 200,000 Jan Feb March April May 0%

6 Aasian pörssien näkymät? Kiinan, Thaimaan, Singaporen ja Taiwanin osinkotuottoprosentit vuodelle 2012 näyttävät lupaavilta ottaen huomioon, että nämä maat ovat vähävelkaisuuden vuoksi erittäin vahvoja kasvutalouksia eli mielestäni hyvää tuottoa saa kohtuuriskillä. Myös P/E -luvut ovat houkuttelevia kuten Kiinan 2012 lukema P/E alle 10. Nämä ovat Deutsche Bankin (E) lukuja Aasian eri pörsseille: Regional Market 8-Jun-11 PE (x) (rec) Div Yield % 11F 12F 11F 12F Asia 11,6 10,0 2,9 3,2 Country China 10,0 8,7 3,3 3,8 Hong Kong 14,5 12,1 3,0 3,5 India 13,7 11,3 1,6 1,9 Indonesia 15,0 12,2 2,2 2,8 Korea 9,5 8,6 1,6 1,6 Malaysia 14,7 13,1 3,5 3,8 Philippines 14,2 12,6 3,2 3,4 Singapore 13,7 12,1 3,7 3,9 Taiwan 15,2 12,7 4,1 4,4 Thailand 12,1 10,2 3,9 4,5 Thaimaan vaalit lähestyvät? 3. heinäkuuta on Thaimaassa parlamenttivaalit ja maa saa uuden hallituksen sekä pääministerin. On hyvä, että vaalit pidetään sillä punakapinan perusidea oli hajottaa nykyinen hallitus, johtuen siitä, että se tuli valtaan vaalien välillä parlamentin enemmistöpäätöksellä. Nyt mitataan Demokraattien (nyk. hallituspuolue) ja oppositiopuolue Phuea Thain (Thaksinlaiset, punaiset) kannatus. Molempien valtapuolueiden poliittiset ideat ovat melko samanlaisia eli molemmat ovat vahvasti yrityselämän puolesta toimivia pro-pörssi puolueita. Siinä mielessä ei ole väliä kuka vaalit voittaa. Riidat saadaan valitettavasti aikaan johtavien henkilöiden liian suurista valtapyrkimyksistä, jolloin yhteiskunnan eliitissä vaikuttavat päälle astutuiksi tulleet saattavat aika ajoin kokea mielekkääksi jyrätä tankein liian itsekkäitä yksilöitä takaisin arkisempaan elämäntasoon. Minusta Thaimaan lähestyvät vaalit on myönteinen asia, vaikka se luo lyhyen aikavälin epätietoisuutta kuka jatkaa vallassa vaalien jälkeen. Kiinassa tulossa vallankumous? Kiinassa eivät vallanpitäjät ryöstä kansalaisiaan vaan kommunistinen puolue luo hyvinvointia kaikille kansalaisille kapitalistisin keinoin. Talouskasvu, ihmisten jatkuva elinolojen kohentuminen, kasvavat tulot ja uudet työmahdollisuudet luovat tyytyväisyyttä, mikä pitää vallankumouksen aisoissa. Pikkuhiljaa myös Kiinan kommunistinen puolue demokratisoituu. Kiinan demokratisoituminen vie aikaa, mutta se lähtee liikkeelle puolueen sisältä, missä on jo tapahtunut paljon demokratian suuntaan kulkevia kokeiluja mm. paikallisvaalitasolla. Ensi vuonna puoluekokouksessa maahan saadaan myös uusi sensuuriministeri, jonka on pakko olla modernimpi kuin nykyinen vanhakantainen punaniska. Eli

