PALRYH Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat:"

Transkriptio

1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lukioverkko 208/ /2015 PALRYH Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat: Parhaillaan tehdään Lohjan seudun lukioverkkoselvitystä. Toimeksianto koskee Hangon, Karkkilan, Lohjan ja Raaseporin lukioverkkoselvitysten laadintaa sekä suomen että ruotsinkielisen koulutuksen osalta molemmista erikseen. Lisäksi toimeksianto on määritelty koskemaan järjestämislupahakuprosessia tukevan lukioverkon esiselvityksen laadintaa. Esiselvitys määritellään siten, että se on nykytilan/lähtötilanteen kuvaus ennen poliittista päätöksentekoa. Esiselvityksen tavoitteena on löytää vaihtoehtoja, jotka ovat taloudellisesti ja poliittisesti määriteltävissä ja päätöksentekijöiden hyväksyttävissä. Työn alustava toteutussuunnitelma on esitetty liitteenä. Lukioiden ja ammattikoulujen toimilupauudistus kaatui sivistysvaliokunnassa. Toisen asteen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistamista, mistä on laskettu kertyvän 191 miljoonan euron säästöt muun muassa koulutuspaikkojen vähenemisen kautta. Rahoitusuudistus hyväksyttiin sivistysvaliokunnassa kuitenkin jo perjantaina. Rahoitusuudistuksen toteutuminen on vielä epäselvää. Vaikka lukioiden rakenneuudistus kaatui, Lohjan seudun lukioverkkoselvitys toteutetaan ja parhaillaan kerätään perustietoja kunnista mm. lähtötilannetiedot, koulutustarve, taloudelliset, toiminnalliset ja ammatilliset edellytykset. Selvitystyön etenemisaikataulu on seuraava: Etenemissuunnitelma

2 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Aloituspalaveri ja tehtävän tarkentaminen Nykytilan kuvaus Palvelutarpeide n kehittyminen Haastattelut Työseminaari? Vaihtoehtojen mallinnus, tarkastelu ja analyysi Raportin kirjoittaminen Ohjausryhmä ? Kommentointi Työ valmis Esittely luottamushenkil öille? Päättäjäseminaari on alustavasti joko maanantai tai tiistai 2.6. (Katri Kalske, Päivi Tuomi, Tapani Tapiola) - Karttakuva lukioverkosta Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä merkitsee lukioverkkoselvityksen nykyvaiheen tiedoksi KOPLK Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys etenee suunnitelman mukaisesti, vaikka koulutuksen järjestämisluvat eivät tule hakuun eikä rahoituslakia hyväksytty. Esiselvityksen laadinnan tausta ja tavoite on alueella edelleen sama eli taloudelliset haasteet lukiokoulutuksen järjestämiseksi. Esiselvitys sisältää nykytilan analyysin. Esiselvityksen painopiste tulee olla talouden ja taloudellisuuden tarkastelussa. Keskeisenä tavoitteena on antaa ratkaisuvaihtoehtoja koulutuksen tehostamisesta ja taloudellisesta järjestämisestä alueella. Esiselvityksessä esitetään eri skenaariota järjestämisestä. Skenaarion tarkastelussa

3 avataan oppilasmäärät ja kustannukset eri vaihtoehdoista. Tarkastelu rajataan lukioverkoston tarkasteluun ilman koulutuskuntayhtymää. Saavutettavuus tulee huomioida. Samoin muiden koulutuksen järjestäjien koulutukseen osallistuvien määrät tarkasteluun. Johtopäätösosioon voidaan ottaa nostoja tulevaisuuden haasteista: digitalisaatio, rahoitus jne. Aikataulut Lohjalla käsitellään lukioverkkoselvitystä ja valtuusto pitää palveluverkkoseminaarin Rehtoreiden ryhmähaastattelut 22.4., joissa kartoitetaan rehtoreiden näkemys yhteistyön kehittämisestä. Päättäjäseminaarin ajankohta kello Väestöennusteet ja palvelutarpeiden kehitys kunnissa ja seudulla Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee lukioverkkoselvityksen nykyvaiheen tiedoksi. PALRYH Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys etenee suunnitelman mukaisesti. Alueen rehtoreiden ryhmähaastattelut pidettiin ja ohjausryhmä kokoontui kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee lukioverkkoselvityksen tilannetta 6.5. Lukioverkkoselvityksen tulokset esitellään alueen päättäjien yhteisessä seminaarissa kello ja Lohjan valtuuston palveluverkkoseminaarissa. (Tapiola) - esitietoja Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvityksestä (Lohjan lukioverkko) - Väestöennusteet ja palvelutarpeiden kehitys kunnissa ja seudulla - kartta Lohjan lukioverkosta - Nummi-Pusulan aluetoimikunnan kannanotto lukioverkkoon Palveluverkkotyöryhmä merkitsee lukioverkkoselvityksen nykyvaiheen tiedoksi. Käsittely Sari Huttu saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo KOPLK esitietoja Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvityksestä (Lohjan lukioverkko) - Väestöennusteet ja palvelutarpeiden kehitys kunnissa ja seudulla - kartta Lohjan lukioverkosta - Nummi-Pusulan aluetoimikunnan kannanotto lukioverkkoon

4 Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee lukioverkkoselvityksen nykyvaiheen tiedoksi ja antaa tarvittaessa ohjeita jatkovalmisteluun. KOPLK Hangon, Raaseporin, Lohjan ja Karkkilan kaupungit antoivat FCG-konsultointi Oy:lle alkuvuodesta toimeksiannon, jonka tarkoituksena oli laatia Läntisen-Uudenmaan lukioverkkoa koskeva selvitys. Sen tavoitteena oli tuottaa erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisia ehdotuksia saavutettavasta, tehokkaasta, laadukkaasta ja taloudellisesta lukiokoulutuksen järjestämisestä. Selvitys kohdistuu seuraaviin suomenkielisiin ja ruotsinkielisiin lukioihin: Lohja: Nummi-Pusulan lukio, Lohjan lukion aikuislinja, Lohjan yhteislyseon lukio ja Virkby gymnasium, Hanko: Hankoniemen lukio ja Hangö gymnasium, Raasepori: Karjaan lukio, Ekenäs Gymnasium ja Karis Billnäs gymnasium sekä Karkkila: Karkkilan lukio Toimeksiantoa täsmennettiin kevään aikana. Selvitys sisältää nykytilan analyysin ja sen painopiste on talouden ja taloudellisuuden tarkastelussa. Lukiokoulutuksen järjestämisestä esitetään myös erilaisia skenaarioita. Tarkastelu on rajattu lukioverkostoon ilman ammatillista koulutuskuntayhtymää. Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys on valmistunut ja se julkaistiin olleessa tiedotustilaisuudessa. Kokouksen aluksi Riitta Ekuri FCG Konsultointi Oy:stä esittelee Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitystä Lohjan näkökulmasta. Kokoukseen on kutsuttu Lohjan lukioiden rehtorit. Palvelu- ja organisaatiotyöryhmä ohjeisti olleessa kokouksessaan toimialoja seuraavasti: Jatkovalmistelussa on hahmotettava sitä mallia, että Lohjalla on hallinnollisesti vain yksi lukio. Ruotsinkielisen lukion osalta tukeudutaan seudulliseen ratkaisuun. Muutosten kustannusvaikutuksia ja henkilöstövaikutuksia on kuvattava havainnollisesti. (Tuomi) - Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys - Lehdistötiedote Länsi-Uudenmaan lukioverkoston selvityksestä Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää 1. merkitä Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvityksen tiedoksi ja keskustella jatkovalmistelusta;

5 2. että seuraavaan kokoukseen (29.9.) selvitetään mahdollisen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamisen henkilöstö- ja kustannusvaikutukset sekä tutkitaan järjestämisvaihtoehtoja, etäopetusmahdollisuuksia ja oppilaiden kulkemiseen liittyviä kysymyksiä; 3. selvitetään Lohjan aikuislukion ja Lohjan yhteislyseon lukion yhdistämisen vaikutuksia ja kustannusvaikutuksia. PALRYH Sivistystoimen edustaja esittelee valmistunutta lukioverkkoselvitystä. - Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys - Lehdistötiedote Länsi-Uudenmaan lukioverkoston selvityksestä - esitietoja Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvityksestä - Väestöennusteet ja palvelutarpeiden kehitys kunnissa ja seudulla - kartta Lohjan lukioverkosta - Nummen ja Pusulan aluetoimikunnan kannanotto lukioverkkoon Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1) merkitsee selvityksen tiedoksi; 2) keskustelee asiasta; ja 3) antaa mahdollisia lisäohjeita jatkovalmisteluun. Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 1) merkitsi selvityksen tiedoksi; ja 2) kävi asiasta keskustelun. KOPLK Lähtökohta Palvelu- ja organisaatiotyöryhmä ohjeisti olleessa kokouksessaan toimialaa seuraavasti: Jatkovalmistelussa on hahmotettava sitä mallia, että Lohjalla on hallinnollisesti vain yksi lukio. Ruotsinkielisen lukion osalta tukeudutaan seudulliseen ratkaisuun. Muutosten kustannusvaikutuksia ja henkilöstövaikutuksia on kuvattava havainnollisesti. Lohjan kaupungin lukioverkkoa on selvitetty niin suomen- kuin ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta. Lohjan lukioiden oppilasmäärät ovat oheisessa taulukossa. Lohjan kaupungin lukioverkkoa on selvitetty niin suomen- kuin ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta. Lohjan lukioiden oppilasmäärät

6 ovat oheisessa taulukossa. Lohjan lukioiden oppilasmäärät ( ) I II III IV yht. Lohjan yhteislyseon lukio Nummi-Pusulan lukio Virkby gymnasium Yhteensä Aikuislinjan oppilasmäärä (20.9.) on: Varsinaiset tutkintoon tähtäävät opiskelijat: 92 aineopiskelijat: Hallinnollisesti yksi suomenkielinen lukio Lohjalla on kolme suomenkielistä yksikköä: Lohjan yhteislyseon lukio, Lohjan lukion aikuislinja ja Nummi-Pusulan lukio. Lohjan yhteislyseon lukio ja Nummi-Pusulan lukio järjestävät opetuksensa lukion tuntijaon ja nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan ja aikuislinja noudattaa aikuislukion tuntijakoa ja aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteita. Parhaillaan valmistellaan uusia opetussuunnitelmia. Opetushallitus valmistelee opetussuunnitelman perusteet niin, että niiden mukaan laaditut opetussuunnitelmat otetaan käyttöön viimeistään Aikuislukio on oppilaitos, joka antaa lukion tai peruskoulun oppimääriin kuuluvaa opetusta erityisesti aikuisille. Aikuislukion oppimäärään kuuluu vähintään 44 kurssia. Alle 18-vuotiaana lukion aloittaneen on suoritettava 48 kurssia. Tavallisessa lukiossa kursseja vaaditaan vähintään 75. Aikuislukiossa voi opiskella myös esimerkiksi vain yhtä ainetta. Aikuislukion opiskelijan tulee pääsääntöisesti olla vähintään 18-vuotias, mutta lukion rehtori voi erityisistä syistä hyväksyä nuoremmankin opiskelijan. Aikuislukion oppitunnit pidetään illalla. Lohjan lukion aikuislinja ja Lohjan yhteislyseon lukio ovat itsenäisiä yksiköitä, joilla on oma rehtori. Toiminnallisesti ja taloudellisesti on tarkoituksenmukaista, että Lohjan lukion aikuislinja ja Lohjan yhteislyseon lukio säilyvät edelleen omina hallinnollisina yksiköinään, joissa on oma rehtori. Liitteenä ovat yksityiskohtaisemmat perustelut asialle. Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen Nummi-Pusulan lukiossa on 57 opiskelijaa. Suurin osa lukion opettajista toimii myös yläkoulun opettajina, joten lukioon siirtyvät opiskelijat tuntevat suurimman osan opettajista ja opettajat myös lukiolaiset. Opiskelu muodostaa jatkumon yläkoulusta lukioon. Lukio on mukana Isoverstas-verkostossa ja Lukuverkostossa. Nummi-Pusulan lukiossa ja Nummi-Pusulan koululla on yksi rehtori. Erikseen jaettavissa asiakirjoissa ovat lukioiden ryhmäkoot

7 Jos Nummi-Pusulan lukio lakkaa, on tarkastelussa kaksi vaihtoehtoa: Nummi-Pusulan lukio lakkaa vaiheittain Vaiheittainen lakkauttaminen etenee niin, että syksystä 2016 ei oteta enää uusia opiskelijoita Nummi-Pusulan lukioon lukiossa opiskelevat toisen ja kolmannen vuosikurssin oppilaat eli n. 36 opiskelijaa ja lukuvuonna lukiossa opiskelee 19 opiskelijaa. Lukion ja perusopetuksen ja pelkästään lukion opettajien virat siirretään hallinnollisesti Lohjan yhteislyseon henkilökunnaksi. Opetushenkilökunnalle on järjestettävä tunteja myös muista Lohjan lukioista ja yläkouluista ja taattava, että opiskelijat saavat lukion opetussuunnitelman mukaisen opetuksen, myös etäopetusta ja verkko-opetusta hyödyntäen. Uusien toisen asteen, myös lukiolaisten, kulkeminen on varmistettava. Henkilöstön sijoittumisessa huomioidaan myös mm. eläköityvät ja avoimena olevat virat ja mahdollisuus saada opetustunteja muista lukioista ja yläkouluista. Yleissivistävässä opetuksessa eläköityy tulevina vuosina opettajaa vuosittain. Tarvittavien opetustuntien järjestäminen onnistuu helposti. Opetustunteja tarvitaan kokonaisuutenaan kaikkiaan n. 150 eli 7 viran verran. Mikäli lukio lakkautetaan vaiheittain, säästyy siitä, ettei oteta uusia opiskelijoita Nummi-Pusulan lukioon n ja tarvitaan 2. ja 3. vuosikurssin opetuksen järjestelyihin Nummi-Pusulan lukio lakkaa lähtien Syksystä 2016 ei oteta enää uusia opiskelijoita Nummi-Pusulan lukioon. Lukuvuodesta lähtien toisen ja kolmannen vuosikurssin oppilaat eli n. 36 opiskelijaa siirtyvät Lohjan yhteislyseon opiskelijoiksi. Lukion ja perusopetuksen ja pelkästään lukion opettajien virat siirretään hallinnollisesti Lohjan yhteislyseon henkilökunnaksi. Henkilökunnalle on järjestettävä tunteja lukion lisäksi myös muista Lohjan yläkouluista ja taattava, että opiskelijat saavat lukion opetussuunnitelman mukaisen opetuksen joustavin ratkaisuin, myös etäopetusvaihtoehtoja hyödyntäen. Uusien toisen asteen, myös lukiolaisten ja työssäkäyvien sekä asiointiliikennettä tarvitsevien kulkeminen on varmistettava kokonaisuutena syksystä 2016 lähtien. Henkilöstön sijoittumisessa huomioidaan myös mm. eläköityvät ja avoimena olevat virat ja mahdollisuus saada opetustunteja muista lukioista ja peruskouluista. Opetustunteja tarvitaan kokonaisuutenaan kaikkiaan n. 150 eli 7 viran verran. Molemmissa vaihtoehdoissa on suunniteltava henkilöstön sijoittuminen ja opetustuntien järjestyminen eri kouluissa tulevan lukuvuoden suunnittelun yhteydessä. Lisäksi on varmistettava, että opiskelijat saavat riittävästi henkilökohtaista ohjausta ja opetussuunnitelman mukaista opetusta ja, että joukkoliikenne/kuljetusjärjestelyt toimivat Lohjalla. Tarvittaessa tunteja voi kohdentaa Nummi-Pusulan lukiosta siirtyvien ohjaukseen ja opetukseen. 3. Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen järjestäminen Palveluverkkotyöryhmän ohjeena oli, että ruotsinkielisen lukion osalta

8 tukeudutaan seudulliseen ratkaisuun. Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta tutkitaan Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa ruotsinkielisen lukiokoulutuksen järjestämisvaihtoehtoja seudullisesti. Tavoitteena on ruotsinkielisen lukiokoulutuksen turvaaminen alueellisesti. Erikikseen jaettavat asiakirjat: - Rehtorit Panu Ruoste ja Kimmo Mikkola: Aikuislinjan sulauttaminen Lohjan yhteislyseon toimintaan - Lohjan lukioiden ryhmäkoot - Nummi-Pusulan lukion opiskelijakunnan kannanotto (nimilista nähtävillä - Kannanotto Nummi-Pusulan lukion lakkauttamiseen (nimilista nähtävillä - Nummi-Pusulan asukkaiden kannanotto - Lohjan nuorisovaltuuston kannanotto - Suomen lukiolaisten liiton lausunto - Lohjan logistiikkayksikön lausunto - Lohjan verkostolukio, kannanotto - diaesitys : Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että 1. Lohjan lukion aikuislinja ja Lohjan yhteislyseon lukio säilyvät omina hallinnollisina yksikköinään, joissa on oma rehtori; 2. Nummi-Pusulan lukio lakkaa ja oppilaat sekä henkilökunta, joka ei jää Nummi-Pusulan koulun opettajiksi, siirretään Lohjan yhteislyseon lukioon; 3. Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta käynnistetään neuvottelut Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa lukiokoulutuksen järjestämisestä seudullisesti. Tavoitteena on ruotsinkielisen lukiokoulutuksen turvaaminen tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti kestävästi alueella. Muutettu esitys Äänestys Jäsen Pirjo Savolainen, jäsen Heli Saukkolan kannattamana esitti päätösesitykseen seuraavan muutoksen: Aikataulu mukautettava lukion aloittaneiden kurssin loputtua. Niin ettei uusia lukiolaisia oteta Nummi-Pusulaan jos lukio tullaan lopettamaan tulevina vuosina. Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin nimenhuutoäänestys. Esittelijän esitystä kannattavat äänestävät JAA ja jäsen Pirjo Savolaisen esitystä kannattavat äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 10 JAA ääntä (Björn Heir, Pekka Ilmarinen, Mirja Janérus, Juha Niemimaa, Tarja Ojanen, Pekka Luoma, Eija Tommila, Jari Väre, Roger Weintraub, Gunilla Wikberg) ja 2 EI ääntä (Pirjo Savolainen ja Heli Saukkola). Äänin 10-2 esittelijän esitys hyväksyttiin. Hyväksyttiin esittelijän esitys äänin 10-2.

9 Jäsen Björn Heir esitti seuraavan ponnen: Nummelle perustetaan lukiostudio, tila, jossa on mahdollisuus etäopiskeluun sekä hyvät ja toimivat verkkoyhteydet. Asiaa kannattivat Mirja Janérus, Juha Niemimaa, Tarja Ojanen, Pirjo Savolainen, Jari Väre ja Roger Weintraub. Pontta kannatti seitsemän lautakunnan kahdestatoista osallistujasta. KH Valtuustolle tehtävän päätösesityksen lisäksi kaupunginhallitus ottaa kantaa kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseen liitettyyn ponteen. - Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys - lehdistötiedote Länsi-Uudenmaan lukioverkoston selvityksestä - esitietoja Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvityksestä - väestöennusteet ja palvelutarpeiden kehitys kunnissa ja seudulla - kartta Lohjan lukioverkosta - Nummen ja Pusulan aluetoimikunnan kannanotto lukioverkkoon Rehtorit Panu Ruoste ja Kimmo Mikkola: Aikuislinjan sulauttaminen Lohjan yhteislyseon toimintaan - Lohjan lukioiden ryhmäkoot - Nummi-Pusulan lukion opiskelijakunnan kannanotto (nimilistat nähtävänä - Nummi-Pusulan asukkaiden kannanotto (nimilistat nähtävänä - Lohjan nuorisovaltuuston kannanotto - Suomen lukiolaisten liiton lausunto - Lohjan logistiikkayksikön lausunto - Lohjan verkostolukio, kannanotto - diaesitys : Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen Kj Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä, että 1. Lohjan lukion aikuislinja ja Lohjan yhteislyseon lukio säilyvät omina hallinnollisina yksikköinään, joissa on oma rehtori; 2. Nummi-Pusulan lukio lakkaa ja oppilaat sekä henkilökunta, joka ei jää Nummi-Pusulan koulun opettajiksi, siirretään Lohjan yhteislyseon lukioon; 3. Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta käynnistetään neuvottelut Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa lukiokoulutuksen järjestämisestä seudullisesti. Tavoitteena on ruotsinkielisen lukiokoulutuksen turvaaminen tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti kestävästi alueella. Käsittelyn aikana esittelijä antoi uuden muutetun päätösesityksen.

10 Esittelijän muutettu päätösesitys Muutetaan päätösehdotuksen kohtaa 2: Lähdetään valmistelemaan Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista alkaen. Tämän jälkeen kokouksessa pidettiin puheenjohtajan ehdotuksesta neuvottelutauko klo Muutosesitys Palauttamisesitys Keskustelun aikana Hannele Maittila esitti, että Nummi-Pusulan lukiota ei lakkauteta. raukesi kannattamattomana. Käsittelyn jatkuessa Nina Virtanen teki Riikka Slunga-Poutsalon kannattamana seuraavan palauttamisesityksen: Lukioverkkoa koskeva pykälä palautetaan uudelleen valmisteluun. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa sen jälkeen kun asianmukaiset kuulemiset Nummi-Pusulan lukion lakkauttamisen osalta on suoritettu ja kun kuulemistulokset on kokousmateriaaleissa liitteinä käytettävissä päätöksenteon pohjana. Kaupunginhallitus oli yksimielisesti palauttamisen kannalla. Kaupunginhallitus päätti seuraavaa: Lukioverkkoa koskeva pykälä palautetaan uudelleen valmisteluun. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa sen jälkeen kun asianmukaiset kuulemiset Nummi-Pusulan lukion lakkauttamisen osalta on suoritettu ja kun kuulemistulokset on kokousmateriaaleissa liitteinä käytettävissä päätöksenteon pohjana. KOPLK Kaupunginhallitus palautti lukioverkkoa koskevan pykälän uudelleen valmisteluun ja edellytti, että Nummi-Pusulan lukion lakkauttamiseen liittyen suoritetaan kuuleminen. Valtuuston palveluverkkopäätös on periaatepäätös, joka katsotaan asian valmisteluksi. Päätökseen ei sisälly valitusoikeutta. Mahdolliset koulujen lakkauttamiset on käsiteltävä hallintolain edellyttämällä tavalla erikseen. Tässä päätösprosessissa tulee kuulla kaikkia asianosaisia sekä varata laajasti vaikuttamismahdollisuus niille joihin asia vaikuttaa. Kaupungin palveluverkkotyössä ei ole minkään verkon osalta toteutettu kuulemisia. Sen sijaan niin kuntalaisilla kuin henkilöstöllä on ollut jatkuva avoin mahdollisuus saattaa mielipiteensä asiasta päättäjien tietoon. Kaikki palaute on liitetty osaksi käsittelyä. Koska kaupunginhallitus on edellyttänyt lakkauttamiseen liittyviä kuulemisia, on tarkoituksenmukaista, että Nummi-Pusulan lakkauttaminen käsitellään omana asianaan hallintolain edellyttämällä tavalla. Sj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että

11 1. Lohjan lukion aikuislinja ja Lohjan yhteislyseon lukio säilyvät omina hallinnollisina yksikköinään, joissa on oma rehtori; 2. ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta käynnistetään neuvottelut Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa lukiokoulutuksen järjestämisestä seudullisesti. Tavoitteena on ruotsinkielisen lukiokoulutuksen turvaaminen tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti kestävästi alueella; 3. Nummi-Pusulan lukion lakkauttamisesta päätetään erikseen. KH Kj - Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys - lehdistötiedote Länsi-Uudenmaan lukioverkoston selvityksestä - Lohjan lukioverkko - väestöennusteet ja palvelutarpeiden kehitys kunnissa ja seudulla - kartta Lohjan lukioverkosta - Lohjan lukioiden ryhmäkoot - Nummen ja Pusulan aluetoimikunnan kannanotto lukioverkkoon - Rehtorit Panu Ruoste ja Kimmo Mikkola: Aikuislinjan sulauttaminen Lohjan yhteislyseon toimintaan - Nummi-Pusulan lukion opiskelijakunnan kannanotto (nimilistat nähtävänä - Nummi-Pusulan asukkaiden kannanotto (nimilistat nähtävänä - Lohjan nuorisovaltuuston kannanotto - Suomen lukiolaisten liiton lausunto - Lohjan logistiikkayksikön lausunto - Lohjan verkostolukio, kannanotto - diaesitys : Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä, että 1. Lohjan lukion aikuislinja ja Lohjan yhteislyseon lukio säilyvät omina hallinnollisina yksikköinään, joissa on oma rehtori; 2. ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta käynnistetään neuvottelut Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa lukiokoulutuksen järjestämisestä seudullisesti. Tavoitteena on ruotsinkielisen lukiokoulutuksen turvaaminen tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti kestävästi alueella; 3. Nummi-Pusulan lukion lakkauttamisesta päätetään erikseen. KV

12 - Länsi-Uudenmaan lukioverkkoselvitys - lehdistötiedote Länsi-Uudenmaan lukioverkoston selvityksestä - Lohjan lukioverkko - väestöennusteet ja palvelutarpeiden kehitys kunnissa ja seudulla - kartta Lohjan lukioverkosta - Lohjan lukioiden ryhmäkoot - Nummen ja Pusulan aluetoimikunnan kannanotto lukioverkkoon - Rehtorit Panu Ruoste ja Kimmo Mikkola: Aikuislinjan sulauttaminen Lohjan yhteislyseon toimintaan - Nummi-Pusulan lukion opiskelijakunnan kannanotto (nimilistat nähtävänä - Nummi-Pusulan asukkaiden kannanotto (nimilistat nähtävänä - Lohjan nuorisovaltuuston kannanotto - Suomen lukiolaisten liiton lausunto - Lohjan logistiikkayksikön lausunto - Lohjan verkostolukio, kannanotto - diaesitys : Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä, että 1. Lohjan lukion aikuislinja ja Lohjan yhteislyseon lukio säilyvät omina hallinnollisina yksikköinään, joissa on oma rehtori; 2. ruotsinkielisen lukiokoulutuksen osalta käynnistetään neuvottelut Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa lukiokoulutuksen järjestämisestä seudullisesti. Tavoitteena on ruotsinkielisen lukiokoulutuksen turvaaminen tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti kestävästi alueella; 3. Nummi-Pusulan lukion lakkauttamisesta päätetään erikseen.

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat:

PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan kaupungissa on kaikkiaan 4 lukiota. Oppilasmäärät ovat seuraavat: Kasvatus- ja opetuslautakunta 84 02.09.2015 Palveluverkko- ja 116 10.09.2015 organisaatiotyöryhmä Kasvatus- ja opetuslautakunta 106 29.09.2015 Lukioverkko 208/00.01.02/2015 PALRYH 19.03.2015 63 Lohjan

Lisätiedot

Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen. :t 429-434 Kalske Katri sivistysjohtaja klo 17.00-18.22 Kuosmanen Mikko hallintolakimies,

Åström Petteri Lehtonen Markku asiantuntijajäsen. :t 429-434 Kalske Katri sivistysjohtaja klo 17.00-18.22 Kuosmanen Mikko hallintolakimies, PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kaupunginhallitus 30.11.2015 AIKA 30.11.2015 klo 17:00-18:56 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene puheenjohtaja Virtanen

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013 KOPLK 27.01.2016 11 Kaupunginvaltuusto on käsitellessään vuoden

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta Kasvatus- ja opetuslautakunta 125 04.11.2015 Kaupunginhallitus 432 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 165 09.12.2015 Kaupunginhallitus 67 22.02.2016 Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan

Lisätiedot

Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen

Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 125 04.11.2015 Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen 532/00.01.00/2015 KOPLK 04.11.2015 125 Kaupunginhallitus 359 5.10.2015 palautti lukioverkkoa koskevan pykälän uudelleen

Lisätiedot

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Savolainen Pirjo jäsen Stranius Anne-Margit jäsen. Weintraub Roger jäsen

Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja. Savolainen Pirjo jäsen Stranius Anne-Margit jäsen. Weintraub Roger jäsen PÖYTÄKIRJA 9/2015 392 Kasvatus- ja opetuslautakunta 04.11.2015 AIKA 04.11.2015 klo 18:00-19:51 PAIKKA Monkola, kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Väre Jari puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Kaupunginhallitus 312 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 71 15.06.2015 Punkaharjun ja Kerimäen lukioiden lakkauttaminen KH 312 Selostus: Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Savonlinnan,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten

Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten Kasvatus- ja opetuslautakunta 11 27.01.2016 Kaupunginhallitus 49 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 17.02.2016 Lisämäärärahan myöntäminen kasvatus- ja opetuslautakunnalle tuntikehystä varten 316/12.00.01/2013

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Hyrsylän koulun lakkauttaminen

Hyrsylän koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 7 28.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 73 03.06.2015 Hyrsylän koulun lakkauttaminen 58/00.01.00/2015 KOPLK 28.01.2015 7 Hyrsylän koulussa on ollut havaintoja huonosta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

Nummen kampusalueen tarveselvitys

Nummen kampusalueen tarveselvitys Kasvatus- ja opetuslautakunta 32 26.03.2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 47 23.04.2014 Tekninen lautakunta 93 13.05.2014 Kaupunginhallitus 230 26.05.2014 Kaupunginhallitus 252 02.06.2014 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 02.12.2014 AIKA 02.12.2014 klo 17:00-19:16 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Räsänen Joona Pajuoja Matti Virtanen Nina Rintanen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta Kasvatus- ja opetuslautakunta 125 04.11.2015 Kaupunginhallitus 432 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 165 09.12.2015 Kaupunginhallitus 67 22.02.2016 Kaupunginhallitus 145 04.04.2016 Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015. Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.

Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015. Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8. Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015 Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 39/40/400/2015 SL 12 Selostus: Särkilahden koulussa

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015 MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla Luku-ja kirjoitustaidon koulutus siirtyi vuoden 2018 alusta Työ- ja elinkeinoministeriöstä Opetus-ja kulttuuriministeriöön TE-toimisto vastaa edelleen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt

Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt Kaupunginhallitus 35 25.01.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 31 30.03.2016 Kaupunginhallitus 156 18.04.2016 Lohjan keskustan alueen koulujen tilajärjestelyt 57/00.00.01/2016, 209/10.03.02/2015 KH 25.01.2016

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011 Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkkoselvitys Eli kouluverkkoselvityksen toteuttamisaikataulu, sisältö ja tavoitteet

Perusopetuksen palveluverkkoselvitys Eli kouluverkkoselvityksen toteuttamisaikataulu, sisältö ja tavoitteet Perusopetuksen palveluverkkoselvitys Eli kouluverkkoselvityksen toteuttamisaikataulu, sisältö ja tavoitteet Kuntalaisinfo 27.2.2014 Jarno Moisala Kokemäen kaupunki Palveluverkkoselvitys ja tavoitteet!

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen 17.02.2016 Sivu 1 / 1 610/2016 12.01.00.00 13 Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS 9.2.2010 Lahti Selvittäjän toiveet toimikunnalle: A. Tiivis informaatio: nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus B. Rajaus muihin toimikuntiin C. Aikataulu: Mitä

Lisätiedot

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen

Kouluverkkoselvityksen. julkistus. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kouluverkkoselvityksen julkistus Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015/kh 15.2.2016) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa Kaupunginhallitus 585 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 122 15.12.2014 Mahdollinen henkilökunnan lomautus ja sen vaikutuksia KH 585 Selostus: Kaupunginhallitus on 2.12.2014 :n 564 kohdalla päättänyt esittää,

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Johtamisen foorumi Lukion uudistamisen johtaminen

Johtamisen foorumi Lukion uudistamisen johtaminen Johtamisen foorumi 5.6.2013 Lukion uudistamisen johtaminen Veli-Matti Malinen opetusneuvos, yksikön päällikkö Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus Opetushallitus Lukiokoulutuksen valtakunnallisten tavoitteiden

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 394 Sj / Valtuutettu Heikki Takkisen aloite kouluverkkoa koskevista ratkaisuista Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 22.10.2010 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Luoma

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 29.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 26.02.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 06.04.2016 Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen 23/01.01.00/2015 Kasvope

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 51 Soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen perusteet HEL 2014-004410 T 12 00 01 Päätös päätti seuraavista soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014

Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Lukiokoulutuksen saavutettavuus hyvä. Alueen lukioverkko on opiskelijamääriin nähden laaja. Saavutettavuus toteutuu pienemmälläkin verkolla. Isot lukiot sijaitsevat Porissa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN KOKOONPANOT VUONNA 2015

LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN KOKOONPANOT VUONNA 2015 LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN OONPANOT VUONNA 2015 K A U P U N G I N V A L T U U S T O 2013-2016 P U H E E N J O H T A J A 2015-2016 Joona Räsänen

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Suomenkielinen varhaiskasvatusja 14 15.03.2017 opetuslautakunta Kunnanhallitus 127 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 24.04.2017 Heikkilän päiväkodin lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 90/10.03.02.04/2017 Suomenkielinen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Työvaliokunnan kokous 17.1.2014 Kunta Päiväkodit Ryhmikset PPH kotona Kust. / lapsi / vuosi / PK Kust. / lapsi / vuosi / PPH Harjavalta 3 0 20 8 220 12 015 Kokemäki 3 1 18 10 243 5 898 Lavia 0 1 5 0 8

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden korotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan lukion profiilin nostaminen

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan lukion profiilin nostaminen Kaupunginvaltuusto 63 29.04.2013 Kaupunginhallitus 163 06.05.2013 Kasvatus- ja opetuslautakunta 46 18.06.2013 Kaupunginhallitus 249 19.08.2013 Kaupunginvaltuusto 105 07.10.2013 Vastaus valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

OPO-INFO Alatunniste

OPO-INFO Alatunniste 2 OPO-INFO 20.4.2018 3 ESPOON AIKUISLUKIO Infon sisällöt Ammattilukio Urheilijan kaksoisura Tarjonta peruskoululaisille ja lukiolaisille LUVA-koulutus 4 AMMATTILUKIO 5 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi perustekstitaidot kuntoon

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi perustekstitaidot kuntoon Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi perustekstitaidot kuntoon Minna Harmanen, minna.harmanen@hyl.fi Äidinkielen opettajain liitto ry. Helsingin yhteislyseo 2. 3.8.2011, Helsinki, Paasitorni

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 169 V 26.2.2014, Sj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite työelämän tutustumisjaksojen saamisesta lukioihin HEL 2013-009008 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 Maahanmuuttajataustaisten nuorten opintopolut Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko

Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko Asukasilta 25.4.2016 Pikku Huopalahden ala-asteen koulu Asukastilaisuuden jälkeen 27.4.2016 muokattu esitys Illan ohjelma Kello 17.30 Kouluverkkotarkastelun taustaa

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan lukiot

Länsi-Uudenmaan lukiot Länsi-Uudenmaan lukiot Esiselvitys FCG KONSULTOINTI OY P26051 Esiselvitys 1 (49) Sisällys 1 Johdanto... 3 1.1 Tehtävän tarkentuminen... 3 1.2 Selvitystyön eteneminen... 4 1.3 Tietojen lähteet... 4 2 Lukiot

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot