IX Liikuntatieteen päivät

Transkriptio

1 Kaikki urheilun tähden: huippu-urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinta urheilusponsoroinnin paineissa ASIKAINEN E Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, Yleisen valtio-opin laitos. Asiasanat: Huippu-urheilu, urheilusponsorointi, elämänhallinta, identiteetti, uusliberalismi, hallintamentaliteetti Tutkielma selvittää, miten suomalaiset huippu-urheilijat hallitsevat elämiään ja identiteettejään urheilusponsoroinnin paineissa. Samalla se ilmentää, miten ja missä määrin urheilusponsorointi toimii hallinnan mekanismina, joka vaikutuksensa kautta ohjailee urheilijoita. Tutkimustarpeen perustana on urheilusponsoroinnin taloudellisen ja kulttuurillisen merkityksen kasvu viime vuosikymmenien aikana huippu-urheilussa, sekä kapeaksi jäänyt tieteellinen keskustelu urheilusponsoroinnin piirissä. Sponsoroinnin merkityksen kasvun taustalla vaikuttava huippu-urheilun poliittisen, taloudellisen ja kulttuurillisen verkoston synty liittää tutkielman havainnot laajempaan urheilukulttuurilliset rajat rikkovaan kontekstiin. Nykyurheilun ja urheilusponsoroinnin muutokset ovat luoneet ehdollisuuksien ja mahdollisuuksien todellisuuden, jossa urheilijat elävät ja itseään hallitsevat tänä päivänä. Kompleksisen ja osin abstraktin urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinnan ymmärryksen saavuttamiseksi tutkielmassa käytetään neo-foucalt laiseen tieteentraditioon pohjautuvaa uusliberalististen hallintamentaliteettien ajattelujärjestelmää. Hallintamentaliteettien tarjoamat ajattelutavat luovat työkalun ymmärtää urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinnan tapoja urheilusponsoroinnin paineissa Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta. Haastatellut ovat suomalaisia kansainvälisen tason yksilölajien urheilijoita, jotka ovat kilpailleet 2000-luvun aikana kesä- tai talviolympialaisissa. Haastatelluista urheilijoista neljä edustaa niin kutsuttuja elämäntapalajeja ja toiset neljä niin sanottuja perinteisiä lajeja. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista menetelmää, narratiivis-diskursiivista analyysitapaa, joka mahdollistaa kokemusperäisen tiedon analyysin ja tukee tutkielman teoreettisen viitekehyksen luomaa ajattelujärjestelmää. Aineiston pohjalta luodaan neljä elämän ja identiteetin hallinnan narratiivia, jotka havainnollistavat urheilijoiden itsen hallintaa sponsoroinnin paineissa; proaktiivit, karpaasit, yrittäjät ja kapinalliset. Sponsoroinnin vaikutuksen aste ja merkitys vaihtelevat merkittävästi urheilijakohtaisesti. Aineistosta esiin nousseissa narratiiveissa sponsoroinnin vaikutus urheilijoiden elämän ja identiteetin halllintaan vaihteli tietoisesta sponsoroinnin vaikutusta vastaan kamppailemisesta tiedostomattomiin sponsoreiden ja oman elämän intressien yhteensovittamisen hallintaan. Havaintojen pohjalta nousee myös näkemys, jossa pelkästään urheilijoiden elämä ei tule hallituksi vaan urheilijuuden ymmärrys siirtyy sponsoroinnin myötä yhä hallittumpaan muottiin, jonka määrittely tapahtuu vahvasti taloudellisen regiimin piirissä. Sponsoroinnin tarjoaman taloudellisen turvan saavuttamiseksi urheilijat ovat yhä enemmän pakotettuja hallitsemaan itseään markkinaehtoisten normien mukaisesti. Urheilusponsorointi tuokin moninaisen paineiden kentän, joka asettaa valitsemaan ne tavat, joilla poikkeuksellisen vaativan elämänkulun mahdollistaminen toteutuu. Vaikka sponsorointi asettaa ehtoja oman itsen ja elämän hallinnan tavoille, ei urheilijoiden tuulisen ja karikkoisen elämänkulun valinnan taustalla ole niinkään maallisen rikkauksien tavoittelu vaan intohimoinen rakkaus urheilemiseen. Urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinta sponsoroinnin paineissa onkin kuin nuorallakävelyä, joka sisältää alituista riskien ja valintojen punnitsemista urheilemisen rakkauden tähden. Osallistuu nuortentutkimuskilpailuun Motoriikan havainnointilomake (MOQ-T-FI) opettajille motorisen oppimisen vaikeuksien tunnistamiseen ASUNTA P 1, VIHOLAINEN H 2, AHONEN T 3, RINTALA P 1 1 Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, 2 Kasvatustieteen laitos, Jyväskylän yliopisto, 3 Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: DCD, Kehityksellinen koordinaatiohäiriö, MOQ-T-FI, mittarin arviointi, seulonta TAUSTA: Kehityksellisiä motorisen oppimisen vaikeuksia esiintyy noin 5 6 %:lla kouluikäisistä (APA 2013). Vaikka kehityksellinen koordinaatiohäiriö onkin yleinen, häiriö on vielä laajalti tuntematon ja alidiagnosoitu. Standardoitujen motoristen testien suorittaminen on usein kallista ja aikaa vievää. Motorisen oppimisen vaikeuksien tunnistaminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä varhain aloitetulla ja tehokkailla tukitoimilla luodaan pohjaa myöhemmälle motoriselle kehitykselle ja ennaltaehkäistään toissijaisia biopsykososiaalisia pulmia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia seulontalomakkeita maailmalla on käytössä kehityksellisen koordinaatiohäiriön tunnistamiseen ja valita yksi lomake jatkokehitykseen suomalaisille liikuntaa opettaville opettajille. MENETELMÄT: Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla arvioitiin olemassa olevia seulontalomakkeita. Valitun lomakkeen, hollantilaisen Motoriikan havainnointilomakkeen (MOQ-T), suomalaiseen kulttuuriin kääntäminen suoritettiin Beaton ym. (2000) antamien yleisten ohjeiden mukaan. Kahden esitestausaineiston (pilotti 1: n=33 ja pilotti 2: n=193) tulosten perusteella kerättiin suomalaiset viitearvot 6 9-vuotiaille lapsille (n=850). Motoriikan havainnointilomake (MOQ-T-FI) haluttiin kaikkien saataville, joten siitä kehitettiin sähköinen, helppokäyttöinen lomake ( MOQ-T). Lomakkeen psykometrisiä ominaisuuksia varten reliabiliteettia (sisäinen yhdenmukaisuus, rinnakkaisarviointi ja toistomittaus) ja validiteettia (rakenteen validiteetti, samanaikainen validiteetti, erotteleva validiteetti, ennustevaliditeetti) testattiin SPSS (20) ja MPLUS (7.0) ohjelmien avulla ja opettajilta kerättiin lisäksi palautetta lomakkeen täyttämisestä. TULOKSET: Mittarin sisäinen johdonmukaisuus oli erinomainen (Cronbachin alpha α=,97). Faktorianalyysien perusteella MOQ- T-FI rakenne vastasi alkuperäistä MOQ-T -lomaketta, 18 väittämää jakaantui kahteen faktoriin: yleiseen motoriseen toimintaan ja käsialaan / hienomotoriikkaan. Lomakkeen sensitiivisyys 6 9-vuotiailla on 90,6 % ja spesifisyys 68,8 %. Yhtäpitävyysvaliditeetti on kohtalainen myös muiden motorisia oppimishäiriöitä arvioivien mittareiden (DCDQ sekä MABC-2) kanssa. Toistettavuudesta tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta suuremmilla aineistoilla, jotta lomakkeen reliabiliteettia voitaisiin arvioida luotettavimmin. Jatkossa olisi myös mielenkiintoista tutkia kulttuurista validiteettia ja tehdä maiden välisiä vertailuja. JOHTOPÄÄTÖKSET: Pätevyyden osalta Motoriikan havainnointilomaketta (MOQ-T- FI) voidaan suositella oppilaiden motorisen oppimisen vaikeuksien tunnistamiseen kouluympäristössä. Opettajat kokivat lomakkeen helppokäyttöisenä ja nopeana työkaluna. 76 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

2 WHO:n kansanterveystavoitteet fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä on mahdollista saavuttaa BORODULIN K, WENNMAN H, MÄKI-OPAS T, JOUSILAHTI P Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asiasanat: liikuntapolitiikka, liikuntasuositukset, maailman terveysjärjestö, terveysliikunta, terveyspolitiikka, väestötutkimus TAUSTA: WHO on julkaissut kansantautien ehkäisyn ja hoidon toimintaohjelman vuosiksi , joka kohdistuu neljään tautiryhmään: sydän- ja verisuonitaudit, syöpäsairaudet, diabetes ja krooniset keuhkosairaudet. Sairauksien ehkäisyssä kiinnitetään huomiota elintapatekijöihin: tupakointi, epäterveellinen ravinto, liikunnan puute ja haitallinen alkoholin käyttö. WHO:n toimintaohjelman liikuntaa koskevana tavoitteena on, että riittämättömästi liikuntaa harrastavien osuus väestössä vähenisi 10 prosenttia vuoden 2010 tasosta vuoteen 2025 mennessä. MENETELMÄT: Aikuisväestön ( vuotiaat) liikuntaa on kysytty osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kansallista FINRISKI-tutkimusta. Lasten ja nuorten liikunta mitattiin osana THL:n Kouluterveyskyselyä. TULOKSET: Kuntoliikunnan harrastaminen aikuisikäisillä on lisääntynyt tasaisesti viime vuosikymmeninä, mutta työmatkaliikunta ja työn ruumiillinen rasittavuus ovat vähentyneet. Peruskoululaisten, lukiolaisten ja ammattioppilaitosten opiskelijoiden raportoima vapaa-ajan liikunta lisääntyi vuosina ainoastaan peruskouluja lukioikäisillä tytöillä. Kuntoliikunnassa WHO:n tavoite tarkoittaisi riittämättömästi liikkuvien (alle 3t/vko rasittavan tehoista kuntoliikuntaa) osuuden laskua 67 %:sta 60 %:iin miehillä ja 73 %:sta 66 %:iin naisilla. Tavoite vastaa kohtalaisen hyvin aktiivisuuden muutostrendiä vuodesta 1982 vuoteen 2012 ja on mahdollista saavuttaa mikäli tämä kehityssuunta jatkuu. Työmatkaliikunnassa tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi riittämättömästi työmatkallaan liikkuvien (alle 30 min/pvä) osuuden vähentymistä 88 %:sta 79 %:iin miehillä ja 80 %:sta 72 %:iin naisilla. Tavoitteen saavuttaminen vaatii erityispanosta työmatkaliikunnan lisäämisessä. Lapsilla ja nuorilla tavoitteen saavuttaminen vaatisi vapaa-ajallaan kuusi tuntia tai sen alle viikossa liikkuvien osuuden laskua 79 %:sta 71 %:iin peruskoulun pojilla, 85 %:sta 77 %:iin peruskoulun tytöillä, 75 %:sta 68 %:iin lukion pojilla, 85 %:sta 77 %:iin lukion tytöillä, 86 %:sta 77 %:iin ammattioppilaitosten pojilla ja 94 %:sta 85 %:iin ammattioppilaitosten tytöillä. WHO:n tavoite on mahdollista saavuttaa peruskoulussa ja lukiossa, jos nykyinen vuosien kehityssuunta jatkuu. JOHTOPÄÄTÖKSET: Jos muutokset vapaa-ajan kuntoliikunnassa, työliikunnassa ja työmatkaliikunnassa jatkuvat nykyisen suuntaisina, niin WHO:n tavoitteet aikuisten liikunnan osalta tullaan saavuttamaan. Jos vapaa-ajan liikunnan trendi pysyy nykyisen kaltaisena, saavutetaan WHO:n tavoite riippumatta muutoksista työ- tai työmatkaliikunnassa. Lasten ja nuorten kohdalla WHO:n tavoitteet (tunti reipasta liikuntaa päivässä) on niin ikään mahdollista saavuttaa. Erityisenä haasteen ovat ne väestöryhmät, joissa liikunta-aktiivisuus on vähäisintä: vanhemmat ikäluokat, matalasti koulutetut sekä maaseutualueilla asuvat. Työmatkaliikunnan lisääminen tulee olemaan haasteellisin tehtävä, johtuen autoistumisesta ja työelämän nopeista muutoksista. Työtä tehdään yhä enenevästi kotona ja osa-aikaisesti, eikä jokapäiväistä työmatkaa ole edes tarjolla. Väestön ikärakenteen muutoksesta johtuen yhä suurempi väestön osa on eläkeläisiä, jolloin vapaa-ajan liikunnan merkitys lisääntyy ja sen edistämiseen tulee panostaa aiempaa aktiivisemmin. Kansallisena tavoitteena on kaksinkertaistaa riittävästi terveysliikuntaa harrastavien määrä vuoteen 2020 mennessä, mikä on WHO:n tavoitteisiin nähden haasteellisempi tehtävä. Lasten ja nuorten itsenäisen ja aktiivisen liikkumisen monet ympäristöt BROBERG A Aalto-yliopisto, Maankäyttötieteiden laitos Asiasanat: itsenäinen liikkuminen, kevyt liikenne, yhdyskuntarakenne, ympäristön lapsiystävällisyys, arkiliikkuminen, paikkatieto, pehmogis Lasten liikkumisen aktiivisin kulkutavoin ja itsenäisesti on raportoitu vähentyneen kaikkialla läntisessä maailmassa. Suomalaiset lapset harrastavat liikuntaa aikaisempaa enemmän, mutta ohjaamaton vapaa-ajan liikkuminen sekä matkojen taittaminen jalan tai pyörällä ovat vähentyneet. Siirtyminen omaehtoisesta kävelemisestä ja pyöräilemisestä autossa kuljetettavaksi ei voi olla vaikuttamatta lasten arkiliikkumisen määrään ja sitä kautta terveyteen ja hyvinvointiin. Tarvitaankin tietoa siitä, millaiset yhdyskuntarakenteen piirteet tukevat lasten ja nuorten aktiivista ja itsenäistä liikkumista. Väitöstutkimuksessani tarkastellaan lasten liikkumista Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Työssäni pyrin selvittämään, mitkä yhdyskunnan rakenteelliset piirteet mahdollistavat itsenäisen liikkumisen käyttäen aktiivisia kulkutapoja. Samalla kehitän uusia tapoja käsitteellistää ympäristö, jonka voidaan katsoa vaikuttavan lasten ja nuorten liikkumisvalintoihin. Lähestyn näitä tutkimuskysymyksiä paikkaan sitoutuvalla pehmogis-menetelmällä. Menetelmä mahdollistaa aineiston keräämisen tutkimuksen kohteilta, lapsilta ja nuorilta, jotka pääsevät kertomaan koulumatkastaan ja määrittelemään itselleen merkitykselliset paikat, sekä kertomaan liikkumisestaan näihin paikkoihin. Väitöskirjan muodostavat julkaistut artikkelini löytyvät Google Scholar -profiilistani osoitteesta citations?user=qzqsb5saaaaj. Tulokseni osoittavat, että tärkein liikkumisen valintoihin vaikuttava tekijä on kuljettava matka. Sitä kautta rakennetun ympäristön tiiviys monissa muodoissaan näyttäytyy keskeisenä liikkumisen tapaa ja itsenäisyyttä ennustavana tekijänä. Kohtuullisen tiivis ympäristö tukee lasten itsenäisyyttä ja aktiivisuutta, kun kaikkein tiiveimmissä kaupunkiympäristöissä käytetään julkisia kulkuneuvoja ja autoa, usein vanhempien seurassa. Kaupunkikeskustat tarjoavat lapsille ja nuorille kuitenkin monipuolisia mahdollisuuksia kokemiseen ja tekemiseen. Tulosten perustella voidaan sanoa, että kaupunkisuunnittelussa ja liikunnanedistämisessä ei tulisi rajoittua vain erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuihin ympäristöihin, vaan käsitellä koko kaupunkia mahdollisesti liikkumaan kannustavana ympäristönä. Uudet asuinalueet tulisi kytkeä osaksi olemassa olevaa kaupunkirakennetta, jotta itsenäisen liikkumisen mahdollistavan joukkoliikenteen järjestäminen on mahdollista. Tutkittaessa ympäristön ja liikkumisen välisiä yhteyksiä huomio pitäisi kiinnittää lasten ja nuorten lukuisiin merkityksellisiin paikkoihin ympäristöineen. Myös kuljettujen reittien ympäristöllä vaikuttaa olevan yhteys kulkutapaan ja liikkumisen itsenäisyyteen. Kun kiinnostuksen kohteena on fyysinen aktiivisuus, paitsi kulkutapaa myös liikkumisen itsenäisyyttä tulisi tiedustella. Ympäristön piirteiden ja liikkumisen yhteyksiä tutkittaessa kuljetun matkan pituus tulee aina ottaa huomioon. LIIKUNTA & TIEDE /

3 Fyysisen suorituskyvyn ja rasvakudoksen määrän yhteydet kognitioon 6 8-vuotiailla lapsilla HAAPALA EA 1, LINTU N 1, VÄISTÖ J 1, ROBINSON LE 2, VIITASALO A 1, LINDI V 1, LAKKA TA 1 1 Biolääketieteen yksikkö, Itä-Suomen yliopisto, 2 School of Kinesiology, University of Michigan, USA Asiasanat: Liikunta, fyysinen kunto, lapset, kognitio TAUSTA: Lapsilla huono kestävyyskunto, matala neuromuskulaarinen suorituskyky ja runsas rasvakudoksen määrä on yhdistetty heikompaan kognitiiviseen suorituskykyyn, mutta näiden tekijöiden toisistaan riippumattomia yhteyksiä sekä yhdysvaikutuksia kognitioon on tutkittu vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kestävyyskunnon, neuromuskulaarisen suosituskyvyn ja kehon rasvakudoksen määrän toisistaan riippumattomia yhteyksiä sekä näiden tekijöiden yhdysvaikutuksia kognitioon lapsilla. MENETELMÄT: Yhteensä 403 lasta (202 poikaa, 201 tyttöä, 6 8v) osallistui tutkimukseen. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisella polkupyöräergometritestillä ja kestävyyskunnon mittarina käytettiin testissä saavutettua maksimaalista työkuormaa jaettuna rasvattomalla pehmytkudosmassalla. Neuromuskulaarista kuntoa mitattiin 50-metrin sukkulajuoksutestillä, 15-metrin juoksutestillä, vauhdittomalla pituushypyllä, istumaannousutestillä, tasapainotestillä, eteentaivutustestillä, hienomotoriikkaa mittaavalla box and block -testillä ja puristusvoimatestillä, jotka pisteytettiin analyysejä varten. Neuromuskulaarisen suorituskyvyn kuvaamiseksi laskettiin yhteen kaikki neuromuskulaarisen kunnon osatekijöiden pisteet. Motorisen suorituskyvyn laskemiseen käytettiin 50-metrin sukkulajuoksutestin, tasapainotestin ja box and block -testin tuloksia. Kehon rasvakudoksen määrä mitattiin kaksienergiaisella röntgensädeabsorptiometrialla. Kognitiota mitattiin RaveninColoured Progressive Matrices (RCPM) -testillä. Aineisto analysoitiin lineaarisella regressioanalyysillä ja kovarianssianalyysillä. TULOKSET: Heikompi neuromuskulaarisen suorituskyvyn (β=0,138, P<0,01) ja motorisen suorituskyvyn (β =0,190, P<0,001) kokonaistaso olivat yhteydessä matalampiin pisteisiin RCPM testissä. Lisäksi huonompi aika 50-metrin sukkulajuoksutestissä (β= 0,144, P<0,01) sekä runsaampi virheiden määrä tasapainotestissä (β = 0,133 P<0,05) olivat yhteydessä matalampiin RC- PM-pisteisiin. Lapsilla, jotka kuuluivat motorisen suorituskyvyn osalta alimpaan kolmannekseen, oli matalammat RCPM-pisteet kuin muilla lapsilla (P<0,05). Lapsilla, jotka kuuluivat kehon rasvakudoksen määrän perusteella alimpaan tai ylimpään kolmannekseen, oli matalammat pisteet RCPMtestissä kuin keskimmäiseen kolmannekseen kuuluvilla lapsilla (P<0,05). Ero keskimmäiseen ja ylimpään kolmannekseen kuuluvien lasten tulosten välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä huomioitaessa neuromuskulaarinen tai motorinen suorituskyky (P 0,08). Lisäksi erityisesti niillä lapsilla, jotka kuuluivat alimpaan kolmannekseen kehon rasvakudoksen määrän ja motorisen suorituskyvyn perusteella sekä niillä jotka kuuluivat ylimpään kolmannekseen kehon rasvakudoksen määrän ja alimpaan kolmannekseen motorisen suorituskyvyn perusteella, oli matalammat RCPM-pisteet verrattuna lapsiin, joilla oli parempi motorinen suorituskyky ja/tai jotka kuuluivat keskimmäiseen kolmannekseen kehon rasvakudoksen määrän perusteella (P<0,05). Havaitut yhteydet olivat voimakkaampia pojilla kuin tytöillä. Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä kognitioon. JOHTOPÄÄTÖKSET: Parempi neuromuskulaarinen ja motorinen suorituskyky olivat yhteydessä parempaan kognitioon. Kognitiivinen suorituskyky oli matalampi erityisesti niillä lapsilla, joilla heikko motorinen suorituskyky yhdistyi matalaan tai korkeaan rasvaprosenttiin. Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu Ala- ja yläkoululaisten fyysinen aktiivisuus eri vuorokaudenaikoina HAAPALA HL 1, 2, HIRVENSALO MH 2, KULMALA J 1, HAKONEN H 1, KANKAANPÄÄ A 1, LAINE K 1, LAAKSO L 2, TAMMELIN TH 1 1 LIKES-tutkimuskeskus, 2 Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: liikunta, liikkumattomuus, lapset, nuoret, alakoulu, yläkoulu TAUSTA: Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja arvioida ala- ja yläkoulun oppilaiden välisiä eroja objektiivisesti mitatussa fyysisessä aktiivisuudessa arkipäivinä eri vuorokaudenaikoina. MENETELMÄT: Aineisto kerättiin ohjelman pilottivaiheen alkumittauksissa syksyllä Tutkittavina oli 319 tyttöä ja poikaa luokilta (7 15-vuotiaita) kuudesta eri koulusta. Oppilaiden reipas liikunta ( 2296 cpm, aktiivisuusluku) ja liikkumaton aika ( 100 cpm) mitattiin objektiivisesti Acti- Graph (GT3X) kiihtyvyysanturilla seitsemän peräkkäisen päivän aikana. Tässä tutkimuksessa tarkasteluun valittiin arkipäivät. Reippaan liikunnan ja liikkumattoman ajan (min/tunti) keskiarvot laskettiin alakoulun (luokat 1 6) ja yläkoulun (luokat 7 9) oppilaille klo Ala- ja yläkoulun oppilaiden välisiä eroja vertailtiin t-testillä. TULOKSET: Koko päivän aikana (klo 6 24) alakoulun oppilaille kertyi reipasta liikuntaa keskimäärin 68 minuuttia ja yläkoululaisille 47 minuuttia. Liikkumatonta aikaa kertyi alakoululaisille 12 tuntia ja 37 minuuttia ja yläkoululaisille 14 tuntia ja 18 minuuttia arkipäivän aikana. Alakoulun oppilaille tuli enemmän reipasta liikuntaa kuin yläkoulun oppilaille klo 7 14 ja klo välillä (p < 0,001). Erot reippaan liikunnan määrässä ala- ja yläkoululaisten välillä kuitenkin tasoittuivat klo 18:sta eteenpäin. Yläkoulun oppilailla oli enemmän liikkumatonta aikaa kuin alakoulun oppilailla klo 7 20 välillä (p < 0,001), mutta ikäryhmien välillä ei ollut enää eroa klo 20:n jälkeen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Alakoulun oppilaat olivat yläkoululaisia fyysisesti aktiivisempia arkipäivinä. Erot näkyivät erityisesti päiväaikaan tasoittuen iltaa kohden. Koulupäivän aikana tehdyillä valinnoilla voi olla suuri merkitys oppilaiden arkipäivien fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärässä, ja huo miota tulisi kiinnittää etenkin yläkouluikäisten fyysisen aktiivisuuden edistämiseen. Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu 78 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

4 Toisen tavoite on toisen keino liikuntaan liittyvät ratkaisut hyvinvoinnin edistämisen välikappaleina suomalaisessa lähiössä HAKAMÄKI M Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Asiasanat: Hallinnonalojen yhteistyö, hyvinvointi, liikuntapolitiikka, peliteoria TAUSTA: Taustalla ovat opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksen Osaa misella ja luovuudella hyvinvointia toi mintaympäristökuvauksessa 2014 esitetyt näkemykset siitä, miten mm. liikuntapolitiikan keinoin vaikutetaan hyvinvointiin ja miten luottamuksen kulttuurin rakentaminen tapahtuu eri hallinnonalojen yhteistyönä. MENETELMÄT: Aineisto koostuu Jyrki Kataisen hallitusohjelman perusteella käynnistetyn Asuinalueiden kehittämisohjelman yhden kaupungin yhtä lähiötä koskevasta hyvinvointiohjelmasta ja siinä tehtyjen liikuntaan ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvien osien toteuttamisen seuranta- ja arviointiasiakirjoista, -materiaaleista ja -havainnoista vuosina Aineistosta on arvioitu osapuolten tavoitteita ja pyrkimystä vaikuttavuuteen eli keinoja ja investointeja sekä niiden sovittamista osaksi hyvinvointiohjelman kokonaisuutta. TULOKSET: Hyvinvointiohjelmassa liikunta keinona on palvellut mm. maahanmuuttajien kotoutumisen, asuinalueyhteisöllisyyden, tasa-arvon, terveyden edistämisen, työllistämisen, nuorisotyön, iltapäivätoiminnan sekä perheiden hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen tavoitteita. Tuottavimpia hankkeet ovat pääsääntöisesti olleet silloin, kun fyysinen aktiivisuus tai liikunta on saatu kytkettyä laajempiin päämääriin ja toisten osapuolten tai sektoriviranomaisten tai toimijoiden yhteisiin intresseihin. Luottamus rakentuu parhaiten silloin, kun järjestelyyn osalliset voivat odottaa vastavuoroisesti hyötyjä, joihin eivät omin avuin yltäisi. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vaikuttavuus lasketaan tuottona eli palautuksen suhteena investointiin. Jatkuvassa ei-nollasummapelissä rationaalinen toimija maksimoi hyötynsä toimimalla yhteistyössä ja sopeuttamalla toimintaansa muiden päämääriin. Kun toisen tavoite on toisen keino, investointi ja sen tuotto lasketaan jokaiselle osapuolelle eri tavalla ja niiden arvo on jokaiselle erilainen. Sydänpotilaan liikunnallisen kuntoutuksen vaikutus terveydenhuollon kustannuksiin ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun HAUTALA A, KIVINIEMI A, MÄKIKALLIO T, KOISTINEN P, RYYNÄNEN O-P, HUIKURI H, TULPPO M Verve Oulu, Oulun yliopisto, Oulun kaupunginsairaala, Itä-Suomen yliopisto Asiasanat: Sydänpotilas, liikunnallinen kun toutus, terveydenhuollon kustannukset TAUSTA: Liikunnallinen sydänkuntoutus on vähentänyt ennenaikaista kokonaiskuolleisuutta noin 20% ja sydänkuolleisuutta noin 30% verrattuna tavanomaiseen sydänpotilaan jatkohoitoon. Lisäksi liikunnallisten sydänkuntoutusohjelmien on todettu vähentävän terveydenhuollon kustannuksia esimerkiksi Yhdysvalloissa. Liikunnallisen sydänkuntoutuksen kustannusvaikuttavuutta ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa, eikä ulkomaisten tutkimustulosten suora soveltaminen Suomen oloihin ole perusteltua muun muassa terveydenhuoltojärjestelmien erojen vuoksi. Tämän tutkimuksen (ClinicalTrials. gov, RecordNCT ) tarkoituksena oli selvittää miten liikunnallinen sydänkuntoutus vaikuttaa koettuun terveyteen liittyvään elämänlaatuun (15D) ja terveyspalveluiden käytöstä syntyviin sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon kustannuksiin verrattuna tavanomaiseen sydänpotilaan jatkohoitoon. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 204 Oulun yliopistolliseen sairaalaan äkillisen sydäntapahtuman (ACS, Acute Coronary Syndrome) vuoksi ohjautuneita potilaita (72% miehiä, ikä 61±11 vuotta, BMI 28±4 kg/m 2, ejektiofraktio 63±10%, 86%:lla beetasalpaaja-lääkitys). Potilaat arvottiin liikunnallisen sydänkuntoutuksen (n=109) ja tavanomaisen jatkohoidon (n=95) ryhmään. Kuuden kuukauden mittainen liikuntaharjoittelu ohjelmoitiin kansainvälisten suositusten mukaisesti. 15D täytettiin sairaalassa ennen kotiin pääsyä ja kuuden kuukauden kohdalla. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon käytöstä syntyviä kustannuksia mitattiin laskutuksen määränä. Sydänsairauden vuoksi käytettyjä palveluita arvioitiin erikseen ja kaikkia terveydenhuollon palveluiden käytön kustannuksia yhteensä sisältäen kuntoutuksen kustannukset. Tulokset analysoitiin intention-to-treat-mallin mukaisesti. TULOKSET: Liikunnallinen sydänkuntoutusryhmä käytti terveydenhuollon palveluita sydänsyistä keskimäärin 621±1329 potilasta kohden ja vastaavasti tavanomaisen jatkohoidon ryhmässä 1396±4154 /potilas (p=0,152). Kun kaikki terveydenhuollon käytön kustannukset ja liikunnallisen kuntoutuksen kustannukset huomioitiin, kuntoutusryhmän kustannukset olivat keskimäärin 1001±1635 /potilas ja tavanomaisen jatkohoidon ryhmässä 1497±4170 /potilas (p=0,105). 15D muuttui kuntoutusryhmällä (n=78) -0,001 ja vastaavasti tavanomaisen jatkohoidon ryhmällä (n=78) -0,018 (p=0,121). Ryhmät eivät poikenneet toisistaan alkutilanteessa 15D:n (kuntoutusryhmä 0,908 vs. tavanomaisen jatkohoidon ryhmä 0,900, p=0,509), iän, sukupuolijakauman, BMI:n, fyysisen kunnon, lääkitysten tai minkään kliinisen muuttujan kuten ejektiofraktion ja metabolisten riskitekijöiden suhteen (p=ns kaikille muuttujille). JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunnallinen sydänkuntoutus osoittautui kustannusvaikutukseltaan trendinomaisesti halvemmaksi verrattuna tavanomaiseen jatkohoitoon kuuden kuukauden seurannan aikana. Terveyteen liittyvä elämänlaatu pysyi liikunnallisen sydänkuntoutuksen ryhmässä ennallaan ja heikkeni hieman tavanomaisen hoidon ryhmässä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä ryhmien välillä. Muutokset korkeakouluopiskelijoiden kunto- ja hyötyliikunnassa vuosina HENTILÄ A 1, MIETTINEN I 2, KUNTTU K 2, TAMMELIN T 3, VENOJÄRVI M 4, KORPELAINEN R 5,6 1 Oulun ammattikorkeakoulu, 2 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, 3 LIKES-tutkimuskeskus, 4 Itä- Suomen yliopisto, Lääketieteen laitos, 5 Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Liikuntalääketieteellinen klinikka, 6 Oulun yliopisto, Center for Life Course and Systems Epidemiology. Asiasanat: nuoret aikuiset, fyysinen aktiivisuus, liikuntatrendit, opiskelijatutkimus TAUSTA: Ikävaihetta vuotta on kuvattu liikuntasuhteen vaaran vuosiksi. Tämä on aikaa, jolloin turvallinen rooli entisten viiteryhmien kesken katkeaa ja tilalle tulevat uudenlaiset ympäristöt haasteineen. Samalla kilpailupainotteinen liikunta alkaa osittain jäädä kuntoilun ja terveysliikunnan varjoon. LIIKUNTA & TIEDE /

5 Opiskeluaikana rakennetaan perustaa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ja liikuntatottumuksiin tulevaisuudessa. Laajassa, valtakunnallisessa tutkimuksessa selvitettiin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevien hyöty- ja kuntoliikunnan muutoksia vuodesta 2000 vuoteen Kyseessä on ensimmäinen tutkimus korkeakouluopiskelijoiden liikunnan muutoksista. MENETELMÄT: Kohderyhmänä olivat alle 35-vuotiaat perustutkintoa suorittavat suomalaiset korkeakouluopiskelijat. Aineistona käytettiin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) toteuttamia valtakunnallisia korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksia vuosilta 2000, 2004, 2008 ja Vuosina 2000 ja 2004 tutkimukset tehtiin yliopistoopiskelijoiden keskuudessa (n=5030), vuosina 2008 (n=9967) ja 2012 (n=9992) mukana olivat myös ammattikorkeakouluopiskelijat. Vastausaktiivisuus vaihteli eri vuosina 63 prosentista 44 prosenttiin. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden keski-ikä vaihteli eri vuosina vuoden välillä ja vastaavasti yliopisto-opiskelijoiden vuoden välillä. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS Statistics for Windows 21 ohjelmalla. Analyysissa tarkasteltiin muuttujien jakaumia frekvensseinä ja prosenttiosuuksina. Eri vuosien välinen tilastollinen merkitsevyys analysoitiin One-Way ANOVA -menetelmällä. TULOKSET: Korkeakouluopiskelijoiden hyötyliikunta lisääntyi vuodesta 2000 vuoteen Vuosien välillä pieneni myös hyötyliikuntaa vähiten harrastavien, alle 15 minuuttia päivässä liikkuvien yliopistoja ammattikorkeakouluopiskelijoiden osuus. Kuntoliikuntaa harrastavien osuudessa ei tapahtunut yhtä selvää kasvua, ja esimerkiksi päivittäin kuntoliikuntaa harrastavien määrä oli hieman vähentynyt. Tulokset olivat pääosin samansuuntaisia yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämän tutkimuksen perusteella korkeakouluissa opiskelevien liikunta näyttää lisääntyneen 2000-luvulta lähtien, mikä antaa aiempia käsityksiä valoisamman näkökulman korkeakouluopiskelijoiden liikuntamäärän suunnasta. Korkeakouluopiskelijoiden liikuntapalvelujen käytön selvittämiseen ja tarjontaan kaivataan lisää tutkimusta. Opiskelijoiden fyysisen kokonaisaktiivisuuden mittaaminen objektiivisesti olisi tarpeen. Liikkuvien ja liikkumattomien opiskelijoiden profilointi lisäisi ymmärrystä siitä, mitkä asiat liittyvät aktiiviseen liikkumiseen ja toisaalta vähäiseen liikkumiseen. Se myös edesauttaisi opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden edistämistä. Suomalaisten aikuisten fyysisen aktiivisuuden muutos ja pysyvyys laseri -tutkimuksen seurantatutkimuksissa vuosina 2007 ja 2011 HIRVENSALO M 1, TELAMA R 1, YANG X 2, HUTRI-KÄHÖNEN N 4, VIIKARI J 3, RAITA- KARI OT 3, MÄKELÄ K 1, TAMMELIN TH 2 1 Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, 2 LIKES-tutkimuskeskus, 3 Sydäntutkimuskeskus, Turun yliopisto ja Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Turun yliopistollinen keskussairaala, 4 Tampereen yliopisto ja Tampereen yliopistollinen sairaala Asiasanat: objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus, aikuiset, seuranta tutkimus TAUSTA: Askelmittari on edullinen ja helppokäyttöinen väline fyysisen kokonaisaktiivisuuden arviointiin ja seurantaan. Väestötasoisia seurantatutkimuksia, joissa samoilta henkilöiltä olisi kerätty askelmittarituloksia useamman vuoden välein, ei ole aikaisemmin toteutettu Pohjoismaissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lähtötilanteessa vuonna 2007 suomalaisten vuotiaiden päivittäisiä askelmääriä ja verrata niitä samoilta henkilöiltä vuonna 2011 kerättyihin tuloksiin. Askelmääriä vertailtiin myös aktiivisuuluokitukseen: erittäin alhainen (<5000 askelta/päivä) ja aktiivinen (>10000 askelta/päivä) (Tudor-Locke & Bassett 2004). Lisäksi selvitettiin askelmäärien pysyvyyttä tutkimusjakson aikana. MENETELMÄT: Tiedot kerättiin osana Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LA- SERI) -tutkimusprojektin 27- ja 31-vuotisseurantaa. Tutkimukseen otettiin mukaan ne henkilöt, jotka pitivät mittaria vähintään kahdeksan tuntia päivässä 5 päivänä viikossa molempina ajankohtina (n=1049). Tutkimuksessa käytettiin OmronWalking Style One (HJ-152R-E) askelmittaria, joka mittaa askelten kokonaismäärän lisäksi aerobiset askeleet. Aerobiset askeleet syntyvät 10 minuutin yhtäjaksoisesta kävelystä (vähintään 60 askelta/minuutti), juoksusta ja muusta vastaavasta liikkeestä. Aineistoa kuvattiin frekvenssien, mediaanien ja keskiarvojen avulla naisten ja miesten ryhmissä arkipäivinä ja viikonlopun päivinä. Askelmäärien vertailu suhteutettiin mittarin pitoaikaan (askeleet/tunti). Askelmäärien muutokset tutkimusvuosien välillä laskettiin parittaisen t-testin avulla ja pysyvyyttä arvioitiin Spearmanin järjestyskorrelaatioiden avulla. TULOKSET: Naiset ottivat päivittäin enemmän askeleita kuin miehet (p<0,001) molempina tutkimusajankohtina. Naisilla askelten määrä lisääntyi vuodesta 2007 (7991) vuoteen 2011 (8392)(p<0,001). Miesten askelmäärissä ei tapahtunut tilastollisesti merkitsevää muutosta. Tutkimuksen osallistujille kertyi arkipäivisin enemmän askeleita kuin viikonlopun päivinä ja viikonloppuisin kertyi enemmän aerobisia askeleita (p<0,001). Huomattava osa tutkimuksen osallistujista oli askelmäärällä mitattuna melko passiivisia, naisista 13 % ja miehistä viidesosa otti alle 5000 päivittäistä askelta molempina vuosina. Kansainvälisen aikuisväestön suosituksen askelta päivässä täytti 21 prosenttia naisista ja 18 prosenttia miehistä vuonna Vuonna 2011 suosituksen täytti naisista 28 prosenttia ja miehistä 20 prosenttia. Askelmäärät korreloivat tutkimusvuosien välillä positiivisesti mutta melko alhaisella tasolla. Voimakkaimmat korrelaatiot havaittiin arkipäivinä (r = 0,475 0,574, p<0,001). Miesten korrelaatiot olivat hieman korkeampia kuin naisten korrelaatiot (miehet r = 0,282 0,574, naiset 0,275 0,506). JOHTOPÄÄTÖKSET: Askelten kokonaismäärä kasvoi naisilla tutkimusvuosien välillä jonkin verran, kuitenkin viidesosa miehistä ja 13 prosenttia naisista oli edelleen inaktiivisia vuonna Viikonlopun askelten ja aerobisten askelten pysyvyys oli alhaisempi kuin arkipäivien kokonaisaskelten pysyvyys, joka kertoo todennäköisesti siitä, että työja työmatkaliikunta pysyy mittausvuosien välillä samankaltaisena ja viikonloppuihin painottuva harrastusliikunta muuttui jonkin verran enemmän. Naisten alhaisemmat pysyvyyskorrelaatiot saattavat kuvata naisten suurempaa herkkyyttä fyysisen aktiivisuuden muutoksille aikuisiässä. Patruunat liikunnan asialla: liikunta osana teollisuuden sosiaalitoimintaa suomessa ja jämsänkoskella luvuilla HUHTANEN K Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: liikunta, urheiluhistoria, teollisuusyritykset, teollisuusyhdyskunnat, tehdaspaternalismi, sosiaalitoiminta Pro gradu -tutkielmassani kuvailen suomalaisten teollisuustyönantajien organisoimaa liikuntatoimintaa luvuilla 80 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

6 valtakunnallisena ja paikallisena ilmiönä. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen, millaisia tavoitteita, toteutusmuotoja ja merkityksiä teollisuusyritysten liikuntatoiminta on saanut yhteiskunnassa tutkimusajanjaksona. Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n (Yhtyneet) Jämsänkosken tehdasyhdyskuntaan syventyvällä tapaustutkimuksella kuvaan yksittäisen teollisuusyrityksen liikuntatoiminnan erityispiirteitä ja merkitystä paikallisen liikuntakulttuurin muotoutumisessa. Tutkimuksessani tukeudun historiantutkimuksen ja historiallisen sosiologian tutkimusmenetelmiin. Teollisuuden liikuntatoiminnan muutoksen tarkastelussa hyödynnän periodisointia eli tutkittavan ilmiön toiminnan jaottelua tiettyihin toisistaan erottuviin aikakausiin. Kirjallisuudessa teollisuustyönantajien organisoimaa liikuntatoimintaa on tarkasteltu teollisuuden terveydellisen sosiaalitoiminnan osa-alueena. Teollisuuden sosiaalitoiminnalla on ollut keskeinen asema suomalaisissa teollisuusyrityksissä ja -yhdys kunnissa 1970-luvulle vaikuttaneessa tehdaspaternalistisessa johtamistavassa, jonka ytimen muodosti teollisuustyönantajien autoritäärinen ja laaja-alainen huolenpito työntekijöistään. Sosiaalitoimintaa harjoittamalla työnantajat pyrkivät parantamaan työntekijöidensä hyvinvointia, sitoutumista ja työilmapiiriä mutta myös varmistamaan yritystensä tuottavuutta ja taloudellista menestystä. Teollisuuden sosiaalitoiminta sai valtakunnallisesti yhtenäisempiä muotoja 1920-luvun jälkeen, kun teollisuustyönantajat lisäsivät vastuutaan työntekijäperheidensä elinolosuhteiden kehittämisestä. Monipuolisimmillaan teollisuuden sosiaalitoiminta oli luvuilla, vaikka sen toimintamuodot saivat vuosien aikana yritys- ja paikkakuntakohtaisia painotuksia. Teollisuuden sosiaalitoiminnan muiden osa-alueiden tavoin teollisuustyönantajien organisoima liikuntatoiminta systematisoitui ja monipuolistui Suomessa 1970-luvulle saakka. Liikuntatoiminnan ymmärrettiin edistävän työntekijöiden fyysistä ja henkistä hyvinvointia sekä parantavan työyhteisön sosiaalisia suhteita ja yhteishenkeä. Toisaalta liikunta- ja sosiaalitoimintaa käytettiin moniin työnantajien näkökulmasta hyödyllisiin mutta kritisoituihin tarkoituksiin kuten työntekijöiden elämän laaja-alaiseen kontrollointiin luvuilla. Erityisesti maaseudun syrjäisissä teollisuusyhdyskunnissa kuten Jämsänkoskella teollisuustyönantajat toimivat asukkaiden liikunnan yleisten edellytysten luojina. Maailmansotien välisenä aikana teollisuustyönantajat kehittivät jo systemaattisesti yhdyskuntiensa liikuntaolosuhteita, virittivät niiden seuratoimintaa ja järjestivät työntekijäperheilleen suunnattuja liikunta-aktiviteettejä. Toisen maailmansodan jälkeistä hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa vastuuta liikuntatoiminnoista siirrettiin vähitellen yhteiskunnan muille toimijoille. Yhtyneet tuli luvuilla tunnetuksi karismaattisista patruunajohtajista sekä laaja-alaisesta sosiaalitoiminnasta. Tehdasyhdyskuntiensa liikuntatoimintaa Yhtyneet vahvisti kokonaisvaltaisesti, vaikka historiankirjoituksissa päähuomio on kohdistunut yhtiöjohdon tukemaan kilpaurheiluun. Tehdasyhdyskunnissa tehtaiden sosiaaliosastot vastasivat, että yhtiön rakentamat liikuntapaikat ja -toiminnot palvelivat eri asukasryhmiä, soveltuivat työkyvyn ylläpitämiseen sekä sopivat yhteen kunnan ja liikuntaseurojen liikuntatarjonnan kanssa. Vartalon lihasvoimien muutokset selän jäykistysleikkauksen jälkeen ILVES O 1, NEVA M 2, HÄKKINEN K 3, DEKKER J 4, KRAEMER W 5, TARNANEN S 1, PIITULAINEN K 1,6, YLINEN J 6, KAISTILA T 2, JÄRVENPÄÄ S 6, HÄKKINEN A 1,6 1 Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, 2 Ortopedian ja traumatologian osasto, Tampereen yliopistollinen sairaala, 3 Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 4 Department of Rehabilitation Medicine and Department of Psychiatry, VU University Medical Center, Netherlands, 5 Department of Human Sciences, The Ohio State University, USA, 6 Fysiatrian osasto, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylä Asiasanat: Keskivartalo, voima, isometrinen voima, alaselkä, alaselkäkipu, leikkaus, liikuntaharjoittelu TAUSTA: Alaselän jäykistys- eli spondylodeesileikkaus on länsimaissa nopeasti lisääntynyt leikkaus. Yleisimmin sitä käytetään stabiloimaan instabiileja liikesegmenttejä hermojen vapautusleikkausten yhteydessä. Sekä leikkauksen, että sitä edeltäneen pitkittyneen kivun seurauksena paraspinaalilihaksissa esiintyy usein lihasatrofiaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia keskivartalon lihasvoimaa ja sen muutoksia ennen leikkausta ja vuosi leikkauksen jälkeen. MENETELMÄT: Kaikkiaan 194 lannerangan jäykistysleikkauspotilasta osallistui tutkimukseen. Heistä 66 % oli naisia, ikä keskimäärin 61 (SD 12) vuotta ja kehon paino 78 (15) kg. Leikkauksen yleisin indikaatio oli joko degeneraation tai spondylolyysin (nikaman kaaren höltymän) aiheuttama nikamasiirtymä. Lisäksi jäykistysleikkauksia tehtiin selkärankakanavan ahtauman, toistuvien välilevyn pullistumien, selkärangan rappeuman, aiempien leikkausten jälkitilan ja skolioosin takia. Selkäkivun mediaanikesto (IQR) ennen leikkausta oli 30 (18,66) kk. Tutkimuksessa vartalon lihasten maksimaalista isometrista flexio- ja extensiovoimaa (newton, N) mitattiin dynamometrilla seisoma-asennossa. Voimista laskettiin ekstensio-/fleksiovoimasuhde ja kehon painoon suhteutettu voima kilogrammoina. Lisäksi selkäkipua mitattiin VAS-kipujanalla (0 100 mm). TULOKSET: Ennen leikkausta selkäkivun voimakkuus oli keskimäärin 63 (SD 27) mm ja se väheni vuoden seurannassa 25 (26) millimetriin (p<0,001). Ennen leikkausta selän ojentajalihasten ja koukistajaliohasten voimat olivat 205 (144) N ja 295 (172) N ja ne paranivat vastaavasti 53 (95%LV: 37; 70) N ja 69 (95%LV: 53; 85). Ekstensio-/fleksiovoimasuhde oli 0,75 (0,38) lähtötilanteessa, eikä se muuttunut seuranta-aikana merkitsevästi. Selän ojentajavoima/paino -suhde oli 0,27 (0,18) ennen leikkausta ja muutos oli 0,07 (95%LV: 0,05; 0,09) vuoden aikana. Vastaavasti vartalon koukistajavoima/paino -suhde oli 0,38 (0,20), muutoksen ollessa 0,09 (95%LV: 0,07; 0,11). JOHTOPÄÄTÖKSET: Ennen leikkausta voimatasot olivat heikot ja selkäkipu huomattavan voimakasta. Vaikka selkäkipu väheni leikkauksen jälkeen ja paranemista lihasvoimissa tapahtui, jäi kehon painoon suhteutettu voimataso noin kolmannekseen terveiden arvoista. Terveillä vartalon ojentajavoima/paino -suhteen on raportoitu olevan ~0,80 1,00 ja koukistajavoima/paino -suhteen ~0,65 0,80. Lisäksi tutkittavilla selkälihasten voima oli heikompi suhteessa vatsalihaksiin, kun taas terveillä ojentajat ovat yleensä koukistajia vahvemmat suhdeluvun vaihdellessa välillä Näin ollen pitkäjänteinen keskivartaloa vahvistavaliikuntaharjoittelu on tärkeää jo pitkäaikaisen selkäkivun aikana ennen selkäleikkausta sekä jäykistysleikkauksen jälkeen. Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu LIIKUNTA & TIEDE /

7 Move! -vertailuarvojen muodostaminen 5. ja 8. luokalle JOENSUU L, INKINEN V, OKSANEN H, KALLIO J, HEISKANEN J, HAKONEN H, TAMMELIN T LIKES-tutkimuskeskus Asiasanat: Move!, vertailuarvot, koululaiset TAUSTA: Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen tiedonkeruu- ja palautejärjestelmä. Se käynnistetään virallisesti alkavan lukuvuoden alusta, kun uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet otetaan käyttöön. ( Move!-mittausosiot ovat: 1) 20 metrin viivajuoksu (kestävyyskunto, liikkumistaidot), 2) vauhditon 5-loikka (alaraajojen voima, nopeus, dynaamiset tasapainotaidot, liikkumistaidot), 3) ylävartalon kohotus (vartalon koukistajien lihaskestävyys), 4) etunojapunnerrus (yläraajojen voima), 5) kehon liikkuvuus sisältäen kyykistyksen (lantion alueen ja alaraajojen liikkuvuus), alaselän ojennuksen (alaselän ja lonkan alueen nivelien liikelaajuus) ja oikean ja vasemman olkapään liikkuvuuden (yläraajojen ja hartian alueen liikkuvuus) ja 6) heitto-kiinniottoyhdistelmä (käsittelytaidot, havaintomotoriset taidot sekä yläraajojen voima). MENETELMÄT: Koulutettu mittausryhmä toteutti Move!-mittaukset yhdeksässä peruskoulussa: vuonna 2013 kaikille mittauskoulujen luokan oppilaille ja vuonna 2014 kaikille luokan oppilaille. Move!- mittaukset toteutettiin osioittain yhdelle mittausryhmälle n. 1,5 h aikana kiertoharjoitteluperiaatteella. Mittaukset aloitettiin heitto-kiinniotto-yhdistelmällä ja päätettiin 20m viivajuoksuun. Jokaisen oppilaan suoritusta ohjeisti ja valvoi koulutettu mittaaja. TULOKSET: Move!-vertailuarvot laadittiin 5. ja 8. luokkien tytöille ja pojille mittausosioittain. Viidennen luokan oppilaita oli yhteensä 527, joista tyttöjä oli 274. Kahdeksannen luokan oppilaita osallistui 741, joista oli tyttöjä 350. Poikien ja tyttöjen mediaanitulokset 5. ja 8. luokilla (tässä järjestyksessä) olivat 20m viivajuoksussa 5:00, 4:05, 6:19 ja 4:12 (min:sek), vauhdittomassa 5-loikassa 8,0, 7,7, 9,5 ja 8,3 (m), etunojapunnerruksessa 11, 21, 20 ja 24 (kpl), ylävartalon kohotuksessa 31, 31, 43 ja 31 (kpl) ja heitto-kiinniotto-yhdistelmässä 13, 11, 14 ja 13 (kpl). Liikkuvuusmittausosioiden pistesumma jakaantui seuraavasti: Pojat 5.lk: 0 pistettä (p) 0%, 1-3 p 64%, 4 p 36%, tytöt 5.lk: 0 p 1%, 1-3 p 53%, 4 p 46%, pojat 8.lk: 0 p 1%, 1-3 p 63%, 4 p 36%, tytöt 8.lk: 0 p 0%, 1-3 p 43%, 4 p 57%. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulosten perusteella Move!-vertailuarvot on jaettu kolmeen eri tasoon, joita kuvataan ilmeillä. Raja-arvot muodostuvat mitatun aineiston kolmanneksista muissa osioissa paitsi liikkuvuusmittauksessa. Kehon liikkuvuus arvioidaan kaikkien neljän eri liikkuvuusmittausosion summana. Vertailuarvot löytyvät Move!- mittausten verkkosivuilta ( edu.fi/download/159634_move_vertailuarvot_2014.pdf). Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu Psykososiaalisten käsitysten ja liikunnan muutosvaiheen yhteydet eri kuntoluokissa työikäisillä miehillä KAASALAINEN K 1, KASILA K 1, KOMULAINEN J 2, MALVELA M 2, POSKIPARTA M 1 1 Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, 2 Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Asiasanat: liikunta-aktiivisuus, fyysinen kunto, liikuntamuutos, pystyvyys, työikäiset, miehet JOHDANTO: Työikäiset miehet ovat tietoisia liikunnan terveyshyödyistä, mutta silti alle viidesosa miehistä liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Useat psykososiaaliset tekijät, kuten liikunta-aikomukset, koettu pystyvyys, toiminnan suunnittelutaidot ja sosiaalinen tuki, ovat yhteydessä liikuntakäyttäytymiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liikuntaan liittyvien psykososiaalisten käsitysten, liikuntamuutosten ja fyysisen kunnon välisiä yhteyksiä suomalaisilla työikäisillä miehillä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistujat (n=874) olivat vuotiaita miehiä, jotka osallistuivat syksyllä 2011 Suomi mies seikkailee -kampanjaan. Fyysistä kuntoa mitattiin kehon kuntoindeksillä (BFI), joka muodostettiin käden puristusvoimamittauksen, Polar OwnIndes-testin ja kehon koostumusanalyysin (InBody 720) tulosten perusteella. Miehet jaettiin kolmeen kuntoluokkaan: heikko (n=163), keskitasoinen (n=363) ja hyvä (n=324). Kyselylomakkeella selvitettiin psykososiaalisia käsityksiä 16 väittämällä ja liikunnan muutosvaihetta (aikomus- ja toimintavaihe). Eroja psykososiaalisissa käsityksissä ja muutosvaiheessa eri kuntoindeksiryhmissä tutkittiin eksploratiivisella faktorianalyysilla ja t-testillä. TULOKSET: Faktorianalyysin perusteella psykososiaaliset käsitykset jaoteltiin pystyvyyteen, sosiaaliseen tukeen ja normeihin sekä toiminnan suunnitteluun. Hyvä fyysinen kunto oli yhteydessä toimintavaiheeseen liikuntamuutoksissa sekä korkeampiin pistemääriin psykososiaalisissa käsityksissä. Keskimmäisessä ja ylimmässä kuntoluokassa liikunnan toimintavaiheessa olevilla miehillä koettu liikuntapystyvyys, sosiaalinen tuki ja toiminnan suunnittelutaidot olivat vahvempia kuin muutosta aikovilla. Alimmassa kuntoluokassa ainoastaan toiminnan suunnittelu erotteli liikuntamuutoksia aikovat ja toteuttavat miehet. Tarkempi analyysi osoitti, että heikkokuntoisilla miehillä pystyvyyskäsitykset olivat yhteydessä koettuihin liikuntataitoihin, miellyttävän liikuntalajin löytymiseen ja sosiaaliseen tukeen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulosten perusteella voidaan todeta, että olisi tärkeää lisätä liikuntamahdollisuuksia, jotka soveltuvat kaikille työikäisille miehille kuntotasosta riippumatta. Mieluisan liikuntatavan löytyminen, riittävän hyviksi koetut liikuntataidot ja sosiaalinen tuki olivat tämän tutkimuksen perusteella yhteydessä heikkokuntoisten miesten liikuntapystyvyyteen ja liikunta-aktiivisuuteen. Psykososiaalisia käsityksiä arvioineen mittarin validiteettia ja reliabiliteettia tulee kuitenkin testata jatkotutkimuksissa. Liikehallinnan pysyvyys kouluiästä aikuisikään KALARI J, NUPPONEN H Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö, Turun yliopisto Asiasanat:liikehallinta, pysyvyys, pitkittäistutkimus Koululaisten liikehallintaa on tutkittu paljon, mutta sen pysyvyydestä iän mukana on vain niukasti tietoa. Liikehallintaan keskittyviä kouluiästä aikuisikään ulottuvia pitkittäistutkimuksia ei ole tehty. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa liikehallinnan pysyvyydestä 21 vuoden seuranta-aineiston avulla. Liikehallinnan pysyvyyttä voidaan tutkia 82 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

8 normatiivisena, suhteellisena ja yksilön sisäisenä pysyvyytenä. Normatiivinen pysyvyys kuvaa, kuinka hyvin yksilö pysyy omassa tasoryhmässään tietyllä aikavälillä. Suhteellisessa pysyvyys tarkoittaa sitä, missä määrin yksilö säilyttää oman tasonsa mittauskertojen välillä (tracking-korrelaatio). Yksilön sisäisellä pysyvyydellä tarkoitetaan yksilön liikehallintatyypin (liikehallintaprofiilin) pysyvyyttä. Tässä tutkimuksessa selvitetään liikehallinnan normatiivista, suhteellista ja yksilön sisäistä pysyvyyttä kouluiästä aikuisikään. Tutkimus pohjautuu Tehostetun koululiikunnan tutkimuksessa (TEKO) kerättyyn aineistoon koululaisten liikehallinnasta (n=2007), joista kutsuttiin 88 suostumuksensa antanutta (44 miestä ja 44 naista) aikuisiän liikehallintamittauksiin eri puolilta Suomea vuonna Kouluiän liikehallintatuloksista käytettiin vuoden 1988 tuloksia, jolloin koehenkilöt olivat vuotiaita. Aikuisiän mittauksissa 2009 he olivat vuotiaita. Aikuisiän mittauksiin valittiin TEKOtutkimuksen liikehallintatesteistä vauhditon 5-loikka, edestakaisinhyppely, flamingoseisonta, kahdeksikkokuljetus, tarkkuusheittokiinniotto ja kärrynpyörä. Testien valintaperusteena oli aiemmissa tutkimuksissa osoitettu luotettavuus sekä soveltuvuus aikuisille. Muuttujina olivat yksittäisten testien tulokset ja niistä muodostettu liikehallinnan summamuuttuja. Normatiivista pysyvyyttä analysoitiin Khiin neliö -testillä ja ristiintaulukoinnilla, suhteellista pysyvyyttä korrelaatiokertoimien avulla ja yksilön sisäistä pysyvyyttä klusterianalyysillä. Liikehallinnan normatiivinen pysyvyys oli merkitsevää kaikissa muissa muuttujissa paitsi flamingoseisonnassa. Suhteellinen pysyvyys oli miesten flamingoseisontaa lukuun ottamatta merkitsevää molemmilla sukupuolilla kaikissa muuttujissa, mutta kehonrakenteeltaan (BMI) erilaisten ryhmien välillä oli eroja. Miehillä korkein korrelaatio oli kahdeksikkokuljetussa (0,74) ja naisilla kärrynpyörässä (0,76). Liikehallinnan summan korrelaatio oli miehillä korkeampi (0,69) kuin naisilla (0,48). Miehillä suhteellinen pysyvyys oli vahvinta kevyillä, mutta painavilla pysyvyys ei ollut merkitsevää yhdessäkään muuttujassa. Naisilla suhteellinen pysyvyys oli vahvinta keskipainoisilla ja melko vahvaa kevyillä sekä painavilla. Yksilön sisäinen pysyvyys oli vahvaa. Kouluiässä kohdejoukko jakautui neljään liikehallintatyyppiin (hyvät, tasapainoiset, palloilijat ja heikot), jotka säilyivät ennallaan myös aikuisiässä. Aikuisiässä hyvien tulokset olivat hieman laskeneet ja heikkojen tulokset parantuneet. Tasapainoisten ja palloilijoiden tulokset pysyivät samalla tasolla kuin kouluiässä. Kouluiän asema ryhmässä säilyi myös aikuisiässä. Liikehallinnan suhteellinen pysyvyys oli melko vahvaa molemmilla sukupuolilla painavia poikia lukuun ottamatta. Kouluiässä muodostuneet liikehallintatyypit säilyivät aikuisikään, mutta tyyppien väliset erot pienenivät. Kouluiän liikehallinta määrittää vahvasti aikuisiän liikehallintaa sekä yksilö- että ryhmätasolla, mikä korostaa kouluiän monipuolisen liikunnan merkitystä. Yksilölliset muutokset ovat kuitenkin mahdollisia myös kouluiän jälkeen. Tyttöjen ja poikien liikkumaton aika koulussa ja vapaa-aikana KALLIO J, HAKONEN H, KULMALA J, TAMMELIN T LIKES-tutkimuskeskus Asiasanat: Liikkuva koulu, koulu, istuminen, liikkumaton aika, fyysinen aktiivisuus Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on mahdollistaa aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä lisäämällä fyysistä aktiivisuutta ja vähentämällä jatkuvaa istumista. Aikaisempien tutkimusten mukaan pitkäaikaisella ja yhtäjaksoisella istumisella on haitallisia vaikutuksia niin aikuisten kuin lastenkin terveyteen (Biswas ym. 2015, Tremblay ym. 2011). Myös lasten oppiminen ja keskittymiskyky heikkenevät pitkään istuttaessa, ja vaikutukset näkyvät erityisesti niillä joille keskittyminen on kaikkein vaikeinta (Grieco jne. 2009; Hillman ym. 2009). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää iän, sukupuolen ja lukujärjestyksen vaikutusta objektiivisesti mitattuun liikkumattomaan aikaan koululaisilla. Keväällä 2013 tehtyyn tutkimukseen osallistui 624 oppilasta yhdeksästä koulusta eri puolelta Suomea. Oppilaat olivat neljäs seitsemäs-luokkalaisia (keski-ikä 11,9 vuotta; 59 % tyttöjä). Oppilaiden fyysistä aktiivisuutta mitattiin viiden koulupäivän ajan (mukaan lukien vapaa-aika) lantiolla pidettävällä kiihtyvyysanturilla (Actigraph GT3X+). Analyysit tehtiin erikseen koulu- ja vapaa-ajalle, ja liikkumattoman ajan kriteerinä pidettiin alle 100 sykäystä minuutissa (cpm). TULOKSET: Liikkumatonta aikaa oli hereillä oloajasta alakoululaisilla 65 % ja yläkoululaisilla 71 %. Tästä ajasta koulussa kertyi alakoululaisilla 38 % ja yläkoululaisilla 44 %. Tulosten mukaan liikkumatonta aikaa kertyi yläkoululaisilla enemmän kuin alakoululaisilla ja tytöillä enemmän kuin pojilla. Nämä ikä- ja sukupuolierot näkyivät sekä koulussa että vapaa-aikana. Sukupuolierot olivat suurempia ylä- kuin alakoululaisilla niin koulu- kuin vapaa-ajankin osalta. Yli kolme neljännestä kouluajan liikkumattomasta ajasta kertyi oppitunneilla. Myös sukupuolierot paikallaan olossa ilmenivät suurimmaksi osaksi juuri eroissa luokkakäyttäytymisessä. POHDINTA: Merkittävä osa nuorten päivittäisestä liikkumattomasta ajasta kertyy koulussa. Tytöt viettivät poikia enemmän aikaa paikallaan niin koulu- kuin vapaaajallakin. Sukupuolierot koulupäivän liikkumattomassa ajassa kertyvät pääosin luokkahuoneessa siitäkin huolimatta, että tytöillä ja pojilla on sama lukujärjestys. Koulupäivän fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä olisi tärkeää huomioida myös istumisen vähentäminen ja pitkäaikaisen istumisen tauottaminen oppituntien aikana. Seerumin biomarkkerit ja fyysinen suorituskyky 10-vuotisseurantatutkimus miespikajuoksijoilla KANGAS R, PÖLLÄNEN E, TÖRMÄKANGAS T, HEINONEN A, ALEN M, SUOMINEN H,KOVANEN V, KORHONEN M T Gerontologian tutkimuskeskus, Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: mikrorna, FasL, ikääntyminen, fyysinen suorituskyky Fyysinen harjoittelu vaikuttaa geenien luennan säätelyyn eri kudoksissa ja sitä kautta koko kehon ilmiasuun. Elimistön liikuntavastetta voidaan arvioida verenkierrosta mitattavien merkkiaineiden avulla. Tällaisia merkkiaineita ovat mm. geeninsäätelyyn osallistuvat mikrorna:t (mir) ja solukuolemaa ohjaava FasL. Harjoittelemattomilla ihmisillä ikääntymisen on havaittu aiheuttavan muutoksia verenkierron FasL- pitoisuuksissa sekä mir-21 tasoissa. Nuorilla aikuisilla erityyppisen akuutin ja pitkäkestoisen harjoittelun on osoitettu vaikuttavan mir-21 ja mir-146a tasoihin. Aiemmat lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet mir-21:n olevan yhteydessä useisiin eri syöpätapauksiin ja mir-146:n osallistuvan immunovasteen säätelyyn. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ATHLAS-tutkimukseen LIIKUNTA & TIEDE /

9 osallistuneiden vuotiaiden miespikajuoksijoiden seerumin FasL, mir-21 ja mir-146a -tasoja sekä tutkittavien markkereiden yhteyksiä fyysiseen suorituskykyyn sekä poikkileikkausasetelmassa (n=101) että 10-vuotisseuruussa iäkkäimmillä urheilijoilla (n=50). Pikajuoksijat rekrytoitiin Suomen menestyksekkäimpien kenttäurheilijoiden jou kosta. Tutkittavat jaettiin 4 ikäryhmään; A=18 39, B=50 66, C=66 79 ja D=79 96 v., joista ryhmät B D olivat mukana 10-vuotisseuruussa. Seerumin FasL pitoisuus määritettiin ELISA-menetelmällä ja mir-tasot qpcr:llä. Suorituskyvyn mittareina käytettiin 60 m:n pikajuoksusuoritusta, kevennyshyppyä, isometristä polven koukistusta ja isometristä vinopenkkipunnerrusta. Parittaista testiä käytettiin aikapisteiden väliseen vertailuun ja seerumin merkkiaineiden ja suorituskyvyn yhteyksiin rakennettiin GEEmalli. FasL ja mir-146a tasot olivat korkeammat nuorilla (A) kuin vanhemmilla (B D; p<0,001). Seuruussa FasL pitoisuus oli lähtötasoa matalampi (p<0,05) ja mir-21 ja mir- 146a tasot korkeammat (p<0,001;p<0,01). Ikäryhmittäin merkitsevin muutos FasL:lla ja mir-21:lla havaittiin nuorimmilla juoksijoilla (B;p<0,01) ja mir-146:lla vanhimmilla (D;p<0,05). FasL:lla havaittiin epälineaarinen yhteys 60m juoksunopeuteen (FasL ;age FasL;age2 FasL,p<0,01), mir-21:lla polvenkoukistusvoimaan (mir-21;age mir- 21;age2 mir-21;age3 mir-21,p<0,05) ja kevennyshyppykorkeuteen (mir-21;age mir- 21;age2 mir-21;age3 mir-21,p<0,001) ja mir-146a:lla 60m:n juoksunopeuteen (mir-146a;age mir-146a;age2 mir- 146a;age3 mir-146a,p<0,01), penkkipunnerrusvoimaan (mir-146a;age mir- 146a;age2 mir-146a,p<0,001) ja polvenkoukistusvoimaan (mir-146a;age mir- 146a;age2 mir-146a;age3 mir- 146a,p<0,001). Saadut tulokset osoittivat ikääntymisen olevan yhteydessä pikajuoksijoiden seerumin merkkiainetasoihin. Tulokset antavat myös viitteitä aikaraameista, jolloin geenisäätelyyn liittyvät muutokset tapahtuvat. Havaitut erot FasL ja mir-21 -tasoissa viittaavat muutoksiin solujen homeostaasissa kun taas mir-146 tasojen vaihtelu kertoo muutoksista immuunijärjestelmän toiminnassa. Havaitut muutokset ja niiden yhteydet suorituskykymuuttujien kanssa viittaavat mikrornavälitteiseen säätelyyn elinikäiseen fyysiseen harjoitteluun adaptoitumisessa. Osallistuu nuorten tutkimuskilpailu Arvopohjaisen hyvinvointiohjelman vaikuttavuus fyysisesti aktiivisempaan elämäntapamuutokseen satunnaistettu ja kontrolloitu tutkimus vähän liikkuvilla aikuisilla KANGASNIEMI A, LAPPALAINEN R, KANKAANPÄÄ A, TOLVANEN A, TAMMELIN T LIKES-tutkimuskeskus Asiasanat: aikuiset, arvot, fyysinen aktiivisuus, elämäntapamuutos, hyväksyntä, liikunta, psykologinen joustavuus, tietoisuustaidot Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia arvopohjaisen hyvinvointiohjelman vaikuttavuutta fyysisesti aktiivisempaan elämäntapamuutokseen vähän liikkuvilla aikuisilla. Tutkimus koostui satunnaistetusta ja kontrolloidusta koeasetelmasta, jonka kohderyhmänä olivat vähän liikkuvat aikuiset (N=138). Vähän liikkuvat aikuiset satunnaistettiin kahteen eri ryhmään. Palauteryhmä sai palautetta fyysisestä aktiivisuudestaan tutkimuksen alussa sekä 3 ja 6 kuukauden seurannassa. Arvopohjainen ryhmä sai saman palautteen kuin edellä ja osallistui hyvinvointiohjelmaan, johon kuului askelmittareiden käyttäminen 9 viikon aikana. Pienryhmätapaamisia oli yhteensä 6 x 1,5 tuntia. Sisältö pohjautui hyväksymis- ja omistautumisterapian periaatteisiin, jonka tavoitteena oli psykologisen joustavuuden kehittäminen arvoja, hyväksyntää ja tietoisuustaitoja hyödyntäen. Kummassakin osatutkimuksessa fyysistä aktiivisuutta mitattiin kiihtyvyysmittareilla ja itseraportoidusti. Tutkittavien minäpystyvyyden tunnetta, suunnittelun taitoja sekä liikuntaan liittyviä epämiellyttävien psykologisten ja fyysisten tuntemusten hyväksyntää tutkittiin tutkimuksen alussa sekä 3 ja 6 kuukauden seurannassa. Tutkimustulosten mukaan sekä arvopohjaisessa että palauteryhmässä kiihtyvyysmittarilla mitattu ja itseraportoitu fyysinen aktiivisuus lisääntyi 3 ja 6 kuukauden seurannassa, eikä fyysisen aktiivisuuden muutoksissa ollut eroa ryhmien välillä. Yksilölliset vaihtelut muutoksessa olivat kuitenkin suuria. Arvopohjaisessa ryhmässä minäpystyvyyden tunne, liikuntaan liittyvä suunnittelu sekä liikkumiseen liittyvien epämiellyttävien ajatusten, tunteiden ja fyysisten tuntemusten hyväksyntä parantui enemmän verrattuna palauteryhmään. Edelleen havaittiin, että kiihtyvyysmittarilla mitatun fyysisen aktiivisuuden muutokset olivat yksilöllisesti tarkasteltuna pysyvämpiä arvopohjaisessa ryhmässä verrattuna palauteryhmään niiden osallistujien joukossa, jotka eivät olleet masentuneita. Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että arvoja, hyväksyntää, ja tietoisuustaitoja painottavan lähestymistavan avulla saattaisi olla mahdollista tukea fyysisesti aktiivisempaan elämäntapamuutokseen liittyvää ajattelutapaa sekä edistää fyysisen aktiivisuuden muutosten pysyvyyttä. Voidaanko digitaalisilla liikuntapeleillä edistää fyysistä aktiivisuutta ja kuntoa? Systemaattinen katsaus KARI T Jyväskylän Yliopisto Asiasanat: Digitaaliset liikuntapelit, Fyysinen aktiivisuus, Fyysinen kunto, Systemaattinen katsaus Fyysisen aktiivisuuden terveyshyödyt ja inaktiivisuuden vaikutukset ovat laajasti tunnettuja. Yhteiskunnan muutokset ovat johtaneet yksilöiden fyysisen aktiivisuuden selvään laskuun viime vuosikymmeninä. Yksi suurimmista muutoksista on ollut vapaa-ajan inaktiivisen toiminnan kasvu, johon ovat johtaneet mm. uudenlaiset mediat, kuten televisio, tietokoneet ja videopelit. Videopelaamisesta onkin tullut yksi suosituimmista viihdemuodoista maailmassa. Tämä nostaa esille mielenkiintoisen kysymyksen voitaisiinko videopelejä käyttää edistämään fyysistä aktiivisuutta. Viime vuosina markkinoille on tullut kasvava valikoima ns. digitaalisia liikuntapelejä (engl. exergames), jotka yhdistävät liikunnan ja pelaamisen. Nämä pelit vaativat fyysistä aktiivisuutta pelin pelaamiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tämänkaltaisten pelien mahdollisuuksia fyysisen kunnon (FK) ja fyysisen aktiivisuuden (FA) lisäämisessä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin systemaattista katsausta, joka kohdistui aiempiin systemaattisiin katsauksiin. Systemaattinen kirjallisuushaku suoritettiin 10 eri tietokantaan käyttäen ennalta määrättyjä hakusanoja. Haku palautti 1040 artikkelia, joista 68 todettiin potentiaalisiksi ja otettiin tarkempaan tarkasteluun. Lähdeluettelot tarkastettiin 84 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

10 muiden potentiaalisten artikkeleiden löytämiseksi. Kaikkien relevanttien artikkeleiden laatu arvioitiin AMSTAR-työkalulla. Kun kaksoiskappaleet oli poistettu ja kaikki sisällyttämis-, rajaus- ja laatukriteerit otettu huomioon, 6 artikkelia jäi lopulliseen katsaukseen. Tarkemmat kriteerit ovat saatavilla kirjoittajalta. Nämä artikkelit analysoitiin ja kaikki oleellinen data taulukoitiin ja vedettiin yhteen tarkempaa analyysia varten. Artikkeleiden heterogeenisyyden vuoksi tulokset raportoitiin laadullisen narratiivisen synteesin keinoin. Artikkelit, joissa käsiteltiin vaikutuksia fyysiseen kuntoon (n=6), toteavat melko yhdenmukaisesti, että tyypillisin pelaamisen rasitustaso lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on kevyt keskiverto keskimääräisten METarvojen ollessa juuri yli 3 MET, mutta matalampi senioreilla. Sellaisenaan digitaalinen liikuntapelaaminen (DLP) pystyy tarjoamaan rasitusta, joka ylittää Yhdysvaltain Terveysministeriön suositteleman minimirajan. Sen sijaan tarkasteltaessa DLP:sen pitkäaikaisvaikutuksia on näyttö rajallista. Artikkelit, joissa käsiteltiin DLP:sen vaikutuksia fyysiseen aktiivisuuteen (n=4), esittävät melko yhdenmukaisesti, että näyttö DLP:sen FA:tta lisäävästä vaikutuksesta on rajallista tai puutteellista. DLP:sen positiiviset vaikutukset FA:een olivat lyhytaikaisia, ja tukea DLP:sen aiheuttamasta FA:den lisääntymisestä pitkällä aikavälillä vähän. Kolme artikkelia sen sijaan esittivät, että DLP:lla on potentiaalia korvata inaktiivista toimintaa. Tulokset osoittavat, että DLP voi saada aikaan joitain hyötyjä koskien FK:a ja FA:tta, mutta nykyinen näyttö ei tue DLP:sen kykyä lisätä näitä riittävästi merkittävien terveysvaikutuksien aikaansaamiseksi. Näin ollen DLP:sta ei voida suositella ainoaksi keinoksi lisätä FK:a ja FA:tta, ja merkittävien terveysvaikutusten aikaansaamiseksi tulisi niiden rinnalla käyttää myös muita liikuntamuotoja. Vaikka DLP ei tarjoaisi riittävissä määrin FA:tta, voi se kuitenkin vähentää inaktiivista aikaa ja toimintaa, kuten istumista, jonka on monissa tutkimuksissa todettu merkittävästi lisäävän kroonisten tautien riskiä. Näin ollen DLP:sta voidaan suositella korvaajaksi perinteisemmille videopelaamisen muodoille, joissa pelaaminen tapahtuu istuen. Geeniperimän ja aikuisiän fyysisen aktiivisuuden vaikutus elinikään KARVINEN S 1, WALLER K 2, SILVENNOINEN M 1, KOCH LG 3, BRITTON SL 3,4, KAPRIO J 5,6,7, KAINULAINEN H 1, KUJALA UM 2 1 Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 2 Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, 3 Anestesiologian laitos, Michiganin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, 4 Molekylaarisen ja integroivan fysiologian laitos, Michiganin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, 5 Kansanterveystieteen osasto, Helsingin yliopisto, 6 Molekyylilääketieteen instituutti (FIMM), Helsingin yliopisto, 7 Terveysosasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki Asiasanat: Aerobinen kapasiteetti, fyysinen aktiivisuus, elinikä TAUSTA: Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvä aerobinen kapasiteetti ja korkea fyysinen aktiivisuus ennustavat pitkää elinikää. Fyysisen aktiivisuuden määrä ja intensiteetti kuitenkin eroavat suuresti yksilöiden välillä, eikä tutkimuksissa ole pystytty osoittamaan selvää syy-yhteyttä aikuisiän fyysisen aktiivisuuden ja eliniän välillä. Tässä tutkimuksessa selvitämme tätä yhteyttä sekä kaksostutkimuksen että koeeläin mallin avulla. MENETELMÄT: Koe-eläin mallina käytimme perinnölliseltä aerobiselta kapasiteetiltaan eroavia rottakantoja: HCR (high capacity runner) ja LCR (low capacity runner). Tutkimuksessamme oli 79 HCR/ LCR-kantojen naarasrottaa sukupolvista 23 27, jotka jaettiin vapaaehtoisiin juoksijoihin (häkissä juoksupyörä) ja kontrolleihin (tavallinen rottahäkki). Intervention aikana seurattiin rottien painonkehitystä ja ruuan kulutusta sekä mitattiin juoksun ja spontaanin aktiivisuuden määrää. Interventio kesti rottien eliniän. Tutkimuksen toisessa osiossa käytimme Suomalaisen kaksoskohortin tietoja samaa sukupuolta olevista kaksospareista. Tässä tutkimuksessa mukana oli 134 erimunaista ja 34 identtistä kaksosparia, jotka erosivat toisistaan fyysisen aktiivisuuden määrässä pitkän ajan kuluessa. Tutkittavien fyysistä aktiivisuutta arvioitiin kyselylomakkeiden avulla kolmessa eri aikapisteessä (1975, 1981, 1990) ja vastausten perusteella laskettiin yksilölliset MET-indeksit. Koe-henkilöiden kuolleisuutta seurattiin 23 vuoden ajan. TULOKSET: Koe-eläin tutkimuksemme vahvisti, että perinnöllinen matala aerobinen kapasiteetti johti lyhyempään elinikään; LCR-rotat elivät keskimäärin 23,8 kuukautta ja HCR-rotat 31,5 kuukautta (p<0,05). Vapaaehtoinen juoksuharjoittelu lyhensi elinikää molemmilla rottakannoilla noin 5 kuukautta verrattaessa vastaaviin kontrolleihin (p<0,05). Analysoitaessa kuolemanriskiä Coxin suhteellisen riskin mallilla havaitsimme, että juoksumahdollisuus lisäsi kuoleman riskiä molemmilla rottakannoilla verrattaessa vastaaviin kontrolliryhmiin (Hazardratio (HR) =2,1; 95% CI:1,3 3,4; P < 0,001). Kaksostutkimus puolestaan osoitti, että erimunaisista kaksospareista vähemmän aktiivisella kaksosella oli suurempi kuoleman riski (HR=0,58; 95% CI:0,39 0,88). Sen sijaan identtisillä kaksospareilla, joilla geeniperimä on sama, vastaavaa eroa eliniässä ei nähty. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tuloksemme osoittavat, että samat geneettiset tekijät vaikuttavat todennäköisesti yksilön aerobiseen kapasiteettiin, fyysisen aktiivisuuden määrään ja sitä kautta elinikään. Näin ollen vaihtelu geeniperimässä voi ainakin osaltaan selittää aiemmissa tutkimuksissa havaitun yhteyden korkean fyysisen aktiivisuuden ja pitkän eliniän välillä. Tämä tutkimus keskittyi seuraamaan liikuntatottumuksia vain aikuisiällä. Jatkossa tulisi selvittää, pystytäänkö varhain aloitetulla fyysisellä harjoittelulla vaikuttamaan elinikään. Kestävyyskunto on yhteydessä kemeriinipitoisuuteen suuren diabetesriskin omaavilla keski-ikäisillä miehillä KOKKONEN J 1, HAAPALA EA 1, WASENIUS N 2, MANDEROOS S 2, HEINONEN OJ 3, LINDHOLM H 4, AUNOLA S, ATALAY M 1, ERIKSSON JG 5, VENOJÄRVI M 1 1 Itä-Suomen yliopisto, 2 Helsingin yliopisto, 3 Paavo Nurmi -keskus & Turun yliopisto, 4 Työterveyslaitos, 5 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Turku Asiasanat: kemeriini, kestävyyskunto, ylipaino Lisääntynyt kemeriinipitoisuus ja -eritys ovat yhteydessä insuliiniresistenssin sekä tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen kuten LIIKUNTA & TIEDE /

11 myös ei-alkoholiperäiseen rasvamaksaan. Liikunnan on puolestaan havaittu vaikuttavan edullisesti kemeriinipitoisuuden muutoksiin sekä insuliiniherkkyyteen ja metabolisen oireyhtymän riskitekijöihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko kestävyyskunto yhteydessä kemeriinin ja muiden adipokiinien pitoisuuksiin seerumissa sekä metaboliseen oireyhtymään liittyviin indekseihin. Poikkileikkaustutkimuksen aineisto kerättiin keski-iältään 54-vuotiailta (vaihteluväli vuotta) ylipainoisilta ja lihavilta miehiltä, joiden glukoosin säätely on heikentynyt (n = 117). Tutkittavilta mitattiin kehonkoostumus bioimpedanssi-mittarilla ja kestävyyskunto UKK-kävelytestillä. Immunokemialliset analyysit tehtiin verinäytteistä sekä laskettiin metabolista tilaa kuvaavat indeksit. Tutkittavat jaettiin kestävyyskunnon mediaanin (28,5 ml/kg/min) perusteella parempikuntoisiin (n = 58) ja heikompikuntoisiin (n = 59). Tilastollinen testaus toteutettiin korrelaatioiden, lineaarisen regressioanalyysin sekä Mann-Whitneyn U-testin avulla käyttäen SPSS Statistics 19 -ohjelmistoa. Heikompikuntoisilla tutkittavilla oli parempikuntoisiin verrattuna merkitsevästi suuremmat seerumin kemeriinipitoisuudet (64,6 ± 3,5 µg/ml vs. 52,8 ± 2,6 µg/ml, p < 0,05) ja leptiinipitoisuudet (14,6 ± 2,0 µg/ ml vs. 7,3 ± 0,9 µg/ml, p < 0,05). Heikompikuntoisilla tutkittavilla myös plasman aterogeeninen indeksi (AIP), rasvamaksaindeksi (FLI) sekä Homeostasis Model Assessment for Insulin Resistance -indeksi (HOMA-IR) olivat merkitsevästi korkeammat kuin parempikuntoisilla (p < 0,05). Matala kestävyyskuntotaso oli yhteydessä korkeampaan seerumin kemeriinipitoisuuteen (Beta = -0,241; p < 0,05) huolimatta iällä ja kehon rasvapitoisuudella vakioinnista. Matala kestävyyskuntotaso oli yhteydessä myös korkeampaan AIP-indeksiin (Beta = -0,362; p < 0,001) sekä FLI-indeksiin (Beta = -0,225; p < 0,05). Kestävyyskunto ei ollut yhteydessä HOMA-IR:aan. Lisäksi heikompikuntoisilla tutkittavilla TNF-α:n ja kemeriinin pitoisuudet korreloivat positiivisesti keskenään (r = 0,322; p < 0,05), mutta vastaavaa yhteyttä ei havaittu parempikuntoisilla tutkittavilla. Tämän tutkimuksen mukaan heikko kestävyyskunto oli yhteydessä korkeisiin plasman kemeriinipitoisuuksiin ja korkeampaan aterogeeniseen indeksiin sekä korkeampaan rasvamaksaindeksiin lihavilla tai ylipainoisilla keski-ikäisillä miehillä, joilla on heikentynyt glukoosin säätely. Määritettyjen adipokiinipitoisuuksien ja metabolista tilaa kuvaavien indeksien perusteella parempikuntoiset näyttäisivät olevan metabolisesti terveempiä kuin heikompikuntoiset. Yksilöllisen liikkumistyylin ja ikääntymisen vaikutukset alaraajan mekaniikkaan ja kuormitukseen kävelyssä ja juoksussa KULMALA J Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: kävely, juoksu, kuormitus, nivelrikko, vammat, ikääntyminen JOHDANTO: Yksipuolisesti toistuva biomekaaninen kuormitus nähdään yhä enenevässä määrin keskeiseksi riskitekijäksi alaraajojen kuormitusperäisten vammojen syntymisessä. Valtaosa tästä kuormituksesta on peräisin ihmisen liikkumisesta eli kävelystä ja juoksusta. Yleisesti on tiedossa, että kävely- ja juoksutyyleissä on huomattavaa vaihtelua yksilöllisten erojen sekä ikääntymisen seurauksena, mutta näiden vaikutukset alaraajan biomekaaniseen kuormitukseen tunnetaan kuitenkin huonosti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa siitä, miten yksilölliset liikkumistyylit ja ikääntyminen vaikuttavat alaraajan liikemekaniikkaan ja kuormitukseen kävelyssä ja juoksussa. MENELMÄT: Tutkimukseen osallistui yhteensä 101 henkilöä, joiden kävelyn ja juoksun biomekaniikkaa tutkittiin mittaamalla alustan reaktiovoimia voimalevyantureilla sekä kehon liikeratoja 3D-liikeanalyysimenetelmällä. Alaraajan toimintaa ja nivelkuormitusta arvioitiin käänteisen dynamiikkaan perustuvilla menetelmillä. TULOKSET: Aikaisempien tutkimustenmukaisesti suurimmat erot ihmisen kävelytyyleissä tunnistettiin polven ja erityisesti reisilihasten toiminnassa. Keskeisenä löydöksenä havaittiin etureisi- ja takareisipainotteisen kävelytyylin aiheuttama suurentunut polven sisemmän nivelpinnan kuormitus tavalliseen kävelytyyliin verrattuna. Tutkimuksessa juoksutyylit jaettiin kanta- ja päkiäaskellukseen juoksun alkukontaktin perusteella. Polven kuormitus juoksussa oli selvästi matalampi päkiäaskeltajilla, mikä näkyi sekä pienempänä polvilumpion alapinnan että polven sisemmän nivelpinnan kuormituksena kanta-askeltajiin verrattuna. Päkiäaskellus vähensi myös jalkaa kohdistuvia törmäysvoimia, mutta suurensi selvästi akillesjänteen ja pohjelihasten kuormitusta. Nuorten ja iäkkäiden liikkumisen mekaniikassa selkein ero havaittiin nilkan ojentajalihasten toiminnassa. Ikääntyneillä miehillä nilkan ojentajalihasten työntyövoimassa ilmeni vajetta kävelyssä sekä erityisesti juoksussa, mutta he pystyivät kuitenkin ylläpitämään saman nopeuden nuorten miesten kanssa lisäämällä polven ja lonkan lihasten tehontuottoa. Maksimaalisessa pikajuoksussa suuremman nopeuden saavuttaneet nuoret miehet tuottivat enemmän lihastehoa nilkan ojentajalihaksilla sekä lonkan ojentaja- ja koukistajalihaksilla iäkkäisiin miehiin verrattuna. Nuoret miehet myös kallistivat pikajuoksussa ylävartaloa enemmän puolelta toiselle, mikä saattoi mahdollistaa lonkan lähentäjälihasten tehokkaamman osallistumisen lonkan ojennusliikkeen tuottamiseen. Yllättävää sen sijaan oli, että iäkkäiden miesten liikkumisessa ei havaittu vajetta polvinivelen tehontuotossa. POHDINTA: Johtopäätöksenä voidaan todeta, että yksilöllisillä kävely- ja juoksutyyleillä on keskeinen vaikutus alaraajan nivelten kuormitukseen ja siten mahdollisesti kuormitusperäisten vammojen syntymiseen. Toisaalta kuormituksen pienentäminen liikkumistyylin muutoksilla saattaa olla potentiaalinen keino vähentämään nivelkuormitusta ja siitä johtuvia kiputiloja. Havainnot ikääntyneiden nilkan ojentajalihasten heikentyneestä toiminnasta liikkumisessa rohkaisevat erityisesti tämän lihasryhmän harjoittamiseen vanhemmalla iällä. Kunnan liikuntaresurssit ja niiden vaikutus kuntalaisten liikkumiseen KUVAJA-KÖLLNER V, LAINE J, KANKAANPÄÄ E, VALTONEN H Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveys johtamisen laitos Asiasanat: liikunta, kuntien resurssit, monitasomalli, paneelimalli TAUSTA: Liikkumattomuus on maailmanlaajuinen ongelma. Kunnilla on keskeinen rooli liikunnan mahdollistajana. Kuntien välillä on suuria eroja liikuntatarjonnassa, mikä asettaa väestön eriarvoiseen asemaan liikuntamahdollisuuksien suhteen. Liikuntapolitiikan tavoitteena on vaikuttaa yksilöiden preferensseihin suoraan tai epäsuorasti. Tähän voidaan pyrkiä, esimerkiksi vaikuttamalla yksilöiden liikkumisen aika- ja rahamääräisiin kustannuksiin liikuntamahdollisuuksien saavutettavuuden kautta. Liikuntaa ja liikkumattomuutta tutkivat yleensä liikunta-, 86 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

12 terveys- ja kansanterveystieteilijät. Liikkumisen ja liikkumattomuuden tutkimukseen on syytä yhdistää myös taloustieteen näkökulma. Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta on järkevää kohdentaa rajalliset resurssit tehokkaasti eli tehdä toimenpiteitä, jotka saavat aikaan mahdollisimman paljon liikuntaa annetuilla resursseilla riippumatta siitä, minkä hallinnonalan tehtäviin toimenpide mahdollisesti kuuluu. Politiikan kustannusvaikuttavuuden tutkimuksessa on mielekästä tarkastella toimintoja, jotka kohdistuvat väestöön tai laajoihin väestöryhmiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, että pystyykö kunta vaikuttamaan kuntalaisten liikkumiseen resurssiohjauksen avulla? Tutkimuskysymys: Onko kuntien liikuntaan ja ulkoiluun ohjatuilla resursseilla vaikutusta kuntalaisten liikuntakäyttäytymiseen? MENETELMÄT: Aineistona käytettiin Terveys ja kyselytutkimusta. Näihin liitettiin tässä tutkimuksessa kerätyt tiedot kuntien liikuntaresursseista (liikuntaan käytetyt eurot, puistojen kuntakohtaiset hehtaarialat, kevyen liikenteen väylien kuntakohtaisia kilometrejä, avustusta saaneiden järjestöjen/seurojen lukumäärä sekä yksityisten ja julkisten liikuntatoimipaikkojen lukumäärä 1000 asukasta kohden; Tilastokeskus, Lipasto). Resurssitiedot ovat vuosilta 1998, -99 ja 2004, -06, -10. Mallissa yksilöiden liikunnan määrää selitettiin yksilön taustamuuttujilla ja kunnan liikuntaresurssiominaisuuksilla. Vuoden 2000 aineistossa kyselytutkimukseen osallistuneiden määrä oli 8028, ja kuntia mukana oli 161 kappaletta. Vuoden 2011 aineistossa osallistuneiden määrä oli Aineiston analysoinnissa huomioitiin aineiston paneeli- ja monitasomallin (havainnot, yksilöt, kunnat) ominaisuudet. TULOKSET: Korkeampi koulutustaso ja parempi terveys lisäsivät yksilön liikuntaa. Kuntatekijöistä yksityisten liikunta-alan yritysten määrän lisääntyminen vähensi liikkumiskertoja viikossa. Kuntatekijöistä kevyenliikenteenväylien lisääntyminen lisäsi hengästyttävää/hikiliikuntaa, mutta puistohehtaarien lisääntyminen vähensi sitä. Kun kunnan liikuntaan käytettyjen asukaskohtaisten eurojen määrä lisääntyi, niin työmatkaliikunta lisääntyi. Kuntatyyppi osoittautui merkitseväksi selittäjäksi työmatkaliikuntamäärissä. Kaupungeissa työmatkaliikunta oli yleisempää kuin maaseudulla. Malleissa kuntien välillä ei ollut eroja vaan yksilötekijät selittivät liikuntamääriä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunnan ja liikkumisen kuntakohtaisia tietoja ei kerätä systemaattisesti. Vaikuttavuusarvioinnin kannalta optimaalinen olisi tilanne, jossa tarkasteluun olisi käytettävissä kuntakohtaiset tiedot eri ikäluokkien liikuntakäyttäytymisestä. Toistaiseksi liikunta-aktiivisuuden kuntakohtaista tietoa on saatavilla vain kyselytutkimusten kautta. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kuntatason toimien vaikutus liikunnan selittäjänä on heikko. Liikkumiseen vaikuttavat eniten yksilötekijät. Istumisen tauottaminen oppitunneilla tuloksia opettajakyselystä KÄMPPI K, LAINE K, INKINEN V, TAMMELIN T LIKES-tutkimuskeskus Asiasanat: koulun henkilökunta, oppilaat, istumisen tauottaminen, peruskoulu TAUSTA: Koulupäivät ovat fyysisesti hyvin passiivisia oppilaat istuvat suurimman osan päivästä. Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä. Välituntiliikunnan lisäksi kouluissa on alettu kiinnittää huomioita istumisen tauottamiseen oppitunneilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata miten Liikkuva koulu -ohjelman seurantaan osallistuneiden koulujen opettajat ovat huomioineet istumisen tauottamisen oppitunneilla ja miten he ovat muokanneet opetustilaa toiminnallisemmaksi. MENETELMÄT: Liikkuva koulu -ohjelman seurantaan osallistuneissa kouluissa toteutettiin internet-kysely henkilökunnalle keväällä 2013 (n=449) ja keväällä Maalis huhtikuussa 2015 toteutettuun internetkyselyyn vastasi 329 henkilöä 35 koulusta. Vastaajista 271 oli opettajia, joista luokanopettajia oli 45 prosenttia, aineenopettajia 35 prosenttia ja erityisopettajia 14 prosenttia. TULOKSET: Vuodesta 2013 vuoteen 2015 koulun henkilökunnan tietoisuus yhtäjaksoisen istumisen enimmäiskeston suosituksesta on lisääntynyt. Keväällä 2013 istumissuosituksen tiesi 78 prosenttia kyselyyn vastanneista ja keväällä 2015 lähes kaikki (98 %) vastaajat. Lähes puolet luokanopettajista ja reilu kolmannes aineenopettajista tauotti oppilaiden pitkiä istumisjaksoja kaikilla tai useimmilla tunneilla. Erityisopettajista vastaava osuus oli noin puolet. Oppituntien tauottaminen oli yleisempää niillä opettajilla, jotka liikkuivat itse vapaa-ajallaan enemmän. Yhtäjaksoista istumista opettajat tauottivat käyttämällä toiminnallisia opetusmenetelmiä, taukoliikunnalla, sallimalla oppilaiden liikkua luonnollisesti luokassa ja pitämällä taukoja. Opetustilaa oli muokannut toiminnallisemmaksi luokanopettajista 60 prosenttia, aineenopettajista 38 prosenttia ja erityisopettajista 58 prosenttia. Luokanopettajat olivat hyödyntäneet opetustilan muokkaamisessa erilaisia välineitä kuten jumppapalloja, jumppamattoja, selättimiä, tasapainolautoja ja seisomapulpetteja tai niiden mukaelmia. Jotkut luokanopettajat olivat poistaneet pulpetit kokonaan käytöstä tai ryhmitellet niitä uudestaan, jolloin luokkaan oli saatu vapaata tilaa toiminnalliselle työskentelylle. Aineenopettajat olivat muokanneet opetustilaa toiminnallisemmaksi vähemmän kuin luokanopettajat, mutta yläkouluissakin oli käytössä jumppapalloja istuimina tai pulpetteja oli ryhmitelty siten, että paikanvaihdokset onnistuivat kesken tunnin esimerkiksi ryhmätöitä tehdessä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Opettajien tietoisuus istumiseen liittyvistä suosituksista näyttää lisääntyneen. Istumisen tauottaminen oppitunneilla ja opetustilan muokkaaminen toiminnallisemmaksi ovat asioita, joita toteuttamalla opettajilla on mahdollisuus vähentää oppilaiden yhtäjaksoista istumista kouluajalla. Alakouluissa oppituntien aktivoiminen on tavallisempaa kuin yläkouluissa, mutta näihin toimiin yläkouluissakin on helppo ryhtyä. Koulun koko henkilökunta on tärkeää ottaa mukaan aktiivisen toimintakulttuurin suunnitteluun ja toteuttamiseen, jotta toimintatavat vakiintuvat osaksi koulun arkea. Urheilujohdon eliittiin etenemisen kertomuksia: tietoisesti pyrkien vai sattumalta edeten? LAAKSO N LIKES-tutkimuskeskus ja Jyväskylän yliopisto, kauppakorkeakoulu Asiasanat: Urheilujohtaja, eliitti, narratiivi, Greimasinaktanttimalli TAUSTAA: Tämän narratiivisen urheilujohtamisalan väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena on tutkia urheilujohdon eliittiin etenemisen kertomuksia: kuinka suomalaisen liikunnan ja urheilun ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt kertovat uransa rakentuneen ja millaisia eliittiurheilujohtajaksi etenemisen kertomuksia aineistosta on löydettävissä. Tutkimuksen aineisto koostuu 16 urheilujohdon eliittiin kuuluvan henkilön narratiivisesta haastattelusta. Haastatellut ovat yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta opera- LIIKUNTA & TIEDE /

13 tiivisia ja luottamusjohtajia, sekä julkiselta sektorilta valtionhallinnon tai kaupunkien virkamiehiä. Heillä on kansallisesti ja/tai kansainvälisesti korkea asema, tai muuten vaikutusvaltainen asema liikunnassa ja urheilussa. Haastateltavista 12 oli miehiä ja 4 naisia, iältään vuotiaita. Litteroitua tutkimusaineistoa kertyi 429 sivua. MENETELMÄ: Sisällön analyysin avulla tarkasteltiin kertomusten rakentumista, merkityksellisiä vaiheita, käännekohtia ja juonikulun etenemistä, eli sitä mitä kerronta sisältää ja miten urheilujohtajat eliittiurheilujohtajaksi etenemisestään kertovat. Kertomuksista hahmotettiin niissä esiintyviä teemoja ja sisältöjä, ja tyypittelyn avulla koottiin kokonaiskuvaa aineistosta. Tarina-analyysin avulla tarkasteltiin kertomuksissa esiintyvää modaalisuutta, kerrottua toimijuutta sekä toimija-asetelmia ja niiden keskinäisiä suhteita. Modaalisuuksien avulla tarkasteltiin urheilujohtajien kerronnassa ilmenevää toimijuuden astetta. Tutkimusanalyysin menetelmällisenä apuvälineenä käytettiin käsitekarttaa sekä Greimasinaktanttimallia, jonka avulla tarkasteltiin kertomuksien sisältämiä merkitysulottuvuuksia. TULOKSET: Aineistosta löytyy neljä urheilujohtajaksi etenemisen kertomustyyppiä. Kasvukertomuksessa keskeisenä tekijänä on yksilön kasvu ja kehittyminen liikunnan ja urheilun parissa lapsuudesta ja nuoruudesta saakka. Ajautumiskertomuksessa ulkopuolisilla on merkittävä ohjaava vaikutus urheilujohtajan uran etenemiseen ja sen suuntaan. Sattumakertomuksen keskeisenä elementtinä on sattuma tai yllättävä tapahtuma, jonka seurauksena yksilö etenee kohti urheilujohdon eliittiä. Pyrkimyskertomuksessa yksilöllä on vahva halu ja tahto toimia liikunnan ja urheilun parissa: urheilujohtajaksi pyritään ja uraa rakennetaan määrätietoisesti. Kertomuksissa tulee esiin yksilötaso kuinka urheilujohtaja kerronnassaan omakohtaisesti kokee, jäsentää ja luo merkityksiä uralla etenemiselle ja siihen vaikuttaville tekijöille sekä myös yhteiskunnallinen taso, joka paljastaa liikunta- ja urheilukulttuurissa vaikuttavat sosiaalisen ja kulttuurisen toimintajärjestelmän vallitsevat arvot ja normit sekä hyväksytyt ja torjutut käytänteet. JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheilujohtajaksi etenemisen kertomustyyppejä voidaan tarkastella urakertomuksina. Kertomuksista on havaittavissa monenlaisia uralla etenemistä ohjaavia ja taustalla vaikuttavia, niin edistäviä kuin estäviäkin tekijöitä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että on olemassa erilaisia tapoja edetä urheilujohdon eliittiin. Eliittiurheilujohtajaksi edetään erilaisten taustojen ja tapahtumien kautta, etenemisen muodot ja niihin vaikuttavat tekijät ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Keskeisinä taustatekijöinä kertomuksissa näyttäytyvät mm. rooli urheilun sisällä, johtamisosaaminen, politiikka ja sukupuoli. Tämän tutkimuksen mukaan naisten ja miesten kokemuksissa uralla etenemiseen vaikuttavista tekijöistä on eroja. Naiset kokevat perheen ja erityisesti puolison oman urheilujohtajuusuran mahdollistajana. Vanhempien tuki ja lasten fyysinen aktiivisuus: satunnaistettu ja kontrolloitu perhelähtöinen liikuntainterventio LAUKKANEN A 1, 2, PESOLA A 2, FINNI T 2, SÄÄKSLAHTI A 1 1 Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, 2 Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: lapset, vanhemmat, perheet, liikkuminen, neuvonta TAUSTA: Länsimaissa fyysisen aktiivisuuden tiedetään olevan vähäistä kaikenikäisillä. Lapsuusajan negatiiviset liikuntakokemukset ja liikunnallisen tuen puute, esimerkiksi omilta vanhemmilta, ovat tyypillisiä inaktiivisuuden taustalta löydettyjä tekijöitä. Lasten vanhempiin vaikuttamisen onkin nähty olevan tärkeä keino lasten liikuntaaktiivisuuden edistämisessä ja positiivisen asenteen syntymisessä liikuntaa kohtaan. Tämä tutkimus pyrki selvittämään, voidaanko yksilöllisellä ja yhdessä vanhempien kanssa suunnitellulla liikuntaneuvonnalla vaikuttaa 1) vanhempien lapsilleen osoittaman fyysisen aktiivisuuden tuen määrään ja 2) lasten objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuden määrään. Intervention tehokkuutta tarkasteltiin erikseen lähtötilanteessa vähiten (alin kolmannes) ja eniten (ylin kolmannes) tukea vanhemmiltaan saaneilla lapsilla, sillä lähtötilanteen tuen tason oletettiin vaikuttavan intervention tehokkuuteen. MENETELMÄT: Interventioryhmään satunnaistetut vanhemmat (n=61) osallistui vat lasten (n=44, keski-ikä 6,09±1,17 vuotta) fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävään, yksilöllisesti ja yhdessä heidän kanssaan suunniteltuun, liikuntaneuvontaan 6 kuukauden ajan. Kontrollilasten (n=47, keski-ikä 6,12±1,11 vuotta) vanhemmat (n=63) eivät saaneet liikuntaneuvontaa. Vanhempien tuen määrää mitattiin Family Physical Activity Environment -kyselyllä ja lasten fyysistä aktiivisuutta kiihtyvyysmittareilla lähtötilanteessa sekä 6 ja 12 kuukauden kohdilla. Intervention tehokkuutta tutkittiin lineaarisella sekamallinnuksella (SPSS 22), jossa adjustoimattoman mallin lisäksi huomioitiin muutoksia sekoittavat tekijät (malli 1) ja ohjattuun liikuntaan osallistuminen (malli 2). TULOKSET: Vanhempien tuki lasten liikuntaa kohtaan (~2-3 krt/vko) väheni yleisesti, laskun ollessa suurinta ryhmästä riippumatta paljon tukea osoittaneilla vanhemmilla (,001<p<,05). Neuvontajakson (0 6kk) aikana vähiten tuettujen interventioryhmään kuuluvien lasten fyysinen aktiivisuus kasvoi verrattuna vastaaviin kontrolliryhmään kuuluviin lapsiin (adjustoimaton malli ja malli 2, p<,05). Samalla ajanjaksolla vähiten lähtötilanteessa tukeneet interventioryhmän vanhemmat lisäsivät tuen määrä lapsilleen (p<,05), vaikkei tämä muutos ollut merkitsevä verrattuna vastaaviin kontrolliryhmän vanhempiin. Interventiovaikutukset eivät säilyneet 12 kuukauden seurantamittaukseen asti. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vaikka interventiolla ei ollut yleisesti merkitsevää vaikutusta vanhempien tuen määrään eikä lasten fyysiseen aktiivisuuteen, niin lähtötilanteessa vähiten vanhemmiltaan tukea saaneiden lasten tilanne koheni intervention aikana sekä vanhemmilta saadun tuen että fyysisen aktiivisuuden osalta. Kun tähdätään liikunnallisen tuen ja liikuntamäärän lisäämiseen lapsilla, niin yksilöllisen liikuntaneuvonnan kohdentaminen lapsiaan vähiten tukeville vanhemmille voi toimia ainakin lyhyellä aikavälillä. Pysyvien muutosten aikaansaamiseksi vanhemmille kohdistetun tuen tulisi kuitenkin olla jatkuvaluonteista, joka vaatisi ilmiön moniammatillista huomioimista esimerkiksi neuvolassa, päiväkodissa tai kouluterveydenhuollossa. Urheilun kieltolaki amatöörikysymys suomalaisessa kilpaurheilussa LAVIKAINEN J Helsingin yliopisto Asiasanat: amatööriys, ammattilaisuus, sala-ammattilaisuus, huippu-urheilu, olympialiike, liikuntakulttuuri, yhteiskuntapolitiikka TAUSTA: Amatööriys oli olympialiikkeen ideologinen kulmakivi lähes 100 vuoden ajan. Aatteen alkukoti on 1800-luvun Eng- 88 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

14 lannissa, jossa ylimmät yhteiskuntaluokat löysivät amatööriydestä välineen paitsi moraaliseen eheytymiseen, myös alempien yhteiskuntaluokkien sulkemiseen järjestäytyneen kilpaurheilun ulkopuolelle. Olympialiikkeen vauhdittamana amatööriys omaksuttiin kilpaurheilua organisoivissa keskusjärjestöissä ympäri maailmaa ja 1900-lukujen taitteessa. Amatööri-ihanteen sopimattomuus yhteiskunnallisten realiteettien kanssa ilmeni sala-ammattilaisuutena, joka nakersi urheilun uskottavuutta 1980-luvulle saakka. Suomalaisissa tutkimuksissa amatööriys on liitetty sosiaaliseen kontrolliin, jonka avulla sekä porvarillinen Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL) että Työväen Urheiluliitto (TUL) kasvattivat valtaansa 1900-luvun alussa. MENETELMÄT: Tutkimuksessani amatööriys nähdään sekä järjestöjen vallankäytön että yhteiskuntapolitiikan välineenä. Oletukseni on, että keskusjärjestöt rakensivat amatööriurheilusta ja 1930-luvuilla ruumiinkulttuurin normin liikuntakasvatuksellisten ja poliittisten syiden takia. Tärkeimmät tutkimuskysymykseni ovat: miten ja miksi SVUL ja TUL valvoivat amatööriyttä Suomessa, ja millaisia ammattilaisvaikutteita suomalaisessa urheilussa järjestöjen amatööripolitiikasta huolimatta ilmeni. Menetelmällisesti työni edustaa aikalaislähteisiin perustuvaa laadullista perustutkimusta; teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän Karin Wikbergin kehittämiä malleja, joilla amatööriaatteen eri aspekteja voidaan analysoida. Tutkimukseni lähdeaineisto koostuu Suomen Urheilulehden ja Työväen Urheilulehden (myöh. TULlehti) vuosikerroista sekä SVUL:n ja TUL:n päättävien elinten kokouspöytäkirjoista ja kirjeenvaihdosta. TULOKSET: Tutkimusajanjaksolla amatöörikysymys nousi esiin erityisesti yleisurheilussa. Julkisuudessa liittojen suhtautuminen ilmiöön näyttäytyi kahtalaisesti. Siinä missä SVUL keskittyi sala-ammattilaisuuteen liittyvien huhujen suitsemiseen, TUL:n kohdalla kyse oli pikemminkin niiden lietsomisesta: puhtaan amatööriyden korostamisesta muodostui TUL:n käyttämä lyömäase liittojen välienselvittelyissä, joille erityisesti loikkaustapaukset iskivät kipinää. SVUL:n amatööripolitiikassa painottuivat tuloksettomat yritykset ajanmukaistaa amatöörisäännöstöä kansainvälisissä kongresseissa ja tehostaa sääntöjen valvontaa kotimaassa. Verrattain liberaalista amatööritulkinnastaan huolimatta SVUL ei halunnut luopua amatööriydestä sinänsä. Valtionhallinto oli samoilla linjoilla. Amatööriys asetettiin 1930-luvun alussa urheilun valtionavun edellytykseksi, ja ammattilaisurheilun leviämistä pyrittiin rajoittamaan korkealla huviverolla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kilpailullinen amatööriurheilu vahvistui luvuilla virallisen urheilun lähtökohtana Suomessa. Tämä kuvastaa aikakauden suomalaisen liikuntakulttuurin yleisiä suuntaviivoja, ennen kaikkea yksilön edun asettamista toissijaiseksi yhteisille pyrkimyksille, olipa kyse kansakunnasta tai työväenluokasta. Ideologisista elementeistä rakennetun julkisivun taustalla sala-ammattilaisuus ja muut kielletyiksi määritellyt ilmiöt kukoistivat. Huipulle nousseet urheilijat eivät olleet valmiita uhrautumaan keskusjärjestöjen yhteiskuntapoliitiikan välikappaleiksi. Idealistisen, korkeamoraalisen politiikan ja sen tueksi laaditun lainsäädännön vaikutukset näyttäytyvät tältä osin samanlaisena kuin alkoholijuomien myynnin kriminalisoineen kieltolain. Suomalaisen urheiluliikkeen muutosprosessi: hajautetusta keskitettyyn malliin verkostomaisesti toimien? LEHTONEN K LIKES-tutkimuskeskus Asiasanat: urheiluliike, systeemiteoria, systemaattinen tekstianalyysi TAUSTA: Urheiluliikkeessä on viime vuosien aikana toteutettu historiallisen suuria rakenteellisia muutoksia. Useita valtakunnallisia liikuntajärjestöjä on lakkautettu ja vuonna 2012 perustettiin uusi keskusorganisaatio, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry. Tässä esityksessä analysoidaan käynnissä olevan muutosprosessin kautta urheiluliikkeen ajattelua ja logiikkaa systeemisestä muutoksesta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä luhmannilaista systeemiteorianäkökulmaa hyödyntäen. Siinä yhteiskunta käsitetään sosiaalisena systeeminä, jonka sisällä on kommunikaation välityksellä syntyneitä ja toiminnallisesti kehittyneitä osasysteemejä (Luhmann 1995, 138). Urheiluliike ja siinä eri tavoin mukana olevat organisaatiot ja toimijat muodostavat yhdessä valtion kanssa yhteiskunnallisen systeemin, jonka uudistamista tarkastellaan esityksessä talouden ja politiikan osasysteemien kautta. Keskeiset kysymykset ovat: miten julkishallinnossa 1990-luvun alussa tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet valtion ja urheiluliikkeen muodostaman yhteiskunnallisen systeemin muutokseen ja minkälaisena systeemi näyttäytyy tällä hetkellä? MENETELMÄT: Aineistona on valtakunnallisten liikuntajärjestöjen (Valo ry ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry) tuottamia dokumentteja (n=4) ja valtion liikuntapoliittisia asiakirjoja (n=2). Analyysimenetelmänä on systemaattinen tekstianalyysi, joka mahdollistaa liikuntajärjestöjen ja valtionhallinnon ilmausten ja ajattelun tulkinnan muutosprosessin tarpeellisuudesta ja tavoitteista. TULOKSET: Rakenteellisesti hajanaisesta ja monikeskuksisesta urheiluliikkeestä on pyritty siirtymään takaisin keskitetymmän organisoitumisen malliin, mutta talouden ja politiikan osasysteemien toiminta ei tue suuntausta parhaalla mahdollisella tavalla. Valtion resurssiohjaus on pirstaloitunut ja myös poliittinen vaikuttaminen on monikanavaista. Osasysteemien keskinäinen riippuvuus on näin ollen heikkoa eikä systeemin uudistuminen ole mahdollista. Valo linjaa tällä hetkellä itsensä liikuntaa ja urheilua toteuttavien tahojen yhdistäväksi voimaksi. Keskusjärjestöjen ajasta on siis siirrytty palvelu- ja edunvalvontaorganisaation (SLU) kautta yhdistävään voimaan, mikä kuvastaa myös muutosta järjestöjen ajattelussa (vrt. Douglas 1986). Projektiyhteiskunnan toimintamallin mukaisesti urheiluliike on omaksunut puheen kumppanuuksista, verkostoista, arvioinnista, sopimuksista, osallistumisesta ja osallistamisesta. JOHTOPÄÄTÖKSET: Hajautettu hallintajärjestelmä verkostoihin ja kumppanuuteen perustuvana löyhänä liittoumana tekee entistä epämääräisemmäksi kysymyksen vastuusta ja vallasta valtion ja urheiluliikkeen muodostamassa systeemissä. Keskeinen kysymys tulevaisuudessa on, pystyvätkö urheiluliike ja valtio vastavuoroiseen ja toistuvaan kommunikaatioon, jonka edellytyksenä on toisaalta urheiluliikkeen autonomian ja erillisyyden kunnioittaminen ja toisaalta valtion ja urheiluliikkeen ainakin osittain yhteisesti jakamat tavoitteet, joiden toteutumista edesauttavat riittävät taloudelliset resurssit paikallistaso huomioiden. LIIKUNTA & TIEDE /

15 Suomalaisaikuisten fyysisen aktiivisuuden muutokseen yhteydessä olevat tekijät MÄKELÄ K 1, TELAMA R 2, YANG X 2, TAMMELIN T 2, RAITAKARI OL 3,4, HIRVENSALO M 1 1 Jyväskylän yliopisto, liikuntakasvatuksen laitos, 2 LIKES-tutkimuskeskus, 3 Turun yliopisto, sydäntutkimuskeskus, 4 Turun yliopistollinen keskussairaala, Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede Asiasanat: Fyysinen aktiivisuus, terveystottumus, seurantatutkimus TAUSTA: Säännöllinen fyysinen aktiivisuus on olennaista yksilön fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden ylläpitämiseksi. Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa voivat vaikuttaa yksilön terveyteen joko negatiivisesti tai positiivisesti. Vaikka fyysiseen aktiivisuuteen liittyvää tutkimusta on tehty paljon, melko vähän on tietoa objektiivisesti mitatun fyysisen aktiivisuuden muutoksiin yhteydessä olevista tekijöistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää askelten kokonaismäärän muutokseen yhteydessä olevia tekijöitä suomalaisilla aikuisilla vuosien 2007 ja 2011 välillä. MENETELMÄT: Tutkimusaineisto on peräisin Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät, LASERI- tutkimusprojektista. Tutkimukseen osallistuneet lähtötilanteessa vuotiaat henkilöt (N=1049) käyttivät Omronin askelmittaria (HJ-152R-E) yhden viikon ajan vuonna 2007 ja vuonna Omronin askelmittari laskee päivittäisten askelten ja minuuttien lisäksi aerobiset askeleet. Aerobiset askeleet kuvaavat askelten määrää, kun aktiivisuus on kestänyt vähintään 10 minuuttia keskeytyksettä yli 60 minuuttiaskeleen frekvenssillä. Askelten kokonaismäärän ja aerobisten askelten määrän muutoksiin yhteydessä olevia tekijöitä selvitettiin Pearsonin ja Spearmanin korrelaatioilla. TULOKSET: Naisilla naimisissa oleminen ja omat lapset olivat positiivisesti yhteydessä lisääntyneisiin aerobisiin askelmääriin seuranta-aikana. Sen sijaan naisten korkea fyysinen aktiivisuus ja huomion kiinnittäminen terveystottumuksiin lähtötilanteessa oli negatiivisesti yhteydessä sekä aerobisiin askeleisiin että askeleiden kokonaismäärään seurantajakson lopussa. Miehillä, jotka olivat eronneet, eivätkä kiinnittäneet merkittävästi huomiota terveystottumuksiinsa oli vähemmän askeleita kuin muilla miehillä sekä alkuvaiheessa että seurantajakson lopussa. Miehet, jotka raportoivat kohonnutta verenpainetta, nivelreumaa tai alaselkäkipuja lähtövaiheessa olivat nostaneet kokonaisaskelmäärää enemmän kuin muut miehet. JOHTOPÄÄTÖKSET: Sosiodemografiset tekijät, elämäntapa ja terveydentila olivat yhteydessä joko askeleiden lisääntymiseen tai vähentymiseen. Tietoisuus mahdollisesti muutettavissa olevista fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevista tekijöistä on tärkeää mietittäessä strategioita fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Ei meillä päiväkodissa pystybaareja ole päiväkotihenkilöstön ja vanhempien käsitykset päiväkotiikäisten lasten istumisesta MÄÄTTÄ S 1, RAY C 1, ROOS G 2, ROOS E 1 1 Folkhälsanin tutkimuskeskus, 2 SIFO, National Institute for Consumer Research, Oslo, Norway Asiasanat: päiväkoti istuminen sosioekologinen malli passiivisuus Istuminen on yleistä jo varhaislapsuudessa, mutta vielä ei tunneta hyvin lasten istumiseen vaikuttavia tekijöitä. Enemmistö 3 6-vuotiaista suomalaislapsista viettää suurimman osan päivästään joko kotona tai päiväkodissa, jonka takia on tärkeää tutkia lasten istumista kyseisissä elinympäristöissä. Osana laajempaa DAGIS-tutkimushanketta tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia päiväkoti-ikäisten lasten istumista sosioekologiseen malliin pohjautuen. Syksyllä 2014 toteutettiin kuusi fokusryhmähaastattelua vanhemmille (n=17) ja neljä haastattelua päiväkotihenkilöstölle (n=14). Haastattelujen pohjalta istumiseen vaikuttavia tekijöitä luokiteltiin sosioekologisen mallin eri tasoille (esim. lapsi, käyttäytyminen, fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö). Vanhempien ja henkilöstön mielestä lasten lisääntyneeseen istumiseen vaikutti lasten tietyt persoonallisuuden piirteet ja viiden vuoden ikä. Puolestaan käyttäytymisen tasolla esiintyi eroavaisuuksia. Päiväkodissa lasten istuminen kohdistui erilaisiin päivittäin toteuttaviin tuokioihin ja piireihin, kun taas kotona lapset istuivat ruutujen edessä. Vanhemmat ja henkilöstö eivät kokeneet lasten istumisen olevan ongelma, mutta lasten päivittäisen istumisen määrää oli kuitenkin vaikea arvioida. Päiväkodin fyysisen ympäristön tekijöistä sisätilan muoto ja rakenne koettiin rajoittavan lasten liikkumista, kun puolestaan ulkoympäristön mahdollisuudet koettiin edistävän. Päiväkodissa oltiin ulkona säästä riippumatta, kun taas vanhemmat myönsivät, että huonolla säällä pysytään paikoillaan sisällä. Päiväkodissa ruutujen käyttö oli harvinaista ja rajoitettua, kun taas kotona lasten käytettävissä oli laaja kirjo erilaisia välineitä usein ilman minkäänlaisia tarkkoja rajoituksia käytön suhteen. Vanhemmat totesivat, että lasten istuminen kohdistuu arkiiltoihin. Lasten ruutujen edessä istuminen koettiin helppona, nopeana ja rauhallisena toimintona arkipäivän kiireydessä ja hektisyydessä vanhempien näkökulmasta, kun taas lapsen liikkuminen koettiin vaativan enemmän panostusta vanhemmilta. Päiväkotihenkilöstön keskuudessa vallitsi vahva sosiaalinen normi, että lapsen on opittava istumaan ennen koulu-ikää keskittymisen takia. Henkilöstö myönsi, että lapsella voi olla paljonkin passiivista istumista päiväkodin arjessa, jos tähän ei kiinnitä huomiota. He tunnistivat runsaasti erilaisia käytäntöjä ja rutiineja päiväkodin arjessa, joissa istumista voisi vähentää, mutta arjen tilanteissa näitä harvemmin muistettiin toteuttaa. Liikkumisen lisääminen päiväkodin arjen rutiineihin olikin hyvin pitkälti kiinni varhaiskasvattajan omasta motivaatiosta. Yhtenä ratkaisuna liikkumisen lisäämiseen henkilöstö ehdotti lisää suunnitteluaikaa. Lisäksi päiväkodinjohtajan koettiin voivan vaikuttaa monin tavoin lasten istumiseen esimerkiksi kieltämällä ruutujen käytön, lisäämällä säännöllisiä metsäretkiä tai uudistamalla toimintasuunnitelmia usein, jotta tietynlaisia rutiineja ja tapoja ei pääse syntymään. Johtopäätöksenä voi todeta, että lasten istuminen on erilaista kotona verrattuna päiväkotiin. Kotona lapsi istuu erilaisten ruutujen edessä usein ilman rajoituksia, kun taas päiväkodissa lasten istumisen määrä riippuu päiväkodin päivittäisistä toiminnoista ja henkilöstön omasta motivaatiosta liikkumisen lisäämisessä. Tulevaisuuden interventioiden tuleekin keskittyä eri tekijöihin kotona ja päiväkodissa lasten istumisen vähentämiseksi. 90 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

16 Nuorten miesten itsearvioitu ja objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus ja istuminen NIEMELÄ M, KORPELAINEN R, AHOLA R Oulun yliopisto, ODL Liikuntaklinikka Asiasanat: liikkumattomuus, MOPOtutkimus, väestöpohjainen, kutsunnanalaiset, liikunta, kiihtyvyysanturi, kysely, aktiivisuusmittari Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuinka paljon nuoret miehet liikkuvat ja istuvat ja verrata kyselyllä arvioitua liikkumisen ja istumisen määrää objektiivisesti mitattuun fyysisen aktiivisuuden ja istumisen määrään. Oulun kutsunnoissa syksyllä 2013 MOPO-tutkimuksen ( interventioon osallistuneista 507 miehestä tähän tutkimukseen otettiin mukaan ne 149 nuorta miestä (keski-ikä 17,9 SD 0,6 vuotta), jotka olivat käyttäneet ranneaktiivisuusmittaria (Polar Active, Polar Electro Oy) vähintään 500 minuuttia päivässä vähintään neljänä päivänä interventiota edeltäneellä viikolla. Aktiivisuusmittarin tuottama tieto aktiivisuudesta luokiteltiin seuraavasti: istuminen, alin intensiteettitaso (1 2 MET, MET on lepoenergiankulutus), kevyt aktiivisuus (2 3,49 MET) ja reipas aktiivisuus (> 3,5 MET). Lisäksi tutkittavat vastasivat laajaan hyvinvointi- ja terveyskyselyyn, jossa kysyttiin mm. päivittäisen istumisen määrä (koulussa tai työssä sekä vapaa-ajalla), päivittäisen liikkeessä olon määrä, kevyen ja ripeän liikunnan useus ja kesto sekä vapaaajan fyysisen rasittavuuden taso. Tutkittavat luokiteltiin neljään aktiivisuusryhmään kevyen ja ripeän liikunnan useuden ja keston perusteella. Nuoret miehet istuivat kyselyn mukaan keskimäärin 8 h 42 min (SD 3 h 16 min) vuorokaudessa ja aktiivisuusmittarin mukaan 10 h 35 min (SD 2 h 59 min) (p<0,001). Menetelmien erotusten keskiarvo oli 112 min (95 % luottamusväli -303, 528 min). Tutkittavat liikkuivat keskimäärin 61 minuuttia (SD 27 min, vaihteluväli min) vuorokaudessa reippaalla intensiteetillä. Mitattu fyysinen aktiivisuus ja liikkumiskysymyksistä muodostetut aktiivisuusryhmät tai fyysisen rasittavuuden taso eivät korreloineet keskenään. Tutkittavat liikkuivat keskimäärin yhtä paljon kevyellä intensiteetillä ja reippaalla intensiteetillä riippumatta siitä, mihin aktiivisuusryhmään tai -tasoon kuuluivat kyselyn perusteella. Tulokset osoittavat, että nuoret miehet istuvat suuren osan valveillaoloajastaan. Suurin osa heistä aliarvioi istumisen määrää. Tutkielmassa käytetyt aktiivisuusmittari ja -kysely eivät mittaa tarkalleen samaa asiaa kun niitä käytetään fyysisen aktiivisuuden ja istumisen mittaamiseen. Jalkapallovalmentaja lasten ja nuorten terveysliikunnan edistäjänä ORAVA M 1, VENOJÄRVI M 1, PALKKI T 2 1 Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta, Lääketieteen laitos, Liikuntalääketiede, 2 Hämeenlinnan jalkapalloseura Asiasanat: Lapset, nuoret, terveyshyödyt, terveysliikunta, urheiluseurat, jalkapallo, valmentajat TAUSTA: Suomalaisten lasten ja nuorten liikunta on riittämätöntä. Toisaalta lapset sekä nuoret liikkuvat urheiluseuroissa aiempaa enemmän. Urheiluseurojen suosituin laji on jalkapallo, ja jalkapallo liikuttaa vuosittain yli lasta ja nuorta. Säännöllisesti jalkapalloa pelaavilla lapsilla ja nuorilla on parempi sydän- ja verenkiertoelimistön kunto, luuntiheys, kehon rasvakoostumus sekä itsetunto. Lisäksi jalkapalloa pelaajat nuoret liikkuvat vapaa-ajallaan enemmän. Toisaalta ohjatuissa harjoituksissa ei päästä terveysliikuntasuosituksien edellyttämiin liikuntamäärin, jos lapsi ei liiku ohjattujen harjoitusten lisäksi. Valmentajien roolia terveyden edistäjinä tulisi kehittää, sillä urheiluseurojen terveyden edistäminen toteutuu vasta kohtalaisesti. Valmentajan osaamistavoitteisiin kuuluu ohjaaminen liikunnalliseen elämäntapaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida Hämeenlinnan jalkapalloseuran (HJS) valmentajien tietämystä lasten ja nuorten terveysliikunnasta sekä valmentajien keinoja edistää lasten ja nuorten terveysliikuntaa. MENETELMÄT: Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena sähköpostikyselynä (KyselyNetti), ja otoksen (n=51) muodostivat HJS:n valmentajat. Aineisto analysoitiin SPSS-tietojenkäsittelyohjelmalla, ja tilastollisesti merkitsevät arvoksi määritettiin p<0,05. TULOKSET: Vastaajista 98 % koki, että terveyden edistäminen oli tärkeä osa jalkapallovalmennusta, ja keskeisin terveyden edistämisen osa-alue oli liikunta ja fyysinen aktiivisuus. Suurin osa (98 %) vastaajista kysyi omaehtoisia liikuntakertoja, mutta vain kolmannes valmentajista tunsi lasten ja nuorten viralliset terveysliikuntasuositukset. Valmentajat arvioivat jalkapalloa pelaavien lasten ja nuorten liikkuvan omaehtoisesti ka 100 min/pv. Tutkimushetkellä yli puolet vastaajista kannusti pelaajia omaehtoiseen liikuntaan, kuten koulumatka- ja välituntiliikuntaan. Koulumatkaliikuntaan kannustamiseen vaikuttavia tekijöitä olivat valmentajien koulutusaste (KA) (p=0,005), valmennuskoulutus (VK) (p=0,001), valmennuskokemus (VKO) (p=0,017), valmennettavan joukkueen taso (VJT) (p=0,001) sekä valmentajan pelaajatausta (p=0,012). Välituntiliikuntaan kannustamiseen vaikuttavia tekijöitä olivat KA (p=0,006), VK (p=0,005), VKO (p=0,003) sekä VJT (p=0,025). Koulumatkaliikuntaan kannustamisen esteitä oli muun muassa se, että valmentajille ei ollut tullut mieleen (52 %) kannustaa. Vastaajista 96,0 % kannusti lapsia tai nuoria liikkumaan riittävällä teholla (hikoillen ja hengästyen) koko jalkapalloharjoituksen ajan. Tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttivat riittävällä teholla tapahtuvaan harjoitukseen, olivat hyvin suunniteltu harjoitus (94,1 %), pelaajien motivaatio harjoitukseen (90,2 %) ja toimiva harjoitusympäristö (52,9 %). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämä tutkimus vahvistaa aiempia näkemyksiä jalkapallovalmentajan roolista lasten ja nuorten terveysliikunnan edistäjänä. Toisaalta tämä tutkimus antaa uusia näkemyksiä niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat jalkapallovalmentajien terveysliikunnan edistämiseen. HJS:n valmentajat eivät tunne virallisia lasten ja nuorten terveysliikuntasuosituksia, mutta HJS:n valmentajat edistävät myönteisellä asenteellaan, sekä omalla toiminnallaan jalkapalloa pelaavien lasten ja nuorten terveysliikuntaa. Valtion tuen merkitys seuroille lasten ja nuorten liikuttamisessa PAUKKU J, TURPEINEN S, LEHTONEN K LIKES-tutkimuskeskus Asiasanat: urheiluseurat, liikuntahallinto, arviointi TAUSTA: Valtion liikuntahallinto on viime vuosina kohdistanut taloudellisia LIIKUNTA & TIEDE /

17 resursseja paikallistasolle yhä enemmän. Kahden viimeisen vuoden aikana opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualue on myöntänyt veikkausvoittovaroista 8,8 miljoonaa euroa seuratukea, josta suurin osa on kohdistunut seuratyöntekijöiden palkkaamiseen. Seuratuki on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Päätavoitteena on vuodesta 2013 lähtien ollut tarjota laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle kohtuukustannuksin. Tässä esityksessä kuvataan seurannan ja arvioinnin tuloksia siitä, minkälainen seuratuen merkitys on seuratoiminnalle ja millaisia vaikutuksia tuella on lasten ja nuorten liikuttamiseen. MENETELMÄT: Seura- ja järjestötoimijoiden kokemuksia seuratuesta on tutkittu vuodesta 2013 alkaen kyselyjen ja haastatteluiden avulla. Liikuntajärjestöille tehtiin kysely vuoden 2014 alussa (n = 57, vastausprosentti 76) ja tukea saaneille seuroille kesällä 2014 (n=275, vastausprosentti 89). Vuosina on tehty 56 teemahaastattelua 30 eri seuralle. Tukea saaneista seuroista on tehty hakemusarviointi 2013 (n=309) ja 2014 (n=378). Aineistoja on analysoitu Surveypal-, Excel- ja Atlas.ti-ohjelmien avulla. Analyyseissa on eritelty ja luokiteltu seurojen toimintaa ja toimijoiden kokemuksia. TULOKSET: Vuosina seuratukea myönnettiin 517 hankkeelle, joista 170 sai rahoitusta molempina vuosina. Tukea sai seuran toiminnalliseen kehittämiseen, työntekijän palkkaamiseen tai molempiin. Vuonna 2013 tuetuista hankkeista hieman vajaa puolet sai tukea työntekijän palkkaukseen, mutta seuraavana vuonna osuus oli jo 60 %. Useampivuotisista hankkeista suurin osa oli tarkoitettu työntekijän palkkaamiseen. Ensimmäisen vuoden jälkeen myös osa seuran toiminnalliseen kehittämiseen tarkoitetuista hankkeista haki tukea työntekijän palkkaamiseen. Kahden vuoden aikana seuratuella palkattiin työntekijä 242 seuraan. Seurojen oman arvion mukaan työntekijän palkkaamisen myötä seurojen hallinto ja yleinen organisoituminen kehittyivät, toiminta tehostui ja suunnitelmallisuus parantui. Seurojen lasten ja nuorten toimintaa saatiin monipuolisemmaksi. Seurat pyrkivät tarjoamaan uudenlaisia harrastusmuotoja, esimerkiksi matalan kynnyksen ryhmiä. Tuki antoi nostetta seuratoiminnalle ja kannusti entistä voimakkaampaan toiminnan kehittämiseen. Seurojen ilmoituksen mukaan liikkujien määrä oli lisääntynyt ensimmäisen hankevuoden aikana uudella alle 18-vuotiaalla liikkujalla. Harrastajamäärien lisääntyminen ja toiminnan laajeneminen olivat seurojen tärkeimpiä onnistumisia tukivuoden aikana. Ongelmiksi koettiin etenkin harrastustilojen rajallisuus ja vapaaehtoistoimijoiden puute. JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheilu- ja liikuntaseurojen toimintaympäristö muuttuu monella tapaa, ja vaatimukset seuroja kohtaan kasvavat. Aineistosta käy ilmi seurojen polarisoituminen niin taloudellisella, alueellisella kuin toiminnallisella tasolla. Seuratukea saaneilla seuroilla haasteena on hankerahoituksella aloitetun toiminnan jatkuvuuden turvaaminen ja taloudellisen pohjan hankkiminen työsuhteiden ylläpitämiselle. Seuratuen arvioinnissa kerätty tieto pohjautuu seuratoimijoiden omiin kokemuksiin toiminnan onnistumisista ja merkityksistä. Seuratuki on keino kehittää kansalaistoimintaa, jolloin tietoa voidaan hyödyntää myös rahoituskokonaisuuksia kehitettäessä. Seuratuki nykymuotoisena ei yksinään ole riittävä ratkaisu paikallistason seuratoiminnan kehittämiseen. Lihasten inaktiivisuus on itsenäisesti yhteydessä biomarkkereihin fyysisesti aktiivisilla aikuisilla PESOLA AJ 1, LAUKKANEN A 1,3, TIKKANEN O 1, SIPILÄ S 2, KAINULAINEN H 1, FINNI T 1 1 Neuromuscular Research Center, Liikuntabiologian laitos, 2 Gerontologian tutkimuskeskus, Terveystieteiden laitos, 3 Liikuntatieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: istuminen, seisominen, lihasten inaktiivisuus, arkiaktiivisuus, elektromyografia, tekstiilielektrodit, metabolinen oireyhtymä TAVOITE: Vaikka lihasten inaktiivisuuden on ehdotettu olevan yksi keskeinen mekanismi istumisen haitallisuudessa, tätä yhteyttä ei ole aiemmin osoitettu suorilla mittareilla. Tutkimme elektromyografialla (EMG) mitatun lihasten inaktiivisuuden ja aktiivisuuden yhteyksiä kardio-metabolisiin biomarkkereihin terveillä, fyysisesti aktiivisilla ihmisillä. MENETELMÄT: 150 terveen koehenkilön (naisia n=85, miehiä n=65, ikä=38,8+/-10,6 vuotta, BMI=23,8+/-3,1kg/m 2 ) data koottiin tähän poikittaistutkimukseen kahdesta aiemmasta tutkimuksesta (EMG24, InPact). EMGtä mitattiin 1 3 tyypillisenä viikonpäivänä etu- ja takareisien lihasaktiivisuutta mittaavilla shortseilla. Lihasten inaktiivinen aika määriteltiin seisomista pienemmäksi ja keski- ja kovatehoinen aika 5 km/h kävelyä intensiivisemmäksi EMG-aktiivisuudeksi. Verenpaine-indeksi, vyötärönympärys, paastoglukoosi, HDL kolesteroli sekä triglyceridit mitattiin ja pitkäaikainen liikuntakäyttäytyminen selvitettiin kyselyllä. TULOKSET: Vaikka kyselyn perusteella 94 % koehenkilöistä täytti terveysliikuntasuosituksen aerobisen liikunnan osalta, heidän lihaksensa olivat passiivisena 65,2+/- 12,9% mittausajasta keskimäärin 24,1+/-9,8s jaksoissa. Verrattuna koehenkilöihin joilla lihakset olivat vähiten inaktiivisena päivän mittaan (alin kvartaali <55,5% mittausajasta), eniten lihasten inaktiivisuutta omaavien koehenkilöiden (ylin kvartaali >=74,8% mittausajasta) HDL-kolesteroliarvot olivat 0,32 mmol/l alhaisemmat ja triglyceridiarvot 0,30 mmol/l korkeammat itsenäisesti lihasten keski-kovatehoisesta aktiivisuudesta. JOHTOPÄÄTÖKSET: HDL-kolesteroliarvot ja triglyceridiarvot olivat kliinisesti merkitsevästi paremmat koehenkilöillä, joiden lihakset olivat vähiten inaktiivisena päivän aikana itsenäisesti lihasten keski-kovatehoisesta aktiivisuudesta. Jopa fyysisesti aktiiviset henkilöt saattavat hyötyä kevyestä aktiivisuudesta, joka vähentää päivää hallitsevaa lihasten inaktiivisuutta. Sukupolvikokemukset urheilun kentillä esimerkkinä yleisurheilu POHJOLAINEN P, TIIHONEN A Ikäinstituutti, Helsinki, Turun yliopiston kulttuurintutkimuksen yksikkö Asiasanat: liikuntasukupolvi, liikuntasuhde, sukupolvitaju, ikäryhmät, ryhmäkeskustelu Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko sukupolviteoreettiseen tarkasteluun perustuen löytää eri-ikäisiä yleisurheilijoita yhdistäviä liikuntasukupolvia ja voidaanko eri sukupolviin kuulumista selittää sukupolvitajun käsitteen avulla. Tutkimus on osa Elämänkulku ja ikäpolvet tutkimus- ja kehittämishanketta. Se toteutettiin Vanhustyön keskusliiton ja Ikäinstituutin yhteistyönä vuosina Tässä raportissa esitettävät tulokset perustuvat edellä mainitun projektin yhteydessä kerättyihin ryhmäkeskusteluaineistoihin. Yleisurheilijoiden keskusteluryhmä koottiin Helsingin Kisa-Veikkojen eri-ikäisistä miehistä ja naisista. Keskustelijoita oli yhteensä kahdeksan, kolme naista ja viisi mies- 92 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

18 tä. Iältään keskustelijat olivat 19, 27, 36, 44, 50, 63, 65 ja 71 vuotta. Keskustelujen lisäksi ryhmältä kerättiin vastauksia muutamiin kysymyksiin koskien yleisurheilutoimintaa ja -esikuvia sekä merkittäviä yleisurheilutapahtumia. Ryhmän kuuluvista suurin osa oli harrastanut joko pikamatkoja ja/tai hyppylajeja, mutta yksi oli keskipitkien ja pitkien matkojen juoksija ja yhden voisi luokitella ottelijaksi. Keskustelijat kuuluivat eri liikuntasukupolviin, mikä näkyi heidän lajivalinnoissaan lapsuudessa ja nuoruudessa sekä penkkiurheilun mielenkiinnon kohteissa. Perinteisen liikunnan sukupolven edustajille oli tyypillistä arkiliikunta, ruumiillinen työ, yleisurheilun ja hiihdon seuraaminen sekä liikuntakuluttamisen vähäinen merkitys luvulla syntyneen eriytyneen liikuntakulttuurin sukupolvella arkiliikunta oli vähäistä ja välineellistynyt liikunta suosittua. Suosikkilajeja olivat jääkiekko, moottoriurheilu ja jalkapallo. Nuoremmilla sukupolvilla kuluttamisen merkitys oli kasvanut muita sukupolvia suuremmaksi. Suurin ero sukupolvien välillä oli se, että vanhemmat sukupolvet harrastivat ja seurasivat yksilölajeja, kun taas nuoremmat sukupolvet olivat siirtyneet joukkuelajien harrastajiksi ja seuraajiksi. Sukupolvitietoisuus auttaa näkemään yhtäläisyyksiä ja eroja eri sukupolvien välillä. Keskustelujen teemat nostivat esiin sukupolvia yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. Yksi teemoista oli yleisurheilun asema suomalaisessa urheiluelämässä. Sukupolvitajun näkökulmasta katsottuna ryhmällä oli melko yhtenäinen käsitys yleisurheilun hyvistä ja huonoista vuosikymmenistä. Vaikka keskustelijat tiedostivat hyvin sukupolvien väliset erot ja ristiriidat, he eivät tehneet niistä sukupolvisodan välineitä, vaan suhtautuminen toisiin sukupolviin oli ymmärtävää ja jopa kunnioittavaa. Oma sukupolvikokemus vaikutti urheiljaesikuviin, urheilutapahtumiin ja etenkin lajivalintoihin. Liikunta- ja urheilukulttuurin muutokset, joista ryhmäläiset kertoivat, olivat kuitenkin hyvin samansuuntaisia kuin ne, joita on saatu isoilla aineistoilla ja historiallisilla dokumenteilla tehdyissä tutkimuksissa. Mielenkiintoista oli havaita, miten nämä mieltymykset olivat syntyneet osana lajikulttuureja ja henkilökohtaisia kokemuksia. Samalla ne olivat kullekin ajalle tyypillisiä kulttuurista ilmapiiriä kuvaavia tulkintoja. Sukupolvien välisessä vuorovaikutuksessa ja solidaarisuudessa on kyse siitä, miten eri-ikäiset ihmiset ymmärtävät toistensa ajattelu- ja toimintatapoja ja miten valmiita perheissä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa ollaan sovittelemaan yhteen eri-ikäisten toiveita ja tarpeita. Paljon ja vähän istuvien nuorten miesten profiilit mopo-tutkimuksessa PYKY R 1,2,3,6, JAUHO A-M 1,3,5,6, AHOLA R 3,6, IKÄHEIMO TM 4,6, KOIVUMAA-HONKANEN H 7, MÄNTYSAARI M 8, JÄMSÄ T 3,6, KORPELAINEN R 1,2,6 1 Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Liikuntalääketieteellinen Klinikka, 2 Center for Life Course and Systems Epidemiology, Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto, 3 Research Center in MedicalImaging, Physics and Technology, Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto, 4 Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus, Oulun yliopisto, 5 Infotech Oulu, Oulun yliopisto, 6 Medical Research Center Oulu, Oulun yliopistollinen sairaala ja Oulun yliopisto, 7 Kliinisen lääketieteen laitos (psykiatria), Itä-Suomen yliopisto, Kuopio; Psykiatrian klinikka, Kuopion yliopistollinen sairaala, Kuopio, Finland, 8 Sotilaslääketieteen keskus, Helsinki Asiasanat: istuminen, ryhmät, hyvinvointi, kunto, mieliala, elämäntyytyväisyys, pelaaminen TAUSTA: Liikunnan puute ja runsas istuminen aiheuttavat nuorille terveyshaittoja, jotka voivat johtaa terveysongelmiin myös aikuisiällä. Inaktiiviseen elämäntyyliin liittyy useita eri tekijöitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla paljon ja vähän istuvat nuoret miehet eroavat toisistaan fyysisiltä, psyykkisiltä, sosiaalisilta ja ympäristöön liittyviltä ominaisuuksiltaan. Tutkimus on osa laajempaa MOPO-tutkimusta. MENETELMÄT: Vuonna 2010 Oulun kutsuntatilaisuuksiin osallistui 977 nuorta miestä. Heidän keski-ikänsä oli 17,9 (SD 0,6) vuotta. Heistä 622 (64 %) vastasi kyselyyn, jolla selvitettiin fyysinen aktiivisuus, vapaaajan istumisen määrä, terveydentila, mieliala, elämäntyytyväisyys, elintavat, syömiskäyttäytyminen, liikunnan motiivit ja rajoitteet sekä internetin käyttö. Miehille tehtiin lääkärintarkastus. Paino, pituus ja puristusvoima mitattiin. Aerobinen kunto mitattiin Polar Kuntotestillä (Polar Electro, Kempele) ja kehonkoostumus Inbody720-laitteella (Biospace Co., Ltd., Soul, Korea). Paljon ja vähän istuvien miesten väliset erot analysoitiin t-testillä ja ristiintaulukoinnilla. Profiilit määritettiin pääkomponenttianalyysillä ja nimettiin komponenttiin eli profiiliin latautuneiden muuttujien luonteen perusteella. TULOKSET: Yhteensä 179 miestä istui vapaa-ajallaan paljon ( 5h/vrk) ja 172 vähän ( 2h/vrk). Vähän istuvilla oli pienempi rasvaprosentti, parempi aerobinen kunto ja vähemmän masennusoireilua ja he olivat tyytyväisempiä elämäänsä verrattuna paljon istuviin. Kuitenkin molempien profiileissa oli pääkomponenttianalyysin perusteella häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä, masennusoireilua ja internet-pelaamista. Liikuntaan motivoivissa tekijöissä oli eroja. Vähän istuvia miehiä kunnon parantuminen motivoi mutta terveysvalistus ei. Paljon istuvat kokivat motivoivaksi tekijäksi kunnon lisäksi ulkoisen olemuksen kohentumisen. Sekä paljon että vähän istuvista miehistä löytyi seuraavat kolme profiilia: onnettomat, oireita häiriintyneestä syömiskäyttäytymisestä ja pelaajat. Paljon istuvien profiileja olivat lisäksi paljon istuvat liikkujat ja ulkonäöstä motivoituneet huonokuntoiset ja vähän istuvien profiileja liikkujat ja epäterveellinen ruokavalio. JOHTOPÄÄTÖKSET: Runsasta tai vähäistä istumista sisältäviin elämäntyyleihin liittyvät tekijät ovat moninaiset ja osittain päällekkäiset. Vähän istuvilla nuorilla voi aktiivisuudesta huolimatta olla terveyteen, hyvinvointiin ja elämänhallintaan liittyviä palvelutarpeita. Toisaalta myös paljon istuvia nuoria miehiä on mahdollista aktivoida liikkumaan, kun heitä motivoivat tekijät tunnistetaan. Molempien elämäntyylien taustatekijät on tunnettava tehokkaiden elämäntapainterventioiden toteuttamiseksi. Keski-ikäisen naisen hormonit, metabolisen oireyhtymän riskitekijät ja fyysinen aktiivisuus PÖLLÄNEN E 1, KULMALA J 2, SIPILÄ S 1, AUKEE P 3, KUJALA U 4, TAMMELIN T 2, KOVANEN V 1 1 Gerontologian tutkimuskeskus, Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, 2 LIKES tutkimuskeskus, 3 Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä, 4 Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: estrogeeni, liikunta, kolesteroli Jyväskylän yliopistossa meneillään olevassa ERMA-tutkimuksessa (EstrogenRegulation of MuscleApoptosis) selvitetään satunnaisotantana toteutetulla väestöotoksella vuotiaiden naisten fyysistä kuntoa, liikunta-aktiivisuutta, psyykkistä hyvinvoin- LIIKUNTA & TIEDE /

19 tia ja kognitiota sekä niiden yhteyttä vaihdevuosiin liittyviin hormonimuutoksiin (tavoite n=1100). Tässä raportoidaan alustavia tuloksia tähän asti kerätystä ERMA-aineistosta (n=226) sekä ERMA/liikunta pilottitutkimuksesta (n=74), jossa fyysistä aktiivisuutta mitataan objektiivisesti liikemittareilla (Actigraph GT3X+). Vaikeasti ylipainoiset (painoindeksi 35) ja estrogeenivalmisteita käyttävät naiset on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Naisten vaihdevuositila määritetään veren hormonipitoisuuksien ja vuotopäiväkirjan perusteella. Metabolisen oireyhtymän riskitekijöistä on määritetty paastoverensokeri, kokonaiskolesteroli, hyvä HDL- ja huono LDL-kolesteroli, triglyseridit sekä kehon painoindeksi. Tutkittavat jaettiin premenopausaalisten (n=59), perimenopausaalisten (n=53) ja postmenopausaalisten (n=114) ryhmiin. Veren hormonipitoisuuksien (estradioli 440, 278 ja 156 pmol/l, p<0,001; FSH 9, 29 ja 78 IU/l p<0,001) lisäksi ryhmät erosivat toisistaan merkitsevästi myös kokonaiskolesterolin (4,8, 4,7 ja 5,1, p<0,013), HDLkolesterolin (1,5, 1,6 ja 1,7, p=0,016) ja LDL-kolesterolin (2,9, 2,7 ja 3,1, p=0,017) suhteen. Ryhmien välillä ei ollut eroa painoindeksissä, verensokerissa eikä triglyserideissä. Liikunta-aktiivisuustulokset olivat käytettävissä 20:ltä pre-, 14:sta peri- ja 40:ltä postmenopausaaliselta naiselta. Ryhmien välillä ei ollut eroa päivittäisessä fyysisessä aktiivisuudessa, mutta useimmille tutkittaville kertyi päivässä suositeltavaa askelta vähemmän askelia (keskiarvo 8561, vaihteluväli ). Veren estadiolipitoisuudella oli merkitsevä käänteinen yhteys painoindeksiin (r=-0,15, p<0,05), kokonaiskolesteroliin (r=-0,17, p<0,05) ja LDLkolesteroliin (r=-0,18, p<0,05). Painoindeksi oli yhteydessä HDL-kolesterolin (r=-0,31, p<0,001) ja triglyseridien (r=0,34, p<0,001) määrään. Mitattujen askelten määrä oli yhteydessä painoindeksiin (r=-0,33, p<0,05), LDL-kolesteroliin (r=0,32, p=0,5) ja HDLkolesteroliin (r=-0,35, p<0,05). Näiden tulosten mukaan matala estradiolitaso on yhteydessä metabolisen oireyhtymän riskitekijöistä korkeaan painoindeksiin, kokonais- ja LDL-kolesteroliin, mutta ei paastoverensokeriin. Hormonieroihin liittyvää riskiä voidaan todennäköisesti lieventää fyysisellä aktiivisuudella, jonka todettiin olevan yhteydessä edullisempaan painoindeksiin ja veren rasvakoostumukseen. Koska korkea painoindeksi ja veren rasvat ovat merkittäviä sairastumiselle altistavia riskitekijöitä, on löydöksellä merkitystä sekä yksilön terveyden että kansanterveyden näkökulmasta. Tutkimustulokset on kuitenkin syytä toistaa suuremmalla väestöotoksella. Laajemmassa ERMA/liikunta-tutkimuksessa selviää jääkö keski-ikäisen naisen fyysinen aktiivisuus etenevän hormonimyrskyn jalkoihin ja miten käy terveyttä uhkaaville riskitekijöille. Yläkouluikäisten tyttöjen subjektiivinen sosiaalinen asema on yhteydessä välituntiaktiivisuuteen RAJALA K 1,2, ITKONEN H 1, KANKAAN- PÄÄ A 1, TAMMELIN T 1, LAINE K 1 1 LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä, 2 Liikuntatieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Asiasanat: Nuoret, tytöt, yläkoulu, subjektiivinen sosiaalinen asema, välituntiliikunta, liikkumisympäristö TAUSTA: Tyttöjen aktivointi välituntiliikuntaan on koettu yläkouluissa vaikeaksi, ja erilaiset aktivointitoimenpiteet ovat purreet lähinnä poikiin (Haapala ym. 2014). Tyttöjen aktiivisen toimijuuden edellytyksistä kaivataan lisää tietoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tyttöjen kokeman subjektiivisen sosiaalisen kouluyhteisöaseman yhteyttä aktiivisuuteen ja toimintamahdollisuuksiin välitunneilla. MENETELMÄT: Tutkimusaineisto koostuu kyselystä, havainnoinnista sekä haastatteluista. Kysely toteutettiin osana Liikkuva koulu -ohjelman seurantaa keväällä 2013 ja siihen osallistui 869 tyttöä 11 eri yläkoulusta. Havainnointi ja haastattelut tehtiin yhdessä yläkoulussa lukuvuoden aikana. Subjektiivista sosiaalista asemaa tutkittiin kymmenportaisen tikasmallin (ks. Goodman ym. 2001) avulla sekä kyselyssä että haastatteluiden yhteydessä. Aineiston analyysissä hyödynnettiin tilastollista analyysiä sekä sisällönanalyysia ja teemoittelua. TULOKSET: Tyttöjen kokema korkea sosiaalinen asema oli yhteydessä aktiiviseen liikkumiseen välitunneilla sekä osallistumiseen välituntitoiminnan suunnitteluun. Tytöt, joiden sosiaalinen asema oli korkea, kokivat koulun tiloista muodostuvan fyysisen liikkumisympäristönsä sekä sosiaalisen liikkumisvapautensa laajemmaksi verrattuna tyttöihin, joiden subjektiivinen sosiaalinen asema oli matala. Erot liittyivät nuorten välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Korkea kouluyhteisöasema yhdistyi kavereiden kanssa luotuihin toimintamahdollisuuksiin ja laajempaan liikkumiseen koulun tiloissa. Matalaksi koettu kouluyhteisöasema puolestaan rajoitti toimintamahdollisuuksia. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tytöillä on subjektiiviseen sosiaaliseen asemaan pohjautuen erilaiset toimintamahdollisuudet koulun tiloissa, mikä tulisi tiedostaa ja huomioida suunniteltaessa välituntien aktivointia. Oppilaiden tasapuolisempia välituntitoiminnan mahdollisuuksia voisi lisätä esimerkiksi käyttämällä ryhmätason prosesseja, joita on toistaiseksi hyödynnetty koulussa verrattain vähän (ks. Kiilakoski 2014, 32). Koulun henkilökunnan tuki aktiivisemmille välitunneille on todennäköisesti tärkeämpää oppilaille, joiden subjektiivinen sosiaalinen asema on matala ja jotka eivät saa nuorten välisistä ryhmäsuhteista tarvittavaa tukea aktiivisuudelle kuin oppilaille, jotka kokevat sosiaalisen asemansa korkeaksi. Suomalaisen ammattivalmennuksen synty RANTALA K Urheilumuseo Asiasanat: Ammattimaistuminen, huippu-urheilu, modernisoituminen, olympialaiset, valmennus TAUSTA: Suomalainen huippu-urheilun valmennusjärjestelmä alkoi muotoutua 1900-luvun alussa kansainvälisen kilpaurheilun kehityksen myötä. Olympiamenestyksen tavoittelu johti valmennuksen organisointiin kilpaurheilusta vastanneissa järjestöissä. Suomalaisten haluttiin osoittaa olevan kyvykäs kansakunta muiden joukossa. Parhaille yksilöille kilpaurheilu tarjosi keinon elintason kohottamiseen. Suomi olikin lukujen olympialaisten menestyneimpiä maita. Analysoin artikkelissani ammattivalmennuksen syntyä menestyneimmissä yksilölajeissa: painissa ja yleisurheilussa. Miksi valmennus ammattimaistui, keitä valmentajat olivat ja mitä he tekivät? MENETELMÄT: Empiirisen tarkastelun tärkeimpinä kohteina olivat Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton toimintakertomukset, pöytäkirjat ja kirjeenvaihto toista maailmansotaa edeltävältä aikakaudelta sekä ajan valmennuskirjallisuus. Asiakirjallisen aineiston oleellisin osa oli olympiavalmennusvaliokuntien asiakirjat. Tutkimuskirjallisuuden osalta käytössä oli Suomen urheiluhistoriasta tehdyt yleisteokset. Artikkelin taustalla on teoria yhteiskunnan ja urheilun modernisoitumisesta. Modernisoitumisen piirteet, kuten erikoistuminen ja rationalisointi, vaikuttivat merkittävästi uuden valmennuskulttuurin syntyyn. 94 LIIKUNTA & TIEDE / 2015

20 TULOKSET: Ammattivalmentajuus syntyi modernisoituvan yhteiskunnan ja kilpaurheilukulttuurin osana luvuilla. Valmentajasta tuli oleellinen toimija valmennusolosuhteiden järjestelijänä sekä uusien valmentajien kouluttajana. Valmennusjärjestelmä laajeni olympiavalmennusprojekteista kohti jatkuvaa valmennuskulttuuria 1930-luvun aikana. Valmentajan toiminta oli rahoittajan valvonnassa, järjestöjen valmennusvaliokuntien alaisuudessa. Sirpaleinen valmennuksen rahoitus levitti valmennustoimintaa liikuntavalistuksen suuntaan. Valmentajiksi valikoitui urheilijoiden toiveesta erityisesti menestyneitä urheilijoita. Valmentajien joukkoon liittyi valmennukseen erikoistuneita henkilöitä valmentajakoulutuksen kehityksen myötä. Urheilijat kaipasivat käytännöllistä neuvontaa, harjoitusolosuhteiden kehittämistä sekä lihashuoltoa hieronnan muodossa. Valmentajan rooliksi muotoutui leiri- ja kilpailuvalmentamisen ohella ympäri Suomea matkustaminen, hierontakuittien lähettäminen ja sihteerinä toimiminen. Osa ammattivalmentajista koki työn raskaaksi runsaan matkustamisen ja menestyspaineiden vuoksi. JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheilujärjestöjen palkkaamien valmentajien ja huippu-urheilijoiden välinen riippuvuussuhde muotoutui Suomessa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Toiminnan keskiössä olivat sata vuotta sitten urheilijat. Urheilijoita kuunneltiin valmentajien valintaprosessissa. Valmentajiksi pyrittiin valitsemaan käytännön osaajia urheilijoiden tarpeiden mukaisesti. Valintaprosessia kannattaa peilata nykypäivään. Palkataanko ammattivalmentaja toteuttamaan vakiintuneita työtehtäviä vai edistämään urheilijoiden kehittymistä heidän tarpeistaan lähtien? Valmentajien työnkuvaa on syytä tarkistaa säännöllisesti, sillä järjestötoiminnassa palkatuille henkilöille siirretään yksinkertaisia rutiineja, jotka eivät vaadi erityistä ammatillista osaamista. Ammattivalmentajan ajankäyttö tulee kohdistaa mahdollisimman tarkoin niihin asioihin, joihin halutaan vaikuttaa ja joihin valmentajalla on erikoisosaamista. Kympin naiset ja napakympin mies. Liikunta, sukupuoli, ruumis ja mainonta naisten kuntoliikuntatapahtumien julisteissa RANTALA M LIKES-tutkimuskeskusja Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Asiasanat: visuaalinen historia, kuvatutkimus, julisteet, naisurheilu, kuntoliikunta, sukupuoli, ruumis Naisille suunnatut matalankynnyksen liikuntatapahtumat kuten Naisten Kymppi, Likkojen Lenkki ja Naisten Kuntovitonen ovat saaneet liikkeelle vuosittain kymmeniä tuhansia naisia 1980-luvulta lähtien. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia representaatioita tapahtumia mainostavat julisteet loivat liikunnasta, sukupuolesta, ruumiista ja itse tapahtumasta vuosina Tutkimus linkittyy väitöskirjatutkimukseen, jossa tutkitaan millaisia representaatioita liikkumisesta, liikunnasta, liikkujista ja toisaalta liikkumattomuudesta ja vähän liikkuvista esiintyy suomalaisissa kuntoliikuntakampanjajulisteissa vuosina Tutkimusaineisto koostui 76 julisteesta, jotka ovat osa väitöskirjatutkimuksen yli 700 julisteen kokonaisuutta. Aineisto kerättiin viidestä eri arkistosta ja järjestöjen varastoista. Julisteista 10 kpl oli 1980-luvulta, 42 kpl 1990-luvulta ja 24 kpl 2000-luvulta. Jakauma kuvastaa järjestettyjen tapahtumien määrien muutosta eri vuosikymmeninä sekä julisteen hiipuvaa merkitystä informaation välittäjänä ja mainonnan välineenä. Aineistoa analysoitiin konstruktivistisesta näkökulmasta hyödyntämällä Roland Barthesin käsitteitä denotaatio, konnotaatio ja myytti. Analyysissä jokaisesta julisteesta eriteltiin ensin 46 yksittäistä ilmimerkitystä. Denotaatiotason analyysin perusteella paljastuivat aineistosta vuodesta toiseen toistuvat merkit, joilla kuvastossa luotiin liikuntaan, sukupuoleen, ruumiiseen ja tapahtumaan liittyviä konnotaatioita. Lopuksi kuvastoa tarkasteltiin myytin näkökulmasta. Tällöin siitä etsittiin kulttuurisesti ikuisina totuuksina pidettyjä merkityksiä, jotka tarkemman tarkastelun yhteydessä muuttuvatkin historiallisiksi ja sopimuksellisiksi asioiksi. Tutkimus osoitti, että nainen esitettiin eri tavalla ryhmässä ja yksinään. Suuria naisjoukkoja kuvaavissa kuvissa nainen esitettiin realistisesti. Pääviestinä oli tule sellaisena kuin olet. Joukkokuvien avulla viestittiin naisten välisestä yhteydestä, joukkovoimasta ja matalankynnyksen liikuntatapahtumasta. Mikäli kuvassa oli vain yksi nainen, hänet kuvattiin vallitsevien kauneusihanteiden mukaisesti. Tällaiset kuvat viestivät tapahtuman laadusta ja loivat mielikuvaa, että kaikki tapahtumaan osallistuvat naiset voisivat liittää itseensä samat ominaisuudet. Naisia ei esitetty äidin tai vaimon rooleissa. Kaikki aineistossa esiintyneet miehet olivat julkisuuden henkilöitä. Julisteissa heidät kuvattiin seksiobjektin, viihdyttäjän tai palvelijan roolissa. Perinteisen sukupuoliroolijaon kääntäminen oli osa tapahtumiin liittyvää karnevalismia. Liikunta kuvattiin iloiseksi, helpoksi ja naisia yhdistäväksi asiaksi. Kilpaurheiluun, likaan ja maskuliinisuuteen viittaava hiki puuttui kuvastosta. Väitöskirjatutkimuksen muuhun julisteaineistoon verrattuna näissä julisteissa oli poikkeuksellisen paljon mainoksia. Ne viestivät runsaasta, täyteläisestä, trendikkäästä ja laadukkaasta tapahtumasta. Naisten kuntoliikuntatapahtumien mainonnan visuaaliset sisällöt ja niiden tuottamat konnotaatiot muuttuivat erittäin vähän kolmen vuosikymmenen aikana. Myyttiä ikuisesta nuoruudesta hyödynnettiin julisteissa varsin paljon. Käytännön liikunnan edistämistyö ja DAGIStutkimushankkeen yhteistyö kokemuksia ja alustavia tuloksia RAY C, ROOS E JA DAGIS-TUTKIMUS- RYHMÄ: WIIK M JA HOPPA PÅ -TYÖRYHMÄ Folkhälsanin tutkimuskeskus, Helsinki Asiasanat: Päiväkoti, lasten istuminen ja liikkuminen, yhteistyö tutkimus ja terveyden edistäminen Päiväkotilasten arkeen kuuluu sekä liikkumista että istumista. Varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on suuri merkitys sille, miten tämä aika jakautuu keskenään. Innostetaanko lapsia liikkumaan vai opetetaanko heitä istumaan? Jotta varhaiskasvatukseen voisi suunnata liikkumiseen motivoivaa koulutusta, interventioita yms., tarvitaan monipuolista tietoa päiväkodista liikkumista LIIKUNTA & TIEDE /