7 asteittain, vaikkakin hitaasti, voidaan odottaa myös myönteistä kehitystä jopa sananvapausrintamalta, vaikkakaan asiassa ei kannata odottaa mitään ripeitä liikkeitä. Kiinan pörssi on kehittynyt heikosti? Kiinan pörssi-indeksi on kaksi vuotta kehittynyt heikosti, vaikka yritysten tuloskasvu on jatkunut. Kiinan pörssi-indeksi on kahden vuoden aikana kehittynyt suhteellisesti 46 % heikommin kuin muu Aasia ja 31 % heikommin kuin maailman pörssi-indeksi. Kiinan pörssi-indeksin heikkoon kehitykseen näen kaksi pääsyytä: 1) 2007 vuoden aikana Kiinan pörssimarkkina otti liian rajun kertahypyn ylöspäin ja sitä on seurannut heikompi jakso, joka tasoittaa pitkän aikavälin keskimääräistä tuottokehitystä 2) vuosien aikana Kiinan keskushallinto ja keskuspankki ovat tehneet paljon rahamarkkinoita kiristäviä toimenpiteitä, joilla on pyritty tasaamaan kasvua ja estämään ennenaikaisesti kuplien syntyä. Viimeisen vuoden aikana myös useat yksittäiset paljastuneet kirjanpitorikokset ovat vieneet sijoittajien uskoa yleisesti Kiina-osakkeisiin. CSI 300 = Kiina osakeindeksi: % Change CSI 300 Index vs MSCI Asia ex Japan (last 2 years) CSI 300 Index (+1%) MSCI World Index (+47%) % Jun-09 Sep-09 Dec-09 Mar-10 Jun-10 Sep-10 Dec-10 Mar Kiina on ajautumassa kriisiin ja kasvu pysähtyy? Kiinan kasvu jatkuu. On aivan selvää, että Kiinassa on tehty myös huonoja investointeja, on huonoja julkisia sekä yksityisiä hankkeita ja on pieleen meneviä rakennusprojekteja. Keskeistä on kuitenkin kaiken suhteellisuus ja jatkuuko Kiinan kasvu vai onko loppu tulossa. Kiinalaisten käytettävissä olevat tulot jatkavat kasvua ja tästä syntyy ostovoimaa, mikä tukee asuntojen hintakehitystä ja yleistä kysynnän kasvua. Kiinalaisten korkea säästämisaste on omiaan tukemaan lisäkasvua, etenkin jos säästämisaste saataisiin jopa laskemaan ja rahaa tulisi näin enemmän kulutuskiertoon. Käytettävissä olevien tulojen kasvun

8 käänteispuoli on palkkainflaatio ja tämä aiheuttaa siirtymiä teollisuudenaloilla Kiinan sisällä sekä esim. tekstiiliteollisuuden siirtymistä Kiinasta pois Vietnamiin ja Bangladeshiin. Samaan aikaan nousussa on vaativammat teollisuuden alat kuten teollisuuskoneiden valmistus, joka oli monet vuosikymmenet tärkeä japanilaisten vahvuusalue. Lähimmän vuoden aikana syntyy paljon myös uusia työpaikkoja kiinalaispankkeihin Hong Kongiin, kun Kiinan valuutasta tulee rajoitetusti vaihdettava kansainvälinen ulkomaanvaluutta. Kun vallassa on yksi puolue, niin päätökset viedään läpi, eikä vaalipopulismi vesitä toimenpiteitä. Asuntomarkkinan kasvun hillitsemistoimet Kiinassa ovat olleet hyvinkin rajuja. Vastaavilla toimilla olisi varmasti ainakin vältetty Amerikan asuntomarkkinan täydellinen kertaluhistuminen, kun taasen Greenspanin ja Bushin toimet olivat lähes päinvastaisia kuin kommunistiveljien ennaltaehkäisytoimet. Pari esimerkkiä säännöistä, mitkä Kiinassa tähtäävät spekulatiivisen kaupan estämiseen: Sinun pitää asua rekisteröityneenä asukkaana ko. kaupungissa viisi vuotta ennen kuin voit ostaa asunnon itsellesi. Ensiasunnon ostajan omarahoitusosuus minimi on 30 % ja toisen asunnon ostajan 50 %. On oletettavaa, että osa Kiinan paikallishallintojen valtavista velkarahalla tehdyistä hankkeista siirtyy pankkien ongelmaluottoihin. Tilanteiden sitä vaatiessa keskushallinto hoitanee nämä erät ja pankkien pääomitukset, kun myös isoimmat Kiinan pankit ovat valtion omistamia. Silti pidän viisaampana valtavien luotijunaverkostojen, maanteiden jne. infrarakenteiden investointeja Kiinassa kuin lukuisia julkisen talouden hankkeita esim. Euroopassa, vaikka ensin mainittujen takaisinmaksuajat olisivatkin pitkät. Investoinnit kirjataan tappioksi, kun niille ei ole käyttäjiä. Näin ei ole asian laita Kiinassa. Lähinnä on kyse aikajänteestä ja investointien rahoitusten ajoituksista Milloin Kiina-osakkeet lähtevät taas liikkeelle? Kaksi vuotta jatkuneet rahamarkkinoiden kiristystoimet ovat johtaneet toivottuihin tuloksiin. Lainanannon kasvu on saatu alas ja se on lähellä tavoiteltua % vuotuisen kasvun tasoa. Kiinan asuntomarkkinan hintakehitys on myös saatu maltillisemmaksi. Viime kuukaudet hintojen nousu on ollut alle 1 % kuukaudessa. Vaikuttaa siltä, että 1 % on jonkinlainen taso, jonka ylitys tai alitus joko johtaa kiristyksissä lisätoimiin tai ei. 1 % hinnannousu mätsää myös hyvin kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvuun. On myös toiveita, että kesän aikana kokonaisinflaatiokehitys maltillistuu; Kiinan teollisuuden tilaukset ulkomailta ovat olleet hidastumassa loppukeväästä ja uskon, että lähikuukausina nähdään maltillisempia Kiinan talouden kokonaiskasvulukemia. Saatamme lähestyä rahamarkkinatoimissa uusien kiristystoimien loppumista, vaikka vielä ei voi ennustaa nykyisten toimien purkua ja rahamarkkinoiden stimulaatiotoimia. Kiristystoimien neutralisoituminen voi jo sellaisenaan johtaa Kiinan osakemarkkinan nousuun.

9 % YoY Growth China RMB YoY Loan Growth 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % Vietnam? Kiinnostaa kovasti. Erittäin yritteliäs kansa. Sekä USA:n että Kiinan suosiossa. Pörssi on tullut makrotilanteen jännitteiden takia paljon alaspäin parin vuoden aikana. Kiinteistömarkkinan tilanne ehkä kärjistyy vielä ja aiheuttaa pienen pikaisen pankkikriisin. Tarkkaillaan tilanteen kehittymistä. Uusien yrityslainojen korot 20 % ja inflaatio 14 % kiristävät tilannetta. Maassa on paljon pörssiyrityksiä ja kaksi pörssiä. Burma, Laos ja Kambodža? Burma kiinnostaa. Burman suurimmat ulkomaiset investoijat ovat Kiina ja Pohjois-Korea. POHJOIS-KOREA!!! Ehkä jo meidän rahaston varoilla voisimme nousta TOP 3 -ryhmään jos Pohjois-Korean sijoituksilla saadaan kakkossija. Burman tilanne on kehittymässä ja sitä on syytä seurata. Laos on aika pieni. Maahan saatiin jo pörssi, mutta listoilla on vasta kaksi yhtiötä. Ei oikein innosta. Kambodža. On tutkittu ja pörssi tulollaan, mutta yrityselämä on liian harvojen käsissä ja ulkomaisen sijoittajan on erittäin vaikea päästä mukaan reiluin ehdoin. Japanin maanjäristys ja tsunami? Kauheaa oli katsella. Tuotantokatkokset ovat olleet yllättävän pitkävaikutteisia, koska monen teollisuuden haaran alihankintatyö oli alueella. Monen tehtaan toimitukset ovat ennallaan vasta syksyllä. Kerrannaisvaikutuksia on paljon, mm. Thaimaan autoteollisuus on joutunut hidastamaan kasvuvauhtia. Keskipitkällä aikavälillä siitä koituu hyötyä useille muille Aasian maille, kuten Thaimaalle, uusien investointien myötä. Kulta? Hassua, eikös tuota kultaa saa tuotettua jollain dollarin unssihinnalla, mutta tämä nykymaailman pirun alhainen rahan hinta pitää kullan hinnan dollarin korkeuksissa, vaikka luulis jokaisen vaskoolin olevan jo käytössä ja kiinalaisten tuottavan pika-

10 pikaa uusia kullankaivuuvempaimia niitä tarvitseville. Ehkä amerikkalaiset työttömätkin kohta saadaan uudelleentyöllistettyä kullanhuuhdontaan, jos hinta senkun kohoaa vaan. Raaka-aineet? Hankalia. Olleet supersyklissä. Minusta jatkossa menevät ylös tai alaspäin. USA? Työpaikkoja syntyy, asuntomarkkina ui syvällä ja pohjaonkijat liikkeelle. Velkataakka painaa ja talouskasvu tulee olemaan hidasta. Asuntomarkkina tulee ylös kunnolla vasta muutaman vuoden päästä. Pankeilla on hirveä duuni edelleen vanhojen asuntovelkakohteiden clearauksen kanssa. Kreikka? Soini on mielestäni oikeassa. On ollut tyhmää tukea ilman rankkaa rakennemuutosta. Vaikea ymmärtää miksi suomalaisten pitäisi maksaa veroja enemmän, jotta kreikkalaisten ei tarvitsisi maksaa veroja. Eurooppa? Kun asuu Aasiassa ja sijoitukset ovat Aasiassa, ei onneksi tarvitse miettiä kovastikaan Euroopan asioita. Toivottavasti ranskalaispankkien Kreikka-tappiot aikanaan eivät vie Ranskan viininviljelijöiltä käyttöpääomaluottoja, sillä kiinalaiset ovat Bordeaux-viinien suurin ostaja tätä nykyä ja jos rypäleiden kasvatuksen rahoitus alkaisi tökkiä, niin viinien hinnat varmaankin kallistuisivat ja vain lisäisivät inflaatiopaineita Kiinassa.

11 ELITE FUND TOP HOLDINGS ( ) Company PEAK EE Elite upside (E) Sansiri 18,6% / 4, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Ticon 9,8% / 12, A Revenue Earnings Market Cap % Equity The Erawan Group 9,4% / 2, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Noble Development 8,8% / 6, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Kiatnakin Bank 8,4% / 31, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Asia Plus Securities 8,2% / 2, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Central Plaza Hotel 8,1% / 7, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Property Perfect 7,9% / 0, A Revenue Earnings Market Cap % Equity KGI Securities 7,0% / 2, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Syntec Construction 6,2% / 0, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Lalin Property 4,0% / 2, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Sales total M-cap total Equity total M-cap/sales 3,6 1,1 1,8 M-cap/equity 3,0 1,0 1,8 NOTES: Peak: shows the year of previous highest market cap in past decade and revenue, profit and equity of that year 2010: shows the revenue, profits and equity of 2010 and the current market cap. A = Actual reported 20EE: shows our target market cap, revenue, profits and equity within the next three years

12 POPULUS FUND TOP HOLDINGS ( ) Company PEAK EE Populus upside (E) Chaoda Modern Agri 9,3% / 3, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Pacific Andes 8,5% / 1, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Jaya Holdings 8,4% / 0, E Revenue Earnings Market Cap % Equity Hopefluent 8,3% / 3, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Sansiri 8,0% / 4, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Modern Beauty 8,0% / 1, E Revenue Earnings Market Cap % Equity China Essence 7,8% / 0, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Asia Plus Securities 7,0% / 2, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Shenzhen Inter'l 5,8% / 0, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Vista Land 5,5% / 3, A Revenue Earnings Market Cap % Equity The Erawan Group 5,0% / 2, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Leisure & Resorts 1,4% / 9, A Revenue Earnings Market Cap % Equity Sales total M-cap total Equity total M-cap/sales 4,7 1,1 2,1 M-cap/equity 2,9 0,7 1,6 NOTES: Totals in USD Peak: shows the year of previous highest market cap in past decade and revenue, profit and equity of that year 2010: shows the revenue, profits and equity of 2010 and the current market cap. A = Actual reported, E = Annualised Forecast 20EE: shows our target market cap, revenue, profits and equity within the next three years

Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 2/2010 21.6.2010

Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 2/2010 21.6.2010 Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 2/2010 21.6.2010 Molempia rahastojamme on mahdollisuus merkitä 30.6.2010. Mielestäni hyvä syy Eliten ja Populuksen merkitsemiseen on rahastojen halvat osakkeet ja näiden osakkeiden

Lisätiedot

Sijoittajakirje 2/2012 12.6.2012. Hyvä Asiakas

Sijoittajakirje 2/2012 12.6.2012. Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 2/2012 12.6.2012 Hyvä Asiakas Voimme viettää rauhallisin mielin kesälomat. Rahastoissamme ei ole käteistä lainkaan pohdituttamassa mieliä, vaan kaikki rahat on hyvin sijoitettuina ja keskeiset

Lisätiedot

Sijoittajakirje 1/2012 21.3.2012 ELITE JA POPULUS - MERKINTÄPÄIVÄ 30.3.2012

Sijoittajakirje 1/2012 21.3.2012 ELITE JA POPULUS - MERKINTÄPÄIVÄ 30.3.2012 Sijoittajakirje 1/2012 21.3.2012 ELITE JA POPULUS - MERKINTÄPÄIVÄ 30.3.2012 PYN Rahastoyhtiön rahastojen merkittävät kokonaispainotukset ovat thaimaalaisissa ja kiinalaisissa yhtiöissä. Yrityksissä, jotka

Lisätiedot

Eikö Starbucks tiedä, että kiinalaisiin ei voi luottaa ja että kaikki kiinalaiset numerotiedot ovat valheellisia?

Eikö Starbucks tiedä, että kiinalaisiin ei voi luottaa ja että kaikki kiinalaiset numerotiedot ovat valheellisia? Sijoittajakirje 3/2011 16.9.2011 Hyvä Asiakas Samaan aikaan, kun Kreikan valtio on ajautumassa selvitystilaan, kahvilaketju Starbucks uutisoi, että yhtiö aikoo kolminkertaistaa neljässä vuodessa Kiinan

Lisätiedot

ELITE JA POPULUS RAHASTOJEN MERKINNÄT MENNESSÄ!

ELITE JA POPULUS RAHASTOJEN MERKINNÄT MENNESSÄ! Hyvä Asiakas 9.12.2012, Bangkok Kirjoitan lyhyen sijoittajakirjeen, koska Joulupukillekin pitäisi ehtiä kirjoittelemaan ja jalkatyötä yritysten parissa on tehty paljon. Kahteen viime viikkoon on mahtunut

Lisätiedot

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 1/2013

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 1/2013 Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 1/2013 Vietnamilaiset ja kiinalaiset osakkeet ovat halpoja. Pidämme ja ostamme niitä lisää. Thaimaalaiset osakkeet ovat hinnakkaita. Kotiutamme niistä muikeita tuottoja. Thaimaassa

Lisätiedot

SIJOITTAJAKIRJE Hyvä Asiakas BISNEKSET PYÖRII AASIASSA

SIJOITTAJAKIRJE Hyvä Asiakas BISNEKSET PYÖRII AASIASSA SIJOITTAJAKIRJE 20.9.2010 Hyvä Asiakas BISNEKSET PYÖRII AASIASSA Luin juuri lentokoneessa Financial Times -lehden. Yksi artikkeli käsitteli Bordeaux-viinejä ja siinä kerrottiin, että viimeisten viiden

Lisätiedot

Thaimaan pörssi on saavuttamassa tavoitetasomme 1400 pistettä. Elite 14 vuotta Thaimaan markkinoilla ja tuottoa 1300 %.

Thaimaan pörssi on saavuttamassa tavoitetasomme 1400 pistettä. Elite 14 vuotta Thaimaan markkinoilla ja tuottoa 1300 %. 20.11.2012 Hyvä Erikoissijoitusrahasto Eliten Asiakas Thaimaan pörssi on saavuttamassa tavoitetasomme 1400 pistettä. Elite 14 vuotta Thaimaan markkinoilla ja tuottoa 1300 %. Aloitamme Eliten salkun uudelleenkohdistusvaiheen,

Lisätiedot

Thaimaan myynti

Thaimaan myynti 13.12.2013 Hyvä Asiakas, Pyrin tässä kirjeessä tuomaan esiin keskeisimpiä salkunhoidollisia ajatuksiani. Vuoteen 2013 mahtui useita tärkeitä toimenpiteitä, joiden vuoksi nyt voi hyvillä mielin käydä joulunviettoon

Lisätiedot

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 3/2006

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 3/2006 Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 3/2006 Kesän ja alkusyksyn aikana Eliten salkun yhtiörakenne on pidetty hyvinkin ennallaan. Hyvää ja halpaa ei ole ollut syytä vaihtaa. Thaimaan pörssi on ollut vaisu, vaihdon

Lisätiedot

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 4/2010

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 4/2010 Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 4/2010 16.12.2010 Ohessa on PYN sijoituspresentaatio, mistä löytyy yksityiskohtaisia ja ajankohtaisia ajatuksia salkkuyhtiöistämme sekä niiden tuotto-odotuksista. Pyrin tässä

Lisätiedot

Sijoittajakirje 2/2014

Sijoittajakirje 2/2014 Sijoittajakirje 2/2014 Arvoisa Asiakas Kiinan ja Vietnamin osakemarkkinat ovat houkuttelevasti hinnoiteltuja. Nämä pörssimarkkinat ovat päässeet halventumaan historiallisiin arvostuksiinsa nähden useamman

Lisätiedot

SIJOITTAJAKIRJE Hyvä Asiakas BISNEKSET PYÖRII AASIASSA

SIJOITTAJAKIRJE Hyvä Asiakas BISNEKSET PYÖRII AASIASSA SIJOITTAJAKIRJE 20.9.2010 Hyvä Asiakas BISNEKSET PYÖRII AASIASSA Luin juuri lentokoneessa Financial Times -lehden. Yksi artikkeli käsitteli Bordeaux-viinejä ja siinä kerrottiin, että viimeisten viiden

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 20.3.2011

Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 20.3.2011 Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 20.3.2011 Luin oheisen katsauksemme melko tarkkaan. Luin sen pariin otteeseen. Innostuin tekstistä sekä Elite- ja Populus-rahastojen tuottopotentiaaleista suhteessa niiden

Lisätiedot

Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 1/2010

Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 1/2010 Hyvä Asiakas SIJOITTAJAKIRJE 1/2010 WWW.PYN.FI Olemme uudistaneet nettisivustomme. Sivuilta löytyy mm. pitämäni blogi, josta näette reaaliaikaisesti kommentteja yrityskäynneistäni sekä ajatuksiani Aasian

Lisätiedot

Toivotan iloista joulua ja tuottoisaa uutta vuotta. Rahastojen hyvät tuottojaksot ovat edessäpäin.

Toivotan iloista joulua ja tuottoisaa uutta vuotta. Rahastojen hyvät tuottojaksot ovat edessäpäin. Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 4/2011 15.12.2011 Toivotan iloista joulua ja tuottoisaa uutta vuotta. Rahastojen hyvät tuottojaksot ovat edessäpäin. Populus-rahaston tekee hyvin houkuttelevaksi sen halvat

Lisätiedot

Kiina maailmantalouden veturi 2020. Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010

Kiina maailmantalouden veturi 2020. Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010 Kiina maailmantalouden veturi 2020 Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010 Hra Presidentti, Bekingistä soitettiin kiinalaiset ystävämme sanoivat huolehtivansa veloistamme, kunhan opetamme heille,

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

SIJOITTAJAKIRJE 2/2013 SALKUT POPULUS JA ELITE. Eliten salkun painot ovat Vietnam 45 % Kiina 28 % Thaimaa 17 %

SIJOITTAJAKIRJE 2/2013 SALKUT POPULUS JA ELITE. Eliten salkun painot ovat Vietnam 45 % Kiina 28 % Thaimaa 17 % SIJOITTAJAKIRJE 2/2013 SALKUT POPULUS JA ELITE Eliten salkun painot ovat Vietnam 45 % Kiina 28 % Thaimaa 17 % Populuksen salkun painot ovat Hong Kong: Kiina 64 % Hong Kong: Aasia 17 % Thaimaa 7 % Vietnam

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastot Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastoyhtiö Oy on suomalainen boutique -rahastoyhtiö, joka hallinnoi kahta Aasian osakemarkkinoille sijoittavaa sijoitusrahastoa. JOM Silkkitie

Lisätiedot

12.12.2014. Loppusyksyn arvonlaskun ovat saaneet aikaan useammat tekijät:

12.12.2014. Loppusyksyn arvonlaskun ovat saaneet aikaan useammat tekijät: 12.12.214 Arvoisa Asiakas Aloitimme vuoden 214 osuuden arvolla 25 euroa, osuuden arvo on nyt 237e. Tuottoa on kertynyt vuoden alusta lähtien 16 %. Tämä on alle PYN Elite -rahaston keskimääräisen pitkän

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, sijoittajaa kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asiakassuhdejohtajaan,

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä?

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Sijoitusristeily 23.-24.3.2007 Tomi Salo Pj Helsingin Osakesäästäjät Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Pitkää nousua takana pörssinousu

Lisätiedot

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Seija Parviainen Suomen Pankki Vaasa 17.9.29 Miksi Aasialla on väliä Suomen taloudelle? Asian kehittyvät taloudet pitäneet maailmantalouden pyörät pyörimässä

Lisätiedot

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Helsinki 9.8.2010 KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi heinäkuussa 56 miljardista eurosta

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Aasiassa kurssikehitys oli elokuussa hyvin epäyhtenäistä, kun Kaakkois-Aasian maiden pörssit jatkoivat kiihtyvällä vauhdilla laskujaan, eikä kyseisten maiden heikkenevät valuutat auttaneet tilannetta.

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu yritysten tulosodotukset kasvun

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 280,67 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,84 %. Vuoden alusta tuottoa oli elokuun lopussa kertynyt +18,30 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

PYN Rahastoyhtiö Oy Sijoittajakirje 1/2014

PYN Rahastoyhtiö Oy Sijoittajakirje 1/2014 PYN Rahastoyhtiö Oy Sijoittajakirje 1/214 Hyvä Asiakas Kirjeen oheismateriaali on tälläkertää tämän sijoittajakirjeen keskeisin sisältö: Top Holdings Yhtiöesittelyt Tuottotaulukko Vietnam-kaavio Tärkeimmät

Lisätiedot

Kiinan osakemarkkinat pitkäaikaisena sijoituskohteena Mauri Lavikainen 16.9.2009

Kiinan osakemarkkinat pitkäaikaisena sijoituskohteena Mauri Lavikainen 16.9.2009 Kiinan osakemarkkinat pitkäaikaisena sijoituskohteena Mauri Lavikainen 16.9.2009 AGI Asia Growth Investors Asia Growth Investors Hallitus Salkunhoitaja Mats Lundberg, Toimitusjohtaja Prevas AB Pääjakelija

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuussa lopussa 279,70, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,38 %. 12 kuukauden tuotto oli huhtikuun lopussa +25,30 % ja kuuden kuukauden tuotto +14,73

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 22.10.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 20.10.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,90 SEB Finlandia SEB 4,90 Eurooppa 5,48 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Markkina romuna milloin tämä loppuu?

Markkina romuna milloin tämä loppuu? FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina

Lisätiedot

Sijoittajakirje 2 / 2015

Sijoittajakirje 2 / 2015 Sijoittajakirje 2 / 2015 Hyvä Asiakas, Käsittelen lyhyesti tämänkertaisessa sijoittajakirjeessämme toteutettavia sääntömuutoksia ja sivuan hieman Vietnamin tilannetta. Asiat olen koonnut kysymys/vastaus

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 24.11.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 21.11.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,53 Suomi 5,02 SEB Finlandia SEB 5,02 Eurooppa 8,06 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Sijoittajakirje 3/2012 17.9.2012. Hyvä Asiakas ELITEN 1000 % TUOTTO

Sijoittajakirje 3/2012 17.9.2012. Hyvä Asiakas ELITEN 1000 % TUOTTO Hyvä Asiakas Sijoittajakirje 3/1 17.9.1 ELITEN 1 % TUOTTO Olen sijoittanut päättäväisesti omia rahojani viimeisten 1 kuukauden aikana Populusrahastoomme. Tein isoimman yksittäisen merkintäni lokakuussa

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan?

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Hämeen Osakesäästäjät Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu yritysten tulosodotukset kasvun riskit markkinoiden

Lisätiedot

HELSINKI CAPITAL PARTNERS

HELSINKI CAPITAL PARTNERS April 2019 HELSINKI CAPITAL PARTNERS HCP QUANT OSUUDENHALTIJOIDEN KOKOUS 29.4.2019 HCP Quant tuotto 2018 1.8.2018 1 Rahaston alituoton syitä 2018 S&P 500 Total Return EUR (vihreä) Russell 2000 Total Return

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä 3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä Sijoittamisen rakenteellinen murros rantautumassa myös Suomeen Sijoitustoimialan kehitystä Suomessa helppo ennustaa: innovaatiot

Lisätiedot

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä Rahapäivä 14.9.2010 Sivu 1 Miksi Kehittyville markkinoille? Markkinoiden eri kehitysvaiheet luovat sijoittajille uusia mahdollisuuksia

Lisätiedot

Markkinakatsaus. helmikuu 2017

Markkinakatsaus. helmikuu 2017 Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 10.3.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Osakemarkkinat ylipainossa Alexandria Cautious 10.3.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,11 Suomi 7,01 Finlandia 5,40 Finland Small Cap

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 29.9.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 26.9.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,83 SEB Finlandia SEB 4,00 SEB Finland Small Cap SEB 0,83 Eurooppa

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 11.8.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 8.8.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,03 SEB Finlandia SEB 4,17 SEB Finland Small Cap SEB 0,86 Eurooppa

Lisätiedot

Salkunhoitaja Petri Deryngin tentti 12.12.2007

Salkunhoitaja Petri Deryngin tentti 12.12.2007 Salkunhoitaja Petri Deryngin tentti 12.12.27 Osakkeiden arvostukset ovat kaikkialla ennemminkin laskussa kuin nousussa, miksi pitäisi pitää omistukset rahastoissa? Eikö olisi fiksumpaa kotiuttaa voitot

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - joulukuu

JAM kuukausikatsaus - joulukuu Pvm: 31.12.2017 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu oli markkinoilla muutamaa viime vuotta rauhallisempi, eikä yhtä päivänsisäistä eur/usd -kurssipiikkiä lukuunottamatta merkittävissä indekseissä tai

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu kasvun riskit markkinoiden tunnelmat jatkuuko osakemarkkinoiden

Lisätiedot

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Markkinaympäristö talouden fundamentit edelleen kunnossa Maailmantalouden kasvu on edelleen vahvaa, joskin hidastunut viime vuodesta

Lisätiedot

COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tilauskannan kehitys vuosineljänneksittäin (sisältää seuraavien 2 kuukauden tilaukset) 120 100 80 60 40 20 0 3 Me Q1/10 Q2/10

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 3.2.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 31.1.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,60 Finlandia 4,01 Finland Small Cap 1,59 Eurooppa 7,49 BGF European

Lisätiedot

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 16.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 12.6.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,02 Suomi 6,08 SEB Finlandia SEB 4,62 SEB Finland Small Cap SEB 1,46 Eurooppa

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Sijoittajakirje 3/2014

Sijoittajakirje 3/2014 Sijoittajakirje 3/2014 Muutama sana meidän rahastobisneksestä, ennenkuin kommentoin lyhyesti PYN Elite -rahaston salkkuyhtiöiden tilanteita. 15-vuotisen toimintamme aikana rahastotoimialaa ja alan toimijoita

Lisätiedot

Sijoittajakirje 16.09.2013. Terve,

Sijoittajakirje 16.09.2013. Terve, Sijoittajakirje 16.09.2013 Terve, Erikoissijoitusrahasto Populus fuusioituu 30.9.2013 Erikoissijoitusrahasto Eliteen. 01.10.2013 lähtien hoidossani tulee olemaan vain yksi rahasto ja olen salkunhoitajana

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 246,99, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 0,33 %. 12 kuukauden tuotto oli marraskuun lopussa +29,01 % ja kuuden kuukauden tuotto +8,25

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden korjausliikkeen tarjoamat tuottomahdollisuudet Mandatumin ja Danske Capitalin näkemys

Osakemarkkinoiden korjausliikkeen tarjoamat tuottomahdollisuudet Mandatumin ja Danske Capitalin näkemys Osakemarkkinoiden korjausliikkeen tarjoamat tuottomahdollisuudet Mandatumin ja Danske Capitalin näkemys Tuomas Virtala, salkunhoitaja Mandatum Omaisuudenhoito Oy Sampo Pankin liiketoiminta-alueet Sampo

Lisätiedot

Kiinan talouden kasvu jatkuu, mutta jarrutustoimet ovat myrkkyä vielä jonkin aikaa Kiinan osakemarkkinoille ja kiinteistöspekulanteille.

Kiinan talouden kasvu jatkuu, mutta jarrutustoimet ovat myrkkyä vielä jonkin aikaa Kiinan osakemarkkinoille ja kiinteistöspekulanteille. Salkunhoitajan tentti 25.5.2010 Petri Deryng / PYN Rahastoyhtiö EI AIKAA LUKEA KOKO PRUJUA, MITEN TIIVISTÄT VIESTIN? Kiinan talouden kasvu jatkuu, mutta jarrutustoimet ovat myrkkyä vielä jonkin aikaa Kiinan

Lisätiedot

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto: Taustaa ja tuottohistoria

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 255,76

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 255,76 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 255,76 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +8,58 %. Vuoden alusta tuottoa oli kesäkuun lopussa kertynyt +7,80 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

PYN Elite -presentaatio. Kesäkuu 2016

PYN Elite -presentaatio. Kesäkuu 2016 PYN Elite -presentaatio Kesäkuu 2016 PYN Elite -perustiedot Kohdemarkkina Salkunhoitaja Aasia pl. Japani Petri Deryng Maantieteellinen jakauma Perustettu 1999 Merkintä/Lunastus Minimisijoitus Valuutta

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 11.-12.9.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio 10.9.2019 Maailmantalouden kasvupyrähdys ohi. Kasvu kuitenkin jatkuu USA:ssa ja Kiinassa Lähde: Osuuspankki, suhdanne-ennuste

Lisätiedot

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3.

Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka Oyj Yhtiökokous 26.3.2015 1. Toimitusjohtajan katsaus Janne Silvennoinen 2. Taloudellinen kehitys Talousjohtaja Marika Rusko 3. Yleiselektroniikka lyhyesti 1. Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Muutoksia sijoitusjakaumassa NOKIAN KEVENNYS, FORTUMIN LISÄYS TÄMÄN VIESTIN TARKOITUS Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Nokiassa koko

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 1 COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tuloslaskelma Me Q1 2014 Q1 2013 Muutos Tilauskanta 91 89 +2 % Liikevaihto 132 128 +3 % Käyttökate, ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 227,12

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 227,12 JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 227,12 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,37 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 127,12 % eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot